lauantai 23. huhtikuuta 2011

Pekonilla ryyditetty sellerisalaatti eli niitä tukevampia lisäkkeitä

pekoni-sellerisalaattia

Oikeastaan ainoa salaatti, jossa olin syönyt raastettua juuriselleriä ennen tätä kevättä on ollut waldorfin salaatti. Ja kun ihan rehellinen olen, ennen viime vuotta en ollut edes ajatellut mitä siihenkään tulee; olin vain ajatellut että se on jokin hämmentävän hyvänmakuinen salaatti jossa on omenaa, usein juustoa, pähkinää ja "jotain". Olin melkein järkyttynyt, kun minulle valkeni että siinä on raastettua, raakaa juuriselleriä.

Kun juurisellerissä on vahva tuoksu niin sitä automaattisesti kuvittelee, että se on raakana kitkerän makuinen. Olin järkyttynyt, koska jouduin toteamaan, että en lopulta tunne usein keitoissa käyttämääni raaka-ainetta ollenkaan. Tuore juuriselleri on itse asiassa varsin pehmeän ja aromaattisen makuinen, eikä lainkaan kitkerä. Ja juuri sen takia se sopii niin hyvin vähän happaman omenan ja paahdetun pähkinän pariksi monessa eri tavoin tuunatussa salaatissa.

Puutarhakirjansa vihannesosassa (Tender vol I) Nigelin "remoulad of celeriac" - nimellä kutsuman sellerisalaatin muunnosta tein itse asiassa jo pari viikkoa sitten. Mutta jos pääsiäislauantain kokko- tai grillibakkanaalien jatkot pääsevät vierähtämään pikkutunneille, tämä saattaa olla oiva valinta paahtoleivän, pekonin ja uppomunien kanssa seuraavan aamun brunssille. ;)

pihvin lisukeIdut voi lisätä suoraan lautaselle, jos kaikki eivät voi niitä syödä.

Nigelin alkuperäisessä reseptissä salaattipohjaan tuli pelkkää juuriselleriä, ituja, pekonia ja lehtipersiljaa, mutta minä silppusin sekaan lisäksi sellerinvarren ja yhden happaman jonagold -omenan, koska mulla on jossain määrin selittämätön himo jääkylmään omenaan juuri nyt ;) Idut jätin pois, kun V on niille vähän allerginen ja raskaana olevillekin niiden kanssa suositellaan kuumennusta. Mutta kieltämättä; ne Nigelin käyttämät kauniin violetit retiisinidut olivat kirjan kuvassa upean näköisiä. Joten idättäjät hoi; tähän salaattiin idut kyllä sopivat ja tuovat niin makua kuin näköäkin.

Sellerisalaatin kauneus on minusta siinä, että voit tunettaa sitä haluamaasi suuntaan; pehmeä selleri taipuu omenan kanssa raikkaaksi, pähkinän kanssa täyteläiseksi ja creme fraiche sitoo makuja yhteen ja sinappi tuo ryhtiä.

Yrttipuolella Nigel sanoo, että sellerin parhaan ystävän lehtipersiljan puuttuessa voi sen kanssa kokeilla myös timjamia ja rosmariinia sekä rakuunalla maustetuja viinietikoita. Aika jännä ajatus tuo rakuunaviinietikkakin.

Tein tämän ihan perinteisillä pekonisiivuilla, mutta kieltämättä, jos sinulla on aikaa ja ylimääräistä sherryviinietikkaa jossain, niin tämän salaatin kanssa kesällä tekemäni mausteut pekonisiivut olisivat ihan ykkösiä. Pekoni tuo pehmeään ja raikkaan hapankermaiseen salaattiin mukavasti syviä, paahtuneita aromeita joita maustamisella voisi vielä ennestään korostaa jopa hieman parfyymiseen suuntaan.

Niin tai näin; perusohje on juuri sopivan simppeli vähän väsyneeseen aamuun. :)

sellerisalaattiSalaatin voi tehdä pelkästä selleristä tai sekaan voi laittaa myös omenaa. Toimii molemmilla tavoilla.

Pekoninen sellerisalaatti (1 kulhollinen)

kastikkeeseen
250ml creme fraichea
1/2 sitruunan mehu
2 rkl täysjyväsinappia
mustaa pippuria

salaattipohjaan

n. 500g juuriselleriä
1 paketti pekonia (8-10 siivua)
50g ituja (mung pavun ituja tai retiisin ituja suositellaan ohjeessa)
iso kourallinen lehtipersiljaa
omia lisäyksiä
1 jonagold - omena
1 sellerinvarsi

Sekoita kastikeaineet keskenään ja maista. Lisää tarvittaessa vähän suolaa ja pippuria.

Raasta selleri ja omena karkeaksi raasteeksi. Helpoiten tämä kävi kenwoodin karkealla raastinterällä, mutta varmaan raastinraudan kanssakin selviää. Suikaloi sellerin varsi ihan ohuesti ja huuhtele idut.

Sekoita raasteet, silputtu selleri ja kastike keskenään, paista sitten pekonit pannulla ja leikkele paistuneet pekonit postimerkin kokoisiksi paloiksi. Sekoita salaattiin pekonia ja koristele iduilla. Tarjoa välittömästi kun pekoni on vielä rapsakkaa.

torstai 21. huhtikuuta 2011

Sitruunapiirakka ja pääsiäistunnelmia

tipuja
Lähdin eilen Tampereelta vanhempien luo pohjanmaalle viettämään pääsiäistä. Ja arvaattekos mitä!! Täällä odotti varsinainen yllätys! Oikeita pääsiäistipuja!

Juttellessani viikolla äidin kanssa puhelimessa, hän sanoi minulle että "meillä on täällä työpaikalla nyt ihan pääsiäinen. Meillä on täällä tipuja". Tietysti ajattelin että äiti vitsailee ja kaupalla on laitettu tipuja ja rairuohoa pääsiäiskoristeiksi. Noh, täällähän oli kuin olikin tipuja, monta tipua! Päätin nyt laittaa kuvan teille näistä ihanista otuksista. <3 Tänään pikkuiset lähtevät takaisin kotikanalaan. Kuvien hassu värisävy johtuu muuten tipusten lämpölampusta.

Kaksi ankkaakin oli päässyt mukaan

Sitten tipuista toiseen aiheeseen, pääsiäiseen sopivaan herkkuun. Tein tuossa jokin aika sitten sitruunapiirakkaa siskon twiittaamasta linkistä innostuneena. Suomen kuvalehden jutussa kerrotaan, että sitruunatortun tekemiseen voi ranskalaisittain omistaa koko päivän, tämän reseptin torttu oli kuitenkin nopea ja helppo valmistaa. Suunnittelin, että tätä voisi tehdä uudestaan nyt pääsiäisenä jälkiruuaksi tai kahviherkuksi. :)

Piirakka on ihanan keväinen ja raikkaan sitruunainen. Alkuperäisessä ohjeessa piirakka suositellaan nautittavaksi mascarpone-hunajakerman kanssa. Minä puolestani sekoitin jääkaapista löytyvistä creme vanillasta ja kreikkalaisesta jugurtista kastikkeen.

sitruunapiirakka
Oikein hyvää ja tipurikasta pääsiäistä kaikille!

Sitruunapiirakka

Pohja
50 g voita
50 g tomusokeria
1 kananmuna
100 g vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria

Täyte
4 kananmunaa
150 g sokeria
1,5 dl ranskankermaa
1 sitruunan mehu
1 limen mehu
0,5 dl vehnäjauhoja

Vaahdota voi ja sokeri keskenään kuohkeaksi seokseksi ja lisää muna. Siivilöi joukkoon jauhot ja vaniljasokeri. Ohjeessa mainitaan myös mantelijauhe, mutta koska minulla ei sitä ollut, laitoin hieman lisää vehnäjauhoja (n. 1 rkl). Painele taikina irtopohjavuokaan ja sen reunoille. Peitä taikina foliolla jonka päälle voi kaataa painoksi esimerkiksi kuivia herneitä. Paista 200 asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia, kunnes pohja on kauniin värinen ja rapean kypsä. Poista folio ja herneet ja anna jäähtyä.

Vaahdota täytteeseen tulevat munat ja sokeri kuohkeaksi, lisää joukkoon ranskankerma ja sitrusten mehut. Siivilöi sekaan jauhot ja sekoita. Kaada seos jäähtyneen pohjan päälle ja paista uunissa 180-astetta 25-30 minuuttia.

Jos haluaa, piirakan pinnan saa kauniiksi ja rapeaksi ripottelemalla siihen ruokosokeria ja kuumentamalla piirakan pintaa polttolampulla tai uunissa grillivastusta käyttäen. Piirakka oli aika kaunis ilma tätäkin vaihetta, joten jätin sokerin laittamatta. :)

Jäähdytä piirakka ja tarjoa mascarpone-hunajakerman tai esimerkiksi vaniljavaahdon kanssa.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Kaikenmaailman välipaloja...

puolukkavälipala
Jollakulla voi ehkä ollakin sellainen tunne, että viimeisen puolen vuoden aikana blogissa on ollut jotain erilaista kuin aiemmin. Jotain sellaista, mikä ei varsinaisesti pistä silmään, mutta...

Tämä tarkkasilmäinen lukija ei välttämättä ole lainkaan väärässä. :) Joku on saattanut huomata, että makeita reseptejä on useammin kuin ennen, toinen että postauksia tulee välillä enemmän, välillä vähemmän, kirjoitusvirheitä on selvästi enemmän ja kolmas on ehkä pannut merkille raakojen kalojen puutteen. Myös viinisuositusten väheneminen on saattanut pistää jollakulla silmään. Mutta: sille kaikelle on syy.

