torstai 19. helmikuuta 2009

Pariloitua kanaa ja parsaa, uppomuna ja risottoa primavera

uppomunaa ja risottoa primavera
Tästä tulee sitten toinen (ja omasta mielestäni parempi) ajatukseni kanoista ja munista. Kolmaskin ajatus oli, mutta luulen, että se kisaruoka on nyt jompi kumpi näistä. Kanaa tulee kohta korvistakin:) Aika on ollut hieman kortilla, mutta lapsukainen kotiutui tänään ja nyt on hyvä syy kokata jotain oikeaa ruokaa. Eilen ei kyennyt mitään kovin fiksua; beans and cheese eli papuja juustolla oli agendalla. Sinänsä, voisihan sekin ehkä joskus raportoida jos on oikein innostunut olo - arkisuudestaan huolimatta hyvää kun mikä.



Nyt olen kuulkaas sitä mieltä, että maut osuivat hyvin toisiinsa ja muna täydensi makupuolella pariloitua parsaa. Yhdistelmä parsasta ja munasta on aika klassinen, mutta kukas sitä kielsi hyödyntämästä :) Lisäksi tämä annos on keväisen vihreä ja loppujen lopuksi myös aika kevyt. Risotosta saa halutessaan hyvinkin vähärasvaisen öljyn ja voin määrää säätämällä. Ja mikäs sen mukavampaa jos kevyt ruoka joskus hivelee makuhermoja;)

Tämä annos vaatii vähän ajoituksen kanssa pyhertämistä, mutta koitan raportoida sen tähän tarkasti. Auttaa kummasti kun pyrit seuraavaan: Pilko ja mausta kaikki valmiiksi etukäteen, laita uuni lämpiämään 180 asteeseen ja aloita varsinainen kokkaus risotosta.

Ensin kuitenkin se maustaminen ja käsittely.

Kanafileen käsittely
2 kanan rintaleikettä (1 per nenu, maissikanan rinta käy hyvin myös, muttei sitä ollut kaupassa)
n. 3 tl sinapinsiemeniä
2 tl valkosipulijauhetta
mustapippuria
(suolaa)

Lisäksi 2 parsatankoa per ruolailija.



Jos käytät maissikanan rintaa, kaikki tämä pykertämienn jää välistä, mutta jos käytät varsin edullista rintaleikettä kanan luun saa helpoiten irti terävällä veitsellä ja aloittamalla irrotus kylkiluiden puolelta. Kuljeta veistä pitkin luita ja leikkaa alas asti. Leikkaa yksi pidempi luu joka ulottuu fileen kärkeen asti irti (ks. kuva yllä). Kylkiluiden jälkeen luu on hieman kaareva, joten irrotetuasi toisen reunan voit kallistaa hieman fielttä ja irrottaa loput.



Näen kaiken tämän vaivan ihan sen kanan nahan takia. Siitä tulee aivan jumalaista kun sen maustaa kunnolla valkosipulijauheella, mustapippurilla ja sinapinsiemenillä ja paistaa parilalla ruskeaksi. Voit laittaa mausteet fileeseen jo ennen nuijimista, mutta myös sen jälkeen niinkuin tein. Toisaalta nuijiminen mausteiden kanssa olisi kyllä auttanut mausteiden imeytymistä paremmin lihaan - mutta arvatkaapa tajusinko sitä ajallaan ;) Mausteiden määrät ovat viitteellisiä, ripotin vaan purkista fileen molemmille puolille mausteita niin, että se näytti kauttaaltaan ohuen kerroksen peittämältä.



Nuijimisen apuna voi käyttää kaulinta, jos ei omista lihanuijaa tai on hukannut omansa. (krhm). Tällöin kannattaa kuitenkin laittaa kanojen päälle pala tuorekelmua tai leivinpaperia, niin että kaulin ei ole kanassa puuhan jälkeen. Raakaa, jokaiseen puun syyhyn imeytynyttä kanaa on inhottavaa pestä kaulimesta.

