Salmensuun hereford

En oikein tiedä pitäisikö tämä juttu aloittaa kertomalla teille tarinoita siitä, miten toivottoman epäjärjestelmällinen voinkin olla? Vai kenties värittää juttu huumorilla ja kertoa se selviytymistarinana jossa nälkäinen nainen ja naudanpala löytävät yhteen keskellä peltoaukeita? Vai pitäisikö tästä kenties tehdä kantaaottava kirjoitus, joka puhuu luomulihan puolesta, korostaa eläinten hyvää kohtelua ja toisaalta puhuu parempien valintojen saavuttamisen vaikeutta? Ja eräs ruokabloggaajan kannalta nolo näkökulma asiaan on tietysti se, että hyvästä raaka-aineesta ei tule sittenkään täydellistä, kun hosuu nälissään. Jaa-a, mistähän päästä lähtisin purkamaan tätä auki. Enkä oikeastaan tiedä vieläkään, miten aloittaisin. Joskus aloittaminen on vain vaikeaa.

Jotenkin niin se kuitenkin meni, että ennen juhannusta bongasin Salon seudun ilmaisjakelulehdestä parin luomulihatilan mainokset ja päätin, että jonkinlaisen vierailun näihin voisi joskus tehdä - viimeistään kesälomalla. Taustalla oli tietysti ajatus siitä, että ostan mieluummin tyytyväisenä pellolla käyskennellyttä ja kesästä nauttinutta lehmää kuin tehotuotettua eläintä. Mutta kuten äitini varmaan asian ilmaisisi minä voin olla joskus ihan käsittämätön hutilus, kun sille päälle satun.

Bongattuani nämä lupaavannäköiset luomutilojen mainokset jätin lehden lojumaan autoon sillä ajatuksella, että se varmaan löytyy sitten kun sitä tarvitaan. ;)

Joku suunnitelmallisempi olisi varmaan leikannut mielenkiintoiset ilmoitukset talteen, googlennut tilojen webit, poiminut netistä puhelinnumeron puhelimeen ja soittanut tilalle etukäteen kyselläkseen tarjoomasta. Mutta minä en. Ei, sen sijaan me päätimme ystäväni M:n kanssa vasta juhannuksen aatonaattona kaupassa ollessamme, että voisimme muuten kaivaa sen lehden esille ja mökkimatkalla käväistä luomulihatilalla. Ja jos se ei onnistu, niin Salossa on kuitenkin se citymarket.

No, se lehti oli tietysti hukassa, enkä minä yhtään muistanut mikä tila tai tiloja siinä nyt mahdollisesti olikaan.




Madellessamme turun motarilla juhannuksen menoruuhkassa M:n mies J googletti puhelimella erilaisia avainsanoja: "salo luomulihatila", "luomutila salo" ja "hereford salon seutu". Tulos ei näyttänyt kovin lupaavalta; mikään J:n löytämistä tuloksista ei tuntunut niiltä, mitä olin bongannut etukäteen.

Olimme jo melkein luopua koko hankkeesta kun M sitten lopulta löysi kadonneeksi tuomitun lehden. Siellä oli kaksi ilmoitusta: Yliristiniemen lammastila ja Salmensuun hereford. Koska juhannus painoi päälle, eivätkä tilat olleet ihan suoraan reitillä tuumasimme, että meidän pitäisi varmaan soittaa ja varmistaa puodin aukioloaika. Ja ihan rehellisesti; kun sen verran harvoin tulee tiloille eksyttyä hakusin myös kysellä onko liha jonkinlaisina järkevinä kauppapaloina vai tarjoillaanko meille mukaan puolikas jäistä lammasta tai 20 kg myyntierä lehmää.

Lammastila arvottiin ensimmäiseksi kohteeksi, koska pidämme lampaasta. Mainoksen mukaan siellä olisi myynnissä lihan lisäksi myös erilaisia lampaanvillasta tehtyjä lankoja ja tuotteita. Oi kun kiva, sinne soittamaan siis. Yliristiniemeltä ei kuitenkaan juuri siihen hätään vastattu ja siiryimme seuraavaan ilmoitukseen. Salmensuun puhelinnumeroa lähdimme etsimään 020202:sta.


Kaikki varmaan tietävät ne päivät, kun töistä pitäisi irrota syystä tai toisesta jo hyvissä ajoin? No ne päivät ovat yleensä niin kiireisiä, että lounas jää syömättä ja sitten jossain vaiheessa tukka putkella rynnättyäsi huomaat, että kello on yli kolmen etkä ole saanut koko päivänä muuta ruokaa kuin kiireisen kupin jogurttia aamulla. Me tajusimme tämän tosiasian kun mietimme, jatkammeko luomulihan metsästystä vai pysähdymmekö huoltoasemalle syömään ihan-mitä-tahansa. Asiasta käytiin pieni neuvottelu, koska jos pysähdymme, emme todennäköisesti ehdi enää ajoissa lihatilalle ja venekyytikin odottaa rannassa jo kuuden aikaan.

Kyllä on vaikeaa tämä luomulihan hankinta, kuului takapenkiltä ehkä aavistuksen sarkastinen kommentti. :)

Taustalla vähän harvinaisempi ruhon osa. Siitä kuulette varmaan myöhemmin.

