lauantai 27. helmikuuta 2010
Lidon ravintoloista, lähinnä take-awaytä tällä kertaa
Äkkilähdöistä bongattu hotellimme Monumental Lido on ihan okei. Sisustus on ehkä uutuudenkiiltonsa hieman kadottanut ja yleisvaikutelma on sellainen 70 - luvun A. Aalto -henkinen - kokolattiamatolla, förstås. Meillä on pieni, auringon puolelle suuntaava parvekkeellinen yksiö jossa on jopa “kitchenette”, eli keittiön kaltainen laitos mikrolla ja kahdella keittolevyllä. Astioita on jonkin verran, n. kolmelle ja pari kattilaakin kaapista löytyy.
Tyynyjä kutsutaan lempinimellä “dead flounder”. Ne ovat varsin elottomia ja kovia. Mutta isona plussana mainittakoon, että katolla on tosi kiva uima-allas ja auringonottoterassi, josta lapsi on nauttinut täysin siemauksin. Allasbaarin drinkkivalikoima on kuitenkin surkea, kun sitä kerran päätimme koeponnistaa. Iltaisin hotellin alakerrassa lauletaan karaokea, joten jos mahdollista, huone kannattaa valita vähän ylemmistä kerroksista ;)
Aamupala on ihan runsas hotelliaamiainen - ei mitenkään spesiaalihyvä, mutta tarjolla on paljon kaikkea, osa varsin hyvääkin (esim. tuoreet leivät ja hedelmät). Bonuksena tarjolla on kuohuvuuniä, josta voi niin halutessaan sekoittaa itselleen mimosan tai pari. Kahvi on kaheaa automaattimoskaa, FYI vaan. :) Aamupala on kumminkin varsin maltilliseti hinnoiteltu: 5,50 aikuiselta ja lapset pääsevät ilmaiseksi, tälläkin on tietty arvonsa.
Matkamme Madeiralle ei ole sujunut ihan täysin ilman yllätyksiä, mutta senhän toki tiesimme. Kaikki huomioon ottaen olemme kuitenkin onnistuneet viettämään ihan mukavaa aikaa lämpöisessä ilmanalassa. A:n sairastuminen on tietysti ollut takaisku ja viime yö oli kieltämättä aika raskas. Hämmentävää on, että lapsi näyttää kaikista yön vaiheista huolimatta täysin pirteältä nyt aamulla. Lopulta neljän aikaan vatsalääke näytti pysyvän sisällä. Aikuiset lienevät kärisneemmän näköisiä kuin lapsi, vaikkei meillä mitään vialla olekaan ;)
Ylipäätään tällä matkalla olemme pyrkineet tekemään sitä, mikä olosuhteisiin nähden on mahdollista. Lidossa ruokapaikkoja ei ole loputtoman paljoa. Tai on, mutta suurin osa niistä tarjoaa turstien miellyttämiseksi modattuja versioita espetadasta ja espanadasta. Suomeksi tämä siis tarkoittaa paikallista, syvän veden miekkakalaa banaanilla ja laakerinlehtiöljyllä maustettua lihaa vartaassa. Lupaan pyhästi kertoa, jos löydän jostein epäturistiversion aiheesta ja/tai uskallan kokeilla sitä uudelleen.
Ja mikä pakko sitä on yrittää väkisin syödä täällä sitä, mitä madeiralaisten esi-isät ovat perinteisesti syöneet? Ruokakulttuuri elää ihmisten mukana. Mitäs jos kokeilisimme jotain, mikä täällä nykyisin on hyvää? Jotainhan paikallisetkin syövät. Eivät kaikki suomessakaan syö silmät kiiluen karjalanpaistia, kalakukkoja ja mämmiä joka ikinen päivä.
Joten down to earth: mitä ihmiset täällä sitten syövät ihan joka päivä, mikä heistä on hyvää? Tuoretta kalaahan saarella on, sen tiesimme. Simpukoita (maljakotiloita lukuun ottamatta) täällä ei ole luonnostaan ja ne tuodaan saarelle pääsääntöisesti kai Espanjasta. Monenlaista kalaa vedet kumminkin antavat: miekkakalan lisäksi tonnikaloja, paljon erilaisia vaaleita kaloja ja tietysti mustekaloja.
Hotellin toisessa kerroksessa on kaksi sushipaikkaa: yksi sushirobottimesta ja toinen, joka tarjoaa buffettilounasta susheista 10.90/per nuppi hintaan. Koska robottimestassa ei ollut ketään lounasaikaan ja buffet - paikka kuhisi paikallisia, päätimme kokeilla sitä tiistaina (huom: emmekä tulleet kipeäksi!). Se oli ihan voittajan valinta: tarjolla oli sen seitsemän sortin sushit kertaa 3, ainakin. Sahshimia, Nigiri-sushia, erilaisia rullia, tuoreita hedelmiä, paistettuja nuudeleita ja plancha tai vastaava paistinlevy jola yksi kokki kokkasi tuoreita raaka-.aineita. Idea oli, että valitset lautaselle mitä haluat paistettavaksi ja lautanen viedään kokille jonoon. Lopulta kun vuorosi tulee, saat valitsemasi merenelävät ja muut aarteet paistettuna suoraan pöytääsi.
Söimme itsemme Ihan Täyteen (tm) sushia ja paistettuja herkkuja. V sanoi minulle, että näytin kieltämättä lähinnä joltain, mitä voisi kuvailla “Beach ball on the wheels” (eli rantapallo pyörillä). En muista, koska itsehillintäni olisi pettänyt tällä tavalla: kaikkea piti maistaa!
Kaikki oli tuoretta ja hyvää. Niin hyvää, että nyt kun vietimme tätä porto santon jäkeistä päivää hotellissa parhaamme mukaan A:ta hoitaen ja viihdyttäen, hain minulle ja V:lle take-away lounaan Nagoyan sushista. Kävelin paikalle ja kysyin, myyvätkö he take-awaytä. Montako laatikkoa? Sanoin ensin kaksi, kun ajattelin, että jos ne ovat semmoisia amerikkalaisen kokoisia styrox -laatikoita kun annoskoot täällä ovat yleensä niin suuria. Mutta mukaan tuleva sushi tuli joululaatikkovuuan kokoisiin metallisiin vuokiin, joten otin kolme sellaista ja pakkasin ne täyteen erilaisia rullia, nigirejä ja jotain uppopaistettuakin. Olisin varmaan sanut myös lämpimiä grillistä, mutta sushi tuntui suhteellisen lämpimänä päivänä osuvan enemmän kohdalleen. A ei saanut sushia, kun raukka voi niin huonosti. Oikein mikään ei tahtonut pysyä sisällä. Nämä vatsataudit voivat olla täällä etelässä tosi rajuja ja oikein pahaa teki kun sellainen rajumpi tauti ravisteli porukan pienintä.
Kolme laatikollista sushia take-awaynä n. 16 eur.
Leican muistikortin luku ei onnistu, joten osa ravintoloissa otamistani kuvista jää odottamaan tulevaa. Siltä varalta jos joku juuri nyt sattuu olemaan täällä Lidossa, Madeiralla ja lukemaan tätä niin kannattaa käydä Sabor Da Indiassa syömässä. Vaikkei intialainen ruoka nyt ehkä olekaan ihan autenttista paikallista, niin se oli kuitenkin yleisesti ihan mahtavaa. Eilen illalla, kun A oli vielä ihan epäkunnossa V kävi hakemassa takeawaynä ko. mestasta meille vielä pari Piryani Naania, yhden valkosipulinaanin, raitaa, munakoisomössöä (Baigan Bajia) ja katkarpucurryn. Ihan älyttömän hyvää oli taas, vaikka kattaus olikin parempi ravintolassa;) Paikka oli niin siisti, että mietin myyvätkö he lainkaan take-awaytä. Tuo makea, manteleilla ja taateleilla maustettu naan on ehdoton suosikkini ja ihan käsittämättömän hyvää. V on sitä mieltä, että se muistuttaa enemmän jälkiruokaa kuin pääruokaa, mutten ottanut sitä kuuleviin korviini. Hyvää, ihan loistavaa. Näin hyvää intialaista en ole syönyt ikinä. V totesi, että reissuillaan Intiassa ruoka oli ollut lähes aina tällaista. Tuoreet mausteet taitavan kokin käsissä tuo intialaisen ruuan käsitteeseen jotain ihan toisenlaista, kuin mihin oplen tottunut.
Tjäreborgilta tuli viestiä eilen, että paikallista kraanavettä ei ole syytä laittaa suuhun ollenkaan, ei edes hampaiden pesuun. Olisiko A sitten saanut vatsapöpönsä Porto Santon simpukankuorista, joita hän innolla keräsi vai siitä, kun olemme tähän asti pesseet hampaamme kraanavedellä, vaikka sitä ei juotu olekaan. Mene ja tiedä, ruokia olemme syöneet kuitenkin kaikki yhdessä, (ja maistelleet toisisemme lautasiltakin) joten siitä tuskin on kyse.
Juomavesi on kaupan pulloissa ja keitin vettä meille astioiden huuhteluun ja hampaiden pesuun - kun meillä kerran se hella täällä hotellissa on. Lääkkeitä on saatu ja nyt aamulla näyttää, että ainakin lääke pysyy sisällä. Juuri kokeiltiin onneamme lääkärin ohjeen mukaan antamalla lapslle siivu paahtoleipää. Peukut pystyyn, että leipä pysyy siellä minne meni, mikäli tauti päättää ottaa taas käänteen huonompaan pitää kutsua lääkäri käymään uudelleen. Mutta toistaseksi näyttää valoisammalta, paahtoleivän syönnistäkin on kulunut nyt jo useampi tunti ilman ongelmia.
Yöllä myrskysi aika lailla mutta nyt sää näyttää kirkastuneen. Ellei tänään nyt muuta vielä pysty tekemään, niin tuonne hotellin kattoterassille voimme ainakin kömpiä kirjaa lukemaan, aurinkoon.
