Ruokablogilla linnan juhliin? ... ja muita mietteitä Flavour Thesaurusta lukiessa

On ollut niin kylmä viikonloppu, että olen aamuisin käpertynyt villapeiton alle ja lueskellut lähinnä uusia keittokirjoja. V hankki meille tuossa taannoin sen The Flavour Thesauruksen, Annankin aikaisemmin kehuman ruoka-aineiden ideakirjasen. Se on ihan oivallista luettavaa paitsi sohvan nurkassa selaillen, myös työmatkalla paikallisjunassa.

Sen voi avata keskeltä, lueskella järjestyksestä tai pomppia sinne tänne lueskellen mielenkiintoiselta näyttäviä sanapareja. Oikeastaan minun on ollut vaikeaa päättää, miten kirjaa oikeastaan "pitäisi" lukea. Ensin luin sitä pomppien ja silmäillen kaikkia uusia ja outoja yhdistelmiä.

"Blue cheese & grapefuit: Modern in an obsolete way, like the Skylon or flying cars. Combine them in a salad with red onion, beetroot and some crisp, bitter lettuce. If you can get it, grapefruit marmalade makes a terrific sandwich with blue cheese"

Nigi Segnit, The Flavour Thesaurus

Sitten eksyin lukemaan jonkin ruoka-aineen kokonaan läpi ja huomasin, että ne tutunkin kuuloiset yhdistelmät oli esitetty raikkaasti eri konteksteissa. Jouduin siis toteamaan, että kirjasta ei kannata kalastella vain uusia, ennestään tuntemattomia makupareja vaan lukea myös ne tutumman kuuloiset; niihinkin on löydetty uutta syvyyttä. Jokainen kohta on kirjoitettu rakkaudella hyvää ruokaa kohtaan.

Hakemisen käytettävyyden olisin kirjassa toivonut olevan (vieläkin) paremmin tehdyn. Tiettyjen makujen ja raaka-aineiden löytämistä helpottaisi jos reunan (kokonaan pinkki) värjäys olisi sen makuympyrän värien mukainen (koska kappalejako noudattaa sitä). Ja/tai kaipasin, että takana olisi vielä yksi hakemisto, pelkän raaka-aineen mukaan aakkostettuna. Nyt hakemistoja toki on reseptien mukaan aakkostettuna (mikä auttaa) ja makuparien mukaan aakkostettuna. Mutta kun tein viikonloppuna hanhea ja etsin jotain uutta ja hauskaa hanhen kanssa se oli helpommin sanottu kuin tehty. Lopulta luovutin ja teimme hanhen koivet aika perinteisesti (kuten ankat).

"At Jean Georges in New York, your waiter might spray your plate of scallops with a spritz of yuzu juice. Don't hit him."

Nigi Segnit, The Flavour Thesaurus

Mutta; kuten Annakin sanoo, teksti on siis hyvin kirjoitettua ja sitä lukee ilokseen. Vaikka kirjassa ei ole ensimmäistäkään kuvaa, voin elävästi nähdä silmissäni verigreipillä silatun nuudeli-mereneläväannoksen, uunissa sipulien ja lintujen kanssa paahtuneet päärynät ja pehmeästä vuohenjuustosta, kermavaahdosta ja vadelmista tehdyn jälkiruuan ja nälkä tulee alle 10 sivun, ihan varmasti.

"Apple & Orange: Incomparable maybe, but not incompatible. Nigel Slater suggests cooking a couple of peeled dessert apples, segmented into eight, in 50g butter for 6-7 minutes. Transfer into a warm dessert dish. Add 2 tbsp brown sugar to the pan and stir for 2-3 minutes while the appley butter caramellises. Pour in the zest and juice of one big orange followed by 150 ml double cream. As soon as the mixture begins to bubble and thicken, pour it over the apple and divide between two plates."

Nigi Segnit, The Flavour Thesaurus

Ja siinä lueskellessa törmäsin useamman kerran Nigel Slaterin nimeen ohjeiden vieressä. Ja kun tälläistä vapaata viikonloppuassosiaatiota harrastin jäin oikein miettimään, miksi Suomessa ei ole yhtään kokkiohjelmaa, jossa joku Nigelin tapainen taitava kotikokki laittaisi innovatiivista ruokaa. Kaikissa tuppaa olemaan jonkin sortin ruoka-ammattilainen. Olemmeko me suomalaiset lopulta niin auktoriteettiuskovaisia, että muunlaiselle ei ole tilaa? Noh, ehkä Suomen Nigelkin vielä joskus nähdään... Toivottavasti.

Ja samaan syssyyn jäin miettimään koska mahdamme nähdä ensimmäistä kertaa ruokabloggaajan linnan juhlissa? Ottihan tasavallan presidentti vastaan ruokakulttuurin edistäjän ykköspassin tuossa taannoin SRE:n keulanaisilta. Onkohan se vihje?

"Joka vuosi noin kolmasosa vieraista saa kutsun ensimmäistä kertaa. Linnaan on ollut tapana kutsua esimerkiksi merkittävimmät elinkeinoelämän ja kulttuurin vaikuttajat sekä vuoden aikana menestyneet suomalaiset urheilijat ja taiteilijat. Viihdetaiteilijoiden määrä on presidentti Tarja Halosen aikana lisääntynyt huomattavasti."

Lähde: wikipedia, itsenäisyyspäivän vastaanotto

Meikäläisen itsenäisyyspäivälle on tosin tiedossa huomattavasti pohojalaasempia suunnitelmia; me menemme viettämään itsenäisyyspäivää Äidin ja Isän luo. Vietämme varmaan samalla "pikkujoulut'" jo etukäteen, sillä saimme kuin saimmekin toteutettua haaveemme joulun viettämisestä toisella puolen maapalloa. Me suuntaamme jouluksi Uuteen Seelantiin... Ja kun ihan rehellinen olen, näillä pakkasilla ei haittaa yhtään :) Jei!

Mutta pitääpä sitten maanantaina tiirata esiinmarssia tarkalla silmällä, sillä eihän sitä koskaan tiedä!

...Mutta miettikää mikä ruokabloggaajan dilemma siitä aiheutuisi; JOS saisi kutsun linnaan, voisiko sinne ottaa kameran mukaan? Etiketti tuskin tuntee ainakaan valtavan kokoista digitaalijärkkäriä... :D

Sellaisia ruokapohdintoja sohvan nurkasta tällä kertaa, hyvää alkanutta viikkoa kaikille.

p.s. Bongasin vasta tämän kirjoitettuani, että Jasu on saanut SRE -marraskuun 2010 tunnustuksen ja päässyt kuulemaan linnan juhlien herkuista;) Aika hauska sattuma! Niin, ja onnea Jasulle :)

Kirjolohimelt ja Pågenin uusin oivallus; spelttinen maalaisleipä

Olipa kerran eräs tavattoman kylmä, talvinen perjantai-ilta kun kaksi michelin-ukoiksi pukeutunutta, rättiväsynyttä toimistotyöntekijää kahlaa lumessa, kauppakasseja raahaten kotiinsa.

Vielä kaupassa tarkoitus oli ollut laittaa perjantai-iltaa piristämään hanhen koipinuijia mutta pieni vilkaisu kelloon palautti todellisuuden konkreettisesti käsimme; hanhenjalkoihin/ankkoihin menee ainakin kaksi tuntia. Kello on jo puoli kahdeksan. Siinä yhtälössä ei olisi voittajia; pikemminkin se on yhtä kuin nukahtaminen sohvalle nälkäisenä, ruokaa odotellessa. Ihan aikuisten oikeasti; hanhet saakoon vuoronsa huomenna.

Jos sattuu olemaan jääkaapissa keitetty kananmuna, niin sen voi pilkkoa myös täytteeseen jos tahtoo. Kaikki jämät käyttöön!

Mutta kun nälkä on suurin, apukin on lähellä; meillä oli jääkaapissa vielä toissa päivänä laitetun kirjolohen jämät; olimme ostaneet n. kiloisen kirjolohen tarjouksesta ja paistaneet sen uunissa ihan perinteisesti, kalan sisään vähän chiliä tomauttaen ja uunipellille loraus valkkaria tai kalalientä (ei siis mitään nähtävää tai kerrottavaa sillä rintamalla). Emme me kahden kumminkaan jaksaneet syödä kalasta kuin vajaat puolet, ja toinen puoli oli siivottu jääkaappiin lautaselle odottamaan jotain pimeydessä kuihtuneen mielikuvituksen feenixmäistä nousua.

