Karamellisoitunut pannarivanukas ja päivähoitoa

Olen nyt tässä miettinyt tätä asiaa muutaman viikon, tarkemmin sanottuna siitä lähtien kun istuimme monen muun vanhemman lailla päiväkodin vanhempainillassa. Mutta lopullisesti päätin, että asiasta voisi muutaman sanan kirjoittaa kun luin ylen uutisen jutun "Kipurajalla mennään" jossa kerrotaan, että tiukassa taloustilanteessa päivähoito järjestetään matalimman laatustandardin suhteen. Jutussa kerrotaan miten tärkeää laadukas varhaiskasvatus on ja vedotaan henkilöstön koulutuksen tärkeyteen laadun mittarina. Lisäksi todetaan että jos resursseja kiristetään, työstä tulee suorittamista. Se, mistä ei mainittu mitään oli, että kuntaa, joka päivähoitopalvelut meille Espoossakin ostaa, ei kiinnosta tippaakaan a) vanhemmilta saatu palaute/päivähoitohenkilöstön onnistuminen työssään, b) päivähoitoa tarjoavien yritysten painotukset sekä miten ne toteutuvat ja c) millaisia taitoja ja virikkeitä lapsille päivähoidossa annetaan.

Meille vanhempainillassa istuville aikuisille kerrottiin, että vuoden vaihteessa Espoo kilpailuttaa ostopäiväkotien sopimukset ja kilpailun sijaan lopulta kyseessä on arvonta. Kyllä, arvonta, jossa ei ole mitään väliä sillä, millaista hoitoa lapset ovat palveluntuottajalta aiemmin saaneet tai tulisivat saamaan jatkossa. Arpalipun saa jokainen toimija joka tarjoaa palvelua 1) tiettyyn kaupungin määräämään hintaan ja 2) täyttää henkilöstön määrä- ja minimikoulutusvaatimukset. Kuulemma jostain syystä kaikki tarjoajat täyttävät nämä esiehdot. Onko siis ihme, jos varhaiskasvatusta ei jakseta kehittää kentällä laadullisesti; työn tilaajaa kun ei moinen kiinnosta edes teorian tasolla.

En oikein tiedä mitä ajattelisin tai mistä aloittaisin. Ehkä siitä, että I:n ihana perhepäivähoitaja jäi kesäkuun lopussa eläkkeelle ja minun piti anoa lapselleni päivähoitopaikkaa syksyksi. Alueellamme on nolla perhepäivähoitajaa joten ainoaksi oikeaksi vaihtoehdoksi jäi päiväkoti. Eikä siinä mitään, mietin - onhan I jo iso poika ja nelivuotias nauttii selvästi kaverien kanssa puuhaamisesta. Muiden vanhempien suosituksesta kävin tutustumassa moniin alueen päiväkoteihin ja lopulta löysinkin pari päiväkotia jotka olivat minusta aivan ihania.

Toisessa niistä oli liikuntapainotteinen teema; lapsia viedään metsään retkille, polkupyöräpäivä on keskiviikkoisin ja vanhempien niin halutessa lapset pääsevät päivähoidosta uimakouluunkin. Liikuntapainotteisuus tarkoittaa näin pienillä lapsilla aktiivista touhua ja perinteisten pihaleikkien ottamista mukaan ulkoiluhetkiin sekä leikkimielistä kisailua, kiipeilyä ja puuhailua. Ihan mahtihomma meidän pikku puukiipeilijälle, tuumaiin.

Toinen päiväkoti joka erityisesti sykähdytti oli täysin yksityinen Montessoripäiväkoti, missä asioita opitaan lapsentahtisesti. Lapsi on etusijalla ja ympäristö on kodinomainen. Juteltuani päiväkodin johtajan kanssa huomasin, että oma tapani ottaa I mukaan arjen puuhiin istuisi hyvin montessori-ideologian kanssa yksiin. Aivan ihana päiväkoti, jonne olsiin ollut valmis I:n laittamaan siitä paikasta. Mutta kuten varmaan arvaatte, samaisessa keskustelussa todettiin päiväkotiin olevan niin pitkä jono, ettei sinne ole toivoakaan päästä ainakaan tänä syksynä.

Niinpä sitten rustasin netissä lapselleni hakemusta kunnalliseen päiväkotiin. Merkitsin ensimmäiseksi toiveeksi liikuntapainotteisen ostopalvelupäiväkodin juuri liikuntapainotteisuuden ja kuulemieni vanhempien positiivisten arvioiden vuoksi. Henkilöstön vaihtuvuus oli ollut suhteellisen vähäistä ja lapset tyytyväisiä. Minua oli päiväkotivisiiteilläni ohjeistettu kirjoittamaan hakemukseen KAIKKI olennainen minkä haluan vaikuttavan päätöksentekoon lapseni asiassa. Ja kun sitten tulin kohtaan huomioon otettavaa ja ryhdyin kirjoittamaan nettilomakkeelle niitä tärkeimpiä asioita, huomasin hyvin nopeasti että tilaa oli kokonaiset 225 merkkiä. 225 merkkiä, johon olisi pitänyt mahduttaa että olisi kiva jos lapseni voisi päästä sen ainoan toisen samassa hoitopaikassa olleen lapsen kanssa samaan päiväkotiin, sillä nuo kaksi olivat ehtineet jo kasvaa ihan kiinni toisiinsa. Siihen piti mahduttaa flunssakierteet, astmalääkekokeilun aloitukset ja siihen liittyvät toiveet sisäilman laadusta ja vielä mielellään jotain siitä, että lapsi on aktiivinen ja liikuntapäiväkoti olisi ykkösvaihtoehto monesta syystä, eikä vähiten uimakoulun takia - vietämmehän kaikki kesät meren äärellä.

Oli kuin olisi twitteriin yrittänyt lapsestaan huudella; jollei olisi itkettänyt ja harmittanut niin paljon, olisi kyllä lähinnä naurattanut.

Paljon puhutaan siitä, miten Suomessa naisten työllisyys mahdollistuu paljolti laadukkaan, tuetun kunnallisen päivähoidon ansiosta. Mutta tuo fraasi kuulostaa tällaisten illanistujaisen jälkeen aika julmalta vitsiltä ainakin tämän korkeakoulutetun mamman korvaan. Tottakai sitä vanhempana haluaisi ideaalimaailmassa lapselleen laadukkaan, oman lapsen tarpeisiin sopivan hoitopaikan jossa olisi tutut, motivoituneet hoitajat ja monipuolista tekemistä. Äitinä jopa vähän yritin nähdä vaivaakin hoitopaikan valinnassa ja uskottelin itselleni että kyllä se siitä, kun tutustuu hoitajiin ja oppii luottamaan. Jotenkin missään vaiheessa ei tullut esiin, että vuoden päästä on todennäköistä että vain hoitopaikan seinät lasten ympärillä ovat samat.

Koska kilpailutus on arvonta, liikuntapäiväkodin sijaan I saattaa olla vuoden päästä ihan toisentyyppisessä ostopäiväkodissa. Vaikka kuulemma henkilökunnalle tarjotaan mahdollisuutta jäädä, ainakin edellisellä kilpailutuskierroksella kukaan vanhasta henkilökunnasta ei jäänyt uudelle palveluntarjoajalle töihin. Lisäksi hoitajamäärä nyt sitten putoaa yhdellä; tämän kuluvan lukuvuoden loppuun asti hoitopaikassa on vielä se yksi käsipari enemmän, määrä jolla edellinen kilpailutus tehtiin.

Pannarin voi vetää överiksi, mutta silloin siitä tulee pullavanukkaan tavoin ihanan tutunoloinen jälkiruoka.

"Kokopäivähoidon kustannukset ovat keskimäärin 1100 eur/kk/lapsi." lukee saamassani maksulapussa. Tästä minulle jää ensimmäiseen laskuun maksettavaa 148,28 eur joka on noin puolen kuun hinta. Kun nyt olen ihan rehellinen niin voisin kyllä maksaa enemmänkin kuussa I:n hoidosta jos se tarkoittaisi että I:n ei tarvitsisi syksyllä opetella tuntemaan aivan uusia hoitotätejä ja jotta lasten rakastamat metsäretket, urheilukenttäkisailut ja uimakoulu jatkuisivat seuraavana vuonnakin. Ainakin minun olisi paljon helpompaa jättää lapsi sinne hoitoon jos voin luottaa siihen, että lapsella on siellä mielekkäitä virikkeitä, turvallisia aikuisia jotka ehtivät ottaa välillä syliinkin ja lapseni saisi oikeasti sitä laaduaksta varhaiskasvatusta. Ei ihme, että yksityisiin päiväkoteihin on sellainen tunku kuin on.  Samalla tähän touhuun nyt tutustuneena pidän vähän ihmeenä että yksityisiä päiväkoteja ei ole enempää. Ehkä kyse on sopivien tilojen puutteesta?

Ymmärrän toki, että kunnan omistamat tilat on kilpailutettava, jotta uusillakin yrittäjillä on mahdollisuus päästä niihin kiinni. Se mitä en kertakaikkiaan ymmärrä on, että kilpailutuksen kriteereinä ei ole rahan lisäksi varhaiskasvatuksen laatu, monipuolisuus, mahdollisuus lisäpalveluihin (kuten uimakoulu, muskari tai vaikka kuvataidekasvatus) ja kehitys. Vanhemmilta (eli loppuasiakkailta!) saatu palaute voisi olla yhtenä onnistumista mittaavana tekijänä muiden mukana. Koko touhua voisi verrata lounasravintolan valintaan joka olisi tehty arpomalla kaikkien toimijoiden joukosta, jotka lupaavat tarjota lounarin hinnalla tietyn kalorimäärän. Siinä voi sitten miettiä kuinka paljon palveluntuottajaa ja keittiötä jaksaa kiinnostaa se, että ruoka olisi vaihtelevaa ja herkullistakin.

