Juustofondue ja sveitsiläisten seuralliset herkut

herkkua on siinä monenlaista...

Juhlimme itsenäisyyspäivää ystäviemme kanssa jo juhlan aattona. Olimme kattaneet pöytään omat ja naapureilta lainatut fonduesetit ja dippasimme kuumiin patoihin vihanneksia, leipää ja lihaa (lihafonduesta myöhemmin lisää). Fondue on minusta samalla tapaa ihana kuin raclette - kaikki tarpeet voi pilkkoa etukäteen ja sitten jokainen kalastaa pöydästä niitä ruokia joista pitää. Kun tikkujen päässä killuvia herkkuja sitten dippaillaan pataan, syntyy paljon seurallista hälinää. Kyllä ne sveitsiläiset osaa tämän yhdessä syömisen.


Tämä juustofondueresepti on vanha ja hyväksi havaittu. Otin siitä kuvan vuosi sitten, kun itse pääsimme vieraina istumaan kertakaikkisen notkuvaan fonduepöytään. Varastin lisukeideoita tästä vuoden takaisesta ihan surutta ja kehitin vielä vähän jotain omaa. Niistä tosiaan sitten erikseen oma juttunsa.

Juustofondue on kehitetty ruuaksi, johon voi hukata kaikki vanhat juustonpalat. Silti aidoin juusto, jota tähän käytetään on perinteinen gryere. Gryereä on ihan hyvä olla tässä jonkin verran, vaikka sitten lisäisit muitakin juuston jämiä makusi mukaan. Gyere antaa seokselle oikeaa rakennetta. Mustaleimaa, kermajuustoja ja morbieriäkin olen nähnyt käytettävän lisänä. Muista, että juuston maku voimistuu kun se on lämmintä ja sulaa. Kaupoissa näkee myös valmiita juustofonduepaketteja, joihin on koottu suhteellisen kalliille kilohinnalle jotain juustoa. Näiden laatu vaihtelee ja ainakin meillä noita juustonkannikoita on kaapissa aina, että kun ostaa pohjaksi palan gryereä, seosta voi jatkaa sitten sillä mitä sattuu olemaan. Tämä ei ole vaikeaa.

Voit sulattaa juustot paksupohjaisella teflonpannulla erikseenkin ja kaataa sitten juustoseoksen tarjoiluastiaan. Voit myös sulatella juuston tarjoiluastiassa - etenkin jos se on teflonvuorattu kuten meillä.

Ohjeesa oleva pieni määrä perunajauhoa tulee mukaan, että viini ja juusto eivät niin helposti erottuisi toisistaan. Juustofondueen kastetaan tyypillisesti hyvää maalaisleipää ja vihanneksia. Leipäkin riittää, mutta sen on hyvä olla ainakin vuorokauden vanhaa tai muuten tosi sitkasta, että pysyy paremmin fonduesetin mukana tulevissa haarukoissa. Kirchin voi jättää poiskin, meillä sitä ei ole harrastettu. Ja mikä estää lorauttamasta sekaan jotain muuta jos haluaa - vaikka tilkka brandyä.

Juusto pidetään sulana jatkuvasti palavan tulen päällä. Sitä on hyvä sekoitella vähän väliä, joten se lienee hyvä sijoittaa vaikka emännän viereen. Meillä oli pöytä niin täynnä, että kippo pyäätyi ystäväni M:n viereen, joka joutui sitten sekoitteluvastuuseen :) Juusto hyytyy helposti tarjoilukipon pohjaan ja sitten palaa. Varaa siis tukeva lasta fonduen sekoittamiseen ja muisttutelkaa toisianne sekoittelusta jutustelun ja dippailun lomassa. Ja vielä, jos kaikki eivät kuvia näe - se ohje (teimme sen n. puolitoista kertaisena joukkueellemme - kyllä, sitä jäi vähän ;) ):



Juustofondue (4-6 annosta)

400-500g Sveeitsinjuustoa (Gryere, emmental ja jämiä mitä on)
1 valkosipulin lohko
3 dl valkoviiniä
(vähän kirschiä - tai muuta mieluista makuviinaa)
vähän raastettua muskottia
1 tl perunajauhoa
1 rkl vettä

Sivele pieni tarjoilupata valkosipulin lohkolla. Leikkaa juusto ohuiksi viipaleiksi ja pane ne pataan (tai käytä sulattamiseen erilistä astiaa). Kaada joukkoon viini ja mausta muskotilla.

