torstai 20. joulukuuta 2012

Taaperomuonituksesta



Ajattelin, että kun kaikki nyt puurtavat joulukiireiden keskellä ja stressaavat kuka mistäkin ja lisäksi useimmat varmaan sekasotkusta, niin voisi olla terapeuttista istua hetkeksi lukemaan vähän meidän "realityä" taaperoksi kasvaneen beebiksen muonien osalta.

Olen sitkeästi ja osin pakon sanelemana tehnyt suurimman osan I:n muonista itse. Pakkoa on muodostanut I:n herkkä vatsa, jonka vuoksi välillä on korvattu maitoa, välillä viljaa ja välillä molempia jollain muulla. Jonkin verran olen I:n saanut syömnään myös Hipp - luomupurkkimuonaa kun ollaan oltu tien päällä; kahviloissa tai matkalla jonnekin. Se, että lapsi suostuu syömään myös purkkimuonaa on iso etu.
Tyypullinen sairaspäivän kulhorivi: aamiainen, välipala, lounas, välipala, illallinen ja iltapuuro. Lopuksi vielä vellipullo kouraan...  Kaikki käytännössä koskemattomina. 

Ja rehellisesti on myönnettävä, että aina ei ole ollut ihan helppoa noiden vellikeittojen kanssa - ei senkään vuoksi, että vaikka I:ltä ei lopulta selkeitä allergioita sitten ole löytynyt, niin vatsa on herkkä. Raju vatsatauti sai taas tuossa kk sitten masun hylkimään maitoa, joka oli jo siedätetty ruokavalioon. Ja nyt siedätetään sitten uudelleen. Ja se siedätys on ollut niiiin ihanaa. Kaksi päivää siedätystä ja sitten kun tulee oksennus, sitten taas pari päivää paussia. Viljat ovat vielä vähän vaiheessa ja saapa nähdä, onko vuodenvaihteen jälkeen edessä keliakiatesti kun aina on masu sekaisin kun viljaa syödään. Toivoa tosin antaa, että enää ei ole oksenneltu edes vehnästä - vatsa menee muuten vaan sekaisin.  Ja sitten kun masu on kipeä, ei syödäkään mitään järkevää päiväsaikaan. Ja sitten on yöllä nälkä vaikka äiti yrittää tyrkyttää puuron jälkeen velliäkin. Että semmosta showta. :)

Riisimaidot ja riisivellin keittäminen riisimaitoon on tullut kyllä harvinaisen tutuksi tässä syksyn aikana ja voitte vaan kuvitella sitä kattiloiden määrää joka päivän aikana likaantuu tai no, vaihtoehtoisesti tiskauksen määrää. :) Mutta kun I on semmoinen äidin vauhtimakkara, niin tiskaamiseen keskellä päivää harvemmin jää ylimääräistä aikaa. Ne Valion Onni- riisivellit on han hyviä ja käteviä, käytin niitä jo iltavellinä jossain vaiheessa kun maito meni ilman oirehdintaa.

Tyypillinen setti.

Monilta osin I toki syö sitä mitä muutkin - tulisimpia ruokia ei ole annettu, mutta aika vahvatkin maut tuntuvat menevän jos niissä on edes vähän makeutta mukana. Tuo taannoinen lammastagine pottumuusin kanssa esimerkiksi oli hitti vaikka ajattelin etukäteen, että I ei ehkä siitä innostuisikaan. Kala sitten taas on aina ja kaikin tavoin hyvää - samoin kanajauheliha kun se on ruskistettu (köh) tryffeliöljyssä sipulin, rosmariinin ja hyvän öljyn kanssa. Voin kertoa, että äidillekin maistuisi!

Sellainen hassu piirre I:n ruokailutottumuksissa on, että kun ollaan kipeänä (flunssassa tms) niin parhaiten tuntuu uppoavan se kaupan purkkimuona. :D Etenkin sellainen ihan tasainen. Tai miksei tietysti kotimuonakin, mutta tasaiseksi ajettuna. Mikä tahansa klimppi (vaikka vaan risotto) jää syömättä. Ja sitten taas jos kaupan purkkimuonaa yrittää tyrkyttää kotona tai jos kahvilan pöydässä on mitään parempaa - vaikka äidin salaatti tai vielä parempaa; herkkuranskiksia, niin ei. Ei edes maisteta.

minigrippejä on kulunut paljon... 

Vaikka olenkin preparoinut pakastimeen helppoja lisäkkeitä kuten esimerkiksi jauheliha-tomaattikastiketta, paistettua kanajauhelihaa ja kypsää kalaa, on tuossa I:n ruokien itse tekemisessä oma hommansa. Kylläsiinä äiti pysyy liikkeessä kun tekee pienelle ruuat ja lisäksi vielä muiden ruuat - sillä meidän pieni ei ole ihan samassa rytmissä lopun perheen kanssa. Ja sitten jos äiti on kipeänä yhdessä pienen kanssa niin sotkun määrä on jotain tajutonta.

I vartoo uunin luukulla joko ruoka on kypsää... Vähän on tylsän pitkä kypsymisaika tälläkin jutulla. 

Positiivisena koko hommassa tietysti on, että I:stä on kehkeytynyt ihana apulainen keittiössä. Kun äiti kokkaa niin I kokkaa myös. Kun tyhjätään tiskaria I osaa jo viedä paikoilleen muoviastiat ja kattilankannet (ja niitä muuten kannattaa olla sitten joka koneellisessa!). Tietysti osa avusta ei ehkä ole sellaista, minkä aikuinen apuna kokee - kuten nyt vaikka likaisten astioiden laittaminen tiskariin ja niissä valuneissa lätäköissä lätsyttely ja se, kun I uudelleensääti pikkuleipien paistolämmön puoleen alkuperäisestä... Tai pienen kun voi olla vaikeaa ymmärtää miksi hän ei saa mennä sinne jauholaatikolle ja käyttää riisejä, mannasuurimoita, quinoaa ja jauhoja - noin muutamia lattialta siivoamiani kuiva-aineita mainitakseni.

Minä olen yrittänyt opettaa I:lle sallitun ja kielletyn kautta juttuja - mutta mitään ihmeempää uudelleenjärjestelyä en ole toistaiseksi lähtenyt tekemään. Tietysti siinäkin on kääntöpuolensa - äidin sydäntä kun kaikki aina riipii niin helposti niin yksi sellainen juttu on, kun pieni kulkee laatikolta toiselle ja hokee:"Ei, ei , ei...!. Niinpä, ei se ole helppoa olla pieni; koko maailma on täynnä kieltoja.

Ikea myy paitsi lasten astioita, myös ruoka-aineita kankaasta. Oiva lisä apukokille pestyjen mehupurkkien ja tyhjien munakennojen maailmaan. 

Mutta se, kun I kokkailee - se on niin liikkistä katseltavaa. Ihan vakavana ja supertärkeänä kaikki kulhot asennetaan lattialle ja sitten rynnätään kulholta toiselle kauhan kanssa sekoittelemaan ja sanotaan "tää ja tää"... Ikeasta löysin lisäksi hauskoja kangasvihanneksia. Niissä on ikärajaksi laitettu 3+ mutten kyllä ymmärrä miksi - ainkin meidän I osaa leikkiä niillä ihan hienosti. Wokkiin menee kalapalaa, parsakaalia ja mandariinia. Eikä se niin tarkkaa ole, joskus kalaa viritetään thaihenkiseksi banaanillakin! Kaikki I:n suosikit vaan samaan pannuun niin hyvää tulee, Mam mam sanoo äiti ja poika nauraa. :)

Riisipuuroa Valion luumu-rusinakeitolla, hedelmäsalaattia ja kermarahkaa. Kermarahka oli ok. 

Kranttukin lapsi välillä on; kaikkea pitää saada maistaa ja ihmetellä, mutta läheskään kaikki ei maistu. Viinirypäleet ja katkaravut nyt ensimmäisinä tulee mieleen I:n hylkypaloista. Toisaalta mandariinia, parsakaalia ja päärynää voi syödä aina. Ja äidin käsilaukusta löytyy yleensä myös rusinoita ja kuivattuja aprikooseja - sitten kun ollaan kaupassa ja lapsi pitää lahjoa hiljaiseksi vielä hetkeksi.

