Ihanaa kesäkurpitsasoppaa eli kierivän hyljyksen ravintelissa

Okei, nämä mun ohjeet ei tule nyt missään kokkausjärjestyksessä ja pahoittelen, jos joku odottaa jo kovasti siansorkkia. Ne tulevat kyllä, mutta tänään oli hieman haasteellinen päivä: pääsin melkein minun kaistaani vastaantulevan rekan yliajamaksi, paluumatkalla hirvikin yritti autoni alle, V on kipeä ja minuunkin flunssa selvästi iskee, että saatte nyt jotain, mitä mmminun (!) tekee mieli blogata. Itsekkäästi siis pidän teidät jännityksessä niin juhlamitoitetun cous-cous salaatin kuin siansorkkienkin osalta.

Tänään tarjolla on kuitenkin ihan jumalaista kesäkurpitsakeittoa. Kesäkurpitsat ovat niin halpojakin nyt, 1.29e/kg niin Espoossa kuin Salossakin joten tehkää soppaa, se on ihanaa.



Uunituore anoppini Rva R kyseli meitä sunnuntaina lounaalle Kasnäsiin kun palautteli A:n meille mummilareissulta. Minulla oli siansorkkaprojekti jääkaapissa valmiina, hirveä kasa kesäkurpitsoja ja jotain raparperiviritystä jääkaapissa ja niinpä ehdotin V:lle että mitäs jos R ja miehensä P tulisivatkin meille lounaalle, matkaa ei kuitenkaan tule paljon lisää. Niinpä V soitti takaisin ja ehdotti lounasta "kierivän hyljyksen ravintolassa" - eli meillä. :) Puhelimessa ollut P hieman naureskeli kun V esitteli menua: alkupalaksi olisi siansorkkia, pääruuaksi kesäkurpitsakeittoa ja saaristolaisnappeja, jälkiruuaksi lakritsaista raparperiviritystä á la nelle - tulisitteko?

Minä vielä huutelin taustalta, että: "... yhtäkään tarjolla olleista ruuista en ole aikaisemmin kokeillut!"...Tuumasin, että varoituksen jälkeen jokainen etenee omalla vastuullaan... ;)

Ja vaikka P:n selvästi huvittuneeseen kysymykseen "... ja eikö muuta..?" vastattiinkin että: "ei, siinä se taisi olla nyt" saimme kuin saimmekin anopin ja P:n houkutelluksi lounaalle!

Keitto on lähes suora kopio kirjatorilta ostamani Marja Lidforsin kirjan Kurpitsa - reseptistä. Keitto oli parempaa kuin ikinä kuvittelin. Se oli täyteläistä ja aivan ihanaa. V sanoi, että se on melkein kuin maa-artisokkakeittoa pähkinäisyydessään... Ja kaikki halusivat sitä lisää ainakin kerran, osa kahdesti!

Kirjan mitoitus on minusta tämä huomioonottaen vähän pielessä. 2 kesäkurpitsan reseptin sanotaan olevan 4-6:lle mutta minä tein kaksinkertaisen annoksen ja me neljä aikuista ja yksi (aika pieniruokainen) lapsi söimme siitä alkupalalla ja jälkiruualla varustetun lounaan ja sitä jäi (vain) vajaa litra myöhempiin lounastarkoituksiin. Tosin, koska tänään on ollut niin vaiherikas päivä, luulen että syömme lopun alkupalaksi illalliselle ja lisäksi laitan pääruuaksi papuja, joita keitin siansorkista jääneessä liemessä jo valmiiksi mökillä...

Sen veran muutin alkuperäistä reseptiä, että auraa olisi pitänyt laittaa 2 kesäkurpitsan keittoon 100g. Minulla ei ollut mökillä kuin vajaa aurapala, joten luulen että siinä oli ehkä juuri se 100g. Laitoin sen kaiken kaksinkertaiseen annokseen ja minusta se ei tarvinnut yhtään lisää. Melkein tuntuu, että jos olisin laittanut enemmän, kaikki ihanat herkät maut olisivat peittyneet juuston alle.



Alkuperäisessä reseptissä oli myös käytetty oreganoa. Saaristossa mäkimeirami (eli oreganon kotoisampi villiserkku) kasvaa ihan villinä, niinpä kipaisin kallioille saksien kanssa ja käytin oreganon sijaan soppaani tätä villivihreää. Juuri nyt mäkimeirami on parhaimmillaan, se ei ole yhtään vielä puuvartinen vaan nuoret versot ovat herkkiä ja ihania, joten sitä kannattaa käyttää jos penkissä tai takapihalla sattuu kasvamaan. Uskoisin, että raikas ja herkkä mäkimeirami vaan paransi lopputulosta, kuten tuoreet yrtit yleensäkin. Tuoretta pitää muuten käyttää enemmän kuin kuivattua, joten laitoin mäkimeiramia varsin avokätisesti soppaan - sekä alku- että loppuvaiheessa.

Tätä soppaa teen kyllä toistekin. Aivan ihanaa ja niin helppoa.

Hirveä kuva, mutta punaisen päivänvarjon alla kaikki on kovin omituisen väristä. Se on hyvää silti.

Kesäkurpitsasosekeitto (minusta alkupalaksi 4-6:lle)

2 keskikokoista kesäkurpitsaa
2 rkl oliiviöljyä (kaadoin niin, että sain kattilan pohja peittoon)
1 rkl voita (taisi mennä reipas rkl...)
1 keskikokoinen sipuli
1 tl oreganoa (otin hyvän nipun tuoretta mäkimeiramia)
n. 5 dl kasvislientä
n. 100g sinihomejuustoa (minusta määrästä riittää n. puolet ettei se jyrää keiton ihanan pähkinäistä makua)
2,5 dl kermaa
suolaa
rouhittua mustaa pippuria

Kuori kesäkurpitsa ja sipulit. Silppua sipuli ja lohko kurpitsat.

Kuumenna öljy ja voi kattilassa. Lisää sipuli ja kuullosta 5 min sekoitellen niin, että sipuli ei vielä ala ruskistua, mutta kuullottuu pehmeäksi.

Lisää pilkottu kesäkurpitsa ja mäkimeiramisilppu ja mausta suolalla ja pippurilla maun mukaan. Minä käytin tähän sitä lime-vihreächili-minttusuolaa mitä minulla nyt on.

Paista kesäkurpitsaviipaleita keskilämmöllä n. 10 min välillä sekoitellen. Kaada sitten sekaan kasvisliemi.

Peitä keitto kannella ja anna kiehua puoli tuntia miedolla lämmöllä välillä sekoitellen.

Sitten murusta sekaan homejuusto ja sekoittele, kunnes juusto sulaa.

Soseuta keitto sauvasekoittimella. Alkuperäinen ohje käskee siivilöidä keiton: minä en vaivautunut, koska se oli ihan tasaista. Lisäksi silppusin soseutettuun keittoon vielä lisää turetta mäkimeriamia ja säästin muutaman oksan koristeeksi pinnalle.

Lisää keittoon kerma ja kuumenna uudelleen. Tarkista maku, lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria ja tarjoile vaikka saaristolaisnappien kanssa. Kyllä, ostin niitä taas. Mmmm...

Kirja neuvoo lisäksi, että jos keitosta tulee liian sakeaa, voit ohentaa sitä kasvisliemellä ja koristella lopulla homejuustolla, kermalla ja yrteillä.

Itse asiassa muutama homejuustomuru keiton pinnalla olisi ollut kiva, jos sitä olisi ollut enemmän. Mutta: ankarat saaristo-olosuhteet iskivät jälleen ja kaikki juusto meni keittoon. Hyvää oli koristusten niukkuudesta huolimatta!


p.s. Se rekka oli oikeasti aika pelottava. Yhtäkkiä se vaan koukkasi vastaantulevan kaistan kautta metrin verran ja korjasi sitten. Jos en olisi ajanut sattumalta tosi reunassa ja koukannut vielä reunempaan en varmaan olisi tässä kertomassa teille keitosta. Se rekka ei mennyt kaukaa ohi. Henkilöauto, 100km/h ja yhdistelmäperävaunurekka ei ole hyvä yhdistelmä. Mutta kuten äidille totesin puhelimessa, tänään ei ollut se päivä.

Mansikkainen kaurasandwich kinuskiraidoilla

Minulla oli pakkomielle kaurakeksisadwichistä. Ajatus paksuista, makeista keksisadwicheistä, joissa kaksi rapeaa keksiä liimataan yhteen paksulla kerroksella mansikkaista täytettä oli vastustamattoman herkullisen oloinen. Vielä kun sain päähäni, jotta sadwichit voisi raidoittaa dulce lechellä tai krhm, kinuskilla kuten sitten lopulta kävi. Kunhan keksit tekee etukäteen tässä on minusta ihan loistavan helppo lounasjälkiruoka päiväkahvin kanssa. Tietysti jos oikein laiskottaa, niin mikä estää käyttämästä jotain valmiita kaurakeksejä: Lidlistäkin saa valmiina ihan yllättävän hyviä kaurakeksejä, vaikekivat ne tietysti omatekoisia voitakaan... ;)



Kauralastut tehtiin Mimmun hyväksi havaitsemalla kotiruoka - keittokirjan reseptillä. Juttelimme mimmun kanssa, että oikeastaan mitä vanhemmaksi tulee, osaa arvostaa vähitellen sellaisia keittokirjoja, jotka tarjoavat jonkin hyvän perusreseptin. Siitä voi sitten lähteä kehittämään omaa sovelluskohdetta, vaikka tälläisten kaurasadwichien tekoon. Ja voi että kun tuli taas ihanan rapeita ja unelmaohuita kauralastuja. Näitä olisi syönyt vaikka kuinka monta ihan sellaisenaankin.