Ja sitä mielikuvituksen heräämistä (edelleen) odotellessa sain hyvän syyn käydä kiinni siihen Pågenilta saatuun spelttiseen maalaisleipään, joka oli viipaloitu kuin paahtoleipä. Tuumasimme V:n kanssa että tänään väsymys voittakoon, näistä kaloista syntyy jotain tunameltin kaltaista valmistetta Pågenin leivälle.

Ihan kaikkea tuosta lohesta en laittanut, jos olisin laittanut kaiken, täytettä olisi ollut ainakin seitsemänteen leipään...

Ja niinpä kaivoin jääkaapista kaikki tarkoitukseen sopivalta vaikuttavat purkit ja purnukat, kokosin kaikki aineet kulhoon ja sekoitin keskenään. Majoneesia ei ollut, enkä jaksanut ruveta tekemään, niin että käytin majoneesin sijasta sidosteaineena pelkkää smetanaa. Sitä oli jäljellä vielä puolet suuresta, 500g purkista.

Ja vaikka poltin suuni näitä sydödessä (nälkä, ahneus, hätäisyys!), olivat ne tosi hyviä; sipuli, lime ja lehtipersilja teki kirjolohesta raikasta ja hyvää, cheddar sopi leivän päälle paremmin kuin hyvin. Uutuusleipäkin oli ihan kivasti tummemman makuista kuin ihan vaalea paahtis. Yhden leipäsiivun paahdoin vielä äsken ihan vaan maistaakseni, miltä leipä maistuu pelkällä voilla, maidon kanssa. Ja joo, makunsa puolesta tuo Pågenin uutuusleipä toi mieleeni vähän Raskerin, sen Pågenin paahtoleivän jossa on mukana ruista. Siitä olen tykännyt aina ja silloin harvoin kun haluan paahtoleipää arkikäyttöön, ostan yleensä sitä.

Kun leivän paahtaa ensin, se pysyy rapsakkampana märemmänkin täytteen alla. Pätee myös tunamelttiin. Vinkki on V:n isältä.

Minulle maalaisleipä on ensisijaisesti sellaista kovakuorista, hyvän sitkon omaavaa leipää, joten sellaisen kanssa Pågenin uudistunut maalaishyvä ei kyllä kilpaile. Mutta Raskerin ja siinä samalla monet peruspaahtikset se kyllä minusta pesee. Maku oli tummempi ja kuitenkin mukavan pehmeä ja rakenne jollain tavalla sitkaampi kuin ihan vaaleissa leivissä. Kun nyt tarkemmin miettii, sitko on vähän samantyyppinen kuin niissä Vaasalaisen täyshyvissä, joita niitäkin olen joskus ahkerasti ostanut. Nämä ovat vaan selvästi ohuempia ja paahtoleipämäisempiä, eikä näissä ole niin selkeitä jyviä taikinan seassa. V:n tuomio oli, että aika paahtoleipähän tämä on. Mutta niin varmaan oli tarkoituskin :)

Ja sanottakoon nyt tässä vielä sananen tuosta maidosta, jota tässä siemailen: kesällä, kun Merituuli ja pesue kävivät meillä mökillä, he jättivät sinne purkin lapsille hankittua luomumaitoa. No, A on herkkä laktoosille ja V ei paljon maitoon koske niin minä sitten join sen maidon pois. Siitä lähtien olen ollut ihan koukussa siihen Valion luomumaitoon. Joka kerta kun juon sitä, minua hämmentää miten nykyään voi olla olemassa sellaista maitoa, jossa kerma nousee maidon pintaan kun se saa seistä. Ihan oikeaa, luonnollisesti käyttäytyvää maitoa, siis. :) Onko kyseessä lapsuuden nostalgia mummulasta ja mummulan lehmistä vai mikä, mutta olen nyt kesän ja syksyn aikana juonut sitä luomumaitoa useita purkkeja, ostanut sitä töihinkin kahvimaidoksi ja ysinkertaisesti tykkään, että se vaan on parempaa. Ja sitä luomumaitoa on myös laktoosittomana, A:lle. :)

Ai niin, ja sen jälkeen kun sen luomumaidon työpaikan jääkaappiin toin, sinne on alkanut ilmestyä UHT - maidon sijaan muitakin luomumaitopurkkeja... :) Näin siitäkin huolimatta, että luomumaito tietysti pilaantuu nopeammin kuin UHT.

Mutta ettei mene ihan asiasta pois ja pelkäksi juoruiluksi, niin palataanpa sitten siihen, mitä leivän päälle tuli!

Perjantai-illan pelastus tuli uunista vartissa... :)

Kirjolohi "melt", eli Perjantain lämmin lohileipä á la Nelle (6 leipää)

6 siivua tummempaa paahtoleipää; esim. raskeria tai maalaishyvää

Täytteeseen:
n. puolet kiloisen kirjolohen kypsistä lihoista (ehkä 5-6 dl?)
n. 200g smetanaa
1/2 punasipulia silppuna
1 muna
1 sellerinvarsi hienonnettuna
2 kevätsipulin vartta silppuna
tupsu lehtipersiljaa hienonnettuna (ehkä 1 dl silppua?)
1/2 limen kuori raasteena
1/2 limen mehu
n. 4 rkl pieniä kapriksia
ripaus cayannepippuria
1/2 tl espeletten chilijauhetta (tai muuta miehdohkoa chilijauhetta tai vaikka loraus mieluista chilikastiketta)
vajaa 1 tl valkosipulijauhetta
suolaa jos kalassa ei ole, minä rouhin mukaan chilisuolaa

pinnalle
2-2,5 dl cheddaria raasteena

Paahda paahtoleipäviipaleet, jotta ne pysyvät rapsakampina.




Sekoita täyteaineet keskenään ja laita seosta leivälle runsaasti.

Peitä täytekasa cheddarilla ja paista leipiä 225 asteisessa uunissa n. 13-15 min tai kunnes juusto on sulaa ja täyte lämmintä.

Nauti luomumaidon tai jonkin sopivasti hapokkaan valkkarin kanssa... Esim. joku mukavan raikas Savignon Blanc menisi hyvin, miksei myös joku vähemmän tamminen, sopivan hapokas, ranskalainen Chardonnay?

Mustapekkajuustolla terästetty suppiskeitto

Tämä soppa synytyy ihan yhtä lailla kuivatuista suppiksista kuin tuoreistakin. Nyt kun lunta humahti kerralla noin valtavat määrät, tuoreista on enää turhaa haaveilla, mutta ainakin minulla on hurjat määrät sieniä kuivana - suppiksien osalta jäljellä on vielä viimevuotisiakin...

Keiton salaisuus on oikeastaan siinä Valion mustapekka - juustossa, jonka lisäämiseen idean sain meidän äidiltä. Äiti lähetti minulle kännykamerakuvan isästä täysien suppissankojen kanssa ja kertoi tehneensä retken päätteeksi keittoa, johon oli sekoittanut koskenlaskijapaketin jämät. Keitosta oli tullut tavattoman hyvää ja Äidin mieltä oli erityisesti lämmittänyt, kun hän oli kuullut isän kehuneen keittoa vielä jälkikäteenkin jollekin kaupassa asioineelle miehelle. :) Niinpä sitten keittoa tehdessäni mietin, että jotain tuorejuustoa soppaan voisi lisätä. Ja kuinkas ollakaan, siellä oli ihan iskemätön pippurikuorrutettu mustapekka, josta lohkaisin sitten puolikkaan keittoon.

