tiistai 31. heinäkuuta 2012

Pari sanaa ruukkuyrteistä ja kesän kaamein jäde.



Sen hävikistä herkuksi -kampanjan hengessä piti taannoin laittaa vinkiksi että ne ruukkuyrttien käytetyt jämät kannattaa tökkiä multaan ulos, jos vaan löytyy jokin pihan nurkka tai parvekkeen kulma.  Se sitten jäi - syystä ja kolmannesta, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan! Tässä meidän tyylinäyte keväisistä yrteistä. Persiljaa, timjamia ja ihan kuollut-nääntynyt salviakin näyttävät nyt tältä. Ja näistä on otettu yrttiä jo monen monituista kertaa kesän mittaan. :) 


... Ja jos donitsipersikat ovat ehdottomassa nousussa aidon ja raikkaan makunsa kanssa, niin nämä Ingmannin uutuusjäätelöt ovat jo valmiiksi pohjalla. En valehtelematta KOSKAAN aikaisemmin ole joutunut heittämään jäätelöä pois. Mutta nyt sekin on nähty. Eli hävikkiä välttääkseen nuo ingmannin uudet kannattaa jättää niille, jotka tykkäävät snörenin makuisesta mansikkageelistä jäätelössään. Tätä kauhistusta kutsutaan vielä kaiken huipuksi Romanoffin mansikoiksi. Sanoisin että yhteyttä olisi suorastaan mahdotonta keksiä, ellei niin paketissa väitettäisi. Minä menin ostamaan paketin muistellen sitä erinomaista Romanoff vanilla -jätskiä jota Mövenpick aikanaan möi. Se oli ihanaa; laadukasta vaniljaa ja raikkaita mansikkasorberttiraitoja seassa. Tämä ei ole sinnepäinkään. Jäätelö on ylimakeaa tahmasittaa jonka seassa on sitä esanssipommi-mansikkageeliä. Lisäksi pinnalle on vielä ripoteltu muutamia pakastekuivattuja mansikkapaloja ikäänkuin korostaakseen tuotteen teollista alkuperää. Tätä eivät pelastaneet edes tuoreet mansikat, joita tarjosin jätskin kanssa Mimmulle ja puolisolleen. Kuvistakin tuli huonoja :)

Eipä sillä, että olisin niitä muita makuja tästä setistä halunnut edes maistaa, mutta kälyni vielä kertoi että se kakkupaloja sisältävä jäätelö oli heidän nelilapsisessa perheessään päätynyt myös roskiin. Ja se jos mikä on jotenkin tosi vahvaa todistusta ;) Liian makeaa, sanoivat hekin. Itse jäin miettimään miten nuo ovat ikinä menneet mistään makuraadista läpi sillä kai Ingman nyt jotain tuotemaistatusta tekee, ennenkuin tuotteita pukkaa ulos.

Mutta, kai näistäkin sitten JOKU tykkää.

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Lipstikkavoita sitruunalla eli inspiroitumista ruotsalaisesta kokkauslehdestä


Minä tykkään ruotsinkielisistä kokkauslehdistä. Muistin sen taas tuossa taannoin, kun ostin muutaman sellaisen Taalintehtaalta. Jollain tavalla reseptit ovat erilaisia - en tiedä, ehkä se on vaan jokin pieni vivahde, joka sitten vaan iskee ja osuu. Niinkuin nyt esimerkiksi tämä Gourmet - lehdestä napattu lipstikkavoi - tyksinkertainen mutta hieman yllättäväkin makupari joka toimii.


Vaikka lipstikkaa on kyllä käytetty taas tänäkin kesänä hurjasti, en ole koskaan ajatellut että se menisi niin hyvin sitruunan kanssa yhteen. Mutta kyllä, sitruuna ja lipstikka antavat voille raikkaan, persoonallisen ja aromikkaan vivahteen. Lehdessä voi oli tarjottu villisian ulkofileen kanssa. Varmaan ihan taivaallista... Mutta kun minulla nyt oli mökillä mukana naudan sisäfile, niin tuumasin jotta miksipä ei.



