maanantai 21. toukokuuta 2012

Beebispöpinää: allergiat...



Blogin hiljaiselosta joku on voinut arvata että meillä on varmaan jotain meneillään. Joka niin arvelee, on ihan oikeassa. Meillä on sairasteltu urakalla ja sen jälkeen testattu maitoallergiaa. Keräsin tähän nyt semmoista tajunnanvirtaa näistä meidän allergiakokemuksista lähinnä rohkaistakseni pienten äitejä selvittämään mikä on vialla, jos pieni vaan kitisee eikä mitään selkeää syytä tunnu olevan. Välillä ainakin itselläni on ollut usko koetuksella kun parasetamolia neuvotaan syöttämään viikko toisensa jälkeen. Luvassa siis oikeasti otsikonmukaista pöpinää ja beebiksille allergisille suosittelen tämän tekstin hyppäämistä yli :)

Pikkuinen I "pääsi" Jorvin Lasten päiväsairaalaan maidon kaksoissokkokokeeseen, jolla selvitellään olisiko maito se, jolle nuorimies on allerginen. Laitoin sanan 'pääsi' lainausmerkkeihin, koska tottakai on hyvä, että tukitaan mikä se aiheuttaja on, mutta ei tuollainen koe mitään herkkua ole. Ideana on siis, että I saa satunnaistettuna kaksi erilaista maitoa viikon välein kokeilujaksoina ja kukaan meistä I:n kanssa tekemisissä olevista ei tiedä kumpi näyte sisältää lehmänmaitoa ja kumpi ei. Ajatuksena on, että lapselle annetaan yhtä maitoa aina 4 vrk ja sitten kokemusten perusteella katsotaan oliko jotain selkeitä oireita vai ei.

Äidin kädestä; testimaidon juottaminen voi tuntua pahalta.

Noh - jos lapsella oikeasti on allergiaa, ei ole mitään herkkua syöttää lapselle 4 vuorokautta jotain, mistä pieni ilmiselvästi sairastuu. Testi kuitenkin pyritään viemään läpi suunnitellusti vaikka oireita tuleekin. Ja I:llä nyt näyttäisi olevan maitoallergiaa - vaikka toista näytettä ei ole vielä edes saatu. Kyllä siinä on meikäläisen sydän ollut ihan kipparalla kun on sitä maitoa pitänyt juottaa ja katsoa vierestä miten pienen olo muuttuu vaikeaksi samaa tahtia kuin maito pullossa kuluu. Meillä on siis lähinnä itketty, valvottu, kärsitty vatsanväänteistä ja vatsavaivoista, puklailtu, oksenneltu ja rasvattu eri puolille pienen ihmisen kehoa lehahtelevia ihottumia. Reaktiot vaan pahenivat päivä päivältä vaikka ensimmäisen päivän (ja toistamiseen viikonlopun) jälkeen soitin lääkärille ja maitomäärässä mentiin 6:sta desistä 3:een eli minimiannokseen. Julmalta se tuntui, mutta ei kai tuollaista oikein muutenkaan voi selvittää. Ja mikäli ymmärsin kupletin juonen oikein, se seuraava näyte pitäisi olla sitten maidoton ja siten myös oireeton.


Kai minä nyt kirjoittelin tuon yllä olevan siksi, että pienen ihmisen ruoka voi olla paitsi iloinen löytöretki, myös haasteellinen juttu allergioiden takia. Joka tätä blogia on pidempään seuraillut varmaan muistaa, miten I:n kohdalla epäiltiin pitkään kitinöiden syyksi hampaiden tuloa. Joka paikasta neuvottiin antamaan parasetamolia niin pitkittyneesti että lopulta en vaan voinut vakuutteluista huolimatta hyväksyä että kaikki on "ihan normaalia hampaidentuloa". Enkä tiedä miksi se sitten oli lopulta itsellekin niin hankalaa tajuta että (ainakin) maito sen aiheuttaa. Oikeastaan vasta siinä vaiheessa kun aloin antaa vastikemaitoa oireet menivät niin pahoiksi, että vein I:n vihdoin lääkäriin. Jälkikäteen ajateltunahan homma tietysti meni niin, että kun I on aina syönyt huonosti ja ollut epämääräisen kitiseväinen niin siihen tottui. Ja vaikka oireet pahenivat, siihenkin tottui. Kunnes lopulta olin vaan ihan harmaa ja kuolemanväsynyt joka ikinen ilta kun V tuli töistä.  Olin kantanut, leikittänyt ja laulattanut I:tä suurimman osan päivää; lapsi oli tietysti vatsakipuineen tyytyväisempi kun sai olla äidin sylissä.