Kaurajauhoseoksesta saa tehtyä myös vohveleita, joskin niistä tuli suht haperia... 
I:n ehdottomiin suosikkeihin kuuluu pennepasta, jota löysin viljattomana taannoin. en tiedä onko parasta se, että sitä saa syödyksi sormin (vaikka äiti haarukkaa tyrkyttääkin) vai onko se vaan hyvää. Ehkä vähän molempia. Myös sen kaurahaasteen yhteydessä tein kaurasta gluteenittomia vohveleita, jotka katosivat kuin kaste maasta. Tosin, perästä kuului - silläkin kertaa. :) Mutta sitkesäti olen altistanut ja nyt tuntuu että kaura alkaa vähitellen mennä. Moneen kertaan olen miettinyt niitä allergialääkärin sanoja, kun kysyin miten paljon viljaa kerralla on hyvä antaa:" Minä melkein vaan antaisin lapselle reilusti vaikka palan kakkua ja ottaisin huudon jälkikäteen." Näin on tapahtunut. Ja kyllä se huuto tuntuu vähentyneen - ainakin kauran osalta. Ja kovasti toivoisin, että viljat alkaisivat vähitellen mennä - niin paljon se helpottaisi elämää keittiössä.

Nyt syksyllä olen jaksanut ehkä heikommin laittaa I:lle monipuolisia vihanneslisäkkeitä. Parsakaalia menee paljon, ruusukaalia olen laitanut muutaman kerran (mutta lähinnä soseena), porkkanaa menee raakana paljon (naposteluporkkanat ovat hitti), kukkakaalia on ollut sosekeitoissa ja paahdettuna, kurkkua ja tomaattia tietysti tuoreena ja hmm - paahdettuja juureksia silloin kun mekin olemme niitä syöneet. Keväämmälle olen suunnitellut itselleni salaattilounaiden esiinmarssia joten siinä I voisi saada samasta erästä sitten salaattia ihmeteltäväkseen. Lehtisalaatit tahtovat olla nykyisin vielä vähän kategoriassa "Kukka?" ;)

Sinänsä I kyllä mielellään maistelee kaikkea joten vaikka määrät vaihtelevat, niin ihan monipuolisesti tuo penska syö. Että tällaista täällä meillä taaperomuonitusosastolla. Kohta pitäisi taas mennä laittamaan jotain evästä pienelle, kunhan herää. Luulenpa, että tänään meillä tarjoillaan pakastettua kanajauhista ja risottoa. Tai sitä kanaa ja polentaa rusinoilla.

I:n iltavelli (2 tuttiploa, toinen aamuyölle varalle)
n. 5 dl riisimaitoa (tai tavallista, jos vatsa kestää)
n. 1 rkl auringonkukkaöljyä (tai muuta mautonta öljyä)
2 rkl riisijauhoa
1/2 prk kaupan päärynäsosetta tai vaikka itsetehtyä pakastemarjasosetta (miel. paseerattuna) tai loraus kotitekoista omenamehua

sekoita maito, öljy ja riisijauhot kylmänä. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen, kunnes se sakenee ja alkaa kiehua. Sekoita mukaan hedelmäsose tms ja tarkista vellin paksuus. Lisää tarvittaessa hieman riiimaitoa ja jäähdytä kylmässä vesihauteessa sopivaksi.

Tuore kylmäpuristettu oliiviöljy saa kaiken maistumaan I:lle - ja köh, myös meille muille!;)


Kanajauhis I:lle (pakastetaan minigripeissä n. 2 rkl per pussi)

1 iso sipuli
1 valkosipulin kynsi
loraus tryffelillä maustettua rypäleensiemenöljyä tai oliiviöljyä
1 pkt kanajauhista
rosmariinia pari oksaa
mustaa pippuria
suolaa

Silppua sipuli ja valkosipuli pieneksi. Lorauta pannulle tilkka öljyä ja kuullota sitpulia öljyssä muutama minuutti kunnes pehmeää ja hieman kullanruskeaa sieltä täältä. Laita sivuun vaikka pienelle lautaselle, lisää vähän öljyä pannuun ja ruskista kanajauhis. Lisää sitten sipulit takaisin, silppua mukaan rosmariinia ja mausta suolalla ja pippurilla. Jos omistaa, päälle voi ripauttaa vielä ihan, ihan tuoretta oliiviöljyä mauksi.

Polentaa ja rusinoita (pari annosta)

2,5 dl vettä tai kanalientä
0,5 dl polentaa
1 rkl rusinoita
1-2 pss kanajauhista tai muuta proteiinia
loraus öljyä
mustaa pippuria
(vihanneksia, esim, silputtua, kypsää parsakaalia)

Kiehauta rusinat vedessä/kanaliemessä ja lisää polenta. Sekoita kunnes seos alkaa saostua. Sekoita joukkoon kanajauhis ja mausta öljyllä ja pippurilla. Lisää halutessa myös yrttiä sekä kypsiä vihanneksia soseena tai paloina. Meillä tänään parsakaalia.

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Viimehetken vinkkejä joulun juureksiin

paahdettu punajuuri

Huomio! Achtung! Kaikkia niitä ostamianne juureksia ei ole pakko laittaa rosolliin. Juurekset voi myös paahtaa uunissa lohkoina. Kun niiden sekaan lisäilee pähkinöitä, rusinoita ja yrttejä  niistä tulee vivahteikkaita ja upean makuisia. Jos nyt aattona ei moinen kerettiläisyys houkuttele, niin nyt kun näitä pyhiä riittää ja riittää kokeilkaa ihmeessä jonain päivänä vaihtelunkin vuoksi. P.s. mukana myös glögin terästysvinkki! ;)

Punaisen glögin terstämiseen voi käyttää myös kaneliviskiä.
Vaalea glögi taas saa vivahteikkuutta itse keitetystä omppumehusta ja calvadoksesta. 

Niissä taannoisissa pikkujoulupileissä minulla oli lisäkkeenä paahdettuja juureksia. Kuvitelkaa, en ottanut illan ruokapöydästä yhtään ainutta kuvaa! Tekovaiheesta sentään on muutama dokumentti. Tein juurekset etukäteen suuriin kulhoihin ja laitoin niistä sitten uunipellille aina kulloinkin tarvittavan määrän paahtumaan. Samaa voinee hyvin soveltaa joulunaikaankin - ei haittaa vaikka juurekset maustuvat jääkaapissa jonkin aikaa. Tosin, jos kulhon pohjalle syntyy nestettä, se kannattaa hukata ennen juuresten paahtamista ettet saa keitettyjä juureksia.

kaskinauriita ja keltaisia rusinoita

Kaskinauriit laitoin uuniin keltaisten rusinoiden, hunajan ja öljytilkan kanssa. Päälle tietysti myös suolaa.  Punajuuriin laitoin tuoretta mustaa pippuria ja sitruunatimjamia - niin ja öljyä sekä suolaa.

porkkanaa ja pistaasia

Porkkanakippoon laitoin hyvää oliiviöljyä ja kuorittuja ja paahdettuja suolapistaaseja. Palsternakoista ei tullut kuvaa, mutta niitä valelin vähän pähkinäöljyllä ja ripotin päälle suolaa. Ihan erinomaista niinkin simppelillä käsittelyllä.

fireball, kaneliviski

V hoiteli pileissä baarin puolta ja oli löytänyt alkosta Fireball - kaneliviskiä jolla terästetty glögi saa hauskan tulisen kanelivivahteen. Jos tykkää niistä amerikkalaisista tulisista kanelipurukumeista, niin tämäkin todennäköisesti iskee suoraan makuhermoon :)

Tässä näitä pikkuvinkkejä sinne jouluhärdellin keskelle! Toivottavasti selviätte hengissä, olin vähän järkyttynyt kun kävin eilen, tiistaina ajamassa Sellon parkkihallin läpi klo 13:30. Tarkoitus oli hakea vaan nopsaan kukka kyläpaikkaan, mutta päädyin ajamaan ulosmenoramppiin kun koko hallissa ei ollut YHTÄÄN vapaata paikkaa. Käsittämätöntä.

