maanantai 24. tammikuuta 2011

Lähinnä hedelmäsalaattia

hedelmäsalaatti
Me emme ole kuolleet, vaikka blogihiljaisuudesta voisi varmaan niinkin ajatella. Sen sijaan me olemme sairastaneet rajuhkoa bakteeriperäistä keuhkokuumetta koko perheen voimin - jokaisen sairastuessa vuorollaan tauti on kiusannut meitä jo viikkotolkulla. Tilanne vielä pääsi aika pahaksi, kun viime ma. V:n työterveydessä testitulokset sotkeentuivat jonkin terveen testeihin ja V laitettiin kotiin yskänlääkepullon kanssa. Lääkärin piti soitella vielä testituloksista, mutta ko. lekuria ei saatu kiinni vaikka soiteltiin peräänkin moneen kertaan. Sen verran tietoa saatiin, että nasuflunssasta ei ole kyse.

Torstaina sitten raahasin V:n uudelleen lääkäriin kun kuume pysyi edelleen korkeana, 39.5 tienoolla eikä tilanne osoittanut mitään paranemisen merkkejä. Virusperäinen kausiflunssa tai ei, jokin on vialla ja apua on saatava. Onneksi torstaina koko sotku alkoi sitten selvitä ja mies saatiin lopulta antibiootille. Mutta vaikka erehtyminen on inhimillistä, tuntui kyllä tosi pahalta että tuollaisia virheitä pääsee tapahtumaan, eikä kukaan soittanut meille kun vihe oli koneelle korjattu... No, asiaa selvitellään ja ennen kaikkea V on vihdoin paranemassa. Se on tärkeintä.

Minäkin sairastuin pahemmin jossain viime viikon puolivälissä ja kun V:n oikea diagnoosi siten saatiin, varasin itsellenikin lääkärin. Minulla ei yskimisen lisäksi varsinaista kuumetta ollut - vain lämpöä ja hirveä väsymys. Olin siis ajatellut, että sain V:n "flunssan" vaan lievempänä ja olin aluviikosta vielä vähän toiveikas, että se menisi ohi nopeasti, mutta ei. No samaa keuhkokuumettahan se sitten oli - vähemmän kuumeisena versiona. Antibiootit sain perjantaina ja nyt tuntuu, että vähitellen alkaa ajatus kulkea ja ruokakin maistua. Tervehtynyt ja energisyytensä takaisin saanut A pääsi Riitta-mummille viikonlopuksi.

Me olemme siis lähinnä nököttäneet kuin kaksi varista, hiljaa sohvassa puoli-istuvassa asennossa peittojen alla ja tuijottaneet läpi valtavan kasan sarjoja ja elokuvia. Minulla sairasloma jatkuu kuun loppuun - kun voimat vähän palaavat, voisi ehkä kaivaa esiin jonkin kirjankin pitkästä aikaa...

Makuaisti on huidellut ihan omilla teillään ja kaikki tuttukin ruoka maistuu ihan kummalliselle. Yksi pelastusruoka on löytynyt melkein vahingossa, nimittäin hedelmäsalaatti. Tein sitä pitkästä aikaa ison kulhollisen A:n sairastaessa kun huomasin, että appelsiinit uppoavat pikkupotilaaseen ihan hyvin. Toisen valtavan kipollisen tein viime viikolla, kun V ei syönyt oikein mitään ja hedelmäsalaatti tuntui kelpaavan. Uusimman kipollisen pyöräytin meille nyt viikonloppuna.

Hedelmäsalaatti on hyvää ja raikasta, se kun flunssaisessakin suussa oikeasti maistuu sille kuin pitää. Ja kun sitä tekee ison kipollisen se loppu meistä vain paranee seuraavaan päivään. Paitsi että hedelmäsalaatti on hyvää sinällään, sitä voi halutessaan myös syödä viilin päällä, sekoittaa jogurttiin tai vaikka nostaa kauhallisen aamupuuron kanssa. Mitään sesonkiruokaahan se ei Suomessa ole oikein koskaan - vähiten tietysti näin talvella... Mutta voi kun se on hyvää, etenkin jääkylmänä ja siinä on paljon nestettä, sokeria, kuituja ja vitamiineja... :)

Siinä hedelmiä pilkkoessani tulin miettineeksi, että minulle hedelmäsalaatti on lapsuudessa leimaantunut jotenkin sellaiseksi kompostiruuaksi. Se johtuu siitä, että kun vanhempien kaupan hedelmätiskistä poimittiin kaikki vähemmän tuoreet tai kolhiintuneet hedelmät pois, niistä tavattiin pelastaa jämät hedelmäsalaatiksi. Harvemminhan sitä tietysti kotona niin käy, että tarjolla olisi ihan vaan vahingossa kasapäin täysin kypsiä hedelmiä... Ja kyllä, nämäkin ostin ihan varta vasten. Oikeastihan hedelmäsalaatti on upeaa, tuoretta luksusruokaa.

Minun hedelmäsalaattiini kuuluu yksi säilykehedelmä: persikanpuolikkaat (miel. kevyessä) sokeriliemessä. Ehkä se on jokin jäänne lapsuudesta, mutta persikan siirappiliemestä tuoreiden hedelmien sekaan tulee makeutta, jota hedelmäsalaatti tuntuu kaipaavan. Lisäksi laitan hedelmäsalaattiin lisäliemeksi jotain hiilihappoista; kuplavettä tai jotain hyvää limua. Siihen tarkoitukseen käy hyvin vaikka Laitilan sitruunasooda tai Pommac. Hiilihappo keventää mukavasti sitä persikan siirappilientä ja kun se imeytyy hedelmäpaloihin, niihin tulee mukavaa hapokkuutta ja aromaattisuutta. Aikuisten juhlien hedelmäsalaattiin olen joskus saattanut lorauttaa mukaan n. 3 rkl likööriä tai muutaman desin kuohuviiniäkin. Ja tämän seuraavan väitteen todenmukaisuudesta ei ole kuin kokemusperäistä havaintoa, mutta tuntuu, että kun hedelmäsalaattiin lisää hiilihappoista limua, hedelmät ysyvät kauniimman värisinä pidempään. Ehkä sittiksen sitruunahappo auttaa asiaa...