Aika moni varmaan käy työssä ainakin siksi, että voi tarjota perheelleen hyvän elämän. Jos siitä näkökulmasta mietitään, tällaisia kaltaisiani koulutettuja mammoja voisi olla helpompaa saada töihin jos lastenhoidossa olisi enemän valinnanvaraa.  Ainakin kotiinjäämisen halukkutta merkittävästi lisää jos ei ole luottamusta että lapsi aidosti hyötyy siitä paljon puhutusta varhaiskasvatuksesta.

Voihan tässä tietysti sanoa että valitus seis, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Mutta jos saisi valita, niin olisihan se kiva syödä muuallakin kuin lounasruokalassa. Ja juuri siksi niin monet koulutetut naiset valitsevatkin töiden sijaan kotiin jäämisen jos se suinkin on mahdollista; silloin asioihin voi ainakin vaikuttaa itse.

Jäin vähän miettimään, mitä kävisi jos mustikat korvaisi omenilla ja antaisi seoksen akramellisoitua jo hieman ennen taikinan lisäystä...

Ja samassa valinnan hengessä jatkan vielä siihen pannarivanukkaaseenkin. Sen keksin sattumalta toissaviikonloppuna rapujulien jälkeisenä päivänä kun halusin tarjota vieraille jotain helppoa ja hyvää lounaan jälkeen. Tottakai olisin voinut tehdä tavallisen pannarin, mutta koska minulla oli jääkaapissa rasiallinen pensasmustikoita ja teki mieli jotain syntisen hyvää, rupesin tuumailemaan. Lopulta sain aikaan jotain, mikä on syntisellä tavalla vähän kuin perinteinen pullavanukas mutta jonka reunoissa on karamellisoituneen keikauskakun herkullista sokeritahmaa ja pannarin rapsakkaa reunaa. Ja silti se oli ihan yhtä helppoa tehdä kuin pannari. Ja jos oikein vaativaksi ryhtyy, tämän kanssa voisi tarjota pallon vaniljajäätelöä.

Karamellisoitunut pannarivanukas (n. 22 cm alumiiniseen kakkuvuokaan)

vuuan pohjalle
250g rasia pensasmustikkaa
n. 40-50g voita
n. 4-5 rkl fariinisokeria

Pannaritaikinaan
5 dl maitoa
2 munaa
1 dl kaurajauhoa (voit myös käyttää ohrajauhoa tai vehnäjauhoa, kaurasta tuli minusta kuitenkin hyvä maku. )
2 dl vehnäjauhoa
3/4 dl sokeria
1/2 tl suolaa
1/2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
0,5 dl sulaa voita

Lisäksi:
Vuuan voiteluun voita
ja tarjolle jäätelöä (jos haluaa)

Laita uuni päälle 180 asteeseen. Voitele kakkuvuoka kunnolla. Laita pohjalle marjat, fariinisokeri ja 40g voita palasina.

Sekoita pannaritaikinan aineet. Kaada kakkuvuokaan. Paista uunissa 45-50 min tai kunnes pannari alkaa olla hyytynyt kokonaan. Mikäli pinnasta alkaa tulla liian tumma, voit peittää vuuan leivinpaperiarkilla. Minulla oli n. 22 cm vuoka, mutta jos käytät laakeampaa vuokaa, paistoaika lyhenee.

Karamellisoitunut raparperi-valkosuklaacookie

Muistatte varmaan ne taannoiset raparpericookiet joita tein. Ne olivat ihan hyviä, mutta ajattelin, että reseptiä voisi ehkä tuunata jotenkin paremmaksi.

Se, mikä alkuperäisissä cookieissa minua vähän häiritsi oli, että ne eivät leviä juurikaan pellillä, raparperi meni liian pieniksi paloiksi, inkivääri oli lapsille liian poppaa palasina ja lopputulos oli hyvää joskin vielä aavistuksen terveellisen puolella. :) Niinpä lisäsin taikinaan 2 kpl 175g valkosuklaahippupussia, käytin jauhettua inkivääriä ja tärkeintä kaikesta, korvasin ruskean sokerin kondensoidulla maidolla.

Näin pikkuleivistä tulee karamellisempia, niissä on selkeämpi raparperijuttu ja itse asiassa makukin on minusta parempi. Tietyti pikkueipä sitten kostuu siitä suuremmiksi paloiksi jätetystä raparperista tosi paljon yön yli, mutta pehmenneet pikkuleivät voi lämmitää & hieman kuivattaa uunissa ennen tarjoilua. Noin 150 astetta, lusikka uunin oven yläreunan väliin ja 15 min kiertoilmalla rapsakoittaa keksin pinnan uudelleen ja tekee valkosuklaasta jälleen pehmeää.

Lämmitetty ja uudelleen rapsakoitu pikkuleipä tarjottiin valniljakastikkeen ja mansikoiden kanssa.
Aikuisten lasiin päätyi vähän pinkkiä kuohuvaakin. :) 

Tarjosin näitä Merituulin ja Jukan perheelle viime viikonloppuna; juurikin lämmitettynä ja perinteisen itsetehdyn vaniljakastikkeen sekä vadelma-minttusokerin ja mintunlehtien kanssa marinoiduilla tuoreilla mansikoilla. Lapset rakastivat pikkuleipiä niin, että lupasin ohjeen Merituulille pikapikaa. Jukka muuten tuumaili, että raparperia voisi olla vieläkin enemmän; miettttiin siinä että taikina saattaisi kantaa sellaisen litran verran isoksi pilkottua raparperia, joten voit kokeilla lisätä jos tahdot. Ja tässä se ohje nyt sitten on.

Koska taikina on aika iso ja pikkuleivät parhaita heti uunista tullessa kannattaa miettiä puolitatko määrät. toinen vaihtari jota en vielä kokeillut oli, että tekisi koko taikinan mutta antaisi taikinan kovettua jääkaapissa pötköksi ja leikkaisi valmiita taikinakiekkoja pakkaseen. Näin toimimalla pikkuleipiä voisi paistaa tarpeen mukaan sopivan määrän?

Joka tapauksessa näistä tuli minusta parempia kuin alkuperäisistä.

Karamellisoitunut raparperi-valkosuklaacookie (n. 3-4 pellillistä)

115 g voita
1 prk kondensoitua maitoa n. 390g
1,5 dl sokeria
2 munaa
1,5 tl vaniljasokeria (aitoa)
5 dl jauhoa
aitoa vaniljaa n. 1/3 tl hippuina tai 2 tl vaniljasokeria
1, 5 tl jauhettua inkivääriä
1 tl soodaa
1 tl suolaa
 7 dl kaurahiutaleita, suuria 
n. 8 dl pilkottua raparperia suurehkoina palasina
2 pss pirkan valkosuklaahippuja á 175g
(n, 1,5 dl pilkottua sokeroitua inkivääriä)

Lämmitä uuni 200 asteeseen ja laita kiertoilmalle sillä kiertoilmalla tuli ainakin meillä paljon kauniimpia keksejä.

Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi yleiskoneessa. Sillä aikaa siivilöi toiseen kulhoon jauhot, sooda, mausteet ja suola.

Lisää sitten voi-sokerivaahtoon yksitellen munat koko ajan vatkaten. Lisää toinen muna vasta kun edellinen on sekoittunut kokonaan taikinaan.

Lisää sitten osa jauhoseoksesta, kondensoitunut maito ja sekoita. Lisää sitten loput jauhot ja sekoita taas.

Lopuksi lisää raparperit, valkosuklaa, kaurahiutaleet ja inkivääri jos käytät.

Muotoile taikinasta keksejä leivinpaperille; älä jätä isoksi kasaksi koska taikina ei hirveästi leviä.

Paista sitten uunissa n. 10-20 min kiertoilmalla.  Paistoaika riippuu keksin koosta ja uunista joten ei ole huono idea paistaa vaikka yksi koepikkuleipä.

Uudelleenlämmityksessä käytä paljon matalampaa lämpöä, meillä 150 astetta, lusikka oven väliin jotta ylimääräinen kosteus pääsee pois ja n. 10 min tai kunnes pikkuleipä on lämminnyt ja hieman rapsakka pinnastaan. 

Kaura-raparpericookie ja jäätelöä. Tai raparpericookiesandwich, jädellä.

Olipa kerran eräs sateinen suomen keskikesän juhlistuksen päivä. Juuri sellainen päivä, että mieli pakostakin vaeltaa raparperiin, lapsuuden raparperipaistokseen ja vaniljakiisseliin. Mutta sitten ei-kuitenkaan-oikein-jotenkin koska jotain pienempää, naposteltavaa, nopeaa ja rapeaa. Jotain kivaa pientä brunssipöytään.

Ja sitten mieleen välähtää että cookie. Semmoinen paksu, ihananmehukas raparperinen cookie. Niin ja kauraa. Kaura-raparpericookie. Semmoinen kaura-raparperipaistoksen ydin kädessäpidettävässä paketissa.

 Ja tässä vaiheessa luonnollisesti arvasin, että joku on tehnyt semmoisen jossain. Ihan varmasti. Ja sitten mentiin. Sen verran muokkasin ohjetta, että pyöristelin määriä hieman suomimittoihin sopivammaksi ja lisäsin taikinaan hillottua inkivääriä. Se sopi kyllä mukaan, mutta jos aiot tarjota näitä lapsille, kannattaa harkita uudelleen. Ainakin osa sokeroiduista, hillotuista inkivääreistä on melko tulisia.

