Rapeat, belgialaistyyppiset hapanjuurivohvelit

Mä olen vihdoin, melkein neljänkymmenen viiden vuoden kypsässä isässä oppinut paistamaan vohveleita. Eipä siihen kauaa mennytkään. Vihdoin olen oppinut paistamaan niitä sillä tavalla, että voita ei valu pitkin pöytää ja keittiö ei ole täynnä savua. Kiittäminen tästä on rakasta systeriäni, joka teki meille I:n kanssa näitä kun käytiin kylässä Kangasalla aikana ennen koronaa. Tästä taikinasta tulee ihan mahtavia belgialaistyyppisiä vohveleita eikä vohvelirautaa tarvitse voidella ollenkaan paistaessa.

Sen lisäksi että nämä ovat ihanan sotkuttomia, niistä tulee myös käsittämättömän rapeita ja hyviä. Makua riittää, koska näihin on laitettu hapanjuurta ja tietysti voita. Ohjeen systeri oli löytänyt jostain hapanjuurileipurit- ryhmän viestiketjusta viime talvena. Eli jos joku nyt tunnistaa oman ohjeensa ja haluaa nimensä mainittavaksi, laittakoon viestiä niin lisään krediitit kohdilleen. :) Nämä ovat ihan upeita vohveleita, kiitos kehittäjälle! Lisäksi nämä ovat vielä munattomiakin, eli ei haittaa jos kaupassa ei ole päässyt nyt just käymään. Ainoa juttu, mikä pitää muistaa on että laittaa taikinan tulemaan jo illalla, niin se ehtii jäähtyä ja tekeytyä vielä yön yli. Aikaa näille kannattaa antaa. 

Näitä voisi kai tehdä ns. jämäjuurestakin, mutta mä olen yleensä tehnyt niin, että kun leivon leivän aamulla ja juurta jää, lisään purkkiin jauhoa ja vettä ja jätän pöhisemään vielä muutamaksi tunniksi. Myöhemmin alkuillasta laitan vohvelitaikinan tulemaan aamua varten.  

Annos on aika iso ja meille kolmelle puolikkaasta annoksesta tulee sopivasti kaksi vohvelia per kärsä. Näin nopeasti laskien ja vohveliraudan koosta riippuen koko annoksesta tullee siis 12-14 vohvelia. Vohveleiden kanssa tarjoan yleensä maustamatonta turkkilaista jogurttia, hunajaa ja marjoja. Nyt tämän koronan aiheuttaman kotoilun aikana on hyvä syödä pois marjoja pakkasesta. Meillä oli tänä aamuna vadelmaa ja mustikkaa. Vaikka aika on nyt tämmöistä mitä on, sanoin pikkumiehellekin että koitetaan nyt nauttia siitä mitä on; yhdessäolosta. Pysykää turvassa ja kotosalla sillä juuri nyt koti on paras paikka <3

Hapanjuurivohvelit (n. 12-14 kpl) 

150g sulaa voita 

375g täysmaitoa (tai kerma-maitoseosta jos ei ole täysmaitoa)

375g vettä 

200g vehnäjuurta

1 rkl sokeria

1 tl suolaa 

450g vehnäjauhoa

Sekoita kaikki aineet keskenään ja anna taikinan seistä huoneenlämmössä yhden tunnin ajan. Laita sitten kulhoon kansi tai kelmu ja anna taikinan levätä yön yli jääkaapissa. Paista vohvelit levon jälkeen.

Huom! ainakaan meillä vohvelirautaa ei tarvitse rasvata erikseen vaan hyvin irtoaa ilmankin, mutta silloin rasvaa pitää oikeasti olla myös maidossa. Sinisellä maidolla tehtynä sain vohvelin jämähtämään rautaan tosi tiukasti kun en voidellut rautaa. 

Nauti jogurtin(tai kermavaahdon, jäätelön, mascarponen tai muun herkun), hunajan ja marjojen kanssa. 

Pannukakut blenderissä

Ihan kaikkea, mitä netistä lukee, ei ehkä kannattaisi uskoa. Tai no, miten sen ottaa; ihan hyviä näistäkin lopulta tuli. Joka tapauksessa kun eilen aamulla mietn mitä hyvää ja vähän luksusta sitä keksisi aamupalaksi löysin netistä Nigellan amerikkalaisten aamiaspannareiden ohjeen jossa kaikki vaan kasataan blenderiin, surautetaan taikinaksi ja kaadellaan blenderistä pannulle.

Laitoin blenderin pohjalle purkin valkosuklaa-limettirahkaa ja maustoin taikinaa hieman kanelilla, muskotilla ja maustepippurilla

Tietysti minä vähän tuunasin taikinaa rahkalla ja sekin varmaan aiheuttaa omat ongelmansa. Myöskin Nigellalla todennäköisesti on parempi blenderi kuin minulla; kenwoodin blenderi olisi varmaan toiminut paremmin mutta olin laiska ja käytin tätä vanhaa; sen laitan surutta tiskariin. 

Jauhojen sekoittuminen kunnolla massaan oli meillä vähän ongelma. Vaikka laitoin kaikki märät aineet pohjalle, ajoin blenderiä kauan ja kääntelin jauhoja lopulta lastalla mukaan, taikinaan jäi muutamia klimppejä. Mutta sinänsä jos se ei haittaa, homma toimi yllättävänkin kivuttomasti. Ja onhan se nyt aika hauskaa, kun blenderiin voisi pudottaa vaikka banaanin jos haluaa banaanipannukakkuja, tursottaa hieman hunajaa tai tuunata taikinaa mausteilla; surrrurrrurr.

Lienee myös tottumuskysymys, haluaako JA OSAAKO lettutaikinansa kaataa kannusta pannuun vai ei. Allekirjoittaneella oli vähän vaikeuksia osata laittaa oikea määrä; välillä taikinaa hulahti ihan liikaa, välillä liian vähän.

Illaksi vieraita; tein karamellisoidun valkosuklaakastikkeen jo aamulla...

Mutta hyvin maistuivat tuoreiden mansikoiden ja karamellisoidun valkosuklaakastikkeen kanssa jota paahdoin vierasvaraksi aamulla; illalla olisi tulossa ystäviä syomään ja tämä jätskinpäällinen tai näemmä nyt letunkin päällinen on nousussa meidän huushollissa ;)

Mutta se taas oli ihan ihastuttavan hyvin sanottu tuolta keittiöiden kuningattarelta, että pannukakku pitää kääntää siinä vaiheessa kun se alkaa kuplia ja halkeilla. enpä ollut ajatellut että sen voisi noin kätevästi ohjeistaa. Ja kun pannari on käännetty, kääntöpuolen kypsymiseen menee paljon vähemmän aikaa kuin aluksi, ehkä minuutin verran.  

Kokeilkaa omalla vastuulla; Nigellan blenderipannarit.

Pannukakut blenderissä

1 rkl leivinjauhetta
hippu suolaa
1 tl hienoa sokeria (lisäsin määrää pariin ruokalusikalliseen koska halusin makeita lettuja)
2 suurta luomumunaa
30g sulatettua ja jäähdytettyä voita
3 dl maitoa
225g vehnäjauhoa
(lisäsin teelusikallisen kanelia, n. 1/2 tl muskottia ja rouhin vähän maustepippuria myllystä) 
voita paistamiseen


Laita kaikki aineet blenderiin ja aja massa tasaiseksi.

Kaada lettutaikinaa voideltuun, kuumaan pikkulettupannuun ja paista pannukakkuja kunnes ne alkavat kuplia ja halkeilla.

Käännä ja paista toinenkin puoli kainiin väriseksi; ehkä minuutin verran.

Tarjoa tuoreiden masikoiden ja karamellisoidun valkosuklaakastikkeen kanssa.

(p.s. Jos lisäät taikinaan rahkaa tai muita makuaineita, kannattaa lisätä rahka tms vasta lopuksi, kun taikina on jo sekaisin. Jos lisäät purkin rahkaa, tai jotain muuta hapanta lisää myös yksi muna ja korvaa osa leivinjauheesta soodalla. )

Avattua munakoisoa, mozzarellaa ja kaneli-sahramitomaatteja

Yksi mielestäni hauskimmista ja erilaisimmista ruuista viime viikonlopun cateringiin syntyi puoliksi vahingossa. Lisäksi siitä tuli vahingossa kevyttäkin (!). Olin siis tekemässä miehille brunssia johon kuului chili sin carnea eli vähän molehenkistä papuchiliä jota oli tarjoitus tarjoilla lihansyöjille edellisillan lihojen kanssa. Liha oli grillattua entrecotea, jonka suikaloin ja marinoin tarjolle pomegranate molasses-sitrushässäkällä. Se kaikki oli ihan hyvää, mutta varsinaisesti pöydän kuningattareksi nousi avattu munakoiso.