Sulata juusto miedolla lämmöllä ja sekoita sitä, ettei se pala pohjaan.

Sekoita jauhot vesitilkkaan ja kaada juuston sekaan kun se on sulaa. Alkuperäinen ohje puhuu puuromaisesta, juustoa voi hetken kiehuttaa, mutta oli se silti munista vähän löysähköä. Kun olet sekoittanut perunajauhot seokseen anna kiehahtaa ja kaada tarjoiluastiaan tai nosta astia heti kuuman liekin päälle. Jos juusto pääsee jäähtymään, se sitkistyy. Tarjoa heti leipäpalojen ja vihannesten kanssa.

Hyvää itsenäisyyspäivää - appelsiinista kuohujuomaa

Idean drinkkiin sain Gramercy Tavernin alkudrinkistä - siellä appelsiinin kuoresta oli tehty leveämpi suikale ja hunajan tilalla lasiin oli laitettu sokerinpala, jolla oli ensin hierottu appelsiinin kuorta niin, että aromaattiset öljyt olivat siirtyneet sokeripalaseen. Meillä ei ollut ensimmäistäkään sokeripalaa, joten käytin ihanan aromaattista appelsiininkukkahunajaa.

Tämä hunajalla tehty versio oli ainakin kuivempien drinkkien ystävien mieleen, mutta kumpi vaan toimii. Sokeripalasta tulee enemmän makeutta ja appelsiinin maku on ehkä vähän täyteläisempi.

Appelsiininen kuohujuoma (1 lasillinen)

Kuivaa shampanjaa tai kuohuviiniä
½ tl appelsiinikukkahunajaa (tai appelsiinin kuoreen joka reunaltaan hierottu sokeripala)
Appelsiinin kuorta

Raasta kuori kuohuviinilasin pohjalle (yksi leveämpi kuorenpala olisi voinut olla useaa pientä suikeroa kivampi juodessa). Lisää pälle hunaja ja täytä lasi kuohuviinillä. Sekoita varovasti hunajaa lasin pohjalla.


Itsenäisyydelle.

Ramen passiohedelmällä - pikaruokaa valmisnuudeleista

Ramen on kaikessa yksinkertaisuudessaan vain pitkässä liemessä olevia nuudeleita. Silti se on yksi kylmien päivien suosikkiruoka. Kuuma ja vahva liemi lämmittää ja pinnalle voi lisätä jotain jos tahtoo - tai olla lisäämättä.

Olin ostanut Tokyokanista siellä käydessäni suosikkinuudeleitani, Undoneita. Undonit ovat pehmeitä, paksumpia nuudeleita, joissa on tosi ruokaisa fiilis. Siksipä ehkä niistä pidänkin. Tässä Miyakoichi Undon Tanuki - versioissa oli valmiskastikkeet, mausteet ja muut mukana. Pinea tuolla kommenttiloodassa jo sanoikin, että ramen - nuudelit ovat sitten erikseen. Mutta tein näihin undoihini vain vähän pidemmän liemen ja söin tyytyväisenä.

Hyvän liemen tavallisillekin nuudeleille saa kyllä vaikka misokeittotahnasta- vähän soijaa ja halutessa chiliä lisäämällä.

Joskus pikaruoka on parasta mitä on. Keitin vedenkeittiellä kuumaa vettä, tyhjensin nuudelit ja soosit kattilaan ja kaadoin kiehuvaa vettä päälle. Keitin n. 3 min. Ramen olisi valmiina. Tunetin ramenia lisäämällä "pari kourallista" maustamiani katkarapuja. Pannulle puolet chilistä ja iso valkosipulin kynsi. Vähän öljyä ja 1/2 tl inkivääritahnaa, ravut perään ja nopea kääntely pannulla.

