tiistai 29. syyskuuta 2009
Pappardellea ja punajuurta sitruunaisella kermakastikkeella sekä ahvenfile ja salviavoita
Pasta on helppoa ja tukevaa ruokaa remontin uuvuttamille. Ahvenet olivat täysin jumalaisia salviavoin kanssa. Mimmu kiinnostui heti, miten salviavoita tehdään. Salvian lehdet tulevat ihan rapeiksi kuumassa voissa. Kannattaa kokeilla, jos ei ole koskaan salvian kanssa touhunnut - välitön rakastuminen ko. yrttiin on ihan taattu ja tässä salviavoita voi maistaa ensin, ennenkuin kaataa sitä ruokansa päälle.
Pappardellet olivat hyviä - joo sorruin taas pirkan parhaisiin.. Voisi kuvitella, että saan jotain mainosprovikkaa sieltä. Tunnustettakoon nyt kuitenkin, että ei - ihan itse nämäkin ostin ja silti kannatti. Aika harvasta paikasta muuten saa pappardelleja ylipäätään. Se on sääli, koskapa ovat niin ihanan leveitä ja runsaan oloisia. Juuri semmoista comfort foodia.
Keitin punajuuret valmiiksi jo kotona, ettei tarvitse talkoohässäkän keskellä sitten muuta kuin kuoria ja käyttää. Punajuuret muuten kannattaa ehdottomasti keittää kuorineen melko vähässä vedessä - niin maku pysyy parhaiten mukana! Mutta varo polttamasta niitä pohjaan, koska keittelyaika on lähemmäs tunnin ja siinä ajassa vesi voi hävitä yllättäen kattilasta. Nimim. kokemusta... Siivutin jäähtyneet ja kuoritut punajuuret pastan sekaan juustohöylällä, kun halusin niistä pappardellen tyyppisiä, leveitä siivuja.
Pastalle halusin kermakastiketta ja lisäsimme ystäväni M:n kanssa kermaan sitruunan kuorta mauksi. Tämä oli hyvä veto, sitruuna raikasti punajuurta ja täydensi kalaa. Oikein nappi-idea minusta. Pastaa oli valtava kattilallinen, mutta hyvin se upposi nälkäisiin remontoijiin! Yhdelle olisi vielä riittänyt, joten oikeasti pasta riittää varmaan 9:lle.
Tätä teen toistekin, ihan varmasti - punajuuretkin ovat aivan ihania näin syksyllä.
Pappardellea ja punajuurta sekä salviavoilla silattuja ahvenfileitä (n. 9:lle)
3 suurta, keitettyä punajuurta
1 kg pappardellea
0,5-0.6 l kermaa tai ruokacremeä
1/2-1 sitruunan kuori
suolaa
pippuria
öljyä
voita
(valkosipulia)
lisäksi
n. 1 ahvenfile per nenu (muutama yli)
ruisjauhoa
nippu salviaa
100g voita
parmesanraastetta
Laita valtavaan kattilaan paljon vettä ja anna sen kiehua. Sillä välin jauhota ahvenfileet ruisjauho-mustapippuriseoksessa ja hae ulkoa nippu salviaa. Raasta parmesan, kuori punajuuret ja siivuta n. 3 tai 4 suurehkoa punajuurta siivuiksi toiseen astiaan.
Lisää kiehuvaan veteen suolaa ja pastat. Ohjeessa käskettiin keittää 10-12 min joten keitin 8. Sillä aikaa kun pasta kiehuu, paistetaan ahvenet ja sulatetaan kastikeastian pohjalla nokare voita, kaadetaan siihen kerma ja raastetaan sitruuna. Maustetaan suolalla ja pippurilla.
Paista ahvenfileet kauniin värisiksi kuumalla pannulla tilkassa öljyä ja nokareessa voita. Laita kalat lämmitettyyn kippoon odottamaan.
Kun kalat ovat valmiit, pastankin pitäisi jo olla. Jos pasta on valmis ennen kaloja, kaada pastoista vesi pois ja lisää öljyä, etteivät pastat tartu toisiinsa. Minulle kävi näin - ennenkuin ehdin salviavoin kanssa valmiiksi pastat valmistuivat. Sitten vaan öljyä pastaan.
Salviavoi valmistuu laittamalla pannulle iso klimppi voita, n. 100g. Anna voi n sulaa ja kun se kiehuu, lisää salvia. Kun voi melkein alkaa ruskettua, sammuta tuli - salviavoi on valmista.
Kaada kermakastike pastan sekaan ja sekoita. Lisää punajuurisiivut ja sekoita taas. Jos teet annoksia lautasille tarkista suola, nosta pastaa lautaselle ja pastan päälle yksi ahvenfile. Kaada ahvenfileen päälle salviavoita ja ripottele parmesania.
Jos tarjoat pastan ja kalat eri astioista, kaada salviavoi kalojen päälle ja lisää kaloille lusikka, jolla jokainen voi kaapia pastansa päälle aromaattista voita.
Ihan järkyttävän hyvää.
Kätevä vinkki kalafileiden pakastukseen
V:n isä on aikamoinen keittiövelho. Aina, kun kokkailemme jotain yhdessä, opin häneltä niksin jos toisenkin. Tämänkertainen niksi tulee siis V:n isältä - aika yksinkertainen, ehkäpä muille jo tuttukin, mutta älyttömän toimiva. ... Ja minussa ihastusta herättänyt idea.
V:n isä oli ostanut paikalliselta kalastajalta ison kasan ahvenfileitä kesän alkupuolella. Tämän valtavan filemäärän hän oli sitten pakannut voipaperin avulla kuuden kappaleen "nyytteihin", pussittanut kaksi nyyttiä yhteen minigrippiin ja sieltähän niitä sitten on näppärä sulatella 6 kpl erissä aina kun tarvitsee.
Homma sujuu siis siten, että leikataan ensin voipaperi kahtia, kahdeksi pitkäksi suikaleeksi. Jokainen file laitetaan erikseen voipaperin väliin, sitten voipaperi kietaistaan kalan yli ja seuraava tulee vuorotellen pinon päälle ja alle. Sekava selitys, ks. kuva yllä. Näin jokainen file erottuu toisestaan voipaperin väliin. Näin niitä on helppo ottaa sulamaan tarvitsemansa määrä ja fileet sulavat kauniisti irti toisistaan. Parasta tietysti on, että fileet pysyvät priimakunnossa. Makuakaan ei tartu fileisiin tai fileistä muihin ruokiin, kun voipaperi suojaa.
Tässäpä päivän niksi-vinkkelöinen ja kiitokset vaan keittiökonkarille tästäkin. Ahvenet on nyt muuten syöty loppuun, talkooväki nautti niitä pastan kanssa. Mutta siitä lisää myöhemmin.