Löysin kaupasta hassuja tortillalattukuppeja; osoittautui että niistä oli helppoa syödä aluksi ja lopuksi, mutta keskivaiheella oli haastavaa; ehkä tarkoitus on, että niistä syödään ensin haarukalla? Kumkvattimaiset pikkulimet jotka voi syödä kokonaan olivat V:n löytö.

Minulla OLI alunperin menua kirjatessani ajatuksena tehdä siitä plenty moresta yksi pahi-resepti, mutta koska minulla ei sitten ollutkaan currylehtiä, sitruunaruohoa eikä oikein muitakaan olennaisesti makuun vaikuttavia mausteita - se jäi. Ja siitä se onnellisten vahinkojen sarja sitten lähti tapahtumaan.

Munakoisot revitään auki kuumana

Olin aiemmin edellisellä viikolla flunssaisena flunssaisen lapsen legoprojektia vahtiessa tuijotellut telkkarin ehtymätöntä hömppävirtaa. Jossain Jamien 15 minuutin ruokien jaksossa Jamie kypsensi ensin munakoisot kokonaisina ja repi sitten auki. Auki revitty munakoiso laitettiin pannulle paistumaan, jolloin kuori saa rapsakan paistopinnan. Koska munakoiso kypsennetän kuori päällä, lihasta tulee ihan pehmeää, mutta munakoiso ei kuiva vaikkei siihen ajetakaan desitolkulla öljyä. Tekniikka oli minusta ihan tosi oivallinen joten adoptoin ajatuksen lennosta.

Sitten munakoisojen nahka paistetaan rapeaksi.

Ja niinpä siinä kun se papuchili hautui uunissa, nakkasin sinne myös öljyllä sivellyt munakoisot kypsymään läpi.

Kun munakoisojen pinta sivellään öljyllä vain kevyesti, lämpö johtuu paremmin mutta munakoiso ei ui öljyssä vaan lopputulos on ilmava.

Tästä ruuasta tuli ihanan pehmeää, raikasta ja yllättävän kevyttä. Yleensähän munakoiso tahtoo olla tosi öljyistä ja raskasta, mutta tässä olemus oli ihan toisenlainen. Lisäksi minulla oli sahramilla ja kanelilla maustettuja puolikuivattuja tomaatteja joiden ohjeen löydät täältä, hyvää mozzarellaa ja viimeisiä itsekasvatettuja basilikan lehtiä. Nuo kaneliset ja sahramiset tomaatit ovat ihan erinomaisia tähän, koska pehmeä, melkein poutapilvimäisen pehmeä munakoiso tarvitsee jotain makua oheen ja kermainen, kylmä mozzarella kruunaa koko setin.

Laita munakoison lihalle myös suolaa, jotta se maistuu hyvälle.

Minä tykkäsin tästä ihan hirveästi tällaisenaan, mutta jos nyt jotain olisin lisännyt, niin jotta se basilikan maku olisi paremmin tullut läpi, olisi varmaan kannattanut surauttaa öljystä, valkosipulista,  basilikasta sekä ripauksesta suolaa ja pippuria pestomainen yrttitahna jota olisi sipaissut kevyesti munakoison pintaan.

Muistaakseni Jamie kaatoi munakoison päälle jonkinlaisen currykastikkeen ja lampaanpaloja ja V lähti visioimaan miten munakoisoon voii hyvin laittaa jotain maustettakin, sipaista hieman öljyä ja paistaa tai paahtaa grillivastuksen alla toiseenkin puoleen vähän väriä.  

Joka tapauksessa tämä oli minusta tosi hyvää ja voin lämpimästi suositella kaikille, joiden mielestä munakoiso on aivan liian rasvaista ja niillekin vaihteluksi, jotka pitävät munakoisosta kaikissa sen muodoissaan. :)

Avattua munakoisoa, mozzarellaa ja kanelitomaatteja (n. kuudelle)


Tee pellillinen kaneli-sahramitomaatteja etukäteen valmiiksi.
oliiviöljyä öljyä voiteluun ja (hyvää oliiviöljyä) annoksen viimeistelyyn
6 pientä munakoisoa (sellaisia puolikkaan kokoisia löytyi kaupasta)
2 palloa hyvää bufalamozzarellaa
kourallinen tuoretta basilikaa
hyvää pestoa tai vielä mieluummin itse tehtyä basilika-öljytahnaa
suolaa ja pippuria

Sivele munakoisot öljyllä ja laita ne kokonaisina uuniin kypsymään niin pehmeiksi, että ne on suht vaivatonta repiä auki n. 50-60min 180 C - siinä n. puolessa välissä munakoisot kannattaa kääntää ja tarkistaa, vaativatko ne vielä pitkään.

Revi munakoisot auki jättäen puolikkaat kiinni kannastaan. Nosta munakoiso tai kaksi kuumalle teflonpannulle jossa on hieman öljyä (ja haluttaessa mausteista) ja anna sen paistua nahkapuolelta jolloin naka rapeutuu ehkä n. 5 min?

Nosta sitten munakoisot tarjoiluastiaan ja toista lopuille.

Sipaie munakoison auki revittyyn pintaan halutessa hieman basilikatahnaa, rouhi suolaa (on tärkeää että laitat suolaa munakoisoon!!) , pippuria ja ripauta muutama tomaatti jo suoraan munakoison lihan päälle jotta makua imeytyy munakoisoonkin. Revi sitten pinnalle mozzarellaa, korstele basilikan lehdillä, tomaatella ja lorauta hieman hyvää oliiviöljyä.

Kehnäsieniä, munakokkelia ja paria useampi sana mahtavasta Suomen Sieniseurasta

Jos olisin britti, aloittaisin varmaan tämän jutun sanomalla "It's a humble dish, but fit for a king". Tuo kyseinen lontoonkielinen lause tarkoittaa, että vaikka ruoka ei itsessään kummoiselta kuulostakaan, siinä on suuren herkun aineet. Ja toden totta - minulle ennestään tuntematon kehnäsieni on jollain tavalla niin ihmeellisen ihana, uusi tuttavvuus joka sopii ihan mielettömän hyvin munakokkelin pariksi. Mutta ennenkuin mennään siihen munakokkeliin ajattelin vähän avautua siitä, miten minä ja kehnäsieni (sekä muutama muukin uusi sieni tänä syksynä) löysimme toisemme. Ja kyllä, tähän juttuun liittyy myös Suomen Sieniseuran facebook - ryhmä.

Nämä kehnikset pääsivät paistumaan ehkä piirun verran liian kuumalla pannulla.
Liian kuuma pannu polttaa helposti voin ja sienien herkkä maku kärsii.

Kaikki oikeastaan alkoi siitä, kun facebookfeediini aloi pompsahdella Suomen sieniseuran postauksia; jotkut tutut olivat liittyneet Sienseuran facebookryhmään ja tykänneet kuvista joita sinne oli postattu. Kiinnostuin ryhmästä ja aloin minäkin sitten seurailla sieltä puskevia sienikuvia. Ja koska on ollut ihan poikkeuksellisen satoisa sienivuosi, toinen toistaan hurjempia saaliskuvia on riittänyt valtava määrä. Enkä minä ollut ainoa, joka ryhmään halusi mukaan; ryhmän koko taisi tänä syksynä moninkertaistua kun kaikki sieniin hurahtaneet valuivat ryhmään viimeistään sen jälkeen kunYle uutisoi siitä.

Ja jos joku nyt tämän postauksen myötä ryhmään halajaa, niin suosittelen lämpimästi, mutta yhtä lämpimän kehottavasti komennan ennen liittymistä myös lukemaan vaikka vaan sen johdanto - kappaleen ikivanhasta, mutta edelleen ERINOMAISEN pätevästä ohjeesta joka on aikoinaan kirjoitettu sfnet uutisten nettietiketiksi. Harrastajaryhmässä pätevät monet tuossakin esitetyt asiat; etenkin se että viisas katsoo ja "kuuntelee" ennenkuin täyttää ryhmän kysymyksillään ja kommenteillaan. Ja kuten aina nettiä lukiessa, muista lähdekritiikki; kaikki tieto mitä internetissä liikkuu ei ole välttämättä oikein tai koko totuus asiasta.

Mitä minä sitten olen sieniseuran ryhmää seuraillessa oppinut on, että esimerkiksi wikipedian sieniartikkeielihin kannattaa tosiaan suhtautua varauksin; siellä voi olla suuriakin virheitä koska sitä voi muokata kuka vain. Kun uutta sientä opettelee tuntemaan kannattaa googlettaa monta erilaista lähdettä ja vertailla niiden tietoja. Eviran sivulta kannattaa katsoa sienen tuntomerkit ja näköislajien nimet sillä viranomaisena Eviralla ainakin on velvoite jakaa 100% oikeaa tietoa. Jos nyt jotain toivoisi, niin Eviran sivulla olisi kiva jos olisi joko kuva sienestä ja näköissienistä tai ainakin linkit näköissienten tunnistamiseen suuntaavaan sivustoon josta kuvia löytyy. Hyviä ja myös mobiilialustalla (lue: myös metsässä)  kiitettävästi toimivia kuvallisia sivuja löytyy kuitenkin paljon ja ehkä yhdeksi suosikikseni on Eviran ja Arktisten aromien ohella kohonnut suomenluonto.fi sivusto, jossa sieniseuran sivuillakin ilmeisesti kommentoiva Lasse Kosonen vastailee sieniin liittyviin kysymyksiin. Artikkelien tyyli on ainakin omaan pirtaani sopivan levollinen, käytännönläheinen ja kokemusta uhkuvan perusteellinen. Myös lajituntemuksen oppimisympäristö Pinkka on ok tietojensa puolesta, mutta jotenkin vaikeammin lähestyttävä eikä niin helposti muistettavia assosiaatioita tarjoava.

