Vierahana Kyrööllä - Kyrö Distilleryn tarina.

Yhteistyössä Kyrö Distillery 

Ajelin lakialla yksin. Se oli oikeastaan hassua koska vanhoilla kotikonnuilla vierailu tarkoittaa yleensä perheen tai vähintään lapsenlapsen roudaamista mummulaan. Olo oli kepeä, kuin lukioikäisenä, kun ajokortin saaneena pääsikin liikkeelle yksin. Tällä kertaa taakse jäi pääkaupunkiseudun kiireinen arki.

Tontolla oli täysi työ tällaisen suhteellisen eläväisen naislauman kaitsemisessa...

Tästä minilomasta oli kiittäminen Nannaa, joka oli puuhannut meille muutamalle asiasta kiinnostuneelle bloggarille vierailun Napuen alkulähteelle, saman Kyrönjoen rannalle jossa joskus tytöntylleröisenä kävin uimassa. Vaikka oli kiire, halusin ehdottomasti lähteä. Mutta niin viimetippaan kaiken järjestäminen meni, että vasta matkalta Isoonkyröön soitin vanhemmillenikin jotta sopisko sitä paluumatkalla käydä vaikka kahvilla.

Napuen ja sitä valmistavan Kyrö distilleryn tarina on toki pohojalaiselle jo ennestään tuttu; poijjaat olivat (kuinkas muutenkaan) saunoessaan keksineet jotta mikähän siinä on, nottei Suomessa tehdä ruisviskiä? Ja mitä jos ruvettaas. Ja niin ruvettihin, vaikkei koko hommasta mitään tiedettykään. Ja kun se viski vielä muuttaa kovasti muotoaan kypsytyksen aikana, tislaamisen jälkeen vasta hommaa opettelevan maallikon oli vaikea sanoa tuleeko siitä joskus hyvää ruisviskiä vai ei. Niinpä tuoreet yrittäjät ottivat tislettään, salakuljettivat sen messuille ja maistattivat sitä viskien teon mestareilla saaden hämmentävän hyvää palautetta. Ehkäpä kaikki vaivannäkö ei siis ollutkaan turhaa, vaan suomestakin tosiaan saataisiin ihan kelvollista ruisviskiä.

Mutta sen ruisviskin saaminen myyntikuntoon ottaa oman aikansa.  Ja koska jollain siinä välissä pitää elääkin, keksittiin että tehdään odotellessa nopsemmin valmistuvaa giniviinaa, vaikkei senkään tekemisestä ollut mitään tajua. Mutta: onhan tuota tietoa maailma puolillaan - eikö mitä vaan voi oppia?  

Ja niin siinä sitten kävi, että  2015 Napue Gin voitti Gintonic - sarjan IWSC:ssä, parhaana Gin tonic - gininä. "Hyvää yritettihin, mutta priimaa pakkaa tulemahan", sanotaan pohojanmaalla ja liekö tuo sitten tarttuvaa, sillä Kyröläisten "väliprojektista" tuli maailmanmenestys.

Kyrön elämän vesi ja "seal of trust"

Tuotantokapasiteetti kävi täysillä eikä Ginin suosion magnituudiin varautumattomilla Distilleryn pojilla ollut edes tarpeeksi pulloja valtaisan kysynnän nostattaneelle Ginilleen vaan niitä hankittiin mistä saatiin; jopa näyte-erinä eri pullovalmistajilta pahimpaan hätään.

Paikallisilta pelloilta kerätty mesiangervo kuivataan ja laitetaan muiden yrttien kanssa uutosastiaan.

Yrittäjyyden ja nopeasti kehtetyn tuotannon aiheuttaman innostuksen aistii edelleen joka solullaan kun kävelee vanhan osuusmeijerin rakennuksessa. Toki, tärkeitä teemoja on nostettu esiin monin tavoin ja kehitetty. koko paikka on täynnä tarinaa: ravintolassa on lamput paikalliselta Essolta, lautaset osuusmeijerin ruokalasta ja kirpputoreilta, viskit kypsyvät vanhassa jääkellarissa, villiyrtit kerätään lähipelloilta ja lippulaivajuoma on saanut nimensä, fonttinsa ja ilmeensä vanhasta, isonvihan aikaisesta Napuen taistelusta. Tuossa taistelussa alueen koko aikuinen miesväestö menetettiin heidän jouduttuaan ylivoimaisen joukon saartamaksi, mottiin, jossa he taistelivat luovuttamatta viimeiseen mieheen asti.

Napuen taistelun muistomerkki on metsässä, aivan Distilleryn vieressä. Vaikuttava ilmestys.
Napuen fonttikin on saatu muistomerkin laatasta.

Samanlaista taisteluhenkeä oli varmasti tarvittu, kun Napuen ensimmäisiä eriä on pullotettu käsivoimin. Vaikka jotkut puristit ovatkin sitä mieltä, ettei Napue ehkä ole makuprofiililtaan täysin "oikea gini", minä pidän sekä juomasta että tarinasta sen takana. Ja jos Napue johonkin luokitella pitäisi, kyllä se minusta gininä paremmin paikkansa ansaitsee kuin selvästi enemmän Vodkamainen Kalevala Gin tai erittäin 'persoonallinen' ranskalaisten juoma G'Vine Floraison Gin, joka meillä jäi juomatta. 

Me ja sankarit ruispellossa. Kuva: Tonto, eli Toni Sivula.

Napuen ja Kyrön tarina on tarina (luovasta) hulluudesta, yrittämisestä, tietynlaisesta pohojalaasesta pieteetistä ja syvästä kunnioituksesta juuria kohtaan. Se on tarinaa sankareista ruispellossa ja ihmisistä jotka uskovat omaan asiaansa.

... Ja sitä teemaa jatkoi mukavasti illallinen, jota Juurella - ravintolan keittiömestari Joni oli tullut meille tekemään syntymäpäivänään. Arvatkaa vaan, laulettiinko me Jonille?

Meille tarjottiin kaikenlaisia herkkuja, parhaiten jäivät mieleeni vatajanrannan upea juusto, kahdella tapaa tehty possu, carpachio ja ruisrisotto, jonka päällä oli raastettua, suolattua kananmunaa.

Ja vähän melkein hävettää, etten ole vielä päässyt käymään Seinäjoen varmaan kuuluisimmassa ravintolassa. Ruoka oli rustiikkista ja hyvää; tehty lähituottajien raaka-aineista.

