torstai 30. kesäkuuta 2011

Tiskarin valintaa: Siemens ja Miele XL

Siemens XL sisältä

Kirjoitan tämän jutun nyt lähinnä siksi, jos joku muukin etsii sisäkuvia tiskareista netissä, eikä löydä. Lisäksi jutussa on paljon koottuja pähkintöjä ja mietteitä ilman minkäänlaista tarkempaa analyysiä.

Siemens tiskarin alakoriAlatasossa piikit taittuvat peremmällä kahdessa erässä - asentoja on enemmän kuin vain ylös ja alas.

Meillä siis remppa-raksaprojekti etenee ja keittiökoneita on valkkailtu tässä kaiken muun ohessa. Nykyisen kodin keittiössähän meillä on Siemensin laitteet ja olen ollut niihin ihan suht tyytyväinen, paitsi ehkä tiskariin. Siinäkin kyse ei ole tiskarin suorituskyvystä tai että se olisi mennyt rikki tai mitään - ei niin. Tiskari on toiminut ihan hienosti näissä suhteissa. Se mikä minua on vähän ärsyttänyt on, että meillä on liian monenlaista kippoa, kuppia ja lasia jotta tiskarissa olisi niille kaikille luonteva paikka. Eli enemmänkin kyse on ollut siitä, että olisi tosi kiva jos tiskarin sisäosissa olisi enemmän muunteluvaraa kuin nykyisin. Niinpä ajattelin, että uutta keittiötä suunnitellessa tiskarin valintaan voisi käyttää vähän ekstrahuomiota. Puhtaus on kuitenkin puoli ruokaa;)

Erityisesti minua on tietysti rassannut se, että ne ihanat, isot Riedelin syrah - lasit eivät oikein mitenkään tahdo mahtua sinne koneeseen. Ja sitten ne seisovat tiskipöydällä vähemmän poeettisesti päiväkausia illanistujaisten jälkeen, kunnes tulee ensimmäinen läheltä piti - tilanne ja totean että on pakko aktivoitua pesemään ne käsin. Ja kyllä, olen rikkonut käsitiskissä jo enemmän kuin kaksi sellaista lasia kuivatessani niitä.


Mielen yläkori oli tosi tilava ja ohuet telineet taipuivat pois tieltä. Kun reunat ovat epätasaiset, niihin saa tuettua monenlaista astiaa.

Niinpä totesin, että kun seuraavaa tiskaria valitsen, haluaisin ehdottomasti, että sisäosat olisivat soveltuvia erilaisille ja erimuotoisille kipoille ja kupeille ja eritoten niille isoille Riedelin laseille. Ja koska meillä oikeasti tehdään paljon itse ruokaa ja astiat ovat oikeasti likaisia olisi myös tosi hyvä, että kone tekee likaisemmastakin puhdasta.

miele XL

Loppupeleissä olimme sitten tutkailemassa XL-tiskareita Mielen näyttelyssä Vantaan ikean lähellä ja Siemensin (siemens, bosch, gaggenau) näyttelytilassa lauttasaaressa.


Siemens-tiskarin kolmas koriSiemensin yläkorissa ei ole keskellä säädettävää osaa, toisin kuin mielessä. Keskiosa on vaan kiinteästä vähän syvempi.

Molempien valmistajien XL-koneissa on kyllä hyvät sisätilat. Muunneltavuutta löytyy ja molemmille valmistajille on saatavissa ilmeisesti aikoinaan Mielen patentin alla ollut ns. "kolmen korin malli" jossa ylimpänä on matala kori, johon voidaan sijoittaa haarukat, veitset ja kauhat. Ideana tässä on, että "sosimet" pysyvät naarmuttomampina, kun ne eivät pääse hankaamaan toisiaan vasten ja niiden asettelu ja purku on ergonomisempaa kun ei tarvitse kyykkiä alas. Siemensiin oli tosin saatavana vielä lisäosana kolmannen korinkin malliin tavallinen haarukkateline alakoriin.


Mielen viinilasituki näkyy taustalla. Kun tuki on lasin jalan yläreunassa syvempimaljainenkin lasi mahtuu tukevasti koneeseen.

Jos nyt puhutaan sekunti Riedelin laseista, niin Mielen huippumalli oli saanut ihan jonkin recommended by riedel - suosituksenkin. Ilmeisesti LED- sisävaloilla varustetussa luksusmallikoneessa on hellempi ohjelma viinilasien pesua varten. Se, mistä kristallilasit eivät kuulemma erityisesti pidä, ovat suuret lämpötilavaihtelut ja ohjelma huomioi tämän. No, sitä luksusmallia ei nyt ryhdytty edes tosissaan harkitsemaan, kun nytkin viinilaseja on pesty ihan tavallisessa siemensissä. Lisäksi siinä luksusmallissa oli sellainen "hieno" toiminto, että ohjelman lopuksi se osaa avautua itse ja puhaltelee höyryt ulos. Meillä tämä ei olisi kovin hyvä idea, sillä käytännön syistä keittiössämme joudutaan sijoittamaan pakastin ja tiskari vierekkäin. Siinä tilanteessa höyryjä itsestään ulos puhalteleva kone ei ole ehkä ihan optimaalinen juttu pakkasen jäätymisen kannalta.

Ihan kätevän oloinen kone. Olin jo valmis hyväksymään tämän meille, mutta...

Mutta siinä Mielen perus XL:ssä oli siinäkin hellempiä ohjelmia ja samantyyppinen sisus kuin siinä kalliimmassa mallissa. Erityisesti minusta oli hienoa, että koneen sivuissa olevissa telineissä oli kunnollinen, tukeva paikka viinilasin jalalle. Tässä suhteessa Miele kyllä pieksi Siemensin 3-1. Ja jotenkin, vaikka ehkä tyylillisesti valkoinen muovitettu rauta on vähän vanhahtava, Mielen sisäosat olivat tosi käytännöllisen oloiset.

Mutta. Sitten päästään siihen Mutta - osaan. Kun pähkin tätä dilemmaa tässä ystävälleni M:lle hän sanoi, että ilmeisesti useammallakin Mielen koneen ostaneella oli ollut ongelmia pesutuloksen kanssa. Koska tiskareista tehdään niin supervähän vettä kuluttavia, likaisemmat astiat tahtovat jäädä likaiseksi toistuvasti. Asentaja pystyy kuulemma jollain kytkennällä ohittamaan vedensäästön, jolloin ongelmaa ei ole. Mutta niin, Mielen kone oli keittiöliikkeen alennuksista huolimatta (ja lopulta myös niiden kumuloitumisesta johtuen) huomattavasti kalliimpi kuin Siemensin kone ja jäin miettimään onko se sitten lopulta kuitenkaan sen arvoinen.



Siemens viinilasitelineSiemensin viinitelinetuki ei ole yhtä jämäkkä kuin mielen. Takarivissä lasi on kuitenkin ihan hyvin tuettuna.


Kävin Siemensin näyttelyssä alunperin yksin ja unohdin sen viinilasin kotiin. Kun yritin sitten raportoida V:lle koneen sisäosia, emme löytäneen mistään googlettamalla kuvia miten se Siemensin sisäosa nyt menee ja taittuu. Edes tuote-esitteissä ei ollut yhtäkään kuvaa koreista. Niinpä tein uuden hyökkäyksen Siemensin näyttelyyn, tällä kertaa varustautuneena asianmukaisella viinilasilla ja kameralla.

Lisärivi oli näin isolla lasilla ainakin kohtuuttoman kiikkerän oloinen.

