sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Grillattu mustekala on uusi musta!



Toissaviikolla huomasin neuvovani kaveriamme FB:ssä mustekalan grillaamisessa. Samalla tajusin, että aiheesta ei ole blogissakaan yhtään mitään, vaikka lonkeroisia silloin tällöin keittiöömme eksyykin. Tuumasin, että asiaan on saatava muutos myös siksi, että neuvoessani tajusin itsekin googleavani ohjeita ja miettiväni mikä ohje se olikaan jolla tätä elukkaa edellisen kerran tehtiin.

mustekalan keittäminen
Mustekala laitetaan mausteineen kattilaan ja peitetään juuri vedellä. 

Näitä pääjalkaisia syötäviä otuksia on useampaa sorttia, niinkuin kalojakin. Ja luonnollisesti jokaiselle on omat valmistus- ja preparointivihjeensä. Toisin kuin kalmari, tämä mustekala (octopus) on yleensä lähes suoraan valmis kattilaan kun sen kaupasta ostaa. Usein poistettavaksi ei ole jäänyt kuin eläimen kova, papukaijan nokkaa muistuttava suu, jonka löytää kun työntää vaan sormensa lonkeroiden keskellä olevaan suuaukkoon.

mustekalan keittäminen
Mustekalan suu on pieni, kaksiosainen kova "nokka" jonka saa pois suun kautta. 

Komissario Nardonessa kalastaja antoi Nardonelle lahjaksi mustekalan ja neuvoi dekkariamme pieksemään tuoretta mustekalaa jotta siitä tulisi mureaa. Vaikka ajatus kalastajan juuri antaman eläimen mureuttamisesta rantakiviin pieksemällä onkin romanttinen, se on samantyyppistä taikauskoa kuin korkin lisääminen keitinveteen. Taiat ovat täysin tarpeettomia kunhan mustekala saa hissukseen kiehua tarpeeksi pitkään ennen kuin se grillataan. Riittävän pitkä keittäminen pehmentää kyllä lonkerot ja lopputuloksena on oikein mureaa mustekalaa. Koko homman voi tehdä vaikka edellisenä päivänä jolloin mustekala jätetään jääkaappiin odottamaan keitinliemessään grillaushetkeä ja valmistus on tosi helppoa ja nopeaa.

perattu mustekala
Meikäläisen mustekala oli perattu valmiiksi, pää oli viilletty auki ja kaikki poistettu. 

Minä olen ostanut pakastettuja mustekaloja joko umpijäisinä blokkeina tai tiskistä kohmeisena. Molemmissa tapauksissa mustekalan annetaan ensin sulaa, mutta pakastetut ovat kyllä ololeet minusta tosi laadukkaita ja herkullisia niistä on tullut grillattuna joka kerta. Mustekaloja on eri kokoisia ja vaikka lonkeroisen koko saattaa tuntua valtavalta, se menee kokoon keitettäessä. Tämä meille kolmelle hyvin lounaaksi riittänyt pääjalkainen oli n. kiloinen kaveri ostettaessa.

mustekala, paino, kattila
Mustekalan päälle kannattaa laittaa kevyt paino, jotta se pysyy kiehuessa veden alla. 

Mustekelan päälle olen laittanut yleensä jonkinlaisen painon kun olen sitä keitellyt. Keittoaikana vesimäärää kannattaa tarkkailla, sillä mustekalan koosta riippuen keittoaika voi vaihdella puolesta tunnista puoleentoista. Näillä meikäläisen suht kookkailla mustekaloilla ollaan yleensä menty sinne lähemmäs puoltatoista tuntia. Mustekala on kypsää kun terävän veitsen kärki menee pistettäessä vaivatta sisään lonkoeron lihaan.

keitetty mustekala
Kypsä, keitetty mustekala. 

Kun mustekala on kypsää, sen annetaan jäähtyä liemessään ja nostetaan kylmään odottamaan grillausta. Keitettäessä mustekala tosiaan kutistuu tosi paljon ja siitä kiloisesta tuli ihan hyvä lounas meille kolmelle; jos lisukkeet olisivat olleet vähän täyttävämpiä siitä olisi kyllä syönyt neljäkin.


keitetty mustekala, kuivaus
Mustekala kuivataan ennen grillausta jotta se oikeasti ruskistuu. 

Ennen grillausta mustekala kuivataan, sivellään kevyesti öljyllä ja maustetaan suolalla ja pippurilla.

mustekala, grillaus
Kun väri on kaunis, mustekala käännetään ja grillataan toiseltakin puolelta. Vaikka koko elukan voi syödä, lonkerot ovat paras pala. 

Sitten vaan grilliin ja suoralla tulella nopeasti väriä molemmille puolille. Viimeistely lehtipersiljalla ja lisukkeina tarjottiin grillattua parsaa ja sydänsalaattia sekä sitruunalohkoja.

grillattu mustekala


Grillattu mustekala (yksi isohko mustekala)

1 isohko mustekala (meillä n. kiloinen)
3-4 timjamin tai sitruunatimjamin oksaa
1 laakerinlehti
1 rkl, n. 20 mustaa pippuria
1 tl suolaa
1 kokonainen valkosipuli, leikattuna kahtia niin että kaikki kynnet puolittuvat
1 luomusitruuna halkaistuna

Grillaukseen:
oliiviöljyä
mustaa pippuria
suolaa

Tarjoiluun:
lehtipersiljasilppua ja sitruunalohkoja

Sulata mustekala jos jäässä. Tarkista onko se perattu ja ellei, leikkaa päähän viilto ja poista sisälmykset. Usein tämä on tehty valmiiksi. Poista nokkamainen suu jos sitä ei ole poistettu, tunnet sen työntämällä sormen eläimen suuhun. Mustekalaa ei ole tarpeen mitenkään nylkeä, eikä edes piestä vaan tämän jälkeen se on valmis keitettäväksi.