Sitten kaavin katkojen päälle vielä 2 passionhedelmää, kääntelin seoksen kuumaksi ja kippasin koko komeuden nuudelisopan päälle. Tulista, hyvää ja passiohedelmä toi makuun mukanaan auringon.

Joskus pikaruoka on juuri se, mitä tarvitaan.

Kupponen kuumaa - eli mandariiniglögiä manteleilla

Pastanjauhajat kehuivat tuossa taannoin Blossan mandariiniglögiä. Sitä ei ole alkossa näkynyt, mutta mielessäni olen palannut tuohon mandariiniin nyt monta kertaa. V on tuonut matkoiltaan Pimm's winter Cuppia - brandypohjaista talvijuomaa joka on brittiläisten oma sekoitus jotain ja brandyä aavistuksella mausteita ja sitrusta. Voit kokeilla tähän jotain kotoisesta alkomahoolipuulaakista löytämääsi brandyä (tai vaikka konjakkiglögiä), muuta vain suhteita alkoholin maun ja vahvuuden mukaan. Tuskin tämä yhtä hyvää on kuin blossan tekele, mutta ei pöllömpää tämäkään. :)

Mandariiniglögiä manteleilla (kahdelle )

1,2 kupillista omenamehua
1 kupillinen Pimm's winter cuppia (25% alkoholia, joten vahvempaa kamaa vähemmän ja suhteessa enemmän omppumehua, ylipätään - maun mukaan)
2 mandariinia siivuina
2-3 tl manteleita
3-4 neilikkaa
kanelitanko
(tähtianista tai kardemummaa halutessa)
1 rkl appelsiininkukkahunajaa

Kiehauta mausteita, 1 mandariinin siivuja, manteleita ja omenamehua kattilassa niin, että käyttämiesi mausteiden aromi siirtyy omppumehuun. 5-10 min riittää, mutta jos teet isompaa määrää voit jättää liemen seisomaan vaikka useammaksi tunniksikin mausteiden kanssa ennen H-hetkeä. Makua vain lähtee mausteista enemmän liemeen, niin että niiden suhteellista määrää voi vähentää. Yhdestä kanelitangosta seisottamalla riittää hyvin makua reiluun litraan-puoleetoista omppumehua. Ja kanelitangon voi ottaa talteen, huuhtoa ja kuivata uudelleen käytettävksi.

Anna kiehumisen laantua ja kuuman mehun hieman jäähtyä ennen alkoholin lisäämistä. Näin alkoholi ei pala. Lisää hunaja. Kuumenna varovasti uudelleen kuumaksi, siivilöi pois mausteet, kalasta mantelit kuumalla vedellä lämmitettyihin mukeihin ja laita joka kuppiin koristukseski ja makua antamaan pari tuoretta mandariinin siivua.

Nauti ystävien seurassa.

p.s. silmiin sattui Maccan julistus kasvisruokapäivästä viikossa. Vähän huvitti - meillä on ollut jatkuvana tavoitteena pitää yksi kala ja yksi kasvispäivä viikossa. Se tuntuu tapahtuvan melkein yrittämättä - vahingossa. Ei mikään kova tavoite siis, myönnän, mutta ehkä sekin parempi kuin ei mitään.

Appelsiininkuorien loppusijoitus - eli tuplasuklaa-appelsiini-chilicookieita kinuskikuorrukkeella

Muistatteko kun äiti teki lapsena Kentuckylaista kakkua. Sitä kylläkin kutsuttiin aina kotoisasti kentaktilaiseksi kakuksi, eikä minulla ainakaan lapsena ollut mitään tietoa Kentuckysta tai kakun kytköksistä ameriikan osavaltioihin. Muistatteko miten kaikki se yli valunut kuorrute piti melkein salaa käydä napsimassa pöydältä, kattilasta, kakun reunoilta ja joka paikassa mistä sitä sai varastettua palasen, ilman että kakku kärsi.

Kyllä. Olin lapsena varsinainen sokerihiiri.



Entäs muistatteko vielä ne onnettomat appelsiininkuoret joita liotin, ihailin, keitin, säälin, kuoruutin ja kirosin? Ne olivat vieläkin jääkaapissa. Ne eivät lähteneet irti teflonpellistä mitenkään ystävällismielisesti. Hyytynyt kookosrasva on kovaa. Tarvittiin puskutrak... eikun tukeva puinen lasta, että sain kuoret irti pellistä. Olisi oikeasti ollut toivotonta saada niitä ehjinä karamelleina irti.

