perjantai 24. syyskuuta 2010

Syyskuun 2010 ruokahaasteen äänestys

sienisaalis

Aivan mahtavaa, että lähditte käymään syysmetsissä! Ja olen iloinen myös teistä reippaista ihmisistä, jotka kerroitte käyneenne metsässä haasteen innoittamana vaikkette haasteeseen osallistukaan :) On ollut niin mahtavat syyssäät ja Paljon Sieniä, että metsään on todella kannattanut suunnistaa. Syksy on ainakin itselleni juuri se aika, jolloin metsässä vaeltaa ihan ilokseen.

Ja hienoja alkupaloja sieltä metsästä on esiin loihdittu. Tässä juttua kotessa tietysti pistävät silmään myös nuo kuvien kauniit värit! Ruuathan ovat ihan kuin syyslehdet itse; punaisen, keltaisen, ruskean ja aina dramaattisen mustan sävyihin asti.

Ja nyt pallo siirtyykin sitten teidän käsiinne: on aika äänestää syyskuun ruokahaasteen voittaja tälle vuodelle näistä upeasta 13 alkupalasta! Äänestys alkaa siis nyt ja päättyy 30.9.2010 ja voittaja eli lokakuun ruokahaasteen järjestäjä ilmoitetaan sitten juhlallisesti 1.10.2010!

Mukaan osallistui myös ilahduttava joukko sellaisia blogeja, joita ei ole haasteissa ennen näkynytkään. Nyt onkin siis hyvä tilaisuus käydä kurkkimassa mitä muuta herkullista kilpailijoiden arkistoista löytyy. Äänestysalustana käytän nyt Impressityn äänestyskilketta (joka toivottavasti toimii, vaikka ei ole ehkä se helppokäyttöisin, mutta ilmainen ja rajoittamaton) joten ääniä saa nyt ainakin teoriassa antaa ihan huoletta! :) Postaukset ovat tässä esitettynä ilmoittautumisjärjestyksessä.

Ja koska jokainen saa äänestää (paitsi me järjestäjinä, tietty) - eikun tuumasta toimeen ja äänestämään! Muistakaa matkallanne blogeissa myös ihailla syksyisiä tunnelmia ja kuvia!



















































Tulokset löytyvät täältä.



torstai 23. syyskuuta 2010

Viinilehden omena-sellerihillo

omena-sellerihillo

Kiireisenä viikkona pieni juustosnack on kuin lahja taivaasta. Varmaan omena ja selleri olisivat tikkuina terveellisempää, mutta juustotikkujen kanssa, hilloksi keitettynä ne olivat suorastaan syntistä taivaan mannaa. Mutta ennenkuin tähän tilanteeseen päästään, pitää ensin, jonakin iltana, keitellä hilloa!

Niistä äidin ihanoista omenoista on nimittän saatava jotain aikaan, vaikka olisikin kiire. Niiden ei vaan saa antaa mennä pilalle. Minä sitten aloitin puuhan viikonloppuna valjastamalla Kenwoodin neistytmatkaa seuraavaan tehtäväänsä (siitä neitsytmatkasta toivottavasti myöhemmin lisää).

kenwood ja hilloVarsisellerit ja omenat hillosokerin kanssa kiehumassa... Yleiskoneessa!

Ja hienosti Laite (tm) toimi; ensin siivuttelin kuoritut omenapalat ja sellerinvarret siivutuslaitteella, kippasin kaikki siivut kulhoon ja jätin kenwoodin hämmentelemään hilloa induktioliedelleen samaan aikaan kun minä pykersin ruokaa. Siinä se hillo tuli sitten ihan itsekseen valmiiksi; ei kiehunut yli, ei palanut pohjaan ja valmistuikin ehkä vähän nopeammin kuin kattilassa. Ehkä tuota kenwoodin keittolevyä voi oikeasti käyttää juttuihin. Voisin nimittäin kuvitella, että esimerkiksi joku pitkään hauduteltava sipulikeitto tulisi tuossa ihan itsestään. :)

Hillon ohje on siis äidiltä pihistämästäni viini- lehden näytenumerosta josta uhkasin kokeilla muutaman reseptin. Lehdessä sellerin ja omenan sokerisen suloista liittoa kehuttiin kestäväksi ja meheväksi juuston kumppaniksi, eikä siellä väärässä oltukaan. Tosin lienee paikalla varoittaa, että jos et yhtään tykkää selleristä, jätä tämä väliin. Selleri kyllä pyöristyy ja muuttuu ihanaksi omenan kanssa, mutta maistuu hillosta selvästi. Minua se ei haittaa, selleri on hyvää kypsänä ja toi raikkautta hilloon sopivasti. Ja ennakkoluuloisille tiedoksi, että kypsä selleri on sitten ihan erilaista kuin raaka. :)

Eli hyvä hillo ja sen kanssa viineistä sopii lehden mukaan mineraalinen valkoinen; grüner veltliner, savignon blanc tai riesling. Punaisista hillon kanssa menisi tammeton carmenere, gamay ja dolcetto. Ja tietysti makeat cherryt ja yllättävänä ehdotuksena lämmin, valkoinen portviini!

Meillä mentiin sekalaisella seurakunnalla juuston jämiä ja lasillisella rieslingiä (tuo Alsacelainen Muehlforst Riesling on muuten yksi syksyn löydöistämme). Noista kuvassa olevista juustoista manchego meni ehkä parhaiten sellerihillon kanssa, vaikka muutkin olivat hyviä. Vuohenjuusto on vielä kokeilematta, mutta sopii kyllä tuon hillon seuraan ihan varmasti - näen jo silmissäni paahdetun vuohenjuuston salaattipedillä ja tuota hilloa valumassa salaatin lämpimältä juustokruunulta. Mmm-m..

Reseptillä tulee hilloa aikamoinen määrä - kyllähän sitä nyt varmaan kuluukin, mutta kannattanee pakata se pienehköihin annospurkkeihin jos sellaisia sattuu olemaan. juustojen kanssa kun hilloa ei kerralla niin paljoa kulu. Ja voihan niitä purkkeja antaa myös vaikka juuston ystäville lahjaksikin.