Kyllä, se Riedelin lasi menee myös Siemensin koneeseen. Mutta pidike on huomattavasti vähemmän tukeva kuin se Mielen teline. Siemensissä laseille on tehty siksak-kuvioinen tukirauta ja alapiikit saa kallistattua niin, että ne tukevat viinilasin suuta kaltevasti. Syrah- lasi on ihan aavistuksen liian pitkä, että tuki voisi olla ihan alimmassa lepoasennossa. Se ei sinänsä haittaa, sillä lasien eteen voidaan laskea toinen tuki, toiselle lasiriville. Se estää ainakin viimeistään laseja kaatumasta eteenpäin. Mutta vaikka laseja teoriassa saisi koneeseen kahteen riviin, en kyllä usko, että uskaltaisin laittaa noita isoja laseja tuohon kauimmaiseen riviin. Jotenkin se koko contraption tuntui kiikkerältä.


Päätä itse kuinka paljon vettä käytetään - likaisuuden mukaan.

Mutta se, mikä siinä Siemensissä oli ihan erikivaa, oli vario speed - nappi. Siemensin XL on 10 litran kone, joka pesee normaalisti 2l vettä siten, että ylä ja alasuihku vuorottelevat nopeaan tahtiin ja täten matala vedenkulutus on mahdollista isossakin koneessa. Pesuaika on tietysti tällöin lähempänä sitä kolmea tuntia.

Mutta jos nyt joku vaikka oikeasti laittaisi ruokaa ja oikeasti tunkisi sen koneen täyteen oikeasti likaisia astioita ja halusisi saada ne uloskin koneesta puolessatoista tunnissa ja asuisi Suomessa, asunnossa jossa viemäriin pitäisi vähän vettä saadakin niin siinä laitteessapa on nappi, jolla kone muuttuu vähemmän vesipihiksi, käyttää molempia suihkuvarsia yhtä aikaa ja tiskaa koko setin puoleentoista tuntiin. Se nappi on vario speed.

Ekologisuus on iloinen asia, mutta on sekin hyvä juttu että vedensäästön voi ohittaa napilla jos tiski on jollain kertaa likaisempaa tai astiat tarvitsisi uudelleen käyttöön äkkiä.

Gaggenau - tiskari sisältäGaggenau on kuin Siemens, mutta ledeillä ja tukevammilla materiaaleilla.

Ja koska Siemensin näyttelytilassa on esilä myös keittiön kuninkaana pidetyn Gaggenaun laitteita, kävin kurkkimassa myös siellä, mitä tiskari on syönyt. Sisäosat olivat rakenteeltaan täysin Siemensin kalliimman mallin kaltaiset. Materiaali tuntui olevan jotenkin jämäkämpää ja laadukkaamman oloista, mutta viinilasipidikkeet, piikkirvistöt ja korit olivat säädöiltään ja asettelultaan aivan samanlaisia kuin Siemensin koneessa. Hintakaan eri ollut NIIN paljon korkeampi, etteikö se olisi paininut samassa sarjassa Mielen kanssa, mutta jäin vaan miettimään mitä niin hienoa siinä Gaggenaussa on, että se kannattaisi valita Siemensin sijaan. Paitsi siis, että se on Gaggenau ;)


En sitten tiedä kadunko päätöstä kallistua Siemensin puolelle, mutta koska siihen saa isotkin viinilasit, piikkejä ja koreja saa säädettyä ylös ja alas aika joustavasti ja halutessaan siihen saa vielä sen perinteisemmän lusikkakorinkin, en tiedä onko Mielen tukevamman oloiset viinilasin jalkapidikkeet sitten lopulta lisähinnan arvoinen juttu. Ja kieltämättä tässä nyt meikäläisen arvoasteikolla painaa aika paljon myös se tiskausjälki. Jos unohdetaan bling-bling ja nimen tuoma arvostus, niin kun siemensin huippumalli lähtee monta sataa halvemmalla kuin Mielen perusmalli ja ominaisuuksissakin löytyy niin hinta-laatu tuntuisi äkkiseltään olevan jotenkin paremmin kohdallaan siinä siemensin laitteessa. Luulenpa siis, että meillä jatketaan siemensin laitteiden kanssa uudessakin kodissa.

Mutta tällaista pohdintaa täällä on käyty - Ehkäpä tästä on iloa jollekin muulle saman asian kanssa painiskelevalle. :)

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Kaneliset tomaatit

kanelilla ja sahramilla maustetut tomaatit


Tässä viimeisen raskauskuukauden aikana sitä on jollain tavalla vaipunut ihan omiin maailmoihinsa. Olen ymmärtänyt, että se kuuluu asiaan - mieli jotenkin asettuu odottamaan tulevaa ja puuhastelee sen parissa. Olo on jollain tavalla levollinen ja tyhjä samaan aikaan. Masu määrää tahdin, millä mennään. Vaikka tajuankin että nyt minulla on todennäköisesti ne kuuluisat viimeiset hetket pitkään aikaan tehdä omalla ajallani mitä haluan, on vaikeaa tarttua mihinkään toimeen. Sitä nousee tuolilta hakeakseen jotain ja unohtaa mihin oli matkalla; Suunnittelee lähtevänsä jonnekin unohtaen määränpään saman tien. Kenties se oli ulos, ehkäpä hakemaan lasi juotavaa tai kenties jotain ihan muuta... Mutta eipä sillä oikeastaan ole niin paljon väliä, tuumaan lopulta ja istun takaisin katselemaan salvian ja timjamin kukissa pyörivää kimalaista aurinkohatun reunan alta.

Aika tuntuu jotenkin muuttaneen rytmiään. Yöllä ei oikein nukuta ja päivällä taas voisi nuokkua puoliunessa vaikka kuinka pitkiä aikoja. Aamuisin on jotenkin rauhaton ja illalla haluaisi vain olla ulkona, viileässä. Ylipäätään päivät kuluvat nopeasti. Yleensä iltapäivisin herään huomaamaan, että nopeammin kuin ehdin tajuta.

kypsät tomaatit

Kun tällaisessa mielentilassa mietin viime viikolla juhannuksen ruokia tuumasin, että a) menu on pakko suunnitella jotenkin etukäteen ja b) kaiken pitää syntyä suhteellisen mutkattomasti ja mielellään grillissä, jolloin päävastuu ruuan onnistumisesta on V:n tai ylipäätään jonkun muun kuin minun käsissäni :) Ja siltä pohjalta lähdettiin. Merituulin kanssa menua tviikkailtuamme päädyimme lopputulokseen, josta kuvareportaasia voitte katsella täältä.

koverrettuja tomaatteja

Ainoa yksittäinen ja kokeellisempi ruoka, mitä olin etukäteen miettinyt ja ehdottomasti halusin kokeilla oli Ghille Basanin marokkolainen keittiö - kirjassa näkemäni mausteiset tomaatit. Ne tehdään normaalien puolikuivien tomaattien tapaan uunissa, mutta maustetaan kanelilla, sahramilla, sokerilla ja appelsiinikukkavedellä. Koko ajatus oli niin upean kuuloinen, että sitä olisi pakko kokeilla, ainakin jonkinlaisena muunnelmana.

sahrami,kaneli,öljy

Appelsiininkukkavettä minulla ei nimittäin ollut. Mutta koska juhannusjoukkio oli tulossa kaupungista myöhemmin, raapustin V:n kauppalistaan appelsiininkukkahunajan, jossa on siinäkin ihanasti appelsiininkukkasten herkkää aromia. Tuumasin, että voin tehdä tomaatit muuten valmiiksi ja valuttaa niiden päälle vähäsen appelsiininkukkahunajaa juuri ennen tarjoilua. Kun hunajaa ei uunita, sen aromit pysyvät vielä entistäkin raikkaampina.

