Terveiset perulaisesta keittiöstä: appelsiiniglaseerattua bataattia ja seesamihalloumia mintulla ja korianterilla

Kesän ja syksynkin jännittävin keittokirjauutuus meillä on ehdottomasti Chevice. Olen lehteillyt sitä varmasti useamman kymmentä kertaa ja joka kerta huokailen kuvien edessä ihastuksen ja hämmennyksen sekaisilla mielialoilla; kaikki näyttää raikkaalta, erilaiselta, uudelta ja jollain oudolla lailla pielessä olevalta ;)

Bataatteja voi paahtaa uunissa useammankin, syödä toisen vaikka muusattuna ja toisen myöhemmin näin tehtynä.

Mitä tarkoitan on, että oikeasti tuota kirjaa lukiessa joutuu miettimään miltä valmiin annoksen oikeastaan kuuluu maistua? Se haastaa opettelemaan ihan uudenlaista makupalettia, vai miltä teistä kuulostaa kanelin, neilikan ja tähtianiksen kanssa sokerisiirapissa keitetty, uunipaahdettu bataatti? Tai colan ja tähtianiksen kanssa uunipaahdettu kana, quinoasta tehty sushi sweet chilikastikkeella tai italialaisesta keittiöstä tuttu artisokka joka maustetaankin chilillä ja korianterilla?

Olen kokannut kirjasta vasta vähän; pari kertaa tuota bataattia ja kerran colakanaa ja mietin, että tässä on tyylillisesti sellaista uutta, että reseptejä lienee syytä noudattaa jokseenkin pilkuntarkasti. Mikään, mitä olen oppinut aiemmin ei jotenkin tunnu osuvan yhteen noiden reseptien kanssa.

Esimerkiksi sen kanan kanssa pistin pari mutkaa suoraksi enkä saanut ollenkaan sen näköistä ruokaa kuin kuvassa. Ohjetta tosiaan lienee syytä totella. Bataatin kanssa ensijärkytys oli myös melkomoinen kun ensimmäisen kerran sitä maistoin; se oli ääääääärettömän makeaa. Mutta samalla kertaa hyvin, hyvin aromaattista ja hienon makuista. Oivalsin nopeasti, että näiden makujen yhdistäminen jotenkin onnistuneesti vaatii vielä lukemista, harjoitusta ja sulattelua. Niin ja perulaisen Zenin.

Ensin appelsiinista, sokerista ja mausteista keitetään siirappi, mihin kypsät bataattisiivut sitten laitetaan.

Hommaa tietysti auttaisi aika paljon, jos olisin joskus käynyt jossain Andien alueella tai jopa Perussa. V sanoi, että (vaikkei hänkään Perussa ole käynyt, mutta sillä maailmankolkalla matkanneena muistaa kuulleensa jotta) Peruun ja Chileen on saapunut paljon siirtolaisia myös Aasian suunnalta. Se kyllä näkyy myös ruuassa.

Simenet painetaan halloumiin - ei haittaa vaikka juusto vähän halkeaa.

Olen monta kertaa tuota kirjaa selaillessani muistellut myös tätä somessa puoli vuotta sitten kiertänyttä kuvaa joissa perheet eri puolilta maailmaa seisovat viikon ruokaostostensa kanssa. Jotenkin tämä keittokirja on ihan elävä todiste siitä, että Perulainen kauppakassi tosiaan on erilainen kuin meillä täällä.

Ruuat ovat erilaisia, selvästi eri kulttuurien vaikutuksesta syntyneitä sekoituksia ja monin paikoin (ainakin tuon opuksen perusteella) yllättävän makeita. Ainakin alkuun ruokia on vaikeaa yhdistää ateriaksi tällaisella italiakeittiöön tottuneella intuitiolla. Kaikki on opeteltava kokeilemalla. Lisäksi haastekerrointa tietysti lisää että resepteissä vilisee erilaisia lajimaisseja ja muita outoja ruoka-aineita. Vähän se nyt aina on tietysti semmoinen plaah kun jotain vihreitä mangoja ja limo - chilejä ei nyt suoranaisesti rönsyä tuolla omalla pihalla ja lähiostarin pöydissä. Mutta paljon on sellaistakin, mitä voi tehdä ja korvaamaankin varmasti ooppii, kun pääsee vähän kärryille jutun juonesta. 

Makeaa ja suolaista, todella onnistunut ja epätavallinen makupari.

Ja onnistuminen antaa rohkeutta; tämä sunnuntaina tehty viritys oli jo ihan eriomaisen onnistunut yhdistelmä: perulaista bataattia, Jamien seemsamikuorrutettua halloumia ja korianteria sekä minttua. Palanpainikkeeksi tuo alempana kuvassa näkyvä Williamsin inkiväärinen olut oli ihan täydellisen hyvää.

Jamien mukaan yksi rikottu valkosipulin kynsi on ihan välttämätön lisä pannuun.

Annokseni autenttisuudesta en siis sano yhtään mitään, mutta makea ja aromaattinen, melkein jälkiruokamainen bataatti leikkaantuu hyvin halloumin suolalla ja yrttien raikkaudella.

