Aasialainen, rouskuva kaalisalaatti kesäkaalista

Tämä vaatiomattoman näköinen kaalisalaatti on ollut perheemme ja ystäviemme kevään suosikki. Koska menin lupaamaan, että laitan ohjeen blogiin ja olen lopulta jokseenkin uskollinen lupausteni suhteen, sain siitä hyvän tekosyyn katkaista usean vuoden mittaiseksi venynyt kirjoitustauko. Pahoittelut jo etukäteen, tästä tulee ihan aidosti Nellemäisen rönsyilevä resepti, sillä varaatioita on ollut monia. 

Ja vaikka kuvakin on vaan kännykkäräpsy, voin luvata että salaatti on ihanaa. Tätä addiktiivista salaattia on tehty ihan muutamankin kerran kevätkaalien ilmaantumisen jälkeen. Jossain kohtaa oli pakko pitää taukoa, kun lapsikin tuumasi isälleen että "äiti taitaa TOSIAAN tykätä tästä salaatista...". Noh, niinpä...

Ehkä siis ihan joka päivä ei kannata tarjota samaa salaattia, vaikka salaatinjämä toimii hyvin myös seuraavana päivänä (vaikka lounaalla) kun vaan lisää tuoretta kaalia. 

Salaatin tekstuuri on tärkeä. Sen pitää olla raikasta, kevyttä ja rouskuvaa. Siivuta siis kevät- tai kesäkaali ihan ohuiksi, pitkähköiksi suikaleiksi. Lisäksi salaattiin on hyvä lisätä pähkinää tai siemeniä; mulla jää usein pataan hapanjuurileipien pinnasta pudonneita, valmiiksi uunissa paahtuneita seesaminsiemeniä, jotka olen tuossa kuvassa viskannut salaatin sekaan. Paahdettujen seesaminsiementen lisäksi tai sijasta myös paahdetut maapähkinät käyvät hyvin. Jos sekaan vielä nakkaa paistettua grillikanaa tai tofua, tämä salaatti on lounas itsessään. 

Toinen juttu mitä salaatti tarvitsee on hapan umamisuus. Kaupungissa olen tehnyt salaattia aasiakaupasta löytämästäni tamarindikastikkeesta ja mökillä taas on käytetty sitä mitä on ollut saatavilla. V löysi lähikaupasta Pad thai tahnaa, jossa on paljon tamarindia ja se toimii hyvin. Sitruunanmehuakin olen käyttänyt soijan kanssa - paremman puutteessa. Ja seesamiöljy - sitä tarttee olla. 

Mutta tykkään tästä ohjeesta koska monia juttuja voi korvata toisilla sen mukaan mitä on saatavilla ja lopulta tosi simppeleistä aineista saa helposti hyvää. Sovella reseptiä rennosti ja maistele soosi mieluiseksi. Sen kuuluu olla hapan, makea, suolainen ja aromaattinen. Kaikkea hyvässä tasapainossa :) 

Salaattia on tarjottu paitsi allekirjoittaneen arkilounaana myös lisukkeena grilliruuille ja osana aasialaisia kulhoruokia - kuten tässä kuvassa se on riisipedin päälle ladottujen kanojen kaverina. 

Mutta takaisin kaalisalaattiin jota lämpimästi suosittelen kokeilemaan jo ensi viikonloppuna. Kesäkaalit ovat parhaimmillaan juuri nyt!

Aasialainen rapea kaalisalaatti (iso kulhollinen) 

1 pienehkö kevät tai kesäkaali hienoksi suikaloituna 

2-3 nippusipulin vartta siivutettuna myös hienoksi

lopuksi koristele: 

n. puolella ruukullisella revittyä korianteria

Kastike

n. 1-1,5 dl mautonta öljyä esim. rypsiöljy (isolle kaalille enemmän öljyä, pienelle vähemmän)

3 rkl riisiviinietikkaa 

2-3 rkl ruskeaa sokeria esim. muscavadoa tai mökillä vaikka fariinisokeria  

3-4 rkl tamarindikastiketta tai sitruunan mehua (tai jos korvaat esim. pad thai mausteseoksella, 2-3 tl saattaa riittää koska tiukempaa tavaraa, maistele ja lisää tarvittaessa!) 

2 tl seesamiöljyä 

2 rkl hyvää soijakastiketta (laitoin vaaleaa) 

1-2 rkl hunajaa tai miriniä (1rkl riittää jos laitoit paljon ruskeaa sokeria, mutta voit muuttaa makeuden määrää oman mieltymyksesi mukaan) 

3-4 rkl paahdettuja seesaminsiemeniä tai kourallinen paahdettuja, rikottuja maapähkinöitä (tai molempia!) 

Suikaloi kaali kulhoon sipulien kanssa. 

Sekoita kastikeaineet keskenään vaikka tyhjässä lasipurkissa ja maistele kastiketta tehdessäsi. Lisää seesamiöljyä, soijaa ja hunajaa maun mukaan. 

Kaada kastike kaalin päälle ja kääntele salaattia niin että kaali marinoituu kastikkeella kauttaaltaan. Anna maustua mielellään ainakin 20 min. Sekoita salaatti vielä kerran. 

Lopuksi koristele paahdetuilla siemenillä/pähkinöillä sekä korianterilla ja tarjoa.  

Mahtavaa perunasalaattia pekonilla, ruohosipulilla ja turkkilaisella jogurtilla

Oi kun söpöjä! Oi kun ihania, aattele, nyt saa jo uutta perunaa. Nää on varmaan ihan just nostettukin. Oi nam. Uusia, kotimaisia perunoita... 

Älä keitä uusia perunoita liikaa, jotta maku säilyy parhaana mahdollisena. 

Käykö teille koskaan niin, että konsepti uusista perunoista saa torimyynnissä aikaan välittömän hanki nyt - mieti myöhemmin - reaktion? Ja sitten kotona heräät tajuamaan että joo, uudet perunat on ihan kiva mutta silli ei ehkä iskekään just nyt. 

Niin, ja ne potaatit tarttis kuitenkin syödä uusina, kun ne ovat parhaimmillaan...  Joo, mulle kävi niin viime viikonloppuna. 

Perunasalaattiin riittäisi varmasti myös pelkkä ruohosipulikin, mutta käytin yrttejä paljon, koska kesä! 

Mutta, pelko pois! Ei hätää! Jamie-tube pelasti minut ja minä pelastan nyt sinut, sillä tämä perunasalaatti on nopsa tehdä ja näillä helteisillä keleillä ihan takuuvarma hitti. 

Savuisa pekoni tekee perunasalaatista hellepäivänä mukavan suolaisen ja ruokaisan. 

Unohda majoneesi, unohda kirkas perunasalaatti happoineen ja suolakurkkuineen, nyt tulee kermaisen jogurttinen, raikkaan yrttinen ja mahtavan savuisa potaattisalaatti - pekonilla, kuinkas muuten. :) Ja tämän voi tosiaan tehdä ad-hoc, sillä yrtit kasvavat ainakin meillä jo tässä vaiheessa ihan villinä pitkin pihaa. 

Perunat voi pilkkoa, tai jos ovat pieniä laittaa kokonaisinakin. 

Vähän olin kieltämättä hämääntynyt että miksi en itse ole tätä älynnyt kun olen suuri jogurttisen perunacurryn ystävä. Jogurtti on niin ihanan raikastakin... Luulenpa, että tästä syntyy kesän aikana useampikin muunnelma, sillä salaatin sekaan voisi hyvin laittaa vaikka fetaa ruokaisuutta lisäämään. Puhtaasti kasvisversiota voisi kokeilla vaikka savuhilmalla? Mutta mikseipä sekaan voisi nakata myös vaikka paahdettuja manteleita tai karamellisoituneita porkkanoitakin... 

Tämä on nopsa tehdä, herkullinen ja ihanan raikas lauantailounas vaikka sellaisenaan - hyvän viinilasillisen kanssa. Nauttikaa helpoista herkuista! 

Perunasalaatin voi koristella kukkasin ja yrtin oksin. Lisää ruokaisuutta saa esim. fetasta. 

Mahtavaa kesäistä viikonloppua!

Perunasalaattia jogurttikastikkeella (4:lle lisukkeena, ehkä kolmelle pääruuaksi) 

n. 1 kg uusia perunoita 

nippu ruohosipulia 

tupsu mäkimeiramia, timjamia ja rosmariinia (voit käyttää mitä sinulla on, lehtipersiljakin olisi oiva)

loraus, n. 3 rkl oliiviöljyä 

1 pkt pekonia 

2 kevätsipulia varsineen (säästä yrttien ja ruohosipulin kukkasia koristeluun) 

n. 2,5 dl turkkilaista jogurttia (en mitannut, käytä maun mukaan / sen verran että perunat ovat jogurtissa kauttaaltaan)

suolaa

pippuria

Laita kattilaan vettä kiehumaan. Pese perunat ja liehauta ne kypsäksi vähällä vedellä, n. 15 min. 

