Murun klassikot; ensivisiitillä Murussa (... ja viisi vuotta on "pitänyt"...)

Minulle ravintolassa käyminen on ensisijaisesti sosiaalinen tapahtuma. Tietysti menen ravintolaan välillä myös yllätettäväksi, hemmoteltavaksi ja toisinaan myös vain hyvin ruokittavaksi mutta täydellinen ravintolakäynti sisältää varmaan vähäsen näistä kaikista asioista; lopullinen paikan valinta ja ennakko-odotukset sitten osaltaan myös sanelevat millainen kokemuksesta lopulta muodostui. Ravintolakokemus kun syntyy nimenomaan asiakkaan odotusten, koetun palvelun ja ravintolan näkemyksen kohtaamisesta harmonisella tavalla. 

Muru on maineeltaan mutkaton ja kotoinen paikka. Se on paikka, jossa hyvä; ehkä jopa vähän fiiniin kallellaan oleva bistroruoka kohtaa lämpimän ja välittömän palvelun. Paikassa on käsintehdyn ruuan leima; rustiikkisistakin raaka-aineista loihditaan kunkin keittäjän näköistä ruokaa, kuitenkin korttelikuppilan tyyliin sopivassa hengessä. Vaikkei ruualla kikkaillakaan, olen ymmärtänyt että Murussa voi viettää mukavan hetken, tulla huomioiduksi sopivasti ja lähteä kotiin tyytyväisenä ja vatsa pullollaan.

Viisivuotias muru oli kerännyt brunssin menuun kaikki klassikot; onnistunut menu.

Murusta on oltu pidempään jotenkin hiljaa, enkä oikein tiedä miksi. Ehkä kaikki on vain hyvin; vakiasiakkaat täyttävät pöydät varauksillaan eikä ole tarvetta rummuttaa enempiä. Ainakin se puoltaisi tätä totuutta, että muutaman kerran olen extempore koittanut saada pöytää arkena ja vetänyt lyhyen korren.

Mutta lopulta siinä kävi niin että kun bongasin netistä "Murun klassikot - viisi vuotta murua" - juhlabrunssin mainoksen, kaappasin Mintun mukaan:"Mennäänks?"- "Mennään!", soitin pöytävarauksen ja ilmoitin V:lle tapahtuneen. Sitten lähinnä ristin käteni ja esitin hartaita toiveita yläkertaan ettei mikään pöpö pilaa suunnitelmia. Vaikken yhtään tiennyt mitä odottaa, pistin luottamukseni siihen että Murun parhaat annokset tarjoaisi minulle parhaan mahdollisen tilaisuuden päästä maistamaan niitä parhaita Muruja juuri niinkuin on tarkoitetukin; yhdessä perheen ja rakkaiden ystävien kanssa rennossa ja mukavassa ilmapiirissä. Ja tiedättekö mitä? Niin juuri se menikin.

Brunssi tarjoiltiin suoraan annoksina pöytiin, joten jokainen annos oli ihan oikeasti ravintolatasoinen. Ihan parhautta, juuri jotain tämmöistä toivonkin. Ilokseni havaitsin, että vaikka brunssi oli koottu ravintolan parhaista ja pelkäsin vähän etukäteen menun kokoa, se oli mietitty myös annoskokojen osalta toimivaksi kokonaisuudeksi. Ruokaa oli tarpeeksi, muttei sillätavoin liikaa, että kaikkea ei olisi jaksanut syödä. Mutta asiaan; millainen se ruoka ja kokemus oli?

Alkupalalautasella oli merta ja metsää.

Menulla oli pieni alkupalalajitelma jonka kiistaton tähti oli katkarapu, jonka alla oli mustekalan musteella värjättyä aiolia. Mukana oli myös pieni, makea seesamikeksi joka sopi makuihin ihan täydellisesti. Mielestäni alkupalalautasen paras pala, vaikka pieni ceviche olikin raikas ja hyvä, juuri sopivasti hapon kypsyttämä ja sen alta löytynyt avokadotahna oli aivan prikulleen täydellistä. Myös talon omatekoiset leikkeleet ja hyvin, hyvin maalaisranskalainen, melkein metsäinen patee olivat ihan herkullisia.

Bouillabaisse on ranskalainen klassikkokalakeitto; tässä liemi oli kuningas.