Tykättiin siis - ihan erinomainen yhdistelmä ja ihan taatusti erilainen. Mutta oikeasti 200g sokeria tekee kyllä ennestäänkin makeasta bataatista tosi, tosi makeaa. Että jos kammoksut makeaa ruuassa niin mieti vielä ennenkuin kokeilet. :) Yhdistelmä on minusta kuitenkin tosi hauska ja tuo mieleen juustolautaset joissa suolaiseen juustoon yhdistetään hilloa.

Williamsin inkiväärinen olut oli ihan erinomainen kombo ruuan kanssa.

Meillä oli yksi iso bataatti josta riitti hyvin meille kolmelle ja vähän jäi - siitä olisi riittänyt kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle hyvin, etenkin jos juustoa on kaksi pakettia. Meillä oli vain yksi juusto, mutta sitä olisi voinut olla ehkä vähän enemmän kun I halusi myös juus-tooo... Ja ennakkoluulon vasta löytäneenä - lähinnä sitä.

Älä laita pannulle liikaa öljyä, se irrottaa helposti siemenet juustosta!

Minä jatkan Chevicen läpikahlailua - mutta tässä ensimmäinen oikea osavoitto Perun keittiöstä; Nelle-Chevice 1-2.

Appelsiiniglaseerattua bataattia ja seesamihalloumia nimtulla ja korianterilla (n. 4:lle)

1-1,5 tavallisesta, isohkosta bataatista tai kolme pienempää luomubataattia (kirjassa kaksi keskikokoista bataattia ja kahdesta isosta tulee ihan liikaa neljälle)

glazeen
200g sokeria
1 appelsiinin kuori ja mehu
hyppynen suolaa
3 neilikkaa
1 n. 5 cm kanelitanko
1 tähtianis
50g voita
200ml vettä

Lisäksi
2 pakettia halloumia
3-4 rkl seesaminsiemeniä
1 valkosipulin kynsi (tärkeä! Sanoo Jamie)
tilkka öljyä

korianteria ja minttua koristeluun

Laita uuni kuumenemaan 150 asteeseen, pistele bataattiin muutamia reikiä haarukalla ja laita bataatit uuniin paahtumaan n. tunniksi kunnes ne ovat kypsiä. Voit hyvin tehdä tämän jo etukäteen ja kuoria bataatit kylminä mutta kuoriminen onnistuu myös kuumana, vaatii vaan kumihanskat jotta sormet ei pala.

Bataatti kuoritaan ja siivutetaan vajaan 2 cm siivuiksi.

Kaikki glazen ainekset laitetaan kasariin ja seosta keitetään sekoitellen kunnes se tiivistyy lähes siirappimaiseksi. (Kirjassa kehotetaan siivilöimään seos, mutta en huomannut siinä mitään erityistä hyötyä ruualle, mausteet ovat minusta ihan kauniita koristeita pannnussa. )

Lisää bataattisiivut ja hellävaroen kääntele niitä kiehuvassa siirapissa kunnes ne ovat kauttaaltaan lämpimiä ja siirapin peitossa.

Leikkaa halloumista n. sentin siivuja ja levitä seesaminsiemenet leikkuulaudalle. Painele juustoja siemeniin jotta saat ne täysin siementen peittoon. Lisää pieni tilkka öljyä kuumalle pannulle ja paista juustoja ensin toiselta puolelta kunnes siemenet ovat kullanruskeita, käännä ja lisää pannuun rikki lyöty valkosipuli. Sipulia ei syödä mutta se antaa upean maun pannssa olevalle öljylle joka maustaa juuston.

Paista vielä toiselta puolelta ja kokoa annos; pohjalle pari siivua bataattia, juustoa päälle ja valele settiä hieman siirapilla. Koristele yrttien lehdillä ja nauti heti.

Tammisen lihaleikkaamolla (!)

Tässä lihattoman lokakuun hengessä ja (ylen näyttämän) Food Inc:in jälkimainingeissa on varmaan ihan hyvä hetki kurkistaa sinne, mistä ruoka tulee. Niinpä kaivoin esille ne kuvat, joita napsin tuossa huhtikuussa, kun kävimme Kilinkolin Riikan kanssa Tammisen lihaleikkaamolla ja ajattelin vihdoin kirjoittaa aiheesta jotain. Mutta ennenkuin mennään pidemmälle asiaan, totean nyt disclaimerina että kyllä, postaus sisältää kuvia lihasta. Niinkun eläimen muotoisesta lihasta, jota ei ole vielä pilkottu myyntieriin ja kuvia siitä, miten se tapahtuu. Kuvissa näkyy myös verta. Minulle itselleni on ihan luonnollista, että ruoka on oikeasti eläimen muotoinen ja että se leikataan kauppapaloihin, mutta tiedän että joitain ajatus voi inhottaa. Ei teidän tätä tarvitse väkisin lukea.  Mutta uskon kyllä tiedon lisäävän myös kunnioitusta ruokaa kohtaan jonka kaupasta kotiin kannamme.

