Briosseja herkkutatti-provolone - täytteellä

Viikon tiukka pakerrus palkittiin eilen mukavilla illanistujaisilla. Olin kutsunut vieraaksi illalliselle pari lapsiperhettä ja vaikka A ei ollutkaan nyt paikalla, meitä oli silti kunnioitettavat kymmenen henkeä illallispöydän äärellä.

Tarjosin illanisujaisten aloittajaisiksi jo ennestään tuttua maa-artisokkakeittoa (vähän huvitti, kun luin tuota vanhaa ohjetta - syytkin olivat täysin samat, olenkohan vähän jumiutunut?) ja sen kanssa itse tehtjä briosseja. Aikuisille tarjottiin keiton ja briossien kanssa myöskin valkoviiniä. Olin bongannut Alkosta Italialaisen uutuusvalkkarin - Censiurio (Roero Arneis). Halusin tällä kertaa jotain muuta, kuin uuden maailman valkoviiniä. Vaikka pidänkin niistä paljon, niitä on nyt juotu kesällä ja toivoin vaihteeksi viiniini Italialaista selkeyttä ja aromaattisuutta. Tulisihan niihin briosseihin tattia ja provolone - juustoa joka kestää kyllä aromaattisemmankin valkkarin. Tälläisenä viininä tämä toimi minusta oikein hyvin. Varsin pop tämä olisi minusta myös vahvemman makuisen, juustoisen risoton tai raikkaan tomaattibruchetan kanssa.

Maa-artisokkakeittoon halusin hieman jouluisuutta mukaan ja jauhoin sekaan jaavalaisia pitkiä pippureita ja puristin puolen appelsiinin mehun. Rohkemminkin olisi voinut varmaan appelsiinia laittaa. Alunperin olin ajatellut maustaa keiton neilikalla, mutta olin vähän myöhässä aikatauluissani (kuten tavallista) ja kaikessa hässäkässä unohdin. Neilikka olisi pitänyt lisätä keittoon alkuvaiheessa, kokonaisena ja poistaa ennen soseutusta mutta eipä tullut mukaan tällä kertaa. Suolana käytin Pirkan savusuolan lopun. Vaikka joskus mietinkin, että tuleeko sitä ostettua toista purkkia niin nyt tuntuu, että voisin kyllä - loppujen lopuksi tuon savusuolan pehmeä savuaromi on ollut aika kiva lisä herkempiin ruokiin ja olen tottunut, että sitä pyörii nurkissa. Jamie taisi jossain ohjelmassaan todeta, että kaikki, mikä on hyvää toimii ja käy kyllä kaupaksi. Niinpä se taitaa olla. :)

Briossiresepti on kirjasta The Ultimate Encyclopedia of Chocolate ( Mc Fadden &France). Kirjassa on muutama kestosuosikkiresepti, vaikka mikään mitä olen kirjasta tehnyt ei ole epäonnistunut. Tämä briossiresepti on yksi suosikeistani. Yksinkertaisuudessaan se on minusta viehättävä. Kirjassa resepti on tehty makeana - taikinassa on vähän enemmän sokeria ja sisään laitetaan suklaapala. Halusin keiton kaveriksi suolaisen biriossin ja kaulitsin briossin levyksi, raastoin taikinan sisään provolone - juustoa ja murustin sormissani kuivia herkkutatteja. Sitten kääräisin briossit rullalle ja laitoin rullat Ikeasta bongaamaani hauskaan pikkumuffinssipeltiin.



Tässä on vähän puuhaa - voin lisääminen pienissä palasissa taikinaan vaatii joka palaselle ainakin 2-3 min vaivausta. Hiki saattaa kihahtaa vähän otsalle, mutta tämä briossiohje ei ole vielä koskaan pettänyt. Niin, että vaivannäkö kyllä yleensä kannattaa. Jos haluat tehdä näistä makean version, lisää sokeria 2 rkl ja vähennä suola "hippuseksi" kuten ohje sanoo. Sisään suklaapala ja tarjoile lämpimänä, mutta älä suoraan uunista. Suklaa on uunista tullessaan polttavan kuumaa, mutta esimerkiksi reippaan puolisen tuntia odoteltuaan suklaa on ihanaa ja valuvaa, muttei enää kuumaa. :) Ja jos haluaisit tarjota näitä aamupalalla, briossitaikinan voi jättää viileään ihan hyvin yön yli odottamaan ja leipaista valmiin taikinan aamulla. Niin tai näin, siispä briosseja päin!


Briosseja provolone -juustolla ja herkkutateilla (12 kpl)

250g jauhoja
1/2 tl suolaa
1 rkl juoksevaa hunajaa (tai sokeria)
1 pussi kuivahiivaa, 11g
3 munaa, rakenne rikki vatkattuna
1 muna (tai yksi keltuainenkin riittää) voiteluun
3 rkl kädenlämpöistä maitoa
115g voita

täytteeksi
n. 0,5 dl kuivattuja tatteja
n 150g provolone - juustoa raastettuna (muukin juusto käy, tietty)


Kaada jauhot suureen kulhoon, tee keskelle pieni kuoppa ja sekoita siihen hiiva, suola ja hunaja tai sokeri. Riko munien rakenne rikki kulhossa ja lisää maito ja munat seokseen. Sekoita sormia apuna käyttäen jauhoista ja kananmunista pehmeähkö taikina.