Keksit kannattaa taputella suht ohuiksi. Paista koekeksi etenkin jos harkitset täyttäväsi kaksi pikkuleipää jotta näet sopivan paksuuden. 

Alkuperäisessä ohjeessa lisäksi käsketään pilkkomaan raparperi hienoksi. Tein työtä käskettyä mutta kuulkaas rakkaat suomalaiset - jos haluatte tähän oikeasti raparperin makua ja tuntua älkää pilkkoko raparperia yhtä pieneksi. Minusta suuremmat raparperipalat olisivat kuuluneet asiaan. Ja jos jollain on karamellisoitua valkosuklaata jääkaapissa, sitä voisi hyvin käyttää valkosuklaan sijaan; sellainen karamellisempi fiilis sopisi hyvin. Teen tästä kyllä uuden satsin vielä ja lupaan kertoa miten muutin sitä. Mutta oikein hyvä ohje tämäkin ja ennenkaikkea helppo. Lisäksi kun näitä tekee pellillisen, niistä voi taikoa vieraille kivoja jälkiruokia vielä muutamana päivänäkin, ellei kaikkia popsita suoraan kylmän maitolasillisen kanssa siitä pelliltä. Meillä oli vähän vaarana semmoinen, mutta ehkä teillä muilla on parempi itsehillintä ;) 

Paiston jälkeen; meillä paistoaika oli enemmänkin 20 min kuin 10 - mutta se riippunee aikalailla myös keksin koosta. 

Keksit voi nimittäin syödä sellaisenaan, murustaa jäätelöannokseen tai tarjota kuuman raparperikompotin ja vaniljakastikkeen kanssa. Ihan miten tykkää. Ja jos keksit muotoilee huolellisemmin, niitä voisi varmaan täyttää jäätelöllä pakkaseen jätskisandwichiksi. Aika jees semmoinenkin ja siihen suunnittelen jo seuraavaa erää käyttäväni.

Edit: 17.7.2015: Tein näitä uudelleen ja tuunasin taikinan syntisemmäksi kondensoidulla maidolla. Olivat minusta parempia kuin alkuperäiset.

Kaura-raparpericookiet (n. 3-4 pellillistä)

115 g voita
2 dl fariinisokeria
1,5 dl sokeria
2 munaa
1,5 tl vaniljasokeria (aitoa)
4,5 dl jauhoa
2 tl kanelia
muskottipähkinää n. 1/2 tl
1 tl soodaa
1 tl suolaa
 7 dl kaurahiutaleita, suuria
7 dl pilkottua raparperia
200g (kaksi levyä) valkosuklaata murskattuna halutun kokoisiksi sattumiksi
(n, 1,5 dl pilkottua sokeroitua inkivääriä)

Lämmitä uuni 200 asteeseen ja laita kiertoilmalle sillä kiertoilmalla tuli ainakin meillä paljon kauniimpia keksejä.

Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi yleiskoneessa. Sillä aikaa siivilöi toiseen kulhoon jauhot, sooda, mausteet ja suola.

Lisää sitten voi-sokerivaahtoon yksitellen munat koko ajan vatkaten. Lisää toinen muna vasta kun edellinen on sekoittunut kokonaan taikinaan.

Lisää sitten jauhoseos taikinaan ja sekoita.

Lopuksi lisää raparperit, valkosuklaa, kaurahiutaleet ja inkivääri jos käytät.

Muotoile taikinasta keksejä leivinpaperille; älä jätä isoksi kasaksi koska taikina ei hirveästi leviä.

Paista sitten uunissa n. 10-20 min paistoaika riippuu keksin koosta ja uunista joten ei ole huono idea paistaa vaikka yksi koepikkuleipä.

Tarjoa sellaisenaan tai jäätelön kanssa.

p.s. nuo mansikat tuossa yllä on marinoitu samanlaisella sitruunasiirapilla kuin tein Crennin porkkanoihin. Mukana myös kandeerattua sitruunankuorta, minttua ja syreeninkukkia. Juhannus... :)

Dekadentti, suolaisella suklaamurulla päällystetty banaanikakku

Olen lapsesta asti ollut samanlainen; kun sairastun, tarvitsen välttämättä jotain hyvää lohtusyötävää. Mieluiten suklaata muodossa tai toisessa. Pyrin arkena välttelemään herkkujen ostamista kotiin ja niinpä jos jotain makeaa haluaa, se on tehtävä itse. Ja sitten kun tauti yllättää, ensin harmittaa että asettaa itselleen tuollaisia esteitä. Mutta - jos en tekisi niin olisi tämäkin netistä bongattu herkku jäänyt tekemättä. Ja suoraan sanoen, enää ei harmita yhtään. :)

Pohajtaikina pyöräytetään kulhossa jonka jälkeen pinnalle tehdään crumble. Kaikki päällekkäin ja uuniin.

Koska mikä olisikaan parempaa flunssalääkettä kun helppotekoinen, syntisen pehmeä ja herkullinen banaani-suklaakakku jonka pinnalla on hieman suolainen ja makea tummasta, bitteristä suklaasta tehty crumble?

Ihan täydellinen leivonnainen jos minulta kysytte. Pohja on pehmeää, lähes kevyttä rakenteeltaan mutta kuitenkin kosteaa ja banaanista. Pinta hiekkakakkumaisen hauskaa crumblea jossa on karamellin makuja, suolaa ja hieman kitkerää, sulanutta suklaata. Dekadentti, sanoo ohje ja on oikeassa. Isoja makuja yhdistettynä tosi kekseliääksi piiraaksi jota söisin fiinimmässäkin kahvilassa ihan koska vaan.

Ja kuulemma tämä vaan paranee jääkaapissa kun maut syventyvät ja pohja kostuu banaanista tasaisemmin.  Joten säkällä tästä lienee iloa vielä ensi viikollakin. Kertakaikkisen herkkua... Ja nyt kenelläkään ei ole hyvää tekosyytä heittää niitä lähes ylikypsiksi päässeitä, mustia banaaneja roskiin, sillä tämä kakku tarvitsee juuri niitä.

Niin, ja rutosti itsehillintää, jos tätä aikoo säästää vielä viikollekin!

Suklaabanaanimurukakku (alkuperäisessä ohjeessa 22cm neliövuokaan, meillä 25 cm)


115g voita
1.8 dl sokeria

1 extra iso muna huoneenlämpöisenä
1tl vaniljauutetta tai 1/2 tl vaniljahippuja
3,6 dl banaaneja muussattuna (3-4 kypsää banaania)
0,6 dl creme fraichea

jauhoseokseen:
3,6 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
3/4 tl soodaa
1/2 tl suolaa

Streusel piiraan pintaan:
1,8 dl fariinisokeria
1,2 dl jauhoja
1,5 tl kanelia
1/4 tl suolaa
57g voita

lisäksi
170g suklaata murskattuna veitsellä

Pinnalle
3 rkl mantelilastuja


Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen.

Voitele ja jauhota vuoka valmiiksi.

Laita voi ja sokeri vatkaimeen ja käytä silikonipäällysteistä lapavatkainta jos laitteessasi sellainen on ja vaahdota n. 3 min kunnes voi ja sokeri ovat valkoista, kevyttä vaahtoa.

Murskaa sillä aikaa banaanit haarukalla ja mittaa creme fraiche. Mittaa myös omaan kulhoonsa jauhoseoksen aineet ja sekoita kohotusaineet ja suola jauhoon.

Kaavi sitten kaikki voi-sokerivaahto alas kulhon pohjalle ja aja hiljaisella teholla seosta lisäten sinne muna, banaani ja creme fraiche sekä vanilja.

Lisää sitten edelleen hitaasti sekoittaen jauhoseos. Kun aineet ovat sekaisin, kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan ja tasoita pinta.

Sekoita sitten pinnalle tulevan streuselin aineet sormin. Muista lisätä suola, sillä se on ihan olennainen osa valmista kakkua! Seos on valmista kun se on tasaista murua.

Lisää sitten muruseokseen rikottu suklaa ja kaada piiraan päälle.

Lopuksi ripota päälle mantelilastuja. Paista 40-45 min kunnes piirakka on kypsää. Anna jäähtyä ja tarjoa kermavaahdon tai jäätelön kanssa.

Vatajanrannan vuohitilan juustosta tehty voitokas juustojälkiruoka vm 2015

Veljeni on joutunut juoksemaan asioillaan isoolla kirkolla tässä muutamaan kertaan kuluneen vuoden aikana ja edellisellä reissulla tuli sitten puheeksi että Kurikassa on mielenkiintoinen vuohitila joka tekee omaa juustoa. Ja kun kyse on Kurikasta, omasta lapsuuden kotikunnastani, sattuipa niin somasti jotta Anna-Kaisa joka miehensä Jaakon kanssa pitää tilaa, on tuttu kouluajoilta.

Niinpä sanoin veljelleni että jos sieläpäin nyt kerran liikut niin tuo ihmeessä joskus maistiaisia. Ja niitäpä sitten eilen ilmestyi kassillinen pöytäämme ja mukana saapui vielä vuoden juustojälkiruokakilpailun voittanut resepti; Vatajanrannan vuohitilan karamellisoitu paistojuusto. Reseptin ovat laatineet Kurikan keskuskeittiön naiset Anne Haaramo ja Kirsi Mäkynen, jotka voittivat reseptillään ammattilaissarjan juustonvalmistajain säätiön järjestämässä kilpailussa. Hyvä Flikaat! :)

Ja MELKEIN onnistuin tekemään reseptin niinkuin se on kirjootettu ;) Päätin nimittäin kokeilla sitä heti, että veljenikin pääsee maistamaan mitä kantoi mukanaan. Mutta eihän minulla sitten ollutkaan ihan tavallista rahkaa; valion sitruunarahkaa tosin löytyi. Joten tuunasin sitä sitruunarahkalla, joka sekin sopi minusta oikein erinomaisesti. Lisäksi tietysti hyödynsin 2-3 tl sitä sitruunasiirappia ja muutaman karamellisoidun sitruunankuoren joita jäi siitä porkkanaprojektista.Niin ja tietenkään ei ollut mantelirouhetta vaan kokonaisia manteleita ja mantelilastua eikä sitruunamelissaa, mutta minttua kyllä. Joten näillä mentiin!