Salmensuuhun saamani numero yhdistyi tuvalle, jossa emäntä neuvoi soittamaan suoraan puotiin. Siellä osattaisiin tarkemmin kertoa mitä lihoja juuri nyt on saatavilla. Sen verran kuitenkin jo selvisi, että puoti on auki kuuteen ja lihat myydään eri kokoisissa paloissa, joista voi valita haluamansa. Totesimme, että lounas konseptina on yleisesti selvästi yliarvostettu, näpyttelimme naviin Salmensuun osoitteen. Navin opastamana V ohjasti meidät keskelle kaunista maaseutua; täällä on tilaa elukoiden olla ja elää.

M kaivoi jostain esiin lakua.


Minä soitin Salmensuulle ja kerroin, että olemme tulossa, joskaan emme ehdi paikalle paljon ennen kuutta. Pyysin varaamaan viimeisen sulana olevan etrecote - palan ja tiedustelin vielä viimeisimmät reittivalintavinkit. Kuulemma navigaattorit yrittävät saada ihmiset kääntymään liian aikaisin; parasta reittiä pääsee kun ajaa vain Sauvon keskustan suuntaan niin kauan, että oikealla tulee vastaan suuri, ruskea salmensuun mainos. Siitä vasta käännytään.


Ja aikamme navigoituamme pääsimme kuin pääsimmekin perille. Myymälä oli tehty kertakaikkisen ihanaan vanhaan navettaan - vaikka yläkerran remontti oli selvästi vielä meneillään, retroilla kalusteilla sisustettu myymälä oli valmis ja paksujen kiviseinien ansiosta ihanan viileä. Paikalla oli pari muutakin asiakasta meidän lisäksemme.

Tarjolla oli hereford - makkaroita sekä sulaa ja pakastettua lihaa. Me ostimme sulan etrecoten lisäksi jäisenä ulkofilettä ja erään jännittävän palan, josta varmasti kuulette myöhemmin lisää. Nämä jäiset kappaleet käärittiin sanomalehteen ja kuljetettiin mökin pakkaseen kesälomaa odottamaan. Taalintehtaalla lihavalikoima tahtoo loma-aikaan olla paikoitellen aika ohutta. Ovatpa siellä sitten valmiina herkkupaloina kun tarve iskee. Tarjolla oli myös valmiita "paketteja" hereford - lihaa jotka jätimme kuitenkin toiseen kertaan; mökin pakastin kun on niin vaatimattoman kokoinen.

Satsissa on mukana kaikenlaista; jauhelihaa, filettä ja muuta mukavaa.

Mökille päästyämme kaikki olivat niin nälkäisiä, että päätimme siirtää alunperin illalle suunnitellun nieriän savustelun seuraavaan päivään ja käydä käsiksi ostamaamme entrecottiin. Liha oli kyllä ihan erityisen hyvän makuista, mutta jollain tavalla pihvi oli rakneteeltaan hassun pehmeää (vaikea leikata) ja vähän sitkeää.

Pienimmät palaset lihan reunoista laitettiin vartaaseen ja liha paistettiin hiiligrillissä.

Mietimme, että olisiko syynä ollut pikainen suunnitelmien muutos, kun liha ei ehtinhytkään lämmetä tarpeeksi pitkään ennen paistoa vai olisiko lihan pitänyt antaa vielä mureutua muutaman päivän verran vakuumissa ennen käyttöä. Todennäköisesti syynä oli vain kiljuvasta nälästä aiheutunut hosumisemme. Vaikken älynnytkään kysyä asiaa lihaa ostaessani, nettisivujen mukaan lihan pitäisi olla käyttövalmiiksi mureutettua, toisin kuin esimerkiksi Merituulin kehumat limousinelihat, jotka toimitetaan heti teurastuksen jälkeen ja liha pitää mureuttaa sitten itse.

Tässä kohdin olisi kannattanut hetki malttaa, liha ei ehtinyt oikein kunnolla lämmitä kun me jo halusimme grillata sen.

Kyllä minä ajattelin, että voisimme piipahtaa Sauvossa toisenkin kerran. Yliristiniemeltäkin soitettiin sitten vielä perään ja sain kyseltyä vähän heidän tarjonnastaan. Tähän aikaan pääosa lihoista oli toki jo myyty, jotain kuitenkin löytyy vielä; talouskyljyksiä ainakin, ne jäivät mieleen. Mutta syys-lokakuussa kun on teurastusaika, tarjolla on ihan kaikkea mitä lampaasta saa. Isäntä vielä lupasi, että kun laitan puhelinnumeron hänelle, niin saan viestiä kun uusi erä tulee myyntiin. Ehkäpä päädymme sinne sitten syksymmällä!

M osti makkaroita...

Ja kai minä lopultakin kirjoitin tämän jutun vähän senkin takia, että nappaisitte sen paikallislehden käteenne, olisitte minua fiksumpia ja leikkaisitte lompakkoon tai ottaisitte muuten yhteystiedot mukaan kesäreissulle. Kun sitten ajelette ohi, koukatkaa pieni mutka ja pistäytykää matkan varrelle sattuvilla paikallisaarteilla; liha- ja viinitiloilla, kasvimailla, leipomoissa, kahviloissa ja pienjuustoloissa. Matkailu kun nääs avartaa.