keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Rapusoppaa dagen efter eli tarinaa rapujen kuorista juhlien jälkeen


rapukeitto, kuminajuustoleipä

Meillä oli tuossa elokuussa ihan poikkeuksellista säkää, sillä mökkivieraat toivat tullessaan kasan rapuja. Siitä pyöräytimmekin sitten instant - rapujuhlat ihan ilman valmistautumista :) Mutta kun vieraat eivät niin vieraita olekaan, vaan hyviä ystäviä, ei haittaa vaikka kasassa ei olisikaan ihan viimeiseen asti mietitty setti. Tämä postaus sensijaan on tekeytynyt huolella kiireen jaloissa ja useimpien kohdalla lienee jo myöhäistä tälle vuodelle vinkkailla, miten niitä syötyjen rapujen kuoria voi hyödyntää. Mutta ehkä tästä jää jollekin vinkki korvan taa - ensi vuotta ajatellen.

Saaristossa rapujuhlat ovat vanha traditio, johon minä olen tutustunut vasta V:n kautta. Useimpina vuosina olemme rapuja syöneet, mutta itse en ole koskaan rapuja keittänyt. Ökräftan tekee sen sitäpaitsi varsin pätevästi ja riittävän isoissa keittoastioissa, joten ravut meidän pöytäämme ovat jo pitkään tulleet siltä suunnalta.  Joskus lapsena muistan ihmetelleeni satunnaista katiskaan saapunutta saksiniekkaa, jonka isä toi lapsille kummasteltavaksi. Ja kun sitä oli hetki katseltu tuijottelimme miten se hetken tuumimisen jälkeen lähti pinkomaan takaisin syviin vesiin. Sen herkullisuuteen suhtauduin tuolloin varsin epäilevästi. 

Vaikkakin suurta herkkua, lopulta ravuissa on vähän syötävää. Jäljelle juhlista jää (vuosittain erivahvuisina toistuvien allergisten päänsärkyjen lisäksi) suuri kasa kuoria, jotka juhlaemännän olisi suotavaa jotenkin käsitellä vielä samana iltana - ne nimittäin alkavat haista tosi pahalle älyttömän äkkiä. Joskus on kieltämättä mielessä vilahtanut, voisiko noita valtavia kuorivuoria käyttää vielä johonkin?

Niinpä kun lueskelin taannoin arvostelemaani Michael Björklundin Lähiruokaa - kirjaa, pistin heti yhden kirjanmerkin kohtaan, jossa Michael neuvoo keittämään ravunkuorista keittoa rapujuhlia seuraavana aamuna. Michael keittää sopan kuorista suoraan - minä päätin oikaista sen verran, että keitin kuorista liemen, jota käytin keiton pohjana seuraavana päivänä. En tiedä olisivatko kuoret säilyneet jääkaapissa aamuun - emme päässeet testaamaan, sillä jääkaappi oli Ai-Van liian täynnä - kuten tavallista. Mutta hienosti toimi näinkin ja muuten teinkin Melkein Michaelin ohjeella.

Sanon melkein siksi, koska minulla sattui vielä olemaan sitä kuminajuustoa jääkaapissa taannoisesta matjes-silli-kaalisysteemistä ja halusin käyttää sen pois.  Ja koska Michael neuvoo maustamaan ravunkuorikeiton kuminalla ja tarjoamaan sen kanssa krutonkeja, minä luin sujuvasti että tähteeksi jääneistä paahtiksesta saa tehtyä pieniä kuminajuustolla päällystettyjä veneitä sopan päälle. Erinomaista, suosittelen lämmöllä! Mutta jos kuminajuustojämää ei ole, kannattaa tehdä krutonkeja, koska jotain pehmeää leipää liemimäinen soppa suorastaan huutaa kaverikseen. Paahtis tai ranskanleipä suorastaan sulaa keittoon ja siitä tulee hieman kuin suurus muuten aika ohueeseen soppaan.

keitto, ravunkuoret, rapujuhlat
Tillin puuttuessa maustoin keiton korianterilla ja kuminajuustoveneiden lisäksi tarjosin keiton kanssa inkiväärismpylöitä.
Sen verran ihmettelin ravunkuorien kanssa, että ohjeessa käsketään poistamaan ravunkuorista harmaanmusta sappi ennen keittämistä. Ihan ei valjennut missä sen sapen olisi pitänyt olla? No, ravunkuoria oli nin paljon, että valitsin liemeeni koko saaliista vain "helppoja" kuoria.  Saksia, pyrstöjä ja muita sellaisia, joissa ei taatusti ollut mitään harmaanmustaa. Vielä jos niihin oli jäänyt hieman rapuvoita niin aina parempi. Michael muuten vinkkaa, että mikäli kokonaisia rapuja jää tähteeksi (näkis vaan!) niin ravun lihaa voi tarjota keiton päällä nätisti aseteltuna kasana. Meillä lihaa ei ollut taaskaan jäämään, mutta soppa oli upean makuista ilmankin. Erinomainen ja tarpeeksi helppo juttu jopa rapujuhlien päätteeksi ;)

Kuohkea rapukeitto (Lähiruokaa - kirjan ohjeella, 4:lle)
  
n. 1 kg keitettyjä jokirapuja (tai vastaavan määrän rapuja kuoret)
1 keltasipuli
1 valkosipulin kynsi
1 rkl voita
2 dl valkoviiniä
5 dl vettä
5 dl kermaa
suolaa ja valkopippuria myllystä (meillä meni mustaa pippuria)
kuminaa
kruunutilliä tai tillinsiemeniä
1 rkl sitruunanmehua

Valkosipulikrutongit
1 ranskanleipä tai muu vaalea leipä
1/2 dl mietoa oliiviöljyä tai sulaa voita
1 pilkottu valkosipulin kynsi
suolaa ja valkospippuria myllystä

TAI kuten meillä nellemaassa:
loput jämäksi jääneet pahtikset (olisiko ollut n. 6 siivua)
desi kuminajuustoraastetta
sipaisu voita joka leivälle
Säästöpää voi laittaa soppaan maustamisvaiheessa mukaan myös loput siitä kuminajuustostakin raasteena, jos sitä vielä jäi.

Voit tehdä joko kuten Michael sanoo tai sitten oikaista keittämällä liemen ensin, kuten minä. Laitoin kattilaan kaikki hyvännäköiset kuoret jotka löysin (ne elukan päässä/vartalossa kiinni olevat kuoret jätin suosiolla sivuun) Sitten lisäsin kylmää vettä rapujen päälle ja keitin niitä ainakin 20 min. Keittämisen jälkeen siivilöin liemen talteen ja keitin sitä kasaan n. puoleen tilavuutta. Lopputuloksena oli sellainen ehkä 7 dl lientä. Liemi jääkaappiin jemmaan. Seuraavana päivänä vaan korvataan vesi valmiilla liemellä ja menoksi.

Michael neuvoo näin:

Kuori ravut, siirrä pyrstölihat sivuun ja poista kuorista harmaanmusta sappi.

Kuori ja silppua sipuli ja muserra valkosipulinkynsi. Kuullota ne voissa kattilasa ja lisää valkoviini ja ravunkuoret. Sekoita joukkoon vesi ja kerma ja keitä hiljalleen 10 minuuttia.

Siivilöi liemi ja mausta se suolalla, pippurilla, kuminalla, tillillä tai tillinsiemenillä sekä tilkalla sitruunamehua. Vaahdota keitto ennen tarjoilua sauvasekoittimella. Levitä ravunpyrstöt lautaselle ja kaada kuohkea keitto niiden päälle. Lisää pinnalle nokare tillillä maustettua ranskankermaa ja 2 rkl krutonkeja, koristele tillinoksalla.