Tunnisteet:
sekalaisia vinkkejä
maanantai 28. syyskuuta 2009
Sitruunakanaa ja ricotta-rucolalasagnea
Kun raahaa kahdeksan hengen rempparyhmän mökille perjantaina, töiden jälkeen on Tosi Hyvä Idea (tm), että osa ruuista on valmiina. Niinpä sitten mietin, että on tullut aika kokeilla Piemonte -blogissa aikoinaan julkaistua Savoian kana - reseptiä. Eikös kuninkaallinen kana ole oikein sopivaa tarjottavaa maa(laus)orjiksi suostuneille ystävillesi? Täytyy sitä nyt edes vähän ruualla helliä raskaan työn raatajiksi suostuneita. Lisäksi resepti näytti niin hyvälle, että uskalsin lähteä kokeilemaan sitä isommallekin annokselle. Ei mikään, mihin tulee sitruunaa, sardellia, salviaa ja litra oliiviöljyä voi olla pahaa.
Keittiöurakkaa tietysti helpotti, että Mimmu hyökkäsi apuun keittiökatastrofinsa keskeltä.
Keittiöavusta kiitollisena varustin Mimmun pienillä pussukoilla uusia keittiöhaasteita kohtaamaan. Kuulemma erityisesti mausteiden pois heittäminen oli kirvellyt, joten siitä aloitettiin. Onni on talouskeittiökokoiset maustepurkit ;) Mutta takaisin kanoihin.
Reseptissä oli mielenkiintoista, miten kana ensin kypsennetään ja sitten marinoidaan. Ruoka tarjotaan siis seuraavana päivänä ja kylmänä. Koska kylmät kanat kylmässä mökissä perjantai-iltana eivät kuulosta kovin houkuttelevalle - niinpä päätin säveltää kanoille lisäkkeeksi jotain lämmintä. Kriteerinä oli, että, se valmistuu uunissa suht helposti ja olisi maultaan riittävän pehmeää sitruunaisten kanojen kanssa. Uunin ajaminen muuten lämmittää myös mökkiä kilpaa takkatulen kanssa.
Lopputulos oli tasapainoinen. Ricottalasagnesta tuli tosi hyvää, vaikka se onkin selvästi lisäke; se sopisi hyvin myös kalalle tai siitä voisi tehdä ruokaisamman lisäämällä paistettuja tatteja täytteeseen runsain mitoin. Mökillä ei vaan ole (sadevesitynnyritä päätellen) satanut kahteen vikkoon yhtään, joten tatteja ei löytynyt kuin yksi onneton. Vähän on toinen meno tattien suhteen kun vaika viime syksynä, kun söimme niitä ihan ratketaksemme.
Kanakin oli hyvää - se oli sitruunaista, vaikka luulen tosin, että vähän kiirehdimme sitruunamehun kanssa torstaina. Puolenyön aikaan kun kanat oli paistettu, piti muka jo päästä nukkumaan. Emme siis oikein malttaneet odottaa, että liemi jäähtyisi tarpeeksi. Lisäsimme sitruunan mehun kun öljy oli vielä selvästi lämmintä, muttei kuumaa. Se saattoi olla virhe, koska sitruunan mehun raikkaus häviää kuumassa ja minusta liemi ei tuoksunut tarpeeksi sitruunalle. Niinpä radikaalisti raastoin yhden sitruunan kuorenkin mukaan, vaikkei alkuperäinen resepti niin käskenyt. Sitten menimme unille.
Pe aamuna nuuhkin uteliaana kanoja; ihan ok, mutta sitruuna.. hmm... Otin sen kuorettoman sitruunan ja lisäsin vielä yhden sitruunan mehun. Oliiviöljynä käytimme Euroshopper - oliiviöljyä, joka on yksi niitä harvoja epä-extravirgineitä, joita suomesta edes saa. Jotenkin unohdin, että ohjeessa piti käyttää extra virginiä, kun aina itse paistamiseen käytän tavallista oliiviöljyä. Extra virgin kun palaa niin helposti.
Lopputulos kanoissa oli raikkaan sitruunainen. Tykkäsin kyllä ja muutkin aikuiset osoittivat mietymystään. A hieman hyljeksi kylmiä kananpaloja. Selvästi ongelma ei ollut maku vaan kylmä kana, joka ei oikein sopinut A:n pirtaan. :)
Ihan mukava resepti. Jäin kuitenkin miettimään että: olisiko maku ollut vielä raikkaampi, jos en olisi hosunut sitruunan kanssa, olisiko Extra virgin öljy tuonut vielä herkempää makua soosiin ja paistoinko kanaa liian pitkään? Halusin kanoihin kaunista väriä ja vaikka paistoin kanoja pienissä erissä runsaassa öljyssä, niitä piti paistaa aika kauan ennenkuin ottivat väriä. Ihan hyviä olivat, mutta siinä rajalla, oliko paistettu liikaa vai ei. Pitää kokeilla joskus vielä, saanko paloista mehukkaampia kun kello on vähän vähemmän ;)
Laitan tähän määrät omasta talkoojoukkuekokkauksesta, jos jos jollakulla sattuisi olemaan vastaava rytmiryhmä tulossa ruualle. Kanaa jäi yli jonkin verran, lasagne meni pienträ kikkaretta lukuun ottamatta kaikki 7 aikuisen ja 1 lapsen kokoonpanolle.
Savoian kanaa (eli sitruunakanaa) (n. 9-10:lle)
1,5 kg kanan rintafileitä
vehnäjauhoja leivitykseen
1 l oliiviöljyä
300g sardellifileitä
3 sitruunan mehu
(+ 1 sitruunan kuori ja mehu)
kunnon nippu salviaa
2 rkl roseepippuria
4-5 valkosipulinkynttä
voita paistamiseen
Leikkasin fileet paksuhkoiksi suikaleiksi. Pyörittelin filesuikaleet jauhoissa. Kuumensin pannun kuumaksi ja lisäsin sille kunnon lorauksen oliiviöljyä. Paistoin kanat pienessä erissä suureen kulhoon. Paistoin, kunnes kanat saivat kaunista väriä pintaansa, mutta vähempikin olisi ehkä voinut riittää.
Sitten sulattelin sardellifileet pannulla omassa öljyssään, lisäsin sekaan valkosipulin, roseepippurin ja valkosipulin kynnet. Sitten lisäsin salvian ja oliiviöljyn. kuumensin seoksen.
Kaadoin kastikkeen kanoille, annoin jäähtyä, mutten varmaan tarpeeksi. Puristin sitruunoista mehun ja hulautn sekaan. Epäilin, että sitruunaa ei ole tarpeeksi ja raastin sekaan sitruunan kuoren. Jätin viileään maustumaan yön yli.
