Aamupalaihanuutta eli olipa kerran sateinen aamu...

Kun M tai Mimmu erehtyvät meille kylään, ihanat naiset päätyvät yleensä meikäläisen avuksi keittiöön. En minä usko, että kumpikaan sitä pahakseen varmaan pistää - kaikki me pidämme hyvästä ruuasta ja nautimme yhdessä puuhaamisesta. Silti, silloin tällöin minä haluan hemmotella heitä tekemällä valmiin pöydän johon saapua ja nyt oli M:n vuoro. Aamu on tietysti aikaiselle herääjälle näppärä; minä kun herään aikaisemmin, ehdin tehdä jotain valmiiksikin ennenkuin naiset heräävät ja spontaanisti syöksyvät avuksi. Nyt onnistuin vain melkein. M saapui siinä vaiheessa kun minibruchetat olivat vielä tomaatteja vailla, pöytä puoliksi katettu ja minulla oli to-do listalta työn alla uppomunat ja mousselinekastikkeen viimeistelyt.

Tästä tuli tämmöinen paljon pientä - tyyppinen coktailpala-aamiainen niistä paremmista jämistä, joita juhanuksena syntyi. Niitä jämiä ei kannata unohtaa jääkaappiin. Vaikka mitään ei olisi kovin paljon, niistä saa kuitenkin hauskaa väriä aamupalalle. Tässä annoksessa oli esimerkiksi juuri sopivasti neljälle isoon nälkään, vaikka ensin ajattelisi, että ruokaa tulee liian vähän; onhan tarjolla vaan "kaikkea pientä".



Jääkaapista löytyi nieriän kanssa tarjottuja keitettyjä uusia perunoita, pari vajaata sillipurkkia, jogurtin jämä, leipäkorista hieman kuivahtaneita sämpylöitä ja pala saaristolaisleipää. Nautimme tästä pienten muodostelmamarssista eräänä juhannuksen aamuna, kun ulkona satoi vettä aivan harmaanaan.

Ja mikäs sen sopivampaa sateisena aamuna kuin istua aamupalalla pitkään; jutustellen ja makustellen erilaisia makuja. Ja tuijotella taivaan rantaan, jos siellä näkyisi yhtään vaaleampaa - ja aivan selvästi näkyykin - ehkä me oikeasti saamme vielä ihan kohtuullisen iltapäivän ja illan...

Nellen jämäpala-aamiaismenyy

uusia perunoita rapu- ja sinappisillillä
saaristolaisleipää ja turskanmaksaa kapriksilla
minitomaattibruchettoja

Timjamilla maustettu raparperismoothie

Uppomunaa, pekonia ja
ruohosipulilla maustettua mousselinekastiketta

Mimosaa ja kahvia

V:n isä tuo meille aina välillä ruokalahjoja. Moni asia katoaa kaapistamme kuin kaste maasta, mutta erästä herkkua on päässyt kerääntymään mökin kaappiin purkkitolkulla. Jotenkinotenkin en ole oikein osannut käyttää turskan maksaa mihinkään, vaikka minulle on vakuutettu sen olevan aikamoista herkkua ihan vaan leivän päälle siveltynä. Edellisenä iltana olimme törmänneet turskan maksaan jotain muuta kaapeista etsiessämme ja kuulin että M ja J eivät koskaan olleet turskan maksaan törmänneet. Joskus olen mielestäni maistellut turskan maksaa saaristolaisleivän päällä ja ajattelin käyttää yhden purkin ja saaristolaisleivän lopun hyväkseni.




Maistoin vähän maksaa ennenkuin laitoin sitä leiville; se oli ihan hyvää, saaristolaisleivän makeus taittaa makua kivasti. Mutta sen verran öljyistä turskan maksa on, että jokin pieni etikkainen tai muuten hapokas viehe on varmasti paikallaan. Kaivelin jääkaappia ja löysin kapriksia, jotka sitten halkaisin leivän päälle. Vielä vähän ruohosipulia aivan hienona silppuna ja lopputuloksena pehmeä maksa, makea leipä ja hapokas kapris maustettuna ruohosipulin aromaattisuudella on oikeastikin ihan ihastuttavaa. Valmis!