Täytteen määrät ovat arvioita. Tämä oli nyt yksi niistä täytteistä minkä tein vaan kulhoon jääneestä kasasta kermavaahtoa. Sekaan laitoin mascarponea ja hieman mauksi coronaa. Sitten vielä vaniljasokeria ja siivutettuja, tuoreita mansikoita. Mansikat siivutettiin, jotta ne pitävät oman napakan rakenteensa paremmin, vaikka sekoitan ne mascarponevaahtoon.

Sitten sekoitin täytteen ja jätin sen istumaan jääkaappiin ja odottamaan lounasaikaa. Jos täytät sandwichit paljon ennen syömistä, kostea täyte tietysti pehmentää kauralastut. Minä tein nämä juuri ennen kuin ne hävisivät lautasilta. Silti jo n. viiden-kymmenen minuutin odottelulla (mikä aika minulla meni yleisessä pepareerauksessa ja sen kinuskin kanssa vielä viimeistellessä) kaurakeksit hieman pehmenivät. V tykkäsi siitä, että keksit hieman hapertuivat; keksien pehmentyminen teki nämä helpommin haukattaviksi.

Ja tämä on myös sellainen idea, jota voi soveltaa täytteellä kuin täytteellä: mikä estää tekemästä näihin raidat vaikka valkosuklaalla ja kokeilemaan sisälle sitruunaista pensasmustikkatäytettä tai sisään jäätelöä ja dulce lecheä päälle... Aika kivoja olivat pieneen makeannälkään.




Kauralastut (iso rasiallinen)

125 g voita
1/2 dl maitoa tai kermaa
1 1/2 dl sokeria
1 til vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
2 dl kaurahiutaleita
1 1/2 dl vehnäjauhoja

Sulata ja jäähdytä rasva. Lisää maito tai kerma. Sekoita kuivat aineet kulhossa. Yhdistä seokset ja sekoita taikina nopeasti haarukkavatkaimella tasaiseksi. Nosta taikinasta kahdella lusikalla pieniä nokareita pellille. Pane kullekkin pellille vain 9-12 nokaretta, koska lastut leviävät paistuessaan.

Paista lastuja 175° lämmössä 8-10 minuuttia, kunnes ne saavat vähän väriä. Meillä meni kyllä pidempi aika paistamiseen n. 15 minuuttia. Irrota lastut lastalla pelliltä vähän jäähtyneinä. Voit taivuttaa ne kaarelle kaulimen tai pullon päällä. Kekseistä tulee melko hauraita, joten käsittele niitä varovasti. Säilytä ne tiiviissä rasiassa, jotta keksit pysyvät rapeina.

Ennen tarjoilua tee täyte kauralastuille. Täytteen voi tehdä etukäteen jääkaappiin odottamaan.




Mansikkatäyte (riittää varmaan n. 15-20 kaurasandwichiin)

n. 1,5 dl kermaa vaahdotettuna
1/2 prk eli reilu 100g mascarponea
2-3 rkl corona - brandyä
n. 3 dl siivutettuja, tuoreita mansikoita (en oikeasti muista paljonko näitä oli, mimmu siivutti näitä teemakipollisen kukkuroilleen... Mutta ei haitanne ketään, että täytteessä on mielummin enemmän sattumia kuin liian vähän... )
1 tl vaniljasokeria
(voit lisätä sokeria jo tykkäät, mutta keksit ja kinuski olivat aika makeita, joten en tehnyt täytteestä leimallisesti makeaa)

Sekoita mascarpone ja pieni loraus vatkaamatonta kermaa keskenään. Kauho sitten vatkattua kermaa mascarponen sekaan ja sekoita vatkaimella tasaiseksi. Täytteen pitää olla melko jämäkkää vaahtoa, mutta varo ettei kerma mene paakuiksi.

Sekoita mukaan viipaloidut mansikat, corona ja vaniljasokeri. Tarkista maku ja lisää halutessasi coronaa tai sokeria.

Täyte voi odottaa nyt jääkaapissa siihen asti, kunnes tarvitset sen.

Kinuskiraitoihin (tästä riittää ainakin 10 sadwichiin) tarvitset 0,5 dl kermaa ja saman verran sokeria kattilaan, pieni hippu tummaa suklaata väriksi ja pari tl voita. Sitten keitä sekoitellen kunnes kinuski pysyy juuri pisarana kun tiputat sitä veteen. Älä unohda kinuskia liedelle tai saat siitä ihan murustuvaa ja kivikovaa. Tee kinuski juuri ennen kuin aloitat täyttämisen jotta se ei vielä ehdi täysin jämähtää, muttei ole enää tulikuumaakaan kun haluat tehdä sillä raidat kekseihin.

Täytä sitten keksit: Laita pari-kolme ruokalusikallista täytettä kahden kaurakeksin väliin ja paine ne varovasti yhteen. Laita ne sitten tarjolle vailla leivinlaudalle ja valuta ruokalusikalla niiden päälle kinuskiraidat. Koristele luonnonkukkasilla tai yrtin lehdillä. Voipa laudalle laittaa muutaman mansikankin kinsukiraidoittumaan.

Olettaen, että ne mansikat eivät ole kaikki homehtuneet jääkaappiin... ;)

Muotileipää eli saaristolaisnappeja

Nykyään tuntuu, että saaristojutut ovat muotia leipähyllyllä. Jopa pohjanmaalla käydessäni näin ainakin kahta tai kolmea erilaista "saaristo" - alkuista leipää kaupan hyllyllä. Eikä tämä siis mitenkään tarkoittanut, että niitä olisi väkerretty saaristossa tai sen läheisyydessä. Tästä huolimatta tai siitä johtuen ajattelin kehua perheleipureiden Salosen leipomon saaristolaisnappeja, jotka tehdään Turussa.

Mimmun avomies nappasi näitä pussillisen mukaan Salosta, kun olin pyytänyt tuomaan saaristolaisleipää. Sitä perinteistä vuokaan tehdyn limpun mallista saaristolaisleipää ei vaan ollut saatavilla ja niinpä nuorimies oli sitten tarttunut muuten mielenkiintoisen oloiseen tummahkoa leipää sisältävään leipäpussiin. Ja kiva, että tarttui!

Nämä olivat muuten ihan erilaisia kuin ensinäkemältä kuvittelin. Koska pussissa lukee ruisleipä ajattelin, että nämä muistuttavat niitä sinuhe - ruisnappeja ja pelkäsin niiden olevan jotenkin kuivakoita ja happamia. Mutta ei. Nämä olivat unelmapehmeitä, juuri sopivan sitkaita, vähän makeita ja niissä oli jonkinlaisia pieniä siemensattumia. Mmmm...



Lisäksi ne olivat hauskan kuppimaisia muodoltaan, jonka ansiosta niihin voi hyvin kauhoa mäti-ruohosipuli-smetanatäytettä tai vaikka sillejä ilman, että sotkee itsensä katastrofaalisesti. Toimivat ihan älyttömän hyvin aamubrunssilla... Eli: suosittelen kokeilemaan jos tykkäätte makeahkosta leivästä ja törmäätte näihin kaupassa. Hyviä ovat.

Riisi-raparperi-rusinaa eli äidin kevätherkku

Meidän äiti on tavannut joka kesä tehdä klassikkoherkkuamme riisi-raparperi-rusinaa. Kyllä, sitä kutsutaan meillä tuolla nimellä, enkä minä sille muuta nimeä tiedä. En itse asiassa tiedä edes, onko kyseessä jokin äidin ja mummon oma luomus, sillä vastaavaan ruokaan en ole muualla törmännyt.

Meillä se on kuitenkin kuulunut aina koko perheen suosikkeihin ja sitä on syöty jälkiruuaksi, aamupalaksi ja välipalaksi. Yleensä sitä tehdään valtava kattilallinen kerralla, sillä tämä ruoka vaan paranee kylmänä.



Minulla tähän ruokaan assosioituvat hyvin vahvasti sadepäivät ja aamukasteinen puutarha mistä raparperia mennään hakemaan yöpaidassa ja kumisaappaissa, sateenvarjolla tai ilman. Aamuun heränneessä puutarhassa on ihanaa. Kiurut laulavat ja ilma on ensin paksuna tuomen tuoksua. Vähän myöhemmin alkaa kukkia pehmeämmän tuoksuinen omena, joka saa kaikki lähitienoon mehiläiset ja kimalaiset kokoontumaan sankoin joukoin omenapuihin. Omenan kukintaa ei voi kuvitella ilman poukkoilevaa surinaa ja pörinää.

Mutta omena ei kukkinut vielä viime viikonloppuna. Ei paljon puuttunut, mutta ei ihan vielä. Vaelsin yöpaidassani raparperipuskalle ja leikkasin poikki aamukasteen vielä kostuttamia varsia.

Leikkasin samalla myös raparperin kukinnot pois

Minua hymyilytti, kun tajusin hyräileväni samaa laulua kuin joka kerta raparperia leikatessani: "äidin kasvimaalla, raparperin alla, sammakolla koti oli kultainen...". Sen lisäksi, että leikkasin raparperia olin äidin kasvimalla.