(Ruoka)sienten tunnistuksen avuksi on saatavilla myös sovelluksia (ainakin androidille) puhelimeen joilla aloittelija pääsee (ilmeisesti) jo pitkälle - minä en ole saanut aikaiseksi ja kuljenkin metsässä pieni taskukokoinen sienikirja mukanani mutta moni on ryhmässä näitä sovelluksia kehunut.

Kehnäsienen muoto ja väritys vaihtelee sen iän ja kasvupaikan mukaan. Tässä nuorehkoja yksilöitä. Postauksen ensimmäisessä kuvassa myös yksilöitä joissa lakki on kokonaan auki.

Henkilökohtaisesti ehkä suurin hyöty tuon sieniseuran ryhmän seurailusta on ollut se, että katselemalla kuvavirtaa oppii vähitellen miten erivärisiltä saman sienilajin eri yksilöt voivat näyttää, millaisissa paikoissa ne kasvavat ja mitä hyviä tuntomerkkejä sienissä on. Minulle Kehnäsieni oli täysin vieras ennen tuon ryhmän vakoilua enkä usko, että olisin osannut sitä edes tutkia metsässä jollen olisi tunnistanut että kyllä, tämä näyttää nyt samalta kuin ryhmään muiden postaamat kuvat.Vastuu tunnistuksesta ja sienen keräämisestä on kuitenkin aina sienen poimijalla, mutta sienisilmäänsä voi harjoittaa myös katselemalla niitä kuvia. Väitän, että kun kuvia katselee paljon, saman sienen tunnistaminen metsässä helpottuu ihan olennaisesti ja sitten lopulta löydettyään  sienen metsästä voi tutkia mitä piirteitä sienessä on, tarkistella netistä ja vähitellen varmistua siitä, että sieni tosiaan on se, miksi sitä epäilee. Sienien poiminta ja uusien lajien opettelu vaan on jonkin verran pedanttista luonteenlaatua vaativaa hommaa.

"Herranjestas, lumipallo keskellä kesää!!"
"No, kasvitieteilijää se ei liikuta."
                                                             - Hemuli

Itseni kaltasten aloittelijoiden palavan sieni-innostuksen ja uutuudenviehätyksen keskellä on kuitenkin tärkeää myös muistaa, että kuten kaikissa harrastelijaryhmissä, myös Sieniseurassa on mukana ns. tosiharrastajia. Tarkoitan, että mukana on ihmisiä, jotka ovat muumien Hemulin tavoin harrastaneet asiaansa pitkään, monet lapsesta asti. He ovat valmiita uhraamaan poikkeuksellisen paljon omaa vapaa-aikaansa löytääkseen erikoisen sienilajin ja hankkiutumaan sen luo vaivojaan säästelemättä. Samat ihmiset saattavat kirjoittaa sienikirjoja, joita me voimme kaupasta ostaa ja käyvät vetämässä sieninäyttelyitä ja opastettuja kierroksia joko harrastuksena tai työkseen. Ja vaikka he ovat ystävällisiä ja avuliaita, voin hyvin ymmärtää että saman herkkutatin tunnistaminen noin viidennestäsadannesta ryhmään postatusta saaliskuvasta voi alkaa kypsyttää. Lisäksi ryhmän tarkoitus EI ole tarjota tunnistuspavelua vaan kyseessä on harrastajaryhmä, jossa toki mielellään autetaan, mutta kannattaa pitää mielessä että se ei ole ryhmän tarkoitus. Hemulin tavoin he ihailevat sieniä niiden monimuotoisuuden, kauneuden tai tieteellisen erikoisuuden vuoksi. Ihan sienien itsensä takia, siis. Tämän vuoksi kaikki ryhmään postatut sienet eivät ole syötäviä, eikä niin ole tarkoituskaan. Juuri tällaiset heikot viestit oppii havaitsemaan kun ryhmää seurailee pidempään. Tällaisen tosiharrastajan bongaaman erikoisen tai harvinaisen sienen kuvaan kun innokas ja liian nopealla näppissormella varustettu aloittelija leipoo kysymyksen "pannuun vaan?" saa aloittelija kyllä varautua ottamaan niskaansa kylmää kylpyä ja sanoisin että ihan aiheesta. ;) Vaikka meikäläistä kieltämättä eniten kiinnostaa metsäsienten siirtäminen pannun tai padan kautta lautaselle kunnioitan ja haluan antaa tilaa harrastuneisuudelle joka suuntautuu toisin. Ilman harrastajia meiltä puuttuisi monta sienikirjaa, kurssia ja taiteellista sienikuvaa.

Sitruunapaneroidun turskan pariksi kokeilin tehdä hunajamelonista ja kenhiksistä lisukkeen. Ihan hyvää, mutta karamellisiksi paahdetut uunijuurekset ja ehkä pähkinät olisivat vielä parempi kaveri. Sitä kokeilen varmaan tänään.

Mutta; olenpahan nyt tällä oheisella tekstilläni ainakin yrittänyt kantaa vastuuni siitä, että kehun Sieniseuran ryhmää blogissa. Se on hieno ryhmä ja nostan hattua kaikille siellä toimiville aktiiveille.  Ja näin sanoen kiitän suuresti kaikkia siellä kuvia jakaneita siitä, että uskaltauduin poimimaan kehnäsieniä. Niissä pöytäämme on laskeutunut taas yksi upea, suomen luonnon ilmaiseksi meille antama herkku.

Kun olen syönyt lähinnä tatteja, suppiksia, kantarelleja sekä rouskuista tehtyä sienisalaattia ja korvasienikastiketta olin todellakin yllättynyt miten erilaiselta kehnäsienet voivatkaan maistua. Niissä on ihan omanlaisensa herkkä ja upea maku ja olen ihan intopiukassa siitä, mitä kaikkea niistä voikaan vielä tehdä.

Kehnäsieni kannattaa jättää tällätavoin kullanruskeaksi paistettaessa; sen upea maku korostuu mutta ei peity.

Kehnäsieni kuulemma jakaa mielipiteitä, koska sen maku on mieto ja jollain tavalla hieman parfyymisen makea, mutta minusta se oli ihan absoluuttisen herkullista ja tämä sieni kannattaa tosiaan oppia tuntemaan.

Se ei lopulta ole vaikeaa, mutta se vaatii tarkkuutta, että kaikki tuntomerkit täsmäävät. Suomenluonto.fi:n kirjoitus kehnäsienestä on mainio ja kannattaa ehdottomasti lukea täältä. Lohdullista ainakin itselleni oli, että Eviran sivuillaan listaamat näköissienilajit eivät mikään ole tappavan myrkyllisiä vaikkei niitä syötäväksi suositellakaan. Koostan vielä oheen oman muistilistani tunnistuksen tärkeimmistä kohdista;

1. Kehnäsienen ruotsinkielinen nimi on  "mormors nattmössa" ja muorena sen lakki muistuttaa tosiaan isoäidin yöhattua jonka reunassa on ryppylanka tai samaan tapaan tehtyä suihku- tai keittäjän hattua. Vanhemmiten lakki aukeaa sateenvarjomaiseksi ja näyttää siksi tosi erilaiselta kuin nuori sieni. 
2. Vaaleanruskean lakin pinnalla on kuitenkin aina helmiäishohteiselta vaikuttavaa "keijukaispölyä" eli kehnää. Vanhemmalla yksilöllä sitä voi olla vähemmän, mutta nuoret ovat usein ihan sen peitossa ja näyttävät todella helmiäishohteisilta. 
3. Sekä nuorilla että vanhoilla yksilöillä on jalassa helposti irtoava rengas, josta sieni lienee saanut englanninkielisen nimensä "Gypsy" eli mustalainen. Kehniksiä keräillessäni laulelinkin metsässä "kultaisia korvarenkaita" ;) Nuorilla yksilöillä rengas saattaa olla lakin reunassa vielä kiinni. Halkaise sieni ja katso, onko sienellä rengas vai ei. Kuulemma muilla seitikeillä ei ole tällaista selkeästi irtoavaa rengasta ja se on todella hyvä tuntomerkki.
4. Renkaan yläpuolella kehnäsienellä on valkoinen, eri kiiltoisuuksista muodostuva "revontulikuvio" sen huomaa kun sientä pitää kädessään ja kallistelee sitä valossa. Revontulella tarkoitetaan sellaista epämääräisen siksak- tyyppistä himmeäkiiltoista ja epäsäännöllistä kuviota. 
5. Kehnäsienen heltoissa on epäsäännöllinen heikko sahalaita. ei se siis mitään pistosahaa muistuta, mutta kun heltan reunaa tiiraa tosi tarkkaan huomaa kyllä että se lainehtii kuin venäläisten vanhojen talojen koristeelliset räystäslautojen reunat tai tylsä sahanterä.
6. Kehnäsienellä EI koskaan ole tuppea jalassa, ihan siellä maanrajassa. Kaiva siis tunnistettaessa sieni aina kunnolla ihan rihmaston reunasta asti irti ja varmistu, ettei tuppea ole. Tupella tarkoitetaan tuluskukkaromaista kerrosta sienen "nahkaa". Valkoisella kärpässienellä (ja muutamalla muullakin myrkkysienellä) joka on tappavan myrkyllinen on tuppi. Niitä ei kannata kerätä edes vahingossa.