Muutkin herkut syntyivät vähän samaan tapaan; perunat halkaisin ja laitoin niille silliviipaleen. Rapusilliin laitoin koristeeksi ohuen siivun mietoa chiliä, vähän korianteria ja suikaleen limen kuorta. Käytin tikkua apuna, jotta sain palasen pysymään koossa. Sinappisilliin laitoin koristeeksi vain vähän ruohosipulia; ei pidä yrittää liikaa.




Kuivakat chiapo -sämpylät viipaloin ohuiksi siivuiksi ja rikoin veitsen lappeella pannulle öljyyn pari kynttä valkosipulia. Paistoin ohuet chiapoviipaleet öljyssä ja valkosipulissa ja nostin ne sitten vuokaan odottamaan päälleen laskeutuvaa tomaattisalsaa joka syntyi tomaateista, lehtiperisljasta , mustasta pippurista, ripauksesta suolaa ja lorauksesta öljyä.




Mousselinekastikkeesta ajattelin kirjoittaa myöhemmin lisää, mutta smoothieen laitoin vaan loput säilötyt rparperit purkista, vähän vaniljasokeria, maustamatonta jogurttia ja timjamia. Sitten huristin seoksen sauvasekoittimella tasaiseksi. Juhlan kunniaksi laitoin smoothien tarjolle isoon viinilasiin ja ripotin päälle timjamin kukkasia. Pilkoin mukaan vielä muutaman ajelehtimaan jääneen kirsikan, mutta ne voi jättää poiskin tai korvata vaikka masikoilla, pensasmustikoilla tai muilla marjoilla joita kaappiin on jäänyt.



Ja tietysti V keitti kahvia ja minä nappasin vielä pöytään mennessä jääkaapista pullon kuohuvaa appelsiinimehun kanssa sekoitettavaksi, sillä onhan nyt juhannus... :)

Salmensuun hereford

En oikein tiedä pitäisikö tämä juttu aloittaa kertomalla teille tarinoita siitä, miten toivottoman epäjärjestelmällinen voinkin olla? Vai kenties värittää juttu huumorilla ja kertoa se selviytymistarinana jossa nälkäinen nainen ja naudanpala löytävät yhteen keskellä peltoaukeita? Vai pitäisikö tästä kenties tehdä kantaaottava kirjoitus, joka puhuu luomulihan puolesta, korostaa eläinten hyvää kohtelua ja toisaalta puhuu parempien valintojen saavuttamisen vaikeutta? Ja eräs ruokabloggaajan kannalta nolo näkökulma asiaan on tietysti se, että hyvästä raaka-aineesta ei tule sittenkään täydellistä, kun hosuu nälissään. Jaa-a, mistähän päästä lähtisin purkamaan tätä auki. Enkä oikeastaan tiedä vieläkään, miten aloittaisin. Joskus aloittaminen on vain vaikeaa.

Jotenkin niin se kuitenkin meni, että ennen juhannusta bongasin Salon seudun ilmaisjakelulehdestä parin luomulihatilan mainokset ja päätin, että jonkinlaisen vierailun näihin voisi joskus tehdä - viimeistään kesälomalla. Taustalla oli tietysti ajatus siitä, että ostan mieluummin tyytyväisenä pellolla käyskennellyttä ja kesästä nauttinutta lehmää kuin tehotuotettua eläintä. Mutta kuten äitini varmaan asian ilmaisisi minä voin olla joskus ihan käsittämätön hutilus, kun sille päälle satun.

Bongattuani nämä lupaavannäköiset luomutilojen mainokset jätin lehden lojumaan autoon sillä ajatuksella, että se varmaan löytyy sitten kun sitä tarvitaan. ;)

Joku suunnitelmallisempi olisi varmaan leikannut mielenkiintoiset ilmoitukset talteen, googlennut tilojen webit, poiminut netistä puhelinnumeron puhelimeen ja soittanut tilalle etukäteen kyselläkseen tarjoomasta. Mutta minä en. Ei, sen sijaan me päätimme ystäväni M:n kanssa vasta juhannuksen aatonaattona kaupassa ollessamme, että voisimme muuten kaivaa sen lehden esille ja mökkimatkalla käväistä luomulihatilalla. Ja jos se ei onnistu, niin Salossa on kuitenkin se citymarket.