Oman lisänsä tietysti tuovat loraus valkoviiniä ja kermaa. Oikeastaan juustoa etsiessäni nostelin sivuun jääkaapista vastaan tulleita jämiä ja käytin ne tähän soppaan. Ja hyvää siitä tulikin. Niin hyvää, että jopa A, joka saattaa paikoitellen (pikkupojille hyvin tyypilliseen tapaan) olla vähän haluton metsäretkeilemään tuumasi, että meidän on mentävä uudelleenkin suppismetsään. :)

Kun talvi tupruttaa lunta täydellä teholla, yrttien saatavuus heikentyy ja kaupassakin laatu huononee. Mutta ennen kaikkea ei voikaan enää kätevästi kipaista ulos hakemaan ruukusta tai penkistä oksan sitä ja tätä. Yrttien käyttöä pitäisi miettiä niitä ostaessaan ja kiireisen ajen keskellä... noh sanotaan nyt vaikka että vähemmälle on jäänyt. Niinpä olen käyttänyt jonkin verran noita luomu- yrttiliemikuutioita ja erilaisia kuivayrttiseoksia joista saa edes vähän kesäistä vivahdetta ruokiin.

Noh, ehkäpä tässä vielä päästään nauttimaan talvestakin. Ja talvisen ulkoilun päälle kuumat keitot ovat kyllä ihan superia.

Enää 5kk kevääseen... :)



Mustapekkajuustolla terästetty suppiskeitto (n.3-4:lle nälkäiselle)

reilu 1/2 litraa tuoreita suppiksia tai kuivattuja suppiksia 0,5dl-1 dl - maun mukaan.
1 banaanishalottisipuli /shalottisipuli
1,5 rkl jauhoja
n.40g voita
hyvä loraus, ehkä n. 0,5 dl valkoviiniä
n. 7 dl kerma-maitoseosta (josta ehkä 1,5 dl kermaa?)
n. 3 dl vettä
1 luomuyrttikuutio
1/2 mustapekka - pippurijuustoa

koristeluun
kanelibasilikaa

Sulata kattilassa voi ja laita silputut shalottisipulit kuullottumaan voihin. Lisää sitten jauho ja sekoita niin, että jauho pääsee turpoamaan.

Lisää ensin valkkari ja vesi koko ajan sekoittaen. Lisää sitten kerma-maitoseosta, liemikuutio, murustettu juusto sekä kuivatut suppikset. Jos käytät tuoreita suppiksia, voit halutessasi paistaa niitä vähän voissa pannulla ja lisätä ne vasta keittelyn lopussa.

Kun keitto saostuu ja juusto sulaa tarkista suola ja pippuri. Tarjoa vaikka pancettaleivän kanssa.

Pancetta-oliivileipää

Meillä pyritään välttelemään arkena vehnäjauhoja. Niin, kyllä, vaikka niistä tulisikin leipää. Voisi kai sanoa, että meillä ollaan siirrytty vaaleiden jauhojen osalta lapsuuden "karkkipäivä" - käytäntöön: pullaa tai vaaleaa leipää syödään/leivotaan enintään kerran viikossa, pääsääntöisesti viikonloppuna. Tähän ainakin pyritään.

Possun poskea tei pancettaa - kumpi tahansa käy. Vesiviljeltyä salviaa kannattaa laittaa enemmän kuin kuvassa.

Tämän viikonloppuleipomuksen kanssa meinasi ensin mennä vähän usko, kun pelkäsin, että suhteellisen runsailla "makuaineilla" varrustettu leipä ei nousekaan. Mutta kun onnekkaasti unohdin leivän nousemaan ainakin pariksi tunniksi tunnin sijaan, ne olikivatkin lopulta nousseet juuri sopivasti uuniin laitettavaksi. Olin ajatellut tehdä leivät aamupalalle, mutta lopulta, pitkän nostatteluajan vuoksi näistä tulikin lounasleipää.

Valmista täytettä...

Tähän leipään paahdettu pancetta, hyvät tummat oliivit ja tuore, silputtu salvia tuovat todella rikkaan, tumman ja vivahteikkaan maun. Söimme tätä savupaprikalla terästetyn extempore-tomaattikeiton parina, mutta sopisi varmasti hyvin kaveriksi myös silkkiselle artisokkakeitolle tai vaikkapa tummalla oluella taitetulle brie -keitolle.

Tässä vaiheessa tuomitsin makuaineet sekoittuneeksi taikinaan. Jos teet käsin, kannattaa makuaineet vaivata taikinaan kulhossa...

Pohjana toimii jälleen kerran Bertinetin oliivitaikina, johon laitoin mannasuurimoiden tilalle ruismannaa. Tällä kertaa en myöskään sekoittanutkaan vettä ja öljyä ensin keskenään vaan kaadoin öljyn jauhoille ensin, kuten Focacciassa tehdään. Sitten öljy sekoitettiin kunnolla jauhoihin. Näin öljy kuorruttaa jauhot ja taikinan sitkosta tulee lyhyempää. Tällöin leivän rakenne jää pehmeäksi ja vähän "kakkumaiseksi", erilaiseksi kuin jos kaadat veden ja öljyn seoksena jauhoille.

Kivellisiä oliiveita käytetään maun takia; kun oliivi on säilötty kokonaisena, siinä pysyy maku paremmin kuin kivettömissä. Omani olivat niitä "puolikuivia" oliiveita, joihin olen viimeaikoina ihan ihastunut. Mutta toki voitte käyttää omia suosikkioliiveitanne - kunhan niissä on paljon makua :)

Tuoretta, tuoksuvaa leipää ja lauantain lounaskeittoa:) Melko kotoisaa. Huomaa myös vanha, rakas villatakkini ;)

Pancetta-oliivileipä (3 leipää)

1 annos oliivileipätaikinaa
200g kivellisiä oliiveita (vhreitä ja tummia sanoo ohje, minulla oli "vain" n. 150g mustia)
1 salvianipun lehdet (käytin vielä syksyltä säilyneitä, paksuja ja maukkaita lehtiä n. 2 oksan verran)
1 rkl öljyä
200g pancettaa (minulla oli possun poskea)


Silppua pancetta tai possun poski kuutioiksi ja poista oliiveista kivet. Silppu oliiveita hieman ja riivi salviasta lehdet valmiiksi.

Laita öljy pannulle ja paista pancettakuutioita kunnes ne saavat väriä. Lisää oliivit ja sekoita. Poista pannu sitten liekiltä ja lisää salvian lehdet silppuna.

Kääntele sekaan ja anna jäähtyä sillä aikaa kun teet leipätaikinan.

Tee leipätaikina kuten sydänleivässä, mutta sekoita jauhoihin ensin öljy, sitten vasta vesi.

Vaivaa huolellisesti taikina ihan valmiiksi asti (kunnes on silkkistä ja savisen tuntuista) ja ekoita sitten mukaan pancetta-oliivi-salviaseos nesteineen kaikkineen.

Vaivaa taikinaa kunnes kaikki on sekoittunut kunnolla ja taikina jaksaa kantaa kaikki ihanuudet. Jauhota sitten puhdas kulho ja laita taikina lepäämään kulhoon tunniksi.

Tuon tunnin aikana taikina ei juurikaan noussut ja olin jo ihan paniikissa nouseeko se.

Jaa taikian sitten kolmeen yhtä suureen palaan. Jokaisen palan paino on n. 400g (kirjassa 440, mutta ehkä minulla oli tosiaan oliiveita ja salviaa vähän vähemmän... )

leipominen: litistä pallo kädellä vähän littanaksi ja käännä siitä ensin toinen reuna sisään. Paina sitten sormin reuna kiinni taikinalätyn keskustaan. Käännä ja painele sitten samoin toinen reuna, jolloin saat aikaan pitkulaisen taikinan.

Tukki tai ei, näin se meni nousemaan... Varmaan siinä ei oikeasti kuuluisi olla lopuksi enää saumaa keskellä...:)

Taita lopuksi taikina pitkittäin puoliksi, jotta saat aikaan taiinan joka muistuttaa tukkia, jonka päät ovat pyöristetyt. (en tiedä osasinko taitella ihan niinkuin oli tarkoitus, mutta sain aikaan suorakaiteen muotoisia leipäsiä ja se oli minusta ihan ok ;) )

Seuraavaksi kirja käskee laittaa leivät uunipellille ja jauhottaa niiden pinnan vehnä- tai maissijauholla ja viillellä niihin 6-7 viistoa viiltoa. Minä unohdin tämän kokonaan. :) Laitoin ne vaan pellille kohoamaan.