Aamulla päättelin, että voisin vielä puristaa yhden sitruunan mehun sekaan. Näin tapahtui. Hiipotin kanat mökille, nostelin reikäkauhalla liemestään ja koristelin salvialla. Mökillä tein sitten lasagnen uuniin. Lasagnen salaisuus on pehmeänmakuinen ricotta, jota juustoinen valkokastike tekee melkein kermaiseksi. Lisäksi tarvitaan paljon rucolaa. Käytin ryytimaassa kasvavaa villiintynyttä ja vahvaa rucolaa, joten sitä kaupan rucolaa voi laittaa kyllä vieläkin enemmän. Pinajnsiemenet tuovat tatin lisäksi mukavaa makua vaaleaan lasagneen. Olisipa tatteja ollut vaan muutama enemmän, vaikka neljä. Mutta, tällä mentiin.
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Ricottalasagne ( 8:lle)
3 prk ricottaa
1 l maitoa
50g voita
n. 3 rkl vehnäjauhoja
2 dl parmesanraastetta
n. 3-4 dl edam- tai emmentalraastetta (juustonkannikoista)
2 dl rucolasilppua
n. puoli pakettia eli n. 250g lasagnelevyjä
1/2 sipulia silppuna
1 tatti (saa laittaa enemmän jos on, mulla ei ollut)
2-3 rkl pinjansiemeniä
suolaa
mustaa pippuria
Valmista vaalea kastike sulattamalla voita kattilan pohjalla ja lisää jauho. Laitoin jauhoa aika vähän, että lasagnelevyille riittäisi tarpeeksi nestettä. Jos minulla olisi ollut muskottia, olisin lisännyt sitä soosiin. Ei olllut. Lisäsin vain mustaa pippuria.
Lisää maito hieman turvonneisiin jauhoihin sekoittaen vispilällä koko ajan, ettei kastike paakkuunnu. Sitten hauduttele soosia kunnes se vähän sakenee ja saat toisen täytteen tehtyä.
Kuullota sipuli ja sieni pannulla. Paahda pinjansiemenet ja raasta parmesan. Sekoita parmesan, ricotta, sieni-sipuliseos, rucola ja mustapippuri keskenään.
Raasta juustoa ja laita kuumaan kastikkeeseen n. 1,5 dl juustoraastetta. Sekoittele ja kuumenna, kunnes juusto sulaa. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.
Kokoa lasagne latomalla vuokaan ensin valkokastiketta, sitten lasagnelevyjä ja ricottatäytettä. Sain tästä itse aikaan 4 levyn kerroksia nelisen kappaletta. Päällimmäisen kerroksen päälle laitoin vain valkokastiketta ja loput juustoraasteesta.
Paista lasagnea 200 asteessa n. 25 min.
Tarjoa lasagne kylmien sitruunakanojen kanssa tai kehitä sille muu lisäke. Kala kävisi loistavasti, mutta vaikka täytetty tomaatti tai vaikka possunfilee kävisi hyvin pääruuasta. Tatteja lisäämällä itse lasagnesta tulisi pääruoka ;)
Kiitos vaan Piemonten keittiölle kuninkaallisesta kanaohjeesta. Se oli hyvää ja virkistävän erilaista. Ja vaikka A ei sitä arvostanutkaan, lapsi saatiin ruokittua lasagnella... :)
Niin ja jälkkäriksi tein niitä viime viikonloppunakin toimiviksi havaittuja uuniomppuja, joita tarjosin sitten lauantaina aamupalallakin.
lauantai 26. syyskuuta 2009
Munakasbuffet - eli monia mielitekoja aamutuimaan
Kun jääkaapissa on jämiä ja vierailla kaikilla omat mieltymyksensä, yksi useimmille kelpaava ratkaisu aamupalaongelmaan on munakasbuffetti. Sellaisen pysäsin kasaan rapujuhlaviikonloppuna ja suunnittelin vähän huomennakin kasaavani kokoon jotain vastaavaa. Tällä kertaa meillä on jo kertaalleen sairastelujen vuoksi siirretyt maalaustalkoot, joten paikalla on taas useampia suita. Niinpä tällä kertaa lyhyestä virsi kaunis; kohta sinkoan keittiöön tekemään munavoita karjalanpiirakoille, halkomaan rusinabagelia, keittämään teetä & kahvia ja lämmittelemään eiliset uuniomput jogurttia varten. Sitten pensselit jakoon!
Mutta sitä ennen vielä pari vinkkiä munakasbuffettiin: Blinipannut toimivat annosmunakkaiden tekoon loistavasti. Meillä on kolme kaasuliekkiä mökillä, joten kolmea pannua voi ajaa yhtä aikaa. Näin isommankin porukan munakkaat valmistuvat kohtuullisen nopeasti. Munakastaikinaa blinipannuihin menee suurin piirtein sillä kaavalla, että laskette 1,5-2 munaa per pää. Tässä ohje siis n. 8 hengen munakastaikinaan.
Vieraiden kestityksestä jää yleensä jääkaappiin kaikenlaisia jämiä, joista syntyy buffetin makupaletti. Siitä jokainen voi sitten arpoa mitä haluaa omaan munakkaseensa. Tosi hauskoja yhdistelmiä tuli kun porukka speksasi munakastaan, vai mitäs sanotte serrano, rucola, feta, sipuli - munakkaasta tai kantarelli, basilika, sipuli - luomuksesta. Vähän vieraista riippuen kannattaa yllyttää valitsemaan myös niitä yrttejä sekaan. :) Ja sitten vaan om-nom-nom.
Vaikka munakasbuffet on lopulta hyvin yksinkertainen ja käytännöllinen heittää kasaan, paikkasi keittiöjumalattarena on taattu! ;)
Munakastaikina (n.8:lle)
15 munaa
2 dl kermaa
cayannepippuria
suolaa
mustapippuria
öljyä ja voita
blinipannuja
täytteitä esim:
- sieniä
- juustoja (fetaa, mozzarellaa, homejuustoa...)
- yrttejä
- serranoa, procuttoa, pancettaa, makkaraa...
- risoton loppu
- grillattuja vihanneksia
- tomaattia
- sipulia
- kaikki mikä on menossa pilalle
Sekoita munakasaineet kulhossa ja riko munien rakenne puuhaarukalla.
Laita kuumaan pannuun nokare voita ja loraus oliiviöljyä. Lisää voihin valitut herkut ja pyöräytä niitä pari kertaa öljyssä. Kaada päälle kauhallinen munakastaikinaa, tee pari kahdeksikkoa munakkaassa lastalla ja jätä kypsymään. Tee muut munakkaat kypsymään samoin.
Kun munakas alkaa hyytyä, ota lautanen ja kumoa munakas lautaselle. Liu-uta munakas takaisin pannulle ja paista vielä puolisen minuuttia munakasta toiselta puolelta. Sitten kailota kovaan ääneen uhrin nimeä ja tarjoile munakas.