Kun perunat kiehuvat, lenkkeile kallioille keräämään yrttejä ja ruohosipulia. Haalittuasi kasaan n. peukalon paksuisen kimpun ruohosipulia ja kourallisen muita yrttejä, palaa keittiöön, huuhtele ja silppua yrtit kulhoon ja lurauta niiden päälle öljyä. Yrtti- ruohosipulisilppua oli ehkä n. 1,5 dl yhteensä.

Siivilöi perunoista kuuma vesi ja sekoita potaatit yrtti-öljyseokseen kuumina marinoitumaan. Voit halkoa potaatit tässä välissä jos haluat. 

Kun perunat hieman marinoituvat ja jäähtyvät on hyvä hetki kypsentää pekoni. Silppua pekoni saksilla pannuun ja lastalla palasia erotellen ruskista pekoni rapsakaksi. 

Laita astiaan pari kerrosta talouspaperia, valuta ensin enin pekonirasva pois ja kippaa sitten pekoni talouspaperin päälle. Sekoita pekoni perunoihin. 

Silppua kevätsipulin varsi ja hienonna mukula oikein ohueksi siivuksi. Sekoita sipulit perunoihin ja lisää turkkilainen jogurtti. 

Mausta suolalla ja pippurilla ja sekoita kunnolla. Tarkista maku ja lisää suolaa jos tarvitsee. 

Koristele astia sitten yrttien ja ruohosipulin kukilla. Tarjoa heti kylmän rose - viinin tai hyvän oluen kanssa. Lisäksi voi tarjota myös saaristolaisleipää ja voita. 

Härkäpavuista ja ruokajournalismista

Mä olen tässä miettinyt näitä härkäpapuja ja kirjoittamiseni laatua nyt parisen vuotta. Härkäpapu on hallaa kestävä, omassa tukevassa varressaan kasvava virnalaji, jota Suomessakin on viljelty jostain 600-luvun alkuhämäristä.

1960-luvulla viljely väheni lähes olemattomiin, mutta viimeaikoina näitä suuria, peukalonpään kokoisia papuja on alkanut näkyä vähitellen uudelleen; Niittulan tilan myynnissä viime kesänä, kaupallisina rouheina kuiva-ainehyllyissä ja nyttemmin satoaikaan markettien hyllyssä. Mutta harvassa se on vieläkin ja onnekas saa olla, jos tuoreita härkäpapuja jostain aikoo löytää.

Ja vaikka härkäpavun kirkkaan keväänvihreä sydän on äärimmäisen herkullinen, niiden vähäinen käyttö ei oikeastaan hämmästytä lainkaan ketään härkäpapuja joskus valmistanutta.

Kaupassa tuore härkäpapu asuu suuressa, n. 20 cm pitkässä ja melkein kolme senttiä leveässä palossa, jonka lähes satiinisen pehmeässä ja paksussa sisustassa itse papu istuu siihen uponneena kuin parhaassa mummulan plyyssisohvassa. Suurestakaan, 2-3 litran pussista ei tule kovin montaa desiä papuja, kun ne riivitään irti paloistaan.

Kesällä, silloin kun härkäpavut ovat ihan nuoria ja niiden nahka on ohut ne voi kiehauttaa ja käyttää sellaisenaan salaattiin, pastaan, piirakoihin tai vaikka kesäisen keiton joukkoon. Papujen ihan ohut kuori on vielä makeaa, eikä sitä huomaa ruuassa.

Härkäpavun päältä lähtee pois kitkerä, nahkamainen kuori, mutta varovainen pitää olla. 

Mutta näin loppukaudesta kun tuleentuminen on ehtinyt pidemmälle, härkäpavun kuori paksuuntuu ja siitä tulee kumimainen ja kitkeränmakuinen. Samalla työmäärä siihen, että härkäpavusta saa herkullista ruokaa, vähintäänkin tuplaantuu. Jotta pavun herkullinen sisus saadaan käyttöön, pavut pitää ensin keittää ja sen jälkeen kuoreen tehdään pienenpieni reikä, josta pavun sisus puristetaan hellän hellästi ulos, sillä muuten kypsä, makea ja herkullinen sisus rikkoutuu ja muuttuu epämääräiseksi muusiksi.

Lopulta, arviolta reilun tunnin käsityöurakan jälkeen valtavasta pussillisesta härkäpapua tulee vatkauskulhollinen palkoja biojätteeseen, pari desiä papujen kuoria ja suurin piirtein saman verran loistavanvihreitä smaragdeja; niitä valmiita, syötäviä härkäpapuja. Ja jos nyt ajatellaan tätä kiireisen, ruuhkavuosissa tarpovan yrittäjä-äidin elämää, eihän tuoreiden härkäpapujen laittamisessa ole mitään järkeä.

Paljon enemmän järkeä olisi ostaa jotain muita papuja tai vihanneksia, kustannus- ja hävikkimielessä ehkä jopa pakasteena jolloin pussin voi avata saksilla ja kaataa herneet suoraan ruuan sekaan. Prosessisa palotkin on varmaaan käytetty johonkin eettisesti kestävään jatkojalostukseen.

Mutta siinä riipiessä ja kuoriessa tulee miettineeksi kaikenlaista. Tulee miettineeksi miksi kirjoittaa. Kipuilee sitä, miten harrastuksessaan pääsee eteenpäin. Siinä tehdessään näkee ja kokee, kuinka työ tekijäänsä opettaa ja toisaalta, kuinka herkkiä, hauraita ja näennäisen mitättömiä ne elämän suurimmat, mieleenpainuvimmat ja rakkaimmat asiat ovat.

Eihän niissä ole mitään järkeä, kun asioita puhtaasti järjen kantilta tarkastelee.

Olen viimeisen vuoden aikana saanut muutamia sellaisia yhteistyötarjouksia, joita olen vakavasti harkinnut. Ja vaikka se saattaa hämmästyttää joitain, en ole harkinnut niitä niinkään rahan takia, vaikka viimeaikojen trendi tuntuu olevan, että blogeissa suurimpia tunteita kulissien takana on aiheuttanutkin raha. Ensin kuului painokkaita juttuja siitä, miten laadukkaasta työstä kuuluu saada palkka, sitten kaikelle alkoi olla hinta ja nyt monet yritykset eivät edes ala yhteistyöhön jos blogilla ei ole jonkinlaista mediakorttia.  Jollei jutulla ole hintaa, sitä ei voi ostaa. Yrittäjänä ymmärrän tämän oikein hyvin.

Eikä tämä ole päivätyössäni mikään ongelma. Olenhan ihan ylpeä jokaisesta asiakkaasta joka tekee jotain, mikä on minustakin hienoa. Toisaalta, pääsen myös tekemään niitä hienoja juttuja ja käytettävyysammattilaisena vaikuttamaan siihen, että asiakkaan järjestelmät ovat innovatiivisia, helppokäyttöisiä, miellyttäviä ja palvelevat sitä tarkoitusta johon ne on tehty. Toisinaan se onnistuu paremmin, toisinaan taas reaalielämän rajoitteet kuten budjetti, aikataulu tai muu resurssien niukkuus pakottaa leikkaamaan villeimmiltä visioilta siivet ja tekemään jotain turvallista, ehkä jopa hieman tylsää mutta taatusti toimivaa. Siihenkin ammattilaisen pitää työssä tottua.

Jos luulitte, että nyt jutussa tulee jokin räväkkä mielipide, erehdyitte. Luulen, että olen jonkinlaisessa risteyksessä jossa moni asia vaikuttaa toisiinsa ja kuva ei ole vielä selkeä. Syy, miksi olen harkinnut etenkin yhtä pidempää yhteistyökuviota on, että se antaisi mahdollisuuden ottaa enemmän aikaa kirjoittamiselle. Ehdot vaikuttavat vapailta (saisi tehdä aika pitkälle mitä haluaakin, omalla tyylillään) ja suhtaudun lähtökohtaisesti hyvin positiivisesti työn tilaajaan; toimija näkyy blogissa jo nyt monin tavoin ilman minkään sortin aiempaa yhteistyötä tai rahan liikkumista. Aika hyvä paketti tarjolla, johon olisi vain järkevää tarttua, eikös?

Tavallisissakin herneissä on paljon hävikkiä. 

Yliopistolla järjestetään kurssi turhasta tiedosta, joka "ei kuitenkaan sovellu liian uratietoisille tai kovin kiireisille". Kurssilla ei ole mitään kaupallista tai innovaatioon tähtäävää tavoitetta. Vaikka hetken houkuttikin, en kuitenkaan ilmoittautunut sille kurssille, vaan kirjoitin motivaatiokirjeen Haaga-Helian järjestämän ruokajournalismikurssin pitäjille. Siinä kirjeessä puhuin lähinnä härkäpavuista, vaikkakin toisin sanoin. Perjantaina, 4.9 kuulin, että tulin valituksi 53 hakijan joukosta yhdeksi niistä 21:stä jotka tänään aloittavat ruokajournalismin teoreettiset pohdinnat Hotelli- ja ravintolamuseossa. Mukaan otetaan kuohuviinilasi.