Joten ei muutakuin metsään etsimään vaaleanruskeaa maasta pilkistävää sientä jossa on keijupölyä, rengas, revontulia ja sahalaita heltoissa. Ja kun tuppeakaan ei löydy, kehnishän se siinä.

Kehnäsientä ei suositella kuivattavaksi kuin korkeintaan nuoret yksilöt, mutta sen voi pakastaa kun haihduttaa nesteet kuivalla pannulla vähemmäksi ja pysäyttää entsyymitoiminnan.

Palaan varmasti sen valmistusvinkkeihin vielä uudelleen ja uudelleen, mutta tässä vaiheessa opittua on jo se, että vaikka kehnäsieni on parhaimmillaan pannulla voissa paistettuna ja se sopii upeasti ihan tavallisen munakokkelin päälle tehden siitä kuninkaiden herkun, sitä ei kannata paistaa ihan mustaksi liian kuumalla pannulla. Paras tulos saadaan kun pannu on kuuma ja voi on sulaa kun laitat sienet pannuun, mutta vahdi että ne muuttuvat kullanvärisiksi paistopinnastaan, käännä ja paista nopeasti toinenkin puoli. Kehnäsieni on kolmen tähden ruokasieni jota Evirakin suosittelee jopa marinoimaan raakana, niin että ei kannata stressata siitä onko se kypsää vai ei. Pienet maillardit riittävät korostamaan sienen upeaa makua.

Mimmu, toivottavasti tästä postauksesta on hyötyä sinulle ja uskaltaudut etsimään kehniksiä nyt paremmin kuin sillon kun juteltiin puhelimessa. :) Ja kaikki muutkin, menkää metsään, etsikää, varmistukaa ja nauttikaa tästä satoisasta, yleisestä ja kertakaikkisen upeasta sienestä. Niitä löytyy vielä runsaasti.

Kehnäsientä ja munakokkelia 

kehnäsieniä
voita
pippuria
suolaa

munia, n. 1 per ruokailija + 1-2 ylimääräistä
loraus kermaa
kunnon nokare voita

Halkaise nuoret kehnäsienet jalkoineen, vanhoista sienistä joissa on jo kovettunut jalka käytä vain lakki. Jos jalka on pieni eikä vaikuta puisevalta, voit paistaa koko sienen.

Kuumenna pannu ja laita siihen nokare voita. Paista sienet kauniin värisiksi suht kuumalla tulella, mutta ei niin että voi palaa ja mustuu vaan niin että voi jää pähkinänruskeaksi ja herkulliseksi.

Mausta suolalla ja pippurilla ja jätä sivuun odottamaan.

Laita teflonkasariin munat, joista voit vatkata rakenteen hieman rikki puuhaarukalla. Laita kasari tulelle ja sekoita munakokkelia kunnes kananmunat alkavat hyytyä ja seos alkaa olla kokkareista mutta ei vielä kuivaa. Tässä kannattaa olla tarkkana - lisää kerma vasta kun kokkeli näyttää juuri sopivan kostealta syötäväksi.

Loraus kermaa, tuli pois, sekoitus ja ihan lopuksi lisää nokare voita. Sekoita kunnes voi on sulanut ja sekoittunut kokkeliin. Mausta suolalla ja pippurilla ja tarjoa kehnäsienten kanssa.

Halutessaan annoksen voi koristella ruohosipulisilpulla.

Sodexhobrunssilla Hämeenkylän kartanossa (a.k.a lähibrunssien bongausta)

Heräsin miesteni välistä sunnuntaiaamuna kuin ruusunen sadan vuoden unestaan. Olo oli pöppöröinen mutta pitkästä aikaa levännyt. Aurinko paistoi ikkunasta sisään ja tiesin että kello on varmasti jo paljon. Mutten mitenkään voinut kuvitella, että pikkumieskin tuhisisi vielä puoli yhdentoista aikaan ja hieraisin toisenkin kerran silmiäni mikron digitaalista näyttöä tiiratessani: kyllä, 10:27 ja me olemme nousemassa ilman kiirettä.

Plussaa: tarjolla oli sekä maustettua että maustamatonta jogurttia sekä hauskaa pähkinämysliä.

Mutta ne unet tulivat niin tarpeeseen. Ja koska olo oli raukean laiska ja onnellisen hidas eikä kelikään kurjempi tuumasin V:lle että päästäisiinköhän me jonnekin brunssille vaikka onkin koulujen päättäjäisviikonloppu. Ja päiviteltyämme hetken Espoolaisen brunssitarjonnan olemattomuutta V bongasi Vantaalta, mutta kuitenkin meitä suht läheltä Hämeenkylän kartanon brunssin. V tosin mainitsi Sodexho, joka sai kylmät väreet menemään selkäpiitäni pitkin, mutta ruokalistaan oli naulattu sen verran monta klassikkoa, että ajattelin paikan kuitenkin olevan kokeilun arvoisen. Nyt oli kumminkin jo melkein lounasaika, niin että brunssi sopisi tähän aamuun kuin nenä päähän.

Mietin miten aloittaisin tämän kertomuksen Sodexhon brunssista ja mielessäni pyöri yksi iso kysymys; kehtaanko kirjoittaa jutun jossa sanon ruuan olleen keskinkertaista koska paikan palvelu oli jotain ihan järjettömän hyvää. Oikeasti; melkein hävettää koska henkilökunta oli niin ihanan lämmintä, aurinkoista ja auttavaista. Kun voi oli loppunut ja V kysyi voisiko sitä saada lisää noutopöytään, henkilökunta paitsi lupasi toimittaa voita välittömästi lupasi tuoda sitä PÖYTÄÄMME myös, että meidän ei tarvitse odotella ja ettei ruokamme jäähdy. Sama toistui toisen tarjoilijan kanssa, joka huomasi kahvin loppuneen juuri V:n mennessä hakemaan kahvia. Meille tuotiin pöytään kahvi. Ja ylipäätään; henkilökunta katsoi silmiin, hymyili ja oli koko ajan avoimen ja vastaanottavaisen oloista. Joka liikkeestä huokui:"voisinko jotenkin olla avuksi", "onko teillä jotain mielessä". Näemmä aktiivisen ja positiivisen palvelun voi toteuttaa suomessakin niin, ettei silti tunnu kuin tarjoilijat olisivat iholla. Ainoa pieni miinus tuli siitä, että koska paikka oli täyteen myyty meille alettiin järjestää pöytää vasta kun kävelimme ovesta sisään. Sinänsä OK, mutta me olimme kuitenkin soittaneet ja tehneet varauksen tuntia aiemmin. Mutta kyllä, palvelu yllätti superpositiivisesti.

Salaattipöydän raaka-aineissa oli paljon tuoreita, hyviä juttuja, mutta kokonaisuus oli sekava ja vähän mautonkin.

Mutta se ruoka. Niinh, se ruoka.

Pääruuat olivat pettymys, vaikka niitäkin oli monenmonta.

Me oikein mietimme V:n kanssa että mikä meni pieleen. Jotenkin paikasta huokui se, että kyseessä on konferenssihotelli ja henkilökunta on tottunut "ruokkimaan" konferenssivieraita. Konferenssien järjestäjillehän ruoka on lähinnä kulu; ihmisiä on ruokittava jotta 4h voimapisteiden väläyttelyn jälkeen he jaksavat vielä istua toiset 4h katselemassa välkkyviä voimapisteitä.

Pääruokapöytä oli runsas, oikeastaan on vähän vaikeaa ymmärtää miten se olikin niin ei-innostava.

Kasvispiirakka oli hyvää, mutta sian ja kanan olisin vaihtanut mieluusti vaikka yhteen johonkin, missä on makua ja ideaa.

