lauantai 18. joulukuuta 2010
Anthonyn jalanjäljissä eli Under Bridge Spicy Crab
En oikein käsitä missä välissä V oli onnistunut bongaamaan Hong Kongista meille myös illallispaikan. Viikot ennen reissua olivat niin hektisiä ja sekasortoisia, että minäkin unohdin peruuttaa lähtöä edeltävältä perjantailta yhden palaverin, joka osui päällekkäin toisen menon kanssa. Ja olin vielä lentomatkallakin ihan stressaantunut siitä, miten kaikki jäi ylipäätään niin levälleen ja kesken. Aika vain loppui ja lähdön hetki tuli täysin riippumatta siitä, olenko ehtinyt hoitaa kaiken, siivota asunnon lähtökuntoon ja lähettää joulukortit. Itse asiassa minulla ei ollut vielä ensimmäistäkään asiaa edes pakattuna kun matkaan oli enää vähän alle 12h aikaa.Ja ei, en ehtinyt tehdä edes kaikkia noita asioita ajallaan.
Vasta Hong Kongissa alkoi stressi vähän helpottaa ja se, että V oli ehtinyt katsoa paikkoja jo vähän etukäteen teki kaikesta ihan mahtavaa. Pienten nokosten jälkeen lähdimme kiertelemään paikalliselle iltatorille, eli night marketille josa meidän lisäksemme pyöri lähinnä valtava määrä eri-ikäisiä paikallisia. Kyllä, ihmiset oikeasti ostavat täältä tavaransa. Ja tarjoa oli kaikkea mahdollista tarot - ennustamisesta, aikuisten viihteestä ja sen välineistöstä taide-esineisiin, koruihin ja pienelektroniikkaan. Osa käsitöstä olisi ollut ihan taidokkaan näköisiä, etenkin syömäpuikoissa olisi ollut paljonkin valinnan varaa.
Markkinat jatkuivat usean kadunpätkän verran ja jokaisella pätkällä tuntui olevan keskittymä aina tietyn tyyppisiä kauppaajia. Eräs kadunpätkistä oli tietysti pyhitetty pikaruualle; tarjolla oli varsin tuoreen ja herkullisen näköisiä simpukoita, äyriäisiä, kotiloita ja kaikkinaisia mereneläviä joita paikalliset olivat kokoontuneet pöytiin syömään. Ellei hysteerisesti pelkää bakteereita, noista pikkupaikoista saisi todennäköisesti hyvää ja autenttista iltamurkinaa.
Meillä kuitenkin oli suunnitelmana mennä kokeilemaan ravunsyöntiä Under Bridge Spicy Crab - paikkaan joka on saanut alkunsa juuri tuollaisesta pienestä, nimettömästä kojusta kadun varrella. Suosion myötä paikka on muuttanut myös sisätloihin ja käsittääkseni nimi tulee alkuperäisen myyntikärryn sijainnista; siellä sillan alla. :)
Ravintola on tullut kuuluisaksi Anthony Bourdanin käytyä siellä taannoin ja ihastuttua sen tarjoamaan tuoreeseen ja yksinkertaisen maukkaaseen ruokaan. Ja koska me olimme väsyneitä ja kaipasimme toimivaa ratkaisua iltaruokintaan suunnistimme mekin sillan alle rapujahtiin.
Rapu oli niin tajuttioman hyvää, että V sanoi, että sitä syö melkein hätäisesti; aivan kuin joku olisi muka kohta viemässä sen pois. :)
Elävä rapu tuotiin meille näytille ennen ruuaksi laittamista ja saimme hyväksyä piruparan ennen pataan laittamista.
Mausteisuus tehdään asiakkaan tilauksen mukaan ja vahvuusasteita on mieto, hieman mausteinen, keskivahva, vahva ja muistaakseni vielä tulinen. Tarjoilija suositteli mietoa tai hieman maustettua tuliseen tottumattomille ja me otimme keskivahvan. Se oli hyvä, mutta jos yhtään epäilee sitä, kuinka paljon chiliä ruokaansa haluaa kannattaa pelata varman päälle ja ottaa miedompi. Rapu on nimittäin uppopaistettu ja upotettu sen jälkeen chilin kansa paistettuun valkosipulirouheeseen. Kyllä, kaikki kuvassa näkyvä ruskea "muru" on pelkkää valkosipulia ja linnunsilmächilin seosta. Se oli niin pehmeää ja paahtuneen hyvää, että olin ihan varma, että siinä on mukana leivänmurua. Mutta kysyttyämme asiaa tarjoilijalta meille vakuutettiin että se on palkkää tuoretta, hakattua valkosipulia ja chiliä.
Rapu oli raikasta ja aromaattista ja tavattoman sotkuista syötävää :) Katsoimme mallia paikallisista emmekä stressaneet sormin syömisestä; murusia levisi joka puolelle, sormet olivat kauttaaltaan öljyssä ja pieniä hikipisaroita nousi hiusrajaan mutta luoja kun se oi hyvää. Minä imeskelin vielä ravun kuoristakin sitä ihanaa ja aromaattista öljyä jalan lihat nypittyäni.
Tälläistä ruokaa ei vaan voisi saada Suomesta, sanoimme tarjoilijallemme. V hämmästytti tarjoilijaa lähtöaamulta napautulla lumisadekuvalla:"Miten te siellä… tarkoitan, käyttekö te ostoksilla kuitenkin ja elätte normaalisti?" :) Joo, kyllähän me.
Mutta ihan oikeasti; merestä vastanostettu rapu joka on hukutettu ainakin pariin litraan tuoretta, hakattua valkosipulia ja varmaan desiin linnunsilmächilejä ei varmasti olisi Suomessa edes mahdollista. Tai ainakin se olisi hirvittävän hintaista. Ja kuin ei siinä ravussa olisi ollut riittävästi ihmettelemistä niin liskkeeksi tilattujen vihannesten päällä oli pitkästi yli toistakymmentä tuoretta ja ihanaa kampasimpukkaa noin vaan "koristeena" ja alkupalasimpukoita toimitettiin valtava lautasellinen. Ruoka oli hyvää ja Tsing Tao ja Cola jääkylmää.
Kiinassahan on kohteliasta jättää osa ruasta tarjoilulautaselle ikäänkuin merkiksi, että vatsa tuli täyteen. Niin hyvää kuin kaikki olikin, se ei ollut ongelma. Kolmesta annoksesta jäi kyllä jälkeenkin. Ruokaa olisi ollut riittävästi ja jäämään todennäköisesti vielä kolmellakin ruokailijalla. V sanoi, että hän kyllä ymmärtää, miksi kyseisessä ravintolassa jälkiruuat ovat ilmaisia ;)
Koko lysti kustansi n. 800 HK -dollaria eli noin satasen euroissa. Tippiä jätimme viitisen prosenttia, vaikka ruokalistassa sanottiinkin, että palvelumaksu on sisällytetty hintaan - meistä pidettiin siellä hyvää huolta ja ruoka oli hyvää. Mielellään siitä vähän palkitsikin.
Tunnisteet:
ulkoruokinta
perjantai 17. joulukuuta 2010
Ruokaa Hong Kongissa - eli dim sumeja
Me lähes juoksimme Peak Tramilta City Hallille. Dim Sumien syöminen oli alusta asti ollut oikeastaan meille se suunnitelma A mutta myös suunnitelmat B ja C. Kaikki muu olikin extempore inspiroitua. Ja nyt olimme kuitenkin hyvää vauhtia myöhästymässä koko showsta.
