maanantai 1. joulukuuta 2008

Täytettyjä kanan rintafileitä salvialla ja pekonilla hunnutettuina




















Yritin muistella ennen kauppareissua miten joskus tein täytettyjä kanan rintafileitä, no kaikki aineet eivät muistuneet mieleen ja sain jälleen lisäinspiraatiota siskolta. Iltapäivä oli todella mukava, osittain varmasti sen kivan bussissa istuneen tädin ansiota joka niin piristävästi otti osaa keskusteluumme ruokasuunnitelmista. 


600 g broilerin rintafileitä (3-4 filettä)
paketti pekonia
tuoretta salviaa
oliiviöljyä
valkosipulia
2-3 tl tomaattipyrettä (maun mukaan)
2 dl ruokakermaa
cayannepippuria
mustapippuria
suolaa

Täyte:
juustoa (jääkaapista löytyvät juuston kannikat käyvät hyvin, käytin itse edamin lisäksi parmesaania)
tuorejuustoa (esimerkiksi aurinkokuivattu tomaatti 
sopii hyvin)
paahdettua sipulia (kaupasta valmiina saatava on juuri hyvää tähän)

Tee salviasta ja oliiviöljystä pieni marinadi kanalle. Laita kana marinoitumaan ja jätä se lämpenemään huoneen lämpöön (esim. 30-> min.) 


 Tee kanoihin viillot niin, että niistä tulee eräänlaisia taskuja, sekoita täyteaineet 
ja täytä kanat. 


Nypi salviasta lehtiä ja laita niitä kanojen
pintaan, lisää myös cayanne- ja mustapippuria. Kääri fileet pekoniviipaleisiin.



Lisää uunivuokaan tomaattipyre, viipaloitu valkosipuli ja ruokakerma.


Paista uunissa 150°-175°, yli tunti, kunnes ruoka on kypsää.

Fileet sopivat tarjoiltavaksi esimerkiksi risoton kanssa. 

Ei kommentteja: