Kurkku-mustikkakeittoa uudelleen ja uudelleen ja...

Muistattekos kun bloggasin pensasmustikoista tekemäni mustikkaisen kurkkukeiton? Silloin harmittelin, ettei minulla ollut kotimaisia, tuoreita mustikoita joista saisi varmasti enemmän makua ja kauniimman värin keittoon.


Noh, ajatus ei jättänyt minua rauhaan ja päädyin kokeilemaan keittoa uudestaan oikeilla mustikoilla. Ja keitosta todellakin tuli vielä parempaa kun laitoin mukaan minttua ja käytin toisenlaista, raikkaamman makuista chiliä.

Koska alkuperäisestä keitosta tuli minusta jotenkin suttuisen väristä päätin kokeilla keiton kanssa mustikkajäitä! Suristin mustikat soseeksi erikseen ja jäädytin sen jääpaloiksi pakastimessa. Näin keitosta saa näyttävän ja hauskan syötävän, kun soppa on ensin herkän vihreä ja sekoitettaessa sitä lusikalla keitosta tulee asteittain ihan purppuranvärinen.

Tarjosin tätä soppaa useampaan kertaan kuuman kesän aikana ja tämä toimii hyvin niin tuoreista mustikoista tehdyllä soseella kuin myös Sellosta löytämälläni makeuttamattomalla Sato mustikkasoseella - samanlaisella kuin minkä mangoista versiota käytin viime talvena kalkkunaan.

Käydessämme Rosalan handelsbodenissa löysin sieltä mökille mukaan mm. ihania etikoita ja rypäleöljyä, millaista en ollut aikaisemmin käyttänytkään. Rypäleöljy tai pistaasiöljy ovat olleet tässä tosi hauskoja, mutta voit hyvin tehdä keiton myös käyttämällä tuoretta, vastaleikatulle ruoholle tuoksuvaa oliiviöljyä.

Minusta tämä oli niin onnistunutta, että tätä voisi tarjota alkukeittona sillä vegaanisella illallisella, jonka lupasin kokata joskus tässä lomien jälkeen. Ainakin kuvittelen, että tälläiset tuoreet ja herkät maut olisivat jotain, mitä V:n lisäksi vegaanikin voisi arvostaa. ;)

Nellen mustikkainen kurkkukeitto (lasin koosta riippuen n. kuudelle)


4 pientä tai 3 suurta tuorekurkkua kuorittuna
1 sellerin varsi
1 dl rypäleöljyä (tai muuta laadukasta ja mieluista neitsytöljyä)
0,5 dl pehmeää valkoviinietikkaa
3 kynttä valkosipulia
4-5 oksaa minttua (lehdet)
1 pieni keltainen tai vihreä chili (tai 1/2 isoa lemondrop - chiliä)
1 tl hunajaa (tai vaikka agavesiirappia täysvegaaniseen versioon)
1 tl suolaa
1,5 tl tuoreita timjamin lehtiä
muutama rouhaisu mustaa pippuria

mustikkasosetta jäädytettynä jääpalamuottiin

Tee mustikkasose tuoreista mustikoista tai hanki valmista sosetta. Laita sose jääpalamuotteihin edellisenä päivänä ja jäädytä. Jos teet soseen itse, voit halutessasi vielä maustaakin sitä vaikka sitruunan kuorella tai mintulla...

Kuori kurkut ja pilko ne blenderiin tai kannuun jossa soseutat keiton. Lisää kaikki aineet mustikkaa lukuunottamatta ja surista keitto tasaiseksi.

Maista keittoa ja lisää tarvittaessa etikkaa, suolaa, pippuria ja hunajaa.

Anna keiton tekeytyä ja jäähtyä jääkaapissa ainakin tunnin verran. Tosin, jos on hirveä kiire, kelpaa se ilman tekeytymistäkin. Pienen seisottelun aikana maut vain voimistuvat ja tasaantuvat.

Tarjoile lusikalla varustetuista pienistä laseista mustikkajäiden kanssa. Voit koristella lasin myös mintunlehdillä ja jos keitto ei ehtinyt hurjasti jäähtyä, myös tavallisilla tai kukkasin koristetuilla jäillä...

Yllätyksiä ja ohraa

Kaupunkiinpaluu mökiltä oli väistämättä edessä sunnuntaina, vaikka vielä juuri ennen pulahdimme 23 asteiseen meriveteen ja sanoin V:lle, että ei kyllä yhtään innostaisi lähteä vielä.

Tämä kesä on ollut lämpimien säiden osalta ihan loistava kaikille yrteille, chileille ja tomaateille. Olettaen tietysti, että ne saavat vettä ja valoa - krhm, molempia sopivassa suhteessa. Vähän minua riipaisi jättää mökillä iloisesti kasvava habanero automaattikastelun armoille, kun pari viikkoa aiemmin kotona käydessämme jouduin toteamaan, että kotiin automaattikastelulle jätetty pink habanero oli hukkunut. Tai ainakin melkein, ehkä.




Vai mitäs sanotte? Kaikki lehdet ovat kuolleet joo, mutta sinnikkäästi jokin pieni verso yrittää vielä olla elossa. Vaikea sanoa jaksaako se selviytyä, mutta toivon kovasti niin. Jos nyt jotain opittavaa tästäkin episodista on, niin älkää jättäkö chilejä altakasteluruukkuun jos käytätte automaattikastelua. Vähemmän toimivaa...

Saviruukussa kasvanut lemon drop on selvinnyt ilman hellää huomaani ihan hyvin. Se on tehnyt oikein ilahduttavasti satoa ja olen jo chiliä vähän käytellytkin. Oikeasti, lemondrop on kyllä aji cristalin ohella löytämistäni chileistä tähän asti parhaiten suuhuni sopiva käyttöchili. Molemmat noista ovat aromaattisia, sopivan vahvoja ja todella monikäyttöisiä.




Ja ylipäätään olen ollut ihan älyttömän hämmästynyt miten salviat rehottavat, timjami kasvaa kuin rikkaruoho, kirsikkatomaatti ei pysy lestissään ja rosmariinikin, joka yleensä on niin hankala kasvatettava on täällä kotona innostunut tekemään valtavat määrät puumaista vartta. Vaikka olen napsinut sitä ahkerasti mukaan mökille loman alussa, tarkistusvisiitillä ja nyt loman jälkeen, sitä vaan riittää.




Ja viime vuonna istuttamani salkoruusu - se on ainakin yli kolmemetrinen ja kasvaa talon katon reunan yli... Mökillä taas petuniat ovat ihan villinä. Kun noita kasveja katselee, melkein sitä kaikesta kuumuudesta huolimatta toivoo, että aina olisi tällaisia kesiä... ;)

Mutta lomanjälkeisiä yllätyksiä ovat tarjonneet muutkin kuin rehottavat yrtit ja nuutuneet chilit.

Viime keväänä kun sekä minä että V olimme Ihan Liian Kiireisiä, sain toteutettua pitkäaikaisen unelmani sännöllisestä ulkopuolisesta siivousavusta. Homma on mennyt ihan hyvin tähän asti, mutta lomalle lähtiessä tuumasin, että turhaan se siivooja tyhjää kotia puunaa. Niinpä laitoin firmalle mailia ja pyysin, että he lomamme aikana tekisivät muutaman hieman erilaisen projektin perussiivouksen sijaan, mm. pesisivät jääkaapin ja uunin.

Kesäloma-ajelulla...

Kun sitten kävimme kotona lomallamme, jääkaappi oli siivottu. Mutta samalla kun jääkaappi oli pesty, sieltä oli kysymättä heitetty pois kaikki Chiantista roudatut punapippurihillot, Jamaicalta V:n tuomat pickapeppa saucet, Meksikolaiset cholula - kastikkeet ja Riitta-rouvan (a.k.a Rva R), New Orleansista tuomat maustekastikkeet, noin niinkuin muun muassa. Enkä oikeastaan muista, missä vaiheessa mieleeni juolahti vilkaista myös pakastinta. Koska siitä ei ollut sovittu mitään olin melko hämmentynyt kun se oli Aivan Tyhjä. Mimmu, joka oli todistamassa tuhoa ei saanut sanaa suustaan.Hän henkäisi syvään ja peitti suunsa kädellään. Ja ne silmät! Minua lähinnä huvitti kun pääsin yli ahdistuksesta: Miten kukaan voi tehdä näin?

Kun lähdimme lomalle, pakastin oli niin täynnä, ettei sinne mahtunut enää edes jääpaloja.

Nyt siellä oli 2 vajaata pulloa minttuviinaa ja peurapaisti. Se, miksi äidiltäni saatu peurapaisti oli saanut armon tuhon edessä on minulle edelleen mysteeri. Mutta poissa olivat haukipihvit, kaikki itse keitellyt liemet, kilon pussi kampasimpukoita, puoli kiloa jättikatkarapuja, pari ankan rintaa, kaikki marjat ja sienet sekä yrtit ja erikoiset chilit jotka mimmu toi minulle pakasteena sanomalehtiin käärittynä ja kylmälaukussa Tampereelta... Mitä nyt voitte kuvitella pakastimessani olevan. Kaikki paitsi minttuviina ja peurapaisti oli hävitetty. Kyllä, myös jääpalat, pakastusrasiat ja -pullot olivat poissa.

Otin kuvan näyttääkseni teille, miltä pakastimeni ei koskaan näytä ;) Behold.

Kylmäkallet laitoin pakkaseen kun tulimme kotiin, pakastin oli oikeasti ihan tyhjä.

No, nyt olen sitten keskustellut tämän nimeltämainitsemattoman firman kanssa ja heidän luvattuaan korvata pakkasen sisällön yrittänyt keksiä arvoa hävitetyille tuotteille. Se ei vain ole kovin yksinkertaista: ensinnäkin on hirveän vaikea laskea arvoa itse tehdyille liemille, säilykkeille ja ruuille. Toisekseen, kuka muistaa pilkulleen mitä siellä tupaten täydessä pakkasessa oli? No, onneksi tämän vuoden chilit ja yritit olivat vielä penkissä turvassa. Hyvä puoli tietysti on, että nythän niille on sitten tilaa... ;) Vitsailin V:lle, että uskallanko pyytää enää pesua vaikka lattialle; mitä jos kaikki huonekalut häviävät samalla? ;)

ohraa ja grillivihanneksia sekä grillattua ananasta...

Mutta ettei menisi ihan päivittelyksi ja ihmettelyksi laitetaan tähän resepti, jota Pastanjauhannan Rosmariini kovasti kyseli minulta. Teen lopulta aika usein ohraa lisäkkeeksi, mutta blogattua sitä on tullut ihan tavattoman harvoin.

Rosmis ja Pippurimylly tykästyivät kokkaamaani hedelmäiseen ohraan, jonka pyöräytin lomalla vähän fiilispohjalta. Kun nyt tänään illalla teimme hyvin tämän tyyppistä sinappikanaa grillistä, päätin tehdä lisäkkeeksi ohraa, että voisin mitata jotain määriäkin. Vaikeki se nyt niin tarkka ole, tähän voi laittaa mitä on ja haluaa. Ohra on niin aromaattista, että siitä saa helposti hyvää.

Minulla on tapana usein kierrättää edelliseltä päivältä jääneet grillikasvikset ohran mausteeksi ja Pastanjauhajien saamassa versiossa oli tuolloin grillattua kesäkurpitsaa, paprikaa ja ananasta. Kun jääkaappini on nyt loman jälkeen niin puhdas ja puleerattu kuin on, käytin hedelmäisenä lisänä ostamiani aprikooseja. Kieltämättä grillistä tullut maku sopii ohran kanssa hyvin, joten jos haluatte hyvää ohralisäkettä grillatkaa pikkuisen liikaa kasviksia ja hedelmiä ja kierrättäkää ne. :)

Äitini ja sisareni rakkaudella kasvattamia ihanuuksia...

Toinen asia mistä oli puhetta tämän lisäkkeen osalta oli chilin määrä. Jos chiliä ei ole, käytän usein cayanne - pippuria "muutaman tomauksen verran". Nyt minulla oli miedohkoa chiliä joten pilkoin sitä. Laitoin tähän 1,5 chiliä, mutta yksikin olisi varmaan riittänyt. Mimmun lehtipersiljatkin ovat jo loppu, niin että laitoin yrtiksi kaupasta ostamaani korianteria. Korianteri taas huutaa vähän limeä... ja niin siinä sitten edettiin; tämänpäiväisiin ohriin meni myös limen mehua. Kokeilkaa, varioikaa ja etsikää itseänne miellyttävä yhdistelmä.

Hyvää oli, tänäänkin.




Nellen hedelmäinen ohralisäke (n. 5:lle)

1 litra kasvis- tai kanalientä
3 dl ohrasuurimoita, esikeitettyjä, kokonaisia
1-2 kevätsipulia
reilu 1 tl garam masalaa
1-2 valkosipulin kynttä
30-40g voita (timjamilla maustettua chilisuola hifivoita tai kuten mökillä, ihan itseään ilman mausteita)
1/2tl kanelia
100-150g hedelmää (grillattua ananasta, kypsää aprikoosia tms)
... ja jos on grillivihanneksia jämänä, pilko nekin mukaan!
n. 1 dl rusinoita, keltaisia rusinoita tai vaikka pilkottua taatelia
muutama tomaus cayenne-pippuria tai chiliä, n. 1-1,5 pientä punaista chiliä vahvuusluokka 5
3 rkl hunajaa
2-3 rkl vaaleaa balsamicoa
3-4 rkl hyvää oliiviöljyä + oliiviöljyä paistamiseen
suolaa ja pippuria maun mukaan
nippu lehtipersiljaa tai korianteria silppuna
(1/2 limen tai sitruunan mehu, ei pakollinen mutta sopii korianterin kanssa)

Vaihe 1:



Kiehuta ohrasuurimoita kasvisliemessä kunnes ne pehmenevät, n. 30 minuuttia. Kun suurin osa vedestä on imeytynyt ohraan sammuta levy, peitä kattila kannella ja jätä ohra imemään loput nesteestä itseensä (ainakin 15-20 min). Ohra vain paranee hautuessaan kannen alla. Jos valmistelet kiireistä illallista voit jättää ohran imeytymään kannen alle pidemmäksikin aikaa ja vain paistaa ohran juuri ennen tarjoilua.

Vaihe 2:

Hienonna sipulin mukula ja kuullosta sitä hieman öljyssä ja voissa. Lisää garam masala ja chili tai cayanne, kaneli sekä silputtu valkosipuli. Sekoita kunnes mausteet alkavat tuoksua.

Kaada sekaan ohrat ja paista niitä käännellen voi-öljy-mausteseoksessa. Pilko mukaan mahdolliset grillivihannekset, hedelmät ja kaada mukaan rusinat. Sekoita, niin että mausteet ja lisäkkeet kunnolla leviävät ohran sekaan. Maista ja lisää tarvittaessa garam masalaa tai kanelia. Lisää sitten mieto vaalea etikka tai vaalea balsamico sekä öljy. Lisää hunaja. Sekoita ja tarkista maku. Mausta suolalla ja pippurilla.

Juuri ennen tarjoilua sammuta levy ja siirrä pannu pois tulelta. Sekoita mukaan silputtu kevätsipulin varsi, tuoreet yrtit ja halutessa limen tai sitruunan mehu.

Tarjoa hedelmäinen paistettu ohralisäke esimerkiksi sinappikanan tai vaikka hunajamunakoisojen kanssa.

Arancinit herne-pistaasipesto ja mozzarellatäytteellä

"Voi hyvä herne sentään", olin jo eilen illalla valmis toteamaan ja jättämään koko elokuun ruokahaastetouhun sikseen. Mutta onneksi en antanut periksi, sain nimittäin lopulta aikaan sellaisen haasteruuan, kuin olin mielessäni hiljaa kuvitellutkin.

Kaikki alkoi siitä, kun anoppini rva R lähetti minulle linkin arancini - reseptiin, jota aikoi valmistaa ja pohti, kuinka hankalia tuollaiset pallot olisivat tehdä. Katselin ohjeen läpi ja vastasin jotain siihen suuntaan, että aineet vaikuttavat mielenkiintoisilta ja herkullisilta. Taisinpa laittaa linkin ohrakuorukoihinkin ja sanoa, että ainakaan aiemmin tekemäni pallot (risotosta ja ohratostakin) eivät olleet lopulta hirveän hankalia toteuttaa.

Herkät herneet...

Ja kun asiaa tarkemmin mietin, pistaasi ja herne täyteaineena alkoivat kummitella mielessäni ja vaikuttaa niin sopivilta, että kyseisiä arancineja alkoi tehdä itsekin mieli. Eikä mennyt kauaakaan, kun aloin pohtia jospa elokuun haasteruoka syntyisi tällä kertaa valmiilla ohjeella.

Arancini vol I, olivat hyviä mutteivät mielestäni täydellisiä...

Ja tuumasta toimeen. Mimmun ollessa kesälomavierailulla ihana sisareni riipi herneitä paloista ja minä pyöräytin vähän isomman lounasrisoton josta ennen maustamista erotin osan palloja varten. Rva R oli raportoinut, että palloista tuli ihan hyvän makuisia, mutta niitä oli vaikeaa saada pysymään koossa. Tämän tiedon valossa päätimme vähän oikaista täytteessä. Ajattelin, että valkokastike voisi olla hankalaa saada pysymään pallon sisällä ja voisimme ehkä laittaa palloon pieniä mozzarellapalloja, herneitä, minttua ja pistaaseja sellaisenaankin.

Paahdoin hieman pistaaseja ja herneitä valkosipuliöljyssä ja sekoitin niihin creme fraichea toiveenani, että se sitoisi täytettä. Osoittautui, että tämä ei ollutkaan niin hyvä idea. Maku oli kyllä ihan onnistunut, mutta kun kiireessä touhusin, herneet eivät ehtineet kunnolla jäähtyä ja creme fraiche suli ja teki täytteestä valuvaista ja hankalaa.


Lisäksi totesimme, että jos palloon saa mahtumaan herneet ja pistaasin, mozzarellalle ei jää enää tilaa.

Pienetkin mozzarellapallot olivat liian suuria täytteeseen.

Eikä meillä ollut edes korppujauhoja tai vaaleaa leipää pankosta puhumattakaan. Niinpä tein palleroihin tuplajauhotuksen vehnäjauholla. Pallot kyllä pysyivät koossa, muta maku oli minusta hieman tylsä ja jauhoinen, eikä vehnäjauhosta saa niin rapeaa kuortakaan kuin toivoin.

Tavallaan herneet ovat hauskoja pallon sisällä, mutta minusta juustoisen valuva täyte sopii kyllä palloihin paremmin.

Pahinta minusta kuitenkin oli, että maut jäivät jotenkin irrallisiksi ja herne ei maistunut täytteestä sillä tavalla kuin toivoin. Jotenkin herneen maku jäi kaiken muun keskellä toisten makujen jalkoihin ja rakeisen riisin keskellä irralliset, pyöreät herneet eivät antaneet pallukoille sellaista luksusyllätystä pallon sisältä kuin toivoin.

Mutten minä oikeastaan haasteruokaani halunnut valkokastikettakaan. Halusin ehdottomasti jotain raikkaampaa. Lasagnemaisen kastikkeen seasta hernettä olisi vielä vaikeampaa maistaa... Ja minulla on huonoja muistikuvia herneistä ja valkokastikkeista kasvissyöjäajaltani. Mutta toisaalta kastikkeesta tulisi kyllä juuri sitä valuvaista ja ihanaa tekstuuria jota olin hakemassa itsekin...

Unelmissani täyte oli juustoista, raikasta ja unelmapehmeää... Niinkuin lopulta onneksi kävikin.

Laitoin ajatuksen hautumaan ja mietin, että kokeilen jotain muuta viritystä vielä kun olen tarpeeksi katsellut meren laineita. Se oli jo selvää, että creme fraiche on hyvää, mutta täytteen sijasta sitä kannattaa ehkä sekoittaa itse riisin sekaan, jolloin se pysyy paremmin koossa ja on helpompaa muotoilla. Ajatus muskotistakin kummitteli: vaikken valkokastiketta haluakaan palloihin, muskotti on hyvä idea.

Ja niin kului päivä ja toinen, vieraat tulivat ja menivät ja yön rauha vaihtui taas aamun vilinään. Kunnes sitten päästiin viimein V:n synttärilauantaihin. Ajatus aranchineista oli taas elänyt mielessäni ja olin päättänyt kokeilla täytteeksi herne-pistaasipestoa jonka käärisin kuin kääretortun löytämääni mozzarellamattoon. Mozzarellamatto on valmis tuote, jossa mozzarella on rullalla pakkauksesa ohuen paperin erottamana. Kun rullan avaa, saa juuston levitettyä ohueksi levyksi.

Koska alkuperäisen reseptin kommenteissa kritisoitiin risoton käyttöä ja sanottiin, että paras rakenne arancineihin tulisi ihan tavallisesta riisistä olin ajatellut kokeilla myös sitä. Mielessäni välkkyi kuvitelma juustoa ja pähkinäisen minttuista hernepestoa valuvasta täytteestä melko irtonaisten riisien keskellä.

Ja joskus asioiden pitää mennä ensin pieleen oikein olan takaa, ennenkuin ne voivat mennä oikein päin, eikös?

Vai mitäs sanotte siitä, että V joutui taistelemaan veneen hydraulipumpun kanssa koko päivän; asentamaan, huomaaman ettei se voi toimia, purkamaan korjaamolla väärin kasattuja osia, kiroilemaan kun meni avaamaan paineistetun venttiilin, siivoamaan joka paikkaan valunutta ja lentänyttä hydrauliikkaöljyä ja lopulta käynnistettyään moottorin huomaamaan, että koko roska on vuosien saatossa luisunut kalibroinneistaan.

Vaikken osannut avuksi ollakaan, pystyin sentään hoitamaan korjaajan nesteytystä ja pitämään seuraa...

Kun projekti osoitti venymisen merkkejä nappasin kylmälaukkuun herneet ja pähkinät ja istuin V:n seurana laiturilla riipimässä herneitä ja kuorimassa pistaaseja, kunnes jopa meikäläisittäin myöhäinen "lomalounasaika" alkoi olla käsillä.

No, lounasvalmistelutkaan eivät menneet oikein putkeen. Arancinipalloja varten keittämäni riisit eivät mitenkään pysyneet kasassa creme fraichella tai ilman, onnistuin polttamaan leivänmurut uuniin niitä kuivattaessani ja kaiken kukkuraksi tiskattuani huomasin viemärin olevan tukossa. Mökin viemäri tukkeutui niin, että mitään ei mennyt tiskialtaasta (tai muistakaan vesipisteistä) alas.

Kello oli noin viisi, pallot eivät muodostuneet lainkaan palloiksi irtonaisesta riisistä eikä mistään muustakaan ruuasta ollut vielä tietoakaan. Olin kieltämättä pienen hetken aika ahdistunut ja valmis luovuttamaan: näistä riiseistä ei tulisi koskaan palloja. Täyte on kyllä hyvää, mutta minun on keitettävä sen ympärille risotto saadakseni aikaan palloja, oli sitten kuika pedanttisesti väärin tahansa. Siihen taas menisi ainakin tunti jäähdyttelyineen joten ennen sitä porukalle on keksittävä Ihan Mitä Vaan ruokaa, koska virta alkoi olla lopussa minulta ja epäilemättä varmasti myös urheilta (edelleen veneen kanssa taistelevilta) veneenkorjaajilta A:lta ja V:ltä.



Niinpä kaadoin epäonniset creme fraiche riisit pannulle, sekaan kippasin loput riivityt herneet, purkillisen valutettuja savusimpukoita, raastoin mukaan kannikan parmesania ja silppusin yhden sipulinvarren ja mintun oksan. Sitten huusin miehille: "syömään!!". Kun miehet istuivat pöytään katsoin V:tä ja totesin vain: "Älä kysy. Ei arancineja." V nyökkäsi, kauhoi riisimössöä kuppiinsa, kaatoi minulle lasin valkoviiniä ja vastasi:"Ei arancineja."

Riisimössö oli sinänsä ihan hyvää ja siinä syödessä voimat ja usko erilaisiin projekteihin vähitellen palautuivat. Minä kipaisin ruuan välissä hämmentelemään erittäin karsittua risottoa, jonka olin liedelle saanut jo muhimaan. Vihjaisin pojille, että peli ei ehkä ole täysin menetetty vielä, illalla saunan jälkeen voitaisiin ehkä kuitenkin napsia vähän arancineja. Ehkä.

Sain arancinit jääkaappiin ennen saunaa, paistamisen tein vasta saunan jälkeen.

Ja napsittiinhan niitä sitten lopulta kun vene oli saatu toimimaan, haisuliviemäri purettu ja saatu auki ja olimme saunoneet ja käyneet iltauinnilla peilityynessä, lämpimässä meressä. Elämä alkoi selvästi voittaa vastoinkäymiset.

Kaikkien mielestä lopputulos oli kyllä kaiken vaivan arvoista: näissä toisen kierroksen arancineissa oli paahtoleipämurusta tehdyn rapean kuoren alla kermaista ja herkän muskottista riisiä. Pallon sisältä paljastui ihana, valuva sisus jossa herne maistui yllättävänkin raikkaasti tuoreelle ja V:n analyysin mukaan aavistuksen verran vastaleikatulle ruoholle. Pistaasi toi täytteeseen ihanaa pähkinäisyyttä ja ohut mozzarellalevy oli sulanut valuvaksi ja venyväksi herkuksi peston ympärille, sisään ja joka puolelle. Sula juusto ja pistaasi-hernepesto olivat kertakaikkiaan syntisen hyviä yhdessä.