Olin suunnitellut tarjoavani tomaatit alunperin torstaina, illalla grillatun kalan ja vahapapulisäkkeen kanssa, mutta koska tuli myrsky ja pakotti juhlien alun perjantaille rukkasin ruokalistaa ja siirsin tomaatit ja vahapavut osaksi perjantain pitaleipälounasta. Ajatuksenani oli tehdä pitaleipiä grillissä ja tarjota niiden täytteeksi marinoitua, grillattua halloumia, erilaisia vihanneksia ja tsatzikia.

Nuo kaneliset tomaatit osoittautuivat aivan loistavaksi pitaleivän ja halloumin kanssa. Maku oli kertakaikkisen herkullinen. Vaikka oikaisin alkuperäistä ohjetta siinä, etten kaltannut tomaatteja ennen kuivattamista, lopputulos oli ihan loistava. Itse asiassa mietimme Merituulin kanssa, että noinkohan tomaatit olisivat pysyneet koossa ilman kuortaan? Joka tapauksessa aion tehdä näitä uudelleen vielä monta kertaa. Tällä tavoin laitetut tomaatit kun tuovat upeaa makua niin täytettyihin leipiin kuin salaatteihin, grilliloheen, kanaan ja vaikka tosiaan ihan halloumien kanssa tarjottuna.

Olen minä sitä Ghillen Marokkolaista keittiötä aiemminkin kehunut, mutta taas tuli mieleen, että siinä on kyllä hyvä hellekesän keittokirja. Jotenkin ja jollain tavalla muo aromaattiset ja parfyymiset mausteet sopivat kuumaan, aurinkoiseen päivään grillin äärelle. Mausteinen ruoka sopii leppoisaan ulkona istuskeluun hyvässä seurassa. Joihinkin opuksiin sitä vaan palaa, uudelleen ja uudelleen.

kaneliset tomaatit

Kaneliset tomaatit (4-6:lle)

Ainakin kilo kypsiä, makeita tomaatteja (esim. luumutomaatteja)
2 tl kanelia
hyppysellinen sahramin luotteja
hyvää oliiviöljyä
hieman sokeria
appelsiininkukkavettä tai appelsiininkukkahunajaa

Halkaiset tomaatit ja poista niistä sisus. Asettele tomaatit uunipellille ja ripottele jokaiseen hieman kanelia, sahramia ja ripaus sokeria. Sitten lorauta jokaiseen vielä vähäsen oliiviöljyä. (jos käytät appelsiininkukkavettä, voit lorauttaa sitäkin mukaan tässä vaiheessa)

Laita tomaatit uuniin, matalaan lämpöön (meidän uunin termostaatti on edelleen rikki, ehkä siellä oli n. 100 astetta?) ja anna tomaattien kuivua uunissa kolmisen tuntia. Sitten sammuta uuni ja jätä tomaatit jäähtymään uuniin.

Lopuksi valuta tomaattien päälle vähän appelsiininkukkahunajaa jos käytät sitä ja tarjoile tomaatit haluamallasi lisäkkeellä.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Ulkofilettä makurasvalla - mehevää lihaa grillissä.

ulkofile makurasvalla

Ison ompun lihatiskissä oli uuden näköinen liha. Tai ei oikeastaan, kyseessä oli ulkofile, mutta pintaan oli jätetty kerros läskiä ja koko komeus oli brändätty kauppanimelle ulkofile makurasvalla. Jonkun olin jo aikaisemmin kuullut arvostelevan kriittiseen sävyyn konseptia jälleen uutena keinona markkinoida halvempaa osaa eläintä fileen hinnalla. No, eipä käy kieltäminen, kyllähän 29,90 kilohintaan myyty rasva pääsee fileen matkassa kalliimman lihan kastiin.

Mutta uteliaana ihmisenä ostin kumminkin palasen ja tuumasin että elämä on. Täytyy sitä nyt kokeilla. Sittenpähän tiedän onko makurasva niin hyvä juttu, että siitä kannattaa maksaa "vähän ekstraa".

Että rasvasta saataisiin maksimaalinen hyöty tuumasin V:lle että laitetaan liha grilliin kokonaisena; paistetaan ensin hetken kovalla tulella rasva alaspäin, jotta siihen saadaan pinta ja sen jälkeen epäsuoralla tulella rasva ylöspäin jolloin sulava rasva pitää lihan mehukkaana ja pehmeänä. Mausteeksi lihan pintaan hierottin vaan kuiva mausteseos eli rub jonka raahasin joulun aikaan Uuden seelannin tuliaisina ja löysin uudelleen osamuuttojen yhteydessä.

Lihaan tökättiin sisälämpömittari ja ulkofileen annettiin kypsyä grillissä kunnes mittari näytti 55 astetta - eli mediumiksi. Lopputulos oli kyllä hyvä, täytyy myöntää. Lihasta tuli tosi amerikkalaisen oloista; tosissaan mehukasta ja mureaa. V tuumasi että se muistuttaa vähän ribeye - pihviä, jota jenkeissä pääsee pihviravinteleissa nauttimaan.

ulkofile palanaKokonaisena kypsennetty ulkofile leikattiin keskeltä auki ja sitten sopiviksi paloiksi. Liha oli mehevää ja pinta niin, noh - syntistä herkkua :)

Eihän ulkofile grillistä koskaan huonoa ole, mutta kyllä kerros rasvaa minusta auttoi mehukkuuden säilyttämisessä. Vähän liha ehti V:n mielestä reunoilta kuivaakin. Siihen osittain vaikutti se, että liha ei ehitynyt täysin nousta huoneenlämpöön ennen paistamista. Ja lisäksi se olisi kannattanut nypätä grillistä pois jo kun lämpö oli 50 asteessa. Noin laadukas liha kestää olla vähän punertavaa ja kun se vielä vetäytyy hetken ennen leikkaamista, sisälämpö nousee parisen astetta ja nesteet tasaantuvat.

ulkofilettäItsetehty yrttivoi on loistavaa tavaraa nyt kun yrttejä saa jo ulkoakin.

Uskoisin, että herkkuna tuollaisen makurasvallisen ulkofilepalan voi ostaa toistekin. Äkkiseltään tuntuu, että lopputulos oli oikeasti mehukkaampi kuin esimerkiksi vartaissa, vaikka niitä sutikoisi ahkerasti marinadilla. Ja jos sellaisesta pinnastaan rapeaksi paahtuneesta, lähes sulaneesta läskistä tykkää niin eipä se huonoa ole syödäkään:) Kaikille se ei maistu, mutta minä napsin grillaantunutta ja mausteista pintaa mukaan hyvällä halulla. Vielä kun lihan ja maissin päälle nostettiin pala ihan tuoreista yrteistä tehtyä yrttivoita niin valittamisen aihetta ei kyllä meidän pöytämme ääreltä löytynyt:)

Tässäpä siis tämän päivän vinkki; jos juhannusta on juhlimassa isompi porukka niin tämän kokemuksemme perusteella tuollainen rasvallinen ulkofile ei ole lainkaan hassumpi valinta sinne grilliin. :)

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Äärihyviä kesäkurpitsa-fetalettuja

kesäkurpitsa-fetalettu

Äitiysloma on kyllä tällä viikolla näyttäytynyt oikeasti sanan varsinaisessa merkityksessä. V jätti minut masuineni mökille köllimään pariksi päiväksi ennen juhannusta ja olen oikeasti lähinnä vain ruokkinut itseni ja laiskotellut. :) Se tässä vähän oli suunnitelmanakin, sillä kaupunkiin ja takaisin raahautuminen parin päivän välein alkaa pitkien autossa istuskelujen takia olla jo vähän työlästäkin.