Sokeria olisi ehkä minun makuuni voinut olla vähän vähemmänkin, mutta se taas on makuasia. Ainakin tästä tuli sakeaa ja makeaa:)

omenoita

Varsiselleri-omenahillo (viinilehden ohjeen mukaan, n. 1 ja 1/2 l eli 4-5 isohkoa purkkia tai monta pientä!)
1 kg omenoita
500g varsiselleriä
1 sitruuna
1 appelsiini
2 dl vettä
8 dl hillosokeria

Kuori omenat ja leikkaa omenat ja varsisellerit pieniksi paloiksi. Laita palaset kattilaan, raasta appelsiinin ja sitruunan kuori, purista mehu ja laita kuori ja mehu kattilaan. Lisääs itten vesi.

Keittele miedolla lämmöllä kannen alla n. 20 min kunnes aineet mehustuvat. Lisää hillosokeri ja keitä vielä n. 15 min ilman kantta usein sekoittaen. Hillo on valmista kun se alkaa soseutua. Kuori vaahto tarvittaessa.

Täytä pestyt, kuumennetut tölkit kokonaan hillolla ja sulje ilmatiiviisti. Säilytä viileässä.

maanantai 20. syyskuuta 2010

Välimäen kurpitsakeitto

kurpitsakeitto
Hyvä soppa, lyhyt juttu ja kirpakkaa syysmaanantaita jokaiselle :) Tein eilen nopeaksi lounaaksi soppaa kurpitsasta. Ohje löytyi ostamastani Hans välimäen keittokirjasta: ruokaa ranskasta. Kirja oli minusta vähän arvokas, mutta ihastuin siihen niin, että pakko se oli ostaa. Kirja viehättää minua kovasti, sillä siinä on kauniin rustiikkisia ja tyylillisesti tasapainoisia kuvia ja mikä parasta, kertakaikkisen herkullisen, mutta konstailemattoman oloisia reseptejä.

Tämäkin soppa oli todella kermaista ja hyvää, vaikka siihen ei yllätyksekseni käytetä lainkaan kermaa vaan ihan tavallista maitoa! Eli oikein hyvä soppa, joka syntyikin kuin itsestään. Keiton koristeluun Välimäki neuvoo käyttämään paahdettuja leipäkrutonkeja, ilmakuivattua kinkkua tai vaikka paistettuja sieniä. Minä turvauduin stokkan bresola - kinkkujämään (joka on muuten loistavaa sekin) sekä paahdettuun kurpitsansiemenöljyyn.

Reseptin tein melkein pilkulleen Hansin ohjeiden mukaan - ainoa asia mitä muutin oli sokerin määrä. Ruokosokeria laitetaan alkuperäisessä ohjeessa 1 rkl, mutta maistettuani hieman paahtuvia kurpitsoita päättelin, että 1 tl riittää minun makuuni.

Mutta; jokainen tyylillään. Ohje alla alkuperäisenä ja muutokset suluissa - Vähän olin houkuttunut tekemään tämän Kenwoodilla, kun siinä on se keittolevy kulhon alla. Mutta vanha konsti ja silleen. :) Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

Kurpitsapalat hajosivat ennenkuin ruskistuivat - mutta hyvää oli silti.

Kurpitsakeitto (runsaaksi alkukeitoksi 4-6:lle)

600g kurpitsaa
1/2 valkosipulin kynttä
50g voita
1 rkl ruokosokeria (laitoin 1 tl)
1/2 tl raastettua muskottipähkinää
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria (rouheena)
7 1/2 dl maitoa


Pilko kurpitsan liha n. 2 cm palasiksi. Hienonna valkosipulin kynsi. Sulata voi kattilassa ja ruskista kurpitsapalat kevyesti.

Minulla palat eivät oikeastaan lähteneet ruskistumaan vaan hajosivat tälläiseksi herkulliseksi mössöksi. Varmaan voin kannattaa antaa kunnolla kuplia (ja vähän ruskettua?) ennen palojen lisäämistä kattilaan.

Sekoita sitten joukkoon sokeri ja anna sen sulaa. Lisää valkosipuli, sen jälkeen mausteet ja lopuksi maito hyvin sekoittaen.

Anna kiehua hiljaa kannen alla 20 min välillä sekoitellen.

Soseuta keitto, koristele se vaikka kinkulla ja kurpitsansiemenöljyllä kuten allekirjoittanut ja nauti heti.

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Sipulitarhoja ja omenapuita; pohjanmaa syksyllä

pohjanmaa
Kun työmatka pari viikkoa sitten suuntautui pohjanmaalle sain tilaisuuden käväistä äidin ja isän luona yökylässä. Aamulla kun heräsin he olivat jo vauhdilla lähdössä töihin; edessä on reilun puolen tunnin ajomatka työpaikalle ja liikeen ovet on saatava auki ennen kuin työntekijät tulevat.

Äiti säntäilee keittiössä ja kerää tavaroita koriin. Minä istun unisena yöpaidassani katsomassa kun isä etsii koiran hihnaa viedäkseen uskollisen ystävän pienelle pyörähdykselle ennen töihin lähtöä. "Ota sitten noita sieniä", sanoo isä "Niitä on siinä sinua varten". Hymyilen hieman vinosti valtavalle kasalle sieniä:"Ai, että ette sitten ajatelleet itse syödä noita kaikkia?", nauramme yhteisymmärryksessä kuivattujen sienien vuorelle; onkohan isä edes maistanut keräämiään tatteja? :)

omenaKeväiset kukat ovat kypsyneet mehukkaiksi omenoiksi.


Äiti tulee suihkusta, rullaa hiuksiaan ja hätäilee, että muistaisin varmasti ottaa mukaan vähän illalla perkaamiamme herukoita jääkaapista ja niitä kuivattuja sieniä:

"Ja ajele sitten turvallisesti, ulkona keinussa on sinulle pesuvadillinen omenoita ja hae kasvimaalta mukaan niin paljon sitä lehtiperisljaa kuin tahdot ja niitä mangoldeja kun sinä nyt tiedät miten niitä laitetaan, enkä minä kerkiä niitten kans touhuamahan. Ja jos haluat enemmän omenoita niin kerää sieltä sitte niin paljon kun vaan tarvitset. Muista sitten ottaa niitä sipuleita kanssa ja mitä nyt ikänä sieltä maalta löydät. Muovikasseja on tuossa tason alla, koitin niitä kerätä jotta on jotaki mihinkä ottaa. "

Ja sitten pakettiauto käynistyy ja minä vilkutan keittiön ikkunasta vanhemmilleni. Äiti istuu penkillä koppa sylissä, rullat päässä ja heiluttaa ahkerasti. Isä hymyilee vähäsen, heilauttaa kerran kättään ja auto lähtee liikkeelle.