Äitini on lihamestari ja muistoihini hyvin varhaisestakin lapsuudesta sekoittuu viileän kylmiön tuoksu. Kylmiöitä oli kotonamme, kaupassa kolme kappaletta; yksi maidoille, yksi lihalle ja yksi hedelmille ja vihanneksille. Lihakylmiö oli näistä ihan erityisen kylmä paikka - ruokaa hakiessa piti olla nopea, sillä sormet kylmettyivät nopeasti, etenkin jos tavaroita piti siirrellä ja nostella.

Rotukarjan naudanruhoja kylmiössä 

Ja olihan se tietysti lapsen vinkkelistä vähän pelottavakin paikka - seinän vierillä olevilla orsilla roikkui sian puolikkaita ja naudan neljänneksiä. Muistan miten rempseät ja hyväntuuliset miehet kärräsivät ruhoja kylmiöön. Muistan pelottavan vannesahan joka niin vaivattomasti leikkasi poikki paksujakin luita ja muistan sen suuren lihapölkyn, jonka päällä äiti pyöritteli suurempia kappaleita niitä leikellessään. Mutta tämä on kaikki maalaisromantiikkaa pienestä kyläkaupasta yli 20 vuoden takaa. Kun meille bloggaajille tarjottiin sen Tammisen esittelyillan jatkona tätä suhteellisen ainutlaatuista mahdollisuutta käydä kaikista pyhimmässä, eli lihaleikkaamolla, ilmoittauduin mukaan. Olin utelias näkemään, millaista on oikeasti suomalaisen lihaleikkaamon arki nyt, vuonna 2013.

Miehiä työnsä äärellä. 

Ja täytyy tunnustaa, että kaikki kauhudokumentit ruuan tehotuotannosta katsoneena olin todella yllättynyt siitä mitä näin tuolla reissulla. Lihan leikkaus ainakin Tammisella ei ole ollenkaan niin automatisoitua kuin voisi kuvitella.  Suurelta osin lihanleikkaus on itse asiassa tarkkuutta vaativaa, huolellista mutta myös fyysisesti raskasta käsityötä. Itse asiassa se olikin paljon lähempänä omia, vanhoja muistikuviani kuin osasin kuvitella.

Kun astuin leikkaamoon, kasvoilleni tulvahti raikkaana tuoreen lihan tuoksu ja kylmyys. Niinpä tietenkin, liha on tuoretavaraa ja sitä on käsiteltävä kylmässä. Jotenkin en ollut odottanut sitä, vaikka se tavallaan olikin ihan itsestään selvää. Ja jos ette tienneet, niin se tuoreen lihan tuoksu on oikeasti raikas ja miellyttävä.

Ruhot liikkuvat kattoon kiinnitettyjä kiskoja pitkin leikkaamossa.

Meidät oli puettu valkoisiin hygieenisiin haalareihin ja jalkoihin oli laitettu asuntonäytöiltäkin useimmille tutut muovisuojat. Olin henkisesti varautunut siihen, että lihanleikkaamossa saattaa sotkea itsensä. Mutta fiilis olikin yllättäen vähän niinkuin hienon ravintolan ammattikeittiöön mennessä; vaikka tiskit olivat täynnä lihaa ja miehet täydessä työntouhussa lattioilla ja rosteritasoilla oli siistiä ja puhdasta. Lihaa käsiteltiin huolellisesti ja varmoin ottein. Pääasiallinen työväline oli veitsi, jonka avulla kokeneet leikkaajat saivat eroteltua lihat juuri niinkuin pitää.

Reissun rajuimmat työvälineet olivat sellainen samantyyppinen vannesaha jota äitikin kaupassa käytti kyljysriveihin ja sitten semmoinen isompi käsisirkkeli, jolla ruho esikäsiteltiin hallittavamman kokoisiin paloihin ennen leikkuutiskille siirtämistä.

Ja kun kaikki kauppapalat on irrotettu, leikataan loppu liha huolellisesti talteen jauhelihaa varten. Jauheliha taas tehdään ihan erityisessä koneessa, jossa se jauhetaan useampaan kertaan; ensin karkeammalla ja sitten hienommalla terällä kunnes se lopulta on sellaista, mitä olemme tottuneet käsittämään jauhelihana. Jokaisessa välissä jauhis aina viilennetään käyttäen apuna nestemäistä typpeä.

Jutustelun lomassa keskustelemme myös ennakkoluuloista joita lihanjalostusprosessiin liittyy. Yksi sitkeimmistä harhoista on kuulemma että jauhelihaan lisättäisiin vettä. Seisomme siinä jauhelihakoneen vieressä ja katselemme kun jauhelihaa tulee ulos koneesta eri karkeusasteisena. Isäntämme osoittaa lihaa ja levittää kätensä:"missään vaiheessa lihaan ei lisätä vettä, kyllä se kaikki ihan lihaa on".

Ja kun kaikki on irrotettu, mitä veitsellä lähtee, lopputulos on tämän näköistä.