Mutta se, mikä tässä on tullut huomattua on, että yksikseen kaikessa rauhassa istuskelu ei kyllä estä suunnittelemasta kaikkia miljoonia ihania projekteja jotka vaan odottavat tekijäänsä. Nauroin juuri äidilleni puhelimessa, että olen varmaan maailman huonoin lomalainen ja äiti tuntui ymmärtävän minua ihan hyvin.:) Joudun oikein pidättelemään etten kaivaisi esiin trimmeriä, jolla heinikkoa olisi juuri nyt soveliasta ryhtyä leikkaamaan tai mene harventamaan ikkunasta näkyvää vesakon alkua joka tuntuu nousseen tuohon katseen tielle ihan vasta. Kuiva-ainekaappikin kaipaisi järjestämistä... Ja niin edelleen. :) Mutta ehkäpä nyt voisi olla viisainta vaikka ottaa jokin kirja kauniiseen kätöseen ja kerrankin, ihan luvan kanssa vaan olla, sillä vaikka mieli harhailee kaikenlaisten projektien parissa, voimat eivät oikeasti kyllä tahdo riittää alkua pidemmälle.

kesäkurpitsalettujaKolmesta-neljästä oksasta mäkimeiramia tulee paljon lehtiä. Niitä saa olla tässä letussa!

Joten mikäpä olisikaan parempi hetki kuin tässä lounaan jälkeen istahtaa hetkeksi muistelemaan viime viikon ja viikonlopun kesäkurpitsakokkailuja ja niiden tuloksena kirkastettuja oppeja.

Kesäkurpitsa taipuu lopulta todella moneksi, vaikka ensimmäinen ajatus ainakin meillä yleensä on viipaloida kyseinen vihannes sellaisenaan grilliin. Mutta kun asiaa pikkuisen pysähtyy miettimään muistaa että kesäkurpitsa on myös ihan erinomaista vuokatyyppisissä paistoksissa, keitoissa ja vaikkapa niissä letuissa. Mutta se, mikä kannattaa muistaa on, että kesäkurpitsan käsittely kannattaa ihan oikeasti hoitaa niin, kuin se ohjeessa sanotaan. Minä sain tästä muistutuksen viime viikolla. Olin käymässä pohjanmaalla ja päätimme Mimmun kanssa tehdä lounaaksi kesäkurpitsakeittoa. Jotenkin jo liian nälkäiseksi päässeenä en lukenut ohjetta kunnolla ja unohdin kuoria kesäkurpitsan ennen keiton tekemistä. Eikä siinä sitten muuta tarvittukaan. Ihana, samettinen ja pehmeä keitto muuttui täysin toisenlaiseksi. Siitä tuli kyllä sosekeittoa, mutta erittäin kitkerällä jälkimaulla varustettua sellaista. Mimmukin ihmetteli oikein ääneen, miten melko mauttoman oloisen vihanneksen kuori saa aikaan niin suuren eron. Kyllä sitä nyt "söi, ennenkuin selekähänsä otti" mutta alkuperäisen keiton herkkyydestä ei ollut enää tietoakaan. Tilannetta ei pelastanut edes reilumpi maustaminen eikä aurajuuston lisääminen. Kesäkurpitsan kuoressa on yllättävää voimaa, jota ei pidä aliarvioida.

Noh, viikonloppuna sitten tein kesäkurpitsalettuja joihin niihinkin tällä kertaa päätin kuoria kurmitsan:) Sen verran oli vielä kitkeränkatkera kuorenmaku muistissa, etten halunnut missään määrin uusia kokemusta letuissa. Ja lopputulos oli tavattoman hyvä. Laitoin mausteeksi kallioilla nyt rehevänä kasvavaa mäkimeiramia ja murustin taikinan sekaan vielä puoliskan pirkan parhaat - sarjan fetapaketista joka oli jäänyt jämäksi jostain aikaisemmasta. Yhdistelmä oli loistava. Mäkimeirami ja feta yhdessä kesäkurpitsan kanssa antoi mehukkaita, raikkaita, samettisia ja kertakaikkisen hyviä lettuja.

letun paistoTaikinaa joutuu vähän levittelemään lusikalla, mitään pitsinohutta ei kannata yrittää, muttei liian paksuakaan.

Näiden rikkaiden lettujen paistamisen kanssa saatetaan vaatia hieman harjaantunutta ranneliikettä - ainakin jos aiot paistaa niitä isompina ja valurautapannulla, kuten minä. Taikina on suht paksua ja siten pienemmät letut ovat ehkä helpompia hallita käännettäessä. Teflonpannukin auttaa asiaa. Mutta pienellä valurautapannullakin onnistuu ihan hyvin, kunhan muistaa laittaa taikinaa tarpeeksi ohuelti, käyttää kunnolla voita ja hillitsee hermonsa:) Jos helpolla haluat päästä - valitse tefloninen pikkulettupannu.

Yksi juttu muuten, mistä oli puhetta viikolla ihan toisen asian yhteydessä on lieden käyttö. Liian moni käyttää liettä vain kahdella asentoa; täysillä ja pois päältä :) Tämä voi kuulostaa aika naurettavan itsestään selvätä toteamukselta, mutta sanotaan nyt kuitenkin. Lettujen paistossa ja erityisesti kaasua tai nopeaa induktiota käytettäessä lämpöä kannattaa säätää paiston aikana, koska se on mahdollista ja antaa paremman loputuloksen:) Ensin kuumemmalla sulatellaan voi kuplivaiseksi ja sitten kun taikina on saatu pannuun, pienennetään tulta keskilämmölle. Näin hankalampikin lettutaikina ehtii vähän paiston aikana jämähtää, jolloin se on hempompi kääntää eikä pala alapinnastaan niin hanakasti. Jos käytössä on ihan perinteinen levy, käyttäisin lettujen paistamiseen jotain vähän keskilämmön yläpuolella olevaa asetusta, mutten missään tapauksessa ihan täysiä lämpöjä - ainakaan koko aikaa. Oman lieden käytöksen oppii kun treenaa, mutta tässä nyt tämmöistä meikäläisen mielessä pyörivää kokemusta.

Lettujen kanssa tehtiin ihan perinteistä, konstailematonta kananmunakastiketta jonka maustoin vain muskotilla. Ihania.

lettu ja kastikeYksinkertaisesti hyvää.

Feta-kesäkurpitsalettuja (2-3:lle - nälästä riippuen)

1 kesäkurpitsa (kuorittuna ja raastettuna)
n. 5 dl maitoa
1 muna
2 dl vehnäjauhoa
1 dl ohrajauhoa
1/2 tl suolaa
1/2 pkt fetaa (n. 100g-150g) murustettuna
n. 1 dl mäkimeiramisilppua tai maun mukaan enemmänkin. (tai oreganoa, jos mäkimeiramia ei ole)
(ruohosipulia jos haluaa)
mustaa pippuria

paistamiseen voita

Kuori ja raasta kesäkurpitsa. Sekoita keskenään kaikki lettutaikinan ainekset, kesäkurpitsaraaste ja murustettu feta. Anna jauhojen turvota hetken ennenkuin paistat letut.

Laita sitten pannulle kunnon nokare voita, levitä taikinaa ohuehkosti pannulle (jos teet isompia lettuja, älä laita ihan reunoihin asti, jolloin letut on helpompi kääntää) ja anna letun paistua toiselta puoleltaan kauniin kullanruskeaksi. Olennaista on, että taikina ehtii hyytyä hieman, ennenkuin yrität kääntää letun. Sitten käännä ja anna toisenkin puolen paistua.