Olin vihdoin viimein päättänyt, että niistä syntyy cookieita.

Sekoitin cookietaikinan, suklaiset appelsiininkuoret ja kasan valkosuklaata meheväksi taikinaksi. Lainasin Kyökkipiika Katilta Kentuckylaisen kuorrutteen ohjeen ja sivelin pikkulusikalla makeaa lapsuuteni jouluihin kuulunutta massaa pipareiden päälle. Sitrusraudalla raastin vielä muutaman kuoren pinnalle. Puolet kakun kuorrukkeesta riitti vajaalle puolelle piparimäärälle.

Nostin pikkuleivät hyytymään ulos ja tarjosin niitä lapsille ja lapsenmielisille. Itse söin nitä ainakin viisi. Loput, kuorruttamattomat vein töihin missä pojat söivät ne tyytyväisinä. pikkuleivissä oli pieniä ja suurempiakin valkosuklaasattumia ja ihanan sitkaita ja makeita appelsiininkuoria. Makeaahan tämä on, mutta välillä elämä on.



Tällaisia cookiesta tulee alla olevalla ohjeella. Tiedän, ihan täydellisiä. Tietysti, ohje on suklaaraamatustani. Ja kuitenkin sitten... pikkuleipien vasta paistuessa uskoni petti. Ajattelin, että kerta se on ensimmäinenkin että nämä epäonnistuvat. Jotenkin pikkuleivät eivät minusta levinneet ihan tarpeeksi uunissa, ehkä.



Lisäsin pikkuleipien paistuessa n. 40g voita taikinaan ja lopuista pikkuleivistä tuli tällaisia. Levisivät paremmin joo, mutta väri ei ole enää niin kaunis ja rakenne haperampi. Melkeinpä sanoisin, että jos et halua kuorruttaa näitä, tee ilman lisärasvaa kuten olen ohjeen alle kirjannut. Jos taas haluat tällaisia kuorrutusystävällisempiä, lisää vähän voita.

Miettikää itse kumman mallisia haluatte. Minä maiskuttelin näitä toinen keksi toisessa kädessä ja toinen toisessa - enkä osannut päättää kumpi lopulta on parempi. Molemmista tuli hyviä - vain aika erilaisia.



Appelsiini-tuplasuklaacookiet kinuskikuorrutteella (n.30-40 cookieta)

160g kandeerattuja, suklaadipattuja appelsiininkuoria
100g valkosuklaata, murskana
230g voita (tai tasaisempiin, matalampiin pikkuleipiin lisää vielä 40-50g voita)
230g vaaleaa muscavado - sokeria (laitoin puolet tavallista sokeria, puolet tummaa muscavadoa)
300g vehnäjauhoa
150g kaurahiutaleita

Kuorrute (n. puolelle määrälle - kyökkipiika katin ohjeesta puolitettuna):

50g voita
0.5 dl kermaa
1 rkl sokeria paahdettuna
150g tomusokeria

lisäksi:
appelsiininkuoriraastetta

Kuumenna uuni 190 asteeseen.

Vatkaa voi ja sokeri kuohkeahkoksi vaahdoksi ja lisää sitten kananmuna ja vanilja. Sekoita hyvin.



Sekoita jauhot keskenään ja kääntele ne seokseen. Seos on aika paksua, joten tarvitset tukevan lusikan. Kun jauhot on sekoitettu taikinaan, lisää murskattu valkosuklaa, appelsiininkuoret ja kaurahiutaleet. sekoita taas.


Asettele möykkyjä piparipellille ja mieti, kuinka paljon ne leviävät. Sitten uunita pipareita 12-15 minuutia ja panikoi että ne eivät leviäkään. Ota piparit ja siirrä ne lautaselle syrjään.