P. p. s. Me tehtiin taas extempore - päätös joulun osalta ja ratkaistiin joulustressi klikkaamalla lentoliput Italiaan. :)




maanantai 17. joulukuuta 2012

Aika päivittää juustofondue eli tuokaa esiin Heston ja Bodum


Juustofondue, fonduesetti

Mulla on monta juttua joista on pitänyt kirjoittaa jo monta kertaa ja aina se on vaan jäänyt. Lisäksi tämä meitä koko syksyn kiusannut flinssakierre ei oikein ole ottanut hellittääkseen joten hieman siipi lumipenkkaa viistäen on jätetty jälkeemme käytettyjen nenäliinojen vanaa. Ja kun olo on kurja, ruokakin helposti on sellaista helppoa mukavuusruokaa joka - vaikka ah niin hyvää - ei ehkä ole sitä kaikista terveellisintä. :) Ja meillä on syöty juustofondueta vanhalla tutulla reseptillämme nyt useamman kerran. Juustosekoitusta on tietysti vaihdeltu sen mukaan, mitä kaapista on löytynyt.

bodumin juustofonduesetti

Mutta niin, ensin minun piti kirjoittaa siitä, että olen löytänyt ihan täydellisen mööpelin juustofonduen tarjoiluun. Tai no, ehkä se oli enemmänkin V joka eräänä yönä klikkaili vanhenevilla lentopisteillä kaikenlaista keittiöbonkkia. Yksi siinä yhteydessä meille päätynyt laite oli Bodumin fonduesetti. Siinä ideana on, että rosteriseen kippoon laitetaan kiehuvaa vettä, joka pidetään kiehuvana normaalin fonduetulen avulla.  Kuumaan veteen laitetaan sisempi, lasista tehty kippo johon fondue sitten kaadetaan. Tällainen vesikylvyssä pitäminen takaa sen, että juusto ei koskaan pala sen fonduekattilan pohjaan. Lisäksi juuston lämpöä on muutenkin paljon helpompaa säädellä ja minusta tuntuu, että seos pysyy paljon vakaampana tuossa laitteessa. Voin suositella lämpimästi. Pieksee sen vanhan teflonisen kipon mennen tullen.

bodum, juustofondue

Ja sitten piti hehkuttaa, kuinka ihanaa fondueta saimme, kun Lentävästä lehmästä myivät meille juustosetin jossa oli Vilho appenzelleriä. Valitettavasti en muista, mitä muita juustoja siinä oli, mutta selvästi e on kauppa, josta kannattaa kysyä vinkkiä sopivaan juustoseokseen kun sielläpäin liikkuu fondueajatuksissa. Mutta se, minkä muistan, oli tuossa taannoin kun teimme (taas) fondueta. Hukkasin vaan ihan bulkkijuustoa jääkaapista ja minulla sattui olemaan vielä taannoisten juhlien jälkeen Polaria semmoinen reipas 200g jääkaapissa. Lisäsin siihen vielä reilun 150g gryereä ja ehkä vajaan 100g brebiou - vuohenmaitojuustoa. Muuten nestemäärä ja perunajauhomäärä kuten tuossa vanhassa ja pomminvarmassa ohjeessa.

makuaineet, fondue

Ja lopultakin sain nyt aikaiseksi kirjoittaa tämän fonduepostauksen kun posti toi meille Heston Blumenthal at home - keittokirjan jonka fondueresepti nyt vaan oli koestettava. En nyt vielä pysty sanomaan, miten hyvin kirjan reseptit ylipäätään luonnistuvat, mutta kirjaa on Ihanaa lukea. Teoriaa on mukana suht paljon, mutta se on kerrottu tavalla, jota maallikonkin on helppoa ymmärtää.

Lisäksi on tavallaan äärettömän vapauttavaa lukea kirjaa, jossa mousseista ja vaahdoista tunnettu huippukokki kokkaa ihan yhtä tavallista ruokaa kuin me muutkin kuolevaiset. Maustevoita ja karkkeja, haudutettua lampaanpotkaa, kurkkukeittoa, juustofondueta, creme brüleeta ja salaatteja. Lisäksi tietysti puhutaan pitkään jäätelön tekemisestä ja liemistä. Ainakin minulle tuli sellainen olo että hitsi, näitäpä kokeilen!

Ja arvatkaa vaan kun törmäsin siihen juustofonduereseptiin. Se kuvakin näytti ihan jumalaisen ihanalta. Juusto valui pitkinä, pitkinä samettisina nauhoina leipäpalojen päältä. Laitan ohjeen tähän, mutta varoitan samalla, että minä en ainakaan tällä ensiyritteelläni päässyt yhtä upeanvenyvään lopputulokseen kuin hestonin kuvissa. Mutta; se oli todennäköisesti ihan oma moka, kun en käyttänyt juuri noita ohjeesa olevia juustoja.

Heston tarinoi, että parhaimmillaan hän on saanut juuston venymään 5 metrin mittaiseksi nauhaksi ja kokki oli heiluttanut sitä kuin lassoa!;) Meidän juustomme eivät siis olleet ihan samoja ja noh, vähän hävettää myöntää mutta jossain hössötykseni lomassa onnistuin sekoittamaan sherryn ja brandyn keskenään.  Niinpä laitoin väärää viinaa juustosoppaan. Ei se huonoa ollut niinkään, mutta jäi harmittamaan, sillä Hestonin reseptin idea on maustaa juusto neilikalla ja sherryllä. Näissä kahdessa maussa on nimittäin molekyylitasolla samoja yhdisteitä ja Heston hehkuttaa sitä reseptin esipuheessa. Makupari on kuulemma erinomainen myös muihin tarkoituksiin ja sen mä ny sitte mokasin. D'uh. Mutta; uusi yrite seuraa.

heston blumenthan, juustofondue
Juusto raastetaan ja tärkkelys sekoitetaan raasteeseen, jotta se leviäisi tasaisesti. 

Erona aikaisemmin oppimaani tässä ohjeessa juusto raastetaan mahdollisimman hienoksi ja tasalaatuiseksi muruseksi jotta se saadaan sulamaan tasaisesti. Lisäksi Hestonilla oli fonduen maustamiseen tähän joulunalle erinomaisesti sopiva idea; makua juuston sekaan tuomaan laitetaan sherryä ja neilikkaa.

Ja kun kyseessä on molekyylikeittiön mestarin kirja, hommaan tietenkin liittyy hurja määrä mielenkiintoisia faktoja. Heston painottaa, että keittäessä juustoa helpoin virhe on keittää sitä liikaa. Juuston molekyylirakenne muuttuu sen kuumentuessa paljon sulamispisteen yläpuolelle. Keskimäärin pehmäe juusto sulaa jo 55 asteessa, cheddar,  gryère ja emmental n. 65 asteessa ja kovat juustot kuten parmesan ja pecorino sulavat 82 asteessa. Kun juusto kuumennetaan sulamispisteeseen, kiderakenne murtuu ja juustosta tulee juoksevaa. Mutta jos seosta kuumentaa liikaa, rakenne muuttuu taas ja siitä tulee helposti ryynimäistä ja öljyistä. Tätä luontaista hajoamista voidaan estää hapokkailla aineilla kuten valkoviini ja sitruunanmehu sekä tärkkelyksellä (maissi ja perunajauho). Silti, jos juustofondue tulee liian kuumaksi, juusto ei ole venyväistä vaan juoksevaa.

Luulenpa, että osittain erilaisen juustoseoksen vuoksi meillä tämä meni nyt ylikuumenemisen puolelle, sillä mukana oli palanen vanhaa goudaa, joka oli selvästi vähän kovempi juusto kuin muut. Seos ei meinannut millään muuttua juoksevaiseksi väleissä kun lisälin juustoa kourallinen kerrallaan. Tai sitten vaan varoin liikaa - mene ja tiedä. Joka tapauksessa rakenne ei ollut nyt hyvä; pinnalla oli tosi löysää viiniseosta ja pohjalla vähän venyväisempää juustoa. Ensi kerralla otan digitaalisen lämpömittarin ja noudatan ohjeen juustosuosituksia pilkulleen, sillä minä HALUAN samanlaisia superhienoja juustonauhoja kuin Hestonin kuvassa. ;)

Tuo postauksen eka kuva on siis meiltä, tästä kerrasta - kuten huomaatte, juusto ei veny mitenkään metritolkulla niinkun pitäisi ja se ei ole ihan tasaista. Mutta; ensi kerralla lämpömittarin kanssa.  Ja sitä odotellessa, tässä siis Hestonin juustofondue.


Sherryllä ja neilikalla maustettu juustofondue (riittää 6-8:lle)

450g Gryèreä, raastettuna
450g Comtéa, raastettuna
15g maissijauhoa
30g mazanilla sherryä
2 timjamin oksaa
3 valkosipulin kynttä
500g kuivaa valkoviiniä
20g sitruunamehua
5g englantilaista sinappijauhetta
ripaus jauhettua neilikkaa

tarjoiluun
maalaisleipää (hapanleipää, sourdough sanoo kirja)
pikkukurkkuja
krutonkeja

sekoita kulhossa juustoraaste ja maissijauho.

