Keltainen kurpitsapasta

Minulle on vaikeaa ostaa verkosta ruokaa. Se, ettei pääse itse valitsemaan sitä inkiväärinmukulaa, ei voi päättää millä jokin tuote korvataan tilauksessa ja ylipäätään ettei näe kunnolla vihannes-, kala- ja lihatiskejä niin mieli ei pääse laukalle että tuosta tulisi täydellistä sitä tai tätä. Myös ennakointi siitä miten paljon kamaa kuluu seuraavaan kauppakeikkaan mennessä on vähän mysteeri. Toisaalta, sitten kun kotona on rajallinen määrä asioita käytettävissä syntyy uudenlaista luovuutta. Olen ihan nauttinut siitä, että kerrankin asiat oikeasti loppuvat ja hävikkiä syntyy vähemmän.

Tiedän etten ole tämän etäostamisasian kanssa yksin. Anoppikin soitteli kauppatilauksen ääreltä ja kyseli mitä ihmeen vihanneksia sitä tilaisi, joista syntyisi helposti ruokia ja jotka säilyisivät hyvin. Mitään kattavaa listaa en silloinkaan saanut ulos itsestäni mutta jälkikäteen mietin että ilmiselvien kaalien ja juuresten lisäksi kurpitsa on monikäyttöinen ja fiksu valinta. Siitä on moneksi.

Esimerkiksi spaghettikurpitsaa saa nykyään kaupoista aika hyvin ja butternutkurpitsaa saa yleensä ympäri vuoden. Butternutkurpitsasta tosi kiva resepti on Välimäen kurpitsakeitto, jota meillä tehdään usein. Lisäksi olen tehnyt tässä vuoden aikana useita muunnelmia kurpitsapastoista ja risotoista.

Sen kurpitsakeiton jämän voi muuten hävikistä herkuksi hengessä suoraan sekoittaa pastakastikkeeksi ja lisätä päälle vähän salviavoita tai repiä mozzarellaa. Sitä voi myös laittaa pari kolme desiä risoton sekaan loppuvaiheessa, ikäänkuin mascarponea lisäisi. Lopputulos on kermainen risotto jossa on kurpitsainen maku. Siihenkin sopii päälle salviavoi, specksiivut tai paahdetut pinjansiemenet.

Kun pasta sekoitetaan kastikkeeseen, siihen lisätään myös pastan keitinvettä jotta ruuan tekstuurista tulee sopiva. 

Tällä kertaa meillä oli spaghettikurpitsa jonka paahdoin uunissa valmiiksi illalla ja söimme sitä lisukkeena jollekin liharuualle. Nyt emme tehneet siihen mitään erityistä kastiketta, lisäsin vaan suolaa, voita ja pippuria. Kokonaisesta kurpitsasta jäi kuitenkin noin puolet syömättä ja kaavin sen jääkaappiin pussiin. Seuraavana päivänä lopusta syntyi tämä pasta.

Tämä ruoka onnistuu ihan hyvin myös butternutkurpisasta, mutta silloin kypsä kurpitsa kannattaa soseuttaa kerman, maidon tai pastan keitinveden ja kerman kanssa erikseen. Spaghettikurpitsa hajosi pannulla ihan vaan tökkimällä lastalla. Käytin barillan gnocci pastaa - mutta mikä tahansa simpukkamainen pasta on erinomainen. Pennekin käy.

Keltainen kurpitsapasta  (n.3-4:lle)

1 pss pastaa (kolmelle riittää 500g pussista n. 3/4 tai jos pieniä ihmisiä mukana jopa 2/3)

600-700g kypsää kurpitsaa
1 prk 250g ricottaa

reilusti vastaraastettua muskottia

suolaa (halutessa yrttisuolaa)

mustaa pippuria
n. 0,5-1 dl kermaa (purkin jämät kaapista) + pastan keitinlientä

pinnalle:
palanen voita (30-40g) + salvian lehtiä
TAI
paahdettuja pinjansiemeniä/pähkinöitä
(+parmesania raasteena)


Laita pasta kiehumaan suolalla maustettuun veteen. Keitä paketin ohjeen mukaan. Kun pasta kiehuu tee kastike.

Laita kypsä spaghettikurpitsa öljytilkkaan pannulle ja lämmitä kauttaaltaan. Voit rikkoa lastalla kurpitsaa pannussa. Lisää sekaan ricotta, mausta reilusti muskotilla. Lämmitä varovasti mutta älä kiehuta enää. Lisää sitten maun mukaan suolaa ja mustaa pippuria. Ohenna kastiketta kermalla. Tässä vaiheessa voit ottaa kastikkeen pois levyltä. Kun sekoitat kypsät pastat kastikkeeseen, lisää vielä sen verran pastan keitinlientä että pastasta tulee sopivan "kermaisen" oloista.

Salviavoi syntyy laittamalla pannulle voita ja kun voi on kiehunut eikä enää kupli villisti sekaan laitetaan salvian lehtiä. Noin 2-3 per ruokailija on hyvä määrä.

Annostele pasta lautaselle ja lorauta päälle salviavoita.

Klassinen herkkutattipasta

Joku instassa kyseli ohjetta tekemälleni voi-valkoviinitattipastalle jota olin tehnyt eräänä sieniretken jälkeisenä päivänä. Pasta ei näytä kummoiselta, ja kuvatkin ovat vaan puhelimesta mutta nyt haluan vaan tämän ohjeen jakoon kun tatteja vielä toivottavasti viikonloppuna on löydettävissä.  Jos joskus saan kivan kuvan tästä, vaihdan sen sitten vaikka postaukseen. Herkku kuitenkin ansaitsee tulla julkaistuksi, koska meillä on ainakin syöty jo niin monta tattirisottoa että vaihtelu virkistää. Ja kaikesta voin määrästä huolimatta, tämä on valkoviinin ansiosta paljon raikkaampi kuin kermaiset sienipastat.

Ohje vaatii tehdessä vähän "kulinaristisella silmällä  katsomista"että sienien väri on kaunis ja emulsio sopivan paksua. Voi olla että nonnat italiassa huutavat jotain hoosiannaa rumempia sanoja, koska teen pastan kastikkeesta emulsion, mutta tällaiseksi herkku meillä on muotoutunut.

Minusta tässä pastassa on olennaista yksinkertaisuus ja puhtaat maut. Voin, sienen ja valkoviinin kuuluu maistua. Myös pastan laatuun kannattaa panostaa.

Silti tärkein on sieni itse. Parhaan tattipastan saat aikaiseksi, kun käytettävissä on todella napakkaa hyväkuntoista herkkutattia.  Silloin paistetut tatit ovat purutuntumaltaan kaikista parhaita. Mikään kevyt kasvisruoka tämä ei ole, sillä voita tulee kastikkeeseen iso klimppi. Mutta herkkua se on, omalla yksinkertaisella tavallaan. Minä tykkään usein jättää sienet aika isoiksi paloiksi pastan sekaan, koska kukaan ei meillä vierasta sieniä. Mutta voit tehdä niistä sellaisia suupaloja kuin haluat. Ihan silpuksi ei kannata laittaa, koska se ei ruskistu enää. Paras koko lienee sellainen lakin kokoinen viipale, joka siististi taittuu pastan sekaan kun haarukalla sitä kerii mytyksi.

Nuoret ja kiinteät tatit sopivat tähän parhaiten. Ne kestävät ruskistuksen paremmin eivätkä muutu limaisiksi. 