Illan aikana paikalle sattui myös pari muutakin seuruetta tutustumiskäynnille ja kävi sellainen onnenkantamoinen, että Miko Heinilä, yksi Kyrö Distilleryn alkuperäisistä perustajista osui paikalle sattumalta. Hän on perehtynyt paikallishistoriaan ja sai meidät lähes kyyneliin kertoessaan omaan verkkaiseen tapaansa Napuen taistelusta, Isosta vihasta ja siitä, miten Topeliuksen Koivu ja Tähti - tarinan juuret ovat todennäköisesti joen toispuolisen tilan suvun tarina joka sekin linkittyy Napuen taistelun jälkeisiin ihmiskohtaloihin.

Ja nytkin, tätä kirjoittaessa tulee ihan hiljennyttyä tarinan äärelle. Olin ihan vaikuttunut siitä, miten elämyksellinen visiitti meillä oli. Toisaalta, syntyperäisenä kurikkalaasena likkana myös hämmennyin, miten hienosti pohojalaanen tyyli oli tuotu kaikkialle. Vaikken mikään sisutusbloggaaja olekaan, arvostin. Modernia, kepeää mutta kuitenkin samaa vieraanvaraista, ja omannäköistä poljentoa kuin lapsuuteni pohojalaasissa taloissa.

Parista reissussa koetusta jutusta haluan vielä kirjoittaa erikseen jutun tai pari, mutta jos satutte käymään Pohjanmaalla tässä lomilla ettekä tiedä mitä tekisitte, niin menkääpä maakuntamatkailemaan. Hieno paikka, kiehtova tarina ja elämisen arvoinen kokemus myös lähellä asuville.

Kiitokset kutsusta Nannalle, Kyröläisille, Juurella- ravintolalle ja erityisesti Tontolle, joka isännöi visiittimme mallikelpoisesti. Oli kiva käyrä, tullahan mieluusti toistekki! ;)

Oi oispa Egg!

Yhteistyössä EGG

"Idea lähti 2015 illalla, kun menimme kaverin kanssa Selloon, monikansallisia sämpylöitä myyvään yritykseen ja mietin miksi ihmiset maksaa tästä 10e?" Samuli aloitti puheensa Eggin Katajanokalla järjestetyssä pressissä jonne olin tullut kuulemaan tarinaa munakasravintolan takana.

On totta, mitä Samuli sanoo; pikaruokakenttä Suomessa on tosi pitkään rakentunut hyvin vakiintuneille tuotteille ja tuulettumista kaivataan. Enkä voisi olla tästä enempää samaa mieltä. Ainakin minä kaipaisin vaihtoehtoja paitsi lounaalle, myös reissun päällä ruokailuun. Pikaruokapuolella ketjuttuminen tekee tosi helposti sen, ettei ruoka enää ole tuoretta vaan se kootaan puolivalmisteista; jauhelihapihveistä, sämpylöistä ja paneroiduista joistakin jotka uppopaistetaan rasvassa. Ja eniten mua harmittaa näissä pikaruokapaikoissa se, että kun saat ahmaistua ruuan nälkäiseen kupuusi käteen jää jollain lailla pettynyt olo. Ruuasta puuttuu kaikki persoonallisuus.

Eggin munakas on kolmen munan annos, jonka päälle kootaan sesongin täytteitä. 

Mutta kun Eggissä on mukana Villiruokalähettiläs ja huippukokki Toivasen Jouni ja Satokausikalenterin Samuli, tässä pikaruokamestassa persoonaa on pistetty lautaselle. Munakkaan päällä on tekstuuria; raikasta ja kermaista, sileää ja rapeaa, tuoretta ja säilöttyä. Annos on jollain tavalla samaan aikaan kotoinen ja modernilla tavalla raikas, eikä makuakaan puutu.

Ja koska Samuli, satokausiajattelu tulee sisään keittiöön väkisinkin. Ihan hirveästi tulevaa ei haluttu paljastaa, mutta sen verran kuitenkin, että tarkoitus on tuoda listalle erikoismunakkaita kulloinkin saatavilla olevan sadon mukaan ja käyttää luovasti villiyrttejä ja -vihanneksia, sieniä ja kauden parhaita raaka-aineita. Sisään kävelevälle saattaa siis kuumimpana satoaikana olla luvasa mukavia erikoisuuksiakin. Samuli lupaa, että konseptia kehitetään eteenpäin ja että "tää ei nyt ollu tässä" :)

Jalotofun kanssa Jouni on kehittänyt yhteistyössä vegaanimunakkaan, jonka pohjassa maistuu hieman kikhernejauho ja päältä löytyvistä juureksista tulee mieleen hyvä, rustiikkinen maalaisravintola. 

Samulin ja Jounin idea ponnistaa monista hyvistä ajatuksista joista Samuli kertoo; raaka-aineena edullisen munan hiilijalanjälki on pienempi kuin riisin, kolmessa munassa on proteiinia pihvin verran ja tarkoituksena on tarjota läpinäkyvää, eettisesti tuotettua, herkullista ruokaa jonka kotimaisuusaste on vähintään 60-70%, kesällä helposti 100%. Aika hengästyttävä lista, mutta lopputulos näyttää raikkaasti uudelta, kotoisalta ja hyvällä tavalla suomalaiselta.

Maisteluannos joka tarjottiin oli ehkä kolmannes normaalista. 

Ja miltä se sitten maistui? No, sekasyöjänä tykkäsin kyllä siitä oikeasta munakkaasta vegaaniversiota enemmän. Mutta samalla on sanottava, että vegaanimunakaskin oli hyvä; siinä maistui hieman kikherne ja makuprofiili oli aavistuksen kepeämpi. Mutta jos pohja olikin kepeämpi maultaan, päällä olevat marinoidut juurekset olivat ihan älyttömän herkullisia ja toivat täyteläisyyttä hieman pähkinäisen kikherneen maun viereen. Oikein hyvä ruoka sekin.

Oikea munakas oli vaan mun suuhuni niin paljon täyteläisemmän makuinen, kuohkea, samettinen ja hyvä. Etukäteen pelkäsin vähän kalatäytteen puolesta, se kun on helposti sellainen noutopöytätahna, mutta ainakin pressipäivänä kala oli raikasta, rikkaan makuista ja erinomaisen hyvää. Kalamunakasta voi lämpimästi suositella. Possumunakas oli kuitenkin ehkä mun oma suosikki, siinä kun oli suosikkiani mallaspossua.

Eikä eggissä ole pelkkiä munakkaita. Kahdelle hengelle tilattava annos shaksuka sopii mun ajatuksiini tosi hyvin - teen usein brunssille tuon tyyppistä makkarapataa, johon kotona vielä sekoitan linssejä ja rikon päälle munia. Ehkä maustan pataani kyllä vähän rajummalla kädellä. Eggin padassa ei ollut linssejä, mutta siihen sai valita chilitofun tai chorizon ja päälle tuli haudutettu, pehmeäksi kypsennetty muna.