Krutongit syntyvät siten, että:

Kuumenna uuni 160 asteeseen. Leikkaa leivän sisus sentin kuutioiksi ja levitä ne pellille. Sekoita valkosipuli sekä hiukan suolaa ja pippuria öljyyn tai voisulan joukkoon ja pirskottele seos leipäkuutioille. Paahda uunissa rapeapintaiseksi, n. 15 min. Poista valkosipulin palat. 



lauantai 22. syyskuuta 2012

Kampelaa ja tomaatti-kapriskastiketta



kokonainen kampela


Kampela on varmaan aika monelle vieras vesielävä. Tai kuvittelisin niin, koska niitä näkyy harvemmin kaupan hyllyssä.  Meilläkään klampelaa ei ole usein nähty; jotenkin muistelisin, että sitä on laitettu vain kerran aikaisemmin kotioloissa ja ravintolassakin olen syönyt sitä vain kerran (tai pari?) ja silloinkin V:n lautaselta ja toisella puolen maapalloa ;) 

Kampela on kuitenkin hyvä, vaalea kala jonka syömiseen myös WWF näyttää vihreää valoa (WWF kalaopas pdf - muodossa). Mutta kun nappaa käsiinsä kalan (tai minkä muun raaka-aineen tahansa), jota ei ole juurikaan valmistanut on vähän epävarma olo. Mikä sen kanssa kävisi ja miten sitä lähestyisi? Kampelan liha on pehmeää ja herkän makuista. Se hajoaa helposti eikä kestä esimerkiksi kalakeitossa, mutta uunissa tai pannulla siitä tulee hyvää. Klassikko kampelasta on sole meunière, eli kampelaa, voita ja sitruunaa. Koska kalan maku on herkkä, se hyötyy makuja kuljettavasta rasvasta kastikkeessa. Ja rasva taas hyötyy pienestä määrästä happoa. Ja V ja Nelle hyötyvät googlesta, sillä jälleen kerran tämä "kuukkeli" löysi meille hyvän reseptin kampelan laittoon :) 

kampela, uuni
Kalan on kypsää kun nahka repeää ja liha vetäytyy hieman ruodoista. 



Tällä kertaa mentiin amerikkalaisittain New York Magazinen tomaatti-kapriskastikkeen kanssa. Ideana on, että laiska köksä voi lätkäistä peratun kampelan suolan ja pippurin kanssa kokonaisena uuniin ja sitten tehdä nopean tuoretomaatti- kastikkeen. Ihan yhtä laiskaksi ei kannata heittäytyä kuin minä näissä kuvissa, sillä kastike tosiaan tulee hauskempaa, jos ainekset jaksaa pilkkoa pieneksi. Mutta O tempora o mores, I oli taas beebonoinut unille menonsa kanssa ja äitiä jo aika paljon väsytti tuossa nimenomaisessa kohdassa tuota nimenomaista iltaa. Niinpä tomaattisilpusta Saattoi tulla hieman optimaalista karkeampaa ;)

tuoretomaattikastike, kampela
Ei näin - kastike olisi vielä paljon parempaa, kun tomaatin ja muut aineet silppuaa tosi pieneksi.
Maut sopivat erinomaisen hyvin kampelalle ja vaikka minua kyllä tuo ohjeessa käytetyn öljyn määrä hirvitti, sitä pitää olla paljon. Ja mielellään hyvää, laadukasta oliiviöljyä. Osan kyllä taisin jättää laittamatta, koska kastikkeen määrä on minusta suorastaan amerikkalaisen tuhlaileva. Mutta jos syömässä on useampi henkilö, kastiketta voi tehdä ohjeessa sanotun määrän. Ei se öljystä pahene. Meillä kastiketta jäi tästä huolimatta ja käytin sitä sitten seuraavana päivänä paitsi beebiksen annokseen, myös pohjana pastakastikkeelle. Kyllä, tätä teen uudelleen ja vaikka onnistuimmekin hienosti myös jääkaapista löytyneillä kaprismarjoilla, silloin käytän tähän niitä ihania suolaan säilöttyjä pikkukapriksia. Oikeastaan tämä on sadonkorjuuruokaa parhaimmillaan, sillä tähän sopii käyttää ne viimeiset makeat ja pehmeähappoiset kasvimaatomaatit sekä auringossa, kasvimaan laidalla vahvoiksi kasvaneet lehtipersiljat joita pilkkoessa koko keittiö tuoksuu aamuaksteelle. Uh ja oh, erinomaista syysherkkua.

"Huomio sinä mukavanpyöreä lättänä siellä Sellon kalatiskillä! Kun katsoin harottaviin silmiisi, tunsin jonkin liikahtavan sydämessäni. Toivottavasti tapaan sinut pian uudelleen! "
-nimim. kapriskastikkeen merkeissä

Lisukkeina tarjottiin salaattia (joo, jälleen sitä viidakkomizunaa) ja kun taannoin hiffasin miten sitä maa-artisokkaa pitää paahtaa, niin taaspa päätyivät paahtumaan nuo avaruusmukulat.

kampela, kapris-tomaattikastike, paahdetut maa-artisokat
Kampelaa  tomaatti-kapriskastikkeella, salaattia ja maa-artisokkaa. 
Kampelaa ja tomaatti-kapriskastiketta (2-3 kampelalle)

kastikkeeseen
1 kupillinen eli n. 2,4 dl hyvää oliiviöljyä (laitoin n. 1,5 dl)
1 kupillinen lehtipersiljasilppua
1/2 kuppia hienoksi silputtua sipulia
2 rkl sitruunamehua
2 rkl suolattuja kapriksia, huuhdottuna ja pilkottuna
1 kuppi eli n. 2,4 dl viipaloitua (alkuperäinen ohje) tai hienoksi pilkottua tomaattia (grape tomatoes, terttutomaatteja)

lisäksi
Kampelat suolistettuna mutta nahkoineen. Päät poistettuna sanoo alkuperäinen resepti, muttei se ole välttämätöntä.
suolaa ja pippuria

Laita kaikki kastikkeen aineet kastikekattilaan ja kuumenna kunnes seos on lämmennyt kunnolla, n. 2-3 min. Meillä taisi kuumentua vähän pidempäänkin, muttei kastiketta ole tarkoitus keittää. Jätä kastike asettumaan hetkeksi, jolloin maut syvenevät.

Laita uuni kuumenemaan 220 asteeseen. Mikäli teet maa-artisokkia lisäkkeeksi, laita ne uuniin ensin omaan kippoonsa.

Laita leivinpaperiarkki uunipellille ja sutikoi kalat molemmin puolin öljyllä. Ripottele molemmille puolille suolaa ja pippuria. Laita kalat leivinpaperille vatsapuoli alaspäin ja laita pelti uuniin. Anna kypsyä kunnes nahka alkaa revetä ja liha vetäytyy hieman erilleen ruodoista, n. 18-20 min. Ota kalat pois uunista ja anna vetäytyä pari minuuttia.

Me nostimme kalat kokonaisena pöytään ja otimme ruokaa lautaselle suoraan pelliltä. Kampelan nahka poistetaan ja sen alla oleva kalan liha halkeaa kahteen osaan, jotka voi nostaa varovasti lusikkaa ja haarukkaa apuna käyttäen lautaselle. Kampelan ruodot ovat keskellä ja evien lähellä, kalan reunoissa. syötävä osa on siis molemmin puolin kalan keskiruotoriviä. :) Tästäkin voisi joskus ottaa kuvan, muistaessaan.

Tarkista vielä kastikkeen maku ja mausta suolalla ja pippurilla. Kastike tarjoillaan kalan päälle valeltuna. :)

maanantai 17. syyskuuta 2012

Omppujuttuja eli hilloksi ja mehuksi mars

omenat


Meidän uudessa kodissamme on monta omenapuuta, mutta vain yksi tuotti tänä vuonna enemmän kuin pari omenaa. Valkea kuulas teki niin paljon ja niin suuria omenoita, että yksi sen suhteellisen hennoista oksista varmaan kuoli tässä tohinassa. Koitin keventää oksan taakkaa jo kun se alkoi näyttää siltä, että se katkeaa. Mutten varmaan ehtinyt ajoissa, koska nyt haaran lehdet ovat ruskeita. Joka tapauksessa kerättyäni puusta kaikenkokoisia omenoita ja lisäksi vielä kaikki pudokkaat maasta tuumasin, että on aika keittää omenasosetta.



