Life hack: vanha pizza voileipägrillissä

Tässäpä teille meikäläisen life hack - osastoa nyt täältä joulukiireen keskeltä: vanhasta pizzasta tulee aivan superhyvää kun sen lämmittää voileipägrillissä! ;) 

Tiedättehän ne italialaishenkiset täytetyt leivät, joita kahvilat myyvät pariloituna? Ne, joiden sisällä on valuvaa juustoa ja pinaattia tai parmankinkkua? Noh, usko tai älä, vanhasta pizzasta tulee melkein samanlaista kun laitat sen voileipägrilliin lämpiämään!

Nämä pizzapalat haettiin meille viime viikonloppuna viherlaakson kotkabaarista jossa toimii pizzaonlinen kautta pizzeria Kalle ja Ville. Kallen ja Villen pizzat ovat suomipizzaa, mutta mukavan erilaisia. Oma tämän hetken suosikkini parin kokeilun jälkeen on Linda; raikas jogurtilla ja paprikalla maustettu vuohenjuustopizza. Voihenjuustoa ei ole liikaa ja jogurtti on ihan älyttömän hyvä idea. Tämä näissä kuvissa esiintyvä taas on lapseni suosikki Formaggio, jossa on.. No, lähinnä juustoja. :) Ja niistä jämäpaloista mama on täällä nyt tehnyt itselleen lounasta simppelisti voileipägrillillä.

Tästä tuli nyt kyllä mun suosikkitapa syödä vanhaa pizzaa; ihan uskomaton uusi elämä sille. Ja ohjekin on simppeli: leikkaa palanen kahteen saman kokoiseen sektoriin, asenna päällekkäin ja halutessa lisää väliin suosikkilisätäytettä. Sitten vaan voileipägrilliin paahtumaan kunnes pizza saa kauniit raidat ja juusto on sulaa. Tarjoile kaakaon, teen tai kahvin ja pienen salaatin kanssa.

Miks mä en tätä aiemmin keksinyt, kysyn vaan. :) 

Kurpitsa-kantarellipizzaa ja pinaatti-mustapekkapizzaa karviaishillolla raikastettuna

Tässä on nyt pari mielestäni tosi onnistunutta, vähän vaivan pizzaa, jotka tein eräänä viikonloppuna sen kuuden euron pizzagaten jälkimainingeissa. Vaikken vielä Pekka Terävän pizzapohjaa tullut kokeilleeksi vaan menin ihan perinteisellä hiivataikinapohjalla, näissä päällisissä on monta meidän syksyn suosikkimakua. Ja mikä parasta pizzapohjan päälle levitetään kastikkeeksi vain happamahko creme fraiche, joten valmistusajasta leikkaantuu pois ainakin puoli tuntia kun ei tarvitse keittää tomaattikastiketta.

Butternutkurpitsan voi paahtaa pizzan päälle; kantarelli antaa kurpitsalle syvyyttä ja korianteri nostaa happoja punasipulin kanssa. Hyvä kombo.

En tiedä kummastako pizzasta tykkäsin enemmän; kantarelli-kurpitsapizzaan tuo ryhtiä vuohenmaitojuusto tai muu vahvempi kermajuustokannikka jonka löydät jääkaapistasi; meillä pizzoihin laitettiin vuohenmaitogoudajuuston jämä ja hieman (köh), kuivahtanutta comtea ja jotain random- kermajuustokannikoita. Kurpitsan-kanttarellin-korianterin ja salvian yhdistelmä on myös syksyn löytöjä; en tiedä mistä älysin sekoittaa maut alunperin mutta yhdistelmä toimii niin lisukkeena (paahdettujen kurpitsalohkojen ohessa), pastassa kuin pizzankin päällä.

Pinaattipizzan juju taas on pinaatin ja pippurituorejuuston yhdistelmässä. Olen sitä ennekin kehunut ja todennut, että vielä väsyneempänä päivänä voi tuunaa pippurituorejuustolla semmoisen Oetkerin pinaattipizzan ja yllättyä. Pahe, pahe, pahe - mutta toimiva sellainen. :)

Pinaatti-pippurituorejuustopizza on simppeli herkku, johon hapokas karviaishillo antaa melkein pahoilaisenhillomaisia piirteitä, mutta raikkaammin.

Nyt tein kombon alusta asti itse ja olihan se tosi hyvää. Vielä kun älysin hyödyntää jääkaappiin jostain jälkkäriprojektista jääneen itse keitetyn karviashillon jämän juustoa ja pinaatia raikastmaan. Juustona pippurituorejuustolla tarkoitan sitä samantyyppistä kuin kuopattu Mustapekkajuusto oli, tämä minun kaapistani löytynyt taisi olla tällä kertaa Pirkan brändäämää. Pizza saattoi olla omakustanteena alle kuusi euroa, mutta sen kanssa nautittiin vähän arvokkaampi viinipullo, piirun alle 15e maksava valkoinen Ranskasta; 'Les Prieurés' joka on ihana, tismalleen karviaishillon ja pippurisen pyöreän juuston kanssa natsaava kuulas syysviini. Suosittelen.

Pizzapohja meni näppituntumalla; kolmen desin vesimäärällä saa kahden ison uunipellipizzan verran taikinaa kun sekoittaa joukkoon suolaa, durumvehnäjauhoa, vähän kuivahiivaa ja lorauksen öljyä. Tällä kertaa silppusin mukaan ulkoruukusta vielä viimeisiä rosmariineja, muttei se pakollista ole.

Tee ensin pizzataikina, kuumenna uuni ja laita pelti tai pizzakivi uuniin kuumenemaan. Ja ne päälliset menivät näin.

Kurpitsa-kantarellipizza 

n. 1/3 butternutkurpitsaa
2 tl korianterin siemeniä
voita
n. 4 kpl salvianlehtiä
1 rasiallinen kantarellia
3-4 dl juustokannikoista tehtyä raastetta, mielellään esim. vuohenmaitogoudaa
creme fraichea
1/2 punasipulia
halutessa kourallinen pekaanipähkinöitä
mustaa pippuria

Kuori kurpitsa kuorimaveitsellä (jos et jaksa, pese kurpitsa niin voit käyttää kuorenkin). Siivuta kurpitsa joko yleiskoneella, mandoliinilla tai veitsellä ohuiksi, esim. kolmion muotoisiksi siivuiksi. On tärkeää että siivut eivät ole paksuja, jotta kypsyvät nopeasti. n. 2-3 mm on sopiva paksuus.

Kuumenna paistinpannu ja paahda kuivalla pannulla korianteria kunnes mauste alkaa tuoksua. Kaada mortteliin ja jauha hieman.

Laita kuumalle pannulle nokare voita, anna sen kiehahtaa, laita pannuun salvian lehdet ja kun lehdet ovat hieman kurtistuneet, siirrä ne syrjään ja lisää pannuun kantarellit ennenkuin voi palaa. Paista kantarelleihin vähän pintoja, lisää joukkoon korianteri ja siirrä sivuun.