Ja hyvän ruuan ystäviltä kysyn nyt tässä kohdin; eikös näytäkin ihan maailman parhailta soppaluilta? ;) En kehdannut avata suutani, mutta olisin  ottanut mielelläni tuosta muutaman lihaisen luun kotiin viemisiksi, sillä juuri noissa osissa asuu se maku. 

"Laatupalat" pakataan vakuumiin kun ne on irroitettu ruhosta.

Mistä päästäänkin sitten kätevästi aasinsiltaa "teurasjätteitä käytetään ruuanvalmistukseen" - lööppeihin. Katsokaa nyt tosi tarkkaan, sillä muo luut mitä tuossa kärryssä on, ovat juuri sitä ylijäänyttä kamaa. Tammisella pyritään siihen, että eläimestä käytetään kaikki ja niinpä nuokin luut päätyvät aikanaan vielä eteenpäin, liemitehtaalle. Mutta ennen sitä niille tehdään vielä yksi temppu. Ne laitetaan laitteeseen, joka irrottaa paineilmalla niistä kaikki loputkin lihat. Siis ne maukkaat, luuta lähinnä olevat lihat jotka haluaisin soppaani maustamaan :)

Ja tämä massa päätyy sitten lopulta makkaratehtaalle. Oikeasti, minusta tuossa massassa ei ole mitään väheksyttävää, kammoksuttavaa tai päiviteltävää. Se on hyvää, terveen väristä, tuoretta lihaa. Okei, siinä ei ole syyrakennetta koska paineilma rikkoo sen, mutta haitanneeko tuo mitään makkarassa?

Ruhon pilkkominen oli sotkuisinta puuhaa.

Kun tämä lihaton lokakuu on nyt haastanut meitä miettimään, miten suurta ylellisyyttä lihan syönti on, niin minusta juuri se, että kaikki eläimen osat käytetään hyväksi on Ihan Älyttömän Hyvä Juttu. Tietysti näihin kauhisteleviin lööppeihin päädytään osittain siksi, että ihmisillä on mielikuvia ja tuotteen sisältö ei sitten vastaakaan sitä mielikuvaa. Mutta kyllä sitä hetken sopii ainakin tässä lokakuussa pysähtyä miettimään miksi eläimen käyttö viimeistä osaa myöten itse asiassa meitä niin kovin järkyttää. Sitä samaa eläintä se on. Lisäksi suomessa Evira kyllä valvoo varsin tunnollisen tarkasti, ettei ruokiin päädy mitään, mikä ei ole elintarvikkeeksi kelpaavaa. Kaikki on varsin puhdasta ja tarkkaan valvottua - juuri sitä miltä se näyttääkin.

Ja tietysti kun kulinaristina katselin lihan liikettä käsien läpi, en voinut olla kysymättä että mites nämä erikoisemmat ruhon palat - että voisiko esimerkiksi sinne Tammisen nettikauppaan saada jotain jännempiä, erikoisia paloja? Tammisella nimittäin kyllä leikataan flankkiä, skirt steakia ja picanhaa mutta niitäkään harvemmin näkee missään. Kuulemma kaikki mitä tehdään menee pääasiassa ravintoloille.

Myös Tamminen pakkaa jauhelihaa vähittäiskaupan omiin merkkeihin. 

Ilmeisesti mahdollisuudet leikata mitään oikeasti jännää ovat kuitenkin jossain määrin rajalliset. Vähittäiskaupan paine saada jauhelihaa "imee" kaikki liikenevät halvemmat lihanpalat. Varmaan tämä Suomen ketjusysteemi myös aiheuttaa sen, että jos aikoo olla lihantuottajana pitää pystyä toimittamaan sitä jauhelihaa. Jotenkin vaan itselleni jäi vähän sellainen fiilis, että Tammisella saattaisi olla itsessään kiinnostusta kokeilla erilaisilla lihanleikkaustavoilla, mutta mutta... Sitä jauhelihaa pitää saada ulos tietty kiintiö.

Enkä sitten tiedä osaisimmeko me suomalaiset ylipäätään siirtyä siitä "kätevästä jauhiksesta" paistelemaan niitä jännittäviä ruhonpaloja :) Tammisella oli mietitty asiaa vähän siltä kantilta, että asiakasta voisi kouluttaakin. Jos esimerkiksi briskettiä olisi saanut hyllyyn puolivalmiina, niiden ostaminen olisi helpompaa myös kiireisemmille kotikokeille. Mutta: Tammiselta se V:n juhliin tilattu naudan rintakin tuli, että ainakin jotain jännempiä osia saa kyllä kaupan kautta tilaamalla. Ja voihan se olla, että meidänkin antamallamme palautteella oli vaikutusta - silloin huhtikuussa nimittäin Tammisen flankkia ei mennyt lainkaan vähittäiskauppaan vaan kaikki meni ravintoloihin. Sen jälkeen sitä on kuitenkin alkanut alkanut näkyä; ensin Sellon CM:ssä ja vähitellen pienemmissäkin hyvin varustelluissa K-marketeissa. :)

Joka tapauksessa oli tosi mielenkiintoinen visiitti. Ainakin itselleni tosiaan jäi päällimmäiseksi se fiilis, että lihan leikkaaminen on paljon vähemmän automatisoitua ja paljon enemmän käsityötä kuin kuvittelin. Jollain lailla kaiken tuon nähtyään on kyllä jotenkin sellainen jalat maassa - fiilis ja osaa suhtautua asioihin ehkä vielä entistäkin enemmän järki käteen - mentaliteetilla. Eikä se kunnioitus lihaa kohtaan raaka-aineena ainakaan kadonnut mihinkään.