Kirja neuvoo kohoamisajaksi tunnin, kunnes leivät ovat kaksinkertaistuneet - mutta minulla meni kaksinkertaistumiseen enemmänkin kaksi tuntia kuin tunti. Eli kiireessä ei kannata tehdä vaan anna leivän nousta kunnolla ennen paistoa.

Ennen paistoa avaa 250 asteeseen esilämmitetty uuni ja sumutinpullolla suihkaise sinne pari-kolme kertaa vettä. Laita leivät uuniin ja alenna lämpö 230 asteseen. Näin saat leipiin hyvän pinnan.

Anna leipien paistua 30-35 min tai kunnes ovat kauniin värisiä ja kevyen tuntuisia. Ota uunista ja anna jäähtyä ritilän päällä.

Ihan lyhyesti - kaskinauris

Me ostimme taannoin pussillisen niitä kaskinauriita. Meillä kävi ilmeisesti onni, koska Uneliaan Anna oli karvaasti pettynyt omiin nauriisiinsa, meidän nauriidemme ollessa ihanan makoisia.

Emmekä me edes tehneet niille kummempaa - nauriit pestiin ja peitettiin foliolla. Ja huomautuksena sanottakoon, että niitä nimenomaisesti kiellettiin kuorimasta! Sitten ne laitettiin uuuniin hautumaan muiden ruokien kanssa yhtä aikaa ihan pehmeiksi asti. Olivat ne uunissa ainakin tunnin, elleivät puolitoista ja vaikkei niihin tullut edes rasvaa, hyviä olivat.

Meillä kaskinauriita varmaan ostetaan kyllä uudemmankin kerran tässä talven kylminä. Menevät kyllä erilaisten patojen kanssa loistavasti yhteen. Mutta tuuripeliä tuo nauriiden ostelu sitten lopulta kuitenkin lienee, joku Annan blogin kommenteissa tiesikin jo sanoa, että kaskinauriissa saattaa olla mukana karvaitakin yksilöitä. Pitää laittaa V ostamaan nauriit, hänellä kun tuntuu olevan ainakin parempi parkkipaikkatuuri :)

Tuokiokuvia elämästä ja punajuurimunakas

Tänä aamuna istun tässä koneen ääressä villasukat jalassa ja keskellä hiljaisuutta. Kuulen, miten pojat vielä tuhisevat sängyssään tyytyväisinä ja selaan valokuvia. Jos olisin Jamie, sanoisin Happy days.

Tässä makkarassa on mukavasti oikeaa riistan makua.

On oikeasti vaikeaa valita; mistä kirjoittaa. Kehuisinko niitä West Charkin hauskoja hirvimakkaroita, joita löysin taannoin Stokkalta? Niistä syntyi erään sunnuntaiaamun makkara-papupataa. Tarkemmin en enää muista, mutta se syntyi liotetuista ja keitetyistä vahapavuista sekä niiden sekaan kaatamastani tomaattipyre-etikka-savupaprikamauste-olutseoksesta jota terästin vähän kotitekoisella chilisuolalla. Niin, ja chilimarinoiduista valkosipuleista, joita meni pataan myös "jokunen" ;) (lue: varmaan ainakin kolmasosapurkki)

Pavut ja tomaatit muhivat aamulla uunissa ihanaksi makkaroiden kanssa...

Kaivoin kypsän padan reunoille pienet kuopat ja rikoin niihin meille kaikille aamupalamunan. Sitten laitoin padan vielä kansi päällä takaisin uuniin 8 minuutiksi. Se oli juuri sopivasti, jotta papuihin uponnut muna oli hyytynyt, mutta keltuainen oli vielä vähän pehmeää. Simppelimpi, laiskan aamun "uppomuna" syntyy siis näin. :)

Se oli oikein hyvä, yhden kipon aamupala, jota pojat söivät hyvällä halulla ja siinä syödessä melkein kuuli, kuinka he hyrisivät tyytyväisenä.

Tämä soppa on siis oma viritelmäni. Simpukoiden kanssa ehkä liiottelin hieman... ;) Ja rouille puuttuu...

Isäinpäivälounaan jälkeisellä viikolla tein myös illalliseksi loistavaa kalakeittoa mange sud - lounaan innoittamana. Ideana oli, että kalat, simpukat ja äyriäiset valmistetaan ensin, kasataan lämmitetylle lautaselle keoksi ja keiton liemi kaadetaan sitten vasta ympärille. Näin rapsakaksi paistettu kala ei möhöty keitossa ja keitto onkin ihan täysi illallinen lautasella.

Espeletten chilijauheessa on täyteläistä, pehmeää ja miellyttävää potkua.

Oikeasti se oli kyllä tosi helppo ja nopea soppa kun käytin valmista Puljongin kalalientä ja maustoin sitä sieltä vaarallisesta herkusta löytämälläni espeletten (täällä myös pieni tarina) chilijauheella, johon siihenkin olen kovin tykästynyt. Väri liemeen tuli tomaattimehusta ja tomaattipyreestä...

Koirakaksikon vanhempi ja viisaampi (?) osapuoli... :)

Vai kirjoittaisinko siitä syksyn viimeiseksi jääneestä kirpakasta suppisretkestä Oittaan metsissä? Hymyilyttää, kun siinäkin kävi niin hassu juttu, että tutunnäköinen setteri vilahti viitikossa ja aloin huhuilla varovasti mieleen nousseita omistajan nimiä puiden lomaan. Ja kuinkas ollakaan, metsä vastasi; tapasimme V:n sukulaisia lenkillä aivan sattumalta. Tai no, hehän meille tuon paikan aikoinaan vinkkasivat joten onko se nyt ihme :) Ja vaikkei pakkasen puremasta metsästä enää suppiksia niin paljon löytynytkään, ehkä vajaan litran verran, meillä oli oikeinkin mukava retki, josta muistona meillä on niin monta hymynaamakuvaa!

Ja vajaassa litrassa suppiksia on kuitenkin ihan riittävästi soppaan.

Kanelibasilika on selvästi syksyn tuoreyrttimme...

Ja miten hyvää suppiskeittoa siitä tulikaan. Resepti tuli talteen ja saatte sen kyllä myöhemmin. Vaikka metsään lähdössä pientä kitkaa olikin, siinä lusikoidessaan keittoa A totesi, että suppismetsään pitää mennä joskus uudelleenkin.




Ja keitoista taas ajatus pomppaa toiseen soppaan ja siihen, että eilen tein lounaskeiton lisäkkeeksi (taas) leipää Bertinetin oliivitaikinasta. Eri täytteillä vaan tällä kertaa. Ja hyvää se oli taas - mutta taidan kuitenkin palata siihenkin uudelleen vähän myöhemmin, sillä...



Jos eilisestä puhutaan, tulisi minun ihan ehdottomasti kertoa siitä oikein ihanasta illallisesta jota saimme maistella Sipulimaan perheen loistavassa seurassa. Jouluisen juhlava alkupalajuoma oli tehty glögistä ja kuoharista, maistuvaiset pikkupurtavat oli lainattu Jasulta, limousine - härän sisäfile oli tietysti aivan omaa luokkaansa mureudessa ja erityisesti pitää mainita vielä jälkkäriksi tarjottu Créme Brûlée. Tuo Jukan karamellisoima herkku oli maustettu Merituulin kuivaamilla mesiangervoilla, joiden herkkä ja aromaattinen maku tuli esiin juuri sopivasti raksuvaisen sokerikuoren alta. Ensi kesänä on ihan pakko kerätä ja kuivata itsekin mesiangervoa mausteeksi. Muistaisinpa vaan sitten alkukesästä kun käyn pohjanmaalla, autosaasteista puhtaiden peltojen äärellä.

Erään aamun linssi-makkarapataa... Myös silloin tein uppomunat padassa.

Mutta kohta, ennenkuin pojat heräävät nälkäisinä, pitää taas ryhtyä aamupalan laittoon. Ja niissä merkeissä laitan tähän loppuun nyt yhden munakkaan, jonka pyöräytin viime viikolla. Voitte soveltaa sitä vaikka joulunaikaan, kun niitä keitettyjä punajuurikuutioita kumminkin jää. Tämä ei ole nimittäin lainkaan hullumpaa, vaikka ihan kasvismunakas onkin.