No, se lehti oli tietysti hukassa, enkä minä yhtään muistanut mikä tila tai tiloja siinä nyt mahdollisesti olikaan.




Madellessamme turun motarilla juhannuksen menoruuhkassa M:n mies J googletti puhelimella erilaisia avainsanoja: "salo luomulihatila", "luomutila salo" ja "hereford salon seutu". Tulos ei näyttänyt kovin lupaavalta; mikään J:n löytämistä tuloksista ei tuntunut niiltä, mitä olin bongannut etukäteen.

Olimme jo melkein luopua koko hankkeesta kun M sitten lopulta löysi kadonneeksi tuomitun lehden. Siellä oli kaksi ilmoitusta: Yliristiniemen lammastila ja Salmensuun hereford. Koska juhannus painoi päälle, eivätkä tilat olleet ihan suoraan reitillä tuumasimme, että meidän pitäisi varmaan soittaa ja varmistaa puodin aukioloaika. Ja ihan rehellisesti; kun sen verran harvoin tulee tiloille eksyttyä hakusin myös kysellä onko liha jonkinlaisina järkevinä kauppapaloina vai tarjoillaanko meille mukaan puolikas jäistä lammasta tai 20 kg myyntierä lehmää.

Lammastila arvottiin ensimmäiseksi kohteeksi, koska pidämme lampaasta. Mainoksen mukaan siellä olisi myynnissä lihan lisäksi myös erilaisia lampaanvillasta tehtyjä lankoja ja tuotteita. Oi kun kiva, sinne soittamaan siis. Yliristiniemeltä ei kuitenkaan juuri siihen hätään vastattu ja siiryimme seuraavaan ilmoitukseen. Salmensuun puhelinnumeroa lähdimme etsimään 020202:sta.


Kaikki varmaan tietävät ne päivät, kun töistä pitäisi irrota syystä tai toisesta jo hyvissä ajoin? No ne päivät ovat yleensä niin kiireisiä, että lounas jää syömättä ja sitten jossain vaiheessa tukka putkella rynnättyäsi huomaat, että kello on yli kolmen etkä ole saanut koko päivänä muuta ruokaa kuin kiireisen kupin jogurttia aamulla. Me tajusimme tämän tosiasian kun mietimme, jatkammeko luomulihan metsästystä vai pysähdymmekö huoltoasemalle syömään ihan-mitä-tahansa. Asiasta käytiin pieni neuvottelu, koska jos pysähdymme, emme todennäköisesti ehdi enää ajoissa lihatilalle ja venekyytikin odottaa rannassa jo kuuden aikaan.

Kyllä on vaikeaa tämä luomulihan hankinta, kuului takapenkiltä ehkä aavistuksen sarkastinen kommentti. :)

Taustalla vähän harvinaisempi ruhon osa. Siitä kuulette varmaan myöhemmin.

Salmensuuhun saamani numero yhdistyi tuvalle, jossa emäntä neuvoi soittamaan suoraan puotiin. Siellä osattaisiin tarkemmin kertoa mitä lihoja juuri nyt on saatavilla. Sen verran kuitenkin jo selvisi, että puoti on auki kuuteen ja lihat myydään eri kokoisissa paloissa, joista voi valita haluamansa. Totesimme, että lounas konseptina on yleisesti selvästi yliarvostettu, näpyttelimme naviin Salmensuun osoitteen. Navin opastamana V ohjasti meidät keskelle kaunista maaseutua; täällä on tilaa elukoiden olla ja elää.

M kaivoi jostain esiin lakua.


Minä soitin Salmensuulle ja kerroin, että olemme tulossa, joskaan emme ehdi paikalle paljon ennen kuutta. Pyysin varaamaan viimeisen sulana olevan etrecote - palan ja tiedustelin vielä viimeisimmät reittivalintavinkit. Kuulemma navigaattorit yrittävät saada ihmiset kääntymään liian aikaisin; parasta reittiä pääsee kun ajaa vain Sauvon keskustan suuntaan niin kauan, että oikealla tulee vastaan suuri, ruskea salmensuun mainos. Siitä vasta käännytään.