No, tässä vaiheessa varmaan jo arvaatte mitä aion teille kertoa? :) Kyllä, juuri niin - ihan oikein päätelty :) A saa pikkusiskon tai veljen heinäkuussa! Ja ei, me emme tiedä kumpi sieltä sitten tulee, emmekä ajatelleet sitä etukäteen urkkiakaan selville. Mutta sen verran olemme Sätkyn elämästä kuulleet, että kaikki pitäisi olla hyvin ja viimeinen raskauskolmannes alkaa vajaan parin viikon päästä. Aika kuluu juuri nyt jotenkin tosi nopeasti.

Minä olen päässyt tosi vähällä koko tähän astisen odotteluajan; ei oikeastaan pahoinvointia eikä suurempia ruoka-aversioita. Muutenkin jaksaminen on kaiken voittavaa väsymystä lukuun ottamatta ollut hyvä. Ainoa ruoka, jota ei tee yhtään mieli on ollut kana. Se on tosi hassua, kun ajattelee ettei se ole edes mikään vahvan makuinen. Mutta niin se vaan on; kokkasin kokonaisen kanan syksyllä vielä tajuamatta, että kana ei maistu. Kun sitten nostin uunissa ihanaksi paahtuneen, tuoksuvan kanan pöydälle tuumasin että: "Ei tässä mitään vikaa ole, mutta kukahan tämän syö?" :)

Ruokavalion muutos on aiheuttanut jotain yllättäviä "uups" - tilanteita. Yksi hankalimpia oli kieltämättä se, kun isäinpäivän jälkimainingeissa menimme illalliselle Merituulille. Noh, viini oli helposti ohitettu koska tarjouduin kuskiksi, mutta Merituuli oli laittanut ihanaa kombu-merilevällä maustettua siikaa, jota olisin normaalitilanteessa ehdottomasti halunnut maistaa. No, yritin parhaani mukaan hämätä emäntää, että itse asiasa en maistanut kalaa ja kiitin luojaani siitä, että A pitää sushista. Sillä A sai sitten maistikaspalani kun silmä vähän vältti. Kyllä Merituuli taisi sen huomata ja jouduin mielessäni manaamaan, että tätä temppua pyydän kyllä anteeksi, kunhan homma vähän etenee ja ollaan turvallisemmilla vesillä. :) Ja todettakoon, että sain anteeksi. :)

Oikeastaan alku oli hankalinta juuri siksi, ettei asiasta halunnut oikein sanoa vielä kenellekään ennen rakenneultraa ja maagisen 3kk rajapyykkiä. Väsymys kuitenkin iski heti ja suuresti rakastamani kirjoittelu (myös tänne blogiin) muuttui kertaheitolla ainakin dekadilla vaikeammaksi. On pitänyt opetella pärjäämään n. 5 min keskittymiskyvyllä ja olemattomalla muistilla. Kaikki mitä ei heti kirjoita ylös, lakkaa olemasta olemassa viimeistään puolen tunnin päästä. :)

Raskauden mukana seuraa siis tietysti lista ruokarajoituksia. Ne eivät sinällään ole hankalia, mutta niissä on ansoja, joita ei vaan tajua. Oli oikeasti aika lohduttavaa, kun ennen Uuden Seelannin matkaa kyselin lääkäriltä että mitä sitä nyt sitten uskaltaa syödä ja mitä ei, niin lääkäri vaan totesi että normaali raskaus kestää normaalin elämän. Noita viisaita sanoja olen palautellut sitten mieleen kun on ahdistanut että onko jokin turvallista vai ei. Jossain kohdin on vaan annettava olla, eikä saa tehdä jutuista liian suurta ongelmaa.

Niitä vältettäviksi suositeltuja ruokia kuitenkin tulee koko ajan vastaan, mutta olen ajatellut että kunhan suurimman osan nyt osaa ansoista välttää, niin loppu varmaan menee sitten elämä tapahtuu - osastolle. Jos nyt ottaa jotain esimerkkejä, niin töissä olen oppinut välttämään salaatteja joissa on herne-maissi-paprikaa tai herneitä (pakasteet pitäisi kuumentaa) majoneesikastikkeita ja leipoessani yritän olla maistelematta taikinaa (raaka kananmuna), juustoista olen alkanut kytätä onko tuotteeseen käytetty maito pastoroitu vai ei ja kaikki vakuumipakattu kala on jäänyt tiskiin. Parmesanraasteen maidon pastöroimattomuuden tajusin vasta paljon myöhemmin, sillä en osannut epäillä kovaa juustoa... Ja umpiopakatun ohella raaka kala on tosiaan saanut jäädä, vaikka sydämestä riipaisee. Vähänkö menen sushille, kun bebe masusta poistuu! Mutta silti tulee aina pikkufiboja, joista ei vaan tule edes miettineeksi. Niinkuin sekin kerta kun oltiin ystäväni M:n kanssa kahvilla ja päätin ottaa kahvilassa tehdyn terveellisen hedelmäsmoothien kahvin kanssa pullan sijaan. Vasta myöhemmin tajusin että smoothieen tuoreiden hedelmien ohella käytetty mansikka oli varmaan pakastettua, mutta oliko se kotimaista jonka saa syödä kuumentamatta vai ei? Sitä nyt ei voi tietää enää, mutta enpä jäänyt moista murehtimaan.

Eiköhän sätky "kaikista näistä haasteista" huolimatta ;D ole ihan hyvin pärjännyt matkassa mukana. Minusta on hyvä että tietoa on ja sitä jaetaan, eikä siitä kannata ahdistua. Tavallaan sekin auttaa, että voi ottaa asioista selvän, eikä tarvitse arvailla. Mutta se ei ole vaavillekaan hyväksi, että loputtomasti stressaisi mitä voi ja mitä ei voi syödä. Stressi todennäköisesti aiheuttaa hänelle enemmän haittaa kuin tahaton tomaus parmesania pastan päällä. Kunhan katsoo suuret linjat kohdalleen niin lopun voinee sitten ajatella kuuluvan osastoon että mekin olemme joskus syntyneet, vaikka kaikkea tätä tietoa ei ole ollutkaan saatavilla.

Oleellisinta lienee, että syödään terveellisesti ja monipuolisesti ihan tavallista puhdasta ruokaa. :) Kaikelta ei voi varjella - ei nyt eikä tulevaisuudessa ja se kaikki menee osastoon elämä.


pannariaNälän tunteen puutteesta huolimatta pitäisi ymmärtää laittaa jotain purtavaa ja syödä ennenkuin energia täysin loppuu...
Nälkä on jo yleensä aika hallitsematon, kun se nälän tunne sitten lopulta tulee... :)



Kotona tietysti se helposti väsyminen ja ajatuksien karkailu on tehnyt ruuanlaitostakin vähän haasteellisempaa. Kaikki enemmän kuin kolme vaihetta vaativat ruuat ovat haasteellisia kun puolet vaiheista tahtoo unohtua matkan varrella :) Sitä on alkanut kovasti arvostaa ruokia, jotka voi vaan koota yhteen kippoon ja työntää uuniin, erilaisia keittoja ja tietysti pastaa. Monimutkaisempaa jaksaa laittaa lähinnä kun on oikein levännyt ja virkeä olo. Ja kun energiatarve iskee täysin ilman varoittavaa näläntunnetta, erilaiset pikavälipalat ovat varsin tarpeen.

Ja jotta ei menisi vain pölinäksi, niin laitetaan tähänkin postauksen loppuun yksi tuollainen välipala, jota itse asiassa tein opiskeluaikana varsin usein. Se on opittu eräältä vanhalta ja viehättävältä rouvalta joskus kauan sitten. Idea on yksinkertainen ja lopputulos kevyt ja raikas. Aikoinaan opin pitämään rahkasta tämän välipalan vuoksi, sillä raikkaalla puolukalla ja sokerilla maistettu piimä tekee rahkapilvistä ihan unelmasilkkisen oloisia ja ihania. Kannattaa kokeilla, vaikkei raskaana olisikaan ;)


Puolukkainen rahkavälipala (1 kippo)

n. 1-2 rkl puolukoita tai karpaloita (tuoreita tai pakaste) tai sokeroitua puolukkasirvosta 1/2 rkl
n. 1 tl sokeria (tai maun mukaan enemmän)
1,5-2 dl piimää
n. puoli purkia tai 100g maitorahkaa

Murskaa puolukat sokerin kanssa kupin pohjalla. Lisää piimä, sekoita ja maista onko vaaleanpunaiseksi värjäytynyt piimä riittävän makeaa. Lisää sokeria jos tarvitsee.

Sitten nostele teelusikalla rahkaa pieniksi saariksi puolukkapiimään. Ja sitten vaan nautitaan.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Pinaattista, minttuista ja sitruunaista linssikeittoa, eli kevät kulhossa

minttuinen ja sitruunainen linssikeitto


Minä rakastan nykyisin linssikeittoja. Oikeastaan voisi sanoa, että olen oppinut rakastamaan niitä vasta aikuisiällä, mutta rakastuminen on ollut nopeaa ja kiintymys sitäkin syvempää. Ja miksi ei: ne ovat niin monipuolisia ja ruokaisia. Niitä on helppoa ja nopeaa tehdä. Niin, ja ihania linssejä on älyttömän monenlaisia.


sitruunainen linssikeitto

Tämä keitto on raikkaan erilainen kuin ne linssikeitot joita yleensä teen. Tässä on paljon keväistä minttua ja pirteää sitruunaa ja lisäksi paremmin keittämistä kestävät du puy -linssit jätetään keittoon kokonaisina, joten keitosta löytyy myös tekstuuria! Jotenkin en ollut koskaan tullut miettineeksi, että minttu ja sitruuna sopisivat vihreiden linssien kanssa, mutta niin vain on. Keittoon tulee mukavasti ryhtiä muutamasta pancettakuutiosta, jota lisätään keittopohjaan, mutta ne voi jättää poiskin jos haluaa tai korvata vaikka parilla sardellifileellä. Ja koska luen edelleen Nigelin kirjoja läpi, alkuperäinen ohje on yllätys yllätys Nigelin käsialaa (Tender vol I) - taas. :)

