Mini-madeleineja goudalla ja kuminalla

Yhteistyössä Pyrex

Meillä on ollut aika moinen vapunalusviikko akuutin kurkunpäätulehduksen merkeissä. Kaikki vappusuunnitelmat menivät kertaheitolla uusiksi, kun ei uskallettukaan lähteä kovin kauas Jorvista... No, onneksi tulehdus alkaa hellittää niin lapselta kuin nyttemmin äidiltäkin ja pääsemme ehkä sittenkin ihan kohta munkinpaistopuuhiin. Simaa sentään sain tehtyä tuossa viikolla :)

Näitä minimadeleineja saatan myös pyöräyttää toisenkin kierroksen! Vaikka rakenne ei ole pikkuleipämäinen se on tosi kiva. Nämä olisivat loistavia tuorejuustojen kanssa tai vaikka päällystettynä tuorejuustosipauksen lisäksi katkaravulla. Lisäksi ohje on tosi simppeli - kaikki vaan sekoitetaan keskenään ja tahnaa laitetaan silikoniseen minimadeleine - vuokaan uuniin. Jos ei nyt semmoista vuokaa ole (meidän tuli lahjana pyrexiltä) niin kuvittelisin, että nämä voi tehdä kakkusiksi vaan nostamalla pieniä taikinakekoja teelusikalla pellille. Tosi kuohkeita ja helppoja :) Ohje tuli sen vuuan mukana olleessa pyrex - kirjasessa. Lisäksi näihin nyt voi mielestäni käyttää melkein minkä vaan muunkin kovahkon juuston jämät - jos jollakulla sellaisia sattuisi kaapissaan olemaan. :)

Hyvää vappua!

Goudamadeleineja (n. 40 sanoo ohje, minä sain ehkä 30?)

50g jauhoja
1 iso muna
1 rkl notkistettua (juoksevaa) creme fraichea
40g raastettua goudaa
1/2 tl jauhettua jeeraa
suolaa
pippuria

Esilämmitä uuni 200 asteeseen.

Sekoita kulhossa kaikki aineet tahnaksi.

nostele teelusikalla massaa muotteihin tai leivinpaperille. Paista uunissa n. 15 min tai kunnes ovat kohonneet ja kauniin värisiä.

Tarjoile vaikka vappupiknikillä tuorejuustojen tai dippien kanssa.

Kierrätyskeittiön nuudelikeitto - eli mitä karamellikanan liemelle kävi?

 

Postaan tämän nyt lähinnä siksi, kun siitä jämäruuasta on tullut puheltua. Blogiin näistä "jämäruuista" päätyy ehkä liiankin harva, eikä vähiten siksi, että arjen keskellä ei aina jaksa olla kuvaamassa niitä "vähän sinnepäin" tehtyjä arkisempia annoksia :) Tässä on yksi hyvä esimerkki aiheesta. Mutta samalla tämä on hyvä esimerkki jämästä jonka voi kyllä tehdä ihan vartavastenkin - niin hyvää se oli. Nimittäin tehtyäni karamellikanaa tulin maistaneeksi kanan keittolientä. Jos rehellinen olen niin maistelin lientä lähinnä tarkistaakseni kuinka suolaista se oikein onkaan. Mutta se liemi olikin ihan sikahyvää; siitä oli tullut eriunomainen kanaliemipohja melkein mille vaan thaihenkiselle projektille. Laitoin siis liemen pulloon jääkaappiin ja ajattelin, että tätäpä ei tuhlata.

Sitten kävimme I:n kanssa kärryttelyllä ja ostin lähikaupasta kaksi pakettia kanan koipireisipaloja. Lisäsin liemeen palasen galangal - juurta, sitruunaruohon ja chilin. Sitten kiehautin kaikki koivet tässä herkkuliemessä ja laitoin puolet koivista jääkaappiin. Tuumasin että kun karkaan Merituulin kanssa illastamaan miehet saavat vaikka grillata kanoihin pinnan ja sutikoida lopun öljyllä jatketun luumukaramellikastikkeen koipireisiin. Näin tapahtuikin ja hyvää oli ollut sekin! ;)

Ja loput koipireidet perkasin ja pilkoin samana iltana tarjoamaani thaihenkistä kananuudelikeittoa varten. Ja illansuussa sitten siivilöin liemen, laitoin puhtaaseen kattilaan kiehumaan, lisäsin kaksi pakettia tuoreita undon - nuudeleita, pilkotut kananlihat ja kiehautin keiton. Sitten kauhoin sitä kulhoihin, ripotin päälle korianterin sekä mintun lehtiä ja tarjosin perheelle illalliseksi.

En ensin aikonut kuvata koko ruokaa ja lopulta jo syötyäni yhden kupillisen päätin että äh, on siitä kuitenkin otettava joku räpsy. Se keitto oli vaan niin ihanan raikasta ja keväistä tuoreine yrtteineen ja kaikineen. Sen takia kuva on vähän tuollainen kuin on; mutta tämä on ruokablogi, joten reality iskee, ihmiset! ;)

Koska sopasta tuli niiiin poskettoman hyvää, ajattelin että ehkä joku innostuu vaikka vaan tekemään sen suht simppelin keittoliemen ja liemestä keiton, jos ei jaksa koko kanaprojektia tehdä. Ainakkin minä tykkään hurjasti noista nuudelikeitoista, mutta hyvän liemen tekeminen on aina se tyypillinen kompastuskivi. Mutta: jos tuon liemen tekee niin samallaan siinä sitten keittää enemmänkin kanaa; toisen jääkaappiin kuivamaan ja toisen suoraa pöytään.

Ja jos valkkarin määrä kauhistuttaa, niin siihen liemeenhän voi käyttää vaikka ne vappubileistä jääneet valkkaripahvien loput - sitten dagen ...eller två efter. :)

Hyvää alkanutta vapunalusviikkoa jokaiselle. Ja muistakaapa, että maanantain kaupparuuhkan voi välttää myös vaan katsomalla sinne jääkaappiin uusin silmin... Ehkä siellä onkin vielä jemmassa jotain hauskaa? :)

Thaihenkistä kierrätyskanakeittoa a la Nelle (karamellikanan jämistä)

Haudutusliemi (tässä oli jo keitetty yksi kana)
1 l vettä
1/2l valkoviiniä
1 sipuli
1 dl sokeria
4 valkosipulin kynttä
3 rkl suolaa
1 rkl inkivääriä (palasina)
1 rkl valkopippuria
Plus:
pala galangal - juurta
1 punainen chili
1 sitruunaruoho

1 pkt kanan koipireisiä (keitin 2 pkt joista puolet panin säilöön grillausta varten)
2 pkt tuoreita undon - nuudeleita
kourallinen mintunlehtiä ja korianterin lehtiä revittynä


Keitä kanoja liemessä puolisen tuntia. Kuori mahdollinen vaahto pinnalta. Nosta kanat sivuun ja riivi niistä lihat talteen. Siivilöi liemestä pois chilit yms mausteet.


Kuumenna liemi kiehuvaksi ja lisää siihen nuudelit ja riivitty kanan liha. Tarkista maku jalisää korianteria sekä minttua. Tarjoa heti.

Kanaa luumukaramellissa

Siinä vaiheessa kun ihan hirveän nälkäisenä ja väsyneenä tungin kokonaista kanaa friteerausöljyyn ja sitä valui kattilan reunojen yli liedelle, lupasin V:lle etten hetkeen enää kokkaa mitään siitä Farang - keittokirjasta. Ja lupasin myös, että seuraavan kerran kun saan päähäni uppopaistaa kokonaisen kanan, käyn etsimässä kellarista isomman kattilan. Paljon isomman.

Luumumehua ei ollut joten laitoin luumumarmeladia - yksi paikka käyttää jämiä!

Tosin, nyt kun tämä eksoottisempien ruokien vaatima maustearsenaali on kutakuinkin hankittu, niin pitäisihän ne hyödyntää, jotta saapa nähdä miten tässä vielä käy. :) Onhan noita sitten simppelimpiäkin kirjoja aiheen harrastamiseen sillä vaikka jokainen Farangin kirjasta tekemäni resepti on ollut Suuri Menestys makunsa puolesta, se on myös ollut aikamoinen projekti - yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Mutta hengissä on selvitty ja vaikka Spis hovilla oli selvästi vaikeuksia pitää pokkansa kun raportoin tästä kanan uppopaistosta Merituulille illastaessamme niin joo, olen minä ennenkin uppopaistanut jotain - en vaan koskaan ennen kokonaista kanaa. :)

Uppopaistettu karamellikana on herkkua, mutta uppopaistoon vaaditaan iso kattila. 