V oli bongannut City hall Maxim's palacen kehutun Dim Sum - paikan Lonely Planetista jo aikoja sitten. Kirjassa kokemuksesta luvattiin varsin autenttista; tarjolla olisi perheitä, hässäkkää, useita kärryjä joiden kyytiin on lastattu ainakin 60 erilaista Dim Sumia. Nyt ongelmaksi oli vain muodostumassa aikataulu; emme nimittäin olleet vielä Peakille mennessämme muistaneet, että näin viikonloppuisin tarjoilu loppuisi opaskirjamme mukaan jo 10.30 ja kello oli kuin salaa livahtanut 9:30 ja me nautiskelimme kaikessa rauhassa aamukahvia ihan toisaalla…
Jossain vaiheessa olin jo valmis luovuttamaan, sllä kun kello oli jo 10:10 näimme City Hallin, mutta emme tienneet miten sinne pääsee. Hong Kongissa on kyllä rakennettu ihan mukavasti ylikulkuja vilkkaisden katujen läpi ja jalankulkuväyliä katujen reunoillakin löytyy, mutta välillä ne loppuvat kuin seinään, ihan yllättäen ja seisot keskellä suuria, epäystävällisen näköisiä rakennuksia vailla aavistustakaan siitä, miten pääsisit ylikululle, josta todennäköisesti pääset haluamaasi paikkaan. Vielä City Hallin alakerrassa olimme vähän epävarmoja olemmeko tulleet lainkaan oikeaan paikkaan? Ketään ei näkynyt missään ja aulassa oli vain pieni, tyhjä kahvila, jonka tiskin takana hääri kaksi tarjoilijaa. Mutta kysymällä me löysimme lopulta perille.
Vaikka kello oli jo lähes puoli, paikan ulkopuolella oli runsaasti perheitä, jotka odottivat vuoroaan aamupalalle pääsyyn. Niinpä mekin kysyimme jaetaanko vuoronumeroja vielä ja jäimme odottamaan. Ilmeisesti paikassa vallitsee terve palveluhenki; niin kauan tarjoillaan, kun porukkaa tulee hyvin sisän. Vielä lähtiessämmekin paikalle tuli perheitä jotka saivat uusia ja uusia numeroita.
Sali oli valtava juhlasali, joka oli kalustettu valkoisilla, raskailla huonekaluilla ja valtavankokoisilla kristalikruunuilla. Sitä ei olisi City Hallia ulkoapäin katsottaessa osannut arvata, itse rakennus näyttää lähinnä sellaiselta betonikuutiolta joita suomessa tuotettiin jokseenkin niihin aikoihin kun arkkitehdit itäpasilan piirsivät. Ravintola oli täynnä iloisesti rupattelevia perheitä ja kärryjä työntäviä naisia, joista jokainen vuorollaan pysähtyi viereemme ja tarjosi erilaisia ruokia joita kärrystä löytyi.
Annoksen valittuamme se tarjoiltiin meille ja kärryjä kuljettava rouva merkkasi listaamme valitun annoksen laskutusta varten. Tämä paikka on ehdottomasti parhaimmillaan isolla porukalla; silloin jokainen voi maistaa vähän kaikkea. Vaikka parhaamme kieltämättä yritimme, meillä V:n kanssa ei ollut tietysti mitään mahdollisuutta saada maistetuksi edes murto-osaa kaikista tarjolla olleista herkuista. :) Joka tapauksessa kaikki mitä söimme, oli loistavaa tai erittäinb hyvää.
Ehdottomaksi suosikiksemme nousivat grillatulla possulla täytetyt pullat (Grilled pork bun), joiden possusydän oli leivottu valkeaan, aivan pehmeään leipään. Jos nyt heittäytyisin suorastaan raamatulliseksi, niin se kuori oli juuri semmoista millaista kuvittelin taivaan mannan olevan; valkoista, pehmeää ja melkein makeaa ja unelmakevyttä leipää joka suli suuhun. Herkkua.
Seuraavaksi eniten pidin ehkä niistä mustekalan lonkeroista joiden päälle oli ripoteltu maustettua suolaa. Hitsi ne olivat tuoreita, raikkaita ja hyviä. Niitäkin oli valtava lautasellinen.
Sitten tarjolla oli kaikkea uppopaistettua; won-toneja (jotka olivat hyviä, mutta ehkä vähän kuivia minusta), loistavia katkarapu-vihannesrullia ja katkarapunyyttejä, joiden nimeä en enää muista. Ne olivat myös Erittäin Hyviä.
Pöydän ehkä erikoisin herkku oli kanaa ja "kalan jotain" ;) V arveli, että se kaalin näköinen tuosas annoksessa on kalan poskista keitettyä "hyytelöä" tai vastaavaa; hyvää se oli, mutta meilel ei ihan selvinnyt mitä kohtaa kalaa se oikesti oli. Keskellä annosta komeili samanlainen kiinalainen sieni, joita olisi toreilta saanut ostaa kuivattuina valtavissa pusseissa.
Ja tietysti meille tarjoiltiin teetä ja innostuimme tilaamaan tuoreista hedelmistä puristetut mehutkin brunssillemme - V otti vesimelonimehun ja minä jotain, mitä arvelin Suomessa harvemmin saavan; karambolamehua. ;) Molemmat olivat hyviä ja raikkaita.
Jälkiruokia emme vaan enää kyenneet vaikka niitäkin olisi ollut tarjolla yksi vaunullinen; vaikka nämä nyt yksittäin aika pieniä annoksia olivatkin, näissä oli meille enemmän kuin tarpeeksi voitettavaa. Koko setti maksoi ehkä yhteensä n. 35-40 eur luokkaa (2 mehua, 2 kannua teetä ja 6 pientä ruokaa kastikkeineen) - ei ihan ilmaista siis, mutta hyvinkin kaiken sen arvoista.
Kaksi tyytyväistä turistia taapersi pöydästä onnellisen pallomaisina kohti hotellia. Ei vaan kannattanut antaa periksi.
Tunnisteet:
sekalaisia vinkkejä,
ulkoruokinta
torstai 9. joulukuuta 2010
On vilinää vilskettä... Ja lähdön tunnelmaa!
Ylihuomenna lähdetään Uuteen Seelantiin. Tai ainakin toivon, että pääsemme sinne lopulta jollain konstilla. Tämä viimeiset pari-kolme viikkoa on ollut yhtä hullunmyllyä. Kaikkea on tapahtunut; kiirettä, työtä, suunnitelmia, suunnitelmien uusintaa, lunta, sukulointia ja sukkulointia.
Ja stressattukin on, meillä kun ensimmäinen lentopätkä on tuolla kotimaisella lentoyhtiöllä... No, matkatoimisto on varannut meille lennon myös Blue1:lta, ihan vaan varmuuden vuoksi - toivottavasti sitä ei kuitenkaan tarvitsisi käyttää; se kun tietäisi aikaisempaa aikataulua, epävarmempaa jatkolennolle pääsyä, loistavaa tilaisuutta hukata kaikki matkatavarat ja yhtä välilaskua lisää.
Koitan ehtiä kirjoittelemaan jotain kuulumisia sitten matkan varrelta, mutten uskalla vielä luvata mitään; ensimmäinen viikko kun lähinnä matkailuautoillaan (!) pitkin eteläsaarta, joten internetin saatavuudesta ei ole takeita. Ei edes joka päivä ;)
Ja kaiken tämän hässäkän keskellä joulukortitkin ovat vielä lähettämättä. Tänään keksin, että voisin lähettää ainakin mummolle korttina tälläisen jouluteemaisen POP -designin rätin. Miettikää, kerrankin ihan oikeasti hyödylinen, pestävä ja kierrätettävä kortti:) Niinpä pilaan yllätyksen nyt äidiltä ainakin, koska haluan jakaa idean. Rätit maksavat jotain 3 eur luokkaa per kpl, joten ihan hirveä hintakaan joulutervehdykselle ei muodostu. Nämä tosin eivät mahdu A5 - kirjekuoreen, mikä on vähän tylsää.
Mutta; jos lentoyhtiöt ja reissuinternet sallii, saatte tuokiokuvia matkan varrelta reaaliajassa. Ellei, palataan tammikuussa Valtavan kuulumiskasan kanssa:)
Hyvää, iloista, levollista ja herkullista joulua nyt jo etukäteen ja ...turvallista vuodenvaihdetta. :)
Tunnisteet:
Pohdintoja,
sekalaisia vinkkejä,
vinkeät vehkeet
torstai 2. joulukuuta 2010
Näppärä rengasvuoka ja Hommanäsin paremmat hommat.