Saatat joutua lisäämään hieman jauhoja, riippuen käyttämiesi jauhojen laadusta. Minä jouduin lisäämään n. reilun 2 rkl ennenkuin taikina oli jotenkin vaivattavaa.

5 min vaivauksen jälkeen..

Vaivaa taikinaa kevyesti jauhotetulla tasolla n. 5 min kunnes taikina on pehmeää ja elastisen tuntuista.

Sitten lisää voita pienissä palasissa. Olen yleensä lisännyt voita n. teelusikallisen kerrallaan. Voi lisätään taikinaan ja sitten taikinaa vaivataan ja käännellään niin kauan, kunnes edellinen voinpala on täysin tasaantunut taikinaan.

Tuo voimäärä on aika hyvä arvio, ja yleensä riittänyt, mutta koska lisäsin jauhoja, lisäsin myös vähäsen voitakin. Taikinan nimittäin kuuluu olla lopuksi melkein kuplivaisen oloista pinnaltaan. Lisätyn voin määrä oli n. 2 tl kun tuo 115g oli käytetty.

Kun kaikki voi on lisätty, taikinan pinnassa on pieniä "kuplia"

Kun kaikki voi on vaivattu taikinaan, se kääräistään kelmuun, laitetaan kulhoon kelmussa ja jätetään jääkaappiin vähintään tunniksi lepäämään. Tässä vaiheessa taikinan voi kyllä jättää hyvin jääkaappiin yönkin yli, jos haluaa tehdä briossit vasta vaikka aamupalaksi perheelle. On aika mukavaa kun ei tarvitse aamulla huhkia taikinan kanssa - kokeiltu on:)

Sitten kaulitse taikina pitkähköksi ja kapeahkoksi levyksi (mittasuhteet n. 1:5), raasta päälle provolone ja murusta tatteja. Mietin näitä syödessäni, että täytteeseen olisi voinut laittaa myös peppadew - paprikoita pienittynä. Mutta ehkä parempi tänään, ettei tullut laitettua - vain yksi lapsi taisi jättää palan briossia :)

Kääri briossitaikina rullalle pitkästä reunastaan ja leikkaa 12:een n. 4 cm palaan ja laita palaset leikkauspinta alaspäin tefloniseen/silikoniseen muffaripeltiin tai voideltuihin briossivuokiin. Jätä briossit kohoamaan n. 30 min tai kunnes ovatkaksinkertaisia kooltaan.

Lämmitä uuni 200 asteeseen, voitele briossit kananmunalla ja paista 12-15 min kunnes briossit ovat pinnaltaan kauniin värisiä.
Tarjoile heti tai myöhemmin.

Briossit kestävät hyvin pakastamistakin n. kuukauden verran, sanoo keittokirja. Anna pakastettujen briossien ensin sulaa huoneenlämpöön. voit lämmittää sulaneet briossit uudelleen lämpimässä, ehkä n. 100 asteisessa uunissa ennen tarjoilua.

Sitruuna-Rosmariini suola

Minun on pitänyt tehdä siskon reseptillä tuota chilisuolaa, mutta se vain jotenkin jäi. Tuossa taannoin Jamien keittiössä sitten tehtiin sitruuna-rosmariini suolaa, tässä siis mahdollisuuteni korvata chilisuolan puuttumisen jättämää tyhjiötä. :D

Sitruunan ja rosmariinin yhdistelmä sopii hienosti esimerkiksi kotitekoisiin ranskiksiin/lohkoperunoihin, eikä se pahalta maistunut kanafileiden kanssakaan. :)

Yrttien huvipuisto

Tuosta Jamie Oliverin kivisestä morttelista voisi muuten tässä samalla sanoa, että se on kyllä hyvä kaveri. Painaahan se kuin synti, mutta kätevästi mausteseokset ja muut sellaiset syntyy. Nuija on niin ikään kiveä, joten ei tarvitse niin kauheasti voimaa (paitsi että saa sen ylös) yrttien mukiloimiseen. Suosittelen siis.

1-2 sitruunan kuori
3-4 oksaa rosmariinia
n 1,5 dl karkeaa suolaa (esimerkiksi merisuolaa, tai jotain 'fancynpää' jos malttaa laittaa.. :)

lisäksi tarvitset morttelin

Raasta sitruunan kuori, jos haluat enemmän sitruunan makua, voit laittaa vähän enemmän kuin vain yhden kuoren. Sama pätee myös rosmariiniin. Erottele rosmariinin lehdet puisesta varresta. Laitoin vähän reilusti yhden sitruunan kuoren ja 3 rosmariinin oksaa. Jos seos tuntuu kostealta, voit lisätä vähän enemmän suolaa.

Lyhyestä virsi kaunis, eli lisää kaikki ainekset mortteliin ja sekoita niin että suola hienontuu ja saa kauniin värin.

Kuivamaan menossa

Siivilöi suola ja jätä se kuivamaan yön yli huoneilmaan ja lopuksi säilö johonkin kivaan purkkiin. En tiedä onko tuo kuivaaminen ihan pakollista, mutta itse tein niin. Uskoisin, että maustesuola säilyy aika hyvin.