Nuori herra A julisti bouillabaissen paremmaksi kuin omani, joten lienen tämän jälkeen lähinnä jäävi kommentoimaan ;) Mutta jos nyt silti sananen tai pari. Tykkäsin hurjasti liemestä ja rouillesta; liemeä oli tehty rakakudella ja myönnän auliisti, ettei minulla useinkaan ole sellaiseen aikaa ja energiaa. Jos jotain olisin kaivannut, niin se oli ehkä vähän lisää fenkolia ja yllättäen suolaa; koska liemi oli hautunut pitkään, kasvikset olivat ihanan pehmeitä, mutta vaihtelun tai suutuntuman vuoksi olisin tykännyt että seassa olisi ollut muutama siivu vähän vähemmän keitettyä, raikkautta tuovaa fenkolia. Mutta kalat ja äyriäiset olivat täydellisesti keitettyjä ja ihana, silkkinen rouille kruunasi keiton jota perheemme kriittisimmät makutuomarit rakastivat.

Karetta ja kylkirullaa, du puy - linssejä ja erinomainen punaviinikastike joka sai miettimään kastikkeiden teon opettelua.

Lammas oli minusta suolaisten paras annos. Se, oliko se parempaa kuin täydellinen suklaafondant onkin sitten vaikea kysymys johon en edes yritä vastata vaan saatte puolestani mennä itse Muruun arvioimaan. Molemmat olivat jumalaisia.

Kylkirulla valloitti aikuisten sydämet, I taas söi lehtikaalia, linssejä ja karetta suurella halulla. Mitään näistä en ihmettele; linssit olivat erinomaisia, suolat ja hapot oli kaikessa kohdallaan. Kylki maistui syvälle, pitkään hautuneelle ja paahtuneelle ollen silti täydellisen suussasulavaa ja mehukasta. Kare oli paistettu täydellisesti ja oli upean mureaa. Ehkä minuun kuitenkin teki vaikutuksen tuo punaviinikastike. Lienee yksi parhaista maistamistani. Juuri sopivasti happoa, syvyyttä ja jotain erityistä marjaisuutta jota löytyi kevyen tammen ohella. Ihan nappisuoritus; ei yhtään liian raskas eikä yhtään liian hapokas eikä suolainen. Ihan täydellinen soosi, poijaat.

Jos nyt jotain tästä teemabrunssista pitäisi nillittää, niin se oli ehkä aavistuksen päälle painava kiire. Aikaa ruokailuun oli varattu n. 1,5h. Ymmärrän kyllä hyvin miksi; varmasti vain yhtenä päivänä tarjoiltavan teemabrunssin osallistujamäärä haluttiin maksimoida kahdella kattauksella ja ravintolassa on rajallinen määrä asiakaspaikkoja. Ja vaikken ole mikään lasiin sylkijä, joka kaadosta viiniä jäi yli kun en ehtinyt juoda sitä loppuun ennen uuden kierroksen alkua vaikka lampaan punaviinillä otimme V:n kanssa puoliksi yhden kaadon. Kiireessä tarjoilija myös unohti kysyä onko nelivuotias valmis ruokansa kanssa, minkä johdosta I:lle jäi kirjaimellisesti luu käteen. ;) Eihän tuo nyt nälkäiseksi katkarapujen, kalojen ja keiton jälkeen jäänyt, mutta nuorimies rakasti lammasta enkä rehellisesti sanoen tiedä ehtikö I napata leikkaamani kareen palan lautaselta suuhunsa ennenkuin astia korjattiin pois. Nuorimies kun oli puhelinpelin maailmoissa kareen luuta kalutessaan.

Lämmin suklaafondant oli täydellinen herkku suolakaramellijäätelön kaveriksi.

Mutta jos vatsaan nyt joku tila olisi jollekin jäänyt, niin se kyllä valettiin täyteen sulaa suklaata. Suklaafondant oli aivan täydellisen valuva sisältä. Maut olivat täyteläiset, tumma suklaa laadukasta ja sokeria oli käytetty kuitenkin sen verran että tummakaan suklaa ei ollut yhtään kitkerää. Ihanat karamellirakeet ja suolakaramellijäätelö vielä niittasivat koko annokselle arvosanaksi 10+. Söin kaikki.

Nelivuotias I on juuri niin aito kuin nyt nelivuotias vaan voi olla, ihanan välitön ja toistaiseksi vielä jokseenkin pelotonkin. Sellaisena sinisilmäinen pellavapää on kyllä varsinainen sydäntenmurskaaja. Olisittepa nähneet eräänkin rouvan ilmeen ravintolan veskissä kun I huokaisi autuaana että "Äiti, tänne ravintolaan haluan tulla uudelleenkin!". Siinä suosikkiannoksesta mielipiteitä vaihtaessa kävi ilmi, että rova oli samaa mieltä kanssamme lammasannoksen erinomaisuudesta.

Selvästi I tykkää klassisista ravintoloista, sillä vain kerran aiemmin nuorimies on huikaillut samaan tapaan ja se oli Suomen Turussa, viime kesänä. Vielä lähtiessä I sanoi että haluaisin kiittää hyvästä ruuasta ja vihjaisin, että jos menet keittiön ovelle huikkaamaan kiitokset, niin varmasti keittiö ilahtuu. Niin myös kävi; I heläytti "kiitos hyvästä ruuasta" keittiöön kuuluvalla äänellä ja sai kaksi "ole hyvä" vastausta jostain valkoisen kaakelikäytävän uumenista. Äiti ei kehdannut mennä huikkimaan, mutta samoissa ajatuksissa olin; ja kiitos vain hyvästä ruuasta minunkin puolestani.

Ja kyllä; seuraavan visiitin en anna odottaa itseään viittä vuotta. Muru on kotoisalla tavalla mukava ravintola, jonka turvallinen, kotoisa ja laadukas ruoka vetoaa minuun. Siitä maistaa, että se on tehty rakkaudella ja huolella. Finediningille jännittävine yksityiskohtineen ja tarinallisine kaarineen on oma paikkansa, mutta hyvää bistroruokaa mukavassa seurassa ei vaan voi olla rakastamatta.

Parhaimmillaan mutkaton, mutta herkullinen bistroruoka ei varasta pääosaa illalta vaan luo mukavat olosuhteet yhdessä nautiskelulle, tuottaa mielihyvää ja jättää mielen hyrisemään tyytyväisyyttään.  Aivan kuin toinen olohuone, mutta ilman kaikkea raadantaa keittiössä. Oikein kiva mutta hyvä. Tykkään.

Ja juuri näistä syistä uskon, että tuo 15.2. tulossa oleva Timo Lassyn konsertti murussa on Jazzista pitäville ihan erinomainen setti; loistotapa ottaa yhteistä aikaa ystävien kanssa. 

Kiitokset vielä hyvin onnistuneesta brunssista, toivottavasti pääsemme pian uudelleen.

Munia ja srirachaa - kesän suosikkinapsikas

Tänä kesänä omasta mielestäni onnistuneimmat pikkusyötävät ovat syntyneet eri tavoin laitetuista kananmunista ja niiden kanssa tarjotusta sriracha-jogurttikastikkeesta. 

Pieni määrä srirachaa sekoitettuna jogurttiin muuttaa turkkilaisen jogurtin maagisella tavalla syvemmän makuiseksi. Siitä ei tule tulista vaan jollain tavalla suolaisen maukas. Englantilainen sanoisi soosista jotta se on 'savory'. Me olemme käyttäneet sirachasta ja jogurtista sekoitettua ja suolalla maustettua kastiketta vähän siellä ja täällä, mutta munien kanssa se sopii jotenkin ihan erinomaisesti yhteen. Ja syy siihen, miten oikeastaan keksin koko yhdistelmän on yllättävän käytännöllinen. 

Savustetun ankan jämät saivat uuden elämän kananmunan päällisenä. 

V:n serkku Uudesta Seelannista oli perheineen Suomiturneella kesällä ja sovimme että he tulisivat meille illalliselle Espooseen vielä ennen paluuta takaisin. Meillä oli viikonlopulta sitä savustettua ankkaa jämänä ja tuumasin, että siitä saisi varmaan jotain hauskaa alkupalaa; vaikka niin että täytetään sillä munia. 

Lemon possetin alle laitettiin sokeroituja kiriskoita ja päälle tehtiin itse kirsikkasoseella maustettuja vaahtokarkkeja. 

Ja koska olin löytänyt lähikaupasta hyvännäköisiä kirsikoita, tuumasin että laitan menuun vähän kirsikkateemaa; teen jälkiruuaksi kirsikkaisen lemon possetin Pitt Cue cookbookista ja teen samalla enemmän kirsikkasosetta jotta sitä riittää myös pääruualla tarjottavien ribsien glaseeraamiseen ja vähän alkupalaankin. 

Meillä oli savuankkaa jonka kaveriksi sekoitin hieman thaihenkisen soosin ja paahdoin kukkakaalisipsejä. 