Tästä tulee ihan lyhyt postaus, koska olen nyt pyrkinyt kunnonkohotusmielessä käymään uimassa (!) pari kertaa viikossa. Kohta olisi taas aika singahtaa, mutta sitä ennen kehun teille ihan loistavaa vuokaa ja glögiä.
Tuo kuvassa näkyvä herttainen kakku on taitavan kälyni käsialaa. Sitä tarjoiltiin V:n kummipojan syntymäpäivillä ja sankari oli selvästi otettu äitinsä urheilullisen rallihenkisestä luomuksesta. Tosin, en tiedä oliko kakusta enemmän innostunut nuoriherra vai vähän vanhemmat pojat, sillä V ja veljensä näyttivät leikkivät autoilla vähintään yhtä suurella innolla kuin sankari itse - ja sitten räpsivät kuvia jyrkänteeltä sortuvista autoista - pojat, pojat... ;)
Mutta asiaan; kakun tekovaiheessa kälyni kyseli suuren rengasvuuan perään, koskapa oli ostanut uuden hienon kakkuvadin ja halusi saada kakun juuri sopivan kokoiseksi. No lopulta kenelläkään ei sattunut sopivaa vuokaa olemaan ja kälyni suunnisti luottokauppaansa Confettiin, josta löysi kuin löysikin juuri optimaalisen välineen.
Vuoka säätyy ihan mihin vaan kokoon ja vaikka pohja paistaessa kutistuisi, voit kiristää vuuan täyttövaiheessa uudelleen tiukaksi.
Juhlissa minä sitten nuuskin laitetta suurella mielenkiinnolla. Kyseessä on siis niinkin kehittynyt innovaatio kuin pitkämäinen metallinpala parilla klemmarilla ;) Eli sellainen kohtuullisen painava teräksinen kakkureunus, jota ammattilaiset käyttävät kakkujen tekoon. Se laitetaan leivinpaperin päälle, tasaiselle pellille jolloin pelti toimii vuuan pohjana. Koska reunus on oikeasti vain suikale metallia se säätyy portaattomasti juuri sen kokoiseksi kuin kulloinkin tarvitaan. Ihan mahtava laite. Miettikää, mikä teoreettinen säästö kaappitilaan saavutetaan kun pärjätään yhdellä vuualla...! (olettaen siis, että luopuu vanhoista...) ;)
Lisäksi, koska reunus on korkea, siihen on helppoa koota hyytymään vaikka minkälainen moussetäyteluomus ja se pysyy kasassa. Lisäksi kun sen reunuksen voi säätää ihan tiukaksi kakkupohjan ympärille, välistä ei taatusti valu yhtään mitään. Ja kun herttainen kälyni vielä tarjoutui nappaamaan minulle sellaisen mukaan kun seuraavan kerran käy Confetissa - arvatkaa vaan oliko minun pakko saada sellainen? ;) Hintakin oli ihan kohtuullinen, 22,90e.
Meinasin jo hehkuttaa vuuasta sen taannoisen espressokakun yhteydessä, kun kokeilin vuokaa ekaa kertaa, mutta kun se kakku ei onnistunut ihan niinku piti, niin annoin veden vähän virrata Vantaanjoessa, ennenkuin lähdin tätä postausta kirjoittelemaan. :) Ja todettakoon nyt erikseen, että se kakun pieleenmeno ei ollut vuuan syy - vuoka toimi hienosti, mitään ei valunut tai tullut reunan ali - taikinasta vaan puuttui leivinjauhe...
Ja sitten Hommanäsiin. Ainakin kuvainnollisesti - sillä tuossa loppukesästä ostin Hommanäsin omenamehua ja se oli ihan loistavaa tavaraa. A joi sitä suurella ilolla ja totesi taas legendaariseen tapaansa:" Tämä on ihan ihmeellistä omenamehua kun se ihan oikeasti maistuu omenalle!" ;) Ja kyllä, se ei maistunut päärynälle tai metalliselle vaan ihan oikeasti raikkaalle, hyvälle omenalle. A tykkää muuten juoda mehunsa siten, että kuplaveden sekaan laitetaan ihan vähäsen mehua - siitä tulee melkein kuin limpparia. Erityisen hyvin se sopi minusta tuohon kyseiseen omppumehuun, laimeana seoksena meni tälläiseen aikuisempaankin makuun hyvin.
Kun sitten Stokkalla näin saman kartanon tuottamaa jouluglögiä minun ei ihan hurjan kauaa tarvinnut miettiä. Niin se jäi mukaan kassiini ja voin kertoa että se on ihan loistavaa tavaraa. Ei ehkä kaikista halvinta, mutta jälleen ihan loistohommaa. :)
Vaikka Hommanäsin glögiä ei minulla vielä pyhäinpäivänä ollutkaan, tästäkin silloin pyöräyttämästäni glögistä tuli varsin hyvää. Voit käyttää tähän itse keittämääsi herukkamehua, mutta jos tarvitsee ostaa valmista, ostakaa sitä Ekströmin vanhanajan mustaherukkamehua, se on minusta yksi parhaista mitä valmiina saa. Minusta hyvän glögin salaisuus on vahva ja melko makea mehu, jolloin kuumassa juomassa on kunnolla potkua. Aikuiset voivat sitten terästää juomaa halutessaan - mutta eihän se pakollista ole, sekään. :)
Herukkamehuun tehty glögi
1 osa vettä (esim. n. 7 dl eli 1 ekström - pullollinen)
1 osa mustaherukkamehua (esim. n. 7 dl eli yksi ekström - pullollinen)
1 kanelitanko
1 appelsiinin kuori, esim. sitrusraudalla riivittynä
5-6 neilikkaa
1 appelsiinin mehu (ei pakollista, koska saattaa samentaa hglögin mutta tuo hyvää makua)
(terästettä, esim. VSOP - glögiä)
+manteleita ja rusinoita
Kuumenna kaikki aineet kattilassa ja kiehuta hetken hiljaisella tulella. Maista glögiä ja kun maut ovat mielestäsi tarpeeksi imeytyneet mehuun, tarjoa manteleiden ja rusinoiden kanssa.
Ja vaikkei tästä niin lyhyt postaus sitten tullutkaan, niin nyt uimaan.
Tunnisteet:
juoma,
tuotepruuvit,
vinkeät vehkeet
keskiviikko 1. joulukuuta 2010
Amerikkalainen sinihomejuusto-pekaanisalaatti
Noin 10 vuotta sitten kävin Ameriikan ihmemaassa toista kertaa elämässäni. Menin kuunteluoppilaaksi oman alani konferenssiin ja muistan, miten silloin linjojani kovasti tarkkailevana nuorena naisena koin ongelmalliseksi löytää mitään syötävää, jossa ei olisi ainakin kolme kertaa niin paljon kaloreita kuin koin tarvitsevani. Ja sitten, eräänä päivänä törmäsin tähän salaattiin. Ja vaikkei se mitään ihan kevytruokaa olekaan...
Taustalla näkyvä pyöreä pullo on Ortallin balsamicoa, johon olen tykästynyt. Oikealla reilun kaupan siirappia.
Ihastuin siihen kerralla. Tähän amerikkalaiseen, hieman makeaan pekaani-sinihomejuustosalaattiin laitetaan paljon pekaaneita, juustoa ja koko komeus lähinnä hukutetaan hieman siirapilla makeutettuun balsamico-öljykastikkeeseen. Salaatin idea on tosi yksinkertainen, mutta makuyhdistelmä on vaan ihan pääsemättömän ihana; se on samalla sekä makea ja rikas että hapokas ja ruokaisa. Pähkinät ja juusto tuovat rapsakkaan salaattiin mukavaa tekstuuria; sekä rouskuvan makeita sattumia että kermaista juustoa.
