lauantai 9. tammikuuta 2021

Kiinalainen hapanimelä kana (sweet and sour chicken)

Hapanimelä kana
 

Hapanimelä kana on kiinalaisten ravintoloiden klassikko joka todella hyvää kun sen tekee itse. Eikä se ole edes kamalan vaikeaa millään lailla. Kannattaa kokeilla!

Vihanneksiksi voit valita mitä sinulla on. Omia suosikkejani ovat paksoi ja porkkana. 

Tämä kulunut korona-aika on välillä saanut aikaan polttavaa kaipuuta ravintoloihin, joita olemme kuitenkin pyrkineet välttämään takeawaytä lukuunottamatta. Mutta kuten aina, takeawayssä on se huono puoli, että ruoka ehtii istua niissä laatikoissa hetken ja menettää jotain siitä tuoreudestaan josta ravintolassa syödessä pääsee nauttimaan. Kun rokotteet tulevat meille mahdolliseksi voin vakuuttaa että olen jonossa käsi ojossa. Yhteiskunta ei pysty toimimaan näin loputtomasti. Ravintolassa ystävien kanssa syöminen on mieleni kaipuuasteikolla aika korkealla juuri nyt, mutta ollaan koitettu noudattaa kaikkia suosituksia ja rajoituksia aika lailla pilkulleen kun kerran pystytään. Uskon, että välttämättömyyksissä pitäytyminen pitää turvassa myös ne, joille esim. etätyö ei ole mahdollista.  

Varmasti reseptejä tähän ruokaan on hurjan erilaisia, mutta minä tykkään tuunata kastiketta aromaattisempaan suuntaan inkiväärillä ja laitan sekaan aina myös vihanneksia. Vihannekset voit valita sen mukaan mitä kotona on. Esimerkiksi kiinankaali, paprika, paksoi, porkkana, purjo, kevätsipuli, broccolinit ja retikka käyvät erinomaisesti. Valitsen tuosta listasta yleensä pari-kolme ja sekoitan mukaan kastikkeeseen jos kasvis kaipaa enemmän kypsymistä ja pannuun yhdistämisvaiheessa jos kevyt höyrytys riittää. 

Hapanimeläkastike
Lisää kastikkeeseen hetkeksi kiehumaan kovemmat vihannekset kuten porkkana. 

Ruuassa on pari niksiä, joilla siitä tulee minusta keskivertoa parempaa. Tärkein on kanan paisto kauniin kullanruskeaksi asti. Kana pyöritellään maissijauhossa joka tekee pintaan ihanan ohuen kuoren. Sitten kana paistetaan pannussa kypsäksi asti jolloin sen rapsakkuus säilyy kun kastike vain kaadetaan päälle juuri ennen ruokailua. Kanaa ei siis haudutella soosissa. 

Kanat paistetaan kullanruskeiksi
Paista kanat niin, että ne alkavat saada kaunista väriä kauttaaltaan. 

Toinen tärkeä asia on se mainitsemani kastikkeen aromaattisuus: sokeriseen ketsuppikastikkeeseen voi lisätä hieman sitrunaa ja inkivääriä. Molemmat raikastavat kastiketta ja antavat sille vähän lisää ulottuvuuksia. Ruuan päälle voi vielä lisätä tuoretta korianteria ja/tai kevätsipulia jos sattuu olemaan. Lisäävät jälleen uuden kerroksen hyvää makua. Kokeile ja maistele kastike oman makusi mukaiseksi. 

Riisiä keitän ruuan pariksi yleensä siten, että varaan noin desin kuivaa riisiä per nenä ja lisään riisin määrään nähden vettä kaksinkertaisesti (1:2). Esimerkiksi tänään 3 dl riisiä ja 6 dl vettä sekä ripaus suolaa. Kiehuva vesi suoraan vedenkeittimestä.  Sitten ajastimella 10 min kiehumista kannen alla + 10 min lepo kannen alla ilman tulta. Ei kurkkimista! :) 

Toivottavasti tästä reseptistä on iloa teille vaihtelunhaluisille joita omat kokkailut alkavat jo kyllästyttää yhtä paljon kun meikäläistä :)  Äläkä polta suutasi, ruoka on tosi kuumaa pöytään kannettaessa! 


Kanaa ja hapanimeläkastiketta


Sweet and sour chicken eli hapanimelä kana (3-4:lle) 


600g paketti broilerin paistileikkeitä (kastike riittää myös hieman isommalle määrälle kanaa jos on paljon ruokailijoita)

1 tl suolaa 

1 tl pippuria (voi käyttää myös sichuanpippuria eli anispippuria)

4 rkl maissitärkkelystä 

n.1 dl kuumaa kestävää öljyä (esim. rypsiöljyä)


Kastikkeeseen: 

2dl sokeria

0,5 dl fariinisokeria

1,5 dl omenasiideriviinietikkaa

n. 0,5 dl ketsuppia (voi olla vähän runsaskin)

n. 2-3 valkosipulin kynttä hienonnettuna

peukalon (n. 3cm) kokoinen inkivääripala kuorittuna ja hienonnettuna 

2 rkl soijaa

1 rkl seesamiöljyä

Lopuksi: 