Letut voi tarjota kananmunakastikkeen kanssa tai vaikka jollain suolaisella täytteellä.

torstai 16. kesäkuuta 2011

Raparperi-mansikkasemifreddo, otto I

raparperi-mansikkasemifreddo
En tiedä pitäisikö "syyllistää", mutta tämä ruoka oli kyllä pääasiallisesti Fazerin tuotekehityksen syy. Tai kaikki alkoi siitä, kun sorruin väsyneenä ja nälkäisenä (joo, juuri silloin kun pitää kävellä karkkihyllyn ohi) ostamaan uudesta lähikaupastamme Fazerin Nordic Gourmet - uutuusmakuisen raparperi-mansikka semifreddo -suklaalevyn. Ajatuskin mansikasta ja raparperista semofreddossa oli minusta loistava, joten mielikuva toimi. Ja kyllä, minusta se oli jopa hyvää, tavallaan ihan raikkaan erilaista vaikkakin tavattoman makeaa eikä täyte kyllä mitenkään oikeasti muistuta semifreddoa. :)

Tyrkytin suklaasta myöhemmin palasen armaalle miehelleni ja siinä maistellessaan hän pyöritteli silmiään. Oletan, että siinä vilahti mielessä varmaan pari ajatusta raskaana olevista vaimopalleroista ;). Mutta ääneen V oli diplomaattisesti vain sitä mieltä, että täyte oli hänestä esanssista jogurttitäytteen tyyppistä mössöä eikä maistunut oikeasti raparperille. :)

No, tämän maistelua seuranneen ajatustenvaihdon jälkeen päähäni jäi kytemään ajatus siitä raparperi-mansikkasemifreddosta. On totta, että siitä voisi varmaan kehittää ihan älyttömän herkun viikonlopun illalliselle. Vielä kun sattui ne isot helteet samaan aikaan kun inspiroiduin ensimmäiseen oikeaan semifreddokokeiluuni.

semifreddon vaahdotSemifreddon vaahdot sotkevat kolme kippoa, mutta muuten herkku on helppo ja nopea valmistaa.

Ohjetta hyvään semifreddoon ei juurikaan tarvinnut miettiä. Veeran keväällä tarjoama upea semifreddo oli edelleen tuoreena mielessäni ja ajattelin käyttää kokeiluuni samaa pohjamassaa kuin Veera.

Raparperi ja mansikka osoittautuivat kyllä loistavaksi yhdistelmäksi semifreddoon. Raikas, nuori raparperi ja herkkä tuore mansikka olivat kyllä ihan lyömättömiä vaniljaisen ja kermaisen massan kanssa. Mutta: koska tämä oli ensimmäinen kokeiluni en tullut miettineeksi, miten siivutettu tuore mansikka vetää jäähileeseen jäätyessään ihan läpi asti.


semifreddoannos mansikoillaMaku oli kaikkien mielestä loistava, mutta olimme yhtä mieltä siitä, että mansikoiden jäähile haittasi rakennetta

Vaikka maku oli koko seurakunnan mielestä hyvä ja kieltämättä tuoreiden ainesten ansiosta ihanan puhdas ja raikas, sanoisin, että ohjeeni vaatii siis vielä pientä hiomista täydellisyyteen pääsemiseksi. Yksi tapa välttyä mansikoiden jäähileeltä olisi tehdä semifreddo pakastimeen vain juuri 3h ennen kuin sitä tarvitaan (lisäys: ehkä jopa vähemmän aikaa). Tällöin mansikat eivät ehtisi jäätyä läpi asti.

Hilloksi keittämisellähän ongelma tietenkin ratkeaisi, mutta samalla menetettäisiin tuoreiden mansikoiden upean raikas maku. Sama pätee kuivattujen mansikoiden käyttöön sattumina.

Niinpä olen pyöritellyt päässäni tässä ohessa tuoreita mansikoita ja sitä, miten niistä saisi vähemmän jäähileisiä kuitenkaan kypsentämättä niitä täysin. Yksi pohdinnan lopputuloksista oli, että mitäs jos mansikat leikkaisi ihan pieniksi kuutioiksi ja pyörittelisi palaset tomusokerissa ennen massaan sekoittamista. Tai jospa mansikat ajaisi blenderillä sokerin kanssa massaksi josta semifreddoon tekisi raitoja, vähän kuin sorbetissa?

Koska mökillä ei nyt ollut mitään makeaa jälkiruokaviiniä ja raparperipuska ei kuivuuden takia ollut tuottanut valtavaa satoa, laitoin raparperisoseeseen ehkä suhteessa vähän liikaa nestettä ja liian vähän raparperia. Siirappia jäi siis yli. Sain pykerrettyä viikolla kotona ihan jumalaista raparperikompottia, kun keitin siirapin jälkiruokaviinin lopusta ja hillosokerista, sekoitin sinne kolme kunnollisen kokoista raparperin vartta ja annoin sen jymähtää ihan hilloksi. Jospa seuraavalla kertaa käyttäisin mauksi tälläistä aromaattista kompottia ja tomusokeroituja, pieniä mansikanpaloja. Se tuntuu nyt ehkä vahvimmalta vaihtoehdolta :)

semifreddo leipävuuissaMassasta riittää hyvin kahteen vuokaan. Yksi vuoka riitti hyvin viidelle-kuudelle jälkkäriksi.

Pohdinta jatkuu ja varmaan kokeilen aiheesta vielä toisenkin yritteen myöhemmin. Koska vuokia täyttyi massasta kaksi ja toinen freddo jäi vielä pakkaseen odottelemaan voin myös kokeilla jäljelle jääneellä semifreddolla jos pelkästään pidempi temperoitumisaika auttaisi asiaa. Tätä viimeksi nautiskeltua semifreddoa sulateltiin puolisen tuntia. Siinä ajassa kermamassa oli jo pehmennyt, mutta mansikat olivat hileisiä. Noh, jäämme mielenkiinnolla odottelemaan seuraavaa yritettä :)

Tämän kertainen yrite numero uno meni jotensakin näin.

semifreddo

Raparperi-mansikkasemifreddo (2 vuokaa)

Semifreddomassaan (ks koko alkuperäinen ohje)

3 valkuaista
3 keltuaista
60 g sokeria
3 dl kermaa
2 rkl vaniljasokeria

Makuseokseen

3 tosi pientä tai 1 oikein iso raparperin varsi
0,5 dl vettä
0,5 dl sokeria
2-3 rkl cointreauta
2,5-3 dl viipaloituja mansikoita (voisi toimia paremmin pienempänä, sokeroituna hakkeena tai soseena)

Tee ensin makuseos, jotta se ehtii jäähtyä. Huuhtaise raparperi ja pilko se pieniin paloihin. Kiehauta sokeri ja vesi kattilassa ja lisää sinne raparperipalat. Kiehuta hiljaa pari-kolme minuuttia, jotta npalaset hieman pehmenevät mutteivät muusaannu täysin ja lisää likööri. Anna seoksen jäähtyä.

Siivuta tai polko mansikat ja lisää ne raparperisiirappiseokseen. Jätä maustumaan siksi aikaa kun teet semifreddomassan.

Massaan tarvitaan kolme kulhoa joista ensimmäiseksi vatkataan valkuaiset yhdessä kulhossa, sitten keltuaiset ja sokeri toisessa kulhossa ja viimeiseksi kolmannessa kulhossa kerma.

Sitten seokset yhdistetään; Keltuaisvaahto ja kerma sekoitetaan ensin keskenään ja sitten seos maustetaan. Nostelin mansikat ja raparperinpalaset massaan ja jätin osan siirappiliemestä laittamatta, ettei vaahto vety. (Lopun siirapin käytin myöhemmin jonkin aamusmooothien makeutukseen. )

Lopuksi seokseen nostellaan valkuaisvaahto ja massa kaadetaan kahteen kelmutettuun leipävuokaan tai isoon kakkuvuokaan. Koko komeus laitetaan pakastimeen hyytymään ja otetaan huoneenlämpöön pehmenemään puolisen tuntia ennen tarjoilua.