Ja aikamme navigoituamme pääsimme kuin pääsimmekin perille. Myymälä oli tehty kertakaikkisen ihanaan vanhaan navettaan - vaikka yläkerran remontti oli selvästi vielä meneillään, retroilla kalusteilla sisustettu myymälä oli valmis ja paksujen kiviseinien ansiosta ihanan viileä. Paikalla oli pari muutakin asiakasta meidän lisäksemme.

Tarjolla oli hereford - makkaroita sekä sulaa ja pakastettua lihaa. Me ostimme sulan etrecoten lisäksi jäisenä ulkofilettä ja erään jännittävän palan, josta varmasti kuulette myöhemmin lisää. Nämä jäiset kappaleet käärittiin sanomalehteen ja kuljetettiin mökin pakkaseen kesälomaa odottamaan. Taalintehtaalla lihavalikoima tahtoo loma-aikaan olla paikoitellen aika ohutta. Ovatpa siellä sitten valmiina herkkupaloina kun tarve iskee. Tarjolla oli myös valmiita "paketteja" hereford - lihaa jotka jätimme kuitenkin toiseen kertaan; mökin pakastin kun on niin vaatimattoman kokoinen.

Satsissa on mukana kaikenlaista; jauhelihaa, filettä ja muuta mukavaa.

Mökille päästyämme kaikki olivat niin nälkäisiä, että päätimme siirtää alunperin illalle suunnitellun nieriän savustelun seuraavaan päivään ja käydä käsiksi ostamaamme entrecottiin. Liha oli kyllä ihan erityisen hyvän makuista, mutta jollain tavalla pihvi oli rakneteeltaan hassun pehmeää (vaikea leikata) ja vähän sitkeää.

Pienimmät palaset lihan reunoista laitettiin vartaaseen ja liha paistettiin hiiligrillissä.

Mietimme, että olisiko syynä ollut pikainen suunnitelmien muutos, kun liha ei ehtinhytkään lämmetä tarpeeksi pitkään ennen paistoa vai olisiko lihan pitänyt antaa vielä mureutua muutaman päivän verran vakuumissa ennen käyttöä. Todennäköisesti syynä oli vain kiljuvasta nälästä aiheutunut hosumisemme. Vaikken älynnytkään kysyä asiaa lihaa ostaessani, nettisivujen mukaan lihan pitäisi olla käyttövalmiiksi mureutettua, toisin kuin esimerkiksi Merituulin kehumat limousinelihat, jotka toimitetaan heti teurastuksen jälkeen ja liha pitää mureuttaa sitten itse.

Tässä kohdin olisi kannattanut hetki malttaa, liha ei ehtinyt oikein kunnolla lämmitä kun me jo halusimme grillata sen.

Kyllä minä ajattelin, että voisimme piipahtaa Sauvossa toisenkin kerran. Yliristiniemeltäkin soitettiin sitten vielä perään ja sain kyseltyä vähän heidän tarjonnastaan. Tähän aikaan pääosa lihoista oli toki jo myyty, jotain kuitenkin löytyy vielä; talouskyljyksiä ainakin, ne jäivät mieleen. Mutta syys-lokakuussa kun on teurastusaika, tarjolla on ihan kaikkea mitä lampaasta saa. Isäntä vielä lupasi, että kun laitan puhelinnumeron hänelle, niin saan viestiä kun uusi erä tulee myyntiin. Ehkäpä päädymme sinne sitten syksymmällä!

M osti makkaroita...

Ja kai minä lopultakin kirjoitin tämän jutun vähän senkin takia, että nappaisitte sen paikallislehden käteenne, olisitte minua fiksumpia ja leikkaisitte lompakkoon tai ottaisitte muuten yhteystiedot mukaan kesäreissulle. Kun sitten ajelette ohi, koukatkaa pieni mutka ja pistäytykää matkan varrelle sattuvilla paikallisaarteilla; liha- ja viinitiloilla, kasvimailla, leipomoissa, kahviloissa ja pienjuustoloissa. Matkailu kun nääs avartaa.