Niinpä marinoin ankan krsikkasoseesta, poppamiehen savuomenasta, viismausteesta ja kalakastikkeesta sekoitetussa kastikkeessa ja paahdoin vielä munien päälle vähän ohuenohuita kukkakaalisipsejä uunissa. Sekoitin ankan ja soosin sekaan myös kevätsipulia ja koristelin koko komeuden korianterin lehdellä. 

Jos savuankkaa ei ole saatavilla, srirachajogurtti ja paahdettu kukkakaali sopisi myös hyvin savukalan kaveriksi. 

Ja arvatkaapa sainko ne munanpuolikkaat mitenkään pysymään paikallaan tarjoilulautasella? No en. Juuri kuorittu kananmuna luisteli ympäriinsä kuin kaukaloon kesätauon jälkeen päässyt juniorikiekkoilija. Harkitsin liukuesteeksi majoneesia, mutta minusta se oli liian rasvainen makusettiin. Tähän kaivattiin jotain raikkaampaa. Ja niinpä muistin srirachajogurtin, jota tein joskus bataatin kanssa Ottolenghin ohjeella. Sekoitin aineet nopeasti kipossa ja annostelin vähäsen lautaselle pitämään munat paikallaan. Toimi paremmin kuin hyvin!

Munien painona oli toinen, vedellä täytetty purkki. Tässä munat on jo makutestattu, hyväksi havaittu ja ne lähtevät merimatkalle. 

Yhdistelmä oli ihan tajuttoman hyvä - niin hyvä että kun viime viikonloppuna Riitta pyysi minua tekemään iltapalaa, kierrätin idean munista ja herkullisesta jogurtista - tosin tällä kertaa hyvin simppelinä ja mikä tärkeintä, etukäteen valmistettavana versiona. 

Liemessä on valerianan vuoksi tosi luotaantyöntävä haju, mutta maku on hyvä. 

Ajattelin marinoida munat ja jättää päälliset tekemättä. Näin kananmunat voisi tarjoilla suolapalana jogurttikastikekulhollisen kanssa sillä aikaa kun nostan esivalmistellun illallisen pöytään. Lisäksi Riitan tyyliin sopii tällainen mutkaton, simppeli lähestymistapa. Jokainen saa sitten annostella jogurttikastiketta hieman suolaisen kananmunan kanssa tai vain dipata munaa jogurttisoosiin. Rennolla iltapalalla ystävien kesken tyyli on vapaa.

Muniin ideaa hain sekä Sami Tallbergin villiyrttikeittokirjasta, aiemmin tekemistäni punajuurimarinoiduista kananmunista ja Soppa 365:n somevirrasta bongaamistani momofokun munista.

Ja koska Riitalla oli vieraita Italiasta, halusin tuoda reseptiin jotain suomen villiyrttiboomista. Ja niinpä tuunasin Soppalaisten reseptiä käyttämällä siihen Valerianan eli virmajuuren kukkasia, joista Sami kirjassaan kertoilee seuraavaa:

"Virmajuuri eli valeriana, on erityisen tyylikäs kasvi, maultaan hieman kitkerä, ja joidenkin mielestä se omaa kissanpissaa muistuttavan hajun! Hiukan omituista, mutta sanotaanhan yhdestä maailman tunnetuimmasta rypäeestäkin, Sauvignon Blancista, että sen tuoksu (valmiissa viinissä) muistuttaa usein kissan pissaa." - Sami Tallberg, Villiyrttikeittokirja

Ja oli hyvä että olin lukenut tuon Samin selotuksen, koska tosiaan, se valmis liemi todella haisi seuraavana päivänä koruttomasti kakaistuna ihan kakalle. Munissa hajua ei sitten huomannut samaan tapaan ja niistä tuli kuin tulikin todella herkullisia. Jos valeriana pelottaa, voit toki jättää sen pois, mutta hyvin se tähän sopi. Minulla ei myöskään ollut vähäsuolaista soijaa, joten laitoin liemeen aika paljon valkkaria jatkeeksi ja maustoin sitä valerianan lisäksi myös inkiväärillä ja laventelihunajalla. Eikä minulla ollut sheryviinietikkaakaan, joten omenasiideriviinietikalla mentiin. Niin, alkuperäisestä ohjeesta taisi jäädä jäljelle noin soija ja keittoaika ;)

Marinoidut munat srirachajogurtin kanssa ovat mutkaton ja helppo suupala, jonka voi tehdä etukäteen valmiiksi ja joka sopii hyvin terassille hiukopalana.  Mutta todistettavasti se sopii myös savuisamman täytteen kanssa - vain mielikuvitus on rajana.