Kotilounaisiin verrattuna näissä on paljon monipuolisuutta jota en arkena mitenkään jaksaisi itse vääntää; annoksiin kuuluu munakkaan ja täytteiden lisäksi salaatta ja hauskaa rieskamaista leipää + herkkulevitettä. Ai niin ja kahvi. Ihan hyvä ja monipuolinen setti kympin pikaruuaksi.

Ainoa juttu mikä mua harmittaa on, että Katajanokan Egg sijaitsee aika kaukana meikäläisen reiteiltä. Ainakin kolme kertaa olen jo kaivannut "jotain oikeaa, järkevää ruokaa" kiireessä ja harmitellut että Egg on niin kaukana. Toivottavasti konsepti lentää ja Samuli voi avata toisenkin ja useammankin ravintolan tulevaisuudessa. Mun puolesta yksi voisi sijaita jotenkin kätevästi meitä kehäteiden välissä asujia ajatellen, esimeriksi Vantaan Jumbossa, Kauniaisissa tai Leppävaaran hoodeilla minne auto usein tulee parkkeerattua lounasaikaan.

Joka tapauksessa uusi, omannäköinen kiva idea joka kyllä kannattaa käydä kokeilemassa kun keskustassa pyörii. Annoksen saa myös mukaan, mikä on kätevä paitsi työpöytäruokailijoille, myös niille jotka haluavat napata ruokansa ja istua piknikille merenrantaan.

Tiedotustilaisuuden maisteltavat tarjosi Egg.

Ribsijumppaa ja pari mainitsemisen arvoista valmisrubia

Yhteistyössä Herrakunnan Lammas, Poppamies ja Real Texas BBQ 

Ribsejä on tässä myös jumpattu jokunen kerta viimeisen vuoden aikana lähinnä koska ne ovat koko perheen herkkua, mutta nyttemmin tietysti myös kirjaa varten. Yksi haaste näissä BBQ - hommissa on ollut se, mistä kaikkea tarpeellista löytää.  Siksi olen ajatellut koostaa kirjaan jonkinlaisen listan hyvistä tuotteista ja tuottajista helpottamaan aloittelevaa harrastajaa. Tässä kontekstissa olen ollut myös yhteydessä hyvinä pitämiini tahoihin ja kysynyt yhteistyötä mm. niin, että saisin raaka-aineita kirjaprojektia varten. Näissä kuvissa nämä sirommat ribsit ovat Herrakunnan lampaan sponssaamia niittypossun ribsejä. Isommat jotain random - ribsejä joita ostettiin kaupasta. Kun juttuja joutuu jumppaamaan useamman kerran, lihoja tarvitaan tietysti. Näissä BBQ hommissa laadukas liha on tosi tärkeää ja tuntuu ihan olennaisesti maussa, joten olen tosi iloinen että olen saanut tuottajia tähän mukaan.

Tässä jumppasin vähän herkempää rubia noille niittypossun babybackseille... ehkä vähän liikaa tähtianista tässä versiossa.

Teemme toki paljon rubeja itse, mutta etenkin silloin jos tehdään jotain mixed BBQ-settiä ja rubia ei ole valmiina käytetään mielellään valmiitakin. Ja yksi pointti noiden valmiiden käytössä on aloittelijalle, että ei tarvitse arvailla kun on joku hyvä mausteseos valmiina. Mutta mikä se hyvä sitten on kellekin?

Jos luut ovat pieniä, on ehkä parempi rubata aika herkällä kädellä ettei tule liian suolaista. Myös se on tullut opittua että jos BBQ ohjeessa annetaan käytettävän rubin määrä grammoissa, sitä on syytä noudattaa... ;) 

Viime kesän Phil Wingon BBQ-kurssilla V tutustui Pork Mafian valmiiseen rubiin. Sitä on kyllä käytetty, mutta luulen että se on ehkä enemmän semmoinen aikuisten rubi; melko suolainen ja siinä on paljon cayenneä. Niinpä I melkein-kohta-5v selvästi kokee sillä tehdyt ribsit liian "poppaaksi". Mutta ihan hyvä rubi; paljon makua sitä haluavalle.

Mistä päästäänkin sitten ehkä omaan suosikkiini poppamiehen Burgers and Ribs rubiin, joka on varsin oivallinen. Sitä on ostettu monta ja vieläkin useampi pussi. Siinä on paljon makua, sopivasti cayennea ja vaikka sekin on ehkä siinä rajalla - menee kyllä I:lle myös. Etenkin jos vähän kevyemmällä kädellä rubaa.

Jotun rubi on vähän poppamiehen rubia karkearakenteisempaa; todennäköisesti siinä on enemmän sipulia ja paprikaa. 

Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä ollaan nyt kokeiltu Real Texas BBQ:n pyörittäjältä Jotulta saatua rubia. Jotu lähetti tuotepaketin testiin ja kävimme tietysti siihen kiinni jussina, kun oli monta muutakin projektia tulilla ja tilanne oli täydellinen valmisrubille. Se on myös oikein kiva, selvästi sokerisin rubi näistä. Myöskään chiliä ei ollut häiritsevän paljon, vaan rubi oli pääsävyltään paprikainen joka tehnee siitä lapsiystävällistä. Moni tuntuu pitävän tästä myös tuolla harrastajaryhmässä.

Myös se Jotun BBQ kastike oli tuotepaketin suosikkeja; syvänmakuista ja makeaa, olematta silti yhtään tunkkaista. Ihan hyvä vaihtoehto niille jotka haluavat kastikkeensa savuisana ja makeana. Varsinaista comfort foodia.

Glaze sivellään ribseihin kun ne ovat kypsiä, tällä kertaa keiteltiin jokin soosi itse. 

Oma suosikkini näistä valmiskastikehommista ribsien glaseeraukseen on silti edelleen poppamiehen smoky apple glaze jatkettuna 1/3 hunajalla. Se on ihanan hedelmäistä, raikasta ja kepeää. Kuitenkin siinä on makua ja vähän chiliäkin joka tukee mukavasti hedelmäistä luonnetta. Kelpaa myös I:lle ja on lopulta hyvin monikäyttöistä.