Syö yksi pipari ja mieti ovatko ne nyt hyviä vai pitääkö tunettaa? Päädyt ehkä tunettamaan ja lisäämään n. 40-50g voita käsin taikinaan - joo, kyllä, ihan perinteisesti vaivaamalla käsin. Harmittelet, miten koko seos on nyt ruskeaa kun se appelsiinien kuorrute leviää ja värjää taikinan. Mietit, että tämä ei tarvitsisi tummaa suklaata oikeastaan ollenkaan.


Paista uusi erä pipareita ja huomaa miten ne leviävät. Ota pois uunista, jäähdytä ja maistele vuorotellen kumpaakin cookieta.

Huomaa, että alkuperäinen resepti oli ihan okei. Ehkä ne eivät levinneet niin paljon kuin oletit, mutta ne ovat hyviä. Huonoja eivät ole nämäkän. Mietit menikö nyt pieleen vai ei.

Päätät, että ei, kaikki hyvin, mutta näihin levinneempiin tarvitaan jokin makea, ihana kuorrute, pientä luksusta.

Sulata kerma ja voi keskenään. Paahda sokeria kunnes se saa väriä. Anna sokerin paahtua, mutta varo, ettei se pala. Kun sokeri on sopivan väristä, kaada sekaan kerma ja voiseos. Varo, kerma huohahtaa kun laitat sen kuuman sokerin sekaan. Äiti varoitteli että kerman kanssa pitää varoa, ettei se juoksetu, ei kyllä siitä ollut pelkoa tällä kertaa. Sulje levy ja sekoita vispilän kanssa tomusokeri seokseen, siivilän läpi, vähän kerrallaan, ettei paakkuunnu.

Sitten levitä pikkulusikan taustaa hyväksi käyttäen kuorrute pikkuleiville, raasta päälle vähän appelsiinin kuorta ja jätä viileään. Nautiskele ja ole tyytyväinen, että niitä työläitä appelsiininkuoria ei tarvinnutkaan heittää pois.



Ja sitten hän pysähtyy hetkiseksi - kuinka viehättävää oikeastaan olisikaan - jos...

Jospa pikkuleipiin laittaisikin vain valkoista suklaata, chilin kanssa kandeerattuja appelsiinin kuoria ja kuivattuja karpaloita. Hän haukkaa palan piparia ja sisältä paljastuu suuri valkosuklaan pala; "Joulu voisikin olla tomusokerin valkoinen..."


p.s. alkuperäisessä ohjeessa appelsiininkuorien sijaan on laitettu tummaa suklaata....

Ankkaa, herneitä & linssejä ja paljon aikaa.

Viikonlopun illanistujaisten pääruoka sai innoituksensa reilun parin viikon takaa, kun olin jälleen yhtenä iltana auttamatta jumissa töissä. Olin ostanut jääkaappiin niitä ankan koipireisipaloja, joita sellossa myydään7-10 eur /kilo tarjouksista riippuen. Tähän väliin on pakko mainita, että Lidlissä oli muuten kokonaisia pakasteankkoja myynnissä männäviikolla n. 4 euron kilohintaan, että kannattaa käydä katsomassa jos niitä on vielä. SE on halpa hinta tästä linnusta.


Mutta takaisin reseptiin. Jääkaapissa oli siis tuoretta ankkaa ja ja V soitteli minulle mitä tänään syötäisiin. Tiesin, että minulla menee vialä pitkään, joten ohjeistin V:tä ottamaan 2,5 dl linssejä, maggin natriumglutamaatittoman liemikuution ja pari purkkia herneitä. Käskin huuhtomaan linssit, laittamaan ne ja murustetun liemikuution uunivuokaan, valutetut herneet ja vielä pari sipulia kuullotettuna päälle. Sitten vettä 2,5-3 dl, ankat päälle ja niihin pippurisekoitusta ja 180 C astetta uuniin ankkojen viihdytykseksi. Ankat ehtivät hautua uunissa useamman tunnin, ennenkuin vihdoin raahauduin kynnyksen yli nääntyneenä, kohti ruokapöytää.


Ankat olivat hautuneet uunissa ai-van mureiksi. Niiden liha putosi suoraan luulta ja linsseistä oli tullut suorastaan perunalaatikkomaisen makeaa, ihanaa mössöä. Se oli vaan ihan poskettoman hyvää.