Ja jotta urakka ei olisi liian mitätön, sain ystävättäreltäni vielä varmasti 20+ kiloa kaikenlaisia omenoita, joista sitten keittelin mehua ja hilloa näiden omien omppujemme kanssa. Keittokirja-arvostelumeiningeissä tuli keitettyä erinomaisen hyvää omena-calvadoshilloa Michaelin ohjeilla, mutta sen lisäksi keitin vielä mehua, jo kalssikoksi meillä muodostunutta omena-sellerihilloa ja chunky - omppuhilloa, johon jätin omput tosi isoiksi lohkoiksi sekä omenasosetta ruuanlaittoon ja mausteisempaa jouluomppusosetta. Itse asiassa olen joskus vuosia sitten tehnyt jo tuollaista calvadoksella maustettua omppuhilloa. Se oli silloinkin erinomaista. Tuolloin vain en soseuttanut sitä lainkaan; pilkoin vaan omenat ja keitin sen verran että lohkot pehmenivät. Lopuksi maustoin soseen calvadoksella. Minusta sellainen omenasose jossa on isohkojakin sattumia on aika hauskaa; jos vaikka haluaa tarjoilla sitä juustojen kanssa.

omenahillo, calvados, valkea kuulas
Ikea myy purkkien nimikoimiseenkin kelpaavia hauskoja tarroja; paketissa on retrokukkakukka- ja pöllöpöö- aiheiset arkit

Nämä soseet kyllä soseutin uutukaisella sosemyllylläni. Kävin ostamassa Decanterilta tuollaisen täysrosterisen pro - mallin koskapa opin silloin joskus kerrasta, että jos sosemyllyllä aikoo jotain tehdä, se kannattaa olla hyvä. 

Lapsuudenkodissani on myös ollut aina paljon omenapuita ja jokavuotinen omppushow on tullut tutuksi. Siihen liittyy vielä sellainen erityinen muisto, että omenasose oli aina minun ja isän projekti. En nyt tiedä oliko se sitten isä kun keksi, että kun omenoista on mehumaijassa jo valutettu enimmät mehut pois, olisi synti heittää hyvää omppumäskiä hukkaan. Niinpä nuukan pohojalaiseen tyyliin me sitten eräänä vuonna myllytimme isän kanssa ne mehumaijassa pehmenneet omenat vanhanajan myllyllä soseeksi pakkaseen ja koska loputulos oli itse asiassa ihan pätevää omenasosetta siitä tuli jokavuotinen show.  Sieltä ne soseet sitten päätyivät talven mittaan mansikoiden ja muiden marjojen kanssa sekoitettuna kakkujen väliin.

omenasose, sosemylly
Tämä ihanuus löytyi Decanterista, ei ehkä halvin mutta tosi pätevä laite.

Tällä tavalla tehty omenahillo on itse asiassa yllättävänkin hyvää, vaikkei se tietysti vedä raikkaudessa vertoja soseelle, joka on keitetty mehustamattomista omenoista. Mutta sitä voi hyvin käyttää sokeroimattomana pakkasesta ruuanlaitossa. Lisäksi siitä saa ihan erinomaista hilloa kun sosetta maustaa jollain muulla, vahvemman makuisella. Minä tein tästä "säästösoseesta" jouluisempaa hilloa liruttelemalla suureen kattilalliseen viimevuodelta jääneet V.S.O.P jouluglögin jämät sekä lisäämällä seokseen hillosokerin lisäksi vielä pari teelusikallista kanelia ja yhden suuren teelusikallisen inkivääriä. Siitä tuli itse asiassa niin kivaa, että uskon sen kuluvan nopsaan vaikka juustolautasen tai piparkakkupohjaisen juustokakkuviipaleen kaverina. Calvadoksen ja konjakkiglögin lisäksi muutkin pullonpohjat käynevät omppuhilloon ihan hienosti - ei kannata olla ennakkoluuloinen. Eräs tuttu juuri raportoi tehneensä savuisella Laphroaig- viskillä ja vaniljalla maustettua hilloa;) Aika hauskaa taatusti.

Ja se omenamehu mitä mehumaija saa irti omenoista - se on Ihanaa. Se on niin herkkää. Sen säilöin ihan perinteisesti sokerin kanssa tiivisteeksi ja tuumailin, että siitä saa vielä ihan mieletöntä glögiä sitten pikkujouluaikaan. Olettaen, että sitä ei ole tullut lottailtua kaikkea jo ennen sitä. :)


Ja tietysti, kun omppusosetta keittää, mikä on sen parempaa kuin kuuma omenakompotti tarjottuna vaniljajäätelön tai lettujen kanssa. Eikä tämä meidän taaperokaan pahaa tykännyt kun aamupuuron sekaan meni lusikallinen tuoretta omppusosetta. 

Ihania syyspäiviä alkavalle viikolle toivoo Nelle.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Kanelisia jauhelihapyitä fetatäytteellä


feta, jauheliha, munakoiso


Se oli vissiin se elokuinen visiitti Farmors cafeeseen kun palautti mieleeni, miten ihanaa itsetehty pesto on. Söin siellä grillikanaa uunijuureksilla ja tuoreella pestolla. Ruoka ja kaikki oli taas kerran erinomaista, mutta kieltämättä noin elokuussa kun pahin kesäruuhka oli hiljentynyt ei voinut olla huomaamatta miten paikka on muuttunut alkuvuosista. Terassia ja pöytiä on paljon enemmän kuin ennen. Tunnelma on muuuttunut pullantuoksuisesta mummolasta jollain tavalla mummolaksi jossa järjestetään suuret sukujuhlat. Ihan kuin koko suvun serkukset olisivat yhtäkkiä kasvaneet aikuiseksi. Paikka on täynnä menoa ja elämää, mutta lapsuuden kukkaniityt ja laiskat kesäpäivät salaisine aarrekätköineen ovat jääneet taakse.

basilika, öljyjauheliha, kaneli, munakoiso, rusinat

Ja ymmärtäähän sen; suosion myötä paikan on ollut pakko kasvaa ja muuttua enemmän ravintolaksi. Veneellä paikalle eksyneille tarjotun kalakeiton sijaan tarjolla on nykyisin ravintolatason grilliannoksia ja kotiruokalounas salaatteineen ja leipäpöytineen. Farmors Cafe on edelleen yksi saariston laadukkaita keitaita - sen luonne on nykyisin vain kovin erilainen.

myskikurpitsa, kurpitsapyre

Mutta sen matkan jälkeen tein pestoa monta kertaa kotona ja huokailin, miten ihanaa se on. Meillä vielä sattui olemaan mökillä ihan villiintynyt ruukullinen basilikaa - se sama, jonka varhaiset vaiheet näkyvät ikuistettuna blogin taustalle :) Ja se tuoreesta, auringossa kasvaneesta basilikasta tehty pesto oli täydellisen hyvää myös näiden jauhelihapyiden kanssa, joihin upotin sen lopun kanelilla ja harissalla maustetusta munakoisotahnasta. Jos ei nyt satu olemaan sellaista tahnaa, niin sen voi korvata vaikka grillattujen munakoisojen jämillä. Mutta paistettua munakoisoa taikinaan kannattaa laittaa mukaan.