Hitsi, jos ei hyvä ruoka ja mukava seura tee onnelliseksi niin mikäs sitten? Ihanaa talvista sunnuntaiaamua jokaiselle.



Nellen punajuurimunakas (Pieneen pannuun - 2-4:lle, nälästä ja lisukkeista riippuen)

n. 2,5 dl keitettyjä punajuurikuutioita
1 (banaani) salottisipuli silputtuna
2 rkl kapriksia (pieniä, nuppuja)
kanelibasilikan lehtiä
loraus öljyä paistamiseen
pieni ripaus kanelia

munakastaikinaan:
4 munaa
n. 0,5 dl koraus kermaa
ripaus cayannepippuria

Sekoita munakastaikinan ainekset keskenään kulhossa. Laita syrjään.

Laita pannulle loraus öljyä ja kuullota sipulisilppu öljyssä. Lisää ripaus kanelia ja laita mukaan punajuurikuutiot ja kaprikset.

Lisää reilut puolet kanelibasilikasta ja säästä kauniimmat lehdet koristeluun. Kaada sekaan munakastaikina.

Tee puulastalla muutamia kahdeksikkoja munakastaikinassa, jotta saat munakkaaseen mukavan rakenteen. Anna sitten paistua toiselta puolelta.

Sitten munakas käännetään: peitä pannu lautasella ja pitäen lautanen ja pannu koko ajan kiinni toisissaan kippaa munakas lautaselle. Liu'uta sitten munakas takaisin pannuun, jotta se saa ruskistua toiseltakin puolelta.

Lopuksi korista kanelibasilikalla, ripottele pinnalle sormisuolaa ja mustaa pippuria. Tarjoa vaikka hyvän Oolong-teen kanssa.

Possun lapaa mustapapukastikkeessa ja kermaista kurpitsapyrettä

Okei. Tämä pimeys on kyllä vienyt voimat ihan ennennäkemättömällä tavalla. Niinpä minäkin sitten olen koittanut keksiä sellaista ruokaa, joka ei vaadi minkäänlaista suurta keittiöjumalattarena oloa vaan valmistuisi kuin itsestään. Lisäksi vielä ajattelin, että olisi näppärää jos ruokaa tulisi kerralla ainakin kahden, ellei kolmenkin päivän tarpeisiin. Ja niinpä olemme tällä viikolla syöneet possun lapaa.

Possun lapakiekko on aika iso, yhdestä kiekosta syö kyllä jo pieni perhe ihan kunnolla!

Possun lapa on halpaa ja älyttömän hyvää uunissa brasing - tyyliin hauduteltuna. Tämä tarkoittaa, ettei kastiketta saa olla liikaa. Tuunasin taannoisesta mustapapukastikeviritelmästäni uuden version näitä possukiekkoja varten ja lopputulos oli oikeinkin hyvää :) Ideana tässä versiossa oli, että kansi esti kastiketta palamasta ja liha muhi paahtuen padassa kuin itsestään. Ja näin päin se toimiikin jo paljon paremmin :)

Soseutetuista mustapavuista tulee epämääräisen näköistä soosia, mutta kypsyessä väri muuttuu herkullisemmaksi.

Tämä on helppoutensa vuoksi myös oikein sopivaa sapuskaa viikonlopun ulkoilulenkin aikana kypsenneltäväksi. Se kelpaisi hyvin isommankin ulkoiluseurueen ruokkimiseen. Minä käytän reseptissä kuivattuja papuja, joita laitan edellisenä iltana likoamaan. Voit toki ostaa myös valmiiksi keitettyjä papuja, mutta minä tykkään kuivista; niitä on kätevää säilyttää rajallisissa kaappitiloissa suht isojakin määriä, ne säilyvät n. ikuisesti ja ovatpa ne suhteessa tietysti halvempiakin.

Ja mikä parasta koko setissä, kun pata on valmistumassa, voit samalla lämmöllä paahtaa uunisa myös kurpitsan pyrettä varten. Kun kurpitsa saa väriä ja on pehmentynyt reippaan 30 min paahtamisella, nostat vaan kurpitsan pois, pöydälle vähän jäähtymään. Kun ruokailun aika tulee, poista siemenet ja paahtunut kuori ja soseuta kurpitsa voin, kerman ja muskotin kanssa pyreeksi.

Possu oli täyteläistä, starflame - chilistä ja reilusta kasasta inkivääriä makuun tulee hauskaa potkua ja melkein makea, samettinen ja muskottipähkinäinen kurpitsapyre tekee kokonaisuudesta jollain tapaa ylellisen. Lisänä voi tarjota vielä jotain hyvää, hapokasta hilloa jos tykkää. :)

Helppoa herkkua kynttilänvalossa nautittavaksi kaiken tämän pimeyden keskelle.

Valmis, kypsennetty mustapapukastike näyttää ja maistuu herkulle. :)

Possun lapaa mustapapukastikkeessa (ainakin kuudelle - kahdeksalle nälkäiselle)

2 isoa possun lapaa
reilu 1/2 pss kuivia mustapapuja (eli n. 250-300g kuivapaino) tai n. 3-4 prk valmiiksi keitettyjä mustapapuja
1 starflame chili
2-3 rkl kikkoman -riisikastiketta tai 1 rkl soijaa ja 1-2 rkl siirappia (siirappi sopisi tähän varmaan vielä paremmin)
1/4 prk eli n. 1/2 dl chilimarinoituja valkosipulin kynsiä + öljyä purkista
kunnon palanen inkivääriä hienona silppuna (ehkä 3 cm?) tai 3 reilua teelusikallista inkivääritahnaa
n. 3 dl keitinlientä
noin 2rkl valkoviinietikkaa
1 rkl appelsiinimarmeladia
2 tl korianterinsiemeniä
1 tl suolaa
maapähkinäöljyä paistamiseen

Laita huuhdotut mustapavut likoon edellisenä iltana runsaaaseen veteen. Seuraavana päivänä kaada lioutusvesi pois ja laita uusi, puhdas vesi kattilaan. Kaada sitten pavut veteen ja keitä hiljalleen kypsäksi, n. 30 min tai kunnes pavut ovat pehmeitä. Huom! älä laita keitinveteen suolaa tai liemikuutioita, silloin papujen kuoret pehmenevät paremmin.

Nosta lihat lämpenemään huoneen lämpöön hyvissä ajoin ennen uuniin laittoa.

Valuta valmiiksi keitetyt pavut ja ota talteen ainakin n, 3 dl keitinlientä.

Mittaa sitten puolet pavuista tehosekoittimen blenderiosaan ja laita mukaan mausteet; chili, inkivääri, valkosipulit, suolaa, murskatut korianterinsiemenet sekä riisikastike tai siirappi ja soija. Lisää appelsiinimarmeladi ja etikka sekä vähän keitinlientä. Soseuta pavut. Lisää tarvittaessa keitinlientä, jotta saat pavut soseutumaan ja rakenteen kastikemaiseksi. Minulla lientä tosiaan kului ehkä se 3 dl.

Sitten sekoita kastike kokonaisiksi jätettyihin papuihin ja tarkista maku. Lisää suolaa tai siirappia maun mukaan.

Ota esiin laakea, suuri pata. Laita pataan kunnon kerros maapähkinäöljyä (tai voit toki käyttää muutakin öljyä) ruskista sitten vuorotellen kumpikin kiekko molemmin puolin nätin väriseksi.

Laita sitten molemmat kiekot pataan ja kaada kastike päälle. Kastike ei saisi peittää lihoja ihan kokonaan, minulla toinen kiekko jäi selvästi veilä näkymään pinnan yli.

Sitten kansi päälle ja pata 200 asteiseen uuniin n. 2-2,5h tai kunnes liha on ihan kypsää ja lohkeaa.

Tarjoiluvaiheessa riivi päälle koristeeksi lehtipersiljaa.


Samettinen kurpitsapyree (4:lle)

1 butternut squash (butternut-kurpitsa)
2dl kermaa
reilu 1/2tl muskottia
40g voita
suolaa

Pistele kurpitsaan muutamia reikiä veitsenkärjellä. Laita kurpitsa uunikipossa 200 asteiseen uuniin ja paahda sitä siellä välillä kurpitsaa kääntäen n. 30-35 min tai kunnes kurpitsan kuori on vähän ruskettunut ja kurpitsa tuntuu vähän pehmenneen.