Tuo hunajalla jatkaminen on muuten yksi näistä kätevistä kikoista, jonka V joskus bongasi netistä. Siellä suhde taisi olla 1/6 hunajaa, mutta me tykätään makeista glazeista ja monissa suosikkikastikkeissamme on suht paljon chiliä, niinpä laitamme aika reilusti hunajaa. Ribsit sinänsä tehdään samalla tekniikalla, kuin joskus tänne kirjoittelinkin; löydät alkuperäisen jutun täältä. Mutta tosiaan korjauksena siihen, että meillä on nyt vakiintunut tuo kastike-hunajasuhde siten, että saat aikaan ribsien glazen mistä tahansa suosikkikastikkeestasi lisäämällä kastikkeeseen n. 1/3 hunajaa. Mutta jos ette tykkää niin makeasta, tehkää toki oman maun mukaan... :)

Mutta näillä vinkeillä kohti viikonloppua. Täällä merellä ainakin tuulee tänään ihan reilusti, joten siirtäkääpä savustimenne suojaisaan kulmaan jos ajattelette tehdä ribsejä viikonloppuna:)

P.s. Jos kiinnostuit, Herrakunnan Lampaan myyntipisteet /noudot löydät täältä 

Herrakunnan lammas, Nokka ja Espoon Reko eli olipa kerran pressi Skattalla

Yhteistyössä Ravintola Nokka

Tähän MOT:n jälkimainingeissa nostamaani tuottajateemaan sopii minusta jatkoksi  pieni välipuhe Herrakunnan Lampaasta, joka on eilen julkaistussa White guidessa noteeratun Ravintola Nokan VIP - tuottaja. Pääsin nimittäin mukaan lokakuussa järjestettyyn VIP - tuottajatilaisuuteen Nokkaan ja opin että Suomessa on tiloja, jotka monin tavoin ylittävät ne eläinten hyvinvoinnin määräykset joita viranomaiset asettavat.

Herrakunnan Lammas on yksi niistä Suomalaisista lihatiloista, jotka tekevät työtään juuri eläinten hyvinvoinnin ehdoilla. Pieni perheyritys toimii Perttelissä kasvattaen siellä lampaiden lisäksi kyyttöä ja laidunpossua eli sikaa joka kasvaa aina sään salliessa sikalan sijaan niityllä maata kuopien.  Tilalla ei ole lainkaan maidontuotantoa, mikä mahdollistaa sen, että eläimet kasvavat ns. emolehmälaumoissa ja juovat ihan oikeasti emänsä maitoa. Ja tarkasti ottaen ihan kaiken emän tuottaman maidon.

Tuo maitoasia oli minusta yllättävää; olin ajatellut että kaikki tilat siirtävät vasikat ja pikkulampaat omiin kasvatuskarsinoihinsa jotta maidosta saatavat lisätulot voidan hyödyntää tilalla. Herrakunnassa näin ei kuitenkaan tehdä ja siksi lihasta on tietysti saatava vähän kovempi hinta. Mutta emäntä ja isäntä tuumailivat että pyrkivät kuitenkin maltilliseen hinnoitteluun ja pitävät hinnan sellaisena, että voivat itse kuvitella ostavansa tuottamaansa lihaa.

Tila oli jo ennen iltaa minulle tuttu Silläsipulin Merituulin puheista. Merituulikin oli puhunut että ihan heidän lähellään on tila, jolla on tosi hyvä meininki, mutta tyypilliseen hajamieliseen tapaani olin jo unohtanut tilan nimen ja muutamaan kertaan huokaillut V:lle mökkimatkalla että mikähän se tila tässä matkan varrella oli, josta Merituuli puhui ja voisikohan sieltä hakea joskus lihaa mukaan mökille... Mutta itse asiassa todennäköisesti paras paikka ostaa Herrakunnan lampaan lihaa olisikin Leppävaaran Reko; joka toinen viikko Leppävaarassa järjestettävä tuottajatori.

Nokassa Herrakunnan lihoista oli loihdittu vaikka mitä herkullista. Tässä superherkullinen klassikko; tartaria.

"Miksi me ei tiedetä tästä?!" kysyi V kun kerroin kotona että tiesitkö, että Leppävaarassa on siinä Laurea - ammattikorkeakoulun vieressä joka toinen torstai tuottajatori.

No, Reko ei ole ihan se kaipaamani kauppahalli - tavara pitää tilata etukäteen; useimmilla tuottajilla ei ole mukanaan suurta varastoa; jotain saattaa löytää ihan vaan kävelemällä paikalle mutta vaatii:

a) harrastuneisuutta selvittää milloin Rekojakelu on (seuraava Reko Espoossa huomenna, 19.11 torstaina, illalla klo 18-18:30 ennen joulua myös 3.12 ja 17.12)
b) intoa löytää Facebookista suljettu ryhmä, jossa on tietoa mitkä tuottajat osallistuvat Rekoon tällä kertaa ja mitä tuotteita on saatavilla
c) tehdä tilaus etukäteen jotta saa mitä haluaa.
d) olla paikalla siellä klo 18-18:30 välisenä aikana noutamassa tilaustaan

Mutta vielä ehtii tällekin viikolle mukaan ja onhan tuokin nyt parempi kuin ei mitään! Puoli tuntia on kyllä suht lyhyt aika ainakin tämmöiselle hypistelijälle kuin minä, mutta siitä huolimatta menemällä vaan paikalle oppii paljon siitä mitä ensi kerralla haluaa laittaa tilaukseen.  Aika hyvin se on pysynyt piilossa tuo Reko - mutta koitanpa nyt pitää tässä vähän elämää asiasta ja innostaa kaikkia mukaan.

Vaikka kaikki tarjottu ruoka Nokassa oli jälleen ihan erinomaista, pari helmeä jäi kyllä ihan erityisesti mieleen.  Ari Ruoho, Nokan keittiömestari antoi maistaa Gobbas Gårdin kylmäpuristettua rypsiöljyä. Vaikka olenkin (myös kylmäpuristettuja) rypsiöljyjä maistanut, en ole koskaan ennen saanut semmoista maistettavaksi; se on upean herkän makuista ja tuoksuu vähän hunajakukalle. Näemmä Gobbasin tuotteita löytyisi Vantaan Jumbon Prismasta, pitänee mennä katsomaan jos kävisi säkä ja sieltä löytyisi tuota öljyä. Salaisuus piilee Arin mukaan valmistustavassa, öljy on puristettava todella hellävaraisesti jotta siitä ei tule kitkerää vaan herkkä maku pääsee oikeuksiinsa.

Toinen juttu oli tapa, millä Ari valmisti Herrakunnan Lampaan kasvattaman vasikan sisäpaistia. Siitä tehtiin sashimityyliin herkullista alkupalaa; liha leikattiin pötköksi joka ruskistettiin vain nopeasti pannulla.  Sitten sisältä raa-aksi jätetyn lihan annettiin levätä jonka jälkeen se leikattiin ohuiksi siivuiksi lautaselle. Ohessa tarjottiin vitello tonnato ja sashimisetin kanssa leikitellen kurkkua, mätiä ja vähän vaaleaa kalaakin (olisiko ollu kylmäsavustettua haukea?). Hieno yhdistelmä.  

Vink vink firmat, nokka järjestää kokkauskursseja - olen joskus kauan, kauan sitten käynyt moisella pikkujouluohjelmana ja oli hieno kokemus.