Jos joku kaipaa viikonlopulle ruokaprojektia ja JOS on sattunut saamaan jostain käsiinsä sechuanpepperiä niin tätä kannattaa kokeilla. Ruoka oli kaikin puolin erinomaista ja valmistuksessa syntyvää kanan keittolientä voi käyttää uudelleen vaikka uuden kanan tai vaikka koipireisien kpysennykseen. Ihan mahtavaa kamaa. Mutta se sichuanpepper on ihan kummallinen ongelma. Osaako joku sanoa, MIKSI sitä ei saa mistään? Tai jos saa, niin kertokaa nyt hyvät ihmiset minullekin, sillä omat anispippurini minä raahasin uudesta seelannista viime (köh, aika lentää) ..eikun toissajouluna. Ja tällaisia reseptejä kokkailessa siitä pienestä rasiasta ei ole kauaa iloa :)

Sichuanpepper on vahva pippuri, joka useissa ohjeissa paahdetaan suolan kanssa pannulla. 

Tämä kokkailu vaati normaalia enemmän luottoa ja uskallusta. Jos tämä olisi ollut ensimmäinen resepti jota kirjasta kokkaan, olisi se saattanut jäädä tekemättä ihan kokonaan. Mutta koska olin jo oppinut että "hyvä siitä kuitenkin tulee"- asenteen Farangin poikien kanssa ja niinpä uskalsin eteenpäin.

Kana mausteiden peitossa ja valmiina jääkaappiin. 

Empimiseni johtui siitä, että yhden kanan pintaan hierottavien mausteiden sekaan tulee kolme ruokalusikallista suolaa sen jälkeen kun kanaa on ensin keitetty liemessä jonka sekaan siihenkin tuli 3 rkl suolaa, niin..... no, jonkinlaiseksi uskon hypyksi sitä kai voisi sitten kutsua. En ole koskaan, milloinkaan ennen tätä kokannut kanaa, joka olisi vaatinut kuusi ruokalusikallista suolaa. Ja ei, se ei silti ollut myrkyllisen suolaista vaan ihan herkullista.

Ystäväni M sanoi minulle jälkikäteen, että ilmeisesti tämä suolan määrä kanan pinnassa saa aikaan sen, että se imee itseensä ylimääräisen nesteen kanasta, samoin kuin munakoisoja itketettäessä eikä siksi suolaa kanaa yli.

Ensin keitetään, sitten friteerataan. Älä heitä keitinlientä pois, sillä siinä voi keittää vaikka lisääkin kanaa!

Kana kypsennetään ohjeen mukaan kahteen kertaan - ensin keittämällä ja sitten uppopaistamalla se rasvassa. Tässä välissä kanan annetaan kuivaa pinnastaan jääkaapissa mausteet pinnassaan, niin että nahasta tulisi mahdollisimman rapsakka kun kana laitetaan rasvaan. Toinen vaihtoehto olisi paistaa kanaa uunissa grillivastuksen alla. Suolan määrä kuitenkin hirvitti minua niin paljon, että ajattelin uppopaistaa kanan - osittain siksikin että kiehuva öljy ehkä (?) poistaisi kanan pinnasta liikaa suolaa. No, en tiedä onko näin, mutta kanasta tuli tosi hyvää.

Tästä olisi voinut tulla täysi katastrofi... Reikäkauha on must kanaa nostettaessa. 

Siitä meikäläisen uppopaistamissäädöstä tuli kyllä varsinainen hazardi. Jotenkin ajattelin, että se Pyrexin isompi teräskattila olisi ollut tarpeeksi syvä tähän puuhaan, mutta olin väärässä ;) Kun laitoin kanan öljyyn, öljy tietenkin tulvi yli siitä kattilan kaatonokasta liedelle. Onneksi se ei syttynyt palamaan, sillä kaasuhellalla se oli ihan oikea riski. Oikeasti: Don't do this at home.  Ensi kerralla minäkin ostan vaikka sitten useamman litran öljyä, niin että saan kanan friteerattua ISOSSA kattilassa. Tai sitten vaan teen reseptin valmiiksi koipireisipaloista, jotka voisi friteerata yksitellen. Niin tai näin, kanasta tuli niin hyvää, että melkein suosittelisin tekemään samalla vaivalla vaikka kaksikin kanaa; Voihan ne jämät siten vaikka rapeuttaa uunissakin seuraavana päivänä uudelleen.

Ne modaukset joita tein reseptiin koskivat lähinnä anispippurin määrää, cassiaa ja luumumehua. Kun ohjeessa käskettiin laittaa 1 dl anispippureita, laitoin niitä vain 2 rkl ja silläkin kanaan tuli jo hieno maku. Cassian kuoren luin sujuvasti kanelitangoksi kun cassiaa ei ollut ja korvasin luumumehua/luumuja osittain joululta kaappiin avaamattomana jääneellä luumumarmeladilla. Ai niin ja tamarinditahnaa minulla ei ollut. Kanasta tuli kuitenkin aivan erinomaista.

Kana kannattaa pieniä suupaloiksi lopulliseen annokseen jos siitä aikoo selvitä siististi puikoilla syöden. 

Kanaa luumukaramellissa (Farang - kirjan ohjeella Kimmo Nikon kananpoikaa)

1 kananpoika /broileri (tai koipireisipaloja)
1 sitruuna
1 rkl sormisuolaa

Haudutusliemi
1 l vettä
1/2l valkoviiniä
1 sipuli
1 dl sokeria
4 valkosipulin kynttä
3 rkl suolaa
1 rkl inkivääriä (palasina)
1 rkl valkopippuria

mausteseos
4 tähtianista
1 dl sichuanpepperiä (anispippuria) (laitoin vain 2 rkl!)
3 rkl suolaa
10 cm cassian kuorta (pari kanelitankoa)

luumukaramellikastike
5 mahdollisimman kypsää ja tummaa luumua
2 dl vettä
1 dl luumumehua tai säilöttyjä luumuja (laitoin luumumarmeladia ja vähensin vähän palmusokeria)
1 dl tamarinditahnaa (tätä minulla ei ollut)
200g palmusokeria (laitoin n. 150g)
4 tähtianista
10 cm cassian kuorta (taas kanelitankoja)
3 neilikkaa
1 rkl soijaa

Paahda mausteseosta uunissa 150 asteessa n. 40 min. Anna jäähtyä ja hakkaa hienoksi morttelissa.

Yhdistä haudutusliemen nesteet ja sokeri ja kiehauta. Lisää joukkoon viipaloidut raaka-aineet ja hauduta n. 5 min.

Lisää sitten kana ja kuumenna kiehuvaksi. Aseta miedolle lämmölle ja anna hautua puoli tuntia.

Valmista luumukaramellikastike mittaamalla kaikki aineet kattilaan. kiehauta ja anna siten hautua n. 30 min. Paseeraa valmis kastike siivilän läpi takaisin kattilaan, tarkista maku ja tarvittaessa mausta soijalla.

Nosta kana pois liemestä ja anna jäähtyä 5 min. Pyörittele kanan nahkaan joka puolelle maustetta niin että se peittää kanaa joka paikasta. Sitten kanan annetaan kuivaa pinnastaan esim. yön yli jääkaapissa peittämättömänä, jotta nahka tulisi rapsakaksi uppopaistossa.

Friteeraa kanaa 175 asteisessa öljyssä n. 3 min tai paahda uunissa 240 asteessa 15 min. Paloittele kana ja tarjoa luumukaramellikastikkeen, sitruunan ja sormisuolan (suola ei kyllä minusta enää ollut tarpeen) kanssa. Lisäkkeeksi höyrytin tahmaista riisiä.

Ostatko sinä ruokaa suoraan roskikseen?

Tiesitkö, että Suomalaisessa ruokaketjussa heitetään pois joka vuosi yli 400 miljoonaa kiloa pääosin syömäkelpoista ruokaa? Entä tiesitkö, että juurikin ruoka on Suomessa suurin yksittäinen ympäristövaikutusten aiheuttaja huimalla noin 40% kokonaisosuudella? Ja oletko koskaan miettinyt, että siitä ruuasta, jota kotiin kannat, kannat joka kymmenennen pussukallisen suoraan roskikseen? Minä tiesin, että ruuan hävikki on ongelma, mutta en, että se on näin iso ongelma.