Se heikompi astia.... eikun.

Ostinpa 2 eur siivilän. Kieltämättä ostopäätös syntyi lähinnä värin perusteella. Enpä minä kai ihmeitä odottanutkaan, mutta kun juhannuksena huuhtelin salaatit ja siivilään jäi pari lehtä seuravaa aamua odottamaan, siivilä oli ruostunut yhdessä yössä. En minä kyllä sitäkään oikein osannut odottaa.

Citymarketissa hyvittivät siivilän toki. Sanoin myyjälle, että olisi vaan pitänyt ostaa se tylsä, musta kokki - siivilä. Sellaiset ovat tuntuneet kestävän ihan hyvin jopa kotikäytössä. Mutta oli juhannus ja iloiset värit houkuttivat juuri silloin. :)

Chez Mariuksessa käydessäni ostin uuden siivilän tämän tilalle. Kun kerroin tästä ihmeellisestä ruostumisesta myyjä vilkaisi, että valitsemani siivilä on konepesun kestävä. Siinäpä siis päivän sihtivinkki: ostaessanne siivilöitä kannattaa varmaan suosia konepesun kestävää versiota, vaikka sitä mökillä käsin pesisikin...

Mutta nyt ylös, ulos ja nauttimaan ihanasta viikonlopusta!

Boccerones ja silakka myötä ja vastamäessä

Mannerströmin Silli ja Silakka - kirja löysi tiensä käsiini taas pitkästä aikaa kun Mimmu kyseli silakkareseptejä puhelimessa. Siinä selaillessani näin bocerones - reseptin jota on pitänyt kokeilla iät ja ajat. Kyseessä on espanjalainen kalaruoka, jossa kala raakakypsytetään etikassa tai sitruunassa, maustetaan avokätisesti valkosipulilla ja fileet tarjotaan usein alkupalana sellaisenaan vihannesten tai vaikka leivän kanssa. Mannertsrömin ohjeessa bocerones tehdään silakasta ja kieltämättä idea on hauska. Silakkaa kun tulee muutenkin käytettyä niin vähän.

Juhannusaattoiltana kun teimme näitä boceronseja me vähän mokasimme: jotenkin onnistuimme hyppäämään ohjeesta ohi sen kohdan, jossa sanottiin että laita nahattomat silakkafileet marinadiin... ;) Fileet taisivat juhannusaattoiltana molskahtaa marinadiin ihan nahkoineen päivineen... Kun sitten ennen lounasta aloin preparoida kaloja esille ja tavasin ohjetta, olin ihan varma, että nahka ei lähde enää irti. Ahdistuin siinä määrin, että kuvakin tästä myrkystä marinointikulhossa jäi ottamatta.

Kaikeksi onneksi sen nahan nyt jotenkin sai irti vielä seuraavanakin päivänä. Paljon helpompaa se kuitenkin olisi ollut tuoreesta silakasta. Manailin nylkiessäni fileitä ja mietin miten minulla voi ollakin näin vaikea suhde silakkaan; edellisen kerran kun aioin tehdä bocceronseja silakat ehtivät olla jääkaapissa liian kauan ja sitä edellisellä kerralla, jaa, silloinkin kävi jotain mutten enää muista mitä - olisinkohan unohtanut ostaa pääraaka-aineen. Se olisi kieltämättä hyvin Nellemäistä. Joka tapauksessa minulla ja silakalla on ollut myötä ja vastamäkiä.

Resepti on ihan ok, mutta olimme M:n kanssa yksimielisiä siitä, että jotain terää tähän olisi tarvinnut. Käytimme ohjeeseen viinietikkaa ja jäimme miettimään olisiko kala pitänyt marinoida sitruunalla, että siihen olisi saanut enemmän särmää. Entäs jos mukaan olisi lisännyt vähän chiliä ja inkivääriä... Hetkinen, mutta sehän olisi sitten jo chevice.