Meille tarjotut ruuat vaatisivat melkein kokonaan oman juttunsa... Tässä jälkiruokatyylinäyte. Omenakakkua ja tilpehöörejä.

Tässä nyt lyhyt reportaasi näistä itselleni mieleen jääneistä kohokohdista. Paikalla oli myös maaseudun tulevaisuus, jonka jutun voit lukea täältä sekä muutamia bloggaajia. Valitettavasti en löytänyt postauksia ainakaan äkkiseltään, mutta voin linkittää tähän jos joku bongaa. :)

Onnittelut White Guide - sijoituksesta ja kiitokset illasta Nokalle ja Herrakunnan lampaan porukoille! Oli mielenkiintoista päästä tapaamaan teitä ja kuulemaan ajatuksia eläinten kasvattamisesta tällä tavalla.

Illan tarjosi ravintola Nokka.

Käyty ja koettu: Murhaava illallinen

Yhteistyössä Gurmee Teatteri 

Sain jonkin aikaa sitten lehdistökutsun Gourmeeteatterin järjestämään murhaavaan illalliseen ja suurena Poirot - elokuvien fanina ilmoittauduin tietenkin näkemään ja kokemaan murhamysteeriä. Kiinnostustani ei ainakaan vähentänyt tieto, että ruokapuolesta illan aikana vastaisi Suomen parhaasta Bocuse d'Or - sijasta vastuussa oleva huippuluokan keittäjä Matti Jämsén.

Koko setti on ideana ihan loistava näin pikkujoulukauden kynnyksellä. Näytelmä on sopivan kepeällä otteella tehty, ruoka hyvää ja vaikka näytelmä on teltassa, telttaan on loihdittu uskomattoman tunnelmallinen ravintolasali joka henkii menneen ajan tunnelmaa. Lämmintäkin oli, vaikka etukäteen pelkäsin onko teltassa kylmä illalla. Ei ole, vaan ihan normaali teatterisalin lämpötila. Ainoa telttateatterin heikko puoli normiteatteriin verrattuna oli luonnollisesti kunnollisten saniteettitilojen puute. Mutta muuten ulkoapäin tavanomaisen näköisen juhlateltan sisään oli loihdittukin aivan todella yllättävä kokonaisuus.

Ruoka saapui pöytiin nopsaan, se oli hyvää ja ruuan määräkin oli passeli. Tosin runsaampiin menuihin tottuneelle setissä saattaisi olla pienen alkukeiton tai jälkkärijuuston mentävä soppi. Toisaalta, jos illalliselle tulee jostain alkudrinkin kautta tai illallisen päälle ohjelmassa on jatkoille siirtyminen, on todennäköisesti hyväkin ettei ruuasta pakkaudu vatsanpohjaan tukala ähky.

Vieraat ohjataan nauttimaan illallista lavan läheisyyteen katettuihin 5-8 hengen pyöreisiin pöytiin. Esityksen ja ruokien rytmittyessä mukavasti yhteen pöydässä pääsee pienessä porukassa aprikoimaan niin ruokaa kuin juonenkäänteitäkin. Minullakin kävi säkä, vaikken ollut mitenkään koordinoinut asiaa etukäteen ja istumajärjestykset oli päätetty järjestäjän toimesta, päädyin mukavasti ystäväni Merituulin viereen. Ja noh, arvaahan sen että me pölisime sitten ihan loputtomasti siitä ruuasta ja ihmettelimme kekseliäitä lamppuja, jotka olivat kovasti meidän molempien mieleen.

Ruoka oli luonnollisesti tosi hyvää, mutten tiedä kumpi lopulta teki suuremman vaikutuksen; ruoka vai tunnelma? Ne mustaan samettiiin verhoillut tuolit, ne katosta roikkuvat mielikuvitukselliset valaisimet pyöreiden pöytien päällä ja hilpeä puheensorina jotka ainakin itselleni antoivat sisään astuessa lupauksen Poirot'n ajan illallisravintolan tunnelmasta ja fiiliksestä olivat merkittävässä roolissa illan onnistumisessa.

Valaisimet sekä koko lavastuksen ja ravintolasalin visuaalisen ilmeen on suunnitellut Latvian kansallisteatterin lavastaja, Aigars Ozoliņš. Valaisimet on tehty käsityönä ja jokaisesta pöydästä tai pöydän päältä löytyy uniikki lamppu, joissa on yhdistelty hauskalla ja mieleenpainuvalla tavalla mm. erilaisia keittiöesineitä.

Ja vaikka sanoinkin että setti sopisi minusta hyvin firman pikkujouluun, syy ei ole hinnoittelussa. Juomat ja ruuat oli minusta hinnoiteltu varsin maltillisesti. Osa elämyksestä on kuitenkin myös siinä, että pöydässä tutustutaan toisiinsa ja mietitään kuka murhan teki ja miten (!).

Ruuan ja teatterin yhteenliitto oli minusta mutkattomalla ja rennolla tavalla hyvin onnistunut. Oli mukavaa, että kun ruoka oli tuotu, näytelmä ei juuri silloin vaatinut akuuttia huommiota vaan myös ruuasta pystyi nauttimaan rauhassa ja näytelmä jatkui juuri kun ruoka oli lautasilta kadonnut. Näytelmä on tyylilajiltaan komedian ja farssin välimaastossa, joten absurdeiltakaan tilanteilta ei vältytä juonen pulppuillessa orgaanisesti eteenpäin. 

Menuja on syksyn aikana tarjolla kaksi; Jämsénin lisäksi ruokateatterin näyttämölle astuu marraskuun näytöksissä Michelintähtikokki Jouni Toivanen, toinen rohkeasti itsensä likoon laittava ja erilaisiin projekteihin innolla heittäytyvä kotimaisen ja villiruuan taituri. Jounin menun näet täältä; se on tietysti vähän erilainen kuin maistelemamme Matin menu, mutta sitä silmäillessä huomaa kyllä, että myös siinä on selvästi haettu näytelmää tukevaa draamallista kaarta. Yksi elämyksen hauskoja pohdinnan aiheita ainakin itselleni olikin, miten sofistikoituneesta ja Jämsénin näköisestä herkästä ja lyyrisestä alkuruuasta ja näytelmäasetelmasta päästiin toisessa näytöksessä sopivasti rouheaan pääruokaan. Kun lavalla tilanne kehkeytyi rujolla tavalla kiusalliseksi, lautasella katseen vangitsi yhtäläisesti rujon näköiseksi jätetty mutta todella herkullinen juuriselleri joka väistämättä assosioitui  edessämme tapahtuneeseen murhaan. Kulinaristisesti hauska ja kekseliäs oli myös ylikypsä possu, joka oli napakkuudessaan mukavaa vaihtelua nyt jo niin moneen kertaan nähdylle nyhtöpossulle. Possu oli selvästi ylikypsää, mutta pinta oli paahtunut ja tekstuuri mukavan lohkeava, mikä toi vastapainoa lautasen pehmeille ja raikkaan hapokkaillekin elementeille. Oikein mukava annos.