Vatajanrannan vuohitilan paistojuusto on mietoa, halloumityyppistä juustoa, joka ei kuitenkaan ole läheskään niin suolaista kuin halloumi. Jälkiruuassa ideana on, että manteli ja fariinisokeri karamellisoidaan semmoiseksi murumaiseksi kuuman, paistetun juuston pintaan. Vieressä tarjotaan herukoista ja rahka-kermavaahdosta tehtyä raikasta ja keveää moussea.

Ihan hauska ja ennenkaikkea käytännöllisen helppo jälkkäri. Minusta sitruuna itse asiassa sopi hyvin mustaherukan pariksi ja vuohenjuuston hieman halloumimainen olemus tervehti minusta sekä sitruunaa että minttua oikein hyvin. Mantelista tuli pehmeän, kuuman juuston pariksi sokerista rouskuvaa tekstuuria.

Paistoajan kanssa kannattaa varautua pidempään; ohjeessa sanotaan 6-10 min mutta kyllä tuo sokeri vaati sulaakseen esilämmitetyssä uunissa enemmänkin semmoisen 20-25 min. Kannattaa vahtia; varmasti uuni ja paistoastia vaikuttaa asiaan.

Paseerauksessa sulaneet marjat raaputellaan siivilän läpi ja saadaan aikaan tasainen sose.

Hyvää oli ja syvälle meni, sanoos äiti. Jäin vaan miettimään että menisiköhän setti liian rasvaisen puolelle, jos sokerin sekaan laittaisi ruokalusikallisen tai kaksi voita, jolloin sokeri sulaisi tarte tatin tai tutummin keikauskakkutyyppiseksi karamelliksi ja koko ruuan voisi sitten kipata kakkumaisena lautaselle? Nyt sokerista ja mantelista tulee enemmänkin semmoinen crumble jossa kieltämättä on hauskaa suutuntumaa.

Ihan mainio ja niin simppeli jälkkäri että voisin kuvitella äitini tekemään tätä. Kiitokset veljelle juustosta, terveisiä Anna-Kaisalle(!) ja kaikille Kurikkalaasille onnittelut kisamenestyksestä. :)

Vatajanrannan vuohitilan juustosta tehty voitokas juustojälkiruoka vm 2015 (neljälle)

1,5 dl fariinisokeria
1 dl mantelirouhetta
150g vatajanrannan vuohitilan paistojuustoa

Mustaherukkamousseen:
1 dl vispikermaa (tein kuudelle niin laitoin 1,5 dl kuohukermaa)
1/2 dl maitorahkaa (1/2 prk eli 100g sitruunarahkaa + 1 tl sitruunasiirappia)
2-3 rkl tomusokeria (huom. sitruunarahka on sokeroitu, maista ensin ennenkuin lisäät sokeria)
1/2 dl paseerattua mustaherukkaa (ota mustaherukat pakkasesta sulamaan hyvissä ajoin)

Koristeeksi sitruunamelissan tai mintun lehtiä, kandeerattua sitruunan kuorta

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Laita uuninkestävään kippoon pohjalle sokeri ja manteli ja levitä tasaiseksi.

Leikkaa juusto noin 1 cm paksuisiksi viipaleiksi ja asettele ne sokerin päälle. Paahda uunissa kunnes sokeri sulaa ja karamellisoituu 6-10 min (minulla meni selvästi pidempään).

Tee juuston paistuessa mousse: paseeraa pakastetut, sulatetut mustaherukat siivilän läpi, vatkaa kerma ja sekoita siihen rahka. Mausta sopivaksi sokerilla.

Nostele sitten pari kertaa varovasti lusikalla paseerattua mustaherukkaa rahkavaahdon sekaan. Jos ajattelet pursottavasi moussen lautaselle niin älä sekoita seosta juuri yhtään, nostele vaan pursotinpussiin; niin saat hieman raidallisen lopputuloksen.

Nosta juustopala lautaselle, kaavi päälle hieman karamellisoitunutta mantelia ja pursota oheen mustaherukkamoussea. Korista mintulla ja halutessa kandeeratulla sitruunankuorella ja sitrussiirapilla. Tarjoa heti. 

Mun eka "virgin" trifle granaattiomenasirappiviikunoilla ja pääsiäissunnuntain menu

Trifle on yksi englantilaisten klassisimmista jälkiruuista. Voitte varmasti arvata, että brittien keskinäisessä keskustelussa aihe herättää runsaasti mielipiteitä siitä mitä Oikeassa Triflessä pitäisi olla ja mitä siinä Ei Pitäisi Olla.

Kuitenkin vakiintunut käsitys triflestä on, että se on optimitilanteessa lasiseen kulhoon koottu jälkiruoka jossa englantilaisen vaniljakastikkeen, (mielellään makealla sherryllä kostutetun) kakun, hillon ja kerman kerroksittain koottu yhdistelmä muodostaa syntisen ja tekstuureiltaan oikeanlaisen kerrosjälkiruuan.

Lopulta kuitenkin nykykäsitys triflestä on varsin armelias; trifleksi voi kutsua melkein mitä tahansa kerroksittain tehtyä jälkiruokaa jossa on ainakin jossain muodossaan hedelmää tai hilloa, kermaa ja kakkua tai keksejä sekä jotain runsaanmakuista kastiketta.

Tämän triflen luonteen ratkaisi oikeastaan kolme asiaa, joista ensimmäinen oli viime kesänä Ottolenghin kirjasta tekemäni upeat, granaattisiirapilla marinoidut tuoreet viikunat. Halusin tarjota niitä Merituulin ja Jukan poppoolle illallisen päätteeksi sillä mielestäni ne istuivat ihan täydellisesti aavistuksen lähi-itävärittyneeseen menuuni. Vaikkei tästä pitänyt tulla menupostaus, niin kokosinpa nyt linkit ohjeisiin tähän alle, niin näette kokonaisuuden joka pöytään laskeutui.

Pääsiäissunnuntain menu 2015

Viikunaleipää, pistaasikotijuustoa ja appelsiininkukkahunajaa

Savustettua valkosipulikeittoa ja karitsankieltä

Ruusunterälehdillä maustettu ja kirsikkapuulla savustettu ylikypsä lampaan lapa, itsekuivattuja viinirypäleitä salaatin ja cous-cousin kanssa sekä mintulla maustettua punasipulijogurttia

Viikunatrifle ja kahvia

Mutta koska menussa oli myös jotain kovin kotoisaa, oli pääsiäinen ja ateria minusta huusi päätöksekseen jotain syntistä ja rikasta jälkiruokaa mietin, tekisinkö viikunat osaksi jotain lemonposset-henkistä lasiin koottavaa jälkiruokaa vai osaksi jotain "mess" -jälkkäriä. Ja siitä se sitten kiteytyi että koitanpa tehdä triflesovelman aitoon "katsotaan mitä löytyy" -teeman henkeen. Ja löytyihän sitä, kaikenlaista. 

Löysin kaapistani mm. vaaleanpunaisia ladyfingers -tyyppisiä sokerikakkukeksejä, joita käytetään tiramisu - tyyppisiin jälkiruokiin ja ruohonjuuresta ostamani aidoilla kukkien terälehdillä koristellun valkosuklaalevyn. Näistä löytyneistä asioista tuli se toinen jälkiruokaa määrittävä tekijä.

Kolmas tätä jälkkäriä määrittävä tekijä oli sitten lapsivieraat ja oman perheemmekin taapero; triflessä keksit kuuluisi liottaa makeassa sherryssä tai jossain muussa soveltuvassa alkoholissa. Mistä muuten ymmärrykseni mukaan juontuu yksi triflen miljoonasta nimestä "tipsy cake" (vapaa suomennos lienisi 'hiprakkakakku'). Niinpä alkoholi oli poissuljettu jälkkäristä, mutta koska kuivat keksit tietenkin tarvitsevat jotain kostukkeekseen ja kakkukin makua, keksin käyttää kostutukseen itse kettelemääni omppumehua jota maustoin mintunlehdillä ja lisäksi pyöräytin annoksen lemoncurdia vielä sekaan.

Ja sitten minulla oli vielä pakastimessa tuoreista granny smith - omenoista tekemääni sorbettia, johon ei ole ohjetta mutta voinette varmaan katsoa mallia tuosta aiemmin raportoimastani raparperi-omenasorbetista; käytin tähänkin vähän valkoista balsamicoa nostamaan aromeita ja itse asiassa nyt kun uudet raparperit tulevat, tuota sorbettia kannattaa tehdä joka tapauksessa :)

Ja hyvin kävi; vaikka melkein sain sydänpysähdyksen kun kannoin kakun pöytään ja kerroin että tämä on tämmöinen kasa kermavaahtoa. Merituuli totesi heti ettei kermavaahto ole hänen suosikkejaan mutta syystä tai toisesta tämä kuitenkin todettiin kelvolliseksi. Luulen, että minut pelasti sama temppu joka pudotti Emelian Masterchef Australian 2014 finaalista; sekoitin puolet lemoncurdistani kermaan. Tosin, toisin kuin Emelialla, minun curdini onnistui ihan hyvin ja laitoin sitä lisäksi mukaan sellaisenaan. Tällöin kermavaahto sai sitruunasta raikkaan, aromikkaan vivahteen eikä muistuta enää peruskermavaahtoa samalla tavalla. Lemoncurd taas toi mukaan intensiivisempää sitruunaa, joka taittoi mukavasti sokerisia keksejä ja antoi 'virgin' versiolle trflestä kaivattua luonnetta.