Jotain rauhoittavaa siinä on, kun voi valetaa avojaloin lapsuudenkotinsa puutarhassa ja etsiä kevään ensimmäisiä kukkasia. Tupaan tullessa voi sitten tarttua siihen samaan sokeripurnukkaan, jonka sisältä sokeria on ripotettu viilille, puurolle ja auringon lämmittämiin, juuri poimittuihin marjoihin ihan lapsesta asti. Ennen marjojen tuloa lapsuudenkotini kesä maistuu riisi-raparperi-rusinalle.

Tässä ruuassa yhdistyy todella hauskasti rusinan makeus ja raparperin hapokkuus. Riisi-raparperi-rusina on jotain puuron ja paksun kiisselin välistä, sillä riisinen "kiisseli" saostetaan sopivan sakeaksi perunajauholla tai maizenalla. Lopputulos on minusta parhaimmillaan kylmänä, maidon kanssa nautittuna.

Kun heräsin vanhempieni jo lähdettyä työmaalleen, mutta paljon ennen omaa pesuettani, ajattelin yllättää heidät tekemällä äitini herkkuruokaa aamupalalle. Vaikka ensireaktio oli varovaisen epäluuloinen, maistettuaan kaikki pitivät tästä välittömästi. A ihastui tähän niin paljon, että pyysi saada tätä herkkua pari kertaa lisääkin. Kysyttäessä nuorimies ilmoitti seuraavanakin aamuna haluavansa aamupalaksi riisi-raparperi-rusinaa. "Voidaanko tätä tehdä joskus kotona Espoossakin?"

Jos ette ole kokeilleet, kokeilkaapa. Aineet eivät paljoa kustanna jos pihassa sattuu kasvamaan raparperia. Tässä ruuassa määrät eivät ole koskaan niin tarkkoja. Riisiä tarvitaan se puolitoista desiä, mutta raparpereja voi käyttää sen verran kun on, ei kuitenkaan ihan valtavasti.

Nuorempia raparpereita voi laittaa vähän enemmän, vanhemmissa maku on jo sen verran hapokas että pari, ehkä kolmekin isoa vartta riittää kattilalliseen hyvin. Muistathan muuten, että raparperin kanssa kannattaa käyttää teräskattilaa.



Vettä laitoin hanasta sen verran raparperien päälle, ettei kattila kiehu yli. Luulen, että sitä meni reilu litra, ehkä puolitoista. Sokeria voit lisätä vielä lopuksikin, jos tykkäät tai sitten syödessä oman annoksen päälle. Suurusta laitetaan mukaan sen verran, kuin paketissa neuvotaan kiisselille. Arvioi suuruksen tarve käyttämäsi nestemäärän mukaan.

Voit myös tehdä niinkuin meidän äiti: sekoittaa epämääräisen määrän perunajauhoa ja vettä jossain kipossa ja sitten lisätä vesi-perunajauhoseosta kiisseliin ohuena nauhana, koko ajan sekoitellen. Suurusta lisätään juuri sen verran, että rusinat eivät enää uppoa kattilan pohjalle. Kiisseli on valmis kun se saostuessaan jaksaa juuri ja juuri kantaa rusinat. :)

Riisi-raparperi-rusinaa (2l kattilallinen)

4-6 pienehköä raparperin vartta (ehkä 400-500g?)
n. 1,3l vettä
n. 2,5 dl sokeria tai maun mukaan
1,5-2 dl tavallista puuroriisiä
ripaus suolaa
perunajauhoa tai muuta suurusta (paketin ohjeen mukaan n. kiisselille tarkoitettu määrä)

Kuori suuremmista raparpereista vähän kovaa pintaa pois ja pilko sitten kaikki raparperit n. 1 cm pituisiksi palasiksi.

Laita parin litran kattilaan raparperi, sokeri, riisi, rusinat ja lisää vettä siten, että kattilaan jää kunnolla kiehumisvaraa. Reilu litra - puolitoista on sopivasti.

Keitä seosta välillä sekoittaen, kunnes riisi on kypsää, muttei hajonnut ja raparperi vähän hajonnut ja täysin pehmeää. Tähän menee n. 20 min.

Lisää sitten kattilaan suurus paketin ohjeen mukaan. Lopputuloksesta saa tulla paksua kiisseliä. Anna jäähtyä ainakin hieman ja tarjoile maidon ja sokerin kanssa.

p.s. kysyin äidiltä, tietääkö hän mistä resepti on peräisin. Äiti sanoi, että hänen isänsä äiti tapasi tehdä tätä ruokaa kun hän oli lapsi. Äitikin epäili, että resepti voi hyvin olla alunperin jonkin esiäitimme kehittämä. Joka tapauksessa se on vanha, kulkenut pitkään suvussa eikä parempaa referenssiä ole saatavissa :) Aika hauska juttu joka tapauksessa!

G´vine floraison tonicilla, fenkolilla ja chilillä

Kun tätä juhlakautta nyt on tässä vietetty, niin ajattelin pistää ihan lyhyen jutun hassusta drinkistä jonka kehittelin helatorstaiviikonloppuna "meille tytöille".

V roudasi joskus alkosta paremman puutteessa G´vine floraison - nimistä ginin kaltaista valmistetta, jota en kyllä suosittelisi ensimmäiseksi niille, jotka kaipaavat oikean ginin makua. Kuvaus tuolla linkkaamallani englanninkielisellä sivulla on minusta melko oikeassa - aika mausteinen, kukkaisa ja jotenkin (ehkä sitten) lämpimän mausteinen (= hieman paksuhko eikä yhtään katajaisen raikas tai yrttinen) maku kyllä on. Ei siis mikään kovin traditionaalinen gin. Mutta minähän pidän haasteista, toki;)

Kun minulla oli fenkolin "lehviä" ja mietoja keltaisia chilejä, tein niistä tämän kanssa kokeellisia drinkkejä.

Näissä on potentiaalia, mutta totesin kyllä, että minun olisi varmaan pitänyt hieroa fenkolia ja viinaa sekaisin lusikalla niin, että yrtin rikkoutuessa viina olisi saanut kunnolla makua fenkolista. Aina kun suuhun sattui fenkolin lehvä ja juomaa samaan aikaan yhdistelmä oli oikeinkin miellyttävä. Chili olisi kyllä minusta saanut olla vahvempaa. Ei siis mikään mahalasku, mutta fenkoli saisi kyllä nousta enemmän esiin.

Luulen, että tästä saisi oikein hyvää, jos fenkolin palasia uuttaisi ginin kanssa vaikka ihan muutaman tunnin etukäteen ja käyttäisi tähän hieman sitruksista ja vahvempaa lemondrop - chiliä (tai vihreää chiliä). Fenkolin raikkaus ja chilin kärki nostavat kivasti ginin kukkaisuutta ja mausteisuutta esiin.

Mieltäni kutkuttelee myös muutama idea, joita sain kun lueskelin kotimatkalla kirjapörssistä mukaan nappaamaani uutta keittokirjaa Kukkaruokaa (Anne Paalo). Mutta siitä opuksesta kuulette varmasti lisää myöhemmin...

Fenkoli-chilidrinkki ginillä (1 lasillinen suurin piirtein)

2cl G´vine florasionia
1 rkl fenkolin lehtiä
1/4 chilipalkoa tai 1/2 pienestä palosta
tonic - vettä

Hiero fenkolin lehdet rikki viinan kanssa. Voit myös kokeilla liottaa paria fenkolin palaa viinassa jo etukäteen maustaaksesi tulilientä.

Lisää kapeaan pitkään lasiin viina, jääpaloja jos on, tuoreita fenkolin lehviä, chilipalon pala ja tonic. Sekoittele drinkkiä chilin kanssa kunnes juoma on tarpeeksi "tulista". Chilin voi poistaa, kun et halua enempää potkua juomaan. Nauti hyvässä seurassa.

p.s. huomaa Ikean suuret, muoviset kuohuviinilasit ;) Kallioturvallinen vaihtoehto loppuillan drinkeille...

Kevätkarkelot & tarjous, nyt vain 60,- eli onnea isä.

Isä täytti eilen 60 vuotta ja meillä juhlittiin kaupalla tarjoilemalla asiakkaille, ystäville ja sukulaisille kakkukahvit, grillimakkaraa ja salaatteja. Hanuristi soitteli taustamusiikkia koko päivän ja arvaatte varmaan, missä meikäläisen pesi juhlahumun keskellä...:)

Kun juhlat ensimmäistä kertaa keväällä tulivat puheeksi, minua vähän hymyilytti; ei ole omena kauas puusta pudonnut.

"Ei teherä siittä ny numerua, tartteeko sitä ny... " oli isä aika varmaan sanonut äidille kun äiti on ottanut puheeksi syntymäpäivien järjestämisen :) Mutta pyöreiden vuosien täyttäminen on avioitumista hankalampaa pitää salassa. Äitini tuskaili minulle puhelimessa pitkin kevättä "miten järjestetään stressivapaat, meidän isän näköiset 60v -päivät" ;)

Paikoitellen oli vaikeaa olla lipsauttamatta mitään siitä, mitä itse olimme miettineet ja pähkineet.


Ajatus juhlien viettämisestä kaupalla, sen arjen ja niiden ihmisten keskellä joiden kanssa vanhempani päivänsä viettävät oli minusta tavattoman onnistunut idea. Kutsu laitettiin paikallislehteen, mainoksen yhteyteen, tottakai.