Sain joskus talvella Fazer Amican rakkaudesta ruokaan - lehden jossa oli myös vastaava resepti ja hämärästi muistelisin, että samaa asiaa on käsitelty myös uusimmassa glorian ruoka ja viinissäkin. Pitääpä vilkaista mitä sielä oli kalojen marinadiin laitettu. Alla olevalla ohjeella tulee kuitenkin herkän makuista kalaa eikä se ollut lainkaan huonoa, kun lisäsin toisella tarjoilukerralla päälle vielä vähän tuoretta sitruunamehua ja pilkoin kalojen sekaan paprikoiden sijaan paljon lehtipersiljaa ja muistaakseni kapriksiakin.

No, makuasioista ei voi kiistellä - ainakin voin sanoa että maku on pehmeä ja helppo syödä. Oikein kepeä ja pahmeä kalaruokahan tämä on, eivätkä espanjalaiset herkut yleensäkään niin tulisia ole. Mutta jos haluat enemmän potkua, rohkeasti vaan tuunaamaan versiota omaan makuun. Silakka on hyvää myös raakakypsytettynä.

Boccerones Mannerströmin ohjeella

n.400g nahattomia silakkafileitä

marinadiin:
1,5 dl oliiviöljyä
1/2 sitruunan mehu tai 3-4 rkl etikkaa
4 valkosipulin kynttä
suolaa
pippuria

koristeluun:
n. 2-3 Paprikaa paahdettuna
tupsu lehtipersiljaa
(tomaattia)
(vihanneskrassia)

Muista poistaa nahat silakkafileistä. Sekoita marinadiainekset ja kaada se silakkafileille. Jätä fileet marinoitumaan useaksi tunniksi tai yön yli.

Seuraavana päivänä paahda ja kuori paprikat. siivuta ne ohuesti ja asettele vuorotellen lautaselle silakkafileitä ja paprikaa. Alkuperäisessä ohjeessa myös kaltataan tomaattia, poistetaan siemenet ja tehdään tomaatin lihasta silppua koristeeksi.

Kosisteeksi laitetaan myös lehtipersiljasilppua (ja vihanneskrassia).

p.s. miehet kyllä tykkäsivät tästä ja mannerströmin alkuperäisessä ohjeessa tosiaan käytetään vain sitruunaa. Tarkistin.

Verneri - Kolatun vuohijuustolan valkohomejuusto

Nyt on pakko kehua ja antaa tunnustusta, vaikka ihan lyhyestikin. Minä menin uteliaisuuttani ostamaan Kolatun vuohijuustolan valkohomejuustoa ennen juhannusta. Tiedoksenne, että se on ihan älyttömän hyvää. Se on mietoa, kermaista mutta kuitenkin vuohenmaidon makuista. Se on kermaisena ja valuvana melkein makeaa ja sopisi kyllä jokseenkin täydellisesti sen minttuisen melonisalaatin päälle.

Lautasella Vernerin lisäksi rahmkäseä. president brietä ja herkkutatti-suolakeksejä

Mutta eipä se mitenkään pahaa ollut M:n tuliaisina tuomienherkkutatti-suolakeksien, aivan kypsien kirsikoiden, villivadelmahillon ja hillottujen raparperien kanssa.



Ja koska nuo M:n tuomat keksit oli erityisesti suositeltu shampanjalle sopiviksi juhannusaattoillan palanpainikkeen miettimiseen ei montaa minuuttia tarvinnut uhrata.

Kiitosta vaan Kolatun vuohijuustolan suuntaan, loistotuote.

Raikasta raparperi-fenkolisalaattia

Melonisalaatin lisäksi Marcuksen kirjasta pisti silmiimme tämä hauska, raikas ja myös hyvin yksinkertainen salaatti. Tämä ei ole lainkaan niin hapanta, kuin voisi ajatella: kun raparperi siivutetaan ihan ohueksi juustohöylällä tai kuorimaveitsellä sen rakenne aukeaa ja etikka, öljy ja pieni loraus siirappia taittavat ja pyöristävät raparperin happoa. Lopputuloksessa raparperi maistuu yllättävän paljon, mutta miellyttävällä tavalla. Fenkoli taas tuo salaattiin ryhtiä ja melkein lakritsaista vivahdetta. Tykkäsin.