Jotta pastasta tulisi ihanaa ja sienissä säilyisi tietty "lihaisuus" purutuntumassa ne tärkeimmät asiat voisi tiivistää seuraavasti:

1. Herkkutattien pitää olla napakoita ja nuoria, mutta niitä ei neljän hengen pastaan tarvitse kuin kaksi hyvänkokoista. 
2. Tatit ruskistetaan pannulla siten, että ensin nokare voita saa sulaa ja vesi vähän kiehahtaa pois voista. Sitten tatinsiivut laitetaan löysästi pannulle ja niihin EI KOSKETA, ennenkuin ne ovat ruskistuneet toiselta puolelta. sitten käännän ne yleensä pihdeillä. Ja samma på andra sidan. Eli maltti on valttia. Ei heilutella, ei siirrellä eikä käännellä sieniä. Ja paistetaan ne tatit erissä, muuten ne alkavat hikoilla pannulla ja keittyvät. 
3. Kun tatit on paistettu tehdään makupohja lisäämällä pannuun tilkka öljyä tai voita, lisäämällä sinne silputtu shalottisipuli ja yksi murskattu valkosipulin kynsi. Ne kuullotetaan ja sitten huuhdotaan kaikki paistossa pannun tarttunut maku mukaan reippaalla lasillisella eli noin parilla desillä valkoviiniä. Maustetaan suolalla ja pippurilla. Oikeastaan makupohja muistuttaa voi-valkoviinikastikken beaurre blanchin tekemistä. 
4. Kun osa valkkarista on haihtunut mutta pannussa on vielä hyvin nestettä liekki sammutetaan ja sekaan sekoitetaan joukkoon tatit ja iso klimppi voita. Semmoinen 70g on varmaan lähellä totuutta. Sitten voita pyöritellään niin että se sulaa emulsioksi valkkarin kanssa. 
5. Sitten sekaan kastikkeen valmistuessa keitetty pasta: mä tykkään tässä ruuassa pappardellesta, leveästä nauhapastasta, mutta taligatellekin käy. Lopuksi mausta vielä parmesanilla.  

Eikä siinä muuta sitten kuin ääntä kohti.

Tässä ehkä komein tänä kesänä löytämäni herkkutatti. 

Herkkutattipasta (3-4:lle)

Voita paistamiseen
2 isoa tai 3 keskikokoista, napakkaa herkkutattia (voit laittaa enemmänkin, maun ja sienionnen mukaan)
1 shalottisipuli tai pieni kesäsipuli
1 valkosipulin kynsi
noin 2 dl valkoviiniä
suolaa tai yrttisuolaa
mustapippuria
n. 70g voita

parmesania raasteena

Pappardellea, minä laitan noin kolme kerää per ruokailija ja 1-2 ylimääräistä. 500g paketista syö ainakin neljä varsin runsaasti.

Laita pastavesi kiehumaan kattilaan, pannu kuumenemaan liedelle ja sulata voi kuumassa pannussa. Kun voi ei enää kiehu, lisää viipaloituja herkkutatteja erissä ja paista niitä liikuttamatta kunnes tulevat kullanruskeaksi toiselta puolelta. Käännä.

Laita paisteut tatit sivuun ja toista kaikille siivuille.

Keitä pasta paketin ohjeen mukaan suolatussa vedessä. Yleensä keittoaika pappardelle on n. 9 min, mutta voi olla vähän enemmän tai vähemmänkin.

Sitten lisää pannuun tarvittaessa loraus öljyä tai nokare voita ja lisää silputtu sipuli ja valkosipuli. Kuullota vihannekset. Lisää valkoviini ja mausta suolalla ja pippurilla. Kun valkoviiniä on jäljellä noin vähän päälle desi, ota pois kuumalta levyltä tai sammuta tuli ja lisää sienet sekä voi.

Sekoita voi nesteen kanssa emulsioksi ja lisää keitetty, valutettu pasta. Anna maustua muutama minuutti, sekoita ja raasta pintaan parmesania. Tarjoa heti.

Mustatorvisieni on pestossa kuin tryffeli, paitsi parempaa.

Mun pitäisi varmaan viimeistellä reseptikkaa siihen BBQ- kirjaan tälläkin hetkellä, mutta tämä meni niin vahvasti yli tutkasta että ajattelin jakaa tämän riemun kanssanne. Tässä on nyt metsäsienistä tehty suomipesto, jota kelpaisi selkä suorana tarjota ulkomaisille vieraillekin, erinomaista!

Kävimme I:n kanssa metsässä ja löysimme pienen tilkun mustatorvisieniä paikasta, jossa joku selvästi oli jo käynyt noukkimassa. Nämä löytämämme olivat hieman sivussa ja piiloutuneet niin hyvin, että olivat jääneet huomaamatta.

Miettiessäni mitä näistä syntyy, satuin kiinnittämään huomiota soppa 365:n torvisienopestoon somevirrassani ja tuumasin heti, että loistoidea! Tätä mä teen!

Minulla ei ollut pinjansiemeniä ja rakuunaa joten käytin sen sijaan pistaaseja sekä timjamia. Parmesaninkin korvasin mielestäni pistaaseihin paremmin sopivalla pecorinolla ja lopputulos oli kertakaikkisen upea. Alla meikäläisen versio aiheesta, tuunaa ja maistele oman makusi mukaiseksi.

Tuo otsikon lausuma pääsi V:n suusta, A lappoi lisää pestoa pastansa päälle sellaisenaan ja I totesi että "äiti, tätä pitäisi tehdä uudelleen sitten kun löydämme lisää mustia torvisieniä." 

Joten, ostakaa torvisienet torilta tai käykää mieltä hoitavassa metsässä, poimikaa mukaanne mustia torvisieniä ja tehkää niistä pesto. Syökää pastan kanssa tai marinoikaa sillä nyhtökauraa - käyttökohteita on ihan loputtomasti.

Jos sitä pestoa nyt ylipäätään jää seuraavaan kertaan, niin laittakaa se loppu puhtaaseen lasipurkkiin, tasatkaa pinta ja lorauttakaa päälle öljyä n. 5mm-1 cm kerros jotta pinta ei pääse homehtumaan. Aina kun käytät pestoa, tasaa pinta ja lisää öljyä sen verran että öljykerros säilyy suojaamassa pestoa.

Kuvassa näkyvä lampaan kare löytyy blogista; on meidän klassikko helppo&herkullinen hunajainen lampaankare.  Käytännössä suolattuun ja pippuroituun kareeseen siis paistetaan pinnat pannulla, pursotetaan juoksevaa hunajaa päälle ja hunajaan töpsötellään timjamia ja rosmariinia. Pannulle voi nakata lasillisen valkkaria jos on. Koko komeus pannuineen uuniin 180 astetta ja n. 20 min. Valmis kun sisälämpö on 58-60, levon aikana nousee n. 62-65 asteeseen. Dippaa leikatut kareen palat pannulla olevaan siirappiin.

p.s. Katajanokalla on tulevana viikonloppuna Nokan pientilatori. En valitettavasti pääse koska mökkikauden päättäjäiset, mutta vinkkinä että siellä on vaikka mitä ihania tuottajia paikalla. Juuri eilen Leppävaaran Rekossa Herrakunnan Lampaan Sari sanoi että heidän lisäkseen siellä on paljon sellaisiakin tuottajia joita Rekossa ei näy. Ja JOS siellä on saatavilla Gobbas Gårdin rypsiöljyä suosittelen tarttumaan siihen, sillä se on jumalaista. Sopisi tähänkin pestoon kuin nenä päähän.

Mustatorvisienipesto (iso, ehkä 3-4dl purkillinen)

n. 1 dl pistaaseja
5-6 dl mustia torvisieniä
1 valkosipulin kynsi (puristettuna)
2 tl tuoretta timjamia (lehtiä)
1,5 dl parasta oliiviöljyä tai kylmäpuristettua tai hyvää rypsiöljyä (Myssyfarmi tai Gobbas Gård ovat parhaita joita olen maistanut)
n. 1,5 dl  pecorinoa raasteena
(tarvittaessa ripaus suolaa)
(koristeluun timjamin lehtiä)

Paahda siemenet kuivalla pannulla. Siirrä blenderikippoon.

Laita sienet pannulle ja haihduta niistä sekoitellen lähes kaikki kosteus, mutta älä anna niiden ruskistua.

Kaada sienet blenderikippoon ja lisää sinne tuoreet yrtit, öljy ja purista perään valkosipulin kynsi.