"Erinomaisia!", sanoi V, joka ei yleensä herneistä perusta ja me söimme pimentyneessä illassa Aivan Liian Monta ihanaa arancinia. A suunnitteli jo uutta haastetta jos näillä voitetaan - minä taas tuumasin, että reseptistä voisi vinkata rva R:lle, jos hän haluaa kokeilla arancineja uudelleen. Niin hyviä ne olivat.

Siskot siis osallistuvat jo näinkin aikaisessa vaiheessa selvästi kovatasoiseksi muodostuvaan hernekisaan pistaasi-herne ja mozzarellatäytteisillä arancineilla joiden innoituksena toimi rva R:n vinkkaama Magda Galiganon pea & pistachio arancini- resepti.

Koska pallot ovat aika suuria, alkupalaksi niitä riittää kaksi, eikä meistä kukaan pystynyt syömään viittä enempää illalliseksikaan. Koristeeksi sopii erinomaisesti sitruunabasilika. Söpön annoksen näistä saisi pienessä korissa johon tarjolle voisi halutessaan laittaa vielä pienen kipon hyvää oliiviöljyä ja ehkä pari sitruunan lohkoakin. Muttei se ole tarpeellista, ilmankin kelpaavat!




Arancinit herne-pistaasipesto ja mozzarellatäytteellä (12 klementiinin kokoista arancinipalloa)

Palloihin tarvitaan:
ainakin litra "maustamatonta" risottoa, jonka minä sain aikaan seuraavasti:

n. 4-5 dl risottoriisiä
1 dl kuivaa omenasiideriä (tai valkoviiniä)
1 kasvisliemikuutio
vettä risottoon (en mitannut, kaadoin vaan vedenkeittimestä vähän kerrallaan)
1 mm muskottia

Herne-pistaasipesto:

1 dl tuoreita herneitä
1 dl pistaasipähkinöitä kuorittuna
1 dl rypäleöljyä (tai muuta pehmeänmakuista öljyä)
1 tl valkoista balsamicoa
tupsu minttua (n. 3 rkl silppua)
1/2 normalikokoisesta valkosipulin kynnestä tai yksi pikkiriikkinen kynsi

kuorrukkeeseen:
vehnäjauhoja
n. 3 munaa
n. 6 siivua paahto- /maalaisleipää kuivattuna ja murusina tai noin 2 dl korppujauhoa tai pankoa

Paistamiseen
n. 1.2 litraa auringonkukka- tai rypsiöljyä

Valmista ensin risotto (tai käytä aikaisemmin tehdyn risoton jämät palloihin): Kaada pannuun kunnon loraus öljyä ja kaada risottoriisi pannulle. Lisää muskotti ja anna riisin maustua hetken öljyssä. Lisää siideri tai valkoviini ja anna kiehahtaa. Murusta sitten liemikuutio sekaan ja lisää vettä pienissä erissä risottoon. Risotto saa kiehua hiljaisella tulella ja sitä pitää sekoitella välillä. Kun riisi on kypsää, mausta suolalla ja mustalla pippurilla ja jätä risotto jäähtymään.

Tee sitten hernepesto: Laita riivityt herneet ja kuoritut pistaasit muiden aineiden kanssa blenderiin/yleiskoneeseen/bamixin silppurikippoon ja surauta ne tasaiseksi valitsemallasi laitteella. Minä käytin bamixin silppurikippoa. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa hippunen suolaa. Käyttämissäni pistaaseissa oli suolaa, joten minun ei tarvinnut lisätä sitä. Valkosipulista oli jäänyt soseutumatta yksi isompi pala jonka vaan noukin pois pestosta.

Arancinit kuorrutetaan ennen uppopaistoa. Valmistele kolme lautasta panerointia varten: Kuivata paahtoleivät uunissa tai käytä pankoa tai korppujauhoa. Murusta leivät yleiskoneella ja laita syntynyt leivänmuru syvälle lautaselle. Riko toiselle lautaselle kolme munaa ja sekoita ne haarukalla. Kolmannelle lautaselle laita vehnäjauhoa niin, että pohja peittyy kunnolla, ainakin n. 0,5 cm kerroksella.

Levitä sitten mozzarellamatto työtasolle. Levitä matolle pesto ja rullaa molemmista pitkistä reunoista keskikohtaa kohti, jolloin syntyy kaksi pienempää "kääretorttua". Leikkaa osat erilleen ja nosta hieman erilleen.

Sekoita jäähtyneeseen risottoon n. 100g ranskankermaa ja muotoile kädessäsi risotosta kuppi täytettä varten. Laita koloon n. 2 cm pätkä "juustokääretorttua" ja nosta täytteen päälle risottoa.

Näin saat aikaan n. isohkon mandariinin kokoisia palloja, jotka pyöritetään sen jälkeen ensin jauhossa, sitten kananmunassa ja lopuksi leivänmuruissa.

Paneroinnin jälkeen voit laittaa pallot esim. jääkaappiin odottamaan ruokailua ja kypsentää ne vasta kun tarjoat.

Kuumenna öljy niin kumaksi että koe-leipäpala saa värin n. 3 sekunnissa. Laita palloja 2 tai 3 kerrallaan öljyyn ja anna niiden paistua kunnes väri on kauniin kullanruskea ja pallo kauttaaltaan kuumaa. Muutama minuutti riittänee.

Paistaessani palloja erissä laitoin valmiit pallot talouspaperin päälle uunivuokaan ja nostin vuuan ehkä n. 150 asteiseen uuniin pysymään lämpiminä (lämpötila on paras arvaus, koska mökin uunin lämpövalitsin ei enää toimi).

Tarjoa pallot sitruunabasilikan lehtien kanssa.

p.s. ne neljä arancinia jotka meiltä eilen jäivät toimivat aivan loistavasti myös uunissa lämmitettynä aamupalalla. :)

Banaani-inkivääripannukakut rubiininpunaisella herukkahillolla

"Mitäs synttärisankarille saisi olla aamupalaksi?", kysyin V:ltä tänä aamuna. Hetken mietittyään V tuumasi, että: "ne mustikkapannarit, joita teit viikolla olivat kyllä hyviä - vai onko niistä kamalasti vaivaa?"

Koska loma alkaa vääjäämättä lähestyä loppuaan ja kaappeja pitäisi tyhjentää, ajattelin käyttää hyväkseni ylimääräisen banaanin ja jääkaappiin käyttämättä jääneen kermaviilipurkin sekä smetananlopun. Lisäksi maustoin nämä amerikkalaistyyppiset pannukakut V:n suosimalla lettumausteella maustepippurilla ja sokeroidulla inkiväärillä (stem ginger) josta tiedän V:n pitävän. ;)

Stem ginger näyttää kuin meripihkasta tehdyltä jalokiveltä.