Ajakaa varovasti, mietin itsekseni.

Minulla ei ole vielä hätää, ehdin hyvin juoda kupin teetä ja käydä kasvimaalla. Laitan yöpaidan päälle villatakin, vedän eteisestä pari numeroa liian suuret kumisaappaat jalkaani ja menen ulos, raikkaaseen ilmaan. Aamaurinko nostaa usvaa maasta. Lakeus hohtaa kultaisena ja muistan kristallinkirkaasti kouluun lähtemisen ja lukuisat suunnistusretket, joita koulussa tehtiin syksyllä, liikuntatunnilla.

omenoitaOmenoita Espooseen lähdössä.

Omenat ovat keinussa. Ne ovat ihan täydellisiä: "Koitin ottaa niitä tuohon nyt varovasti puusta jotta ne vähän paremmin sitten säilyisivät, ne tahtovat mennä niin nopeasti pahaksi jos pääsevät putoamaan maahan."


sipuleitaSipulisatoa; punaisia ja keltaisia...

Sipulit on vedetty edellisenä iltana ja jätetty hieman kuivamaan pellolle, lehtiperisljaa ja mangoldeja on paljon. Kerään mukaani nipun lehtipersiljaa, mutta sitä jää vielä valtava määrä: "pitää muistaa soittaa Mimmulle, että ottaa mukaansa karkeaa, laadukasta suolaa kun tulee, tästä tulisi ihanaa persilja-tattisuolaa."


punaherukkaPuskiin jätetyt raaemmat marjatkin ovat jo aivan kypsiä. Tänä vuonna herukkaa on tullut paljon.

Puskissa on vielä herukoitakin; samoja joita eilen illalla perattiin keittiössä jutellessamme. Huomaan taas toivovani, että minulla olisi aikaa jäädä pariksi päiväksi, edes vähän avuksi. Kun Mimmukin olisi tulossa illalla niin naisissa nämä saataisiin kaikki kerättyä ja keitettyä talteen pikapikaa.

Leikkaan mukaan mangoldeja ja vähän pinaattiakin; "Näitä en malta ottaa kovin montaa oksaa, tuosta Mimmu varmaan laittaa jotain hyvää pastaa vielä viikonloppuna. "

omenapuuItsetunto-ongelmainen omenapuu...

Omenapuu, jonka isä istutti kun olin lapsi on täynnä omenoita. Se istutettiin aikoinaan sähkölinjan alle ja luulen, että se on lähtenyt kasvamaan kieroon sen takia. Äidin humoristinen tulkinta on, että minä murskasin taimiparan itsetunnon joskus 12 kesäisenä emännänalkuna. ;)

Olin ottamassa aurinkoa alusvaatteisillani takapihallamme kun eräs vanhempi mieshenkilö tuli tarkastamaan pihan perällä seisseitä mehiläispesiä. Lueskelin keskittyneenä kirjaa ja kun huomasin vieraan, hän oli jo ihan vieressä. Minua hävetti olla niin pienissä vaatteissa melkein vieraan seurassa, eikä minulla ollut edes huopaa mihin kääriytyä.

Ja ystävällinen herra tietysti halusi kysellä kuulumiset, kuten asiaan kuuluu. Minä taas koitin piilotella itseäni teepaidan avulla ja keksiä kuumeisesti jotain tapaa, millä pääsisin livahtamaan sisälle tukalasta tilanteestani. Mutta sellaista tilaisuutta ei näyttänyt tarjoutuvan, vaan keskustelu jatkui ja jatkui ja lopulta kääntyi isän istuttamaan nuoreen omenapuuhun:"Mikäs omenapuu se tämä oikein onkaan?"

Ja seisoessani siinä vuosia jälkeenpäin, vinoon kasvaneen omenapuun vierellä, hymyilen ja lausun puoliääneen vastauksen tuohon kysymykseen: "Vihreä kuula".

"Jaaaaa... Vai vihreä kuula", sanoi vanhus hitaasti tuumaillen ja katseli puuta arvioivasti. Minä tunsin vain valtavaa halua paeta, enkä edes tajunnut virhettäni. Eikä vanhuskaan minua korjannut. Taisipa tuo vain tuumata, ettei ollut sellaisesta lajikkeesta kuullutkaan.

Varmaan valkea kuulas olisi voinut olla hänellekin tutumpi lajike. :)

No, monet naurut tuostakin on saatu: äiti on nauranut vedet silmissä moneen kertaan, että marmeladimakeiseksi leimaaminen on varmaan murtanut puuparan itsetunnon ja siksi se on lähtenyt kasvamaan ihan väärään suuntaan. :) Vaikka voihan tuo noinkin olla, omantuntoni vuoksi pistäisin silti rahani likoon sen nykyisin jo puretun sähkölinjan puolesta.


Tämän tuoreempia eivät sipulit olekaan.

Ja sitten pakkaan autoon äidin omenat ja kassillisen sitä parasta luomukurmettia; mangoldia, pinaattia ja lehtipersiljaa. Niin ja tietysti nipun sipuleita. Lukitsen oven ja huikkaan avonaisesta ikkunasta vahtikoiralle heit. Se katselee minua päätään kallistellen.

kultapalloKultapallot muodostivat aikoinaan kaivonkannen ympärille pikkuprinsessan linnan. Siinä oli kultaiset torinit.

Suljen ikkunan ja lähden töihin. Nuorena sitä ei malta odottaa lähtöä, vanhempana ei malttaisi lähteäkään.

lauantai 18. syyskuuta 2010

Samettiset aprikoosit jämäkässä kuohuviinissä eli avautumista agar-agarista

bourbon vanilla

Taitaisi vihdoin viimein olla aika kirjoittaa se vegaanijälkkärin ohje? Olen vetkuttanut tätä, koska se agar-agarsäätö on vähän puuduttava. Mutta ehkä tästä on jotain iloa muille joiden on syystä tai toisesta agar-agariin tutustuttava. Ja mikäs siinä, kunhan sen käytön oppii sen pitäisi kaikkien mainospuheiden mukaan olla rakenteeltaan liivatetta miellyttävämpää. Mutta voi pojat, kun opettelu voi olla sekavaa.