Surista blenderikipossa suhteellisen tasaiseksi pestoksi (tein pystyblenderissä mutta bamixin silppurikippo tai kenwoodin maustemylly olisi ollut varmaan tehnyt tasaisempaa, toisaalta tykkään noista karkeammista pähkinänpaloista seassa joten makuasia?)

Lisää pestoon pecorinoraastetta kolmannes kerrallaan ja maista välissä. Kun maku on sopiva, tarkasta vielä suola ja tarjoile pastan joukkoon sekoitettuna.

Ruohosipuli-auringonkukansiemenpestoa, pastaa ja paahdettuja vihanneksia

Viikonloppuna tein tosi simppeliä pastaa, johon käytin juuri nyt parhaimmillaan olevaa villivihannestamme, ruohosipulia. V grillasi nopeasti paprikoihin sekä kesäkurpitsaan herkkuraidat, I lisäsi mozzarellaa ja äiti suolaa ja pippuria. Ja siinä se sitten olinkin, kaikessa yksinkertaisuudessaan: lounaspasta tai mikseipä vaikka arki-illallinen. :)

Ruohosipulin ja paahdettujen auringonkukansiementen maku samassa tahnassa on täysin vaststamaton. Tätä pestoa voi hyvin käyttää myös grillikasvisten jälkimarinointiin muutenkin tai vaikka grillatun kanan ja salaatin kastikkeena. Helppo ja nopea arkiruuan höyste jossa on kuitenkin kevättä roppakaupalla. Mikä parasta, ainakin meillä ruohosipulia kasvaa juuri nyt ihan valtoimenaan.

Lisäsin siemenet kuumina ruohospipulin sekaan, joka tummentaa väriä, mutta maku oli hyvä.

I on innostunut taas kokkailusta. Vai onko se lopulta niin päin että äidillä on vihdoin ollut energiaa lähteä ulos poimimaan villiyrttejä pikkumiehen kanssa ja järjestellä nuorelle herralle kokkausmestat kuntoon. Joka tapauksessa vietimme sunnuntaina laatuaikaa lapseni kanssa ja teimme mökillä pastaa ennen kotiinlähtöä. I kysyi silmät loistaen että "äiti, voitko opettaa minua kotonakin kokkaamaan ruokia joita en osaa laittaa?" Mitäs luulette, että vastasin? :)

Myös I rankkasi peston parhaista parhaisiin, joten uskoisin että kelpaa varmaan muillekin lapsille. Luulen, että kuumien auringonkukan siementen käyttö suoraan pannulta paahtumasta pehmensi ruohosipulin kärkeä ja kypsytti vähän tahnaa kun sekoitin sen.

'Mo - juusto, eli mozzarella on yksi niistä salaattijuustoista joka kelpaa meillä kaikille.

Paahtuneessa auringonkukansiemenessä on ihana, melkein karamellinen maku ja tämä pesto saikin innoituksensa niistä makujäljistä joihin törmäsin aikoinaan Pure bistossa ja viime kesänä siellä Smörissä.Auringonkukansiemntä pitäisi käyttää kyllä ehdottomasti enemmän.

Mutta semmoinen neuvo minulla on, että ostakaa tuoreita auringonkukansiemeniä! Mitään ylivuotisia pussinpohjia ei koskaan kannata käyttää tallaiseen simppeliin pestoon, jossa auringonkukansiemenestä  tulee annoksen kruunu. Siemenet, kuten muutkin rasvaiset pähkinät yms. saavat kaapissa pitkään seisottuaan terävän, eltaantuneen maun. Ei siis maksa vaivaa, viekää vanhat siemenet bioon tai pihan talitinteille.

Vinkiksi niille, jotka eivät tykkää paprikan kuorista: paprikat voi grillauksen jälkeen laittaa kulhoon jonka peittää kelmulla. Näin suikaleet höyryttyvät vielä lisää ja niistä saa kuoret irti. Minä en jaksanut ryhtyä semmoiseen kun oli jo kova nälkäkin, joten revin isoimpia suikaleita vaan sopivamman kokoisiksi ja söimme ne kuorineen kaikkineen. Kuitua, sano! :)

Mutta näillä sanoilla ja tähän viikkoon, näin se meni.

Ruohosipuli-auringonkukansiemenpestoa, pastaa ja paahdettuja vihanneksia (n. neljälle)

Grilliin:
2 paprikaa
1 kesäkurpitsa
loraus öljyä
ripaus suolaa

Kattilaan:
runsaasti kiehuvaa, suolalla maustettua vettä
n. 3 kerää pappardellea per nenä ja jos pasta on suosikki pari ylimääräistä (n. 1 pss pirkan parhaat - pappardellea)

bamixin maustekipoon tai muuhun pieneen silppuriin:
n. peukalonpaksuinen nippu ruohosipulia karkeasti silputtuna (ota kukinnot tai nuput talteen koristelua varten)
n. 0,5 dl  hyvää oliiviöljyä (tai kylmäpuristettua laadukasta rypsiöljyä, esim. myssyfarmi)
n. 0,5 dl paahdettuja auingonkukan siemeniä 
suolaa
pippuria

Lisäksi
2 pss tai 1 iso pss mozzarellaa, tuoretta
n. 3 rkl auringonkukansiemeniä, paahdettuja
suolaa ja pippuria
tarvittaessa loraus öljyä

Pilko paprikat koosta riippuen 4-6 lohkoon ja poista siemenet. Laita ne kulhoon.

Katkaise kesäkurpitsa kahtia ja siivuta molemmat päät ohuiksi, noin paprikasuikaleiden pituisiksi siivuiksi. Laita paprikoiden kanssa samaan kippoon. Lorauta päälle öljyä, ripsauta suolaa ja grillaa niihin kauniit raidat.

Laita pastakattilaan vettä ja n. teelusikka tai puolitoista suolaa. Kun vesi kiehuu, laita pastat sekaan ja keitä ohjeen mukaan al denteksi.

Paahda vajaa (3/4 dl?) desi aurigonkukan siemeniä pannulla kunnes saavat hieman kullanruskeaa väriä. Varaa sivuun n. 3 rkl pastan koristelua varten.

Laita pieneen silppurikippoon ruohosipuli, öljy, ripaus suolaa ja pippuria sekä loput paahdetut aurngonkukan siemenet. Surauta tahnaksi.  (Jos ei meinaa onnistua, lisää pienenpieni luraus öljyä jotta seos pyörii. Saa olla aika sakea pesto joten varovasti öljyn kanssa. )

Sekoita pesto grillattujen vihannesten kanssa ja jos tarvitsee, pilko vähän paprikoita pienemmäksi. Tosin, minusta on kiva tarjota vähän isompia paloja ja jokainen sitten pilkkoo lautasellaan sopiviksi.

Riivi mozzarella mukaan suupaloiksi, sekoita joukkoon valutettu pasta ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa, pippuria ja luraus öljyä. korista ruohosipulin kukilla ja kokonaisilla auringonkukansiemenillä.

Tarjoa heti.

Merikrottia, pastaa ja paprikaa

Hyvin epätyypillisesti tänään vain instagram-kännykuva. Miksi? No siksi, että tein eilen arkiruokaa, enkä oikeastaan halunnut yhtään blogata mutta sitten siitä tulikin hirmuhyvää. Ja jotenkin henkilökohtaisella tasolla tämmöinen raikas, makea ja mehevä pasta iski juuri tähän kaamosmasennukseen sopivan aurikoisena. Raikkautta lisätäkseen voi tähän päälle ripauttaa vielä vähän sitruunaakin jos tykkää, mutta meillä kyllä mentiin vaan suolalla ja pippurilla. Jotenkin se sitruuna tuntui minusta vähän liian perinteiseltä.

Ostin merikrottia tarjouksesta - ei se silti halpaa ole reilun kolmenkympin kilohintaan, mutta joskus voi vähän herkutella erilaisella kalalla. Merikrotti on rakenteeltaan mielenkiintoinen kala; kun sen onnistuu paistamaan juuri oikein, se on melkein kuin kampasimpukkaa söisi. Yhtäkään ruotoa ei ole ja Cittarin kalamyyjä rohkaisi poistamaan suuresta fileestä sen selkäruodon ennen paistamista. Näin siksi, että se iso "luumainen" ruoto varaa ihan hirmuisesti lämpöä ja kala paistuu epätasaisesti.