Tunnisteet:
Pohdintoja,
sekalaisia vinkkejä,
ulkoruokinta
keskiviikko 24. helmikuuta 2010
Madeiran ruoka, muta ja muut mahdollisuudet
Madeira, muta ja ruoka. Olin etukäteen kuullut vähän ristiriitaisia arvioita Madeiran ruuista. Toiset olivat niistä pitäneet ja toiset kokeneet lähinnä tulleensa petetyiksi. Tietysti kaikkea tätä varjosti viime lauantaina tapahtunut mutavyöry ja se tosiasia, että Funcaliin tuskin olisi asiaa ainakaan lähipäivinä, ehkei koko lomamme aikana.
Lido on Funcalin länsipuolella, aivan rannan tuntumassa oleva turistien kansoittama hotellialue. Olin etukäteen ihan vama, että hyvää ruokaa olisi melkein mahdotonta löytää. Saapuessamme lento oli jo Helsinki-Vantaalla myöhässä melkein parisen tuntia. Kun vihdoin pääsimme perille, opas kertoi linja-autossa jotain saaren tilanteesta ja lupasi lisää infoa erilaisista mahdollisuuksista infotilaisuudessa, joka pidettäisiin pienessä terassiravintolassa, Lidossa. Infon jälkeen kaikille matkalaisille tarjottiin 19 eur hintaan illallista.
Tämä turismus maksimus - illallinen kyllä kieltämättä vahvisti ensikäsitystäni. Ei sillä, ruoka ei ollut suoranaisesti pahaa, se oli riittävän tuoretta ja ainakin se oli naurettavan halpaa. Lapset saivat illallisen 10 eur ja siihen kuului 1 kolmesta alkupalavaihtoehdosta (me söimme kaikki savustettua miekkakalaa), pääruoka, jossa oli myös kolme vaihtoehtoa sekä jälkiruoka. Lisäksi hintaan kuului all-you-can-drink tyyppisesti ruokajuomat (mukaanlukien viinit), lasillinen madeiraa ja oman valinnan mukaan kahvin kanssa vielä brandy tai konjakki.
Silti ruoka oli aika lailla turistien makuun muovailtu ja “talon vanukas” oli lähinnä kauheaa: vähän kuin creme caramelin ja aamiaismunakkaan fuusio: varsin munaisaa, sanoisin. Mutta me saimme syödäksemme ja koska ravintola odotti lentokoneellista illallisvieraita ruoka oli tuoretta. Mutta info jota meille kovasti luvattiin ei oikeastaan kertonut yhtään mitään. Lähinnä kuulimme, että Funcalissa on mutaa, sinne ei voi mennä ja paikalliset tekevät kovasti töitä pääkaupunkinsa raivaamiseksi.
Kun sitten seuraavana päivänä jonotimme Tjäreborgin toimistoon selvittääksemme mitä ylipäätään saarella VOI tehdä (lisäraporttia täällä) älysin kysyä ruokapaikkavinkejä oppaalta. Ilmaisin, että ruuan ei tarvitse olla turisteille muovattua 19 eur viineillä - illallisia, kunhan se olisi oikeasti hyvää tai edes jotenkin säädyllistä. Matkaopaskirjassa mainitut ravintolat kun olivat kaikki Funcalissa tai jossain muussa saaren osassa, minne ei vaan pääse.
Olin vähän skeptinen saamieni vinkkien suhteen, täyt yy myöntää. Mutta onneksi olin väärässä. Oppaamme osoittautui hyvän ruuan tunnistajaksi koska hänen suosittelemistaan ravintoloista on kyt koeponnistettu 2 ja molemmat olivat aivan loistavia.
Ensimmäisenä päädyimme Two Tower - hotellin yhteydessä toimivaan O’Classico - kalaravintolaan. Paikka oli vähän fiinimmän puoleinen, mutta onneksi huolivat meidät lounaalle sandaaleissa ja hiukset tuulesta ja auringosta pörröisinä. Hieman kahvadin sitä tosiasiaa, että ruokalistasta löytyi perusmenu myös suome ksi, se ei yleensä koskaan ole hyvä merkki. Mutta olimme ovelia ja löysimme päivän erikoiset portugaliksi kirjoitettuna listan alusta, pieneltä paerilapulta...
Alkuruuaksi lapaksia, paikallisia maljakotiloita jotka oli kpsennetty valkosipulivoissa. Lisäksi otimme vielä pienestä mustekalasta tehtyjä renkaita. Molemmat olivat hyviä: Lapaset olivat raikkaita, meren makuisia ja hyviä. en kyllä suosittele äyriäisiin tottumattomalle, koska äyriäisen maku on aika voimakas, mutta hyvä.
Pääruuaksi tilasimme päivän listalta tarjoilijan suosittelemaa papukaijakalaa. Se ei kieltämättä ollut ihan ilmaista (32 eur/kg), mikä on täkäläisittäin kallista. Yksi kala painoi n. puolisen kiloa. Papukaijakala ososittautui silti joka sentin arvoiseksi. Kalan sai ostaa fileenä tai kokonaisena. Me halusimme kalamme kokonaisena grilliin. Eteemme kannettu eläin oli ihan älyttömän aromaattista ja hyvää. Sen liha oli suorastaan hedelmäistä ja raikkaan makuista. Mitenköhän vielä hehkuttaisin tätä pääruokaa ennenkuin siirryn lisukkeisiin?
Annosten kanssa tarjoiltiin erikseen tuotuja lisukkeita: parsakaalia, papuja, haudutettua pinaattia sekä saaren kuuluisia perunoita ja haudutettua bataattia. Kaikki oli oikein hyvää ja huolella valmistettua. Saaren perunat ovat erikoisia, koska vulkaaninen maa tekee saaren kaikista juureksista ihan erityisen maukkaita. Opaskirjoista olin jo lukenut bataattia kehuttavan vielä perunoitakin paremmiksi ja tottapa tuo oli, ihan pehmeäksi paahdettu bataatti oli kuin olikin hyvää. Melkein harmitti, etten pyytänyt sitä kahta palaa. Mutta rajansa kaikella, myös sillä kuinka paljon ylipäätään ruokaa voi kerralla syödä: kun vaapuimme ulos ravintolasta tuumasin, että ehkä vähän kevyempikin lounas voisi riittää: mutta kun se oli niiiin hyvää.
Ruokaa sulatellaksemme kävelimme takaisin hotellillemme pitkin kaunista rantabulevardia, otimme kymmenittäin kuvia ja ihmettelimme tyrskyjen voimaa. Toistaiseksi kaikki hyvin.
Lounas O’Classicossa:2 annosta Lapaksia1 annos mustekalaa2 papukaijakalaa1/2 annosta pikkumustekaloja1 pullo valkoviiniä1 omenamehuyht. n 90 eur
Tunnisteet:
ulkoruokinta
sunnuntai 21. helmikuuta 2010
Rogan josh - kanaa ja voittoisa (?) loman aloitus
Nyt voisi todeta, että minulla on ensimmäistä kertaa elämässäni ihan oikea lomastressi. Arvatkaapa, kenellä on liput Madeiralle ensi viikoksi? Kyllä, huomenna aamulla olisi lähtö. Lomastressi alkoi kertyä siinä eilen illalla huippuunsa, kun uutiset madeiran mutavyöryistä täyttivät netin. Nyt olo on odottava ja vähän ahdistunut: mikä siellä on tilanne ja onko ylipäätään oikein lähteä lomalle maahan, jossa hallitus suunnittelee hätätilan julistamista, ihmisiä on kuollut ja osa juuri menettänyt kotinsa? Äkkilähtöjä ihan minne tahansa muualle on selattu ahkerasti, mutta mitään muutakaan ei tietysti ole enää saatavilla. Ja hieman tylsähkö, mutta turvallinen ja luonnonkaunis Madeira kun tuntui niin hyvältä idealta rennoksi perhelomakohteeksi matkaa varatessa. Rehellisesti sanoen en tällä hetkellä tiedä, mitä me nyt sitten teemme huomenna, aamulla. Matkatoimistokin aukeaa vasta, kun lennon pitäisi jo lähteä. Argh.
Kaikki ei silti ole ihan pielessä: muuannetta mainosta siteeratakseni voisin todeta, että hyvä ruoka ja parempi mieli. Ostin viime viikolla sellon lehtihyllystä Delicious - nimisen lehden, jossa esiteltiin sivu toisensa jälkeen mitä ihanampia talvireseptejä. Eilisen uutisten seuraamisen väleissä pyöräytin lehden reseptillä Rogan Josh - kanaa ostamistani koipireisipaloista. Siitä tuli tosi hyvää. Lehdessä sitä kehotettiin nauttimaan riisin kanssa, mutta kukkoa viinissä - kokemukseni jälkeen tuumasin, että nyt haluan lisäkkeeksi sitä kermaista, ihanaa polentapuuroa. Se oli nappivalinta. Vielä kun tässä mahdollisen loman alta tyhjäillään ruokakaappia, niin yksi kypsä mango päätyi korianterin ja ruohosipulin kanssa hedelmäiseksi salsaksi lautaselle.
Otimme myös lehden neuvosta vaarin ja kaivoimme jääkaapista esiin Viognier -rypäleestä valmistettua (tai no, saatavilla olleessa valkkarissa suurin osa oli grenachea ja vaan 40% viognieria ) The Bernard Series Whole Bunch Grenache Blanc Viognieria. Ko. viini on muutenkin tosi hyvää, aromaattista ja mukavan täyteläistä. Sopi tähän settiin kuin nenä päähän.