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Lipstikalla maustetut kikherne-jauhelihapihvit

jauhelihapihvit ja pastaa

Kikherneet ovat hassuja, kun niihin tulee välillä ihan himo. Kypsyttelin useamman päivän ajatusta falafelien tekemisestä, mutta lopulta en sittenkään saanut laitettua niitä kikherneitä likoon ja kun se vastustamaton himo kikherneisiin sitten lopulta iski, turvauduin jauhelihaan ja säilöttyihin herneisiin.



Päädyin lopulta tekemään jauhelihapihvejä, jotka maustoin runsaasti yrteillä (joo, ruohosipulia ja lipstikkaa!) ja sekoitin mukaan purkkikikherneitä. Osan herneistä puristelin käsin rikki taikinaan ja suurin osa sai jäädä ihan kokonaiseksikin. Me kun tykätään sattumista :) Ja taas tuli todistettua se vanha viisaus, että lipstikka ja jauheliha sopivat yhteen. Pihveistä tuli hyviä ja tuumailin, että jos hummusta joskus jää yli, sitä tulee ihan loistavaa jauhelihan jatketta.

lipstikkaisia jauhelihapihvejäKokonaiseksi jääneet kikherneet saattavat pomppia paiston aikana pannulta. Jos sinulla on roiskesuoja, sitä kannattaisi käyttää sotkun välttämiseksi!

Ja mitä tulee lisäkkeeseen, yksinkertainen on ollut viimeaikoina kaunista. Ostin ihan kaupasta valmiita ricotta-pinaattitäytteisiä tuorepastoja, kiehautin ne suolavedessä ja laitoin niiden päälle salviavoita. Meidän vanhan kodin salviapuska on kasvanut ihan valtavaksi ja ajattelin nyt vielä hyödyntää sitä, kun voi. :)

Ja oi luoja kun se uusista salvioista tehty salviavoi onkin taas hyvää. Ja kyllä, sillä herkuteltiin täällä parinakin päivänä. Se syntyy laittamalla pannulle hyvä klimppi voita ja kun voi on sulaa, sekaan laitetaan tukko salvian lehtiä. Kun voi kiehuu, se haihduttaa vettä myös salvian lehdistä tehden niistä ihanan rapsakoita. Salviavoi on valmista kun voi alkaa hieman muuttua kypsän elon väriseksi.

Sitten salviavoi kipataan pastan päälle. Om nom nom.

kikherne-jauhelihapihvitKun pihveihin on paistettu väri pannulla, ne voi vielä uunittaa.

Lipstikalla maustetut kikherne-jauhelihapihvit (n. 4-5:lle)

n. 400g jauhelihaa (meillä luomunautaa, mutta nauta-sika käy yhtä hyvin)
reilu 150g creme fraichea
1 muna
1 pkt /230g keitettyjä kikherneitä
kunnon nippu lipstikkaa (vajaa 2 dl silppua löysästi pakattuna)
isohko tukko ruohosipulia silppuna
4-5 pientä kynttä valkosipulia
3 tl mustia sinapinsiemeniä (tai sinapinsiemeniä)
1 tl kanelia
4-5 "tomausta" cayannepippuria (tai maun mukaan)
mustaa pippuria
1 tl yrttisuolaa tai suolaa

Laita uuni kuumenemaan n. 180 asteeseen

Pese yrtit ja silppua ne hienoksi. Hienonna tai murskaa valkosipuli. Valuta ja huuhtaise kypsät kikherneet ja sekoita kaikki aineet keskenään hyvin vaivaten, jotta jauheliha alkaa muodostaa suht kiinteää massaa.

Muotoile massasta sopivia pihvejä, paista ne öljynja voin seoksessa kauniin väriseksi. Varo roiskuvaa rasvaa, sillä osa kokonaisista kikherneistä saattaa pompata rasvasta vauhdilla.

Laita pihvit sen jälkeen vielä n. 10-15 min uuniin, jotta kypsyvät myös sisältä. Sillä aikaa voit tehdä lisäkkeeksi salaattia tai vaikka kiehauttaa pastan ja tehdä salviavoita. :)

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Samettinen lipstikka-avokadokeitto

avokadokeitto ja yrttinen vuohenjuustoleipä

Varmaan tiedätte sen tunteen, kun on yksin kotona, lounasaika alkaa olemaan käsillä ja jotenkin kaiken touhuamisen keskellä on jo päässyt tulemaan liian nälkä; sitä alkaa olla kärsimätön. Tälläiseen tunteeseen havahduin tuossa jokin tovi sitten ja mietin kuumeisesti, mitä ihmettä sitä söisi.

Ja se, mitä lopulta söin, oli parempaa kuin tehdessäni ymmärsinkään. :) Sen raparperisen kurkkukeiton jälkeen jäin miettimään, että avokado ja lipstikka todennäköisesti sopivat erittäin hyvin yhteen. Ja tänään päätin sitten kokeilla hypoteesiani, sillä lipstikasta on nyt muotoutumassa kovaa vauhtia viikon nousija ja taloutemme viilein yrtti :)

lipstikkaa ja kurkkuaLipstikka on aromaattinen yrtti, jota kannattaa kokeilla myös avokadon kanssa. Tuollaisen nipun laitoin keittoon.

Päätin tehdä kylmän avokadokeiton, jonka päälle tulisi sitten yrttimarinoitua, kuumaa fetaa. Noh, sitä fetaa ei ollut, joten esiin marssi niin sanottu plan B. Laitoin uuniin pari vuohenjuustosiivua real - palan päälle ja ryyditin koko komeuden vielä sitruunatimjamilla ja hyvällä oliiviöljyllä. Ja kun sitten yhdistin kylmän ja samettisen keiton ja kuuman, rapsakan leivän - siitä tuli ihan käsittämättömän hyvää.

realia ja vuohenjuustoaRealista tulee ihan rapsakkaa, leipäpaloja voi dopata keittoon tai syödä erikseen laitaselta.

Ensinnäkin, kyllä, lipstikka ja avokado rokkaavat yhdessä. Kun keittoon tuli vielä vähän raikasta kurkkua ja hieman hapokkaampaa omenamehua siitä tuli ihan täydellistä sosetta. Tietysti, jos lipstikka jo ajatuksena inhottaa, niin ei kannata vaivautua :) Mutta lopputulos oli siis ihanna samettinen ja pehmeä ja vaikka siinä oli raikkautta ja ryhtiä siitä puuttui sellerin pistävyys täysin. :) Vielä kun päälle tuli lämmin vuohenjuustoleipä - nojoo. Voitte vaan kuvitella: kermaista ja yrttistä vuohenjuustoa, omenaisen pehmeää ja samalla raikasta avokadokeittoa auringossa.

Tämä otetaan uusiksi ihan ehdottomasti vielä jollakin isommalla porukalla!


omenainen avokadokeittoSitä herkumpaa hellepäivän pikaruokaa....


Samettinen lipstikka-avokadokeitto (2 annosta)

1,5 avokadoa
1/2 kurkkua
2,5 dl luomuomenamehua
0,5 dl vettä
muutama jääkuutio - n. 3
tupsu lipstikkaa
1 ison kevätsipulin varsi (tai kaksi pientä)

Päälle
2 siivua realia
4 pientä siivua vuohenjuustoa
sitruunatimjamia
öljyä

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Laita realviipaleen päälle pari siivua vuohenjuustoa, haluamasi määrä tuoretta timjamia tai sitruunatimjamia ja pirskota öljyä. Laita sitten leivät uuniin, jotta juusto saa vähän väriä ja sulaa.

Kuori kurkku ja huuhtele lipstikka. Kaavi avokadosta hedelmäliha blenderiin ja laita muutkin aineet mukaan. Aja sitten blenderillä keitto tasaiseksi soseeksi. Jos sose vaikuttaa liian paksulta, lisää hieman vettä, jotta seos juuri pyörii. Ajatus on kuitenkin että keitto on suhteellisen paksua ja ihanan samettista.