Tuoreista hedelmistä ehdottomia suosikkejani hedelmäsalaatissa ovat banaanit, tuore ananas, kiwi-hedelmät ja makeat päärynät. Tähän viimeisimpään kulholliseen sekoitin mukaan myös raikasta granaattiomenaa, joka yllätyksekseni säilytti kauniisti värinsä salaatissa. Edellisessä versiossa käytin punaisina pilkkuina pakkasen aarteita, eli jäisiä, kotimaisia mansikoita. Marjat ovat hedelmäsalaatissakin ihan hauska lisä, mutta sulaessa niistä tietysti lähtee salaattiin väriä; se, haittaako punainen sävy salaatissa on sitten varmaan enemmän makuasia.

Kesällä hedelmäsalaattiin voi tietysti laittaa mukaan myös yrttien lehtiä tai syötäviä kukkasia; ruusun terälehtiä, timjamin kukkasia tai vaikka jotain villivihreää - voin kuvitella, että mesiangervo toimisi hyvin...

Ja siltä varalta, että tämä tauti vaatii uhrilahjaksi vielä neljännenkin kulhollisen hedelmäsalaattia kysyn miten te olette tuunanneet hedelmäsalaattinne? Tässäpä meikäläisen karkea yleisohje, jota voi sitten virittää jokainen oman makunsa mukaan.

Hedelmäsalaatti (suuri/valtava kulhollinen)

1 tuore ananas
n. 3 banaania
3 kypsää ja makeaa päärynää
4-5 kiwi-hedelmää
2 appelsiinia
1 omena
1 iso prk säilöttyjä persikanlohkoja (olisikohan 800g?)

Lisäksi 1 prk laitilan sitruunasoodaa tai 0,3l pommacia
(granaattiomenaa tai jäisiä mansikoita, sitruunamelissaa, yrttien kukkasia...)

Pilko kaikki hedelmät sopivan kokoisiksi lohkoiksi maljaan. Kaada päälle persikoiden sokerilientä (ei ensin ihan kaikkea) ja lisää sitten limonadi. Sekoittele hedelmäsalaattia ja lisää tarvittaessa loppu persikan liemi ja/tai kuplavettä jotta saat nesteen juuri ja juuri näkyviin hedelmäpaojen seasta.

Jäähdytä hedelmäsalaatti hyvin ennen tarjoilua.

Koristele lopuksi yrteillä, kukkasilla tai jäisillä marjoilla.

lauantai 15. tammikuuta 2011

Kotitekoisia lihiksiä

lihis
Tämä ohje minun on itse asiassa pitänyt kirjoittaa jo pitkään. Se tuli mieleeni taannoisen kommenteissa käydyn lihapiirakkakeskustelun aikoihin (en enää löytänyt kyllä linkkiä sinne) ja koska itse tehty on tässäkin tapauksessa valmista parempi, ajatus lihapiirakoiden tekemisestä jäi kytemään takaraivoon.

Kun pojat sitten olivat kipeänä sain loistavan syyn leipoa lihapiirakoita; niitä voi tehdä pakastimeen suuren kasan ja niistä sairastavaisten on helppoa lämmittää itselleen lounas. Kun lihiksistä tekee pienehköjä niin ruuan määrää on helppoa säännellä nälän mukaan. Tietty, jos haluat tehdä ison lihiksen, niin siitä vaan kaulin rullaamaan :)


paistamattomat lihikset

Nämä voi toki uppopaistaa öljyssä munkkien tapaan jos tahtoo, mutta minusta niistä tulee oikein mainioita ihan vaan uunissakin. Ja ainakin niistä tulee sillä tavoin paljon terveellisempiä, kun eivät ime itseensä niin paljon öljyä. Sämpyläjauho taikinapohjana antaa piirakalle hauskaa maanläheistä makua. Laitoin pohjaan myös vähän jogurttia, koska pieni happamuus taikinassa sopii minusta lihapiirakkaan.

Täytteeseen käytin riisin sijasta täyteläistä ohraa. Mukaan sopivat myös viime syksyn mahtavasta tattisadosta talteen kuivatut sienet, joita voit lisätä maun mukaan. Minä vaan kahmaisin purkista sopivan kasan niitä ja murustin mukaan. Lisäksi täytteeseen kannattaa laittaa jotain vihreää, vaikka yrttien saatavuus on juuri nyt heikoimmillaan. Minulla oli ruukku basilikaa ja kevätsipulin varsia - nekin raikastivat täytettä oikein mukavasti.

kohotusJoululahja kiwimaasta pääsi tositoimiin mukaan...

Joskus kauan sitten tein lihiskaipuussani samalla idealla vegeversioita käyttämällä täytteessä jauhelihan sijaan paljon silputtuja sieniä ja maustepippuria. Maistuivatpa nekin silloin :)

Täytteitä voi sitten jokainen vaihdella oman maun mukaan. Minun lihikseeni tulee ehdottomasti kurkkusalaattia, makeaa ja vahvaa sinappia, sipulisilppua ja jotain tomaattista - kun ketchuppia ei ollut laitoimme väliin salsaa - joka toimi tosi hyvin.

Kotitekoisissa lihapiirakoissa on lämpöä ja pehmeyttä ...Ja ne tuoksuvat uunista niin houkuttelevasti, että väsyneempikin potilas könyää pedistään ylös ja toteaa, että täällähän tuoksuu tosi hyvälle. :)

lihapiirakkaUunissa paistetut pikkuiset. Perinteisempää tahtova uppopaistaa lihiksensä.

Lihapiirakat (n. 2-3 pellillistä uunissa paistaen)

n. 0,5 l sämpylätaikina (vaikka sämpyläjauhopussin ohjeella, mutta korvaa halutessasi 1-2 dl nestettä jogurtilla)

täytteeseen
400g jauhelihaa (nauta-sikaa)
1 sipuli
2 dl ohrasuurimoita
2 munaa
2 tl timjamia
mustaa pippuria
maustepippuria
chilisuolaa
kourallinen kuivattuja herkkutatteja murskattuna

1-2 kevätsipulin vartta
basilikan lehtiä

Laita ohrasuurimot kiehumaan veteen paketin ohjeen mukaan. Kun ohra kiehuu, tee sämpylätaikina odottelemaan.

Kun taikina kohoaa, anna ohran vielä imeytyä kaikessa rauhassa loppuun kattilaan jääneeseen nesteeseen ja jäähtyä.

Ruskista jauheliha ja mausta se chilisuolalla, musta- ja maustepippurilla ja kuivatulla timjamilla. Kuullota täytteeseen sipuli.