Lopputulos oli aavistuksen mausteinen, banaanisen makea ja inkiväärisen raikas. Annoksesta tuli ihan täydellistä ja romanttisen herkän näköistäkin kun keitin lisäksi rubiininpunaista punaherukkahilloa äidin lahjoittamista herukoista ja valutin kuumaa hilloa lettujen sekä notkistetun creme fraichen päälle.

Äidin tuomia ja perkaamia herukoita.... :)

Koristeeksi vielä vähän V:n isän vaimolta saamaani sitruunabasilikaa... Tähän ei ole lisättävää eikä pois otettavaa. Täydellinen aamupala ja onnentoivotus unenpöppöröiselle synttärisankarilleni. :)




Banaani-inkivääripannarit (n. 18 pikkulettua)

1 pieni banaani
2 stem gingeriä silputtuna pieneksi
1 kermaviili (200g)
n. 70g/puoli purkkia smetanaa
1 rkl vaaleaa siirappia
2 rkl hunajaa
2,5 dl jauhoja
1 ja 1/2 tl leivinjauhetta
1 tl valiljasokeria
ripaus kanelia (ehkä 1 mm)
muutama rouhaisu maustepippuria myllystä
1/2 tl suolaa

Sekoita keskenään kuivat aineet ja toisessa kulhossa kaikki nesteet, öljy, pilkottu inkivääri sekä ohueksi siivutettu banaani. Sekoita nesteet ja jauhot keskenään ja anna vetäytyä n. 20 min ennen paistamista. Kun taikina vetäytyy, voit keittää herukkahillon.

Letut paistetaan monemmin puolin pikkukettupannulla laittamalla nokare voita ja suurehko ruokalusikallinen taikinaa jokaiseen lettupannun koloon. Kun toinen puoli on kauniin värinen lettu käännetään. Tarjoa heti koristettuna hillolla, sitruunabasilikalla ja notkistetulla ranskankermalla.


Vaikka en erityisesti punaherukoista pidäkään sellaisenaan, tästä herukkahillosta tuli niin hyvää, että taidan tehdä isomman annoksen lopuistakin äidiltä saaduista herukoista. Saanpa samalla käytettyä loput sitruunaruohosiirapistakin!

Jos sinulla ei ole sitruunaruohosiirappia tai sitruunaruohoja penkissä kasvamassa voit kokeilla varmaan lisätä vähän enemmän sokeria ja vastaavan määrän sitruunan mehua. Corona antaa makuun aromaattisuutta ja syvyyttä. Hetken jopa harkitsin, pitäisikö hilloon laittaa keittelyn loppuvaiheessa vielä sitä sitruunabasilikaakin... Se ei vaan välttämättä ole kivan näköistä hillossa, joten ehkä tarjoan sitä erikseen.

Sopii hyvin banaaniletuille mutta varmaan myös punapippurihillon tapaan kovemmille juustoillekin.




Rubiininpunainen herukkahillo (1 pieni purkki)

3 dl punaherukoita
1,5 dl sokeria
0,5 dl coronaa (brandy)
0,5 dl sitruunaruohosiirappia (tai sitruunan mehua)
0,5 dl vettä
n. 1/3 sitruunan kuori

Mittaa kaikki nesteet ja sokeri kattilaan. Kiehauta varovasti, jotta sokeri sulaa. Lisää sitten herukat ja kiehuta kunnes herukat menevät rikki ja hillo alkaa saostua. Minä keitin hilloni melkein hyytelömäiseksi, lähemmäs 20 min. Jos haluat enemmän perinteisen hillon tyyppistä, n. vartti riittänee.

Voit käyttää myös hillosokeria, jolloin marjoja ei tarvitse keittää niin kauan; jäähtyessään hillosokerin pektiini tekee hillosta hyytelömäistä.

Nauti lettujen ja ranskankerman kanssa.

p.s. herukoita voinee laittaa suhteessa brandyyn vähän enemmänkin jos haluaa, mutta näillä suhteilla tuli ainakin ihan älyttömän hyvää.

Mielettömät munakoisot, eli kesän paras reseptilöytö.

Loma on mennyt kuin siivillä. Lupasin itselleni keväällä, että koska emme järjestä häitä, haluan kesällä houkutella luoksemme kyläilemään sellaisiakin vanhoja ystäviä, joita en ole nähnyt vuosiin. Onneksemme olen onnistunut tavoitteessani ja patojeni äärelle on vaeltanut ilahduttava määrä sekä näitä useamman kuunkierron nähneitä vanhoja, rakkaita ystäviä, että myös uudempia mukavia tuttavuuksia. Ja kaikkien kanssa juttua on riittänyt elokuisen illan hämärtymiseen asti.

Grillistä on nostettu esiin omia klassikkoruokia rennolla meinngillä...

Seurustelun lomassa on tullut käytettyä vanhoja reseptejä moneen kertaan ja grillistä on pyörähtänyt niin seitsemän sortin ribsejä, kebakkoja, täytettyja munakoisoja, kardemummahalloumeita, kuin valtavaa suurempi kasa vihanneksiakin.

Ja hyviä klassikkoja on tunetettu myös uuteen uskoon lisäämällä eri lisäkkeitä, siemeniä ja pähkinöitä...

Kananjalkojakin täytettiin yrttivoilla tuhdimmaksi lounaaksi isolle joukolle ja voin luottamuksella teille ilmoittaa, etteivät ne olleet mitenkään pahoja seesaminsiemenillä ryyditettynä ja lohkoperunapedillä kypsennettynä. Miettikää, miten kanoista valuva valkosipulinen yrttivoi maustaa kanojen ympärillä ja alla paahtuvat perunat kanojen kypsyessä... Uh ja oh sitä ähkyn määrää ;) Rapujuhliakin on ehditty jo viettämään tänä(kin) vuonna. Uusien reseptien sijaan on enemmän panostettu yhdessä oloon, retkillä käyntiin, musiikin kuunteluun ja yhdessä nauramiseen. :) Mutta jotain uuttakin on sentään tehty ja löydetty.