Kahdesta suuresta siivusta söi meillä hyvin neljä; pienimmältä jopa vähän jäi, vaikka onkin kalahimoinen herkkujenrakastaja.

Tämän pastan juju on makeaksi paahdettu keltainen paprika, lehtipersilja ja kevätsipuli, joista pyöräytettiin herkullinen pasta. Pastaksi valitsin mustavalkoista nauhapastaa jota ostin joskus stockalta; kaikki mustekalalla värjätty nauhapasta sopisi tähän hyvin, tai miksipä ei sitruunainenkin pasta. Hätätilassa tavallinen spaghetti on aina hyvä. :)

Merikrotin paistamisessa ei ole kuin pari jujua; minusta pähkinäisen paahteinen garam masala sopii sen lähes simpukkaiseen makuun hienosti ja kalaa ei saa liiaksi liikutella pannussa paiston aikana. Laita pannuun vaan öljyä, kuumenna ihan kuumaksi ja sitten paista molemmin puolin antaen kalan rauhassa paistua toiselta ja sitten toiselta puolelta. Käytin teräspannua, mutta tefloni tms non-stick käy hyvin myös. Etenkin teräspannussa on tärkeää ettet liikuta kalaa liiaksi, jotta pinta paistuessaan ja ruskistuessaan irtoaa pannusta.

Paahtuneet paprikat voi halutessaan kuoria, mutta en vaivautunut vaan kippasin vaan paprikat pastojen kanssa tarjoiluastiaan maustumaan. Pasta saa makunsa paitsi tuoreista yrteistä myös paahtuneen paprikan mehuista ja kalanpaistopannun deglaze - viinistä, joka kaadetaan kalojen paiston jälkeen myös pastalle. "Kyllä se vaan osaa", tuumasi V syötyään. Tulkitsin, että vaimo sai kotoisasti kiitosta, mikä ei sekään ole yliarvostettua kaamoksen keskellä. :)

Rohkeasti kokeilemaan vaan - onnistuu arkenakin. Meillä juotiin tämän kanssa Livon Friulanoa ja mietittiin Venetsiaa,  Italiaa, hummereita, joulua ja Espoota joulupukkeineen. Vaikeita valintoja...

Merikrottia, pastaa ja paprikaa (4:lle)

kolme-neljä keltaista paprikaa
öljyä
2 isoa siivua merikrottia
1-2 tl garam masalaa
kuivattua timjamia
pastaa neljälle (esim. taligatellea lasken yleensä 3 myttyä per aikuinen ja 1-2 lapselle, kalan määrästä riippuen tässä riittää vähempikin esim. 2 myttyä)
1 shalottisipuli
2 valkosipulin kynttä
1 rkl suolattuja kapriksia
lasi valkoviiniä
2 kevätsipulia
nippu lehtipersiljaa
suolaa
pippuria
(sitruunan kuorta ja mehua)

Aloita vääntämällä uuni päälle 200 C ja kiertoilmalle (tai 225 jos uunissasi ei ole kiertoilmaa).

Halkaise paprikat, kaavi siemenet pois, huuhtele ja pilko kukin paprikanpuolikas 2-3 osaan koosta riippuen.  Asenna paprikat nahkapinta ylöspäin pellille, pirskota päälle öljyä ja työnnä kuumaan uuniin n. 30 min tai kunnes pinta alkaa muuttua ruskeatäpläiseksi.

Kun paprikat paahtuvat laita kattilaan vesi kiehumaan ja kun se kiehuu lisää sinne reilu teelusikallinen suolaa.

Poista merikrotista keskiluu ja leikkaa kala 4 pihviksi. Minulla oli suuria fileitä, kysy kalamestarilta neuvoa määrän suhteen ja huomioi kalan paksuus paistossa.

Hiero kalafileeseen garan masalaa, timjamia ja suolaa sekä pippuria. Silppua kevätsipuli, lehtipersilja kulhoon ja lurauta sekaan vähän oliiviöljyä. Voit säästää osan persiljaa koristeluun.

Kun paprikat alkavat saada ensimmäisiä laikkuja väriä, laita pasta kiehumaan ohjeen mukaan. Voit ottaa uunin kiertoilman pois jos pelottaa että paprikat palavat. Voit vielä jättää paprikan uuniin.

Kuumenna pannu, lorauta siihen öljyä ja paista merikrottia antaen sen olla paikallaan ensin toiselta puolelta ja sitten käännä kala. Kolmisen minuuttia per puoli pitäisi riittää siihen, että kala saa jo vähän kauniisti väriä ja irtoaa lastalla päättäväisesti käännettäessä suht helposti. Minä paistoin kaksi pihviä kerrallaan ja siirsin kaksi sivuun odottamaan siksi aikaa kunm paistoin jälkimmäiset kaksi.

Mittaa kalan sisälämpö ja tilanne on hyvä jos ollaan nyt n. 40 asteen paremmalla puolella.

Laita pannuun sitten silputtu shalotti ja valkosipuli sekä suolakaprikset (en huuhtonut suolaa pois mutta voit myös lisätä suolaa erikseen). Kuullota hetki, lisää kalapalat vielä pannuun kaada perään valkoviini ja peitä kannella. Kala höyryttyy loppuun parissa-kolmessa minuutissa.

Kaada kypsästä pastasta vesi pois, sekoita tarjoilukulhossa kuuma pasta ja yrtti-öljyseos sekä paprikat uunista mahdollisine paistoliemineen ja öljyineen. Mausta pippurilla.

Asettele sitten kalapalat pastan päälle, kiehauta tarvittaessa hieman pannulla olevaa viiniä kasaan ja kaada se sitten kapriksineen kaikkineen pastan päälle. Ripsauta tarvittaesa vielä hieman suolaa ja pippuria annoksen päälle, koristele lehtipersiljalla ja halutessa sitruunalla (kuorta ja mehua).

Tarjoa hyvän valkoviinin kanssa.

Härkäpavuista ja ruokajournalismista

Mä olen tässä miettinyt näitä härkäpapuja ja kirjoittamiseni laatua nyt parisen vuotta. Härkäpapu on hallaa kestävä, omassa tukevassa varressaan kasvava virnalaji, jota Suomessakin on viljelty jostain 600-luvun alkuhämäristä.

1960-luvulla viljely väheni lähes olemattomiin, mutta viimeaikoina näitä suuria, peukalonpään kokoisia papuja on alkanut näkyä vähitellen uudelleen; Niittulan tilan myynnissä viime kesänä, kaupallisina rouheina kuiva-ainehyllyissä ja nyttemmin satoaikaan markettien hyllyssä. Mutta harvassa se on vieläkin ja onnekas saa olla, jos tuoreita härkäpapuja jostain aikoo löytää.

Ja vaikka härkäpavun kirkkaan keväänvihreä sydän on äärimmäisen herkullinen, niiden vähäinen käyttö ei oikeastaan hämmästytä lainkaan ketään härkäpapuja joskus valmistanutta.

Kaupassa tuore härkäpapu asuu suuressa, n. 20 cm pitkässä ja melkein kolme senttiä leveässä palossa, jonka lähes satiinisen pehmeässä ja paksussa sisustassa itse papu istuu siihen uponneena kuin parhaassa mummulan plyyssisohvassa. Suurestakaan, 2-3 litran pussista ei tule kovin montaa desiä papuja, kun ne riivitään irti paloistaan.

Kesällä, silloin kun härkäpavut ovat ihan nuoria ja niiden nahka on ohut ne voi kiehauttaa ja käyttää sellaisenaan salaattiin, pastaan, piirakoihin tai vaikka kesäisen keiton joukkoon. Papujen ihan ohut kuori on vielä makeaa, eikä sitä huomaa ruuassa.