Lisäksi se on niin epämääräistä se pienen lapsen kipu. Oikeastaan sen eron tajusi vasta siinä vaiheessa, kun I pantiin tälle "allergiadieetille" kokeilumielessä. Parissa päivässä I alkoi taas ottaa kontaktia toisella tapaa ja hymyillä. Välillä hän jopa leikkii itsekseen jonkin aikaa. Vähitellen myös päiväuniin tuli järkeä; I alkoi nukkua vähän pidempään ja puolen tunnin mini-unista päästiin puoleentoista-kahteen tuntiin kerralla. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi varmaan pitänyt jo imetysaikana kokeilla mitä olisi vaikuttanut kun maito ja muna otetaan pois äidin ruokavaliosta. Ongelman jäljille olisi päästy nopeammin ja halvemmaksikin se olisi tullut, kun ei olisi tarvinnut ostaa tuota erikoismaitoa. Vaikkei sitä nyt tietysti niin laskekaan kun kyse on pienen hyvinvoinnista, niin voihan sitä vaikka käyttää itsensä motivoimiseen sille munattomalle ja maidottomalle dietille (joka on hankalaa, tiedän) ihan silläkin että että kela korvaa noita erikoismaitoja vasta diagnoosin vahvistamisen jälkeiseltä ajalta. Ja sen diagnoosin saamiseen menee aikaa - meillä nutrilonia on nyt juotu jo kohta puoli vuotta omaan piikkiin.

Tietysti myös lasten temperamenteissa on eroja, enkä sano että aina vauvan itkun takana on jokin diagnosoitava ja selkeä vika. Mutta jos vanhemmista tuntuu, että lapsella ei ole hyvä olla kannattaahan sitä vähän kysellä ja kyseenalaistaa ja tarvittaessa sitten viedä se lapsi lääkäriin pa pyytää selvittämään. Kun oireet eivät ole hirveän selkeitä tai jos ei itse osaa kiinnittää huomiota tarpeeksi tarkalla silmällä juuri oikeisiin asioihin, eivät ne ammattilaiset neuvolassa ja (joskus) muuallakaan osaa auttaa.Sitten vaaditaan sitä uskoa itseensä ja siihen, että kaikki ei ole hyvin. Mutta: juuri sitä ainakin itseltäni puuttui.

Vielä siellä lastensairaalassakin testin aloittanut lääkäri sanoi, että nämä mainitsemanne (ennen ruokavalion aloittamista havaitut) oireet eivät kyllä sovi maitoallergiaan, että todennäköisesti se ei sitä ole, mutta testataan nyt kunnolla. Vaikka tiesin millainen ero maidottomalla, munattomalla ja viljattomalla ruokavaliolla I:n oloon oli ollut, tunsin pienen piston  sydämessäni siitä että olenko nyt kuitenkin hysteerikkoäiti joka vain tuhlaa lääkärin aikaa. No, se kyllä karisi viimeistään ensimmäisen testipäivän iltana kun I oksensi kaikki iltapuurot ja -maidot sänkyynsä ja itki lopulta itsensä uneen minun syliini kun kantelin häntä olohuoneessa.


"Nelle rakas, sinä olet I:n äiti. On sinun tehtäväsi hankkia I:lle apua ja selvittää. Ei se ole hysteeristä, se on sinun työsi." 
- Ystäväni Taina

Jälkikäteen sitä on helppoa tietysti nähdä, että olihan niitä oikeitakin oireita ollut myös. Minä en vaan ollut osannut aina poimia sitä oikeaa asiaa minkä kertoa neuvolassa, terveysneuvonnan puhelimessa  tai neuvolan lääkärille. Ja kun ei oikein ollut itselläänkään varmuutta että mikä on oiretta ja mikä ei kun vauva kasvaa niin hurjaa vauhtia ja kaikki muuttuu koko ajan. Lisäksi oireiden tunnistamista helpottaa, jos edes välillä on ollut hetken "normaalia". Jos kitinä on normaalia, kitinää ei osaa pitää oireena. Ja kun sitä on itse niin semmoista lääkäriin vasta pää kainalossa -tyyppiä niin kun joku sanoo ettei mitään ole vialla niin sitä vaan sinnittelee ja sinnittelee.

Kyllä noiden vauvan allergioiden keskellä on ihan kullanarvoista jos on edes yksi kokenut ja läheinen ystävä joka kuuntelee ja rohkaisee. Tarvittaessa myös vähän potkii takapuolellekin ;)  Miten minä nyt sen sanoisin; kun sitä väsyneenä ja kaikkensa yrittäneenä on epävarma ja jos apua etsiessä vielä seinä on pystyssä niin aika pieneksi itsensä tuntee. Se on semmoinen kierre; kun vauva on kipeä, äiti väsyy, muuttuu sekavaksi eikä oikein jaksa edes etsiä tietoa mikä voisi olla vialla. Sitten kun joku kysyy, mikä on vialla niin kaikki tulee ulos jonkinlaisena hirveänä sekamelskana ja lopputulema on, että äiti on vaan väsynyt, eikä mitään selkeää vikaa ole.




"Kaikista onnellisintahan on, jos I:llä ei mitään allergiaa ole" sanoin lopulta kylmän rauhallisesti lastensairaalan lääkärille kun testi aloitettiin. Ja ehkä juuri siksi kirjoitan tämän jutun; kun tottakai sitä tuntuu typerältä kun kaikki sanovat, ettei lapsessa varmaan ole mitään vikaa vaikka itsestä tuntuu että pienen on kurja olla. Niin helposti sitä arastelee lääkärille lähtemistä. Mutta eipä sitä tarvitse kuin miettiä tuota I:n tilannetta, niin helppoa on jälkikäteen todeta että mieluummin tutkitaan kuin annetaan pienen turhaan kärsiä. Ainakin meillä se on äidin työ olla pienen apu.

tiistai 8. toukokuuta 2012

Muikkulasagne - eli neulamuikkujen loppusijoitus

Muikkulasagne neulamuikuista

En oikeastaan tiedä tapahtuiko virhe kaupassa kun nälkäinen V oli A:n kanssa löytänyt pitkästä aikaa neulamuikkuja. Vai tapahtuiko se virhe siinä vaiheessa, kun ajattelin hyödyntää sen paistetuista neulamuikuista jäljelle jääneen valtavan kasan ruokaa seuraavan päivän muikkulasagneen. Joka tapauksessa jouduin tänään toteamaan, että suurella todennäköisydellä joudun nyt heittämään osan hävikkiherkkulasagneani pois.