Ja vaikka siinä ei ehkä järkeä olekaan että tämmöinen harrastaja istuu ruoka-ammattilaisten kanssa samalla kurssilla toivon, että tämä on yksi niistä keinoista, joilla herätetään ajatuksia, tuetaan kirjoittajan omaa ääntä ja jossa tekeminen opettaa tekijälle myös jotain itsestä ja omasta tyylistä.

Riippumatta siitä tuleeko tämän ralliauton kylkeen vielä sponsoriteippejä vai ei, koen tärkeäksi että ajan sitä itse. Ja koska tämä on harrastus, investoin myös sellaisiin asioihin, jotka eivät tiukasti ottaen ole lainkaan järkeviä vaan nimenomaan herkkiä, hauraita ja näennäisen mitättömiä.


Marinoidut härkäpavut salaattiin

Iso pussi tai kulhollinen härkäpapuja

marinadi
n. 0,5 dl öljyä
1 luomusitruunaa (kuorta ja mehua)
n. 1-2 tl appelsiininkukkahunajaa
pari-kolme oksaa minttua
suolaa
pippuria

Riivi härkäpavut paloistaan.

Jos härkäpavut ovat aivan muoria, riittää että kiehutat niitä suolalla maustetussa vedessä 5-10 min papujen kosta riippuen.

Sekoita marinadi aineksista kastike kulhoon. Nuoret, kypsät pavut voi marinoida suoraan keittämisen ja huuhtelun jälkeen.

Jos pavuissa keitettäessä alkaa näkyä kuori (tuleentuneemmat pavut syksymmällä) keittämisen jälkeen kuori pavut hellästi ja laita papujen sydänosa marinoitumaan kastikkeeseen.

Anna marinoitua jääkaapissa puolisen tuntia. Käytä esimerkiksi salaatin tai kala-annoksen koristeluun.

Maissileipää, raparperichutneytä, kirsikka-kevätkaalisalaattia ja pulled porkia - tietysti savustimesta

Bloggaajien kesäkuun ruokahaaste antoi inspiraation tähän ruokaan. Tyylilleni uskollisesti olin taas myöhässä reseptin kanssa osallistuakseni itse, mutta haasteaihe oli minusta ihan erinomainen; näin kesällä kaikilla on aina jotain grillijämää tai savustusjämää lihan, kalan ja kasvisten muodossa. Mikäpä olisi yhtä helppo ja kotoisan ihana kierrätysvinkki edellisen päivän grilliherkuille kuin täytetty leipä.

Raparperista saa erinomaisen chutneyn.

V kokkasi viikonloppuna kasslerista sitä maailman parasta nyhtöpossua R2D2:ssa mökillä ja seuraavana päivänä meillä luonnollisesti oli vielä paljon possua. Sivumennen sanoen muuten ihan aitoon bbq -possuun tottuneena kirvelee silmissä joka kerta kun joku puhuu näistä "uunissa haudutettavista nyhtölihoista" tarkoittaen että se bbq valmistuu uunissa. Ei muuten valmistu. :) Sillä uuniversiolla ja oikealla, savustimessa low and slow tehdyllä pulled pork versiolla on yhteistä lähinnä raaka-aine. Lopputuloksen maku ja tekstuuri näissä kahdessa poikkeaa toisistaan täysin.

Ja sitä herkumpaa sikaa meillä oli läjäpäin viime viikonloppuna. Niinpä sitten mietin että mitähän lisukkeeksi ja kuinkas tulinkaan ajatelleeksi täytettyä leipää?! ;)

Tämä maissileipä oli aika tosi makeaa. Vähän vähemmän sokeria ja se olisi ihan erinomaista, mutta hyvä lopputulos ekaksi yritteeksi.

Minun on pitänyt jo kauan aikaa kokeilla maisileivän tekemistä itse. Jenkeissä tämä I:n kakkuleiväksikin nimeämä herkku on klassinen bbq - ruokien kastikepesusieni; sitä käytetään niiden kaikkien sooseista tulleiden ihanien makujen imeyttämiseen lautaselta viimeistä pisaraa myöten. Ja vaikka kai söimme sitä joskus kauan sitten Jenkeissäkin, muistan sen nyt tuoreeltaan sieltä Gotlanninkeikalta. Niin, ja nimenomaan Chutneyn kanssa tarjottuna. 

Raikas kevätkaalisalaatti on maustettu kirsikoilla ja mäkimeiramilla. Yllättävä, mutta hyvä makuyhdistelmä.

En tosiaan ollut tehnyt sitä koskaan aiemmin itse vaikka homma on superhelppo; kuivat ja märät aineet sekoitetaan keskenään ja sitten seokset yhdistetään sekoittaen vaan juuri niin vähän että kaikki menee sekaisin ja muuutama klimppikään ei haittaa. Varmaan viimeksi homma jäi tekemättä kun luin jostain, ettei tätä meikäläisissä kaupoissa pikapolentaa pitäisi käyttää "oikeaan maissileipään". Mutta kun mökillä ei ollut piimää eikä karkeaa, esikypsentämätöntä maissijauhoa niin menin pikapolennalla ja jogurtilla.

Leipä onnistui minusta ihan hienosti, joskin sokerin määrä oli minun suomalaiseen makuun suht raju. Ensi kerralla vähennän suosiolla sen puoleen. Kakkuleipä oli aika osuva ilmaisu tälle leipomukselle. :) Siitä huolimatta kehotan kaikkia BBQ:n kanssa leikkiviä kokeilemaan; leipä sopii erinomaisen hyvin chutneyn kanssa alkupalaksi tai lisukkeeksi ja pari päivää vanhaa maissileipää voi myös grillata uuteen loistoonsa jos se on jo vähän kuivahtanut. Sillä on sitten hyvä kaapia ne cole slawn rippeet ja grillikastikkeet lautaselta.

Leivässä käytetty sokerimäärä huomioonottaen hieman chilillä ja inkiväärillä maustettu raparperichutney ja todella raikas, vinegretissä pyöräytetty kevätkaali-kirsikkasalaatti olivat vähän niinkun must leivän kanssa. Ehkä punasipulia olisi voinut vielä siivuttaa salaatin sekaan; olisi tuonut vielä pikkuisen sitä kärkeä makean leivän kanssa. Mutta hyvää se oli silti, vaikka leipä oli vähän liian makeaa minusta.

Eli kyllä, teen varmasti uudelleen ja ensi kerralla kokeilen laittaa puolet vähemmän sokeria ja salaattiin tai erilliseen kippoon pöytään punasipulisiivuja. Nam.

Maissileipää (n. 24 cm neliövuokaan)
n. 150g voita sulatettuna
2 dl sokeria (vähennä! ehkä jopa desi riittäisi)
2 munaa
1 kuppi eli 2,4 dl maustamatonta jogurttia tai piimää
1/2 tl soodaa
1 kuppi eli 2,4 dl polentaa (käytin sitä supermarkettipolentaa vaikka siitä joissain ohjeissa varoiteltiin) tai karkeaa maissijauhoa
1 kuppi eli  n. 2,4 dl vehnäjauhoa
1/2 tl suolaa

Laita uuni 180 asteeseen. Voitele neliövuoka jonka sivu on n. 24 cm

Sulata voi. Sekoita siihen sokeri ja sekoita. Anna jäähtyä hetki ja sekoita sitten joukkoon munat ja piimä.

Sekoita toisessa astiassa kuivat aineet, lisää piimä-voiseos jauhoihin ja sekoita aineet juuri sekaisin - vain vähän sekoittaen, ei haittaa vaikka taikinassa olisi yksi-kaksi klimppiäkin vielä.

Kaada sitten taikina vuokaan ja paista kakkua n. 35 min tai kunnes keskelle kakkua pistettyyn tikkuun ei enää tartu taikinaa.

Raparperichutney (n. 2 purkkia)

1,5 punasipulia karkeahkona hakkeluksena
3 hyväkokoista raparperin vartta ehkä n. 500g
kourallinen kuivattuja aprikooseja silputtuna
3 dl sokeria
1,5 dl rajamäen hunajaviinietikkaa
3 rkl punaviinietikkaa
n. peukalon kokoinen pala inkiväärin juurta raastettuna (olisiko n. 4 rkl ?)
1,5 rkl sinapinsiemeniä
n. 1/2 aji Cristal - chiliä vielä vihreää (tai keltaista chiliä)
3 vihreää kardemummaa kokonaisena
1 tl suolaa
(mustaa pippuria)

Kiehuta n. 20 min hiljaisella tulella välillä sekoittaen. Chutney on valmis kun rakenne alkaa olla sopivan hillomainen. Tarkista maku ja mausta halutessa myös hieman mustalla pippurilla.