Varmista, että pöydässä on suolaa ja pippuria.
Tunnisteet:
aamupala,
kasvisruoka,
low carb,
munat,
sekalaisia vinkkejä
perjantai 25. syyskuuta 2009
Lampaan paahtopaistia "yrttirubilla" eli pintaan hierottavalla mausteseoksella.
Lammasta! Pitkästä aikaa ja - vielä paahtopaistia, ketosuosikkiamme. Koska en ollut tällä kertaa muistanut marinoida lammasta etukäteen, ajattelin että teen ryytimaan yrteistä mausteseoksen, jonka hieron lampaan pintaan. Teimme kesällä ribseihin hierottavaa mausteseosta, jonka idea on, että hierottaessa mausteet lihaan, lihan pinta rikkoutuu ja liha maustuu paremmin.
Mausteseoksiin lisätään suolaa ja mausteiden annetaan olla lihan pinnassa sen aikaa, kunnes liha vähän muuttuu kosteaksi. Sitten grilliin. Tästä tuli ihan hyvää, mutta en tiedä oliko se tekniikan ansiota missään määrin. Tuolla viimeaikoina itseäni kovasti kiinnostaneessa molekyyligastronomiaa - blogissa oli juuri testettu pihvinpaistomyyttejä (juttu kannattaa kyllä lukea) ja asian arvioimiseksi järjestetyssä sokkotestissä todettiin, että ainakaan pihvien osalta lihaa ei kannata suolata ennen paistamista. Minusta kuitenkin paahtopaistista tuli varsin mehukasta - mutta se onkin paksumpi, eikä siihen grillissä tavoiteltu rapeaa pintaa. Kuivaminen tietysti suolan ansiosta varmaan tapahtuu.
Teimme tämän kaasugrillissä, että yrttirubin hennot maut eivät jyrääntyisi täysin. Tuon suolatestin tuloksen seurauksena taidan kuitenkin ensi kerralla pysytellä marinoinnissa ja laittaa nämä makuaineet öljyn kanssa sekaisin ja antaa lampaiden maustua seoksessa vähintään muutaman tunnin - tai seuraavaan päivään, ilman suolaa.
V osaa paistaa lampaan grillissä juuri oikeanlaiseksi. En minä oikein tiedä mitä neuvoja siihen antaisi. Grillissä valmista tulee melkein puolet nopeammin kuin pannulla + uunissa. Pannu-uunikäsittelyssä annamme yleensä lampaalle värin pannussa ja kypsennys tapahtuu uunissa - n. 20 min n. 165-170 asteessa. Grillissä pyöritellen näillä meni ehkä kokonaisuutena 12-15 min.
Kantarellilisäkkeestä tuli lopulta tosi hyvää. Kaipasin kantarelleihin jotain enemmän tai lisää, kuin vain voissa pyörittely. Tässä vaiheessa syksyä niitä kantarelleja nyt on kumminkin tullut syötyä muutamaan otteeseen, kun niitä on vaan löytynyt ja löytynyt :) Ihanaa että on, mutta kaikkeen leipääntyy. Niinpä selailin ensin viime vuonna jostain alesta ostamaani sienikeittokirjaa Hulluna sieniin (WSOY) löytääkseni sieltä inspiraatiota. Vaikka paljon hauskannäköisiä sieniruokia olikin listattuna, päädyin lopulta soveltamaan ihan itsenäisesti.
Onnistunutta lopputulosta edelsi tällä kertaa yksi iteraatio. Olin juuri saanut testattavakseni Rajamäen hunajaväkiviinaetikkaa (en siis ostanut sitä itse) ja tuumasin, että etikka ja pieni makeus voisi soveltua kantarelleihin. Niinpä sulattelin sardellifileen pannulla, lisäsin siihen silputun sipulin ja n. 1/2 sellerin vartta. Sitten lisäsin vähän viinietikkaa. Maistoin ja totesin että ei. Kuten jo taisin aikaisemin todeta, hunajaisuus oli niin aromaattinen ja vahva, että en jotenkin osannut kuvitella sieniä, lammasta, smetanaa ja tätä yhteen. En, vaikka se ideana tuntui ihan hyvältä makuyhdistelmältä. "Joskus näin", tuumasin ja siirsin sipulit mörkökippoon odottamaan muita käyttökohteita (koska ei se pahaa ollut, vain ihan erilaista kuin kuvittelin).
Sitten otin uuden sipulin käteeni ja aloitin alusta. Toisella kierroksella lorautin vaan sekaan epämääräisen hulauksen valkoviiniä lasistani. Sen verran vaan, että öljyisyys maussa menee rikki.
Lampaalle hunajaetikan ja tryffeliöljyn yhdistelmä toimi minusta hyvin. Väkiviinaetikka on kyllä maultaan paljon järeämpi pari hunajalle kuin esimerkiksi "sivistyneempi" viinietikka. Tryffeliöljyssä on tarpeeksi vastusta etikalle. Tuote on sinänsä ihan näppärä etenkin näin syksyllä mökillä kun juokseva hunaja tahtoo hyytyä kylmän ajan kynnyksellä. Mutta aika näyttää ostanko itse uuden pullon, kun tuo etikka loppuu. Useimpiin ruokiin kuitenkin haluan pehmeämmän etikan maun. Olen ostanut jo monta pulloa rajamäen vaaleaa balsamicoa, josta pidän kovasti. Mutta tässä nyt ensikosketukseni tähän uuteen tulokkaaseen. Reseptissä tuotteen voi korvata sekoittamalla hunajaa ja etikkaa keskenään, arviolta ehkä suhteessa 2/5 hunajaa ja 3/5 etikkaa.
Tein ruuan lisäkkeeksi myös grillattua fenkolia+ mozzarellaa, koska minulla oli vanhaksi menevää mozzarellaa. Mutta: kantarellin ja lampaan kansa olisi mennyt paremmin vaikka nauhapasta tai grillattu kesäkurpitsa. Fenkoli on hyvää, mutta riiteli kantarellin kanssa.