Ei sillä, muikkulasagne oli hyvää kotiruokaa ja sitä syöytiin hyvällä halulla, mutta kolme ihmistä ei mitenkään jaksa syödä kokonaista vuokaa lasagnea kerralla. Olisihan sen nyt pitänyt olla selvää. Samoin tietysti olisi pitänyt olla selvää jo kaupassa, että kolme ihmistä ei syö 700-800g paistettuja muikkuja kerralla. Millään.

neulamuikut
Klassikkoruoka: neulamuikut ja muusi; jumalaisen hyvää. Rajansa kaikella - silti!

Mutta kai se jotenkin niin meni, että A oli halunnut neulamuikkuja ja muusia ja V oli ollut Nälkäinen. Niin ja ne muikut olivat olleet edullisia. Ja sinänsä neulamuikut muusilla nyt ovat todella vähähävikkistä ruokaa, kun muikut paistetaan kokonaisena.  Mutta liika on tietysti aina liikaa. Vaikka söimme äärimmäisen herkullisia rapsakoita muikkuja enemmän kuin ehkä oli järkevää ja tarpeellista, niitä jäi joukkotuhon jälkeen vielä Iso kasa seuraavallekin päivälle.

Osan jämämuikuista olisi voinut säästää salaattiin - ne voisi paahtaa uudelleen rapeiksi uunissa.


Vaikka ostetun ruuan määrään pitäisikin kiinnittää huomiota, tunnen silti olevani se suurempi syyllinen tässä hävikissä. Sain kyllä muikuista, jämäjuustopaloista sekä aikaisemmasta grilli-illasta jääneet tähteet hyvin käytetyksi ja söimme hyvän illallisen. Mutta vuokaa jäi silti ainakin kahden ihmisen annoksen verran, eikä sitä sitten enää tullutkaan lämmitettyä... 

Vaikka sainkin aikaan perheelleni kelpo illallisen, onnistuinko vähentämään hävikkiä vai lisäsinkö sitä lopulta tekemällä liian suuren annoksen lasagnea? Ja kalalasagnea syödessä tuli mieleen, montako kertaa paistettua kalaa voi lämmittää että se vielä pysyy hyvänä? Fiksumpi hävikkiherkuttelija olisi tehnyt vähän pienemmän lasagnen ja syönyt loput muikut seuraavan päivän kalacesarissa.

Eli päivän opetukset:
  • Osta vain sen verran ruokaa kuin oikeasti on tarpeen. 
  • Valmista vain sen verran ruokaa kuin teillä oikeasti syödään. 
  • Jos jämiä jää, jaa ylijäämä mieluummin useampaan ruokaan kuin että kokkaat valtavan määrän jotain yhtä juttua
  • Säilytä ostamiasi ruokia oikein niin ne säilyvät pitkään - jääkaapin ei esimerkiksi kuulu olla 10-14 asteinen vaan enintään kuusiasteinen.  
Meillä oli myös kaksi ahventa, jotka aioin nyppiä ruokaan. Mutta ehkä oli parempi, etten sotkenut niitä tähän soppaan.

Ja tietysti kannattaa muistaa sekin, että jämäkokkauksessa on syytä ottaa järki käteen; kaikki jämät eivät vaan sovi yhteen. Monesti vähemmän on enemmän. :)

Muikkulasagne (ainakin viidelle tai kuudelle)

juustokastike
50g voita
3/4 dl jauhoa
n. 50g appenzeller - raastetta
muskottia
1 tl suolaa

Vihreät
1 pkt babypinaattia
4 grillattua parsaa
n. 2 dl silputtua, valkoviinissä ja voissa haudutettua purjoa (tai  pari shalottisipulia)
1 kevätsipulin varsi
nippu ruohosipulia
1-2 rkl suolakapriksia huuhdottuna
4 tl kokojyväsinappia
loraus tryffeliöljyä
mustaa pippuria

ylijäämämuikut tai muut ylijäämäkalat - ehkä 300g?
lasagnelevyjä
n- 2-3 dl juustoraastetta kannikoista
tarjoiluun: sitruunaa (kuorta ja mehua)

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Laita pannuun tilkka öljyä ja laita sipulit pannuun kuullottumaan. Lisää huuhdottu pinaatti ja tilkka vaaleaa balsamicoa tai valkoviiniä. Anna lehtien lakastua ja muuttua smaragdinvihreiksi. Nosta lehdet pois tulelta ja sekoita mukaan pilkottu kypsä parsa, sinappi, hiihdotut ja pienityt kaprikset sekä silputut sipulit. Mausta mustalla pippurilla. Jätä odottamaan hetkeksi.