Kun kanat on preparoitu ja maustettu, voitele ne öljyllä pullasutia apuna käyttäen ja siirrä ne syrjään odottamaan.




Risotto (lisäkkeeksi n.4:lle)

2 shalottisipulia
1 sellerin varsi
1 valkosipulin kynsi
loraus martini biancoa
2,5 dl riisiä
½ kasvisliemikuutio
125g ricottaa (tai ½ prk)
200g herneitä
4 oksaa minttua
30 g voita
n. 6 dl vettä (kuvitelkaa, mittasin!)
öljyä
mustapippuria
suolaa

Pilko shalotit, selleri ja valkosipuli. Laita ne öljytilkkaan ja kuullota hieman pannulla. Lisää riisit ja sekoittaen koko ajan kuullota riisejä kovalla tulella. Älä kuitenkaan anna niiden ruskettua. Kun ovat läpikuultavampia ja hieman poksuvat kaada sekaan loraus martini biancoa. Tähän risottoon suosittelen kyllä biancoa mieluummin kuin valkoviiniä, koska minttu ja herneet pitävät pienestä makeudesta.

Lisää vettä pienissä erissä ja sekoittele riisiä. Laita liemikuution puolikas myös mukaan. Risotto kypsyy n. 30 min, joten voit alkaa valmistelemaan muuta ruokaa risoton kypsyessä.

Laita uppomunia varten kattilaan vettä n. 2 litraa kuumenemaan. Tarkoitus on saada vesi hiljaa kiehuvaksi ja pitää se sellaisena koko ajan. Laita lisäksi parilalevy kuumenemaan.



Suhteeni parilaan on viha-rakkaussuhde. Se on aivan ihana väline ja sillä syntyy suurenmoista ruokaa. Viha tulee siitä, että se räiskii rasvaa joka puolelle keittiötä tasaiseksi kerrokseksi ja sen puhdistus on tuskaista. Mutta silti - ihana laite. Laita se kahden levyn päälle ja kuumenna parila todella kuumaksi ennenkuin laitat sille mitään.

Olethan muistanut laittaa uunin 180 asteeseen?

Poista parsoista kova tyviosa joka on muuttunut hieman violetiksi. Sain hyviä parsoja, niissä ei ollut juuri lainkaan poistettavaa osaa. Sen jälkeen huuhtaise parsat ja voitele ne oliiviöljyllä. Tässä kohdin muuten sanottakoon, että käytä paistamiseen aina ns. tavallista oliiviöljyä äläkä sitä neitsytöljyä (extra virgin). Tavallinen kestää kuumennusta paljon paremmin. Sitä on vaan kiusallisen hankalaa löytää ylipäätään Suomesta - K-kaupoista löytyy euroshopper - öljyä joka on ns. tavallista öljyä. Kyllä, se ihan halpismerkki. Sitä käytän aina paistamiseen ja neitsytöljyä sitten viimeistelyyn, maustamiseen ja salaatteihin - ylipäänsä kaikkeen mikä ei vaadi paistamista.

Kun parila on kuuma laita kanat siihen nahkapuoli alaspäin. Anna paistua kauniin raidallisiksi ja sitten käännä kanat. laita parsat myös parilalle ja paista niihin kauniit raidat. Parsat kypsyvät parilalla helpostin niin, että vahdi aarteitasi. Kun epäilet, että ne ovat kypsiä; hieman pehmenneitä mutta eivät lötköjä vaan vielä kiinteitä ota ne pois. Voit maistaa pienen palasen parsasta jos olet epävarma. Mutta: sitä ennen kanat uuniin ja ajastin 10 min.


Eli tein itse niin, että paistoin kanat ensin toiselta puolelta, kanojen kääntö, parsat parilan reunalle, kanat uuniin kun molemmilla puolila kauniit raidat. Sitten parsoja kuumemmille alueille saamaan raidat ja kun ovat melkein valmiita sammuta levyt ja nosta ne kasaan parilan reunalle, joka on viileämpi. Koska minulla on kaasuliesi lämpö loppuu heti kun kaasun sulkee. Jos käytät parilaa tavallisella liedellä voi olla hyvä siirtää parila kokonaan pois lämmöltä ettei parsoille tule liian kuuma. Tai sitten vaan nostat parsat kasaan leivinlaudalle kun ovat valmiita. Parempi hieman viilennyt parsa kuin aivan ylikypsä.