Ja koska silloinkin satoi, kipaisin kumpparit jalassa yrttipenkille ja leikkelin tuuheista puskista mukaan ison kasan sekalaisia yrttejä.  yrtit silppusin öljyn ja valkosipulin kanssa kulhoon, päälle pilkoin perunat ja kohta uunista purkautuva yrttien tuoksuinen lämpö täytti koko mökin. Sisäfileen V kävi grillaamassa hiiligrilli sateessa savuten ja höyryten. Eikä Nigelin sisukka taaskaan pettänyt meitä.


Ja kun sitä sisäfilettä sitten jäi, lopusta tehtiin lämpimiä leipiä. Leipiin kasattiin kaikki jämäksi jääneet grillivihannekset, lihaa ja nokare voita. 


Ja kun kaikkiin leipiin oli vielä lisätty tuoreitakin yrttejä, ne peitettiin mornay - kastikkeella ja juustoraasteella, työnnettiin grillivastuksen alle uuniin ja annettiin saada kaunis väri pintaan.

Siinä jääkylmän rose - viinin kanssa näitä nauttiessani mietin, miten se omakin kokkus lähtee ihan erilaisille raiteille kun saa vaikka vain yhden ainoan uuden inspiraation. Niinkuin nyt sitten sen  lipstikkavoin.

Lipstikka-sitruunavoi (lehden ohje, oma annokseni taisi olla isompi... )

75g huoneenlämpöistä voita
1 rkl lipstikkaa tai varsisellerin lehtiä hakattuna
1/2 sitruunan kuori hienoksi raastettuna ja 1-2 tl mehua
1/2 tl juoksevaa hunajaa
1 ml suolaa (laitoin ripauksen sormisuolaa)

Sekoita kaikki ainekset ja tarjoa joko kiposta suoraan tai kääri voi jääkaappiin leivinpaperissa, jolloin saat voinappeja; tyyli vapaa.



perjantai 27. heinäkuuta 2012

Donitsipersikka; parhautta paketissa

donitsipersikat

Olipa se taas kerran ja eräänä niistä harvoista kauniista tämän kesän päivistä Sellossa, kun eräs kiireisen näköinen daami puheli handsfreehinsä hedelmäosastolla. Puhuessaan hän lastasi molemmin käsin pitkulaisia hedelmäpaketteja kärryyn kaksi kerrallaan: "... joo, nää on ihan jumalaisen hyviä, mä olen syönyt niitä jo ainakin viisi pakettia - mun piti tulla hakemaan lisää - onneksi niitä on vielä..." ja kasattuaan ainakin reilun puolenkymmentä pakettia kärryynsä hän siirtyi kiireisenä hyörien seuraavaan hyllyväliin ja uuteen aiheeseen. Minä jäin seisomaan siihen hedelmälavan viereen I kärryissäni ja tavasin lavan päälle ripustetusta kyltistä "donitsipersikoita".

Vähän piti uteliaana sormella tökätä paketissa kelmun läpi näkyvää littanaa hedelmää. Joo-o, vaikuttaa kypsältä. Olin kyllä nähnyt niitä jo aikaisemminkin citymarketissa, mutten ollut ostanut vielä koskaan. "Mitenköhän nuo nyt sitten mahtavat poiketa tavallisista persikoista?" pohdin puoliksi itsekseni ja nostin yhden paketin kärryyn. Olivathan ne tarjouksessa - vaikka onkin pahin pilaantumiskausi niin ehkä nuo saadaan syötyä - ehkä I voisi maistaa ainakin yhden. Ja jos ei maistu, ne voi aina soseuttaa muiden hedelmien kanssa I:lle.  Ja niin päädyin kotiin sen ensimmäisen donitsipersikkapaketin kanssa. Enkä ole laskenut montako pakettia niitä on sen jälkeen syöty, mutta voisin sanoa samoin kuin se kiireinen daami; AINAKIN viisi pakettia ja harmitella samaan hengenvetoon, että en haalinut niitä mukaan kaksin käsin :) 

