Kuukauden ruokahaasteen (HOT, HOT, HOT) postausaika lähenee loppuaan. Sain marmeladia tehdessäni mielestäni hyvän idean tehdä chilillä maustettuja karkkeja haasteposteukseen. Mainitsinkin jo aiemmin, että se Talvitunnelmia ei minusta valitettavasti ole kaikin puolin toimiva kirja ohjeistuksessaan. Suuri kiitos siitä kommentista tulee tämän reseptin osalle. Miten kukaan, joka tekee jouluhenkistä kirjaa, voi jättää joulukarkkien ohjeet kokeilematta kunnolla? Appelsiinin kuorien kohdalla täytyy valitettavasti sanoa, että näin on päässyt käymään. Kokemuksella tilannetta voinee paikata, mutta jos nykerrät karamelleja väsyneenä, joulukiireiden keskellä - tuletko miettineeksi reseptiä kriittisesti?
En ollut koskaan aikaisemmin tehnyt karamellisoituja appelsiininkuoria. Noudatin siis sokeasti kirjan ohjetta. Lisäsin vain karamellisointiin käytettävään sokerisiirappiin haluamani makuaineet: lemondrop - chilin, tähtianiksen ja kaapin pohjalta löytynyttä - varmaan boolia varten muinoin hankittua - aprikoosilla ja brandyllä maustettua likööriä.
Resepti ei ole täysi katastrofi. Siinä on kuitenkin pari pikkufibaa, jotka kyllä kaatavat lähes koko projektin. Hartaalla nykertämisellä ja manailulla sain lopputuloksen syömäkelpoiseksi, mutten ole tyytyväinen tähän. Mutta asia kerrallaan, vedän syvään henkeä, kerään itseni kirjoittamaan ja toivon, että joku muu ottaa tästä opikseen. Pitäisi minunkin tietää paremmin.
Kookosrasvalla ohennettu suklaa ei kuivu tai hyydy huoneenlämmössä....Tässä kuitenkin yksi tarina naisesta, suklaasta ja appelsiininkuorista.
Nainen, suklaa ja appelsiininkuoret eli viikko elämääni (kaikille poropeukaloille)
Tarvitset:
6 appelsiinia
vettä
2 vuorokautta
Sokerisiirappiin
3 dl sokeria
2 dl vettä (laitoin vaan 1,5 ja lisäksi lisäsin seuraavat aineet:)
1 dll aprikoosi-brandylikööri-juttua
1 lemondrop - chili
1 tähtianis
Suklaakuorrutukseen
200g tummaa suklaata
25g kookosrasvaa
Lisäksi tarvitaan
elefantin hermot
lohduttajan
nöyryyttä raportoida tämä
Lohturuokaan & iloksi lapsille
jotain hyviä muroja
karkkivuokia
Nainen pyytää mieheltä appelsiineja:"Tahtoisin kokeilla yhtä ihanaa joulukarkkireseptiä... Kiva, ihanaa että viitsit. Minua niin selittämättömästi jo jouluttaakin... Jos reilun kilon toisit?"
Ja pöydälle ilmestyy monta kiloa ihania, keltaisia appelsiineja. Niitä pestään ja kuoritaan, huolellisesti poistetaan kaikki valkoinen, niin että kuoreen ei jäisi sitä yhtään.
"Ota kuva, katso, näin tämä onnistuu ehkä parhaiten!"
Ohjeessa kehotetaan viipaloimaan kuoret pitkiksi, ohuiksi, noin sentin levyisiksi viipaleiksi. Kun kaikki kuoret viimein on puhdistettu, illallinen ehti tapahtua välissä, 6 appelsiinia on aika paljon, nainen valuttaa kulhoon huoneen lämpöistä vettä, johon kuoret laitetaan likoon. Tulee yö ja aamu ja seuraava päivä.
"Liota appelsiinin kuoria vedessä 2 vuorokautta, vaihtaen vesi 2 kertaa päivässä".
Nainen siivilöi kuoret, kokeilee veden lämmön sen valuessa ja valuttaa vettä kulhoon reilusti, niin että kuorilla on tilaa uida. Kaikkialla tuoksuu appelsiini.