Sekoita täytteeseen tarvittaessa valutettu ohra ja kananmunat. Pilko mukaan yrtit ja murusta seokseen vielä herkkutatit.

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Leivo sitten sämpylätaikinasta pitkulaisia, paksuhkoja pyörylöitä ja nosta pyörylä kämmenelle. Nosta pyörylän keskelle maltillisesti täytettä ja nipistele pyörylän reunat kiinni toisiinsa. Näin saat aikaan vähän puolikuun muotoisia lihapiirakoita.

Kun piirakat ovat nousseet, paista niitä uunissa n. 15 min tai kunnes ne ovat pinnastaan kauniin värisiä.

Leikkaa auki sivusta, täytä ja haukkaile tuulensuojaan vaikka jääkylmän maidon kanssa.

torstai 13. tammikuuta 2011

Kookos-linssikeittoa potilaille

linssikeittoa, basilikaa ja avokadoa
A parka saa joka talvi aivan hirveän kröhän. Tänä vuonna kröhä iski vielä tavallistakin pahemmin, keuhkokuumeena. Pikkumiehen yskintä on aika sydäntäsärkevää kuunneltavaa ja kaikista lääkinnällisistä toimenpiteistä huolimatta tauti hellittää otettaan valitettavan hitaasti. Lisäksi V on flunssassa joten minä olen koittanut keksiä meille helposti syötäviä ja työpäivän jälkeen myös nopeasti kokattavia ruokia, jotka maistuisivat potilaille.

Kuten varmaan jokainen tietää, kotoisa ja turvallinen ruoka tuntuu hyvälle kun on sairas ja sellaista meillä on tehtykin. Olen tehnyt porkkanasosekeittoa aurajuustolla, sunnuntaiaamupalaksi vohveleita päärynä-jogurttikermavaahdolla, illalliseksi kunnolla voilla silattua perunamuusia ja sen kanssa paistettua kuhaa sekä tietysti pitkin viikkoa useita erilaisia keittoja ja pikkupurtavaa lounaspalaksi.

Lisäksi on ostettu paljon appelsiineja ja Gefilus - tehojuomia. A parka yskii niin voimalla, että paikoitellen se vähäkään alas mennyt ruoka oikein tahdo pysyä sisällä. Silloin muutama appelsiinin siivu tai purkki tehojuomaa tai lasillinen mehua välipalaksi on parempi kuin ei mitään. Väsyneenä kaupassa könytessä minua muuten ilahdutti Valion Gefilus - juomissa, että niissä selvästi lukee laktoositon. Kaikissa noissa jogurttijuomissa ei lue, joten niitä en ole uskaltanut ostaa, etten vain pahenna A paran tilannetta.

Niinpä uuden seelannin ravintolapostaus saa nyt hetken odottaa viikonloppua, jolloin toivottavasti ehdin vähän rauhoittua ja kirjoitellakin. Tänään teille kumminkin tarjoillaan helppoa linssikeittoa, jonka pyöräytin viikonloppuna Mimmun ollessa kyläilemässä täällä meillä. Vaikka tämä oli tälläistä "pikaruokaa" ja "jämäruokaa" samalla kertaa, se toimi loistavasti. Linssit ja kookos sopivat älyttömän hyvin yhteen ja tekevät keitosta ruokaisan. Pinnalle sekoitin tahnan avokadosta ja creme fraichesta ja koristelin koko komeuden basilikalla ja aamulta jääneellä murustetulla pekonilla. Mimmu sanoi, ettei hänelle olisi tullut mieleen laittaa pinnalle basilikaa, mutta se sopi hienosti.

Lisänä tarjoisin pakastimesta vielä palasen löytämääni taannoista sydänleipää, jonka lämmitin uunissa. Onneksi soppa maistui myös potilaille.

linssikeitto kookoksella


Kookos-linssikeitto (n. 4:lle)

1 prk 400g kookosmaitoa
2 dl punaisia linssejä
1/2 paprikaa
1/3 tl sambal oelek - chilitahnaa (tai 1/2 punaisesta chilistä)
1 punasipuli
1-1,5 cm pala inkivääriä silputtuna aivan hienoksi tai n. 1 tl inkivääritahnaa
1-1,5 tl siirappia
1/2 tl kanelia
chilisuolaa ja /tai suolaa
0,5 l vettä+1 kanaliemikuutio TAI 0,5 l kanalientä

pinnalle
1 avokado
1/2 prk eli n. 100g creme fraichea
basilikan lehtiä ja rapeaksi paistetun pekonin muruja koristeluun

Pilko kattilan pohjalle öljyyn inkivääri, sipulit, chilitahna, kaneli ja paprika. Kuullota vähän ja lisää sitten kookosmaito. Tässä kohdin voit halutessasi soseuttaa sipulit ja paprikapalat. Minä soseutin ja lisäsin vasta sen jälkeen linssit, niin että vaikka ne hajosivat keittämisessä, keitosta pystyi silti näkemään, että siinä on linssejä.

Soseutuksen jälkeen lisää siis kanaliemi ja huuhdellut linssit. Keitä linssit kypsäksi asti niin, että ne hajoavat keittoon. Tähän kuluu n. vajaa 20 min.

Kun keitto kypsyy, sekoita karkeasti pilkottu avokadon liha ja creme fraiche keskenään ja lämmitä lisäksi vähän leipää. Jos sinulla ei ole jämäpekonia, voit jättää sen pois tai paistaa sitä n. 1/2 - 1 siivun per ruokailija.

Kun linssit ovat kypsiä, tarkista keiton maku ja lisää vähän siirappia ja chilisuolaa.

Kokoa annos laittamalla kulhoon ensin keittoa ja sen päälle lisukkeet. Nauti keitto kuumana ja päälliset kylmänä - eli välittömästi. :)

perjantai 7. tammikuuta 2011

Parhautta NZ- maasta ja pieni oodi paikallisille sekatavarakaupoille.

sinisimpukoitaLaskuveden alta paljastui sinismpukoita.... Väri oli todella upea.

Kun tässä nyt on tullut kerättyä noita reissun kummallisimpia kokemuksia yhteen, lienee syytä avata vähän niitä upeitakin löytöjä, joiden äärelle satuimme. Kuten kunnon karavaanarin kuuluukin, ajattelin aloittaa ruokakaupasta.

ribeyeYksi harvoja leirinnässä kokattuja ruokia. Vanha posliinilautanen lainattiin guest lodgen keittiöstä...