Ja koska eilen eräs nimeltämainitsematon naishenkilö täytti tasan kymmenettä kertaa 25 vuotta, ajattelin hemmotella meitä vähän suorastaan jouluisilla mauilla ;) Niinpä kotimatkalla käväisin Herkun kautta ja nappasin mukaan pussin parhaan näköistä salaattia, minkä löysin, sesongin tuoreita joulutaateleita ja pari oikein hyvää marmorifilepihviä.
...Ja jälkiruuaksi Kakkukeisarin raikkaat passionleivokset sillä jos synttäripäivänä ei elämä voi olla pala kakkua, niin koskas sitten? :)
Rapsakka salaatti pitää repiä pienehköksi, mutta juuri sen verran isoksi, että se vähän kantaa mukanaan salaattiin murustettavaa sinihomejuustoa. Pekaanipähkinät paahdetaan öljyssä ja siirapissa. Pannuun jääneen tahnan annetaan tarttua jäähtyviin pähkinöihin, niin että niihin tulee ihanasti makeutta. Älä siis hosu pähkinöiden kanssa, vaan anna niiden jäähtyä pannulla paahtamisen jälkeen. Se siirappi on muuten sitä muiden reilun kaupan sokereiden kanssa tuotetestiin tullutta reilun kaupan siirappia, jota käytin nyt ekaa kertaa. Täytyy tässä vielä tarkemmin maistella, mutta minusta se ei ollut yhtä vahvan makuista kuin se normaali siirappi, jota joulun alla käytetään vähän kaikkeen. Toisaalta, näyttää ihan samalle kamalle. Mutta: mikä vaan tumma siirappi käy tähän tarkoitukseen oikein hyvin.
Kontrastiksi ja ryhdiksi salaattiin siivutetaan ihan ohuina siivuina punasipulia. Kastike sekoitetaan parhaasta balsamicosta mitä tarjolla on. Olen viimeaikoina tykästynyt Ortallin Aceto balsamico di modenaan, joka on aika makea ja pehmeän syvänmakuinen balsamicoetikka. Viimeisimmän pullon taisin ostaa Ompusta. Ja sitten makua täydennetään vielä niillä nyt parhaimmillaan olevilla upeilla taateleilla ja suurilla, mehukkailla basilikan lehdillä. Uh ja oh.
Vaikka meitä oli vaan kaksi ja jälkkäriksi odotti vielä leivokset, me söimme melkein koko salaatin. Se oli niin hyvää. Salaatti toimii tällä tavoin lisäkkeenä mutta koska se on niin täyteläistä ja vivahteikasta sitä syö ilokseen ihan sellaisenaan. Hyvän leivän kanssa menisi siis lounaasta, sinkkuillallisesta tai vaikka illallisen alussa hyvänä alkupalasalaattina.
Pihvit vaan pippuroitiin ja paistettiin salaatin kaveriksi. Yksinkertaista, nopeaa ja tosi, tosi hyvää.
Amerikkalainen pekaani-sinihomejuustosalaatti (2-3:lle)
1 pss sydänsalaattia (2 pientä kerää) tai 1 iso kerä jotain rapeaa salaattia
n. 5 tuoretta taatelia palasteltuna
n. 130g sinihomejuustoa, esim Aura tai Aura Gold, murustettuna
1 pieni tai 1/2 isommasta punasipulista ohuina siivuina
kourallinen pekaanipähkinöitä
pieni nippu tuoretta basilikaa
Pekaanien paistamiseen
loraus (ehkä 1-2 rkl) öljyä (tai voita)
ja n. 2 tl tummaa siirappia
Kastikkeeseen
n. 2 rkl hyvää melkein makeaa balsamico - etikkaa
n. 3-4 rkl öljyä
pieni loraus - ehkä 1-2 tl tummaa siirappia
hippunen suolaa
Paista ensin pekaanit: kuumenna pieni teflonpannu kuumaksi, muttei polttavaksi. Laita pannulle öljy, siirappi ja pekaanit. Paahda pekaaneita pannulla hetken (ehkä reilu minuutti?), kunnes sokeria ja öljy alkaa karamellisoitua. Siirrä syrjään jäähtymään ja pyörittele pekaaneita välillä pannulla, jotta jäähtyvä siirappitöhnä tarttu pähkinöihin.
Sekoita salaattikulhon pohjalla kaikki kastikeaineet ja jätä kastike kulhon pohjalle.
Huuhtele sitten salaatti huolellisesti kylmällä vedellä ja revi valutetut lehdet sopivan suupalan kokoisiksi paloiksi. Siivuta punasipuli aivan ohuiksi viipaleiksi ja poista taateleista kivet ennen pilkkomista.
Kokoa sitten kaikki salaattiaineet kulhoon, kastikkeen päälle. Täsä välissä voit sitten paistaa pihvit yms.
Juuri ennen tarjoilua sekoita salaatti ja kastike keskenään.
p.s. Kypsä päärynä kävisi salaattiin myös oikein hyvin:)
Tunnisteet:
kasvisruoka,
lisäke,
salaatti,
tuotepruuvit
maanantai 29. marraskuuta 2010
Ruokablogilla linnan juhliin? ... ja muita mietteitä Flavour Thesaurusta lukiessa
On ollut niin kylmä viikonloppu, että olen aamuisin käpertynyt villapeiton alle ja lueskellut lähinnä uusia keittokirjoja. V hankki meille tuossa taannoin sen The Flavour Thesauruksen, Annankin aikaisemmin kehuman ruoka-aineiden ideakirjasen. Se on ihan oivallista luettavaa paitsi sohvan nurkassa selaillen, myös työmatkalla paikallisjunassa.
Sen voi avata keskeltä, lueskella järjestyksestä tai pomppia sinne tänne lueskellen mielenkiintoiselta näyttäviä sanapareja. Oikeastaan minun on ollut vaikeaa päättää, miten kirjaa oikeastaan "pitäisi" lukea. Ensin luin sitä pomppien ja silmäillen kaikkia uusia ja outoja yhdistelmiä.
"Blue cheese & grapefuit: Modern in an obsolete way, like the Skylon or flying cars. Combine them in a salad with red onion, beetroot and some crisp, bitter lettuce. If you can get it, grapefruit marmalade makes a terrific sandwich with blue cheese"Nigi Segnit, The Flavour Thesaurus
Sitten eksyin lukemaan jonkin ruoka-aineen kokonaan läpi ja huomasin, että ne tutunkin kuuloiset yhdistelmät oli esitetty raikkaasti eri konteksteissa. Jouduin siis toteamaan, että kirjasta ei kannata kalastella vain uusia, ennestään tuntemattomia makupareja vaan lukea myös ne tutumman kuuloiset; niihinkin on löydetty uutta syvyyttä. Jokainen kohta on kirjoitettu rakkaudella hyvää ruokaa kohtaan.
Hakemisen käytettävyyden olisin kirjassa toivonut olevan (vieläkin) paremmin tehdyn. Tiettyjen makujen ja raaka-aineiden löytämistä helpottaisi jos reunan (kokonaan pinkki) värjäys olisi sen makuympyrän värien mukainen (koska kappalejako noudattaa sitä). Ja/tai kaipasin, että takana olisi vielä yksi hakemisto, pelkän raaka-aineen mukaan aakkostettuna. Nyt hakemistoja toki on reseptien mukaan aakkostettuna (mikä auttaa) ja makuparien mukaan aakkostettuna. Mutta kun tein viikonloppuna hanhea ja etsin jotain uutta ja hauskaa hanhen kanssa se oli helpommin sanottu kuin tehty. Lopulta luovutin ja teimme hanhen koivet aika perinteisesti (kuten ankat).