Koska V oli ollut kipeänä koko viikon, halusin piristää miestä ja törsäsin uutuuspunkkuun. Kyseessä oli Leyda Talhuén Vineyard Carmenère . Tykkäsin viinistä kovasti. Se oli pehmeä, vahva ja tuki hyvin lampaan ja sienten makua. Vaikka pullo on vähän arvokkaampi, varmaan tulee ostettua sitä toistekin yrttisen lampaan pariksi. Ai niin, pitääkin kehaista että Dancing Bull Zinfandelista jäi eilen mukaan 2005 - vuosikertaa oleva pullo. Ostin sen, kun Mimmu pölähti tänne vähän lohduteltavaksi ja ajattelin hemmotella siskoa Racletella. Mimmu ei niin hurjan vahvoista ja tanniinisista viineistä perusta, joten ajattelin että muistaakseni tuo zinfandel on ihan ok. Yllätys oli kuitenkin varsin positiivinen. Viini oli parantunut kovasti tuosta 2002 - vuodesta, joka oli minusta kuitenkin turhan mitäänsanomaton ja pliisu. Myös V ja Mimmu olivat positiivisesti yllättyneitä. Tuota 2005:sta voin kyllä suositella niille, jotka pitävät vahvoista, pehmeistä ja pyöreistä viineistä. Tuossa uudessa vuosikerrassa on kumminkin vähän voimaakin.
Lammas yrttirubilla (n. 4:lle)
4 lampaan paahtopaistia
n. 6 oksaa timjamia
pari oksaa rosmariinia
nippu rucolaa
1 tl vaaleanpunaista vuorisuolaa
mustaa pippuria
1,5-2 tl hunaja-väkiviinaetikkaa
1/4 tl valkoista tryffeliöljyä
Kantarellilisäke (tai kastike esim. pastalle, n. 2:lle)
2-3 dl kantarelleja
1 sipuli
1 anjovisfile
6-8 lehteä rucolaa
loraus (n. 0.5 dl) valkoviiniä
nokare (n. 20g) voita
n. 150g smetanaa
mustaa pippuria
hippunen suolaa
Aloita lampaasta. Ota lammas lämpiämään huoneen lämpöön. Pilko yrtit ja valkosipuli ja sekoita ne morttelissa (tuo kuvan mortteli on muuten huono, vaikka onkin söpö). Laita lampaat kulhoon, kaada mausteseos päälle ja lisää etikka ja tryffeliöljy. Hiero mausteet lampaisiin ja jätä asettumaan n. 20 min.
Nakita mies grillille ja grillatkaa lampaita ensin suoralla tulella värin saamiseksi ja sitten vähän sivummalla, jotta kypsyvät mutteivät pala. Koko hommaan meillä meni tosiaan se 12-15 min.
Voit tarjota lisäkkeen sellaisenaan tai kaataa vaikka nauhapastan sekaan. Pastan sekaan laitettaessa kannattaa varata myös vähän kermaa, jota voi lorauttaa lisäksi pastan sekaan jos se jää liian kuivaksi.
Lisäke syntyy ensin sulattamalla sardellifile öljyssä, sitten lisäämällä sipuli ja selleri. Seosta kuullotetaan hetki ja lisätään loraus valkoviiniä. Kantarellit ja voin lisäsin vasta, kun viini oli hieman haihtunut. Paistoin kantarelleja pannulla imeyttääkseni niihin vähän makuja ja lisäsin smetanan. Lopuksi mausta pippurilla, tarkista suola ja silppua sekaan rucola.
Valmis.
Tunnisteet:
lammas,
lisäke,
low carb,
pääruoka,
ruoka ja viini
keskiviikko 23. syyskuuta 2009
Uuniomenaa kaurakekseillä tuunattuna
Oikeastaan lapsuuden suosikkiruuan valitseminen syyskuun ruokahaasteeseen olikin hankalaa, koska mieleen tulvi niin monta hauskaa ja erikoista reseptiä, joita kotona ja mummolassa saimme maistella. Ikimuistoisina mieleen ovat jääneet esimerkiksi mummon läskisoosi, jossa lihat paistettiin aivan rapeiksi ja läpikuultaviksi, mummon lehmänmaidosta itse tekemä viili, riisi-raparperi-rusinakiisseli, appelsiiniriisi ja lukuisat muut, varmasti monelle muullekin tutut äidin keittiön suosikit.
Jännittävämmässä sarjassa sitten painivat appelsiinikyljykset, pohjalaisille tuttu perunakropsu (josta mimmu aikoi tehdä haastepostauksemme, ennen Suurta Öttömönkiäiskatastrofia (tm)). Eikä vähäisimpänä oma suosikkiruokani raparperiklimppisoppa, joka, kyllä, kuulostaa vähintäänkin epäilyttävältä ;) En oikeastaan tiedä, miltä se minusta nyt maistuisi, mutta lapsena pidin siitä hurjasti. Mummo keitti muutamilla mansikoilla maustetun raparperikiisselin, johon lisättiin perunalla pehmennettyjä jauhoklimppejä ennen suurustamista. Muistan, miten pyysin toistuvasti mummoa tekemään tuota herkkua loputtomasti pidentyneillä mummolavisiiteilläni. Mummokin taisi jossain vaiheessa kyllästyä kun ehdotti, että jospa söisimme välillä jotain muutakin ;)
Ehkä tunnelmallisin muisto kuitenkin liittyy vaariimme, jota Mimmu ei valitettavasti koskaan ehtinyt tapaamaan. Vaarilla oli tapana viedä yksi mummon leipoma limppu viljalaariin ja haudata leipä viljaan muutamaksi viikoksi-kuukaudeksi. Kuiva vilja kuivatti limpun, jota me sitten kävimme yhdessä vaarin kanssa viljan seasta etsimässä. Vaari hymyili salaperäisesti kun työnsi kätensä viljaan. Valo siivilöityi vilja-aitan lautaseinien raosta; "täällä jossain sen pitäisi olla..." Ja vaari tiesi tarkalleen, mihin limpun oli piilottanut. Se tuntui uskomattomalta.
Tuvassa vaari vuoli puukolla leivästä aivan pitsinohuita siivuja joista näkyi täydellisesti läpi. Kello nakutti kuuluvasti kahviaikaan kun tuijotin vaarin puuhaa lattialla istuen. Siivuille sipaistiin reilusti mummon kirnuamaa voita. Istuin vaarin jaloissa ja odotin, kun vaari hitaasti vuoli leivästä minulle noita pitsisiä siivuja ja levitti niille voita. Mielellään hän niitä tyttärentyttärelle tarjoili - ja minä söin. Herkku oli sitkeänmakeaa. Kotona kirnuttu voi maistui raikkaalle ja tuoreelle. Pienet merisuolasta tulleet suolahippuset tunsi suussaan, kun sellainen kohdalle sattui. Olisin voinut syödä noita pitisisiä leipiä loputtoman monta. Maailma oli täynnä metsämansikoita, ketoneilikoita, matonkuteita ja niistä irrotettuja nappeja, saunavihtoja ja kissanpentuja. Mummolassa ei lapselle ollut syksyä. Oli kesä, ikuisesti ja aina.
Kotonani oli kuusi omenapuuta siihen aikaan kun olin lapsi. Syksyisin omenoita tuli aina enemmän, kuin oikeastaan ehdimme syödä. Niitä grillattiin, hillottiin ja niistä keitettiin mehua.Lisäksi kutsuttiin vielä naapureita omenavarkaisiin - ihan luvan kanssa.