Pinaatti-päärynäsalsaa, prinsessakurpitsaa ja ahvenfileitä

Tämä viikko on ollut kaoottinen. Olin viime viikolla sairaana ja se on kostautunut. Erinäköiset harrastukset, luottamustoimet, työ ja muuannes aivan liian pitkäksi venynyt projekti ja sen päätökseen saattaminen kiusasivat kaikki samaan aikaan. Niinpä kokkausrintamalla on ollut aika köyhää ja ruoka on syöty koneiden, laskelmien ja kaaoksen keskellä. Olo on ollut kuin ihan oikealla opiskelijalla kun olen näitä laskenut töiden jälkeen aamuyöhön.


Pari helmeä ruuan suhteen kaikkeen tähän mahtui kuitenkin. Tässä nyt siis toinen niistä. V kävi kaupassa ja toi ennaltamäärittelemättömän kasan aineita. Speksasin vaan, että jotain helppoa. Sain ahvenfileitä, babypinaattia ja kaupan itse marinoimia kevätkananpoikia :) Ihana mies, kieltämättä. Yleensä opiskelujuttujen pöyhiminen ja niihin jo tässä vaiheessa liittyvä keskikokoista mörköä suurempi ahdistus ja stressi saa yleensä keittiössäni aikaan ihan katastrofaalisia lopputuloksia. Legendaarisin niistä lienee Dippapata. Siitä tuli niin juustoista ja siinä oli niin paljon liikaa makuja, ettei sitä pystynyt syömään kuin reilun desin ja olo oli ihan kylläinen. Epäilen, että V taisi muistaa tämän, vaikka ko. padasta on jo pitkästi aikaa. Oli sitten ehkäisevä toimenpide tai ei, V toi kaupasta niin hyvää ruokaa, että olisi saanut kyllä oikein yrittää, että ne olisi saanut täysin pilattua. Silti onnistuin vähän hosumaan, kurpitsat olisivat arvostaneet vielä hieman pidempää uunitusta.

Luovuuden puuska iski kalojen kanssa ja kokosin ahvenfileiden kaveriksi pinaatista, sipulista ja jääkaappiin jääneestä aivan kypsästä päärynästä päärynäsalsan, jota on nyt syöty sitten kanankin kanssa. Ihan loistava, raikastava lisä paistetun kalan tai kanan kanssa.

Minulla oli jääkaapissa myös talvikurpitsaa ja pummasin siis kurpitsareseptin kokeiluun prinsessakeittiön puolelta. Olin siis kurpitsan kanssa liian malttamaton - vielä 30 min paahtamisen jälkeen kurpitsa ei ollut ihan niin pehmeää kuin olisin halunnut, mutta kala oli jo valmista. Eli jos teette tätä, kannattanee varata yli 30 min aikaa paahtamiseen, etenkin jos lohkot ovat noin paksuja kuin minulla. Ala paistaa kalaa vasta, kun kurpitsa on valmista. Se ei haittaa vaikka joutuu odottelemaan hetken kalaa. Ehkä todellinen paistoaika kurpitsalle olisi ollut enemmänkin n. 45 min? Muuten helppo ja hyvä lisäke, kuten myös aiemmin tekemäni, mausteisemmatkin kurpitsalohkot. Chiliöljyn tilalla käytin chilisuolaa.



Ahvenet paistoin vaan ruisjauhoilla leivitettynä ja chilisuolalla ja pippurilla kevyesti maustettuna. Siinähän sitä sitten olikin jo ihastuttavaa pikaruokaa arjen keskelle.


Kiireessä ovat eväätkin jääneet kotiin ja on lounasaikaan tullut syötyä ulkona. Niinpä pieni mainospala tähän väliin: Gran Delicato on remontoitu ja avannut taas ovensa. Olen muistaakseni paikkaa ennenkin kehunut, mutta lisääntyneiden asiakaspaikkojen mukana kahvilasta on tullut entistä toimivampi. Paikka on rempattu myös tosi hauskasti: tunnelmaa riittää. Ruoka on yhtä hyvää kuin ennenkin.

Erityisesti kahvi ja paikan leivät ovat ihan ykkösiä, mutta myös päivittäin vaihtuva talon oma lounaskeitto on ollut oikein toimiva!


Päärynäsalsaa kalalle (3-4:lle)

Iso koruallinen babypinaattia (tällä voi säätää salsan määrää, laitoin noin reilu 2,5 dl pinaattia silppuna)
1 pikkiriikkinen sipuli tai n. 1/4 tavallisesta
kunnon hulaus eli n. 4-5 rkl parasta oliiviöljyä mitä sinulla on (maun ja omantunnon mukaan, kunhan salsasta tulee kosteaa)
2-3 rkl appelsiinimehua
10-15 cm pala kevätsipulin vartta
1 päärynä
2,5 rkl rusinoita (tai maun mukaan)
1 (kuivattu) pieni mieto chili tai 1/2 isommasta
chilisuolaa
pippuria

Tarjolle kurpitsalohkoja ja
paistettua kalaa

Kuori sipuli ja siivuta sitten ihan ohuiksi siivuiksi. Koska käytin ihan pikkiriikkistä sipulia jätin suikaleet n. 1,5-2 cm puoliympyröiksi.