Kana valmistetaan hauduttamalla sitä ensin kannen alla, sitten sivelemällä sen nahka öljyllä ja kastikkeella ja jättämällä sitten kana uuniin paahtumaan vielä ilman kantta, niin että pinta saa ihastuttavaa paahtunutta makua. En tiedä, onko tälle kypsennysmenetelmälle mitään suomenkielistä nimeä, mutta englanniksi se on "braise". Lehdessä valotetaan paahtamisen (roast), hauduttamisen (stew) ja tämän haudutuspaahtamisen? (braise) eroja. Tällä tavoin hauduttamalla voi kypsentää suurempia eläimen paloja, jolloin niistä tulee mehukkaita, mutta kuitenkin paahtuneen makuisia. Liha irtoaa luulta ihan putoamalla ja kaikki jänteet sulavat maustaen kastikkeen. Ruoka ei vaadi kovin paljoa valmisteluja - vain uunitusta pitkään. Ja maut vain syventyvät yön yli odottelussa, jos teet ruuan valmiiksi edellisenä päivänä (tai isomman annoksen pariksi päiväksi). Lientä ei käytetä niin paljon kuin haudutuksessa ja itse asiassa luulen, että paiston loppuvaiheessa olisi eduksi, jos käytetty pata tai astia olisi vähän laakeampi: paahtuvaa lihaa saa enemmän näkyviin nesteen seasta.
Minulla ei nyt ollut saapuvilla juuri sopivaa kippoa (molemmat sopivat padat ovat tietysti mökillä), mutta käytin sitten paistinpannua ja sarpanevaa. Valurautainen lintupata olisi ihan täydellinen tähän: alkuvaiheessa padassa pitää olla suhteellisesn tiiviisti istuva kansi, ettei ruoka kuiva ja loppuvaiheessa tosiaan liemi ei saa peittää lihaa kokonaan.
Kun stressasimme Madeiran tilannetta enkä pystynyt miettimään mitään ruuanlaittoa, tein kerrankin ihan niinkuin käskettiin ja laitoin mausteita niin maltillisesti kuin ohjeessa neuvottiin. Inkiväärin, kardemummaisen garam masalan ja paahdetun paprikan aromit nousivat ruuassa esiin herkkinä, täyteläisinä ja mielenkiintoisina. Kana oli suussasulavan pehmeää ja ihanaa, polenta kermaista ja täyteläistä. Polenta imi itseesä kastikkeen upeita makuja ja korianterinen mangosalsa raikasti koko annosta. Ihan täydellisen hyvää. tuumasimme, että riisin kanssa tämä ei olisi ollut näin onnistunut. Kokeilkaa tehdä tämän kanssa polentaa (myös ehkä oikein voinen ja täyteläinen perunamuusi voisi sopia?) ja tuota mangosalsaa. Ne tekivät ruokaan kyllä ihan oman lisänsä.
Rogan Josh - braised chicken (4 isoa annosta 3 koipireidestä, ohjeesa sanotaan 1,8kg kanan riittävän kuudelle)
5 rkl oliiviöljyä
2 suurta sipulia, suikaleina
2 sellerinvartta, siivuina
4 valkosipulin kynttä, siivutettuna
2,5 cm pala tuoretta inkivääriä, raasteena
1/2 tl jauhettua kurkumaa
1/2 tl chilijauhetta
1 tl jauhettua juustokuminaa, eli jeeraa
1 tl savustettua paprikajauhetta
1 tl jauhettua korianteria
2 tl garam masalaa
2x 400g tomaattimurskapurkkia (minulla oli 1 500g purkki murskaa, 140g pyrettä ja muutamia tomaatteja jotka pilkoin sekaan)
3 dl kuumaa kanalientä
1,8 kg broileri tai kana, koipireisipalat kävivät myös loistavasti
suolaa (laitoin chilisuolaa)
pippuria
Kuumenna uuni 160 asteeseen.
Kuumenna 4 rkl oliiviöljyä padassa tai pannussa. Lisää öljyyn sipulit ja sellerin varsi ja kuullota niitä matalahkolla lämmöllä n. 5 min tai kunnes ne alkavat muuttua vähän vaalean ruskeaksi. Älä polta sipuleita käyttämällä liian kuumaa pannua!
Lisää sitten valkosipuli ja inkivääri ja pyörittele hetken pannulla, varoen polttamasta valkosipulia. Lisää sitten mausteet ja kuumenna niitä hetki niin, että ne alkavat tuoksua (n. minuutin verran).
Lisää sitten tomaattimurska. Jos käytit erillistäö pannua kuten minä, kaada tomaattiseos haudutuspataan ja huuhtele käyttämäsi paistinpannu huolellisesti kanaliemellä kun lisäät sen myös pataan. Näin kaikki maut joita pannuun on mausteista tarttunut saadaan mukaan haudutukseen. Jos sinulla on ruskistuksen kestävä valurautapata lisää sinne vain kanaliemi. Mausta suolalla ja pippurilla tässä vaiheessa.
Sitten laita kana tai koipireisipalat pataan, mausta nekin suolalla ja pippurilla ja sulje kansi. Laita pata uuniin ja hauduta kannen alla 1 ja 1/2 tuntia.
Kun kana on hautunut ja kello piipittää, ota kansi pois, voitele kana kauttaaltaan jäljelle jääneellä oliiviöljyllä ja sitten vielä vuassa olevalla ihanalla kastikkeella. Laita pata sitten avonaisena takaisin uuniin ja hauduta vielä 1h, kunnes kana on hieman paahtunut.
Alkuperäisessä ohjeessa kana otetaan tämän jälkeen hetkeksi syrjään ja kastiketta keitetään kokoon 15 min. en tiedä oliko minulla sitten vähemmän nestettä kun korvasin osaa murskasta tomaateilla ja pyreellä, mutta minusta kastiketta ei tarvinnut enää keitellä kasaan.
Olin valmistanut polennan kanan hautuessa ja laitoin sen lämpimään uunivuokaan ja nostelin kanat päälle. Koristelin hieman klastikkeella ja mangosalsalla ja laitoin ruuan tarjolle. Lopun kastikkeebn ja mangosalsan laitoin pöytään omissa kipoissaan.
Polentapuuro (4:lle) syntyi näin:
1,5 dl polentaa
n. 7 dl vettä
n. 2 dl kermaa
40g voita
1 kanaliemikuutio
suolaa
pippuria
Sekoita polenta ja vesi kattilassa vispilällä. Keitä polentaa, kunnes puuro alkaa kuplia. Lisää kerma ja voi, kiehuta niin että puuro on taas sopivan sakeaa. Lisää vielä tavittaessa vettä, että saat puurosta mieleistäsi. Mausta suolalla ja pippurilla.
Mangosalsa (4:lle)
1 täysin kypsä mango
1/2 puskaa kaupan ruukkuyrttikorianterista
nippu ruohosipulia
1 rkl pistaasiöljyä (tai vaikka manteliöljyä)
1 rkl valkoista balsamicoa
Pilko mango kuutioiksi ja silppua yrtit, sekoita kaikki aineet keskenään.
p.s. se kukko viinissä oli muuten paljon parempaa nautittuna täyteläisen lisäkkeen kanssa. Lisäsin kukon liemeen toisella kertaa punaisia linssejä ja siitä tuli ihan mielettömän hyvää mössöä. Ja lisäksi sain tuossa viikolla vinkin Olivia - lehden Jensenin kiusauksissa oli tehty vietnamilaisittain viritettyä kukkoa viinissä - voisi olla kokeilun arvoinen ruoka tuokin!
Tunnisteet:
kana,
Pohdintoja,
pääruoka
lauantai 20. helmikuuta 2010
Ystävänpäivän leivokset ja hämmentävä valkosuklaa-kermakuorrute
Tamasin Day-Lewis pisti päähäni ajatuksen passion curdista. Kun häneltä kysyttiin, mitä hän kokkaisi vietelläkseen jonkun, hän nojautui vastauksessaan tahmeisiin ribseihin ja passsionhedelmäcurdia valuvaan kakkuun. En tiedä viettelyksistä, mutta ainakin omat makunystyräni heräsivät välittömästi. Passion curdia valuva kakku...
Tässä kohdin voitte kuvitella minun pysähtyvän, nähdä silmiini syttyneen kummallisen kiillon ja kuulla kun lausun hiljaa, puoliääneen aamujunassa: "passion curdia..." Ja samalla voin kuvitella miten ihanalta kermaisen pehmeä mutta suussasulava passion curd - kakku voikaan maistua...
Ainoa ongelma oli, etten ollut koskaan tätä ennen kuullutkaan passion curdista.
Tuumasin, että tuskin se kuitenkaan voisi olla niin kovin erilaista kuin lemon curd. Google löysi minulle ystävällisesti BBC foodin passion curd - tahnan ohjeen, jolla pääsin eteenpäin.
Työkaverini kysyi minulta viikolla mistä oikein keksin kaikki ruokaideat. Hän taisi todeta jotain tyyliin: "ymmärrän että ydinfyysikko keksii juttuja kun miettii niitä koko ajan, mutta... Miten...?" Luulen, että aidon hämmästyksen lisäksi hänellä taisi olla vähän pilkettä silmäkulmassaan tuota kysyessään. ;)
Tamasinin viettelyruuan lisäksi tämänkertaisiin leivoksiin vaikutti Krullasin Miró - kakku. Tuttavani kyseli minulta kakunkoristusideaa viime viikolla ja muistin tämän krullasin hauskan ja persoonallisen näköisen kakun. Samalla ideallahan voisi piirustustaitoinen saada aikaan hauskoja efektejä - esimerkiksi piirtämällä kakun päälle suklaalla tyylitellyn kukkasen ja värjäämällä siitä vain osan terälehtiä...
Ja jotenkin kakkua muistellessani olin ihan varma, että täytteessä oli omenaa. Tämä muistikuva oli virheellinen, mutta sitten en enää päässyt irti ajatuksesta, että ystävänpäiväleivosteni sisällä olisi raikasta, vihreistä omenoista ja mascarponesta tehtyä täytettä ja kakku valuisi passion curdia.