Juhlan otsikoksi tuli "kevätkarkelot". Ja vaikka vuosipäivästä nyt ei suoraan mitään mainittukaan, nokkelimmat saattoimat panna merkille ne tasan 60,- tarjoukset joita liikkeen mainokseen oli ujutettu epätavallisen monta. :)

Pihalle oli laitettu grilli, jossa Mimmu ja hänen avomiehensä V grillasivat makkaroita asiakkaille. Sisällä oli tarjolla kakkukahvit ja lounasaikaan salaattien lisäksi, lihapullia ja suuri kattilallinen perunamuusia.

Äiti onneksi tilasi kakut ja voileipäkakut valmiina paikallisesta leipomosta ja minun vastuulleni jäi sitten salaattien tekeminen. Koska törmäsin Sellossa tarjouksessa (1,29eur/kg) olleisiin kesäkurpitsoihin ja tuoreisiin, ihaniin kevätkaaleihin päädyin tekemään juhlia varten perinteistä perunasalaattia, cole slaw salaattia tuoreista kevätkaaleista sekä cous-coussalaattia grillatuilla vihanneksilla.

Laskeskelin, että jos yksi kauhallinen noita salaatteja painaa n.150g, jokainen haluaa ehkä yhteensä 300-500g salaatteja ja ruokailijoita voisi olla suurin piirtein 200, tarvitsisimme yhteensä sellaisen n. 10 kg salaatteja. Cous-coussalaattiin pääsyin osittain sekin takia, että jos olenkin arvioinut salaatin menekin liian pieneksi, sitä syntyy lisää nopeasti. Yhdestä paketista cous-cousia kun tulee melkein pesuvadillinen salaattia. (Cous-cous salaatin ohjeen laitan myöhemmin erikseen.)




Päivän hauskin ruokaylläri tuli siitä, että kun nakitin makkaragrillaajat grillaamaan yrtti-valkosipuli-chiliöljyllä marinoimiani kasvissuikaleita; kesäkurpitsaa, munakoisoa ja paprikaa salaattia varten, ne alkoivat hävitä grillistä suoraan ihmisten suihin! ;) Onneksi olin ostanut ylimäärin kesäkurpitsaa, niin että siitä riitti kyllä suoraan grillistäkin syötäväksi. Kun mimmu tuli raportoimaan, että makkaroiden ohella myös grillatut vihannekset tekevät kauppansa grillistä, pyöräytin lennosta kasviksille kastikkeen.



Pikainen valkosipulikastike kasviksille

1 pkt 200g ruohosipulituorejuustoa
n. 600-700g kreikkalaista jogurttia
2 valkosipulin kynttä raastettuna
kourallinen rucolaa silppuna
1/2 sitruunan kuori
mustaa pippuria
loraus oliiviöljyä

Ja sitten vaan sekoitin kaikki keskenään ja tuuppasin seoksen ulos, kesäkeittiöön. Ja kasvikset tekivät kauppansa. Monet olivat kuulemma todenneet, että eivät olleet koskaan tulleetkaan ajatelleeksi, että kasviksista saa niin hyvää grillaamalla..

Minä olin mielissäni, tarjouskesäkurpitsoista tuli loistava vaihtoehto myös niille, jotka eivät makkaraa halunneet syystä tai toisesta syödä.




Kun Mimmu ja Mimmun avomies grillasivat makkaroita ja vihanneksia pyöräytimme salaattien lisäksi kälyni kanssa henkilökunnan keittiössä kattilallisen perunamuusia ja lihapullia 3 kilosta jauhelihaa. Luulin muuten, että lihapullia tulisi ihan liikaa tuosta 3 kg lihaa, mutta kun tänään katson jäljelle jäänyttä, pientä rasiallista lihapullia, olen tyytyväinen, että taikinaa oli niin paljon. Kesken olisivat loppuneet, jos lihaa olisi ollut puolikin kiloa vähemmän. Aika paljon aikaahan noiden pullien pyörittely tietysti vie ja jos olisin voinut tulla jo päivää aiemmin auttamaan juhlien kanssa, lihapullat olisi varmasti kannattanut tehdä etukäteen valmiiksi.

Onneksi kahvitusta hoitamaan oli hankittu ammattikahvittaja joka hoiti kahvinkeiton ja kakkujen tarjolle viennin.

Lihapullien tekemisen lomassa minä sinkosin tietysti keittiöstä aina kuvaamaan, kun jotain jännää tuntui tapahtuvan; pistipä äiti päivän aikana jopa tanssiksi ruohonleikkureiden keskellä! Ja tietysti oli juhlallista, kun Suomen Yrittäjät palkitsivat isän ja äidin 30v yrittäjyydestä yrittäjien timanttiristein sekä kaksi pitkään liikkeessämme työskennellyttä myyjää ansioristein yksityisen työnantajan palveluksessa tehdystä työstä; heille jaettiin hopeinen ansioristi ja timanttinen ansioristi. Siinä kuvatessani mietin, että timanttiristin saamiseen tarvittava 30v työura samassa perheyrityksessä on kyllä nykyaikana jo todellakin kunnioitettava saavutus. Äiti ja isä ovat syystäkin ylpeitä henkilökunnastaan.

Ja minä olin ylpeä äidistä ja isästä. Minussa on lopulta niin kovin paljon heitä molempia ja olen ylpeä siitä, mitä he ovat minulle opettaneet. Vaikkei teherä siittä nyt numeroa, niin molemmat ovat minulle kovin, kovin rakkaita. Onnea vielä isä.




Perunasalaattia (n. 200 hengelle salaattipöytään)

n. 4kg keitettyjä perunoita
1 kg crene fraichea
n. 800-900g majoneesia
1 punasipuli
20 cm pala purjoa
1,5 prk pirkan parhaat - kapriksia
n. 3-4 dl rucolasilppua
4 rkl makeaa sianppia
1,5 rkl Dijon - sinappia
2-3 rkl sinapinsiemeniä
n. 1 kg omenaa
1 sitruuna
n. 600-800g suolakurkkua
suolaa
pippuria

Keitä perunat hyvissä ajoin ennenkuin alat tehdä salaattia. Perunoiden pitää ehtiä jäähtyä ennen kuutiointia.

Kuutioi perunat ja laita ne suureen kulhoon. Suikaloi päälle huuhdottu purjo ja silputtu punasipuli sekä suikaloidut kapriset. Kaada päälle sinapilla, rucolasilpulla ja sinapinsiemenillä maustettu majoneesi. Lisää suolaa ja pippuria, sekoita ja jätä maustumaan yön yli.

Seuraavana päivänä tarkistamaku ja lisää suolaa jos tarpeen. Purista sitruunan mehu ja sekoita mehuun creme fraiche. Voit jättää yhden purkin vielä jemmaan ja lisätä sen vasta lopuksi jos tarvitsee. Pilko omenat ja suolakurkut kuutioiksi ja sekoita omenat sitruuna-creme friacheen ensin. Sekoita sitten kaikki aineet yhteen. Koristele tuoreilla rucolan lehdillä ja kapriksilla.



Cole slaw (vastaava suurjoukkueannos)

2 kevätkaalin kerää
1 kg porkkanoita
n. 1 kg majoneesia (maustettuna valkosipulilla, sitruunan kuorella ja sitruunan mehulla sekä suolalla )
3-4 rkl vaaleaa etikkaa
(mustaa pippuria)

Tehdään kuten olen aikaisemmin tarinoinut täällä.

Gnoccheja, eikun... Kropsua ja appenzelleriä kinuskilla

Olin ajatellut tekeväni gnoccheja valmiiksi pakkaseen sunnuntain lounasta varten. Ajatuksenani oli laittaa lounalle gnoccheja, salviavoita ja jotain, mitä jämäksi on jäänyt. Mutta kuten kaikki keittiössä hääränneet tietävät, aina ei voi mennä ihan speksin mukaan. Mutta ollakseni rehellinen, helatorstaiviikonloppuna oli itse asiassa aika montakin asiaa, mitkä eivät menneet tippaakaan niinkuin jossain muussa Öössä på svenska.



Tämä alkupala oli niitä voitokkaampia pelastusyrityksiä. Nämä nimittäin syntyivät siitä, että niitä gnoccheja ei sitten saatukaan. Valitettavasti kaikki mitä kämmäsin, ei ollut ihan näin hyvin pelastettavissa, vai mitä keksisitte pellillisestä poltettuja manteleita ja pähkinöitä...





Dulce lechestä josta unohtui folio päältä kun menimme saunaan ja se paloi ihmeelliseksi mössöksi jossa ei ollut lopulta enää mitään dulcea...




Tai liian nopeasti homeeseen vetävistä mansikoista ja pinaatista joka lakastui lähes käsiin. Onneksi sain noista pinaateista ja mansikoista edes osan käytettyä, mutta kyllä harmitti kuitenkin. Myös kakku mökötti ja oli yhteistyökyvytön; jostain syystä se ei vaan imenytkään oikeastaan yhtään nestettä. Se vain valutti kaiken pohjaa kostuttamaan tarkoitetun ihanan limoncelloliemen lautaselle epämääräisen näköiseksi lätäköksi...

Ja jopa kinuski kiukutteli. Kun tein pienen annoksen kinuskia näiden alkupalojen päälle se unohtui vähän liian kauaksi hellalle ja lopputulos kiehui ja kuuohui lusikassa kuin etikkaan laitettu sooda, valuen kuohkeana mössönä lusikasta ulos. Ei tullut otettua kuvaa, kun olin niin järkyttynyt. Koskaan en ole nähnyt moista. Kun selvisin jotenkin hämmennyksestäni, iskin kinuskin sekaan ruokalusikallisen kermaa ja sekoitin vimmatusti. Helpotuksekseni se auttoi, eikä kukaan huomannut mitään. Saved.