Ja vaikken aiokaan pilata nyt näytelmän juonta teille, meitä kulinaaribloggaajia nauratti tavattomasti kun Merituuli supatti korvaani jotta Hermes Mansun näyttelijä näyttää ihan Pekka Terävältä. Tosiaankin! :) Siinä olisikin ollut aika kova vieraileva tähti! 

Jälkiruuan tähtikombo oli hauska yhdistelmä puolukkaa ja maapähkinäcrumblea. Jollain tavalla annokseen kuuluva raikas puolukkamousse oli tosi retro ja toi mieleen lapsuuskodin äidin vispipuuroineen. Sen kanssa tarjottu jätskipallo oli pyöritetty maapähkinäjauheessa ja setti oli raikas, ilmeikäs, moderneista lisistä huolimatta hyvin suomalainen ja makeaa oli juuri sopivasti.

Näytelmä poukkoilee lavan ja salin välillä hieman yleisöäkin osallistaen, mutta pelko pois - tällaiset itseni kaltaiset hieman liiallisesta interaktiivisuudesta kiusaantuvat yksilöt eivät joudu kohtuuttoman suureen vaaraan näytelmän taholta. Jos ette ole vielä keksineet firman tai kaveriporukan pikkkujouluihin ohjelmaa, nopeimmat ja onnekkaimmat saattavat löytää paikan murhaavalta illalliselta, vaikka lippuja onkin ymmärtääkseni myyty jo paljon.

Matin menujen aikaan illallisteltta oli pystytetty rautatientorille, josta illallisen päätteeksi lähdimme Merituulin kanssa yhdelle ja vessaan Steam Hellsinkiin, joka teki tämmöiseen harvoin keskustassa käyvään espoolaismammaan suuren vaikutuksen. Ihana Steam Punk - henkinen ginibaari, oli kuin suunniteltu jatkumo hieman retrolle näytelmälle. Ja kyllä, tänne aion palata vielä uudelleen jonain kauniina päivänä.

Kiitokset vielä illallisesta koko Gourmee Teatterin väelle ja Matti Jämsénille jonka kokkauksia on aina ilo päästä maistamaan.

Murhaavan illallisen tarjosi Gourmee Teatteri. 

Intoilua ruokakulttuurin renessanssista ja Ihanat naiset Mäntässä eli Food Camp

Yhteistyössä Ravintola OLO

Kun tallustelin kesälomareissullani siellä Aurajoen varrella ja taluttelin onnellisena hiljalleen laulelevaa I:tä ravintolasta kohti Kivilinnaa pohdiskelin aiemmin kesällä kuulemaani teoriaa siitä, miksi Suomeen ja nimenomaan Turkuun on syntynyt niin varteenotettavaa ravintolakulttuuria. Avainsana on yhteishenki, avoin kokemusten jakaminen ja terve kirittäminen.

Kävimme lomalla extemporelounaalla Fiskarsissa I:n kanssa; myös siellä tuntuu olevan hyvin tiivis ja innovatiivinen keittiöskene; varmasti paljolti samoista syistä kuin Turussa.  

Siinä Aurajoen rannassa asiaa oli helppoa ymmärtää; samalla, muutaman sadan metrin joenpätkällä oli sijoittuneena monta nimekästä ravintolaa joista olin lukenut blogeista ja lehdistä. Kaikki joissa ehdimme minilomallamme käymään olivat omaleimaisia; ylpeästi omanlaisiaan jokainen. Ravintolat kuitenkin selvästi pyrkivät myös kisaamaan naapurin kanssa melkein kuin näyttääkseen kuinka pitkälle oma tyylilaji taipuu;"katos mitä me tehtiin".

Päivän ainoa lasi viiniä valikoitui herkäksi Roséksi jota suositeltiin Brödin tartarin kanssa. Myös Brödin jälkiruoka oli erinomainen. 

Muutenkin kesään on kuulunut tällaista yhteisöllistä ruokakulttuuria; ennen lomia vein firman porukat Taste Of Helsinkiin ja yllytin V:nkin viemään ulkomaiset yritysvieraansa maistamaan läpi suomalaisia makuja. Tämä oli minullekin eka kerta kun kävin Taste Of Helsingissä vaikka kutsuja on tullut aiempinakin vuosina.

Autoileva löysi kyllä myös hauskoja alkoholittomia juomia; Ragun jälkiruoka jäi maistamatta, mikä harmitti jo paikanpäällä. 

Oli kivaa ja koko setti toimi aivan yllättävän hyvin - paljon paremmin kuin etukäteen kuvittelin. Upeista, aurinkoisista keleistä huolimatta avajaispäivänäkään ei ollut yhtään tungosta, ruokien kanssa mahtui hyvin pöytien äärelle ja jonot vetivät hyvin. Oli myös kivaa viedä työkaverit tällaiseen tapahtumaan sillä itseni kaltaiselle ruokaentuusiastille Taste Of Helsinki on jo käsite mutta yllättäen kaikki edes omassa firmassa eivät olleet kuulleetkaan koko tapahtumasta.

Taste of Helsinki on tapahtuma, jossa kannattaa varmaan maistelun lisäksi yrittää päästä mukaan johonkin demoon tai vastaavaan. Ensivuonna täytyy yrittää pariin otteeseen vaikka firmalounas olikin kiva idea. 

Yhdellä pitkällä lounaalla ei tietysti ehtinyt maistaa läheskään kaikkea ja jäin harmittelemaan etten päässyt käymään enää toista visiittiä; olisi ollut kiva mennä vielä vaikka jonain iltana kaverin kanssa, ilman autoa ja vähän jutella pidempään kojuilla ja seurailla demoja. Tämän tyyppiset tapahtumat ovat hyviä läpileikkauksia siitä mitä Suomessa juuri nyt on meneillään. Parhaillaan tälaliset tapahtumat ovat varmaan myös ajatusten jakopaikkoja missä tekijät ja asiakkaat voivat kohdata toisensa. Ja onhan se varmasti ammattilaisillekin varsinainen "jokirantaefekti" päästä samalle kentälle toisten kanssa imemään myös vaikutteita toinen toisistaan.

Olossa lounaalla meille kertoiltiin Food Campista ja sen tämänvuoden teemoista.

