perjantai 31. heinäkuuta 2009
Bengtskär ja epätavallinen paikka kalakeitolle
Tuossa muutama päivä sitten olimme (taas) koko päivän merellä. Kävimme ensin Borstössä ihmettelemässä rouva R:n vaalimia perinneniityjä ja sitten suunnistimme aamulla kohti Bengtskärin majakkaa, Dömmaskäriä ja Klovaskäriä.
Soitimme rouva R:n vinkistä edellisenä päivänä majakalle, jos he tarjoaisivat meile siellä lounasta. Lounas kuuluu automaattisesti moniin majakalle suuntautuviin risteilypaketteihin, mutta itsenäisesti saarelle menevien täytyy tilata lounas itse.
A oli saanut pikkuserkkunsa toisen A:n vieraaksi joten meitä oli yhteensä neljä. Tuulta oli vain n. metri sekunnissa kun lähdimme, mutta matkan aikana avomeri innostui kasvattamaan kunnon mainingin. Nuoret miehet olivat hieman merisairaan oloisia loppumatkasta, mutta onneksi se meni sitten ohi, kun käskin miehenalkujen katsella horisontissa siintävää majakkaa kirjojen lukemisen sijaan.
Soitimme tosiaan Bengtskäriin päivää ennen ja kerroimme saapuvamme paikalle jo aamusta. Sovimme lounaan tarjoiltavaksi n. yhden aikaan. Meiltä kysyttiin kelpaako kuhakeitto, jota voisi olla tarjolla.
Tokihan sellainen kuulosti hyvältä ja niinpä asia oli sovittu. Kun sitten lähenimme Bengtskäriä majakan matkailuyrittäjä Wilson soitti meille ja kysyi, olemmeko edelleen tulossa, koska merellä on maininkia. Vakuutimme olevamme tulossa. Saimme jopa parkkeerata veneemme ihan laituriin koska lähdemme jo lounaan syötyämme, ennen risteilybussin saapumista.
Tutustuin itse majakkaan ensimmäistä kertaa. V on tietysti lapsuutensa näissä maisemissa viettäneenä käynyt majakalla jo useamman kerran, mutta A:lle minulle ja pikkuserkku A:lle tämä oli ensikerta.
Kuuntelimme oppaan selostukset ja sitten kiipesimme kaikki 253 (olikos se noin monta?) askelmaa majakan torniin. Näkymää riitti ja pojat ihmettelivät 14. askelmalla olevaa kranaatin laukeamisjälkeä. Heittäydyin jopa syvälliseksi; suomalaiset heittivät viimeisen kranaatinkin portaikkoon, mikä sai venäläiset perääntymään. He kun eivät tienneet sen olevan viimeinen kranaatti. Koskaan ei kannata luovuttaa.
Kuhakeitto oli erinomaista. Sitä oli valmistetu vain meille neljälle, koska muut kaksi paikalla jo aamusta ollutta eivät olleet keittoa tilanneet. Keittoa oli silti tehty koko kattilallinen joka kannettiin pöytään kun olimme valmiit tornissa keikkumisen kanssa. Rosalan limppuakin oli tarjolla. Koko keittola/ravintola oli kalustettu viehättävästi 30- luvun henkeen.
V huokaisikin, että oli päivän paras idea soittaa etukäteen ja tilata lounas. Kaikki saivat kunnollisen lämpimän ruuan kesken pitkällisen retken. Sääkin oli vähän pilvinen, joten kuuma lounas oli hyvä juttu.
Bengtskäristä suunnistimme Dömmaskäriin ja sen jälkeen Klovaskärin autiotuvalle.
Sinne päästyämme sadekuuro yllätti ja söimme välipalaevääksi tehdyt reissumies-brie -leivät autiotuvan suojissa. Pojat nauttivat reissusta kovasti ja kotisatamassa keulapiikistä löytyi kaksi nukkuvaa pellavapäätä. :) Onnistunut reissu.
Tunnisteet:
Pohdintoja,
ulkoruokinta
lauantai 25. heinäkuuta 2009
Ryytimaa ja melkein raamatulliset vitsaukset
Rouva R toi A:n synttäreille satoa omasta kasvihuoneestaan. Oli komeaa kurkkua, söpöjä porkkanoita, terhakka basilika ja melkein ruohosipulimaisia purjoja. Ennen juhlia rva R soitti ja kysyi voiko hän tuoda juhliin jotain - tuli puhetta ryytimaasta ja toivotin kaikki ihanat kesävihreät tervetulleeksi koska ryytimaalla on ollút tänä vuonna vähän vaikea kesä.
Tarjosin lounaaksi synttäreillä niitä hyväksi havaittuja kebakkoja hirvenlihalla. Taikinaa oli varmasti ainakn puolestatoista kiloa lihaa. Laitoin siihen kaksi kananmunaa, vaivasin taikinan kunnolla, joka kebakko sai vielä kaksi pekonia päälleen ja hyvin pysyi kasassa. Kebakkojen kanssa tarjosimme rva R:n kasvihuoneesta saatua salaattia, joka oli tosi hyvää. Täytyy kyllä sanoa, että itse kasvatetuissa salaateissa ja vihanneksissa on ihan jumalaisen erilainen maku kun kaupan vesiviljellyissä. Salaatissa oli paljon erilaisia vihreitä, nuorta purjoa ja muutamia pieniä herneenpalkojakin. Kaikkien mielestä se oli jumalaista. Kiitos kovasti rva R:lle.
Pohjaksi salaatille tein parhaasta saatavilla olevasta oliiviöljystä (n. 0.7 dl) ja muutamasta ruokalusikallisesta (n. 3-4 rkl) vaaleaa balsamicoa kastikkeen. Lisäksi minulla oli vielä yksi aivan kypsä mango, jonka silppusin kastikkeeseen kuutioiksi maustumaan ja makua antamaan. Sitten salaatit päälle ja sekoitus vasta juuri ennen tarjoilua. Monesti parhaat jutut ovat yksinkertaisia ja niin tälläkin kertaa. Salaatin vihreitä oli n. yksi salaattilingollinen.
Kebakoille tein kastikkeeksi tsatzikia ja siinä koko lounas sitten olikin. Juomaksi mehua, jääteetä ja hieman viiniä (kuplilla ja ilman) sekä jälkiruuaksi kakkua ja pikkuleipiä. Kaikki vaikuttivat kylläisiltä ja tyytyväisiltä suunnistaessaan kohti laituria.