Jälkkäristä tuli ihan hyvän makuista ja se kyllä hyytyi, mutta olin kahta väliä pitäisikö jälkkärin kanssa kattaa lusikka, puukko vai kenties kirves:)

agar-agar

Agar-agarin käytöstä oli lopulta aika hankalaa löytää mitään toimivia, suoranaisia mittoja. Purkin kyljessä oli annosteluohjeena, että laita agar-agaria nesteeseen 1/5. Yksi viidesosa tuntui minusta tosi paljolta. Konkretisoidaanpa hieman: jos 1 rkl on 15 ml, sillä saadaan hyydytettyä 4*15ml, eli 0,6 dl nestettä. Jos kuohuviinipullossa on 0.75l viiniä, koko pullollisen hyydyttämiseen tarvittaisiin siten n. 1,9 dl agar-agaria... Kauhea määrä, tuumin, eihän tuossa purkissa edes ole niin paljon.

Halusin saada käsityksen miten agar-agar suhteutuu määrissä liivatteisiin ja selasin nettiä ristiin ja rastiin. Minulle selvisi, että agar-garia myydään ostamieni hiutaleiden lisäksi jauhomuotoisena. Lueskelin, että agar-agarjauho on tilavuusmitoiltaan suoraan suhteutettavissa liivatejauhoon, eli 1 tl liivatejauhetta vastaa yhtä teelusikallista agar-agarjauhoa. Mutta minulla oli agar hiutaleita. Lisää googlea pyörittelemällä löysin sitten lopulta tiedon, että 1 tl agar -jauhetta vastaa 1 rkl hiutaleita.

Ja sitten syynäsin liivatejauhepurkin kylkeä; 1 tl liivatejauhetta vastaa yhtä liivatelehtä. Ja ohjeannostus on 1 tl liivatetta 1 dl netstettä eli n. 2,5 rkl litralle nestettä. Eli... jos tästä nyt yrittäisi yhdistellä netin informaatiota ja liivatepurkin annostusta ja sen avulla päätellä oikeaa suhdetta agar-agarin ja nesteen välillä niin loppupäätelmänä voisi olla 1 rkl agar-agarhiutaleita n. 1 dl nestettä.

Sekin tuntui paljolta, kun vertasin sitä Jytiksen hieman epäonniseen hedelmähyydykkeeseen. Lisää reseptejä googlettamalla kuitenkin alkoi tuntua, että jytiksen käyttämä annostus (2,5 rkl agar-agarhiutaleita 4 dl nestettä) ei ole kovin kaukana siitä, mitä järkevän annostuksen ehkä pitäisi olla.

aprikoosit kattilassa

Tässä vaiheessa olin jo ihan sekaisin kaikista mitoista ja määristä ja hieman ahdistunutkin siitä, saanko minä aikaan riittävästi hyytelöä, jotta saisin kasaan jälkiruokaa kuudelle. Ajattelin, että hengähdän vähän ja koitan arvioida paljonko sitä hyydytettävää nestettä nyt sitten ylipäätään pitää oikein olla. Pengoin kaapista silikonisen muffinssivuuan ja tuumasin, että yhteen koloon mahtuu ehkä suurin piirtein desi tavaraa. Eli jos saisin sokerista ja kuohuviinistä puolisen litraa valmista hyytelöitävää nestettä ja siihen sitten tuoreita aprikooseja sekaan, se voisi riittää.

Olin siis oppinut, että ensin niitä agar-hiutaleita on liotettava hetki, sitten niitä keitetään useampi minuutti ja sen jälkeen seoksen pitäisi hyytyä. Olin suunnitellut, että keittäisin liemeen hieman vaniljaista aromia laadukakasta vaniljatangosta, laittaisin sekaan rusinoita ja lopuksi myös tuoreet aprikoosit - niin että kuohuviinistä tulisi siirappinen liemi joka vähän pehmentäisi aprikooseja. Oletin, että keittelyn seurauksena viinistä haihtuu osa ja sokerinen liemi saattaa muutenkin vaatia vähemmän hyydytysainetta sitten lopulta.

Ja yön pimeydessä mieleen alkoi hiipiä synkkiä ajatuksia: "Voi miksi ikinä kuvittelinkaan, että teen jälkiruuaksi jotain hyydytettyä." Eksoottinen hedelmäsalaatti tai jopa ne vegaaniset muffinssit olisivat varmasti olleet ihan kivoja margariinista huolimatta!

aprikoosihyydykkeetJämäkät jälkkärikakut.

Enkä minä enää aikuisten oikeasti muista, miten lopulta hiharavistin tuon agar-agarmäärän. Jotenkin se meni niin, että arvioin liemen keittyvän kasaan desin-parin verran ja kun laitoin agaria likoon, panikoin tuliko sitä tarpeeksi. Lisäsin sitten vielä teelusikallisen agaria ja kun soosi jo kiehui tajusin, että voisin laittaa liemeen vähän hillosokeria. Eikä olisi kyllä tarvinnut.

Lopputulos oli tosi jämäkkä. Ainakin se liottelu-keittelyhoito siis toimi ja agar kyllä hyytyy. Mutta annostus voisi olla kyllä vielä vähemmän. Vaikka tuosta nyt ehkä desin verran viiniä haihtui ja toisaalta hillosokerin pektiini auttoi vähän hyytymisessä, annostus on purkin ohjetta paljon pienempi. Pitää varmaan palata tähän aiheeseen joskus uudelleen jollain pienemmällä määrällä. Toisaalta, enhän minä tiedä millainen "täydellinen" agarhyytelö pitäisi olla; kuinka pehmeää siitä saa kun oikein onnistuu? Mitä jos sen pitääkin olla tuolla tavalla lohkeavaa kuin näistä tuli?

Se, minkä opin myöhemmin ja josta voisi olla iloa agar-agarin kanssa opetellessa on, että kuulemma agar-agarseoksen voi kuumentaa uudelleen ja säätää nesteen tai agar-agarin määrää. Kuinka hyvää se uudelleenkuumennus sitten tekee esimerkiksi tuoreiden marjojen ja hedelmien aromeille on toinen asia. Mutta oppimiskokemuksena ja teoriassa siis rakennetta voisi tunettaa ja säätää noinkin. Laittaisi ensin vaikka mehuun agaria ja säätämällä etsii sellaisen rakenteen, joka on miellyttävä.

Lisäksi opin myös, että agar-agar ei kai edes tarvitse jääkaappia hyytyäkseen vaan se hyytyy nätisti vaikka keittiön pöydällä, toisin kuin liivate.