Härkäpavun päältä lähtee pois kitkerä, nahkamainen kuori, mutta varovainen pitää olla. 

Mutta näin loppukaudesta kun tuleentuminen on ehtinyt pidemmälle, härkäpavun kuori paksuuntuu ja siitä tulee kumimainen ja kitkeränmakuinen. Samalla työmäärä siihen, että härkäpavusta saa herkullista ruokaa, vähintäänkin tuplaantuu. Jotta pavun herkullinen sisus saadaan käyttöön, pavut pitää ensin keittää ja sen jälkeen kuoreen tehdään pienenpieni reikä, josta pavun sisus puristetaan hellän hellästi ulos, sillä muuten kypsä, makea ja herkullinen sisus rikkoutuu ja muuttuu epämääräiseksi muusiksi.

Lopulta, arviolta reilun tunnin käsityöurakan jälkeen valtavasta pussillisesta härkäpapua tulee vatkauskulhollinen palkoja biojätteeseen, pari desiä papujen kuoria ja suurin piirtein saman verran loistavanvihreitä smaragdeja; niitä valmiita, syötäviä härkäpapuja. Ja jos nyt ajatellaan tätä kiireisen, ruuhkavuosissa tarpovan yrittäjä-äidin elämää, eihän tuoreiden härkäpapujen laittamisessa ole mitään järkeä.

Paljon enemmän järkeä olisi ostaa jotain muita papuja tai vihanneksia, kustannus- ja hävikkimielessä ehkä jopa pakasteena jolloin pussin voi avata saksilla ja kaataa herneet suoraan ruuan sekaan. Prosessisa palotkin on varmaaan käytetty johonkin eettisesti kestävään jatkojalostukseen.

Mutta siinä riipiessä ja kuoriessa tulee miettineeksi kaikenlaista. Tulee miettineeksi miksi kirjoittaa. Kipuilee sitä, miten harrastuksessaan pääsee eteenpäin. Siinä tehdessään näkee ja kokee, kuinka työ tekijäänsä opettaa ja toisaalta, kuinka herkkiä, hauraita ja näennäisen mitättömiä ne elämän suurimmat, mieleenpainuvimmat ja rakkaimmat asiat ovat.

Eihän niissä ole mitään järkeä, kun asioita puhtaasti järjen kantilta tarkastelee.

Olen viimeisen vuoden aikana saanut muutamia sellaisia yhteistyötarjouksia, joita olen vakavasti harkinnut. Ja vaikka se saattaa hämmästyttää joitain, en ole harkinnut niitä niinkään rahan takia, vaikka viimeaikojen trendi tuntuu olevan, että blogeissa suurimpia tunteita kulissien takana on aiheuttanutkin raha. Ensin kuului painokkaita juttuja siitä, miten laadukkaasta työstä kuuluu saada palkka, sitten kaikelle alkoi olla hinta ja nyt monet yritykset eivät edes ala yhteistyöhön jos blogilla ei ole jonkinlaista mediakorttia.  Jollei jutulla ole hintaa, sitä ei voi ostaa. Yrittäjänä ymmärrän tämän oikein hyvin.

Eikä tämä ole päivätyössäni mikään ongelma. Olenhan ihan ylpeä jokaisesta asiakkaasta joka tekee jotain, mikä on minustakin hienoa. Toisaalta, pääsen myös tekemään niitä hienoja juttuja ja käytettävyysammattilaisena vaikuttamaan siihen, että asiakkaan järjestelmät ovat innovatiivisia, helppokäyttöisiä, miellyttäviä ja palvelevat sitä tarkoitusta johon ne on tehty. Toisinaan se onnistuu paremmin, toisinaan taas reaalielämän rajoitteet kuten budjetti, aikataulu tai muu resurssien niukkuus pakottaa leikkaamaan villeimmiltä visioilta siivet ja tekemään jotain turvallista, ehkä jopa hieman tylsää mutta taatusti toimivaa. Siihenkin ammattilaisen pitää työssä tottua.

Jos luulitte, että nyt jutussa tulee jokin räväkkä mielipide, erehdyitte. Luulen, että olen jonkinlaisessa risteyksessä jossa moni asia vaikuttaa toisiinsa ja kuva ei ole vielä selkeä. Syy, miksi olen harkinnut etenkin yhtä pidempää yhteistyökuviota on, että se antaisi mahdollisuuden ottaa enemmän aikaa kirjoittamiselle. Ehdot vaikuttavat vapailta (saisi tehdä aika pitkälle mitä haluaakin, omalla tyylillään) ja suhtaudun lähtökohtaisesti hyvin positiivisesti työn tilaajaan; toimija näkyy blogissa jo nyt monin tavoin ilman minkään sortin aiempaa yhteistyötä tai rahan liikkumista. Aika hyvä paketti tarjolla, johon olisi vain järkevää tarttua, eikös?

Tavallisissakin herneissä on paljon hävikkiä. 

Yliopistolla järjestetään kurssi turhasta tiedosta, joka "ei kuitenkaan sovellu liian uratietoisille tai kovin kiireisille". Kurssilla ei ole mitään kaupallista tai innovaatioon tähtäävää tavoitetta. Vaikka hetken houkuttikin, en kuitenkaan ilmoittautunut sille kurssille, vaan kirjoitin motivaatiokirjeen Haaga-Helian järjestämän ruokajournalismikurssin pitäjille. Siinä kirjeessä puhuin lähinnä härkäpavuista, vaikkakin toisin sanoin. Perjantaina, 4.9 kuulin, että tulin valituksi 53 hakijan joukosta yhdeksi niistä 21:stä jotka tänään aloittavat ruokajournalismin teoreettiset pohdinnat Hotelli- ja ravintolamuseossa. Mukaan otetaan kuohuviinilasi.

Ja vaikka siinä ei ehkä järkeä olekaan että tämmöinen harrastaja istuu ruoka-ammattilaisten kanssa samalla kurssilla toivon, että tämä on yksi niistä keinoista, joilla herätetään ajatuksia, tuetaan kirjoittajan omaa ääntä ja jossa tekeminen opettaa tekijälle myös jotain itsestä ja omasta tyylistä.

Riippumatta siitä tuleeko tämän ralliauton kylkeen vielä sponsoriteippejä vai ei, koen tärkeäksi että ajan sitä itse. Ja koska tämä on harrastus, investoin myös sellaisiin asioihin, jotka eivät tiukasti ottaen ole lainkaan järkeviä vaan nimenomaan herkkiä, hauraita ja näennäisen mitättömiä.


Marinoidut härkäpavut salaattiin

Iso pussi tai kulhollinen härkäpapuja

marinadi
n. 0,5 dl öljyä
1 luomusitruunaa (kuorta ja mehua)
n. 1-2 tl appelsiininkukkahunajaa
pari-kolme oksaa minttua
suolaa
pippuria

Riivi härkäpavut paloistaan.

Jos härkäpavut ovat aivan muoria, riittää että kiehutat niitä suolalla maustetussa vedessä 5-10 min papujen kosta riippuen.

Sekoita marinadi aineksista kastike kulhoon. Nuoret, kypsät pavut voi marinoida suoraan keittämisen ja huuhtelun jälkeen.

Jos pavuissa keitettäessä alkaa näkyä kuori (tuleentuneemmat pavut syksymmällä) keittämisen jälkeen kuori pavut hellästi ja laita papujen sydänosa marinoitumaan kastikkeeseen.

Anna marinoitua jääkaapissa puolisen tuntia. Käytä esimerkiksi salaatin tai kala-annoksen koristeluun.

Pihlajalla maustettua fenkolia ja mallaspossua

Ehdin kirjoitella siellä Gotlannin koneessa valmiiksi jutun, jonka ajattelin laittaa tähän väliin ennen töihin karkaamista jotta ne, joiden puutarhassa pihlaja on vielä nupullaan ehtisivät hyödyntää tämänkin kotoisen villiherkun ennenkuin silmut täysin aukeavat - jatketaan sillä Gotlannilla sitten taas :) 

Se oli varmaan Merituuli joka ensimmäisenä maistatti minulla pihlajansilmuja. Siitäkin on jo herravarjele varmaan yli kolme vuotta. Merituuli opasti silloin jotta lehtisilmut kerätään kun ne eivät ole vielä aunneet.  Kun tuollaista pientä, aukeamatonta lehtinuppua puraisee, se maistuu ihan karvasmantelille. Ominaisuus häviää tai laimenee myöhemmin, vaikka nuoria pihlajanlehtiä ymmärtääkseni voikin käyttää pidempään salaattivihanneksena.