Nuo paahdetut viikunat voi toki tarjota ihan ohjeen mukaan sellaisenaan kermaisen ja jogurttisen vaahdon kanssa; viime kesänä teinkin juuri niin. Ottolenghin ohje vaahdolle on 100g kreikkalaista jogurttia ja 100g mascarponea vatkattuna keskenään vaahdoksi sekä ruokalusikallinen tomusokeria makeutukseen.

Mutta hyvin kävivät myös tällaisen trifleksi suht ohuen, korkeareunaiselle tarjottimelle kasatun hiprakattoman 'kaakun' koristukseen. :)

Granaattiomenatrifle 

Omena(-raparperi)sorbettia

Lemon curd

1 sitruunan kuori ja mehu
1 dl sokeria
2 munaa
75g voita 

Paahdetut viikunat (Ottolenghin kirjasta Plenty more)

3 rkl granaattiomenasiirappia
1 rkl sitruunan mehua
3 rkl tummaa muscavadosokeria
4 timjaminoksaa (2 kokonaisena 2 lehdet nypittynä)
1 appelsiini, puolet kuoresta raastettuna, toinen puoli pitkänä, ohuena nauhana (voi käyttää myös  koristeluun)
8 kypsää viikunaa, halkaistuna pitkittäin


Lisäksi tarvitaan
1 pkt pinkkejä ladyfingers - keksejä tai esim. sokerikakun jämiä
n. 1 dl itse keitettyä sokeroitua omenamehua + mintunlehtiä (ja/tai sopivaa alkoholia)
1 levy kukkasin korstettua valkosuklaata tai esim. sokeroituja ruusun terälehtiä
0,5l kermaa vaahtona + 2 tl vaniljasorkeria
mintunlehtiä koristeluun

Aloita jälkiruoka tekemällä sorbetti valmiiksi pakkaseen. Sorbetti ei ole pakollista, mutta muutama pallo raikasta sorbettia keventää ja raikastaa jälkiruokaa.

Tee lemon curd laittamalla kaikki aineet kattilaan ja täytä allas kylmällä vedellä kattilan jäähdytydtä varten. Kuumenna sitten seosta keskilämmöllä koko ajan sekoittaen. Kun seos kuumenee ja hyytyy, nosta se vesialtaaseen ja sekoita kunnes se jääähtyy.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se vaniljalla. Jaa vaahto kahtia ja mausta toinen puoli puolella määrällä lemoncurdia. nosta toinen puoli vaahtoa jääkaappiin odottamaan koristelua.

Laita korkesreunaisen vuuan pohjalle ensin kerros lemoncurd-kermavaahtoa, sen päälle vielä lemoncurdia ja halutessa myös mintunlehtiä.

Laita sen päälle omenamehu-minttuseokseen dipatut keksit tai kakkupalat. Lisää sitten loppu lemoncurd ja lemoncurd-kermavaahto. Nosta pohja jääkaappiin maustumaan.

Tee sitten viikunat sekoittamalla ensin keskenään kaikki marinadin ainekset. Kun sokeri on hieman liuennut halkaisen viikunat sekaan ja jätä marinoitumaan 30 min.

Paahda viikunoita grillivastuksella (ei kuitenkaan suoraan 'kiinni' vastuksessa, koska palavat herkästi) 10 min kunnes viikunat karamellisoituvat. Oikea etäisyys ja aika riippuu uunista.

Kun viikunat paahtuvat keitä marinadia kasaan 2-4 min, jotta se muuttuu siirappiseksi ja voit pirskotella sitä karamellisoituneiden viikunoiden päälle. Viikunat ovat parhaita kakkuun hieman lämpiminä (erikseen tarjottuna ne voivat olla ihan kuumiakin) ja jos haluat, voit hieman lämmittää niitä vielä juuri ennen tarjoilua.

Kun trifle tarjoillaan, laita kakun päälle muutama pallo sorbettia, kermavaahtoa, viikunat ja niiden siirappikastiketta, valkosuklaan paloja ja mintun lehtiä. Tarjoa heti.

Appelsiini-camparisorbetti, valkosuklaakastiketta ja marinoitua appelsiinia

Minä tykkään Camparista. Ja minä tykkään appelsiinista. Niinpä ketään tuskin yllättää, että kun näin taannoin campari-appelsiinisorbetin ohjeen, se jäi mieleeni kuin liima. Ja hyvä että jäi; kun sitten lauantaina mietin että mitä ihmettä sitä keksisi illallisvieraille jälkkäriksi, silmäni osuivat niihin jo hieman aikaa pöydällä istuneisiin appelsiineihin ja kaikki oli selvää. Lapset saavat pallon kolmen kaverin mansikka-vaniljajätskiä jota löytyy jo pakkasesta valmiiksi, vähän tuoretta mansikkaa ja aikuiset campari-appelsiinisorbettia. Niin, ja tietysti kaikkien annokseen laitetaan sitä syntistä valkosuklaakaramellikastiketta. 

Alkuperäinen ohje jota sovelsin, löytyy täältä. Sovelmaa tuli sen verran että laitoin vähän kevyemmin appelsiininkuorta, tuhdimmin camparia ja lorautin massaan ihan teelusikallisen verran valkoista balsamicoa joka tekee happamahkon sorbetin mausta jollain lailla tasapainoisemman. Opin kikan joskus raparperisorbettia tehdessäni Modernist Cuisinesta. Oikea määrä löytyy maistamalla ja lisäämällä vähän kerrassaan. 

Kuudesta appelsiinista mehua tulee ehkä nelisen desiä ja raastoin sorbettiin noin neljän appelsiinin kuoren. Parin minttuoksan lisääminen oli myös hyvä idea. Sitten seos kuumennettiin kiehuvaksi/lähes kiehuvaksi niin että sokeri sulaa.

Meillä seos alkoi jo kiehua reunoilta kun mittari näytti 88 astetta ja siinä vaiheessa kaikki sokeri oli sulanut ja makukin hyvä. Tuumasin ettei sorbetti keittämällä parane ja julistin sen valmiiksi jäähdytykseen. Sitten vaan koko setti ulos jäähtymään ja jätskikone päälle esijäähtymään. Se on tärkeää, että saat sorbetista mahdollisimman silkkistä. 

Olin alunperin ajatellut tehdä sorbettipallon kaveriksi sitä valkosuklaakastiketta ja pistaasipraliinipalasen, mutta lopulta luovuin siitä praliinista ja tarjosin vaan Jules destrooperin almond thinsin rouskuvana elementtinä, mikä sekin toimi ihan hienosti. Itsetehdyssä pistaasipraliinissa olisi tietysti ollut oma wow - elementtinsä, mutta dukkahlampaan jälkeen tarjottuna se mantelinen keksi itse asiasa sitoi annoksia kivasti yhteen. 

Toinen extempore - lisä tuli tehdyksi kun tein niitä Ottolenghin ruusukaaleja. Niiden yhteydessä karamellisoidaan sitruunan kuorta ja se siirappi kaadetaan pois; minä vetäisin appelsiinista lohkoja pieneen kippoon ja "shall not waste" - teeman mukaisesti poisheittämisen sijaan kaadoin siirapin appelsiinilohkojen päälle. Voit hyvin tehdä vastaavan siirapin appelsiinista ja karamellisoida annoksen kruunuksi vielä mutaman appelsiinin kuoren, muttei se pakollista ole. 

Sorbetista tuli ihanaa ja raikasta ja valkosuklaakastike oli niin hyvää, että purkki kannattaa asentaa pöytään; ainakin meillä porukka lisäili sitä pallonsa päälle suhteellisen avokätisesti ;) Että ehkä tässä voidaan laskea yksi voitto kotiköksälle jälkiruokataisteloista. :) 

Suosittelen, oikein näppärä ja aurinkoinen jälkkärisorbetti johon voi tosiaan käyttää niitä nuutuneempiakin appelsiineja. 

  

Appelsiini-camparisorbetti (riittää ainakin kuuteen-seitsemään palloon) 

6 appelsiinia (n. 4 dl mehua ja 4 appelsiinin kuori)
1/2 kuppia hienoa sokeria
2 mintun oksaa
4 rkl camparia
1 tl valkoista balsamicoa

Lisäksi
Valkosuklaakastiketta
appelsiinilohkoja marinoituna (ks. marinadin ohje täältä)
mantelikeksi


Käytä mielellään luomuappelsiinien kuorta, mutta jos niitä ei ole, pese appelsiineista huolellisesti lämpimällä vedellä pois vaha. Raasta sitten happoa kestävään teräs yms. kasariin tai kastikekattilaan appelsiinin kuori. Lisää vastapuristettu appelsiinin mehu, sokeri ja minttu.

Kuumenna seos kiehuvaksi tai kunnes sokeri sulaa kokonaan.

Jäähdytä massa lähelle nollaa, mutta älä anna jäätyä ja laita jäätelökone päälle.

Lisää sitten massaan campari, poista minttu ja mausta balsamicoetikalla. Laita massa jätskikoneeseen ja aja sorbetiksi. Laita pakastimeen ja käytä kun aika tulee.