Todennäköisesti brunssi on pistetty pystyyn kun kartanolla on huomattu, ettei kukaan tarjoa Espoossa brunssia 30km säteellä, joten homma varmaan voisi lentää. Valitettavasti keittiö ei vaan osaa "vaihtaa luovalle vapaalle" sunnuntaibrunssin kanssa vaan se menee vähän samojen "palkan aiheuttamien pakkoliikkeiden" kurssilla kuin epäilemättä arkinen Sodexho - lounas.  Mutta kuten V sanoi: "jos meidän (duunin) Sodexho tarjoaisi edes noin hyvää ruokaa lounaalla, olisin ihan ekstaasissa!"

Koska ruoka ei ole maustettua, siitä on kyllä helppoa koota krantummillekin lapsille kelpaavia ruoka-annoksia.

Plussat

• Erinomainen palvelu
• Valinnanvaraa oli paljon
• Parhaita makupaloja ja kivoja täkyjä olivat;  Laadukas Artesaani- ruisleipä, kalat ja niistä etenkin silli, marinoidut vihannekset joissa oli mukana aurinkokuivattua tomaattia, tuoreet salaatit jossa oli paljon erilaisia lehtiä, peruna-papusalaatti joka oli tosinam ja lämminpöydän kasvismunakas. Myös se perunapaistos oli hyvin onnistunutta, jos semmoisesta tykkää ja sitten V kehui että Halloumi oli myös hyvää. 
• Mainittavaa oli myös että tarjolla oli maustamatonta jogurttia (joskaan ei hunajaa sen kanssa!) ja hedelmäsalaattia, jossa oli tuoretta hedelmää.
• Paahtopaisti oli minusta ihan hyvää piparjuurikastikkeen kanssa - vankka klassikko vaikka V olisi tykännyt lihasta vähemmän kypsänä.

 Miinukset

• Valikoima oli liian laaja; koska ruokalajeja oli niin paljon, niistä huokui luonteettomuus ja höyry-uuni. 
• Osa ruuista oli mitäänsanomattomia täyteruokia joista puuttui "jotain": Osa (kuten pääruokapöydän kana) oli köh, (anteeksi) pahaa.
• Muutama tosi hyvä juttu oli pilattu vähällä. Esim. viikunakompottia ei ollut haudutettu tarpeeksi pehmeäksi, viikunapalat olivat kovia ja juuri sopivan kokoiseksi leikattu syntisen näköinen suklaakakku osoittautui pettymykseksi; liian kypsää eikä siitä maistunut laadukas, syvä suklaa vaan kaakaojauhe ja sokeri. Smoothie pienessä lasissa oli kiva idea, mutta sen olisi pitänyt olla hedelmäsmoothie; jogurttinen ei tullut ulos pienestä lasista millään. Lisäksi se oli omituisen makuista. 
• Paikan remontoinnissa oli menty ehkä liiaksi julkisen tilan ehdoilla; paikasta tuli mieleen vähän sairaala vaikka yleisfiilis olikin ihan kiva ja ilmava.

Tuoretta leipääkin oli ainakin kolmea sorttia, mutten tiedä onko mikään niistä itse tehtyä.

Ruokaa oli paljon. Sitä oli minusta suorastaan ihan liikaa. Kaikkea ei VOINUT edes maistaa, sillä ruokalajien määrä oli valtava. Valitettavasti vain useimmista puuttui se minulle tärkein; maku. Mutta jos nyt vertaan sitä kauhubrunssieni referenssisuoritteeseen Midhilliin, Sodexho pesee Midhillin 10-0. Ruoka oli tuoretta, monipuolista ja pääosin syötävää - olipa joukossa muutama tosi hyvä ja laadukas johtotähti ja takuuvarma klassikko. Ja toim. huom. hakiessani ruokaa tiskien luona kuulin kyllä monien vieraiden huokailevan ihastuksesta kuinka monenlaista täällä oikein onkaan. Mehujakin oikein kolmea sorttia sellaisissa buffalehmissä joita voi lypsää. Ja mehu oli luomua, vaikka valitettavasti tuorepuristettua se ei sitten ollutkaan.

Mutta kysehän on siitä, mihin sen riman asettaa ja meidät on pilattu hyvällä ruualla, tuorepuristetuilla mehuilla, vahvalla kahvilla ja upeilla kokemuksilla (esim. Alia ja bistro o mat) brunsseista. Lapsiperheitä oli paikalla paljon ja he oikeasti vaikuttivat silminnähden tyytyväisiltä.

Kotimaisista juustoista plussaa, suklaapiirakka kaakaokastikkeella oli pettymys.

Muutamasta sinänsä kivasta ideasta brunssilla tuli kuitenkin sellainen olo, että kyse ei ole henkilökunnan taitamattomuudesta. Jossain kohdin oli ehkä liiaksikin varmisteltu ja tehty "suomalaiseen makuun" minkä takia ruuasta puuttui se maku. Uskon, että tuolla paikalla olisi edellytyksiä tarjota ihan mahtavaakin brunssia, jopa niin että ne paikalla olleet lukuisat lapsiperheetkin silti tulisivat paikalle.

Mietittiin illalla vielä mitä se "jotain" voisi esimerkiksi tarkoittaa; ehkä ruokalajeja voisi olla kautta linjan kolmasosa vähemmän. Leipäpöydässä voisi olla joku itse tehty, hyvä marmeladi. V sanoi että hapan appelsiinimarmeladi, mutta minusta se voisi olla jotain persoonallista suomalaistakin; raparpeia ja omenaa tai mitä nyt kauden sesongissa on; talvella vaikka porkkana-inkiväärimarmeladia? Mehuissa voisi olla ainakin yksi tuorepuristettu vaihtoehto. Vaikka sitten paketista, mutta olisi kuitenkin. Jenkkibrunsseilta taas voisi varastaa idean parista eripaahtoisesta kahvista; nyt peruskahvi oli aika hirveää, laihaa litkua jonka join koska se minulle erikseen pöytään tuotiin. Mutta mitä jos siellä olisikin vaikka "peruspaahto" ja "ranskalainen, tumma paahto" erikseen? Tämmöinen nirsompikin heräisi kunnolla eikä tuntuisi että juo tiskivettä.

Letut kuvastavat hyvin brunssin yleisilmettä; sinänsä ok, mutta vähän väritön ja mauton. Mitäs jos tuohon olisi lisännyt "oikeaa" suklaata ja sesongin tuoreita marjoja ja jättänyt sitten vaikka paahtovanukkaan tarjoamatta?

Kalat olivat pääosin hyviä, mutta niistäkin olisi voinut jättää jonkin halutessa pois ja laittaa vaikka sen pakollisen, paistetun lohen oheen jonkin luonteikkaan kastikkeen jota voi lisätä tai olla lisäämättä. Salaateissa voisi joko tehdä kaksi loistavaa salaattia tai mennä enemmän salaattibaarityyliin. Nyt salaatteja oli ihan hirveän monta ja oikeastaan vain yksi (tai kaksi) toimi sellaisenaan. Monessa oli myös samoja raaka-aineita vain hieman eri muodossa ja eri tavoin marinoituna joten kokonaisuus oli sekava. Jotenkin selkeyttämällä ja/tai yrtein maustamalla salaattipöydästä olisi saanut aikaan ihan WOW - jutun. Minusta vakionrunssipaikkani Bistro o mat on hanskannut tuon salaattihomman hyvin; siellä on kaksi erinomaista salaattia brunssilla ja muutama "lisuke" joita voi ottaa. Laatua ja ideaa korvaamaan määrää. Koskaan ei silti ole sielläkään kukaan meistä jäänyt nälkäiseksi.

Pääruuissa oli jotain samaa kuin haikaranpesän brunssilla joitain vuosia sitten käyneenä muistelen; niihin ei oikeastaan kannata sekaantua. Tomaattinen kana oli tosi tomaattimurskaista ja suoraan sanottuna aika kamalaa, possussa oli mitäänsanomatonta teollista barbecue - kastiketta ja kaikki maillardit mitä possunrasvalla saisi aikaan puuttuivat. Makkaroita oli paljon mutta ne olivat jotenkin sekalainen seurakunta valmismakkaroita. Niin ja kuivia. Eikä ollut sinappia. (kiti-kiti-vali-vali). Kasvispiirakan pelastivat tuoreet vihannekset ja kerma, voitaikinapohja oli trad enkä edelleenkään suostu itse leipomaan kasvispiirakkaa voitaikinalle. Perunapaistos oli ok, mutta olisi kaivannut kunnon kastikkeen ja lihan viereensä.

Liika on liikaa etenkin kun mikään ei oikeasti ole kovin hyvää.

Tässä kohdin allekirjoittanut tunnustaa piston sydämessään; tähän mäkin niin helposti sorrun juhlissa. V aina tolkuttaa että tee yksi tai kaksi juttua mutta hyvin ja se riittää.  Muttakun... pitää olla sen seitsemän sorttia niin helposti ainakin jokin niistä jää puolitiehen.