Levitä pizzapohjan päälle creme fraichea, sen päälle juustoraastetta ja sitten lado kurpitsasiivut juuston päälle. Mausta suolalla ja pippurilla ja levitä kurpitsan päälle kanttarellit.

Siivuta punasipuli ohuesti ja levittele siivut pizzan päälle, korista salvian lehdillä ja halutessa pekaaneilla. Paista uunissa kunnes reunat alkavat ruskettua ja juusto on sulaa ja kuplivaa, sekä kurpitsasiivut kypsiä. 

Parhaat kaverit: karviaishillolla maustettu pinaatti-pippurituorejuustopizza ja ranskalaisten valkoinen bourgogne. Juuri sopiva happojen yhdistelmä #hävikistäherkuksi #allekuudeneuronpizza #pizza #viini #ylikympinviini #pinaatti #karviainen #punasipuli #lihatonlokakuu

A photo posted by Nelle & Mimmu (@siskotkokkaa) on Oct 18, 2015 at 3:59am PDT

Pinaatti-mustapekkapizza 

1 prk creme fraichea
n. 3 dl juustoraastetta
1 pala mustapekkaa tai vastaavaa pippurituorejuustoa
1 pss babypinaattia
1/2 punasipulia
mustaa pippuria
n. 0,8-1 dl karviaishilloa tai muuta hapokasta hilloa

Levitä creme fraiche pizzapohjan päälle. Levitä juustoraaste ja murusta mustapekkajuusto pizzan päälle tasaisesti.

Siivuta punsispuli ohueksi ja ripottele juuston päälle.

Ripottele huuhdpttu ja kuivattu pinaatti pizzan päälle, täplitä pizza hillopisaroilla ja työnnä uuniin.

Paista kunnes pohja on kypsää.

Meikäläisten suomenruotsalaisemmat pizzat eli jämistä herkkua

Sisareni huokaisi että "nää on aika suomenruotsalaisia, mutta näyttää TO-SI hyvälle". Johon taisin sanoa siihen tyyliin että jaa, en tiedä pitäisikö kaikki hyvä ja innovatiivinen leimata suomenruotsalaisiksi ja ketä kaikkia loukkaan jos suomalaisena kutsun jämäpizzojani suomenruotsalaisiksi?

Marinoituja raakoja punajuurisiivuja, mallasmultaa ja hernepestoa. Kovempi vuohenmaitojuusto olisi ollu mozzarellaa parempi makupari tähän, mutta ankarat saaristolaisolosuhteet! 

Suomalaisia, koska ne oikeasti olivat ihan sikahyviä ja ruotsalaisia, koska niissä on kotimaisia jämiä saaristossa ja ne kieltämättä tuovat vähän mieleen ruotsalaiset ruokalehdet vaikkakin nämä syntyivät suomalaisen mamman duunaamina.

Nämä kuvat ovat lomalta ja olen tässä töihinpaluun hulluudessa lykännyt kaikkea eteenpäin määrättömästi niin että nyt onkin yhtäkkiä jo syyskuu. Mutta koska ensi viikolla on hävikkiviikko, sain oivan tekosyyn julkaista ideat nyt. Kuten tuolla twitterissä tuli sanottuakin, teen usein jämistä pizzaa, pastaa tai jonkin muun hiilarin kanssa tehtyjä "pannuja" esimerkiksi bulgur-pannuun tai cous-cousiin voi käyttää melkein mitä vaan hyviä jämiä. Ja niin, puuroista tulee sämpylöitä ja vanhasta perunamuusista pikakropsua.

Intouduin vielä korjaamaan uusinta blogijuttua niin että pizza unohtui uuniin. Minulle kuivaa pizzaa teille pulinaa ruokakulttuurista. Blogissa siis. #pizza #food #culture #nytblogissa #foodcampfinland

A photo posted by Nelle & Mimmu (@siskotkokkaa) on Aug 26, 2015 at 6:07am PDT

Viikonlopun lohkoperunoista ja paahdetuista  kasviksista olen tehnyt aivan maanmainiota perunapizzaa, sillä kun perunalohkot on jo maustettu yrtein ja valkosipulilla, makua riittää. Näissä tämänkertaisissa kuvissa jämähyödynnykseen ovat päässeet Veeran tuliaisina tuomat herneet, butter chikenin tyyliin tehty papu-possukastike, loppu isosta vuohenjuustopalasta, loput marinoidut punajuuret sekä mallasmultaa ja vielä kasa tomaatteja jotka alkoivat lähestyä statusta "ylikypsä".

Sivelin vuohenjuustosiivut inkivääri-raparperisiirapilla, mutta hunaja käy yhtä hyvin. 

Herneet riivin paloistaan, blanchasin eli kiehautin nopeasti kuumassa vedessä ja silppusin karkeasti mintun. öljyn ja sitruunan sekä tietenkin suolan ja pippurin kanssa. Ta-daah: hernepesto!

Mä sitten tykkään tästä paikasta #superviikonloppu #ystävienkesken #SuomenKesä #loma #jazz #farmorscafe #illallinen #mat

A photo posted by Nelle & Mimmu (@siskotkokkaa) on Aug 1, 2015 at 9:01am PDT

Sitä voi käyttää vaikka keitettyjen uusien perunoiden maustamiseen kuten kesällä Farmors Caféssa näin tehdyn ja miksipä se ei kävisi vaikka paistetun vaalean kalan kanssa. Herkkää, herkkää ja herkkää.

Mutta etenkin tuo raparperichutney-vuohenjuusto-punasipulipizza mäkimeiraminkukilla ja vuohenjuusto "butterpork"-tomaatti-sipulipizza korianterinkukilla olivat omia suosikkejani. Suosittelen vaan rohkeasti kokeilemaan; pienistäkin jämistä saa herkullisen pizzan.

Pohjan teen jotakuinkin yksikertaisella perusreseptillä; vettä, kuivahiivaa, suolaa ja ripaus sokeria, durumjauhoa ja tilkka öljyä. Joskus käytän vanhasta taikinasta jääkaappiin jättämäni "juuren" mukaan jos sellainen on. Mutta se, mikä oli tämän kesän kotikutoinen innovaatio oli kirpparilta löytämieni alumiinivuokien voitelu yrttiöljyllä.

Alumiinivuuissa syntyy ihan käsittämättömän rapsakka pohja. Vuoka kannattaa öljytä ja suolata pientä ekstraa saadakseen. 

Idea on pummittu focaccian teosta. Minä rakastan yrttistä, hieman suolaista focacciaa ja mietin, miksi ideaa ei voisi hyödyntää tämmöisiin over-the-top jämäpizzoihin. Ja tietenkin voi, kukas kotiköksää kieltäisi? Niinpä sitten silppusin öljyyn yrttejä, sivelin sillä pizzavuuat ja pellin ja ripottelin vielä vähän sormisuolaa päälle.