Tee valkokastike sulattamalla voi kattilassa ja lisää siihen vehnäjauho. anna kiehua hetken ruskistamatta ja sekoita seosta koko ajan. Lisää sitten kok oajan sekoittaen maito, muskotti ja lopuksi juusto. kuumenna kunnes kastike kiehuu hiljaa ja juusto sulaa kastikkeeseen. tarkista suola ja lisää tarvittava määrä.

Raasta juusto ja lado sitten vuokaan vuorotellen vihreää täytettä, valkokastiketta, muikkuja ja lasagnelevyjä. Jätä päällimmäiseksi kerros valkokastiketta ja kuorruta vuoka lopuksi juustolla.

paista uunissa n. 40 min tai kunnes ruoka on läpi asti kuumaa ja kauniin väristä. Anna ruuan vetäytyä vielä kymmenisen minuuttia ennen tarjoilua.

Tärkeää: Ennen tarjoilua raasta päälle pestyn sitruunan kuorta ja purista hieman sitruunanmehua. Sitruuna raikastaa annoksen, etenkin jos et tarjoa vuuan kanssa raikasta salaattia.

maanantai 7. toukokuuta 2012

Panzanellamuunnelma - eli kuivan leivän riemuvoitto;)

Yhteistyössä Gaea- oliiviöljyt

Kuivat leivänkannikat, panzanella

Ystäväni M tuli maininneeksi, että heidän suosikkinsa kuivan leivän hävitykseen on italialainen klassikko,  panzanella - salaatti. Panzanella on oikeastaan kuin bruschetta kulhossa, jonka annetaan hetken seistä, jotta kuivahtanut leipä ehtii imeä itseensä öljyjä ja tomaatin mehua. Pistin vinkin korvan taakse ja eilen tuli sitten aika soveltaa.

Vähän aikaisemmin olin myös vilkaissut omenamintun blogista ohraista munakoisosalaattia jossa kypsään ja aromaattisen pehmeään munakoisoon on yhdistetty tuoretta minttua. Siitä paikasta tuli pakonomainen tarve saada salaattia jossa on munakoisoa ja minttua. Yhdistin kaksi hyvää ideaa ja tein panzanellan idealla munakoiso-halloumisalaatin jonka maustoin jämäkevätsipulilla ja tuorella mintulla:)


Eikä haitanut yhtään, että munakoiso ei ollut enää mitenkään täysin priimakimmoisa - se oli sisältä vielä ihan terveen värinen joten siivuiksi vaan, tilkka öljyä pannuun ja siipaleet paistumaan. Halloumin ja munakoison voisi ihan hyvin myös grillata, mutta tällä kertaa paistoin molemmat pannulla. Salaatista tulisi esteettisesti kauniimpi, jos halloumi grillattaisiin ja pilkottaisiin sen jälkeen sopiviksi suupaloiksi salaatin sekaan. Mutta hyvää oli näinkin; leipä imi itseensä erinomaisia aromeita hyvästä oliiviöljystä, laadukkaasta viinietikasta ja hunajasta jota lorautin sitäkin vähän mukaan. Lisäksi nautiskelimme vähän Gabbiano rosé - viiniä auringossa, terassilla. :)


Tuo kuvassa näkyvä Gaea kalamata  D.O.P. oliiviöljy tuli meille tuotenäytteenä. Se on ihan hyvää - melko mietoa ja tasapainoisen makuista. Maistelin sitä appeni vaimolta oppimallani tavalla -  lorauttamalla pienen tilkan teelusikkaan. Vähäsen siinä on vielä sellaista leikatun ruohonkin makua josta itse tykkään. Mutta: vielä parempaa oli se toinen pullo, joka samassa paketissa tuli. Siinä Gaea D.O.P. Sitia Oliiviöljyssä (jossa on hopeanharmaa korkki) maistuu ihanasti kesä ja se leikattu ruoho. 

Minusta olisi muuten kiva, jos noissa oliiviöljyissä ylipäätään selvästi näkyisi koska öljy on valmistettu.  Tuossa pullossa myyntipäivä on kesäkuussa 2013 ja siitä päätellen viimeinen myyntipäivä on varmaan n. 18kk sadonkorjuusta. Niinpä näiden öljyjen pitäisi varmaan olla n. 4-5kk sitten poimittua ja siten varmaan lähellä sitä tuoreinta saatavilla olevaa tavaraa. Tokihan öljy säilyy vielä paljon myyntipäivän jälkeenkin, mutta tuo leikatun ruohon maku muuttuu ajan kanssa ja häviää vähitellen.  

Mutta näillä puheilla hyvää maanantaita kaikille. Tänään kannattaa nykäistä ne kuivat leivänpalat esiin ja tehdä niistä vaikka salaattia. Halloumin tilalla voi hyvin käyttää vaikka fetaa tai juuston voi jättää kokonaan poiskin ja lisätä mukaan vähän oliiveita ja siemeniä. Panzanella - muunnelmissa vain mielikuvitus on rajana. 

munakoisopanzanella

Munakoisoinen panzanellamuunnelma (2-3:lle)

1 munakoiso viipaleina
n. 3 siivua kuivahkoa maalaisleipää
1 kevätsipulin varsi
1 pkt halloumia tai fetaa (tai vaikka hyviä, kivellisiä mustia oliiveita kivi poistettuna)
kirsikkatomaattirasian loppu; ehkä n. kymmenkunta
mintun lehtiä
(paahdettuja siemeniä)
oliiviöljyä paistamiseen
mustaa pippuria myllystä

Kastikkeeseen
n. 0,5 dl hyvää kylmäpuristettua oliiviöljyä
n. 1 tl juoksevaa hunajaa
n. 1,5-2 rkl  jerezin ikääntynyttä sherryviinietikkaa tai muuta laadukasta viinietikkaa
ripaus suolaa
minttua

Sekoita kastikeainekset keskenään shakerissa tai vatkaamalla ne emulsiomaiseksi kastikkeeksi vispilällä. 