Mutta siitä ryytimaasta. Ryytimaalla on ollut vähän kovan onnen kesä. On ollut liian sateista ja liian kylmää. Kylvin penkkiin kaikenlaista suurin toivein - mangoldeja, lehtisalaatteja, sikurisalaattia, lehtipersiljaa, korianteria, timjamia, rosmariinia, kirveliä, tomaatteja, krassia, salkopapuja, kurkkuyrttiä, sellerintaimiakin istutin viisi ja niin edelleen.
Tomaattien ensimmäiset taimet paleltuivat tai joutuivat myyrien suhun. Istutin ne liian aikaisin - tai no, samoihin aikoihin kuin viime vuonna mutta seuraavalla viikolla taimia ei enää ollut. Ei edes kuivaneita karoja taimista, niin että epäilen pieniä metsämyyriä joita saaressa vilisee ihan luonnonvaraisena ;)
Mangoldien pieniä hentoja taimia puski maasta, mutta seuraavana aamuna niitä ei enää näkynyt. Salkopavut olivat ihan ihmeissään koko alkukesän kun oli niin kylmä ja kesä käynnistyi tosi hitaasti. Ne ovat edelleen melko surkeita ja pieniä enkä kyllä oikein usko, että niistä satoa aadaan tänä vuonna. Tomaatintaimien toinen erä näyttää kotoutuneen, mutta pinaatit, salaatit ja persiljan myyrät käyvät syömässä säännöllisin väliajoin.
Kaikenlaisia myyränkarkotustoimenpiteitä on harrastettu ja yritetty harrastaa: kanankakkaa on heitelty maahan, sinne on istutettu narsisseja ja kun ne eivät toimineet kaikenlaisia karkotteita on kaivettu maahan. Nekään tosin eivät tunnu toimivan vaikka haisivatkin tosi pahalle. Loukuilla on saatu muutamia pieniä karvaisia otuksia pyydystettyä, mutta luulen että tässä taistelussa en jää voitolle minä :) Onneksi kuitenkaan ihan kaikki ei käy myyrille kaupaksi ja penkistä on saatu ainakin niitä kurkkuyrtin kukaksia A:n kakkuun, kynteliä, rosmariinia, viininsuolaheinää, timjamia, salviaa, rucolaa ja kirveliä. Salaattiakin kerran. Luulen tosin, että kun leikkasin salaattia, katkenneet salaatit tuoksuivat niin hyvälle, että myyrät hyökkäsivät viden parhaan kaverinsa kanssa pitämän pitoja koska seuraavana aamuna kaikki salaatit olivat kadonneet.
A:n synttäreillä oli mukana neljä innokasta karvakaveria joista muutama on jo tutustunut ryytimaahan kulkureittinä aikaisemmilla käynneillään ja nyt synttäreillä yksi, pörröinen ja hellyyttävä - sellainen karhun kokoinen (ja näköinen) kaveri oli sitä mieltä, että ryytimaassa voisi olla mukavaa ottaa päiväunet. Eihän siitä voinut edes harmistua. Selvästi tyyppi osasi valita pehmeän paikan ;) Ja eilen tuli taas rankkasadetta. Kyrkkuyrtit taitavat mennä lähinnä pitkin maata tässä vaiheessa :) Mutta sellaista se on, heinäsirkkoja tässä odottelen - ei ole vielä näkynyt. Rouva R lohdutteli, että sitten eläkkeellä kun on aikaa vaalia kasvihuonetta koko homma käy paljon helpommin. Joka päivä pitää toki käydä nyppimässä ja kastelemassa, mutta kunnolla tehtyyn kasvihuoneeseen myyrillä tai raekuuroilla ei ole asiaa.
Mutta kun asiaan ei suhtaudu niin kovin suurella vakavuudella niin voi keskittyä olemaan tyytyväinen siitä, mikä ryytimaassa kasvaa ja jännittämään josko pensastomaatti ehtisi tehdä edes vihreitä tomaatteja ennen lokakuun loppua, jolloin yöpakkasia alkaa tulla jopa tänne meren äärelle.Voisin kokeilla niiden säilömistä etikkaan.
Loukuilla on saatu hieman myyräsatoa, olen kaivanut maahan lisää haisulinappeja ja toissaviikolla kylvin lisää salaattia joka on jo senttisellä taimella. Toistaiseksi ne ovat saaneet olla rauhassa. Yksi krassi on muuten tehnyt yhden kukan ja sadevesitynnyrit ovat kastelua varten täynnänsä. Aurinkokin pilkistää taas, jospa menisin laittamaan perheelle aamupalaa. :)
Tunnisteet:
Pohdintoja,
ryytimaa
perjantai 24. heinäkuuta 2009
Piilosilla eli kesän ensimmäinen kantarellikastike
Löysimme ensimmäisemme! Piilossa heinien ja sammalten alla, mutta löytyivät kuitenkin. Keltaisina ja kauniina olivat poimittavissamme. Mikäs sen mukavampaa lomalaisena kuin sateiden jälkeen leikkiä piiloleikkejä keltahattujen kanssa. Että metsään kopan kanssa hyötyliikkumaan hop :) Tai... kuulemma näitä saa toriltakin;)
Kesän ensimmäisistä tuli kerettiläistä kantarellikastiketta. Kerettiläistä, koska perinteiset ohjeet suosittelevat paistamaan kantarelleista veden pois kuumalla, kuivalla pannulla, toiset ohjeet ja oppi-isät taas eivät näin ohjeista. Minä en tehnyt niin ja siksi kastike kerettiläiseksi julistettakoon! ;) Tässä on tosiaan oppieroja, yksi mielipide on, että sienet sitkistyvät jos niitä "kuivattaa" toiset taas vannovat pannulla kuivattamisen nimeen. Jos aion pakastaa kantarelleja, silloin kiehutan niistä vettä pois pannulla. Mutta tosiaan - soosiin saivat mennä tällä kertaa vain hieman pilkottuna ja hyvää oli.
Kantarellikastikkeen kauneus minusta on sen yksinkertaisuus - parhaimmillaan siinä maistuu vain ihan oikea kerma, voi, uusi sipuli ja kantarelli. Mustapippuria voi ripsauttaa, tottakai. Kaikkeen leipääntyy, mutta kesän ekassa kantarellikastikkeessa on sitä jotain. Tarjoile vaikka paikalliselta kalastajaltasi tai kalatiskiltäsi ostettujen ruisjauhotettujen, voissa paistettujen ahvenfileiden kanssa. Melkoista kesäherkkua, kieltämättä.