Raparperi-vuohenjuustopizza ja mäkimeiramin kukkasia

Sitten taikina vuokaan, tomaattikastike päälle ja siihen sitten raastamaan kaikki juustokannikat ja sen päälle varsinaiet täytteet. Sairaan hyvää tuli. Tämä vuohenjuusto-raparperichutneypizza oli ehkä kaikista paras. Raparperichutneyn sijaan voisit kokeilla karviaischutneytä tai omenachutneytä jos omppupuusi tuottavat ylipäätään mitään tänä vuonna.

Toinen simppeli kikka, jolla pizzaan saa eloa, on koristelu jälkikäteen. Tuoretta lehtipersiljaa, yrttien kukkia ja vaikka paahdettua sipulia tai oikein hyvää oliiviöljyä, maustettua majoneesia tai chilikastiketta  voi lisätä vielä paiston jälkeenkin. Niistä saat pizzaan yhden tuoreen makukerroksen lisää. Joten jos jääkaapissa on hyviä jämiä, käyttöön vaan. Tässä vielä suurin piirtein mitä täytteisiin meni. Ensin aineet, ohje lopuksi.

kaikkiin ohjeisiin tarvitset:

pizzapohjataikinaa (nämä kolme syntyivät n. puolen litran nestemäärällä tehdystä taikinasta)

Vuohenjuusto-raparperipizza 
yrttiöljyä ja suolaa (vuokaan)

päällisiin:

Tomaattikastiketta
juustoraastetta (kannikoista, mukana jokin vahvempi Appenzeller-tyyppinen juusto tai vahva kermajuusto)
Vuohenjuustoa
inkivääri-raparperisiirappia tai hunajaa
Juustoraastetta (mukana myös vahvampaa appenzelleriä ja kermajuustoa)
raparperichutneytä
punasipulia

koristeluun uunin jälkeen:

mäkimeiraminkukkia

"Butter chicken" pizza

Creme fraichea ja jogurttia 50%-50% seoksena
juustoraastetta
butter chicken -kastiketta (tai vastaavaa)
keltaisia tomaattilohkoja
punasipulia siivuina
vuohenjuustoa (tai vahvaa kermajuustoa palasina)

koristeluun uunin jälkeen korianterin kukkia ja lehtiä

Hernepesto-punajuuripizza

jämät maltaalla marinoiduista punajuurista
mallasmultaa
tomaattikastiketta (ks. yllä)
juustoraastetta (miel. jotain vuohenmaitojuustoa)
mozzarellaa tai vuohenmaitojuustoa paloina
hernepestoa (minttua, öljyä, kiehautettuja tai pakasteherneitä, suolaa ja pippuria)
sipulisilppua

koristeluun uunin jälkeen:
lehtipersiljaa
(valkosipulimajoneesia)


Ohje:

Laita uuni kuumalle ja voitele vuuat yrttiöljyllä. Ripottele suolaa.

Levitä tomaattikastiketta tai creme fraichea (ohjeen aineiden mukaan) ja sen päälle juustoraastetta.

Sitten levitä täytteet, poislukien koristeet.

Paista pizza ja lisää koristeet.

Tarjoa heti.

Peruna-rosmariinipizza; vaatimattoman kuuloinen tajunnanräjäyttäjä

Tästä ei oikein jämäuoka parane. Ja vaikka kuvakaan ei ole paras mahdollinen, kun kehun perunapizzaa, kyllä tarkoitan sitä. Perunapizza yltää helposti tähän vuoden yllättäjät - kategoriaan siitäkin huolimatta että pidän paahdetuista perunoista ja olin kuullut perunapizzasta puhuttavan ylistävään sävyyn "modernina klassikkona".

Paahtunut peruna, yrtit ja valkosipulista maustunut upeanvenyvä, sula mozzarella ladottuna valkoisen pizzan päälle oli ainakin itselleni varsinainen potin räjäyttäjä enkä koskaan olisi kuvitellut, että se on niin hyvää. Päädyinpähän vaan kokeilemaan yhtenä pimeänä iltana kun jääkaapissa oli vain sekalaisia jämiä ja motivaatio nollassa yhtään mihinkään. Ja vaikka myönnän auliisti, että tuo creme fraiche pohjan päällä tuomittaneen perunapizzan rakastajien keskuudessa kerettiläiseksi, flammkucheneista varastettu idea toimi tässä laiskan emännän jämäversiossani tosi hyvin.

Voisin vaikka lyödä vetoa, että useimmissa suomalaisissa keittiöissä keitetään tai paahdetaan monesti liikaa perunoita illalliseksi.  Minä en muodosta tässä suhteessa minkäänlaista poikkeusta, vaan koska etenkin kokonaisena rosmariinin kanssa paahdetut ja sitten lytättävät lyttypotut ovat ihan kestosuosikkini, niitä tulee monesti varattua liikaa, ja sitten muutama jää.

Niin siinä oli käynyt nytkin; olin paahtanut edellisenä iltana puikuloita valkosipulin ja yrttiöljyn kanssa uunissa ja loput oli laitettu jääkaappiin odottamaan paistamista tai muuta tavanomaista kohtaloa. Mutta sitten iski pizzanhimo ja näin perunat, muistin kuulleeni perunapizzasta ja koska I ei jostain syystä tykkää tomaattikastikkeesta pizzassa ajattelin että ha, kokeilenpa.

Ja vähänkö kannatti!

Pizza oli niin hyvää, että heräsin kuvaamiseen vasta kun vatsamme alkoivat täyttyä ja pizza olla tuulensuojassa. :)

Sanoisin, että tähän pizzaan ei kannata sotkea lainkaan tomaattisoosia; minä laitoin perunoiden alle creme fraichea ja juustoraastetta kannikoista jota löysin jääkaapista. Siinä oli (muistaakseni enimmäkseen) cheddaria, kermajuustoa, ehkä vähän gryereä ja semmoista - kaikkia jämiä sekaisin.

Sitten viipaloin kypsät perunat pizzanpäälle ja ripottelin vielä reippaasti rosmariinia (ja vähän timjamiakin) joka puolelle. Jos teet pizzaa vartavasten, tämä amerikankielinen resepti näytti tosi hyvälle; jokin vahvanmakuinen valkosipuli-yrttikastike lienee ihan tarpeellinen myös jos sinulla on keitettyjä perunoita. Noissa minun paahdetuissa perunoissani oli jo aika paljon makua ennestään, mutta tosiaan jos käytät keitettyjä perunoita ripsauta pintaan itsetehtyä pestomaista valkosipuli-yrttiöljyseosta tai sipaise öljyllä ja ripota vaikka sitä maldonin rosmariinisuolaa ja tuoreita yrttejä.

Joka tapuaksessa suosittelen kokeilemaan jos jääkaapissa on kypsiä perunoita, jämäruokanakin ihan pistämätön namipala.