"At Jean Georges in New York, your waiter might spray your plate of scallops with a spritz of yuzu juice. Don't hit him."Nigi Segnit, The Flavour Thesaurus
Mutta; kuten Annakin sanoo, teksti on siis hyvin kirjoitettua ja sitä lukee ilokseen. Vaikka kirjassa ei ole ensimmäistäkään kuvaa, voin elävästi nähdä silmissäni verigreipillä silatun nuudeli-mereneläväannoksen, uunissa sipulien ja lintujen kanssa paahtuneet päärynät ja pehmeästä vuohenjuustosta, kermavaahdosta ja vadelmista tehdyn jälkiruuan ja nälkä tulee alle 10 sivun, ihan varmasti.
"Apple & Orange: Incomparable maybe, but not incompatible. Nigel Slater suggests cooking a couple of peeled dessert apples, segmented into eight, in 50g butter for 6-7 minutes. Transfer into a warm dessert dish. Add 2 tbsp brown sugar to the pan and stir for 2-3 minutes while the appley butter caramellises. Pour in the zest and juice of one big orange followed by 150 ml double cream. As soon as the mixture begins to bubble and thicken, pour it over the apple and divide between two plates."Nigi Segnit, The Flavour Thesaurus
Ja siinä lueskellessa törmäsin useamman kerran Nigel Slaterin nimeen ohjeiden vieressä. Ja kun tälläistä vapaata viikonloppuassosiaatiota harrastin jäin oikein miettimään, miksi Suomessa ei ole yhtään kokkiohjelmaa, jossa joku Nigelin tapainen taitava kotikokki laittaisi innovatiivista ruokaa. Kaikissa tuppaa olemaan jonkin sortin ruoka-ammattilainen. Olemmeko me suomalaiset lopulta niin auktoriteettiuskovaisia, että muunlaiselle ei ole tilaa? Noh, ehkä Suomen Nigelkin vielä joskus nähdään... Toivottavasti.
Ja samaan syssyyn jäin miettimään koska mahdamme nähdä ensimmäistä kertaa ruokabloggaajan linnan juhlissa? Ottihan tasavallan presidentti vastaan ruokakulttuurin edistäjän ykköspassin tuossa taannoin SRE:n keulanaisilta. Onkohan se vihje?
"Joka vuosi noin kolmasosa vieraista saa kutsun ensimmäistä kertaa. Linnaan on ollut tapana kutsua esimerkiksi merkittävimmät elinkeinoelämän ja kulttuurin vaikuttajat sekä vuoden aikana menestyneet suomalaiset urheilijat ja taiteilijat. Viihdetaiteilijoiden määrä on presidentti Tarja Halosen aikana lisääntynyt huomattavasti."
Meikäläisen itsenäisyyspäivälle on tosin tiedossa huomattavasti pohojalaasempia suunnitelmia; me menemme viettämään itsenäisyyspäivää Äidin ja Isän luo. Vietämme varmaan samalla "pikkujoulut'" jo etukäteen, sillä saimme kuin saimmekin toteutettua haaveemme joulun viettämisestä toisella puolen maapalloa. Me suuntaamme jouluksi Uuteen Seelantiin... Ja kun ihan rehellinen olen, näillä pakkasilla ei haittaa yhtään :) Jei!
Mutta pitääpä sitten maanantaina tiirata esiinmarssia tarkalla silmällä, sillä eihän sitä koskaan tiedä!
...Mutta miettikää mikä ruokabloggaajan dilemma siitä aiheutuisi; JOS saisi kutsun linnaan, voisiko sinne ottaa kameran mukaan? Etiketti tuskin tuntee ainakaan valtavan kokoista digitaalijärkkäriä... :D
Sellaisia ruokapohdintoja sohvan nurkasta tällä kertaa, hyvää alkanutta viikkoa kaikille.
p.s. Bongasin vasta tämän kirjoitettuani, että Jasu on saanut SRE -marraskuun 2010 tunnustuksen ja päässyt kuulemaan linnan juhlien herkuista;) Aika hauska sattuma! Niin, ja onnea Jasulle :)
Tunnisteet:
Pohdintoja
lauantai 27. marraskuuta 2010
Kirjolohimelt ja Pågenin uusin oivallus; spelttinen maalaisleipä
Olipa kerran eräs tavattoman kylmä, talvinen perjantai-ilta kun kaksi michelin-ukoiksi pukeutunutta, rättiväsynyttä toimistotyöntekijää kahlaa lumessa, kauppakasseja raahaten kotiinsa.
Vielä kaupassa tarkoitus oli ollut laittaa perjantai-iltaa piristämään hanhen koipinuijia mutta pieni vilkaisu kelloon palautti todellisuuden konkreettisesti käsimme; hanhenjalkoihin/ankkoihin menee ainakin kaksi tuntia. Kello on jo puoli kahdeksan. Siinä yhtälössä ei olisi voittajia; pikemminkin se on yhtä kuin nukahtaminen sohvalle nälkäisenä, ruokaa odotellessa. Ihan aikuisten oikeasti; hanhet saakoon vuoronsa huomenna.
Jos sattuu olemaan jääkaapissa keitetty kananmuna, niin sen voi pilkkoa myös täytteeseen jos tahtoo. Kaikki jämät käyttöön!
Mutta kun nälkä on suurin, apukin on lähellä; meillä oli jääkaapissa vielä toissa päivänä laitetun kirjolohen jämät; olimme ostaneet n. kiloisen kirjolohen tarjouksesta ja paistaneet sen uunissa ihan perinteisesti, kalan sisään vähän chiliä tomauttaen ja uunipellille loraus valkkaria tai kalalientä (ei siis mitään nähtävää tai kerrottavaa sillä rintamalla). Emme me kahden kumminkaan jaksaneet syödä kalasta kuin vajaat puolet, ja toinen puoli oli siivottu jääkaappiin lautaselle odottamaan jotain pimeydessä kuihtuneen mielikuvituksen feenixmäistä nousua.
Ja sitä mielikuvituksen heräämistä (edelleen) odotellessa sain hyvän syyn käydä kiinni siihen Pågenilta saatuun spelttiseen maalaisleipään, joka oli viipaloitu kuin paahtoleipä. Tuumasimme V:n kanssa että tänään väsymys voittakoon, näistä kaloista syntyy jotain tunameltin kaltaista valmistetta Pågenin leivälle.
Ihan kaikkea tuosta lohesta en laittanut, jos olisin laittanut kaiken, täytettä olisi ollut ainakin seitsemänteen leipään...
Ja niinpä kaivoin jääkaapista kaikki tarkoitukseen sopivalta vaikuttavat purkit ja purnukat, kokosin kaikki aineet kulhoon ja sekoitin keskenään. Majoneesia ei ollut, enkä jaksanut ruveta tekemään, niin että käytin majoneesin sijasta sidosteaineena pelkkää smetanaa. Sitä oli jäljellä vielä puolet suuresta, 500g purkista.
Ja vaikka poltin suuni näitä sydödessä (nälkä, ahneus, hätäisyys!), olivat ne tosi hyviä; sipuli, lime ja lehtipersilja teki kirjolohesta raikasta ja hyvää, cheddar sopi leivän päälle paremmin kuin hyvin. Uutuusleipäkin oli ihan kivasti tummemman makuista kuin ihan vaalea paahtis. Yhden leipäsiivun paahdoin vielä äsken ihan vaan maistaakseni, miltä leipä maistuu pelkällä voilla, maidon kanssa. Ja joo, makunsa puolesta tuo Pågenin uutuusleipä toi mieleeni vähän Raskerin, sen Pågenin paahtoleivän jossa on mukana ruista. Siitä olen tykännyt aina ja silloin harvoin kun haluan paahtoleipää arkikäyttöön, ostan yleensä sitä.
Kun leivän paahtaa ensin, se pysyy rapsakkampana märemmänkin täytteen alla. Pätee myös tunamelttiin. Vinkki on V:n isältä.