Vaikka keväinen halla onkin monin paikoin vienyt omenat, joitain silti tänäkin vuonna saadaan. Haasteruuaksi päätyy tällä kertaa siis omenainen klassikko, joka on jäänyt elämään noilta ajoilta. Se on perinteiset siirapilla ja fariinisokerilla valellut uuniomenat. Niitä teemme edelleen syksyisin ahkerasti. Teimme niitä myös viime viikonloppuna V:n kanssa mökillä. Omenapuuta ei ole, mutta äidiltä tai ystäviltä saatuja omenia minä laitan uuniin ja tarjoan kaikkien suosikkijälkiruokana. Tähän olisi ollut ihanaa, jos olisi tehnyt itse kauralastuja koristamaan annosta. Meillä oli kuitenkin vain V:n isältä mökille jääneitä Kantolan kaurakeksejä. Käytin siis niitä hyväkseni. Lisäpotkua mascarpone-kermavaahtoon laitoin pikkuisen calvadoksesta - olimmehan ihan kahden aikuisten kesken. Kaura ja uuniomput ovat tosi hyvä yhdistelmä, enkä kyllä enää oikeasti tiedä montako kaurakeksiä söin... Vaikka olivatkin kaupan keksejä.
Mikähän siinä on, että parhaat asiat ovat monesti yksinkertaisia.
Kaurakekseillä tuunatut perinteiset uuniomenat (3-4:lle)
4-5 kotimaista omenaa (ainakin yksi ylimääräinen tarvitaan aina)
n. 1 rkl fariinisokeria per omena
n. 1 rkl siirappia per omena
n. 1,5 tl voita per omppu
tomaus kanelia
Lisäksi annokseen:
mascarpone-kermavaahtoa:
n. 2 dl kermaa
1/2 prk l. 100-115g mascarponea
1-1,5 cl calvadosta
1 maustemitta vaniljaa
Kaurakeksejä, itsetehdyt parempia mutta valmiitkin toimivat, näemmä ;)
Pese omenat jos ne ovat maasta poimittuja tai likaisia muuten. Poraa omenista keskusta pois. Laita omenat uunivuokaan ja täytä niiden keskusta fariinisokerilla. Kun et saa enempää fariinisokeria mahtumaan työnnä jokaisen fariinisokeripatsaan päälle nokare voita. Valele ohuella siirappivanalla. Laita siirappia jokaiselle omenalle ihan reilusti, mutta älä hukuta omenoita siirappiin. Tomauta päälle hamualasi määrä kanelia.
Paista omenoita uunissa n. 180 asteessa 30 min.
Kun omenat hieman jäähtyvät, tee kermavaahto. Kun kerma alkaa vaahtoutua, muttei ole vielä ihan valmita, lisää sekaan mascarpone ja lopuksi calvados ja vanilja. Minä en lisää tähän sokeria yleensä, koska omenat ovat niin makeita.
Kokoa annos jälkruokamaljaan murustamalla pohjalle muutama (2-3) kaurakeksiä, laita päälle uuniomenaa ja mascarponevaahtoa. Valele uuniomenaliemellä, korista kokonaisella kaurakeksillä ja laita niitä vielä lisäksi kipossa tarjolle, sillä yksi ei tule riittämään... Tarjoile jäkiruokana hyvän espresson ja kenties pienen calvadoksen kanssa.
Jos uuniomenaa (ja mascarponevaahtoa) jostain syystä jää, sekoita se aamulla maustamattomaan jogurttiin, korista vadelmilla, myslillä ja halutessa hunajalla... :)
Tunnisteet:
blogimaa,
jälkiruoka,
sekalaisia vinkkejä
Riisihäröjä, jauhokuoriaisia ja muita inhokkeja...
Kuvittele hetki omaa keittiötäsi, kaikkia niitä ihania aarteita, joita kaappien kätköissä on.
Ajattele lahjaksi saamaasi teetä (joo, sitä tosi hyvää), sitä ihanaa risottoriisiä ja niitä mausteita, joita niin pitkään katselit kaupan hyllyllä.Sitten mieti, miten paljon sattuu jos joudut heittämään sen kaiken pois. Tulisiko sinulta itku?
Eilen illalla minun piti tehdä perunakropsua, kotiseudun perinneruokaa ja lapsuuden herkkua syyskuun ruokahaasteeseen. Mieli seikkaili mukavissa muistoissa, kun koulusta tullessa kotona odotti tuoksuva pino kropsuja keittiön pöydällä. Vähänkö herkkua! Olin avaamassa jauhopussia, kun hieraisin silmiäni - mitä tuolla mönkii? Huomasin jauhoissa olevan jotain inhottavia ötököitä! Yyh! Avasin toisen pussin jauhoja - niissäkin oli ötököitä. Ei voi olla totta.
Nappasin puhelimen ja soitin isälle. Niinhän kaikki tytöt aina tekevät hädän hetkellä, eikös? Isä neuvoi katsomaan kaikkiin avattuihin paketteihin ja luki samalla minulle hyönteismyrkyn käyttöohjetta. Ihan kaikissa kuivaruuissa oli ötököitä. Rusinoissakin! Hetken kaappeja tutkittuani soitin sitten siskolle. V vitsaili puhelimessa että kyllä, on täälä yksi kokonainen Nelle - eikä ollenkaan tajunnut, että nyt on kriisi. Kun sitten Nelle vihdoin saatiin puhelimeen chilinsä ääreltä sanoin: "Arvaa mitä.." ja sitten tuli itku. Hetken meni, ennenkuin sain kerrottua jauhokuoriaisista tai muista inhokeista (en ole varma mitä ne olivat) joita huolella muuton yhteydessä kidesoodalla kuuraamani kaapit ja siellä olevat ruuat nyt vilisivät.