Mutta miten gnoccheista tulikin kropsua?

Gnocchitaikinaa tehdessämme saimme perunan liisteröitymään ihan eeppisellä tavalla. Eikä siinä vielä kaikki, samalla perunamuusiin jäi pienenpieniä perunapaakkuja. Meidän ei todennäköisesti olisi pitänyt yrittää oikaista ja keittää perunoita kuorittuna. Olisi pitänyt vaan keittää kuorineen, suolatussa vedessä ja sitten kuoria kypsinä. Lopputulos oli niin masentava, että tuumasin mimmulle, jotta me jätämme nyt tämän projektin "lepäämään" ja siirrymme johonkin helppoon, tuttuun ja mukavaan. Sanoin, että palataan asiaan sitten illalla, jos aikaa jää.


Syntyi kaurakeksejä, tuli lounas, saapui puuhakas ilta kakkuineen ja viimein yö. Joskus puolenyön paikkeella tuijotimme vihamielistä gnocchitaikinaa joka jökötti edelleen kattilassa, keittiön nurkassa.

Jauho keittiössä oli laskeutunut ja oli kuolemanhiljaista.

Lopulta Mimmu rikkoi hiljaisuuden: "...No jos sen jättää tuohon aamua odottamaan, niin siitä saa aamulla kropsuja." Totesimme, että näinhän me teemme ja taikina jäi jauhoineen kaikkineen imeltymään ja odottamaan uutta aamua ja fenixmäistä uutta tulemista.

Sitäpaitsi se oli minusta ihan loistoidea; kun tuosta V:stä nyt on aviomies tehty tälläiselle pohjalaiselle, niin pitäähän hänet nyt viimeistään tutustuttaa perinneruokaan. Arvatkaapa, mitä meillä oli aamupalaksi? ;)

Kurikasta kotoosin ja kropsua evähänä, tavataan meillä sanoa. Kropsu (nimenomaan se perunakropsu) on siis jonkinlainen makea perunapannukakku joka voidaan syödä sellaisenaan, sokerin kanssa tai hillolla kuten tavallinen pannukakkukin. Kaippa siihen saisi riittävän pitkällä imellyttämisellä makeutta ilman siirapin lisäystäkin, mutta meillä on aina oltu niin "hätähisiä", että eilisen illan ruualta jääneet perunat on haluttu kropusksi jo viimeistään seuraavana päivänä. Tällöin taikinaan on lorautettu vähän siirappia.

Aamulla seos oli jo selvästi löysempää kuin illalla. Sekoitin mukaan litran maitoa ja pari munaa. Desin-puolentoista verran siirappia ja vähän suolaa. Maistoin taikinaa ja kun se oli minusta riittävän makeaa paistoin siitä uunissa valurautapannussa, runsaassa voissa tehtyjä pannukakkuja.




Ja kun kropsuja sitten aamialiseltakin vielä jäi, maistelimme niitä Mimmun kanssa sillä ajatuksella, saisiko niistä jonkin hauskan makukokemuksen alkupaloihin? Siinä vaiheessa muistimme Postresin juustolautasella olleen hauskan makuparin: appenzelleriä ja kinuskia.

Ja kuinka ollakaan se toimi myös kropsun päällä: perunainen ja makea pohja sopi tiukemman appenzellerin ja kinuskin kanssa hyvin yhteen. Se, olisiko juusto ja kinuski enää tarvinnut kropsua parikseen onkin jo toisen pohdinnan asia. Hauska tarina noista alkupaloista kuitenkin jäi kerrottavaksi, eikä harmittanut enää se gnocchien puutekaan. :)

Kropsua, appenzelleriä ja kinuskia (kropsuja tulee tästä iso kasa)

1,5 kg perunoita
n. 2,5 dl vehnäjauhoja + vähän lisää jos taikina on liian löysää
2 munaa
1 l maitoa
1-1,5 dl siirappia
1 tl suolaa
paljon voita paistamiseen

Kinuskiin tarvitset
0,5 dl kermaa
0,5 dl sokeria
nokare voita
pieni hippunen tummaa suklaata tai kaakaota väriksi

Lisäksi
Appenzeller juustoa
hammastikkuja

Keitä perunat kuoretonna tai kuorellisina. Muusaa perunat ja lisää niihin jauho. Jätä imeltymään keittiöön ainakin seuraavaan päivään.

Kun taikina on notkistunut, lsiää siihen suola, kananmunat ja maito. Lisää siirappi ja tarkista maku. Taikinan pitäisi olla löysän puuron kaltaista, paksumpaa kuin normaali pannaritaikina, mutta löysempää kuin puuro. Voit lisätä myös sulaa voita, jos haluat tehdä ihan perinteisesti.

Lmmitä uuni 200 asteeseen ja voitele pelli tai valurautapannu runsaalla voilla. Laita taikiana pannuun n. vajaan puolen sentin kerrokseksi. Koepaista yksi kropsu (n. 20-25 min 200 astetta) ja lisää tarvittaessa vielä 1-2 dl jauhoa, jos kropsu ei pysy oikein kasassa. Me jouduimme lisäämään jauhoa, mutta kun en mitannut kunnolla määriä, niin paras ohje on koepaistaa yksi pieni kropsu.

Kinuskin saat aikaan kun laitat kaikki kinuskiaineet kattilaan ja koko ajan sekoittaen keität, kunnes kinuski juuri hyytyy veteen pudotettaessa. Äläkä unohda sitä kinuskia siihen vahtimatta, tai näet tosi omituisen kinuskin, joka valuu ja kuohuu kiehuen ulos lusikastakin vielä ;) JOS niin kuitenkin käy, tilanteen voi yrittää pelastaa vielä tilkalla kylmää kermaa ja sekoittamalla vimmatusti.

Jos haluat kokeilla alkupalan tekemistä niin paistettuasi kaikki kropsut viipaloi niistä kolmioita, laita joka kolmion päälle palanen juustoa ja raidoita kinuskilla. Niittaa osat yhteen hammastikulla.

Vuohenjuustocrostineita vihrepippurisiirapissa haudutetulla raparperilla

Joka kevät näemmä harmittelen, että en oikein osaa hyödyntää raparperia tarpeeksi. Siitä tulee tehtyä aina raparperipiirakkaa ja raparperikiisseliä, joissa ei sinällään ole mitään vikaa. Raparperia kuitenkin yleensä tulee yli tarpeen ja nämä keväiset ensimmäiset raparperit ovat niin herkkiä ja ihania, että niistä nyt vaan pitäisi olla muuhunkin, kuin kiisseliin. Ja iloisesti voin ilmoittaa, että tällä kertaa osuin ihan nappiin raparperiviritelmäni kanssa.

Idean tähän alkupalaan sain osittain, kun näin takapihallemme istuttmani raparperipuskan uudet varret ja kieltämättä innoituksena toimi myös se Dominique - vierailun ankanmaksa-annos. Myös happamien marjojen/raparperin ja vuohenjuuston yhdistäminen on kummitellut jo aikaisemmin mielessäni - tosin ei aina kovinkaan onnistuneesti.

Ongelma raparperin kanssa monesti on, että se hajoaa. Niinpä tuumasin, että mitä jos keittäisin erilaisen sokerisiirapin - sellaisen johon laittaisin vähän potkua vihrepippurista ja miedosta keltaisesta chilistä, jota minulla oli kaapissa. Sitten vain nopeasti kiehauttaisin varret siirapissa ja jättäisin ne marinoitumaan yön yli. Sitten yhdistäisin sen oikein kermaiseen, suht mietoon ja pehmeään vuohenjuustolla säväytettyyn vaahtoon...




Lopputuloksena oli omasta mielestäni ehkä alkupalalautasen onnistunein pikkupurtava; raparperi jäi kauniin punaisesti ja piti hyvin muotonsa, kun en keittänyt sitä rikki. Kiehautin valmiit annospalan kokoiset raparperit vaan n. minuutin veran siirapissa ja nostin sitten koko hoidon jäähtymään. Makea ja aromaattinen raparperi sopi ihanasti vuohenjuuston pariksi. Mutta ostakaa nyt sitten herrantähden ihan oikeaa, kunnollista ja laadukasta vuohenjuustoa. Kysykää vaikka ihan siltä juustotiskin myyjältä ettette törmää sellaiseen kamaluuteen kuin minä tuossa talvisalaatissani taannoin.

Luulen, että minun täytyy joskus tässä kokeilla tätä vielä ankan maksankin kanssa, en usko että se on lainkaan pöllömpää. Lisäksi oli tietty kiva, kun tämä saatiin mimmun kanssa preparoitua jo etukäteen, edellisenä päivänä. Kun alkupalojen aika sitten tuli, ne oli suhteellisen helppoa kasata tarjolle.

Noita nuoria raparpereja voisi muuten hyvin marinoida valmiiksi purkkiin, ne taatusti säilyisivät siirapissa ihan hyvin vaikka kesän juhlia varten; booleihin, salaatteihin, täytteisiin, alkupaloihin...




Pohjaksi näille crostineille leikkasin ja paahdoin leivänpaahtimessa ihan ohuita siivuja Stokkalta ostamaani pähkinäleipää. Myös makea saaristolaisleipä olisi varmaan käynyt hyvin. Mutta pähkinäleipä ei ainakaan varastanut raparperin, vihrepippurin ja vuohenjuuston onnistuneeksi osoittautunutta makuyhdistelmää.