Peruna-rosmariinipizzaan

Pizzapohjataikinaa

Creme fraichea
n. 1,5-2 dl juustoraastetta kannikoista, enimmäkseen vahvaa cheddaria

Kypsiä perunoita
tuoretta rosmariinia (+ timjamia vähän)
valkosipulia
öljyä
mozzarellaa

mustapippuria, suolaa

Laita uuni kuumenenaan niin kuumaksi kuin saat. Laita uuniin pizzakivi tai pelti.

Leivo taikinasta ohut pizzapohja ja levitä sen päälle kerros creme fraichea. Levitä sen päälle juustoraastetta.

Leikkaa perunat ohuiksi siivuiksi ja sipaise niiden pintaan pullasudilla öljyä ja mausta suolalla, pippurilla sekä yrteillä. Voit myös surauttaa valkosipulista, tuoreyrtistä ja öljystä pestomaisen soseen jolla voitelet perunasiivut ohuesti.

Lado päälle mozzarellasiivut ja paista uunissa kypsäksi. Tarjoa heti! 

Pohdintaa, pari pizzaa ja kenwood - kokemuksia

Mistähän aloittaisin? Juttuja haasteen äänestysaikana kertyi niin paljon, etten oikein tiedä mistä päästä aloittaa. Se on oikeastaan hassu tunne, kun kaikkea kivaa on sattunut ja tapahtunut niin että tekisi mieli kertoa kaikesta yhtaikaa ja välittömästi, mutta kun kaikkea ei saa yhteen postaukseen, jostain on pakko aloittaa.



Tässä äänestyshiljaisuuden aikana on ollut selvästi liikaa aikaa miettiä tätä blogin kirjoittamistakin. Tietysti kirjoitan tätä itselleni, omaksi ilokseni ja harrastuksekseni, mutta välillä keskustelut joita jutuista viriää saavat miettimään sitäkin, miten te näihin juttuihin suhtaudutte. Ennenkaikkea saan itseni välillä kiinni miettimästä sitä, pitäisikö kirjoitusten olla jollain tapaa "toimituksellisempia" ja paremmin loppuun asti mietittyjä.

Mutta aina asiaa pohtiessani sitten lopulta onneksi muistan miksi minä jaksan kirjoitella näitä juttuja tänne. Konkreettisesti minulle muistui mieleen parin itselleni oikein tärkeän, muualle muuttaneen ystäväni sanat, jota aikanaan ehkä liikuttivat minua enemmän kuin heille suoraan osaisin sanoakaan. He molemmat sanoivat minulle puhelimessa kutakuinkin seuraavasti: "Se on hassu juttu, kun sitä blogia lukee, niin tuntuu kuin sinä oikeasti olisit ihan siinä." Jos en silloin älynnyt sitä teille sanoa, minä kaipaan teitä myös välillä, kovasti.

Mutta noissa sanoissa on oikeastaan piilotettuna se, miksi nautin näiden juttujen kirjoittamisesta; että voin kirjoittaa ne niinkun ne nyt tulevat mieleen, kuin hyvälle ystävälleni. Ja ilman sen kummempia paineita.



On palkitsevaa ja oikeasti tosi motivoivaa, että niin moni teistä, joita en oikeassa elämässä edes tunne tulee takaisin, kommentoi ja keskustelee tässä blogissa. Mutta kun tätä kirjoittamista ja sen merkitystä puntaroi syvemmin, en halua menettää tässä samalla sitä spontaaniutta ja iloa innostua ja touhottaa juuri siihen suuntaan kun kulloinkin tuntuu hyvälle. Itse asiassa, jos minulla olisi enemmän aikaa kirjoitella näitä juttuja en varmaan saisi ensimmäistäkään ulos :) Olkoonkin, että jutut ovat ehkä joskus liian pitkiä, joskus taas kauheassa kiireessä rustattuja, olen tyytyväinen, että niitä on tullut ylipäätään kirjoitettua.




Toinen juttu, mitä olen tässä hiljaisuuden aikana miettinyt on perheen tuki. Vaikkei V tänne kirjoitakaan, on sillä, että V tukee minua harrastuksessa, suuri merkitys. Välillä se voi olla ihan konkreettisesti sitäkin, että huudan V:lle kädet taikinassa: "ota tästä (tai tuosta) kuva, jooko?" ja V nappaa kameran ja koskaan valittamatta ottaa sen kuvan siitä taikinasta.



Mutta enimmäkseen se on sitä, että V bongaa työmatkallaan kirppispöydältä sen Porin valun ihanan valurautapannun 8 eurolla, opiskelee Kenwoodin käyttöä manuaalista kun minä selaan laitteen reseptikirjaa, poimii minun kanssani ne syksyn viimeiset kirsikkatomaatit ja järjestää niille kastelua, lohduttaa kun suren kuollutta chiliä ja hankkii kaikessa hiljaisuudessa taas yhden kovalevyn, kun se edellinen, ties-kuinka-monen-gigan-tilaihme on täynnä ruokakuvia. A:sta taas on kehittymässä hyvä sienihaukka ja hän kysyy aina kovin huolestuneena kun maistaa jotain hyvää, että kai tämä menee sitten blogiin - jotta sitä saadaan uudelleenkin.

Vaikka minä tätä kirjoitankin, kyllä "ruokablogaus" on koko perheen harrastus josta se tänne kirjoittelu on vain pieni osa.



Mutta se niistä syvällisistä pohdinnoista. Itse asiassa lähdin kirjoittamaan tätä juttua, koska Tiin4 toivoi twitterissä, että aloittaisin taas kirjoittelua kertomalla käyttökokemuksia Kenwoodista. Joten Tiin4, toiveesi toteutukoon :) Me olemme siis opiskelleet laitteen käyttöä ja toistaiseksi on kokeiltu parin taikinan vaivausta, yhden piiraan tekoa, silppuriosaa ja keittolevyä on ponnistettu omenahillon sekä intialaisen linssiruuan keitossa. Kaikki on sujunut ihan hyvin, vaikka tietysti minua vielä hämmentää muutama asia, kuten miten ihmeessä se naan - leivän teko-ohjeessa oleva nostatus on tarkoitus tapahtua induktiolieden päällä, taikinakoukun kanssa? Hieman V:n varmaan pitää lisäksi säätää sitä silikonivatkainta; kun tein murutaikinaa, silikonivatkain ei ihan joka kohdasta päässut kaapimaan kulhon pohjaa ja sinne jäi vähän kerrostumaa. Tämän pitäisi kuitenkin olla säädettävissä, niin että kaikki aines saadaan mukaan sekoitukseen.