Munia ja srirachaa

Munia, keitettynä 6 min ja 50 sekuntia. Jäähdytettynä. ehkä 12 kpl
n. 0,5l valkoviiniä
3 rkl omenasiideriviinietikkaa
1 ja 3/4 dl soijaa
n. 2,5 cm pala inkivääriä siivuina
kourallinen virmajuuren l. valerianan kukkasia
n. 2 rkl laventelihunajaa, appelsiininkukkahunajaa tai muuta juoksevaa hunajaa (määrä riippuu valkoviinin makeudesta. Maista ja lisää tarvittaessa.)

Srirachakastikkeeseen
n. 3 dl turkkilaista jogurttia
1/2 tl rirachaa (tai maun mukaan hieman enemmän)
suolaa


Keitä kananmunat ensin valmiiksi, jäähdytä, kuori ja laita lasipurkkiin.

Sekoita hunaja, inkivääri ja valkoviini keskenään ja kuumenna sen verran että saat alkoholin palamaan valkoviinistä ja hunajan sulamaan. Anna hieman jäähtyä. Sekoita mukaan loput aineet. Tarkista maku.

Kaada sitten liemi purkkiin, munien päälle. Tarkoitus on saada munat uppoamaan kokonaan liemeen, eli jos purkkiin jää tilaa kuten meikäläisellä voit vaikka täyttää pienemmän purkin vedellä, laittaa kannen kiinni ja käyttää sitä munien päällä painona. Laita kelmu purkin päälle, sillä liemestä lähtee omintakeinen haju valerianan takia.

Anna munien maustua jääkaapissa 8h tai yön yli.

Halkaise munat ja sekoita toisessa kipossa srirachakastikkeen aineet. Tarkista maku ja tarjoa.

Sinne ja takaisin - blinibrunssilla Porvoossa

Bistro Sinne on ollut to-do listalla pitkään, ja viimeistään niiden Nannan bileiden jälkeen kun pääsimme nautiskelemaan Kai Kallion itkettävän upeita bistroruokia, jotka useimpien kollegoidenikin mielestä varmasti kelpaisivat fiiniinkin ravintolaan.

Kai Kallio Nannapäivän kokkailuissa... Jokainen maku oli kohdallaan.

Merirapuja kaikille... Näimme mestarin ja Nanna-kätevä-emännän tositoimissa!

Kalan päällä oli uusia ja upeita makuja; mm. rantakallioilta kerättyä, friteerattua levää...

Toukokuun somejälkkäri - ihanan, ihana ahomansikkajälkiruoka; onnenkyynel taisi tulla useammaltakin foodielta tuota syödessä.

Mutta; Nannan bileissä maistetut annokset ja vielä bistrohinnoittelulla tuntuivat niin vastustamattomalta ajatukselta että en pyristellyt millään tasolla vastaan kun ystäväni M ehdotti perjantaina, että lähdetäänkö sunnuntaina blinibrunssille Porvooseen?

Sinnen sisutuksessa on käytetty nokkelasti hyväksi karua tilaa ja suomen luonnon elemettejä sekä valoa.

Ja niin tapahtui. Pöytä varattiin ja puuhakkaan lumityön jälkeen sitten pakkasin autoon punaposkisen ryhmän teinistä taaperoon ja V:n lumisohjossa suditteleman perhemobiilimme vihdoin laskeuduttua tuona sunnuntaina jopa hieman Tsehovilaisena näyttäytyvään tuuliseen Porvooseen, taapersimme toiveikkaina kohti sulana virtaavaa voita, kalanmunia ja tattarilettuja. 

Minua hieman huvitti kun tajusin, että tämäkin bistro sijaitsee suuren parkkipaikan kulmassa. Vitsailin, että onko tämä jokin bistrojen tavaramerkki, sillä myös Kirkkonummelainen suosikkibistroni Bistro O mat sijaitsee ihan parkkiksen kyljessä. :)

V ihasteli ison pullon laatikkoa; siitä tulisi täydellinen kylmäsavustin!
Tuollainen voitaisiin ottaa kyllä; eikä tarttis välttämättä olla ees tyhjä;)

Sisällä meidät ohjattiin ystävällisesti pöytään jonne M ja J olivat jo asettuneet purevaa viimaa pakoon. Brunssi oli katettu kahteen pöytään; tarjolla oli runsas valikoima erilaisia sillejä ja silakoita, erinomaiseksi osoittautunutta savuporomoussea, graavia lohta ja herkullista sinappi-akvavit - kastiketta, paria salaattia, perunoita, leipiä ja tietysti niitä blinejä. Sivupöydällä oli mehua ja toisella pöydällä sitten juustoja, hedelmiä, makeisia ja pienissä annoskupeissa päivän jälkiruokaa; omenakuutioita ja jogurttimoussea.