Ihan ehdottomasti kokeilemisen arvoista kevätruokaa, sillä yrttien ja sitruunan sinfoniana se on lyömättömän keväinen. Mutta tämä soppa on myös ihan loistopaikka hävittää syksyn viimeiset pinaatit, sitten kun ei niistä muutakaan keksi :)

Ihanaa ja keväistä maanantai-iltaa jokaiselle... :)

pinaatti kulhossa

Pinaattista, minttuista ja sitruunaista linssikeittoa (n. 4:lle)

1 iso tai 2 pientä sipulia
oliiviöljyä
3-4 kynttä valkosipulia
pieni kourallinen savustamatonta pekonia tai pancettaa (otin yhden n. 3-4 mm paksun pancettasiivun ja silppusin kuutioiksi)
Pieni nippu sileälehtipersiljaa
250g eli reilu 2,5 mutta vajaa 3 dl vihreitä Du Puy - linssejä (tai castellucio) joka tapauksessa sellaisia, jotka eivät hajoa keitettäessä
litra liha-, kana- tai kasvislientä
Pinaattia - kaksi suurta kourallista (laitoin paketin babypinaattia)
sitruuna
muutama oksa minttua
(pari laakerinlehtä - ei pakollinen mutta laitoin)


Silppua sipulit ja valkosipuli sekä kuutioi pancetta. Laita sipulit ja pancetta kattilaan ja kuullota niitä öljytilkassa kunnes sipuli on kullankeltaista ja aromikasta. Silppua persilja ja sekoita mukaan.

Huuhtaise sitten linssit ja lisää pekonien ja sipulien joukkoon. Lisää liemi ja anna kiehahtaa. Kuori vaahto jos sitä nousee pintaan. Lisää halutessasi pari laakerinlehtä ja anna kiehua hiljakseen iloisesti poreillen kunnes linssit ovat pehmeitä mutteivät vielä hajoa yhtään - ehkä n. 25 -30 min.

Pese pinaatti ja jos käytät isolehtistä pinaattia, pilko lehtiä hieman. Laita sitten pinaatit pannuun ja kuumenna niitä kannen alla omassa höyryssään hetken, kunnes ne nahistuvat ja muuttuvat ihan smaragdinvihreiksi. Sitten purista pinaatti kuivaksi ja silppua se.

Laita pinaattisilppu kuumennettujen keittokulhojen pohjalle ja mausta valmistunut keitto ennen kulhoihin jakamista; lisää keittoon suolaa, pippuria, sitruunan mehua ja revittyjä mintun lehtiä kunnes maku on sopiva. Meillä taisi mennä n. puolen sitruunan mehu ja 4-5 mintun lehdet.

jaa keitto kulhoihin ja korista mintun lehdillä ja sitruunan palasilla, niin että jokainen voi lisätä sitruunaa halutessaan.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Kaura-rahkapohjaan tehty pähkinäinen parsa-vuohenjuustopiiras

pähkinäistä parsapiirakkaa

Eilen, lauantaina aamulla oli kyllä ihan fiilistelyaamu. Kaikki nukkuivat aika pitkään ja minä kuuntelin hiljaa musiikkia ja mietin elämää ja sitä, miten hyvin se juuri nyt onkaan. Aloin puuhailla ilman kiirettä ja inspiroiduin keväisestä auringosta niin, että päätin pyöräyttää pienen kevättä pursuilevan aamiaspiirakan parsasta.


125g rahkaa

Pohjataikinan rahkapohjan muistan jostain kouluajoilta; se on helppo ja hieman kevennetty voitaikina, johon laitetaan mukaan rahkaa. Rahka tekee pohjasta aavistuksen happaman ja jollain tapaa keveämmän kuin normaalista voitaikinasta. Sinänsä ohje on klassinen, mutta siitä on tosi tosi pitkään, kun olen viimeksi tehnyt tätä. Ja kun puntaroin täytteen aineksia mielessäni, päätin lisätä pohjaan vielä vähäsen luomukarahiutaleita. Voi luoja, että siitä tuli hyvää! V totesi piirasta maistellessaan että tuo pohjataikina on ihan syntistä... Ja otti toisen palan... :) Tulkitsin tämän niin, että tätä piirakkaa saa tehdä toistekin.

parsaa, pähkinöitä, vyohenjuustoa ja rucolaaPohja kannattaa täyttää vasta uunipellillä tai leivinpaperin päälle laitettuna. Tämä ei ole hyvä idea... :)

Pähkinäisestä parsapiiraastani tuli mukavan erilaista ja raikasta; ei yhtään sellaista raskasta ja rasvaa tihkuvaa vaan kaikki yrtit, parsa ja pähkinät tuntuivat niin keväisiltä ja olivat hyvin tasapainossa vähän miedomman makuisen vuohenjuuston kanssa. Täytteeseen paahdettujen pekaanipähkinöiden maku korostuu timjamihunajalla ja herkkä kolatun vuohenjuusto tekee kokonaisuudesta rikkaan. Vaikka piiras syntyi täysin vapaan assosiaation tuloksena, se onnistui yli odotusteni.

kaura-rahkavoitaikinaLevyn voi kaulita pariin kertaan ja taitella kolmeen ensin, jos tuntuu että rakenne sitä vaatii.

Ainoa mitä olisi voinut sekunnin pidempään pohtia siinä meikäläisen euforisessa aamuflowssa oli se täyttämispuoli. Kun sen pohjan kaulitsee, se kannattaa siirtää uunipellille kaulinta apuna käyttäen ja täyttää VASTA sitten :) minähän lätkäisin täytteen piirakalle ja tein reunoihin "hapsut" jotka sitten taittelin piiraan päälle ennenkuin tulin edes ajatelleeksi, miten piiraan saa enään siirrettyä pellille. No, kahta lastaa käyttäen sain sen taiteiltua jotenkin, mutta ulkonäkö otti vähän itseensä.


parsapiiras raakanaArvatkaapa, katkesiko piirakka keskeltä kun yritin siirtää sitä täytettynä lastoilla? ;)


Mutta: ihan kivasti se paikkaantui uunissa kun taikinassa on leivinjauhetta; se nostaa taikinaa sen verran jotteivät pienet kauneusvirheet niin helposti edes näy. :) Eikä se hieman persoonallisemman näköinen lopputulos haittaa muutenkaan tämmöisessä oman perheen kokkailussa; pääasia että siitä tuli tosi hyvää.

Koska tarjosin piirakan brunssina, tein vielä jokaisen palasen päälle uppomunan ja paistoin aamiaspöytään paketin pekonia. Ja jotta annoksesta tulisi oikein keväinen, huuhtelin myös vähän salaattia lautaselle. Vaikka piirakka oli hyvää lämpimänäkin, söin sitä jälkikäteen myös lounaaksi/välipalaksi, eikä se siitä ollut kärsinyt. Päinvastoin, parsan maku nosi ehkä vielä paremmin esiin jäähtyneenä.

parsapiirakkaLeivinjauhe pelastaa, valmiista piirakasta ei huomaa yhtään, että se ei ollut raakana ihan prinsessa... :)

Kaura-rahkapohjaan tehty pähkinäinen parsapiirakka ( riittää ainakin 6-7:lle palanen)

pohja
125g voita
125g rahkaa
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta

täyte
1 sipuli siivuina
1-2 kevätsipulin vartta
7 parsaa
n. 3-3,5 dl rucolasalaattia
pari kourallista pekaanipähkinöitä
150g vuohenjuustoa (kolatun verneri)
2 tl hunajaa
1-2 rkl vadelmaviinietkkaa
öljyä (2-3 rkl täytteeseen)
1 muna
tuoretta timjamia silppuna (ehkä 1-2 rkl)
mustaa pippuria
chilisuolaa

Sekoita kylmä rahka ja voi keskenään yleiskoneessa ja lisää sitten kaikki keskenään sekoitetut jauhot. Nypi murusiksi tai anna yleiskoneen muodostaa taikina. Tarkoitus ei ole antaa taikinan vaivaantua enempää kuin sen verran, että kaikki aineet ovat sekaisin. Nosta taikina sitten hetkeksi viileään jäähtymään ja asettumaan.

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Huuhtaise parsat ja rucola, suikaloi sipuli ja pilko sitten parsat n. 1,5 cm pätkiin.

Laita paistinpannulle tilkka paistamisen kestävää oliiviöljyä ja laita sipulit kuullottumaan öljyyn. Kun sipulit alkavat vähän pehmentyä, lisää parsa, loraus vaaleaa viinietikkaa ja jatka kuullottamista vielä minuutin verran, jotta etikka höyrystyy. Kaada sitten parsat ja sipulit kulhoon ja lorauta päälle vähän hyvää extra virgine - oliiviöljyä. Paahda pähkinöitä kuivalla pannulla juuri sen verran että ne alkavat vähän tuoksua pähkinäiselle, lisää ne mukaan täytteeseen.

Silppua sen jälkeen rucolaa kolmisen pientä "kourallista" (eli kokonaan tuo arvioimani määrä) ja lisää se täytteeseen. Silppua mukaan myös huuhdottu kevätsipuli ja tuoretta timjamia. Lisää kananmuna ja mustaa pippuria.

Kaulitse sitten pohja. Jos pohjataikinassa näkyy vielä "voisempia" kohtia se kannattaa kaulita ja taitella pariin kertaan vähän välejä jauhottaen, jotta saat tasaisemman rakenteen. Minä kaulitsin taikinan pari kertaa suorakaiteeksi ja taittelin sitten kolmeen ja kaulin uudelleen.

Sitten kaulitsin taikinasta n. 4 mm paksun, suorakaiteen muotoisen levyn. Tässä kohdin levy kannattaa jauhottaa, kietaista kaulimen ympärille ja siirtää pellille.