Kuumenna sherry kiehumispisteeseen (to simmer)  keskilämmöllä. Lisää timjami ja valkosipuli ja nosta sivuun tulelta. Jätä mausteet sherryyn 10 min, jotta sherry maustuu. Siivilöi ja anna jäähtyä.

Ota keskikokoinen kastikekattila ja sekoita viini ja sitruunanmehu. Keihauta viini ja sitruunanmehu ja lisää sitten juustoraastetta kourallinen kerrallaan sekoittaen koko ajan kunnes seos on tasaista ja kermaista.

Lisää sitten sherry, sinappijauhe ja neilikkajauhe seokseen ja jatka sekoittamista kunnes seos paksuuntuu. Kaada fondue tarjoiluastiaan ja nauti välittömästi.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Syksyn paras liharuoka eli jumalainen lammastagine

lammastagine, lampaan lapa


Sahramintuoksuista maanantaita, ihmiset. Ilokseni voin tänään esittää teille syksyn parhaan liharuuan; kuivahedelmillä ja sahramilla maustetun lammastaginen. Olen nyt tehnyt tätä kahdesti - kerran lavasta kuten alkuperäinen ohje sanoo ja myöhemmin tein ohjeen potkista, kun lapa osoittautui hankalaksi löytää.

lampaan lapa

Ruuasta tulee tosi hyvää kummalla tahansa tavalla tehtynä, mutta potkat olisivat varmasti hyötyneet mausteiden kanssa tekeytymisestä jääkaapissa.

lammas, lapa

Ohjeesta en voi ottaa kunniaa itselleni, se on BBC:n ruokapuolen tuotantoa. Tein ohjeen kutakuinkin samoin kuin tuolla alkuperäisessä reseptissä, mutta lientä en tarvinnut lainkaan. Laitoin pataan pelkkää tomaattimehua ja lihaliemikuution ja silläkin nestmäärä oli täysin riittävä. Itse asiasa luulen että jos nestettä olisi ollut enemmän, liha ei olisi päässyt paahtumaan vaan olisi keittynyt.

Tagine onnistuu niin lavasta kuin potkastakin. Mantelit paahtuvat uunissa lihan paistuessa. 

Joka tapauksessa tästä tuli ihan erinomaisen hyvää. Lapa on rasvainen pala, mutta rasva sulaa lihan paahtuessa ja lopputuloksena on ihan ennenäkemättömän mureaa ja upean makuista taginea. Oli oikeastaan hassua miten jämäkäksi rasva lihanpalan teki; kun lähdin leikkaamaan lapaa paloiksi kuvittelin lihan sisällä olevan paljonkin rustoa ja luuta - mutta ei, siellä oli vaan tosi paksu kerros rasvaa joka jämäköitti lihan.

Kun olin ruskistanut lampaanpalat laitoin myös puhdistetun luun mukaan pataan - kaikki luuhun köh, mahdollisesti jäänyt liha mureutui suussasulavaksi uunissa ja rasva suli upeanmakuiseksi kastikkeeksi yhdessä tomaatin kanssa. Vielä kun kuivahedelmät antavat ruualle makeutta ja pyöreyttä, sahrami aurinkoa ja yrtit raikkautta niin uhhuh kun tuli hyvää. :)


Sahrami liotetaan tilkassa vettä ennen lisäämistä pataan. 

Tarjosin tätä pääruokana sillä taannoisella duuni-illallisella ja onnistumisen innoittamana tein sitten isomman annoksen potkista myös niiden järjestämieni juhlien pöytään. Potkat saattavat tarvita pidemmän aikaa hauduttelua kuin lapa, mutta melkein ruoka kannattaakin tehdä hyvissä ajoin etukäteen ja lämmittää sitten ruoka-aikaan. Juhlissa tagine herätti suurta ihastusta ja oli ehdottomasti illan pöydän yksinoikeutettu kuningas.

Taginen loppua voi hyvin jatkaa punajuurilla, kikherneillä tms. Upeanmakuista rasvaa ei kannata hukata.

Osittain varmasti rasvan vuoksi tagine on tuhtia ruokaa lavasta tehtynä. Vaikka resepti sanoo että ohje on neljälle, minusta yhdestä isosta lavasta tarjoaa hyvän lisäkkeen kanssa varmasti kuudelle täyttävän illallisen. Itse asiassa me teimme lopusta taginesta kierrätyskeittiöruokaa laittamalla padan sekaan uudelleen lämmittäessä punajuurilohkoja. Ihan loistavaa tavaraa niinkin. I taas tykkäsi syödä taginea pottumuusin kanssa isona annoksia.

Smeg ja uudet perheenjäsenemme Siniset Patapojat!
Jos siis jostain saat käsiisi lampaan lavan niin tämä on erinomainen tapa käyttää se, mutta ohje todistetusti onnistuu myös potkasta tehtynä. Laitan ohjeen tähän niin, kuin se meillä tehtiin. Niin, ja jälkkäriksi voi tarjota vaikka niitä tähtianispäärynöitä:)

Sahramilla maustettu hedelmäinen lammastagine (n. 6:lle)

mausteseokseen:
1 tl cayenne - pippuria tai espeletten chilijauhetta
2 tl rouhittua mustaa pippuria
1 1/2 rkl paprikajauhetta (laitoin picantea)
1 1/2 rkl jauhettua inkivääriä
1 rkl kurkumaa
2 tl kanelia

1 lampaan lapa (tai 5-6 lampaan potkaa)

lisäksi tarvitaan:
2 isoa sipulia
2 rkl oliiviöljyä + saman verran kuumuutta kestävää öljyä, esim. pähkinäöljyä tai rypsiöljyä
3 valkosipulin kynttä
n. 0,5l tomaattimehua
1 prk tomaattimurskaa 400g
115g kuivattuja aprikooseja, puolitettuna
55g taateleita, puolitettuna
55g sultanoita tai rusinoita
85g mantelilastuja
1 tl sahraminluotteja, liotettuna tilkassa kylmää vettä
1 lihaliemikuutio (tai lammasfondia)
1 rkl hunajaa

tarjoiluun:
2 rkl silputtua korianteria
2 rkl silputtua silolehtipersiljaa

Voit pilkkoa lavan lihat kuutioiksi ja sekoittaa mausteet lihojen kanssa, peittää lihat kelmulla ja jättää jääkaappiin marinoitumaan yön yli. Tämä ei ole ihan välttämätöntä, mutta etenkin kokonaiset potkat varmasti hyötyisivät mausteiden kanssa lepäilystä.

Lämmitä sitten uuni 150 asteeseen.

Lämmitä öljyt paistokasarissa tai padassa. Lisää hienonnettu sipuli ja kaikki lihoista varissut /yli jäänyt mausteseos. Kuullota sipuleita miedolla lämmöllä kunnes ne ovat pehmeitä mutta eivät ruskistuneita, n. 10 min. Lisää siten valkosipuli ja kuullota vielä hetki, mutta älä polta valkosipulia. Ehkä n. 2-3 min.

Alkuperäisessä ohjeessa käytetään erillistä ruskistuspannua mutta voit myös siirtää sipulit sivuun odottamaan, lisää öljyä ja ruskista lihat kasarissa. Lisää sitten tomaattimehu (tai jos käytit erillistä pannua, huuhdo kaikki ruskistusmaut tomaattimehulla uunikasariin.

Lisää sitten lihojen sekaan kaikki muut aineet paitsi tuoreet yrtit. Pidä huoli, että nestettä on maksimissaan puoleenväliin lihoja.

Peitä sitten pata tiukalla kannella ja anna hautua uunissa 2-2,5h kunnes liha on ihan suussasulavan pehmeää.

Ennen tarjoilua lisää yrtit. Ja tarkista suola sekä pippuri. Tarjoa Cous-cousin, muusin tai vaikka uunijuuresten kanssa.


keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Päärynöitä tähtianissiirapissa ja tähtianis-mantelijäätelöä

Yhteistyössä Mövenpick




Tässä tulee nyt yksi vinkki itsenäisyyspäivän menuun jälkiruokapuolelle, jos haluatte jotain muuta kuin ihan perisuomalaista. Alunperin lakritsasuklaalla täytettyjen päärynöiden ohje lienee jostain Glorian Ruoka &Viinistä - mutta ohjeen olen hukannut jo kauan sitten. Idea on kuitenkin jäänyt mieleen ja niinpä muuntelin idean pohjalta oman version eräälle työperäiselle illalliselle.