Anna kurpitsan ainakin vähän jäähtyä ennenkuin käsittelet sen.

Halkaise kurpitsa ja poista siemenet lusikalla. Kun kurpitsa on hyvin paahtunut, uori pitäisi lähteä ihan vaan nyppimällä irti. Jos se ei ohan jokapaikasta lähde, käytä apuna kuorimaveistä.

Laita kattilaan voi ja sulata se. Lisää pilkottu kurpitsan liha ja kuumenna kurpitsapaloja sekoitellen voissa hetken. Lisää muskotti ja sekoita muutaman kerran. Kaada sitten mukaan kerma ja kun seos on kuumaa, lisää suolaa ja soseuta pyre.

Tarkista maku ja tarjoa possupadan kanssa.

Savoijinkaali-lihakeittoa

Lopulta innoitus johonkin kokkaukseen ei välttämättä tarvitse valmista reseptiä. Idea voi syntyä ihan pienestäkin asiasta tai havainnosta; jostain mitä on voinut ohimennen nähdä, kuulla tai lukea. Tämän keiton tarina palaa taannoin Merituulilta lahjaksi saamaani Vivi-Annin keittiössä - kirjaan. Vivi-Ann selventää reseptien lomassa erilaisia pieniä ja suurempia keittiösaloja omaan, varmaan tyyliinsä. Kun lehteilin taannoin kirjaa, silmiini sattui termi keittoliha, josta Vivi-Ann toteaa yksikantaan, ettei ole olemassa luutonta keittolihaa.

Siitä paikasta mieleeni iskostui keskimääräistä suurempi pakkomielle kunnolla uunissa paahtuneista luista ja niistä tehdystä täyteläisestä lihakeitosta. Vielä kun nämä syyskylmät ovat sattuneet tähän samaan saumaan, olen haaveillut useampaankin otteeseen lusikoivani herkullisen kuumaa ja höyryävää lihakeittoa - omia luitani lämmittääkseni.

Mutta semmoisen sopan kasaaminen olikin sitten lopulta helpommin sanottu kuin tehty. Jostain lapsuudesta mielessäni pyörivät äidin lihatiskillä puhdistamat luut, sellaiset lihaisat keittoon käytettävät luut joissa on vielä hieman lihaakin mukana. Tuumasin, että varmaan kaupoilla sellaisia olisi nykyäänkin, jos vaan kysyy... Tai sitten ei. Etsin keittoluita monesta paikasta, mutta juuri niitä Vivi-Annin mainitsemia styroksiin pakattuja "keittolihoja" ilman luuta löytyi kyllä ja sellaista muistikuvieni lihaisaa luuta ei oikein tahtonut olla missään. Lopulta paras, mitä löysin olivat ydinluukiekot, joita stokkan herkun myyjä haki minulle takahuoneesta, kun pyysin jotain liemiluita keittoon.



Kuulemma kokonaisenkin, puhtaan ydinluun olisi saanut ostaa, mutta mitään sellaisia muistikuvieni "lihaisia keittoluita" ei ollut kenelläkään. Nämä kiekkopalat sain kuitenkin keittolihaan kaupanpäällisinä, mistä pisteet kyllä herkulle! :) Mutta joku kerta kun saan vieraita ulkoilulenkiltä varaan kyllä jostain vähän isompia, lihaisia luunpaloja ja paahdan niihin rakkaudella kauniisti väriä ja makua uunissa... Pitääpä muistaa soittaa äidille ja kysyä, mitä ne palat oikein ovat, joita muistelen ja mitä tarkasti ottaen minun kannattaa pyytää lihamestaria minulle varaamaan...

Mutta eipä pidä moittiminen näitä kiekkojakaan; niistä tuli liemeen ihastuttavan syvä maku, josta etikka houkuttelee esiin vielä ihan uudenlaisia vivahteita. Kyllä siinä perää on, ettei lihakeittoa edes pitäisi yrittää tehdä ilman jonkinlaista luuta.



V hoiti lihojen pilkkomisen ja laittoi ne yrttimausteella maustettuna uuniin paahtumaan n. 180 asteeseen. Kun minä pääsin kotiin, annoin lihojen paahtua kunnes ne saivat vähän ruskistunutta väriä, mutteivät olleet vielä mitään kuivia korppuja - olisikohan siihen mennyt yhteensä aikaa n. reilu 30 min. Tuo käyttämämme tefonpelti tietysti nopeuttaa hommaa jossain määrin.

Niitä ihania oliiveita käytettiin tähänkin keittoon ja liemestä tehtiin vähän venäläistyyppinen lisäämällä siihen reilusti etikkaa ja kapriksia. Vihreäksi lisäsin ihan lopussa sen toisen puolen savoijinkaalia ja koko komeus nautittiin kunnon smetanamöykyn kanssa.

Ja tänään, kun katson ukos Espoon ensilumia mietin taas, etteipä taida näin kylmillä keleillä olla kuuman sopan voittanutta... :)





Savoijinkaali-lihakeittoa á la Nelle (ainakin 4:lle)

600g "keittolihaa" lapaa tai etuselkää + ydinluukiekkoja (minulla 3)
1-2 valkosipulin kynttä murskattuna
n. 1-2 tl herbes de provencale - maustetta
öljyä

keittoon:
2 paprikaa
1/2 pienestä savoijinkaalista
1 sellerinvarsi
1 pieni sipuli
1 laakerinlehti
1 luomu yrttiliemikuutio
1/2 tl Espeletten chilijauhetta
kunnon loraus valkoista balsamicoa (varmaan puolisen desiä)
maustepippureita
4-5 mustaa oliivia (miel. niitä puolikuivia)
3 rkl pieniä kapriksia/maun mukaan
(porkkanaa olisi voinut laittaa, mutta ei ollut)
chilisuolaa (tai suolaa)
vettä

tarjoiluun:
lehtipersiljaa
smetanaa

Leikkaa lihat suurehkoiksi kuutioiksi, pyöritä yrttimausteessa, öljyssä ja valkosipulissa. Levitä sitten lihat ja luut uunipellille ja paahda esilämmitetyssä 180 asteisessa uunissa n. 30-35 min tai kunnes lihoihin alkaa tulla väriä.

Laita sitten lihat keittokattilaan. Voit pienentää hieman paloja lusikkaan sopivaksi jos haluat, tai jättää ne vähän isommiksi. Liha kypsennetään keittämällä lohkeavaksi, joten isompikaan pala ei haittaa.

Sitten pilko kattilaan sipuli, laita kahtia katkaistu sellerinvarsi mukaan, lisää liemikuutio, oliivit, pilkottu paprika ja kuoritut (kokonaiset) porkkanat jos käytät niitä, etikka sekä mausteet (laakerinlehti, chilijauhe, maustepippurit). Lisää vettä niin että ainekset peittyvät.

Keitä sitten hiljaisella tulella keittoa kunnes luuydin on sulanut keittoon ja keittoliha lohkeaa. Ehkä n. 1-1,5h hiljaista keittelyä. Kuori vaahto pois, jos sitä muodostuu.

Kun liha on mieluistasi poista kattilasta sellerinvarret, laakerinlehti ja kalasta porkkanat pilkkomista varten. Poista luunpalat, mutta kaavi niistä mahdollinen luuydin soppaan mukaan. Sitten lisää kattilaan kaprikset, suolaa ja siivutettu savoijinkaali. Peitä kattila kannella ja anna kaalin pehmentyä hetken, n. 3-5 min.

Sitten lisää pilkotut, kypsät porkkanakuutiot jos haluat ja tarkista nesteen määrä, suola sekä pippuri. Lisää tarvittaessa vettä tai mausteita. Tarjoile runsaan lehtipersiljasilpun ja smetanan kanssa.

Paljon vihreää ja hyvää kalaa nopeasti paistettuna - olisiko tämä välimerellinen wokki?

Kun viimeinenkin auringonsäde alkaa olla nähtävyys, minuun ainakin iskee mahdoton tarve syödä jotain vihreää. Ihan kuin kaikki kesän auringonsäteet olisivat elettävissä uudelleen kun rouskuttelee tummaksi vihretynyttä savoijinkaalia ja kesäinen tuuli tunnettavissa fenkolia natustaessa.



