perjantai 25. maaliskuuta 2011

Sardellilla maustettua lammaspataa ja yrttiglaseerattuja munakoisoja

haudutettua lammasta

Tunkiessani sardellifileitä lampaaseen tekemiini reikiin mietin, että tämän jos minkä täytyy olla alunperin italialaisten äitien keksimä juttu. Minäkään en keksinyt sitä itse, vaan ostamani lampaan patalihat mielessäni selailin Flavour thesaurusta kohdasta lammas. Ja siellä vinkattiin, että kun lammaspaistiin tökkii reikiä ja reikiin sardellifileitä ne sulavat hitaan paahtamisen aikana ja nostavat esiin lampaan omaa aromaattisuutta ihan uudella tavalla.

lammas ja sardelliTein joka palaan noin kolme-neljä reikää joihin tungin makuaineita.

Minulla ei nyt lampaanpaistia ollut, mutta niitä patalihan palasia oli kilon verran ja niinpä minä tein työtä käskettyä. Otin jotain kuutisen sardellifilettä (olivat öljyssä) ja tein lihaan taskuja. Taskuihin sitten työnsin sardellifileiden lisäksi valkosipulia ja timjamia. Sen jälkeen vielä suolasin palaset chilisuolalla.

lammaspataValkoviini olisi ehkä ollut kaikista parasta nesteeksi, mutta sen puuttuessa käytin ihan tavallista Sakua.

Ja pataan tattien kanssa humps vaan. Jos minulla olisi ollut valkoviiniä, olisin käyttänyt nesteenä sitä, mutta valkkarin puutteessa laitoin olutta. Ja oikein hyvää tuli niinkin. Lampaan lihasta tosiaan tuli aromaattisempaa, eikä sardellia ollut juurikaan jäänyt sattumiksi lihaan. Tätä kikkaa tulee varmasti kokeiltua toistamiseenkin - ei minulle ollut koskaan tullut mieleenkään, että sardellia voisi käyttää kokolihankin maustamiseen.

Lisäkkeeksi annokseen tein hunajalla ja yrteillä glaseerattuja munakoisoveneitä Glorian ruoka ja - viini lehden innoittamana. Ideahan on melkein sama kuin kesällä tekemissäni sitruunaisissa hunajamunakoisoissa, mutta makuyhdistelmä on yksinkertaisempi ja klassisempi. Aromaattinen sardellilla maustettu, suussasulavaksi hautunut lammas unelmapehmeiden ja hieman makeiden munakoisoveneiden kanssa... Ja lautaselle vielä lusikallinen ranskankermaa. Ei pöllömpää, sanon minä.

Että jos nyt viikonlopun menu on vielä auki, niin tästä voi ottaa vimmeiset vinkin kaupapreissulle mukaan. :) Hyvää viikonloppua kaikille toivoo Nelle.

munakoisoa ja lammastaAnnos koostui paahdetusta lampaasta, yrttisestä munakoisosta ja pallosesta ranskankermaa...

Sardellilla maustettua aromaattista lammasta (lihan määrästä riippuen 4-6:lle)

1-1,5 kg lammasta (joko paisti tai luullista, runsaslihaista patalihaa)
6-8 sardellifilettä
n. 1/2 valkosipulia (kynnet)
timjamia (ja rosmariinia, jos on)
Vajaa 1 isompi prk olutta eli 0,3-0,4l tai vastaava määrä valkoviiniä
kunnon kourallinen kuivattuja tatteja
chilisuolaa tai suolaa (ja halutessa hieman chiliä)
mustaa pippuria
1-2 sipulia
oliiviöljyä paistamiseen

Laita uuni kuumenemaan n. 180 asteeseen.

Tee lampaan lihaan aukkoja ja työnnä niihin sardellifileitä, valkosipulin kynsiä ja yrttiä. Jos käytät suolattuja sardellifileitä ne on hyvä liottaa ennen käyttöä, noita öljyyn säilöttyjä en ole yleensä liottanut.

Kaada sitten kasariin tai paistonkestävään uunivuokaan öljyä ja ruskista lampaaseen pinta. Lisää lohkottu sipuli ja anna vähän ruskistua leikkauspinnoistaan. Halutessa voit siirtää lampaat syrjään sipulien paistamisen ajaksi.