Vinkki: tein joskus vastaavantyyppistä veriappelsiinigranitaa aikana ennen jätskikonetta. Seos vaan laitetaan pakastimeen ja sekoitetaan pari kertaa; silloin setti kristallisoituu isommaksi kiteeksi ja voit raaputtaa sitä lusikalla lautaselle. Toimii varmasti niinkin!

Jäätelökastike karamellisoidusta valkosuklaasta

Jos haluat tarjota jotain suhteellisen helppoa ja mukavalla tavalla uudenmakuista herkkua rakkaillesi viikonloppuna, kokeilepa tehdä valkosuklaasta karamellisoitua jätskinpäällistä. :) Siitä tuli myös mukava vieminen anoppilaan, kun kuulin pikkulintujen sirkuttavan että jälkiruuaksi on suunniteltu jäätelöä.

Karamelli tuo valkosuklaaseen paljon vivahteikkuutta ja jopa V joka ei tykkää valkosuklaasta ja vieroksuu karamellia söi tätä hyvällä halulla. Ja mikä parasta, tämän herkun tekeminen on onneksi vielä tavattoman helppoa!

Subjektiivisella äidinrakkaudella varustettu mielipiteeni tästä soosista ja sen parhaista kavereista oli, että; ihan parasta kolmen kaverin valkosuklaa-vadelmajätskin ja tuoreiden vattujen kanssa. Olisiko tässä ystävänpäivän verrattomin (ja vielä gluteeniton!) somejälkkäri? ;)

Supermarkettien superfood - hyllyssä saattaa löytää kaakaovoita, mutta rypsiöljykin käy hyvin

Ja soosin syntytarina menee kutakuinkin niin, että: olen muutamaan kertaan manannut kun olen onnistunut polttamaan valkosuklaan mikrossa; liian kuumalla sulattaminen tekee valkosuklaaseen krokanttimaisia karamellikiteitä, joita siinä puuhassa ei yleensä haeta. Olen siinä harmissani sitten maistellutkin kiteitä ja miettinyt että ne ovat hyvänmakuisia; mutten oikein koskaan päässyt aiheessa sen pidemmälle. En, ennenkuin törmäsin kakkujumppaan ideoita haravoidessani David Lebovizin blogissa karamellisoiden valkosuklaan ohjeeseen.

ripottelin suklaan sekaan kaakaovoihippuja, ne sulavat pellille ensin; sekoita suklaa varovasti lastalla sulaneen voin sekaan.

Olen nyt tehnyt sitä pariin otteeseen; sekä siitä fazerin leivontavalkosuklaasta että sunnuntaina, Riitan luo mennessä Maraboun valkosuklaalevyistä. David mainitsee ohjeessaan, että karamellisointiin pitäisi käyttää laadukasta valkosuklaata, jossa on optimitilanteessa 30% kaakaovoita. Tällöin massa sulaa nätisti, eikä jämähdä samaan tapaan kuin vähemmän kaakaovoita sisältävät valkosuklaat. Noh, näissä kotimaisissa suklaissa ei edes kerrota paljonko rasvasta on kaakaovoita, mutta Maraboussa rasvaa oli kokonaismäärältään n. 29% joten kokeilin ottaa sitä. Matalampikaan kaakaovoipitoisuus ei kuitenkaan haittaa, sillä Davidin vinkin mukaan lisäsin siihen leivontasuklaan sekaan tehdessäni mautonta öljyä ja tähän Marabou-valkosuklaaversioon meni raakaruokailijoiden supermarketteihin tuomaa puhdasta kaakaovoita. Lisärasva sekoitetaan sulavan suklaan sekaan ja massasta tulee helpommin levittyvää.

Kuvassa näyttää vielä vähän liian vaalealta, suklaasta saa tehdä ihan kauniin pähkinävoinruskeaa.
Maistamalla varovasti niin tiedät koska on hyvä. Varo&muista; kuuma suklaa on kuumaa!

Koko homma menee siis niin, että uuni lämmitetään 120 C asteeseen, suklaa ja kaakaovoi pellille ja pelti uuniin. Sekoittele n. 10 min välein ja lisää tarvittaessa kaakaovoita tai öljyä. Lasta on hyvä sekoitusväline, jotta saat käänneltyä ja paineltua massaa tasaiseksi. Kun suklaa on n. maapähkinävoin väristä, ota pelti pois uunista ja käytä karamellisoitunt valkosuklaa haluamallasi tavalla.

Tuohon jätskikastikkeeseen lämmitin mikrossa vähän kättä lämpimämmäksi n. 2,5-3 dl kermaa ja sitten kaadoin reippaan puolet kermasta blenderiin, kaavin valkosuklaan perään ja ajoin seosta tasaiseksi lisäten kermaa erissä. Lopuksi maustoin sormisuolalla.

Heti tehtynä kastikkeesta tuli moussea; käyttämällä lämpimämpää kermaa saat juoksevampaa kastiketta.

Lopputulos oli moussemainen, pehmeä kastike joka kyllä sitten jämähtää kun saa seistä pidempään. Mutta ei hätää; sen voi sulattaa vesihauteessa jälleen juoksevaksi. Jätskin päälle kaadettaessa se vähän kovettuu muodostaen jätskin päälle sellaisen kermaisen pehmeän, aavistuksen kohavkon kuoren josta muistuu mieleen lapsuuden jätskit. Vain ne poksuvat karkkirakeet puuttuvat! ;)

Davidin mukaan ainoa, missä homman voi mokata on päästää suklaa yli, jolloin siitä tulee rakeista. Mutta ei hätää, massan voi silloinkin paseerata siivilän läpi ja veikkaan, että blenderissä ajaminenkin auttaa.

Joka tapauksessa hyvää ystävänpäivää täältä minunkin suunnastani kaikille ystäville ja rakkaille. Ja jos ette aio muuten makeilla ystävänpäivänä, niin muistakaapa antaa kullalle, lapsille ja ystäville hali. Haleihin ja rutistuksiin kun pätee vanha viisaus; ken antaa, hän myös itse saa. :)

Karamellisoitu valkosuklaakastike jätskille (tai mille muulle vaan, riittää hyvin isolle joukolle)

2 levyä valkosuklaata á n. 180g
kaakaovoita - olisiko mennyt n. 40g?

n. 2,5-3 dl kermaa
sormisuolaa

Lisäksi tarvitaan
esim. kolmen kaverin valkosuklaa-vadelmajätskiä
tuoreita vadelmia

Lämmitä uuni 120 asteeseen. Pilko valkosuklaa ja kaakaovoi pellille ja laita pelti uuniin. Laita keittiökello pirisemään 10 min päästä.

Sekoittele 10 min välein suklaaseosta kunnes se on maapähkinävoin väristä ja maistuu hyvälle.

Kuumenna kermaa mikrossa lämpimäksi, muttei kiehuvaksi (kiehuessaan kerman maku kärsii). Mitä kuumempi kerma, sitä juoksevampi soosi.

Laita n. puolet kermasta blenderiin, kaavi hieman jäähtynyt suhkaa perään ja aja blenderillä tasaiseksi. Lisää kermaa erissä, jotta saat haluamasi konsistenssin.

Mausta sormisuolalla ja tarjoa jätskin ja vadelmien kanssa.

p.s. kun kastike sitten jämähtää, voit elvyttää sen uudelleen lämpimässä vesihauteessa.

Punajuuri-rosmariinisorbettia, jogurtilla kevennettyä sitruunamascarponevaahtoa ja joulupiparien jämät

Hyvissä ystävissä on se erityinen puoli, että heidän tuloaan ei koskaan stressaa. Ei haittaa vaikka eteisen lattialla on tippaleipämäinen kasa teinin ja taaperon ulkovaatteita, pöytäliinat ovat pesussa ja viikon kiireinen lapsiperhe-elämä tehnyt jälleen varoittamatta äkkipysäyksen perjantaihin.

Hyvät ystävät voi kutsua kylään silloinkin, vain hetken mielijohteesta ja ruuaksi voi tarjota melkein mitä vain kokeellista ja silti kaikki menee vielä paremmin kuin jos olisin stressannut pitkään etukäteen. Loppiaisena kävi näin ja ladoin pöytään oikeasti kaikki jämät sekä kokeelliset ideat jotka joulun aikaan jäivät osittain tai kokonaan toteuttamatta. Enkä oikeastaan keksi, mitä olisin halunnut illassa muuttaa; ehkä lampaalle olisin voinut tehdä sen valkosipulimajoneesin minkä meinasinkin mutta aika pientä lientä universaalissa mittakaavassa. Se vaan oli jollain tavalla tosi helppo ilta ja menustakin tuli minusta ihan selkeä - vahingossa.

Loppiaisen menu 

Lanttua suolakuoressa ja savustettua jogurttia

Sumacilla ja teellä maustettua lammasta ja lyttypottua blue kongosta

Punajuurisorbettia, sitruunavaahtoa ja piparia

Punajuurisorbettia olen yrittänyt tehdä jo aiemmin, mutta glukoosisiirapin käyttö ei ollut (eikä ole muuten vieläkään, kiitos kysymästä) läheskään hallussani joten sorbetista tuli sinänsä hyvän makuista, mutta rakenteeltaan tosi omituista, raskasta ja valuvaa sorbetinkaltaista kylmää amorfista ainetta; Punaista Ainetta. Ja vaikka kyseessä oli jonkinlainen rimanalitus sorbetin rakenteessa, sorbetin maku oli jotain, mikä enteili upeaa settiä kunhan rakenne on kohdallaan. Päätin silloin vakaasti että teen punajuurisorbettia vielä uudelleen.