Mausteina käytän tässä kanelia ja harissaa - samoja, mitä munakoisotahnaan meni, joten aika samanlaisen lopputuloksen saa kun laittaa vain vähän reilummin mausteita. Munakoiso tuo jauhelihaan aromaattisuutta, vuohenmaitoinen feta mukavasti täyteläistä pehemyttä ja suolaa. Lopputulos on pehmeän aromaattinen ja hieman suolaisenmakea taikinaan lisäämieni rusinoiden ansiosta. Tosi hyvää, vaikka annoskuvien asettelussa minulla olisi kyllä opittavaa ;)

kurpitsapyre, pesto, jauheliha

Tajusin nimittäin vasta puolet syötyäni, että parhaan kuvan tästä herkusta olisi saanut siivuttamalla pyyn nätiksi viuhkaksi lautaselle. Feta on kauniina suorakaiteen muotoisena sydämenä "pyyn" sisällä ja näyttää herkulliselle leikattuna. Mutta kun olimme nälkäisiä kuin sudet, niin kuvaan päätyi lautanen liedeltä pöytään mennessä. :) Lisäkkeeksi tein butternut - kurpitsapyrettä ja tosiaan - tuoreesta basilikasta tehtyä pestoa. Ihan käsittämättömän hyvää! Voitteko kuvitella, että tuosta annoksesta ei jäänyt kuin rippeet, kun kävimme pyiden kimppuun nelistään.;) Harvoin tulee tehtyä näin hyvää kotiruokaa jauhelihasta. Ihan täydellistä, vaikka itse sanonkin.

helmi salaattijuusto, jauheliha, munakoisotahna

Kaneliset jauhelihapyyt fetasydämellä (4-6:lle nälästä riippuen)

pyytaikina
700g jauhelihaa
2 dl munakoisotahnaa tai esim. grillattujen munakoisojen jämät
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 tl harissa - tahnaa
n. 1 dl rusinoita
1 tl kanelia
2 tl jeeraa, jauhettuna
1/2 sitruunan kuori ja mehu
1 muna
reilu 1 tl suolaa
mustaa pippuria myllystä (reilusti)

täytteeksi 1 pkt Helmi - vuohenmaitosalaattijuustoa

pestoa
1 puska basilikaa
1 valkosipulin kynsi
 öljyä

butternut - kurpitsapyrettä
1 butternut - kurpitsa
voita
muskottia
maitoa
suolaa

Vaivaa pyytaikinan ainekset keskenään massaksi joka tuntuu yhtenäiseltä. Muotoile sitten taikinasta "pyy" jonka keskelle leikataan pätkä fetaa tai vastaavaa. Reunat käännetään niin, että juusto jää jauhelihan sisään kokonaan.

Paista jauhelihapyyt uunissa, 200 asteessa kauniin värisiksi. n. 30 min.

Kuori butternut-kurpitsa (eli myskikurpitsa), poista sen siemenet ja kuutioi se palasiksi. Laita kattilaan hyvä kimpale voita ja laita kurpitsapalat sulaan, hieman kullanväriseen voihin. Paahda kurpitsaoja voissa välillä sekoitellen n. 10 min tai kunnes ne alkavat vähän pehmetä. Raasta mukaan hieman muskottia ja lisää sen verran maitoa, että kurpitsapalat jäävät hautumaan maitoon n. reilusti puoleenväliin peittyneenä. Pienennä levy ja anna kurpitsojen hautua ihan kypsiksi n. 15-20 min.

Soseuta sitten kurpitsapyre ja tarkista suola sekä pippuri.

Valmista pesto soseuttamalla kaikki aineet keskenään vaikka bamixin maustekipossa. Tarjoa yhdessä pyiden ja kurpitsapyreen kanssa. Koristeeksi ja hauskaksi makulisäksi annokseen voi paahtaa vielä hieman pinjansiemeniä.

Palanpainikkeeksi sopii maito, vesi tai jääkylmä, luonteikas Rosé-viini. 

torstai 13. syyskuuta 2012

Syntiset mustikkaleivokset

mustikkaleivos

Joskus on pakko, vaikkei kyllä pitäisi. Mutta joskus vaan täytyy. Leipoa nimittäin. Ja ohje näihin leivoksiin on kiusannut minua jo pidemmän aikaa, eikä syyttä.

Nämä söpöläiset bongasin Hembakat - lehden tämän vuoden neljännestä numerosta. Nämä pienet, kaiken syntisyyden tiivistymät ovat rikkaan mustikkaisella voikreemillä täytettyjä, mantelipohjaisia ja suklaadipattuja leivoksia. Kun näin ohjeen aineslistan, mieleeni ponnahti heti muuannes kakku, jota tein toissakesänä ja tiesin, että näitä on pakko kokeilla.

Nämä pikkuiset ovat ihan täydellisiä nautittavaksi synkeän syksyisenä myrsky-yönä, kynttilänvalossa nautitun minttuisen iltateen kanssa. Ja jos kaapin pohjalta sattuu löytymään oikein hyvää rommia, sitä voi nauttia näiden kanssa myös pienenpienen lasillisen. Meillä V kaivoi jostain esiin Appletonin master blenders' legacyä. Varmaan parasta rommia, jota olen kuunaan maistanut ja sopi täydellisesti mustikkaleivosten kanssa. En tiedä, miten paljon täydellisemmäksi iltatee olisi voinut muuttua.

Meillä pohjasta tuli kaurakeksimäinen, mutta erinomaisen hyvänmakuinen.

Vaikkeivät nämäkään ole mitenkään superhankalia tehdä, ohjeessa on pari kohtaa, jotka ovat onnistumisen kannalta hieman kriittisempiä. Ensimmäinen tulee vastaan leivosten keksipohjia tehdessä. Lehden kuvassa pohjat ovat selvästi paksumman ja pienemmän näköisiä kuin minulla. Tein pohjista pari yritettä, koska ensimmäiset levisivät uunissa aivan liian suuriksi. Niistä tuli myös vähän kuohkeampia, mutta sisus jäi selvästi kosteaksi.

mantelikeksipohja
Jos valkuaista on paljon, pohjista tulee kuohkeampia, mutta ne jäävät helposti kosteiksi sisältä.
 Mietin, laitoinko niihin kuitenkin liikaa valkuaista puolittaessani pohjataikinan määriä ja tein pohjista vielä toisen yritteen jossa vähän vähensin valkuaisen määrää ja laitoin Sallisen 150g mantelimassatankoon vain 1 (pienehkön) munanvalkuaisen. Nyt myös annostelin pohjataikinan pienemmiksi keoiksi teelusikalla. Edelleen pohjat levisivät, mutta nyt niiden rakenne oli hyvin kaurakeksimäinen. Vaikkeivät ne olleet ihan lehden kuvien kaltaisia, me tykkkäsimme niistä sellaisina. Jäin kuitenkin miettimään, että mantelimassan rakenne varmaan vaikuttaa tosi paljon siihen, millaisia pohjia saat.  Kannattaa varmaan tehdä koepaisto yhdellä ensin ja Jos haluat niistä paksumpia, lisätä vaikka hieman vehnäjauhoa pohjaan. Nythän pohjaan ei jauhoa tule lainkaan joten nämä herkkupalat sopivat myös gluteenittomaan kahvipöytään. Bonus sekin, sillä jos joku ajattelee että gluteeniton leivos on tylsä niin tässäpä oiva ohje sen ennakkoluulon karistamiseen!

Lehdessä sanotaan myös, että taikinakikkareet voi nostella leivinpaperille lusikalla tai pursottaa, joten en sitten tiedä auttaisiko pursottimen käyttö. Luulen, että leviävät joka tapauksessa, taikinan rakenne vaikuttanee enemmän :) Vaikka ehkä vähän littanoita, pohjista tuli silti ihanan makuisia  ;)

mustikka, voikreemi
Voikreemin ja mustikoiden saaminen tasaiseksi massaksi vaatii vähän kärsivällisyyttä ja tukevan työkalun. 