Revi leipäpalat suupalan kokoisiksi kulhoon ja sekoita mukaan halkaistut tomaatit, silputtu kevätsipuli ja mintun lehtiä. Jos leipä on tosi kovaa, sekoita mukaan myös puolet kastikkeesta. 

Paista munakoisosiivut pannulla tilkassa öljyä kauniin ruskeiksi ja pehmeiksi. Paista myös halloumi.


Lisää salaattiin lämpimät munakoisot ja halloumi, sekoita ja kaada päälle kastike. Koristele vielä lopuksi tuoreilla mintuilla ja tarjoile heti.

lauantai 5. toukokuuta 2012

Hävikistä herkuksi - pullasta ritariksi


Innostuin pitkästä aikaa leipomaan pullaa. Jotenkin en vain osaa leipoa pientä määrää pullia. Vaikka vein leipomuksia töihin ja kutsuin muutaman kaverin kahville (kiitos vain uhreille seurasta;)) pullia jäi silti! Siinä ne tänään sitten olivat, parhaat päivänsä nähneet herkut ja katselivat minua surullisesti keittiön pöydältä.

 Pulla siivuiksi vaan. Päällimmäinen ohut pala on parasta herkkua.

Otin nämä vähän nuhjuiset korvapuustit leikkuulaudalle, löysin jääkaapista tilkan kermaa ja maitoa. Kananmuniakin oli muutama kaapissa. Mm-hmm. Köyhiä ritareita. Joo!


Köyhiä ritareita ei ole pakko tehdä pullapitkosta tai ranskanleivästä. Korvapuusteista tehtäessä tulee ehkä vieläkin herkullisempaa, eihän lisäkaneli ja sokeri niitä ainakaan pahenna. E-ei, tosiaan. ;)


Hyvä aamuhetki.


Siskon jo aiemmin mainitsemassa  Täydellinen ohje - Olivian parhaat reseptit-kirjassa on Hans Välimäen vinkein höystetty resepti köyhien ritareiden valmistamiseen jota tällä kertaa noudattelin. Kotokotona köyhät ritarit yleensä kastettiin pelkästään maito-muna-seokseen, mutta tässä ohjeessa mukaan tulee hippunen vaniljaa, kanelia ja kermaa.

Ja niin saatiin sateiseen päivään pieni kertomus siitä, kuinka surullisista pullista tuli iloisia uudestaan. Kuinka pullat ja kerma pelastuivat kamalalta hävikkikohtalolta. Ja kuinka Mimmu iloisten pullien voimalla pääsi sittenkin lenkille vesisateeseen.


Köyhät ritarit

Pala pullapitkoa, muutamia pullia tai ranskanleipää
1 muna
1 dl maitoa
1 dl kermaa
1/2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1/2 tl kanelia
1/4 tl suolaa
voita paistamiseen

Sekoita muna, maito ja kerma. Lisää joukkoon sokeri, vanilja, kaneli ja suola. Hansin vinkkilistassa sanotaan että vaniljasokerista voi tulla vähän karvas maku paistettaessa, parasta tulee kun raaputtaa aitoa vaniljaa vaniljatangosta.

Pulla saa mieluusti olla vähän kuivahtanutta, liian tuore pulla imee nestettä liikaa itseensä ja hajoaa paistettaessa. Leikkaa pullat noin 2 cm paksuisiksi siivuiksi ja liota niitä seoksessa noin 2 minuuttia puoleltaan. Minä tein vähän ohuempia. Ohuemmat hajoavat vähän helpommin, eikä niitä kannata liottaa seoksessa aivan niin kauaa kuin paksumpia siivuja. Liota siivuja seoksessa siis sen aikaa, että ne mehevöityvät sopivasti ja nosta ne sen jälkeen lautaselle.

Laita paistinpannu levylle lämpenemään keskilämmölle. Paista siivut runsaassa voissa, niin niistä tulee rapeampia ja ne paistuvat sisältäkin. Voihin voi laittaa vähän ruskeaa sokeria sekaan, näin pullan pinta karamellisoituu pannulla. Ohjeessa ritareiden pinnalle ei lisätä enää sokeria, mutta minä lisäsin koska en laittanut pannulle sokeria ja niin saa taattua sokerisekoamisen. =)

Tarjoile smoothien tai kahvin kanssa. Tai vaikka molempien!

perjantai 4. toukokuuta 2012

Mämmipalloja vuohenjuusto- ja appenzellertäytteellä

Yhteistyössä Risenta 

Mämmipallot vuohenjuustolla




Kun ilmoitin perheelleni, että alkupalaksi olisi sitten vuohenjuusto- ja appenzellertäytteisiä mämmipalloja, shampanjaa ja simaa A katsoi minua vähän kyydistä pudonneen näköisenä ja kysyi:"oletko sä ihan järjissäsi?!".  V ei sanonut mitään, mutta naamasta sen näki, ettei mämmi, yksi V:n harvoista ruokainhokeista uusissa vaatteissaan herättänyt suurempaa tykytystä ensikuulemalta.