Kun sain kutsun Hep! Communicationsin ja mandågin järjestämälle Hävikkiruokaillalliselle Groteskin kellariin tiesin heti, että haluan mennä. Jämäkokkaus ja ruuan tuhlaamisen välttäminen ovat asioita, joista olen itsekin puhunut monesti. Vaikka tälläkin sylttytehtaalla parannettavaa tietysti aina löytyy, koen kyllä tämän aiheen sydäntäni lähellä olevaksi asiaksi ja sellaiseksi "ekotekojen alueeksi" johon minä perheemme pääasiallisena soppakanuunana voin hyvin konkreettisesti vaikuttaa.  Soitin siitä paikasta V:lle töihin ja sanoin että merkkaappa nyt saman tien kalenteriisi, että 18.4 olet sitten kotona viimeistään viideltä jotta minä pääsen hävikkiruokaillalliselle!

Ja siellä minä sitten istuin eilen, kuuntelemassa kun Juha-Matti Katajajuuri kertoili syömäkelpoisesta ruokahävikistä ja sen yhteiskunnallisista vaikutuksista. Taustana tarinoille oli MTT:n FOODSPILL - hankkeen piirissä valmistunut (ja tänään julkaistava) tutkimus Suomalaisesta hävikkiruuasta. Kaupan näkökulmaa oli avaamassa Niina Hietalahti Anton &Antonista. Palanpainikkeeksi saimme napostella Sami Garamin kokkailuja, jotka oli taiottu Anton & Antonin lahjoittamista hävikkiruuista.

Sami Garam

"Ruuasta on tullut vaikea asia", sanoi eräs paikalla olijoista esitelmän päätteeksi. Meillä on tehotuotantoruokaa, lähiruokaa, luomuruokaa ja hävikkiruokaa. Meillä on Reilun kaupan sertifikaatteja, kotimaisuussertifikaatteja ja ilmastosertifikaatteja. Osittain käsitteet ovat ristiriitaisia ja häilyviä, kuten lähiruoka. Mitä sekään oikein lopulta tarkoittaa? Ja kieltämättä, jos asiaa oikein hetkeksi pysähtyy miettimään niin onhan se hankalaa edes oikein hahmottaa millaisia valintoja siellä kaupassa pitäisi tehdä, että saa omat arvonsa sovitettua siihen ostoskoriin.

Buffetissa hävikkiä voi vähentää valitsemalla matalia tarjoiluastioita jolloin vähempi näyttää runsaammalta

Mutta se ihan selkeä ja konkreettinen viesti tämän kaiken keskellä on, että mitä ikinä siihen ostoskoriisi keräätkään, pahinta ympäristövaikutusten aiheuttamista on, että heität jo tuotetun ja ostetun ruuan käyttämättömänä pois. Ja kyllä, tämän uunituoreen tutkimuksen mukaan kotitalousten poisheitetty ruuan määrä vuosittain on noin 125 miljoonaa kiloa. Se on noin 10-15 % kotitalousten ostamasta ruokamäärästä, mikä tarkoittaa sitä että noin joka kymmenes kassillinen ruokaa jonka kannamme kaupasta kotiin päätyy roskikseen tai biojätteeseen. Eikä tutkimus antanut armoa etenkään meille naisfoodieille - naiset tuntuisivat tutkimuksen mukaan hankkivan kaupasta enemmän myös niitä heräteostoksia jotka jäävätkin sitten käyttämättä. Ja mitä erikoisempia ruokia valmistetaan, sitä enemmän erilaisia raaka-aineita niiden valmistamiseen tarvitaan. Tyypillistä kuitenkin on, että osa näistä erikoisemmista tarvikkeista jää sitten käyttämättä ja päätyy lopulta hävikiksi. Nii-in muistan kyllä miten se edellinen katkaraputahnan purkinloppu päätyi lopulta roskikseen maattuaan käyttämättömänä (ja avattuna) jääkaapissa yli puoli vuotta viimeisen myyntipäivän jälkeen...

"Oikeastaan se lenkkimakkara ja olut onkin siis ekoteko" sanoi Sami Garam pilke silmäkulmassaan kun puhuimme ylimääräisen ruuan hukkaan menemisestä. "Siihen makkaraan käytetään kaikki ne kamarat ja muut ylijäämäosat ruhosta, se säilyy hyvin umpiopakkauksessa ja se yleensä syödään kotiin päästyä kokonaan." :)


Ja kyllä, tunsin piston sydämessäni; paremmin suunnittelemalla kaupassa käyntejä ja viikon ruokalistaa (etenkin jos on tarkoitus tehdä jotain erikoisempaa) ruokaa varmaan menisi vähemmän hukkaan meilläkin.

Vaikka tosi paljonhan sitä on tehtävissä niille heräteostoksillekin kunhan

1.  tietää mitä omasta kaapista löytyy. Eli suomeksi sanottuna: MUISTAA mitä on tullut ostaneeksi
2.  tuntee raaka-aineen käyttömahdollisuudet eli keksii millä uusilla tavoilla jotain pussinloppuja voi hyödyntää ja 
3. osaa haistaa ja maistaa onko ruoka vielä kunnollista vaikka purkin/pussin päällä oleva päivämäärä olisi jo mennyt ohi sillä esimerkiksi metwursti joka on 3kk ihan hyvää ei oltuaan vielä 7. päivä täysin kelvollista mene pahaksi kun kello pamahtaa kaksitoista ja päivä vaihtuu kahdeksanteen. Oikeasti se makkara säilyy vielä pitkään senkin jälkeen. 

Valitettavan monelta on vaan nykyisin hukassa se näppituntuma ruuan säilyvyyteen; myös siihen miltä sen kunnollisen raaka-aineen tulee näyttää, tuoksua ja maistua. Sitten se purkki kermaa, rahkaa tai vielä pahempaa, pala juustoa saatetaan heittää avaamattomana roskikseen vain koska se purkin päällä oleva päivä meni jo.

Vanhoista hedelmistä saa lämpimän hedelmäsalaatin

Puhumattakaan sitten siitä, että kulutustottumukset ovat monesti ajautuneet niihin "helppoihin" tuotteisiin (fileet yms) jotka saa pöytään vain pannulla käyttämällä. Tämä aiheuttaa sen, että teollisuudessa jää käyttämättä iso joukko ruhonosia, joita ei vain saada kauppoihin koska kukaan ei osaa enää valmistaa niitä.

Ja kaupan hävikkiä taas lisää se, että ostettaessa kaupasta niitä standardimittaisia, täysin tikkusuoria tuorekurkkuja (mihin hävisivät ne käyrät ja epämääräisen mittaiset kurkut?) niitä pitää olla valtava röykkiö liikkeessä, jotta ne ovat houkuttelevia. Eikä niissä kurkuissa tietenkään saa olla lommoja. Eikä tomaattien pinnan saa olla pehmeä. Leivän pitää olla tänään leivottua ja oikeastaan on vähän häpeällistä ostaa se -30% lapulla merkitty kalkkunafile jonka viimeinen myyntipäivä on tänään. Eikä se varmaan ole edes luomua ja mahtaako olla mitään lähiruokaakaan? :)

Niina Hietalahti

Anton& Antonin Niina totesikin että kaupan suurin hävikki syntyy ehdottomasti leivästä, koska sitä on oltava tuoreena joka päivä ja mitäs sitten kun onkin sateista eikä kukaan jaksakaan lähteä hakemaan tuoretta kaupasta asti? Leivän jälkeen seuraavaksi suurin hävikki syntyy pilaantumisherkistä vihanneksista ja vasta sitten muista tuoretuotteista. Ja sen minkä asiakas hylkää, sen kuuliainen kauppias joutuu liian usein laittamaan roskikseen koska kankea lainsäädäntö ei oikein muuta salli. Viranomaiset ovat miettimässä miten esimerkiksi hyväntekeväisyyssäädöksiä voitaisiin höllentää, jotta ylijäämäruoka voitaisiin ohjata roskiksen sijaan tarvitseville. Mutta se on vielä työn alla.