Se toinen kriittisempi vaihe on voikreemi. En ole muuten koskaan aiemmin tehnyt tällaista voikreemiä, johon tulisi sekaan näin paljon nestettä, sillä sulatetut pakastemustikat käytetään kreemiin mehuineen. Lehdessä varoitellaan, että voikreemin kanssa pitää olla kärsivällinen, mutta siitä saa kyllä sitkeästi yrittämällä tasaista. Hommassa on kaksi kikkaa:

  1. Kaikki aineet, myös sulatetut mustikat, on jätettävä pöydälle tekeutymään kunnes ne ovat varmasti huoneenlämpöisiä. 
  2. Mikäli seos ei kaikesta vatkaamisesta huolimatta mitenkään meinaa yhdistyä, kulhoa voi laittaa mikroon 2-3 sekunniksi täydelle teholle ja sitten sekoittaa uudelleen. 

Minä jouduin käyttämään mikrokikkaa kahdesti, sillä ensimmäisen mikrotuksen jälkeen hurjakaan vatkaaminen ei mitenkään auttanut asiaa. Toisen kerran jälkeen onnistui jo paremmin. Ja ei, älkää kysykö minulta miten massan kanssa pärjää, jos EI omista mikroa - ei aavistustakaan :) Ehkä epätoivon iskiessä fööniä voisi kokeilla? ;) Ehkä joku kokeneempi leivosmaakari voi kertoa mitä sitten tehdään jos mikroa ei ole ja voikreemi vaan erottuu.

mustikka, voikreemi, gluteeniton keksipohja
Annostelin voikreemin keoiksi pohjille ruokalusikalla
 Mikron avulla sain joka tapauksessa voikreemini kasaan ja sain päällystettyä leivokset kasalla herkullisen mustikkaista syntitahnaa. Sanottakoon nyt muuten että V inhoaa sydämestään voikreemiä ja mantelimassaa - mutta tässä leivonnaisessa kuulemma mantelimassasta pahuus poistuu paistamalla ja tällaista voikreemiä saa tehdä toistekin. ;) Ja voi johtua siitäkin, että ei sitä voikreemiä ole niin usein tullut tehtyä, mutta minun täytyy tunnustaa myös, että mielestäni tuo mustikoilla maustettu versio oli kaikkea muuta kuin niissä kaupan bebeissä vastaan tullut kreemi. Ihan upeaa kamaa.

tumma suklaa, leivoksen kuorruttaminen
Sulan suklaan kannattaisi antaa hetken jäähtyä, jotta sitä jää leivoksen pintaan syntisen paksu kuori.

Ja ennenkuin leivoksenhimoinen cookiemonsteri pääsee upottamaan hampaansa voikreemin sisimpään, syntipalleroihin on saatava vielä rapsakka suklaakuori hyvällä, tummalla suklaalla. Ja sitä ennen leivosten on annettava kovettua kylmässä. Ja sitten, kun tulee sen suklaadipapuksen aika olisi tietysti eduksi, että sen voi tehdä rauhassa, ilman kiirettä. Minä sen verran hosuin, että kun suklaa oli sulaa ja I kerrankin tuntui viihtyvän hetken (melkein liiankin hiljaa) omissa leikeissään niin ryhdyin dippaamaan leivoksia vielä selvästi lämpimään suklaaseen. Se kyllä tarttui leivoksen pintaan, mutta suhteellisen ohuelti.

Onneksi kaikki, mitä pienet lapset arvelevat kielletyksi ja jännäksi ei ole kovin vaarallista.
Jäljet kannattaa silti tarkistaa huolella - puolisyötyjen persikoiden varalta...

Minä käytin Lidlin Ecuadoria, joka on 70% kaakaota sisältävää suklaata. Siitä 300g suklaata jäi aika paljon jämää, kun sukaasta tulikin ohuempi kuori. Osan leivoksista kokeilin dipata toiseen kertaan, mutta vasta melkein tunnin päästä siitä, kun olin sulattanut suklaan se oli oikein kunnolla tarttuvaista. Sanoisin, että ehkä reipas puolisen tuntia on hyvä varata suklaalle asettumisaikaa sulattamisen jälkeen, ennenkuin siihen alkaa dipata mitään. Optimitilanteessa, siis.

Mutta näillä neuvoilla kohti viikonvaihdetta josta ei kuitenkaan toivottavasti tule niin synkeän syksyinen. :)

mustikka, voikreemi, gluteeniton leivos


Syntiset mustikkaleivokset (n. 20 kpl - hembakat -lehdestä)

pohjat
250g mantelimassaa
2 kananmunanvalkuaista
1,5 dl hienoa sokeria

Mustikkakreemi (huom! kaikki aineet oltava huoneenlämpöisiä!)
200 suolatonta, huoneenlämpöistä voita
1,5 dl tomusokeria
3 tl vaniljasokeria
3 keltuaista
2 dl (200g pussin laitoin) pakastemustikkoja sulatettuna, myös sulatusliemi!

Pinnalle
n. 300g tummaa suklaata

laita uuni lämpenemään 180 asteeseen

Raasta mantelimassa ja sekoita raaste valkuaisten ja sokerin kanssa. Laita seos jääkaappiin asettumaan ja jämähtämään n. 20 min

Jaa taikina teelusikoilla nostelemalla tai pursottamalla n. 20 ympyrään (kekoon) leivinpaperille. Paista uunin keskitasossa n. 12 min tai kunnes ovat väriltään kullanruskeita, mutta vahdi paistoa, sillä jokainen uuni toimii eri tavalla. Anna kakkusten jäähtyä paiston jälkeen.

Varaa voikreemin tekoon aikaa - anna kaikkien aineiden tulla kunnolla huoneenlämpöisiksi ennen aloittamista. Sekoita kaikki voikreemin aineet keskenään käsin. Valitse työkaluksi tukeva väline, esim. puuhaarukka. Sekoita kunnes voikreemi on tasaista, jämäkkää seosta. Jos mustikka vaan erottuu ja erottuu laita kulho 2-3 sek. mikroon ja sekoita uudelleen voimakkaasti.

Jaa mustikkakreemi pohjien tasaiselle puolelle pikku keoiksi. Laita kakkuset kylmään jäähtymään kunnolla.

Sulata suklaa vesihautessa ja anna sen hetken viilentyä ennenkuin dippaat leivokset siihen. Dippaa sitten kakkuset suklaaseen ja anna suklaan asettua. Säilytä kylmässä - nauti teen ja halutessa hyvän rommitujauksen kanssa.




keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Sianlapaa uuniin ja punkkua blenderiin


paahdettua sianlapaa

Me olimme siis ostaneet sikaa. Paljon sikaa. Nyt se oli jo paloiteltu, osittain pakastettu ja reseptikin oli löydetty. Tarkoituksena oli paahtaa sian lapa nahkoineen päivineen hitaasti uunissa valkoviinin ja italialaisen yrttitahnan kanssa. Ohje vinkkaa, että n. 8 kg lapapalasta riittää ruokaa noin kahdellekymmenelle. :)

Kun siinä hahmottelin, että kaksikymmentä on jokseenkin yhtä monta kuin minun ja V:n sormet yhteensä aloin harkita pitäisikö sian ympärille järjestää extempore- sunnuntaibrunssi.  Tavallaan onneksi pikainen soittelukieros paljasti, että jos tällaisen idean saa lauantaina, lähempänä puolta päivää, kaikki ihmiset ovat jo hajaantuneet kukin tahoilleen viikonlopuksi. Niinpä hylkäsimme paniikkivalmistelut ja päätimme, että vietämme rauhallisen viikonlopun. Lihan voi varmasti pakastaa kypsänä, sopiviksi annospaloiksi leikeltynä, jotain ankeaa arki-iltaa varten.

Maustetahnaan laitetaan fenkolia, chiliä, laakerinlehtä ja valkosipulia... Ai niin ja sipulia.