Mutta tässä siis päivän tarina eräästäkin espoolaisesta insinöörirouvasta ja agar-agarista. Ja alla ohje ihan hyvänmakuisiin, mutta varsin jämäköihin jälkiruokakakuusiin. Jos kokeilen näitä uudelleen, jätän varmaan sen hillosokerin pois, puolitoista desiä sokeria riittää varmaan muutenkin, olivat minusta ehkä aavistuksen turhan makeita vaikka olivat jääkaappikylmiä. Jos nyt joku teistä päättäisi kokeilla tätä ohjetta, etenee kyllä ihan omalla vastuulla. :)

Ja MIKÄLI joku nyt tietää paljonko näihin sitä aga-agaria olisi pitänyt laittaa, paljastakoon heti tietonsa.


aprikoosihyydyke

Aprikoosia kuohuviinissä (n. 6 pientä vuokaa)

n. 6 dl kuohuviiniä
n. 300g aprikooseja
2 dl sokeria (josta 0,5 dl hillosokeria)
1 tanko bourbon vanillaa
3 rkl inkiväärisiirappia
3 rkl ja 1 tl agar-agaria
1/2 sitruunan mehu
hippunen suolaa
1/2 rkl sitruunatimjamia


Laita agar-agarhiutaleet likoon vaikka n. 2 dl kuohuviiniä. Anna liota jonkin aikaa - en katsonut kellosta mutta olivat ainakin puolisen tuntia lillimässä viinissä.

Mittaa sitten sokeri, viini, siirappi ja lionnut agar-agar kattilaan. Lisää rusinat ja vaniljatanko. Nosta liedelle ja anna kiehua. Keitä seosta ainakin 10-15 min kunnes agar-agar on varmasti kunnolla liuennut, vaniljasta on irronnut aromia, liemi on muuttunut vähän siirappiamisemmaksi ja rusinat alkavat pehmentyä. Poista sillä aikaa aprikooseista kivet.

Lisää sitten aprikoosin puoliskat seokseen ja kuumenna. Anna aprikoosienkin kiehua vielä muutama minuutti niin että ne vähän kypsyvät, mutta eivät vielä mene rikki. Maista ja lisää vähän situunan mehua, sitruunatimjamia ja poista vaniljatanko. Sen kuohuviinillä maustuneen sisuksen voi kaapia myöhemmin muuhun käyttöön.

Öljysin sitten vuuat varmuuden vuoksi manteliöljyllä. Asettele aprikoosit vuokiin ja kaada liemi päälle. Jätä hyytymään useaksi tunniksi tai yön yli. Tarjoa jääkaappikylminä jäätelön tai kermavaahdon kanssa. Vegaanisena tarjoilujuttuna minä tein näiden kanssa kaurakermavaahtoa jonka maustoin corona -brandyllä, sitruuna-laventelisiirapilla ja sitruunan kuorella.

Noh, kukaan ei kuollut. :)

perjantai 17. syyskuuta 2010

Jyväshyvän luonnonhyvät ja trendien aallonharjalla

jyväshyvä
Minulle selvisi tuossa viikolla, että meidän isi onkin supertrendikäs. Tai on suorastaan aina ollut edellä aikaansa, koska niin kauan kun jaksan muistaa, hän on arvostanut puhtaita, kotimaisia ja yksinkertaisia makuja; oman maan mansikoita, omppuja suoraan puusta ja pellosta kaivettuja perunoita. Jyväshyvä oli tehnyt tutkimusta ja tajunnut saman asian; suomalaiset arvostavat puhtautta ja luonnollisia raaka-aineita.

Aamupalakokkina ja ideamaakarina toimi Alex Nurmi

Kävin tiistaina marttojen kabinetissa aamupalalla ja maistelemassa Jyväshyvän luonnonhyvät - keksejä. Pienenä tiivistelmänä heidän teettämästään tutkimuksesta mieleen jäi seuraavaa: puolet suomalaisista kiinnittää nykyisin enemmän huomiota tuotteiden lisäaineettomuuteen ja itse asiassa ainakin minua yllätti, että 85% vastanneista piti raaka-aineiden luonnollisuutta tärkeänä tai erittäin tärkeänä. Toinen mikä ehkä vähän yllätti, oli että ihmiset ajattelevat kekseissä olevan paljon lisäaineita. Riikka Junes (Kraft foodsin ravitsemusasiantuntija) kertoi, että kuivissa kekseissä ei oikeastaan tarvita paljoa lisäaineita. Yleisin keksien lisäaine on nostatuksessa käytetty ruokasooda (eli natriumkarbonaatti) tai hirvensarvisuola (ammoniumkarbonaatti). Tietysti varmaan riippuu vähän keksistäkin...

Kun kuuntelin esitystä, olin ihan vähäsen huvittunut. Osuinpa ruokahaastetta laatiessani ihan vahingossa aiheeseen, joka tuntuu olevan kuuma vähän siellä ja täällä. Joten käytänpä taas tilaisuutta hyväkseni ja kehotan teitä, jotka ette sitä ole vielä tehneet, menemään sinne metsään :)

karpalokeksejäAlex oli tehnyt kattausvinkkejä ja sanoi että kotoisuus on myös trendi nyt.
Kotoisuutta saadaan yhdistämällä paljon erilaisia muotoja, tekstuureja ja astioita toisiinsa.


Mutta sitten niihin keksiuutuuksiin. Esitellyissä luonnonhyvät kaurakekseissä on haluttu vastata tähän kuluttajatarpeeseen puhtaammasta ja luonnonmukaisemmasta tuottesta. Niissä ei siis ole käytetty mitään keinotekoisesti valmistettuja lisäaineita. Rasvana on käytetty 100% rypsiöljyä ja raaka-aineena kotimaista kauraa ja vehnää. Transrasvoista Jyväshyvä on kuulemma luopunut kokonaan jo 10v sitten.

Ja maisteltaessa totesin, että keksit olivat ihan oikeasti tosi hyviä. Vaikka tykkäänkin itse leipoessani käyttää voita, ei näissä huomannut lainkaan, että leivonnassa oli käytetty vain rypsiöljyä. Ne karpalonmakuiset olivat minusta ehkä parhaita.

herkkumaljaHerkkuvälipalaa Alexin tapaan...