Ja samoin on työn alla sekin, että pakkauskokoja tehtäisiin vähän pienemmäksi. Silloin ruokaa ei tulisi ostettua niin helposti liikaa. Etenkin yksinasujille se kilohinnaltaan paljon halvempi 600g jauhispaketti voi olla ongelma, etenkin kun kaupunkiasunnoissa harvemmin on kunnollisia säilytystiloja - isoista pakastimista puhumattakaan. Eikä pakkaussuunnittelijoiden työtä helpota sekään, että luonnollisuus on nyt in. Älypakkaukset ja säilöntäaineet joilla ruokaa voitaisiin  saada säilymään pidempään koetaan kuluttajien keskuudessa epäilyttäväksi. Varmasti näihinkin jotain kompromisseja ja hyviä vaihtoehtoja löydetään, mutta se vaatii tutkimusta, tietoa ja ehkä vähän asenteiden tarkistamistakin. Ja siihen kaikkeen kuluu aikaa.

Mutta se helppo ja järkevä juttu, jota jokainen voi tehdä vaikka tänään kotona on, että tutkii sitä jääkaappiaan vähän sillä silmällä että voisiko siellä olevista aineista vielä saada jotain syötävää? Meillä vauvan myötä kauppakeikkojen määrä on harventunut kun ei vaan jaksa ja ehdi ja olen huomannut, että kun kaikkea ei olekaan saatavilla sitä muuttuu tosi luovaksi sen suhteen mitä niistä olemassaolevista ruuista saa aikaan. Ja vähemmän menee ruokaa biobion uhriksi kun jääkaappi käydään läpi nuukemmin.

Hävikkiruokaillallisen lautanen täynnä herkkuja

Sami esimerkiksi oli kokannut meille valkosipulileipiä vähän kuivaneista leivänkannikoista, paahtanut pitaleipiä salamisnacksin alla, jolloin pitaleipiin oli valunut sitä salamin rasvaa joka pehmensi ja antoi makua myös sille leivälle. Ylikypsistä tomaateista oli syntynyt makoisaa keittoa ja tomaatti-sipulisalaattia. Hieman nahistuneet paprikat, kesäkurpitsat ja juurekset voi vaan pilkkoa ja laittaa uuniin paahtumaan öljyn ja yrttien kanssa. Ylijäämähedelmistä taas oli loihdittu lämmintä hedelmäsalaattia joka oli maustettu mesiangervosiirapilla. Ja vaikka kaikki oli valmistettu parasta ennen - merkinnän ohittaneista ruuista, se kaikki oli herkkua.

Ja ihan lopuksi listaan vielä vähän vinkiksi muutamia ohjeita, joihin niitä "hyviä jämiä" on meillä käytetty. Lista ei edes yritä olla kattava, kunhan nyt napsin muutaman mieleentulevan tähän  iloksenne. :)


Juustot ja leivät

• Briekeitto 
• porkkanajuustokeitto
• juustofondue
• juustoinen leipävuoka
• kalajämäleipä
• kesäkurpitsavuoka
• feta-kesäkurpitsaletut 

Ruuanjämät

• aranchinit risotosta (V:n suosikki!)
• frittata (katso myös muut munakkaat)
• Linssipadat
• paistetut tai grilatut vihannekset voi käyttää cous-cousin sekaan tai samaan tapaan tehtyyn ohralisäkkeeseen
• Lihapulliin voi upottaa risottoa, perunamuusia tai vaikka leiväjänmää... 
• erilaiset pasteijat ja lehikäiset 
• ei ole linkkiä, mutta puurojämistä ja juuresraasteista saa hyviä sämpylöitä, joita tulee tehtyä usein. 

Vihannekset, hedelmät, yrtit ym

• paahdetut tomaatit
• Chutneyt
• hedelmäsalaatti
• marmeladi
• appelsiininkuorien kandeeraus
• kaikki vanhat tomaatit ja nahistuneemmatkin munakoisot voi käyttää myös munakoisovuokaan (jota meillä muuten tehtiin taas tänään)
• chilisuola, rosmariinisuola, vihreä chilisuola ... 
• Täyteyt paprikat, vaikka piemontelaisittain

Muut maitotuotteet

• Rahkaletut
• Piimää tai jogurttia voi käyttää leipiin vaikka saaristolaisleipään
• juustokakku tuorejuustosta

Sormiruokaa ja sotkua, eli pari sanaa vauvavarusteista

On pitänyt jo hyvän aikaa kirjoittaa pari sanaa näistä välineistä joita vauvaa varten on hankittu, mutten ole sen vertaa ehtinyt pysähtymään! Nytpä koitan tiivistää tähän jotain aiheesta, vaikka tästä voisi tarinoida ihan loputtomasti, joten katsotaan kuinka käy. :) 

Ihan pienen vauvan kanssa ruokailu on enemmän sellaista maistelua. Mössöjä kuluu pieniä annoksia ja ruokailukin on suhteellisen siistiä; pääasia että on joku pieni kaulurilappu leuan alla mahdollisia valumia varten. Mutta ainakin meidän pieni alkoi hyvin nopeasti kiinnostua myös syömisestä itse. Ensin käytiin hanakasti kiinni äidin syöttölusikkaan ja sitten se ruoka lensi kaaressa sinne ja tänne. Varmaan aravaattekin, että meillä tässä vaiheessa siirryttiin kahden lusikan taktiikkaan; pieni sai oman, ruokaan dipatun lusikan käteen ja äiti saa syöttää paljon paremmassa rauhassa. :)

Kärsämuki oli hitti kunnes alkoi vuotaa holtittomasti.

 

Ja tietysti siihen tuttipulloonkin halutaan käydä käsiksi ihan itse. I:lle ensimmäiseksi omaksi pulloksi hankittiin MAM - trainer - ensimuki. Se toimi alkuun ihan hyvin ja I rakasti jäystää sitä pehmeää nokkaa - auttoi myös kutiseviin ikeniin kun laittoi kylmää vettä tai maitoa pulloon. Lisäksi ne korvat, jotka siinä trainerissa on, menivät suoraan Avent - tuttipulloon, joten niitä pystyi käyttämään ristiin. MUTTA: hyvin noeasti tuo kärsä alkoi vuotaa ihan sietämättömän paljon. Meillä oli lattialla viltti, jonka päällä I sitten jäysiti sitä pullokärsää ja maitoa valui joka puolelle. Niin ja lensi, koska I tykkäsi heiluttaa myös sitä pulloa joka loiskui tosi jännästi ;) Sama ongelma oi tietysti myös tuttipullon kanssa - sitä pulloa on tajuttoman hauskaa heiluttaa ympäriinsä, jolloin maitoa tai velliä on ihan-joka-puolella. Se, että ristiäiskiireessä olohuoneeseen aikoinaan hankittu Ikea - matto oli pari astetta liian tumma, ei juuri nyt harmita ollenkaan;)

Taikamuki on ihan hyvä, mutta tarvitsisi korvat, jotta I saisi kallistattua sitä tällätavoin myös istuessaan.

Seuraava yrite oli sitten taikamukin hankkiminen. Se ei vuoda, mutta siinä ei myöskään ole korvia, joten I:n on tosi hankalaa juoda siitä itse. Melkein sanoisin, että I:n hyvin alkanut itsenäinen juominen otti takapakkia tuon taikamukin takia - kun sitä on hankalaa pitää, I ei oikein osaa nostaa sitä itse tarpeeksi korkealla, jotta saisi imettyä siitä vettä. Äidin kädestä tarjottuna tietysti onnistuu, mutta kun aikaisemmin I osasi jo juoda maitoa itse siitä korvilla varustetusta "kärsämukista" niin tämä laite putoaa kädestä heti, eikä I oikein vielä osaa itse napata sitä uudelleen käteensä. Ikeasta ostin sitten ihan perinteisen venttiilittömän nokkamukin, jossa on korvat. Noh, varmaan arvaatte miten se toimii ;) Siitä saa kiinni hienosti ja I osaa juoda siitä itse. Mutta kun jano loppuu, sen voi pudottaa syliinsä, lattialle tai mihin vaan valumaan ja vuotamaan vapaasti tyhjäksi ;) Ei ihan optimaalista sekään, siis.

Tietystihän tämä nyt on lyhyt aika kun se lapsi on niin pieni, ettei oikein osaa vielä itse koordinoida mukejaan, mutten voi käsittää, miksi siihen taikamukiin ei ole tehty irrotettavia kädensijoja? Vaikka lisäosana? Ja joo, ne ensimukin korvat eivät tietenkään sovi siihen taikamukiin, vaan imunokan alle jää rako, josta neste pääse valumaan.