Ja vaikkei se nyt tähän suoraan kuulukaan, olen jo pidemmän aikaa ajatellut kehua muutamaa 12-13 euron hintaluokassa Alkossa köllöttävää viiniä, jotka ovat jääneet mieleen ihan erityisinä kesän aikana. Tämän kantarelliruuan kanssa sopi kuin nenä päähän Sileni - valkoviini johon tutustuimme ensi kertaa tuossa ennen lomia. Viini on tosi tasapainoinen, miellyttävän hapokas ja meilläkin muutamaan kertaan todistetusti hyvä kalaviini. Suosittelen lämpimästi.
Punaviinien saralla samaan huomioarvoon on noussut Finca Sobreño, jossa oli minusta tosi hyvä hinta-laatu. Ostin sen vähän summan mutikassa keräillessäni viinejä kesäksi. Yllätys oli hyvin positiivinen. Piti viiniä maistettuamme oikein Intternetistä tarkistaa (tm), että kuinka kallis pullo tämä olikaan ;) Oikein hivelevä seuralainen vaikka lampaalle tai juustoille. Vielä yksi kehu: erityisesti pihvikansalle voisin suositella Chateau Ste Michelle Syrahia. Tästä löytyy pehmeiden makujen lisäksi ryhtiä ja luonnetta vaikka ulkofileestä tehtyjen grillivarteidenkin kaveriksi.
Kantarellikastike (n. 4:lle)
n. 5-6 dl tuoreita kantarelleja
2 dl kermaa
30g voita
2 kevätsipulin mukulaa
mustapippuria
suolaa
Jos uskot kantarellien kuivattamiseen pannulla, ja feeniksmäiseen uuteen nousuun kerman kanssa, etene siihen suuntaan. Jos et niin piittaa, aloita sipulista. Kuullota silputtu sipuli nopeasti kunnon kimpaleessa voita. Lisää kantarellit, pyörittele hieman ja lisää sitten kerma. Keitä kastiketta kokoon kunnes se alkaa saostua eli n. 15-20 min. Lisää suolaa ja mustaa pippuria. Nautiskele haluamasi herkun parina.
Tunnisteet:
kastike,
ruoka ja viini
torstai 23. heinäkuuta 2009
Britatorttu
Viime kesänä olimme äidin, siskon, A:n ja V:n kanssa kesälomareissulla. Kävimme lounaalla eräässä pienessä söpössä ravintola-kahvila paikassa, jossa sitten kahvin kanssa otimme suussasulavaa britatorttua. Sää oli mitä kaunein.
Nyt muistellessamme viime kesää äidin kanssa, päätimme leipoa britatortun, mansikatkin kun ovat nyt juuri parhaimmillaan. Löysin sopivan ohjeen Ruoka Pirkasta, muistaakseni kokeilin sitä jo viime kesänäkin. Resepti on mielestäni toimiva ja hyvä.
Britatorttu Romanovin tapaan (ainakin melkein)
Pohja
150 g | voita tai leivontamargariinia |
1 1/2 dl | sokeria |
4 | kananmunan keltuaista |
2 dl | vehnäjauhoja |
2 tl | leivinjauhetta |
1 1/2 dl | maitoa |
Marenki
4 | kananmunan valkuaista |
2 dl | sokeria |
Marinoidut mansikat Romanovin tapaan
1 l | mansikoita |
1/2 dl | sokeria |
1/2 dl | appelsiininmehua/sitruunan mehua |
1/2 dl | sitruslikööriä (esim. Cointreau) |
2 tl | appelsiinin raastettua kuorta/sitruunan raastettua kuorta, ehkä vähän vähemmän |
Kermatäyte
4 dl | vispikermaa/kuohukermaa |
2 rkl | sokeria |
1 tl | vaniljasokeria |
Valmistus:
Aivan ensimmäiseksi on hyvä paloitella peratut mansikat ja laittaa ne marinoitumaan noin tunniksi. Sekoita sokerista, appelsiininmehusta ja likööristä kastike ja sekoita mansikat joukkoon. Lisäsin myös teelusikallisen vaniljasokeria ja koska appelsiineja ei löytynyt, laitoin sitruunaa sen sijaan.
Vaahdota huoneenlämpöinen rasva (voi tai leivontamargariini) ja sokeri. Lisää keltuaiset yksitellen koko ajan huolellisesti sekoittaen. Sekoita loput kuivat aineet sekaisin ja lisää jauhoseosta sekä maitoa vuorotellen, koko ajan sekoittaen. Taikina kaadetaan leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Kun vatkaat valkuaiset ensin ja lisäät sokerin vasta myöhemmässä vaiheessa, tulee marenki helpommin kovaksi. Levitä marenki uunipellille taikinan päälle ja paista uunissa 175° n. 20-25 minuuttia. Marenki on tämän jälkeen kauniin ruskeaa.
Kun kypsä torttulevy on vähän jäähtynyt, puolita se keskeltä. Vatkaa kerma ja lisää sokerit. Nosta toinen puolikas torttulevystä tarjoiluastiaan, levitä kerma levyn päälle ja lisää siivilöidyt, marinoidut mansikat myös. Tämän jälkeen aseta toinen puolikas torttulevystä varovasti päälle ja koristele mansikoilla ja vaikkapa mansikanlehdillä. Sitruunamelissa olisi myös voinyt olla kivannäköistä ja makuista.
Pirkassa oli myös vinkkinä, että torttulevyn voi tehdä valmiiksi jo etukäteen ja pakastaa. Levyt ovat helpompia käsitellä vähän jäisinä ja yllätysvieraiden tullessa torttu on melko nopea valmistaa.
Tunnisteet:
makea leivonnainen
keskiviikko 22. heinäkuuta 2009
Entäs ne alkoholittomat?
Kuten taisin jo mainita, A:n synttäripäivä oli varsin kuuma ja aurinkoinen. Lisäksi suurin osa kakkukahville ja pienelle lounaalle tulleista saapui paikalle veneellä. Niinpä pykersimme A:n kanssa yhteistuumin muutamia alkoholittomia juomia juhlapöytään.
Mukaan pääsi vihreä jäätee jota maustoimme limetillä ja sitruunamelissan lehdillä, ja vaikken yleensä pidä maustetusta teestä mukaan pääsi myös makeampi "uskollinen ystävä" - nordqvist - tee jota maustettiin piparmintulla ja omenamehulla sekä lisäksi keitimme mansikkalaatikon lopusta, raparperista ja nektariinista mintulla maustetun mehutiivisteen.