Olen nähnyt joitain reseptejä, joissa juuri näitä mantelisia silmuja on käytetty makeiden juomien maustamiseen ja omatkin ajatukset ovat pyörineet paljolti makeiden leivonnaisten ympärillä kunnes toissaviikonloppuna älysin yhdistää pihlajannuppuja ja fenkolia.

Yhdistelmä on tajuttoman hyvä. Pieni mantelisuus ja pyöreys täydentää ihanasti fenkolin raikasta, melkein aniksenmakuista olemusta ja tekee ruuasta pehmeämmän, täyteläisemmän ja jotenkin aromaattisemman.

Tein ensin pelkkiä fenkoleita kasvislisäkkeeksi, mutta innostuin tästä niin, että tein myös sitruunalla maustettua fenkoli-pihlaja yrttivoita ja haudutin mallaspossukuutioita fenkolien kanssa pastakastikkeeksi sunnuntain lounaalle. Arvaatte varmaan että itsessäänkin jo hieman pähkinäinen mallaspossu sopi loistavasti yhteen mantelin ja fenkolin makujen kanssa. Vitsi se kuulostaa oudolle, mutta uskokaa pois - toimii.

Ehkä sellainen juttu mikä tuli mieleen oli, että nyt kun tein kastikkeen siitä paistikuutiosta joka tuli ostamassani kotipaketissa ja onnistuin oudoksissa kypsentämään fenkolia vähän liikaa. Normaalisti ostaisin tällaiseen ruokaan palasen possunlapaa ja hauduttaisin sen ensiksi ihan lohkeavaksi ja lisäisin sitten loppuvaiheessa fenkolit vielä hautumaan. Näin fenkoleihin jäisi enemmän rakennetta. Nyt kun laitoin niitä kuutioita niin aikaa tietysti meni vähemmän ja oletin että fenkoli kestäisi sen. No ei kestänyt; fenkoli ehti hajota aika paljon sillä aikaa kun hauduttelin possua. Muttei se makua haitannut; pasta sekaan ja eikun nauttimaan. :)

Mutta kuten tuonne aiemman postauksen kommenttiin tuli jo sanottuakin, kun näitä tilapaketteja katselee laajemminkin, niin aika hassun paljon niissä on mukana valmiiksi kuutioitua tai siivutettua lihaa. Ostaisin mielelläni kotimaista laatulihaa netistä, mutta haluaisin erityisesti niitä harvemmin saatavilla olevia paloja ja saman tyyppisiä paloja mitä kaupastakin ostan; (possulla) lapaa, nahallista kylkeä, possunposkea, luullisia kyljyksiä, ulkofilepaloja, pork buttia, kunnollisia baby back ribsejä ja joskus sisäfilettä. Myös nahallinen paisti olisi pop, siihen kun saisi paahtaa rapsakan nahan. :) Ostimmepa joskus sellaisen toivossa kokonaisen possun etuneljänneksenkin. Mutta suikalelihaa? Hm, en muista koska olisin ostanut. No, koska sitäkin tuli kotipaketissa tulette näkemään tässäkin blogissa blogin historian ensimmäiset possun suikalelihareseptit sillä otan tämän vähän kuin haasteena. :)

Kasvisruokailijat voisivat murustaa pastan päälle vuohenjuustoa; toimii varmasti hyvin niinkin.  

Possua, fenkolia ja pihlajaa (toimii lisäkkeenä pääruualle ilman possua)

n. 3-4 fenkolia, pienehköjä

1/2 ison valmisipulin kynnet tai 1 pieni valkosipuli kokonaan. Älä kuori kynsiä!
öljyä + nokare voita (tai pihlaja-ruohosipulivoita)
1 rkl suolakapriksia, huuhdottuna
4 aurinkokuivattua tomaattia
2 rkl pihlajansilmuja
1 sitruunan mehu (ja kuorta)
2 rkl punaviinietikkaa
kasvislientä (n. 2 dl)
1 rkl hunajaa

ruohosipulisilppua

500g possun kuutiota (tai lapaa, miksei myös possunposkea)

Paista fenkoleihin pinnat öljyssä ja lisää sinne muutamia pihlajan silmuja paistovaiheessa. Kun fenkolit ovat ruskistuneet kauniisti molemmin puolin, viimeistele fenkolit nokareella voita ja muutamalla tuoreell pihlajannupulla (tai nokareella pihlajavoita). Siirrä fenkolit sivuun.

Jos laitat mukaan possua, paahda ne tässä välissä kauniin ruskeiksi ja kuten fenkolit, viimeistele pillajalla ja voilla. Laita kannelliseen pataan, lorauta sinne vähän nestettä ja tee päälle makupohja näin:

Laita sitten kuumaan pannuun tilkka öljyä ja paahda valkosipulit kuorineen kauniin ruskeaksi. Lisää loput pihlajannuput ja kaprikset, polkotut aurinkokuivatut tomaatit, sitruunan mehu, etikka, hunaja ja loraus kasvislientä. Lisääs ilputtua ruohosipulia, anna kiehehtaa. Jos teet possupataa; kaada makupohja possujen päälle ja hauduta uunissa 1,5-2 h kannen alla 180 astetta. Loppuvaiheessa kypsennystä lisää fenkolit joukkoon, lisää tarvittaessa kasvislientä ja anna hautua vielä n. 20 min.

Jos teet pelkän fenkolilisäkkeen, laita fenkolit makupohjaan ja anna hautua n. 20 min kannen alla liedellä malatalla tulella tai uunissa n. 180 asteessa.

Tarkista maku, lisää suolaa ja pippuria ja sekoita halutessa pastaan. 

Arvomme ihkauuden Philipsin pastakoneen! :)

Kaupallinen yhteistyö Philips

Nyt olisi kivoja uutisia viikonloppuevääksi! Nimittäin tässä blogissa ei ihan hirmuisen usein arvota, mutta kun arvotaan arvotaan näemmä kunnolla :) Philipsiltä lupasivat nimittäin että saan arpoa teidän kaikkien kesken toisen, ihan uuden pastakoneen. Näin pääsette tekin kokeilemaan oman tuorepastan pyörittämistä helpoimmalla tietämälläni tavalla. :)

Tämä on mainoskuva laitteesta. Mutta samalta se silti näyttää ja jauhoakin on oikeasti vähemmän ympäriinsä ;) 

Laite on minusta tosi kätevä, käyttö on ollut helppoa ja tosiaankin se tekee myös taikinan. Tarkemmin voitte lukea pastakoneen käyttökokemuksiamme tästä jutusta. 

Myös muualla on kirjoitettu laitteesta (linkitän tähän bongaamani postaukset): 

Kaikki äitini reseptit - Nannan postaus sisältää mm. pennejen tekemistä

Hellan ja Viinilasin välissä - Johanna kirjoittaa gluteenittomasta pastasta 

Habanero Kitchenin postaus jossa esitellään itse laite ja speksit

Arvontaan voi osallistua jättämällä kommentin tämän jutun kommenttilootaan; mielelläni kuulen minkä pastan tekisitte HETI paikalla jos voittaisitte laitteen? :)

Tässä meikäläisen ruis-fenkolispaghettia. 

Arvontaan osallistuvat kommentit on jätettävä viimeistään ennen arvontaa joka suoritetaan juhlallisesti Torstaina 21.5 klo 12:00 (suomen aikaa) jälkeen. Kaikki ennen tätä kommentin jättäneet osallistuvat arvontaan. 