En äkkiseltään keksi, mikä olisi ollut viime aikoina yhtä raskasta, kuin sellaisen ruokamäärän heittäminen roskiin. Kaikki rakkaudella opiskelijabudjetista ostetut ruuat joita oli kertynyt. Monta ostoskassillista "täysin hyvää" ruokaa. Tuntui aivan hirveältä tuhlaukselta. Miten ne olivat kaikkeen päässeetkin? Luulisi, ettei esimerkiksi tee tai riisi nyt niiden suurinta herkkua olisi... Kriisinhallinta käynnistyi välittömästi ja siskon kanssa sitten selattiin nettiä ja etsittiin puhelimen välityksellä yhdessä tietoja mistä hyönteisistä on kyse ja miten ne saa hävitettyä. Jauhokuoriasia (pahuksen kuoriaisia!), ok! Miten ne voi hävittää? Oli suorastaan tragikoomista, että löysimme kyllä ko. kuoriaisen proteiinipitoisuudet ja lukuisan määrän ohjeita siitä, miten kuoriaisia voisi tehokkaimmin kasvattaa! Lopulta muutamilta keskustelupalstoilta löytyi koosteita erilaisista linkeistä, jotka voisivat olla hyödyllisiä kuoriaisten hävittämisen näkökulmasta. Koska puuha oli hidasta ja hankalaa ajattelin, että koostan tähän muutaman illan aikana selvinneen tosiasian jauhokuoriaisten hävittämisestä, eli lyhyt kuvaus siitä miten:
1. Tunnista ötökkä joka kaappiisi on pesiytynyt
Kilauta Isille, siskolle tai kaverille - tai seutusi ympäristökeskukseen. Netistä löytää myös hyviä ohjeita tunnistamiseen. Esim. Tampereen kaupungin sivuilla haulla "tuholaiset" löytyi tämä sivu.
2. Selvitä, mikä myrkky niihin puree
Pyretriini näyttäisi olevan hyvä arvaus, eli esimerkiksi Raid tai vastaava tuote
3. Tutki, missä tuotteissa on ötököitä
Havaitsin hyväksi keinoksi kaataa jauhoja, riisiä tai muuta sellaista lautaselle ja siitä sitten takaisin talteen tai roskikseen. Esimerkiksi riisistä ei nähnyt pakettiin päin, että onko siellä niitä elukoita vai ei.
4. Hävitä ötökkäiset elintarvikkeet
Kaikki tuotteet joissa ötököitä on, on hyvä heittää pois. Jauhokuoriaiset lisääntyvät suhteellisen räjähdysmäisesti ja jos niitä jää kaappiin, kohta ainakin jauhot ovat täynnä kuoriaisia. Kaikista paras, varsinkin kerrostaloissa, olisi jos tuotteet voisi pakastaa ennen roskiin viemistä, ettei kuoriaiset enää sieltä roskiksesta pääsisi leviämään. Harmi kyllä minun pakastin on niin pikkuinen ja täynnä, ettei sinne mahdu yhtään mitään. Olisipa edes talvi.
5. Siivoa ennen myrkytystä
Imuroi kaapit, lattiat ja tasot huolellisesti. Ota hyllylevyt pois kaapeista ja imuroi joka puolelta. Tämän jälkeen voit myös pyyhkiä hyllyt. Näin pääset eroon ainakin kaikista näkyvistä tuholaisista ja parannat myrkyn pääsyä joka paikkaan.
6. Suojele kaikki ruoka, mikä on jäljellä
Suojaa kaikki ruuat ennen myrkytystä. Parasta poistaa keittiöstä kaikki syötävä: hedelmät, leivät jne. toiseen huoneeseen ja laittaa ovi kiinni.
7. Myrkytä
Valitse sisätiloihin soveltuva myrkky ja lue sen käyttöohje huolella. Sen jälkeen sumuta myrkyllä tarkasti kaikki kaapit, laatikot ja hyllylevyt sekä niiden reunat. Hyllylevyjen rosoisiin reunoihin saattaa jäädä tuhoeläimen munia tai toukkia jotka palauttavat ongelman saman tien uudelleen.
Joudut todennäköisesti tekemään myrkytyksen pariin-kolmeen kertaan ennenkuin saat toivottuja tuloksia. Parasta olisi varmaan, jos voit tehdä myrkytyksen, poistua vaikka viikonlopun viettoon ja myrkyttää muutaman päivän päästä uudelleen. Joka tapauksessa poistu asunnosta myrkytyksen jälkeen muutamaksi tunniksi. Kun palaat, tuuleta kunnolla. Myrkkyä ei ole tarkoitettu hengitettäväksi.
8. Pese ja puunaa
Pese kaapit, hyllylevyt, seinät, tasot ja lattiat hyvin. Luin joidenkin käyttäneen etikka- tai ruokasoodavettä pesemiseen. Pääasia olisi saada hyönteismyrkyn hajut pois kaapeista, ettei haju tartu elintarvikkeisiin.
9. Jatkossa käytä purkkeja
Tuholaiset ovat vitsaus. Tässä kohdin ei ole oikotietä onneen. Vanhoissa taloissa ötököitä on ja ne pääsevät kulkemaan joka paikkaan rakenteissa ja puikahtamaan kaappiisi raoista. Jos niitä on kerran, niitä voi tulla toistekin. Talosta, naapurista tai vaikka ruokakaupasta, uuden jauhopussin mukana.
10. Ajattele positiivisesti, se ei ole maailman loppu.
Minun täytyy tunnustaa, että kun tässä katselen Jamien kokkiohjelmaa, tilanne jossain määrin masentaa. Sarkastisesti mietin, että tässähän voisi aloittaa vaikka jonkin uuden ruokavalion, kun ei ole turhia jämiä kaapeissa. Ja tulipahan siivottua. Totuus kuitenkin on, että elämä jatkuu ja kyllä se tästä. Sisko lupaili jotain peruspakkausta lahjoituksena, niin ettei kaikkea tarvitse ostaa heti ja kerralla.
Ja eikös kaikki tytöt aina tykkää purkeista? Kropsuun palataan joskus, kun saan jauhoja.
Tunnisteet:
Pohdintoja
tiistai 22. syyskuuta 2009
Kuhaa, kesäkurpitsalettuja ja persilja-appelsiinipestoa
Mulla tulee aina välillä tenkkapoo kalan kanssa. Tiedän, että sitä olisi hyvä syödä ja jos kysyn V:ltä mitä saisi olla ruuaksi, hän toivoo kalaa. Ja sitten ne olivat ladanneet sitä sellossa tiskin täyteen viime viikon lopulla. Lähinnä tenkkapoon aiheuttaa se, etten keksi mitä muuta sille pääruokakalalle voisi tehdä kuin paistaa tai tarjota sushina. Sitten yritän keksiä vaihtelua lisäkkeillä ja kastikkeilla. Aikani arvottuani ostin tarjouksessa ollutta kuhaa.
Minun taki mieleni kesäkurpitsalettuja ihan hirmuisesti jo tuossa viikolla. Kesäkurpitsa sopii kyllä hyvin kalan kaveriksi ja on nyt edukastakin --> sitä siis hankkimaan. Käytin lettuihin mausteeksi Pariisista raahaamiani pitkiä, jaavalaisia pippureita. Ne ovat tosi hassua kamaa - niissä on melkein jouluisen aromaattinen tuoksu. Tosi hyviä olivat ja ylipäätään letuissa minusta yhdistyi mukavasti ruisjauhon ryhdikkyys ja tuo pippurin mausteisuus. Mehukkuutta lettuihin tuo rahka ja tietysti kesäkurpitsa.
