maanantai 1. joulukuuta 2008

Maa-artisokkakeitto tapenade-sardelliveneellä




Koska seurueessa on myös lapsia, ajattelin että perunasosekeittoa vähän muistuttava maa-artisokkakeitto voisi toimia myös nuorisolle. Ainakin jos ei sano, mitä se on ;) Perheemme pikkumies syö kyllä oikeastaan kaikkea paitsi oliiveita, mutta tiedän että luoksemme saapuva pikkuvieras on sitten sitäkin epäluuloisempi. Jos jätän tapenadet ja sardellit pois, voimme ehkä, EHKÄ saada muoren miehen maistamaan muutakin kuin kakkua :) Jälkikommenttina muuten todettakoon että ruoka maistui myös lapsukaisille ihan spektaakkelinomaisen hyvin.

Reseptin on Matthew Drennanin kirjasta Keitot. Kirja on muuten tosi hyvä, oikeastaan kaikki ohjeet onnistuvat hyvin. Ehkä Gaspazon ohje on ollut vähän pettymys, oli minusta mautonta. Muuten olen ollut tyytyväinen. Erinomaisia ovat mm. punapaprikakeitto, paahdettu kurpitsakeitto kurpitsalastuilla ja munakoisokeitto gremolatan kanssa. Useimmat näistä kirjan keitoista ovat muuten myös matalahiilarisia (low carb) ihan luonnostaan - tämä keitto ei sitä kuitenkaan ole, valitettavasti :)

Maa-artisokat ja perunat voi kuoria jo hyvissä ajoin etukäteen ja laittaa sitruunalla terästettyyn kylmään veteen odottelemaan. Näin ne eivät tummu odotellessaan. Resepti on kuudelle, tein sen 1,5 kertaisena että sitä riittää kaikille. Keittoa jäi noin 5 kauhallista, joka syötiin sitten sunnuntain alkukeittona. Hyvää oli vielä silloinkin... etenkin kun muistin jopa laittaa siihen muskottia ;)

Toinen unohtunut asia muskotin ohella reseptissä oli salaattifenkoli. En vaan muistanut sitä kaupasta - varmaan siksi että unohdin sen myös viime kerralla! Silti molemmilla kerroilla ruoka on maistunut hyvin ja saanut kehuja. Niin että laitan salaattifenkolit sulkuihin - laittakaa jos tykkäätte ja saatte käsiinne, pakko ei ole.

Muskottia kannattaa laittaa, jos sitä on - ohjeessa koristeluun käytettiin basilikaa mutta laitoin lehtipersiljaa. Jotain määriä vähän muutin alkuperäiseen, mutta tässä kuitenkin se versio jonka tarjosin - eikä sitten muuta kun ohjeeseen.

Maa-artisokkakeitto

sitruunan mehua (kuorituille maa-artisokille veteen)
450g maa-artisokkaa
70g voita
180g perunaa suurina kuutioina
1 keskikokoinen sipuli silputtuna
2 (pieniä tai yksi iso) valkosipulinkynttä murskattuna
1 sellern varsi pilkottuna
(1 salaattifenkoli pilkottuna)
1.2 litraa kasvislientä (2 kuutiota lientä laitoin itse, ei ollut oikeaa kasvislientä keitettynä)
3 dl kuohukermaa
ripaus muskottipähkinää, vastaraastettuna jos on kokonaisia
suolaa ja mustapippuria myllystä
(basilikaa koristeluun) tai lehtipersiljaa

Kuori juurekset sitruunalla maustettuun veteen. Kuumenna voi kattilassa. Pilko mukaan artiskoat, perunat, sipuli, valkosipuli, sellerin varsi ja fenkoli jos käytät sitä. paista voissa n. 10 min. Lisää kasvisliemi ja keitä hiljaisella tulella kannen alla kunnes pehmeitä. ohje sanoo 10-15 min mutta mulla meni kyllä hieman reipas 20 min, olisiko ollut suurempi määrä kun kuumenee hitaammin. Kannattaa kokeilla haarukalla.

Tässä vaiheessa keiton voi jättää odottelemaan, tein sen aikaisemmin päivällä ja jätin jäähtymään. Sitten soseutin keiton ja juuri ennen tarjoilua lämmitin sen uudelleen ja sekoitin mukaan kerman sekä maustoin suolalla, pippurilla ja muskotilla.


Keiton päälle on kirjan kuvassa laitettu kellumaan artisokkabrushetta, mutta koska se on hankala syödä keitosta niin tarjosin ne erillisellä vadilla. Lapset ilmoittivat etteivät halua oliivitahna-artisokka-sardellileipää :), niin että he saivat leipänsä päälle tuorejuusoa ja lehtipersiljan koristeeksi.







Sardelli-artisokkabruchetta
patonki- tai ranskanleipäviipale per ruokailija
(valkosipulinlohko)
möykky voita (ohjeessa 50g, mutta laitoin kyllä vähemmän - puolet korkeintaan)
1 kokonainen artisokansydän (säilötty tai marinoitu kaupassa) per ruokailija
1 sardellifile per ruokailija
tapenadea

Eli ohjeessa käsketään paahtaa ranskanleipiä ja hieroa niitä valkosipulin kynnellä. Minä kuitenkin tarjosin patonkia - enkä paahtanut tai hieronut sitä valkosipulilla :) Jos olisi ollut kunnollista ristisitkoista maalaisleipää niin joo, olisin saattanut tehdä niin - mutta ranskanleipä on minusta vähän turhaa pullaa ja moniviljapatonki jota tarjosin ei kyllä tarvinnut paahtoa tai muutakaan.

Pesin sardellifileet näkyvästä suolasta ja jätin ne likoon pieneksi hetkeksi. Halkaisin artisokan sydämet ja laitoin ne hieman ruskistuneeseen voihin paistumaan leikkauspinta alaspäin. Levitin pienen teelusikallisen tapenadea joka leivälle, laitoin siihen 2 puoliskaa artisokan sydämestä ja niiden väliin sardellin. Päälle lehtipersilja. Ja sitten tarjolle.

Tarjoilukuva on muuten vasta sunnuntailta, kun siinä hässäkässä jäi kuva ottamatta. Se on selvästi tää blogauksen hankalin osa - muistaa ottaa kuva valmiistakin ruuasta ;) Koomista muuten oli, että siltä juhlapäivältä oli muistikortillinen kuvia, mutta yhdessäkään ei ollut ihmisiä ;)

Viinivalintana tämän alkuruokakeiton kanssa savignon blanc Marlboroughin alueelta. Tuossa viinissä on mielestäni loistava hinta-laatusuhde, mitä mielipidettä muutkin osallistujat tuntuivat myötäilevän.

2 kommenttia:

Polkkapossu kirjoitti...

Heitänpä teille idean tähän...on nimittäin minun lempparikeitto: eli siis maa-artisokkakeitto, mutta siihen on lisätty paahdettua valkosipulia. Leikkaa kokonainen valkosipuli poikittaissuunnassa halki, laita leivinpaperille, ripottele päälle oliiviöljyä ja paahda uunissa kypsäksi. Puristele keiton sekaa jo siinä vaiheessa, kun maa-artisokat ovat kiehumassa. Ja sitten vain lopuksi sauvalla tasaiseksi.

Nelle kirjoitti...

Tosi hyvä idea, sopii varmasti mukaan ja tekee tuosta täyteläisempää. Noista paahdetuista valkosipuleista saa muuten ihanan levitteenkin pikkujouluihin vuohenjuuston kanssa - voisin joskus tässä kaivaa reseptin esiin... :)