Donitsipersikka on makeaa, mehukasta, pehmeää ja jotenkin vaalealihaisempaa kuin perinteinen persikka. Lisäksi hedelmän kivi on tosi pieni ja ihan "donitsin" keskellä, niin että se on tosi helppoa poistaa. Ja kyllä, I rakastaa donitsipersikoita. Ja mikä on rakastaessa ne ovat ihania ja istuvat pieneen käteen tosi hyvin. Ensi-istumalta nuorimies veteli puolitoista donitsipersikkaa ja sittemmin kun äiti on oppinut niiden salatun voiman, donitsipersikalla on tehty vahvoja tekoja. Leikkikentältä poislähtö ei tunnu missään kun äiti lahjoo donitsipersikalla, autolla voi käydä kauempanakin äidin kanssa kun autoilussa palanut pinna paikataan persikalla ja niin edelleen:) Haittapuolena on tietysti, että lapsi ei muuta söisikään kuin donitsipersikoita. :) 

Ja kun maistelin niitä itse tuumasin että lapsen makuaistissa ei ole mitään vikaa; maku on pehmeämpi, pyöreämpi - suorastaan mantelinen. Ja jotenkin hedelmäliha lohkeaa ihanan siististi; se ei mene hampaiden väliin lainkaan kuten tavallinen persikka. Ja kun hedelmää haukkaa, se kaikki mehukkuus ei päädy pitkin puseroa. Kertakaikkisen ihanaa kamaa. 

Ja kaikeksi hämmästyksekseni kun hehkutin näitä V:lle aamiaispöydässä hän totesi jotain japanilaisista ja heidän pitkästä persikanjalostusperinteestään tyyliin; että oikealla puolen Fujia kasvaneesta täydellisen nukan omaavasta persikasta voidaan maksaa huikeita summia. Tietenkin V tiesi kaiken tämän, tuumasin ja puraisin kädessä lepäävää donitsipersikkaani, josta maksoin muistaakseni viitisen euroa kilolta. ;) Minä en oikeastaan tämän täydellisemmästä ymmärrä :)

Mutta pieni googleus kertoi lisää; Donitsipersikka ei ole geenimuuntelun ihme vaan todellakin kiinassa jo 1800 - luvulta viljelty lajike. Olen ihan samaa mieltä Zoe Williamsin kanssa; käsittämätöntä että niitä on kaupoissa vasta nyt. Maailmassa onneksi riittää vielä ihmeellisiä asioita hämmästeltäväksi ja kummasteltavaksi meille isommillekin taapertajille. :)


maanantai 23. heinäkuuta 2012

Satay - kastike eli Satay - kanaa uunissa

Sataykastike


Istuin taas kerran mökin terassilla untuvatöppöset jalassa kun aurinko nousi ja kuuntelin kun ympärillä surisi. Mietin tätä Suomen vähälumista kesää. Puiden latvustoissa pikkupörriäiset olivat kirpeästä aamusta huolimatta heränneet täyteen tohinaan. Ja vaikka terassi oli vielä yökasteen jälkeen kostea, myös jaloissani auton kanssa pärisevä poikalapsi oli leikkiensä lumoissa. Siemaisin huikan vahvaa ja kuumaa kahvia miettiessäni mistä tämäkin kokemus olisi tullut jos I ei palavasti haluaisi ulos heti silmät avattuaan. Sillä siitä voitte olla ihan varmoja, etten varmasti ja mitenkään vapaaehtoisesti nousisi ennen kuutta istumaan terassille mistään muusta syystä. :) Korkeintaan voisin istua vilttiin kääriytyneenä sohvalla lämmin läppäri sylissäni kirjoittamassa blogia. Mutta nyt mennään näin, tuumaan ja kiinnitän uudelleen sen pienen sandaalin, joka on leikin tohinassa irronnut. Onhan tässä aika paljon samanlaista ainutkertaisuuden fiilistä kuin aina jos onnistuu olemaan jossain kun kukaan muu ei ole. Siitäkin on syytä osata nauttia.