Itsenäisten juomakokemusten lisäksi meillä on tietysti alettu syödä myös sormiruokaa. Ihan ensimmäisiä sormiruokia taisi olla paksuhko kurkkuviipale, josta I tietysti nakersi ensin pehmeän sisuksen suuhunsa ja sen jälkeen sitä jäljelle jäänyttä rengasta oli ihanaa imeskellä ja tökkiä sormillaan. Lisäksi se tarve tarttua lusikkaan katosi, kun ruokaa saakin koskea itse; maistella, haistella, tunnustella ja ihmetellä. Ja ainakin meillä I tuntuu hyväksyvän sormiruuan paremmin, kuin karkeammaksi jätetyn mössöruuan.

Nanna taannoin vinkkasikin kommenteissa, että on höyryttäyt parsakaalia pienelle sormiruuaksi. Ja tiedättekö mitä? Parsakaali sai höyrytettynä tai noopeasti kiehautettuna  I:n silmissä suurimman renesanssin ever!:) Mössönä I ei niin parsakaalista piitannut, mutta sormiruokana se on ihan herkku. Ihana latvus on mukavaa imeskeltävää ja sitä jäykempää varsiosaa on mahtavaa jäystää kutiavilla ikenillä. Mutta huom! parsakaalia ei tosiaan saa kiehuttaa mitenkään kypsäksi asti - muutaa minuutti riittää, niin että latvus vähän pehmenee, mutta varsi on edelleen jämäkkää. Kiitos vinkistä;)

Muita sormiruokaherkkuja ovat olleet tietysti tomaatti, tankoparsa, yllättäen myös tuoreet fenkolin siivut,  tuoreet mansikat (ja tuoreet vadelmat - mikä sotku!), päärynätikut ja appelsiinilohkot. Se mikä on ollut vähän yllättävää on, että I on osannut syödä sormiruokaa alusta asti hienosti eikä ole yrittänyt tukehtua siihen. :) Muistan että Mimmu (sori vaan :) ) aikoinaan piti hurjasti appelsiinista, mutta se oli juuri sellaista hajoavaista herkkua, jota sitten aina kalastettiin pois suusta kun toinen kakoo ja yrittää muuttua siniseksi. Mimmua olisi varmaan aikoinaan auttanut sellainen hauska nibbler - pussukka, joita nykyisin myydään. Siinä hedelmäpala laitetaan verkon sisään ja vauva voi imeskellä sitä vähitellen verkon läpi.

Mutta ei vauva välttämättä sellaista tarvitse, kun valitsee sormiruuaksi sellaisia vihanneksia ja hedelmiä, joista ei irtoa niin helposti kovia tai säikeisiä paloja. Kannattaa kokeilla ja jos tuntuu, että vauva yrittää haukkailla liian isoja paloja kerralla, niin tuollainen pussi voi olla kätevä. Avuksihan nuokin välineet on tarkoitettu. Sotkua se varmaan vähentää, sillä nyt kun I pääsee ihan itse syömään mansikoita ja muita niin voitte vaan kuvitella miten joka puolella syöttötuiolin ympärillä on imeskeltyjä appelsiinin riekaleita ja parsakaalimurua yms ;) Melkein tuntuu, että mitä isommaksi I kasvaa, sitä enemmän sotkua siitä ruokailusta tulee :)

Kurkkukiekot ovat sormiruuan aatelia - etenkin jääkaappikylmänä!

Ja mitä enemmän sotkua, sitä enemmän olen ollut tyytyväinen siihen, että panostimme pikkuisen laadukkaampaan syöttötuoliin aikoinaan. Syy miksi meille alunperin ostettiin mamas& papas loop - tuoli oli, että siinä on säädettävä korkeus. Ajatuksena oli, että I voisi ruokailla paitsi meidän kanssamme ruokapöydässä, myös keittiön saarekkeen äärellä kun minä kokkailen muun porukan sapuskoja. Se on toiminut ihan hyvin tähänkin, mutta se mikä yllätti oli tuo tuolipehmusteen puhtaanapidon helppous. Kun ihan rehellinen olen, en ollut edes ajatellut miten paljon sotkua siihen tuoliin oikeastaan kertyy ;) Jos olisin sen oikein hahmottanut etukäteen en olisi IKINÄ uskonut, että se sotku lähtee tuosta istuimen kankaasta luudulla pyyhkimällä. Ihan oikeasti; jopa semmoinen imeskelty puurotöhnä ja harmaantunut kangas lähtee ihan kirjkkaanvihreäksi uudelleen kun sen vaan pyyhkii märällä, puhtaalla luudulla. Joutuu sitä välillä vähän välillä hankaamaan jos lika on jo kuivunut, mutta se on ihan uskomatonta miten siihen tuoliin ei jää ruokaa. Ihan mahtava vempele. Eikä minua haittaa yhtään, että se on lisäksi söpö kuin karkki.

Annoksiin olen raastanut mukaan myös tuoretta. Kurkku on kestosuosikki.

Ja sitten pieni avautuminen. Kun noita vauvatarvikkeita on tullut hankittua, niin Ikean lisäksi hyviä paikkoja ovat tietysti supermarketit, internet ja AT- lastenturva. Se kehäkolmosen liike etenkin on tosi monipuolinen ja sieltä saa todella hyvää palvelua. Jos heillä ei jotain tuotetta ole, he osaavat usein vinkata, mistä sen voisi löytää. Se on jokseenkin täysin päinvastainen kokemus vauvantarvikkeiden ostamisen saralla kuin se kaamea vauvatalo Johanna, joka on Sellossa. Olen olosuhteiden pakosta joutunut asioimaan siellä ja ostanutkin mm. vannan, rintapumpun, matkarattaat ja sellaisen soivan kävelysirkuksen ;) Itse tuotteissa ei ole ollut sinällään mitään vikaa, mutta... Joka kerta kun sinne menee, tuntee itsensä tunkeilijaksi. Vaikka löytäisikin sen mitä lähti hakemaan, on jotenkin likainen olo sen keikan jälkeen. Palvelua saa odottaa loputtoman kauan kun myyjät juttelevat keskenään ja puhelimessa.  Satunnainen asiakas usein ihan tyhjässä liikkeessä on selvästi epätoivottu häiriötekijä. Jos muiden kokemukset ovat edes etäisesti samantyyppisiä en keksi mitään muuta syytä sen liikkeen pystyssä pysymiseen kuin että sillä on erinomainen liikepaikka. Hinnoiltaan Vauvatalo Johanna ei myöskään ole ihan halvimmasta päästä, mutta se on paikassa, jossa lapsiperheet käyvät muutenkin ruokaostoksilla. Vaikka menee ehkä ohi ruuasta nyt, niin ostaessani matkarattaat jouduin lopulta pyytämään myyjää että pidä nyt minulle jonkinlainen myyntipuhe näistä eri malleista, kun en oikein tiedä ominaisuuksista. Puristettuani kaiken iloisen reippausenergiani tuohon pyyntöön sain myyjästä irti innottoman:" no, se niin riippuu tarpeesta" - kommentin, enkä mitään muuta. Siinä kohtaa meinasin jo ihan uupua, kun olimme odottaneet pienen vauvan kanssa ensin piiiitkään myyjää puhelimesta ja kun hän viimein ehti palvelemaan meitä tulos oli plus miinus nolla.

Taas seisoimme siinä rattaiden äärellä, tyhjässä liikkeessä neuvottomana: minä, jolla oli polttava tarve rattaille (ja ehkä jopa turvaistuimelle) ja myyjä, jolla ei selvästi ollut tarvetta minulle.  Lopulta pääsin sieltä ulos erittäin kyllästyneen vauvan ja tarjousmatkarattaiden kanssa, kaikkea muuta kuin varmana tekemäni ostoksen parhaudesta ja tuskan hiestä kauttaaltaan läpimärkänä.  No, oma moka - olin jättänyt kärryjen hankinnan ihan liian viime tippaan. Parissa viikossa ne olisi saanut tilattua netistä paljon pienemmällä tuskalla, huomattavasti halvemmalla ja selvemmillä ominaisuuksien kuvauksilla.

Harvoin, hyvin harvoin jaksan kiihtyä mistään näin, mutta se Sellon Johannassa asiointi minusta tiivistää sellaisen tuoreen äidin kauppapainajaisen melko hyvin. Suosittelen käymään AT - lastenturvassa tai oikeastaan  missä vaan muualla.