Lisää sitten pataan muut aineet ja kaada olutta tai valkoviiniä n. puoleen väliin lihoja. Jos pata on kovin iso, voit jatkaa nestemäärää vaikka kasvisliemellä.

Peitä sitten uunivuoka kannella ja nosta koko komeus uuniin hautumaan kypsäksi. Tähän kuluu n. 2,5-3h. Tarkista n. tuntia ennen kuin ruoka on valmis, ettei pata pääse ihan kuivaksi ja liha palamaan haudutuksen aikana. Nestettä ei tarvitse kuitenkaan olla lopulta paljon jäljellä. Minulla tuo olutmäärä riitti ihan hyvin.

Kun pata alkaa olla melkein valmis, voit tehdä munakoisot.

yrttiglaseerattu munakoiso

Yrttiglaseerattu munakoiso (n. 2-3:lle ohje GR&V 1/2011 mukaellen)

1 isohko munakoiso
2-3 rkl oliiviöljyä paistamiseen
n. 3 rkl juoksevaa hunajaa
yrttisilppua tai kuivattuja yrttejä (käytin timjamisilppua sen verran kuin yrtistä vielä riitti. Alkuperäisessä ohjeessa käytetään kuivattua rosmariinia, timjamia, basilikaa ja minttia n. 3 rkl)
mustaa pippuria

Aseta uunin lämpö n. 150 asteeseen.

Leikkaa munakoiso veneiksi ja lorauta uuninkestävään pannuun öljyä. Ruskista munakoisoja joka reunalta n. 3 min kunnes ne saavat kauniin värin.

Mausta munakoisout yrttisilpulla, mustalla pippurilla ja valuta niiden päälle hunajaa.

Paista numakoisoja uunissa n. 10-15 min kunnes ne ovat pehmeitä. Tarjoa vaikka lampaan kanssa.

10 kommenttia:

Nanna kirjoitti...

Sardellin puute hämmentää pohjanmaalla...

Tuosta munakoisosta muuten sen verran, että muistan nähneeni tv: ssä kun krillattiin munakoisoa, joka oli samaan tapaan pistelty täyteen viiltoja/sardellia. Ollut tarkoitus kokeilla.

Mutta sardellin puute hämmentää pohjanmaalla...

Jael kirjoitti...

Tuo munakoiso kuulostaa tosi ihanalta tuolla tavoin valmistettuna.

Anonyymi kirjoitti...

Heippa kokkaavat siskokset! Olen jo jonkin aikaa lukenut blgianne täällä taustalla uskaltamatta kommentoida kertaakaan, mutta nyt ajattelin rohkaistua. :) Halusin kiittää teitä tästä upeasta blogista-näette varmasti valtavan paljon vaivaa postauksienne eteen ja se välittyy meille lukijoillekin. Suuret kiitokset siis Teille mahtavasta blogistanne!

En tiedä, onko kukaan muu koskaan miettinyt samaa kuin minä, mutta minua kiinnostaisi kovasti tietää, kuinka paljon keskimäärin käytätte rahaa ruokaan esimerkiksi viikossa tai kuukaudessa? En tarkoita tungetella kysymyksellä eikä luonnollisestikaan ole pakko vastata, mutta jos siltä tuntuu, niin vastatkaa ihmeessä. Luulen, että muistakin lukijoita saattaisi kiinnostaa. :)

Mukavaa kevättalvea, toivottelee Laura

Nelle kirjoitti...

Nanna: No Mimmu aina samaa huokailee; aina pitää muistaa ottaa Tampereelta mukaan jos meinaa että tarttee johonkin. Luulisi, että joku isompi Citymarket tms. ottaisi sitä valikoimiin kun pyytää. Niiden säilyvyys on kuitenkin tosi hyvä; että vaikka niitä ostaisikin harva, myyntierä ehtisi varmaan hävitä ennen vikaa myyntipäivää... Mutta ei voi tietää.

Munakoison maustaminen viiltojen kautta kuulostaa joltain, mitä on pakko varmaan kesällä kokeilla :) Minä vielä niin tykkään munakoisosta!

Yaelian: ja variointimahdollisuudet ovat lukemattomat...