Ja kuluu kaksi päivää ja vielä yksi appelsiinintuoksuinen yö, ennenkuin löytyy aika kietoa esiliina vyötäisille ja keittää tuoksuva, mausteinen siirappi.
Kulmakaapista kaivetaan esiin paksupohjainen kattila. Siihen mitataan sokeri ja vesi. Lisätään likööri ja valitaan sopivan kokoinen tähtianis. Kauniin säännöllinen aniksen ei tänään tarvitse olla, tuleehan se vain liemeen. Kauniimmat voi säästää, jos niistä vaikka askartelisi jotain, nainen miettii itsekseen ja hymyilee hieman; hän muistaa vielä edellisen kerran - neilikoita, silkkinauhaa ja tähtianiksia...Pakastimesta tulvahtaa jaloille aina kylmää kun sen avaa. Laatikot ovat täynnä: "Tänne ei kyllä mahdu mitään. Pitäisi varmaan syödä jotain pois."
Chilit - tuolla. Muovipussi tuntuu kylmältä ja kosteutuu nopeasti lämpimässä keittiössä. Siskon rakkaudella pakastamat, itse kasvattamat chilit kaivetaan esiin. Miten ne ovatkin noin säilyneet kauniina ja alkuperäisessä muodossaan. Kuva täytyy ottaa nopeasti, ennenkuin sulavat. Hämmentävää, että pakastaminen todella toimii!
Lisätään chili ilman kantaansa siirappiin. Keitellään hetken - laitoinhan vähän enemmän nestettäkin, saa se vähän haihtua. Mutta kauankos piti keitellä?
"Keitä sitten poreillen ilman kantta, kunnes liemi on notkeaa"
Notkeaa? Varmaan siinä tarkoitetaan siirappimaista... Aika siirappista tämä on, kauankohan tämä kiehui? Olisiko 5 min? Ehkä kymmenen, ei - jotain siitä välistä varmasti. Valmista se on. Listään appelsiinin kuoret...
"Keitä valutettuja kuorisuikaleita sokeriliemessä 12-15 min"
Kuoret kiehuivat. Liemen määrä lienee suhteellisen oikea. 12 minuutin kohdalla alkoivat olla jo kankeita. Hyvältä näyttää. Liemessäkin mukavasti potkua. Näistä voi tulla aika hyviä.
"Aseta suikaleet harvaan pyyheliinan päälle valumaan. Anna niiden kuivua pinnalta, se kestää yleensä tunnin verran"
Pahaa aavistamatta nainen asettelee kuumia suikaleita pihdeillä kuivamaan. Jossain vaiheessa mieleen tulee, että aika jännä kun nämä laitetaan keittiöpyyhkeelle. Lähtevätköhän ne irti enää tunnin päästä? Kuoria on paljon, vie aikaa asetella ne irralleen toisistaan, yksitellen.
Kokeilen tuota ensimmäistä, lähteekö se irti? Ei. Voi ei. Eikä. Voi elämä.
"Ei!"
Ja sitten irrotan jokaisen kuoren niin nopeasti kuin saan. Osa on vielä kuumia ja polttavat sormia. Viimeksi laitetut ja sivullaan vain vähän kankaan päällä kosketuksissa olevat lähtevät irti. Enemmän kankaan kanssa kosketusta saaneet ovat tarttuneet kiinni niin, että ne on pakko repiä irti kankaasta. Nukkaa lähtee mukaan karamelleihin. Osa on auttamatta pilalla.
Lempeän halauksen jälkeen otan käteeni tukevan veitsen. Käyn läpi joka ainoan kuoren. Leikkaan pois tarttuneita osia, osan joudun laittamaan kokonaan pois. Kerään pienemmät palaset erikseen. Mieli on murheellinen. Niin monta joutuu heittämään pois. Voisiko näitä laittaa edes leivinpaperille, niin tarttuvaisia ovat. Ehkä piparipellille? Kuinka kukaan saa näitä irti pyyhkeestä, se ei voi olla mahdollista?