Me söimme reissussa "omasta keittiöstä" lähinnä aamupalat, sillä leirintäalueilta oli poistuttava aina klo 10, mikä on suhteellisen aikaisin. Se on aikaisin kun ottaa huomioon, että monesti aamulla haluaa vielä käydä suihkussa, ehkä pestä pyykkiä ja vähän astioita sekä huoltaa matkailuauton siihen kuntoon että sillä voi taas ajaa; tyhjentää likavesiä, kerätä kaikki irtonainen omaisuus kaappeihin ja täyttää puhdasvesisäiliötä. Ja sitten pitäisi vielä saada aamupalaa, sillä ainakaan minä en oikein kykene toimimaan ilman aamupalaa.

Niinpä suunnistimme heti Queenstownin lentokentältä päästyämme lähimpään ruokakauppaan. Ihastukseni oli välitön; tiskeissä oli valtavat valikoimat erilaisia lihoja ja mielenkiintoisia ruhonkappaleita lähtien tietysti monin eri tavoin leikatuista pihveistä, patalihoista (kuten että tiskistä löysi suoraan pakattuna eri-ikäisten lampaiden osia) ja kokonaisista paisteista tuoreisiin broilerin sydämiin ja kivipiiroihin.

Raakamakkaratiski oli vakuuttava. Kuvat eivät niinkään, sillä minulla oli mukana vain puhelin, joten pahoittelen huonoa laatua - saanette kumminkin käsityksen.

Makkaroita oli niin lampaasta, siasta, lehmästä kuin peurastakin; eri tavoin sekoitettuna ja maustettuna. Varmasti jokaiselle löytyy jotain.



luksusmuffariMustikkamuffinssi pelasti kun illallinen venyi... :)

Leipäpupolella oltiin kyllä tukevasti valkoisten jauhojen puolella, mutta saahan niistäkin ihania asioita kuten vaikka luksusmuffinsseja(!)


Niiden osalta täytyy tunnustaa, että söin muffinsseja ainakin neljä reissun aikana. Kertakaikkisen syntisiä ja ihania.


Ylipäätään tuntui, että kaikessa oli valikoimaa paljon enemmän kuin meillä Suomessa. Vai voisitteko kuvitella, että em. tyyppisiä hyllyjä löytyisi vaikka Seinäjoen Citymarketista?

No en minäkään.




hedelmiäTuoreita hedelmiä oli tarjolla runsaasti. Ja niistä nautittiin.

Ja ettei nyt tulisi vaan hehkutettua liian vähän, muistetaan tietysti mainita tuoretiski, jossa oli tarjolla ihan tajuttomasti paikallisia tuoreita vihanneksia, hedelmiä ja marjoja. Aprikooseja, ananaksia, kiwi-hedelmiä, mansikoita ja kirsikoita tuli reissussa kyllä syötyä useampia. Kun hedelmät ovat kypsyneet ihan valmiiksi asti ilman kuljetuksia niiden maku oli jotain tavattoman ihanaa. Ei varmaan yllätä ketään.

nz jogurtti

Mutta ehkä kaikista paras juttu, mitä löysin ruokakaupasta oli jogurtti. Voihan Valio sentään, miten jumalaisen hyvää jogurttia kiwit pistävät poskeensa.


Kapiti jogurttiaMiltäs raparperi-shampanjajogurtti teistä kuulostaisi? :)

Niinkun oikeasti, olisin voinut elää Kapitin luksusjogurteilla. Ne olivat juuri sopivan kermaisia ja upean raikkaan hedelmäisiä. Eivätkä yhtään liian makeita. Vain kevyesti Kamahi - hunajalla makeutettu hedelmäsose oli laskostettu purkkiin siten, että se kiemurteli raitoina kermaisen jogurtin keskellä. Jokaiseen lusikalliseen tuli hieman sosetta ja hieman jogurttia. Uh ja oh kun ihanaa. Jogurtin konsistenssista tuli vähän mieleen juustoportin lakkajogurtti; se oli silkkistä ja samettista muttei liian jämäkkää.

Suosikkimauikseni ylsivät mango-passion jogurtti ja raparperi-shampanja, jotka olivat ihan erinomaisia molemmat. Kaloreissa kyllä löytyi, mutta yhdestä purkillisesta ahnekin söi ainakin kahdesti, yleensä purkki riitti meille kahdelle pieneen herkutteluun kahdeksi aamuksi.


lucious lemonIndulgence - you shouldn't but.... Om nom nom

Toinen jogurtti, joka pääsi lähelle sydäntäni oli The Collectiven sitruunajogurtti. Se oli myös ihan tajuttoman hyvää, joskin hieman löysempää rakenteeltaan. Samalla firmalla oli myös omenajogurtti joka oli varsin pätevää - ehkä silti tykkäsin sitruuunasta enemmän.

En muista kuinka monta purkkia noita jogurtteja ostimme matkalla, mutta aina monta niitä oli. Ja onneksemme noita parempiakin jogurtteja löytyi ihan piskuistenkin kylien maitotiskeistä. :) Joten, paikallisissa ruokakaupoissa kannattaa käydä ainakin ihmettelemässä ja ehkä ostaa mukaan purkki jogurttia tai vaikka Kapitin jäätelöä, joka sekin oli aivan loistavaa. Me maistelimme vadelma-valkosuklaajäden ja boysenmarjajäden, joka oli kuorrutettu tummalla suklaalla. Hyvä.


L&P oli raikasta, pommacin väristä limua.

Ja JOS autoilee, on täysi-iätön tai muusta syystä kyvytön nautiskelemaan paikallisista viineistä ja oluista, alkoholittomat juomat saattavat tulla tarpeeseen. Onneksi niitäkin löytyy lapsille ja aikuisille - laajalla skaalalla. Iso osa limuista ja mehuista on ihan aikuiseenkin makuun sopivia herkkuja; on Phoenixin limettisiä limuja, vihreä omena - mixeriä (joka oli hyvää sellaisenaankin), viinimarjalimuja ja tietysti kiwien omaa, legendaarista L&P:tä :)

Näin jälkikäteen minä olen hippasen katkera, että inkivääriolutta ei oikein saa Suomesta. Se oli ihan loistavaa kamaa. Bundabergin ginger beer oli kuumana hellepäivänä loistavaa lounasjuomaa seafoodin kanssa nautittuna. Sitä sai myös kuivana versiona, mitä V pariin kertaan onnistui tilaamaan.