Alkuviikolla kuvittelin vielä kunnianhimoisesti että kokeilen leivoksiin yksinkertaistettua Miró - kakun koristusideaa, mutta lopulta leivosteni kuorrutus ei tullut sellaista kun piti. Näin itseni taiteilemassa suklaakiehkuroita ja punaisen liivateliemen sekoittuvan vähän liian pehmeäksi jääneeseen kermaiseen kuorrutukseen ja lopputuloksen näyttävän lähinnä samealta kuolleen albiinopupun silmältä. Totesin, että ehkäpä se ei enää sitten olisi kovin romanttista ja että palaan aiheeseen ehkä joskus, kun kuorrutus ja kakkujen jumalat sen minulle sallivat.
Lisättäköön tähän nyt vielä, että minähän en sitten muuten sitten osaa piirtää. Lainkaan.
Näiden leivosten kuorrutuksesta tuli todennäköisesti epäortodoksisinta ikinä. Kuvittelin, että kun tekisin valkoisesta suklaasta pienen suklaamousse - seoksen ja sekoittaisin sen vanilijakreemijauheella hieman jämäköitettyyn kermaan ja jäähdyttäisin seosta vähän saisin valkosuklaalta maistuvaa jämäkkää kuorrutetta.
Väärin. Kaikkea sitä voi kuvitella, joo.
Yritin jäähdyttää "mousseani" ulkona, pakkasessa metallisessa vatkauskulhossa. Sekoittelin sitä vähän väliä aluksi peläten, että se jämähtää aivan liikaa: että lopputuloksena on niin jämäkkä mousse, ettei se enää levity nätisti leivosten päälle. Mutta moussepa ei ottanut lainkaan jämäköityäkseen.
Jossain kohdin tuli sitten se aika, että leivokset oli pakko kuorruttaa. Minulla oli lisää kermaa niin, että hätätilanteessa voisin tehdä vielä perinteistä kermavaahtoa ja pursottaa, spatuloida tai muuten mäiskiä leivoksiini kermahunnun. Mutta koska "mousse" nyt oli jossain määrin moussemaista, päätin kokeilla jos se pysyy leivosten päällä. Hyvän makuista se oli, ainakin. Tässä vaiheessa minulle oli jo selvää, että miró - koristelut jäävät tänään tekemättä.
Suureksi hämmästyksekseni kuorrute jäi suhteellisen hyvin kakun pintaan ja peitti reunat. Se oli yllättävän kivan näköinen ja kun asiaa siinä puntaroin tarkemmin, itse asiassa tosi herkullisen näköinen. Melkein voisi kuvitella, että kakun pinnalla on kova valkosuklaakuorrute. Mutta ei.
Ihan hirveää sotkemistahan se oli, kun kuorrute oli niin valuvaista. Nostin leivoksen kerrallaan ruokalautasen päälle ja lusikoin leivoksen niskaan ruokalusikalla kuorrutetta. Kun kakkunen oli kokonaan kuorrutuksen peitossa, nostin sen lastalla uunipellille, leivinpaperin päälle. Olin tosi epäuskoisena, kun kuorrute pysyi kakuissa. Minulla täytyi olla jonkin ystävänpäivän suojeluspyhimyksen erityisvarjelus matkassani, sillä tässä oli kyllä kaikki katastrofin ainekset samassa sopassa. Ja jos rehellisiä ollaan, en kyllä suosittele kenellekään täysjärkiselle tämän kuorrutteeni kokeilemista: olen ihan varma, että tämä ei tule enää koskaan uudelleen juuri samanlaista ja mahdollisten uusintayritysten osalta kaikki menee ihan varmasti kaameasti pieleen.
Kun jokainen kakkunen oli peitetty tällä hämmentävällä vaahdolla pyysin V:tä viemään kakut kellariin (jos ne vaikka jotenkin maagisesti vielä jämäköityisivät ennen iltaa) ja tuumasin, että voin tehdä niihin rennot suklaaraidat sitten juuri ennen tarjoilua.
Kaiken säädön jälkeen leivokset näyttivät tosi täyteläisiltä, mutta olivat keveitä ja hyviä. Kuorrute ei mitenkään erityisesti jämäköitynyt, mutta kakupohja varmaan imi siitä sen verran kosteutta, että tarjoillessa kuorrutus ei ollut enää niin hazardin oloinen. Suklaaraidatkin onnistuivat hyvin (pelkäsin, että ne alkavat valumaan ja sulattavat kuorrutteen alta).
Eli summauksena: täyttestä tuli hyvä ja raikas, pohja oli juuri sopivan kosteaa, kuorrute pysyi kasassa ja suklaaraidoista tuli ihan täydellisen pehmeitä ja ihania. Lautaselle pilkkomani tuoreet mansikat kruunasivat leivoksen. Jälleen yksi täydellinen ihme tapahtunut Nellen keittiössä.
Nöyrin kiitokseni sinulle Amor, hyvä haltijakummi tai helinä-keiju, kuka sitten lienitkin.
Leivoksiin (n. 32 kpl) tarvitset 2 kpl 4 munan pitokakkupohjia, jotka voit tehdä etukäteen. Pohjien kostutukseen tarvitset vihreä omena - likööriä ja maitoa (tai täytteeseen tulevista omenoista valuvaa mehua tai molempia, miten vaan)
Passion curd (tätä olisi voinut tehdä vaikka tuplatkin, jos tykkää)
125 ml passion - hedelmän sisustaa (tähän määrään tarvitset n. 350g kypsiä, oikein ruttuisia passion - hedelmiä)
2 munaa
80g sokeria
60g voita
Aloita leivosten täyttö tekemällä passion curd. Laita munat, sokeri ja passionhedelmän sisus metalliseen kulhoon. Sekoita seosta puulusikalla tai vispilällä juuri hiljaa kiehuvassa vesihauteessa n. 8 min kunnes seos muuttuu sakeaksi. Ota sitten pois vesihauteesta ja pilko hieman pehmeä voi sekaan ja sekoita, kunnes voi on sulaa. Jäähdytä seos esim kylmässä vedessä tai viemällä se ulos, kipakkaan pakkaseen. Sekoita jäähtymisen alussa.
Sitten, tee ompputäyte.
Vihreä omena-mascarponetäyte (suureen kakkuun)
2 vihreää, hapanta omenaa
1 prk (250g) mascarponea
n. 4 rkl vihreä omena - likööriä
2 dl kuohukermaa
vaniljaa
Vatkaa kerma ja lisää vaahtoon vanilja ja mascarpone. Vatkaa vielä hetki, että saat seoksen uudelleen jämäkäksi.
Kuori ja raasta omenat. Lata omenaraaste siivilään kulhon päälle ja purista raasteesta ylimääräinen neste kulhoon. Lisää sitten omenaraasteeseen likööri, jonka alkoholi ja sokeri auttoivat ainakin jossain määrin omenaa pysymään vaaleana. Jos likööriä ei ole, käytä limen mehua.
Sekoita omenaraaste heti mascarponeseokseen ja tarkista maku. Pitäisi olla ihan hemmetin hyvää.
Sen jälkeen kostuta kakkupohja. Kostuttamiseen voit käyttää raastetusta omenasta saamaasi omppumehua terästettynä omenaliköörillä ja/tai maidolla jossa on vaniljaa. Minä laitoin alimpaan pohjaan vaniljamaitoa ja päällikanteen omenamehua ja reilusti likööriä. Nämä olivat kumminkin aikuisten juhlat. Levitä sitten pohjien väliin ompputäyte ja passion curd. Kostuta päällimmäinen pohja. Peitä kelmulla ja laita vetäytymään seuraavaan päivään, jolloin tapahtuu koristus.
Pandoran/Nellen valkosuklaakuorrutteeseen (Älä kokeile, jos et ole itsetuhoinen tai omaa erittäin hyviä välejä haltijakummiisi)
0.5 l kermaa
n. 200g valkosuklaata
2 keltuaista
1 dl sokeria
4 rkl vaniljakreemijauhetta
2 tl vaniljasokeria/1 maustemitta aitoa vaniljaa
Vaahdota kerma kovahkoksi vaahdoksi lisäten vaniljakreemijauhe vatkauksen alkuvaiheessa. Sitten vatkaa toisessa kulhossa pestyillä ja kuivatuilla vatkaimilla keltuaiset ja sokeri vaaleahkoksi vaahdoksi. Sulata valkosuklaa vesihauteessa.
Sekoita valkosuklaa keltuaisvaahtoon. vaahto muuttuu tosi jämäkäksi, mutta älä panikoidu, toistaiseksi menee ihan hyvin. Lisää valkosuklaaseokseen kermavaahtoa kauhallinen kerrallaan. Moussetaikina muuttuu nyt löysemmäksi. Kun olin lisännyt noin puolet kermasta jäin ihmettelemään mousseani. Todennäköisesti minun olisi vaan pitänyt tässä vaiheessa nostaa mousse ulos, jäähtymään ja hyytymään. Sitten kun mousse olisi saanut rakennetta, ehkä EHKÄ sekoittaa se loppuun kermavaahtoon. Mutta minäpä laitoin vaan kaiken vaahdon sekaisin ja nostin koko jutukkeen ulos, "hyytymään".
Ja kun se ei sitten hyytynytkään ainakaan merkittävästi, lusikoin lautasta apuna käyttäen kuorrutteen leivoksille. Ja sitten leivokset kylmään, odottamaan lopullista tuomiota suklaaraitojen muodossa.
Suklaaraidat (suureen kakkuun)
n. 1 dl kermaa
reilu puoli levyä, eli ehkä jokin vajaa 100g lidlin 70% ecuador - suklaata.
Kuumenna kerma kattilassa ja nosta kattila syrjään. Lohko suklaa kermaan ja sekoita, kunnes se sulaa kermaan. En punninnut suklaan määrää, vaan lohkoin vaan "sopivasti" suklaata kattilaan ja kun se oli sulaa katsoin vielä, että suklaaseoksen viskositeetti vaikutti hyvältä: eli suomeksi seos tuntui suht tukevalta, mutta valui kauniisti ja ennenkaikkea maistui hyvältä.