Kaiken tämän terveys, luonnollisuus ja lisäaineettomuusjutun keskellä en kuitenkaan voinut olla palauttamatta mieleen, että esitelty tuote on keksi. Etenkin kohdassa, missä Alex Nurmi puhui terveellisten välipalojen merkityksestä perheissä ja valmisti kekseistä, marjoista ja mascarponevaahdosta herkkumaljoja mietin, että vaikka A tuollaista maljaa ihan takuuvarmasti arvostaisikin, arkena antaisin ehkä kuitenkin välipalaksi vaikka sitten sen sokerittoman marjasmoothien tai ruisleivän. Mutta onhan tuossakin herkkupalassa varmasti enemmän vitamiineja ja vähemmän lisäineita jos sitä vertaa useimpiin valmisruokiin. Ja ajatus Alexin puheen takana oli kyllä ihan asiaa; lapset oppivat terveellisen ruuan mallit vanhemmiltaan kotona vielä enemmän tekojen kuin sanojen kautta. (lue: mitä sieltä jääkaapista löytyy välipalaksi kun koululainen tulee kotiin)

Mutta: vaikka herkkupala silloin tällöin on varmasti jokaiselle tarpeen ja paikallaan, eivät makeat keksit ja pikkuleivät minusta ole jokapäiväistä välipalaruokaa vaikka olisivatkin hyvänmakuisia, lisäaineettomia ja luonnollisia.


Syysteemaa kattauksessa...

Kahvipöydässä voisin noita keksejä kyllä mielelläni tarjota ja sellaisena ne ovat ihan oivia namipaloja. Näistä meidän isikin kyllä tykkäisi!;) Ja moni muukin, sillä kun tarjosin mukaan saamiani suklaahippu-luonnonhyväkeksejä töissä pieneksi piristykseksi kaikki tuntuivat syövän niitä ihan ilokseen.

Eikä mitenkään pahaa ollut sekään valkosuklaa-tyrnitorttu jota Alex Nurmi meille oli aamupalalle valmistanut käyttäen näitä keksejä tortun murupohjaan. Se olisi muuten itselleni ehkä se luonnollisin paikka, johon näitä keksejä käyttäisin. Monen muun kotikokin lailla tykkään olla vähän pullantuoksuinenkin ja laittaa tarjoamani herkkupalat itse. Oma kädenjälki tekee siitä herkkuhetkestäkin jollain tavalla erityisen.

Kakku oli tosi hyvää, mutta se kannattaa vaan ahmaista aika pian tarjolle tuomisen jälkeen, sillä tunnin esityksen aikana kakku oli alkanut jo hieman pehmentyä ja sulaa. En ole vielä itse kokeillut reseptiä, mutta liitän sen tähän iloksenne. Ainakin se maistui hyvälle ;)

Valkosuklaakakku tahtoi vähän sulaa lämmettyään...

Tyrnihyytelöity valkosuklaatorttu (Alex Nurmen Jyväshyvälle tekemän ohjeen mukaan)

pohja
175g jyväshyvä luonnonhyvät kaurakeksejä
50g sulatettua voita

Murskaa keksit hienoksi ja lisää voisula.
Sekoita tasaiseksi ja painele keksipohja irtopohjavuuan pohjalle tiiviisti.

valkosuklaatäyte
150g valkosuklaata
1,5 liivatelehteä
2,5 dl kuohukermaa
2 cl triple sec - likööriä


Liota liivatteita kylmässä vedessä n. 10 min. Sulata suklaa vesihauteessa hitaasti. Vaahdota kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Kiehauta likööri ja sekoita liivatteet kuumaan likööriin. Sekoita vähän jäähtynyt liivateseos ohuena nauhana varovasti suklaan joukkoon. Sekoita täysin tasaiseksi ja lisää sopuksi mukaan kermavaahto. Sekoita koko täyte varovasti sekaisin ja kaada keksipohjan päälle irtopohjavuokaan. Peitä kelmulla ja anna hyytyä jääkaapissa 4-6h ajan. Valmista lopuksi tyrnihyytelö ja kaada se jäähtyneen pohjan päälle.

tyrnihyytelö
2 dl tyrnimehua
1 dl vettä
2 rkl sokeria
3 lehteä liivatetta

Liota liivatteet kylmässä vedessä 10 min. Sekoita sillä aikaa omenamehu, vesi sekä sokeri ja kiehauta kattilassa. Lisää pehmenneet puristellut liivatelehdet kuumaan nesteeseen jas ekoita hyvin. anna seoksen jäähtyä ja kaada varoen hyytyneen täytteen päälle.

Koristele torttu ja tarjoa kahvin kanssa.

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Dead simple: ruisnappeja vuohenjuustolla ja me rakastamme beluga -linssejä!

lohta ja beluga -linssejä
Tämä on nyt ihan juurikin niin perinteinen ruokablogaus kuin kaikista perinteisimmän ruokablogauksen kuuluisikin olla. Nimittäin minäpä kerron nyt teille mitä söimme eilen. Tulin kotiin myöhään ja olin tukevan aamupalan jälkeen käytännössä skipannut lounaan vain pienellä välipalalla. Olin niin nälkäinen, että olisin voinut pyörtyä. Totesin V:lle, että tänään tarvittaisiin ehdottomasti jokin pieni alkupala ennenkuin kykenen edes ajattelemaan ruuanlaittoa sen pidemmälle.

Sain jokin aika sitten Fazerilta lahjakortin jälkiuuninappien testaamista varten. Ostin niitä viikonloppuna ja siitä lähtien olen ajatellut, että teen niistä jonkin hauskan ruuan. Mutta on koko viikon ollut liian kiire. Ja kun minä nyt tykkään jälkiuunileivästä muutenkin, niin nuo napit ovat maagisesti alkaneet huveta pussista kuin itsekseen... Ne ovat niin hyviä, että olen napsinut niitä aamupalksi ja välipalaksi ja yöpalaksi ja tiesmiksipalaksi ihan vaan voin kanssa.