Kokkasimme tosiaan viime viikolla intialaista useampana päivänä (ja laitan kyllä parhaat palaset tänne vielä erikseen). Kokeilin silloin naanin tekoa taikinakoukulla ja eilen leivoimme pizzaa, johon käytin myös konetta vaivausapuna. Hitsi se pizzapohja tuli tosi elastista ja vahvaa! Se taikina vaivaantui niin hyvin, että jos osaisin sitä olisi voinut varmaan heittäen venyttää, kuten ammattilaiset tekevät. Naan ei ollut ihan niin onnistunutta kuin aiemmin. Mutta se ei nyt ollut minusta kenwoodin syy. Se kirjan mukana tulleen reseptivihkon resepti ei vaan ollut yhtä hyvä, kuin aiemmin käyttämäni resepti. Ensi kerralla kokeilen vanhalla reseptillä ja annan koneen hoitaa vaivauksen.




Kuten tuossa jo mainitsin, reseptissä oli kohta, jossa taikinan kohotukseen olisi voinut käyttää apuna induktioliettä matalalla lämmöllä. Vatkaimen pitää kuitenkin olla "päällä", hitaalla vaivauksella jotta levy lämpenee. En tullut kokeilleeksi tätä naanin kanssa, vaan kohotin leivän ihan perinteisesti liinalla peitettynä. Jäin vaan miettimään, mitenköhän se toimii, että taikinakoukku käy sekoittamassa kerran silloin tällöin kohoavaa taikinaa. Kun kokeilin hitaampaa sekoitusta eilisellä pizzataikinalla taikina vaan kiipesi taikinakoukkuun siinä määrin, että otin koukun pois ja jätin taikinan kulhoon lämmitykselle. Kone sitten oli sekoittelevianaan taikinaa pienin välein, mutta koska koukku ei ollut kiinni, mitään ei tietysti tapahtunut. En tiedä miten tuo on tarkoitettu, pitää varmaan ihmetellä vielä.

Sen laitteen mukana tulleen keittokirjan suomennos ei ole kaikin paikoin selvästikaan oikein; siellä on ihan ilmiselviä käännösvirheitä. Olisiko tuossakin jäänyt pois jokin olennainen juttu koukun käytöstä, tyyliin ota koukku pois tai jätä koukku paikalleen?

Ja joo, kuten omenahillonkin kanssa tuli todettua, sillä tosiaan voi keittää ja on aika kivaa kun pitkään hautuvan ruuan voi jättää huoletta siihen sekoiteltavaksi. Tosin se silikonivatkain pitää sitten säätää kuntoon, etteivät helposti palavat ruuat pääse tarttumaan pohjaan kiinni. Me teimme sellaista intialaista linssipataa (kikhernemäinen, hitaammin kypsyvä daal) ja oli mukavaa jättää se pyörimään itsekseen koneeseen sillä aikaa kun pykersin toisenkin, työläämmän intiaruuan illalliselle. No, oli alkuihastusta tai ei, minusta tuo hellatoiminto on ihan kiva, kun en lopulta kumminkaan NIIN paljon lopulta leivo ja vatkaa isoja taikinoita. Se mööpeli puolustaa paremmin paikkansa kun sillä voi tehdä muutakin kuin leipää ja makeaa.

Pizza oli hätäratkaisu illalliselle, mutta näistä tuli loistavia. Etenkin Serranopizza oli tosiherkkua.

Se, että osat kannattaa pestä käsin on tietysti ainakin minun kohdallani hidaste käyttää sitä silppuriosaa. Okei, saahan sillä tehtyä tosi ohutta sipuli- tai kaalisuikaletta vaikka salaattiin, mutta jos nyt yksi sipuli tai selleri tarvii saada suikaleeksi ruokaan en kyllä jaksa sotkea sitä siivutusosaa. Mutta kun puhutaan vaikka varsinaisesta kyynelten ruuasta, sipulikeitosta, tilanne on jo toinen.

Ja eilen sitten tehtiin mökiltä tultuamme illalliseksi pizzaa. Kenwood vaivasi durum - vehnäjauhopussin ohjeella tehdyn pohjataikinan. Noin 10 min annoin sen vaivata taikinaa ja sitten kohoilla parikymmentä minuuttia induktio-osalla jossain 28 asteessa ilman taikinakoukkua (olisi voinut nousta pidenpäänkin, mutta oli nälkä!). Sillä aikaa tein liedellä mökiltä poimituista haljenneista ja tajuttoman makeista kirsikkatomaateista kastikkeen ja suikaloin löytämiämme kantarelleja ja muita täytteitä valmiiksi. Sitten vaan pizzoille päälliset alla olevan ohjeen mukaan, esilämmitetyillä pelleillä paistoa uunissa 250 astetta kiertoilmalla 6 min ja ahh. Todella onnistuneita, vaikka itse sanonkin. Tuo viinilehden hillo on nyt muodostunut omaksi kestosuosikiksi ja sitä laittaa mielellään juuston kuin juuston päälle :)

Ja vaikka tunsinkin pientä pahaa omaatuntoa lopunkin keittiökuntoilun vähentymisestä täytyy sanoa, että kyllä, oli kivaa kun Kenwood teki pizzapohjan vaivauksen.

Durum- venhäjauhopussin pizzapohja (2 isoa pizzaa)

1 ja 1/2 dl vettä
15g tuorehiivaa (käytin n. 1 tl kuivahiivaa)
1/2 tl suolaa
2 rkl öljyä
3 dl myllyn paras - durumvehnäjauhoja.

Mittasin kaikki aineet kenwoodiin ja ajoin taikinakoukulla kunnes taikina oli aivan elastista ja ihanaa. Vähän jouduin lisäämään vettä enemmän kuin ohjeessa, jotta prosessi lähti hyvin käyntiin.

Kohota taikinaa ennen pizzapohjan leipomista.

Kirsikkatomaattikastike (2 pizzaan)
loraus oliiviöljyä (niin että kastikekattilan pohja peittyy)
2 sardellifilettä
1 valkosipulin kynsi, murskana
n. 2 pkt tai 500-600g kirsikkatomaatteja
1 pieni, 40g purkki tomaattipyrettä
loraus, n. 1,5 rkl hyvää balsamico -etikkaa
1/2 tl hunajaa
suolaa
pippuria

Laita kattilaan öljy ja sardellifileet. Kuumenna niin että sardelli sulaa ja lisää valkosipuli. Sekoittele valkosipulia kuumassa öljyssä muutaman kerran ja lisää kirsikkatomaatit ja pyre.

Kiehuta tomaatteja rikki ja painele niitä vähän varovasti puukauhalla, jotta saat muutaman rikki. Osa voi jäädä kokonaiseksikin. Kun soosi alkaa muodostua ja tomaatit ovat pehmeitä, lisää etikka, suola, pippuri ja hunaja. Keitä vielä hetki, jotta etikka höyrystyy ja maista sitten kastiketta. Siirrä se sivuun, odottamaan pizzan täyttämistä.



Nellen serranopizza (1 iso pizza)

n. 3 dl mustaleimaraastetta
1 pkt serranoa (pieni, lidlin paketti ehkä 150g?)
n. 150g smetanaa (purkin pohjat)
n. 100g sinihomejuustoa (jämiä)
1-2 viikunaa
2 oksaa rosmariinia
balsamicoa
hyvää oliiviöljyä
mustaa pippuria

tomaattikastiketta ja pizzapohja

Laita pohjalle ensin tomaattikastiketta ja sitten mustaleimaraaste. Levitä kinkku juuston päälle revittyinä suikaleina (hankalaa leikata, kannattaa repiä siten, että on helppoa leikata pizzaa myöhemmin).