Päätin etukäteen, etten stressaa synttäriviikonloppuna ruuan laittamisesta ja päädyin tekemään ankkaa hyvin samaan tyyliin kuin V teki sitä aikaisemmin. Ajatuksena oli, että ankka saa valmistua uunissa itsekseen, kun minä puuhaan alkuruokia ja seurustelen mukavasti kaikkien ihmisten kanssa, joita olen onnistunut kotiini summonoimaan.

Ehkä minun olisi pitänyt laittaa V kokkaamaan, koska tästä ei tullut niin hyvää kuin V:n tekemänä. Olin liian hätäinen ankkojen kanssa. Ne olisivat kaivanneet pienen töiden takia myöhästymisen tullakseen ihan täydellisiksi! Ankat olivat uunissa 2h tai ehkä 2,5. Se ei kuitenkaan riittänyt. Uskoisin, että ne olisivat saaneet lepäillä uunissa enemmänkin 3 tai jopa 3,5h. Niin kauan, että ankan liha selvästi putoaa luulta kun sitä haarukalla irrottaa. Mutta kurkkasin vaan, että kypsää on ja tarjosin ankat, vaikka liha ei vielä ollut tullut ihan täydelliseksi.



Toinen juttu mitä teimme eri tavalla oli, että marinoin ankat pari päivää ennen paistamista, kun taas V vain viilteli vähän ankan nahkaa ja hieroi pippurit viilttoihin sisään ja joka puolelle ankan pintaan.


Marinoin ankat, koska halusin niihin vähän jouluista makua. Käytin tähtianiksia ja rajamäen sitruunaista viinietikkaa jota sain tuotetestiin pari päivää aikaisemmin. Se muuten tuoksuu ihan hyvälle ja pippurinen punaviinietikka vaikuttaa mielenkiintoiselta konseptilta, täytyy palata näihin vielä. Olin marinoinut ankkaa joskus muinoin suurin piirtein näin ja se onnistui hyvin. Etikkaa en tainnut silloin laittaa ihan yhtä paljon, mutta halusin tuoda illan sitrusteemaa myös ankkoihin.

Raadin mielestä ankat maistuivat hyvin ja ystäväni M:n tekemä kanelilla maustettu kirsikkahillo (joka muuten loppuu ihan kohta) sai varauksetonta ylistystä. Se sopii kyllä ankan kanssa ai-van jumalaisesti. Pitää varmaan udella, jos M:llä sattuisi olemaan siihen ihan reseptiä...

Mutta. Täältä tulee se mutta: minä olisin toivonut, että ankat olisivat olleet jotenkin vielä mureampia. Linssitkään eivät olleet ihan ehtineet täysin muusaantua sellaiseksi makeaksi mössöksi kuin taannoin (ks. kuva yllä). Niinpä: jos ja kun teette tätä antakaa hyvät ihmiset niiden ankkojen olla siellä uunissa kiltisti se kolme tuntia - tai ylikin. Linsseille voi lorauttaa vähän lisää vettä tai omenamehua jos ne tuntuvat kuivavan, mutta on tärkeää, että se ankka kypsyy ihan mureaksi asti. Sipulia kannattaa myös kuullottaa ankkojen lisäkkeeseen - niistäkin tulee ihanaa makeutta.

Teetpä siis marinoiden tai vain yksinkertaisesti pippurilla ankat hieroen - tästä ei paljon "one-pot-dish" parane. Ja jos tuoreita ankan koipia ei ole, voit aina tehdä ankkaa myös purkista.

Ankkaa herneillä ja linsseillä (10 hengen illallisseurueelle)

10 ankankoipea

marinadiin:
3,5 dl omenamehua
7 rkl sitruunaviinietikkaa
2 dl öljyä
n. 4 mietoa chiliä
4-5 tähtianista
1,5 rkl pippurisekoitusta
2 - 2,5 rkl appelsiininkukkahunajaa
1/2 appelsiinin kuori
chilisuolaa (n. 1/2 tl)

Lisäkkeeseen:
punaisia linssejä (n. 5 dl)
herneitä (4 prk)
5 dl vettä tai omenamehua
(tähän määrään ehkä 4-6 sipulia)
2 maggin natriumglutamaatitonta liemikuutiota (kasvis tai kana)

Sekoita marinadin ainekset keskenään. laita ankat isoon kulhoon ja kaada marinadi ankoille. Jätä linnut maustumaan ainakin yön yli.