Jättäkää arvontaan jokin nimimerkki, yhteystieto tai tunniste jolla voittajan tunnistaa muista arvottavista tai saa jopa lopulta kiinni; ellei voittajaa tavoiteta kolmen vuorokauden kuluessa arvonnasta, arvonta suoritetaan uudelleen Maanantaina 25.5 muiden aiempaan määräaikaan  (21.5 klo 12:00) mennessä kommentin jättäneiden kesken. 

Ei muutakun arpaonnea kaikille! :)


Pastakoneen arvontaan lahjoitti Philips. 

Philipsin pastakone ja monenmonta hyvää pastakokkausta - pari ohjettakin!

Kaupallinen yhteistyö Philips 

Me olemme puolisen vuotta miettineet pastakoneen hankkimista. Sekä minulla että V:llä on "entisessä elämässään" ollut pastakone, mutta kummankaan elämään kuulunut kone ei ole päätynyt yhteisen kotimme kaappiin. Ja kuten instagrammiamme seuraavat varmasti tietävät, sisareni on hurahtanut Italiaan pahemman kerran ja pyörittää itse pastoja tosi ahkerasti - tetysti niistä puhelimessa raportoiden :)

Onhan siinä tullut itsellekin mieleen että joo, pitäisi hankkia pastakone mutta koska meillä molemmilla ON ollut joskus pastakone tiedämme myös, miten a) työlästä pastaa on tehdä itse ja b) kuinka vähän sitä konetta tuli lopulta käytettyä, koska työlästä. Tästä huolimatta tuorepasta on pyörinyt ajatuksissa ja olemme arponeet olisiko se joku söpö käsin kammettava malli (kuten aiemmin omistamamme) vai kenties joku yleiskoneen lisäosa.

Neste kaadetaan sisään; kone pyörittää n. puolet ajasta taikinaa ja kääntää sitten suuntaa. silloin pastaa alkaa tulla. 

Siinä mielessä voisi kai sanoa, että Philipsin pastakoneen lanseeraus tuli meidän projektimme kannalta juuri oikeaan aikaan. Meille tarjottiin mahdollisuutta saada tuo laite itsellemme testiin ja viestin saatuani olin ihan ihmeissäni; "onko tommosiakin?"

Kun rehellinen olen, niin hieman epäluuloisina ruokahifistelijöinä Googlesimme laitetta ennen testiin lupautumista ja eri lähteissä tuntui olevan suloinen konsensus siitä, että laite on Oikeasti Hyvä ja toooosi näppärä. En tiedä, miksi emme itse tulleet ajatelleeksi että joku on tehnyt kunnollisen laitteen joka valmistaa taikinan ja tursottaa pastan sitten ulos kuin lihamyllystä! 

Hävikkiä jää tosi vähän jo ensimmäisen sekoitus-tursotus kierroksen jälkeen

Ja mitä enemmän mietin asiaa, sitä paremmalta ratkaisulta se alkoi tuntua; meillä pasta on useimmiten se hätävararuoka jota teen, kun arjessa on liian kiire. Se on varmasti yksi syy siihen, miksi sitä konetta ei ole vielä hankittu; kumpikaan meistä ei OIKEASTI usko että kuluneet vuodet sekä teini & taapero olisivat tehneet meistä yhtään innokkaampia pastanveivaajia. Ja vaikka pasta on sinänsä helppoa tehdä, sen sotkunkin pitäisi jonkun siivota. Tämä laite taas lupasi pastaa vartissa pöytään suurin piirtein kunhan sisään vaan työntää jauhoa, vettä ja kananmunaa. Niin, ja ilman sotkua.

Ylhäältä oikealta: Mozzarella, parsa sitruunafettuchini, porkkana-kardemummaraviolit ja spaghettia paahdetun sitruunaisen kurpitsan, rosepippurikuttukuutioiden ja persiljan kera.

Ja sitten se kone tuli, tuossa aika tarkkaan viikko sitten. Sen jälkeen meillä on tehty PALJON pastaa, enkä tiedä kuka on ollut eniten innoissaan; minä, V vai I? Mutta voitte vaan kuvitella mitä kävi kun vuosia sisälläni piileksinyt pastadorini pääsi irti. Kyllä; peruspastan lisäksi jo nyt on tehty sitruunapastaa, ruis-fenkolipastaa, kardemumma-porkkanapastaa ja tänään fenkoli-pinaattipastaa. Meillähän tosiaan ON myös Philipsin mehulinko jonka ostimme taannoin ja niinpä olen käyttänyt pastan nesteenä porkkanamehua, fenkolimehua ja viimeksi tänään pyöritin Kenwoodin silppurikipolla fenkolimehujämästä ja babypinaatista "nestettä" vihreään pastalevyyn.

Pastalevy tulee reunasta avonaisena putkena joka sitten oikaistaan tasolle.

Homma tosiaankin on ihan niin nopeaa kuin muutkin antavat ymmärtää. Pastalajeista joita macchina tuottaa on neljä ja niistä tässä vaiheessa kokeilematta vielä penne, mutta ainakin molemmat nauhapastat tulivat erinomaisia ja lasagnelevykin vaikuttaa hyvälle. Tosin, se on oikeasti lasagnelevypaksuudessa, joten jos siitä aikoo tehdä ravioleja, cappellineja, angelotteja tai muita hankalampia täytettyjä pastoja, sitä pitäisi kaulita ohuemmaksi.

Porkkanamehusta tuli yllättävän vähän väriä pastaan, vaaka on paras mittaväline.

Nuo nyytit joita ohjekirjassakin oli tehty onnistuivat levystä ihan hyvin, mutta ylemmissä kuvissa näkyneet raviolit syntyivät oppimiskokemuksen tuloksena. Yritin nimittäin tehdä porkkana-kardemummataikinasta angelotteja vuohenjuusto-pistaasitäytteellä ja tarjota ne porkkanavoin kanssa, mutta taikina ei kyllä suostunut taipumaan siihen. Tein sitten jättikokoisia ravioleja, mutta minusta niissäkin taikina olisi saanut olla ohuempaa. Toim. huom. makuyhdistelmä oli niin erinomainen, että laitan aineet jutun liitteeksi jotta voitte kokeilla.

Ylipäätään jos ensituntumalla laitteen hyviä ja huonoja puolia summaisi ennen reseptiin menoa niin näin viikon kokemuksella sanoisin että Philipsin uusi pastalaite:

• on helppo koota ja käyttää 
• tekee Oikeinkin hyvää spaghettia & nauhapastaa ja lasagnelevyä 
• lasagnelevystä tulee suht jämäkkää muita tarkoitusperiä silmälläpitäen. Lisäkaulinta voisi olla tarpeen.
• on helppoa siivota ja pestä
• kaikki osat saa kuulemma laittaa tiskariinkin, ei tosin ole ollut tarpeen vielä, menee käsitiskissä kun heti pesaisee.  
• jos mittaa väärin, jauhot saa koneesta poiskin suht helposti 
• jos unohtaa putsata suuttimen, sen saa jälkikäteen puhtaaksi ilman verta, hikeä ja kyyneleitä
• laite ON espressokoneen kokoinen, eli ihan pieneen keittiöön sitä voi olla haastavaa sijoittaa ellei pasta ole sitten se jokapäiväinen juttu (vrt. riisinkeitin) 
• Jos sattuu omistamaan mehulingon ja vielä jos on aktiivikäyttäjä, laite on kyllä tosi inspiroiva; ihan loputtomasti ideoita mitä kaikkea pastaa voi tehdä ja kun niiden toteutus jauhosta pastaksi on noin vartin luokkaa niin onnistuu ihan arkena. 
• mieheni sanoi että tekee tällä mielellään pastaa arkena yksinkin (mikä loistava argumentti!) 
• vehkeesen löytää netistä lisääkin noita erilaisia levyjä joilla pastaa saa tursotettua
• pasta tulee ulos valmiina, ei sitä sotkemista tasoilla jauhojen kanssa. 
• hävikki on pieni, ihan alku pastasta ja viimeinen pala saattaa olla ei-niin-täydellisen näköistä mutta nuo isotkin lasagnelevyt tulee hienosti ulos ilman katkeamia, murtumia tai mitään. 