Kaikupohjaa pohdinnoilleni olin saanut jo toukokuussa Olossa järjestetyllä pressilounaalla jossa puhuttiin Food Campista, nyt toista kertaa Mäntässä järjestettävstä ruokatapahtumasta.  Sen kantavana ajatuksena on luoda uutta ruokakulttuuria saattamalla erilaiset ihmiset yhteen ja puhumaan keskenään ruuasta, ruokakulttuurista ja ruuan laittamisesta. Hankkeen takana on Olon keittiömestari Pekka Terävä joka muutama vuosi takaperin sai päähänsä että "jonkun tarttis tehdä jotain" ja vähän asiaa mietittyään hän tarttui puhelimeen ja kilautti muutamalle tutulle keittiömestarille.

Uskoisitteko että tämä liha on HK:n tilalta. Niinpä, suomestakin Saa laatulihaa. 

Pekka Terävä kertoili meille että sai alunperin idean kunnianhimoiseen hankkeeseensa juteltuaan nimekkäiden kollegoidensa kanssa ja kysyttyään heiltä mitä avainasioita he näkevät olevan pohjoismaisen ruokakulttuurin nousun takana. Vastaus kaikkeen oli ollut ennakkoluuloton, toisia kunnioittava yhteistyö ja avoin keskustelu. Sellainen epäitsekäs ajatusten vaihto ja halu kokeilla jotain ihan hullujakin juttuja. Pekka kertoili että oli jäänyt pohtimaan asiaa ja miettimään olisiko mahdollista toimia "ruokakulttuurienkelinä" luomalla Suomeen tapahtuma jonka tavoitteena olisi toimia hautomona ja kulissina tällaiselle ajatusten vaihdolle. Suurena ajatuksena on luoda uutta jakamisen ja yhdessä tekemisen kautta.

Napue-gin on myös hullun, kotimaisen hankkeen tulos. 

Lukuisia neuvotteluita ja keskusteluita myöhemmin Mäntän taidemuseon ja ravintolakoulun alueesta lähdettiin leipomaan pääosin talkoovoimin näyttämöä kiistämättä yhdelle viimekesän mielenkiintoisimmista ruokatapahtumista. Mäntän Food Camp oli syntynyt.

Setti oli senlaatuinen menestys sekä ammattilaisten että yleisön osalta, että tapahtuma päätettiin järjestää uudelleen. Jotain homman kiinnostavuudesta kertoo sekin, että usean sadan euron arvoiset illalliskortit oli myyty käytännössä lähes loppuun jo toukokuussa ensi viikonlopun 28.8-29.8 2015 tapahtumaan.

Food campille voi kuitenkin mennä myös päiväretkelle. Vähän tässä on itsekin tullut haaveiltua, mutta saapa nähdä kun viikonlopulle on muutakin ohjelmaa. Taidemuseon ja ravintolakoulun alueelle on rakennettu ilmaisia työpajoja joissa on tarkoitus puhua perheiden yhdessä syömisestä, ruuasta ja taiteesta arjessamme. Kivijärvisalissa voi kuunnella luentoja, demokeittiössä kokkimaajoukkue ja vierailevat kokkitähdet tekevät puolen tunnin seteissä maistiaisia illallisruuista joita yleisökin pääsee maistelemaan. Samalla tämän vuoden kutsuvieraiksi saapuvat naiskokit maailman huipulta kertoilevat tarinoita urastaan ja elämästään. Luvassa siis Ihanat Naiset Mäntässä :) Demokeittiön ohjelmakin on ilmainen.

Lounasta on tarjolla 29e hintaan ilman mitään ennakkovarauskortteja, lapset syövät puoleen hintaan ja taaperokin kannustettiin ottamaan mukaan, sillä alle 6v syövät ilmaiseksi ja päivtapahtuma on teemaa kunnioittaen tehty koko perheen tilaisuudeksi. Ymmärsin että lapsillekin on pieniä vapaita puuhanurkkia ja työpajoja, joissa ruokaa voidaan pohtia oman perheen osalta.

Tietty paikalla on myös tori, jonne saapuu käsityöläisiä ja ruuantuottajia läheltä ja vähän kauempaakin Suomesta.

V osallistui kesällä Phil Wingon BBQ-kurssille, josta ehkä jotain valuu joskus blogiinkin... :) Äijäkokkausta Asenteella ja paljon yöllisiä keskusteluja.

Minusta on hieno juttu, että tällaisia tapahtumia on. Nämä pari mainitsemaani ovat vain pintaraapaisu ja paljon muitakin hienoja, yhteisöllisiä ja yritteliäitä tapahtumia on alkanut syntyä ruuan ja juoman ympärille.

Isooskyröös tehdään joutessaan (ja ruisviskin kypsymistä odotellessa) Giniviinaa, joka voitti maailmanmestaruuden... 

Ne minusta kertovat ihan radikaalista ajatustavan muutoksesta joka hiljalleen leviää; ei haluta pystyä vain siihen "tavanomaiseen" vaan pienetkin paikat haluavat aidosti olla omanlaisiaan, tehdä innovatiivisia juttuja ja ylittää asiakkaidensa toiveet ja ehkä itsensäkin omalla, persoonallisella tyylillään.

Backom Cafessa burgerin sai koota itse; briossisämpylä ja hyvä pihvi pekonilla ja juustolla tuli pöytään ja tilpehöörit sai sitten lisäillä oman makunsa mukaan. Kotoisaa ja onnistunutta settiä. 

Salaattia, parmesanmajoneesia, pikkelöityä punasipulia, suolakurkkua, hampurilaiskastiketta, kuivattua sipulia... Niin ja ketsuppia ja sinappia jos tahtoo. 

Mieleen tulee kesältä Holmbergin Fiskin kahvila ja Hiittisten Backom Café jonka suomenruotsalaisen kotiruuan henkeä huokuva, päivittäin vaihtuva lounasmenu oli (taannoisten sikajuhlien lisäksi) parasta mitä olen paikassa nähnyt näinä kuluneena (ainakin) kymmenenä vuotena. Kyllä siinä kesällä tuli mieleen että käynnissä taitaa olla varsinainen ruokakulttuurin renessanssi kun pienienkin kapakoiden listalla alkaa näkyä kaikkea mielenkiintoista ja jännää sen tunkkaisen lehtipihvi ja ranskikset - setin sijaan.

Miehet makkaranteossa Phil Wingon BBQ-kurssilla, kesällä 2015

Ruokakulttuuri tarvitsee eteenpäin mennäkseen juuri tällaista hullua yrittämisen henkeä. Eivätkä asialla ole pelkät kokit; meidän perheen pääkin sai raahauduttua BBQ-kurssille lomallaan, monen muun "äijän" tavoin oppimaan ja viettämään aikaa lempipuuhansa parissa. :) Vaikka idealismi ja avoimuus voi olla vähän pelottavaakin, avoimuus kun asettaa alttiiksi ja pakottaa kehittymään, tämmöinen pöhinä vetoaa ainakin meikäläiseen. Ihan parhautta.