Sitten kaada keitto kulhoon, leikkaa leivistä pari venettä keiton pinnalle ja pirskota vielä vähän öljyä. Tarjoa heti.

Herkempää kukkakaalicouscousta ruohosipulilla ja rusinoilla

rusinaista kukkakaalia ja halloumia
Kukkakaalicouscous on tavallaan enemmän lämmin salaatti, kuin mitään muuta. Idea on alunperin napattu Sukulalta, mutta tästä nerokkaasta tavasta pilkkoa kukaakaali couscousmaiseksi pieneksi muruksi ja maustaa se kuumalla pannulla on parin viime vuoden aikana tullut kiistatta meidän kesähitti. Ruoka on juuri sopivaa kuumaan kesäpäivään ja niin tavattoman terveellistäkin että pahaa tekisi, ellei se olisi niin hyvää kuin on ;)

Koska lauantaina oli kuuma ja puuhakas päivä, kukaan ei ollut oikeasti nälkäinen. Mutta minä katsoin kelloa ja totesin, että kolmen aikaan on kyllä jo korkea aika ruokkia paitsi meikäläistä ja Sätkyä, myös uutteria laiturinrakentajia ja viehättävää rouvaseuraa jonka kanssa paransimme maailmaa kukkahatut heiluen miesten parantaessa laituria :)

Kukkasia köksälle; ruohosipulia ja mäkimeiramia

Tällä kertaa kukkakaalilisäkkeestä tuli herkän keväistä, sillä ajoin sinne mausteeksi runsaasti ruohosipulia. Laitoin ihan vähän garam masalaakin mukaan, mutta senkin voisi jättää pois ja laittaa tilalle vaikka sitruunan kuorta tai manteleita. Niin ja jotain makeaa tarvitaan:)

Meillä makean virkaa toimitti rusinapussin loppu ja ihan pienenpieni loraus vaahterasiirappia. Koko homman salaisuus on, että kukkakaalia ei saa kypsentää yli. Minä laitoin kukkakaalin wokissa, mutta suuri kasari käy yhtä hyvin. Kukkakaalisilppu laitetaan öljyssä kypsytettyjen mausteiden päälle, höyrytetään nopeasti lorauksessa valkoviiniä ja etikkaa. Sitten maustetaan yrteillä, suolalla ja pippurilla loppuun ja tarjoillaan lisäkkeenä. Me laitoimme lisäkkeeksi grilliin vanhoja tuttuja kardemummahalloumeita. Yrttinen, rusinainen ja herkkä kukkakaali sekä minttuisen raikas kardemummahalloumi olivat ihan loistava pari. Niille jotka eivät olleet raskaana tarjoiltiin lisäksi kylmää valkoviiniä kuumassa auringossa. Kaikki saivat lisäksi kylmää kuplavettä jonka sekaan olin pilkkonut makua antamaan mansikoita, tuoretta minttua ja vesimelonia. Hedelmäisen ja raikkaan makuinen kuplavesi oli myös yksi viikonlopun ehdottomia hellehittejä.

Suomen kesää parhaimmillaan.

kukkakaalisilppu

Kukkakaalicous-cous ruohosipulilla ja rusinoilla (n. 5:lle nälkäiselle)

1,5 keskikokoista kukkakaalia
pieni, 1,5 cm pala inkivääriä raasteena
loraus oliiviöljyä
1 tl garam masalaa
n. 1 dl rusinoita
1,5 dl silputtua ruohosipulia
vajaa 1 dl valkoviiniä
2-3 rkl hyvää valkoista balsamico - etikkaa
n. 2 tl vaahterasiirappia (vain vähän pyöristämään makua, ei pakollinen)
lopuksi vielä loraus hyvää extra virgine - oliiviöljyä
(lehtipersiljaa - ei pakollista)


Irrottele kukkakaaleista floretit erikseen ja kovempi kantaosa erikseen. Huuhtele ja silppua bamixin tai blenderin silppurikipossa sykäyksittäin hienoksi muruksi. Floretit kannattaa murustaa erikseen ja kantaosat erikseen. Näin saat kaikesta sopivaa murua. Jios laitat molemmat yhtäaikaa, kataosat helposti jäävät vielä liian isoksi silpuksi kun floretit ovat jo riittävän hienoa.

Voit silputa ruohosipulin esim. kantaosan kansa samalla kuten minä tein - tai ihan vaan saksilla. :)

Kuumenna loraus paiston kestävää oliiviöljyä kasarissa tai wokissa. Laita öljyyn inkivääriraaste/tahna ja garam masala jos käytät sitä. Pyöräytä pari kertaa lastalla, jotta mausteet alkavat tuoksua. Lisää sitten kukkakaalisilppu, rusinat ja ruohosipulisilppu, kääntele wokissa ja lorauta perään valkoviini ja etikka. Kääntele taas ja sulje wokin kansi minuutiksi-pariksi jotta valkoviini höyrystyy.

Kääntele taas kukkakaalimurua, mausta halutessa vielä siirapilla, lorauksella oikein hyvää oliiviöljyä, yrttisilpulla sekä suolalla ja mustapippurilla. Tarjoa vaikka halloumin kanssa.

p.s. jos tätä lisäkettä jää yli (niinkuin meillä jäi n. yhden annoksen verran) niin sen voi sekoittaa ihan tavallisen cous-cousin sekaan kevennykseksi. Tein sunnuntaina lopusta grillikanasta ja vihanneksista cous-cous salaatin ja sekoitin nämä mukaan. Jämäkeittiö ++, mutta hyvin sopii!

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Maitohorsmapiirakkaa aamupalalle

piiras ja kananmuna

Vaikka kesä on jo pitkällä me pääsimme viikonloppuna mökille vasta toisen kerran tänä keväänä. Kaikki muuttaminen, vanhan asunnon myynti ja minun päivä päivältä pulleammaksi käyvä olemukseni on pakottanut priorisoimaan aika rankastikin asioita, myös niitä joita kovin mielellään tekisi. Mutta: viime viikonloppuna vihdoin pääsimme irtoamaan näistä kotikuvioista korjailemaan talven tuhoja saaristoon.

Vaikka meren äärellä kevät etenee hitaammin, joka paikassa rehotti villinä metsäorvokkeja, ruohosipulia ja mäkimeiramia. Kuljin ympäriinsä ja hymyilin innoissani; kesä tulee! Muutenkin luonnon keskellä oli ihanan raikasta; äänten perusteella en edes yritä arvailla kuinka monia erilaisia lintuja lähipuissa rakensi pesää, kosiskeli kumppania, puolusti reviiriään ja hautoi munia. Paljon niitä kuitenkin oli. Vähemmästäkin siinä mieli oli aika kepeänä kun aurinkokin lämmitti upeasti.

laiturin korjausLaiturin silta saatiin valmiiksi, muttei vielä kiinnitettyä. Lisäksi talvi oli katkaissut kettinkejä, joita pitänee mennä korjaamaan laitteiden kanssa sukeltamalla...