Ja ne mehut. tykkäsin siitä, että melkein aina ravintoloissa oli tarjolla omenamehusekoitteisia tuoremehuja; omena-vadelmaa, omena-boysenmarjaa ja tietysti puhdasta karpalomehua. Paremmissa paikoissa mehuja tehtiin paikan päällä, tuoreista hedelmistä. Ei pöllömpää kuuman päivän juotavaa sekään - etenkin jos lasiinsa saa paljon jäitä.

Ja vaikka keittiöiden ja kokkaustyylisuuntien sekoittelu voi pahimmillaan päätyä kaaokseen, taitava kokkaaja saa eri tyyleistä irti hyviä juttuja. Mietin jälkikäteen, että saikohan matkamme vähän liiankin hienon alun Queenstownista, sillä ruokakaupan jälkeen siirryimme lounaalle samalla ostarilla sijainneeseen pieneen baarikuppilaan.

Söimme siellä lounaaksi pienet pizzat, joissa kiwityyliin oli sekoitettu suolaista ja makeaa - mutta oikein toimivina yhdistelminä. Odotukset nousivat heti lähes kattoon, eikä asiaa varmaan auttanut, että Queenstownin keskustaan asetuttuamme löysimme yhden koko reissun TOP 3 - ravintoloista illallispaikaksemme. Lisäksi seuraavana päivänä päädyimme vielä lounasleiville Voodoo - cafeeseen joka oli taas kahviloista selvästi top 3- joukossa.

halloumileipä, voodo cafeHalloumileipä Voodoo - kahvilassa tarjoiltiin sipulichutneyn kanssa.

Leipiin oli sekoitettu vegaanikeittiöstä tuttua kevyesti marinoitujen juuresraasteiden käyttöä osana täytettä - minä söin halloumileivän, jonka väliin oli marinoitu mm. punajuuri- ja porkkanaraastetta. Kokonaisuus oli raikas ja hyvä; karkeasti raastettujen vihannesten ja juuresten käyttö kevensi halloumin suolaisuutta ja leivässäkin oli mukana tummempia jauhoja ja siemeniä. Toimii.

flat whiteFlat white tehdään espressosta ja hienosta maitovaahdosta.

Tässä kyseisessä kahvilassa pääsimme maistamaan myös ensimmäisen flat whitemme ja rakastuimme välittömästi tuohon kiwimaan omaan kahviin. Maistelimme sitä ja tuumasimme että se on jotain capucchinon ja cafe au laitin välistä; Hyvää kahvia, paljon höyrytettyä maitoa (ei kuitenkaan kovaa vaahtoa) ja lopputulos voittaa sydämen. Mikä parasta, flat whitejä sai melkein joka paikasta ja aina ne olivat yhtä palkitsevia.

Muutenkin Queenstown oli niin ihanan välitön ja sympaattinen kaupunki, että rima taisi nousta aika korkealle kertaheitolla.

Keittiö oli siisti ja saatavilla oli epätyypillisesti myös vanhoja, viehättäviä astioita. Keittiö oli kodikas, vaikkei sitä saanut vangittua kuvaan.

Jos joku muuten lähtee eteläsaaren kierrokselle matkailuautolla yksi tälläisen kokkausintoilijan mieleen erityisellä lämmöllä jäänyt Lorneville holiday park sijaitsi vähän Invercargillin pohjoispuolella. Me satuimme paikalle oikeastaan sattumalta. Internetin puutteessa käytimme holiday park - bongaukseen mainoslehtisiä, joita saimme mukaan turisti-infosta.

Parilagrillin käyttö oli ilmaista, vaikka yleensä siitä joutu jotain maksamaan. Grillejä oli kaksi, tässä pienempi.

Tämä kyseinen park oli saanut nelisen tähteä oppaassa. Siinä vaiheessa saamamme kokemuksen mukaan Kiwi tai Top 10 - ketjujen (3 tähteä tai parempi) paikat olivat olleet ihan hyviä. Lorneville Holiday Park oli kuitenkin yksi parhaista. Se oli kuin olisi tullut kylään hyville ystäville tai sukulaisille; paikka oli tavattoman hyvin hoidettu, yksityiskohtiin oli kiinnitetty huomiota ja paikan emäntä Karen oli todella lämpimän oloinen ja avulias.

pingviiniOlimme paikalla alkuillasta ja näimme, miten pigviini palasi kalastusretkeltään rantaan.

Viinitiloja emme juurikaan ehtineet reissullamme koluta. Täytyy tunnustaa, että albatrossit, orcat, delfiinit, pingviinit ja upeat maisemat veivät voiton niin ruokapaikkojen suunnitteluista että viinitiloista reittivalinnoissa. Vaikkei tämä mitenkään ruokaan liity, on rehellisyyden nimissä mainittava, että luonto oli kyllä ihan parasta koko reissulla. Sitä pääsi ihmettelemään ihan läheltä ja autenttisesti; moni asia mitä kiwimaassa pääsi näkemään ja kokemaan olisi varmasti kielletty Suomessa liian uhkarohkeana tai vaarallisena turisteille. Tai se olisi jouduttu kieltämään, koska ihmiset eivät osaa pysyä osoitetussa paikassa ihmettelemässä elukoita. Amerikoissa taas kaikille nähtävyyksille oltaisiin rakennettu asfalttitie, kuten Yosemiteen.

Muutenkin oli välillä aika epätodellinen olo siitä, miten ihmeessä julkiset tilat ja etenkin vessat olivat niin hyvin hoidettuja ja saivat olla rauhassa vandaaleilta; kukaan ei ollut hajottanut niitä, missään ei näkynyt spray - maalauksia ja teiden varsilla oli ihan minivähän roskia. Paljon vähemmän kuin täällä kehäkolmosen kupeessa, missä meikäläiset asustaa. Anteeksi nyt vaan, mutta minä en parhaalla tahdollakaan voi ymmärtää ihmisiä, jotka heittävät roskia auton ikkunasta luontoon. Kiwimaassa roskien puute pisti oikein silmään, vaikka turistejakin maasta virtaa läpi käsittämättömiä määriä, taatusti enemmän kuin Espoosta ;)

Kirjoitan vielä erillisen postauksen ravintoloista, mutta tässä nyt näitä fiiliksiä parhauksista yleensä. Jos haluatte tässä välissä tutkia paikallisen Nigellan eli Annabelle Langbeinin reseptejä, kannattaa klikata itsensä tänne. Esimerkiksi paahdettu ankka viikunoilla näyttää minusta sellaiselta onnistuneemmalta suolaisen ja makean yhdistelmältä, joista mekin pääsimme nauttimaan :)

Me muuten saimme joululahjaksi yhden kiwikeittokirjan, täytyy jossain vaiheessa ottaa se käsittelyyn ja katsoa, jos jotain niistä reissun parhaista kokemuksia saisi toistettua vielä kotonakin.