Laita sitten taikinan keskelle täyte, täplitä täyte vuohenjuustosattumilla ja valuta vähän hunajaa. Rouhi täytteen päälle vielä mustaa pippuria ja ripsauta suolaa (laitoin punaista chilisuolaa myllystä). Tee sitten piirakan molempiin pitkiin reunoihin n. 2,5 cm leveät "hapsut" jotta saat taitettua ne piiraan päälle ja pinnasta mielenkiiintoisemman näköisen.

Taittele sitten hapsut vuorotellen täytteen päälle kohti keskustaa, vähän kuin palmikoisit piirakan.

Voitele piirakka kananmunalla ja paista uunissa 200 asteessa n. 20 min tai kunnes pinta on kauniin ruskea ja sula juusto hieman valuu hapsujen välistä.

Tarjoa teen kanssa, uppomunalla ja pekonilla tai ilman.

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Pähkinäistä raastesalaattia omenasta, fenkolista ja punakaalista

omena-kaalisalaatti
Meillä on ollut jonkinlainen raastekausi. Kai se osittain lähti siitä taannoisesta Valio - kokkausillasta, jossa oli tehty waldorffinsalaattia (jonka ohjetta en kyllä enää löytänyt Valion netistä linkattavaksi tähän). Siinä salaattiin oli sekoitettu keitettyä riisiä, joka oli minusta vähän turhaa, mutta tuoreen raastetun omenan, sellerin ja pähkinöiden maku jäi mieleen niin, että erilaisia rikkaampia raasteita alkoi tehdä tavattomasti mieli.

Vaikka lehtevät salaatit vähitellen kevään tullessa vahvistuvat ja "oikeaakin" salaattia alkaa saada, nyt on hyvä aika käydä käsiksi uusiin kevätkaaleihin, punakaaleihin ja omenoihin ja tehdä raasteita. Niistä tulee kivan keväisiä kun sekaan laittaa omenaa, pähkinää ja tuoreita yrttejä. Kastikkeeksi voi laittaa jotain öljypohjaista, kermaviiliä tai vaikka creme fraichea.

Tätä punakaalista, omenasta, fenkolista ja paahdetuista pekaanipähkinöistä tehty ja vuohenjuustolla täplitetty salaatti tuli tehtyä sen taatelisella cous-cousilla täytetyn lampaan värikkääksi lisäkkeeksi. Alkupalaa lukuunottamatta kaikki illallisen ohjeet olivat jonkinlaisia Nigelin Tender - kirjasarjan ohjeiden tuunauksia, eikä tämä ollut poikkeus. Kun alkaa kirjaan perehtyä, niin eikös se sitten ole kahlattava läpi asti? ;) Alkupalaksi muuten laitoin jo aikaisemminkin tekemiäni friteerattuja kukkakaaleja, joiden frittitaikinaan laitoin nyt kivennäisveden tilalle olutta ja raastoin vielä mukaan sitruunan kuoren.

Vähän muuttelin Nigelin salaattireseptiä, koska olimme lähdössä ulkoilemaan ja halusin tehdä "raasteet" jo etukäteen. Ja kun raasteet jättää kippoon, ajattelin ettei pieni marinoituminen ainakaan pahenna niitä. Lisäksi vielä totesin, että punakaali värjää omenan ihan täysin jos sekoitan raasteet, joten laitoin punakaalin ja omena-fenkoliseoksen omiin kippoihinsa. Omena ja fenkoli saivat päälleen kunnolla sitruunan mehua pitämään värin vaaleana ja punakaaleille ripsautin vähän Riitalta saamaani tryffelillä maustettua rypäleöljyä ja vaaleaa balsamicoa. Toiveenani oli, että kaalipalat mehustuisivat ulkoilun aikana. Jos ei tälläistä ulkoilua ole välissä, ei niitä kaaliraasteita välttämättä tarvitse marinoida mitenkään etukäteen, sillä en tiedä oliko tuolla pienellä tekeytymisajalla lopulta mitään merkitystä lopputuloksen kannalta. Salaatista tulee ihan mehukasta kunhan sen kaalin vaan silppuaa viipaleiksi tosi hienolla terällä. Eikä olisi hassumpi idea käyttää tähän vaikka pehmeämpää kevätkaalia, jota alkaa jo saada.

Ja sitten kun ohjeeseen kuulunutta sinihomejuustoa ei ollut jääkaapissa, käytin tilalle miedon ja kermisen makuista Kolatun vuohenjuustoa, joka oikeasti on maultaan jotain vuohenjuuston ja miedon brien välistä.

Ihan ok salaatti, jossa omena ja mieto vuohenjuusto yhdessä pähkinän kanssa olivat minusta hyvä yhdistelmä. Sekaan olisi kyllä sopinut laittaa meheviä ja upeasti keväisiä auringonkukan versojakin - jos olisi älynnyt :) Sinihomejuustolla salaatista tulisi kieltämättä aika erilainen, mutta varmaan ihan hyvä siitäkin?

kaaliraasteJos se yleiskoneen silppuriosa lojuu kaapissa, niin kaivakaapa se nyt esille. Nyt on hyvä aika silputa ja raastaa.

Punakaali-pähkinäsalaatti (lisäkkeenä riittää varmasti 4-5;lle, määrät niinkuin minä salaatin tein)

1/4 kohtuullisen suuresta punakaalista
1/2 fenkolia
1 iso hapan omena (jonagold)
sitruunan mehua
(porkkanan jätin pois, mutta se oli alkuperäisessä)
1 pieni kolatun vuohenjuustopötkö (n.100-150g?) (tai alkuperäisen ohjeen mukaan 150g sinihomejuustoa)
isohko kourallinen pekaani- tai saksanpähkinöitä
sellerin varsi
lehtipersiljaa (tähän olisi sopinut auringonkukan versot toooosi hyvin!)

kastikkeeseen laitoin (suurin piirtein nigelin öljy-etikkamääriä noudatellen):
pekaanipähkinäöljyä (n. 5 rkl)
vaaleaa balsamicoa (n. 2 rkl)
rakuunasinappia (n. 2 tl)

Nigelin kastike (kirjasta)
2 rkl mietoa punaista viinietikkaa
2 tl dijon - sinappia
2 rkl maapähkinäöljyä
3 rkl saksanpähkinäöljyä
hippu sokeria

Siivuta omena ohuelti mandoliinilla tai tehosekoittimen silppuriosalla. Omena kannattaa jättää kolmiomaisiksi siivuiksi, se tuo hauskaa tekstuuria.

Siivuta huuhdottufenkoli ja sellerin vrsi ja sekoita omenaviipaleisiin. Pirskota päälle heti sitruunan mehua jotta siivut eivät värjäänny. Paahda kuivalla pannulla pähkinät sekaan.

Silppua punakaali erittäin ohueksi siivuksi. Jos joudut jättämään salaatin joksikin aikaa sekoittamatta, voit maustaa kaalirastetta tilkalla öljyä ja etikkaa ja jättää raasteet erillisiin kippoihin odottamaan tarjolle laittoa. Jos teet salaatin heti, sekoita kastikeaineet keskenään ja sekoita puolet soosista punakaaliin.

Kokoa sitten salaatti laittamalla tarjoilulautaselle vuorotellen omenaseosta ja kaaliseosta. Täplitä salaatti murustetulla juustolla, ripottele päälle yrttejä ja pirskota loppu kastike päälle. Tarjoile heti.

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Marenkirulla marja-limerahkatäytteellä, eli otto II

Marenkirulla

Kaikki varmaan muistavat vielä trooppisen marenkirullan, jota tein jälkkäriksi hieman jumppaillen rakenteen kanssa? Noh, marenkirulla oli vastoinkäymisistä huolimatta niin hyvää, ettei jäänyt ainoaksi kerraksi. Tällä kertaa täytteeseen vain tuli punaisia marjoja ja limerahkaa...

marenkivaahtoJos käytät piparipeltiä tai tavallista uunipeltiä, älä levitä massaa koko pellin alueelle. Kerroksen kuuluu jäädä kunnolla paksuksi.

Pohjan kanssa päätin kokeilla nyt Nigelin marenkirullaohjetta (ohje kirjasta Tender vol II), koska en ollut aiemmin ihan varma sopivasta sokerin määrästä. Ja nyt voin kokemuksesta viisastuneena ilmoittaa, että Nigelin pohjataikina toimi hienosti, mutta paistoaika on vähän liian pitkä tai ehkä paremminkin lämpö liian kova... Ohjeen mukaan taikinaa pitäisi paistaa 220 asteessa 10 minuuttia ja sitten madaltaa lämpöä 160 asteeseen. Vaikka madalsin lämmön lähemmäs 150 n. 7 min kohdalla, tortun pinnalle ripotelluista manteleista tuli minusta aavistuksen liian mustia. Onneksi ne eivät kuitenkaan maistuneet palaneelle, sillä olin jo valmistautunut keksimään jonkin hätäjälkkärin, jos manteleista on irronnut asettumisen aikana kitkerää makua rullaan.

Joten, teitä vastaavalta paniikilta säästääkseni totean, että ainakin minun uunissani toimi paremmin viime kerran ohje: pintaan annetaan väriä n. 200 asteessa se 7-8 min ja kun pinta alkaa tulla kauniin väriseksi, lasketaan lämpö sinne 160 asteeseen ja jatketaan paistamista n. 20 min kunnes pinta tuntuu sormenpäihin vähän kovalta.