Oikeastaan idea lähti vähän siitä, etten ehtinyt kauppaan edellisenä päivänä ja hedelmäkulhossa oli I:n luomupäärynöitä. Lisäksi olin pitkästä aikaa ottanut tuotenäytteen - Mövenpickin jäätelöitä ja tuumasin, että näistä saan ihan erinomaisen jälkkärin kun yhdistän tähtianis-mantelijätskin niihin I:n päärynöihin :) Lisäksi saan tuotenäytteelle vielä riippumattoman arviointiuhrin duunikaveristani ;)


Eikä siitä mihinkään pääse, että glögissä ja kotitekoisessa omenamehussa tähtianiksen kanssa keitetyt päärynät täytettynä lakritsikermalla tehdyllä suklaaganachella olivat ihan järjettömän hyvä pari tuon jätskin kanssa. Ja siitä keitinliemestä tehdystä siirapista tuli ihan tajunnanräjäyttävän hyvää.


Jäätelö itsessään arvioitiin maistuvan tosi pehmeän manteliselle - vähän niinkuin oikein, oikein kermaisen hyvä ja lempeä nougat - mutta tähtianistwistillä. Minä tykkään, mutta joka ei tykkää mantelista niin en suosittele. Me kumminkin tykkäsimme, paljon.


Eivätkä nämä lisukkeet mitenkään huonontaneet asiaa; tein päärynöiden keitinliemen ihan vaan Valion valkoisesta glögistä ja itsekeittämästäni omenamehusta. Laitoin sinne puolisentoista desiä sokeria ja neljä tähtianista. Liemestä tuli niin hyvää, että keitin sen vielä kasaan ja tarjosin jälkiruuan kastikkeena. Ja mitä siitä jäi yli - no, tiedättekin että cakepops - massaan meni joku käsittämätön tähtianissiirappi. no, tässä syy! ;) En vaan raaskinut heittää sitä upeaa siirappia pois. :) Suklaaganachea jää myös tästä annoksesta yli, joten voit tehdä samalla ohjeella isommankin määrän päärynöitä. Litrasta jätskiä saa myös ainakin kahdeksan-kymmenen pienehköä palloa. :)


Vaikka osa tämän ohjeen tarvikkeista tuleekin suoraa purkista, ohjeessa on pikkuisen nypertämistä. Mutta ohje on siitä kätevä, että suurimman osan voi tehdä etukäteen ja vetää sitten jälkkärin esiin H-hetkellä. :)

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Päärynöitä tähtianissiirapissa  (4:lle)

n. 0,5l valion valkoista glögiä
n. 6-7 dl vahvaa, itsetehtyä omppumehua  tai esim. Hommanäsin omenamehua (eli mehutiivistettä n. 3-4 dl, toset puolet vettä)
sokeria omppumehun makeudesta riippuen sopiva määrä, meillä meni n. 1,5 dl
4 tähtianista


4 päärynää (mieluiten vähän napakoita)


n. 150g tummaa laadukasta suklaata
n. 2 dl kermaa
reilu 0,5 dl hyvää, aitoa lakritsaa (esim. kouvolan lakritsaa)

Lisäksi Mövenpickin tähtianis-mantelijätskiä

Keitä glögi, omenamehu ja tähtianikset sekä sokeri tasaiseksi liemeksi. Kuori päärynät ja poista niistä siemenkota omenaporaa ja pientä lusikkaa (tai kuorimaveistä) apuna käyttäen. Tarkoitus on, että päärynän pohjaan jää reikä, joka voidaan täyttää suklaalla. Jätä päärynöihin oksa koristeeksi.

Laita päärynät hiljalleen kiehuvaan liemeen. Ihan napakoiden päärynöiden on hyvä antaa kypsyä 2-4 min. Meillä päärynät olivat melko kypsiä, joten laitoin ne vaan kiehuvaan liemeen ja sammutin sitten tulen kun liemi oli uudelleen kuumaa. Jätä päärynät jäähtymään liemeensä.

Kun päärynät ovat jäähtyneet, ne täytetään ganachella. Ganachea varten laita lakupalat kermaan (n. 1 dl )  kiehumaan hiljalleen. Kermasta ei tule kovin kaunista ja voit yrittää liuottaa lakritsaa paremmin vielä rikkomalla lusikalla. Kun seos on ihan jähmeää, lisää loppu kerma. Kuumenna uudelleen ja liuota lisää lakua kermaan. Kun kerma on kauttaaltaan harmaata, mutta vielä jotenkin nestemäistä, mutta suht paksua.  Poimi liukenemattomat lakupalat pois. Kerman määrä ei ole niin tarkkaa ja jos lakuseos on liian jämäkkää, lisää vielä vähän kermaa. Idea kuitenkin on, että 2 dl kermaa kiehuu prosessissa kasaan siten, että lakutöhnää on lopulta ehkä desin verran. Ota kattila pois tulelta ja lisää kuumaan lakukermaan paloiteltu suklaa ja sekoita. Anna ganachen hieman jäähtyä muotoiltavaksi ennenkuin täytät päärynät.

Keitä kasaan päärynöiden keitinliemi, tarkoitus on, että saat liemestä siirappimaista kastiketta.

Laita sitten lakutöhnää päärynän sisään jääneeseen reikään ja nosta valmiit päärynät jääkaappiin odottamaan tarjoilua tai laita ne jälkiruokalautasille, koristele pallolla jäätelöä, tähtianiksella ja valuta ympärille tähtianissiirappia.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Imelletty perunalaatikko, eli faktaa imeltymisestä

imelletty perunalaatikko

Vaikka aina olen kokannut paljon, olen lopultakin oppinut bloggaamisen kautta Ihan Hirveästi. Glorian blogigaalaillassa keskustelimme useamman bloggaajan porukalla Sanna Maskulinin kanssa siitä, miten blogi on muuttanut tai ollut muuttamatta tapaa kokata. Vastaukset olivat yhtä erilaisia kuin blogit ja pitäjät niiden takana. Minulle suurin muutos on ollut, että olen oppinut vähitellen olemaan kriittinen paitsi eri lähteitä myös sitä kohtaan, miten olen oppinut asiat tekemään. Ja kyllä siinä pakostakin näkökulma laajentuu, kun tulee lukeneeksi enemmän ruuasta ja saa kommentteja. Totesin Sannalle, että tietysti alkupään reseptiikka enimmäkseen hymyilyttää, mutta siellä on yksi sellainen resepti joka vaivaa minua. Se on imelletty perunalaatikko.

imelletty perunalaatikko


Syy miksi tuo vanha resepti vaivaa minua on, että joka joulu se nousee blogin suosituimmaksi reseptiksi. Ja kun se on sellainen rääpäisy. Se on alunperin kirjoitettu täysin sydämestä; meillä kotona perunalaatikko on aina tehty niin kuin on tehty. Ja koska tämä on blogi, kirjoitin ohjeen kuten tiesin, olematta pätkääkään kriittinen sille, mitä olin kotona oppinut. Asiaa tietysti vielä pahensi, että minä rakastan meidän äiteen perunalootaa - se on aina ollut joulun suosikkiruoka. Ja sitten: kommentit olivat musertavia. Muistan miten hämmentyneeksi ja pieneksi tunsin itseni siellä näppiksen toisella puolella. Hämäläiset nousivat välittömästi takajaloilleen kun perunalaatikkoon pantiin siirappia. Useammatkin mummut kääntyivät haudoissaan ja siirappipurkkien armeija uhkaili minua yön pimeinä tunteina. ;)

imeltyminen, peruna

Vähitellen minulle valkeni, että se suuresti rakastamani meidän äiteen perunalaatikko ei varmaan ole ainakaan täysin sitä, mitä imellettynä perunalaatikkona pidetään. Tosin, kun sitten muistelin männeitä aikoja, niin äitikin tapasi pitää perunasurvosta jonkin aikaa puuhellan kulmalla, missä oli lämmin. Mutta yöksi se sitten vietiin kylmään, ettei se vaan alkaisi käymään. Nyt asiaan paremmin perehtyneenä voin vaan todeta, että ilmankos se perunan makeus vaihteli vähän vuosittain - varmaan joinain vuosina peruna saatiin ainakin osittain imeltymään ja makeutumaan - toisina vuosina ei juurikaan. Ja syy tähän oli, että faktat olivat puutteelliset.