Minulle maalaisleipä on ensisijaisesti sellaista kovakuorista, hyvän sitkon omaavaa leipää, joten sellaisen kanssa Pågenin uudistunut maalaishyvä ei kyllä kilpaile. Mutta Raskerin ja siinä samalla monet peruspaahtikset se kyllä minusta pesee. Maku oli tummempi ja kuitenkin mukavan pehmeä ja rakenne jollain tavalla sitkaampi kuin ihan vaaleissa leivissä. Kun nyt tarkemmin miettii, sitko on vähän samantyyppinen kuin niissä Vaasalaisen täyshyvissä, joita niitäkin olen joskus ahkerasti ostanut. Nämä ovat vaan selvästi ohuempia ja paahtoleipämäisempiä, eikä näissä ole niin selkeitä jyviä taikinan seassa. V:n tuomio oli, että aika paahtoleipähän tämä on. Mutta niin varmaan oli tarkoituskin :)
Ja sanottakoon nyt tässä vielä sananen tuosta maidosta, jota tässä siemailen: kesällä, kun Merituuli ja pesue kävivät meillä mökillä, he jättivät sinne purkin lapsille hankittua luomumaitoa. No, A on herkkä laktoosille ja V ei paljon maitoon koske niin minä sitten join sen maidon pois. Siitä lähtien olen ollut ihan koukussa siihen Valion luomumaitoon. Joka kerta kun juon sitä, minua hämmentää miten nykyään voi olla olemassa sellaista maitoa, jossa kerma nousee maidon pintaan kun se saa seistä. Ihan oikeaa, luonnollisesti käyttäytyvää maitoa, siis. :) Onko kyseessä lapsuuden nostalgia mummulasta ja mummulan lehmistä vai mikä, mutta olen nyt kesän ja syksyn aikana juonut sitä luomumaitoa useita purkkeja, ostanut sitä töihinkin kahvimaidoksi ja ysinkertaisesti tykkään, että se vaan on parempaa. Ja sitä luomumaitoa on myös laktoosittomana, A:lle. :)
Ai niin, ja sen jälkeen kun sen luomumaidon työpaikan jääkaappiin toin, sinne on alkanut ilmestyä UHT - maidon sijaan muitakin luomumaitopurkkeja... :) Näin siitäkin huolimatta, että luomumaito tietysti pilaantuu nopeammin kuin UHT.
Mutta ettei mene ihan asiasta pois ja pelkäksi juoruiluksi, niin palataanpa sitten siihen, mitä leivän päälle tuli!
Kirjolohi "melt", eli Perjantain lämmin lohileipä á la Nelle (6 leipää)
6 siivua tummempaa paahtoleipää; esim. raskeria tai maalaishyvää
Täytteeseen:
n. puolet kiloisen kirjolohen kypsistä lihoista (ehkä 5-6 dl?)
n. 200g smetanaa
1/2 punasipulia silppuna
1 muna
1 sellerinvarsi hienonnettuna
2 kevätsipulin vartta silppuna
tupsu lehtipersiljaa hienonnettuna (ehkä 1 dl silppua?)
1/2 limen kuori raasteena
1/2 limen mehu
n. 4 rkl pieniä kapriksia
ripaus cayannepippuria
1/2 tl espeletten chilijauhetta (tai muuta miehdohkoa chilijauhetta tai vaikka loraus mieluista chilikastiketta)
vajaa 1 tl valkosipulijauhetta
suolaa jos kalassa ei ole, minä rouhin mukaan chilisuolaa
pinnalle
2-2,5 dl cheddaria raasteena
Paahda paahtoleipäviipaleet, jotta ne pysyvät rapsakampina.
Sekoita täyteaineet keskenään ja laita seosta leivälle runsaasti.
Peitä täytekasa cheddarilla ja paista leipiä 225 asteisessa uunissa n. 13-15 min tai kunnes juusto on sulaa ja täyte lämmintä.
Nauti luomumaidon tai jonkin sopivasti hapokkaan valkkarin kanssa... Esim. joku mukavan raikas Savignon Blanc menisi hyvin, miksei myös joku vähemmän tamminen, sopivan hapokas, ranskalainen Chardonnay?
Tunnisteet:
leipä,
tuotepruuvit
torstai 25. marraskuuta 2010
Mustapekkajuustolla terästetty suppiskeitto
Tämä soppa synytyy ihan yhtä lailla kuivatuista suppiksista kuin tuoreistakin. Nyt kun lunta humahti kerralla noin valtavat määrät, tuoreista on enää turhaa haaveilla, mutta ainakin minulla on hurjat määrät sieniä kuivana - suppiksien osalta jäljellä on vielä viimevuotisiakin...
Keiton salaisuus on oikeastaan siinä Valion mustapekka - juustossa, jonka lisäämiseen idean sain meidän äidiltä. Äiti lähetti minulle kännykamerakuvan isästä täysien suppissankojen kanssa ja kertoi tehneensä retken päätteeksi keittoa, johon oli sekoittanut koskenlaskijapaketin jämät. Keitosta oli tullut tavattoman hyvää ja Äidin mieltä oli erityisesti lämmittänyt, kun hän oli kuullut isän kehuneen keittoa vielä jälkikäteenkin jollekin kaupassa asioineelle miehelle. :) Niinpä sitten keittoa tehdessäni mietin, että jotain tuorejuustoa soppaan voisi lisätä. Ja kuinkas ollakaan, siellä oli ihan iskemätön pippurikuorrutettu mustapekka, josta lohkaisin sitten puolikkaan keittoon.
Oman lisänsä tietysti tuovat loraus valkoviiniä ja kermaa. Oikeastaan juustoa etsiessäni nostelin sivuun jääkaapista vastaan tulleita jämiä ja käytin ne tähän soppaan. Ja hyvää siitä tulikin. Niin hyvää, että jopa A, joka saattaa paikoitellen (pikkupojille hyvin tyypilliseen tapaan) olla vähän haluton metsäretkeilemään tuumasi, että meidän on mentävä uudelleenkin suppismetsään. :)
Kun talvi tupruttaa lunta täydellä teholla, yrttien saatavuus heikentyy ja kaupassakin laatu huononee. Mutta ennen kaikkea ei voikaan enää kätevästi kipaista ulos hakemaan ruukusta tai penkistä oksan sitä ja tätä. Yrttien käyttöä pitäisi miettiä niitä ostaessaan ja kiireisen ajen keskellä... noh sanotaan nyt vaikka että vähemmälle on jäänyt. Niinpä olen käyttänyt jonkin verran noita luomu- yrttiliemikuutioita ja erilaisia kuivayrttiseoksia joista saa edes vähän kesäistä vivahdetta ruokiin.
Noh, ehkäpä tässä vielä päästään nauttimaan talvestakin. Ja talvisen ulkoilun päälle kuumat keitot ovat kyllä ihan superia.
Enää 5kk kevääseen... :)
Mustapekkajuustolla terästetty suppiskeitto (n.3-4:lle nälkäiselle)
reilu 1/2 litraa tuoreita suppiksia tai kuivattuja suppiksia 0,5dl-1 dl - maun mukaan.
1 banaanishalottisipuli /shalottisipuli
1,5 rkl jauhoja
n.40g voita
hyvä loraus, ehkä n. 0,5 dl valkoviiniä
n. 7 dl kerma-maitoseosta (josta ehkä 1,5 dl kermaa?)
n. 3 dl vettä
1 luomuyrttikuutio
1/2 mustapekka - pippurijuustoa
koristeluun
kanelibasilikaa
Sulata kattilassa voi ja laita silputut shalottisipulit kuullottumaan voihin. Lisää sitten jauho ja sekoita niin, että jauho pääsee turpoamaan.
Lisää ensin valkkari ja vesi koko ajan sekoittaen. Lisää sitten kerma-maitoseosta, liemikuutio, murustettu juusto sekä kuivatut suppikset. Jos käytät tuoreita suppiksia, voit halutessasi paistaa niitä vähän voissa pannulla ja lisätä ne vasta keittelyn lopussa.