Koska uunit ovat erilaisia, olennaista lienee, että tarkkailet marenkirullan paistumista alussa, jotta tiedät laskea lämpöä kun marenki ja mantelit ovat kauniin värisiä. Eipä siinä sitten sen kummempaa magiikkaa ole. Loppu paistoaika matalalla lämmöllä jotta pinta ehtii kovettua. Nigelin marenkirullamassa toimi kuitenkin minusta erittäin hyvin, joten sitä voin suositella lämpimästi.

lime-valkosuklaarahkaLimerahka sopii hienosti täytteisiinkin, kuningatarrahkaa syön melkein mieluiten suoraa purkista... :)

Täytteeseen sain idean Valion kokkausillasta jonne minut ja muutama muu kanssabloggaaja oli kutsuttu ja ilmiintyi tuossa taannoin. Meille esiteltiin tilaisuudessa Valion uudet maustetut rahkat ja tästä innostuneena olen nyt sitten maistellut niitä kaikkia läpi järjestään. :) Tuote on minusta hauska; se on maustettu ja jonkin verran makeutettu sokerilla. Ja ennen kaikkea, maku EI ole esanssinen. Koska rahkassa on vähän makeutta, sen voi syödä suoraan purkista välipalaksikin, jos tahtoo. Erityisen hyvää tällä tavoin (au brutal - nautittuna) on se uutuustuote kuningatarrahka ja V on puolestaan ihastunut siihen valkosuklaa-limerahkaan. :) Oikeasti vaikea sanoa, kumpi on parempaa - ne ovat raikkaan erilaisia keskenään. Sitruunarahkakaan ei ole huono, mutta melkein tuo limerahka on kyllä sitä parempaa... :)

No, vaikka tuotteen tosiaankin voi syödä sellaisenaan purkista, siitä saa myös oivaa täytettä erilaisiin tarpeisiin. Siinä vaiheessa kun pähkin marenkirullan täytettä, V ei ollut vielä ehtinyt välipalastaa sitä vähän häntä varten ostamaani limerahkaa jääkaapista ja ihan perinteisestihän siinä sitten kävi; nopeat syövät hitaat. :)

Sekoitin täytteen siitä jääkaapista löytyneestä purkillisesta limerahkaa, kermavaahdosta ja pakastemarjoista. Koska limerahkassa tosiaan on jo itsessään sokeria ja marenkirulla on niin makeaa, täyte ei tarvinnut minusta lisäsokeria yhtään. Marjatäytteisenä marenkirullasta tuli melkein vielä parempaa kuin viimeksi. Ja edelleen se on niin älyttömän nopeaa tehdäkin. Mimmu oli ihan silmät ymmyrkäisenä kun kerroin, että joskus kauan sitten äiti on tehnyt marenkirullaa kotikotonakin. Mimmu otti lisää ja tuumasi silmät kiiltäen, että ihme juttu ettei siitä ole koskaan ollut puhetta hänen muistinsa mukaan... ;) Ja luulenpa, että kohta kyllä Tampereellakin uuni lämpenee marenkirullaa varten, sillä siihen malliin sisareni eilen minua puhelimessa patisteli tämän reseptin tiimoilta... :) Ja huomaathan, että marenkirulla on kaiken lisäksi vielä gluteeniton herkku.

vadelmiaMarjat eivät ehtineet sulaa ja heitin ne vaan täytteeseen jäisinä. eivätkä ne silti valuneet pahasti...

Marenkirulla punaisilla marjoilla (8:lle)

6 suuren munan valkuainen
280g hienoa sokeria
1 kukkurainen ruokalusikallinen maissijauhoa (maizenaa)
1 tl vaaleaa, mietoa viinietikkaa (laitoin valkoista balsamicoa)
kourallinen mantelilastuja

täytteeseen:
2 dl kermaa vaahtona
200g valkosuklaa-limerahkaa
n. 3-4 dl marjoja, erityisen hyvin sopi kun laittoi seoksena vadelmaa ja mustaherukkaa

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen ja vuoraa pienehkö pelti leivinpaperilla jonka voit halutessasi vielä sutikoida mauttomalla öljyllä. (unohdin tehdä tämän ja silti irtosi hyvin)

Laita valkuaiset sähkövatkaimen tai yleiskoneen kulhoon ja anna vatkautua aivan kuohkeaksi ja tilavuudeltaan moninketaiseksi, kovaksi vaahdoksi.

Lisää vatkaamista jatkaen sokeri mukaan ruokalusikallinen kerrallaan antaen sokerin sekoittua aina ennen seuraavan lusikallisen lisäämistä.

Sitten ota kulho pois vatkaimesta ja kääntele lastalla massan sekaan maissijauho ja viinietikka.

Sitten levitä massa kevyesti tasoitellen leivinpaperin päälle. Jos käytät isoa suomalaista peltiä, älä levitä massaa koko alalle vaan kasaa vaahto pellin keskelle ja tasoita vain sen verran, että saat kutakuinkin suorakaiteen muotoisen n. 4 cm paksun ja suurin piirtein 33x24 cm levyn aikaan. Vältä liiallista tasoittelua, ettei vaahdon hieno ja kuohkea rakenne litisty.

Ripottele sitten päälle mantelilastut ja laita pohja uuniin.

Paista 200 asteessa 7-8 min tai kunnes pinta on kauniisti ruskettunut. Laske sitten lämpöä 160 asteeseen ja paista n. 20 min tai kunnes pinta tuntuu vähän kovalta sormenpäihin.

Kun rulla paistuu levitä leivinpaperiarkki tasolle ja ripottele sen päälle ohuehko kerros hienoa sokeria.

Kippaa kypsä torttupohja sokerin päälle ja irrota varovasti vetämällä leivinpaperi marenkilevyn pohjasta. Anna jäähtyä hetken.

Sekoita keskenään vatkattu kerma, rahka ja marjat. Minä sekoitin jäätyneet marjat suoraan rahkaan, mutta halutessasi voit sulattaa ne siivilässä, jolloin ylimääräinen mehu valuu pois.

Sitten levitä täyte marenkipohjalle ja rullaa kuten kääretorttu. Ihan ulkoreunaan ei kannata laittaa täytettä, jotta saat rullan sulkeutumaan nätisti. Tarjoa heti tai siirrä viileään odottamaan ruokailun loppua tai päiväkahvihetkeä. Parhaimmillaan torttu lienee, kun se on saanut hetken jääkaapissa asettua ennen syöntiä n. puoli tuntia, muttei haittaa vaikka se seisoisi vähän pidempäänkin... :)

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Vähän vinkkiä pääsiäiseenkin, eli lammasta Nigelin tapaan

lampaan täyte

Sillä, että tein viime viikonloppuna tosi hyvää lammasta & lisukkeita Nigel Slaterin Tender - kirjan ohjeilla, ei sinänsä ole mitään tekemistä pääsiäisen kanssa. Mikään ei silti estä kokeilemasta täytettyä lampaanpaistia pääsiäisenä, sillä idea on tosi hyvä. Lisäksi tätä on selvästi vaikeaa saada edes epäonnistumaan, sillä minä yritin ja silti tuli priimaa ;)

Mutta jos aloitetaan ihan alusta, niin pitäisi varmaan aloittaa siitä kun Mimmu tuli kylään ja pyysi jotain hyvää ruokaa viikonlopuksi. Koska tiedän sisareni olevan hyvän lihan ystävä ja että sitä opiskelijabudjetista harvemmin tulee laitettua, suunnistin kauppareisulla sellossa suoraan lihojen äärelle.

lampaanpaistin täyttäminenKun täytin lammasta se onnistui minusta helpoiten kyljellään. Täytteen voi pakata aika tiukkaan.

Lampaanpaisti oli vielä jossain synttäritarjouksessa 10 eur/kg, joten nappasin yhden paistin mukaan. Ja sitten kun minulla oli reilu parikiloinen paisti ja olimme jo aiemmin sopineet Merituulin ja Jukan pesueen kanssa keväisestä retkestä Kopparnäsiin, ehdotin että mitäpä jos hekin rantautuisivat meille ulkoilun jälkeen, sillä lampaasta riittää kaikille. Ja iloksemme heillä ei ollut vielä sovittua iltamenoa, joten näin päätettiin.

Resepti, jota olin valmistautunut kokkailemaan on itsessään varsin helppo, mutta kun lähdimme sinne ulkoilemaan yritin vähän liiotella esivalmistelujen kanssa. En tiedä pitäisikö teille kertoa, mitä oikein hössötin, ettei kenellekään vaan jää vahingossakaan sellaista käsitystä että näinkin sen voi tehdä. Koska oikeasti on pieni ihme, että lihasta tuli niin mureaa ja kauniin roseeta kuin tuli.

uuniin menevä lammasUuniin laitettaessa käänsin lampaan rasvapuoli ylös, valelin öljyllä ja laitoin ison lasillisen valkkaria uunipellille.

Siinä nimittäin kävi niiin, että kun olin täyttänyt lampaan ja muutenkin saanut valmistelut mielestäni hyvään pisteeseen aloin miettiä, että mitä jos antaisin lampaan pintaan paahtamiskäsittelyn vielä ennen lähtöä. Sitten kun palaamme, kypsennän lampaan loppuun. Ja pysähtymättä miettimään mikä kaikki on vastoin ohjeita, tein niin. Vasta siinä vaiheessa kun meidän piti lähteä ja minä suljin uunin aloin miettiä, mitenköhän tämä nyt oikein menikään ja pieni paniikki alkoi asettua taloksi.

Takaisin tullessa huomasin, että liha oli vieläkin ihan lämmintä. Voi ei. Lisäksi se ei ollut saanut niin kaunista väriä kuin piti ja vuokaan laitettu neste ei ollut redusoitunut juurikaan.

Paniikissa yritin kärventää lihan grillivastuksilla ja saada lihan ja sen sisällä köllivän täytteen haluttuun tilaan lämmittämällä. Kun paistimittari alkoi näyttää lihan lämmöksi mediumia nostin lihan pois pieniä mantroja mielessäni toistellen. Lihan pelastin leikkuulaudalle ja jatkoin kylmän rauhallisesti nesteiden redusointia uunissa kun liha "lepäsi" ;) Kuten sanoin, yllätin itsenikin ja pieni ihme oli, ettei se mennyt ihan pieleen.