Laita sitten lisäkeainekset uunivuokaan; huuhdotut linssit, valutetut purkkiherneet ja kuullotettu sipuli. Lado ankat uunivuokaan ja laita nahan päälle vielä kunnolla pippuria (ja suolaa).

Kaada uunivuokaan nestettä linssejä varten. Jos oikeasti teet näin isoa määrää lisäkettä, joudut varmaan lisäämään vielä 3-5 dl lisää nestettä paiston puolivälissä. Neste pitää myös ankat muhevina.

Anna ankkojen olla uunissa 180 asteessa ainakin 3h, tai kunnes ankan kuori on aivan rapeaa ja ankan liha irtoaa helposti luulta. Äläkä hosu, kuten minä.

Tarjoile ystävältä saadun, kanelisen kirsikkahillon kanssa.

The cake is not a lie, eli passio-appelsiinikakkua kristallisoiduilla orvokeilla

Näin jo useamman kerran 24 täyttäneenä ei ole itsestään selvää, että synttäreitä juhlistetaan kakulla. Eikä massiivinen kakkuprojekti aina ole edes tarpeen; välillä olemme suunnistaneet hyvän ystäväni kanssa kahvilaan, joskus olen ostanut leivoksen kotiin ja toisinaan kakun on tehnyt joku muu. Hyvän syyn kakuntekoon kuitenkin saa, kun kutsuu tuvan täyteen väkeä.



Halusin jotain raikasta ja erilaista - appelsiinit ovat varmaan jääneet vähän päälle, koskapa niiden varaan tämäkin synttäripulla rakentui. Minusta tämä onnistui oikein hyvin, vaikka kakusta olisi kyllä riittänyt ainakin viidelletoista - ehkä jopa isommallekin poppoolle nimim. kakkua on nyt syöty viikonlopun jälkeenkin. Pidän kakkuprojekteista silloin tällöin - vaikka panostakin yleensä enemmän siihen, mitä kakun sisään tulee kuin siihen, mitä päälle laitan.

Ajattelin alunperin, että tähän olisi voinut laittaa vaalean suklaakuorrutteen. Sitten iski realismi: en mitenkään ehdi lauantaina, kun siivotakin pitää.



Nigel Slaterin Kitchen Diaries -kirjasta minun silmiini oli sattunut appelsiinicurdista tehty trifle, eli ladyfingers - kekseistä, appelsiinicurdista ja mascarponesta oli tehty jälkiruoka, jonka päälle Nigel sanoi ripottelevansa kristallisoituja orvokkeja. Niiden rapea, aromaattinen makeus kuulemma kuuluu asiaan kontrastina appelsiinin raikkaudelle.

Rehellisesti: en ollut koskaan syönyt kristallisoituja orvokkeja, mutta toin niitä rasiallisen Pariisista. Ne olivat minusta niin söpöjä. Niinpä sitten otin Nigelin neuvosta vaarin ja käytin oman, appelsiinisen kakkuni koristeluun näitä ranskan ihmeitä. Ne olivat kieltämättä hauskan aromaattisia ja rapsakoita pehmeän, kermaisen kakun parina. Lisää raikkautta kakkuun toivat passionhedelmät joita tyhjensin kakun sisään n. 12 kappaletta. V katseli puuhaa hieman huolestuneena: "Toivottavasti kaikki pitävät passion - hedelmästä."

Johon minä silmät kirkkaana :" Tämä on Mmminun(!) synttäripullani!" ;)

Joskus saa olla ihan hippasen itsekäs, saahan?