Ja eilen, kun raahauduin ulko-ovelta keittiöön, kävin taas sen tuotenäytepussin kimppuun. Eikä minulla tosiaan ollut sen suurempaa ja hienompaa suunnitelmaa; jotain on saatava ruuaksi - nyt. Halkaisin parit napit uunipellille, tajusin vääntää uunin päälle n. 180 asteeseen. Leikkasin nappien päälle hyvän siivun Kolatun Verneri -vuohenmaitojuustoa. Sitten laitoin napit uuniin 10-15 minuutiksi jotta juusto sulaa. Kun juusto oli selvästi jo vähän valuvaista, otin napit pois uunista, päälle itse keitettyä, coronalla maustettua herukkahilloa ja alkupala oli valmis.

jälkiuuninappi

Siinä sitä ihanaa, juustoista ja herukkaista nappia syödessäni mietin, että tuotetestihän se tämäkin: näin se pussi meillä hupenee - ennenkuin edes ehdin kehittää siitä mitään "hienoa";)

Ja todettakoon, että ne maistuvat ihan sille samalle jälkiuunileivälle, mutta nappina leipä on miellyttävästi ohuempi; se ihana sitkeys on olemassa, mutta vähän helpommin purtavana palasena. Ainoa huono puoli on se, että parin päivän päästä pussin avaamisesta noita napin puolia on vähän hankalaa saada irti toisistaan. Nyt, kun napostelen noita tässä aamupalaksi, se pohjapuoli hajosi kolmeen palaan.

Mutta palataanpa tämän jutun otsikossa olleisiin beluga - linsseihin: me olemme ihan totaalisen rakastuneita niihin. Minä ostin beluga-linssejä ensimmäistä kertaa elämässäni sitä vegaani-iltaa varten. Olisin varmaan turvautunut tuttuun ja turvalliseen ja ostanut de puy - linssejä, jos niitä olisi ollut. Mutta ei ollut, joten ostin belugaa. Ihastus virisi kerrasta. V ilmoitti minulle seuraavana päivänä, että meidän pitäisi ostaa noita linssejä pari kiloa - ainakin. Ja koska minä olin samaa mieltä, ostin niitä viikonloppuna stokkalta muutaman pussin lisää. Nuo linssit pysyvät ihanasti koossa kun niitä keittää! Ne ovat täydellisiä ja ihanan pyöreitä ja pehmeitä suutuntumaltaan. Makukin on täyteläisempi kuin vihreissä linsseissä. Luulen, että tästä tulee oikea beluga-linssisyksy ja kuulette hehkua näistä pikkuihanuuksista ihan kyllästymiseen asti. Anteeksi jo etukäteen! :)

beluga linssitKurpitsansiemenet voi lisätä paahdettuna vasta lopuksi.

Sen vegaani - lisäkkeen mittoja en tarkasti ottanut ylös, mutta se syntyi vähän risottotyyliin; laitoin pannulle öljyä ja ison kasan siemeniä. Annoin ensin siemenille vähän väriä ja lisäsin sitten valkosipulia, belugat ja kuivatun aprikoosin paloja. Sen jälkeen mukaan laitettiin vähäsen vaaleaa mango vinagrettea (josta tuli myös makeutta, jos tätä ei ole käytä valkoviinietikkaa ja vaikka vähäsen hunajaa tai sokeria) ja vettä sekä luomukasvisliemikuutio. Sitten vaan hauduttelin linssit kypsäksi ja leikkasin enokitaket sekaan juuri ennen tarjoilua. Käytin muuten isompia, itse kuivatettuja kurpitsansiemeniä ja ne muuttuivat sitkeiksi hauduttelun aikana. Poimin ne lopulta pois ennen tarjoilua. Joten jos käytät kurpitsansiemeniä paahda ne varmuuden vuoksi erikseen ja lisää vasta lopuksi, niin eivät ainakaan sitkisty. Sitten mausta suolalla ja pippurilla ja halutessa vielä tuoreella yrttisilpulla.


lohta, tatteja,linssejäLohesta positetaan nahka ennen tarjoilua. Se suojaa kalaa kypsymisen aikana.

Ja että tämä juttu varmasti tempoilisi tarpeeksi mennään sitten siihen eiliseen illalliseen. Meillä oli jääkaapissa n. 500g pala lohta. Tuijoteltuani sitä ja kuivattuja tatteja hetkisen keittiössä kala päätyi beluga - linssien ja niiden itse kuivattujen tattien kanssa uuniin. Ennen uunia kiehautin beluga-linssejä hieman kasvisliemessä, jotta ne kypsyisivät kalan kanssa samaan aikaan. Sitten vaan kokosin kaikki aineet yhteen astiaan ja työnsin ne kuumaan uuniin.

Tuli tosi hyvää, vaikka tämä oli näin tajuttoman yksinkertaista. Ruuan kanssa päädyimme vielä ottamaan auki pullon stokkan viinimyymälästä mukaan jäänyttä Señorío de Rubiós Albariñoa. Se kyllä kruunasi herkän tattisen, täyteläisen ja aromaattisen kalaruuan. Viini raikasti kokonaisuutta ja toi siihen kukkeita ja aromaattisia vivahteita. Mitäpä tähän nyt voi sanoa muuta, kuin joskus se yksinkertainen ruoka on vaan ihan parasta.


kalaa ja linssejäHuomaa, miten linssit pysyvät kauniina uuninkin jälkeen. Vähän sitruunaa päälle ja vot!

Tateilla maustettuja beluga-linssejä ja kermaista lohta (n. 2-3:lle)

2 dl beluga -linssejä huuhdottuna
5 dl vettä
1 luomu - kasvisliemikuutio

n. 500g pala lohta
n. 3 dl kermaa tai ruokakermaa (kaadoin isosta, litran purkista "sopivasti")
n. 1dl (kunnon kourallinen/yksi iso tatti) kuivattuja tatteja murustettuna
1 valkosipulin kynsi
reilu tupsu lehtipersiljaa (ainakin 0,5 dl silppuna)
suolaa
mustaa pippuria
tarjoiluun:
sitruunalohkoja

Laita belugat kiehumaan kasvisliemeen 10 minuutiksi. Sen jälkeen valuta niistä ylimääräinen kasvisliemi pois ja kippaa ne pienehköön uunivuokaan. Sekoita mukaan murskattu valkosipuli ja murustetut tatit. Mausta pippurilla.

Laita kalafileen pala linssien päälle nahkapuoli ylöspäin (jotta voit poistaa nahan lopuksi, kun kala on kypsä). Rouhi mukaan vaikka vihreää, minttuista chilisuolaa ja kaada päälle ruokakermaa niin, että kala vähän peittyy sivuistaan kermaan.

Kypsennä 200 asteessa n. 20-30 min (kalafileen paksuudesta riippuen, meidän file oli paksu joten pidimme sitä uunissa 30 min). Poista kalasta nahka, tarkista suola ja lisää tarvittaessa.