Hätätilassa seokseen voi lisätä vielä hieman kermaa ja kuumentaa varovasti, jos se on liian tömäkkää. Maku pehmenee kermalla ja seoksesta tulee hempommin valutettavaa. Älä kuitenkaan laita kermaa kovin paljon enempää, että suklaa vielä jämähtää vähän jäähtyessään.
Kun kerma kuumennetaan etukäteen ja suklaa lisätään vasta kun kerma on jo poissa levyltä, suklaa viilentää seoksen sulaessaan niin, että se pysyy kerman päällä, eikä kerma sula. Jos menet kuumentamaan seosta vielä suklaan lisäyksen jälkeen sen kannattaa hieman antaa jäähtyä, ennenkuin valutat sitä kerman päälle. Kuuma suklaa kermavaahdolla ei ole erityisen hyvä idea.
Sitten vaan lusikalla suoraan suklaakattilasta raitoja viattomien leivosten päälle ja leivokset lastalla tarjoilulautaselle. Laita lautaselle mansikoita ja tarjoa.
Tunnisteet:
makea leivonnainen,
Pohdintoja,
sekalaisia vinkkejä
perjantai 19. helmikuuta 2010
Pitokakkujen pohja, käytännön kokemuksia ja mahdoton niskajumitus
Olen jotenkin saanut viime viikkoina niskani ihan jumiin: eilen sattui koko selkään ja takareisiin niin paljon, että töissä oli pakko nousta välillä seisomaan koneen äärellä. Ei vaan pystynyt istumaan. Auton ratista kiinni pitäminenkin tuntuu työläältä. Samasta syystä blogi on ollut vähän heitteellä viimeiset pari viikkoa: koneen ääreen istuminen on tuntunut vastenmieliseltä ja kivuliaalta. Se syö kieltämättä vähän intoa kirjoittaa. No, valoa tunnelin päässä: eilen V tuli kotiin Barcelonasta ja möyhi niskojani illalla hyvän tovin ja tänään on varattu aika hierojalle. Toissapäivänä olin sauvakävelemässä. Lääkintääkin on harrastettu jne. Ehkä se siitä. Mutta valitus seis ja aiheeseen ennenkuin pääsen sinne niskahoitoon... :)
Kun pyysin tuossa taannoin äidiltä kopiota Juonen Juohevista, äiti oli kopioidessaan laittanut mukaan myös nipun muita, käsin kirjoittamiaan ohjeita. Äidin sujuvalla käsialalla kirjoitettujen lappujen päällä luki "Aarteita".
Äidin aarteita ovat reseptit, joilla äiti on menestyksellisesti hoitanut niin kaupan kahvituksia ja tapahtumia kuin pyöräyttänyt kaikenlaiset syntymäpäivä- ja kihlajaiskakut pohjalaisen perheen juhliin. Pitokakun pohjan ohjeeseen äiti on kirjoittanut: "Pitokakkupohjan ohje saatu joskus maa- ja kotitalousneuvojalta". Ja hyviä neuvoja äidille olikin siltä suunnalta jaettu, koska tätä reseptiä on käytetty niin paljon ja pitkään, etten edes muista aikaa ennen tämän ohjeen maihinnousua.
Kakkupohjasta tulee tosi jämäkkä, ilmava ja ihan maukas perinteinen sokerikakkupohja. Se ei murru kovinkaan helposti edes uunipellilevyksi tehtynä, ja kestää käsittelyn sellaisena hyvin. Tämä tekee siitä ihanteellisen pitokakkujen tekoon. Vaikka pohja on uunista tullessaan jämäkkä ja melkein kovan tuntuinen, kostuttaessa se muuttuu suussasulavaksi ja pehmeäksi.
Kun kakkuja pitää tehdä useammalle sadalle hengelle, on aina kiire. Sen takia mitään kovin kummallista piperrystä ei ehdi tekemään ja on hyvä, jos on olemassa vuorenvarmasti onnistuva kakkupohja, jolla pästään eteenpäin. Äiti on yleensä tehnyt tämän uunipellille, leiponut useita pellillisiä pohjia ja sitten yhdistämällä kaksi kokonaista pellillistä tehnyt matalan ja suuren kakun. Veljeni kihlajaisiin näitä taidettiin pyöräyttää ainakin viisi-kuusi kakkua, jotka päällystettiin oman maan mansikoilla. Meitä oli kolme naista täyttämässä, koristamassa ja pursottamassa: eli varsinainen kakkutehdas.
Väliin on laitettu milloin mitäkin: mansikka-omenahilloseosta mansikkakakkuihin, joiden pinta on koristettu hieman kohmeisilla mansikoilla joiden päälle on tehty kiille hyytelösokerista. Vadelmaisia kinuskikakkuja ja suklaamousseakin tehtiin joskus, muistaakseni kaupan sisustusosaston asiakasiltaan. Vain mielikuvitus on rajana, sanoisin.
Kakun voi tarjota suurena täytekakkuna, muotoilla teemakakuksi lastenjuhlille tai leikellä vaikka pieniksi neliönmuotoisiksi leivospaloiksi. Minulla ei valitettavasti ole kuvaa, mutta tuohon asiakasiltaan, jota olin järjestämässä äidin apuna teimme kakuista leivospaloja. Parhaaksi keinoksi osoittautui, että täytettyyn kakkuun levitetään kuorrute ensin ja sitten kakku leikataan n. 6-7 cm neliöiksi pitkällä veitsellä. Vasta sen jälkeen jokaisen neliön päälle pursotetaan tai muuten asetellaan koristeet. Jos kakun koristaa ensin valmiiksi asti ja leikkaa vasta sitten leivoskokoon lopputuloksesta tulee suttuinen ja veitsi sotkee kaikki koristeet.
Kakun voi tosiaan tarjota kokonaisenakin, mutta juhlissa, missä ihmiset nauttivat kahvia seisaallaan tarjoilua ja kahvin- ja kakkulautasen kanssa taiteilua helpottaa ja nopeuttaa paljon, jos kakku on valmiiksi paloina. Lisäksi kakku pysyy siistinä ja kauniina loppuun asti, kun palaset leikataan valmiiksi. Tällöin on kyllä syytä varautua siihen, että leivoksia on jonkin verran ylimääräistä, ainakin 15%.
Minun ystävänpäiväjuhliini ei ollut tulossa satoja henkiä :) Mutta minulla oli se tavallinen kiire, enkä tuntenut itseäni erityisen luovaksi. Halusin kuitenkin tarjota vierailleni ystävänpäivän hengessä söpöjä leivoksia. Koska en halunnut opetella mitään uutta, kaivoin äidin luottokakkupohjan esiin. Jos näitä uunipellin kokoisia pohjia tekee kaksi, leivoksia tulee n. suurin piirtein 32-38 kpl. Vähän riippuen miten paljon reunoista joutuu suoristamaan ja minkä muotoisia leivoksia teet. Tällä kertaa tein kolmion mallisia leivoksia, joita olisi tullut pohjasta 32 kpl jos olisin tehnyt koko kakun leivoksiksi. Hukkapaloja jäi reunoista jonkin verran. Tein leivoksia n. 16 ja lopun (n. 1/3) kakun päällystin perinteiseksi suorakaiteen muotoiseksi kaakuksi jonka lähetin nautittavaksi toisaalle, sairastuneen ystävän iloksi. Koska halusin tehdä leivokset yksitellen, en nyt koristanut kakkua ensin, vaan leikkasin leivospohjat ja koristelin jokaisen erikseen.
Osa leivoksista päätyi myös ilahduttamaan lastenvahdiksi kotiin jäänyttä miestä ja tietysti niitä lapsia. Vltavasta määrästä huolimatta leivoksia ei lopulta jäänyt minulle enää kuin pari. Ihan hyvä saldo :)
Koska kakkupohja on aika jämäkkä, se vaatii minusta ehkä hieman enemmän kostutusta kuin normaali täytekakku. Kostutin pohjat ensin n, 1,5 dl maitoa johon sekoitin vaniljasokeria, mutta se ei tuntunut riittävän. Kostutin lisää ja sellainen 2,5-3 dl kahteen pohjaan lienee sopivasti - tietysti riippuen siitä, kuinka kosteaa käyttämäsi täyte on. Jos täytteessä on vielä kohmeisia pakastemarjoja, ne kastelevat kakkua ihan toiseen malliin kuin esim. jämäkähkö tuorejuustotäyte tai suklaamousse. Vähennä silloin kostukkeen määrää.
Uunipellille kakku tehdään 4 munan kokoisena ja kakkuvuokaan 6 munan annoksena. Tuo 4 munaa uunipellilliseen on ehkä aavistuksen paksu pohja, eli jos teet annoksen vaikka kuusinkiertaisena, saat halutessasi taikinan riittämään hyvin ainakin yhteen ekstrapohjaan.
Pitoemännän sokerikakku (isoon pyöreään kakkuvuokaan)
300g sokeria
150g vehnäjauhoa
150g perunajauhoa
2 tl leivinjauhetta
6 munaa
Uunipellilliseen - eli 4 munan versio:
200g sokeria
100g vehnäjauhoa
100g perunajauhoa
n. 1,5 tl leivinjauhetta
4 munaa
Vatkaa sokeri ja munat kovaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe erillisessä kulhossa keskenään. Siivilöi jauhoseos muna-sokerivaahtoon kaapimella varovasti käännellen. Levitä kakkupohjataikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille tai voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan.
Kakkua paistetaan 175 asteisessa uunissa 1h ja uunipellille tehtyä 4 munan pohjaa n. 20 min tai kunnes pohja on kypsä ja vielä kauniin vaalea pinnaltaan. Äidin ohjeessa oli 20-25 min mutta omani oli kyllä ihan valmis jo 20 minuutissa, joten paistoaika riippuu omasta uunistasi. Kiertoilmaa käyttämällä saat kerralla uuniin parikin pohjaa.
Valmiit pohjat kostutetaan, niiden väliin levitetään paksusti haluamaasi täytettä, peitetään kelmulla ja jätetään vetäytymään kylmiöön tai viileään kellariin ilman kuorrutusta seuraavaan päivään.