Pese ja pilppua pinaatti suikaleiksi, luori ja kuutioi päärynä. Huuhtele rusinat ja yhdistä kaikki aineet kulhossa keskenään. Vhili murustetaan vaan sekaan. Kääntele kunnolla ja lisää tarvittaessa appelsiinimehua tai öljyä. Mausta varovasti suolalla ja pippurilla. Tarkoitus on, että seoksen herkät maut jäävät esiin mutta suola tuo hieman sellaista sweet and sour - juttua mukaan.

Anna maustua ainakin muutama minuutti. Oli loistavaa vielä seuraavanakin päivänä, vaikka pelkäsin että pinaatti lötkähtää jääkaapissa. Lisäsin vaan uutta pinaattia sekaan ja tarjosin kanan kaverina.

Mutta tänään lähetän viikon aikana pykerretyt materiaalit kirjeessä eteenpäin, sähköpostilähetykseen sain jo eilen kuittausta että hyvältä näyttää. Tutkintohakemus on jo mennyt... Olisikohan kohta aika avata pullo jotain kuplivaa - jossain vaiheessa mahdottomaksi uskomani projekti on vihdoin päättymässä, lopullisesti. Olo on epäuskoisen helpottunut, jos rehellinen olen.

Chilillä lämmitetyt briejuustosarvet

Olin jo tehnyt yhden mahalaskun tämän kuun ruokahaasteen HOT, HOT, HOT kanssa ja tuumailin, että koko haaste jäisi välistä tällä kertaa. Puuhailin kuitenkin viikonloppuna aamiaisen parissa ja päädyin käyttämään reseptiin itse kuivattamaani (ja kasvattamaani) chiliä, jota ajelehti pöydällä. En siis tehnyt tätä haasteajatuksella, enemmänkin unisena ja koomassa. Mutta kun edessäni aamiasella, teekupin vieressä köllötti vielä höyryävä juustosarvi näin tilaisuuteni tulleen. Mikä lämmittää aamu-unista sielua paremmin kuin uunituore, lämmin, juustoa valuva ja chilillä ryyditetty briejuustosarvi?



Tämä on klassikkoresepti, jota olen tehnyt kerta toisensa jälkeen - uudelleen ja uudelleen; aamulla, pikkujouluissa, uudenvuodenjuhlissa, mukaan retkelle... Minne ikinä tarvitaan helppoa mutusteltavaa. Olen lisännyt lisäpotkua briellä ja chilillä. Chilin määrää voi sitten jokainen säätää oman makunsa mukaan.


Resepti on alun perin 7 luokan kotitalouskirjasta ole hyvä. (Isotalo, Meriluoto, Sippola, Turunen). Ainoa asia, mitä olen muuttanut on täyte ja voin määrä - tuplaan suosiolla ohjeessa mainitun 50g voita.


Chilillä lämmitetyt briejuustosarvet ( 4-6:lle aamupalaksi, 16 kpl)

2 ½ dl maitoa
25g hiivaa /11g kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 muna
6-7dl hiivaleipäjauhoja (laitoin n. puolet sämpyläjauhoa)
100g voita (alkuperäisesä laitetaan 50g margariinia)

täyte
n. 1 dl mustaleimaraastetta tms
n. 100g-140g brietä (meillä oli puolet tavallista ja puolet calvados - brietä)
valkuainen munasta
1-3 chiliä
n. 3 rkl siemeniä (sekoitus)
(alkuperäisessä ohjeessa kehotetaan laittamaan 2 dl juustoraastetta, joten tilavuudeltaan suurin piirtein vastaava määrä tai vähän reilusti on hyvä)

voiteluun
munakeltuainen
pinnalle chilihiutaleita ja/tai siemeniä

Sekoita lämmin maito, hiiva ja suola keskenään. Muna lisätään maito-hiivaseokseen. Käytä kuivahiivan kanssa 42 asteista vettä, tavallisen hiivan kanssa 38 asteista.

Lisää jauhot ja vaivaa taikinaa sekaisin. Lisää voi palasina ja vaivaa se sekaan taikinaan. En yleensä sulata voita, jolloin taikinaa tulee vaivattua enemmän huolella, kun kylmä voi pitää saada tasaiseksi taikinaan.



Jätä taikina kohoamaan liinan alle n. kaksinkertaiseksi.

Raasta juusto ja murusta brie. Sekoita chili, juustot, siemenet ja munanvalkuainen tahnaksi. Säilytä keltuainen voitelua varten.


Jaa taikina kahteen yhtä suureen osaan. Kauli puolesta taikinasta ympyrä, jonka halkaisia on suurin piirtein 30-35 cm. Niin että taikinaa jää vielä pizzapohjaa paksumpi kerros.

Jaa taikinalevy kahdeksaan yhtä suureen kolmioon, leikkaamalla taikina aina puoliksi joka kolmion keskeltä.

Aseta sitten jokaisen kolmion leveään päähän reilu teelusikallinen täytettä ja rullaa sarvi kiinni.

Asettele sarvet uunipellille ja jätä kohoamaan. Kun sarvet ovat kohonneet selvästi, voitele ne keltuaisella, ripota päälle siemeniä ja halutessa lisää chiliä ja paista 225 asteessa n. 10 min tai kunnes ovat kauniin värisiä.

Tarjoile vaikka omatekoisen appelsiinimarmeladin ja tulisen chorizo - makkaran kanssa. Toimivat muuten hyvin yhdessä ;)

Suklaakuorrutteisia appelsiininkuoria chilillä, melkein.