Ja nyt se Mäntän Food Camp on jo ihan ovella. Kuulemma tunnelma on ainutlaatuinen ja se on helppo uskoa; huippukokit puhumassa, tekemässä ja jakamassa avoimena ajatuksiaan yhdessä tekemisen hengessä. Ja vaikka kokit menetetystä vapaa-ajasta jonkin korvauksen saisivatkin niin en usko, että löytyisi rahasummaa jolla huippukokit saataisiin raahattua Suomen Mänttään keittämään jolleivät hekin näkisi tässä jotain tosi hienoa.

Jos siis ensi viikonlopun ohjelma on vielä auki ja kulkua on sinne päin, lähtekääpä päiväretkelle Mänttään. Food Campin ohjelman löydät täältä.

Pressilounaan tarjosi Ravintola Olo, loput lounaat ja illalliset allekirjoittanut.

Pjazzan pizza ja Jazzjamit

Yhteistyössä ravintola Pjazza

Sain kutsun hiljattain Helsingin keskustaan avattuun italialaiseen ravintolaan nimeltä Pjazza. Ja suurena Jazzin ja Italiaruuan ystävänä tietysti ilmoittauduin illalliselle. Ajattelin että kirjoitan jutun nyt, kesäloman kynnyksellä, koska kokemuksena Pjazza mielestäni suorastaan huutaa kesäiltaa ystävien kesken jonka voi kuluttaa pizzan ja Jazzin merkeissä. Mukaan pyytämäni Minttukin totesi, että tästä tulee meidän uusi italialainen olohuoneemme Helsingissä. Kieltämättä, jos asuisin yhtään lähempänä keskustaa saattaisin kärrätä perheeni Pjazzaan pizzalle juuri silloin kun jääkaapissa on noin lamppu eikä kokkaus yhtään napeksi.

Pjazzassa on nimittäin ihan erinomainen perunapizza, jonka päällä paistunut pancetta maistuu prikulleen samalle, kuin Falornilta Chiantista ostamani herkkä, yrttinen pancetta. 

Herkkää, herkullista ja reiluina annoksina. Tuoreen tryffelin puuttuessa burratalle oli ripoteltu tryffeliöljyä. Munakoiso oli hyvin kypsennetty ja pysyi juuri kasassa, mutta oli ihanaa. Rapsakkaa juustoa annoksen pinnalta jäin vähän kaipaamaan.

Pjazzan idea oli minusta ihan erinomainen. Paikka on mutkaton, olohuonemainen ravintola, jonka pitkien pöytien päässä on esiintytmislava, jonne tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 8 jälkeen nousee muusikoita soittelemaan Jazzia. Lisäksi musiikkia on myös sunnuntaisin kun Pjazzassa tarjoillaan puskaradion kehumaa brunssia.  Jazzin ystävänä ilmoitin tietysti heti, että tulisin mielellään jonain päivänä kun muusikot ovat paikalla. Ja niinpä menimme Pjazzaan eräänä keväisenä tiistaina.

Nuoret muusikot jammailivat lavalla ja ravintola oli täynnä elämää.

Tiistai on jammailupäivä; silloin paikalla oli sibiksen oppilaita soittelemassa ja improvisoimassa. Paikka oli täynnä; nuoria, pariskuntia, perheitä ja muusikkoja. Toisaalla keikalla ollut ja syömään tullut muusikko veti extempore - esityksen ennen ruokailua. Menoa ja meininkiä riitti. Kuulemma keskiviikko on musiikillisesti hieman hillitympää, samoin sunnuntai - mutta tiistaisin lava on vapaa kaikenlaiselle improvisaatiolle.

Perunapizza, herkkää pancettaa, mozzarellaa ja tryffeliöljyä. Tykkäsin kovin.

Hassuna sattumana viereiseen pöytään istui vielä tuttuja; Fannin ja Kanelin Tiina oli miehineen tullut myös pizzalle; he eivät olleet paikalla ensimmäistä kertaa enkä kyllä ihmettele. Myös naapuripöydästä löytynyt perunapizza oli kyllä sairaan hyvää.  Kannattaa muuten pyytää henkilökunnalta juomasuositus pizzan kanssa; ainakin meille suositellut juomat sopivat ruokien kanssa yhteen erinomaisesti.

Sisustuksessa ja terassilla näkyy simppeli, italialaisenkin keveä yleisilme

 Salipäällikkö kertoi että ravintolan takana on italialaiset omistajat jotka ovat tuoneet kokit mukanaan kotikonnuilta. Minusta se näkyi kyllä hienosti sellaisena herkkänä italialaisena makulinjana menun läpi.

Pasta tehdään itse ja keitetään tilauksesta al denteksi.

Munakoisovuoka oli herkkää ja mozzarellaista, burrata tuoretta. Pancetan herkkä yrttisyys jatkoi pizzassa makulinjaa voimistaen sitä vähitellen. Ruuissa oli selvästi punainen lanka, vaikka kepeä linja maustamisessa saattaa joidenkin ruokalajien kohdalla jakaa mielipiteitä. Vaikka pizza olikin napakymppi, munakoiso-mozzarellavuuan intohimoisena ystävänä olisin ehkä tykännyt jos pinnassa olisi ollut hieman kullanväriseksi paahtunuttakin juustoa. Minttu taas oli yllättynyt että villisikapasta ei ollutkaan picante. Mutta silloin ne eivät tietysti olisi olleet samat ruuat enää. Kuten listassa sanotaankin:"No fusion, no heavy sauces…deliciously tasty yet straightforward." Ja juuri niin se olikin. Laadukkaasti tehty, hyvin keitetty pasta ja oman linjan mukainen kokonaisuus.

Klassikkojälkiruuat olivat hyviä.

Cantucinit olivat myös selvästi kotitekoisia - minäkin maistoin yhden ja se oli herkullista. Juuri sopiva, pieni annos jälkiruuaksi pizzn tai pastan jälkeen.

Tiramisu tarjottiin rennosti purkista.

Ja tiramisu; tykkäsin. Se oli kermaista ja pehmeää. Vaikka olin i-han täynnä, söin koko misun viimeistä murua myöten. Jotain sekin kertoo. ;)

Minusta Pjazza on hauskan muuntuva ja mukavan autenttinen ravintola. Ihan parhaimmillaan semmoisen rennon illan viettämiseen; Jazziltoina kavereiden ja hiljaisempana perheen kanssa. Ja tosiaan, puskaradio kuiskii hyvää myös brunssista, luulen että se täytyy tyypata kun tulee sopiva sunnuntai.

Kiitokset kutsusta Pjazzan väelle, toivotaan että paikka on joka tiistai yhtä täynnä kuin tuona keväisenä iltana.

Illan tarjosi Pjazza.