Aikuiseen makuun jatkoin jääteetä kuplavedellä n. 2/5 kuplavettä ja 3/5 jääteetä. Lopuksi kun jäätee alkoi loppua, sekoitin n. 3 dl kuplavesi-jääteeseosta vielä tuota raparperi-minttumehua, ruususiirappia ja lisää kuplavettä. Se taisi olla koko kemujen paras alkoholiton, vaikka jääteestä pidettiin myös kovin.
Raparperimehuun sain innoituksen paitsi appeni huomautuksesta että raparpereille tarttis tehdä jotain, myös polkkapossun mehun keittelystä. Kannattaa kurkkaista possun inkiväärinen raparperijuoma - näytti tosi hyvälle sekin. Mutta A ei oikein tykkää inkivääristä, joten ei sitä tällä kertaa.
Näitä kannattaa tehdä vaikka aamiaisteen jämästä jääkaappiin istumaan - mukavaa puuhastelua kun lähettää lapsen yrttipenkkiin etsimään piparminttua ja laittaa mittailemaan sokeria. Löytämisen ja oppimisen iloa on kivaa seurata. Lopputuloksena kun syntyy vielä aivan ihania juomia vaikka naistenviikon nimipäiväkutsuille. :)
Tumma tee (Nordqvistin teehen)
8 dl kuumaa vettä
3 tl teetä
4 mintun oksaa
n. 1,5 dl sokeria (maun mukaan, laita ensin 1 dl, maista ja lisää - kylmä taittaa vähän makeudesta pois)
(omenamehua)
jäitä
Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sekoita siihen musta tee. Hauduta pussin ohjeen mukaan. Poista teelehdet ja kaada teen sekaan sokeria. Sekoita ja maista. Lisää sokeria oman makusi mukaan, tästä tuli makeampi versio jääteestä. Kun tee on vähän jäähtynyt, kaada se sopivaan pulloon, lisää minttu ja nosta jääkaappiin jäähtymään.
Voit tarjoillessa laimentaa jääteetä myös kuplavedellä tai omenamehulla.
Sitruunainen vihreä jäätee (yksi suosikeistamme)
8 dl vettä (n. 80 asteista, ei kiehuvaa)
n. 3 tl vihreää teetä (voi olla maustettu sitruunalla, muttei pakko)
1 dl sokeria (laita 1,5 dl jos aiot jatkaa tätä kuplavedellä)
sitruunamelissan oksia
1 lime lohkoina
Valmista tee, sekoita siihen haluamasi määrä sokeria ja anna sen hieman jäähtyä. Huomaa, että vihreää teetä ei kannata laittaa ihan kiehuvaan veteen, koska siitä tulee kitkerän makuista.
Kaada jäätee pulloon, lisää sitruunamelissa sekä limen lohkot ja jätä jääkaappiin jäähtymään. Tarjoile jäiden kanssa. Tämä tee oli oikein hyvää kuplavedelläkin jatkettuna. Erityisesti aikuisempaan makuun :) Toimi myös jatkettuna laimealla kuplaveteen tehdyllä raparperimehulla ja kunnon lorauksella ruususiirappia.
Piparminttuinen raparperijuoma (n. 0.75 l pullolinen tiivistettä)
2 suurehkoa raparperin vartta eli n. 300g
3 dl sokeria
2 nektariinia
muutamia mansikoita (n. 5?)
nippu piparminttua (tuoretta)
7 dl vettä
Pilko raparperit, nektariinit ja mansikat kattilaan, kaada päälle vettä, sokeri ja kiehuta hiljaa kannen alla kunnes raparperit ovat menneet rikki ja antaneet makunsa liemeen.
Minulla siihen meni 15-20 min. Lisää minttu, kiehuta niin, että minttu pehmenee ja siivilöi sitten mehu talteen puhtaaseen pulloon. Käytä mehutiivisteen tavoin ja laimenna vedellä tai kuplavedellä.
Tunnisteet:
juoma
tiistai 21. heinäkuuta 2009
Mehujäätä Nellen tyyliin
Olen tässä viime vuosina verestänyt muistojani siitä, miten niitä mehujäitä tehtiinkään. A vaati saada synttäreilleen mehujäätä ja teimme sitten mehujään yhdessä vielä yömyöhällä ennen h-hetkeä.
Mielessäni mehujäistä on aina se, kun lapsena imi mehujäästä kaiken mehun pois ja jäljelle jää jäinen klimppi, joka ei enää maistu millekään. Kun A ensimmäisen kerran pyysi minua tekemään mehujäätä jäin oikein miettimään ongelmaa ja tuumasin, että lapsi ansaitsee myös hyvin tehtyjä juttuja. Niinpä lähdin kokeilemaan yhtä ja toista. Tässä siis muutama itse hyväksi havaisemani juttu mehujäiden rintamalta. Kertokaa toki, jos tiedätte vielä jotain mitä minä en tiedä!
1) Mehujäähän pitää laittaa hedelmälihaa, jolloin mehujäätä syödessä välttyy lapsuuteni "pelkkä pala jäätä" -kokemukselta loppuvaiheessa.
2) Hyvä muotti auttaa mehujäätä pysymään koossa kuumanakin päivänä. Etenkin tikussa olevat reiät auttavat, kun jää pääsee rei-istä läpi ja lukitsee herkun tikkuun.
3) Käytä mehujäähän jotain jäistä hedelmää tai marjaa, hedelmäliha jakaantuu tasaisemmin hieman hileisessä seoksessa
4) Hunaja on paitsi terveellistä, myös hyvin makeaa. Hunaja on 10% makeampaa kuin vastaava määrä sokeria ja siinä on 10% vähemmän kaloreitakin kuin vastaavassa määrässä sokeria. Kylmyys taittaa makeaa, joten hunaja on tähän loistokaveri.
Ja sitten ei kun tekemään mehujäitä.
Käytin sekoitusastiana mittakannua. Arvioimme, että yksi muotti vetää n. 1 dl nestettä ja mitoitimme sitten aineet sen mukaan. Vähän vähemmän niihin muotteihin meni, mutta A ei valittanut kun sai lasillisen makeaa smoothieta homman päätteeksi. Käytännössä siis tuolla n. 7 dl seosta täyttää 8 kpl kuvan kaltaisia muotteja.