Muuten meillä näissä tarvikkeissa on mentykin lähinnä Ikea - ja supermarkettilinjalla. Se Ikean tuolinalunen tuntuu päivä päivältä paremmalta idealta - paitsi sotkun takia mitä syöttötuolin alle varisee, myös koska syöttötuolia siirrellään edes-taas. Vähänkö lattia olisi naarmuilla, jos alla ei olisi tuollaista suojaa. Pienistä ikean ruokalapuista on siirrytty I:n kavaessa taskullisiin kankaisiin ja muovitettuihin liinoihin. Ostimme kyllä I:lle sellaisen muovisen kaukalosyöttölapunkin mutta en ole oikein tykännyt siitä; se on jotenkin iso ja hankala, kaulus on samaa suht kovaa muovia mitä muukin ruokalappu ja lisäksi I tykkää järsiä sitä. ja silloin kaikki se muovin päällä oleva ruoka valuu pois kaukalosta, tarttuu vaatteisiin ja tuoliin ja lattiaan ja uhhuh... Jotenkin nuo vanhanaikaiset, muovitaustaiset kankaiset ovat toistaiseksi olleet minusta kivampia, koska niihin ruoka tarttuu, eikä pääse siirtymään läheskään niin helposti enää sitten muualle. Mutta kuten V rakasta lastamme kuvaili eräänä aamuna, onhan tuo syömään opetteleva 8,5kk kieltämättä vähän semmoinen suihkuava biojätesinfonia ;) Mutta päivä kerrallaan eteenpäin, kyllä se siitä.

Silikonista syöttölusikkaa lapsen on kivaa pureskella itse. Tuoreista vadelmista lapsi pitää, mutta yhdestä vadelmasta riittää myös suurikokoiseen moderniin ruokataideteokseen... ;)

Samalla kun I on alkanut liikkua, myös energian tarve on kasvanut ja annoskoot sen mukana. Kun vellit tehdään itse, myös erilaiset marjajauheet ovat osoittautuneet tosi käteviksi jos kävelylenkille pitää saada vellipullo mukaan pikaisesti; ne Biokian mustikkajauheet antavat ihan oikeaa mustikan makua ja kun mustikka on hienona jauheena, siitä ei jää mitään paakkuja jotka tukkisivat pullon suuttimen. Yleensä nyt tiettypyrin tekemään velit tuoreesta tai pakastetusta hedelmästä/marjasta, mutta kiireessä se marjajauhe on tosi kätevää velliin tai puuroonkin.

Mutta nyt näyttää siltä, että alan jo lipsua niihin ruokiin. Niistä ajattelin laittaa toisen postauksen kun jossain välissä taas ehdin istua alas, olihan tässäkin taas tätä beebissettiä yhdelle kerralle!

Puutarha- ja viinimessuilla Tampereella

Yrttejä!

Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa oli tänä viikonloppuna puutarha-, viini-, kirja-, kotimaan matkailu- ja keräilymessut. Huh, melkoiset supermessut! =) Lähdettiin ystäväni Helvin kanssa puutarhamessuille, mutta muutamia poikkeuksia lukuunottamatta kiinnostavin anti löytyi kuitenkin muilta osastoilta.

Puutarhamessujen puolella oli paljon nähtävää aiheesta kiinnostuneille.

Näyttävää pihanrakentamista...

... ja vähän herkempää keväistä vinkkiä puutarhaan

Meitä kuitenkin eniten kiinnosti puutarhamessujen puolella chilitarvikkeen, Tammisillan puutarhan ja poppamiehen yhteinen standi.


Chilitarvikkeella oli esittelyssä ja myynnissä erilaisia kasvatusjärjestelmiä, siemeniä, kastikkeita, naposteltavia ja paljon muuta! Nämä kaverit osaavat kyllä asiansa, heiltä saa loistavia vinkkejä ja ohjeita chilien kotikasvatukseen.

Tässä yksi esimerkki vesiviljelyjärjestelmästä

Tuota löyly-kastiketta on kovasti kehuttu, vielä ei lähtenyt pullo mukaan. ;)

Messuilla oli mahdollisuus maistella poppamiehen eri kastikkeita ja muita herkkuja. Uusia tuttavuuksia minulle olivat wings-kastikkeet ja erilaiset chilipyreet. Ehdoton kestosuosikkini on ollut jo pitkään poppamiehen vampyree-kastike, joka on savustettu tomaattipohjainen chili-valkosipulipyre. Vampyree on aika monikäyttöinen erilaisiin kastikkeisiin ja vaikkapa leivän päälle.

Kastikkeita sai maistaa - jos uskalsi.

Tällainen Zen Grown vesiviljelyjärjestelmä olisi aika makee!

Viinimessuilla oli viinien lisäksi myös ruuasta kiinnostuneille nähtävää. Viinimessujen puolella oli selkeästi havaittavissa lähiruokatrendi. Lähiruuan ja luonnonmukaisuuden puolesta olivat puhumassa esimerkiksi Laidun Herefordin pihvikarjanlihan, Riihikosken vehnämyllyn ja Tannisen chilisen edustajat. Herefordin lihatuotteita on muuten Helsingin suunnalla saatavana Eat and Joy - maatilatorilta. Tuotteet tulevat pääosin Pohjanmaalta ja niitä voikin tiedustella suoraan tiloilta, ainakin Kauhajoelta sellainen löytyy. Herefordin tuotteet ovat kotimaisia, eettisesti tuotettuja, tilateurastettuja ja lisäaineettomia.

Riihikosken vehnämyllyn tuotteet ovat täysin lisä- ja säilöntäaineettomia ja luomua. Myllyn toiminta jatkuu jo usean sukupolven takaa, toiminnan juuret ulottuvat aina 1890-luvulle asti. Riihikosken vehnämyllyn tuotteisiin kuuluu monet myllytuotteet esimerkiksi kaurasta, vehnästä, rukiista, ohrasta ja speltistä. Messuilla tarjoiltiin vierailijoille speltti-kaurapuuroa mansikkahillolla. NAM!

Messuilta sai ostaa Riihikosken myllyn tuotteita

Speltti-kaurapuuroa, mukavaa vaihtelua!

Mielestäni yksi kiinnostavimmista tuotteista messuilla oli Tannisen chilisen tyrnisalaattikastike. Kastike oli ihanan raikas, vähän tulinen ja tasapainoisen täyteläinen. Vau. Toiminnan idea on omistajan mukaan juurikin puhtaissa ja raikkaissa kotimaisissa mauissa. Valikoimaan kuuluvat esimerkiksi erilaiset salaatti- ja grillauskastikkeet sekä ketsupit.

Paprikasalaattikastikekin oli huippuhyvää, mutta päädyin ostamaan tyrnisalaattikastikkeen

Vastapainoksi kotimaisille tuotteille oli Etelä- ja Keski-Eurooppalaisia herkkuja esittelemässä Gavrielides foods. Monille varmasti tuttu Filos halloumi ja aito & alkuperäinen feta kuuluvat heidän tuotevalikoimaansa. Messuilla sai maistaa grillattua halloumia ja oliiveja. Gavrielides foods tuo maahan monia mielenkiintoisia tuotteita pääasiassa Kreikasta, Saksasta ja Kyprokselta. Uutuustuotteina on tulossa kauppoihin muutaman viikon sisällä kreikkalaisia suolaisia pakastepiirakoita. Tuotteita voi bongailla ensimmäisenä Citymarketeista.