Ja mikä parasta, kun olin saanut alkupalat tehtyä, sain neronleimauksen valaa jäljelle jääneen viherpippuri-raparperisiirapin jääpalamuotteihin. Kun sitten tuli "lunnerin" aika ja olimme pientä jälkiruokajuomaa vailla, laitoin jokaisen kuohuviinilasiin yhden siirappijään, kuivaa kuohuviiniä ja sekoituskepiksi uutta ruohosipulia. Minulle ei tästä kuvaa tullut kun V:llä oli lintuputki kamerassa kiinni, mutta Merituuli tai Jukka nappasi drinkistä kelpo kuvan, joka löytyy heikäläisten blogista. Vaikka ruohosipulista nyt saatoikin tulla pientä makuvivahdetta juomaan, mielestäni ihan yhtä hyvin voisit laittaa sekoituskeipiksi palasen raparperia tai vaikka pillin. Sekoittelukin olisi varmaan helpompaa ;)

Minä olin kuitenkin tyytyväinen; sekä alkupala että jälkiruokadrinkki osoittautuivat varsin onnistuneiksi: Approved.




Vuohenjuustocrostinit vihrepippurisiirapissa marinoidulla raparperilla (n. 6:lle)

n. 4 nuorta, vielä punaista raparperin vartta (koosta riippuen)
2 dl vettä
1 dl sokeria
n. 1 rkl viherpippureita kokonaisena
1 mieto, keltainen chili siemenineen
n. 100g philadelphia - tuorejuustoa
n. 60g vuohenjuustoa (kermaista ja hyvää)
n. 1-1,5 dl kermavaahtoa (n. kauhallinen...)
mustaa pippuria
koristeluun korianterin lehtiä

pähkinäleipää, maalaisleipää tai vaikka saaristolaisleipää

Laita sokeri, vesi ja vihrepippurit sekä pilkottu chili kattilaan. Kiehuta siirappia kunnes n. puolet nesteestä on haihtunut ja siirappi maistuu kivasti pippurille ja chilille. (jos sinulla on n. 1 dl valkkarin jämiä, voit lorauttaa vaikka sellaistakin hieman sekaan, ei pahenna mitenkään)

Sitten siivilöi siirapista pois pippurit ja chili. Liää valmiiksi pilkotut raparperit. Niitä ei tarvitse kuoria, jos käytät näitä nuoria raparpereja, joissa ei ole sitkasta kuorta.

Kiehauta raparperit kattilassa, ehkä n. 1 min? Sitten ota kattila pois tulelta ja kaada raparperit ja siirappi astiaan marinoitumaan vähintään niin kauaksi, että raparperit ovat täysin jäähtneitä, mutta voit myös säilöä raparperit sterilisoituun purkkiin myöhempää käyttöä varten tai jättää ne odottelemaan seuraavaan päivään.

Kun tarvitset alkupalat tarjolle, leikkaa leivästä ohuita viipaleita. Halutessasi paahda viipaleet ja trimmaa sitten niistä niin söpön muotoisia sydämiä, neliöitä tai kolmioita kun tykkäät. PAlasia kannattaa tehdä n. 2 per nenu ja muutama ylimääräinen.

Sekoita haarukalla vuohenjuusto ja tuorejuusto tasaiseksi tahnaksi. Lisää mukaan kauhallinen kermavaahtoa ja sekoita. Tarkoitus on saada aikaan pehmeä, mutta kuitenkin vielä pysyvä tahna. Maista ja lisää tarvittaessa vielä kermavaahtoa. Mausta mustalla pippurilla.

Nosta raparperit siirapista valumaan talouspaperinpalan päälle tai siivilään. Laita sitten jokaiselle leipäpalalle vuohenjuustotahnaa. Aseta jokaisen leivän päälle pala raparperia ja korianterin lehti. Tarjoa kuohuviinin, kylmän rosen tai vaikka jääteen kanssa.

Loput siirapit voit tosiaan pakastaa jääpalamuottiin ja käyttää booleihin, drinkkeihin tai mehujuomiin kesän aikana.

Keväistä juhlintaa saaristomaisemissa eli lämmin porkkana-serranosalaatti

Viikko on alkanut niin kiireellä, että ehdin vasta nyt istua koneen ääreen. Tai en oikeasti edes ehtisi, mutta... ;) Me olimme siis sopineet pienen joukon kanssa tuossa voden vaihteen jälkeen, että kokoonnumme helatorstaiviikonlopun tienoolla yhteen nauttimaan meri-ilmasta ja tietysti hyvästä ruuasta. Alunperin kun sovin tätä tapaamista tiesin kyllä, että etsisimme hääpäivän jostain tulevalta keväältä, mutta en vielä tiennyt, että se tulisi lopulta osumaan niin lähelle tätä viikonloppua. Olin kutsunut mukaan 10 hengen seurueen, joka lopulta erilaisten sattumusten seurauksena ilmiintyi satamaan 6 hengen kokoisena ryhmänä.



Helatorstain jälkeisen aaristomenun suunnitteluun toi haastetta raaka-aineiden säilyvyys. Koska me halusimme paeta saaristoon jo keskiviikkona, minun oli pakko tehdä pääosa ostoksista jo valmiiksi tiistaina töiden jälkeen, kun keskiviikollekaan en (yllätys yllätys) halunnut jättää juuri mitään. Helposti pilaantuvia ruokatarvikkeita ei oikein voi ostaa niin aikaisin valmiiksi. Ajattelin, että jos meitä on iso joukko, voimme ehkä yrittää tehdä lauantaina joko nuotioruokaa tai soittaa paikalliselle kalastajalle saaliin toivossa. Saaristossa on aina mukana säävaraus ja tavallaan osa viehätyksestä tulee siitä, ettei mitään voi miettiä loppuun asti valmiiksi.




Ja niin kai se on ylipäätäänkin. Välillä elämä heittelee meitä ihmisiä kuin noppia pelissä; aina sattuu ja tapahtuu. Tiistaina kaupasta tultuani kuulin kovin raskaita uutisia, joiden seurauksena yksi pariskunta antoi tulosvaroituksen saapumiselleen. Lopulta asiat menivät niin, etteivät he valitettavasti päässeet mukaan. Yritetään sitten näistä kokoontumisajoista pois jääneiden kanssa myöhemmin uudelleen, kun vettä on vantaanjoessa valunut riittävästi.

Ja tietysti oman haasteensa ruokien keksimiseen aiheutti myös se pieni jännittynyt hyörinä, jota tälläiseen pienimuotoiseenkin avioitumishankkeeseen liittyy. Jännitimme bestmaninkin paikalle pääsemista ihan viime tippaan. Kun ei kerro kenellekään avioitumisaikeistaan, on aina olemassa sekin riski, että päällekkäisyyksiä tulee. Ja vasta taksissa, matkalla kampaajalle tunsin lopulta helpotusta, että kaikki oli järjestyksessä ja menossa lopulta lähes niinkuin pitikin.




Miettikää millaisen stressin olisin vetäissyt häiden järjestämisestä, kun tämäkin sai minut heräämään keskiviikkona aamuviideltä. Kun ei enää vaan nukuttanut niin istutin kukkia ulkoruukkuihin, chilit altakasteluun ja pakkasin mökkikamoja valmiiksi. A:kin tulisi mukaan ensin, mutta siirtyisi siitä sitten mummille joten pakattavaa oli. Jotenkin minulla oli lisäksi sellainen tutina, että minä ja muuten niin puuhakas siskoni saattaisimme olla maistraatista palatessamme hieman liikuttuneessa mielentilassa. Tällä saattaisi olla tekemistä pakkaustehokkuuden kanssa. ;)

Mietin menua etukäteen moneen otteeseen. Mutta lopulliseen kauppalistaan päädyin oikeasti vasta tiistaiaamuna, kun oli pakko. Ajattelin luottaa muutamaan sovellettavissa olevaan ja varmaan klassikkoon, ja ideaan joita on helppoa skaalata väkimäärän mukaan. Loput sitten valitsin fiilispohjalta - keväisinä suosikkimakuina mielessäni pyörivät pähkinäiset, yrttiset ja hedelmäiset ruuat. Näitä tulette varmaan näkemään tässä tällä viikolla. Kuvia voitte ihmetellä etukäteen jo tuolla Sipulilandiassa. Sen verran kuitenkin todettakoon, että monet resepteistä eivät sisällä pilkuntarkkoja määriä, koska en vaan ehtinyt kirjaamaan kaikkea pedantisti ylös. Esimerkiksi alkupalojen ja kakun kanssa vispasin vaan litran kermaa ja annostelin sitä kauhalla "sopivasti" kaikenlaisiin tahnoihin ja seoksiin. Olennaista on maistaa ja simämäärin katsella josko tahna olisi jo sopivaa. Saatte silti arvioni summittaisista määristä, näin jälkikäteen.