Kesän ehkä paras reseptilöytö tuli vastaan, kun rapujuhlien jälkimainingissa alkuviikosta selailin Ghillie Başanin Marokkolainen keittiö - kirjaa. Silmiini osui grillattu munakoiso hunajaisessa maustekastikkeessa. Se kuulosti ja näytti kuvassa niin hyvälle, että pakko sitä oli kokeilla. Se oli yksinkertaisesti ihan jumalaista. Nyt olen tehnyt sitä kaksi iltaa peräkkäin ja voisin hyvin syödä sitä taas tänään uudelleen. Jos siis mietitte mitä viikonloppuna keksisi grilliin laittaa, niin hyvät ihmiset ja rakkaat ystävät, kokeilkaa tätä.

Ankarissa saaristolaisolosuhteissa jouduin soveltamaan alkuperäistä reseptiä, sillä minulla ei ollut harissaa eikä puhdasta jeeraa. Tulkitsin että garam masala saa käydä jeeran sijaan ja harissatahnahan nyt on rankasti yksinkertaistettuna sitruunaista ja valkosipulista chilitahnaa. Ja voi taivas kun tuli hy-vää! Olen nyt ihastuttanut oman perheeni lisäksi kahta vierasryhmää tällä ruualla ja kaikki ovat syöneet herkkua silmät suljettuna, tyytyväisyydestä hyristen.

Ainoa asia mitä en tajua on, etten ollut löytänyt tätä reseptiä jo kauan kauan sitten. Ehkä paras tai ainakin yksi top 3 munakoisoruuista mitä olen tähän päivään mennessä löytänyt ja kokannut. Alla resepti kuten minä sen tein, mutta alkuperäinen jeeran ja harissan määrä suluissa. Jos sitruunasta tulee mehua kovin vähän, Ghillie neuvoo, että voit lisätä pannuun tilkan vettä, että pannun pohja peittyy. Minulla se ei kyllä ollut tarpeen; öljystä, sitruunasta ja hunajasta tuli ihan riittävästi seosta peittämään pannun pohjan ja maustamaan ihanat, sitrunaiset ja inkivääriset munakoisot.



Inkivääriset, hunajassa keitetyt munakoisot (4:lle)

2 suurehkoa munakoisoa
oliiviöljyä
2-3 rikki lyötyä valkosipulin kynttä
n. 4-5 cm pala tuoretta inkivääriä
1 tl garam masalaa (alkup. juustokuminaa, eli jeeraa)
1/2 punaista chiliä ja 1/2 sitruunann kuori (tai kuten alkuperäisessä reseptissä 1 tl harissa - tahnaa)
5 rkl juoksevaa hunajaa
1 sitruunan mehu
suolaa

Pese munakoisot, poista hattu ja leikkaa munakoisot paksuiksi siivuiksi pituussuuntaan. Siivut saavat olla paksumpia kuin yleensä grillissä, ehkä n. 1,5-2 cm.

Kasta munakoisosiivut molemmin puolin öljyyn ja grillaa niihin sitten kauniit raidat, mutta varo grillaamasta niitä ihan mössöksi, niiden pitää vielä kestää grillin jälkeen tovi kiehuttelua hunajassa, sitruunassa ja mausteissa.

Kuori ja raasta tai silppua inkivääri. Laita rikki lyödyt valkosipulinkynnet pannuun hyvään loraukseen öljyä. Anna valkosipuleiden kiehua öljyssä, kunnes ne saavat kullanruskean värin molemmin puolin. Ota sitten valkosipulit pois ja lisää inkivääri, mausteet ja sitruunan kuori. Sekoita kunnes mausteet tuoksuvat ja lisää sitten hunaja ja sitruunan mehu. Sekoita ja laita munakoisot kiehumaan seokseen.

Kiehuta munakoisoja varovasti käännellen pannussa kunnes seos alkaa muuttua vähän siirappiseksi. Kirjassa sanotaan n. 10 min mutta minulla ei mielestäni mennyt ihan niin kauaa.

Herkku sopii ihanasti esimerkiksi grillatun kardemummahalloumin ja kebakoiden kanssa. Jos ette usko, kokeilkaa itse.

Panssarivaunulla parkanoon ja Kurikan snägärit

"Kära, vill du vänta på mig?"

Loma on jatkunut vauhdikkaissa merkeissä. Sanoin Mimmulle kun pääsimme taalintehtaan satamaan, että tänä kesänä olen ajanut enemmän kuin oikeastaan haluaisin. Työjuttujen puolesta olen saanut huristella pitkin suomea ja kesälomallakin ajelimme eräänä kauniina päivänä Taalintehtaalta Kurikkaan ja sieltä vielä samana iltana Ilmajoelle. Syynä viimeiseen puserrukseen oli seminaarimäen mieslaulajien keikka Ilmajoen jokioopperan lavalla.

Vastalahja kaikille luomunaisille kuorolle ja lavalle uhratuista pikkuhousuista...

Ja vaikka 6h ajon jälkeen väsytti aika tavalla lähteä uudelleen autoon saman tien, kyllä kannatti. Semmarit olivat ihan mahtavia! :)

"Panssarivaunulla Parkanoon!"

Mainittakoon, että semmarikuvista kunnia kuuluu V:lle. Minä vain kuuntelin ja nautin! Tässä teillekin fiiliskuvia...

Ellei elämän vesi toimi, saatte mahanne takaisin!

Olin vähän toivonut, että juhlapaikalla olisi tarjolla jotain pientä syötävää, koska lounasta oltiin syöty joskus tunteja sitten matkan varrelle sattuneessa subwayssä. Kun tajusin, että konsettipaikalla oli tarjolla vain jäätelöä, kahvia ja pullaa, harmitti hetken. Mietin, että siinä olisi ihan hyvä kesäduuni-idea jollekin yrittäjälle; palkata kesätyötä tarvitseva opiskelija kiertämään konserttilavoja nakkikioskikärryn kanssa.

Tuli muuten joskus mietittyä V:n kanssa mikä olisi mieluisin kioskiruoka, jos saisi toivoa jotain nykyisiin hampurilaiskärryihin.



Me päädyimme chili con carneen: se on halpaa, sitä voisi tehdä suuren määrän etukäteen, siitä saa helposti myös kasvissyöjäversion ja sen voisi tarjoilla kupista juustoraasteella. Mitä enemmän asiaa miettii, tuntuu oikeastaan aika hassulta, ettei sellaista kärryä ole jo siellä ja täällä.



Chili con carne-kiskan puutteessa päädyimme keikan jälkeen Kurikkaan Annikin grillille. Speksasin, että haluaisin sellaisen kunnollisen grillipurilaisen, jossa sämpylä grilataan litteäksi pariloiden välissä ja jossa on PALJON sipulisilppua, kurkkusalaattia, sinappia ja ketsuppia. Ja palanpainikkeeksi halusin ehdottomasti pikarin maitoa. Tähän päästiin melkein.