Me söimme tämän yhtenä lisäkesalaattina ja korvasimme alkuperisen ohjeen tillin korianterilla. Jos et tykkää korianterista voit kokeilla hyvin tilliä tai jotain muuta suosikkiyrttiäsi. Salaatti voisi näin jälkikäteen mietittynä sopia raikkauden ja aromaattisuutensa vuoksi hyvin vaikka grillatun halloumin pariksi.

Tuo reseptin annos on sen verran pieni, että jos syötte isommalla porukalla ohjeen voisi hyvin tuplata tai triplata. Menisi sellaisenaan alkupalan kaveriksi tai yhdeksi lisäkkeeksi rynsaampaan salaattipöytään. Joka tapauksessa salaatti oli ehdottoman kesäinen ja hauskan erilainen tapa hyödyntää raparperia!



Raparperi-fenkolisalaattia (pieni kulhollinen)
2 raparperinvartta
1 fenkoli
2 rkl valkoviinietikkaa tai sitruunamehua
4 rkl oliiviöljyä
2 tl vaahtersiirappia
korianteria (tai tilliä)
suolaa
pippuria


Jos haluat salaattiin väriä raparperista, valite tähän punaisempia varsia.

Suikaloi raparperi ja fenkoli juustohöylällä, veitsellä tai muulla soveltuvalla astalolla ohuiksi, pitkiksi siivuiksi.

Sekoita kulhossa valkoviinietikasta, öljystä pippurista suolasta ja vaahterasiirapista kastike ja nosta suikaleet kastikkeen päälle. Pyörittele suikaleita kastikkeessa.

Tarkista maku ja lisää tarpeen mukaan suolaa, pippuria tai vaahterasiirappia. Lopuksi silppua mukaan korianteri tai tilli.

Me teimme tämän salaatin ensin, koska pieni marinoituminen ennen tarjoilua ei haittaa yhtään fenkolia ja raparperia. Mutta ei mikään estä tarjoamasta sitä heti, jos on kiire.

Minttuinen meloni-kurkku-retiisisalaatti eli ihanat köksät terassilla

Kun juhannuksen juhlalounas oli lopuillaan se taisi olla V:n isä kun loihe lausumaan:"Elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssia... Se on myös yhtä juhlaa!"




Ja juhannuksena, juhannuksena elo oli kyllä yhtä juhlaa juhannusruusujen ja hyvien ruokien tuoksussa. Vaikka juhannusaaton iltana sää olikin suosinut, juhannuspäivän aamulla tilanne ei näyttänyt mitenkään valoisalta; aamupalan aikaan vettä satoi kaatamalla ja olimme jo miettimässä voiko ulos mennä grillaamaan lainkaan. Tuijotimme vain ikkunasta näkyvää harmaata seinää, vesimassaa joka taivaalta valui alas: kaiken tuon märkyyden kuivamiseen lounasaikaan mennessä tarvitaan pieni ihme. Mutta ehkä usko, toivo ja rakk... eikun manaukset auttoivat, koska yhden aikaan sade loppui ja kun kävelin ulos mökistä, koko terassi kylpi auringossa. Me olimme saaneet pienen ihmeemme. Oli suorastaan hämmästyttävää miten auringon paahde oli niin kuuma, että kaikista pinnoista nousi vesihöyryä kuin turkkilaisessa saunassa:)

Siinä silmänräpäyksessä minä istutin joukon ulos ja tein meille kylmät fenkoliset GT:t. Tällä kertaa tein ne mataliin laseihin jäiden kanssa ja käytin juomaan ihan fenkolin suikaleita sekä kipakampaa aji cristal -chiliä. Se toimi todella, todella hyvin!

Paahde oli lopulta niin kuuma, että laitoin salaattilautasen alle viilennyksen...