Kuukauden ruokahaasteen (HOT, HOT, HOT) postausaika lähenee loppuaan. Sain marmeladia tehdessäni mielestäni hyvän idean tehdä chilillä maustettuja karkkeja haasteposteukseen. Mainitsinkin jo aiemmin, että se Talvitunnelmia ei minusta valitettavasti ole kaikin puolin toimiva kirja ohjeistuksessaan. Suuri kiitos siitä kommentista tulee tämän reseptin osalle. Miten kukaan, joka tekee jouluhenkistä kirjaa, voi jättää joulukarkkien ohjeet kokeilematta kunnolla? Appelsiinin kuorien kohdalla täytyy valitettavasti sanoa, että näin on päässyt käymään. Kokemuksella tilannetta voinee paikata, mutta jos nykerrät karamelleja väsyneenä, joulukiireiden keskellä - tuletko miettineeksi reseptiä kriittisesti?

En ollut koskaan aikaisemmin tehnyt karamellisoituja appelsiininkuoria. Noudatin siis sokeasti kirjan ohjetta. Lisäsin vain karamellisointiin käytettävään sokerisiirappiin haluamani makuaineet: lemondrop - chilin, tähtianiksen ja kaapin pohjalta löytynyttä - varmaan boolia varten muinoin hankittua - aprikoosilla ja brandyllä maustettua likööriä.

Resepti ei ole täysi katastrofi. Siinä on kuitenkin pari pikkufibaa, jotka kyllä kaatavat lähes koko projektin. Hartaalla nykertämisellä ja manailulla sain lopputuloksen syömäkelpoiseksi, mutten ole tyytyväinen tähän. Mutta asia kerrallaan, vedän syvään henkeä, kerään itseni kirjoittamaan ja toivon, että joku muu ottaa tästä opikseen. Pitäisi minunkin tietää paremmin.

Kookosrasvalla ohennettu suklaa ei kuivu tai hyydy huoneenlämmössä....

Tässä kuitenkin yksi tarina naisesta, suklaasta ja appelsiininkuorista.



Nainen, suklaa ja appelsiininkuoret eli viikko elämääni (kaikille poropeukaloille)

Tarvitset:
6 appelsiinia
vettä
2 vuorokautta

Sokerisiirappiin
3 dl sokeria
2 dl vettä (laitoin vaan 1,5 ja lisäksi lisäsin seuraavat aineet:)
1 dll aprikoosi-brandylikööri-juttua
1 lemondrop - chili
1 tähtianis

Suklaakuorrutukseen
200g tummaa suklaata
25g kookosrasvaa

Lisäksi tarvitaan
elefantin hermot
lohduttajan
nöyryyttä raportoida tämä

Lohturuokaan & iloksi lapsille
jotain hyviä muroja
karkkivuokia


Nainen pyytää mieheltä appelsiineja:"Tahtoisin kokeilla yhtä ihanaa joulukarkkireseptiä... Kiva, ihanaa että viitsit. Minua niin selittämättömästi jo jouluttaakin... Jos reilun kilon toisit?"

Ja pöydälle ilmestyy monta kiloa ihania, keltaisia appelsiineja. Niitä pestään ja kuoritaan, huolellisesti poistetaan kaikki valkoinen, niin että kuoreen ei jäisi sitä yhtään.
"Ota kuva, katso, näin tämä onnistuu ehkä parhaiten!"



Ohjeessa kehotetaan viipaloimaan kuoret pitkiksi, ohuiksi, noin sentin levyisiksi viipaleiksi. Kun kaikki kuoret viimein on puhdistettu, illallinen ehti tapahtua välissä, 6 appelsiinia on aika paljon, nainen valuttaa kulhoon huoneen lämpöistä vettä, johon kuoret laitetaan likoon. Tulee yö ja aamu ja seuraava päivä.

"Liota appelsiinin kuoria vedessä 2 vuorokautta, vaihtaen vesi 2 kertaa päivässä".

Nainen siivilöi kuoret, kokeilee veden lämmön sen valuessa ja valuttaa vettä kulhoon reilusti, niin että kuorilla on tilaa uida. Kaikkialla tuoksuu appelsiini.

Ja kuluu kaksi päivää ja vielä yksi appelsiinintuoksuinen yö, ennenkuin löytyy aika kietoa esiliina vyötäisille ja keittää tuoksuva, mausteinen siirappi.

Kulmakaapista kaivetaan esiin paksupohjainen kattila. Siihen mitataan sokeri ja vesi. Lisätään likööri ja valitaan sopivan kokoinen tähtianis. Kauniin säännöllinen aniksen ei tänään tarvitse olla, tuleehan se vain liemeen. Kauniimmat voi säästää, jos niistä vaikka askartelisi jotain, nainen miettii itsekseen ja hymyilee hieman; hän muistaa vielä edellisen kerran - neilikoita, silkkinauhaa ja tähtianiksia...

Pakastimesta tulvahtaa jaloille aina kylmää kun sen avaa. Laatikot ovat täynnä: "Tänne ei kyllä mahdu mitään. Pitäisi varmaan syödä jotain pois."