Mehujäät (ohje suurin piirtein n. 7-8 kpl )
n. 2,5 dl jäisiä mansikoita
1-2 nektariinia ilman kiviään (minulla taisi olla 2 kpl)
appelsiinitäysmehua (täytetään sekoitusastiaa kunes n. 7 dl mitan kohdalla muiden aineiden kanssa)
1 rkl hunajaa (voi laittaa enemmänkin jos tykkää)
oksa piparminttua
Laita marjat ja hedelmät sekoituskippoon tai blenderiin. Meillä ei mökillä ollut blenderiä joten uskollinen 70-luvulta asti käytössä ollut Bamix hoiti soseutushommat kotiin. Ennen kuin alat sekoitukset lisää myös (mielellään) juokseva hunaja ja appelsiinimehu. Lisää appelsiinimehua muiden aineiden päälle, niin paljon että saat haluamasi määrän seosta. Piparmintun lehdetkin voi lisätä heti jos tahtoo tai vasta ensin vähän soseutettuaan jäisiä mansikoita.
Sitten vaan suristele tai muuten soseuta mössö tasaiseksi ja kaada se muotteihin. Lisää tikku ja pakasta ainakin 3h, mieluiten yön yli. Valmis mehujää irtoaa parhaiten kun kastat muotin nopeahkosti (muutama sekunti) kuumaan veteen ja irroitat mehujään vasta sitten.
Kun hunajan määrän pitää maltillisena nämä maistuvat oikein hyvin myös aikuisille kuumana hellepäivänä, millainen A:n synttäri onneksi olikin. Ja kuumana päivänä kannattaa olla nopea, tai joku vie jäät nenäsi alta ennenkuin ehdit tarrautua omaasi!
p.s. Mehujäät ovat oiva keino saada lapset syömään hedelmiä ja marjoja, jos se muuten tuntuu vaikealle! :)
Tunnisteet:
jäiset herkut
maanantai 20. heinäkuuta 2009
Mascarpone ja lemon curd - täytteisiä sitruunaisia lusikkaleipiä
A:n juhliin tuli askarreltua myös pikkuleipiä. Nämä olivat kyllä vielä kakkuakin suositumpia ja kaikki halusivat näitä pikkuleipiä useamman kuin yhden. Silti luulen, että nämä olisivat olleet vieläkin täydellisempiä, jos olisin täyttänyt ne vasta juuri ennen tarjoilua. En kuitenkaan uskaltanut jättää täyttämistä aamuun ja hyvä oli, koska olin jo juhlapäivän aamuna aika heikossa kunnossa uudelleen heräilevän angiinan takia.
Aikaisen täyttämisen ansiosta täyte tietysti pehmentää pikkuleipää ja mascarpone ei niin selvästi erotu maussa erikseen. Porukka kyllä silti nautti näistä, ja joidenkin mielestä ne olivat juuri täydelisiä näin. Itsekin tykkäsin että hyviä olivat, mutta kun teen näitä uudelleen täytän vasta ennen tarjoilua jos suinkin mahdollista.
Lusikkaleipien taikinareseptin löysin täältä. Lisäsin sitten taikinaan vielä puolen sitruunan raastetun kuoren. Lisäksi minusta tuntuu että mökkioloissa voin mittaamisessa tapahtui pieni mittavirhe, kun lusikkaleivät eivät pysyneetkään lusikan muotoisina vaan paisuessaan levisivät laakeammiksi. Voita saattoi siis tulla hieman (20-30g?) enemmän kuin ohjeessa. Oikeastaan hyvä niin, koska nyt täytettä mahtui enemmän! ;) Lemon curdin tein myös itse (loput käytin kakkuun) ja mascarpone löytyi kaupasta.
Lusikkaleipiä mascarpone-lemon curd -täytteellä (arviolta n. 40 kpl)
1 purkki /annos lemon curdia jäähdytettynä (polkkapossun ohje täällä)
n. 1/2 prk (1 prk kai 225g) mascarponea
Lusikkaleipiin:
200g voita
1,5 dl sokeria
1/2 sitruunann kuori
2 tl vaniljasokeria
1 tl soodaa
4 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
Kiehauta rasva ja sekoita sokeri ja sula voi toisesa kulhossa keskenään. Kun rasva on jäähtynyt sekoita siihen sitruunan kuori. Sitten sekoita jauhot ja muut kuivat aineet keskenään ja sekoita jauhoseos rasvaseokseen.
Muotoile pikkulusikan avulla pieniä, soikion mallisia pikkuleipiä leivinpaperille ja paista pikkuleivät 175 asteisessa uunissa n. 12 min tai kunes kypsiä, mutteivät vielä ruskeita.
Suosittelen täyttämään pikkuleipiä tällä tavoin vasta kun aiot laittaa nämä tarjolle, koska lemon curd ja mascarpone pehmentävät pikkuleivät jääkaapissa jos ehtivät olla siellä pitkään. Tosin, makuasia - joku voi tykätä näistä vielä enemmän pehmeinä. Voit säilyttää täyttämättömiä pikkuleipiä tiiviissä purkissa käyttöä varten.
Täyttäessä sivele pikkuleivän toiselle puolelle ensin lemon curdia ja sitten toiselle puoliskalle mascarponea. Paina puolikkaat yhteen ja teesihtiä apuna käyttäen ripottele pikkuleipien päälle tomusokeria.
Koska pikkuleipiin tulee mascarponea täytetyt leivät kannattaa säilyttää yön yli jääkaapissa.
Tunnisteet:
makea leivonnainen
perjantai 17. heinäkuuta 2009
Ei-Enää-Niin-Kovin-Pikku A eli omena-kinuskikakkua tällä kertaa
Pikkumiehen syntymäpäiviä vietettiin tänään vähän isommalla porukalla. Näitä kokkauksia seurannee tässä nyt varmaan useampia lähipäivinä, mutta aloitetaan tärkeimmästä eli synttäripullasta.