Tämä menee ruoka menee luokkaan klassiset maut, toinen menetelmä - tai no, liekö välimerellisten kasvisten paistaminen wokkityyliin nyt sinällään uutta missään. Espanjassa esimerkiksi muistan käyneeni buffassa, jossa lautaselle kerättiin kaiken maailman rehut ja merenelävät jotka kokki sitten heitti paistolevylle tiskin takana ja käänteli nopeasti ruuaksi. Idea on tismalleen sama.



Tuo tavattoman helppo tapa laittaa ruokaa pyöri mielessäni kun ajauduin eräänä tälläisenä pimeänä arki-iltana Stokkan kalatiskille. Ja kuvittelin, miten paistaisin kalat sitruunassa, kapriksissa ja hyvien oliivien kanssa lisäten mukaan ohueksi suikaloidut vihreät. Lopputulos olisi vähän kuin lämpimän salaatin kaltaista rikkaan välimerellistä "wokkia".

Ja hyvää siitä tulikin, koska käytin tuoreita vihreitä, hyvää tuoretta kalaa ja ihania puolikuivattuja oliiveita. Ei siis mitään liemessään kauniin kiiltäviä, silikonisen näköisiä kivettömiä coktail-oliiveita vaan sellaisia ruman ryppyisiä, kivellisiä ja Upean makuisia hieman kuivia oliiveita (purkissa ei ole nestettä).

Ja sitten vaan pannu kuumaksi ja paistamaan. Parhaiten tähän varmaan sopisi sellainen laakea metallilevy, jota espanjassa käyttivät, mutta ihan hyvin suuren kasarinkin kanssa pärjäsin. Suikaloin kaikki kasvikset pitkähköiksi siivuiksi, jolloin saimme ruuan napsittua puikoilla. Helppoa ja hyvää.



Paistettua kalaa ja kasviksia (4:lle)

n. 600g kala-äyriäissekoitusta
1 prk mustia papuja (n. 400g keitettyjä mustia papuja)
1/2 pienestä savoijinkaalista
1 fenkoli
1 sipuli
1 banaanisalottisipuli (tai tavallinen salottisipuli)
3 kynttä valkosipulia
1/2 lemondrop - chiliä
4-5 tummaa, vahvan makuista oliivia (puolikuivia laitoin)
reilusti isoja kapriksia (kaprismarjoja) ehkä n. 15kpl? Maun mukaan...
1/2 sitruunan kuori ja lopuksi mehu
kunnon loraus, eli n. reilu 0,5 dl kuivaa valkoviiniä
n. 2 rkl mangovinagrettia (tai jotain muuta hieman makeaa - vaikka 1 rkl sitruslikööriä)
hieman cayannepippuria
vihreää chilisuolaa
runsaasti vastarouhittua mustaa pippuria
öljyä
lopuksi pinnalle silputtuna sellainen Jamie Olivermainen tupsu lehtipersiljaa, eli saa olla paljon

Huuhtele ja siivuta vihannekset.

Kuumenna kasarin pohjalla kerros öljyä ja laita siihen silputtu sipuli, banaanisalottisipuli, chili ja fenkoli. Kääntele ja mausta vähän cayannepippurilla. Lisää oliivit ja sitrunan kuori. Siirrä sitten vihanneksia syrjään ja lisää kuumalle pannulle kala. Paista kalaa ja äyriäisiä vähän nopeasti joka puolelta ja lisää sitten pannuun kaprikset, mustapavut ja savoijinkaali. Sekoita kaikki vihennekset ja kalat sekaisin, kaada mukaan valkoviiniä ja anna sen vähän haihtua. Mausta chilisuolalla ja tarkista maku.

Lorauta sitten vielä maun mukaan sekaan jotain etikkaa ja makeaa - minula oli Stokkan mangovinagrettia joka on makeaa etikkakastiketta. Voit ihan hyvin sekoittaa vaikka vähän makeaa omenamehua ja etikkaa tai hunajaa, omenamehua ja etikkaa.

Kun savoijinkaali on hieman pehmentynyt (vain aavistuksen) ja ruoka on valmista, ota pannu pois tulelta, lisää sitruunan mehu ja mausta lehtipersiljalla sekä mustalla pippurilla.

Syö pienistä kupeista haarukalla tai puikoilla, kesää muistellen.

Homejuustolla ja aprikoosilla täytetty sydänleipä ja lautapelejä

Kenwood on laskenut leiväntekokynnystä kyllä ihan huimasti. Me olimme eilen viettämässä isäinpäivää A:n V:n ja V: äidin, Riitan kanssa vähän etuottona Mange Sudissa, eikä sellaisen runsaan, myöhäisen lounaan jälkeen illalla ihan hirveän raskasta ruokaa enää jaksanut syödä. Lisäksi olimme olleet pohjalaisittainkin mitattuna ahkeria aamusella puutarhan syysrypistyksen kanssa (kottarin kunnostusta, kompostin tyhjennystä, kukkasipuleita, kukkaruukkuja, haravointia...) ja vaikka ulkona puuhailu on lopulta ihan ihanaa ja palkitsevaa, kaikki se ihanuus ja palkitsevuus alkoi jo illalla painaa jäsenissä :)

Keitto on paitsi ihan herkkua, myös matalahiilarista ja voin määrää säätämällä - myös kevyttä.

Koska minulla oli yksi selvästi silmissä vanheneva kurpitsan neljännes jääkaapissa päätimme taas - ties kuinka monetta kertaa - tehdä sitä jumalaisen ihanaa Välimäen kurpitsakeittoa. Se vaan on niin hyvää, helppo tehdä ja aineetkaan eivät ole ihmeellisiä. Niinpä tuo keitto on nopeasti muodostunut omaksi suosikikseni tämän syksyn uusista resepteistä.

Dominioniin on kaksi suomennettua osaa - meillä on molemmat, niin hyvä peli se on.

Keiton tekeminen onnistui siinä sivussa, kun pelailimme Dominionia ja V:n hankkimaa ihan uutta Keltistä ekaa kertaa. Keltis oli selvästi hyvä peli, koska voitin kirkkaasti ;D! No ei, molemmat ovat kyllä tosi kivoja pelejä - niissä kun ei niin selvästi hyökätä toisen tontille ja jokainen voi rakennella omia sarjojaan, niin perhesopu säilyy tiukemmissakin matseissa :) Dominionin tosin hävisimme V:n kanssa ihan pystyyn A:lle. Meillä ei ollut mitään mahdollisuutta koko pelin aikana, kun A tahkosi kultarahoilla läänejä. A:sta alkaa olla kehittymässä melkoisen taitava lautapeleissä... :)

Lopulta itse leivän teko on helppoa - kun joku on vaivannut taikinan...

A:ta vähän nauratti, kun poikien kantaessa pelejä pöytään kysyin, että pitäisikö meidän laittaa Kenwood tekemään meille keiton kanssa leipää kun pelaamme? A muistutti, että ei se kone taida sitä ihan loppuun asti tehdä... Että varmaan Nellen pitää se jotenkin muotoillakin! Mutta ihan aikuisten oikeasti kun belowed K vaivaa, leivän teko on niiiiin paljon helpompaa, että melkein tulee rikollinen olo. :)

Juhlapöydässä leivästä voi jokainen sitten murtaa itselleen sopivan palan.

Ja sitten minä mittasin Bertinet'n kirjan oliivileipätaikinan aineet kulhoon ja kone vaivasi taikinaa pitkähkön ajan - luultavasti jotain vartin ja 20 minuutin väliltä, mutten oikein tiedä varmaksi, kun olin niin keskittyneenä kelttien taikakiviin. Joka tapauksessa tuomitsin taikinan valmiiksi kun se oli kuin pehmeää silkkistä muovailuvahaa. Kun taikina välillä iskeytyi kulhon seinämää vasten vähän repeytyen, siinä näkyi selviä säkeitä suorastaan...

Miten minä unohdinkin sen idean luumusta ja kanelibasilikasta... No, hyvää oli näinkin.