Kiitokset vielä Tammiselle, että päästiin kylään.


Disclaimer: kirjoittaja sai Tammisella käydessään kupin kahvia, keksin ja kertakäyttöisen suojapuvun. Jutusta ei maksettu mitään palkkiota eikä kirjoittajalla muutenkaan ole Tammisen suuntaan mitään "diiliä". Kunhan nyt mentiin paikalle omasta mielenkiinnosta kun tällainen harvinainen tilaisuus avautui.

"Suomimoussaka" eli ruiskrutonkeja ja munakoisoa

Tuota - en oikein tiedä mitä sanoisin tästä ruuasta. Ainakin, että se on ihan älyttömän ruma, etenkin kun ruokaa on otettu; munakoiso värjää juustokastikkeen lähinnä harmaaksi. :) Ja joo, se on saanut epäpyhän alkunsa kolmen suunnitelmanmuutoksen kautta, hävikistä herkuksi muuntuen ja tämän lihattoman lokakuun hengessä.

Rapeaksi paahtunut ruisleipä sopii munakoison ja juuston pariksi. 

Se oli kaikesta tästä huolimatta oikeastaan ihan yllärihyvää, vaikka sen valkosipulin jämät olisin kyllä voinut olla lisäämättä kasaamisvaiheessa, sillä kypsentämätön valkosipuli juustokastikkeen kanssa ei todellakaan ole hyvä idea. Uskokaa mua.

Hiero siivut valkosipulilla ja öljyllä, pilko sitten krutongeiksi ja paaahda uunissa.

Mutta sensijaan paistettu munakoiso ja ruisleipäkrutongit, syksyn viimeiset tuoreet timjamit ja juustokastike kyllä toimivat yhteen ihan erinomaisesti. Tämä menee nyt osastoon täytyy tuunata lisää, mutta ihan hyvä mousakahenkinen munakoiso-leipävuoka. V muisteli tätä syödessään sitä Välimäen kirjasta napattua tomaatti-mozzarella-leipävuokaa joka on muuten hyvä (vege)hävikkiherkku sekin. Samaa henkeä on. Mutta suurin virhe lieni tosiaankin se, että lätkäisin yhden valkosipulinkynnen rouheenlopun sinne vuokaan viimeiseen kerrokseen. Se ei kypsynyt kunnolla ja valkosipuli jäi sellaiseksi pistäväksi ja tylsän läpitunkevaksi. Muuten tämä oli ihan suht hyvää, joskin minusta myös noita krutonkeja olisi saanut olla pinnalla paljon enemmän. Annos oli myös ihan liian suuri meille neljälle.

Tuore yrtti raikastaa ja raejuuston maku katoaa vuokaan tosi kivasti.

Siinä kävi alunperin tosiaan vähän silleen, että oli sunnuntai ja mökin jääkaappia piti syödä tyhjäksi. Olin ostanut jo viikolla munakoisoja ajatuksenani tehdä näitä vanhoja tuttuja ja ah niin ihania täytettyjä munakoisoja (suosittelen, muuten!), mutta kiire ja ahdistus ja kaikki semmoinen - no, arki, kyl te tiätte. Lopputuloksena ne munakoisot olivat makoilleet muovipussissa keittiön pöydällä ja sittemmin päätyneet perjantaihässäkässä mökkikassiin:"Otetaan nuoki nyt mukaan, menee pilalle vaan täälä viikonlopun aikana... "

No, mökillä suunnitelma oli sitten taas muuttunut. Oli vähän kiirekin saada ruoka valmiiksi ja ajattelin vaan halkaista munakoisot, kovertaa ja täyttää ne fetalla tähän tyyliin (ks linkki). Ja tadaah, ruoka. Mutta: ne munakoisot olivat menneet jo vähän pilalle paikoitellen. Niinpä jouduin leikkelemään niistä paloja pois eikä niistä sitten enää saanut veneitä. Joten kaivoin jääkaapista kaikki jämät ja päätin tehdä vuokaa.

Eikä siitä tosissaan pahaa tullut; munakoison herkullinen paistopinta, kumina, rapsakat ja juurevat ruiskrutongit, raikas timjami ja samettinen juustokastike toimivat kyllä yhteen.  Mutta jos kokeilette niin omalla vastuulla ja niiden jotka vihaavat moussakaa ei kannata vaivautua ;) Paljon timjamia tarvitaan ja niitä ruiskrutonkeja. Vähän toisenlainen juttu.