Kakun pohjan tein ikiluotettavalla sokerikakkupohjalla, johon tulee suurin osa perunajauhoa. Pohjasta tulee pehmeä ja se imee nesteen itseensä hyvin ja sulaa suussa. Täytteeseen tuli tällä kertaa tuorejuustoa ja omenaraastetta. Mahtuipa väliin myös polkkapossun ohjeella itse tehtyä lemon curdia eli sitruunatahnaa. Olen tehnyt sitä aikaisemminkin ja silloisella ohjeella (jota en muista) tahnasta tuli vähän jämäkämpää kuin nyt. Liekö sitten ohjeen vai kokin vika kun jämäkyyttä ei tullut yhtä paljon, mutta ihan hyvää tuli tästäkin versiosta. Pääosa tahnasta kuitenkin kului toiseen kahvipöydän herkkuun josta myöhemmin lisää :)
Kinuskikuorrutuksen tein hesarista löytämälläni ohjeella. Pelkäsin vähän, että noinkohan keitän kuorrutetta liikaa ja siitä tulee kirveellä hakattavan kovaa. Hesarin vinkki oli kuitenkin oivallinen, kokeilin kakkupohjan päälle että imaieeko pohja kuorrutteen ja kun niin ei käynyt, rohkeasti tuomitsin kuorrutuksen valmiiksi ja siitä tuli ihan täydellistä! Oh Joy.
Muutenkin kakussa yhdistyy mukavasti tuorejuuston ja omenan raikkaus kinuskin makeuteen. Varsin suositeltavaa kesäkakuttelua. Vielä kun pikku A:n synttäri sattuu tähän kurkkuyrtin kuninnan aikaan, niin kakun koristelu on sujunut minulta jo muutamana kertana kukkasten voimin, kun vaan muistaa keväällä laittaa jonnekkin kurkkuyrtin kasvamaan. Onneksi ko. kasvi ei kelpaa kovin hyvin myyrillekään ;) Joku vieraista jo sanoikin, että taivaansininen kukka ja lämpimän ruskea kinuski ovat kaunis väriyhdistelmä. Mitäpä tuota kiistämään, luonnon omaa ja täydellistä kauneutta. Reunukset tein vaan lusikalla kun ei mökillä ole pursottimia eikä muitakaan fiinejä välineitä. Hyvää oli ja syvälle meni!
Omenainen kinuskikakku (todistetusti n. 12-13 hengelle)
yksi 6 munan kakkupohja
2 pkt eli n. 400g philadelphia original - tuorejuustoa
2 suurta hapanta omenaa
4 dl kermaa vaahtona
1 dl lemon curdia
2 cl calvadosta
hieman reipas 2 dl omenamehua (vaikka raastetuista omenoista puristettua, yhteensä calvadoksen kanssa tätä kostustusnestettä oli n. 2,2-2,5 dl)
1-2 tl vaniljasokeria tai 1/4 tl vaniljaa
3 tl juoksevaa hunajaa
hieman sitruunan mehua raastetulle omenalle
pinnalle n. 3-4 dl kermaa vaahtona + vanilijaa ja 1,5 tl hunajaa
Tee kakkupohja valmiiksi hyvissä ajoin ennen kakun täyttöä. Täytän yleensä kakut edellisenä iltana jääkaappiin, niin että kakku ehtii imeytyä hyvin ennen koristelua ja tuhotuksi tulemista. Kuorrutuksen tein vasta seuraavana päivänä. Jos haluaa kakusta makeamman, voi kinuskia tietty valuttaa vähän kerroten väliinkin jos tahtoo :) Minä en tahtonut ja kellokin alkoi olla yksi yöllä kun täytin kakkua joten kinuskia näissä bileissä vain kaakun pinnalla. Nih.
Kuori ja raasta omenat. Voit puristaa omenaraasteesta ylimääräisen mehun ihan nyrkissä kuppiin kakkupohjan kastelua varten. Näit itse täytteestä ei tule liian lötköä ja se pysyy paremmin kakun välissä, mutta ihana omenamehu tulee maustamaan kakkua. Sekoita lasilliseen omenamehua calvadosta ja purista raastetun omenan päälle hieman sitruunan mehua. Sitruunan mehu palvelee kahta tarkoitusta: ensinnäkin se estää omenaa mustumasta ja toisekseen V on hieman allerginen raa-alle omenalle niin sitruunan hapo "kypsyttää" omenaa juuri sen verran, että allergisia oireita ei tule. Kaikille tämä ei toimi, mutta kannattaa kokeilla, jos oireet häviävät kypennettäessä muutenkin.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja erota siitä n. 1/3 toiseen astiaan. Sekoita siihen lemon curd. Sekoita loppuun kermaseokseen philadelphia, vaniljasokeri, hunaja ja omenat. Sekoita tasaiseksi.
Leikkaa kakku kolmeksi kiekoksi ja aseta alimmainen lautaselle ja viritä reunoille sopiva irtopohjavuuan reunus. Tämä ei ole pakollista, mutta on näppärä konsti paitsi saavuttaa korkeampi kakku, myös säilöä se mökin muutenkin täyteen tungettuun jääkaappiin ilman kakkukupua. lopulta vuuan voi vaan peittää kelmulla ja lautasella ja kakku on turvassa hajuilta ja mauilta. Lisäksi se on helppoa siirtää tarjoilualustalle seuraavana päivänä.
Kostuta alimmaista pohjaa 1/3 nesteellä ja lisää sen jälkeen puolet kermavaahto-lemon curd sekoitteesta. Sitten lisää puolet omena-tuorejuustoseoksesta. Lisää seuraava pohja ja lopuksi lisää kansi ja laita kakku vetäytymään kylmään. Mnesti tapaan sipaista vielä pari ruokalusikallista lemon curd - sekoitetta kakun pintaan niin että sitruunan maku tulee myös kansipalaan tehokkaasti.
Sitten valmista kinuskikastike. Perusresepti jonka muistan lapsuudesta on hyvin samanlainen kuin tuo hesarin resepti. Sokeria tulee yhtä paljon kuin kermaa ja lopuksi voita perään. Koska nyt oli käytettävisä myös fariinisokeria, laitoin sitä niinkuin ohjeessa käsketään. Fariinisokeriaa on hyvä maku.
Monesti näkee sanottavan että kinuski on valmista kun se jähmettyy kylmässä vedessä kun pudotat sinne pisaran kastiketta. Tällä ohjeella olen itse saanut kinuskin menemään helposti liiaksi yli ja sitten se on kivikovaa jähmetyttyään. Hesarin vinkki oli siksi minulle kullan arvoinen. Kokeilin sitä pudottaa myös veteen ja joo, pysyihän se juuri ja juuri koossa, mutta jos olisin luottanut pelkästään tähän ohjeeseen olisin keittänyt kinuskia vielä--> liikaa. Nyt kinuskista tuli täydellisen pehmeää ja leikkautuvaa eikä se silti juuri imeytynyt kakkuun.