Kaali-kirsikkasalaatti (n. kolmelle-neljälle)

1/2 pientä kevätkaalia ohuelti siivutettuna
n. 2 dl kirsikoita perattuna
kunnon tupsu mäkimeiramia silputtuna, ehkä n. 1 dl silppua
(1/2 punasipulia ohuelti siivutettuna )

Vinegrettiin
n. 0,5 dl öljyä
1/2 sitruunan mehu
2-3 rkl valkoista balsamicoa
1 vajaa rkl appelsiininkukkahunajaa
n. 1/3 tl suolaa
(halutessa raastettua inkivääriä 1/2 tl )

Siivuta kevätkaali ja puristele sitä hieman käsillä, jotta se vähän pehmenee ja murtuu. Sekoita pienessä kannellisessa lasipurkissa tms. vinegretin aineet ja sekoita. tarkista maku ja lisää sitruunaa, suolaa tai sokeria maun mukaan.

Sekoita sitten kaalin joukkoon vinegretti ja muut aineet. Tarjoa grilliruuan lisukkeena.

Possun jauhelihasalaatti mallaspossusta

Bongasin tuossa taannoin twitterissä jaetun huhuilun että Kaartilan mallaspossu hakee pilottitoimituksiin kiinnostunutta porukkaa. Googlesin nopeasti että mikäs tämä tämmöinen herkullisen kuuloinen possu on ja tilasin meille kotipaketillisen hitaammin kasvatettua, juomatehtaan maltaalla kasvatettua possua.

Hintaa possulle tulee keskimäärin noin 14 e per kilo (kotipaketti 280 eur jossa lihoja n. 20kg), eli tehotuotetun sian hintoihin tällä ei pääse, muttei liene tarvettakaan kun possu on saanut kasvaa rauhallisemmin ja lihakin on erinomaisen maukasta. Possussa on aavistuksen pähkinäinen ja pehmeä maku ja liha on paljon kiinteämpää. Olin suorastaan hämmästynyt muuten miten vähän siitä irtosi rasvaa kun ruskistelin jauhelihaa;yleensä puhdas possunjauhis tuottaa aika lailla rasvaa pannuun. Nyt sain lorauttaa pannuun vähän öljyäkin eikä pannussa ollut yhtään liikaa rasvaa.

Salaatista tein rustiikkisen; leikin kevään villivihreillä ja keräsin rannalta mäkimeiramia, ruohosipulia ja penkistä ensimmäisiä viininsuolaheiniä.

Lisäksi paahdoin uunissa kurpitsaa ja lehtikaalia rapsaksksi ja tein kukko-oluen mäskiin leivotusta limpusta krutonkeja.

Jos haluaa, salaatin oheen voi tehdä peston kaltaisen kastikkeen öljystä, ruohosipulista, mäkimeirasmista, sitruunasta ja hunajasta. meillä ei ollut ellaista, vaan pirskotin salaatin päälle vaan kaikkia edellä mainittuja aineita erikseen. Hyvä niinkin, mutta ehkä kastike olisi tavallaan sitonut settiä vielä paremmin yhteen. Joka tapauksessa erinomaista herkkua tosi simppelillä tavalla. Jauheliha taipuu myös salaatiksi.

Mallaspossusalaatti 

Paketti pinaattia
iso nippu viininsuolaheinää tai suolaheinää
(kevätsipulia) 
ruohosipulia
mäkimeiramia
lehtikaalia, revi kova ranka pois lehdistä
kesäkurpitsaa

500g mallaspossun jauhelihaa
suolaa
pippuria

vahaa leipää tai Krutonkeja

hunajaa
sitruunan mehua
öljyä
koristeluun ruohosipulia ja mäkimeiramia ja mintun lehtiä (halutessa chiliä)

Huuhtele kaikki vihreät ja kuivaa huolellisesti.

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen ja lohko kurpitsa ohuiksi siivuiksi. Laita uunipellille yhteen kerrokseen ja pirskota vähän öljyä ja suolaa päälle. Jos laitat samalla kaalit kurpitsojen päälle, paahda vihanneksia ensin n. 5-8 min kiertoilmalla ja tarkista sitten lehtikaalien tilanne. Ne palavat näin kuumassa helposti joten ota ne pois heti kun tuntuvat rapsakoituneen.

Laita sitten kiertoilma pois ja lisää lämpä 200 asteeseen. Käännä kurpitsat ja paahda kunnes ne saavat kauniin värin. Nosta sivuun.

Uunin ollessa kuuma voit tehdä krutongit vanhasta leivästä. Hiero pari päivää vanhaa leipää halkaistulla valkosipulin kynnellä, kuutioi ja pyöritä vähän öljyä ja suolaa sekaan, paahda uunissa 200 astetta kauniin väriseksi n. 10 min. Sekoita krutonkeja paistumisen aikana.

Kun krutongit ja muut paahtuvat voit ruskistaa jauhelihan erissä.  Mausta jokainen erä suolalla ja pippurilla sekä lopuksi vielä ruohosipulihakkeluksella.

Kokoa salaatti: laita alle pinaattia ja viininsuolaheinää ja jos käytät kevätsipulia, silpua myös sitä salaattipohjaan. Lisää riivittyjä yrttejä.

Sekoita jauheliha, kurpitsasiivut ja krutongit kulhossa. Pirskota sekaan hieman juoksevaa hunajaa, suolaa, pippuria ja sitruunaa sekä halutessa leikatun ruohonmakuista, hyvää oliiviöljyä.

Kaasa jauheliha-leipäseos salaatin keskelle, koristele yrteillä ja kaalisipseillä ja tarjoile heti hyvän Rose- viinin kanssa ulkona. Halutessa voit tehdä blenderillä vielä tarjolle yrttisen kastikkeen ruohosipulista, mintusta, mäkimeiramista, öljystä, hunajasta ja sitruunasta.

Paahdettua kurpitsaa, sriracha - jogurttikastiketta ja korianteripestoa

Minä tykkään tästä Ottolenghin kurpitsareseptistä kolmesta syystä: 1) se on superhelppo ja vähätöinen 2) sriracha ja jogurtti yhdessä ovat ihan älyttömän hyvä soosi joka ei kumminkaan polta suuta 3) ruoka toimii. Ja joo, olen tehnyt tätä jo useamman kerran koska niin, kolme syytä.

Koko juttu menee niin, että butternut elikkä myskikurpitsa vaan pilkotaan sopiviin lohkoihin kuori päällänsä. Lohkot marinoidaan, paahdetaan ja sitten päälle soosia. Ja oho, unohdin tästä annoksesta ne kurpitsansiemenet, mutta niitäkin voi paahtaa annokseen koristeeksi.

200g turkkilaista jogurttia ja 1,5 tl srirachaa on sopiva kombo. Kastikkeesta tulee tosiaankin yllättävän hyvää. 

Sen superhelpon jogurttisoosin lisäksi öljystä ja korianterista (tai sen puuttuessa lehtipersiljasta) surautetaan yrttipesto jota ripotellaan ruuan päälle. Ja mikä tuli todistettua tuossa suunnuntaina, tämän ruuan täydellinen kaveri on se linsseillä ja rapsakalla sipulilla ryyditetty riisiruoka. Makeat, raikkaat, paahtuneet ja pehmeän mausteiset jutut kietoutuvat ihanasti yhteen.

Marokon seudulla kait tehdään mausteista, kuohkeaa riisiä joka paikassa, jogurttiset, raikkaat mezet tms. sopivat sen kanssa. 

Huokailin useaan otteeseen tätä syödessäni miten tyytyväinen olen tähän koko settiin ja yhdistelmään. Lisääkin piti ottaa - parikin kertaa. Lämpimästi suosittelen.

Ja mitä tulee ohjeen määriin, melkein tekisi mieli kirjoittaa tämä ohje ilman tarkkoja määriä - riittää että kurpitsapalat kuorruttuvat öljyllä, kanelia riittää vähän sinne ja tänne ja että saat pinnalle tulevusta pestotyyppiestä yrttiöljystä melkein juoksevaa. Ainakin meillä tuo ohjeen öljymäärä ei rittänyt ollenkaan siihen pestoon vaan se oli kuivaa. V teki sitä pestoa ja oli ihan että "tässä on jo tuplamäärä öljyä, miksei se sekoitu" noh, nuo paketissa kuivaneet lehtipersiljat ovat varmaan eri juttu kuin vastapoimittu korianteri; tee pesto silmällä ja lisää niin paljon öljyä kuin tarvitsee.