perunankuoret, maito
Perunankuorista uutetaan maku maitoon

No, kun sitten avauduin tästä vanhasta postauksestani blogigaalassa ja sanoin, että mieli on tehnyt se ihan poistaakin (vaikka olenkin sitä korjaillut aikanaan). Mutta toisaalta en ole halunnut poistaa sitä koska se on ihan Erinomainen esimerkki kehityksestä bloggaajana ja siitä, miten sitä oppia sitten kertyy myös kanssabloggaajilta ja komenttien jättäjiltä. Ja niinpä Sanna Maskulin sitten vinkkasi jo vähän etukäteen, että GRV:n joulunumerossa julkaistaan Jouni Toivasen imelletyn perunalaatikon resepti, että siitähän voit halutessasi kirjoittaa jutun ja laittaa faktat suoriksi. Ja kyllä, paloin halusta saada ihan teoriatietoa tuon lapsuuden herkun oikeaoppiseen tekoon.

imeltyminen, peruna

"Imeltyminen eli makeutuminen perunalaatikossa tapahtuu, kun perunan tärkkelys pilkkoutuu sokereiksi amylaasientsyymin avulla. Amylaasia tulee perunasoseeseen lisättävästä viljasta. Sitä on viljassa sekä beta- että alfa-muotoa. Beta-amylaasille optimilämpötila on 62-65 astetta ja alfa-amylaasille 70-74 astetta."
-Glorian Ruoka & Viini 8/2012


Lämpötilan kuumuus yllätti. Kyllä tuo on niin kova lämpö, ettei edes lieden kulmalla ole noin kuumaa, jos liedessä ei ole tuli. Eikä sähkölieden kulmalla ainakaan. Joten ei muutakun digitaaliset lämpömittarit esiin - nyt tämä tätsy tekee niin oikeaoppista perunalootaa jotta kehtaa sanoa tehneensä tänä herran vuonna 2012 imellettyä perunalaatikkoa. Aamen.

perunan kuoriminen kuumana
Meikäläisen perunat pääsivät kiehumaan ylikin - 15 min ei ihan riittänyt
...ja sitten tuli jokin kriisi ja ne olivat liian kauan. 

Heti alkuun huomasin, että ohje on selvästi työläämpi jos perunalaatikkoa aikoo tehdä ison määrän; perunat pestään, keitetään kuorineen suolattomassa vedessä. Sitten ne kuoritaan kuumana ja kuorista vielä uutetaan makua maitoon sillä aikaa kun perunalaatikko imeltyy uunissa. Nyt tein annoksen kaksinkertaisena ja siitä syntyi kaksi isoa laatikkoa. Joulunaikaan kotikotona niitä menee kyllä paljon enemmän.
jauho, perunalaatikko
Jauhon määrän vähyys oli myös jonkinlainen yllätys
Se digitaalinen mittari oli ihan must - juttu imeltäessä sitä laatikkoa. Kun yritin päästä mahdollisimman lähelle 65 astetta, olin ehkä liiankin varovainen. Tuolla 2 kg mössöllä meni pari tuntia, ennenkuin sain perunamössöni edes siihen imeltymislämmön alarajalle 62 asteeseen. Sitten nostin varovasti vielä lämpöä kiertoilman kanssa ja kun pääsin 68 asteeseen annoin laatikon olla uunissa semmoisen reippaan kolme tuntia. Lämpö jäi siis maksimissaankin siihen 68 asteen paikkeelle ja mietin, jäikö osa makeudesta saavuttamatta liian alhaisen lämmön takia? Toisaalta ohje puhuu 65 asteisesta uunista - Jos uuni ei ole sitä kuumempi ei seoskaan varmasti nouse uunissa sen lämmön yli. Ensi kerralla voisin kokeilumielessä tehdä niin, että laitan uunin selvästi kuumemmaksi kun mössö menee uuniin - ehkä sinne 150 tienoolle ja lasken sen johonkin 90 asteeseen kun laitan mössön sisään. Sitten kun seoksen lämpö saavuttaa sen 62 astetta, lasken uunin lämpöä edelleen sinne 65C. Eiköhän siinä silloin saada se mössö nousemaan myös sinne alfa-amylaasin puolelle aluksi ja sitten se putoaa betan puolelle itsestään.

Nyt uuniin mennyt mössö oli vaan aluksi 55 asteista ja tuon n. 6 tunnin projektin jälkeen aloin olla jo aika kypsä imeltämiseen. Mutta vaikka en saanut sosetta nousemaan ihan sinne alfan puolelle, totesin ihan perinteisen aistinvaraisesti että peruna on makeutunut ja se saa nyt kelvata. Ohjeessakaan ei kumminkaan sanota mitään siitä, että lämpöä pitäisi saada ylemmäs kuin 65 astetta. Ensi kerralla sitten reippaammin lämpöä heti kärkeen, ettei tarvitse odottaa liian kauaa.

gloria, perunalaatikko

Perunalaatikosta tuli minusta ihan hyvää, ollakseen nyt tämmöinen koeponnistus. V tykkäsi siitä paljonkin eikä laatikosta kyllä makua puuttunut. Mutta kun nyt olen oppinut sille tuhdisti siirapilla makeutetulle laatikolle, niin olisin kyllä kaivannut vielä vähän lisää makeutta. V ei kaivannut vaan tykkäsi että tämä oli parempi, tosi hyvä oikeastaan - hän kun ei perusta ihan niin makeasta perunalaatikosta kuin minä.

Mutta ehkä se on se Alfa-amylaasi, joka tuo lopulta sen puuttuvan sokerin. Pitää nyt tehdä vielä itsenäisyyspäiväksi toinen laatikko ja katsoa, että se mössön lämpö oikeasti nousee sinne lähelle 75 astetta myös. Ja jos sekään ei auta, mummojen manaamat siirappihaamut minua armahtakoon. ;)

Mutta vaikka maku olikin tosi hyvä niin se, mistä en kyllä Jounin ohjeessa tykännyt oli suolan määrä. Tein kaksinkertaisen annoksen kahdesta kilosta perunaa. Siihen olisi pitänyt laittaa neljä (4!) teelusikallista suolaa. Minä laitoin vaan kolme, kun käytämme laadukasta vaaleanpunaista vuorisuolaa ja se on minusta jotenkin suolaisempaa kuin tavallinen suola. Ja minusta sekin oli liikaa. Ensimmäisen kerran konkreettisesti tajusin, miksi jouluruokia pidetään suolaisina - jos tämä on oikea suolan määrä niin moi vaan. Oikeasti puolet tuosta ohjeen suolamäärästä olisi riittänyt minulle. Mutta se perunankuorien liottaminen oli sitten taas hyvä idea - laatikossa oli paljon hyvää ja syvää makua.

Joten summa summarum; joo, imeltyminen tosiaan tapahtui - ainakin jossain määrin. Toivottavasti pääsen siinä vielä parempiinkin lopputuloksiin. Joten vanhojen ja (uusien) siirappisyntieni tähden: tässä Jouni Toivasen resepti imelletylle perunalaatikolle - sille aidolle ja oikealle.

Imelletty perunalaatikko (yksi n. 1,5l laatikollinen)

1 kg jauhoista perunaa (esim. pito tai puikula)
3 rkl vehnäjauhoa
4 dl täysmaitoa
50g voita
2 tl suolaa (toim. huom. minusta vähempikin olisi riittänyt)

Keitä perunat kuorineen kypsiksi miedolla lämmöllä n. 15 min. Älä lisää keitinveteen suolaa.

Laita uuni lämpenemään 65 asteeseen. Kuori kuumat perunat ja säästä perunankuoret. Survo tai soseuta perunat perunamyllyn läpi uunivuokaan. Sekoita joukkoon vehnäjauhot ja peitä foliolla.

Laita seos 65 asteiseen uuniin vähintään 2 tunniksi. Käytä lämpömittaria. Seoksen lämpötilan tulisi olla 62-75 astetta. Kun laatikko on uunissa, kiehauta perunankuoret maidossa ja jätä maustumaan. Näin maku uuttuu maitoon.

Tarkista perunalaatikon rakenne. Kun imeltyminen on tapahtunut, seos on löystynyt ja alkaa maistua makealta. Lisää voi, siivilöity maito ja suola imeltymisen jälkeen. Nyt seoksen tulisi olla löysän puuron paksuista. Jos se on hyvin tanakkaa, lisää huoneenlämpöistä maitoa.