Koska paperipainoa ei tarvittu, minusta ei ollut oikeastaan mitään iloa miehille jotka hyörivät laiturinkorjausprojektissa. Niinpä keskityin sitten porukan muonitukseen hissun kissun touhuillen ja yrttejä kalliolta keräillen. Ja kun nyt asiaa tarkemmin pohdin, viikonlopun ruokiin taisi oikeastaan melkein kaikkiin livahtaa sitä ruohosipulia :)


maitohorsmapiirakkaJoka piirakkaan silputaan n. neljännes horsmamäärästä. Huuhtelu riittää esikäsittelyksi,

Viime keväänä kokeilin ensimmäistä kertaa maitohorsman kokkailua ja koska se ei saanut mitään täystyrmäystä uskaltauduin keräämään sitä uudelleenkin. Tällaiseen pieneen piiraaseen se sopi minusta pizzaa paremmin ja oli sitten horsman ansiota tai ei, piiraista tuli hyviä ja ne tekivät kauppansa aamiaisella erinomaisesti.

kaurataikina,horsmaRuohosipulia voi napsia vielä täytteen päällekkin lisää; sitä ei voi olla liikaa :)

Tähän piirakkajuttuun muuten liittyy yksi näitä en-kokeilisi-tätä-ikean-lautasella - juttuja; olin hukannut yhden pienen ramekin - vuuan ja halusin tehdä neljän hengen seurueellemme kaikille oman annospiirakan. Vuokia oli kuitenkin vain kolme ja olin jo vaipua epätoivoon miettiessäni pääni puhki, mihin ihmeen kippoon saisin tehtyä neljä pikkuista piirakkaa. Käsiini sattui Kaj Franckin vati ja vaikken tiedä vieläkään oliko se oikeasti tarkoitettu uuninkestäväksi (tuskinpa?), niin siitä huolimatta pohjan teksti Arabia sai minut tekemään piirakat siihen. Ja sanottakoon nyt, etten suosittele tätä menetelmää kanellekään, joka haluaa pitää lokerovatinsa ehjänä - mutta nettiä ei ollut käytössä ja nälkä alkoi olla kova :)

horsmapiirakatNäistä piiraista tuli nyyttimäisiä.

Eikä vati sitten ainakaan pienellä uunikäytöllä hajonnut ja me saimme kuin saimmekin neljä pikkuista, maistuvaista piirakkaa aamupalalle. :)

horsmapiirakka

Horsmapiirakat (4 kpl)

Pohjataikinaksi puoli annosta kaura-rahkataikinaa

täyte
8-10 pientä, n. 15 cm pitkää horsmaa
n. 125g kypsytettyä mozzarellaa raasteena
1 prk 150g smetanaa
1 muna
nippu ruohosipulia silputtuna (ehkä n. 1 dl ruohosipulisilppua)
1-2 kevätsipulin vartta silppuna
1/2 sitruunan kuori raastettuna
ripaus cayannepippuria
mustaa pippuria
suolaa

Tee pohjataikina ja laita se jääkaappiin viilenemään hetkeksi. Laita uuni kuumenemaan n. 200 asteeseen.

Huuhtele horsmat ja sekoita muut täyteaineet keskenään. Leivo sitten pohjataikinasta neljä samankokoista pyörylää ja laita ne haluamaasi uuninkestävään ramekin - vuokaan tai isoon muffinssipeltiin.

Silppua jokaisen piiraan pohjalle horsmaa sopiva kasa ja lusikoi täyte päälle. Nostele sitten pyörylän reunat peittämään piiras niin taiteellisesti kuin haluat, voitele kananmunalla ja paista uunissa n. 12-15 min tai kunnes piiras on kauniin värinen.

Voit tarjota piiraat aamupalalla n. 6 min keitetyn, vielä sisltä valuvan kananmunan ja salaatin kanssa. Koristeluun voi käyttää ruohosipulin kukkasia.

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Raparperikurkkukeitto

raparperi-kurkkukeitto
"Joko nyt saa kitistä, että on liian kuuma?" kysyi eräs ystäväni vastausta odottamatta kuluneella viikolla. Selvästi ainakin hänellä oli liian kuuma ja ison masuni kanssa pysähdyin minäkin miettimään hetkeksi mahdollisia heinäkuun helteitä...

Vaikka lämpö on ihanaa, se kyllä nuuduttaa nopeasti ja kadottaa ruokahalun. Jotain pitäisi kuitenkin syödä, etteivät voimat totaalisesti lopu ja kaikki kevätkiireet sorru itkupotkuraivariin tai kieri väsyneinä kyynelinä sohvan nurkkaan.

Aika monella on varmaan takana jo rankka viikko juhlajärjestelyitä, eikä viikonloppu tuo mitään helpotusta sillä on ylioppilasjuhlien aika. Siinä valmistelujen ja ruuanpaljouden keskellä voi olla vaikeaa keksiä mitä sitä nyt itse sitten söisi? Niin meilklä ainakin tuoppaa aina käymään - hössötys on niin kova että kaikki muu unohtuu. Tässä yksi vinkki pikaiseen lounaaseen; käyttäkää niitä ihania tuoreita raparpereja ja kotimaisia, vähemmän hengenvaarallisia vihanneksia :)

Laitoin keittoon aika paljon raparperia, jotta sain sen raikkauden maistumaan läpi kunnolla; etikkaa taas tarvitaan tuomaan keittoon syvyyttä. Etukäteen mietin miten raparperin happo sopii tälläiseen, mutta oikein hyvin. Etikka taittaa makuja mukavasti ja öljy pyöristää kulmia. Raparperi maistuu keitosta vaan raikkaana ja ihanana. Ja jälleen, mitä parempaa, vastaleikatun ruohon makuista oliiviöljyä sinulla on tähän keittoon laittaa, sen parempi.

Uuden kodin pihalla kasvaa raparperipuskan vieressä valtava lipstikka. Kävimme eilen ajamassa nurmikoita ja trimmeröimässä herukkapuskien alla kasvavaa nokkospöheikköä. Nappasin lähtiessä mukaan muutaman tuoksuvan oksan lipstikkaa. Taitoin puskasta vain muutamia lehtiä koristeeksi laseihin, mutta se sopisi keittoon hyvin myös korianterin tilalle. Tämän sopan olin kumminkin tehnyt jääkaappiin tekeytymään jo ennen lähtöä. Niinpä jäin vaan siinä kylmää keittoa juodessani spekuloimaan, että lipstilla sopisi soppaan vahvempanakin pelikaverina. Ensi kerralla sitten.

Kun on oikein kuuma ja nuutunut olo, kurkkukeitto pelastaa. Se on paitsi terveellistä myös raikasta, helppoa ja hyvää. Joten jalat kohti kattoa, ajatukset hetkeksi vapaalle ja pilli lasiin.

Raparperi-kurkkukeitto (n. 4 isoa lasillista)

1 iso kurkku/ n. 400g kurkkua
3 vartta / n. 140g raparperia
2 kevätsipulia
1 valkosipulin kynsi
1/2 lemondrop - chiliä
pieni nippu korianteria tai lehtipersiljaa
1/2 avokadoa
vajaa 1 dl hyvää oliiviöljyä
2-3 rkl vaaleaa balsamicoa
n. 1 dl luomuomenamehua
lipstikanlehtiä

Kuori kurkku ja pese raparperin varret. Pilko molemmat pienehköiksi paloiksi blenderiin. Erityksesti raparperista kannattaa tehdä max. senttistä pätkää, jottei siitä jää liian pitkiä kuituja soppaan.

Lisää vettä, öljyä, etikkaa, yrttiä, avokadoa sekä kevätsipulia maun mukaan. Lisää myös varovasti chiliä ja valkosipulia, mutta muista, että keiton tekeytyessä niiden maku voimistuu.

Omenamehua voit myös lisätä vasta juuri ennen tarjoiluakin, kun maistat ensin millaista keitosta on tullut. Niin minä tein. Keitto on hyvä jättää jääkaappiin tekeytymään n. 3 tunniksi tai pidempään. Kun tekee ison kannullisen, keittoa on helppo välipalastaa kaapista kiireen keskellä juuri silloin kun tarvitsee.

Sitten vaan lasiin kasa jäitä, kylmää keittoa päälle ja koristelu tuoreella yrtillä. Nauti pillillä tai ilman!