Appelsiinit jäävät pöydälle pariksi päiväksi.
Mies kysyy varovasti kolmantena päivänä, mitä kuorille on tapahtumassa. Nainen vilkaisee niihin, siemaisee aamukahviaan ja näyttää väsyneeltä: "Ne pitäisi kuorruttaa suklaalla".
Kuoret alkavat tarttua jo leipomatasoonkin. Sokeri porautuu kiinni kaikkeen. Nyt ohjetta lukee jo kriittisemmin:
"Sulata 200g suklaata ja 25g kookosrasvaa syvällä lautasella vesikattilan päällä"
Tuosta ei varmasti tule mitään. Kuulostaa tunnelmalliselta mutta voin kuvitella, miten lautasen alle tiivistyvä kuuma vesi polttaa sormet ja pyrkii suklaan sekaan.
Puurokattilaosa toimii tähän hyvin. On toiminut ennenkin. Mielessä pyörii, voisiko suikaleet vaan dipata pelkkään sulaan suklaaseen, ilman kookosrasvaa? Mutta se pitäisi temperoida, että pysyisi kiiltävänä. Lisättiinhän sitä kookosrasvaa lapsenakin karkkeihin. Kokeillaan nyt - ehkä tämä on perinteinen tapa ja vaikkei niin fiiniä tulisikaan, kenties se onnistuu paremmin.
Suklaa ja kookosrasvaseos on ohutta. Sitä tarttuu heikosti kuorien pintaan.
"Upota muutama kuorisuikale kerrallaan suklaaseen, ongi ne pois haarukalla ja nosta leivinpaperille pellinpäälle kuivumaan. Anna hyytyä täysin."
Asettelen suklaisia kuorisuikaleita teflonpellille. Kun tila loppuu laitan loput leivinpaperille ja mietin, että noinkohan nämä kuivavat. Mietin, että tässä vaiheessa projektia ei enää paljon paina, vaikka annan niille vähän aikaa. Katsotaan.
Suklaata jää paljon, annos on ylimitoitettu reilusti. Seos kuitenkin maistuu hyvälle. Miten sitä jääkin näin paljon? Tässä olisi uittanut vielä armeijan suikaleita. Lapsenahan tällaisesta tehtiin riisimuromakeisia... Niitä ei nyt ole. Kaapissa on vain Lidlin ällömakeita nougat - tyynyjä joita - luoja ties mistä syystä - joskus on tullut ostettua. Ne ovat niin makeita, ettei niitä oikein voi syödä. Syteen tai saveen, ajattelen ja kaadan paketista suklaaseen paljon muroja. Niin paljon, kuin vielä onnistun kastelemaan suklaalla. Aikakin 6 dl. Kaadan mukaan myös pienet, kuorista katkeilleet palaset. Irrottelen niitä toisistaan ja pienin vielä pienemmiksi.
Nostelen murot ja suklaata karamelleja varten tehtyyn silikonimuottiin. Vuorokauden päästä nostan edelleen hyytymättömät karamellini ulos, kuvun alle. Tunnissa ne ovat hyytyneet jo paljon.
Lapsi kulkee pellien ohi kaksi päivää ja huokaa, miten hyvältä appelsiini ja suklaa tuoksuu. Kokeilen kuoria - ne eivät kuivu. Ne eivät hyydy. Ne pitäisi nostaa kylmään.
"Joulukarkkeja tarjoillaan sinisestä kaapista"
En usko sitä enää.
Illalla pelaamme Zoolorettoa. On lauantai ja syömme lapsuuteni suklaakarkkeja. Niissä on murojen seassa mukavia chilisiä sattumia. Suklaa, appelsiini ja chili toimii yhdessä.
Ehkä nämä olisi pitänyt tehdä söpömpänä - pellille aseteltuna levynä jonka olisi voinut raidoittaa valkosuklaalla, murustaa valkosuklaaseen hieman punaista chiliä ja ilmoittaa kisaan. Pyörittelen karkkia sormissani. Vaikka se on kylmää, siitä irtoaa suklaata joka paikkaan, ihan kuten lapsena.