Teidän olisi pitänyt nähdä V:n ilme, kun sitten ilmoitin rauhallisesti (niiden punajuuripikkelöityjen munien tekemisen yhteydessä) että:"Raksu, vähän kannattaa sitten varoa kun käyt pakastimella, tein punajuurisorbettia sinne". V älähti kuin jokin olisi potkaissut häntä nilkkaan kovaa ja kysyi tuskaisen oloisena millaiseen astiaan pakkasin sorbetin. Ja jos joskus olen nähnyt mieheni muistuttavan Edvard Muncin "Huuto" - teosta, se olisi varmaan ollut suhteellisen lähellä silloin kun vastasin että:"Sellaiseen laatikkovuokaan..."

V ei kyennyt ymmärtämään punajuurisorbettia muunlaisena, kuin Punaisena Aineena. Minulla on tapana pakata jäätelökoneesta tuleva kama niihin laatikkovuokiin, koska ne ovat käteviä. Niiden kansi ei kuitenkaan ole mitenkään erityien tiivis ja jos vuoka kallistuu, mikä tahansa joka voi valua, valuu reunuksen välistä.  Ja juuri niin kävi viimeksi. Punainen Aine oli amorfisen luonteensa ansiosta lähtenyt valuvalle, hitaalle ja tuhoisalle matkalleen pitkin pakastinta. Koska se oli niin hidasliikkeistä, siihen ei havahduttu mitenkään heti ja Punainen Aine pääsi tekemään matkaansa punaisten marjapussien suojassa aika pitkään.

Se oli valunut ja tarttunut kaikkialle mihin vuokaa oli siiretty; valunut läpi pakastusrasioiden metsän, liimannut alimmat rasiat pakastinarkun pohjaan ja jähmettynyt sinne sitkeäksi liimamaiseksi mönjäksi; Punaiseksi Aineeksi, jonka V eräänä päivänä oli löytänyt pakastimesta. Löytänyt ja siivonnut.

Ja vaikkei asiasta ole sen kummemmin keskusteltu, on glukoosisiirappi saanut olla kaapissa Ihan Rauhassa; se on selvästi nimeään vaarallisempi ase taitamattomissa käsissä. Vaarallisempi kuin äkkiseltään osaisi kuvitella.

Ja siksi tässä sorbetissa on ihan perinteinen alkoholilisä, joka tuo massaan vähän makua ja pitää massan hieman irtonaisena MUTTA ei tee siitä valuvaa Punaista Ainetta.

Sorbetti herätti hämmästystä ja ihastusta; sitruunainen ja jogurttinen mascarponevaahto oli laiskan köksän versio Sinnen Nannajuhlissa tekemästä jogurttivaahdosta joka oli tajuttoman hyvää. En ollut muistanut valuttaa jogurttia etukäteen ja siksi lisäsin tomusokeri-jogurttiseokseen purkillisen jämäkämpää mascarponea ja lopputulos toimi hienosti.

Simppelin jälkkärin kanssa tarjosin vain kotoisasti kulhollisen joulupipareita joista voi jokainen napsia niin monta kuin haluaa. Jos haluat pitäytyä annoksissa suosittelen että murskaat muutaman keksin jälkiruokakulhon pohjalle, niin jokaiseen lusikalliseen riittää vähän keksimurua, sorbettia ja jogurttivaahtoa. Koristeluun käytin marenkeja ja sitruunamelissaa, mutta voit yhtä hyvin jättää ne pois ja laittaa koristeeksi vaikka vaan pari sitruunankuorikiehkuraa.

Punajuurisorbetilla joulupikkuleivät saavat jotain uutta luonnetta ja vaikka nyt onkin tammikuu, tätä kehtaa kyllä tarjota illallisen päätteeksi. Aromaattinen, suht keveä ja raikas jälkkäri.

Punajuurisorbettia ja jogurttivaahtoa (kuudelle-kahdeksalle)

3,5 dl punajuurimehua
1 oksa rosmariinia
125g sokeria
n. 1 rkl vadelmaviinietikkaa
(1-2 rkl sitruunan mehua)
3 rkl rommia (laitoin sitä maustettua Rebellion rommia, jota meillä ei oikein kukaan halua juoda.  Melkein mikä vaan likööri tai maustettu viina sopii - limoncello toimisi varmasti myös oikein hyvin)
n. 2-3 rkl hunajaa makeuden säätöön; maistele ja lisää tarvittaessa.

Kiehauta punajuurimehu ja kuori vaahto päältä. Lisää rosmariini, sokeri ja vadelmaviinietikka. Lämmitä hiljalleen kunnes sokeri on sulanut. Ota seos pois tulelta ja anna jäähtyä. Lisää sitten rommi, halutessa tilkka sitruunaa ja tarkista makeus. Seoksen pitäisi olla "hieman liian makeaa" mutta aromaattista. Voit tasapainottaa makua etikalla, rommilla ja hunajalla sopivaksi.

Laita jäätelökone päälle hyvissä ajoin ja lisää kylmä, siivilöity sorbettipohja kylmään koneeseen. Aja sorbetiksi. Mitä kylmempää sorbettipohja on, sitä paremmin jäätelökone pärjää sen kanssa ja rakenteesta tulee parempi. Laita pakastimeen tarjoiluun asti.

Ennen tarjoilua valmista jogurttivaahto. Alla määrät suurin piirtein

Jogurttivaahtoon

n. 3 dl turkkilaista, paksua jogurttia (voit valuttaa sen)
n. 1dl tomusokeria (maun mukaan)
1 prk 225g mascarponea
1/2 sitruunan kuori
vaniljahippuja

Vatkaa jogurtti ja sokeri vaahdoksi (jos et ole valuttanut jogurttia se ei vaahtoudu kunnolla) ja lisää mascarponea lusikallinen kerrallaan kunnes seos on sopivan paksua. Minä laitoin koko purkin.

Mausta sitruunan kuorella (halutessa myös mehua) ja vaniljalla.

Kokoamiseen tarvitaan lisäksi 

piparkakkuja
sitruunamelissaa
tomusokeria
(marenkia)

Murusta kulhon pohjalle piparkakkua. Lisää sitten jogurttivaahtoa ja pallo sorbettia. Koristele kokonaisella piparilla, sitruunamelissalla ja marengilla. Tomuta päälle vähän tomusokeria. Tarjoa heti.

Suklaata ja päärynää talvimaisemassa - jälkiruoka

Yhteistyössä Fazer

Tämän itsenäisyyspäiväksi tekemäni jälkiruuan inspiraationa toimi neljä eri lähdettä; Gourmet - lehden numero jossa oli se herkkä jälkiruoka kahdella punaisella, ikkunallisella sokeriseinällä ja jonka olen jo tässä joulunalushössötyksessä hukannut jonnekin, Werner-gourmetservice 2014 lehti, jossa oli Daniel Roosin tyrnijälkiruoka - siitä pummittiin suklaakakkupohja, Lantliv mat & vin 3/2013 josata sain idean tomusokerilla lumiseksi sokeroidun mintun lisäämisestä päärynään ja suklaaseen eikä vähiten Hannelen minipiparimökki, josta sain idean käyttää seininä sokerin sijaan helpompaa ja kotoisampaa piparitaikinaa.

ja sitten sen kirjoittamani adventtisaarnan merkeissä suosittelen, että jos tähän ryhdytte jouluna, käytätte vielä pari oikotietä kuten minä;)

Kaupan taikina on ehkä tylsä, mutta pomminvarma vaihtoehto jos et ole muutenkin leipomassa pipareita.

Suositellut oikotiet:

1) Jos et ole muutenkin leipomassa pipareita, käytä valmista piparitaikinaa, esimerkiksi se sunnuntai on ihan OK (myös kuningaskuluttajan testiryhmän mukaan ylellä).  Syynä tähän on, että vaikka itsetehty taikina maistuu onnistuessaan upealle, on parhaimmillan karamellisen rapeaa ja ohutta, jos et ole tehnyt pipareita sillä isänäidin mummon kummin luottoreseptillä muutamaan vuoteen, pikkuniksit ja vinkit ovat saattanet unohtua; taikinasta saattaa tulla liian löysää, liian neilikkaista tai mikä pahinta, liian leviäväistä pellillä. Kaupan taikina kaikessa tylsyydessään on helposti kauliintuvaa, se pysyy tosi hyvin muodossaan ja paistuu tasaisesti. Niin, ja sen ei tarvitse maustua yön yli jos pääsi unohtumaan se taikinan teko... Osta ainakin varalle jos et sitten ehdikään; niin minä tein ja hyvä oli että ostin.

Note to self: suklaakakun koristelu marengeilla ja karkeilla voi olla vinkeä idea, mutta ensi kerralla mukaan pitää saada jotain raikasta hedelmää. ;) Ja pienempiä marenkeja!

2) Marengit ja lumisokeroidut suklaamantelit voi toki tehdä itsekin, mutta voit myös ostaa valmiita. Mantelit minäkin ostin Mankkaalta ja marenkeina käytin tähän isäinpäivältä ylijääneitä turkinpippurimaustettuja yksilöitä. Tein ne silloin yli jääneestä valkuaisesta jotta pojat voisivat koristella isinsä kakun. Omalla agendallani oli myös kokeilla a) Mariukselta ostamaani elämäni ensimmäistä pastaväriä marengissa ja b) miten ne Fazerin (vadelmasuklaan yhteydessä saadun) leivontapaketin mukana tulleet erilaiset rakeet sopivat marenkien koristeluun ja maustamiseen. Eniten tykkäsin siitä turkinpippurirakeesta, joka on paitsi hyvän makuista myös ylläripylläri kestää kohtuullisen hyvin sulamatta kuivatun marengin pinnassa.(ks. kuva, nuo ovat siis isäinpäivän aikaan tehtyjä marenkeja ja rae ei ole sulanut vaikka marengit olivat ilmatiiviissä muovipussissa.