Laura: Mukavaa, että innostuit kommentoimaan:) Tuosta paljonko rahaa meillä menee ruokaan en valitettavasti osaa sanoa mitään tarkkaa. Ja sitten kun meitä on tässä kaksi siskoa, niin taloudet ovat erilaisia; toinen sisko elää opiskelijabudjetilla kun taan meillä on kaksi työssäkäyvää aikuista ja puoliska lapsi :)

Jossain näin tilaston, jossa todettiin että keskimäärin suomalainen kuluttaa ruokaan vuodessa kuukauden keskipalkan verran. Jos nyt pitäisi arvata, niin meillä varmasti menee ainakin tuplasti sen verran. Vaikka toisaalta luulenin, että todellisuudessa rahaa ruokaan ei itse tehden kulu niin paljon kuin äkkiseltään voisi kuvitella.

Hyvin harvoin menen kauppaan valmiin menun kanssa, enemmänkin se on sitä että ostan sitä, mikä on kulloinkin hyvää ja kohtuuhintaista. Ruoka rakentuu sitten siitä mitä sattuu löytymään. Erikoistuotteita saadaan paljon lahjaksi ystäviltä, jotka myös pitävät hyvästä ruuasta.

Kalleimpia ruokia mitä meillä syödään on ehdottomasti tuore kala, jota pyritään laittamaan ainakin n. kerran viikossa. Toisaalta kasvisruoka tasaa sitä edullisuudellaan ja sitäkin pyritään syömään ainakin kerran viikossa :)

Kokonaiskustannuksiin vaikuttaa myös se, että kun paljon kokatessa ruuanjämiä jää, syön lounaaksi aika usein jämiä, mikä säästää ison osan lounaan hinnasta (n. 8 eur luokkaa pk-seudulla) ja tietysti vähnetää hukkaan menevän ruuan määrää.

Pitäisi varmaan joskus oikein ottaa asiakseen ja laskea viikon aterioiden keskimääräiset hinnat. Olet oikeassa että se on ihan mielenkiintoinen aihe, josta varmaan kirjoittaisi ihan kokonaisen jutun.

Anonyymi kirjoitti...

Ihania ohjeita taas! Pelastit todellakin meidän viikonloppu kokkailut,lammas odottaa tuolla jo. Ihastuin ideaan noista sardelleista.

Mukavaa viikonloppua baijerista!
Täällä narsissit ja krookukset kukkii jo :)

Jytis kirjoitti...

Omjom, taas mä kuolaan täällä munakoisojen perään :) Mä olen jotenkin jämähtänyt siihen uskoon että munakoisoja pitkää itkettää aina mutta ilmeisesti ilmankin pärjää?

Nelle kirjoitti...

Baijerilainen: eikö hauska idea - ja varioimalla sardellin kanssa lisättyjä lisäkkeitä saa taas aikaan ihan uutta. Minä ajattelin ensi kerralla kokeilla sardellin kanssa valkoviiniä, rosmariinia ja sitruunaa. :)

Jytis: nämä suomessa myytävät perusmunakoisot ovat ymmärtääkseni jalostettu niin, ettei niissä ole sitä kitkerää sivumakua joka suolauksella poistetaan. Niinpä en ole itkettänyt munakoisoja enää aikoihin. Mutta erikoisempien etnolajikkeiden kanssa kannattaa varmaan itkettää ihan varmuuden vuoksi.

Anonyymi kirjoitti...

Hei taas, pitikin tulla kertomaan että lammas oli aivan loistavaa. Käytin valkoviiniä, timjamia ja rosmariinia sekä siis niitä sardelleja. Uunissa päkäpää oli sen 3 tuntia ja mureaa kuin mikä. Eipä tarvitse miettiä mitä appivanhemmille tarjoaa ensi viikolla...:)
Danke!
t.baijeri

Jytis kirjoitti...

No hemmetti, ihan turhaan on täällä keittiössä sit pillitetty :) Testiin menee, kiitos taas mainiosta reseptistä!

Nelle kirjoitti...

Baijerileinen: Kivaa! :) Hyvä kirja kieltämättä on, tuo flavour thesaurus. :)

Jytis: niin, mä en ole itkettänyt niitä enää aikoihin. Varmaan jos lähtee muihin maihin kannattaa vaikka paistaa koepala ja maistaa onko se munakoiso kitkerä vai ei. Mutta tosiaan nämä kotimaiset eivät ole tarvinneet itkettelyä pitkään aikaan :)