Uppomunat
2 l vettä
3 rkl etikkaa
munia


Kun Kanat ovat uunissa tee munat. Olethan muistanut tarkistella risoton vesitilannetta koko ajan? Katso risottoa nyt, jos riisit alkavat olla valmiita eli kauttaaltaan pehmeitä, voit lisätä herneet, etenkin jos ne ovat vielävähän kohmeisia. Jos herneet ovat kokonaan sulia, lisää ne vasta lopuksi, että pysyvät kauniin vehreinä ja tuoreen makuisina.

Uppomunat... Niitä ei auta kun treenata. Idea on, että vesi on juuri ja juuri kiehuvaa, siihen lisätään etikka ja tehdään pieni pyörre. Pyörteen keskelle, aivan vedenpinnan rajassa kaadetaan kauhaa tai juomalasia apuna käyttäen kananmuna yhdellä nopealla liikkeellä. Sinne muna jää pyörimään ja siitä tulee kuin maagillisesti pyöreähkö uppomuna.

Pyörteen ei pidä olla hurrikaaniluokan yksilö, joka imaisee mukanaan lapset, koirat ja suosikkinojatuolisi. Hieman maltillisempi pyörre riittää. Kananmunissa on hyvä, jos ne eivät ole hirveän vanhoja. Munan valkuainen erottuu munan vanhetessa ja parempia uppomunia saat, jos muna on tuore. Huomaa muuten, että jos teet keitettyjä tai noita firteerattuja munia, on etu että muna on vanhempi! Aivan tuoreesta munasta on ihan hirveää yrittää saada kuorta irti. Nimim. kokemusta on yksistä juhlista kun piti kuoria kymmeniä tuoreena keitettyjä munia... ;)

Kun uppomuna on valmis - eli muutaman minuutin (olisko n. 4? En ole koskaan onnistunut kellottamaan sitä... ) kuluttua kun muna ei näytä siltä että se akuutisti halkeaa ja se jotenkin pysyy koossa, nosta uppomuna reikälusikalla pois vedestä. Tarkoitus on, että sisus jää kuitenkin juoksevaksi. Kääntele hieman, että poimuihin piiloutunut vesi pääsee pois. Valmista yksi uppomuna kerrallaan ja laita valmis muna odottamaan toisia lämmitettyyn kippoon.



Nyt kanat pitäisivät olla valmiina uunissa ja koko show voidaan kasata lautaselle. Mausta risotto ricotalla, herneillä, mintulla ja mustapippurilla ja lisää risottoon myös voi ja anna sen sulaa. Tarkista suola. Minun piti lisätä risottoon n. ½ kahvilusikallista suolaa, koska ricotta ei ole mitenkään hurjan suolaista.

Laita alimmaiseksi risottoa, sitten kana, parsa ja päällimmäiseksi muna. Riivi vielä vähän mintun lehtiä koristeeksi ja pirkota päälle mustapippuria ja oliiviöljyä. Laitoin ensimmäiseen annokseen parsat kanan alle, mutta parsa kannattaa nimenomaan olla suoraan munan alla, että keltuainen pääsee valumaan parsalle. Korjasin oman annokseni vielä ennen syömistä :)

Nauti vaikka hyvän valkoviinin kanssa.

Lapsi piti tästä ihan erityisesti - ja miksipä ei olisi pitänyt :) Ja kun lapsukainen on pesty, puleerattu ja pusittu unille, äitipuolet pääsevät reissuisiä odotellessa kuuraamaan parilaa!

... Sitä Ihanaa Parilaa (tm) ;)

13 kommenttia:

Virpi P. kirjoitti...

Todella maukkaalta kuulostava ja näyttävä ateria, Ja koko iso vaiva sinulle ja lapselle!