Chilit - tuolla. Muovipussi tuntuu kylmältä ja kosteutuu nopeasti lämpimässä keittiössä. Siskon rakkaudella pakastamat, itse kasvattamat chilit kaivetaan esiin. Miten ne ovatkin noin säilyneet kauniina ja alkuperäisessä muodossaan. Kuva täytyy ottaa nopeasti, ennenkuin sulavat. Hämmentävää, että pakastaminen todella toimii!

Lisätään chili ilman kantaansa siirappiin. Keitellään hetken - laitoinhan vähän enemmän nestettäkin, saa se vähän haihtua. Mutta kauankos piti keitellä?

"Keitä sitten poreillen ilman kantta, kunnes liemi on notkeaa"

Notkeaa? Varmaan siinä tarkoitetaan siirappimaista... Aika siirappista tämä on, kauankohan tämä kiehui? Olisiko 5 min? Ehkä kymmenen, ei - jotain siitä välistä varmasti. Valmista se on. Listään appelsiinin kuoret...

"Keitä valutettuja kuorisuikaleita sokeriliemessä 12-15 min"

Kuoret kiehuivat. Liemen määrä lienee suhteellisen oikea. 12 minuutin kohdalla alkoivat olla jo kankeita. Hyvältä näyttää. Liemessäkin mukavasti potkua. Näistä voi tulla aika hyviä.

"Aseta suikaleet harvaan pyyheliinan päälle valumaan. Anna niiden kuivua pinnalta, se kestää yleensä tunnin verran"

Pahaa aavistamatta nainen asettelee kuumia suikaleita pihdeillä kuivamaan. Jossain vaiheessa mieleen tulee, että aika jännä kun nämä laitetaan keittiöpyyhkeelle. Lähtevätköhän ne irti enää tunnin päästä? Kuoria on paljon, vie aikaa asetella ne irralleen toisistaan, yksitellen.

Kokeilen tuota ensimmäistä, lähteekö se irti? Ei. Voi ei. Eikä. Voi elämä.


"Ei!"

Ja sitten irrotan jokaisen kuoren niin nopeasti kuin saan. Osa on vielä kuumia ja polttavat sormia. Viimeksi laitetut ja sivullaan vain vähän kankaan päällä kosketuksissa olevat lähtevät irti. Enemmän kankaan kanssa kosketusta saaneet ovat tarttuneet kiinni niin, että ne on pakko repiä irti kankaasta. Nukkaa lähtee mukaan karamelleihin. Osa on auttamatta pilalla.

Lempeän halauksen jälkeen otan käteeni tukevan veitsen. Käyn läpi joka ainoan kuoren. Leikkaan pois tarttuneita osia, osan joudun laittamaan kokonaan pois. Kerään pienemmät palaset erikseen. Mieli on murheellinen. Niin monta joutuu heittämään pois. Voisiko näitä laittaa edes leivinpaperille, niin tarttuvaisia ovat. Ehkä piparipellille? Kuinka kukaan saa näitä irti pyyhkeestä, se ei voi olla mahdollista?

Appelsiinit jäävät pöydälle pariksi päiväksi.

Mies kysyy varovasti kolmantena päivänä, mitä kuorille on tapahtumassa. Nainen vilkaisee niihin, siemaisee aamukahviaan ja näyttää väsyneeltä: "Ne pitäisi kuorruttaa suklaalla".


Kuoret alkavat tarttua jo leipomatasoonkin. Sokeri porautuu kiinni kaikkeen. Nyt ohjetta lukee jo kriittisemmin:

"Sulata 200g suklaata ja 25g kookosrasvaa syvällä lautasella vesikattilan päällä"

Tuosta ei varmasti tule mitään. Kuulostaa tunnelmalliselta mutta voin kuvitella, miten lautasen alle tiivistyvä kuuma vesi polttaa sormet ja pyrkii suklaan sekaan.

Puurokattilaosa toimii tähän hyvin. On toiminut ennenkin. Mielessä pyörii, voisiko suikaleet vaan dipata pelkkään sulaan suklaaseen, ilman kookosrasvaa? Mutta se pitäisi temperoida, että pysyisi kiiltävänä. Lisättiinhän sitä kookosrasvaa lapsenakin karkkeihin. Kokeillaan nyt - ehkä tämä on perinteinen tapa ja vaikkei niin fiiniä tulisikaan, kenties se onnistuu paremmin.



Suklaa ja kookosrasvaseos on ohutta. Sitä tarttuu heikosti kuorien pintaan.

"Upota muutama kuorisuikale kerrallaan suklaaseen, ongi ne pois haarukalla ja nosta leivinpaperille pellinpäälle kuivumaan. Anna hyytyä täysin."

Asettelen suklaisia kuorisuikaleita teflonpellille. Kun tila loppuu laitan loput leivinpaperille ja mietin, että noinkohan nämä kuivavat. Mietin, että tässä vaiheessa projektia ei enää paljon paina, vaikka annan niille vähän aikaa. Katsotaan.



Suklaata jää paljon, annos on ylimitoitettu reilusti. Seos kuitenkin maistuu hyvälle. Miten sitä jääkin näin paljon? Tässä olisi uittanut vielä armeijan suikaleita. Lapsenahan tällaisesta tehtiin riisimuromakeisia... Niitä ei nyt ole. Kaapissa on vain Lidlin ällömakeita nougat - tyynyjä joita - luoja ties mistä syystä - joskus on tullut ostettua. Ne ovat niin makeita, ettei niitä oikein voi syödä. Syteen tai saveen, ajattelen ja kaadan paketista suklaaseen paljon muroja. Niin paljon, kuin vielä onnistun kastelemaan suklaalla. Aikakin 6 dl. Kaadan mukaan myös pienet, kuorista katkeilleet palaset. Irrottelen niitä toisistaan ja pienin vielä pienemmiksi.