Olin etukäteen ajatellut, että laitan leivän sisään murustettua sinihomejuustoa, kanelibasilikaa ja tuoreita luumun paloja. Mutta jotenkin olin jo ehtinyt unohtaa koko idean, kun leivän täyttämisen aika tuli. Laitoimme sitten aprikoosia, homejuustoa ja auringonkukansiemeniä, joista jälkimmäinen olisi voinut jäädä laittamatta. A selvästi vieroksui vähän niiden makua, eikä minustakaan leipä makean aprikoosin ja kermaisen juuston lisäksi olisi kaivannut siemeniä. Ensi kerralla sitten luumut ja kanelibasilikat käyttöön...

Täti nykertää, ihana mies kuvaa... A arvailee, mikä siitä tulee... :)

Sitten rullasin leivän pötkylälle ja leikkelin siitä palasia kuin kääretortusta. Isänpäivän kunniaksi leivästä tehtiin sydämen muotoinen. :)

Ja kun olimme juoneet useamman kannun teetä, hävinneet ja voittaneet peleissä katoimme pöytään myöhäisen, pienen illallisen. Leipä oli lämmintä, juusto valuvaa ja keitto samettista ja pähkinäistä. Aika hyvä päivä.

Valmis! Ja söpökin se on, kuin sika pienenä.

Homejuustoinen sydänleipä (riittää 7-10 hengelle, nälästä riippuen!)

500g hiivaleipäjauhoa
20g karkeita mannasuurimoita (minä laitoin ruismannaa)
15g hiivaa (tuore)
10g suolaa (meillä jäi vähän alle, n. 2 pientä teelusikallista, 7g)
50g laadukasta neitsytoliiviöljyä
350g vettä (tai 350 ml mutta grammoina tarkempi)

Täytteeksi

vaikka 150-200g sinihomejuuustoa
5-6 aprikoosia silppuna
(siemeniä/pähkinöitä maun mukaan)

Mittaa kuivat aineet kulhoon ja sekoita. Jos käytät tuorehiivaa, hiero se sormenpäillä mukaan taikinaan. Kaada sitten nesteet seokseen koko ajan taikinaa sekoittaen.

Sitten vaivaa taikina joko käsin kuten Bertinet neuvoo, tai anna yleiskoneen vaivata taikinaa ensin 3-5 min kovemmalla teholla ja sitten matalammalla teholla pidempään, kunnes taikina on silkkistä ja elastista. Ainakin 10-15 min.

Sitten anna taikinan kohota keittiöpyyhkeen alla kaksinkertaiseksi, kippaa se sen jälkeen jauhotetulle tasolle, kauli pitkulaiseksi levyksi ja ripota päälle haluamasi täytteet. Juusto toimii aina.

Sitten rullaa taikina kääretorttumaisesti pitkäksi rullaksi ja leikkaa siitä palasia ja asettele ne haluamaasi muotoon pellille, leivinpaperin päälle.

Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen ja jätä leipä kohoamaan. Kun leipä on kohonnut tarpeeksi, painaessasi varovasti sormenpäällä taikinaa, painauma nousee takaisin :) Liikaa kohonnut taikina yleensä ei tunnu enää tuolla tavoin kimmoisalta ja liian vähän kohonneeseen jää painauma. Ehkä siihen kohotukseen mani joku 15 min mutta riippuu asunnon lämmöstä.

Paista sitten leipiä n. 15 min uunissa, kunnes pinta on kauniin ruskea, leipä kypsää ja juusto sulaa.

Huomaathan, että tälläinen leipä, jossa on reikä sisällä ja oikeastaan paistopinta on pikkupullan kaltainen kypsyy nopeammin, kuin jos tekisit umpinaisen sydämen.

Tarjoa hyvän keiton tai ihan vaan iltateen kanssa.

Joe's pancakes - eli superhelppoja aamupalapannareita!

Nämä ovat niin helppoja ja nopeita tehdä, että pienempikin lapsukainen osaisi nämä isilleen aamupalaksi pyöräyttää (okei, paistaessa saatetaan tarvita äitiä salaliittolaiseksi...). Tämä ohjeen helppous ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita, että nämä oliisvat huonoja - päin vastoin! Näistä tuli ihan mahtavan meheviä, kuohkeita ja paksuja! :D

V toivoi aamupalaksi pannareita ja kun laiskotti vähäsen, halusin etsiä jonkin uuden, todella helpon reseptin vaihteen vuoksi. Selasin ensin Rouxin muna - kirjan läpi, sitten New Basics Cookbookin ja vasta kun olin jo luovuttamassa tajusin, että aivan hiljattain lahjksi saamani ihana Vivi-Ann Sjögrenin kirjahan voisi pitä sisällään jonkin aarteen tähänkin tarpeeseen... Ja kuinkas ollakaan, sieltä löytyi todella helppo ja nopea pannariresepti.

Syntinen pannari syntyy, kun pistelet siihen haarukalla reikiä ja kyllästät letun makealla siirappiliemellä...

Ohjeessa ei ole lainkaan sokeria, joten perustaikinalla tehdyt pannarit voi syödä yhtä hyvin pekonin ja uppomunien kuin hillonkin kanssa. Minä sekoitin perustaikinaan kourallisen rusinoita omana lisäyksenä ja kun sitten karamellisoin hieman kanelilla maustettuja ananaksia lettujen kanssa totesin, että taikinaan olisi voinut ripauttaa kardemummaakin.

Paistoin letut blinipannuissa ja annoksesta tulee sillä tavoin 5 paksua lettua. Me emme oikein kyenneet syömään kuin 1,5-2 lettua - sitten iski totaalitäyttymys. Mutta: pidemmittä puheitta, ihanan helppo ja loistavan mehevä pannariresepti jossa kieltämättä on helppoudessa ja toimivuudessaan jotain todella miehistä. :)

Joen pannarit todella tulivat melkein kakkumaisen paksuja - V sanoi että hieman blinimäisiä, jopa.

Joe's Pancakes (5 paksua pannaria, 10 pienempää)

1 reilu teekupillinen jauhoja (laitoin 2,5 dl)
1 tl soodaa
ripaus suolaa
1 teekupillinen kirnupiimää (laitoin 2,5 dl jogurttia)
1 muna
rasvaa paistamiseen (suolaisiin voi käyttää vaikka ihraakin, mutta laitoin voita)
(n. 1 dl eli kunnon kourallinen kaurahiutaleita)
(rusinoita)

Sekoita jauhot, sooda ja suola. Sekoita niihin nopeasti piimä ja muna. Taikinaa ei saa sekoittaa enempää kuin on juuri tarvis. Se jää vähän kokkareiseksi muttei tee mitään.

Vivi-Ann kertoi lisäävänsä taikinaan joskus vähän kaurahiutaleita ja minähän tein työtä käskettyä. Sen jälkeen lisäsin vielä rusinoita. Kardemumma sopisi makeisiin myös...

Ja sitten paistamaan! Käytä paistaessa kunnon nokareita voita ja kuumaa pannua. Nostele kokkareita pannulle lusikalla ja anna paistua paksuiksi letuiksi.

Tarjoile kuumana vaikka Creme fraichen ja karamellisoitujen ananasten kanssa...




Karamellisoitu ananas
n. 1/2 tuoretta valtavaa ananasta tai yksi pieni ananas
reippaat 2-3 rkl reilun kaupan sokeria (edelleen sitä testiin saatua... kohta loppuu!)
reilu 30g voita
loraus cointreauta
ripaus kanelia

Pista ananaksesta kuori ja kova sisus. Viipaloi ananaksen liha sopiviksi palasiksi.

Sulata sokeri paistinpannulla ja kun sokeri alkaa vähän saada väriä lisää voi. Anna voin sulaa ja sekoita seosta. Lisääliköriloraus ja sekoita taas. Sitten lisää ananakset syntyneeseen siirappiin. Anna paistua kunnes ananas on lämmintä kauttaaltaan (2-3 min)

Tarjoa aamiaislettujen kanssa; pistele lettuihin reikiä haarukalla jotta ne imevät itseensä siirappia. Valuta sitten siirappi pannareille, nosta muutama ananas päälle ja kruunaa koko komeus ranskankermalla. Nauti hyvän aamuteen kanssa.