Ehkä, niin.
"Nelle, nämä on tosi hyviä - laita nämä sinne blogiin nimellä suklaapommit!, Jooko?" Vähän hymyilyttää. Otan neljännen, ainakin. Mietin, että minun lienee pakko ottaa tuo eläinkärry missä on flamingo. Tähän nuo nougat -tyynytkin ovat omiaan.
Kun peli on kasattu pois ja iltapalakin syöty kaadan edelleen märät, suklaiset kuoret kaikki yhdelle pienelle pellille ja nostan ne jääkaappiin. Tarvitsen pöytäni muuhun.
Tänään jääkaapissa yön levänneet appelsiininkuoret ovat kivikovia ja tiukasti kiinni pellissä ja toisissaankin. Ehkä ne pelkäävät, että heitän ne pois ja hakevat turvaa toisistaan.
Suljen talvitunnelmia - kirjan ja totean, etten taida tehdä niitä hedelmätankoja kuitenkaan. Kuorin muutaman tuoreen appelsiinin, laitan hedelmälihat blenderiin smoothieta varten ja kuoret kompostiin. Enkä tunne lainkaan pahaa omaatuntoa.
17 kommenttia:
Kiitos vinkistä _jättää_ ko kirja ostamatta.
Ajatus suklaakuorrutteisista appelsiinikuorista chilillä kuullostaa ihanalta mutta parasta etsiä selvästi joku muu kuin kirjanohje.
Vaikka namut epäonnistuivat, sait aikaan kuitenkin loistavan kirjoituksen! :D Aivan mainio!
Meilläkin tehtiin joulukarkkeja eilen. Mies totesi, että "näissä itse tehdyissä karkeissa on aina sama ongelma: eivät kovetu kunnolla, vaan jäävät tahmeiksi". Eli eivät ole aina kovin kauniita, ja niitä on hankala säilyttää... tarttuvat toisiinsa jne. Mutta onhan siinä väkertämisessä joulun tunnelmaa! Hauska tarina, kiitos.
kyllä harmittaa kun viikon projektia ei seuraa valtava onnistuminen :(. ja tuo appelsiininkuorien valkoisesta vapaaksitekeminen on ärsyttävää hommaa ja saa kädet kirvelemään.
oli kuitenkin hyvä kuulla projektista ettei ainakaan itse mene soheltamaan samaa.
tunnelmapalasi olivat joka tapauksessa ihania!
Hanna: en enää ihmettele miksi se oli alelaarissa kesällä. Sitä ei tosiaan kannata hankkia.
Pinea: En olisi voinut kirjoittaa sitä mitenkään muuten. Se vaan kiusasi vielä niin paljon.
Kirsikka: Tunnelman takiahan niitä tulee tehtyä. Ja siksi, että joskus onnistuu. :)
Merituuli: no niin harmittaa. Nuo appelsiinin kuoret sinällään tulivat ihan hyviä, mutta löysin jo toisen, luotettavammasta lähteestä peräisin olevan kuorien karamellisointiohjeen johon ei kulu montaa päivää. Ehkä koekilen sitä, kun saan itseni tästä kerättyä :)
Kaikki: ... ja kiitos:)
Ihana "trilleri" taas. Kiitän kyllä sitä riivatun kirjaa, että sen ansioista saimme taas sekä maku- että nauruhermoja kutkuttavaa luettavaa :)
Okriina, haluatko opuksen lahjaksi? Voisit saada ;)
Voin vain kuvitella miten sinua on harmittanut, kun kaiken tuon nykertämisen jälkeen lopputulos on kaikkea muuta kuin toivottu. Huipputarinan sait kyllä siitä aikaiseksi!
Oletko muuten tutustunut noihin Bergenströmien opuksiin? Toimiiko niistä mikään? Mä jo pyytelin joulupukilta uutta "Makuja ja tuoksuja pähkinäpuun alla", mut nyt mietityttää pitäiskö toive vielä peruuttaa...