Se, miten lammas siis PITI tehdä oli täyttää paistista positetun luun jättämä reikä maustetulla cous-cousilla ja makeilla sipuleilla, sitten paistin pintaan annetaan väri uunissa, jonka jälkeen lämpöä aavistuksen lasketaan ja lammas paahdetaan sopivan roseeksi. Samalla jo paahtamisvaiheessa kuumennut neste redusoituu vuuassa, mutta pitää lampaan mehukkaana kypsymisen aikana.

Ilmeisesti se, mikä projektin pelasti oli, että paisti oli täytetty cous-cousilla ja kypsennettävää lihaa ei itse asiassa ollut kovin paksusti. Toinen pelastava tekijä oli varmaan, että liha ei ollut ehtinyt ihan kokonaan jäähtyä vaan hautui uunissa hitaasti. Lisäkkeen taas pelasti vielä se nesteen ja sipuleiden loppuredusointi, joka antoi täytteen päälle upean kastikkeen :)

Mutta aikamoinen tarina helposta lammasreseptistä. Lisäsin nigelin ohjeeseen vähän taateleita, valkosipulia, rosmariinia ja muutin veden valkoviiniksi. Ohjeen idea on kuitenkin melkein makeaksi ja suussasulavaksi paistuvassa sipulissa, joka Nigelin mukaan keventää ja makeuttaa täytettä samaan aikaan. Kun täytteesä on vielä lisänä makeita hedelmiä ja lampaan kypsymisliemet maustavat täytteen lopputulos on kertakaikkisen hurmaava. Ei varmasti jää viimeiseksi täytetyksi lampaan paistiksi vaikkakin seuraavalla kertaa en kokeile mitään eksperimentaalisia kypsennysmenetelmiä, vaan teen niinkuin ohje sanoo :)

cous-cous täytteinen lammasLammas tarjoiltiin leikattuna, jotta sitä on helpompi ottaa. Täyte ja paahtuneet sipulilohkot koottiin yhdeksi kasaksi ja valeltiin valkkariliemellä.

Cous-cous täytteinen lammas
(n. kuudelle)

1 lampaan paisti, josta on poistettu luu (ohjeessa 1,3 kg shoulder, minulla n. 2 kg luuton paisti)
1 suuri sipuli
oliiviöljyä
cous-cousia (ohjeessa 90g mutta laitoin n. 130)
kiehuvaa vettä (ohjeessa 200 ml, mutta en mitannut, kaadoin vaan jyvien päälle sen verran että kunnolla peittyvät)
kourallinen sultanoita (keltaisia rusinoita)
1/2 tl jauhettua juustokuminaa, eli jeeraa
"kaksi suurta hyppysellistä" kanelia (laitoin lusikan kärjellä pari kasaa, ehkä vajaa 1/2 tl?)
Lisäksi laitoin täytteeseen:
n. 8 taatelia silputtuna
kourallisen kuorittuja manteleita
2 valkosipulin kynttä murskattuna
2-3 oksaa rosmariinia silputtuna
lorauksen öljyä

pellille
lohkottuja sipuleita
lasillinen valkoviiniä

Nosta lammas lämpiämään huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen täyttämistä.

Laita cous-cous kulhoon ja kaada vesi päälle niin, että se nousee n, puoli senttiä jyvien pinnan päälle. Jätä imeytymään n. 10 minuutiksi tai kunnes vesi on imeytynyt jyviin. Laita uuni kuumenemaan 220 asteeseen.

Kuullota silputtua sipulia öljytilkassa pannulla, kunnes se on vähän kullankeltaista ja pehmeää. Lisää valkosipuli, mantelit ja kuivat mausteet pannulle, sekoita pari kertaa jotta tuoksu irtoaa ja sekoita sitten imeytyneen cous-cousin sekaan.

Riko cous-cous haarukalla ja sekoita mukaan rusinat, taateli ja silputtu yrtti. Lorauta sekaan vähän öljyä ja mausta kunnolla suolalla ja pippurilla.

Kuivaa lammas talouspalerilla ja hiero siihen suolaa ja pippuria joka puolelle. Täytä sitten paistissa oleva reikä cous-cousilla ja asettele lamams paistopellille rasvapuoli ylös. Jso täytettä jää, ripottele se pellille lampaan ympärille. tämä ei ole niin tarkkaa. Mikäli käytät avattua lampaanpaistia, käytä tikkua paistin sulkemiseen täytteen ympärille. Idea on, että täyte jää lampaan sisään maustumaan.

Halutessasi voit pilkkoa pellille paahtumaan myös sipuleita, minä pilkoin niitä pellille jotain 5-6 kpl, lorautin niille vähän öljyä ja kaadoin pellille valkoviiniä. Voit käyttää alkuperäisen ohjeen mukaisesti ihan vettäkin, jos viinijämää ei satu olemaan. Lorauta myös lampaan rasvaan hieman öljyä ja rouhi mustaa pippuria.

Suosittelen tökkäämään lampaaseen paistimittarin paksuimpaan kohtaan, jotta tiedät milloin liha on mediumia.

Paahda sitten lammasta 220 asteessa kunnes pinta on vähän saanut väriä. Kirja arvioi että tähän kuluu 20 min. Sen jälkeen laske lämpö 200 asteeseen ja jatka paistamista n. 40 min tai kunnes liha on sopivan kypsää. Meillä lammas tuli ulos uunista n. 60-63 asteisena.

Anna lampaan vetäytyä n. 10 min ennenkuin leikkaat sitä.

Lampaan voi asettaa tarjolle joko kokonaisena uunivuuassa tai kuten meillä tällä kertaa, aseteltuna täytteen kanssa lautaselle ja valeltuna paistoliemellä...

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Ensikertakokeiluja: kalaa suolakuoressa

mehukas kala
En tiedä teistä, mutta minä en ole koskaan ennen kypsentänyt kalaa suolakuoressa. Olen vaan aina kuullut, että se on tosi hyvää mutta jotenkin se on jäänyt. Vaikka 2 kg merisuolaa ei oikeasti maksa kuin total of 1,5 eur sellaisen suolamäärän pois heittäminen on vaan tuntunut jotenkin tuhlaukselta.

Mutta ihan aikuisten oikeasti, suolakuoressa kypsentäminen tosiaankin on älyttömän helppo ja äärettömän mehukkaan lopputuloksen antava tapa laittaa kalaa.

sika ja suolassa kypsennysKalan sisään voi laittaa vaikka limeä ja korianteria. Sitten vaan kaveri köllöttämään ja suolaa niskaan.

Tein nyt sitten viikolla siian suolakuoressa, eikä taatusti jää viimeiseksi kalaksi mitä suolassa kypsytän. Koska tein ruokaa viikolla ja motivaatio kuvaamiseen läheni rajatta nollaa, voin vain toivoa, että tuosta annoskuvasta välittyy se mehukkuus, mikä kalaan tuli. Se oli ihan suussasulavan pehmeää ja mehukasta, eikä yhtään suolaista.

Suola eristää kalan ja jää nahan ulkopuolelle antaen kalan kypsyä todella mehukkaaksi sisältä. Nahka kuivaa niin, että kala on helppoa kypsyttyään nostaa erilliselle tarjoiluvadille ja sen jälkeen nahka poistetaan ja kala syödään. Uunikalaksi ihan verattoman hyvää.

siika suolakuoressaKatsokaa, miten mehukkaaksi kala on suolan alla jäänyt. suolasta kovettunut nahka otetaan varovasti syrjään.

Minä käytin Pirkan reseptiä ohjenuoranani kalaa laittaessani. Kalan sisään voi laittaa mausteita maun mukaan; meillä sinne meni yrttiä ja viipaloitu lime. Se, mitä kalan sisään pitää ripsauttaa on yllättäen suola. Vaikka kala laitetan suolakuoressa, kaikki se käytetty suola jää kalan ulkopuolelle eikä siitä tule yhtään kalan lihaan. Niinpä suolaa on hyvä laittaa vähän kalan sisään ihan samalla tapaa kuin jos laittaisit kokonaisen kalan uunissa tavallisesti.


kala nousee suolasta kokonaisena kun kuori kovettuuKun suola kovettaa kalan nahan, kalan olisi saanut helposti söpömällekin tarjoiluastialle.
Vähän etukäteen pelkäsin miten käy, mutta pelko pois - hyvin meni.



Jos ette ole kokeilleet niin ottakaapa tästä viikonloppuna projekti. Tavattoman helppo herkku. Lisäkkeeksi voi tehdä vaikka keväisen salaatin kevyesti kiehautetusta parsasta, tuoreesta avokadosta ja ohueksi silputusta romainesalaatista. Kastikkeeksi käy vaikkapa öljy ja mangovinagretti. :)

siika suolassaUnohdin ripottaa suolan päälle vettä, joten se lähti kalan pinnalta vaan pyyhkimällä, muttei haitannut sekään mitään.

Kalaa suolakuoressa (lisäkkeistä riippuen 3, 4 tai jopa 5:lle)

n. 1 kilon kala (meillä oli reilu 800g siika)
2 kiloa suolaa
vapaavalintaisia täytteitä; esim 1 lime ja yrttejä
ripaus suolaa


Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.

Pese ja kuivaa kala talouspaperilla. Ripauta kalan sisään hieman suolaa, viipaloi lime ja täytä kalan sisusta yrteillä ja limesiivuilla.

Laita uunipellille foliopeti (joko paksua foliota tai useampi repäisy tavallista foliota) jonka päälle kaadetaan n. 2 cm suolapatja kalaa varten.

Aseta kala suolapatjalle ja kaada loppu suola kalan päälle. Nosta folion reunat ylös ja asettele suolaa niin, että se peittää kalan myös reunoilta n. 2 cm kerroksena. Voit pirskottaa vähän vettä suolan pinnan päälle, jotta se kovettuu paremmin uunissa. (minä unohdin tehdä tämän, muttei haitannut)

Sulje folionyytti suolan ympärille tiiviisti.