Reunaan vatkasin kermaa ja levittelin sen lennokkaasti ihan vaan ruokalusikalla. Päälle kurkkuyrtin kukkia. Tajolle kesäisten alkoholittomien juomien ja kuohuviinin kera. Om nom nom.
p.s. arvatkaapa kenen angiina uusii... jee.
Tunnisteet:
makea leivonnainen
torstai 16. heinäkuuta 2009
Punasipulia mintulla
Sain jo viime vuonna ystävältäni lahjaksi mökille Marja Lindforsin Cucina Povera & ruokia eteläitaliasta - keittokirjan. Tavallaan tämä köyhän keittiön keittokirja sopii hyvin juuri mökille, vaikkei täällä suomessa nyt kasvakaan valtoimenaan munakoisoja, punasipulia ja mangoldia. Mangoldista elättelin kyllä toiveita ryytimaata laittaessani, mutta peltomyyrät söivät joka ainoan pienen mangoldin taimen. Niin että nyt on tultava toimeen ilman.
Kivaa kirjassa on, että kovin montaa raaka-ainetta ruokiin ei tarvita, niinpä mökilläkin voi inspiroitua vaikka kauppaan ei niin helppoa ole päästäkään. Eilen sitten kokeilin ensimmäisen kerran suoraa kirjan reseptiä, vaikka kirjaa olen selaillut monta kertaa ja inspiroitunutkin jostain lukemastani.
Minttu on viihtynyt uudessa kodissaan hyvin ja sitä löytyy. Lisäksi täällä penkeissä kasvaa piparminttua, jota en ole kyllä istuttanut, mutta jostain sekin on tiensä tänne löytänyt. Ensin epäilin että kyseessä voisi olla rantaminttu, jota kasvaa villinä rannoilla. Kuulemma siinä on hieman piparminttuinen maku. Mutta lehdet ja varsi ovat kyllä liian tummia ollakseen rantaminttu ja maku ei ole mitenkään "hieman piparminttuinen" :). Vaikka jotkut ovat sitä mieltä että piparminttu tuoksuu hamamstahnalle, olen käyttänyt kyseistä piparminttua kyllä myös halloumin marinoinnissa sekä erilaisissa halloumisalaateissa. Halloumissa on niin paljon makua, että piparminttu ei pääse jyräämään kaikkea muuta.
Mutta tällä kertaa siis sipulilisäkettä ihan tavallisella mintulla. Keittokirjassa kerrotaan, että Calabriassa on poikkeuksellisen makeita punasipuleita, joista ruokaa valmistetaan. Vinkkinä kerrotaan myös, että tavallisista suurta punasipulia liottamalla vedessä siitä saadaan pois ylimääräinen kirpeys. Varmasti myös nuorista punasipuleista tulisi aivan ihanaa ihan liottamatta. Mutta minulla oli vain "vanhoja" punasipuleita. Niinpä kuorin ja halkaisin punasipulit ja laitoin ne lillimään veteen. Sitten lähdimme pelailemaan ilta-aurinkoon lapsukaisen kanssa. Varmasti ainakin tunnin päästä aloitin sitten ruuan valmistuksen.
Punasipuleita ei ollut kuin kolme, joista niistäkin yksi oli pilaantunut täysin sisältä. Ninpä puolitin alkuperäisen ohjeen määrät kahdelle sipulille sopivaksi. Tästä tuli hyvää ja teen tätä varmasti lähiaikoina uudelleen :) Erityisen mukavaa oli, että valmistamiseen ei tosiaan kulu kovin paljon aikaa, eikä ohje ole yhtään työläs. Maku on raikas ja makean sipulinen samalla kertaa. Lisäkkeen voi tehdä minttua vaille valmiiksi jääkaappiinkin odottelemaan. Sopii kesäkokkaukseen kuin nenä päähän.
Ohjeen määrät kirjan alkuperäisestä reseptistä.
Punasipulia ja minttua (neljälle)
5-6 punasipulia
1/2l vettä
1/2 dl valkoviinietikkaa (laitoin valkoista balsamicoa)
neitsytoliiviöljyä
tuoretta minttua
Kuori ja halkaise punasipulit ja laita ne tarvittaesa veteen kellimään n. tunniksi. Leikkaa sitten sipulit keskikokoisiksi paloiksi ja laita palat ja viinietikka kiehuvaan veteen. Kirjan ohjeessa käsketään keittää minuutti, mutta ainakin itselläni sipulimäärä kylmensi vettä niin, että sipulit olivat kuumassa vedessä enemmänkin 2-3 min, niin että vesi ehti hetken kunnolla kiehuakin hetken. Joka tapauksessa olin epluuloinen lyhyestä kypsytysajasta. Se kuitenkin riitti ja sipuli ei ollut yhtään kitkerää ja pistävän makuista. Purutuntuma säilyi hauskan kiinteänä ja maku raikkaana.
Kaada keitetyt sipulit lävikköön ja valuta vesi pois. Anna sipulien jäähtyä ennen mintun lisäämistä. Kaada sitten sipulit sopivaan kippoon, valele neitsytöljyllä, silppua mukaan minttu ja kääntele kaikki aineet sekaisin.
Sitten nosta lisäke pöytään tarjolle vaikka kaslerkyljysten tai lampaan kaveriksi. Varmasti myös halloumi ja roseviini kävisivät tämän lisäkkeen kylkeen paremmin kuin hyvin. :)
Tunnisteet:
kasvisruoka,
lisäke,
low carb
tiistai 14. heinäkuuta 2009
Ei kuitenkaan täydellinen omena-aprikoosipiirakka
Mökillä ollessa piti saada omenapiirakkaa. Muistelin yhden suosikkikahvilani, Tamminiemen kahvilan omenapiirasta. Se on kyllä parasta tai ainakin lähellä parasta omppupiirasta jota olen kuunaan syönyt. Tässä kyseisessä piiraassa ei ole lainkaan pohjataikinaa vaan ihanan, maukkaan ja sopivan hapokkaan omenameren päällä on vain ohut, rapea kuori. Tein jotain tämän tyyppistä kotona aikaisemmin, mutta kaikki kirjat ja ohjeet olivat tietysti kotona. Niinpä sovelsin ihan ulkomuistista.
Piirakasta ei tullut ihan täydellistä ja se vaatinee vielä jonkin kokeilun. Raportoin sitten kun saan suhteet mielestäni kohdalleen. Hyvää tämä kuitenkin oli kuin mikä, calvados tekee täytteelle (ja myös omenahillolle!) ihmeitä, samoin pieni määrä tuoretta aprikoosia. Pinnan taikina saisi mielestäni olla vielä vähän rapsakampi jotenkin. Mutta ehkä se tästä, vähitellen. Tällaista tällä kertaa.