... jonka takia se on syytä laittaa kyllä ihan kunnollisen kokoiseen blenderikippoon. Needs more cowbell.
Ginger pig ohjeistaa, että liha tarvitsee seurakseen pullon valkoviiniä, kasan maustetahnaa, läjän sitruunoita ja possu pitää peitellä huolellisesti uunittelun ajaksi. Sitten possua paahdellaan uunissa sellainen joulukinkkuun verrattavissa oleva aika - yhteensä kaikkineen lähemmäs 9h.


fenkoli, laakerinlehti, italialainen maustetahna
Maustetahna läpsytellään sian lihapuolelle, nahkaa varoen.

Ja tämän jälkeen liha pitäisi olla ihan luulta irtoavaa ja pehmeää ja possun ruudutettu nahka paahdetaan vielä lopuksi ihan rapsakaksi.


Possua valellaan paiston aikana parin tunnin välein ja sitten eläin peitetään taas uudelleen leivinpaperilla ja foliolla.

Possusta tuli varsin hyvää, mutta jotenkin emme silti saaneet siitä ihan niin irtoavaisen suussasulavan pehmeää, kuin olimme ohjeen kuvailuista mieleemme maalailleet. Olisiko ollut, että emme sittenkään valelleet possua tarpeeksi usein, sillä lähdimme käymään uimahallissakin kesken tämän projektin:) Paahtoaika muodostui kyllä varmasti riittävän pitkäksi. Jätimme possun peittoineen uunin jälkilämmölle vielä nukkumaan mennessämme. Lihasta tuli pehmeää, ja se repesi kyllä vetäessä, mutta jotenkin olin kuvitellut, että olisimme saaneet siitä vieläkin hajoavaisempaa. Kyllä me veistä käytimme possun leikkaamiseen ruokapöydässä ja jotenkin en päässyt irti siitä joulukinkku - assosiaatiosta. Ensi kerralla ajoitan paistamisen niin, että paahtaminen tehdään heti possun kypsennyksen jälkeen. Kaikki nämä hankaluudet saattoivat johtua siitä, että possu sai asettua jälkikämmöllä uunissa yön yli.

pitkään paahdettu possun lapa
Jotenkin ajattelin, että nahan alla oleva rasva olisi sulanut enemmän ja liha olisi vieläkin lohkeavaisempaa.

Nahan paahtamiseen meni meiltä  PALJON (ainakin tuplasti) pidempi aika, kuin ohjeessa sanottiin. Lisäksi jossain vaiheessa kyllästyin odottamaan ja laitoin grillivastuksen päälle 180 asteessa paahtamisen sijaan :) Paahtamisajan pituuteen varmaan vaikutti myös se, että kun teimme possun hauduttelun valmiiksi lauantai-iltana, nahan paahto jäi sunnuntaille ennen ruokailua tapahtuvaksi. Jo enimmäkseen jäähtynyt possu vaati pidemmän ajan paahtuakseen, koska sen piti varmaan lämmitä ensin.
lavan paahtaminen paiston jälkeen
Kippoon syntyy paahtamisen aikana runsaasti nestettä, muttei se meillä ainakaan tullut yli.

Ja paahtaessa olimme lopulta liiankin varovaisia. Jos ikinä enää saan tällaisen palan käsiini, annan nahan paahtua oikein kunnolla kuplivaiseksi ja rapsakaksi joka paikasta. Se kuplinut 'crackling' oli toooosi ihanaa. V kuittaili, että kohta minä varmaan paahdan täällä siankorvia välipalaksi kun napsin sian päältä parhaiten kuplineita nahanpaloja. ;)

Koska kirja varoitteli, että paahtamisvaiheessa nahka palaa tosi helposti, hermoilin ehkä turhaankin siinä vaiheessa kun nahka lopulta alkoi saada väriä ja paahtua. Olisi pitänyt vaan antaa olla pidempään vastuksen alla.

sitruuna, rosmariini
Sitruunaa ja rosmariinia laitetaan myös paahtamispeltiin pediksi possulle.

Mutta kuten sanoin, hyvää tuli kaikesta huolimatta, vaikka tässä projektissa oppimista olikin aika paljon. Lihan kanssa tarjottiin vuokaan kertynyt paahtoliemi, joka rasvan kuorimisen jälkeen keitettiin kasaan n. puoleen alkuperäisestä tilavuudestaan. Liemi on todella sitruunaista, vaikka meillä ei ollut kuin 2 sitruunaa ohjeessa mainitun 4 sijaan. Sitruunaista, mutta hyvää. Jotenkin suorastaan keväisen olonen tapa laittaa possua.
viinin avaaminen blenderissä
Viiniparka ei aavista, mikä sitä odottaa.

Ja kun nyt kerran oli päätetty harrastaa niin harrastetaan sitten ;) V oli jossain vaiheessa hankkinut meille molekyylikeittiön kivijalkateossarjan The modernist cuisine. En kyllä ole lukenut sitä kokonaan, mutta välillä kirjoja tulee selattua silmät selällään ja ihmeteltyä että ahaa - ai noihinkin hiililuumuihin tarvittaisiin vakuumikammio. Ja seuraavaksi vakuumiuuni oliivimarenkien tekemiseen. Okei, aha, semmonen keittiö sitten. Lienee varmaan enää turhaa toistaa, että useimpia kirjassa mainittuja vempeleitä ei todellakaan löydy mistään kotikeittiöstä. MUTTA! V oli bongannut neloskirjasta vinkin, että paras laite viinin avaamiseen ei suinkaan ole hienoinkaan dekantteri vaan ta-daah! Blenderi! ;) Se kuulostaa ihan käsittämättömän brutaalilta, mutta Pojat olivat Tutkineet asiaa ja blenderiin oli päätynyt jopa Château Margauxia.  Lopputulemana oli todettu, että ainakaan aistinvaraisesti arvioituna viini ei vahingoitu mitenkään, vaan aukeaa nätisti.

Pakkohan sitä oli kokeilla.



Viiniä blendataan 30-60 sekuntia jonka jälkeen pinnalle muodostuneen vaahdon annetaan laskea. Ja sitten vaan juodaan. V teki minulle sokkotestin säästämällä lasillisen viiniä erikseen jotta niitä voitaisiin verrata blendailun jälkeen. Ja kyllä, nenä sanoo heti, että toinen viineistä on selvästi auki, toinen kiinni. Ja joo, blendattu viini on se joka on auki. Eikä se tunnu mitenkään pilaantuneen.

Tietysti tämä nyt ei ole temppu, jota ehkä näyttäisin ensitreffeillä tai hienoilla sukuillallisilla ;) Mutta me olemme nyt pari pulloa kierrättäneet blenderin kautta, eikä se viini tosiaankaan tunnu menevän mitenkään pilalle, aukeaa vain kauniisti. :) Tietysti, jos pullossa on sakkaa, sitä EI kannata kaataa sinne blenderiin. :)

Me kaadoimme viinin takaisin pulloon tarjoilua varten, sillä viinin kaataminen blenderistä lasiin nyt vaan tekee vähän oudon fiiliksen ;) Jotain rotia sentään ;)

Mutta siinäpä nämä sikaseikkailun ja siihen liittyvien projektien vinkit tältä erää. Niihin pakastettuihin osiin palataan sitten taas - myöhemmin.

Italialainen possunlapa uunissa (n. 20:lle, vie aikaa n. 8-9h)

maustetahna
1 valkosipuli - kynnet eroteltuna ja kuorittuna
5 laakerinlehtä
2 rkl rosmariinia hakattuna + oksia paistoastiaan
2 rkl fenkolinsiemeniä jauhettuna
2 rkl chilihiutaleita (kuivattua chiliä)
1 iso sipuli kuorittuna ja pilkottuna
merisuolaa
mustapippuria myllystä

lisäksi

8kg possunlapa
4 luomusitruunaa
1 plo valkoviiniä (750 ml)

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Viillä possun nahka sopivan kokoisiksi kuutioiksi. Me teimme melko pientä, mutta viiiltämisen kanssa pitää olla varovainen ettei viillä liian syvältä, jotta ruudut eivät valu pois possun päältä.