Muutama kokemusperäinen havainto kakuista ja juhlista
- Vanerista saa hyviä kakkupohjia (eli kuljetusalustoja tai "aluslautasia"!!) koko pellin kokoisille kakuille. Päällystä vanerinen neliö foliolla, niin se näyttää siedettävältä. folion päälle voi sitten laittaa kakkupaperia tai leivinpaperia.
- kun teet kakkuja kylmiöön, vältä asettelemasta niitä päällekkäin tai minkään sellaisen alle, josta kakkuihin voisi tippua mitään: erityisesti kakut, joissa on hyydytetty mansikkapinta saattavat valua, jos mansikat laittaa kakun päälle hieman kohmeisina ja pohja onkin jo tarpeeksi märkä -> ylimääräinen mansikkamehu valuu ihan taatusti. Eli:
- varo ylikastelemasta kakkuja, kun teet kakut edellisenä päivänä kakut kostuvat kyllä jonkin verran myös täytteestä ja pinnan koristuksista, etenkin jos ne ovat kohmeisia mansikoita.
- jos kakkuja pitää siirtää, ne on helpompaa siirtää ilman kuorrutetta, elmukelmutettuina. Mansikkakoristus on pakko tehdä etukäteen, se pysyy helpommin söpönäkin hillosokerikiilteen ansiosta, mutta pursotuksen voi tehdä myöhemmin. Etenkin kermavaahto, kesä ja kuljetus pakettiautossa on HUONO idea.
- jos mahdollista sijoita kakut eri paikkaan kuin sipulia sisältävät salaatit, rosollit tai silli- ja silakkaruuat. Ylipäätään kala kannattaa pitää eri paikassa kuin kakut. Jos vaihtoehtoja ei ole, kelmuta sipuliset ja muut vahvantuoksuiset ruuat pariin kertaan ja laita ne solmittuun muovi - tai roskapussiin säilytyksen ajaksi. Sama kakkuihin. Uunipelti mahtuu jotensakin kahden kaupan muovipussin sisään. Ne voi teipata toisiinsa kiinni maalarinteipillä.
- pohjat pakastuvat hyvin, niitä voi urakoida pakkaseen jo paljonkin etukäteen. Koska pohja on tosi jäykkä levy, se on helppoa saada pakastumaan suorana. Pohjien teko etukäteen, irrallaan kaikesta muusta suurien juhlien järkkäämiseen liittyvästä kaaoksesta on muuten tosi hyvä idea. Myös kakkujen täyttäminen sujuu paremmin, jos sitä ei tarvitse tehdä pohjien paistumisesta kuumentuneessa keittiössä.
- jos teet kakusta leivoksia, levitä pohjakuorrute kakkuun ennen leikkaamista mutta lopullinen koristus jokaiselle leivokselle kannattaa tehdä vasta annoksiksi leikkaamisen jälkeen. Mutta mieti: kun 200 leivoksen koristaminen erikseen vie sitten ainakin 15-20 min per kakku (vaikka kaikki olisi valmiina) ja 200 leivosta on sellainen 6 kakkua leivoksia kannattaa koristaa ainakin pari kakkua jo hyvissä ajoin ennen kahvittelun alkamista.
- jos ei ole ihan varma, kuinka monta henkeä lopulta ilmaantuu paikalle, pari kakkua kannattaa pitää kylmiössä ilman koristusta. Jos niitä ei avata, ne voi pakastaa täytettynä myöhempää käyttöä varten.
Muuta ei nyt tule mieleen sokerikakkujen tekemisestä tähän hätään. Palataan niihin sytävänpäiväleivoksiin vielä, myöhemmin.
Tunnisteet:
makea leivonnainen,
sekalaisia vinkkejä
keskiviikko 17. helmikuuta 2010
Alkupalaa kielestä ja vihersimpukoita, taas.
Ystävänpäivän illalliselle teimme siis blinejä. Koska blinien paistelu on hidasta puuhaa ja vie oman aikansa ajattelin, että odotellessa voisi olla mukavaa napsia jotain pientä. Minulla oli jääkaapissa keitetty kieli ja pakastimessa vielä niitä vihersimpukoita, joita säästelin äyriäishaasteen ajoista myöhempää käyttöä varten. Koska epäilin, että kieli ei sovi kaikkien pirtaan, tein kaksi napsikaspalaa: simpukoita yrttivoilla ja parmesanilla sekä kieltä ja polentaa.
Oikeastaan kielen alle olisi voinut laittaa ihan hyvin myös valkosipulilla maustetussa öljyssä paistetun paahto- tai maalaisleipäviipaleen. Olisi voinut pysyä paremmin kasassakin. Polenta leikkaantui hyvin ja pysyi ihan kauniina kolmiona kun paistoin sen ruskeaksi öljyssä. Syömistä installaatio ei oikein kestänyt hammastikun avulla. Onneksi oli lautanen, haarukka ja veitsi. Kestääkseen hammastikkukäsittelyn, kolmioiden olisi pitänyt olla varmaan suupalan kokoisia - eli puolet tässä esitetystä koosta (1/4 kielisiivua per pala).
Sinänsä mielestäni onnistuin ihan hyvin tällä kertaa siivujen paksuuden suhteen - siivut pitää tehdä riittävän ohuiksi, että niihin saa tarpeeksi paistunutta ja rapeaa pintaa. Liian paksut siivut tuntuvat helposti rasvaisilta.
Simpukat syntyivät kuten aikaisemminkin ja polentaan käytin (melkein) pussin ohjetta. Sellaisen muutoksen toki tein, että luettuani huippukokkien kommelluksia, mieleeni oli kirjasta painunut seikkailu polennan kanssa. Rnskalainen keittiöpäällikkö halusi siitä kevyempää ja kevyempää, mitä tavoiteltiin lisäämällä polentaan lisää voita ja kermaa. Kevyttäpä hyvinkin, mutta lopulta poleta oli kelvannut keittiöpäällikölle, joskaan ei listalle asti :) Niinpä lisäsin polentaan voita ja kermaa enemmän kuin ohjeessa. Suurin piirtein näin se meni:
(... ja toivoin kovin, että en laittanut kermaa liikaa, että polenta vielä hyytyy ja kestää psiston... Mielessäni vielä se aikaisempi, viime kesäinen polenta, joka ei kestänyt grilliä ja meni läpi ritilästä kun siinä oli liikaa rasvaa ja juustoa...)
Polentaa ranskalaisittain kevennettynä (alkupaloihin n. 15 x 25 cm kippoon)
n . 1 dl polentaa
n. 3 dl vettä
n. 1 dl kermaa
40g voita
suolaa
mustaa pippuria
kieltä
vehnäjauhoa
salviaa
Kiehuta vesi ja lisää siihen vatkaten polenta. Kun polenta lkaa kiehua lisää kerma koko ajan sekoittaen. Vatkaa mukaan voi. Mausta suolalla ja pippurilla. Kun Polentasta muodostuu puuro, kaada se suorakaiteen muotoiseen öljyllä voideltuun kulhoon.
Anna jäähtyä ja tiivistyä, ainakin tunti mieluummin pidempään.
Sitten leikkaa kypsennetty kieli ohuehkoiksi siivuiksi, n. 4-5mm ja leikkaa siivuiista kolmioita. Jauhota kolmiot vehnäjauholla. Leikkaa polennasta kolmioita jotka mahtuvat kielikolmioiden alle. Paista polentakolmiot öljy-voiseoksessa kauniin värisiksi. Laita uuniin, matalalle lämmölle pysymään lämpimänä.
Paista sitten jauhotetut kielisiivut kuumalla pannulla siten, että niihin tulee kaunis pinta. Kokoa alkupalat lämmitetylle lautaselle, ensin polentakolmio, sitten kielikolmio ja lopuksi lehti salviaa. Kokoamisen aikana paistat simpukat kuumassa uunissa kunnes ne juuri saavat väriä, ei enempää.
Tarjoa koko setti heti aromikkaan ja vahvan valkoviinin kanssa.
Tunnisteet:
alkupala
Kampin ja kämpin suunnalla ulkoruokinnassa
Olen nyt seilannut vähän enemmän Helsingin keskustassa ja ajattelin, että voisin sanoa pari sanaa (lounas-) ravintoloista, joissa on tullut käytyä. Kotona olen tällä viikolla lähinnä hiillostanut yhden bataatin ja tehnyt lopusta pizzapohjakastikkeesta kummallista chili-con carnea jonka söin sitten vadelmadipin kanssa, kun menin ja poltin ne bataatit. Ne on tosi mustia, en ota kuvaa, vaikka melkein varmaan pitäisi - mä en tiennyt että bataatin voi saada niin hiiltyneeksi... Että sellaista.
Carlitosin pizzoihin ja salaatteihin pääsin tutustumaan viime viikon lopulla, kun tapasin vanhan ystäväni. Menimme paikalle perjantaina, n. 17 paikkeella töiden jälkeen, kun paikassa oli vielä tilaakin. Myöhemmin pöydät ovat kai yleensä melko varattuja. Ihan hauska paikka, palvelu toimi hyvin mutta jonkin tunnelmassa jättää vähän kylmäksi. Salaatti oli tosi runsas, otin sellaisen BLT - salaatin ja kysyin voinko vaihtaa krutongit johonkin muuhun. Positiivista oli, että ne sai vaihtaa oikeastaan mihin tahansa mitä löytyi listalta tapaspuolelta. Otin marinoituja oliiveita ja tuli oikein hyvä mieli kun ei tarvinnut vängätä ja anella vaan vaihto onnistui ilman kummempaa säätöä ja epävarmuutta.
Pizzalista oli varsin vakuuttava - paljon oli ja kaikenlaista. Ilmeisesti ihan hyvää: ruokaseurani vaikutti varsin tyytyväiseltä annokseensa. Ja ne olivat isoja ja runsaita.