Tuotevalikoimaan kuuluvat myös kreikkalaiset oliiviöljyt ja balsamico-kastikkeet

Iloinen tunnelma Gavrielides foodsin messuosastolla

Viinimessujen puolella oli luonnollisesti myös viinejä. Me onnistuimme kuitenkin jumiutumaan ruokapuolen messuosastoille ja lopulta aika loppui kesken.. Ehkä ihan hyvä ajatellen iltatyövuoroa jonne kiiruhdin suoraan messuilta. ;)

Tampereen viinitukku Oy:n messuosasto

Pääsiäispashaa, tämän vuoden iteraatio:)

Tänä vuonna meidän pääsiäismenu meni hyvin pitkälle vanhaa soveltaen, tuttuihin resepteihin turvaten ja kuvattuakin tuli ihan erinomaisen vähän - tai no, ainakin ruokia:) Tänä vuonna meidän kuvissamme näkyy lähinnä hymyileviä, auringossa paistattelevia rakkaita ihmisiä. Niin, etenkin yksi vauva joka on vuoroin kenenkin sylissä ja yhdessä jos toisessakin paikassa kiipimässä ja kaahimassa uudet, ihkaensimmäiset kumpparit jalassa ja välillä vähän suussakin. :) 

Tänä vuonna pääsiäistä kokoonnuttiin viettämään meille, mikä oli minulle kyllä vauvan kanssa kaikista helpoin ratkaisu. Tuollaisen taaperoikää lähestyvän pakkaaminen matkaan on aina vähän semmoista muuttokuorman kasaamista ja täällä kotona on kaikki paikallaan päiväunia, kävelyretkiä, ruokailuja ja muita ajatellen. Kun paikalle vielä pölähti kaksi siivoamisen kanssa pitelemätöntä pohojalaasta naista ja kokkailuissakin mentiin hyvin pitkälle vanhaa soveltaen, ei iskenyt edes valmistelustressi:)

Pääsiäislampaaksi teimme siis rosmariinilammasta jota sitten vielä grillauksen loppuvaiheessa sutikoimme öljy-kahvi-hunaja-balsamicokastikkeella; erinomaista, taas! Lisäkkeeksi oli rosmariinipaahdettuja perunoita (lyttypottuja), grillivihanneksia (yrttiglaseeratut munakoisot mainittakoon erikseen) ja paljon erilaisia salaatteja. Jälkkäriksi tehtiin sitä Olivian ohjeen pavlovaa ja toiselle pääsiäispäivälle V:n suosikkia,  pashaa, jonka opettelussa oli tänä vuonna vuorossa keittämätön versio. :)

Viime vuonna teimme pashaa hesarin ruokatoisrstain ohjeella, koska I kasvoi silloin vielä masussa ja  pidin pesäeroa raakaan kananmunaan.  Tuossa ohjeessa pashamassa keitetään ennen valuttamista, joten kananmunakin kypsyy samalla.  En sitten tiedä oliko syy siinä keittämisessä, vai ottiko pasha itseensä makua saviruukusta, jossa valutin sitä mutta en ollut oikein tyytyväinen lopputulokseen. Pettymystä korosti se, kun kävimme Kirkkonummelaisessa Bistro o matissa syömässä ihan järkyttävän hyvää pashaa pääsiäisbrunssilla. Minusta kotikutoinen pashani oli siihen verrattuna lähinnä tunkkaisen makuista.  Silloin viimeistään ajattelin, että ensi vuonna pashaa ei kyllä meillä keitetä ja se valutetaankin jossain muussa kuin leivänpaistoon käytttämässäni saviruukussa.;)

Tämän vuotisen pashan reseptejä kuikuilin sekä MTV3 - sivuilta että Valion reseptipankissa, jossa pashaan käytettiin maustettuja rahkoja. Näitä lueskeltuani päädyin laittamaan massaan toisen purkin sitä Valion valkosuklaa-limerahkaa, kun sitä jääkaapissa oli. Ei varmaan olisi kannattanut, sillä kaduin sitä jälkiäteen. Olen tykännyt käyttää niitä maustettuja rahkoja täytteisiin, mutta tässä maku on niin vahva, että muut herkemmät maut jäävät sen alle ikävästi. Mutta muuten tästä pashasta tuli parempaa kuin viime vuonna. Laitoin omana lisäyksenä ohjeeseen sukaattien tilalle kandeerattua appelsiinin kuorta ja tajuttuani sen valkosuklaarahkan virheeksi, lorautin mukaan vielä muutaman ruokalusikallisen Grand marnieria rikkomaan makuja.

Valuttelun tein lopulta siivilässä, vaikka tuskailtuani pashamuotin puutetta taannoisella Spis - visiitillä Merituuli ideoikin että pashaa voisi kokeilla tehdä raastinraudan sisään :) Lopulta massaa oli kuitenkin liikaa siihen eikä harso ja harso-kahvisuodatinpaperiviritys oikein tuntunut riittävän tukevalta  raastinraudan avoimen pään tukemiseen... Noh, siivilässä tuli ihan söpö pasha, etenkin kun se koristeltuun isolla kasalla hedelmiä ja kuorrutettuja manteleita.

Ja hyvääkin se vissiin kaikkien mielestä oli, koskapa se syötiin yhtä pientä annoskipollista lukuun ottamatta yhdeltä istumalta. :)

Pasha vol II (yhteen normaalikokoiseen siivilään)

1 prk tavallista maitorahkaa ja 1 prk valkosuklaa-limerahkaa (ensi kerralla laitan vaan  2 prk tavallista rahkaa)
100g voita
1 dl sokeria
2 dl kermaa  vaahtona
1 muna
1/2 sitruunan mehu
1/2 dl mantelirouhetta (tai lastuja)
1/2 dl rusinoita
1/2 pkt appelsiinin kuorta (50g)
n. 3 rkl grand marnieria tai rommia

koristeluun hedelmiä ja esim. sokerikuorrutettuja manteleita

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa toisessa astiassa kerma vaahdoksi. Sekoita voiseokseen rahka, muna, sitruunan mehu, vanilliinisokeri ja grand marnier tai rommi. Lisää lopuksi varovasti käsin sekoittaen mantelirouhe (tai lastut), appelsiinin kuori ja rusinat sekä vaahdoksi vatkattu kerma.

Vuoraa sitten kostutetulla sideharsolla esim. siivilä ja laita massa valumaan jääkaappiin yön yli. Kumoa valmis pasha tarjoiluastiaan ja ennen tarjoilua koristele hedelmillä.

Ravintola Spis - hienoja makuja välittömässä ympäristössä

"Olen Sinulle paljosta kiitollisuudenvelassa" Sanoin Merituulille kun istuimme alas ravintola Spisin pöytään. Se, että Merituuli tuli pyytäneeksi minua kanssaan tutustumaan uuteen suomalaista, puhdasta ruokaa tarjoavaan ravintolaan sai aikaan sen, että I on vihdoin opetellut menemään unille myös isin kanssa. :) Suomeksi: äiti voi joskus päästä illalla omille teilleen :) Ja tämän parempaa karkumatkaa olisi ollut vaikeaa kuvitella avausmatkaksi ;) 

 

On se vaan joka kerta niin älyttömän elähdyttävää kun ruoka on ihan erinomaisen hyvää, palvelu toimii ja koko homma on mietitty alusta loppuun asti tekemättä silti mitään numeroa siitä, että jokainen yksityiskohta lautasia myöten on tarkkaan mietitty. Kyllä, jos ravintolan taso pysyy sellaisena kuin eilen illalla Spis on ennen pitkää pitkähkön pöytävarausjonotuksen vaativa illalliselämys.

Ravintola on pieni ja intiimi, vain 18 asiakaspaikan yrtys jossa ruokaa tehdään puhtaasti suomalaisista raaka-aineista. Tyyli on fine-dining, pienine väliruokannoksineen ja kaikkineen mutta toteutus on ilahduttavan kotoisa, välitön ja jollain tavalla ruoka heijastaa kyllä sitä raikasta intoa ja iloa, jolla hommaa tehdään. Me söimme molemmat yllätysmenun 19:30 kattauksessa ja annoimme kokkien viedä meitä makumaailmassa minne ikinä tie vie. Me otimme molemmat ns. " tavallisen" menun, mutta koko setti on saatavana myös vegeversiona ja huom! tilausta tehdessä kun antaa etukäteen tiedon, niin menu on saatavana myös munattomana ja maidottomana vegaaniversiona. Ja koska paikka erikoistuu juureksiin ja kasviksiin, makuelämys on varmasti hyvä myös erikoisruokailijalle. Vähän toisenlaista meininkiä kuin taannoinen kahvilakeikka Ursulasa, jossa muuantena sunnuntaina leviteltiin käsiä ja myytiin eioota minkäänlaiselle munattomalle ja maidottomalle ruualle ;)

Mutta takaisin eiliseen; Aion vaan lyhyesti kehua paikkaa ja kiittää sydämeni pohjasta onnistuneesta illasta. Varmaan Merituuli laittaa pidempää reportaasia vielä, mutta omalta osaltani voin vain sanoa, että en keksinyt menusta mitään moitittavaa, palvelu oli huomaavaista ja hyvää. Ilta oli hieno elämys. Kaikkiin kysymyksiin saimme vastaukset ja meille esiteltiin myös uusia lautasia, joita on tarkoitus ottaa käyttöön vasta kohta. Jokainen ruoka suunnitellaan kotimaisena taidekäsityönä tehdyille lautasille siten, että se sopii syötäväksi juuri siltä lautaselta. Vaikka n. 90-120 eur (oma laskuni oli n. 95 eur) illallisesta viineineen ei ole ihan halpa, se on kuitenkin varsin kohtuullinen hinta tällaisesta 9 lautasellisen illallisesta. Me joimme viiniä pääasiassa puolikkaita laseja, että jaksoimme maistaa kaikkia eri ruokien kanssa suositeltuja viinejä. :)

juureksia - lakritsajuuri ja oranssi viini, namm...