Kakkupohja synttärikakkuun (Iso kakkupohja)

6 munaa
1,5 dl sokeria (korjattu 1.12.)
2 dl perunajauhoa
3 rkl vehnäjauhoa
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl vanilijasokeria
1 rkl appelisiininkukkahunajaa

Täytekiisseli:

1 appelsiinin mehu
1,5 appelsiinin kuori
4 munaa
150g voita
2,5 dl sokeria
1/2 tl vaniljaa

Lisäksi:

5 dl kermaa
250g mascarponea

12 passionhedelmää
n. 1 dl appelsiinimarmeladia
1,5 rkl inkiväärisiirappia
reilu 1 dl omenamehua
3 rkl pimm's winter cup - brandyä

koristeluun vielä 5 dl kermaa vaahtona+ vaniljaa sekä kristallisoituja orvokkeja.
(ananaskirsikoita)

Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään jauhot, vanilija (tai vanilijasokeri) ja leivinjauhe. Siivilöi jauhoseos muna-sokerivaahtoon ja sekoita varovasti sekaisin kaapimella. Varo lässäyttämästä munavaahtoa esim. antamalla sen seisoa itsekseen, hylättynä pitkän aikaa. Vaikka yrittäisit vatkata vaahtoa uudelleen, lopputuloksena on kengänpohjaa muistuttava kakkupohja. Tämäkin on koettu.



Paista kakkua 175 asteessa n. 45 min, 4 munan kakkupohjalle riittänee 35 min. Kokeile tulitikulla kakun kypsyyttä ja jos tikku tulee puhtaana ulos, kakku on kypsä. Anna pohjan jäähtyä ja kumoa se sitten lautaselle.

Kun pohja jäähtyy, tee täyte. Täytteeseen tein appelsiinikiisselin, jossa kaikki aineet mitataan kattilaan ja kuumennetaan levyllä, kunnes kiiseli alkaa saostua. Siitä ei tule mitenkään superjäykkää, riittää, että rakenne alkaa muuttua sakeammaksi ja silkkisemmäksi. kiisselin ei saa antaa kiehua. Nosta kiisseli sitten kylmään veteen, että saat sen nopeasti jäähtymään. Sekoita vielä jäähtymisen alussa ahkerasti.

Tee lisäksi mascarpone-kermavaahtoi ja sekoita siihen mauksi "pari kauhallista" tekemääsi appelsiinikiisseliä. Kermavaahto ei muuta maustetta sitten kaipaakaan.



Leikkaa kakku kolmeen osaan. Sekoita omenamehua ja brandyä keskenään ja kostuta sillä kaikki pohjakerrokset kevyesti. Paljon kostuketta tähän ei tarvita, koska passionhedelmistä sitä tulee yllin kyllin.

Käytin tähän raikkautta tuomaan tekemääni appelsiinimarmeladia, johon sekoitin 1,5 rkl inkiväärisiirappia. St. Dalfourilla on muuten ihan appelsiini-inkiväärihilloa, jota tähän voisi myös varmasti käyttää. Muistaakseni se oli aika saman oloista kuin tämä sekoitukseni. Sipaise siis pohjalle hieman appelsiinimarmeladia, kaada sitten appelsiini "kiisseliä" ja lusikoi n. 4 passionhedelmää molempiin väleihin ja kakun päälle. Jokaiseen kerrokseen laita lisäksi kermavaahtoa.


Kasasin kakun käyttäen tukena irtopohjavuuan reunusta. Se auttaa kakkua hyytymään korkeaksi ja kauniiksi. Mascarpone riittää kyllä kakun jämäköitymiseen - eikä tähän tarvita liivatetta. Laita viimeinen kakkupohja kakun päälle leikkauspinta ylöspäin. Kostuta myös se kuten muutkin, sipaise hilloa ja passionhedelmää sekä silaa koko komeus pienellä määrällä appelsiinikiisseliä. Laita vielä kelmu tai kakkukupu päälle ja nosta viileään tekeytymään useammaksi tunniksi tai seuraavaan päivään.

Juhlapäivänä sitten voit joko leikkiä suklaalla, taiteilla pursottimella tai vaan vatkata kerman, sipaista sen kakun päälle ja ripotella pinnalle sokeroituja orvokkeja. Orvokit kannattaa laittaa kakkuun vasta juuri, kun se laskeutuu kohti pöytään. Tarjoile vaikka vaaleanpunaisen kuohun kanssa iloisessa synttärihälinässä.

Ne orvokit - ne olivat rapeita vielä seuraavanakin päivänä.