Ennen pääruokaa jaoimme 4 pientä tapasta: focacciaa, grillattua artisokkaa, viikunaa ja provolone - juustoa sekä Chorizo-makkaraa ja grillattua paprikaa. Pettymysten pettymys oli, että viikuna, jota juuston kanssa tarjottiin oli kuivattua. Chorizo & paprika oli oikein hyvää, artisokka hieman valjua (grillaus ei maistunut oikeastaan) vaikka ihan hyvää ja no, provolone ilman tuoretta viikunaa oli sitten lähinnä provolonea. Focaccia oli onnistunutta.
Yleisesti visiitti oli ihan onnistunut: Annokset olivat niin suuria, että varmasti lähtee nälkä ja palvelu toimi paremmin kuin yleensä. Kokonaisvailutelma oli silti vähän ehkä turhankin sivistyneen liikemiesmäinen, mitä tietysti korosti aikainen ajankohtamme. Ihan kiva, mutta kuten annoksista, jotain koko elämyksestä jäi puuttumaan. Olisiko vähän kauempana sijaitseva Rivoletto kuitenkin ollut tunnelmallisempi perjantaipaikka aikuisille... ? :) Carlitos oli kyllä erilainen moderniudessaan. Ihan mukava kokemus kaikenkaikkiaan.
Ravintola Martassa kävin lounaalla toissapäivänä. Olen pahoillani, mutta vaikka paikka on kivan kotoisa ja aurinko paistaa ihanasti sisään lounasaikaan Marttojen linssikeitto maistui kyllä tosi terveelliseltä minun makuuni.
Muistan äitini joskus 10-15 vuotta sitten hurahtaneen diettiin, jossa tehtiin kummallista tomaattipohjaista, runsaasti sellerillä ja sipulilla maustettua kaalikeittoa jota oli tarkoitus syödä monta viikkoa putkeen, välillä kruunaten kärsimys "banaanipäivällä" jolloin sai muistaakseni syödä yhtenä päivänä 8 banaania. Jos et tuntenut itseäsi apinaksi ennen tuota, tässä vaiheessa se onnistui viimeistään. Marttojen keitossa oli selvästi onnistuttu vangitsemaan tuon laihdutuskeiton maku. :) Ja niille tiedoksi, jotka eivät ole ko. keitolla joutuneet elämään: tämä ei ole kehu. Vaikka keitossa oli linssejä maku oli hyvin ohut ja tomaattimurska maistui keitosta läpi vahvasti sellerin tukemana. Vain kaali puuttui. Tilanetta ei pelastanut edes se teelusikallinen smetanaa, joka keiton pinnalle oli aseteltu. Lisäksi keitto oli tarjoiltaessa jo haaleaa. Ei kuumaa ja höyryävää, vaikka oli kirpeä pakkaspäivä. Täytyy myöntää, että Gran Delicaton lounaaksi tarjoama lissikeitto oli paljon parempaa, vaikka se tarjoiltiin ilman smetanaa. Ja se oli kuumaa. Vaikka martta-aate on minusta hieno, se ei nyt kyllä oikein riittänyt.
Se, mitä Gran Delicatossa ei kuulu hintaan on salaattipöytä. Marttojen salaattipöytä kuului lounaan (8.90) hintaan ja oli kyllä monipuolinen: siinä oli kaalisalaattia, tavallista vihreää salaattia, hummusta, papusalaattia, ruusukaalia ja tsatzikia. Ainakin. Mutta mutta... Ruusukaalit olivat niin ylikypsiä etten muista sellaisia syöneeni. Ne oli kyllä marinoitu kivan yrttisellä ja raikkaalla marinadilla, joka poisti sitä pistävää makua, joka ylikypsiin ruusukaaleihin tulee. Mutta ihan pehmeitä ja valjun värisiä olivat. Papusalaatti oli hyvää ja kaali-puolukkaraasteessa oli jotain nostalgista. Hummukselle oli tehty "jotain" - se oli niin hapokasta etten oikein päässyt käsitykseen miten se oli rakennettu: hapokkuus oli ihan hämmentävä joka haarukallisella. Ihan kuin se olisi jotenkin käynyt, mutta ei. Todennäköisesti siinä oli vaan hurjasti sitruunaa, eikä juurikaan öljyä ja/tai tahinia.
Ravintola Martan vieressä on Sodexhon lounasravintola Kapris, joka on kyllä ilmapiiriltään hyvin tyypillinen ruokala, mutta Marttojen 8.90 -keittolounaan hintaan ravintolasta voi jo valita päälinjan ruuista itselleen sopivan yhdistelmän. Kunhan välttää kummallisimmat viritykset (kardemummahärkä esimerkkinä mainittakoon) ruoka on varsin monipuolista ja hyvää. Listan näkee ulkona kadulla koko viikoksi. Aika kiva ravintola ollakseen sodexho.
Dynastyssäkin on tullut käytyä muutaman kerran lounasbuffetissa. Katselin muiden arvosteluja, ja totesin että kyllä minulla vesi on kuulunut lounaan (8.90) hintaan. Muuten olin pitkälle samaa mieltä: tarjolla on bonuksena sushia, joka kyllä tahtoo olla melkein koko ajan loppu jos olet syömässä pahimpaan lounaskiireen aikaan. Vähän myhäisempi tai aikaisempi ajankohta on parempi sushien kalastusmielessä. Thairuoka on oikeasti hyvää ja erilaista kuin muut tarjolla olevat mössöt. Tofu oli myös yllättäen hyvää, sitä kannattaa kokeilla. Plussaa myös höyrytetyistä vihanneksista joita on tarjolla aina. Muuten tarjolla runsaamman puoleinen perussetti: friteerattuja eläinten palasia, paistettua riisiä ja/tai nuudelia ja possua, kanaa, nautaa ja tofua erilaisissa sooseissa.
Krullasin kahvila on muuten muuttanut, ei ollut enää vanhalla paikallaan enkä kyllä tiedä onko koko paikkaa enää. Kitch - bar and cafessa olen käynyt pari kertaa, mutta minusta hinta ja laatu eivät kohtaa oikein ollenkaan. Ruoka on ihan hyvää, mutta ei mitenkään erityisen sykähdyttävää ja jotenkin kalliinpuoleista.
Mutta jos joku siellä päin pyörii, niin vinkatkaapa, mitä hyviä lounaspaikkoja Kampin suunnalla on, sitten jos Eerikin pippuri alkaa kyllästyttämään ;)
Tunnisteet:
Pohdintoja,
ulkoruokinta
sunnuntai 14. helmikuuta 2010
Ja jos sitä mätiä jää...
... niin mikä estää leipomasta durum - jauhoista rapean pizzapohjan, keittämään siihen vähän tomaattikastiketta ja levittämästä sipulisilpun ja jäljelle jääneen smetanan möykkyinä pizzapohjalle?
Ja sitten paistetaan, kuumassa uunissa, kuumalla pellillä ja kun smetana on levinnyt ihaniksi lammikoiksi otetaan pizza pois uunista. Siihen levitetään se loppu mäti, mitä jääkaappin jäi ja leikattua ruohospulia sekä tillisilppu.
Nautitaan oluen kanssa. Sääli, että se V joutui lähtemään Barcelonaan jo aamukuudelta, olisi tästä hänellekin riittänyt. Suukon sain kuitenkin aamulla kun jäin sänkyyn nukkumaan ...ja pehmolelun kainaloon.
Tämän vuotinen joulukuusi oli muuten tuuheampi kuin edellinen.
Vaikka olemmekin aivan ihania, niin on sentään jotain, mitä me ei vaan osata. 1550g, mutta osa neulasista heitettiin pois jo aiemmin. V sanoi, ettei mun pitäisi tehdä tällaista tilastoa :)
Tunnisteet:
pizza,
sekalaisia vinkkejä
Blinejä kahdella tavalla - ohrablinit ja perinteiset tattariblinit pruuvissa
Ystäväni huokaili tuossa viime viikolla blinien perään. Muutamaa puhelinsoittoa myöhemmin olimme haalineet kasaan 7 innokkaan blinistelijän seurueen illanviettoon tämän talvisen herkun ympärille. Tiesitkö muuten, että Blini tulee venäjän sanasta 'blin' joka on suomeksi ohukainen. Aito venäläinen blinihän onkin oikeasti ihan ohut, nämä paksummat, joita meillä harrastetaan ovat enemmän länsimaista perua.
Ystäväni M vetää tällä hetkellä työkseen erilaisia ruokakursseja. Nyt on tietysti perinteinen bliniaika ja blinien tekoa on harjoiteltu myös M:n vetämällä kurssilla. Kyselin vähän huolestuneena, joko blinikiintiö on täynnä, mutta ei kuulemma. Sen sijaan keskustelun yhteydessä sain hyvän vinkin kokeilla vaihteeksi ohrablinejä, joiden ohjeen M lähetti minulle etukäteen. Utelias kun olen, halusin ehdottomasti kokeilla ohrablinien tekoa. Vertailevan tutkimuksen vuoksi teimme illaksi kaksi blinitaikinaa: ihan perinteisen, hyväksi havaitsemani myllyn paras - pussin tattariblinitaikinan ja tämän minulle uutukaisen ohrataikinan.
Lisäkkeitäkin blineille oli tarjolla enemmän kuin yleensä: tuliaisina saatua savulohisalaattia, kuutioiksi pilkkomiani venäläisiä suolakurkkuja, smetanaa, hunajaa, punasipuli- ja tillihakkelusta, muikun, siian ja kirjolohen mätiä sekä sillikaviaaria. Ai niin ja tietysti iso kannu sulaa voita, gourmet - olutta sekä valko- ja kuohuviiniä. Jokaiselle jotain - siis. Kylmäsavuhevosta olin varannut pienen palan jääkaappiin myös, mutta totesimme että lisukkeita on jo ilmankin niin paljon, ettemme kykene niitä kaikkia tuhoamaan. Heppa jäi siis odottamaan muuta käyttökohdetta.