Laikuta pizza nostelemalla smetanaa teelusikalla pohjalle sinne-tänne. Murusta homejuusto ja suikaloi päälle vielä tuoreet viikunat. Pirskota päälle vähän balsamicoa ja laita uuniin.

Paista 250 asteessa, esilämmitetyllä pellillä n. 6 min tai kunnes reunat ovat ruskeat ja pizza kypsä. Minun pizzapohjani oli tosi ohut, joten tuo aika riitti. Paksummalla pohjalla vaaditaan pidempi kypsymisaika.

Ripottele kuuman pizzan päälle rosmariini ja hieman hyvää oliiviöljyä, mausta mustalla pippurilla.




Kantarelli-vuohenjuusto-sellerihillopizza (iso pizza)

n. 3 dl mustaleimaraastetta
n. 200-300g vuohenjuustoa (Saa olla reilusti)
1 punasipuli silppuna (tai renkaina)
3 dl kantarelleja
omena-sellerihilloa maun mukaan
lehtipersiljaa
mustaa pippuria
hyvää oliiviöljyä

Levitä tomaattikastike pohjalle ja päälle juustoraaste. Revi kantarellit sopiviksi suupaloiksi pizzan päälle, ripota pinnalle punasipulisilppu tai -renkaat ja murusta vuohenjuusto.

Paista samaan tapaan (menevät hyvin uuniin yhtäaikaa) kuin serranopizza ja lisää lopuksi kuuman pizzan päälle lehtipersiljasilppu, mustapippuri ja vähän hilloa juustonokareiden päälle. Pirskota lopuksi päälle vielä hyvää oliiviöljyä ja tarjoa heti.

serrano-mozzarella pizza

Huomenna odottaa paluu arkeen lomaviikon jälkeen. No, tänään oli paluu kotiin, mikä tarkoitti "hei hei" äidin jääkaapille.

Vilkaisin tuossa viikolla viimeisintä Glorian ruoka&viini-lehteä ja sen kannessa komeili hyvän näköisiä pizzoja. Toisessa niistä taisi olla ilmakuivattua kinkkua.. mmm.. Mutta niin, takaisin kotiinpaluuseen, jääkaappi oli siis luonnollisesti lähes tyhjä, paketti serrano-kinkkua katseli kuitenkin hyllyltä, "syö minut"-tyyppisesti. Paikalliseen lähikauppaan suuntautuneen retken jälkeen syntyi siis seuraavanlainen luomus. Suosittelen kyllä lämpimästi, tämä pizza onnistui jotenkin poikkeuksellisen hyvin, ihanan herkkiä makuja. :)

Pohja:
1,5-2 dl kädenlämpöistä vettä
1/3 pkt hiivaa
1/3 tl suolaa
ripaus sokeria
2 rkl öljyä
n. 5 dl vehnäjauhoja

Täytteet:
1/2 prk (vajaa 100g) Créme fraîchea
(ketsuppia tai tomaattipyreetä)
1 pkt Serrano-kinkkua
100-150g kirsikkatomaatteja
1 mozzarellapallo
(hyvää oliiviöljyä)

Pinnalle:
tuoretta basilikaa tai rucolaa


Laita uuni kuumenemaan 225°.

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen, lisää suola ja sokeri. Aloita taikian alustus lisäämällä vehnäjauhoja vähitellen. Jauhojen lisäyksen loppuvaiheessa lisää öljy ja jatka alustusta. Jauhojen määrä ei ole kovin tarkka, mutta kannattaa lisätä jos taikina ei ole kimmoisa pallo. Voit antaa pohjan kohota, me olimme vv:n kanssa niin nälkäisiä ja hätäisiä ettemme malttaneet odotella kohoamista kovin kauaa.. ;)

Valmistele täytteet siivuttamalla mozzarella ohuiksi siivuiksi ja puolittamalla kirsikkatomaatit.

Täytä pizzapohja levittämällä créme fraîchea pohjalle. Itse lisäsin myös vähän ketsuppia, mutta ei ole pakollinen. Tämän jälkeen laitoin pitsan vähän reiluksi viideksi minuutiksi uuniin. Viiden minuutin jälkeen otin pizzan pois uunista ja lisäsin loput täytteet. Näin tein sen takia kun mozzarellasta tulee pohjaan niin paljon nestettä, niin pohjan on mielestäni hyvä kypsyä vähän aikaa itsekseen. Laita pizza uuniin vielä noin 10 minuutiksi. Lisää valmiin pizzan päälle tuoretta basilikaa tai rucolaa. Laitoin pinnalle vähän myös oikein hyvää Ole Aurumin oliiviöljyä. Tarjoile heti.

Ja jos sitä mätiä jää...

... niin mikä estää leipomasta durum - jauhoista rapean pizzapohjan, keittämään siihen vähän tomaattikastiketta ja levittämästä sipulisilpun ja jäljelle jääneen smetanan möykkyinä pizzapohjalle?


Ja sitten paistetaan, kuumassa uunissa, kuumalla pellillä ja kun smetana on levinnyt ihaniksi lammikoiksi otetaan pizza pois uunista. Siihen levitetään se loppu mäti, mitä jääkaappin jäi ja leikattua ruohospulia sekä tillisilppu.


Nautitaan oluen kanssa. Sääli, että se V joutui lähtemään Barcelonaan jo aamukuudelta, olisi tästä hänellekin riittänyt. Suukon sain kuitenkin aamulla kun jäin sänkyyn nukkumaan ...ja pehmolelun kainaloon.

Tämän vuotinen joulukuusi oli muuten tuuheampi kuin edellinen.



Vaikka olemmekin aivan ihania, niin on sentään jotain, mitä me ei vaan osata. 1550g, mutta osa neulasista heitettiin pois jo aiemmin. V sanoi, ettei mun pitäisi tehdä tällaista tilastoa :)

Slow food: Mozzarella-rucolapizzaa rullalla

Se toinen syy italialaisen keittiön ihailuun omalla kohdallani on, että kun ruuanlaittoon investoi aikaa, ei tarvita mitään kummallisia välineitä. Hyvät raaka-aineet, aika ja rakkaus riittävät. Loistoesimerkkejä riittää.

Tämä resepti on kummitellut mielessäni jo vuosia. Jostain syystä en saanut sen tekoa aikaiseksi aiemmin. Nyt kun odottelin reissulasseani kotiin ajattelin, että voisin ilahduttaa pitkältä lennolta palaavan miehen valmiiksi lämmitetyllä saunalla ja uunissa tuoksuvalla, juureen tehdyllä pizzalla joka valuu kotitekoista rucolapestoa ja tuoretta, sulanutta mozzarellaa.