1/2 sitruunan kuori ja mehu 

Suurustukseen n. 0,5 dl vettä + 2 rkl maissijauhoa 


Lisäksi: 

2 porkkanaa kuorittuna ja tikuiksi paloiteltuina

2 pientä paksoita tai yksi iso (tai puolikas kiinankaalia tai pussi broccolineja, paprikaa tms) pieninä lohkoina

n 10 cm pala purjoa tai kevätsipulia tikkuina

1-2 rkl seesaminsiemeniä 

(tuoretta korianteria, kevätsipulisilppua) 


Pilko kana suupalan kokoisiksi paloiksi. Sekoita kulhossa maissijauho, suola ja hienonnettu pippuri. Laita kananpalat maissijauhoseokseen ja pyörittele niin että ne peittyvät kauttaaltaan. Tarvittaessa lisää hieman maissijauhoa. 

Kuumenna 1 dl öljyä isossa kasarissa ja kun se on kuumaa lisää noin puolet kanoista paistumaan. Kun kanat paistuvat ja menevät kasaan, kasariin voi lisätä loputkin kanat. Kanoja paistetaan käännellen silloin tällöin suht pitkään n. 10-15 minuuttia kunnes ovat kauniin kullanruskeita. 

Kun kanat paistuvat tee kastike. 

Lisää kattilaan kaikki muut paitsi lopuksi lisättävät. Eli lisää kattilaan ensin sokeri, fariinisokeri, omenasiideriviinietikka, ketsuppi, hienonnettu valkosipuli, kuorittu ja hienonnettu inkivääri, soija ja seesamiöljy. Kiehuta kastiketta sekoitellen jotta sokeri sulaa ja maku tasaantuu. Lisää sitten suurus ja mausta sitruunan kuorella ja mehulla. Halutessa voit myös lisätä hieman raastettua inkivääriä jos haluat enemmän inkiväärisyyttä.

Pilko käyttämäsi kasvikset tikuiksi. Lisää porkkana ja purjo kastikkeen sekaan ja anna kiehua siellä pari-kolme minuuttia. Kun kastike on saostunut tarkista maku. 

Lisää ruskistuneiden kanojen sekaan kasariin herkemmät kasvikset kuten paksoi ja seesaminsiemenet. Kaada sitten kastike kanojen ja paksoin päälle. Sekoita. Paksoi höyrystyy kuumassa minusta ihan tarpeeksi mutta jos haluat, voit laittaa hetkeksi kannen päälle jolloin efekti tehostuu. Minä en laittanut kantta eikä se ole tarpeen jos paksoi on lohkottu suht pieneksi. (mutta: esim. paksoita hieman kovemmat Broccolinit taas saattaisivat tykätä höyryttämisestä kannen alla.) 

Koristele halutessa korianterilla ja kevätsipulilla. Tarjoile riisin kanssa. 




7 kommenttia:

Satunnainen vierailija kirjoitti...

Tätä pitää kokeilla, tämä on meidän perheen miesväen suosikki, kiitos.

Sari kirjoitti...

Maukkaan kuuloinen ohje. Pitääpä laittaa omalle lounas-listalle. Nyt etätöissä on välillä ollut haastavaa pitää ruokavalio monipuolisena ja kiinnostavana. Toimistossa ollessa kun tuli yleensä syötyä joko työpaikan kahviossa tai jossakin Turun keskustan lounasravintoloista.

Nelle kirjoitti...

Satunnainen: toivottavasti on suuhun sopivaa! Tämä versio on enemmän karamellinen kuin tomaattinen, mutta tomaattisuutta voi säätää ketsupin määrällä.

Sari: joo, ravintoloihin on jo ikävä. Mutta koitan ajatella että kyllä tämä joskus loppuu ja kuka ties kesään mennessä tilanne voisi helpottaa. Toivon viisautta päättäjille oikeisiin valintoihin vaikeissa kysymyksissä.

Satunnainen vierailija kirjoitti...

Testattu ja hyväksi havaittu, kiitos ohjeesta. Tämä oli jotenkin raikkaampi, kuin kaupan purkkiversiot. jää kyllä listoille.

Nelle kirjoitti...

Satunnainen: Kiva kun tulit kommentoimaan, ja älyttömän kiva että tykkäsit :) Itse tehty maistuu tosiaan raikkaammalle kuin valmiskastike. :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, tämä ohje tuli kuin tilauksesta. Olen viimeaikoina kaivannut älyttömästi kiinalaista sapuskaa, sitä ei täällä saa mistään. Kesälomareissujen Kalajoen kiinalaisen ravintolan herkkuja on kuola suupielessä valuen muisteltu! (Lämmin suositus muuten)

Lumipenkkoja potkiessani ja koronaa kirotessa manasin myös sitä, ettei aivokapasiteetista tuntunut löytyvän yhtään hyvää ohjettakaan.

Hmmm, onneksi on muuten kanaa jääkaapissa....hmmm

Anonyymi kirjoitti...

Ihan älyttömän upea ruoka. Tein ison annoksen koko suvulle ja meinasi kaikilta mennä kieli mukana. Aiemmin tein jollain toisella ohjeella, joka oli ihan ok, mutta enää ei riitä ok kun on täydellistä saanut. Kiitos tuhannesti.