"Suomimoussaka" eli munakoisoa ja ruisleipää juustokastikkeessa (iso vuoka)

3 isoa tai 4 pientä munakoisoa
2-3 rkl pinjansiemeniä paahdettuna
2 tl kuminaa (sopii hyvin, ei kannata jättää pois)
1 tl jeeraa
1/2 tl kanelia
pari ripausta cayennea
mustapippuria & suolaa
reipas 2 rkl rosmariini-timjami hakkelusta (saa olla reilusti)
1 valkosipulin kynsi murskana (huom! paistinpannun kautta!)
1 sipuli silppuna
2 sellerin vartta
öljyä paistamseen
400g raejuustoa

Valkokastikkeeseen
n. litra maitoa
50g voita
2-3 kukkuraista rkl jauhoja
pari dl voimakkaan makuista juustoraastetta
suolaa
muskottia

Lisäksi krutonkeihin
2 ruissämpylää tai vanhaa ruislimppua
valkosipulia
öljyä
(yrttihakkelusta)
juustoraastetta kannikoista pinnalle (savujuustoa)

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Pilko n. yhden munakoison edestä (eli kaikki ne ihmeellisen muotoiset jämäpalat) munakoisoa pieniksi kuutioks, n. 1cm kanttiinsai. Paista pannulla öljytilkassa mausteiden (ei yrttiä vielä!) kanssa kauniin ruskeaksi mössöksi. Vähän samaan tapaan kuin munakoisokaviaarissa (tai hillokkeessa).

Siirrä sitten sivuun ja ruskista myös hieman sipulisilppua, valkosipulia ja siivutettua selleriä. Lisää ne munakoisojen mukaan. Paahda pannulla pinjansiemenet ja sekoita nekin munakoisomössöön. Lisää mukaan raejuusto, tarkista maku ja lisää suolaa ja pippuria maun mukaan. Lopuksi lisää tuoreet yrtit seokseen.

Siivuta ruisleipä ja hiero siivuihin valkosipulia ja öljyä. Tee siitä valmiiksi sopivia krutonkeja (kuutioita) pellille ja paista uunissa kunnes valkosipuli on hieman pypsynyt ja leipä rapsakkaa, muttei palanutta.

Siivuta pari munakoisoa. Paista sitten siivutetut munakoisot tilkassa öljyä kauniin värisiksi ja kypsäksi. Tee samalla valkokastike: sulata kattilassa voi ja lisää siihen jauhoa. Anna jauhon kiehahtaa mutta älä ruskista. Lisää maito sekoittaen koko ajan jotta saat kastikkeesta tasaista. Lisää juustoraastetta kannikoista sekä suolaa ja muskottia. Kastike saa olla suht paksua.

Lado sitten uunivuokaan kerroksittain munakoisotäytettä, krutonkeja ja paistettuja munakoisosiivuja sekä kastiketta. Säästä pinnalle kerros kastiketta ja ripottele pintaan vielä reilusti (enemmän kuin kuvissa) krutonkeja ja hieman juustoraastetta.

Paista uunissa n. 35 min tai kunnes vuoka on kauttaaltaan kuumaa ja kauniin väristä. Tarjoa raikkaan, esim. appelsiini-fenkoli salaatin kanssa.

Keltaisia lehtiä - eikun..

Selailin tässä koneella kuvia ja etsin jotain ihan muuta kun huomasin nämä chilien kuvat. Minua alkoi hymyilyttää kun muistin erään puhelun kesälomalla puutarhastani. Ystävämme oli luvannut käydä katsomassa että kasteluautomaatti on tehnyt sitä, mitä kasteluautomaatin pitäisi tehdä parhaiten ja lisätä hieman vettä sisällä oleville kasveille. Niinpä tämä ystävällismielinen miehenretale oli sitten eräänä kauniina ja aurinkoisena päivänä n. keskivaiheella kesälomaamme ajaa päräyttänyt pihaamme. Minä taas istuskelin siinä mökin terassilla kun puhelin soi.

Se puhelu meni jotenkin näin:

Minä: "Nooh, miltäs siellä näyttää? Onko ne kaikki ihan soronnoo - kuivia tai hukkuneita?"

Ystävä: "Eikun näyttää ihan hyvältä, joo.... Joo, elossa täälläkin - kauhee viidakko sul tääl on - tää on vissiin joku basilika.... Ooo-ou. Toi iso on dead."

Minä: "Mikä on dead?"

Y:" Odotas, meen kattoon, se on ihan keltanen."

M:"....."

Y: "Eiku kuule, nää on jotain chilejä. Tää puska on ihan keltanen ku se on täynnä chilejä"

Se "keltainen puska oli tämän kaveri - kolme kertaa näin suuri ja todellakin ihan täynnä keltaisia chilejä.
Sääli, ettei siitä tullut kuvaa.

Nyt kun syysmyrsky repii puista viimeisetkin oikeasti keltaiset lehdet ja chilit seisovat eteisessä talvehtimassa joudun toteamaan, että tänä vuonna tuli enemmän chiliä kuin miesmuistiin. Tuskin saamme syötyä kolmasosaakaan kevääseen mennessä. Niitä on pakastimessa, savustettu ja kuivamassakin joka paikassa. Chili-inkiväärihillokettakin minä niistä keitin. Tosin, siitä tuli vähän turhan tujakkaa joten saapa nähdä tuleeko sitä oikeasti käytettyä mihinkään. 