Nosta uunin lämpötilaa 150 asteeseen. Kaada seos voideltuun, vähintään 1 1/2 l vetoiseen vuokaan, koska seos kuohuu paistettaessa. Paista perunalaatikkoa 2 1/2 tuntia.

Poropasteijoita ja joulujupinaa englanniksi



Minua pyydettiin osallistumaan liettualaisten ruokabloggareiden nettilehden Clouds Magazinen joulunumeroon. Ajatus eri ruokabloggareiden yhteisestä yhteisöllisestä lehdestä on minusta hauska ja suostuin mielelläni. Aiheena meille vierailijakirjoittajille oli oman maan jouluherkku ja päätin leipoa pasteijoita.  Voitaikinaan tehdyt pasteijat täytetään savujuureksilla ja porolla tai vegeversiossa vuohenjuustolla. Eli melko tämmöistä perinteistä suomijuttua laitoin menemään maailmalle ;)

Lehden numero on muuten massiivinen teos; kannattaa käydä kurkkimassa vinkkejä omaankin jouluvalmisteluun :)


maanantai 3. joulukuuta 2012

Ensikertaa meillä, eli cakepops!

kakkutikkari, cakepop

"No mä justihin ajattelin, jotta mitä tuollaasiaki, eikö noo vähä turhia" sanoi äiti kun selitin puhelimessa että ajattelin kokeilla Cakepopsien tekoa. Koska sana Cakepops ei olut äidille tuttu vinkkasin että niitä oli ruokapirkassakin tehty ihan juuri. Ja kyllä minä lopulta niitä kakkutikkareita tehdessäni olin aika lailla taipuvainen yhtymään äidin näkemykseen tikutettujen kakkulihapullieni tarpeellisuudesta universumille tai edes niille joulukuun ensimmäisen päivän pileille, jotka olin saanut päähäni järjestää.

Ja tietysti, kun teet cakepopseja ekaa kertaa, niitä kannattaa yrittää tehdä juhliin, joihin on tulossa varovaisen arvion mukaan n. viitisenkymmentä henkeä. Ja koska suklaatakaan et yleensä sulata mikrossa, TOTTAKAI se kannattaa tehdä juuri silloin, edellisenä iltana kauan kauppojen sukemisen jälkeen kun yrität kuorruttaa niitä kakkupalleroisia. ;) Kuka haistaa katastrofin ainekset ilmassa? :) 

kakkutikkarit, kuorrute
Aikuisten tikkareista vain osa pysyi ylipäätään kasassa, osaa en edes yrittänyt kuorruttaa. Liian märkä täyte ei pysy tikussa. Hyviä ne olivat silti ;) Päällä lakritsirakeita. 

Kyllä mä välillä mietin, miksi te kaikki oikein käytte täällä lueskelemassa näitä meikäläisenkin edesottamuksia. Tämä tunnustusten virta sai taas mieleen tämän saman kysymyksen. Mutta kai se on niin, että tekemällä oppii. Ainakin ensi kerralla tiedän, että suklaata on varattava Ihan Himmeä Määrä, koska sitä kuluu. Ja sitten se suklaa aikuisten oikeasti kannattaa sulattaa (ja pitää kuorrutuksen ajan) vesihauteessa.  Kakkupallerotaikina ei myöskään saa olla kovin märkää, koska muuten maan vetovoima näyttää mahtinsa ja cakepop tekee omenat. Tai asteroidit. Tai muuten vaan suutelee vieraiden lasikenkiä tai äiti maata - take your pick. 

MUTTA: koska minä vähitellen alan uskoa olevani selviytymistarinoiden kutsumusmuusa, niin tästäkin tulee sellainen ja vieraat saavat cakepopseja ja niistä tulee yllättävänkin suuri menestys, sittenkin. 

Olipas siinä taas prologi.

valkosuklaiset omenakakkutikakrit
Kakkutikkarien annetaan jäähtyä ennen kuorrutusta. 

Cakepop on siis tikkaritikkuun tehty pieni kakkupallero, joka kuorrutetaan ja koristellaan. Ne ovat nyt erinomaisen hip ja cool ja kaikista viileimmillä lastenkutsuilla niitä tietenkin pitää olla. Ja koska olimme kutsuneet niin paljon ihmisiä, että kaikille ei mitenkään tulisi riittämään istumapaikkaa mietin, että olisi kätevää jos lasten eväät olisivat sen tyyppisiä että ne voi napata käteensä ja tarvittaessa kirmata ympyrää ruoka kädessään. Niinpä ajattelin että teen cakepopseja rennolla otteella - mitään taideteoksia näistä meikäläisen popseista ei tulisi, mutta ostin sellaisen Oetkerin talvikoristeraepurkin jossa oli neljää strösseliä

cakepops, kuorruttaminen
Kuorrutteeksi käy myös suklaaganache. 

Kakkutikkareissa ensimmäinen hankaluus iski, kun tajusin että Citymarketin kakkukoristehyllyssä ei ole niitä tikkaritikkuja, jonka päähän cakepop tehdään. Confetti myy niitä, mutta se on hankalasti kaukana. Merituuli vinkkasi, että tiimarista saisi myös tukevampia pillejä johon cakepopsit saa tehtyä. Mutta lopulta päädyin ostamaan ihan oikeita kakkutikkarivarsia Delicestä, sillä heillä oli niitä myynnissä eikä hintakaan päätä huimannut. 50kpl pussi taisi maksaa jotain kolmisen euroa.  Ja oli itseasiassa oikein hyvä, että päädyin Deliceen, sillä sieltä sain mukaani myös vinkin käyttää lihapullasaksia kakkutikkareiden tekoon. Se osoittautui ihan erinomaiseksi vinkiksi; sellaisilla kolmen puolen euron muovisilla lihapullasaksilla homma kävi tosi vikkelästi ja mikä parasta, kaikista palloista tuli täsmälleen saman kokoisia! :)

Chili ja rommi oli hyvä makuyhdistelmä, mutta malttia sen rommin kanssa!

Pallon massa tehdään yksinkertaisesti murustamalla kakkupohja ja sekoittamalla sinne makuainetta, joka samalla kastelee massan niin, että siitä saa tehtyä palloja. Hyvä sidosmassa on esimerkiksi tuorejuusto, koska se on paitsi hyvää, se myös jäähtyessään jämähtää mukavasti. Toinen kätevä on sitruskreemi, jonka voi keittää kananmunasta, voista ja sitruunan- tai appelsiininkuoresta. Ja edelleen - mukaan voi tietysti laittaa myös hilloja ja aikuisempaan makuun vaikkapa sitten rommia.  

Meikäläisen kakkutikakritehtaassa syntyi vaaleita tikkareita, joiden massa maustettiin tähtianis-glögisiirapilla, tuorejuustolla ja omenahillolla. Lisäksi yritin pykertää aikuisille tummaan kakkupohjaan tehtyjä chili-suklaa-rommipopseja. Olin toki kuullut, että liiallinen taikinan kostuttaminen johtaa siihen, että ne kakupallot eivät pysy tikun nenässä. Mutta jotenkin silti onnistuin lotraamaan todennäköisesti ;)  hieman liikaa rommia siihen tummaan taikinaan kun se tuli sitten liian vetelää. Tai ei se aluksi, mutta kun noissa kätevissä lihapullasaksissa on yksi ansa, jota en tajunnut. 

cakepops, lihapullasakset
Lihapullasaksilla muotoilu sujuu joutuisaan. 

Kun palloja tekee lihapullasaksilla, kuten lihapullia tehdessäkin ne sakset pitää aina dipata veteen ennenkuin ottaa taikinaa muotoiluun. Jos näin ei tee, taikina vaan jämähtää kiinni niihin saksiin eikä irtoa. Okei, joka kerta kun otat taikinaa, saksien mukana tulee vähän vettä joka kostuttaa sitä taikinaa. Jos taikina on lähtökohatisesti yhtään liian kosteaa se vettyy tosi tehokkaasti jo pienelläkin määrällä vettä. Ne lihapullasakset olisi siis ollut viksua kolauttaa kevyesti vesilasin reunaan, jotta ylimääräinen vesi putoaa pois. Lisäksi, kun kakkutaikina vetäytyy jääkaapissa siihen laitettu hillo ja muu tietysti vielä mehevöittää palloa ja kuten ehkä täytekakuista tiedätte; taikinasta tulee märemmän oloista kun nesteet ovat tasaantuneet. Siksi muotoiluvaiheessa on ihan hyvä, jos taikina on aika jämäkkää, se pehmenee vielä jääkaapissa. 