Nostelen murot ja suklaata karamelleja varten tehtyyn silikonimuottiin. Vuorokauden päästä nostan edelleen hyytymättömät karamellini ulos, kuvun alle. Tunnissa ne ovat hyytyneet jo paljon.


Lapsi kulkee pellien ohi kaksi päivää ja huokaa, miten hyvältä appelsiini ja suklaa tuoksuu. Kokeilen kuoria - ne eivät kuivu. Ne eivät hyydy. Ne pitäisi nostaa kylmään.

"Joulukarkkeja tarjoillaan sinisestä kaapista"

En usko sitä enää.

Illalla pelaamme Zoolorettoa. On lauantai ja syömme lapsuuteni suklaakarkkeja. Niissä on murojen seassa mukavia chilisiä sattumia. Suklaa, appelsiini ja chili toimii yhdessä.

Ehkä nämä olisi pitänyt tehdä söpömpänä - pellille aseteltuna levynä jonka olisi voinut raidoittaa valkosuklaalla, murustaa valkosuklaaseen hieman punaista chiliä ja ilmoittaa kisaan. Pyörittelen karkkia sormissani. Vaikka se on kylmää, siitä irtoaa suklaata joka paikkaan, ihan kuten lapsena.

Ehkä, niin.


"Nelle, nämä on tosi hyviä - laita nämä sinne blogiin nimellä suklaapommit!, Jooko?" Vähän hymyilyttää. Otan neljännen, ainakin. Mietin, että minun lienee pakko ottaa tuo eläinkärry missä on flamingo. Tähän nuo nougat -tyynytkin ovat omiaan.

Kun peli on kasattu pois ja iltapalakin syöty kaadan edelleen märät, suklaiset kuoret kaikki yhdelle pienelle pellille ja nostan ne jääkaappiin. Tarvitsen pöytäni muuhun.

Tänään jääkaapissa yön levänneet appelsiininkuoret ovat kivikovia ja tiukasti kiinni pellissä ja toisissaankin. Ehkä ne pelkäävät, että heitän ne pois ja hakevat turvaa toisistaan.

Suljen talvitunnelmia - kirjan ja totean, etten taida tehdä niitä hedelmätankoja kuitenkaan. Kuorin muutaman tuoreen appelsiinin, laitan hedelmälihat blenderiin smoothieta varten ja kuoret kompostiin. Enkä tunne lainkaan pahaa omaatuntoa.

Syntinen kanaherkku eli oletko koskaan pursottanut kananjalkaan voita?

Ruokakatastrofien jälkeen aurinko taas vaihteeksi paistoi myös risukasaan. Palauttaessani filettä ostin Ompusta kanan koipinuijia, joita yllätyksekseni myytiin lihatiskissä ilman marinadia. Voitto!

Bongasin idean tähän reseptiin jo kesällä, mutta ahkerasta kyttäämisestä huolimatta en ole Sellon Citymarketista marinoimattomia kanankoipia löytänyt. Alkuperäinen idea tulee samasta kirjasta kuin ruususiirapin ohje. Näppäränä tyttönä en näemmä ole muistanut tarkistaa kirjan nimeä vieläkään... No, kirja on kuitenkin keskellä jäätyvää merta ja improvisoin tämän vain mielikuvan pohjalta.

Ohoi! Valmina seilaukseen?

Ideana reseptissä on irrottaa kanan jalasta nahka ja liha "nilkan" ympäriltä ja täyttää luun ja lihan väliin jäävä tila maustevoilla. Sitten jalkoja paahdetaan uunissa, kunnes kana on kypsää. Tästä tuli ihan mieletöntä herkkua! Voita kyllä menee niin paljon, että painonvartijat lähtevät varmaan juosten pakoon, mutta maku on ihana. V sanoi, että maustevoihin olisi voinut laittaa reippaamminkin makua, esimerkiksi lemon drop - chili olisi ollut ihanaa. Myös korianteria ja anisviinaa olisi voinut laittaa rohkeammin. Molemmat sopivat hyvin kanan kanssa. Lisäksi kanan nahan pippuroinnissa voi olla perusteellisempi kuin minä olin. Nääntymys, uupumus ja niskaan hiipivä flunssa... Kyllä te varmaan tiedätte.


Lisäkkeen innoittajana toimi katsomani Nigellan Express - show. Yleensä en kestä katsoa Nigellaa telkkarista, mutta nyt niin pääsi käymään. Mieleen jäi, että Nigella kehui ohjelmassaan valmista säilöttyä punakaalia. Ohjelmassa kaali käytettiin sellaisenaan, salaattina. Minun teki mieli kanelista, uunissa maustettua kaalia - mielessäni ihana Matthew Drennanin ohjeella tehty punakaalikeitto viime talvelta. Olin tarttunut purkilliseen punakaalia Lidlissä ja raahannut sen kotiin jo aikaisemmin. Maistoin ja haistoin kaalia ja totesin, että se on hyvää. Punakaali on tosiaan ihanaa itsekin hauduteltuna. Sillä sipulissa oli tehty punakaalia lampaan lisäkkeeksi. Itse tehtynä sokerin määrää kaalissa voi säätää halunsa mukaan, mikä on kiva. Ei tuo valmiskaan kaali silti liian makeaa ollut, etenkään kun laitoin sekaan muutakin.