Jogurttikastikettakain saattaisin tehdä enemmän etenkin jos tarjoan sen tuon riisiruuan kanssa ja syöjiä on monta. Se srirachan määrä suhteessa jogurttiin on minusta hyvä; sitä ei kannata laittaa enempää kuin ohje käskee. Mutta senkin voi maistella kohdilleen. Kurpitsan leikkaamiseen sellainen kokemusvinkki, että jätä selkäosa tarpeeksi paksuksi, sillä kurpitsan pitää seistä sen kuoren päällä pellillä paahtuessaan. Jos nahka jää liian kapeaksi, setistä tulee dominopalikkaefekti ja köksältä menee hermo. Paistoaikakin on vihjeellinen, sitä voi lisätä jos tykkää tummemmasta. Ohjeessa srirachajogurtti ja yrttipesto tehdään vasta kun lohkot tulevat uunista, minä olen tehnyt ne paiston aikana juuri ennen niiden lohkojen ottamista uunista ja tarjoamista.

Olen sitten sirtänyt kuumat lohkot tarjoilulautaselle (tai ainakin ekan kerroksen) ja sitten pirskottanut kastikkeet päälle kun lohkot ovat vielä selvästi lämpimiä, mutteivät ihan polttavan kuumia. Jos astia ei ole kovin laakea, laita kahteen kerrokseen ja kastikkeita väliin.

Nuo meikäläisen lohkot olivat tällä kertaa kyllä paahtumassa pidempään kuin 35 min, koska tykkään paahtuneemmista, mutten tietenkään katsonut kauanko. Koitan vaan sanoa, et menkää fiiliksellä, ei se ole niin tarkkaa.

Alla kuitenkin se ohje - määrineen kaikkineen.

Paahdetut kurpitsasiivut ja srirachajogurttia (Ottolenghin kirjasta plenty more lisukkeena kuudelle?)

1 isohko butternut - kurpitsa n. 1,4 kg(meillä oli vaan puoliska kurpitsaa tällä kertaa, mutta kannattaa tehdä koko kurpitsa)
öljyä
1 tl kanelia jauhettuna

yrttipestoon
90 ml oliiviöljyä
50g korianteria (meillä oli vaan yksi paketti n. puolet tuosta) + muutamia lehtiä koristeluun
1 pieni valkosipulin kynsi, hieman murskattuna

pinnalle
20g kurpitsansiemeniä

Srirachakastikkeeseen
200g kreikkalaista jogurttia
1 1/2 tl srirachaa (chilikastike, ei makeaa vaan enempi hapanta ja syvänmakuista)

kaikkeen tarvittaessa
suolaa ja pippuria

Kuumenna uuni 220 asteeseen.

Leikkaa kurpitsa pitkittäin halki, kaavi siemenet pois (en tiedä voisiko ne paahtaa, varmaan, mutta olen käyttänyt kaupasta ostettuja kun en jaksa putsata)

Leikkaa sitten kurpitsa nahkoineen päivineen n. 2 cm paksuiksi, 7 cm pitkiksi lohkoiksi ja laita isoon kulhoon. Kaada päälle n. 2 rkl tai sen verran että saat lohkot ohuelti peittymään öljykerrokselta kun sekoitat niitä. Lisää sitten 3/4 tl suolaa, kunnon rouhaisu pippuria, sirottele kanelia lohkoille ja sekoita kunnolla niin että kaikki jakautuu kutakuinkin tasan lohkoille.

Laita kurpitsalohkot harvakseltaan isoille pelleille nahkapuoli alaspäin. Älä tunge peltiä liian täyteen vaan käytä tosiaan tarvittaessa kahta peltiä. Näin ilma pääsee kiertämään ja liika kosteus haihtumaan ja kurpitsat saavat paahtua. (Minä en ole käyttänyt leivinpaperia vaan paria teflonpeltiä, kun ajattelin että lämpö johtuu paremmin nahkaan.)

paahda lohkoja uunissa 35-40 min, kunnes ovat pehmeitä ja sopivasti ruskistuneet yläreunastaan. Ota uunista ja anna hieman jäähtyä (tosin, meillä on syöty kuumanakin, jäähdytys on kai siksi ettei jogurtti juoksetu, mutta ei se ole ehtinyt semmoiseen ;) )

Yrttipeston tekoa varten laita korianteri, valkosipuli, n. 4 rkl öljyä (lue: kunnon loraus öljyä) ja reipas hippunen suolaa pieneen silppurikippoon ja surista tahnaksi.

Madalla uunin lämpö 180 asteeseen ja paahda kurpitsansiemenet pellillä. Ovat valmiita kun muutamat poksuvat auki ja kaikki tulevat ihan keveiksi ja rapsakan paahtuneiksi. n. 6-8 min.

Kun olet valmis, laita kurpitsat tarjoilulautaselle ja pirskottele päälle jogurttikastiketta, yrttiöljyä ja paahdettuja kurpitsansiemeniä. Korista korianterilla. Tarjoa.

Kukkakaali salaatissa - herkku monissa muodoissaan (ja Ottolenghin kukkakaalisalaattiohje!)

Löysin kukkakaalin varsinaisesti muutama vuosi sitten uudelleen, kun vihdoin tajusin että luopumalla ennakko-ajatuksistaan kukkakaalin suhteen, siitä voi tehdä paljonkin erilaisia asioita.Vaikka kukkakaali ei sinällään olekaan mikään talvivihannes Suomessa, sitä kuitenkin löytyy kaupasta helposti ja jollain tavalla en valkoinen, lumimainen kukinto on inspiroinut tarttumaan kaaliin.

Bare bones: kukkakaalin voi paahtaa kokonaisena, ilman kummempia.
Paahtuneessa kukkakaalissa on upea, pähkinäinen maku.

Minulla on jäänyt postaamatta muutama vinkki kukkakaalin käyttämisestä salaateissa. Ensinnäkin kesällä tajusin, ettei kukkakaalia ole pakko pilkkoa floreteiksi voidakseen paahtaa sen. Riittää, että kukkakaalin hieroo öljyllä ja ripottaa päälle suolaa, työntää uuniin ja paahtaa n. 200 asteessa, kunnes pinta on kauniin vaaleanruskealaikkuinen.Idea tuli jostain kokkauslehdestä mökillä; voi olla joku ruotsinkielinen tai sitten ihan Glorian ruoka ja viini, en mene valalle asiasta. Siinä ohjeessa oli lisäksi tehty kippoon kaalin kanssa tarjottavaksi muistaakseni jokin raikas kermaviilikastike. Ehkä tällaiselle perheenäidille siksi niin sykähdyttävä ajatus, että upean paahtuneen lopputuloksen saa, vaikka vaan käytännössä iskisi kaalin uuniin töiden jälkeen. Aina ei ole pakko leikitellä tekstuureilla.

Paahdettuja maa-artisokkia ei olisi kannattanut sekoittaa mukaan; hienoksi siivutettu sellerinvarsi, rusinat ja kukkakaali parilla eri tavalla toimivat mahtavasti. Myös hasselpähkinät voisivat sopia joukkoon.

MUTTA jos on jaksamusta ja viitseliäisyyttä on, niin se tekstuurihomma kannattaa; jos samaan salaattiin laittaa sekä ohueksi siivutettua kukkakaalia että paahdettuja floretteja saa aikaan jotain uutta ja upeaa. Yhdistelmä oli erinomainen. Etenkin kun lisäsin salaattiin vielä ohuen ohueksi siivutettua sellerinvartta, hienoksi hakattua lehtipersiljaa ja rusinoita. Koko setin marinoin sherryviinietikasta, hunajasta, öljystä ja yrteistä sekoitetulla nopealla vinagrettikastikkeella. Tietysti mukana vähän suolaa ja pippuria.

Kukkakaalia voi sekä paahtaa että siivuttaa samaan salaattiin.

Paahdettu maa-artisokka ja sen kanssa loppuvaiheessa paahtumaan lisätyt pekaanit olivat keskenään hyvä kombo, mutta ne olisi kannattanut tarjota erikseen. Maa-artisokassa on liian terävä maku poutapilvimäisen kukkakalin kanssa. Mutta se selleri toimi, voi pojat! Tästä teen varmasti uuden kokeilun myöhemmin.

Ja jos palataan tuohonn jutun ensimmäiseen kuvaan niin siinä ohjeessa on takana kasviskeittiön kruunaamaton kuningast Mr. Ottolenghi. Siinä Plenty More - kirjassa (johon olen toistaiseksi ehkä eniten ihastunut noista hänen opuksistaan) oli kukkakaali, rypäle ja cheddarsalaatti jota kannattaa kyllä kokeilla. 

Niittulalta ostettuja kotimaisia viinirypäleitä, niin makeita.