Selvästi kuitenkin asiakkaat olivat suht tyytyväisiä ja paikka oli (lakkiaissunnuntaina) buukattu täyteen. Piirun verran alle 30,- per nenä ruokaa oli ainakin riittävästi. Valitsemalla vaan tarkasti mitä ottaa sai tiskistä kerättyä ihan ok brunssin; ongelma vaan on, että maistamatta siitä runsaudensarvesta ei tiedä mikä on tuunattu "miedoksi" ja missä oikeasti on makua. Vaikka en mielelläni jätä ruokaa, pääruokia jäi sillä en vaan halunnut maistettuani enää syödä niitä. Vertailun vuoksi Bistro-o-matin brunssi menee samassa hintaluokassa ja vaikka ruokaa on paljon vähemmän, jotenkin koen saaneeni siellä rahalleni enemmän vastinetta. Vaikka Kirkkonummelle ajaa meiltä melkein puoli tuntia ja Hämeenkylään n. 10 min, uskon silti ajavani sinne Kirkkonummelle jälleen ja taas paljon todennäköisemmin kuin Hämeenkylään.

Kenelle sopii? No, mielestäni niille, jotka arvostavat laajaa valikoimaa ja pelkäävät mausteita. Varmasti lapsiperheille ihan kiva ja hyvällä isolla porukalla toimii varmaan ok. Itselleni jäi WOW - olo palvelusta ja koska paikassa on potentiaalia, hieman turhautuneen masentunut olo ruuasta. Hitsin vitsi, se olisi niin pienestä kiinni.

Brunssi kotona a.k.a kaikkea punajuuresta ja beyond

Minusta on kivaa kokeilla reseptejä ja syöttää sitten lopputulokset ystäville ja tuttaville. Sillä vaikka kaikki ei menisikään aina 100% nappiin, on aina hyvä kun ruuhkavuosien keskellä keksii jonkin tekosyyn nähdä ystäviään. Ja nyt, yllättäen vapautuneen viikonlopun johdosta ajattelin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja huhuilla paikalle muutamia ihmisiä joilla tiedän olevan kiinnostusta outoihin ruokiin, hyvä huumorintaju, rento asenne ja paljon seikkailumieltä :) Niin ja tietenkin koska tapaaminen on ollut to-do - listalla taas aivan liian pitkään.

Taustana tälle brunssin teemalle kerrottakoon, että olen katsellut uutta mehulinkoani jo pitkään sillä silmällä. Nimittäin että tarttis koittaa tehdä sillä jotain muutakin kuin sitrusmehua. Tuo Philipsin laite on nimittäin ihan tappavan tehokas ja mikä tahansa mitä sinne syöttää, mehustuu sekunneissa sellaisen vähän pelottavan Zuih - äänen saattelemana. Ja kyllä, pluspuolella se ON myös helppo puhdistaa. :)

Mutta kyllä minä vähän omaa järjellisyyttäni kyseenalaistin kun valitsin uhriksi juuri punajuuren, joka on paitsi kaunis ja kova, myös käsitellessä julman sotkuava juures. Mutta kun punajuuren kanssa pääsee kuorta syvemmälle kaikki vaivannäkö kyllä palkitaan pehmeän raikkaalla ja kameleonttimaisen monipuolisella makuelämyksellä. :) Ai miten niin tykkään punajuuresta? ;)

Kaikki lähti varmaan siitä, kun bongasin vapun alla Truly Kira - blogista punajuurimimosan ohjeen, jota suunnittelin teke väni vappuna mökillä; laittaisin vaan punajuurisiirappia etukäteen mehustimen kautta ajoon ja siirappi mukaan kylmälaukkuun.

Kiran drinkistä tuli ihan hauska, joskin laitoin ehkä liikaa sokeria siirappiin.
Kannattaa noudattaa Kiran ohjetta eikä yrittää tehdä sorbettipohjaa ja drinkkisiirappia yhtäaikaa... ;)

Ja vaikka kaikki menikin sittemmin Vapun kanssa uusiksi, se ajatus alkudrinkistä ei ollut täysin kadonnut siihenkään mennessä kun aloin koota ideoita brunssille. Tosin, siinä vaiheessa mopo oli jo karannut käsistä kauan, kauan sitten. Ja niin siinä sitten kävi, että mehulinko pääsi töihin ja tein mehua; viidestä suuresta punajuuresta mehua tuli reilu litra josta suunnittelin tekeväni paitsi alkudrinkin myös jälkiruokaa.

Ja kun sanon, että mopo lähti taas karkaamaan tarkoitan tietenkin, että halusimme päästä yhdistelemään brunssiimme viimeaikojn parhaita paloja. Ja se taas tarkoittaa, että...

...ulkona savuaa yön läpeensä ja keittiössä syntyy vuori kippoja ja kattiloita tiskialtaan tietämille...

Taikina menee ulos kylmään kohoamaan hiiiitaaasti... Ja aamun valjetessa uuni väännetään päälle ja tuoksut alkavat hiipiä keittiöön.

Ja kun kaikki tehtävissä oleva oli tehty, kaikki prepattu ja valmisteltu ja uni alkoi painaa silmäluomia, menu alkoi näyttää tältä:

Brunssimenu 

Alkuun

Kiran punajuurimimosaa

Korg Madamesta inspiroituneita pekonikääröjä

Arto Rastaan vuohenjuustopalloja
savustettuja tomaatteja ja lipstikkaa

Vihreä parsasalaatti

Punajuuri-mallassämpylöitä

Butternut-kookoskeitto (painekattilassa)

Pääruuaksi 

Grillikaalia ja homejuustokastiketta

Pulled pork savustimesta

Cous-cousia

Jälkiruuaksi

Munkkeja

punajuurisorbet, sabayon (lebovizin ohjeella) ja ketunleipägranite sekä mansikkaa ja inkiväärimarinoitua pekaania

Ja tietysti itse tehtyä simaa, mehua, kahvia ja shampanjaa.

Ja koska olen vähintäänkin tunnettu epärealistisista suunnitelmistani, menulta karsittiin vielä tunti ennen H-hetkeä yhdet falafelit, karamellisoidut sipulit ja cole slaw ;) Nimim. olisi vaan pitänyt siivuttaa ne sipulit illalla valmiiksi... ;)

Mutten usko kenenkään niiden puuttumista huomanneen, vaikka Merituuli pääsikin vekkuli silmäkulmassaan kuittaamaan että yhtään leikkelettä tai juustoa ei pöydästä löytynyt - kaad damnit! ;)

Pudottelen reseptejä tässä parissa erässä perästäpäin. Ihan kaikesta ei tietysti ole tarkkoja mittoja - kuten esimerkiksi noista punajuuri-mallassämpylöistä.

Punajuuren kuidusta joka jäi mehulinkoon syntyy hauskoja sämpylöitä jotka voi maustaa siirapilla, maltaalla ja fenkolilla. 

Olin puhunut V:lle että leipää pitäisi olla ja että olen vähän suorastaan kyllästynyt pitaleipiin, joiden väliin pulled porkia on nyt sujauteltu useampaankin otteeseen. Ja siinä siivotessaan mehulingosta sitä punajuurimassaa pois, V sanoi että mitä jos sen massan käyttäisi pohjaksi sämpylöille.

Ja minähän olin heti ideaan tarttumassa; ihan täydellinen idea!

Mutta se mitä en tajunnut oli, että koko sen valtavan punajuurimassan käyttäminen yhteen leipätaikinaan tarkoittaa valtavaa leipätaikinaa. Nimittäin kun punajuurista on otettu litran verran nestettä pois, taikinaan pitää lisätä litran verran vettä ja yli kilo jauhoja että taikinaan saa kunnon sitkon. Kuivahiivaa laitoin kylmään nestepohjaan 2 pss. Osan punajuurimassasta olisi varmaan voinut laittaa sivuun ja käyttää johonkin muuhun - vaikka jauhelihapihveihin tai punajuurilettuihin myöhemmin, mutta nyt kun se kaikki meni tuohon taikinaa, sämpylöitä tuli PALJON.

Lisämauksi taikinaan meni semmoinen puolisen toista desiä mallasta, teelusikallisen fenkolia ja desin verran siirappia sekä n. 100g voita loppuvaiheessa vaivaamalla sen pienissä nokareissa taikinan sekaan.

Sitten taikina kohosi yön yli ja paistettiin kuumennetuissa padoissa kuten vaivaamaton leipä. Vartti kannen kanssa riitti löyhästi pakatuille leiville ja 10 lisäminuuttia ilman kantta jotta pintaan sai vähän kuorta. Ja minusta leivistä tuli oikein hauskoja vaikka jossain vaiheessa pelkäsin että niistä tulee liiankin terveellisiä. ;)

Ja kieltämättä, nyt aamulla kun napostelin näitä mustaleimaemmentalin kanssa tuumasin, että ensi kerralla laitan brunssilla näiden sämpylöiden pariksi jonkin vahvemman juuston, sillä hyvin se sopi siihen päälle! ;)


p.s. JOS sitten semmoinen punajuuridrinkki SATTUISI kaatumaan valkoiselle pöytäliinalle, niin huoli pois - pinkki lähtee pinkillä! Vanishin valkoisella kun käsittelee tahran ja ajaa kuudenkympin pesuohjelman niin tahra on tiessään ja liina kuin uusi. Mainoksen uhri tai ei - meiltä löytyy aina purkki vanishia kaapista. :) 

Uppomunat marokkolaisittain

Joskus kesällä, kun yöt ovat pitkiä ja valoisia saattaa käydä niin, että aikuiset päättävät parantaa koko maailman ongelmat yhdellä istumalla. Yleensä neuvonpito on hilpeää, lennokasta ja kiivastahtista, mutta koska urakka on niinkin kunnianhimoinen, sankaritekoon saattaa kulua paljon, paljon aikaa.