Laita  maustetahnan aineet tehosekoittimen jauhantaosaan tai vastaavaan. Aja rouheaksi massaksi. Hiero massa possun alapuolelle, varoen nahkaa. Lado paistoastian pohjalle sitruunan siivut ja rosmariinin oksat.

Laita possu isoon, syvään paistoastiaan. Ikea - pelti kävi hienosti. Lisää sitten viini ja peitä possu leivinpaperilla. Tiivistä vuoka sitten vielä kerroksella tai useammalla foliota. Sulje kulmat tiiviisti, jotta kypsentävät höyryt pysyvät sisällä.

Paista possua ensin 200 asteessa 40min. Sitten laske lämpö 150 asteeseen ja paista possua uunissa peiteltynä n. 7h. Valele possua viinillä ja vuokaan tulleilla paistoliemillä parin tunnin välein.

Kun possu on kypsää, ota possu pois paistoastiasta, kaada liemi kattilaan ja hukkaa sitruunat ja rosmariinit vuuasta. Halutessa voit myös pestä paistoastian, jolloin se pysyy nätimpänä vaikka tarjoilukäyttöä varten.

Lisää uunin lämpöä 180 asteeseen ja paahda possua uunissa nahkapuolelta vielä n. 40 min jotta nahka muuttuu rapeaksi ja kauniin paahtuneeksi. Kirjassa kehotetaan pitämään possua silmällä tarkasti, ettei se pala. Meillä kuitenkin yön yli viilentyneellä possulla paahtumiseen meni tosi pitkään ja lopulta paahtaminen tapoahtui grillivastuksella. Tarkoitus on saada possun pinta kuplivaikseksi kuten tuossa meidän possun pinnassa siellä täällä näkyy.

Kun possu paahtuu, kuori kattilassa olevan liemen pinnalta esiin noussut rasva pois. Keitä lientä kasaan n. puoleen tilavuudesta. Possun pitäisi olla todella pehmeää ja sitä voisi vetää haarukalla lautaselle. Tarjoa salaatin, beldatunb punkun ja redusoidun paistoliemen kanssa.  ;)

maanantai 10. syyskuuta 2012

Sian etuneljännes (!)


"Kuule äiti...." aloitin varovaisen lähestymisen puhelun varsinaista pihviä sikaa kohti, kun pakolliset kuulumiset oli jo vaihdettu: " Jos nyt hypoteettisesti kuviteltaisiin, että mulla olisi kellarin jääkaapissa neljäsosa sikaa - niin..." "Miksi?" kuului hieman tuskainen ähkäisy linjan toisessa päässä ennenkuin ehdin lauseeni: "...miten mun kannattais sitä leikata?" loppuun asti.

Otin ääneeni niin kepeän ja huolettoman sävyn kuin osasin ja selitin äidille, että V oli nähnyt kaupan itsepalvelutiskissä sian etuneljänneksiä ja ostanut sellaisen! :) V:n tuntien varmaan osaatte arvata mitä miehen päässä oli liikahtanut sianruhon sattuessa näkökenttään? "Ihan Mahtava pala eläintä!", kyllä joo.  V tuumasi jotta se ei pelaa joka pelkää ja lähti kaupasta 12 kilon sianpala kainalossa.


Kyllä minä sitä arkeen karusti palannutta nimipäiväsankaria siellä kellarin jääkaapissa tervehtiessäni mietin hetken, että on jossain määrin edesvastuutonta cittariltakin laittaa tuollaisia paloja esille kun kauppa parveilee meidän V:n kaltaisia opportunisti-metsästäjä-keräilijöitä:) Ja siellä se nyt sitten istui, eikä minulla ollut aavistustakaan mitä siitä teksisi; tai miten, sillä tutun kasslerin, ulkofileen ja lapapalan seassa ja ympärillä risteili kivikovia luita ja petollisia rustoja. Mitä voin sanoa? Onneksi on äiti, joka on lihamestari.

Luulen, että äidillä oli kerrankin vähän samanlainen olo siellä puhelimen toisessa päässä kuin minulla niinä kertoina kun yritän ratkoa äidin ATK - pulmia etänä. "Leikkaatte siitä selkärangan päältä vaan suoraan..." "Niin siis mistä, niinkun tästä urastako? Mutta kun... Sahallako, ai eikun veitsellä? Ai ei siitä, vaan siitä kylkiluiden vierestä? Mutta meneekö se... ? Aaa.... " Vaikkei äiti sanonut mitään sellaista, kuulin kyllä korvissani, miten äiti haluaisi tarttua veitseen ja lopettaa kaikki turhat kyselyt rusauttamalla veitsen.... Siihen sikaan ihan itse. :)



Enkä tiedä menikö se nyt ihan niinkuin äiti meinasi - varmaan ei, mutta tästähän lihamestari nyt voi sitten tarkkailla meidän tyylinäytettämme :)

Lihaa leikataan eri maissa eri tavoin. Tämä kuvissa esitetty on amatöörimuunnos suomalaisesta.

Me olimme nimittäin löytäneet ginger pigistä hauskan italialaisen reseptin hitaasti paahdetusta possunolasta, jota olimme paremman huvin puutteessa päättäneet kokeilla ;) Nyt tuosta etuneljänneksestä piti vain ensin saada irti se noin kahdeksankiloinen olkapää.

Olkapäästä tulee massiivinen, hieman kinkkumaisen näköinen pala, jonka keskellä on sekä litteä (olkapään) luu että osa etujalkaa.


Ja jos onnistumme jotenkin säilömään sen kasslerin ja ulkofileen pään niin hyvä. Niille aina keksii käyttöä, tuumailin ja speksailin jo V:lle miten erinomaista arista al lattea siitä ulkofileen kasslerpäästä saisikaan aikaan. Niin, muutaman päivän Putte P:n eksistenssiä huokailtuani aloin minäkin jo innostua tästä projektista.


Veitsellä kylkiluun saa kyllä irti selkärangasta, mutta ainakin meillä turvauduttiin miehiseen voimaan.

Jahka hoksasimme, mistä kohdin olisi syytä aloittaa, liha saatiin kuin saatiinkin paloiksi äitini ohjeilla; selkärangan ja kylkiluiden liitoskohdassa on tosiaan rustoa, josta pääsee läpi veitsellä.

KAsslerin päällä on littana kylkirivin päädyssä oleva luun jatke, joka lähtee nätisti irti.

Kun koko rustorivi on rikki (ks. jutun ensimmäinen kuva), kyljyksen ja kasslerin voi leikata irti viemällä veistä kylkiluiden suuntaan leikaten alas ja läpi.

me poistimme kyljysluut, mutta kyljykset pystyy leikkaamaan rustoista poikki kuten edellä kylkiluut irrotettiin selkärangasta.

Me halusimme säästää projektiamme varten mahdollisimman suuren olkapalan - joten yleisesti ottaen kai leikkaamisen voisi tehdä vieläkin enemmän vinoon jos tahtoo esimerkiksi enemmän sian rasvaa ja nahkaa mukaan sitä kyljysriviä koristamaan.


Me poistimme kyljysten luut, sillä suunnitelma tosiaan on, että se ulkofileen pää jota eräs lihamestari kehui ihan sisäfileen kaltaiseksi, mureaksi lihaksi, se kypsennetään jotenkin yhtenä palana. Ja no, kasslerille aina jotain keksitään.


Kyljysrivi ja kasler yhtenä palana sekä etulapa.