Ja vaikka välillä onkin sydäntäriipaisevaa katsella pientä ihmistä sandaali kädessään ulko-oven vieressä hokemassa kä-kä kun ulkona sataa harmaana vettä - tällaisessa sateisessakin kesässä on puolensa. Pieni nenä ei pala läheskään niin helposti kun aurinko on harvinaista herkkua ja pitkähihaiset ja -lahkeiset vaatteet suojaavat ahnailta hyttysiltä paremmin huin helleasu.

Satay - kanat uunissa

Ruokapuolella on välillä tuntunut, että uuni on grilliä parempi kaveri näillä keleillä ja erilaisia yhden astian uunituksia on tullut tehtyä paljon. Tuossa taannoin tein mökillä satay - kanamuunnelmaa ja kun en ollut saanut aikaiseksi tätäkään ohjetta blogiin asti en muistanut mitä siihen kastikkeeseen oikein meni. Mutta sovelsin sujuvasti ja sain aikaan jotain, mikä oli tosi hyvää muttei kyllä muistuttanut tätä juurikaan :) Jatkoa ajatellen tuumasin, että olisihan se kyllä kätevää että se satay - ohje kuitenkin olisi netissä ;)

Vaikka pataruuilla on tosiaan kesää kulutettu, niin jos kelit tästä kohentuvat, mikään ei estä leikkaamasta kanan rintafileistä suikaleita ja marinoimasta niitä tässä soosissa myös grilliä varten. Sitten vaan puutikkuja likoon ja taittelette marinoituneet filesuikaleet tikkuihin ja tikut grilliin. :) Ja kieltämättä toivon, että kelit tästä kirkastuisivat jotta siihenkin asti päästään :)

Ainoa hämmennys kastikkeessa oli, että alkuperäinen ohje kuvailee kastiketta tummahkoksi, öljyiseksi ja ruskeaksi - meillä soosi jäi kuitenkin tosi vaaleaksi ja ohuemmaksi kuin kuvittelin. Totesin, että en varmaan keittänuyt sitä tarpeeksi kauaa alkuvaiheessa jolloin kastike sai lopullisen muotonsa vasta uunissa kanojen kanssa kauduttuaan. Sitten se oli kyllä juuri sellaista kuin kuvittelin sen olevankin. Uuniruuassa tämä ei haitannut, mutta grillatessa suosittelen tekemään kyllä kastikkeen valmiiksi asti keittämällä jotta se tarttuu kunnolla lihaan. 

Keitin varmaan satay - kastikettani alussa liian vähän aikaa, sillä väri oli hyvin vaalea. Vasta uunissa kastike kypsyi minusta kunnolla loppuun.

Tämän ruuan laitoin kuitenkin uuniin ja paahdoin kanat siellä kypsiksi. Lisänä tarjosin vain raikasta melonisalaattia ja riisiä. Hyvää tuli näinkin taiteillen. Alkuperäinen ohje kastikkeelle (jota kirjassa käytettiin possun kanssa) on David Thompsonin isosta oranssista nimeltä Thai Street Food ja se menee näin:

Satay - kastike (riittää isommallekin määrälle kanaa tai possua)

4 kuivattua pitkää chiliä (käytin pirkan kuivattuja chilejä)
1 rkl korianterin siemeniä
1 rkl jeeraa (siemeninä)
1 rkl silputtua sitruunaruohoa
1/2 rkl silputtua galangal - juurta
1/2 rkl hienoksi raastettua kaffirlimetin kuorta (laiton tavallista limen kuorta ja kaffirlimetin lehden)
1 rkl silputtua punaista shalottia
2 rkl silputtua valkosipulia
1/2 rkl puhdistettua ja pienittyä korianterin juurta (etnisistä kaupoista saa korianteria, jossa juuret mukana)
340 ml kookoskermaa
2 rkl jauhettua (shaved) palmusokeria
50g maapähkinöitä, hienoksi jauhettuna (käytin maapähkinävoita, kun oli kaapissa)
125 ml lientä, kookosmaitoa tai vettä
1 pandamuksen lehti, knotted (valinnainen, jätin itse pois)
1 rkl kalakastiketta - maun mukaan
hippunen paahdettua chilijauhetta (laitoin savupaprikajauhetta)