Mutta tässäpä olikin juusto haudattuna yön yli juurtuneessa mämmissä, eikä se sellainen olekaan enää yhtään sama asia, eihän? :)


mämmileipätaikina


No oikeasti V:llä alkaa vähitellen olla jo jonkinlainen luotto meikäläisen kykyyn saada mämmistäkin syötävää - vaikka ei hän sitä ymmärrä, että muuten kaikin puolin täyspäiseltä vaikuttava vaimo pitää siitä mustasta massasta.

Tällä kertaa en kuitenkaan ollut itse syyllinen kotoisan metaanireaktorin käynnistyssauvojen hankinnasta vaan asialla oli armas äitini pääsiäisen aikaan kun he porttaantuivat pohjanmaalta tänne etelän kirkolle. Pashojen ja muiden herkkujen keskellä mämmit kuitenkin autuaasti unohtuivat enkä minä yksin saanut syötyä kuin ehkä neljänneksen toisesta rasiasta. Ja nyt kun sitä mämmiä on ja on tämä hävikistä herkuksi - haastekin niin täytyhän nämä ropeet tietysti kunnialla hoitaa hyötykäyttöön.

appenzeller - juustopallo

Idea mämmin muuttamisesta leiväksi ei suinkaan ollut omani. Merituuli oli tarjoillut meille noin vuosi sitten mämmigrissineitä, eli leipätikkuja, joissa pohja oli tehty mämmiin. Ne olivat ihan erinomaisia ja jollei minulla olisi ollut aikomuksena paistaa munkkeja, olisin varmaan tehnyt noita tikkuja vappusnacksiksi. Mutta koska se friteerausöljy nyt tulisi käyttöön niin tuumasin, että teen vaan jonkun summanmutikassa sinnepäin leipätaikinan mämmipohjaan ja pyöräytän puolesta taikinasta jotain friteerattua ja toisesta puolesta ihan vaan leivän.

risenta - suolatut kurpitsansiemenet

Ja näin tapahtui. Osittain ajoituksellisista syistä (lue: vain kaltaiseni sekopää jättää sekä taikinan teon että leipomisen vappupäivälle kun on flunssainen vaavi hameenhelmassa) mutta osittain myös maun takia tein taikinan valmiiksi jo edellisenä iltana ja kiikutin sen jääkaappiin tekeytymään ja kohoamaan kylmässä yön yli. Ja kyllä kannatti. Erityisesti vuohenjuustopallero oli ihan napakymppi ja appenzellerpallokin oli hyvää - se olisi vaan huutanut kaverikseen vaikka palasen paahdettua pancettaa tai serranosiivun. Pelkällä juustolla se oli vähän tylsä - mutta tein ne ensin ja vuohenjuustopalloihin siirtyessäni olin jo keksinyt että juuston lisäksi palloon voisi piilottaa muutakin :) Ja koska olin juuri saanut Risennalta tuotepaketin, bongasin paahdetut kurpitsansiemenet. Suolaiset, paahtuneet kurpitsansiemenet olivat vuohenjuuston ja hieman makeahkon mämmileivän kanssa niin pistämätön yhdistelmä, että helposti siinä tietysti jää toiselle sijalle herkku jos toinenkin.Vielä kun koko komeus kruunattiin viinilehden omena-sellerihillolla niin vot.

mämmilimppu


Ja kaiken juustopallojen maistelun ja päiväsaunan yms yms keskellä unohdin (unohdin!) toisen puolen takinaa siihen leivinpöydälle ;) Ja se oli kohonnut siinä reilun tunnin aikana niin koreaksi leiväksi, jotten hennonnut enää uudelleenleipoa sitä mitenkään vaan siirsin sen sellaisenaan uuniin ja paistoin kypsäksi. Siitä tuli ihan unelmasamettista, kosteahkoa ja hyvänmakuista limppua. Sekin on jo syöty.



Tarkkoja jauhomääriä en valitettavasti voi antaa, mutta laitoin ruisjauhoa ehkä 2-3 dl ja hiivaleipävehnäjauhoa loput; sen verran että taikina alkoi ahkeralla vaivaamisella vähän irrota kulhosta. Mutta tämä nyt tällaisena vinkkinä että jos ette ole kokeilleet ja vielä jonkun jääkaapissa mämmirove seilaa niin haistakaa ja maistakaa sitä mämmiä. Jos siinä ei ole hometta tai pahaa makua niin tula tullallaa, tee leiväks vaan, saat lämmintä leipää jos onnistaa. :)

vuohenjuustopallo 
Mämmileipätaikina (2 leipää tai pari tusinaa juustopalloja ja yksi leipä - ohje summittainen)

n. 3/4 rovetta mämmiä
3 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 rkl fenkolinsiemeniä murskattuna
2-3 dl ruisjauhoa
hiivaleipävehnäjauhoa (sopivasti, jotta taikina jää vielä pehmeäksi mutta sen saa vaivattua hieman kulhosta irtoavaksi. Ehkä 6-7 dl?)