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Pieni puhe keskinkertaisuudesta ja reissun kummallisin alkupala.

clam chowderTämä chowder oli kaunis, muttei erikoinen - hieman liisterinen. Moeraki Boulderseilla nautittua lounasta.

Kun matkustaa kuitenkin-vähän-liian-tiukalla aikataululla tavoitteenaan nähdä mahdollisimman paljon, joutuu ruuan suhteen välillä tyytymään siihen mitä on tarjolla. Ehdottomasti kamalin paikka, minkä pihassa kävimme kääntymässä oli Maori Leap Cavesilla, lähellä Kaikouraa. Me olimme menossa Kaikouraan katsomaan valaita ja ajattelimme, että voisimme pysähtyä vielä nopealle kierrokselle luolilla ennen Kaikouraan saapumista. Kierrokset lähtevät pienestä ravitsemusalan liikkeestä. Se oli juuri sellainen baari, jonka olisi voinut kuvitella näkevänsä Gordonin kurjissa kuppiloissa. Joka paikassa haisi rasva, lämpökaapeissa seisoi valmiiksi friteerattua ruokaa ja viereisessä vitriinissä leipäpaloja, joihin oli levitetty päälle jo valmiiksi voita. Se oli suurelta osin sulaa. Me emme syöneet kuppilassa ja päivän viimeinen luolakierroskin oli jo lähtenyt joten starttasimme mobiilimme ja siirryimme eteenpäin, kohti Kaikouraa. Ihan kaikkeen ei sentään kannata ryhtyä. Joten: vinkiksi siis luolille aikoville - kannattanee oikeasti ottaa mukaan vähän eväsleipää.

En oikeastaan voi sanoa, että olisimme syöneet reissussa mitään varsinaisesti pahaa ruokaa. Tai no, jos ei lasketa niitä marokkolaisia lammasmakkaroita, jotka poltin eräänä aamuna leirintäalueen keittiössä. Kyllä se makkaroiden lämmittäminen pannulla vaan on vaikea laji ;) (toim. huom. tässä kohdin lohduttauduin ajatuksella, että sattuu sitä muillekin reissussa...)

Mutta kun nyt unohdetaan omat puutteet ja keskitytään vain arvostelemaan muita, niin lähinnä minua haittasi se annosten sekavuus. Kiwikeittiö tuntui olevan jonkinlainen sekoitus marokkolaista, aasialaista, englantilaista, intialaista, tropiikin ja italian keittiötä. Ja kun näitä elementtejä sekoittaa riittävän luovasti, kokonaisuus pirstaloituu ja lopputulos saattaa pahimmillaan olla outo.

Miksi kala piti paneroida? Tilli ja Mango kapriksilla maustetun lämpimän perunasalaatin kanssa eivät myöskään kuulu suosikkiyhdistelmiini.

Pientä omantunnon pistosta tuntien aloitan kierroksen piskuisesta Portobellon kylästä läheltä Dunedinia. Omatuntoni pistelee, koska palvelu oli sydämellistä ja oli tavaton onnenkantamoinen että saimme ylipäätään ruokaa tuona iltana. Alunperin meillä oli nimittäin tarkoitus mennä syömään Dunediniin, mutta se jäi matkailuauton kanssa suhatessa haaveeksi. Kaupunki on aivan liian sokkeloinen ja suurelle autolle sieltä on haastavaa löytää mitään parkkia. Päädyimme siis sikäläisittäin erittäin myöhään (kahdeksan jälkeen) nälkäisinä ja väsyneinä Portobellon kylässä sijaitsevaan leirintään ja kysyimme sieltä mahdollisuuksista löytää jotain, mitä tahansa syötävää. Paikan puuhamies otti ja kilautti läheiseen ravintolaan ja he suostuivat vielä ottamaan meidät syömään; vaikka ravintola oli sulkemassa paikalla oli vielä muitakin (lähinnä paikallisia) istumassa iltaa pidempään.

Kampela kokonaisena. Mangokastiketta paremmin kalan kanssa olisi sopinut voisula... Lisäkkeenä molemmissa ruuissa lämmin perunasalaatti.

V tilasi kampelan ja minä jotain muuta vaaleaa kalafilettä. V sai kampelansa ja se oli ihan hyvin paistettu ja sinänsä herkullista, mutta sen kanssa oli tarjolla kupillinen kullankeltaista kastiketta. Luulin ensin, että se on voisulaa, mutta se oli jonkinlaista etikkaista mangokastiketta. Minun fileeni olivat paneroitu ja niiden kanssa oli tarjolla tilliä ja sitä samaa mangosoosia. Sanottakoon nyt, että se voisula olisi ollut parempi vaihtoehto. Kala olisi tarvinnut parikseen jotain raikasta, mutta makea mengo ja läpitunkeva etikka tekivät kalasta jollain tavalla tunkkaisen ja kastike peitti alleen tuoreen kalan raikkauden. Kampela kun on vielä vähän kuivahkolihainen kala, se olisi ihan ehdottomasti hyötynyt sitruunan kuorella maustetusta voisulasta. Mutta; ruokaa oli tarpeeksi ja emäntä ystävällinen.



Suurimmassa osassa ravintoloita lista muuten tuntui olevan yllättävän samankaltainen keskenään; aina tuntui löytyvän alkuruuista leipää ja dippejä, clam chowder, uppopaistettuja mereneläviä (kampasimpukoita, ostereita, mustekaloja, katkarapuja tai mitä nyt paikalliset olivat pyytäneet), yksi ankanmaksajuttu ja jokin bruschetta. Pääruuissa taas pihvit jyräsivät alleen lähes kaiken muun. Yleensä listalla oli kuitenkin jokin pasta ja päivän kala, joka vaihteli tarjonnan mukaan. ja tyypillistä oli, että annokset olivat amerikkalaiseen tapaan aivan ylimitoitettuja kooltaan.