Ja vaikkei nälkä, väsymys tai muut maalliset murheet ehkä urotöiden tekijöitä yöllä vaivaakaan, niin aamulla uppomunat, rapeat valkosipulileivät ja hummus ovat kyllä aika varma valinta pöydän ääreen raahautuvalle hiljentyneelle seurakunnalle.

Tämä hauskan erilainen ohje sattui silmiini kun selailin taannoin sitä V:n hankkimaa uutta marokkolaisen keittiön keittokirjaa Moro- the cookbook:ia. Ja koska ohje on perin simppeli, muistin sen periaatteen tuona Kauniina Herran Aamuna kun linnut karjuivat puissa ja suurta nöyryyttä tuntien neuvottelin jääkaappini kanssa aamupalan olemassaolosta.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan turkkilaiseen jogurttiin laitetaan murskattua valkosipulia ja jogurtti notkistetaan tarjoiluastiaan. Sitten päälle tehdään uppomunia, jotka laitetaan köllimään siihen valkosipulijogurttimereen. Päälle paahdetaan rapeita salvianlehtiä voissa ja vielä, jos on chilihiutaleita niin niitä ja suolaa ripsotellaan setin päälle. Minulla ei valitettavasti ollut chilihiutaleita niin laitoin tulista paprikajauhetta, mutta chilihiutaleet olisivat olleet parempi. Tai vaikka ohuen ohut Aji Cristal chilisilppu ihan tuoreena. Ja se salvia on ihan must have juttu - sitä ei voi korvata tai jättää pois, koko ruuan juju katoaa ilman sitä.

Brunssilla tämän kanssa voisi hyvin tarjota sellaisen lampaanliha- hummussetin jonka bloggasin samasta kirjasta taannoin, mutta pelkkä hummuskin toimi hyvin. Nyt en saanut aikaiseksi valkosipulileipää, mitä harmittelin siinä syödessäni tätä hyvän maalaisleivän päällä. Rapsakasta leivästä tulisi täydellistä kontrastia munien ja jogurtin samettiseen konsistenssiin. Toisaalta - rapsakka valkosipulileipä saattoi tuolloin tuntua tarpeelliselta kenties jostain muustakin syystä;)  Eriniä lainatakseni "on niin siistii olla aikuisii". Tai odotas... ;)

Uppomunat marokkolaisittain

n. pari-kolme desiä maustamatonta, hyvää jogurttia
pari valkosipulin kynttä murskana (maun mukaan)
suolaa

uppomuniin
Munia
vettä
etikkaa

Lisäksi
salvian lehtiä
voita
chilihiutaleita tai hienoa chilisilppua

Sekoita valkosipuli ja jogurtti keskenään ja lisää vähän suolaa. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa ja valkosipulia. Huom! valkosipuli voimistuu jos seos seisoo esim. yön yli jääkaapissa. Eli jos tarjoat tämän heti, voit laittaa vähän enemmän valkosipulia.

Kuumenna vettä kattilassa kiehuvaksi. Lisää kunnon loraus etikkaa. Riko muna juomalasiin. Pienennä levy niin, että vesi juuri ja juuri pysyy kiehumispisteessä, pyöräytä reikäkauhalla veteen pyörre ja lumpsauta muna pyörteen keskelle mahdollisimman läheltä veden pintaa. Anna uppomunan kypsyä muutama minuutti, kunnes se pysyy koossa ja nosta se sitten reikäkauhalla valkosipulijogurttiin. Toista kaikille munille.

Sulata voi pannussa ja kun kiehuminen tasaantuu, laita voihin tuoreet, mutta pestut ja kuivatut salvianlehdet. Paista vajaa minuutti, kunnes ne rapeutuvat. Nosta heti talouspaperin päälle valumaan.

Koristele ruoka salvian lehdillä ja chilillä ja tarjoile leivän, hummuksen ja hyvän teen tai kahvin kanssa.

Kurpitsaskonssia viikonlopun aamiaiselle

Jos jollakulla on vielä hakusessa, mitä jännää, erilaista ja kivaa tekisi viikonloppuna aamupalalle, niin tässä minun vinkkini siihen tarpeeseen! Tai kun ollaan tarkkoja eikä itsekkäästi omita toisten ideoita niin tämä on Nigelin idea. Siis sen brittiläisen Nigel Slaterin, jonka Tender - kirjasarjaa luen yhtä luottavaisesti kuin toiset uskonnollisia teoksiaan. Eikä Nigel pettänyt tälläkään kertaa.

Tender on kaksiosainen kirja, jossa Nigel kertoo puutarhansa herkkujen valmistamisesta. 

Tuota skonssia voisi varmaan kutsua kotoisammin myös pannukakuksi, koska jollain tavalla sen rakenne muistuttaa oikein paksua, maukasta ja suussasulavaa pannaria. Paahdettu kurpitsa on bataatin lailla makeaa, mutta maultaan raikkaampaa. Pinta tulee rapeaksi, kun kakkusta kypsennetään ensin pannulla ja lopuksi vielä uunissakin. Kurpitsa ja timjami sopivat hienosti yhteen ja tämän kanssa kannattaa ihan ehdottomasti paistaa paketti pekonia. Rapeaksi ja rouskuvaksi paahtunut pekoni sopii kuin nenä päähän tämän kanssa. Ehkä vielä vähän hyvää teetä ja vot - hitaan aamun leppoisanlaiska aamupala on syntynyt. Niille, jotka harrastavat brunsseja tiedoksi, että tämä on hauska vaihtoehto myös siihen tarkoitukseen leivän tilalle.

Voit paahtaa kurpitsan uunissa jo edellisenä iltanakin. Ei tarvitse olla aamulla niin hyvä emäntä. 

Mutta tämä on myös hävikkiherkkujuttu, koska meillä tämä synyi jämästä. Olin paahtanut kurpitsaa jotain ihan muuta juttua varten, mutta se olikin kiireessä jäänyt jalkoihin ja lopputuloksena minulla oli paahdettua, pehmeää kurpitsaa jääkaapissa. Nigelin ohjeessa kurpitsaa ei paahdettu etukäteen, vaan kurpitsapalat muhennettiin osana ohjetta. Muttei sillä ole nin väliä - jos valmiiksi paahdettua kurpitsaa on jääkaapissa, se käy tähän ihan loistavasti. Eikä tämä tosiaan vaadi kokonaista kurpitsaa, sillä 300g kertyy helposti jo puoliskasta isompaa butternutkurpitsaa. Lopusta voi pyöräyttää sitten vaikka keittoa.

Skonssi onnistui ainakin meillä ihan hyvin valurautapannussa, vaikka Nigel kehottaakin pelaamaan varman päälle ja käyttämään tarttumatonta pannua. Ainoa kommellus meinasi tulla kääntövaiheessa; se apuna käytettävä lautanen kannattaa öljytä kunnolla. Pihistelin ehkä liikaa, ja massakin saattoi olla vielä liian juoksevaa, mutta lopputuloksena osa skonssitaikinasta ei meinannutkaan päätyä enää pannuun. No, muutama manaus, luvaton temppu ja vähän ruokalusikalla kaapimista eikä kukaan huomannut mitään. Ja kun ei kerrota kellekään, niin kukaan ei huomaa.

Levollista viikonloppua, ihmiset.

Kurpitsaskonssi

300g Paahdettua pehmeää kurpitsaa (tai alkup. 300g kurpitsan hedelmälihaa kuorittuna ja siemenettömänä)
140g vehnäjauhoa
1/2 tl soodaa
1/2 tl suolaa
70g voita
1 muna, kevyesti vatkattuna
90 ml lämmintä maitoa
2 tl timjamin lehtiä (meillä oli vaan kuivattua)
voita tai öljyä

Lisäksi: paistettua pekonia ja teetä

Paahda kurpitsa uunissa etukäteen halkaisemalla kurpitsa, ottamalla siitä siemenet pois ja voitelemalla sen pinta. 200 astetta 30 min pitäisi riittää. Tai höyrytä kurpitsa kuutioina pehmeäksi kuten nigel neuvoo.

Laita uuni päälle 200 asteeseen.

Sekoita keskenään jauhot, sooda ja suola. Pilko voi jauhojen sekaan ja murusta sormenpäillä seos tasaiseksi.