Ei mulla muuta just nyt. Jospa palaisin etsimään sitä kadonnutta kuvaa. Kunhan täällä vaan hymyilin ja ajattelin jakaa yhden muiston viime kesältä. :) Hyvää perjantai-iltaa kaikille.

Täytettyjä tomaatteja savulla ja pari kommenttia "lihattomasta lokakuusta"

On taas yksi sellainen aamu, kun radiojuontajien siteeraamat pennin aforismit tarttuvat tajuntaan kuin kiiltävä kärpänen sitä varten viritettyyn kärpäspaperiin:"Virheiden tekeminen on okei, kunhan ei toista virheitään".

Kertaan tyhjää hokemaa mielessäni moneen kertaan ja tulen siihen tulokseen, että tässä "suuressa ajatuksessa" saattaisi olla järkeä jos olisi aikaa edes sen verran pysähtyä että ehtisi huomata virheensä tai - vielä parempaa - jollain tavoin jäsentää niitä.

Alan vähitellen huomata, miten rajallinen resurssi aika on ja miten vähään loppujen lopuksi ehtii vaikka maailma pursuaisi kaikkea mielenkiintoista juuri nyt. En tiedä onko tämä oireellisempaa ns. ruuhkavuosille vai sille jonkin aikaa sitten pyörineelle yrittäjien ikiomalle Taivas ja helvetti - kampanjalle. Kai tämä on ainakin osittain sitä "Taivasta ja helvettiä" - molempia samaan aikaan.

Vaikka mökille raahautuminenkin oli jonkinlainen ponnistus, meri-ilma kyllä rentouttaa.
I hoki Duu-Duu ja raahasi zombie-äitinsä katsomaan meduuuusoita.

Ja kyllä, olen kironnut lupaustani olla mukana tuossa lihaton lokakuu - hankkeessa lihansyönnin vähentämisen osalta. Ei siksi, että suoranaisesti kaipaisin lihaa lautaselleni vaan siksi, että kasvisruuan tekeminen vaatii aikaa ja energiaa - joista kumpikin on ollut todella kortilla viime aikoina. Tästä huolimatta en ole halunnut luovuttaa, sillä jotain vetoavaa siinä on, että yrittää ylittää itsensä. Lupaus on jopa aika hyvin pitänytkin - olen ostanut lihaa vain kerran tämän puolen kuun aikana ja sekin oli hirveä, viime viikonloppuna, sillä halusin tehdä mökillä hirveä, katajanmarjoja ja sieniä. Katson tämän lisäksi olevan varsin pieni rike, sillä meillä on oikeasti syöty aamuisinkin vaan juustoa leivänpäällä ja puuroa "mummun mansikkakiisselillä". V taitaa tosin saada vähitellen näistä aamupaloista tarpeekseen, koska eilen kaupasta tuli hänen mukanaan saunapalvia ja salamia ;)

Oikeasti tämä on ollut ihan avartavaakin; vähän on välillä hymyilyttänyt kun on tajunnut, miten paljon vähemmän ruokaa oikeastaan tarvitsemme kaupasta kun valmistan kasviksia. Ja samalla olen sitten kotona ahdistunut kun "jääkaapissa ei ole mitään helppoa". Kikherneetkin unohtuivat taas laittaa likoon aamulla joten ei falafeleja tänäänkään. Ja minkä olen todennut, minusta ei tulisi pienen lapsen kanssa kasvisruokakokkia kyllä tekemälläkään. Vaatii niin paljon miettimistä että pieni saa tarpeeksi kaikkea.

Eivätkä kasvisruokakokeilun kaikki hedelmät ole olleet pelkästään terveellisiä. Kyllä tässä on käyty hyvän ja pahan tiedon puulla muutamaankin kertaan. Yhtenä iltana tehtiin esimerkiksi juustofondue juustonkannikoista, kun en vaan JAKSANUT kokata.Tunnustettava se on; liha on ylivertaisen helppo ruoka josta syntyy kerralla helposti ravitseva päänumero jonka ympärille niitä kasviksia on sitten paljon suurempi vapaus ripotella. Lisäksi isosta palasta lihaa syntyy hauduttelemalla yleensä joka kerta useamman päivän annos.

Mutta aina kun jaksaa panostaa kasvisruuan kokkaamiseen, ei sitä lihaa kyllä osaa kaivata. Lisäksi olen huomannut, että olo on kevyempi - olisi varmasti terveyden kannalta tosi hyvä jos saismme lisättyä kasvisruokien määrän viikossa yhdestä kolmeen - noin niinkun pidemmälläkin tavoitetasolla. Mutta mutta...

No, tässä nyt joka tapauksessa yksi ihan timantti kasvisruoka viime viikonlopulta; me teimme sen savustimessa, mutta olen aikaisemmin tehnyt saman tyyppistä ihan vaan uunissa. Vaikka ruoka on tosi yksinkertainen, se toimii käsittämättömän hyvin. Salaisuutena on kapristen ja aurinkokuivatun tomaatin sekä juuston umami, joka antaa täytteelle sen upean maun.