Sekoita vesi ja mämmi tasaiseksi. Lisää seokseen suola, fenkoli ja kuivahiiva. Sekoita ja lisää ruiskjauho. Lisää sitten hiivaleipäjauhoa kunnes taikina on vaivautuvaa, mutta kuitenkin vielä pehmeää. Leipätaikinan kuuluukin tarttua ensin käsiin, mutta vaivatessa se alkaa irrota vähän kädestä ja kulhosta. Kun näin käy, jauhota taikinan pinta ja jätä taikina kylmään kohoamaan yön yli tai useammaksi tunniksi.

Seuravana päivänä leivotaan. Voit tehdä taikinasta joko kaksi leipää tai palloja ja leivän. Pallojen sisään voit laittaa juustojämiä jääkaapista. Juuston kanssa pallon sisään kannattaa leittaa myös erilaisia siemeniä ja vaikka yrttejä.

Pallot uppopaistetaan ainakin 180 asteisessa öljyssä - lämpöä saa olla enemmänkin jotta leivonnaiset eivät ime itseensä niin paljon öljyä. Sopivan kuumuuden minä ainakin tyykkään kokeilla pudottamalla nokareen taikinaa öljyyn ja lämpö on sopiva jos palanen alkaa heti kihistä kovasti ja nousee pintaan paistumaan. :)

Joten anna pallojen nousta. Kun pallot ovat nousseet ja kevyt sormenpään painallus vielä nousee ylös, pallot ovat valmiina piitä paistoon. Niitä paistetaan kunnes vöri on kauniin tummanruskea. Nauti heti ja halutessa tarjoile lisänä juustoon sopivaa hilloa. :)

Limppu taas leivotaan siten, että unohdetaan taikina pöydälle puoleksitoista tuntia ja kuumennetaan uuni 200 asteeseen. Sitten limppu laitetaan uuniin ja paistetaan n. 45 min. Sitten kopistellaan pohjaa, todennäköisesti todetaan että se ei ole vielä ja lasketaan lämpöä 180 asteeseen ja annetaan paistua vielä puolisen tuntia. Leipä on kypsä kun pohjakopisee kumeasti ja leipä on vähän keventynyt.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Olofin laihdutuskuuri eli hävikistä herkuksi - kampanja


Tässä on Olof. Sanopas nyt reippaasti päivää kaikille äläkä ujostele. Niin, tiedän kyllä että pitäisi jo mennä käymään biobiolla, mutta halusin ottaa sinusta kuvan josta näkyy, mitäs teikäläiselle oikein onkaan syötetty. Ja pulskalta saaliiltahan tuo näyttää - on kahvinpuruja, sitruksenkuoria, perunankuoria, muikkujen paneroinnista yli jäänyttä jauhoa, beebiksen biojämiä, kukkasia ja aijai - melkein puoli purkkia homehtunutta turkkilaista jogurttia.

Sen taannoisen Groteskin kellarissa pidetyn hävikkiruokaillallisen jälkeen olen miettinyt paljon sitä, mitä meillä heitetään pois. Ja mitä sille oikeastaan voisi tehdä. Jotenkin tuntuu, että aika paljonhan sitä kuitenkin tulee kierrätettyä ruuaksi edellisten päivien jämiä ja ainakin pyrin hyödyntämään pienetkin määrät raaka-aineita aika nuukaan. Silti totuus on, että myös minulle käy välillä näin; jääkaappiin jää ruokaa jonka olemassaoloa ei muista ennenkuin on ihan liian myöhäistä ja se päätyy roskikseen.

Me olemme asuneet vuosia pienissä taloyhtiöissä, joissa ei edes ole biojätteen kierrätystä. Se ahdisti minua ja  siksi meillä on oma kompostori, jota pidän lähinnä lemmikkinä :)  Ja kyllä meillä lemmikin ruuaksi tuollainen viiden kilon Olof - lasti pari-kolme kertaa viikossa syntyy. Ja vuodessa - niin, kyllä sitä 220 litran kompostoria ainakin kaksi-kolme kertaa vuodessa pitää osittain tyhjennellä avokompostiin. Että kaikesta nuukailusta huolimatta sitä biojätettä vaan syntyy...

Ja kun muutkin miettivät tätä asiaa tahoillaan, alkoi äkkiä tapahtua. Suolaa & hunajaa - blogista kolahti mailiboxiin ehdotus, että mitäs arvon kanssabloggaajat, jospa pistäisimme pystyy blogeissa haasteen ryhtyä tarkkailemaan omaa hävikkiruokaamme ja koittaa olla kekseliäitä siinä, miten sitä saataisiin pienemmäksi? Loistoidea, tuumasin monen mun lailla ja siitä se sitten lähti leviämään. Lopulta  päätimme porukassa laittaa pystyyn hävikistä herkuksi - kampanjan, johon kaikki ovat tervetulleita mukaan meidän kanssamme.