Paista sitten kalaa uunissa 25 min kalan painokiloa kohden. Kun kala on ollut uunissa määrätyn ajan, nosta se vielä vetäytymään suolakuoressaan 15 min ennen ruokailua.

Sitten poista varovasti suola kalan ympäriltä rikkomatta kalan nahkaa. Ainakin meillä kala nousi nätisti lastaa apuna käyttäen tarjoiluastiaan. Kalan nahkaa ei syödä.

Tarjoa vaikka salaatin kanssa.

p.s. meidän uunisiikamme oli reilu 800g, mutta koska nykäisin sen uuniin jääkaappikylmänä, annoin sen olla uunissa sen 25 min ja tuli silti tosi mehukas. Vetäytyessä folionyytti oli kiinni, avasin sen vasta ihan lopuksi.

torstai 7. huhtikuuta 2011

Hernekeitto

hernekeitto
On muutamia sellaisia ruokia, jotka minun tulee usein ostettua valmiina kaupasta. Seillaisia ovat esimerkiksi maksalaatikko ja purkkihernekeitto. Nyt kuitenkin, kun törmäsin pakastinta inventoidessa palaan joulukinkkua, (jonka jouluna evakuoin vanhempien joulupöydästä... Kiitos vaan äiti ja isi) totesin, että siitä saisi varmasti aivan loistavaa makua hernekeittoon.

Koska en ollut koskaan aikaisemmin tehnyt itse hernekeittoa, kaivoin hyväksi havaitun ja uskollisen Kotiruoka-kirjan keittokirjojen keskeltä ja sieltähän se resepti löytykin (tietysti!). Vaikka hernekeiton valmistukseen aikaa meneekin, kannattaa se silti. Hernekeitto on niin paljon parempaa itse tehtynä, kuin purkista lämmitettynä. Kyllä se purkkihernekeittokin hyvää on, ei sillä. =)

Lyhyesti sanottuna, hyvä ja edullinen ruoka, joka sopii hyvin myös kevään opiskelijabudjettiin. ;) Hernekeittoa saa myös tuunattua helposti uudenlaiseksi lisäämällä joukkoon tuoretta yrttiä, esimerkiksi basilikaa.

Hernekeitto

2-2,5 l vettä
500 g kuivattuja herneitä
n. 500 g joulukinkkua, jauhelihaa tai kuten Kotiruuan reseptissä sanotaan, savustettua sianpotkaa
n. 2 tl suolaa
2 tl meiramia

Laita herneet likoamaan hyvissä ajoin ja anna niiden liota runsaassa ja kylmässä vesimäärässä 6-24 tuntia.

Keitä herneet liotusvedessä pehmeiksi, noin 2-4 tuntia, minulla taisi mennä noin 3 tuntia herneiden kypsymiseen. Lisää vettä tarvittaessa. Kuutioi kinkku ja ruskista palaset kauniin värisiksi. Alkuperäisessä reseptissä neuvotaan keittämään herneet yhdessä savupotkan kanssa, mutta minä lisäsin joulukinkkukuutiot vasta keittämisen loppupuolella, etteivät ne muusaannu aivan totaalisesti herneiden tavoin. Kinkun tai savupotkan sijaan keittoon sopisi varmasti myös ruskistettu jauheliha, pekoni tai vaikkapa possusuikaleet.

Voit kuoria keiton pinnalle kertyvää vaahtoa keittämisen alkuvaiheessa, mutta se ei ole pakollista. Lopuksi mausta keitto. Tarjoile ruisleivän ja sinapin kanssa. Lisäksi kannattaa kokeilla ripotella vähän vaikkapa sitä basilikaa joukkoon, minusta se sopi yllättävän hyvin ja toi mukavaa raikkautta.

Lihan ruskistus tuo hyvää makua ruokaan

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Pari sanaa valinnoista

tuoremehua jossa on sakkaaMehussa on sakkaa.

Olen omalta osaltani seuraillut lehdissä käytyä lisäainekeskustelua hieman hämmentyneenä. On tietysti hyvä, että kuluttajat ovat heränneet miettimään mitä sieltä kaupasta ostaa ja mitä suuhunsa laittaa, mutta toisinaan tuntuu että tempoillaan nollasta sataan ihan liian heppoisillakin argumenteilla. Mieleen tulee vaikka ne pinaattiletut, joissa kauhisteltiin olevan "vain" 16% pinaattia. Jos nyt hetken pysähtyy miettimään mitä niihin pinaattilettuihin laitetaan, niin hyvissä pinaattiletuissa tuskin on kotonakaan yli 30% pinaattia - tai sitten puhutaan jo pinaattipaistikkaista. Mutta se, mistä tänään ajattelin sanoa pari sanaa ei nyt liity varsinaisesti kouluruokaan, vaan kuluttajien valintoihin ylipäätään. Jos joku haluaa lukea hyvää tekstiä liittyen siihen kouluruoka-aiheeseen, kannattaa kurkata vaikka Uuden mustan juttua "Nauravat nakit ja nyrpeät naperot".

Mutta jos palataan siis niihin kuluttajien valintoihin, yksi järkevimpiä puheenvuoroja koko keskusteluun oli viime viikolla lukemani Marianne Prasardin maanläheinen kommentti: "ihmiset voivat itse valita, mitä syövät". Kyllä, juuri näin. Ja tämä pätee niin hyvässä kuin pahassakin.

Minua on nimittäin jonkin aikaa vaivannut eräs tuotelanseeraus, jossa olemassaolevaa tuotetta oli parannettu tehdyn kuluttajatutkimuksen perusteella. Kun näissä viimeaikojen kirjoituksissa niin monta kertaa näkee syytettävän teollisuutta oman edun tavoittelun nimissä, niin tässä tapauksessa tuotetta oltiin kyllä muutettu juuri kuluttajan toiveiden mukaan. Mutta: jos me kuluttajat emme ymmärrä miten elintarvike käyttäytyy normaalisti, me teemme kaupassa valintoja jotka eivät välttämättä muuta tuotteiden koostumusta siihen suuntaan kuin ehkä kuvittelemme tai lopulta toivoisimme.

Otetaanpa nyt pieni esimerkki: kuinka moni teistä ostaisi mieluummin mehutiivisteen, jonka pohjalla on painuneena hailakankeltainen sakka jos vieressä on pullo jossa sakkaa ei näy lainkaan, vaan mehu on kirkkaan keltaista ja tasaisesti pulloon jakautunutta? Entäs jos kysyisin saman asian toisella tapaa: ostatko mieluummn mehutiivisteen, jossa on 80% mehua kuin tiivisteen jossa on 20% mehua? :) Ja tutkimuksen tulos oli, että suurin osa valintaa tehdessään katsoisi pullon sakkaisuutta mehusisällön sijaan ja mieluummin ostaisi sen 20% mehua sisältävän, sakattoman mehutiivisteen.

koff tuoteuutisetLähde: Sinebrykoff - tuoteuutiset Maaliskuu 2011
(klikkaa suuremmaksi)


Meillä kuluttajilla on valtaa, kun ostamme tuotteita. Meille tuotteita valmistavat yritykset tekevät juuri sellaisia tuotteita, kuin me haluamme ostaa. Jos lihan pitää pysyä punaisena jääkaapissa päivätolkulla, maksapatee ei saa harmaantua, mehun pitää olla sakatonta ja sokerittoman jogurtin makeaa, mitä sinne sitten muutakaan lisätään kuin keinotekoisesti valmistettuja, kuluttajien kaipaamia laadunparantajia.

Ja kyllä tässä kohdin on syytä itsekin todeta, että joihinkin juttuihin vaan tottuu. Muistuupa itsellenikin mieleen se taannoinen Pandan lakritsinäyte joka oli niin luonnollista, lisäaineetonta ja niin tuoretta, että se oli vielä ihan ruskeaa. Ja minä mustaksi kuivuneeseen lakritsaan tottunut koin että tuoretuotteen maku oli makuuni liian hento. Ja näin siitäkin huolimatta, että tiesin tuotteen olevan parempaa kuin supermarketista ostamani lakupussi keskimäärin.

Kauneus on niin kovasti katsojan silmässä, maku maistajan suussa ja valinta lopulta meidän käsissämme.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Hillotut klementiinit vs Nelle 1-0

klementiinit
Kun lueskelin viimeisintä Glorian ruoka & viiniä, en saanut silmiäni irti Sami Tallbergin karamellisoiduista klementiineistä. Pitkän hauduttelun aikana klementtiinien kitkeryys teoriassa taittuu ja kuorineen keitetyistä klementiineistä pitäisi tulla sellaista herkkua, joka nostaa jälkiruuan kuin jälkiruuan ravintolatason herkuksi. Aineetkin olivat niin simppelit, että merkkasin reseptin hetisilleen pienellä lappusella ja seuraavalla kauppakeikalla toin mukanani kilon klementiinejä ja kilon sokeria.

Kaiken piti mennä ihan yksinkertaisesti sulattamalla sokeri keskilämmöllä, laittamalla halkaistut klementiinit lihapuoli alaspäin sulaan sokeriin ja kiehuttamalla seosta tunnin veran. Sitten seokseen lisätään litra vettä ja kiehutetaan kasaan vielä 2h.

sokerin sulatusSulattaessa kiloa sokeria sitä pitänee hämmentää koko ajan, tai se pääsee karamellisoitumaan ja lopulta palamaan.

Se, mitä en ottanut huomioon oli, miten saadaan sulatettua kilo sokeria ja keitettyä sitä tunti + kaksi ilman, että se palaa. Tajusin ongelman siinä vaiheessa, kun sekoitin sokeria ensimmäisen kerran kasarissa. Lähinnä pohjaa oleva kerros sokeria sulaa, mutta koska sokerin massa on niin valtava, sekoittaessa sulanut sokeri vaan klimppiintyy kylmän sokerin sekaan. Lopulta se sulaa, mutta kuinka tasaisella lopputuloksella. Jos taas annat sokerin sulaa pidempään sekoittamatta, alimmainen kerros sokeria ehtii taatusti palaa ja muuttua kitkeräksi.