Luin juuri Nigella L:n kirjasta, että heillä kotona dipattiin parsaa aina löysäksi keitettyyn kananmunaan. Täytyypä joskus kokeilla.

Nelle kirjoitti...

olisipa se raksukin tuosta osille päässyt, mutta lento tulee kotomaahan vasta melkein vuorokauden vaihtuessa. :) Ei tarvinnut syödä yksin! (ja kana oli pakko laittaa, ettei mene pilalle) :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihanan keväisen väristä, ja kuulosti herkulliselta myös! En taida vielä pariin vuoteen revetä moisiin gourmet-iloitteluihin, mutta näitä on mukava lueskella.

Nelle kirjoitti...

annamanna: jos on pieniä lapsia, aika voi olla kortilla. Mutta tuo risotto on pehmeän makuista, että varmaan kelpaisi pienemmillekin lapsille. Lisäksi kanan voi laittaa ihan pannullakin. Pelkkä kana ja risotto toimisi varmasti myös... :) Tein tuota risottoa joskus aikaisemmin, kun oli pakasteherneitä. Raksu on kovin epäluuloinen pakasteherneiden suhteen ja totesi vaan että ei hänelle niitä kukaan ole ennen näin laittanut. Että kokemukseni mukaan tällä tavalla pakasteherneille epäluuloisetkin voitaneen käännyttää :)

Jael kirjoitti...

Hienosti toteutettu annos! Huomasin että teillä onkin kaasuliesi..Niin on minullakin täällä.
Herkulliselta kuulostava risotto!

Anonyymi kirjoitti...

Voi, että... Millä suun saisi kuivaksi?! Aivan ihanan herkullinen annos, kerta kaikkiaan! :)

Stipe kirjoitti...

Maukkaan kuuloinen ja näyttävän näköinen annos. Mietin myös noita uppomunia, mutta olisivat olleet leivälläni hankalahkoja aseteltavia.

Joutunen kokeilemaan kana+uppomunat-yhdistelmää jossain yhteydessä.

Y kirjoitti...

Hi Nelle! What a beautiful looking dish, perfect for Spring. I love the egg on top :)

Nelle kirjoitti...

Stipe: uppomunat ovat oikeastaan oma suosikkitapani laittaa munaa. Joskys työmatkoilla kokeilin sitä ekaa kertaa hotellissa ja jossain vaiheessa tuli pakkomielle kokeilla itse. Ohjeita sain itse asiassa Karilta, joka taisi antaa vinkkejä jämäsimpukoiden syöntiin. Ei se sitten lopulta ollutkaan mahdotonta, etikka on välttämätöntä. Kokeile ihmeessä!

Nelle kirjoitti...

Y: Nice to have you visit here and thanks for the compliments! This food is going to be my contribution to the Finnish February food challenge with the intriguing topic: Chicken AND the Eggs.

I'm afraid that in the reality the spring is still a bit far, but you can always try to import the spring on your plate, can't you :)

Anonyymi kirjoitti...

Sinä todella paneudut tähän muna-kanahaasteeseen, ihailtavaa! saat ääneni jo pelkästä sinnikkyydestä ja toisen maukkaalta vaikuttavasta ateriasta.

Anonyymi kirjoitti...

risoton kypsymisessä ei menis välttämättä ihan niin kauan, jos keittää sen kanaliemen valmiiksi ja pitää lämpimänä.
Näin se riisin kypsyminen ei lopu/hidastu joka kerta, kun vettä lisää, vaan jatkuu tasaisesti koko ajan.

Nelle kirjoitti...

Anonyymi, tuo on jossain määrin totta. Olen itse keittänyt vettä vedenkeittimessä ja pitänyt sitä kuumana siellä kun on oikein kiire.

Silti siihen se melkein puoli tuntia suttaantuu kun pilkkoo ja silpuaa ;)Mutta kyllä se vähän auttaa etenkin jos tekee tavallisella liedellä. Induktio ja kaasu on siitä kivoja, että lämpä saa nostettua heti.