Maut jokaiessa annoksessa olivat hienoja, puhtaita ja pohjoismaisen raikkaita. Annoksia leimasi keväinen, kukkea keveys; Jokaiselta lautaselta löytyi aina jotain yllättävää tai kiinnostavaa. Viinivalinnat tukivat erinomaisesti ruokaa; mutta erityisesti mieleen jäi oranssi viini, jota lakritsajuurta sisältävän alkupalan kanssa tarjottiin. Ihan täydellinen liitto! Illan kaunein annos taas oli punajuuresta ja turkinpippurista tehty jälkiruoka :)

Menkää, istukaa alas ja antakaa Spisin viedä teidät visuaaliselle ja kaikkia aisteja hellivälle makumatkalle. Meillä ainakin oli Oikein mukavaa. Kiitos Spisille ja kiitos Merituulille, oli kiva kun mentiin!:)

Avattu kana grillissä rakuuna-voi-sitruunakastikkeessa (devilled / butterflied)

"Raksu, et satu tietämään, miten se kana avataan silleen lätyskäksi grillaamista varten?" Minä muistin kyllä, että olin nähnyt ohjeen kanan avaamisesta ja muistaakseni sitä kutsuttiin pahoilaisen kanaksi, koska avattu kana on saman näköinen, kuin miltä pikihousun naamataulun on taiteessa kuviteltu näyttävän. Mutta nopea googlaus ei tuottanut tulosta ja olin nyt saanut päähäni, että avattavahan se broileri on ja saatettava ulos, hiiligrilliin koska oli ihan ilmiselvä kevät.

Ja lopulta meillä oli kuin olikin melkein kuin pieni vappu ulkona grillin äärellä ja saimme grillistä ulos hyvää avattua kanaa, mutta ennen sitä piti löytää ohje, voittaa kana ja valmistaa kanalle kastike.

V on shoppaillut itsekseen ison kasan keittokirjoja minulle sinä aikana kun I oli tekeillä ja ihan pieni, vastasyntynyt. Ajatuksena oli kai, että saisin helposti ideoita kirjoista ja reseptistä kokkaaminen olisi helpompaa, kuin ideoiminen joka päivä mitä tänään sittebn tehtäisiin. Mutta kun minä kokkaan niin fiiliksellä, niin arvatkaapa vaan, olenko ehtinyt paljoa kirjoja availemaan? ;) Nyt kuitenkin vähitellen alkaa into uusia ohjeitakin kohtaan palautua ja olen silloin tällöin avannut uutuuksia ihmeteltäväkseni.

Kun olin jo etsinyt läpi  kaikki aikaisemmin avatut keittokirjat ja todennut, ettei niissä ole ohjetta kanan avaamiseen, otin käteeni Michael Ruhlmanin "Ruhlman's twenty" - kirjan jonka idea on koota 20 ruuan ja raaka-aineisden käsittelyyn keskittyvää aluetta yksiin kansiin. Tuumasin, että jos kanan avaaminen ei ole niissä must-have-tekniikoissa, joita Michael niin peräänkuuluttaa, niin kirja ei selvästi ole riittävän kattava ;) Ja toden totta, siellähän se ohje oli. Tosin vain sanallisena kuvauksena; yhtään kuvaa ei ollut liitetty mukaan.

Mutta ei niitä sitten lopuksi niin tarvittukaan; kanan avaaminen oli paljon helpompaa kuin kuvittelin. Käytännössä kana käännetään ylösalaisin (kaulantynkä alas ja peppu kohti kattoa), kanan selkäranka köksään päin. Sitten terävällä kokkiveitsellä vain painetaan selkärangan vierestä veitsi läpi ylhäältä alas asti. Ja sama toiselle puolelle. Näin selkäranka lähtee irti ja kanan voi painaa auki.

"Vähänkö mahtavaa", henkäisin kun homma oli tehty. Tästähän tulee meidän tämän kevään bravuuri. Tällä tavoin avattua kanaa voi pariloida, grillata ja paahtaa uunissa. Pystyin kuvittelemaan miten monenlaisia maustetahnoja, rubeja, glazeja ja marinadeja tähän oikeastaan voisikaan laittaa! Mmm...

Michaelin ohjeessa kanalle tehtiin Voihin ja sitrunaan pohjaava rakuunainen sinappimarinadi, jota kanan pintaan grillauksen lopuvaiheessa sutikoidaan. Kanasta tuli kivan erilaista ja muistutti minua jostain vuosia ja taas vuosia sitten tekemästäni kanasta jota tarjoiltiin sitruuna-rakuunakastikkeella. Mutta tämä oli kieltämättä parempaa. Tälläisen hapokkaan ja raikkaan kanan kanssa sopisi lisäkkeeksi minusta sopivan makea, aprikoosilla ja yrteillä maustettu cous-cous.

Kana oli meillä grillissä yli tunnin kuten ohje suosittelee, mutta ensi kerralla vähempikin riittää.  Ei se kuivaa ollut, mutta vähän vähempikin grillaus olisi riittänyt ja lopputulos olisi varmaan ollut vielä mehukkaampi ja parempi.

 

Michaelin sitruunainen ja rakuunainen "perhoskana" grillissä (1 broileri)

1 broileri
laadukasta suolaa (meillä ruususuolaa)
1 sitruunan mehu
115g voita
2 rkl hienonnettua shalottisipulia
1 rkl kuivattua rakuunaa
2 rkl kuivaa sinappia (meillä dijon- sinappia)

Huuhtele kana ja taputtele se kuivaksi. Aseta se seisomaan kaula alaspäin ja selkäranka sinuun päin leikkuulaudalle. Leikkaa kokkiveitsellä ylhäältä alas niin, että rintalastan luut katkeavat ja selkäranka irtoaa. Toista toiselle puolelle selkärankaa. Trimmaa siipien kärjet katkaisemalla ihan ohuin osa pois. Ylijääneet osat voit käyttää vaikka kanaliemeen.

Avaa sitten kana ja paina se rintapuoli alaspäin lautaan litteäksi. Jalat voi sitoa keittiönarulla yhteen.

Pirskota (n. teelusikallinen) suolaa kanan päälle; ensin toiselle puolelle puolet ja toiselle puolelle loput.

Kastikepannun yhdistetään sitruunan mehu ja kimpale voista. Alkuperäisessä ohjeessa voi vatkataan kimpaleina sekaan lisäten uusi voipala aina kun edellinen on puoliksi sulanut. Lopuksi lisätään muut aineet, eikä kastiketta keitetä enää, mutta kattila pyritään pitämään lämpimänä. Minä muutin ohjetta sen verran, että kuullotin shalotit ensin kimpaleessa voita, sitten lisäsin sitruunamehun, kuumensin kiehuvaksi ja koska käytin påaksupohjaista kastikekattilaa siirsin sivuun tulelta ja vatkasin sitten mukaan voin pala kerrallaan niin että lopulta muodostui beaurre blanc - tyyppinen kastike. Varmaan aika sama, kumminko päin teet.  

Grillaamiseen annettiin ohjeeksi, että tuli tehdään grilliin toiselle puolen grilliä; näin kanaa voidaan ensin paistaa 10 min nahkapuolelta, sitten alapuolelta suoraan hiilillä ja sitten kääntää kana epäsuoralle tulelle  nahka ylöspäin 50 min.

Paistamisen jälkeen luupuoli sivellään voikastikkeella, jonka jälkeen paistetaan taas sen verran että kastike kiinnittyy kanaan vähän. Sama nahkapuolelle. Viimeinen voitelu annetaan leikkuulaudalla,  kun kana tulee ulos grillistä. Sitten kanan annetaan levätä 10-20 min ennen leikkaamista.