Kun keitto saostuu ja juusto sulaa tarkista suola ja pippuri. Tarjoa vaikka pancettaleivän kanssa.
Tunnisteet:
kasvisruoka,
keitto
tiistai 23. marraskuuta 2010
Pancetta-oliivileipää
Meillä pyritään välttelemään arkena vehnäjauhoja. Niin, kyllä, vaikka niistä tulisikin leipää. Voisi kai sanoa, että meillä ollaan siirrytty vaaleiden jauhojen osalta lapsuuden "karkkipäivä" - käytäntöön: pullaa tai vaaleaa leipää syödään/leivotaan enintään kerran viikossa, pääsääntöisesti viikonloppuna. Tähän ainakin pyritään.
Possun poskea tei pancettaa - kumpi tahansa käy. Vesiviljeltyä salviaa kannattaa laittaa enemmän kuin kuvassa.
Tämän viikonloppuleipomuksen kanssa meinasi ensin mennä vähän usko, kun pelkäsin, että suhteellisen runsailla "makuaineilla" varrustettu leipä ei nousekaan. Mutta kun onnekkaasti unohdin leivän nousemaan ainakin pariksi tunniksi tunnin sijaan, ne olikivatkin lopulta nousseet juuri sopivasti uuniin laitettavaksi. Olin ajatellut tehdä leivät aamupalalle, mutta lopulta, pitkän nostatteluajan vuoksi näistä tulikin lounasleipää.
Tähän leipään paahdettu pancetta, hyvät tummat oliivit ja tuore, silputtu salvia tuovat todella rikkaan, tumman ja vivahteikkaan maun. Söimme tätä savupaprikalla terästetyn extempore-tomaattikeiton parina, mutta sopisi varmasti hyvin kaveriksi myös silkkiselle artisokkakeitolle tai vaikkapa tummalla oluella taitetulle brie -keitolle.
Tässä vaiheessa tuomitsin makuaineet sekoittuneeksi taikinaan. Jos teet käsin, kannattaa makuaineet vaivata taikinaan kulhossa...
Pohjana toimii jälleen kerran Bertinetin oliivitaikina, johon laitoin mannasuurimoiden tilalle ruismannaa. Tällä kertaa en myöskään sekoittanutkaan vettä ja öljyä ensin keskenään vaan kaadoin öljyn jauhoille ensin, kuten Focacciassa tehdään. Sitten öljy sekoitettiin kunnolla jauhoihin. Näin öljy kuorruttaa jauhot ja taikinan sitkosta tulee lyhyempää. Tällöin leivän rakenne jää pehmeäksi ja vähän "kakkumaiseksi", erilaiseksi kuin jos kaadat veden ja öljyn seoksena jauhoille.
Kivellisiä oliiveita käytetään maun takia; kun oliivi on säilötty kokonaisena, siinä pysyy maku paremmin kuin kivettömissä. Omani olivat niitä "puolikuivia" oliiveita, joihin olen viimeaikoina ihan ihastunut. Mutta toki voitte käyttää omia suosikkioliiveitanne - kunhan niissä on paljon makua :)
Tuoretta, tuoksuvaa leipää ja lauantain lounaskeittoa:) Melko kotoisaa. Huomaa myös vanha, rakas villatakkini ;)
Pancetta-oliivileipä (3 leipää)
1 annos oliivileipätaikinaa
200g kivellisiä oliiveita (vhreitä ja tummia sanoo ohje, minulla oli "vain" n. 150g mustia)
1 salvianipun lehdet (käytin vielä syksyltä säilyneitä, paksuja ja maukkaita lehtiä n. 2 oksan verran)
1 rkl öljyä
200g pancettaa (minulla oli possun poskea)
Silppua pancetta tai possun poski kuutioiksi ja poista oliiveista kivet. Silppu oliiveita hieman ja riivi salviasta lehdet valmiiksi.
Laita öljy pannulle ja paista pancettakuutioita kunnes ne saavat väriä. Lisää oliivit ja sekoita. Poista pannu sitten liekiltä ja lisää salvian lehdet silppuna.
Kääntele sekaan ja anna jäähtyä sillä aikaa kun teet leipätaikinan.
Tee leipätaikina kuten sydänleivässä, mutta sekoita jauhoihin ensin öljy, sitten vasta vesi.
Vaivaa huolellisesti taikina ihan valmiiksi asti (kunnes on silkkistä ja savisen tuntuista) ja ekoita sitten mukaan pancetta-oliivi-salviaseos nesteineen kaikkineen.
Vaivaa taikinaa kunnes kaikki on sekoittunut kunnolla ja taikina jaksaa kantaa kaikki ihanuudet. Jauhota sitten puhdas kulho ja laita taikina lepäämään kulhoon tunniksi.
Tuon tunnin aikana taikina ei juurikaan noussut ja olin jo ihan paniikissa nouseeko se.
Jaa taikian sitten kolmeen yhtä suureen palaan. Jokaisen palan paino on n. 400g (kirjassa 440, mutta ehkä minulla oli tosiaan oliiveita ja salviaa vähän vähemmän... )
leipominen: litistä pallo kädellä vähän littanaksi ja käännä siitä ensin toinen reuna sisään. Paina sitten sormin reuna kiinni taikinalätyn keskustaan. Käännä ja painele sitten samoin toinen reuna, jolloin saat aikaan pitkulaisen taikinan.
Tukki tai ei, näin se meni nousemaan... Varmaan siinä ei oikeasti kuuluisi olla lopuksi enää saumaa keskellä...:)
Taita lopuksi taikina pitkittäin puoliksi, jotta saat aikaan taiinan joka muistuttaa tukkia, jonka päät ovat pyöristetyt. (en tiedä osasinko taitella ihan niinkuin oli tarkoitus, mutta sain aikaan suorakaiteen muotoisia leipäsiä ja se oli minusta ihan ok ;) )
Seuraavaksi kirja käskee laittaa leivät uunipellille ja jauhottaa niiden pinnan vehnä- tai maissijauholla ja viillellä niihin 6-7 viistoa viiltoa. Minä unohdin tämän kokonaan. :) Laitoin ne vaan pellille kohoamaan.
Kirja neuvoo kohoamisajaksi tunnin, kunnes leivät ovat kaksinkertaistuneet - mutta minulla meni kaksinkertaistumiseen enemmänkin kaksi tuntia kuin tunti. Eli kiireessä ei kannata tehdä vaan anna leivän nousta kunnolla ennen paistoa.
Ennen paistoa avaa 250 asteeseen esilämmitetty uuni ja sumutinpullolla suihkaise sinne pari-kolme kertaa vettä. Laita leivät uuniin ja alenna lämpö 230 asteseen. Näin saat leipiin hyvän pinnan.
Anna leipien paistua 30-35 min tai kunnes ovat kauniin värisiä ja kevyen tuntuisia. Ota uunista ja anna jäähtyä ritilän päällä.
Tunnisteet:
leipä
maanantai 22. marraskuuta 2010
Ihan lyhyesti - kaskinauris
Me ostimme taannoin pussillisen niitä kaskinauriita. Meillä kävi ilmeisesti onni, koska Uneliaan Anna oli karvaasti pettynyt omiin nauriisiinsa, meidän nauriidemme ollessa ihanan makoisia.
Emmekä me edes tehneet niille kummempaa - nauriit pestiin ja peitettiin foliolla. Ja huomautuksena sanottakoon, että niitä nimenomaisesti kiellettiin kuorimasta! Sitten ne laitettiin uuuniin hautumaan muiden ruokien kanssa yhtä aikaa ihan pehmeiksi asti. Olivat ne uunissa ainakin tunnin, elleivät puolitoista ja vaikkei niihin tullut edes rasvaa, hyviä olivat.