Muusaa kurpitsa tasaiseksi ja sekoita kurpitsan joukkoon sitten kananmuna, maito ja timjami. Sekoita kuivat ja kosteat aineet keskenään ja mausta mustalla pippurilla.

valitse uunin kesätävä paistinpannu ja rasvaa se hyvin. Kuumenna keskilämmöllä, lisää vielä nokare voita ja tasoita taikina pannuun. Jätä kypsymään matalalle lämmölle kunnes toinen puoli on vaaleankullankeltainen.

Levitä öljyä lautaselle, joka on niin iso että se mahtuu pannun päälle. Laita lautanen pannun päälle ja kippaa skonssi lautaselle. Jos skonssi on tarpeeksi hyytynyt, sen pitäisi liukua nätisti nääntyneenä takaisin pannuun.

Paista vielä kunnes toinenkin puoli on kullanruskea. Laita skonssi sitten vielä uuniin n. 7 min että se hyytyy keskeltä juuri ja juuri. Sillä aikaa voit paistaa pekonit tai pieniä jotain hyvinkypsynyttä juustoa skonssin kanssa ja tietysti keittää ison pannun teetä.

Kippaa skonssi leivinlaudalle ja leikkaa isoihin viipaleisiin. Tarjoa lämpimänä.

Luumupannaria ja sitrussorbettia

Kun nyt on sitrusaika kuumimmillaan, tuumailin että jollain muullakin saattaa olla iskenyt kaupassa ahneus, josta sitten jonkin ajan kuluttua kotona muistuttaa surullinen, hedelmäkulhoon unohtunut kuivien ja pilaantuvien sitruksien läjä? 

Vasemmanpuolinen mandariini oli kurttuisempi mutta sisältä priima. Oikealla kuiva mandariini. 

Ei hätää, ne eivät ole välttämättä vielä niin pilaantuneita kuin kuvittelet. Minäkin olin jo ihan varma, että nämä on menetetty - mutta päätin kuitenkin avata kaikki - maatuvathan ne kompostissakin paremmin jos niitä on pilkottu. Osa oli tietysti jo kuivanut sisältä ja siten jouti kompostiin, mutta yllättävää kyllä, ne ryppyisimmät ja kivikovimman oloiset olivatkin sisältä ihan priimaa!

Ja niinpä sitten perkasin ison kasan mandariineja ja applesiineja kattilaan, lisäsin päälle vähän vettä ja sokeria ja keitin niistä kannen alla siirapin. Ja sitten lunttasin jäätelökoneen speksistä mitä sorbettiin tarvittiinkaan. Mukaan meni vähän tuorepurstettua appelsiinimehua, tilkka Sailor Jerryä ja vatkattua munanvalkuaista. Jälkikäteen harmitti, etten tajunnut lorauttaa mukaan camparia - sillä vähän reilumminkin lorauttaen siitä tulisi täydellistä aikuisten aamusorbettia ;) 

Ja tietysti tällainen sorbetti tarjoillaan ihanien, luumuilla tai rusinoilla ryyditettyjen amerikkalaisten pannukakkujen kanssa. Niin ja oli minulla tietysti vähän sitrussmoothietakin - kun niitä greippejäkin oli jäämässä vanhaksi... Kuorin ne vaan reilummin veitsellä ja laitoin lihan appelsiinien ja vehnäleseiden kanssa blenderiin. Oltiinpa me muuten kunnollisia - edes siihen smoothieen ei lirutettu camparia. Noh, ehkäpä näissäkin eväissä oli jo syntiä ihan tarpeeksi. Vaikka sitrusten uusi olomuoto selkeä ekoteko olikin ;)

Amerikkalaiset luumupannarit

2,5 dl vehnäjauhoa
1,5 dl kaurahiutaleita
kourallinen luumuja silputtuna
1,5 tl leivinjauhetta
2rkl fariinisokeria
n. 1,5 rkl siirappia
1 tl vaniljasokeria
3dl kermamaitoa
3 keltuaista
2 valkuaista vaahdotettuna

Sekoita kuivat aineet keskenään  ja valkuaisvaahtoa lukuun ottamatta kaikki kosteat aineet toisessa kulhoissa sekaisin. Lisää sitten jauhoihn kostea seos ja lopuksi nostele mukaan valkuaisvaahto. Paista runsaalla voilla voidellussa pannussa.

Sitrussorbettia (määrät noin - määriä, yksi pieni jäätelökoneellinen tästä tuli)

n. 1-2 appelsiinia
n. 4 mandariinia
2 dl vettä
1,5 dl sokeria
1 dl tuoretta appelsiinimehua
1 munan valkuainen vaahtona
loraus camparia, triple secciä tai muuta mieluista alkoholia

Perkaa sitrukset kattilaan ja jos on parempikunoisia, pese ne huolellisesti ja viipaloi mukaan kuorineen. Kuori antaa hieman kirpeyttä siirappiin. Jos et tykkää siitä, jätä kuoret pois tai raasta vain kuoren pintaa mukaan.

Lisää vesi ja sokeri ja keitä kunnes sitruket ovat selvästi pehmenneet. Painele siirappi talteen siivilän läpi ja anna jäähtyä.

Vatkaa valkuainen kovaksi vaahdoksi ja lisää jäähdytettyyn  jääätelökoneeseen siirappi (n. 2-2,5 dl) valkuaisvaahto ja tuoremehu sekä loraus alkoholia. Aja seos sorbetiksi.

Hävikistä herkuksi - pullasta ritariksi

Innostuin pitkästä aikaa leipomaan pullaa. Jotenkin en vain osaa leipoa pientä määrää pullia. Vaikka vein leipomuksia töihin ja kutsuin muutaman kaverin kahville (kiitos vain uhreille seurasta;)) pullia jäi silti! Siinä ne tänään sitten olivat, parhaat päivänsä nähneet herkut ja katselivat minua surullisesti keittiön pöydältä.

 Pulla siivuiksi vaan. Päällimmäinen ohut pala on parasta herkkua.

Otin nämä vähän nuhjuiset korvapuustit leikkuulaudalle, löysin jääkaapista tilkan kermaa ja maitoa. Kananmuniakin oli muutama kaapissa. Mm-hmm. Köyhiä ritareita. Joo!

Köyhiä ritareita ei ole pakko tehdä pullapitkosta tai ranskanleivästä. Korvapuusteista tehtäessä tulee ehkä vieläkin herkullisempaa, eihän lisäkaneli ja sokeri niitä ainakaan pahenna. E-ei, tosiaan. ;)

Hyvä aamuhetki.

Siskon jo aiemmin mainitsemassa  Täydellinen ohje - Olivian parhaat reseptit-kirjassa on Hans Välimäen vinkein höystetty resepti köyhien ritareiden valmistamiseen jota tällä kertaa noudattelin. Kotokotona köyhät ritarit yleensä kastettiin pelkästään maito-muna-seokseen, mutta tässä ohjeessa mukaan tulee hippunen vaniljaa, kanelia ja kermaa.

Ja niin saatiin sateiseen päivään pieni kertomus siitä, kuinka surullisista pullista tuli iloisia uudestaan. Kuinka pullat ja kerma pelastuivat kamalalta hävikkikohtalolta. Ja kuinka Mimmu iloisten pullien voimalla pääsi sittenkin lenkille vesisateeseen.

Köyhät ritarit

Pala pullapitkoa, muutamia pullia tai ranskanleipää
1 muna
1 dl maitoa
1 dl kermaa
1/2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1/2 tl kanelia
1/4 tl suolaa
voita paistamiseen

Sekoita muna, maito ja kerma. Lisää joukkoon sokeri, vanilja, kaneli ja suola. Hansin vinkkilistassa sanotaan että vaniljasokerista voi tulla vähän karvas maku paistettaessa, parasta tulee kun raaputtaa aitoa vaniljaa vaniljatangosta.

Pulla saa mieluusti olla vähän kuivahtanutta, liian tuore pulla imee nestettä liikaa itseensä ja hajoaa paistettaessa. Leikkaa pullat noin 2 cm paksuisiksi siivuiksi ja liota niitä seoksessa noin 2 minuuttia puoleltaan. Minä tein vähän ohuempia. Ohuemmat hajoavat vähän helpommin, eikä niitä kannata liottaa seoksessa aivan niin kauaa kuin paksumpia siivuja. Liota siivuja seoksessa siis sen aikaa, että ne mehevöityvät sopivasti ja nosta ne sen jälkeen lautaselle.

Laita paistinpannu levylle lämpenemään keskilämmölle. Paista siivut runsaassa voissa, niin niistä tulee rapeampia ja ne paistuvat sisältäkin. Voihin voi laittaa vähän ruskeaa sokeria sekaan, näin pullan pinta karamellisoituu pannulla. Ohjeessa ritareiden pinnalle ei lisätä enää sokeria, mutta minä lisäsin koska en laittanut pannulle sokeria ja niin saa taattua sokerisekoamisen. =)

Tarjoile smoothien tai kahvin kanssa. Tai vaikka molempien!