... Ja kun sitten aurinko oli höyrystänyt pöydät ja lasit kuiviksi me M:n kanssa roudasimme ruuanlaittokoneiston ulos, asetimme lierihatut päähämme ja olimme kyllä oikeat ihanat köksät terasilla;) Ja meillä oli hauskaa. Tietysti, jonkun muun käsitys hauskanpidosta ei ehkä sisältäisi semmoista ainakin kahdeksan ruokalajin lounaan preparointia jokseenkin alkeellisissa olosuhteissa, ulkona. Mutta minusta ainakin on ihan älyttömän ihanaa puuhata hyvän ystävän kanssa auringossa. Kun tuntee toisen niin hyvin, että tekeminen on saumatonta voi keskittyä siihen kaikkeen hauskaan ja hasuun ja nauraa kikattaa siinä kokatessaan vedet silmissä. Tietysti kokkauksen ja lähes taukoamattoman höpötyksen väleihin mahtuu vielä vähän miesten meille tarjoilemaa hyvää, kylmää valkoviiniä ja iloista musiikkia. Siinä terassilla, auringossa kokkaillessa mietin, että nämä ovat niitä elämän parhaita hetkiä, aivan varmasti.




Olen muistaakseni kehunut Marcus Aujalayn kirjaa "med mycket grönt" ennenkin ja jatkan samalla linjalla. Se on yksi parhaita kesäkeittiökirjojani koska joka lukemisella siitä on tullut vastaam raikkaita ja ihania ideoita. Me olimme M:n kanssa kaupassa käydessämme ostaneet vaan lähinnä "kaikkea ihanaa kauden juttua". Tuumasimme toisillemme, että kyllä me näistä sitten jotain keksitään. Oli retiisiä, naurista, melonia ja salaattia, fenkolia ja nektariineja... Kaikkea hyvää. Mutta täytyy sanoa, että Marcus A. oli kyllä tällä kertaa hyvänä apuna keksimisessä.



Bongasimme kirjasta Minttuisen meloni-kurkku-retiisisalaatin vuohenjuustolla. Me unohdimme tästä vuohenjuuston, eikä salaatti oikeastaan sitä edes kaivannut: melonin ja kurkun raikkaus yhdistettynä mintun pehmeään ja raikkaaseen makuun on ihan käsittämättömän hyvä yhdistelmä. Älyttömän kesäinen salaatti. Vaikkei sen nyt olisi pitänyt olla yllätys, minttu teki melonista ja kurkusta salaatissa ihan eri tavalla kiehtovan. Retiisi, jota jostain syystä en osaa käyttää / vähän vierastan oli tässä hyvin tasapainossa. Vielä kun salaattiin tuodaan ryhtiä sekoittamalla limen mehusta ja öljystä kastike, homma ei muuta tarvitsekaan.

Jos haluat tästä ruokaisamman, laita päälle vuohenjuustoa tai vaikka fetaa. Toimii taatusti niinkin. Meillä tämä toimi lisäkkeenä sille sisäfileelle jota sitten lopulta teimme kuten vähän etukäteen speksasinkin. Salaatti on loistava, raikas lisäke ja menee varmasti yhteen niin grillattujen kasvisten, murustetun juuston, lihan kuin kanankin kanssa. Hyvää ja helppoa.

Muista laittaa mintunlehtiä myös salaatin väleihin....

Minttuinen meloni-kurkku-retiisisalaatti vuohenjuustolla tai ilman (riittää lisäkkeenä hyvin 6-7:lle)


1,5 kg pala melonia ohuina viipaleina
1 kurkku ohuina viipaleina
4-6 retiisiä siivuina
nippu mintun lehtiä (5-6 oksaa)
1-2 limen mehu
3 rkl öljyä
mustaa pippuria
suolaa
(vuohenjuustoa murustettuna)

Suikaloi melonit kiekoiksi, poista melonisiivuista kuori ja lohko sopiviksi siivuiksi. Siivuta kurkut ja retiisit ohuelti ja asettele niitä ja mintunlehtiä kerroksittain tarjoilulautaselle. Jos haluat, lisää salaatin päälle myös murustettua vuohenjuustoa.

Sekoita limen mehu, suola, pippuri ja öljy kastikkeeksi. Pirskota kastike salaatille ja tarjoile!