Ja lauantaina aamulla laitoin juuren tulemaan, annoin sen tuleentua peitettynä lähes 30 tuntia. Sitten sunnuntaina, ennen puolta päivää otin taikinan kulhosta ja suoritin pienen ylävartalojumpan vaivaamalla taikinaa 20 min, kunnes se tuntui kimmoisalta ja hieman savimaiselta. sitten tee loppui, jätin taikinan lepäämään ja siirryin puutarhaan tyhjäämään kompostia ja istuttamaan valtavan kasan tulppaanisipuleita.


Sitten taikinasta poistetaan paisko, lepuutetaan taas ja mietitään, miten mukavaa on kun raksu onkin kohta jo kotona ja nähdään taas. Kaulitaan, täytetään ja laitetaan uuniin paistumaan sillä aikaa, kun nautiskelemme löylyistä.


Muutamia huomioita reseptistä; taikinaa olisi ohjeen mukaan pitänyt riittää vain yhteen 35x20 cm levyyn. Kuitenkin kirjan kuvassa oleva pizzakuori oli ohuempaa kuin minun, vaikka tein kaksi tuon kokoista levyä. Vettä piti lisätä n. 1 dl enemmän kuin ohjeessa. Tämä saattaa johtua käyttämistäni hiivaleipäjauhoista, jotka olivat lähinnä ohjeessa mainittua "vahvaa leipäjauhoa" (strong, bread flour).

Vaivaamiseen arvioitiin kirjassa kuluvan 10 min, mutta vasta 20 min kohdalla taikina alkoi tuntua minusta vaivatulta. Voi johtua myös jauhosta, mutta 20 min kohdallakaan taikina ei tuntunut niin silkkiseltä, kuin samasta kirjasta tekemäni focaccian kanssa.

Pizzarullan paistamiseen oikeasti menee melkein tunti, vaikka epäilin, ettei niin voisi olla. Pinta kyllä ruskettuu, mutta sisältä kypsymiseen menee aikaa. Paistoin rullan uunin alatasolla, ettei pinta palaisi, eikä se niin sitten tehnytkään. Paistoin omia rulliani n. 50 min.

Kirjassa esitetty loputulos

Lopputulos oli hauskan erilainen, pintakerros oli vähän kuin tippaleivässä, vaikkei tätä uppospaitettukaan. Olin ajatellut, että taikina olisi vielä jotenkin "happamampi". Tykkäsin kyllä silti, mutta mozzarellaa pitää olla tosi paljon. V oli sitä mieltä, että rulla oli vähän outo. Mutta mozzarellaisimmat kohdat olivat kyllä hyviä molempien mielestä. Lisäksi ripottelin valmiiden, rullastaleikattujen "siivujen" päälle (sitä pirkan) savusuolaa, rosmariinia ja öljyä, mikä paransi lopputulosta ennestään. Mutta jäi kyllä kaivelemaan, että samalla pohjataikinalla tehty normaalimallinenkaan pizza ei varmaan olisi huonoa.

Ohje tulee tässä. Alkuperäinen ohje kirjasta Maxine Clark, Masterclass in Italian Cooking.


Pizzataikinaan tarvittava juuri (valmistetaan 12-36h ennen leivontaa)

2,5g tuoretta hiivaa
150 ml lämmintä vettä (kädenlämpöinen, käytin kuivahiivaa joten käytin vähän lämpimämpää vettä)
125g vahvoja (leipä)jauhoja

Taikinaan lisäksi:

10g tuoretta hiivaa
175 ml kädenlämpöistä vettä
1 1/2 tl suolaa
375g vahvaa (leipä) jauhoa
3 rkl oliiviöljyä

Rucolapestoon tarvitset:

3 rkl pinjansiemeniä paahdettuna
2-3 valkosipulin kynttä
1 sitruunan hienoksi raastettu kuori
100g rucolaa (laitoin 80g laatikollisen ja tuomitsin riittäväksi)

lisäksi pestoon:
n. 100 ml oliiviöljyä (ja vähän yli, jos tarvitsee)
50g hienoksi raastettua parmesania
suolaa ja mustapippuria myllystä

Ohjeessa kehotetaan käyttämään 300g mozzarellaa. Minä käytin kahteen rullaani tuoremozzarellaa ja sitä meni kolmisen pussia eli yhteensä n. 600g! Luulen, että alunperin ohjeessa on tarkoitettu kypsytettyä mozarellaa. Lisäksi voi olla, että Oikeasti (tm) ohjeessa on virhe ja juuston määrä on ajateltu per rulla. Ainakin minulla taikinaa kuitenkin riitti kahteen pizzarullaan ja silti lopputulos näyttää jotenkin paksummalta kuin kirjan kuvassa.

Lopuksi koristeluun: meri- tai sormisuolaa
öljyä
rosmariinin oksia


Tehdäksesi juuren sekoita hiiva, vesi ja jauhot paksuhkoksi velliksi. Peitä juuri ja jätä se tekeytymään (ferment) huoneenlämpöön 12-36h ajaksi. Tänä aikana juuri muuttuu löysäksi ja kuplivaksi.


Peitin itse juuren vain liinalla. Se saattoi olla virhe, koska juuren pinta pääsi hieman kuivamaan. Kannattanee käyttää kantta tai kelmua. Juuri kuitenkin kupli ja oli löysää 30h kehittelyn jälkeen.

Kun juuri on tekeytynyt ja haluat pizzarullasi valmiiksi n. 3h kuluttua ala tehdä taikinaa. Liota hiiva puoleen vesimäärään (tai sekoita kuivahiiva jauhoihin suolan kanssa) ja sekoita suuresa kulhossa suola jauhot.

Minä käytin tähän kuivahiivaa arviomääriä, kun tuoretta ei ollut. Jos ette muuten tienneet, niin hiivan voi pakastaa. Mummo aina tapaa pakastaa hiivaa, kun hän ei osaa ajaa autoa ja maalta on pitkä keskustan kauppoihin. Niinpä mummo ostaa hiivaa kaupungissa käydessään ja pakastaa sen. Sieltä sitä on hyvä sulatella aina kun tarvitsee. Sulaessaan hiiva kyllä muuttuu hassun löysäksi. En tiedä olisiko tässä oikeasti ollut merkitystä tuoreen hiivan käytöllä, ehkä. Nousi kuitenkin hyvin myös kuivahiivalla.


Kun jauhot ja suola ovat sekaisin, tee kolo jauhojen keskelle, kaada hiiva-vesiseosta (tai vettä) kuoppaan ja vaivaa taikinasta pehmeä, tarttuvainen taikina. Omasta taikinastani tuli hiivaleipäjauhoilla aika paksua ja melkein kovaa. Lisäsin siis vettä n. 1 dl kunnes taikina täytti minusta "pehmeän ja tarttuvaisen" määritelmän. Myös ohje kehottaa lisäämään vettä, jos tarpeen on.


Tämän jälkeen taikinaa tosiaan vaivataan ohjeen mukaan 10 min, mutta mittasin aikaa munakellolla ja vasta 20 min kohdalla tuntui, että taikina alkoi olla "silkkistä ja elastista", edes vähän. Kätin vaivaamiseen koko yläruumiin painoa mummon opit mielessäni: "vaivaa molemmilla käsillä, paina peukalon juurilla taikinaa ja käytä ylävartaloa. Pyöräytä sormilla möykkyä ja toista. Voit joskus myös viillellä taikinaa veitsellä, kääntää viillokset ulos ja jatkaa taas". Oikeasti, kunnon vaivaus on kuumaa puuhaa.

Jätä vaivattu taikina peitettyyn, puhtaaseen ja öljyttyyn kulhoon (kelmu tai kansi). Anna taikinan kohtota 1,5-2h tai kunnes taikina on kaksinkertaistunut.

Poista sitten paisko takinasta pyörivällä, kiertävällä vaivausliikkeellä. Jätä taikina seisomaan 10 minuutiksi.


Tee pesto laittamalla kolmasosa öljystä rucolan kanssa blenderiin. Aja ensin pulsseissa ja kun seos alkaa muodostua, lisää pinjansiemenet ja öljyä hitaasti valuttamalla. Minä sain kyllä upotettua rucolaan enemmän kuin desin - ehkä puolitoista desiä öljyä. Liian löysää pestosta ei saa tulla, että se pysyy pizzarullan sisällä. Sekoita parmesan käsin sekoittamalla ja mausta suolalla.


Sitten kaulitse taikinasta 35x 20 cm levyjä. Minä sain aikaan tästä kaksi levyä, vaikka ohje puhuu yhdestä. Siivuta mozzarella ohuesti ja levitä pizzapohjan päälle. Levitä mozzarellan päälle puolet pestosta ja tasoita vaikka lastalla.


Kääri pizarulla löysästi aloittaen lyhyemmästä reunasta. Valmis rulla laitetaan öljytylle pellille ja siihen pistellään reikiä haarukalla tai veitsen kärjellä. Ripota päälle öljyä, suolaa ja rosmariinia - ENNEN uuniin laittoa :) Niin pinnasta tulee hauskan rapsakka ja suolaisa.



Pizzarulla paistetaan 200 asteeseen lämmitetyssä uunissa n. 1h ajan, kunnes se muuttuu kullanruskeaksi ja on kypsää myös sisältä.

Nautitaan saunan jälkeen sohvalla, punaviinilasillisella ryyditettynä ja dekkareita katsellen.

p.s. hyvää syntymäpäivää kaiklle tänään 21v täyttäville naisille. Eikä meillä lasketa, monesko kerta se oli.:) Onnea voidaan ripotella kevyesti myös päivän nimpparisankareille!

Kun isi on pikkujouluissa ... voi leipoa pikkupizzoja!

Niinpä niin. Kun nyt tuli puhuttua kompostikeittiöstä niin tässä on sitten kompostikeittiötä parhaimmillaan. Pikkupizzoissa idea on, että tehdään niin pieniä pizzoja, että yksikin pieni jämäksi jäänyt täyteaine riittää!

Me teimme ihan perinteistä napoletanaa: sadellia ja kapriksia, salami-aurajuustokomboja, katkarapu-creme fraiche - unelmia ja kaikkea mitä nyt sai yhdistämällä luovasti seuraavia aineita:

katkarapuja
salamisiivuja
pestoa
tapenadea
timaattisiivuja
kapsiksia
sardellifilettä
juustonkannikoita (raastettuna)
aurajuustoa
sipulisilppua
... voit käytännössä ottaa mitä kaapista löytyy, melkein kaikki käy :)


Kaikista hauskinta oli, että myös perheen nuoriherra nautti tekemisestä kovin - kun sai tehdä juuri sellaisia pizzoja kun halusi. Taisipa tuo todeta että kuule Nelle, kokkaaminen on aika kivaa! Täytyy tunnustaa, että lämmitti. Ehkä siitäkin vielä kokkailija saadaan... Tosin vinkkinä kerrottakoon, että ilmeisesti hänen luovin teoksensa - se juusto-salami-katkarapu-maustekala-creme fraiche-sipuli-kapris oli jopa taiteilijan itsensä mielestä hieman outo :) Yksinkertainen on kaunista tuntui toimivan tähänkin...

Pohjataikinaa teimme n. 1,5 kertaisen annoksen mistä määrästä tuli 20 pikkupizzaa.

Pizzapohja (1,5 kertaisena - eli niin kuin teimme sen):

1,5 dl lämmintä vettä (42 astetta)
1 tl kuivahiivaa
1/2 tl suolaa
n. 3 dl vehnäjauhoja, ehkä vähän enemmänkin
5 rkl öljyä

Pizzapohja vaatii myös hyvän tomaattikastikkeen, että pizzasta tulee hyvä. tomaattikastikkeen kannattaa antaa kiehua n. 30 min kun valmistelet muita juttuja.

Tomaattikastike
1 prk tomaattimurskaa
1 iso valkosipulin kynsi
oliiviöljyä
1 iso lidlin tomaattipyrepurkki, n. 140 g tms.
mustapippuria
ripaus suolaa


pilko valkosipuli kattilaan öljyyn. kuullota hieman ja lisää tomaattipyre ja murska sekä suola. Sekoita hyvin ja jätä kiehumaan miedolle lämmölle.

Lämmitä vesi ja sekoita siihen kuivahiiva kaada päälle jauhoja ja suola ja ala sekoittaa. kun taikina muuttuu sakeammaksi lisää öljyä ja vaivaa taikinaa. jos taikina vaikuttaa aivan liian löysältä, lisää vielä vähän jauhoja. taikinan pitää olla pehmeää, mutta kuitenkin irrota kädestä vaivauksen lopuksi. Kun taikina 10-15 min vaivauksen jälkeen alkaa irrota kädestä se on valmista.

Sitten laita taikina hetkeksi kohoamaan ja valmistele täytteet - raasta juusto ja pilko sipulit ja tomaatit, kaiva kaikki purkinloput pestoa ja muuta esille.

Leivo pieniä pyöreitä pizzoja ja täytä ne. Ensin tomaattikastike, sitten juusto ja sen jälkeen mitä sielusi halajaa.

Laita täytön ajaksi uunipelti jo uuniin. Oma uunini oli tosi kuuma, yli 250 ja kiertoilma kehiin.

Nosta pizzat kuumalle pellille (kuuma pelli tekee rapeamman pohjan) leivinpaperin avulla vetämällä ja paista 7 min. Kannattaa laittaa munakello - tuo on hyvä paistoaika. Pohja on rapea ja kypsä, eikä vielä palanut.



Siinäpä se, tämän illan iltaruoka - isillekin jäi yöpalaksi vielä, kun joskus myöhään kotiin kömpii.