Minun salaattini tuossa kuvassa on elokuulta ja käytin sihen niinkin outoa raaka-ainetta kuin kotimaisia viinirypäleitä. Jotenkin oletin että ne olisivat olleet kitkeriä ja karvaita, mutta ei; ne olivat tosi leppeän makuisia ja makeita. Hurja ylläri; tuossa Sauvon seudun auringossa on kyllä jotain... Mutta; ulkomaisista rypäleistä (joita nyt näkyy saatavilla runsaasti) onnistuu ihan yhtä hyvin.

Kannattaa käyttää vahvan ja hyvän makuista cheddaria ja antaa sen lämmitä huoneenlämpöön; kuten aina, juuston maku ei oikein tule esiin ennenkuin juusto on temperoitunut. Tässä se on ihan erityisen totta. Mutta kun sekoitat paahtunutta, pähkinäistä kukkakaalia, paahdettua pähkinää, makeaa rusinaa ja mehukasta rypälettä sekä kermaista, kypsää cheddaria yhdistelmä on tosi kivan talvinen. Raikkautta salaattiin tuo runsas lehtipersiljan käyttö ja ryhtiä pieni dijon - sinappilisä kastikkeessa.

Hyvää alkanutta viikkoa, ihmiset!

Otolenghin kukkakaali, rypäle ja cheddarsalaatti (n. neljälle)

1 iso kukkakaali, floreteiksi pilkottuna (n. 900g)
90 ml rypäleensiemenöljyä tai muuta mautonta öljyä
2 rkl sherryviinietikkaa (miksipä ei voisi kokeilla myös siideriviinietikkaa)
1 rkl sinappia
1/2 tl kirkasta hunajaa (juoksevaa)
30g rusinoita
40g hasselpähkinää, paahdettuna ja murskatuna isoiksi lohkareiksi ;)
100g punaisia rypäleitä, puolitettuna ja siemenet poistettuna
80g kypsää, kermaista cheddaria, murustettuna karkeaksi muruksi
20g persiljaa, pilkottuna karkeasti
suolaa ja pippuria


Lämitä uuni 220 asteeseen.

pyörittele kukkakaalin floretit puolessa määrässä öljyä, n. 1/2 teelusikallisessa suolaa ja rouhi sekaan musta pippuria.

levitä floretit uunipellille ja paahda uunissa 25-30 min kääntäen kerran-pari paahdon aikana jotta ne ruskistuvat ja karamellisoituvat kauniisti ympäriinsä. Kun floretit ovat kauniin ruskeita, siirrä ne syrjään jäähtymään hieman.

Kastike tehdään sekoittamalla vispilällä vatkaten loppu öljy, etikka, sinappi, hunaja ja 1/4 tl suolaa keskenään emulsioksi. Lisää rusinat ja anna marinoitua kastikkeessa vähintään 10 min.

Juuri ennen tarjoilua sekoita suuressa kulhossa keskenään paahdetut kukkakaalit ja loput ainekset. Kaada päälle kastike-rusinaseos, sekoita ja kaada tarjoilulautaselle. Tarjoa heti.

Fenkolia sous vide -> fenkolia, mantelia sekä karamellisoitua appelsiinia salaatissa

Se taisi olla Chokochilin Elina kun kyseli Tukholman keikalla että olenko koskaan kokeillut sous videttää vihanneksia. Vähän siinä hävettikin tunnustaa että ei, useimmiten meillä sinne masiinaan on päätynyt noita kuolleita eläimiä, jotka sitten hautuvat siellä yleensä pidemmän kuin lyhemmän ajan.

Mutta tokihan niitä vihanneksia on pitänyt kokeilla kypsentää sous videssä monenmonta kertaa, oletus nimittäin on että vihannesten maut ja rakenne ovat parempia kuin vedessä kypsennettynä -  vakumipussiin kun ei tule vettä niin mikään ei karkaa. Mutta huonouttani en vaan ole saanut aikaiseksi. Kiirettä on aina hyvä syyttää, samoin laiskuutta ja yleistä ideaköyhyyttä, mutta mikään niistä ei oikeasti ole hyvä syy. Kaiken uuden kokeilemiseen on kuitenkin useimmiten jonkinnäköistä aloituskitkaa - vaikka sitten vaan siinä määrin että ei jaksaisi etsiä oikeaa lämpöä ja oikeaa aikaa tai puuttuu se ratkaiseva vihje.

Kaksi vihannesta on ollut sousvide - listani kärjessä; tukitavallinen porkkana (koska se vaihtoi niin tyystin olemusta siinä painekattilakeitossakin) ja fenkoli, jonka kypsennys usein vaatii jonkin verran vaivannäköä. Grillatessa se on hyvä esikeittää ja raakana marinoida. Viimeaikojen uusin ja paras fenkoliohje oli vahvanmakuinen Yotam Ottolenghin kirjasta tehty fenkolisalaatti ja olin oikeastaan vähän utelias mihin muuhun tuo kasvismaailman varsinainen kameleontti, fenkoli, vielä taipuukaan.

Rakuunaa minulla ei ollut mutta kaikkea muuta kyllä. 

Olin tavallaan vähän yllättynyt, että ensimmäinen löytämäni sous videohje fenkolille oli muunnelma klassikkoyhdistelmästä appelsiinia ja fenkolia. Jotenkin ajattelin että sen kanssa olisi lähdetty etsimään jotain ihan erilaista, mutta mitä pidemmälle juttua luin, sitä enemmän silmiin alkoi osua juttuja joiden vuoksi juuri tätä on pakko kokeilla. Ensinnäkin, ohje on alunperin Thomas Kellerin "under pressure" - kirjasta joten se ei voi olla huono. Toisekseen tässä annettiin loistoniksi mausteiden laittamisesta sous videpussiin. Olin nimittäin jo ribsien kanssa jumpatessani ihan empiirisesti huomannut, että niissä kohdin missä mausteet pääsevät koskemaan kypsennettävää ruokaa, sous videssä mausteesta jää vahvemman makuinen kohta. Eikä kyllä olut tullut mieleen, että ne mausteet voi kääräistä elmukelmuun, leikata päät rullasta pois ja laittaa sitten maustenyssäkkä pussiin. Tosi simppeli idea, jolla estetään mausteita koskemasta yhtä tiettyä kohtaa, mutta niiden maku pääsee uuttumaan kypsennettävästä ruuasta irtoavaan nesteeseen ja maustuminen on tasaista. Heureka! :)

Paitsi että fenkoli kypsennetään hellästi vesihauteessa, sen makua vahvistetaan lisäämällä pussiin loraus anisviinaa, pernota ja kuminaa sekä muutamia yrttejä.

Appelsiini kuoritaan pintakerroksineen veitsellä ja sitten liha leikellään pois väleistä. 

Alkuperäisesä ohjeessa tehdään vielä mantelipyrettä ja annos on isompi, mutta minä oikaisin siinä kohden ja totesin että paahdan vaan manteleita salaatin päälle erikseen. Kenties harrastan sen pyreen jonain vuonna kun oikein inspiroidun :) Appelsiinilohkot irrotettiin kalvottomiksi veitsellä ja niille keitettiin siirappi, jossa ne marinoitiin.

Lopuksi salaatti kasataan mahdollisimman nätisti. Ja aurinkoinen siitä tulikin!

No, kuinka kävi? Jos olen rehellinen, niin lopputulos olisi voinut olla mielestäni vielä ihmeellisemmän intensiivisempi jos en olisi tehnyt aiemmin sitä Ottolenghin reseptiä. Mutta hyvää ja syvän makuista se oli. Pehmenneessä vihanneskessa oli jotain samanlaista intensiivisyyttä ja syvyyttä kuin siinä Ottolenghin ohjeessa, mutta puhtaampana ja kevyempänä koska tähän ei tule kaprista, oliivia eikä valkosipulia. Oikeastaan aika hämmentävää, että sous videtetty fenkoli assosioitui niin vahvasti niin täysin erilaiseen ruokaan. Mutta maku oli hyvä, rakenne tietysti ihan täydellinen ja vanha tuttu salaatti sai ihan uutta potkua. Ja yllättävän helpolla se tuli, sous vide on laiskan köksän ystävä ;)

Puolitin alkuperäisen ohjeen määrät omasa versiossani, koska minulla oli vain neljä pientä, söpöä fenkolia enkä tehnyt manteli-fenkolipyrettä johon käytettiin osa fenkolista.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tarjosin salaatin mustajuuripyreen ja en papillotte kypsennetyn puna-ahvenen kanssa

Fenkoli- appelsiinisalaatti sous videssä (muokattu Thomas Kellerin ohjeesta joka löytyi täältä)

4 pientä fenkolia (jos käytät kahta isoa fenkolia, pilko ne neljänneksiksi puolittamisen sijaan)
25g pernota
n. 50g hyvää oliiviöljyä (tässä maulla on väliä!)
ripaus suolaa
oksa rakuunaa
oksa timjamia
laakerinlehti
tähtianis
1,5g kuminaa

Appelsiiniconfittiin

n. 1 dl sokeria
n. 1 dl vettä
1 appelsiinin liha lohkottuna ilman kalvoja

Pinnalle

hyvää oliiviöljyä
sormisuolaa
kuminaa jauhettuna
fenkolin lehtiä
(pikkuvihreitä)

Laita vesihaude kuumenemaan 85 asteeseen. Siisti fenkolit, sääsdtä lehdet ja puolita mukula leveimmästä kohdasta ja paista niihin kuumalla pannulla pienessä öljytilkassa kauniin ruskeat pinnat - n. 2 min per puoli.