Tein mausteisuutta täydentämään persiljapestoa lehtipersiljasta, joka oli kovaa vauhtia jäämässä vanhaksi jääkaapissa, vaikka olikin käärittynä kosteaan rättiin. Kaikki reissaaminen ja muu kiireily reissaamisen vuoksi on aiheuttanut jääkaapin laiminlyöntejä ja jotain ruokaa on päässyt menemään pilallekin. Joka tapauksessa tästä tuli loistava tapa pelastaa persilja ja appelsiinin kuori toi mausteisuuteen oman, mukavan lisänsä. Käytin samaa pestoa vielä eilen tonnikalankin kanssa, koska se oli vielä hyvää.
Tuo pesto ja kesäkurpitsaletut olivat niin hyvää, että varmaan tulee tehtyä toistekin. Letut kaipaavat jotain kastiketta kylkeensä ja viikunoiden makeus sopi tähän myös tosi hyvin pestoa täydentämään. Olisi käynyt kepeästä kasvisruuasta jo sellaisenaankin, ilman kalaa. Viikunat ovat muuten nyt aika edukkaita, 8 eur paikka kilo. Eihän se halpaa ole, mutta paljon edullisempaa kuin kevättalvella kun viimeksi katselin viikunoiden hintoja sillä silmällä.
Jos pitkiä pippureita ei ole, kokeile maustamiseen vaikka maustepippuria ja yrittisilppua tai vaikka muskottia ja chiliä.
Lapsuusruokia muistellessa heitin viikonloppuna että: "mitä, jos tehtäisiin valkoista kananmunakastiketta lettujen kanssa? Voisi olla ässä!"
Olisitte nähneet V:n ilmeen. Ei sitten tehty kananmunakastiketta ;)
Sitten vielä oikein riehaannuin ja käytin kermapurkin lopun kuhan kastikkeeseen: fileiden paistamisen jälkeen vaan kaadoin sipulia ja voita pannulle ja kuullotin. Kerma sekaan ja kokoon keittäminen. Tadaah - kastike kalalle. Tähän ruokaan se pirkan savusola on ihan omiaan. Se ei jyrää kalaa tai muutakaan alleen, mutta antaa ihan häiväyksen täyteläistä, mutta herkkää savun makua. Kesäkurpitsa, kala ja yrtit ovat hyvä pari tuolle suolalle.
Tässäpä sitä settiä sitten olikin.
Kesäkurpitsaletut (n. 2:lle)
reilu 100g rahkaa
n. 110g kesäkurpitsaraastetta
2 munaa
savusuolaa
pitkiä pippureita murskana
0.5 dl ruisjauhoja
n. 1 rkl tuoretta timjamisilppua
voita ja oliiviöljyä paistamiseen
Persiljapesto (tästä riittää useammaksi keraksi)
1,5-2 dl lehtipersiljaa
1 dl oliiviöljyä
1/2 Cheyenne - chiliä (keltainen, paksu chili - kauppa-asteikolla vahvuus 5/10)
1 tl valkoviinietikkaa
3 ohutta siivua appelsiinin kuoren pintaa (kuorimaveitsellä)
pirkan savusuolaa
Kuhafileet (2 kunnollista filettä riittää 3-4:lle)
pitkiä pippureita murskattuna
pirkan savusuolaa
Kastikkeeseen (2 fileelle)
nokare voita
1/2 punasipulia
n. 1,5 dl kermaa
tarjolle viikunalohkoja
Fiksu tietysti olisi aloittanut tekemällä persiljapeston, mutta minä en ollut fiksu ja tein sen vasta kun letut olivat jo valmiina - käy se näinkin mutta aloita sinä pestolla. Paitsi että pesto säilyy paremmin kuin letut, se myös tekeytyy pienen odottelun aikana ja maut pääsevät tasaantumaan.
Yksinkertaisuudessaan poistin chilistä siemenet ja laitoin vaan kaikki aineet pieneen kannuun. Sitten suristin sauvasekoittimella tasaiseksi. Siinä se.
Pese kesäkurpitsa ja poista siitä sisus teelusikalla. Käytin n. 1 ja 1/2 pientä keskurpitsaa tähän ruokaan. Raasta preparoitu kesäkurpitsa. Sisus poistetaan, ettei lettuihin tule liikaa nestettä. Jos tykkäät kylmästä kurkkukeitosta, sisuksen voi hyvin upottaa siihen, jos laitat sen talteen.
Sekoita rahka, kananmuna, kesäkurpitsa sekä jauhot ja mausteet tasaiseksi taikinaksi. Paista lettuja pikkulettupannulla ja laita ne uuniin lämpimään n. 80-100 asteeseen. Siellä ne pysyvät lämpiminä sillä aikaa kun perparoit kaiken lopun. Kalan kanssa ei muuten ole ihan huono idea laittaa myös ruokalautaset lämpimään. Kun se uunikin on jo päällä... :)
Eli laita lautaset uuniin lämpöiseen ja pilko viikunat ja kastikkeen punasipuli valmiiksi ja kaiva voi sekä kerma esiin.
Sitten kuivaa ja pippuroi kalafileet. Näille olisi voinut raastaa myös hieman appelsiinin kuorta jos olisi jaksanut. Enpä jaksanut. Sitten vaan savusuolaa varovasti molemmin puolin, voita & oliiviöljyä pannuun ja kun voi alkaa vähän ruskistua, laita fileet voihin. Paista nopeasti molemmin puolin. Ota lämpöiset lautaset uunista ja laita paitetut kalafileet lautasille. Laita kalaiselle pannullenyt lisää voita, sipuli ja kuullota hieman. Kaada perään kerma ja keitä pari-kolme minuuttia kunnes kastikkeesta häviää nestettä. Laakealla pannulla se käy nopeasti. Sekoittele kastiketta haihdutuksen aikana.
Sitten olikin kauhea nälkä ja asettelusta tuli mitä tuli. Jälkikäteen mietittynä se olisi kannattanut tehdä näin: kastike kalalle (omaan tarjoiluastiaan), lettuja lautaselle, viikunoita lettujen viereen tai päälle ja pestoa viikunoiden ja lettujen päälle. Sitten jokainen ottaa kalaa sen verran kuin jaksaa syödä. Me olimme kahden, ja kalaa oli fileessä vähän liikaa yhdelle, kun oli niitä lettujakin. Eihän se tietty makua haitannut ja kun oltiin kahden, loppu säästyi sitten seuraavaan lounaaseen.
Tämä melkein huutaa jotain hyvää Pouyilly Fumeta kaverikseen. Mutta vaikkapa kurkulla tai yrteillä maustettu vesikin käy hyvin.
Tunnisteet:
kala,
kasvisruoka,
lisäke,
pääruoka
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)