Uuniversiossa olen käyttänyt juustona fetaa ja parmesania, mutta nyt meni vahvaa appenzelleriä jonka oletin menevän paremmin savun kanssa yhteen. Käyttämällä enemmän kapriksia ja punaista pestoa (tai aurinkokuivattuja tomaatteja silppuna) voit varmaan tehdä tämän vegaanisenakin, savu- tai chilitofulla.Ylipäätään chilin lisääminen täytteeseen oman maun mukaan toimii, mutta se ei sitä kyllä välttämättä tarvitse.

En tiedä toimisivatko sokeripavut uunissa - melkein laittaisin mukaan vähän savupaprikaa ja yksinään uuniin kiertoilmalle, jotta ruskettuisivat vähän. Sitten vasta tomaatit päälle.

Lisää proteiinia saat, jos laitat tomaatit papu- tai linssipedin päälle kypsymään. Meillä kopioitiin sitä pulled porkin papulisäkettä ja laitettiin papujen sekaan savustimeen reilusti ketsuppia, sokeria ja sinappia. Loraus öljyä ei olisi ollut pahitteeksi (totuuden nimissä sanottakoon, että V kaipasi pekonia!;) ) nyt kun papujen päälle ei tipu sianihraa kasslerista :)

Villiriisi värjää täytteen violetiksi.

Mutta teitpä näitä sitten uunissa tai savustimessa, niitä kannattaa tehdä aika monta sillä vaivannäkö kannattaa. Ja bonuksena: hyviä ovat myös lämmitettyinä, joskaan meille ei näitä jäänyt kuin yksi. Kasvisruokaa en vaan jotenkin osaa tehdä tarpeeksi, jotta sitä jäisi tähteeksi.

Paremmat täytetyt tomaatit savulla tai ilman

2-3 tomaattia per ruokailija (meillä 8-10)
3dl riisiä (meillä n. puolet tummaa villiriisiä ja puolet täysjyvää) + vettä keittämiseen
1.5 rkl balsamicoa, punaista
mustapippuria
1 rkl hunajaa
1 rkl suolakapriksia silppuna
1 iso valkosipulin kynsi silppuna
1 tl chiliöljyä (tai chiliä silppuna, maun mukaan)
2 rkl punaista pestoa
200g paketti fetaa (tai vaikka savustettua/chilimaustettua tofua)
1,5 rkl hyvää oliiviöljyä
timjamia & rosmariinia silppuna, pari rkl kumpaakin
n. 1dl Appenzeller raastetta tai parmesan - raastetta


Leikkaa tomaateista hattu irti siististi. Koverra tomaatit ontoiksi ja säästä sisus.
Laita kattilaan kiehumaan vähän vettä riisien esikeittämistä varten. Voit halutessasi maustaa veden kasvisliemikuutiolla, mutta pelkkä suolakin käy. 

Pilko tomaattien pehmeä sisus kattilaan, lisää balsamico, murskattu valkosipuli, ripaus mustaa pippuria ja vähän sokeria tai hunajaa. Lisää myös huuhdotut, silputut kaprikset ja punainen pesto. Keitä kastiketta hiljaisella tulella jotta tomaatti pehmenee ja makeutuu.

Samaan aikaan esikeitä riisi. Tarkoitus on antaa riisille n. 8-10 min kiehumisaikaa ihan vedessä, jotta riisi vähän pehmenee. Jätä vielä hetkeksi imeytymään, siivilöi sitten loppu vesi pois ja kaada riisit tomaattikastikkeen sekaan. Tarkoitus on saada aikaan täytemäinen seos. Voit keittää tomaattikastiketta vähän kasaan jos tuntuu, että seoksesta tulisi liian märkää. Riisi imee hieman nestettä vielä uunituksen aikana.

Lisää täytteeseen murustettu feta ja hyvää oliiviöljyä. Silppua mukaan tuoretta rosmariinia ja timjamia maun mukaan, meillä meni aika reilusti. Lopuksi lisää juustoraastetta, maista ja lisää suolaa ja pippuria maun mukaan.

Laita uunivuokaan kypsiä papuja (meillä meni purkki isoja voipapuja ja punaisia papuja ks. tarkempi ohje täältä) ja savustimeen laittaessa ainakin lisää myös fariinisokeria, sinappia ja ketsuppia sekä halutessa vielä siirappia ja tilkka öljyä.

Uunissa 200 asteessa tomaateille riittänee semmoinen 35-40 min kunnes hattu on hieman kärventynyt - savustimessa nuo olivat meillä ensin pienemmällä höökillä ja lopuksi "täydellä teholla" joka parhaimmillaankin taisi jäädä sinne 160-180 asteen paikkeelle yhteensä n. 2-2,5h.

Kaikki syötiin kuulaassa syyssäässä ulkosalla. Lienee niitä viimeisiä ulkona istuttuja lounaita nämä.