Levitä kalan päälle lehtipersiljasilppu ja purista vähän sitruunan mehua. Voit laittaa sitruunalohkoja myös lautaselle tarjolle. Nauti aromaattisen valkoviinin kanssa.

tiistai 14. syyskuuta 2010

Hops sinne metsään, se on kuulkaas ihanaa!

sienisaalisJoitain naisia ei pidä päästää metsään ilman koiraa tai tälläistä vähemmän allergisoivaa kotiinkuljettajaa...

Haluan muistuttaa, että syyskyyn ruokahaaste on vielä voimissaan ja ehditte vielä hyvin mukaan ilmoittamaan metsäisiä alkupaloja kisaan!

Merituuli houkutteli minut ja erään ystävänsä mukaan sienipaikkaan viime sunnuntaina. Reippaan parin tunnin metsäretkellä sain kasaan näin mahtavan korillisen pääosin tatteja mutta myös hyvän määrän leppärouskuja. Muutama kantarellikin löytyi vielä. Ja ottakaa nyt huomioon, että minä en ole mikään suuri sienituntija, poimin vain helposti tunnistettavia ja herkullisia ruokasieniä joista useimpia ei tarvitse edes mitenkään ryöpätä, paloiksi ja pannulle vaan. Ja sellaisiakin löytyi reilussa parissa tunnissa tälläinen määrä!

Eli kunhan vaan löytää jonkin pusikon tai ulkoilupaikan, niin sieniä on varmaan ihan joka puolella. Eikä alkupalaan tarvita tälläistä kopallista, yksi tai kaksikin riittää. Töissä kirjanpitäjäkin kertoi miten Lohjalla metsät ovat ihan väärällään sieniä ja häneen "on iskenyt sienihulluus" :) Noh, jotain vastaavaa oli minussakin havaittavissa kun kirmasin pitkin metsää. Onneksi V laittoi mukaani navigaattorin, etten eksynyt. ;) Jossain vaiheessa olin nimittäin harhautunut Merituulin ja hänen ystävänsä luota jonnekin niin syvälle metsään, etten enää kuullut vastausta kun huhuilin! Siinä kohtaa kaivoin navin esiin ja lähdin suunnistamaan kohti autoa. Oikein itseänikin ihmetytti, että harhauduin huomaamattani niin kauas.

Mutta olipa metsikkösi pieni pusikko tai suurempi metsä, mene käymään ja katsomaan mitä löytyy. Esimerkiksi tateista on helppo aloittaa sienestys. Niissä ei ole ensimmäistäkään myrkyllistä ja tatti on helppo erottaa muista sienistä lakin alapinnasta; tatilla on pillit kun muilla sienillä on jotain muuta; helttoja, piikkejä jne...

Paras tatti on nuori ja pillistöltään ihan valkoinen. Vähän kellahtuneempikin käy, jos tatin malto on vielä napakkaa ja kiinteää.

Yksi tateista on oikeasti pahanmakuinen ja vähän herkkutatin näköinen. Sen nimi on kuvaavasti sappitatti. Mutta: koska tatit eivät ole myrkyllisiä ja niitä voi syödä raakanakin, senkun maistat pienen palan lakin reunasta (tai hieraiset sormea pillistöön ja maistat kielenkärjellä - ei tule niin paha maku suuhun). Sen sappitatin kyllä tunnistaa! :) Tällä kertaa löysin myös Äikätatin, joka on myös ilmeisen tulisen makuinen. Sitä kuvataan sienestäjän pippuriksi - siitä ei oikein ole ruokasieneksi, mutta kuulemma sitä voi käyttää mausteena pippurin tapaan. Hurjaa, aina sitä oppii uutta.

leppärouskuLeppärousku on kiva sieni, sen purutuntuma säilyy rapeana paistettunakin! Eikä sitä tarvitse ryöpätä.

Toinen sieni jonka haluan teille vielä tässä esitellä, ennenkuin lähden töihin on leppärousku. Itse opin sen toissakesänä kun Riitta-rouvan mies näytti minulle sienen leikauspintaa. Leppärouskuja on paria eri lajiketta ja lakin väri voi vaihdella oranssista ihan kallionharmaan sävyihin.

leppärouskuLeppärousku kannattaa syödä tai kuivata heti, madot käyvät siihen hanakasti käsiksi metsässä ja korissa...

Mutta yksi on yhteistä; kun sienen leikkaa irti maasta, leikkauspinta ja heltasto vuotaa oranssia nestettä joka kuivuessaan muuttuu sinivihreäksi. Ja kyllä, tämä on myös uniikki piirre suomen sienistössä. Ainoa ongelma tässä sienessä on sen herkullisuus!

lppärousku, oranssi maitiLeppärouskussa on punainen "maito" se on helppoa erottaa muista.

Nimittäin se kelpaa erinomaisen hyvin kaikenmaailman madoille ja toukille, joten se kannattaa metsässä leikata joko halki tai poikki hatun juuresta. Silloin näkee, kuinka pahasti toukat ovat pesiytyneet. Nyt kun sieniä on niin paljon, löytyi metsästä huomattava määrä hyviäkin yksilöitä!

leppärouskuLeppärouskun lakki pilkotaan kuivausta varten helttojen suuntaan ja jalka halkaistaan.

Ja nyt olen sitten kokannut ihanaa tattirisottoa ja kuivannut sekä pakastanut loppuja herkkuja talvea ajatellen. Voit kuivata sieniä tietysti kuivurilla, mutta myös uunissa - n.40-50 astetta olen itse säätänyt lämmöksi mutta matalampi (alle 43 asteen) lämpö tuottaa ilmeisesti paremman tuloksen. Ja kuivatusta tehdään useampi tunti luukku vähän raollaan. Meidän vihanneskuivurissa tatin kuva on 50 asteen kohdalla ja aika n. 6h, mutta jätin säätimen vähän alle. Jos käytät uunia laita vaikka lusikka uuniluukun väliin niin saat pysymään sen auki. Sienet ovat valmiita, kun ovat paperimaisia ja kuivia.

Eli menkää metsään, pyytäkää ystävä, tuttava tai työkaveri mukaan; ihmetelkää ja oppikaa. Saattaapa sieltä löytyä jotain muutakin kuin sieniä. Niin tai näin, se oli ihan mahtavaa olla syksyisessä luonnossa, hyvässä seurassa. Ja liikunnastakin se kävi ainakin minulle, kun kirmasin puunjuurelta toiselle kuin keväinen vasikka laitumelle päästyään! ;)

Suosittelen oikein lämpimästi ja kiitän Merituulia omalta osaltani virkistävästä retkestä supersienipaikkaan.