Laita mausteet, valkosipuli ja halkaistu sitruuna kattilaan, mustekala niiden päälle ja kaada päälle vettä niin että mustekala juuri peittyy. Laita pieni paino mustekalan päälle jotta se ei nouse pois vedestä.

Anna kiehua pienellä tulella hiljalleen n. 60-90 min kunnes veitsen kärki uppoaa helposti lonkeroon.

Jäähdytä liemessään ja säilytä kylmässä kunnes aiot tarjoilla mustekalan.

Ennen grillausta kuivaa mustekala, sivele lonkerot öljyllä ja mustalla pippurilla. Grillaa suoralla, kuumalla hiilloksella molemmin puolin kunnes lonkeroihin tulee kaunista väriä.

Mausta suolalla, koristele lehtipersiljasilpulla ja tarjoa sitruunalohkoja mustekalan kanssa. Lisukkeeksi esimerkiksi grillattua sydänsalaattia ja grillattua parsaa.

p.s. jos teet parsaa ja sydänsalaattia, grillasimme ensin parsat, sitten siirsimme ne epäsuoralle lämmölle. Sitten oli mustekalan vuoro ja lopuksi salaatti. Kannattaa kokeilla sekä mustekalaa että sydänsalaatin grillausta, herkkua ihan vaan öljy-suola-pippuri käsittelyllä!


13 kommenttia:

Merja | Ripaus tryffeliä kirjoitti...

Aivan liian herkullisen näköistä! Grillattu mustekala on niin hyvää! Olen nyt muutaman kerran laittanut kuparikolikon keitinveteen... tiedä sitten onko se samanlainen vippaskonsti kuin korkki :).

Siiri / Pilkettä-blogi kirjoitti...

Kiitos hyvästä reseptistä! Syön mustekalaa aina tilaisuuden tullen (yleensä ulkomailla), mutta pitäisi ruveta testailemaan sitä täällä Suomessakin... Kun vaan löytäisi sitä jostain!

Merituuli kirjoitti...

Ihan varmana kokeilen, kun jostain tämmöisen möllykän saan! Tiedän kyllä mistä sinä sitä ostat :D

Nelle kirjoitti...

Merja: tuskin ne poppakonstit vaaraksi on, mutta ihan mureaa tulee pelkällä keittämisellä :) Olen kans kokeillut kaikenmaailman pullonkorkit sunmuut :) Ja kyllähän se kiviinkin pieksäminen vamasti mureuttaa mustekalaa, mutta turha vaiva jos on aikaa keittää pitkään.

Siiri: ne pakastetut mustekalat ovat tosi hyviä, kannattaa mennä katsomaan sitä pakasteallasta uusin silmin. Ainakin Sellossa ne on semmoisia käteviä suorakaiteen muotoisia jääkimpaleita, eikä myyjätkään ole välttämättä aina perillä mitä siellä pakkasessa onkaan. Ja jos löydät sopuhintaan, kannattnee ottaa muutama sillä veden kanssa jäädytettyinä se säilyy hyvin eikä pääse ees pakkanen polttamaan lonkeroita :)

Merituuli: joo - mä oon niin ennalta-arvattava tuon Sellon CM:n suhteen... ;) Ja joo, kannattaa sillä nuo lonkerot on tosi herkullisia. I just sunnuntaina ihmetteli ääneen että äiti, miten nuo lonkeroiden imukupit on niin älyttömän hyviä... :)

Siiri / Pilkettä-blogi kirjoitti...

Kiitos vinkistä, pitää tutustua lähicittarin pakastealtaaseen! ;)

Nanna kirjoitti...

No täälä on nyt ohjeet kun joskus saan lonkerot kotiin! Tänks!

Jael kirjoitti...

Mustekala nam nam:) Täällä tyydyn ostamaan baby kalmareita,kun niitä on niin helppo käsitellä;D

Nelle kirjoitti...

Siiri: kannattaa, joo :) Hellepäivän herkku!

Nanna: joo, niin on. Mulle oli näitä ohjeita googlatessa jonkinlainen ahaa elämys että mustekalalla puhekielessä viitataan monenmoisiin lonkeroniekkoihin.

Jael: sulla on siellä niin toisemmoista luksusta kuin täällä kotosuomessa. Mutta kiva että tännekin jotain näitä kaukaisempia mereneläviä tuodaan - jossain vaiheessa ne ahvenetkin kaipaa vaihtelua vaikka herkkua ovatkin! :)

Anonyymi kirjoitti...

Todella,todella kuvottavaa!!

Kupru kirjoitti...

Kiitos hienoista ohjeesta.
Juuri haettiin pari tuoretta mustekalaa kaupasta.
Paikassa Catania, Sisilia.
Kohta hiilet grilliin!

Nelle kirjoitti...

Ole hyvä:) Ihanaa aikaa sisiliassa! Vähän iskee kaukokaipuu Italiaan kun katsoo ulos tuota lokakuuta, ollapa siellä! :)

Nelle kirjoitti...

Anonyymi: mistä arvasitkin, että olen aloittanut uudelleen kuoroharrastuksen:)

Anonyymi kirjoitti...

Noista monista maahanmuuttajien pitämistä ruokakaupoista yleensä löytää enemmän eri eksoottisia kaloja ja äyriäisiä kuin suomalaisista kaupoista - ja halvemmalla...