Ideana on tosiaankin kiinnittää erityistä huomiota kuukauden ajan siihen ruokaan, mitä tulee heitettyä pois syystä tai toisesta. Startissa mukana on jo yli 30 bloggaajaa ja tempaukselle on perustettu oma fb ryhmä, josta näitä ajatuksia asian tiimoilta voi käydä tutkimassa. Jotain kilpailiujakin sinne on viritelty, joten kaikki kilvan tykkäämään ja kurkkimaan tuota ryhmää. Toiveena tässä kaikessa tietysti on, että mahdollisimman moni innostuisi mukaan tempaukseen omien voimiensa mukaan. Joten niinpä meilläkin siis ollaan mukana, beebis kainalossa. :) Ja top 100 - ruokablogeista voit myös käydä kurkkimassa mitä muut asian tiimoilta tuumivat. Aiheeseen liittyvät postaukset on koristettu kampanjan tunnuspränikällä! Vähintäänkin meillä koitetaan olla unohtamatta kamaa jääkaappiin ja heittämättä pois mitään, minkä olisi vielä voinut syödä. Näin vapun jälkimainingissa tämä on ihan hyvä ajatus, kun ainakin meillä jääkappi pullistelee yhtä jos toisenkinlaista jämää.

Kaikkea ruuanlaitosta syntyvää biojätettä ja ruoka-aineylijäämää ei oikeastaan voi enää syödä tai ainakaan kotikonstein valmistaa ihmisravinnoksi. Tai sanotaan, että VAIKKA appelsiinin kuorista saisi marmeladia tai karkkeja, niin eipä niitä tule tehtyä missään tapauksessa joka kerta. Kuka sen kaiken edes söisi... ;) Itse asiassa kun tätä juttua pyörittelin viikonloppuna päässäni, aloin miettiä, onko kotona tehty ruoka aina väistämättä suurempi ekokatastrofi kuin teollisesti tuotettu ruoka, koska tietysti pienempi määrä ruokaa vaatii suhteellisesti enemmän energiaa valmistukseen ja jätettäkin syntyy. Teollisuus voisi ainakin teoriassa voisi hyödyntää isoissa valmistuserissä raaka-aineen "nuukemmin" jatkojalostamalla sitä. Aihe alkoi mietityttää niin paljon, että kaivoin esille sen MTT:n tutkimusmateriaalin ja lähdin tarkistelemaan mitä siinä tutkimuksesssa oikeastaan tutkittiinkaan.

Minua alkoi kiinnostaa mikä olisi keskimääräinen kotitalouksien biojätteen määrä (kokonaisuudessaan), jotta olisi jotain vertailukohtaa siihen, mitä tämän kuukauden aikana yritetään tehdä. Valitettavasti en löytänyt siitä pressimateriaalista sellaista tietoa: ilmeisesti sekä teollisuuden että kotitalousten osalta tutkimukseen oli otettu vain ainoastaan suoranainen hävikkiruoka, eikä ruuaksi mahdollisesti muunnettavissa olevaa raaka-ainetta kuten esimerkiksi perunankuoria, verta jne. Hetkinen, pysähdyin miettimään. Tämä huomioon otettuna hävikin määrä on jollain lailla vieläkin hälyyttävämpi kuin alunperin edes ajattelin. Oikeasti ei tarvitse miettiä mihin porkkanankuoria käyttäisi eikä edes olla mikään supermartta, että voi vähentää omaa biojätettään. Joskus saattaisi riittää sekin, että kokkaisi vaan pienempiä annoksia, ettei ylijäänää tule.

Leikkasin siitä MTT:n materiaalista tähän kaksi huomioni herättänyttä kotitaloustutkimuksen diagrammia; eli mistä tutkimuksen ruokahävikki koostui ja miksi ruokaa heitettiin pois.

MTT:n foodspill hankkeen tutkimuksesta: suurin hävikki syntyy vihanneksista ja toisesi suurin ylisuurista kotiruoka-annoksista, kun kaikkea valmistettua ei jaksetakaan syödä pois.

Se, mikä tuossa kiinnitti huomiota oli, että yllätys yllätys vihanneksia ja kotona tehtyjä jämäruokia heitettiin pois suhteessa eniten ja valmisruokaa loppujen lopuksi hyvin vähän. Lisäksi ehkä yllättävää oli sekin, että leipä ei ollut kärkikolmikossa. Jotenkin tuntuu, että sitä leipää on aina menossa pahaksi ja korppujeuhonkin käytölle on olemassa jokin yläraja.
Eniten ruokaa heitettiin pois koska se oli pilaantunut tai sen viimeinen käyttöpäivä oli ylittynyt.
Ja se, mistä kotitalouksien hävikki pääosin syntyi, oli, että ihmisille käy kuten minulle tuon jogurtin kanssa - se hautautuu sinne jääkaapin syövereihin, unohtuu ja menee pilalle. Ollakseen ekologisempi ei siis tarvitse marttailla itseään uuvuksiin, eikä toisaalta siirtyä syömään pelkkää valmisruokaa. Kunpa vaan muistaisi käyttää kaiken ostamansa jotenkin hyödyksi ennenkuin se homehtuu;)



Joten kuulepas Olof, se on nyt sillä lailla, että tässä toukokuussa teikäläisellä alkaakin laihis. Toivottavasti tästä kokeilusta syntyy paljon uusia ja jänniäkin ideoita - minä ainakin koitan käydä kurkkimassa ahkerasti mitä te muut olette keksineet :)