Poista chilien kanta, halkaise ne ja poista siemenet. Sen jälkeen liota n. 15 min vesitilkassa kunnes ovat pehmenneet.

Sillä aikaa kun chilit likoavat, paahda kuivalla, paksupohjaisella pannulla korianterin siemenet ja jeera erikseen. Kumpiakin paahdetaan sen verran, että mausteet alkavat tuoksua. Ravistele siemeniä paahtamisen aikana, jolloin tulos on tasainen. Sitten jauha paahdetut siemenet joko sähköisessä jauhimessa tai ihan vaan morttelissa kuten minä. Siirrä sivuun odottamaan.

Purista sitten chileistä pois kaikki vesi mikä irtoaa ja silppua ne pieneksi. Lisää mortteliin suolaa ja chilisilppu ja möyhi niitä keskenään. Kun aineet ovat sekoittuneet lisää samoin yksi aine kerrallaan mukaan jauhaen sitruunaruoho ja sen jälkeen galangal, limen kuori, shalotit, valkosipuli ja pilkottu korianterin juuri. Vaihe on käsin tehtynä melko työläs mutta palkitsee kyllä. Idea on siis muodostaa käsin jauhamalla tahna johon lisätään uusi aine vasta sitten kun tahna on tasaista.

Tahnan jauhaminen morttelissa on tietynlainen rakkaudentyö - mutta toisin kuin rakkaudessa, siinä voi vähän oikaista ;)

Minä oikaisin valkosipulin, shalottien ja korianterinjuuren kanssa ja sekoitin ne silpuksi bamixin jauhantaosalla. Tämän lisäsin sitten morttelissa muista aineista valmistamaani seokseen ja jauhoin kunnes seos oli taas tasaista. Kirja vinkkaa että jos tahnan tekee sähkölaitteesssa, mukaan voi joutua laittamaan hieman vettä. Sitä kannattaa kuitenkin laittaa nin vähän kuin mahdollista ja tahnaa voi joutua kaapimaan alas laitteen reunoilta, jotta sen saa sekoittumaan tasaiseksi.

Lopuksi seokseen lisätään aiemmin jauhetut mausteet.

Kuumenna 250 ml kookoskermasta esim. kastikekasarissa ja anna sen hiljalleen kiehua minuutti tai pari ennenkuin lisäät valmistamasi tahnan seokseen. Sitten keittele seosta hellästi 4-5 min sekoitellen koko ajan niin ettei se pala pohjaan, mutta maut alkavat irrota ja kastike tuoksuu ihanasti ja näyttää hieman öljyiseltä. Sitten mausta palmusokerilla ja lisää loppu kookoskerma.

Sitten keittele taas hiljaisella tulela pari minuuttia ennenkuin lisäät maapähkinäjauheen. Keitä sitten 5 min. Lopuksi mausta kalakastikkeella, chilijauheella ja hyppysellisellä suolaa. Kirjan mukaan kastikkeen pitäisi olla öljyistä, rikasta, suhteellisen paahtuneen väristä ja makeaa. Minun soosini ei ollut kovin tummaa, todennäköisesti sen olisi pitänyt antaa paahtua pidempään, jotta se olisi saanut vähän väriä.

Kuitenkin kun kaadoin soosini kanoille uunissa niin väri muuttui paistamisen aikana ihan oikeaksi.

Kirjassa neuvotaan lisäksi, että kastikkeen kannattaa antaa seistä ainakn tunnin ennen käyttöä - se tekeytyy hienosti saadessaan levätä.