Italialainen bistromenu ystäville ja punasipuli-pecorinobruchetta

Aila Pakarinen sanoo uusimmassa Glorian ruoka & viinissä (2/2011), että "ruuan valmistaminen on helpoin ja halvin tapa nostaa elämisen laatua." Lukiessani tätä nyökkäilin hyväksyvästi. Mutta kuten tuossa aiemmin olikin puhetta, ainakin meillä tuohon lauseeseen pitäisi lisätä se tehdyn ruuan nauttiminen hyvässä seurassa. Sillä seurahan se lopulta on, kruunaa ruuan ja aateloi hetken.

Me olemme suorastaan rasittavan spontaaneja illalliskutsun esittäjiä. Spontaanius on tietysti meille pelastus, että ylipäätään saamme joskus jotain aikaan. Mutta se saattaa myös olla ystävillemme vähän harmistuskin, kun on jo aikoja sitten sovittua muuta menoa kun se puhelin soi. Jos nyt selittää pitää, niin syytähän on, että monta kertaa arjen kiireen keskellä se tila ajattelulle ja idea ihmisten näkemisestä muodostuu vasta perjantaina töiden jälkeen tai lauantaiaamuna, kun herää hyvin levänneenä. "Mitäs jos kutsuttaisiin joku käymään tänään? Eikös olis aika kivaa istua vähän iltaa ystävien kanssa?" ja sitten alkaa toiveikas soittelurumba: "No Nelle tässä moi, mitäs teette tänään illalla?" :)

Possusta tuli mehevää, vaikka taikinakuori otti nokkiinsa leikatessa...

Osittain tämän "äkkinäisyyden" vuoksi tykkään hurjasti italialaisesta bistrokeittiöstä. Ruoka on hyvää, simppeliä ja sellaista jollain tavoin rehellistä ruokaa. Lisäksi se syntyy tarvittaessa käden käänteessä. Kun aamulla saa idean kestitä illalla vieraita, niin ehtii vielä kauppaankin ennen ruuanlaittoa. Ja viime viikonlopun menu kävi kyllä hyvin esimerkkinä siitä, miten ex-tempore - menullakin saadaan hyvien ystävien kanssa aikaan oikein mukava illallishetki:)

Fenkolisalaatti oli ihanaa. Sitä teen varmasti uudelleenkin, mutta skarppaan vielä parissa pikku kikassa... :)

Reseptit napsin tällä kertaa kahdesta kirjasta: Ursula Ferrignonin Trattoria - kirjan avulla syntyi alkuruoka, pääruuan liha ja jälkkärikakku. Maxine Clarkin Masterclass in italian cooking - kirjasta otin vuorostaan lisäkesalaatin ohjeen. Loput sävelsin sitten siinä ohessa. Ja tälläinen menusta lopulta tuli:

Keväinen ex-tempore bistromenu

Punasipulimarmeladilla ja nuorella pecorinolla päällystetty bruschetta
(ohje postauksen lopussa)
Bucci Verdicchio Classico Superiore

Taikinakuoressa tehtyä rosmariinipossua, pähkinäistä belugalinssilisäkettä ja fenkoli-appelsiinisalaattia
Hewitson Baby Bush Mourvèdre

Luumuinen suklaatorttu
Kahvi

Tämä kakku tarvitsisi kanssaan ehdottomasti pallon jäätelöä!

Noista resepteistä eniten jännitin suklaatorttua ja sitä taikinakuoressa tehtyä possua, sillä molemmissa ohjeissa oli jotain minulle uutta, jännää ja erilaista. Kakkua ei nimittäin paistettu lainkaan ja beef wellingtonin tyyliin tehtävää lihaa en ole koskaan yrittänyt itse valmistaa. Näistä molemmista tarinoin lisää myöhemmin, mutta aloitetaan tänään alkupalasta.

Sitä illan tuttua ja turvallista osaa edusti bruschetta, joka tällä kertaa on viritetty vähän eri tavalla kuin yleensä. Ideana tässä on, että käytetty pecorino on nuorta ja hillokkeen makeus nostaa esiin pecorinon herkkiä makuja.

Punasipulihilloketta voi tehdä kerralla isommankin erän.

Tein hillokkeen kaksinkertaisena annoksena, kun kerran hommaan ryhdyin, mutta alla oleva yksinkertainen 4 hengen annos riittää hienosti viiden hengen alkupalaleipiin. Juuston vuolin leiville juustohöylällä, mutta jälkiviisaana voisi todeta, että ehkä kannattaa leikata pecorinoa muutaman millin paksuisina kolmioina leivän päälle, jolloin runsaammankin juustomäärän saa pysymään leivällä siistimmin :) Ja onhan se ehkä vähän esteettisempikin, kun asiaa oikein ajattelee. Joka tapauksessa voin lämpimästi suositella, hyviä tuli.

Salaatinlehdet tuovat bruchettaan ihanaa raikkautta. Olisi myös upeaa syystarjottavaa oman maan sipuleista...

Punasipulihilloke pecorinobruschetalle (n. 4:lle)

3 rkl hedelmäistä oliiviöljyä sekä tilkka esillepanoa varten
3 silputtua punasipulia
2 laakerinlehtä
1 tuoreen rosmariininoksan lehdet
2 rkl punaviinietikkaa
50g fariinisokeria

Lisäksi tarvitaan
4 siivua maalaisleipää
4 kourallista erilaisia salaatinlehtiä
merisuolaa ja vastajauhettua mustapippuria
125g nuorta pecorinojuustoa

Kuumenna 2 rkl oliiviöljyä kasarissa. Lisää siivutettu sipuli, laakerinlehdet ja rosmariini. ruskista sipuleita miedolla tai kohtalaisella lämmöllä välillä hämmentäen.

Lisää viinietikka ja sekoita hyvin. Lisää sokeri ja keitä miedolla lämmöllä puoli tuntia. (minä peitin kasarin alkuun kannella ja poistin kannen lopuksi, n. 10 min ennen kuin hillo on valmista jotta ylimääräinen vesi voi haihtua)

Lopulta seoksen tulisi olla syvänpunaista, sakeaa ja kiiltävää.




Kuumenna valurautainen parilapannu leipien ruskistusta varten. Vaikka ohjeessa ei niin käsketäkään, sipaisin leipiin hieman hyvää oliiviöljyä molemmin puolin. Paista leipäviipaleita 1-2 min molemmin puolin kunnes ne ovat saaneet vähän väeiä ja tunmmuneet aavistuksen reunoilta.

Pane sitten pestyt ja kuivatut salaatinlehdet kulhoon, lisää 1 rkl hyvää oliiviöljyä sekä ripsauta päälle suolaa ja mustaa pippuria. Sekoita.

Levitä jokaiselle paahdetulle leipäsiivulle hilloa, asettele salaatinlehtiä ja murustele tai muuten asettele pecorinoa. Pirskottele vielä leivän päälle hyvää öljyä ja rouhaise mustaa pippuria. Tarjoa aromaattisen valkoviinin kanssa.