Näistä tuli kyllä kaikkea muuta kuin mallikuvansa mukaisia iloisen oransseja ja karamellia tihkuvia klementiilohkoja. Kilautin ystävälleni M:lle jälkeen päin ja pohdin mihin lämpöön sokeri saa päästä ennenkuin se palaa. M muisteli, että 180 asteinen sokeri on vielä juuri karamellia, mutta jos sen yli mennään niin lopputulos ei ole kovin imarteleva.

klementiinit sokerissaKlementiinit laitetaan sokeriin lihapuoli alaspäin, jotta mehua pääsee irtoamaan sokeriin. Sokeri oli jo sulaneena epäilyttävän tummaa...

Minulle jäi vähän hämäräksi oliko tarkoitus sulattaa sokei ilman, että se karamellisoituu ja miten ihmeessä se taas tapahtuu :) Minulla on toinenkin kilo sokeria ja klementiinejä ostettuna kotiin uusintayritystä varten, mutta jäin miettimään pitäisikö sokeriin laittaa vähän hunajaa sulatusvaiheessa, samaan tapaan kuin kesällä tekemässäni hunajakakussa. Silloin hunajan neste laskee sokerimassan sulamislämpöä ja kiehumisspistettä. Mutta näin tehden sokeri ei kyllä sitten karamellisoidu yhtään... Hm.

Jos joku on onnistuneesti tehnyt näitä, kuulisin mielelläni mikä on se kikka jolla sitä sokeria saadaan sulatettua ja sen jälkeen vielä keitettyä tunti niin, ettei se pala. Ainakin tähän tarvitaan elektroninen lämpömittari joka piipittää niin maan vimmatusti kun lämpö nousee jonnekin 175 tienoolle ja jatkuvaa lämpötilan vahtimista.

Toinen juttu mitä M sanoi, oli että klementiinien mehuisuus vaikuttaa myös; jos klementiinit ovat liian kuivia, niistä ei irtoa sokerin sekaan tarpeeksi nestettä ja sokerin lämpö pääsee kohoamaan liikaa. Huuhuh, mihinköhän olen nyt oikein mennyt sotkeutumaan.... ;)

Sokerin kanssa puuhastelu vaatii tarkkuutta ja on hankalaa, mutta lupaan raportoida jos keksin, miten tämä saadaan onnistumaan.

karamellisoidut klementiinitJos teillä on hyviä vinkkejä ensi kertaa varten, kuulen mielelläni. Ainakin lämpömittari tarvitaan...

Sillä ihan vielä en ole valmis luovuttamaan karamellisoitujen klementiinien kanssa, niin ihanalle ne näyttivät ja kuulostivat alkuperäisessä ohjeessaan. Ja niin lupaava oli se raikas ja aromaattinen tuoksu, mikä keittiöön tulvi kun asettelin klementiinit sulaan sokeriin yksitellen...

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Suklaavalos eli luumuinen suklaaorttu

suklaakakku
Olin oikeastaan aavistuksen yllättynyt, kun pojat äänestivät viime lauantain jälkkäriksi suklaakakun juustokakun sijaan. Ei siksi, etteikö suklaakkku olisi jokaisen (tai ainakin melkein jokaisen) pojan mielestä herkkua, vaan siksi, että juustokakku on meillä myös aika takuuvarma hitti. :)

suklaakakku ilman uuniaSuklaamassa hyydytetään vuuassa - ei sokeria, ei jauhoa eikä munia. Vain suklaata, kermaa ja makuaineita.

Ohje on Ursula Ferrignon kirjasta Trattoria ja jännittävää on että tässä suklaakakussa ei käytetä uunia lainkaan. Oikeasti tämä on kakku, joka syntyy kun melkein kilo suklaata ja melkein litra kermaa valetaan kakkuvuokaan ja annetaan hyytyä piiiitkään. Okei, tulee sinne sekaan vähän luumujakin. Kakku on kuulemma omistettu eräälle kirjailijan ystävälle Santinille, joka opetti Ursula Ferrignonin arvostamaan suklaan ja luumun liittoa. Ajatus toimii ja makukin toimii joo, mutta jos olen rehellinen niin minun oli kyllä vaikeaa havaita niitä luumuja kaiken sen suklaan keskeltä :) Kun ohjeessa sanotaan 200g luumuja, joista osa tulee kakun pinnalle niin melkeinpä siihen pohjataikinaan voisi laittaa vaikka vähän luumusosetta lisäksi jotta se luumu maistuisi sieltä pohjan seasta paremmin, ei haittaisi yhtään.

Koska käytetty suklaa on vahvaa, tämä kakku on parhaimmillaan kun se on ehtinyt "tempereoitua" jonkin aikaa huoneenlämmössä. Jos syöt kakun kylmänä se on vähän sama efekti kuin jos söisit tummaa suklaata jääkaapista; se on kovan, kitkerän ja melkein metallisen makuista. Kun suklaa vähän ehtii asettua ennen kakun nauttimista se mukavasti maistuukin sille mille pitää. Ja tarjoiluehdotuksena kakkupalan kanssa ihan must juttu olisi yksi oikein hyvä ja suuri jäätelöpallo. Esimerkiksi kermainen vaniljajäätelö on ihanan raikasta täysin tumman, vahvan suklaan rinnalla. Joo, useampi pala on tullut syötyä sillä tavalla :)


Puurokeitin toimii suklaan sulatukseen.

Jäätelö on hyvä idea senkin takia, koska kakkuun ei tule myöskään lisättyä sokeria. Niinpä se on aikamoinen suklaapommi ja tainnuttaa ihan ohuella siivulla pahemmankin suklaannälän. Jos et pidä tummasta suklaasta älä tee tätä. Ja ne jotka tätä tekevät, tehkää kakku valmiiksi hyvissä ajoin, sillä minulla tuli lopulta vähän kiire. Koska pelkäsin, että kakku ei ole edes ehtinyt kokonaan hyytyä, en tullut nostaneeksi sitä tempereoitumaan ja se oli vielä viileää kun kävimme siihen käsiksi. Paljon parempaa kakku oli siinä vaiheessa kun vieraiden lähdettyä siivosin sitä takaisin kylmään.

Koska tämä herkku on niin tiivistä tavaraa, siitä riittää ainakin 20 palaan, kuten ohjekin ennustaa. Jos ruokailijoita ei ole niin monta, tee kakku pienempään vuokaan ja puolita annos. Tai sitten syödään suklaakakkua viikko kyläilyn jälkeen... :)

Tarjoa kakku tumman suklaan ystäville hyvän kahvin kanssa.

luumu-suklaakakku

Suklaakakku santini eli luumuinen suklaavalos (20:lle)

suolatonta voita voiteluun
200g kuivattuja luumuja (mukaan voisi munusta lisätä myös luumuhilloa jos on tai enemmänkin luumuja)
4 rkl Grand Marnier likööriä
1 vaniljatanko pitkittäin halkaistuna
800g hyvin tummaa suklaata (80% kaakaomassaa sanoo ohje, käytin lidlin 81% ja 70% Ecuador levyjä)
8 1/2 dl kuohukermaa
tomusokeria koristeluun


Voitele 6 cm syvä ja 23 cm halkaisijaltaan oleva irtopohjavuoka. Vuoraa sitten sen seinämät ja pohja leivinpaperilla. säästä 12 kuivaa luumua kakun koristeluun.

Leikkaa loput luumut hienoksi silpuksi ja laita ne kulhoon halkaistun vaniljatangon kanssa ja kaada päälle likööri. (Luumua saa olla taikinassa minusta enemmän kuin ohjeessa. Joko lisää luumuja likööriin tai vaikka luumuhilloa vähän lisäksi... )

Jätä luumut maustumaan ainakin tunniksi ja sekoittele luumuja marinoitumisen aikana. Kun käytät luumut, muista poistaa vaniljatanko.

Voit säästää 50 g suklaasta koristeluun, mutta minusta koristelu nyt ei ole pakollista.

Sulata loppu suklaa vesihauteessa siten, että haudeosa ei kosketa vettä. Puurokattila irroitettavalla puuro-osalla on tähän tosi hyvä, jos sellaisen sattuu omistamaan.

Suklaan sulamiseen mennee n. 15-20 min jonka aikana seosta kannattaa välillä sekoitella. Pohja ei saa koskea vettä. (voit myös sulattaa suklaata mikrossa, mutta en rupea ohjeistamaan sitä, kun minulla ei tällä hetkellä ole mikroa, pieleen menisi arvailut kumminkin)

Kun suklaa on sulanut sen sekaan hämmennetään kerma. Seos saostuu aina kun lisäät siihen kermaa, mutta koko ajan sekoittaen saat kyllä taikinasta tasaista. Lisää myös luumu-likööriseos taikinaan ja sekoita.

Sitten vaan kaadetaan seos vuokaan ja pinta tasoitetaan lastalla niin taiteelliseksi tai tasaiseksi kuin haluaa. Sitten kakku nostetaan peitettynä viileään hyytymään ohjeen mukaan ainakin 6h tai yön yli. Minun kakkuni kyllä hyytyi ulkona nopeammin, mutta ennen tarjoilua se olisi kannattanut nostaa vielä aikaisemmin temperoitumaan.

Kun kakku on hyytynyt, irrota se vuuasta ja koristele.

Jos haluat koristaa kakun suklaaraidoilla, sulata 50g suklaata ja laita se pursottimeen tai pieneen pussiin josta leikkaat kulman pois. Tee kakun päälle siksak-kuvioita suklaalla ja anna kuvoinnin jäähtyä hetken.

Lopuksi koristele luumuilla ja tomusokerilla.