Kun kakkupohjaa tulee koko uunipellillinen, samaa jälkkäriä voi tarjota useammankin kerran.

3) Voit myös käyttää jälkkäriin vain yhtä, hauskanmuotoista piparkakkua; esimerkiksi joulukuusi sopisi ihan hienosti tai kuten minä, laitoin seuraavaan erään I:n kanssa tekemiäni päärynän muotoisia pipareita. Mutta tosiaan; sydän, tähti, kuusi, lumiukko, päärynä... ei kannata olla ennakkoluuloinen. Yhtä piparia käyttämällä säästyt lisäksi seinän liimaukselta. Hannele oli käyttänyt tomusokeri-vesiliuosta liimana jolla todennäköisesti saat pitävämmän ja kauniimman sauman kuin valkosuklaalla, jota minä käytin koska tykkään sen mausta enemmän. Mutta; se sottaa aloittelijan käsissä, ei pidä yhtä hyvin JA valkosuklaata ei sitten muuten edes sulateta mikrossa - se palaa karamelliseksi hipuiksi eikä sula. Ugh. :)

Jälkkäristä tuli ihan hauska; sorbetti tehdään päärynöiden keitinliemestä johon lisäsin vähäsen karamellista rommia estämään jäätymistä kivikovaksi. Voit tietysti myös ostaa valmista sorbettia tai vaniljajäätelöä, mutta ainakin meillä tuo keitinliemestä jäätelökoneessa pyöräytetty sorbetti oli ihan hitti. Se keventää ja raikastaa jälkiruuan täyteläistä mutakakkkusuklaapohjaa. Kovin isoa kakkupohjaa ei kannata leikata, koska tähän käytetään laadukasta, syvän ja voimakkaan makuista suklaata ja sanoisin ettei meikäläisenkään jälkkärikakkupala olisi voinut olla enää paljon suurenpi; täyttävää kamaa.

Mintun lehdet ovat loistava kombo suklaan ja päärynän kanssa. Ne saadaan talvisiksi vain asettelemalla ne oikeaan kohtaan ja ripottamalla koko komeuden päälle tomusokeria teesihdillä. Ja mikä parasta; kaikki palat voi tehdä etukäteen. Jos teet enemmän päärynöitä, voit jatkaa keitinlientä omatekoisella omenamehulla (tai joulumaiusteita halutessasi myös vaalealla glögillä) jolloin saat sorbetin lisäksi pidettyä valmiit päärynät säilössä omassa liemessään. Sitten vaan H- hetkellä kasaillaan!

Suklaata ja päärynää talvimaisemassa  (päärynät ja sorbetti riittävät ainakin kahdeksalle, suklaakakku isommallekin porukalle)

Esimerkiksi Sunnuntai - piparkakkutaikinaa 1 pkt

Marengit voit tehdä pavlovan taikinaohjeella, värjätä ja koristaa makusi mukaan. Se turkinpippurirae on minusta pop.

Browniekakkupohja (normaali syvä uunipelti)
250g voita
220 g tumama suklaata (meillä Lindth 70% leivontasuklaa)
200g kananmunaa (4 normaalikokoista kananmunaa)
220g sokeria
70g vehnäjauhoa
4g suolaa
5g kanelia
5g vaniljasokeria
15g espressoa tai vahvaa kahvia

Kakkupohjan päälle:
1 prk n. 3 dl balsamico-omenahilloa  (tähän olisi kannattanut sulattaa sekaan 2 liivatelehtä jotta kerros jämähtäisi vähän - voit käyttää myös päärynähilloa)
n. 3 dl kermaa vaahtona
1 prk 250g mascarponea
1 tl vaniljasokeria
n. 4 rkl sokeria (tarkista makeus ja lisää makusi mukaan)
1/2 luomusitruunan mehu
2 liivatelehteä + tilkka omenamehua, n. 3 rkl 

Päärynät
4 päärynää, valitse hieman kovia tai napakoita ja raikkaantuoksuisia
liemeen (huom. jos teet päärynöitä säilytettäväksi asti, tuplaa liemen määrä niin riittää puolet sorbettiin!)
1 vaniljatanko
2 dl valkoviiniä
2 dl itsetehtyä omenamehua (tai vettä/valkoista glögiä)
2 dl sokeria
(sitruunan mehua jos kaipaa lisää happoa)

Koristeluun:
mintunlehtiä,
suklaa-lumimanteleita
tomusokeria

Sorbettiin tarvitset lisäksi n. 1- 2 rkl rommia, meillä Rebellion - rommia joka on äklömakeaa mutta käy näemmä edes jälkiruokiin....  (tarkista sokerin määrä liemestä aistinvaraisesti myös etenkin jos käytät hapanta omenamehua, sorbettiliemen pitää olla hieman liian makeaa, koska kylmyys syö makeutta lopullisessa sorbetissa. )

Marengit kannattaa tehdä etukäteen, samoin piparit jos mahdollista. Marenkien värjäämiseen käytin pastaväriä ja koristin raakana marengit turkinpippurirouheella. Piparitaikinan kaulitsin, leikkasin seinäelementit suorakulmaisella leivosmuotilla ja ikkunat veitsellä käsivaraisesti ja epäsymmetrisesti. Paistoin uunissa paketin ohjeen mukaan.

Kakkupohja
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Laita yhteen kulhoon ja sulata mikrossa tai vesihauteessa suklaa, voi ja espresso. Sekoita tasaiseksi.

Sekoita keskenään sokeri ja kananmuna. ei tarvitse vaahdottaa, riittää että saat sokerin ja munat sekaisin tasaisesti. Kaikki sokeri ei sula täysin.

Sekoita varovasti suklaa kananmunaseokseen ja sekoita hyvin. Lisää seokseen sitten kaikki kuivat aineet keskenään sekoitettuna ja sekoita.

Levitä taikina leivinpaperille ohueksi kerrokseksi ja paista 200 asteisessa uunissa n. 5 min tai kunnes pinta juuri vähän kuortuu mutta taikina jää täysin mutakakkumaisen suklaiseksi sisältä. Minulla meni ehkä 6-7 min... 

Anna pohjan jäähtyä ja valmista kermatäyte. Laita liivatteet likoon kylmään veteen (laita pari lehteä myös omenasosetta varten) ja anna niiden pehmentyä n. 15 min.  Laita vatkaimeen kerma, sokeri ja vaniljasokeri. Vatkaa kunnes vaahto alkaa muodostua mutta on vielä tosi pehmeää. Lisää mascarpone, sekoita ja mausta maun mukaan sitruunamehulla ja tarvitatessa lisäsokerilla. Kuumenna omenamehutilkka ja lisää siihen 2 liivatelehteä ja sekoita sulaksi. Lisää liivate koko ajan sekoittaen kermatäytteeseen. Tarkista maku.

Kuumenna myös omenasoseen sekaan tilkka omenamehua ja sulata siihen pari liivatetta. Sekoita liivate omenasoseeseen. Tarvittava liivatteen määrä riippuu siitä, kuinka löysää sose on.

Kun kakkupohja on jäähtynyt täysin levitä sen päälle ensin omenasose. Sitten omenasoseen päälle mascarponevaahto ja tasoita kuumaan veteen kastetulla spatulalla. Jätä asettumaan ja jähmettymään kylmään muutamaksi tunniksi tai yön yli.  (koska kakku ei ole kovin paksu, ainakin minulla ehti hyvin jämähtää ulkona +4, kannen alla kun tein pohjan aamupäivästä, kokosin sen  ja tarjosin illalla 4-6h myöhemmin jolloin se oli jo täysin asettunut.)

Päärynät

Halkaise vaniljatanko ja raavi siemenet ja sekoita sokeriin veitsestä. Lisää kattilaan kaikki liemen aineet ja nosta kiehumispisteeseen. Kuori päärynät ja lisää liemeen. Anna kypsyä hiljaisella tulella n. 20 min tai kunnes ovat ihan pehmeitä.  Jäähdytä liemessään.

Sorbetti

Laita jäätelökone päälle hyvissä ajoin, että se on aivan kylmä ennen massan lisäämistä, ainakin 30 min ennen. 

Jäähdytä sorbettiliemi kunnolla jääkaapissa tai jopa pakastimessa (älä anna jäätyä!) ja tarkista sen maku. Lisää vähän rommia, joka estää sorbetin jäätymistä kivikovaksi. 1-2 rkl riittää. Jos et halua käyttää alkoholia, voit tehdä ilmankin tai käyttää glukoosisiirappia, mutta sen käytössä en oikein osaa neuvoa. Pyöritä sorbetiksi ja laita pakastimeen säilytykseen.

Kokoa pipariseinistä kulma suklaalla, tomusokeri-sitruunanmehuseoksella tai sulalla sokerilla, miten haluat. Leikkaa suklaakakusta pieni pala piparikulman viereen n. 4 cm x6 cm

Leikkaa päärynästä pieniä viuhkoja annokseen ja murra marenkia hieman lautaselle.

Tee sorbetista lusikalla pieni kvenelli jos osaat tai käytä jäätelökauhaa ja tee pallo. Laita pallo kakkupalan päälle (tai sen etupuolelle). Asettele lumimantelit ja mintut ja lopuksi tomuta koko komeus tomusokerilla. Tarjoa heti!



p.s. se turkinpippurirae oli tosiaan saatu joskus aiemmin tuotenäytteenä ja hyödynsin vaan kokeelliset marenginloput tähän. Ja vaikka tykkäsin että salmiakki, päärynä ja suklaa on hyvä kombo voit jättää salmiakin myös pois.