Timarussa päädyimme illalliselle samaan tapaan kuin portobellossa - suhteellisen myöhään ja leirinnän vetäjän suosituksella. Timaru ei ole mikään metropoli, vaan ehkä pienen maakuntakeskuksen kokoinen paikka; saimme kolme eri ravintolasuositusta joista selkeästi parhaimmaksi leirinnän vetäjä mainitsi paikan nimeltä Ginger & Garlic. "It's bit more expensive, but a very good restaurant on any scale", oli se myyntipuhe, jonka jälkeen tilasimme taksin ja lähdimme syömään.


eel bruchettaNetissä olevassa listassa ei enää lue eel bruchetta, mutta sitä ainakin tilasimme. Annoskoot ovat valtavia.

Vaikka oli lauantai ja kello lähenteli vasta puoli yhdeksää kun saavuimme Timarun keskustaan, kaikki kadut olivat jo tyhjiä. Taksikuski sanoi, että ihmiset ovat kotonaan ja nuoret eivät ole vielä siirtyneet kaduille iltaa viettämään. Kaupunki oli hämmentävän hiljainen. Ravintolassa oli kuitenkin iltaa istumassa useampi seurue, ja paikka täyttyi iloisesta puheensorinasta. Me jouduimme hetkisen odottelemaan pöytää ja sillä aikaa nautiskelimme baarissa juomat hämärtyvää kaupunkia ihmetellen.

Kun pääsimme pöytään, muita seurueita istui vielä rennosti pöydissä vaikka ruuat oli pääosin jo syöty. Iltaa jatkettiin nautiskellen viinejä ja selvästi tunnelma oli nousussa. Joku soitti pianoa ja pari vierasta alkoi laulaa musiikin mukana. Oli oikeastaan aika hämmentävää koko reisulla, miten aika "fiineissäkin" paikoissa loppuillasta ravintola jatkoi baarina; asiakkaat istuivat iltaa pöydässä pitkään ja vaikkei ihan suomalaiseen loppuillan örvellykseen päästykään, viiniä kului tasaiseen tahtiin ja meno muistutti enemmän rentoa bistroa kuin illallisravintolaa. Kaikki tämä oli hyvä; juoma oli hyvä, baarimikko osasi asiansa ja oli hauska, baarissa oli kauniita lehtiä selattavaksi foodielle ja pitkän eteläsaaren luontokierroksen kokeneena V huokaisi:"sivistys" ja siltä minustakin tuntui :) Oli mukavaa olla siinä vähän paremmin pukeutuneena ja edessäpäin siinsi lupaus mahdollisesti hyvästä ruuasta.

Kummallisin alkupala ever.

Mutta sitten päästiin tilaamaan. Meitä palvelemaan tuli nuori tarjoilija, jolla ei kaikesta päätellen ollut aavistustakaan siitä, miltä listalla olevat ruuat maistuvat tai näyttävät - puhumattakaan että hän olisi osannut sanoa mikä tänään mahdollisesti olisi hyvää tai millaisista aineista ruuat on valmistettu (paikallinen vai ei, raakamaitobrie vai ei jne...).

V tilasi savuankeriasbruchettaa ja meidän olisi todennäköisesti vaan pitänyt jakaa se. Mutta uteliaisuus voitti ja minä tilasin alkupalaksi jännittävänkuuloisen aurinkokuivattu tomaatti-brie bruleen. Täytyy tunnustaa että se oli varmasti oudoin alkupala, minkä olen koskaan syönyt. Ei se pahaa varsinaisesti ollut, mutta se olisi toiminut aivan loistavasti jälkiruokana, jos salaatinlehdet olisi vaihtanut vaikka muutamaan mansikkalohkoon. Biscotti, joka alkupalan kanssa ja tarjottiin oli myös makea. Brietä ei tunnistanut oikein enää brieksi. Se oli saanut päälleen oikeaoppisesti tehdyn poltetun sokerikuoren ja tomaatti maistui hillotulle. Todella makeeta. :)

V:n bruchetta oli hyvää, mutta annos niin suuri, että siitä olisi hyvin syönyt kaksi. Ei se nyt enää yllätyksenä sinällään tullut, mutta ajattelimme, että tälläisessä vähän fiinimmässä paikassa annokset olisivat järkevän kokoisia. Näin ei kuitenkaan ollut. Matkalaiselle siis vinkiksi; kannattanee kysyä, onko alkupala riittävän iso kahdelle. Usein näin on.


Lammas ja muusi oli ok, mutta ei sykähdyttänyt tai erottunut oikein millään...

Pääruoka oli onneksi enemmän tontilla. Paikka oli saanut useita paikallisen lihakonossöörien kunnialautasia lampaan laittotaidoistaan joten V tilasi lammasta. Minä tilasin päivän pastan. Lammas oli ilmeisesti ihan hyvää, muttei erityistä; liha oli hyvää ja hyvin laitettu, mutta lisukkeet eivät olleet mitenkään erityisiä.

Paahdettu kurpitsa kevensi chorizoa. Siitä plussaa.

Vähän sama oli pastan kanssa. Se oli todella tuhtia, paikallisella salamilla ryyditettyä kermaista heavy fuelia jonka onnistunein yhdistelmä oli kurpitsan ja salamimakkaran liitto. Pasta oli ehkä vähän liian kypsää ja lehtiperisljaa tai jotain raikastavaa olisi saanut olla enemmän. Annos oli ainakin riittävän iso; kuvassa näkyvä lautanen on pienen tarjoiluastian kokoinen.




Ja jotta ruoka ei loppuisi kesken, pääruokiin kuului vielä kupillinen salaattia ja höyrytettyjä vihanneksia. Niihin emme edes koskeneet - ei vaan kyennyt.

Jotenkin tässä vaiheessa reissua alkoi tuntua, että miten ihmeessä voi olla, että maassa jossa on niin loistavia viinejä, monipuolisia ruokakauppoja ja paras sesonkiaika monelle asialle, ei oikein tahdo saada yksinkertaista, hyvää ruokaa joka jollain tapaa koskettaisi. Queenstownin vahvan aloituksen jälkeen olimme kulkeneet läpi koko eteläsaaren ja löytäneet lähinnä keskinkertaisia kuppiloita. Vaikka luonto oli reissullamme monin tavoin palkinnut emme voineet olla miettimässä missä piileksivät ne uudenseelannin kokit, joille raaka-aineet ovat intohimo.