Ja joska Merituuli pyysi, aloitetaan nyt sitten vaikka perjantain lounassalaatista. Minulla oli ajatuksena, että kun porukka perjantaina sitten rantautuu joskus puolen päivän aikaan tai sen jälkeen iltapäivällä, teen tervetuliaismaljojen kanssa jotain pientä syötävää, koska kaikkien on varmasti nälkä. Koska ajankohta ei ollut itsellenikään ihan selvillä tuumasin, että teen kevyehkön lounaan ja kun porukka on saatu kotoutumaan, voimme siirtyä lounaasta joustavasti illallisen valmisteluun. ;)




Lounas koostui siis alkupalaksi tarjoamistani coktailpaloista, lämpimästä porkkana-chevre ja serranosalaatista sekä jälkiruuaksi tehdystä pikkumakeasta. Idean lämpimään porkkanasalaattiin sain Nigel Slaterin kirjasta kitchen diaries. Selaan sitä kirjaa aina, kun pääni on ihan tyhjä ja minun pitäisi keksiä jotain sesonkiin sopivaa. Nigelin versio oli tehty mozzarellalla enkä kyllä lukenut koko reseptiä kovin tarkasti; mieleeni vaan alkoi piirtyä kuva lämpimistä, makeiksi paahtuneista porkkanoista, raikkaasta yrttiöljystä, aromaattisesta serranosta sekä kermaisesta, oikein pehmeästä vuohenuustosta.

Paitsi että ruoka olisi helppo tehdä, se olisi myös tosi helppoa skaalata sopivaan mittaan; porkkanat ovat halpoja, hyvin säilyviä ja monikäyttöisiä ja serrano säilyy hyvin, vaikka ruokailijoiden määrä vaihtelisikin vielä. Alunperin olin toivonut löytäväni uusia porkkanoita tähän, mutta se jäi toiseen kertaan. Maistui tämä näinkin.

Voitte hyvin käyttää tähän timjamia, rosmariinia tai lehtipersiljaa - sen mukaan mitä löydätte ryytimaastanne. Saaristossa ryytimaa ei vielä satoa juurikaan antanut, meri hidastaa kevättä siellä tässä vaiheessa. Lehtipersilja tuli siis kaupan laatikosta, timjamia jo löysin vähäsen penkin päästä...




Lämmin porkkana-serranosalaatti vuohenjuustolla (n. 6:lle)

1 reilu pussillinen eli n. 1- 1,5 kg porkkanoita kuorittuna
n. 150g vuohenjuustoa (mutta maun mukaan, voi laittaa enempikin otin pari kiekkoa sellaisesta isosta pyöreästä juustosta á n. 80-100g)
2 pakettia lidlin serranoa (umpiopakattua säilyvyyden vuoksi, olisiko niissä yhteensä joku 200g?)
iso tupsu lehtipersiljaa
2-3 valkosipulin kynttä
ripaus cayannea
oliiviöljyä (tai jotain pähkinäöljyä jos on)
n. 2 rkl sherryviinietikkaa (tai muuta vaaleaa, pehmeänmakuista etikkaa)
1-1,5 rkl hunajaa tai vaaleaa siirappia (voi jättää pois, jos saat jostain uusia ja makeita, nuoria porkkanoita)
muutama oksa timjamia
suolaa/chilisuolaa
mustaa pippuria

Kuori ja lohko porkkanat isoiksi veneiksi. Silppua puolet lehtipersiljasta ja sekoita se n. 0.5 dl oliiviöljyä. Murskaa sekaan vähän valkosipulinkynsiä, riivi timjamin lehdet ja tomauta cayannea. Laita mukaan myös loraus pehmeänmakuista vaalea etikkaa - ehkä n. 2 rkl. Se nostaa porkkanan makua esiin. Lisää myös jotain makeaa; hunajaa tai vaaleaa siirappia. ;imulla ei ollut hunajaa saaresa, joten käytin siirappia. Sekoita marinadi porkkanoihin. Tässä kohdin salaatin voi antaa seistä ja odottaa, jos tarpeen on.

Levitä sitten porkkanat uunipellille ja mausta suolalla ja pippurilla. Paista porkkanoita uunissa n. 200 asteessa, kunnes porkkanat ovat vähän kypsyneet, mutta ovat vielä napakoita. Ehkä n. 20 min. Tämä tosin riippuu uunistasi - mökillä uuni ei ole ehkä ihan niin tehokas kuin kaupungissa. Kokeile porkkanoita n. 15 min jälkeen ja maista tarvittaessa.

Kun porkkanat ovat paahtuneet kokoa salaatti: laita kulhoon vuorotellen porkkanoita, revittyjä serranosiivuja, vuohenjuustomurusia ja lehtipersiljasilppua. Lopuksi pirskota päälle vielä hyvää oliiviöljyä. Tarjoa lämpimänä hyvän leivän ja rosé - viinin kanssa.

Helppoa kuin mikä!

Häälounas @pos3 eli Nelle & V 12.5.2010

Me sanoimme entisen avomieheni V:n kanssa eilen toisillemme "tahdon" Helsingin maistraatissa. Paikalla oli Mimmu morisusneitonani, Mimmun avomies ja V:n best manina V:n veli. Ja tietysti A, jolle pyydettiin koulusta muutama tunti vapaata.

Me olemme miettineet tosi paljon kihalutumisemme jälkeen, viimeisen kolmen vuoden aikana, miten ihmeessä ne häät sitten oikein järjestetään? Taisin joskus mainitakin, että vaikka minusta on tavattoman mukavaa juhlistaa kotosalla kaikkia pienempiä juhlia, koen yleensä lievää pakokauhua, jos minun pitää olla juhlinnan keskipisteenä. Eikä V ole tippaakaan minua parempi tässä suhteessa, päinvastoin. Niinpä olemme kuluttaneet loputtoman monia iltoja pähkien miten ihmeessä saisimme aikaan suhteellisen pienellä vaivalla (ad-hoc)järjestettävät välittömät, epämuodolliset ja meidän näköisemme arviolta n. 200 hengen stressivapaat häät? ;)

Joka kerta päädyimme samaan lopputulokseen: emme mitenkään. Ja taas kului kuukausi ja vuosi, toinen ja kolmas. Viime kesänä mummoni alkoi jo merkitsevästi kertoa eräästä tuttavastaan joka oli saanut onnittelut kukkakaupassa, tyttären häiden johdosta.

Mummo tarinoi, että hänen tuttavansa oli kiistänyt häät jyrkästi ja todennut, että kai hän nyt TIETÄISI jos hänen tyttärensä menisi naimisiin. Jälkikäteen sitten oli käynyt ilmi, että kukkakauppias oli ollut paremmin perillä tilanteesta. Mummo totesi, että kun tahtoa kerran on, niin ei se naimisiin meneminen tarvitse olla muuta kuin käy nyt vaan sanomassa sen "tahdon". ;)

Ja siihen me sitten lopulta päädyimme itsekin: jos meidän pitää järjestää häät, me emme koskaan pääse naimisiin.

Ja kun Mimmu sitten helmi-maaliskuussa kertoi, että hän on menossa käymään tallinnassa helatorstain edellä, me näimme tilaisuutemme tulleen. Minä aloin puhella Mimmulle, että mitäs jos pidetään opiskelukevään lopettajaiset ja minä vien siskoni hienommin syömään. Otetaan oikein miehetkin mukaan ja mennään johonkin oikein, oikein kivaan paikkaan. Ja sitten mökille helatorstaiviikonlopuksi, josta oli ollut puhetta jo aiemmin. Eikä tätä Mimmulle niin paljoa tarvinnut myydä. Ainahan hyvä ruoka kelpaa, eikös vaan? ;)

Mutta se, minkä jätin mainitsematta oli, että ennen ruokaa teemme vielä pienen pyörähdyksen maistraatissa. ;)



Kevään mittaan ängin "tyttöjen päivän" -ohjelmaan vielä pienen kampaajavisiitin ennen ruokaa; hömpötellään vähän tyttöjuttuja; "...ja kun sunkin on niin monta kertaa pitänyt päästä käymään siellä Jonyllä." Jotenkin sekin meni vielä läpi. :) ...Ja sitten oli tietysti ne pesulasta tulleet vaatteet, joista "...toisen ajattelin laittaa huomenna päälleni valkoisen farkkutakin kanssa, luuletko että tämä on kiva?"


Ja vaikka mimmu näytti hämääntyneeltä, että pihaan kurvasi taksi, ei Mimmu parka tiennyt vielä siinäkään vaiheessa, mitä päivään kuuluu. Kun olin sitten saanut hieman unenpöpperöisen siskoni turvallisesti taksiin istumaan, aloitin asian todellisen luonteen valottamisen:" ...Mä olin ihan varma, että haistaisit jotain palaneenkäryä, mutta kun nyt ollaan tässä vaiheessa, niin mun pitää kertoa sulle yksi juttu... Me ollaan menossa sinne kampaajalle ja syömään, joo - mutta tässä olisi yksi pikkuinen asia, mikä pitäisi hoitaa vielä siinä välissä..."

Ja sitten me taidettiin itkeä jonkin verran kumpainenkin ja järkyttää yksi taksikuski. Vaikka olin miettinyt jo vähän etukäteen, miten pyydän sisartani morsiusneidokseni, olin tehnyt yhden mokan: jättänyt kaikki nenäliinat kotiin. :)

Mimmun reaktio oli spontaani: "Ei näin voi tehdä..." Mutta vähitellen, kampaajalla puhistessaan ihana morsiusneitoni alkoi lopulta saada taas henkeä ja päästä yli järkytyksestään; "ehkä tämä tosiaan pitikin mennä näin. Tämä on kyllä ihan teidän näköistänne..." Ja kohti maistraattia kävellessämme sisareni oli jo yhtä hymyä ja innokkaasti räpsimässä kuvia äidille ja mummolle ja... :)

Kerrottakoon nyt, että V:n paikalle hoitaman bestmanin kohtalo ei ollut juurikaan tästä poikkeava. A:n opettajaakin oli lupaa kysyessä kielletty mainitsemasta asiaa A:lle tai ylipäätään kenellekään.