Täyte vaatii jotain saostavaa sekaansa. ensimmäisellä yrityskerralla laitoin vain tavallista sokeria ja täytteessä oli liiaksi mehua. Tästä viisastuneena tuumasin, että hillosokeri olisi ollut se ykkösvaihtoehto, mutta sitäpä juuri ei ollut. Perunajauhoja oli, mutta niillä saostaminen vie mielestäni mausta omenaisuutta pois ja tekee mausta jauhoisen. Yritin korjata asiaa käyttämällä täytteeseen Paljon calvadosta. Lopputulos jäi vähänjauhoiseksi seuraavalla yrityskerralla hillosokeria, ehdottomasti. Silti piiras katosi kuin kaste maasta ja lapsi söi viimeiset palat hyvällä halulla vielä ison illallisen jälkeen. Selvästi omenapiirakalle on oma masunsa.
Täyte
3 aprikoosia
5 vihreää, isoa ja hapanta omenaa (esim. Granny Smith)
1,5 dl sokeria
3 rkl perunajauhoja
1,5 dl vettä
1,5 dl calvadosta
1/2 sitruunan kuori
muskottia
kanelia
kuoritaikina (suurinpiirtein)
150g voita
2,5 dl jauhoja
3 rkl sokeria
hippunen suolaa
1 rkl vettä
1 kananmunan valkuainen
Säästä keltuainen voiteluun
tässä piiras niinkuin toteutin sen, ei välttämättä siis optimaalisin tapa.
Sekoita lämmennyt voi ja muut pohja-aneet hieman tarttuvaiseksi taikinaksi. Laita taikina sitten pakastuspussiin tai pieneen kulhoon ja jäähdutä sitä jääkaapissa tai pakastimessa kunnes taikina hieman jähmettyy. Meillä taikina ehti olla pakkasessa n. 20 min ja sen enempää ei olisi voinut oikeastaan pitää, alkoi muuttua jo melkein liiankin kovaksi kaulimista varten.
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Kun taikina vetäytyy pakkasessa tai jääksspissa tee täyte. Kuori ja pilko omena ja pilko tuoreet aprikoosit. Kiroile, kun juuri ostamasi hillosokeri jäi kotiin ja ota sen jälkeen käyttöön tavallinen sokeri. Paahda sokeria kasarissa kunnes se on hieman ruskeaa ja kaada sekaan 1 dl calvadosta. Sitten lisää omenat ja aprikoosit ja kääntele niitä sokeriseoksessa.
Tässä vaiheessa seoksesta alkoi irrota nestettä enemmän kuin on tarpeen. Keittele seosta muutama minuutti, niin että omenat alkavat vähän pehmetä. Sitten ota perunajauho ja sekoita sitä paniikissa vesitilkkaan ja kaada vesi-perunajauhoseos ohuena nauhana täytteeseen sekoittaen koko ajan . Sitten täyte jämähtää vähän melkein liikaakin. Kaada siis täyte piirasvuuan pohjalle ja raasta päälle sitruunan kuorta, muskottia ja ripottele kanelia. Kaada vielä 0.5 dl calvadosta täytteen päälle. Sitten totea, että siitä tulee varmaan ihan okei.
Kauli sen jälkeen taikina sen muotoiseksi, että se sopii peittämään vuuan. Minulta hieman jäi reunataikinaa yli, kun vuoka oli sen verran pieni, enkä halunnut liian paksua kantta. Painele kansi piirakkatäytteen päälle ja tee siihen reikiä veitsellä, niin että saat aikaan hengitysaukot piiraalle. Voitele piirakan kansi keltuaisella.
Paista piirakkaa n. 25-30 min uunissa keskitasolla tai kunnes kansi saa kauniin värin. Anna piirakan vetäytyä n. 10 min pöydällä ennen tarjoilua.
Tarjoile piirakka vanilijakastikkeen kanssa.
Vanilijakastike (iso kannullinen!)
1 l maitoa
1-2 dl kermaa (jos on)
1 kananmuna
n. 3-4 rkl perunajauhoa
1,5 dl sokeria (tai maun mukaan)
2-3 tl vanilijasokeria
Täytä allas kylmällä vedellä valmiiksi. Vettä tarvitaan valmiin vainilijakastikkeen jäähdyttämiseen. Laita kattilaan perunajauho, maito, kerma ja kananmuna. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes vanilijakastike alkaa sakeutua ja muuttuu sopivaksi. Jos tahdot paksumpaa vanilijakastiketta, käytä enemmän perunajauhoa. Perunajauhopaketin kyljesä on ihan pätevä annostelutaulukko. Tästä tulee juoksevaa vanilijakastiketta.
Kun kastike alkaa saostua, nosta se kylmään veteen ja sekoita sitä jäähtymisen alussa. Jos kastike pääsee kuumentumaan liikaa, se löystyy uudelleen kun perunajauho ja kananmuna kuumenevat "yli". Kun kastike on jäähtynyt, lisä sokeri ja vanilijasokeri. Jos jostain oudosta syystä johtuen haluat käyttää vaniliinisokeria, kiisselin jäähdyttäminen ensin on vieläkin tärkeämpää. Vaniliini nimittäin muuttuu kitkeräksi jos sen lisää kuumaan kiisseliin.
Jos vanilijakastike ei tullut mieleen tehdä ensimmäisenä ja jos on lämmin kesäpäivä, voit laittaa kannullisen kastiketta tarjolle kylmäkallejen kansa isoon vatkauskulhoon jossa on vettä. Sulavat kylmäkallet pitävät soosin ainakin viileänä, ehkä jopa jäähdyttävät sitä vielä hieman lisää.
Lopuksi kaksi totuutta omenapiirakoista:
1) Riittävän mittaustarkkuuden rajoissa kaikki miehet pitävät omenapiirakasta. Myös lapset.
2) Älä koskaan usko miestä joka väittää syövänsä hyvän aterian päälle litran vanilijakastiketta. Enimmillään kastiketta kulunee kolme-neljä desilitraa ko. mieshenkilöön ja sekin on jo paljon se. :) Muista kuitenkin hymyillä ja nyökkäillä - litran vanilijakastike riittää neljälle, vaikka joukossa olisi suuriakin ahmatteja!
Tunnisteet:
iterointia,
makea leivonnainen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)