Onneksi löysimme niitäkin - sitten myöhemmin.

maanantai 3. tammikuuta 2011

Tuliaisia tyyneltä mereltä

tuoreita hedelmiä ja marjoja

Jos Uuteen Seelantiin suunnittelee puhdasta ruoka- ja viinimatkaa, kannattaa varmaankin keskittyä lähinnä pohjoissaareen ja eteläsaaren pohjoisosaan. Ehkä eteläisin kulinaristia kiinnostava paikka voisi olla Central Otagon viehättävä keskus Queenstown. Ja nyt siis puhun pelkästään ruuan ja viinin näkökulmasta; maisemat eteläsaarella olivat paikoitellen henkeäsalpaavan kauniit ja mahdollisuudet tutkia läheltä villeinä eläviä, paikallisia eläimiä olivat jotain ihan ennennäkemätöntä. Oikeastaan eteläsaarta voisi verrata Suomen lappiin; luonto on kaunis, sieltä löytyy todellisia herkkujen helmiä, mutta välimatkat ovat pitkiä ja alue harvaan asuttua. Tiukalla aikataululla matkustavan kannattaa googletellla ja käyttää tripadvisorin suosituksia hyvistä paikoista; sillä tavoin saa varmasti eniten irti ruoka- ja viinimatkastaan.


nz viinejä
Paikalliset ravintolat tarjoavat hyvän valikoiman NZ-viinejä...

Mehän matkustimme jälleen täysin toisenlaisella konseptilla; ei suunnitelmaa, ei tarkempaa aikataulua eikä tavoitteitakaan; ellei mulle heti kaikki nyt - asennetta voi laskea sellaiseksi.:) Me olimme täydellisen vaeltelevalla lomalla ja tarkoitus oli nähdä kaikki kolmessa viikossa. Ja vaikkei tässä ihan täysin onnistuttukaan, se mitä tuli vastaan ruoka- ja juomamielessä yllätti monin tavoin; sekä positiivisesti että negatiivisesti.

Etukäteen olin ajatellut syöväni tuolla reissulla paljon tuoreita mereneläviä kauden kasviksilla ja tietysti sitten lammasta, jota tiesin uudessa seelannissa kasvatettavan. Paljon muuta en ollut sitten ehtinyt miettiä tai odottaakaan. Tässäkin olin sekä oikeassa, että väärässä.

pihviäLoistavaa lihaa oli tarjolla oikeastaan enemmän kuin kalaa, mikä on minusta vähän sääli.

Yksi suurimmista yllätyksistä oli, että vaikka lihakarjaeläimet (ja suuret maanisäkkäät ylipäätäänkään) eivät missään määrin kuulu Uuden Seelannin alkuperäiseen eläinkantaan, paikka on lihansyöjän taivas. Ja ei, en nyt tarkoita vain lammasta vaan jänöä, nautaa ja peuraa yhtä lailla; elukat vaeltelevät väljillä ulkolaitumilla ruohoa rouskien ja niitä on Paljon. Jänöjä ihan piinaksi asti. Elukoille järjestely on varmasti tehokasvatusta mukavampaa elelyä, mutten voinut olla hetkittäin miettimättä miten luonto kaiken tuon laiduntamisen kestää. Toisaalta, maassa on tehty paljon todella merkittäviä luonnonsuojelullisia päätöksiä ja suuria alueita on rauhoitettu luonnonpuistoiksi, joten eiköhän lihansyöjä pihvinsä voi kohtuullisen hyvällä omallatunnolla nauttia. Joka tapauksessa kiwit osaavat paistaa pihvinsä ja hauduttaa lampaansa - kertaakaan ei reissulla syöty epäonnistunutta lihaa.

lammasLampaat voivat laiduntaa sellaisiakin karstimaita, jonne naudoilla ei ole asiaa.

Toinen hyvä juttu oli tietysti Uuden Seelannin kesän tarjoama laaja valikoima tuoreita ja paikallisia vihanneksia ja hedelmiä. :) Mmm...

Valitettavasti toisin oli kalojen kanssa. Tai no, ehkä ongelma oli osassa paikoista enemmänkin liika yrittäminen tai sitten sen yrityksen totaalinen puute kuin että kala olisi ollut huonoa, vanhaa tai sinällään laitettu "väärin".

Enemmän on enemmän. Ja kampasimpukat uppopaistettuna, tottakai. Huomaa myös lautasen reunalle iskeytynyt gourmet.

Liiallisella yrittämisellä haen tässä sitä, että kiwit näyttävät pitävän makeasta ihan kaiken kanssa. Ei ollut kerta eikä kaksi kun lautaselta löytyi jotain makeaa ja etikkaista kastiketta. Eikä se minusta läheskään aina sopinut annokseen. Mutta ihan erityisesti olin pettynyt kiwien uskomattomaan intoon apinoida Englantilaisia kalan ja äyriäisten valmistuksessa; miksi ihmeessä kaikki ihanat, tuoreet ja paikalliset merenelävät pitää vaikka väkisin uppopaistaa?

Noh, näin jälkikäteen ajateltuna nuo edellä mainitut olivat lähinnä eteläsaaren ongelmia. Myös pohjoissaarella oli tarjolla fish& chips - kioskeja, mutta koska pohjoissaarella asuu enemmän ihmisiä myös valinnanvaraa ruuassa on enemmän ja löysimempä menkin lopulta muutamia oikein pätevänoloisia ravintoloita.

Ravintoloista puheen ollen, asia joka tuonne saarille matkaavan kannattaa muistaa on, että kiwit syövät illallisensa suhteellisen aikaisin. Käytännössä kaikki ravintolat sulkevat keittiönsä jopa viikonloppuisin viimeistään puoli yhdeksän paikkeella. Ei se varmaan useimmille ole mikään ongelma, mutta kun me monesti saavuimme matkailuautollamme leiripaikkoihin vasta seitsemän-kahdeksan pintaan, ruuan etsimisellä alkoi yleensä olla kiire.

uusi seelantilaista jäätelöäOdottakaas kun pääsen maitotuotteisiin... ;)

Mutta; kirjoittelen varmaan tässä nyt viikon aikana jutun ainakin niistä parhaista ruuista ja toisaalta kummallisimmista annoksista joita vastaan tuli. Kello on nyt vissiin kaksi ja jotain kun lopettelen tätä juttua; tämä on nyt kolmas yö peräjälkeen kun herään kesken unien touhuamaan hetkeksi. Aikaero on sen verran suuri, että kropalla menee aikaa toipua. Saapa nähdä mitä ensi viikosta tulee jos yöheräily jatkuu; onneksi on tynkäviikko. :)