Äiti sanoi, että etuneljännes menee noin puoliksi, kun lihan leikkaa näin vinoon, mutta me saimme aikaan noin kolmen kilon reunapalan ja kahdeksan kilon luullisen olkapalan. Tämä varmaan johtui siitä kitsastelusta sen kyljysrivin leikkaamisessa. Joka tapauksessa veitsi löysi lopulta tiensä aika luonnollisen oloisesti kun seurailimme lihaskalvoja ja luiden pintoja. Naapurin koiralle ei paljon lihaa luiden ympärille jäänyt vaikka tämmöiset amatöörit asialla olivatkin.

lihan pinnasta näkee, mistä kohtaa kasslerin marmoroitunut ja läikikäs liha loppuu. Jostain siitä pistimme lihan poikki.

Ja kun nyt asiaa tässä mietin jälkikäteen, oli tosi hauskaa että V toi tuollaisen projektin kotiin - ainakaan ite leikatessa ei voi valittaa ettei saa juuri sellaisia paloja kuin haluaisi :)

Mutta nyt I heräsi, joten se, mitä possusta tehtiin jää seuraavaan juttuun. Stay tuned ;D


maanantai 3. syyskuuta 2012

Parempia ja huonompia lounaita eli munakoisotahna


kahdesti paistettu munakoisotahna maalaisleivällä

Tämä kesä on ollut lounaiden osalta aika vaihtelevaa; on olllut nitä parempia ja huonompia päiviä. Välillä äiti on saanut ruokaa, välillä tirsmuilevaa lasta paimentaessa on tuntunut siltä, että voi lapsi, söisin ilomielin sen, mitä edessäsi on ja menty ilman ruokaa. Välillä ja krhm - useamminkin kuin kerran olen syönyt jääkaapista kylmää Saarioisten äitien maksalaatikkoa. :) Ja tähän päälle, samaan hengenvetoon voinkin sitten kertoa, että Glorian ruoka ja viini sekä Glorian koti ovat päättäneet palkita suomalaisia, ansioituneita blogeja ja meikäläisten hengentuote on kisaamassa 11 esivalitun blogin kanssa parhaan ruokablogin tittelistä!

gloria paras ruokablogi 2012


Ainakin täältä tuttipullojen, ainaisen kaaoksen ja kärrykävelyiden rytmittämän arjen keskeltä se kuulostaa uskomattomalta, mutta niin vaan on. Ja vaikka paras sijoitus kisassa olisikin jo tässä; olla niiden 11 esivalitun finalistin joukossa, se on jo aikamoinen tunnustus. Kiitos vaan ja kumarrus, kyllä se täällä vauva-arjen keskellä tuntuu tosi mukavalta :)

Itse asiassa kun kuulin parhaan ruokablogin ehdokkuudesta muistelin jonkin suositun ulkomaisen blogin kirjoittajan joskus sanoneen miten hienolta, mutta samalla myös vähän hämmentävältä hänestä tuntui, kun joku julkisuuden henkilö sanoi lukevansa hänen blogiaan. Ehkä tässä on jotain samaa fiilistä. Vaikka blogia kirjoittaakin harrastuksena, on aika herättävä ajatus, että hei, siellä GR&V:ssä ne lukevat myös meitä ja pitävät näkemästään. Oho.

Lukijoiden suosikki, 2012


Ja siitäkin huolimatta, mietin viikonloppuna, minua oikeastaan jännittää enemmän kuinka lukijoiden suosikki- kisassa käy. Sillä vaikka on tietysti kiva, että reseptit jäävät talteen, pääasiassa tätä blogia jaksaa kirjoittaa siitä puhtaasta kirjoittamisen ilosta. Ja siihen liittyy hyvin vahvasti jakaminen. Jos tätäkin siis kirjoitan itseni lisäksi jollekin muulle, niin sinullehan se sitten olisi.

Mutta yhtä yllättäen kuin tuo ehdokkuus tuli, viinkonloppu päättyi ja ollaan taas siinä arjessa johon kuuluvat kiireiset lounaat. Tämä David L:n blogista napattu, kanelilla ja harissalla maustettu munakoisotahna on osoittautunut erittäin monikäyttöiseksi ja käteväksi mössöksi. Tein sen alunperin tapastyyppinen kattaus mielessäni, mutta niin se vaan päätyi omalle lounasleivälleni mozzarellan alle. Ja tarjosipa se minulle samana iltana myös mahdollisuuden karata ensimmäistä kertaa I:n syntymän jälkeen uimahalliinkin, kun miehet saivat tehdä tästä samanlaisen leivän itselleen alkupalaksi. Niinpä miehet saivat ruokaa hampaidensa väliin, minä karkasin uimaan ja varsinainen illallinen jäi uuniin. :) 

munakoiso, kaneli, harissa

Varsinaista kätevän emännän tahnaa! Makuasioista ei voi kiistellä, mutta olisin itse toivonut kanelia ja harissaa aavistusta enemmän mössööni. Mutta ensi kerralla sitten. Koska tahna on melko riittoisaa, meillä siitä tehtiin vielä hävikkiherkkuakin - mutta se on jo ihan toinen tarina.

David vinkkaa, että tätä voisi nauttia myös granaattiomenasiirapilla maustettuna mikä voisi kieltämättä olla ihan hauskaa - eri asia sitten taas on, mistä sellaistakin saisi. :) Niin ja muistakaa äänestää suosikkiblogejanne sillä sen ratkaisette te lukijat - linkki äänestyskaavakkeelle tuolla oikealla ylhäällä ja tässä.


munakoisotahnaa, maalaisleipä, mozzarella

Munakoisotahnaa (kipollinen, kuten minä sen tein)

3 munakoisoa
hyvää sormisuolaa
oliiviöljyä
2 valkosipulin kynttä, kuorittuna ja hienonnettuna
2 tl paprikaa
1 tl kuminaa (jeeraa), jauhettuna
1/8tl jauhettua kanelia
1/8 tl harissa - tahnaa tai chilikastiketta
1/4 kuppi vettä (60 ml - ei pakollinen)
2 rkl tuoretta sitruunamehua
1 rkl hienonnettua persiljaa

Leipään lisäksi per ruokailija
siivu maalaisleipää
n. puoliska suomalaiskokoisesta mozzarellapallosta
basilikaa
mustaa pippuria
öljyä

Huuhdo ja kuivaa munakoisot. Raidoita ne kuorimaveitsellä kuorimalla joka toisen raidan munakoisosta pitkisttäissuuntaan.

Siivuta sitten munakoiso parin sentin siivuiksi. Ripottele siivuille suolaa ja jätä ne itkettymään puoleksi tuntia, jotta ylimääräistä nestettä poistuu. Sekoittele välillä.

Kuumenna uuni 190 asteeseen ja voitele munakoisosiivut pullasudilla molemmin puolin. Voit tehdä voitelun myös voitelemalla leivinpaperin ja kääntämällä munakoisot paperilla niin, että öljyä tarttuu molemmin puolin. Asettele siivut leivinpaperille yhteen kerrokseen ja paista n. 25 min tai kunnes ne saavat hieman väriä. Käännä siivut paiston keskivaiheella.

Kun siivut ovat paistuneet pinoa ne leikkuulaudalle ja katko siivuoksi jotta kuori katkeaa suuhun sopiviksi paloiksi. Lisää loraus öljyä. kaikki mausteet, valkosipuli, harissa ja munakoisopalat sitten suureen kasariin ja muusaa niitä puuhaarukalla samalla kun paistat tahnaa. David lisää myös vettä, mutta katso tarvitseeko - minun ei tarvinnut, mössö ei ollut liian kuivaa.Paista kunnes mössö on sopivan paksua ja saanut hieman paistoväriä itseensä, (n.15- 20 min)

Mausta sitruunalla sekä persiljasilpulla. Tarkista suola ja pippuri.

Kokoa leipä  sipaisemalla sen päälle munakoisotahnaa, asettelemalla päälle mozzarella ja basilika. Valuta vähän hyvää öljyä ja mausta pippurilla.

Sitten nappaa leipä käteesi, kävele koneelle ja äänestä, vaikka tästä