Aikuisilta brunssi kustansi 36 euroa per nenä, mikä asettuu suosikkipaikkojeni väliin; vain piirun enemmän kuin Kirkkonummella (31 eur) mutta vähemmän kuin mustikkamaalla (Alian brunssi 39 eur). Mutta, mutta...

Blinibrunssin suolaiset lautasella

Vaikka kalat olivat tosi hyviä, olin ihan rehellisesti sanoen hieman pettynyt brunssin päätuotteeseen ja etenkin siihen, ettei blinien kanssa ollut tarjottu lainkaan pelkkää mätiä. Olisin voinut ottaa blineilleni myös sipulisilppua, voisulaa ja smetanaa.  Oulujärven muikkujen mäti oli sekoitettu valmiiksi smetanaan ja koristettu ruohosipulilla ja se tarjottiin tahnana jossa mädin maku oli tosi, tosi hento.

Kun Aliassa ja Bistro O Matissa saa alkupalapöydän ja jälkiruokapöydän lisäksi tilauksesta tehdyn pääruuan, olisin mielelläni nähnyt blinibrunssillakin ehkä hieman sen tyyppisen konseptin. Ymmärrän, että mäti (varsinkin oulunjärven muikuista kerättynä) on kallista ja ymmärrän, että sitä saattaa joihinkin ruokailijoihin upota paljonkin, mutta olisin silti halunnut mätini ja smetanani erikseen.

Olisihan tarjolla voinut olla muikun lisäksi vaikka halvempia kirjolohenmuniakin, mutta erikseen. Ja voisulaa ja smetanaa ja sipulisilppua - kaikki omissa kupeissaan. Nyt blinit eivät kyllä tirisseet lämpöaltaassa (ks. menu) ja vaikka kaikkea oli paljon, niin jotenkin blinibrunssi ei onnistunut lunastamaan suhteellisen korkealla olleita ennakko-odotuksiani Sinnestä ja tuosta talvisesta klassikkoherkusta.

Marmeladit olivat herkullisia, samoin hedelmät ja juustot mutta kermainen jälkiruoka ei ollut enää kylmää ja lämmin kermavaahtoinen mousse oli varmaan siksi makuuni liian makeaa.

En nyt tietysti koskaan aiemmin ole ollut blinibrunssilla joten en tiedä mikä on vertailukohta, mutta muihin bistrobrunsseihin verrattuna olin vähän pettynyt. Ja kun lähtiessäni vilkaisin ravintolan ikkunateippauksia "syö niin paljon blinejä kuin jaksat" totesin että en ehkä varsinaisesti kuulunut konseptin "kohdeyleisöön", sillä söin brunssilla vain kaksi bliniä. Olisi pitänyt varmaan kartoittaa tilanne etukäteen tarkemmin sillä en oikein koskaan lämpene näille syö niin paljon kuin jaksat - diileille. V oli kyllä pannut merkille, että porukka vaikutti keskimäärin tyytyväiseltä ja monen lautasella oli kerrallaan neljä-viisikin bliniä ja santsausta tehtiin ahkerasti. Selvästi siis maistui!

Jos mädin määrää olisi haluttu rajata, olisihan blinit voinut toimittaa muilta brunsseilta tutun pääruokakonseptin tapaan tilauksesta tai jokaiselle seurueelle voinut toimittaa alkupalojen jälkeen vaikka määräkupin mätiä blinien kanssa syötäväksi. Ja jos blinejä sitten haluaa syödä määrättömästi niin noutopöydästä voi hakea sienisalaattia, poromoussea ja muuta tarjolla ollutta letun päälle kun mäti loppuu.

Sinnen tiimi pystyy todistettavasti ihan huippujuttuihin, minkä vuoksi brunssi jäi vähän harmittamaan. Mutta; täytyy antaa Sinnelle toinenkin mahdollisuus ja käydä illallisella siellä uudessa Helsingin Sinnessä, josta suristaan hyvää ja joka Hannan todistuksenkin mukaan näyttäisi olevan loistopaikka.