Suklaa liimaa tikun palloon

Massan rakenteen lisäksi ihan olennainen vaihe siinä pallon tikussa pysymisessä on, että tikku pitää dipata sulaan suklaaseen ennenkuin pallo laitetaan tikkuun kiinni. suklaa jämähtää jäähtyessään ja sementoi sen palluran tikkuun, jolloin sen pystyy jäähtyneenä nostamaan ja dippaamaan kuorrutteeseen.  Kuorrutteena voi käyttää ainakin suklaata ja sokerimassaa. Minä aloitin kuorruttamisen valkosuklaalla - ajatukseni oli, että tähtianis-ompputikkarit saisivat valkoista suklaata pintaansa ja ne aikuisten chili-rommipallot peitettäisiin tummalla suklaalla. Olin ostanut sitä leivontahyllyn blokkisuklaata, koska halusin päästä vähällä. Sen ominaisuudet on kuitenkin mietitty niin, että se on helpompaa käsitellä vaikka maku etenkin tummassa ei ole ihan niin hyvä kuin "oikealla" 70% laatusuklaalla. 

Kuorrutesuklaa kannattaa pitää vesihauteessa

Ensimmäinen moka tuli siinä, että vaikka yleensä Aina sulatan suklaan vesihautessa, siinä puolenyön aikaan vielä kakkutikkareiden kanssa taistellessa pälkähti päähäni, että kaikki muutkin ihmiset sulattavat suklaan mikrossa. Ihan yhtä lailla se siellä sulaa. Jepjep. En suosittele kokeilemaan ekaa kertaa kun on onnistumispaineita. Jotenkin mimä sain sen polttamaan suklaan keskelle sellaisia ruskeita, karamellisoituneita kiteitä. Vaikka käytin mikroa vaan 360W. No, kiteet sai kalastettua vielä pois, mutta ymmärsin vesihauteen voiman viimeistään siinä vaiheessa, kun olin kuorruttanut kymmenisen kakkupalloa. Se suklaahan jäähtyy. Oooh, niinkö Tosiaan? ;) Ja kun suklaa jäähtyy, sitä alkaa jäädä ihan hirmupaksusti siihen kakupallon pintaan. Ja arvatkaapa mitä sitten käy? No se paksu suklaa tietysti painaa ihan tavallisen paljon ja murtaa sen kakkupallon sinne suklaan sekaan. Jee! Sitten sinulla on siellä kuorrutussuklaan seassa paitsi niitä sokerikiteitä, myös kakkumurua. Niin, ja sitä suklaata tietysti kuluu Ihan Hirveitä Määriä. 


Olin tosi hämääntynyt, kun suklaata kului niin paljon kun kului. Varmaan sitä olisi voinut jonkin verran vähentää, jos suklaa olisi ollut vesihauteessa ja pysynyt sopivan juoksevaisena. Nyt suklaa kuitenkin jämähti tosi nopeasti ja aina kun sitä yritti lämmittää, vanha, rämä mikromme teki siihen niitä karamellisoituneita sokerikiteitä. Jossain vaiheessa onnistuin vielä rikomaan peräjälkeen varmaan kolme popsia kun yritin nostella lusikalla jämähtävää suklaata popsien päälle. Homma oli hidasta ja popsit olivat lähinnä sen näköisiä kuin lapset olisivat itse ne tehneet. :)  Kello oli n. yksi ja olin valmis tunnustamaan lopullisen tappioni joka suhteessa. Pakkasin suklaat pois ja menin nukkumaan.

Juhlapäivän aamuna sitten katselin niitä suklaalevyjä siinä työtasolla ja mietin. Totesin, että niin hidasta se suklaan kanssa tyhertäminen oli, että jotain muuta on nyt kokeiltava. Sitäpaitsi se 400g valkosuklaata ei ikinä riittäisi niihin n. viiteenkymmeneen cakepopsiin jotka minulla oli tehtynä. Totesin, että koska niistä tummista nyt näyttäisi joka tapauksessa tulleen liian märkiä, teen tuosta 500g tummaa suklaata jämäkän ganachen ja kuorrutan popsit sillä. Sekin kovettuu lopulta, mutta on ehkä helpompaa käsitellä, koska pysyy juoksevana pitkään. Lisäksi kun ganacheen lisätään 2 dl kermaa, kerma jatkaa suklaan määrää ihan sopivasti tähän hätään.

Ja niinpä tapahtui. Loput cakepopsit saivat lopulta päälleen tummasuklaa ganachen, jämähtivät hienosti ja niistä tuli juhlien hitti. Mutta niille jotka nyt cakepopseja ajattelivat tehdä suosittelen, että kannattaa hakea vaikka Ikeasta sellainen teräksinen haudekippo jossa suklaa pääsee valumaan syvempään pohjaan ja jonka voi laittaa kattilan päälle vesihauteeseen ja se pysyy siinä pitämättä. Muuten voi tulla ahdistus ja tuska. Tai sitten voit kokeilla tehdä ganachen kuten minä.

Tummien cakepopsien ohjetta en nyt ala tähän raportoimaan, mutta vaalean määrät olivat suurin piirtein näin:

Tähtianis-omena cakepops (n. 50 kpl):

4 munan kakkupohjaan:

1 lasillinen munia (eli 4 munaa)
1 lasillinen sokeria (n. 2 dl )
1 lasillinen jauhoja (n. 2 dl )
1 tl leivinjauhetta

Täytteeseen (säädä määriä sen mukaan miten kostealta muru lopulta tuntuu):

1 rasia maustamatonta pihiladelpihia -tuorejuustoa 200g
yksi annos voikreemikiisseliä jonka tein kuten tässä kakussa appelsiinikiisseli, mutta ilman appelsiinia. Kiisseli maustetaan tähtianissiirapilla:
n. 1,5dl - vajaa 2 dl tähtianis-glögisiirasppia (n. 2 dl glögiä + 2 dl omenamehua, lisää 1 dl sokeria ja kolme tähtianista, keitä kasaan)
1,5 dl omenasosetta

Ganache
2 dl kermaa
500g tummaa suklaata

Lisäksi tarvitset
(lihapullasakset)
koristeita,
cakepops - tikkuja
styrox - levy johon valmiit popsit saa pystyyn

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Voitele ja jauhota kakkuvuoka. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Siivilöi varovasti lastalla nostelemalla jauhot kananmunavaahtoon.

Kaada kakkutaikina jauhotettuun vuokaan ja paista pohja kypsäksi n. 30-35 min 200 asteessa. Tarvittaessa peitä kakkupohja leivinpaperiarkilla, ettei pinta pala.  Anna kakkupohjan jäähtyä.

Poista kakusta mahdollisesti palanut pinta (kullanruskeaa ei tarvitse poistaa). Murusta kakkupohja kulhoon. Lisää taikinaan voikiisseli, tuorejuusto ja tähtianissiirappi. Lisää vielä omenasosetta mutta varo, ettei täytteestä tule liian märkää. Sopiva täyte ei tunnu märältä, mutta on silti muotoiltavaa ja pysyvää.

Sulata pieni määrä suklaata kipossa, jotta voit dipata tikun pään suklaaseen aina ennen kiinittämistä palloon. Muotoile kakkumassasta palloja lihapullasaksilla (tai käsin). Jos käytät lihapullasaksia kastele niitä välissä vedessä, jotta massa irtoaa.

Liitä sitten suklaaseen dipattu tikku kakkupalloon. Laita cakepopsit tarjottimelle ja laita ne jäähtymään jääkaappiin useammaksi tunniksi.

Valmista ganache kiehauttamalla kerma paksupohjaisessa kattilassa. Ota kattila pois liedeltä ja sekoita palasteltu suklaa kuumaan kermaan muutamassa erässä hämmentäen seosta koko ajan kunnes kaikki suklaa on sulanut.

Dippaa kakkupallo kuorrutteeseen (tai auta pikkulusikalla tarvittaessa suklaata kakkupallon päälle), ripottele koristeita haluamallasi tavalla ja laita cakepop pystyyn styrox- levyyn. Nosta valmiit popsit viileään ja nauti parin-kolmen päivän sisällä.