Laita yrtit ja mausteet elmukelmun päälle ja rullaa niistä käärö. Leikkaa käärön molemmat päät poikki, jotta vesi saa kuljettua yrttien läpi.

Sekoita perot, suola ja öljy kipossa ja asenna sitten paistetut fenkolit vakuumipussiin. Laita sisään yrttikäärö ja lorauta mukaan pernot-öljyseos. (en tainnut laittaa ihan kaikkea, koska seosta näytti olevan riittävästi n. 2/3 kaadettuani - riippunee myös fenkolien koosta ja siitä kuinka aiot vakumoida pussin kannattaako kaataa kaikki)

Vakumoi pussukka. Meidän vakumointilaitteessa on sellainen painike jolla vakumoinnin voi lopettaa ennenkuin nestettä pääsee ulos pussista. Voit mysös vakumoida pussin upottamalla sen veteen ja painamalla ilmat pois jälkimmäisessä tavassa on selvä etu, että pussissa on kunnolla öljyseosta sisällä. Laita sitten fenkolit vesikylpyyn 40 minuutiksi. Kun fenkolit ovat valmiit, jäähdytä ne nopeasti vesikylvyssä.

Kun fenkolit kypsyvät, kiehauta sokerista ja vedestä siirappi, lohko appelsiinista lihat veitsellä. Kaada kuuma siirappi appelsiinilohkojen päälle ja jätä jäähtymään huoneenlämpöön.

Paahda manteleita hieman pannulla ja kokoa sitten salaatti.

Asettele fenkolit, appelsiinilohkot ja mantelit lautaselle, koristele fenkolinlehdillä ja pirskota päälle kuminaa, suolaa ja öljyä sekä halutessa hieman appelsiinien sokerilientä. jos halua, lisää vielä pieniä söpöjä mikrovihreitä tai vaikka villivihreitä kesällä.

Bataattia appelsiinibitterssillä eli rustiikkinen syyslounas V:n kavereille

Meillä oli viikonloppuna kylässä V:n harrastuskavereita. Ryhmän kanssa oli sovittu, että minä voin kokata saapumispäivän lounaan valmiiksi ja illalliselle kasviksia (pitäen mielessä että yksi porukasta on lakto-ovo-vege) ja osallistujat tuovat jotain suosikkiproteiiniaan sitten mukana illalle.

Tähän ohjeeseen palannen vielä uudelleen kun löydän siihen mielestäni sopivat kotimaiset tai suomesta helpommin löydettävät sienet. Ei se huonoa kantarelleilla ja ruskotateillakaan ollut mutta Kehnäsieni kävi mielessä...

No tietenkin tartuin siihen tuoreeseen rakkauteeni, Ottolenghin kirjaan ja merkkasin sieltä kuutisen ohjetta toteutettavaksi osan lounaalle ja osan illalliselle.

Lampaanpotka hautui uunissa random - jääkaappilöytöjen ja portviinin kanssa.

Muuten mentiinkin sitten ihan fiiliksellä; kuten siinä, että pistin heti aamulla herättyäni viisi lampaanpotkaa hautumaan uuniin jotta kerkeävät ihan pehmeiksi siihen lounaaseen mennessä ja saganagia lämmitin pannussa hitaasti vähän ennen H-hetkeä.

Saganagista ei tule Nagasakia kun lämmön malttaa pitää mietona paiston ajan.

Jotain Ottolengin kirjasta kertonee, että V katseli hieman kauhuissaan kaikkea tekemääni ruuan määrää, mutta siitä huolimatta padoista ja kattiloista katosi oikeastaan ihan kaikki, mitä niissä oli. Viimeiset kaavittiin talteen maalaisleivällä. Se vaan oli tosi hyvää ja rajustakin valkosipulin käytöstä huolimatta herkän ja pehmeän makuista. Näemmä se on ihan täysin tekniikkalaji, miten noita vihanneksia kypsennellään.

Liottamalla pikkusipulien kuoret lähtevät helpommin. Silti n. 30-40 sipulin kuoriminen on jonkinlainen urakka.
Lisäksi vielä pari kokonaista valkosipulia...

Erityisesti minua vielä kirjassa miellytti että monesti, (kuten esim. tässä) valkosipuli laitetaan paahtumaan kuorineen, bataattiakaan ei tarvitse kuoria ja JOS jokin resepti on tavattoman työläs (kuten ehkä tuo kuvasta löytyvä sipuli-sienihässäkkä) työstöön on annettu helpottavia vinkkejä kuten se, että sipuleita ja valkosipuleita voi liottaa ensin kylmässä vedessä, jolloin kuoret pehmenevät ja lähtevät helpommin irti. Ja sitten toisaalta se mikä ehkä vähän ärsyttää etenkin mökillä on, että osa aineista joita VOISI ehkä riittävällä tarkkuudella mitata myös vaikka ruokalusikalla on ilmoitettu grammoissa (esim. kurpitsansiemeniä 20g annoksen päälle). Osassa aineissa on tosin ilmoitettu jokin summittainen tarkkuus ja grammamäärä, kuten tässä bataattireseptissä noiden salvioiden ja timjamin osalta. Ja sitten se suola. Suolan määrä on usein sanottu reseptissä, mutta se on siellä tekstin seassa. Helposti se unohtuu, tai tulee arvioitua liian pieneksi jos käyttää ainesosalistaa cheklistinä eikä siinä luekaan sama määrä kuin tekstissä (vaan esim. suolaa ja pippuria).

Bataattilohkot sekoitetaan kastikkeensa kanssa

Keittokirjoja itse kirjottaneet varmaan tietävät kuinka avuttomia me kotiköksät voimme välillä olla, mutta tässä kokkaillessa tuli mieleen, että miksiköhän keittokirjoissa ei enempää tehdä niin, kuin äiti aina itse kirjoittaessaan ohjeita ylös; aineet käyttöjärjestyksessä reseptiin ja siihen viereen kirjoitetaan lyhennelmänä avainsanoja tärkeistä vaiheista esim. sekoitetaan keskenään tai paahda jne. Modernist cuisinen kitchen manualissa on sen tyyppinen lähestymistapa, mutta juuri muualla siihen ei ole törmännyt.

Kirjan lähestymistapa on perinteinen, joskin silti minusta jotenkin keskimääräistä avuliaampi.

Hyvin minä kaikissa resepteissä viikonloppuna onnistuin kun muistin, että se suolan määrä ei ole raaka-ainelistassa vaan siellä ohjeen seassa; mutten voinut olla miettimättä miksi? (Tai ehkä syy on se, että suolaa lisätään eri vaiheissa osassa ohjeita?) Ja hyvää tuli, vaikka osa vähän tarttui peltiin ja pinnalla oelvat eivät olleet ainakaan joka reunastaan yhtä karamellisoituneita. Ihan erinomaista suorastaan kun tarjosin bataatteja lampaan ja saganagin lisukkeena sitruunan kuorella maustetun jogurtin kanssa.

Minulla oli kolme suurta bataattia ja kutakuinkin speksin mukainen pelti. Köhh, eivät ihan mahtuneet yhteen kerrokseen. Ehkä lohkojen olisi sitten pitänyt olla vieläkin isompia.

Bataateille käskettiin ohjeessa valitsemaan 30cmx40cm snug-fitting pelti johon bataatit siis mahtuvat yhteen kerrokseen, mutta suht tiukasti kylki kylkeen. No joko meikäläisellä oli isompia bataatteja kuin mitä ohjeessa olisi tarvittu, pilkoin ne liian pieneksi tai jotain mutta bataatin palaset jäivät vähän päällekkäin ja todennäköisesti olin myös aavistuksen turhan laiska kääntelemään niitä ympäri, sillä alimmat bataatit tarttuivat aika tosi tiukkaan kiinni siihen peltiin. Olisi varmaan pitänyt lisätä siihen pellille myös tilkka appelsiinimehua, mutta ennenkaikkea olisi varmaan kantsinut laittaa toinenkin kippo, jotta kaikki olisivat mahtuneet yhteen kerrokseen. Ensi kerralla kokeilen isompia lohkoja ja semmosta piparkakkupeltiä, jossa on teflonpinta. Niin, ja käännän niitä bataatteja useammin.