Meillä kaskinauriita varmaan ostetaan kyllä uudemmankin kerran tässä talven kylminä. Menevät kyllä erilaisten patojen kanssa loistavasti yhteen. Mutta tuuripeliä tuo nauriiden ostelu sitten lopulta kuitenkin lienee, joku Annan blogin kommenteissa tiesikin jo sanoa, että kaskinauriissa saattaa olla mukana karvaitakin yksilöitä. Pitää laittaa V ostamaan nauriit, hänellä kun tuntuu olevan ainakin parempi parkkipaikkatuuri :)
Tunnisteet:
sekalaisia vinkkejä
sunnuntai 21. marraskuuta 2010
Tuokiokuvia elämästä ja punajuurimunakas
Tänä aamuna istun tässä koneen ääressä villasukat jalassa ja keskellä hiljaisuutta. Kuulen, miten pojat vielä tuhisevat sängyssään tyytyväisinä ja selaan valokuvia. Jos olisin Jamie, sanoisin Happy days.
On oikeasti vaikeaa valita; mistä kirjoittaa. Kehuisinko niitä West Charkin hauskoja hirvimakkaroita, joita löysin taannoin Stokkalta? Niistä syntyi erään sunnuntaiaamun makkara-papupataa. Tarkemmin en enää muista, mutta se syntyi liotetuista ja keitetyistä vahapavuista sekä niiden sekaan kaatamastani tomaattipyre-etikka-savupaprikamauste-olutseoksesta jota terästin vähän kotitekoisella chilisuolalla. Niin, ja chilimarinoiduista valkosipuleista, joita meni pataan myös "jokunen" ;) (lue: varmaan ainakin kolmasosapurkki)
Kaivoin kypsän padan reunoille pienet kuopat ja rikoin niihin meille kaikille aamupalamunan. Sitten laitoin padan vielä kansi päällä takaisin uuniin 8 minuutiksi. Se oli juuri sopivasti, jotta papuihin uponnut muna oli hyytynyt, mutta keltuainen oli vielä vähän pehmeää. Simppelimpi, laiskan aamun "uppomuna" syntyy siis näin. :)
Se oli oikein hyvä, yhden kipon aamupala, jota pojat söivät hyvällä halulla ja siinä syödessä melkein kuuli, kuinka he hyrisivät tyytyväisenä.
Tämä soppa on siis oma viritelmäni. Simpukoiden kanssa ehkä liiottelin hieman... ;) Ja rouille puuttuu...
Isäinpäivälounaan jälkeisellä viikolla tein myös illalliseksi loistavaa kalakeittoa mange sud - lounaan innoittamana. Ideana oli, että kalat, simpukat ja äyriäiset valmistetaan ensin, kasataan lämmitetylle lautaselle keoksi ja keiton liemi kaadetaan sitten vasta ympärille. Näin rapsakaksi paistettu kala ei möhöty keitossa ja keitto onkin ihan täysi illallinen lautasella.
Oikeasti se oli kyllä tosi helppo ja nopea soppa kun käytin valmista Puljongin kalalientä ja maustoin sitä sieltä vaarallisesta herkusta löytämälläni espeletten (täällä myös pieni tarina) chilijauheella, johon siihenkin olen kovin tykästynyt. Väri liemeen tuli tomaattimehusta ja tomaattipyreestä...
Vai kirjoittaisinko siitä syksyn viimeiseksi jääneestä kirpakasta suppisretkestä Oittaan metsissä? Hymyilyttää, kun siinäkin kävi niin hassu juttu, että tutunnäköinen setteri vilahti viitikossa ja aloin huhuilla varovasti mieleen nousseita omistajan nimiä puiden lomaan. Ja kuinkas ollakaan, metsä vastasi; tapasimme V:n sukulaisia lenkillä aivan sattumalta. Tai no, hehän meille tuon paikan aikoinaan vinkkasivat joten onko se nyt ihme :) Ja vaikkei pakkasen puremasta metsästä enää suppiksia niin paljon löytynytkään, ehkä vajaan litran verran, meillä oli oikeinkin mukava retki, josta muistona meillä on niin monta hymynaamakuvaa!
Ja vajaassa litrassa suppiksia on kuitenkin ihan riittävästi soppaan.
Ja miten hyvää suppiskeittoa siitä tulikaan. Resepti tuli talteen ja saatte sen kyllä myöhemmin. Vaikka metsään lähdössä pientä kitkaa olikin, siinä lusikoidessaan keittoa A totesi, että suppismetsään pitää mennä joskus uudelleenkin.
Ja keitoista taas ajatus pomppaa toiseen soppaan ja siihen, että eilen tein lounaskeiton lisäkkeeksi (taas) leipää Bertinetin oliivitaikinasta. Eri täytteillä vaan tällä kertaa. Ja hyvää se oli taas - mutta taidan kuitenkin palata siihenkin uudelleen vähän myöhemmin, sillä...
Jos eilisestä puhutaan, tulisi minun ihan ehdottomasti kertoa siitä oikein ihanasta illallisesta jota saimme maistella Sipulimaan perheen loistavassa seurassa. Jouluisen juhlava alkupalajuoma oli tehty glögistä ja kuoharista, maistuvaiset pikkupurtavat oli lainattu Jasulta, limousine - härän sisäfile oli tietysti aivan omaa luokkaansa mureudessa ja erityisesti pitää mainita vielä jälkkäriksi tarjottu Créme Brûlée. Tuo Jukan karamellisoima herkku oli maustettu Merituulin kuivaamilla mesiangervoilla, joiden herkkä ja aromaattinen maku tuli esiin juuri sopivasti raksuvaisen sokerikuoren alta. Ensi kesänä on ihan pakko kerätä ja kuivata itsekin mesiangervoa mausteeksi. Muistaisinpa vaan sitten alkukesästä kun käyn pohjanmaalla, autosaasteista puhtaiden peltojen äärellä.
Mutta kohta, ennenkuin pojat heräävät nälkäisinä, pitää taas ryhtyä aamupalan laittoon. Ja niissä merkeissä laitan tähän loppuun nyt yhden munakkaan, jonka pyöräytin viime viikolla. Voitte soveltaa sitä vaikka joulunaikaan, kun niitä keitettyjä punajuurikuutioita kumminkin jää. Tämä ei ole nimittäin lainkaan hullumpaa, vaikka ihan kasvismunakas onkin.
Hitsi, jos ei hyvä ruoka ja mukava seura tee onnelliseksi niin mikäs sitten? Ihanaa talvista sunnuntaiaamua jokaiselle.
Nellen punajuurimunakas (Pieneen pannuun - 2-4:lle, nälästä ja lisukkeista riippuen)
n. 2,5 dl keitettyjä punajuurikuutioita
1 (banaani) salottisipuli silputtuna
2 rkl kapriksia (pieniä, nuppuja)
kanelibasilikan lehtiä
loraus öljyä paistamiseen
pieni ripaus kanelia
munakastaikinaan:
4 munaa
n. 0,5 dl koraus kermaa
ripaus cayannepippuria
Sekoita munakastaikinan ainekset keskenään kulhossa. Laita syrjään.
Laita pannulle loraus öljyä ja kuullota sipulisilppu öljyssä. Lisää ripaus kanelia ja laita mukaan punajuurikuutiot ja kaprikset.
Lisää reilut puolet kanelibasilikasta ja säästä kauniimmat lehdet koristeluun. Kaada sekaan munakastaikina.
Tee puulastalla muutamia kahdeksikkoja munakastaikinassa, jotta saat munakkaaseen mukavan rakenteen. Anna sitten paistua toiselta puolelta.
Sitten munakas käännetään: peitä pannu lautasella ja pitäen lautanen ja pannu koko ajan kiinni toisissaan kippaa munakas lautaselle. Liu'uta sitten munakas takaisin pannuun, jotta se saa ruskistua toiseltakin puolelta.
Lopuksi korista kanelibasilikalla, ripottele pinnalle sormisuolaa ja mustaa pippuria. Tarjoa vaikka hyvän Oolong-teen kanssa.
Tunnisteet:
aamupala,
kasvisruoka,
Pohdintoja,
sekalaisia vinkkejä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)