Kämmellyksiä on ollut tosi vähän ja ne on helppo korjata; jopa levyyn unohtunut, köh, hieman kuivahtanutkin pastakakku irtoaa laitteen mukana tulevalla putsausvälineellä tosi helposti. Laiskoja kotikokkeja on siis mietitty! :)

Jauhovalinta tietysti vaikuttaa myös paljon pastan olemukseen; mokasin ekassa levytaikinassa siinä, että tein levyä ihan perus-durum+vehnäjauhopohjasta ja siitä tuli paljon jämäkämpää ja hankalammin käsiteltävää kuin seuraava, täysin puolikarkeisiin vehnäjauhoihin tekemäni pinaatti-fenkoli "mykypasta". Se kovempi pohja sopii nauhapastaan, mutta levy on parempi tehdä vehnäjauhosta. Käytin laitteen mukana tulevan kirjan ohjetta tuohon vehnäjauhotaikinaan mutta lisäsin siihen vähän nestettä. Se edellinen pastalevy oli niin tosi kuivaa ja muistelin että kotimaiset jauhot sitovat eurooppalaisia paremmin nestettä. Yleensä suositellaan että veden määrää ainakin leivissä lisätään vähän ja ajattelin ettei tässä mitään käy jos kokeilen kun ollaan vaan omalla porukalla. Ja heureka!

Pastaputkilo levitetään pöydälle ja siitä leikataan ympyrä. Täytettä reilu teelusikallinen ja reunat kostutetaan ohuesti. 

Olin tosi tyytyväinen tuohon vihreään levypastaan; rakenne tuntui helpommin käsiteltävältä ja jotenkin vähän ohuemmaltakin kuin se ensimmäinen pastalevyni. Tuo "mykyjen" muoto sopi hyvin taikinalle, ei tuntunut liian paksulta. Täytteenä käytin sitä samaa pistaasitäytettä mistä tein porkkanaraviolit. Olin varannut täytettä angelotteja varten aika paljon joten sanoisin että tuosta yhdestä annoksesta täytettä riittää kahteen n. 500g jauhomäärästä tehtyyn pastalevyannokseen.

Sitten pasta taitetaan kaksin kerroin ja reuna painetaan yhteen. Sen jälkeen pieni rypytys ja valmis! 

Vaikka täyte oli sama kuin porkkanaravioleissa, laitoin pastataikinaan tosiaan pinaatti-fenkolilietä. Paseerasin seoksen varmuudeksi, ettei se tuki pastakoneen nesteaukkoja. Osan nesteestä säästin ja tein pastalle kaksi kastiketta; kirkastettua voita johon laitoin suolasitruunan kuorta ja kaprista sekä toisen siitä pinaattiliemestä. Se raikkaan keväinen pinaatti-fenkoliliemi olisi kyllä käynyt annokseen sellaisenaankin, mutta lisäsin vähän öljyä ja tasapainotin maun appelsiininkukkahunajalla ja sitruunanmehutilkalla.

Mutta! Jos teet pastan porkkanamehulla, laita kirkastettu voi ja porkkananmehun loput samaan kulhoon ja anna maustua. Siten saat hauskaa porkkananmakuista, oranssia voita joka antaa pastaan hieman makeutta. Kardemummaa laitoin tuohon porkkanapastaan vain yhden teelusikallisen, mutta sitä olisi saanut olla enemmän. Ylipäätään olen oppinut että pasta ottaa makua tosi varovasti; sitruunapastaankin olisi saanut puolelle kilolle jauhoa laittaa enemmän kuin sen yhden luomusitruunan kuoren joka sinne meni. Ehkä jopa kaksi.

Vihreää seosta käytetään paitsi pastan värjäykseen, myös kastikkeeksi lopulta. Annoksessa on vahvoja makuja, joita vihreä kastike ihanasti raikastaa. Porkkanavoi on miedompi ja "sivistyneempi" vaihtoehto. 

Tässä jälkimmäisessä kastikkeessa kapris juhlii (ehkä jopa peittää sitruunaa?) eli jos et tykkää niin voimakkaasta mausta jätä se pois, toimii imankin varmasti. Tai tee porkkanaversio; hassu miten samasta täytteestä tuleekin helpoilla mutta erilaisilla kastikkeilla kaksi niin tosi erilaista ruokaa. Ai niin, kaikkiin mittoihin olemme käyttäneet vaakaa; muna ja neste on sekoitettu keskenään ja yhteispainoksi neljän-viiden hengen pääruokaan tulee (kapeille) nauhapastoille 190g ja jauhoja silloin 500g.

Pssst. Nanna on kokeillut niitä pennejäkin, ja hyvin toimii! 

Pistaasi-vuohenjuustotäytteiset porkkana- tai pinaattimykyt porkkana-persiljavoilla/suolasitruuna-kaprisvoilla ja fenkoliemulsiolla (n. 4:lle pääruokana) 

Täyte pastoihin
Tämä määrä täytettä riittää kahdelle 500g jauhoa vievälle pastataikinalle
250g mascarponea
200g philadelphia - tuorejuustoa
1 prk, juustoa 150g Vatajanrannan vuohitilan kutun kuutioita naturel
150g creme fraichea
1 dl pistaasia, murskattuna
2 tl paahdettua jeeraa jauhettuna
1 muna
suolaa

Täytteen aineet sekoitetaan keskenään. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa tai hunajaa.

Porkkanapastataikina: 
500g vehnäjauhoa puolikarkeaa
porkkanamehua + 2 munaa, yhteensä paino 205g (kirjan mukaan tehdyssä oli 190g, minusta vähän liian kuivaa)
1 tl kardemummaa (olisi voinut olla enemmän, ehkä 2 tl)

Lisäksi annokseen
porkkanavoita (= sulaa voita kirkastettuna + porkkanamehua anna tekeytyä ja kuori voi lopuksi päältä)
lehtipersiljaa
mustapippuria

Pinaatti-fenkolitaikina
500g vehnäjauhoa puolikarkeaa
Pinaatti-fenkoliseos = vajaa rasia huuhdottua babypinaattia + n. 1,5 dl fenkolimehua soseutetaan->
pinaatti fenkoliseosta+ 2 munaa, yhteensä paino 205g

Lisäksi annokseen
100g voita kirkastettuna (= sulata mikrossa, kuori päältä voi ja jätä sakka)
1 suolasitruuna, vain kuoret ohuksi siivuiksi
1 rkl kapriksia
1/2 tl paahdettua jeeraa
loraus sitruunanmehua + 1/2 sitruunan kuori

Laita kaikki muut aineet paitsi sitruunan mehu+kuori kattilaan ja kiehuta niitä sen verran että voi ruskistuu vähän ja maut tarttuvat. Nosta sivuun ja mausta sitruunan kuorella ja mehulla.

loppu babypinaatti+fenkoliseos
lisää 1/2 tl appelsiininkukkahunajaa
2 rkl hyvää oliiviöljyä
luraus sitruunaa
hippu suolaa

Sekoita esim. vanhassa kannellisessa säilykepurkissa ravistamalla hurjasti ja tarkista maku. Tasaa maku sitruunalla ja hunajalla.

Tee pasta ja täytä kuten yllä kuvissa. Keitä pasta suolalla maustetussa kiehuvassa vedessä. Pasta on kypsää kun kaikki pastat nousevat pintaan, n. 4 min. Kaada vesi pois ja

a) porkkanapastassa sekoita persilja sekä porkkanavoi pastan sekaan.
b) fenkoli-pinaattipastassa sekoita sitruunalla maustettu voi-kaprisseos pastan sekaan.

Nostele lautaselle ja lusikoi annokseen kastiketta pastan kanssa. Pinaattipastassa lisää fenkoli-pinaattikastiketta suoraan lautaselle. Koristele annokset lehtipersiljalla.


Bloggaaja sai pastakoneen Philipsiltä tuotenäytteenä.