Bataattia appelsiinibitterssillä (neljälle)

350 ml vastapuristettua appelsiinin mehua (4-5 appelsiinin mehu)
80g ruskeaa sokeria (laitoin fariinisokeria, määrä lienee suurin piirtein n. 1,1-1,2 dl )
60ml punaviinietikkaa
60 ml angostura bitterssiä (en uskaltanut laittaa ihan näin paljon, kun se olisi melkein tyhjännyt pullon ja ajattelin että isäntä saattaa haluta illalla drinkinkin ystävineen)
1 1/2 tl oliiviöljyä
4-5 bataattia (n. 1,5 kg - minulla oli kolme valtavaa joiden uskon painoltaan olleen suurin piirtein yhtä paljon kuin tuo ohjeen 1,5 kg) Käytetään kuorimattomina, n. 2,5 cm leveinä lohkoina jotka pätkitään keskeltä kahtia (syntyy n. sormen mittaisia paksuhkoja lohkoja)

2 punaista chiliä halkaistuna keskeltä auki
3 salvian oksaa (15g)
10 timjamin oksaa ( 10g)
2 valkosipulin päätä kuorimattomian ja halkaistuna poikittain
(90g chevreä - jäi meillä pois)
suokaa ja mustaa pippuria (1 1/2 tl suolaa)

Lämmitä uuni 220 asteeseen tai 200 astetta jos käytät kiertoilmaa. 

Laita kastikekattilaan appelsiinimehu, sokeri ja viinietikka. Nosta kiehuvaksi, pienennä levyä keskivoimakkuudelle ja anna haihtua tasaisesti kiehuen n. 20 min ajan kunnes neste on haihtunut ja sitä on jäljellä n. 200 ml. Sekoita mukaan sitten bitterssit, suola ja öljyä.

Laita isoon kulhoon bataattilohkot, chilit, valskoipulit ja yrtit ja kaada kastike kaiken päälle. Sekoita jotta soosia tarttuu kaikkeen.

Laita bataatit ja muut uunipellille vieriviereen yhteen kerrokseen.

Paista uunissa 50-60 min käännellen perunalohkoja ja valellen niitä soosilla aina n. 15 min välein. Ohje mainitsee erikseen että bataattien on tärkeää että ne ovat karamellisoituakseen yltympäriinsä kastikkeen peitossa. Pellille voi lisätä appelsiinimehua jos bataatit tuntuvat kuivavan liikaa.

Lopuksi bataattien pitäisi olla suht tummia ja kauttaaltaan tahmaisen, karamellisoituneen kastikkeen peitossa. Anna jäähtyä hetki ennen kuin irrotat ne pellistä, asettelet kauniisti tarjoiluastiaan ja ripottelet päälle vuohenjuustoa (tai vaikka sitruunajogurttia)

Viismausteella maustettua luumusalaattia, friteerattua inkivääriä ja appelsiininkuorta

Syksyn paras salaattilöytö on jälleen kerran bongattu ruotsalaisesta kokkauslehdestä. Ja koska nyt on luumuaika mietin joka kerta kaupassa luumuhyllyn edessä, kuinka tämä resepti pitäisi ihan ehdottomasti saada ilmoille NYT, vaikken edes muista lähdettä enkä tarkkoja määriä. Enkä pääse juuri nyt tarkistamaankaan, koska lehti on mökillä ja pikkumiehen sairastelun sekä isomman miehen työmatkan takia emme pääse mökille pitkään aikaan. Ja sitten seison lehtihyllyllä ja totean taas miljoonannen kerran että ei, stadissa ei tosiaan ole sitä samaa lehteä jotta voisin tarkistaa. Mutta lopulta ohjeessa on oikeasti vain yksi asia joka pitää muistaa pilkulleen, joten laitan tähän ohjeen niinkuin se suurin piirtein menee.

Luumut voi marinoida etukäteen ja levittää salaatin päälle kun ruuan aika on.

Mutta lupaan, että lisään puuttuvan referenssin ja tarkistan määrät kun mökille suinkin pääsen käymään.

Inkivääriä ja appelsiininkuirta friteerataan pinnalle, kannattaa fritata ne lajeittain,
koska eripaksuiset siivut kypsyvät eriaikaan.

Joka tapauksessa olen nyt tehnyt tätä muutamaankin kertaan; salaatin juju on viismausteessa, jota tarvitaan, mutta jota ei saa olla yhtään liikaa. Ekalla kerralla tomauttelin viismaustetta vähän turhankin liberaalisti ja se kostautui; se tuli yli ja läpi luumuista niin että suhisi. Ohjeessa sanotaan 3/4 teelusikallista ja pistin mieleeni että ainakin se on asia mikä ohjeesta on syytä muistaa vaikka muuten varmaan sovelluskohteita löytyykin.

Pahoittelut kuvasta; salaatti maistuu paremmalle kuin miltä se tässä heikossa iltavalossa näyttää.

Salaatissa on raikkautta pehmeänmakuisesta ja rapsakasta salaattisipulista, mehevyyttä luumuista joita viismauste ihanasti korostaa. Lisäksi salaatin pinnalle ripotellaan friteerattuja appelsiininkuorisiivuja ja inkivääritikkuja jotka antavat salaattiin parfyymista ja paahtunutta fiilistä ja viimeistelevät salaatin.  Ja mikä on ihan käsittämätöntä on, että vaikka sipuli tietysti ajan kanssa marinoituu kastikkeella, salaatin maku pysyy täysin samana seuraavanakin päivänä. ei siis haittaa, että salaattia tekee vähän isomman satsin sillä sen voi hyvin tarjota myös seuraavana päivänä.

Salaatti on myös täydellinen makupari Alkosta löytyvälle hieman kuivatetuista rypäleistä tehdylle Sartori Marani Appassimentolle. Luumuisuus ja viismauste saavat hyvän kaverin luonteikkaasta ja runsaan hedelmäisestä valkoviinistä. Tarjositpa sitten ohessa halloumia, kanaa, ankkaa tai sikaa, yhdistelmä toimii.

Joten nyt kun luumuaika on parhaimmillaan kokeilkaa ihmeessä, ihan erinomainen ja lopulta suhteellisen helppo salaatti jonka preppauksen voi tehdä valmiiksi etukäteen. ainakin meillä tämän salaatin myötä on koettu jonkinlainen ahaa- elämys luumujen käytössä myös lisukkeena.

Viismausteella maustettua luumusalaattia, friteerattua inkivääriä ja appelsiininkuorta (alkuperäinen ohje Äkta mat 6/2014)

n. 500g eli n. yksi laatikollinen luumuja, mielellään erivärisiä (8 -10 kpl?)

n. 1/2 - 2/3 appelsiinin kuori sitrusraudalla tai kuorimaveitsellä ohuelti siivutettuna(alkuperäisessä ohjeessa 1 rkl )


marinointikastikkeeseen:
n. 0,5 dl appelsiinimehua (purista appelsiinista, josta käytät ensin kuoren) 
n. 2 rkl omenasiideriviinietikkaa (ohjeessa 1 rkl)
1-2 rkl vaaleaa muscavadoa tai kuten meillä, kookosraakasokeria
1 tl soijakastiketta (light soy sauce)
1 tl kuivaa sherryä (tätä ei ollut, taisin laittaa jotain ruskeaa viinasta - brandyä?)
3/4 tl viismaustetta
suolaa tarvittaessa

1/2 salaattisipulia (se on se valtava, lapsen pään kokoinen sipuli, alkuperäisessä ohjeessa 1/2 dl, mutta laitoin enemmän, paljon enemmän)
inkivääritikkuja (n. peukalon kokoinen ohuehko pala inkivääriä, alkuperäisessä ohjeessa 2 rkl mutta laitoin enemmän koska pidämme inkivääristä)

öljyä uppopaistamiseen
suolaa

Pese luomuappelsiini ja vedä sitrusraudalla tai kuorimaveitsellä kuoresta oikein ohuita tikkuja. Varo ottamasta mukaan valkoista, kitkerää maltoa. Laita kuoripalat sivuun odottamaan ja purista sitten appelsiinista mehua kastiketta varten.

Halkaise luumut, poista kivi, lohko niitä pienemmiksi ja laita kulhoon odottamaan "veneiksi" pilkottuna. Mittaa kattilaan kastikeaineet ja kiehauta kastike. Kaada soosi luumujen päälle ja jätä luumut marinoitumaan jääkaappiin n. puoleksi tunniksi tai pidemmäksikin aikaa, kunnes olet valmis tarjoamaan salaatin.

Pilko inkivääri pieniksi tikuiksi.

Juuri ennen tarjoilua kuumenna öljy n. 180 asteeseen ja friteeraa siinä appelsiininkuorisuikaleet ja inkivääritikut.

Siivuta salaattisipuli ohueksi ja asettele se salaattiastian pohjalle. Kaada päälle marinoidut luumut ja koristele friteeratuilla appelsiininkuorilla ja inkivääritikuilla.