Rva Patalintu: En tunne muita heidän kirjojaan. Mutta tämän kokemuksen valossa kävisin kyllä kurkkimassa kirjaa jo etukäteen kirjakaupassa. Etsisin muutaman tutunoloisen reseptin ja lukisin ne kriittisesti läpi.
Tuosta talvitunnelmia - kirjasta jää kyllä vähän sellainen olo, että resepteissä saattaa olla jotain niksejä joita ei ole mainittu tekstissä. Mutta kannattanee katsoa ja hakea netistä vielä arvosteluja siitä kyseisestä opuksesta, jota olet toivonut... Olisin iloinen, jos tämä on yksittäistapaus.
Voi harmistus! Kuitenkin kirjoitus oli nautittava, siitä kiitos. Minäkin inhoan tuollaisia ohjeita, jotka eivät syystä tai toisesta toimi - minä ainakin tunnen itseni jotenkin hömelöksi, että "enkö nyt tuotakaan saanut onnistumaan!"
Minulle kävi vähän vastaavanlaisesti, kun etsin netistä crema catalanan ohjetta, ja löysinkin sen ihan kuulusta ruokablogista ;) Vaan sillä ohjeella ei tullut lasta eikä kastiketta, tulipahan jotain löllöä, jonka päältä paahdettu sokeri syötiin pois ja sitten kaadettiin löllöt lierut viemäriin. Mietin vieläkin, että oliko ongelma munissa, uunissa, vaiko peräti kokissa, kun tulos oli pyöreä nolla :(
Mukavaa joulun odotusta joka tapauksessa!
Tätäpä oli mukava lukea, noiden namujen tekoprosessin kuvaus oli kyllä niin hauskasti kirjoitettu! Harmi tietenkin,kun tuollaisen pitkän prosessin jälkeen ei tule haluttua lopputulosta,mutta ihanat kuvat ja kaikki muu:-)
Kyllä tuota mun katsomaa näköjään ainakin Hesarissa ja Aamulehdessä kehuttiin. Pitää silti käydä vielä uudelleen kaupassa selailemassa kriittisellä silmällä ilman alkuihastusta. Sen verran alkoi epäilyttämään näiden sun kokemusten jälkeen...
Rva Patalintu: juuri tuossa tänään asiaa pohdin ja mietin, että voihan se vaan olla huonon käännöksenkin syytä. Välillä reseptit kärsivät käännöksessä kriittisellä tavalla... :)
Meillä tykätään venäläisestä(kin) keittiöstä. Ostamamme venäläinen keittokirja on siinä mielessä ihan ok, että reseptit ovat hyviä. JOS vain tajuaa käyttää omaa järkeään. Juuri kurjan käännöksen syyksi olemme ko. kirjan ongelmat laittaneet. Välillä on esimerkiksi aika erikoisia määriä raaka-aineita resepteissä... Siis olen samaa mieltä käännöksistä:).
aika suklaa seikkailu tämäkin!
ittekin tein tollasia kuoria mutta yksikään ohje ei kelvannut niin keksin päästäni oman yhdistelemällä monia, ne vaan vähän paloi pohjaan kun kuoria piti pari tuntia keittää liemessä ja söin kaikki kuoret ennen kun sain niihin suklaat päälle.
Aivan ihana tarina! :-)
Kirsikka: joo, noita on välillä. Mutta sit kun vaan tekee kauhean kiireen keskellä eikä pysähdy miettimään ennen kuin ne appelsiinit on siinä keittiöliinalla niin kyllä se harmittaa... Ja joo, syyttää itseään kiten Inez tuossa aiemmin sanoikin.
Inez: :) Näitä käy välillä. Eipä niille mitän voi, mutta kyllä, ne harmittaa.
Aleksi: vaikutat nin rennolta hemmolta, etten oikein osaa kuvitella sinun paljon harmistuneen, koskapa karkit katosivat ;) Joskus kyllä toivoisin että osaisin vaan kohauttaa olkaa ja olla harmistumatta kun jotain menee pieleen :)
Yaelian ja kissaemo: kiitos. Jotain hyvää edes tästäkin... :)
Lähetä kommentti