Näistä lähtökohdista istuimme lopulta arvioimaan blinejä: paistaessa ohrablinit tuntuivat pysyvän selvästi helpommin koossa kuin perinteiset tattariblinit. Myöskään lämmön säätö ei ollut niin tarkkaa. Tattariblinejä tuntui olevan jotenkin helpompaa paistaa kaasuliekillä kuin tavallisella, keraamisella levyllä, koska lämmönsäätö on kasussa välitön. Keraamisella levyllä tattariblinit tuntuivat tummuvan helpommin (paloivat toiselta puolelta eivätkä hyytyneet tarpeeksi kääntymistä varten) tai vaihtoehtoisesti niiden kypsennys vei hirveän kauan. Paras tapa näytti olevan paistaa tattaribliniä hetken kuumemmalla kaasulla, jotta pinta saa kauniin kuplaisen rakenteen ja sitten pienentää kaasu ihan pienelle, niin että pinta hyytyy, mutta toinen puoli ei pala. Ja sitten käännetään. Ai niin, ja metallinen lasta on paljon paljon parempi, kuin muovinen.
M sanoikin, että myös kurssilla ohrablineistä oli tykätty kovin: niiden paisto tunui sujuvan helpommin ja maussa oli hauskaa, täyteläistä ohraa. Tattariblinien paistamisen helpottamiseksi kurssilla oli myös kokeiltu sekoittaa hieman vehnäjauhoa tattaritaikinan sekaan. Tämä temppu oli vähän helpottanut tattariblinien kääntöä, koska taikinaan muodostui sitkoa.
Ilmeisesti ohrablinit olivat kuitenkin kaikenkaikkiaan olleet helpompia kääntää. Minun tattaritaikinassani vehnäjauhoja ei ollut, mikä näkyi kyllä jossain määrin paistojäljessä hrmh, viimeistään parin kuohuviinilasillisen jälkeen :) Eli onnistuu kyllä, mutta tarkkana pitää olla ja ranneliike kunnossa... :)
No entäs se maku sitten? 7 hengen raatimme äänesti (muistaakseni) yksimielisesti ohrablinit maultaan tattariblinejä paremmaksi. Ja kieltämättä, ohrablinien maku oli täyteläisempi, pehmeämpi ja rakenne jotenkin mehevämpi (vaikka kuitenkin kuohkea). Tattariblineissä sitkon puuttuminen ja taikinaan lisätty valkuaisvaahto tekee blinistä jollain tavalla valkuaisvaahtoisen kuohkean ja helpommin murtuvan. Molemmat olivat hyviä, mutta ohrablini oli kyllä illan linnikuningatar.
Ohrablinejä (n. 10-12 kpl)
5 dl maitoa
25g hiivaa
2 1/2 ohrajauhoja
2 dl hiivaleipävehnäjauhoja (tai vehnäjauhoja, minulla sattui olemaan hiivaleipäjauhoja joten niitä meni)
1 tl suolaa
1 dl piimää, jogurttia tai kermaviiliä (laitoin A - jogurttia)
2 keltuaista
2 valkuaista
Valitse tähän suurehko kulho, koska taikina paisuu kaksin-melkein kolminkertaiseksi.
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murusta sekaan hiiva. Lisää taikinaan sen jälkeen jauhot ja sekoita kunnes taikina on tasaista.
Peitä kulho ja anna taikinan nousta ja käydä lämpimässä paikassa 2-6h. (minulla ehti nököttää odottamassa sen n. 6h)
Lisää taikinajuureen suola ja jogurtti (tai piimä/kermaviili).
Erota keltuaiset ja valkuaiset toisistaan. Lisää keltuaiset taikinaan ja sekoita. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja sekoita vaahto varovasti taikinaan.
Paista taikinasta paksuhkoja ohukaisia runsaassa voissa. lieden ei saa olla liian kuumalla ohrablinien paistamiseen, hitaasti hyvä tulee. Taikinaa saa olla pannussa yli puolenvälin, jolloin blinistä tulee komean paksu ja mehevä. Kun kypsyttelet bliniä hitaasti miedohkolla lämmöllä, se ehtii kypsyä sisältä eikä pala pinnastaan.
Tarjoa voisulan, mädin, smetanan ja sipulisilpun kanssa.
Hyvää ystävänpäivää kaikille.
Tunnisteet:
iterointia,
pääruoka,
sekalaisia vinkkejä,
suolainen leivonnainen
lauantai 13. helmikuuta 2010
Naudan kieli otto II ja lämmintä mustapapusalaattia
Naudan kieli on hyvää. Sen totesin jo viimeksi, kun ensimmäistä kertaa sitä laitoin. Aikaa vievähän se on, ei siinä mitään ja aika villin näköinen lihashan se kieli on. Ymmärrän kyllä niitä, joita se epäilyttää. Mutta aikuisten oikeasti kieli on kyllä herkku, jota kannattaa kokeilla joskus.
Kypsensin kielen ihan samalla tavalla, kuin raportoin aikaisemmin. Tällä kertaa kieli oli vakuumipakattu ja liottelun salaisuuskin selvisi: sellainen vakuumipakattu kieli luovuttaa veteen aika paljon verta ja pakkausmehuja liottelun aikana. Aikaisempi kieli oli varmaan jo valmiiksi liotettu, koska siitä ei irronnut veteen oikeastaan mitään. Nyt kuitenkin vaihdoin vettä kolme-neljä kertaa vuorokauden aikana ihan syystä. On muuten aika näppärä aika kokeilla kieltä, koska sen kielen saa ulos likoamaan kun laittaa kylmälaukkuun, ettei se jäädy. Jääkaapissa, kesällä ison liotusastian pyörittely voi olla hankalaa.
Liottelun jälkeen vaahtoakin lähti huomattavan vähän, ihan niinkuin V sanoikin: ei juuri mitään. Mutta hyvin onnistui, taas.
Tällä kertaa halusin kielen pariksi lämpimän papusalaatin. Meillä on selvästi jokin oliivikausi meneillään, kun ne tuntuvat nyt maistuvan niiiin hyvälle. Mustia oliiveita siis tässäkin ruuassa. Vaikka kielessä on puuhaa etukäteen useamman päivän ajalle, lopulta kun kieli on kypsänä ja prässättynä, siitä on helppoa tehdä ruokaa. Vielä en jaksanut ryhtyä mihinkään erityisen eksoottiseen yritykseen, mutta ei ole tarvekaan. Kieli on hyvää siivutettuna, jauhotettuna ja paistettuna rapeapintaiseksi.
Maustoin siivut dijon - sinapilla hopealusikan ohjetta mukaellen. Jauhotukseen käytin ruisjauhoa. Lopputulos oli hyvän makuinen, mutta tein siivuista ehkä hieman liian paksuja. Viimeksi siivut olivat juuri hyvän paksuisia ollessaan n. 5 mm. Nyt ne olivat paikoitellen lähempänä senttiä kuin puolta ja minusta ne olivat kivampia vähän ohuempina. Mutta papulisäke oli kaikessa yksinkertaisuudessaan tosi hyvää. Nam.
Lämmin papusalaatti (2:lle illalliskoossa)
2 pientä tai ½ tosi isoa romaine - salaattia (kaupan pieniä ruukkuja saa olla 2)
380g purkki mustapapuja (valmiiksi keitettyjä kaupan tuotteita tällä kertaa)
2 pientä tai 1 iso valkosipulin kynsi
reilu 1 rkl ankanrasvaa (tai öljy+ voi sekoitusta)
loraus (n. 2 rkl?) yrttistä viinietikkaa (tai vaaleaa balsamicoa)
n. 8-10 kpl mustia kivellisiä kalamata - oliiveita kivet poistettuna
tupsu salviaa
chilisuolaa (tai savusuolaa)
mustaa pippuria
2 nektariinia
Lisäksi päälle:
kielisiivuja n. 2-3 kpl per nenu
dijon - sinappia
ruijauhoja
voita + öljyä
suolaa
pippuria
Huuhtele salaatti huolellisesti kylmällä vedellä ja ravista, linkoa tai jätä lehdet valumaan niin, että niistä lähtee enin vesi. Silppua sitten salaatti ohuehkoksi suikaleeksi lautaselle.
Kielen ja papulisäkkeen teko kannattaa tehdä vierekkäin, kahdella pannulla. Olin jo etukäteen suikaloinut kielen, sivellytse npintaan dijon - sinappia ja jauhottanut palaset ruisjauhossa. Sitten V paistoi ne kuumalla pannulla nopeasti molemmin puolin voi-oliiviöljyseoksessa. Sillä aikaa minä projektoin pavut lämpimäksi. Voit myös paistaa kielet ensin ja laittaa ne uuniin pysymään lämpimänä sillä aikaa kun teet pavut.
Papulisäkettä varten kuumenna toisessa pannussa ankanrasva ja laita siihen murskattu valkosipuli ja valutetut ja huuhdotut pavut. Lisää oliivit ja kuumenna kunnes pavut ja oliivit ovat kauttaaltaan lämpimiä. Mausta salvialla, chilisuolalla ja pippurilla ja lisää lopuksi nektariinilohkot nopeasti käymään pannulla.
Annostele salaattipedille papulisäkettä ja nosta päälle kielen palat. Mausta suolalla ja pippurilla, lorauta hieman oliiviöljyä salaatinlehtien päälle ja korista salvialla.
---
Tänään meille muuten tulee ystäviä illalliselle ja mietin, saisiko tuosta kielestä jotain pientä coktailkokoista alkupalaa. Sitä on vielä jääkaapissa... Eli jos jollakulla on hyvä vinkki, vielä ehtii, ennenkuin menen kauppaan :) Ajattelin, että teen lautasellisen erilaisia pieniä maistiaspaloja (muutakin siis kuin kieltä!), joita voidaan sitten nautiskella ennen illan päänumeroa. ...Mutta siitä päänumerosta lisää ... ehkä jo huomenna ;)
Tunnisteet:
iterointia,
low carb,
naudan liha,
pääruoka
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)