Ja hyvin kävi, päästiin naimisiin.

Aurinkoista bulevardia kävellessämme soitin mummolle ja kerroin, että kävelen tässä käsikynkkää tuoreen aviomieheni kanssa häälounaalle. Mummo oli riemuissaan ja totesi vain:"No menihän se perille!". :) Oli mukavaa tehdä mummo niin onnelliseksi.


Vaikka Pos3:n ruoka oli moitteetonta, olin kieltämättä niin monenlaisten tunteiden vallassa, että ruoka ei päässyt samalla tapaa päärooliin tänään, kuin Dominiquella illastaessamme. Mutta olin onnellinen, että oltiin tässä vaiheessa; morsiusneito ja bestman oli saatu paikalle ja me olimme vihdoin saaneet sanotuksi "Tahdon".

Kameraankaan en koskenut, kuin kukkakimpun ikuistaakseni. Mimmu halusi kuvata "hääkarkit" :) Mutta sen verran ruuastakin täytyy sanoa, että V:n valitsema Pietarsaaren kuha parsalla ja mousselinekastikkeella oli kyllä ihan jumalaista. Mediumina tilattu pihvini ei kuitenaan ollut enää sisältä roseeta - mutta mehukasta ja hyvää silti.

Postersin kuuluisat jälkiruuat olivat ihania. Minä söin suklaajälkiruuan joka sai Mimmunkin huokaamaan onnesta. Mutta myös se A:n ja bestmanin juustolautanen näytti niin ihanalle, että olisin voinut kyllä syödä sellaisenkin - vaikka suklaakakun päälle ;)

"Ei niin kauaa neitinä, jottei kyllää rouvana", kotikonnuilla tavataan sanoa. Mutta ehkä se oikeasti oli jo aika, pohdiskelin, kun kävelimme aurinkoisen Espan puiston läpi autoa kohti. Ihmiset hymyilivät meille. Taisivat arvata, mitä tuli tehtyä. :) Minä mietin, että voisimme ihan kohta lähteä mökille.

Koska ruoka-alan lakko oli verottanut Sellon valikoimia melko tavalla päiväni morsiamena sisälsi myös nopean kierroksen Stokkan herkussa ;) Kuinkas muutenkaan? :) Vähän jäi harmittamaan, että lounaan jälkeen kamerat jäivät miehille. Olisin saanut hauskan kuvan morsiuskimpusta ostoskorissa sisäfileen ja Rezen maalaissämpylöiden kanssa;) Mutta nyt teidän täytyy vaan kuvitella tämäkin näky.

Sitten muutama kuva kotona mummoa varten ja hurja pakkausoperaatio. Vaatteiden vaihto ja kohti saaristoa!



Mökillä sitten avasimme joululahjaksi V:n sukulaiselta P:ltä saamamme vaaleanpunaisen shampanjan ja kilistimme päivän saavutuksille. Iltapalaksi saimme rezen maalaissämpylöitä, girllattua munakoisoa ja paprikaa, paistettua halloumia ja minttuista valkosipulijogurttia. Sitten tuli uni ja vei mukanaan.

Vaikka totesimmekin morsiusneidolle ja bestmanille vihkimisen jälkeen "Kiitos ...ja anteeksi", hääpäivästä muodostui ihan meidän näköisemme. Ja nyt, lukuisten ihanien onnitteluiden jälkeen lopulta tuntuu, että monet olivat jotain tälläistä osanneet odottaakkin.

Parasta kuitenkin on, että pääsimme vihdoin viimein naimisiin. Minä sain aviomiehekseni sen ihanan miehen, jota olen rakastanut jo vuosia ja jota tahdon rakastaa tästä eteenkin päin.



p.s. Ja että pitikin sattua osastolta; vihkisormuksessani on täysin sattumalta juuri 42 pikkiriikkistä timanttia. ...Että so long and thanks for all the fish vaan ;)

Rautaisannos, eli jauhemaksapihvejä chutneyllä ja pinaattia

Tajusin tuossa jonkin aikaa sitten, että en ole tainnut koskaan tehdä itse jauhemaksapihvejä. Mallia tässä ainakin itselleni vähän oudommassa puuhassa näytti Kaikki äitini reseptit - blogin Nanna.


Muistan kyllä että minunkin äitini olisi näitä joskus kauan sitten tehnyt, mutta jotenkin en ole tullut itse ryhtyneeksi tähän puuhaan aikaisemmin. Syynä voi tietysti olla, että jauhettu maksa ei ole mitenkään superherkullisen näköistä raakana ja ensivaikutelma jauhetusta maksasta on jotenkin sotkuinen.


Nannan ohjeella sain oikein hyvän pohjan maksapihveilleni. Kun olen tälläinen jämäkokkaaja niin käytin taikinaan kaikki jääkaapin jämät. Raikkautta tuomaan viime viikonlopun kampasimpukoista jääneen "persiljapeston" lopun ja koska minä tykkään että maksa ja makeus sopivat yhteen, lusikoin mukaan vielä vihreistä tomaateista tekemääni chutneytä ja vähän mangochutneytä jatkoksi. Minusta tähän voit käyttää juuri sitä chutneytä, mitä jääkaapissasi sattuu olemaan. Tärkeintä on, että se on makeaa.

Se mitä minun äitini ei varmaan olisi myöskään näihin tullut laittaneeksi, oli mieto keltainen chili, jonka silppusin mukaan taikinaan tuomaan vähän aromaattisuutta maksaan. Nanna oli raastanut sekaan perunaa, mutta minulla kun ei ollut ensimmäistäkään potaattia mukanani, raastoin taikinaan palsternakan ja lisäksi liotin puolisen desiä fibrexiä kermassa. Fibrex on sokerijuurikkaasta tehtyä kuitua, jota voi käyttää korppujauhojen tavoin. Ihan loistava tuote monenlaiseen taikinan jatkamiseen.




Maksapihveissä on minusta hyvä, että taikinassa on muutakin kuin pelkkää maksaa, muuten pihveistä tulee kuivia. Peruna, porkkana tai minun tapauksessani palsternakkaraaste toi mehukkuutta pihveihin. Chutney toi pehmeää makeutta ja chili, salvia ja lehtiperisljapesto raikastivat lopputulosta tasoittaen myös pekonin rasvaa. Olin oikein tyytyväinen näihin. Se ruokalusikallinen siirappia ei olisi ehkä ollut tarpeen (etenkin jos haluaa vähentää hiilareita), kun chutneytä laittaa noinkin paljon ja makeaa tuli vielä tarjoillessa päällekin... Mutta en valita. Niin tai näin, ihan loistoannos.

Minä tarjosin jauhemaksapihvini huuhdotun pinaatin kanssa, vuohenjuustolla ja tomaattichutneyllä siivitettynä. Niinpä tästä tuli maksan ja pinaatin yhteispelinä varsinainen rautaisannos. Vähän jännitin, tykkääkö V jauhemaksapihveistäni. Näin kyllä herran otsaluun asennosta, että häntä vähän epäilytti koko konsepti alunperin, vaikkei tuo protestoinutkaan projektiani ääneen. Mutta kyllä, hyväksyntä tuli kun haaruka meni suuhun ja lautaselle eksyi toinenkin maksapihvi:)

Niinpä suosittelen kokeilemaan; joko Nanna raportoimalla Matleena Lahden (ruokala) alkuperäisellä reseptillä tai kuten minä, oman jääkaapin sisältöä hyväksi käyttäen. Näistä tuli hyviä, rohkeasti maksaa ostamaan. Ainakin meille maksan syöminen oli oikein mukavaa vaihtelua.





Jauhemaksapihvit Nannan ohjeesta soveltaen (12 kpl)

n. 400g jauhettua maksaa
1 sipuli
1 palsternakka
125g pekonia
0,5 dl fibrexiä
1 dl kermaa
1 muna
1 keltainen chili
4 rkl persiljapestoa
4 rkl salviasilppua
2 rkl vihreistä tomaateista tehtyä chutneyä
1 rkl mangochutneytä
1 rkl siirappia
1,5 tl suolaa
mustaa pippuria
voita
öljyä

Raasta palsternakka ja laita Fibrex n. 1 dl kermaa turpoamaan. Kuullosta sipulit ja pekonikuutiot pannulla, nokareessa voita. Lisää sitten pekoni-sipuliseos, palsternakkaraaste, fibrex ja kananmuna taikinaan. Lisää hienonnettu chili, käyttämäsi chutney, mahdollinen siirappi, persiljapesto (tai persiljasilppua) ja salviasilppu. Mausta suolalla ja pippurilla.

Anna taikinan vetäytyä jonkin aikaa, ainakin niin, että fibrex (tai korppujauho) pääsee kunnolla turpoamaan. Paista sitten runsaassa voissa (ja lorauksessa öljyä) maksapihvit molemmin puolin kypsäksi. Nostele siis taikina vaan kuumalle pannulle ja anna hyytyä, sitten käännä. Voit laittaa ne uuniin vuuassa pysymään lämpimänä.

Tarjoa pihvit salaatin tai vaikka karamellisoidun sipulin kanssa, korista vuohenjuustolla ja tarjoa lisäksi vielä jotain vähän makeaa; puolukkahilloa tai chutneytä. Oman maun mukaan.