Hampurilaissämpylätaikinassa olisi voinut olla vähän enemmän rasvaa? Olisiko se silloin grillaantunut ihanan rapeaksi...

Tilasimme mimmun kanssa Annikin tytöiltä Kurikkalaiset, V kokeili mainostettua ja ilmeisesti myös kehuttua lammasburgeria ja Mimmun avomies V otti muhkean talon hampurilaisen. Kaikki oli ihan ookoo, mutta jotenkin leipä olisi voinut olla rapeammaksi pariloitua ja olisi pitänyt älytä pyytää lisää sipulisilppua ja kurkkusalaattia.

Jotain puuttuu, vaikka lammaspurilaisen konsepti on hyvä ja pihvi muhkea: Purilainen ei ole niin mehevä kuin voisi.

V sanoi, että lammashampurilainen oli ihan hyvää, mutta ei ehkä ihan hehkutuksen arvoinen. Pihvi oli kyllä muhkea! Jos täytteitä (vihanneksia, majoneesia tai vaikka kurkkusalaattia) olisi ollut vähän enemmän, hampurilainen olisi voinut olla myös täysin erinomaista... Maitoa ei ilmeisesti enää myydä pikareissa vaan tetroissa, mutta kaikesta huolimatta sain muisteltua Mimmulle lukioaikojani kun kavereiden kanssa ajeltiin joskus grillille hampurilaiselle ja maidolle.

Viidakon salaisuuksista mainittiin myös Ilmajoen uudempi aarre Tapani Kansa...

Joka tapauksessa saimme viimein ruokaa ja sitä ennen pääsimme nauttimaan mahtavasta mieskuorolaulusta ja nauruhermoja herisyttävän hauskasta lavashowsta leppeässä Eteläpohjalaisessa illassa. "Ja sitten kaikki pohjanmaalta olevat kuorolaiset voivat nostaa kätensä... eikun... Nyt tehdäänkin niin, että kaikki muut kuin pohjalaiset kuorolaiset menevät KYYKKYYN!" Jotain olennaista pohjalaisesta luonteesta on kuorossa oivallettu tai opittu.... ;D

Kiertueella myydyltä suhteellisen uudelta levyltä Mimmun ja minun suosikkbiisiksi valikoitui esityksen loppuvaiheessa laulettu "italialainen rakkauslaulu" Ó lo anché, jota luukutimme sitten moneen kertaan matkalla takaisin mökille; tietysti mukana laulaen...

"Cravati Belle, Cilpacos si ia. Tu nari ru io"

Loistobiisi - melkein viimeiseksi kappaleeksi.

"Perché? Le!"

... sillä tämän esityksen jälkeen taputimme kuoron lavalle vielä kahdesti!

Saukkolan maalaispuodin kaurahiutaleet

Muistatteko, kun mietin millaisia ostamani Saukkolan maalaispuodin kaurahiutaleet olisivat puuroksi tehtynä? Mietin, muistuttaisivatko ne isän joskus aikoinaan itse teettämiä kaurahiutaleita, joista tehdystä puurosta tuli ainakin omissa muistoissani valtavan ihanaa pitkällä hauduttelulla?

Ero normaaleihin kaupan kaurahiutaleisiin oli valtava; isän teettämistä hiutaleista tehdyssä puurossa hiutaleet turposivat suuriksi ja maukkaiksi. Ne olivat melkein pikkusormenpään kokoisia meheviä möykkyjä vielä haudutuksen jälkeenkin.

Puuroainesta ei muuten tarvinnut laittaa edes niin paljon kuin ohje sanoo, koska minä ainakin nautin itse tehtyjen hiutaleiden upeasta rakenteesta. Keittämällä puuron vähän löysempänä, ihanan suussasulava rakenne korostuu ja makua ehtii jotenkin maistellakin enenmmän.

Kaurapuuron rakenne on karkeampi, kaurahiutaleiden hautuessa hitaasti kokonaisina.

Noh, löysinkö minä sitten lapsuuteni unelmakaurahiutaleita? Vastaus Saukkolan luomuhiutaleiden osalta on kyllä. Ne kaurahiutaleet ovat juuri sellaisia kuin isä joskus hankki ja muistelemalla isän oppeja kaurahiutaleiden määrästä sain niistä aikaan loistavaa puuroa.

Isä tiesi sanoa, että eron tekee myös osittain esikypsennys. Normaalit Eloveenat esikypsennetään höyryllä, jolloin niiden haudutusaika kyllä lyhenee, mutta puuron rakenne ja makukin kärsii. Kaurahiutaleet murentuvat keitettäessä ja puurosta tulee helposti tahnamaista mössöä. Näissä ostamissani luomukaurahiutaleissa esikypsennystä ei ole tehty, joten puuroa tulee hauduttaa hiljaisella lämmöllä puolisen tuntia. Hätäisen hommaa tämä ei siis ole, mutta lopputulos palkitsee vaivan. Ai-van ihanaa puuroa jossa on sitä paljon haikailemaani makua ja rakennetta.

Kaurapuuroni tarjosin rva R:n tuliaisina tuomien mustikoiden, hunajan ja aivan kypsien persikkasiivujen kanssa. Ja mukavaa oli, että isä, jota voisi hyvällä syyllä kutsua oikeaksi kaurapuuromestariksi, oli meidän muiden lailla erittäin tyytyväinen aamupuuroonsa.

Joten: tämän kokemuksen perusteella suosittelen kyllä Saukkolan luomupuodin kaurahiutaleita ihan kaikille puuroista pitäville... Kokeilkaapa joku sunnuntai, kun ehditte haudutella puuronne ihanan kermaiseksi herkuksi.

Luomuhiutalepuuroa (n. 6:lle)

1,5 litraa punaista maitoa (joko osittain tai kokonaan)
5 dl esikypsentämättömiä luomukaurahiutaleita
n. 1,5 tl hyvää mineraalisuolaa, esim. ruususuolaa

Kiehauta maito teflonkattilassa (muttei liedelle!;) ) ja sekoita siihen kaurahiutaleet. Kun puuro kiehuu, siirrä se aivan pienelle lämmölle haudutuslevylle (minä siirsin sen mökillä kaasulta sähkölevylle jonka laitoin n. 2-3:lle - skaala sähkölevyssäni menee välillä 1-12).

Kun puuro juuri ja juuri kuplahtelee harvakseltaan, anna sen hautua puolisen tuntia välillä varovasti sekoittaen.

Lopuksi lisää suola ja tarjoa voisilmän tai vaikka itse poimittujen mustkoiden kanssa.