Arki-iltana oli lisäksi kyllä ihan oikeastikin mukavaa kun pystyi hieman oikaisemaan lisäkkeen kanssa. Eikä tässä mitään vikaa ollut, vaikka säilykettä käytinkin - päinvastoin, yllätys oli tällä kertaa positiivinen.


Kanojen täyttämisessä jouduin hetken miettimään. Olin juuri tehnyt maustevoin ja se ei ollut ehtinyt yhtään kovettua. Kovana voin voisi tietysti työntää palasina kanan jalan sisään, muta pehmeä voi on ihan oma lukunsa. Hetken asiaa pähkittyäni keksin, että voisin käyttää tähän apuna pursotinpussia ja isolla, pyöreällä reiällä varustettua tyllaa, johon valkosipulinpalat eivät jää kiinni. Konsti osoittautui niin näppäräksi, että voin suositella sitä kaikille jotka tästä nyt innostuvat. Muistakaa sitten vaan pestä se tylla ja pursotin huolella, ettei niihin jää kanasta bakteereja.

Kanojen paahtamiseen kuluva aika riippuu varmasti siitä, laitatko kanat uuniin lisäkkeen päälle vai ei. Viileä ja kostea lisäke pidentää paahtumiseen tarvittavaa aikaa. Meillä kananuijat olivat lisäkepedin päällä 200 asteessa kunnes olivat nahastaan rapsakoita ja kauniin värisiä, eli vähän reilun tunnin. Siinä ajassa nahka oli vähän rapeutunut ja liha oli vielä ihan unelmamehukasta. Kanoja kannattaa tutkailla, mutta antakaa niiden kypsyä kunnolla - runsaan voin vuoksi ne eivät kuivahda mitenkään hetkessä. :) Lopuksi koko komeuden voi koristella lehtipersiljasilpulla ja sitruunalohkoilla.

Tämä on tosi syntistä ja ihanaa herkkua, kanat olivat niin mehukkaita ja hyviä, lisäke hieman makeaa ja täyteläistä... Paras aikoihin tekemäni kanaruoka, kieltämättä! Teen kyllä varmasti uudelleen kun löydän jostain marinoimattomia kanan koipinuijia.


Maustevoi kanankoiville (riittää n. 8-10 koipeen)

200g voita
18g lehtipersiljaa
4g korianterisilppua (voi laittaa enemmänkin)
muutama oksa timjamia
1/2 sitruunan kuori
1tl pernod -anisviinaa (1 rkl voisi olla oikeampi määrä)
(chiliä maun mukaan)

Lisäksi tarvitset:

n. 8-10 kanan jalkaa
mustapippuria
chilisuolaa

koristeluun:

lehtipersiljaa
sitruunalohkoja

Ota voi lämpenemään huoneen lämpöön tunti-pari ennen voin tekemistä. Sitten silppua yrtit ja valkosipuli ja riivi timjamista lehdet. Sekoita kaikki maustevoin ainekset joko ihan käsin vaivaamalla tai vatkaimella. Kun voi on pehmentynyt, mausteet sekoittuvat siihen helposti. Laita maustevoi pursotinpussiin.


Sitten preparoi kanat: Leikkaa veitsellä kanan nilkan ympäri nahka poikki. Mukana on myös jänteitä, joita voit katkoa veitsellä ja siistiä saksilla. Veitsen kärjellä voit tehdä voille tilaa, varovasti irrottamalla liha luusta. Preparoi kaikki jalat valmiiksi.

Sitten Pursota nilkan aukosta lihan ja luun väliin niin paljon voita kuin saat mahtumaan. Pippuroi ja suolaa kanan koiven pinta ennen uuniin menoa. Koipi valmis, siirry lisäkkeeseen!


Punakaali-linssilisäke kanoille (n. 4-5:lle)

1 prk punaskaalisäilykettä (lidlin purkki on 720g)
2 dl punaisia linssejä
n. 10 kpl kivellisiä mustia oliiveja, kivi poistettuna
1 sellerin varsi
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
1/2 sitruunan kuori
1 tl fenkolia
1/2 tl kanelia
chilisuolaa
mustapippuria
n. 3 dl vettä

Poista oliiveista kivet painamalla niitä etusormen ja peukalon välissä niin, että kivi irtoaa. Enemmänkion oliiveita voi laittaa, ne ovat tässä ihania.

Silppua sitten sipuli, valkosipuli ja selleri. Kaada pannulle hieman öljyä ja kuullosta sipulia ja valkosipulia öljyssä. Lisää loppuvaiheessa valkosipuli, pyöräytä muutaman kerran ja lisää pannuun punakaali ja huuhdotut linssit. Lisää myös sitruunan kuori ja mausteet (mausteet voit lisätä myös valkosipulin kanssa öljyiseen sipuliseokseen, mutta toimii tässäkin vaiheessa). Sekoita ja kaada uunivuokaan. Lisää vuokaan vettä, linssien kypsymistä varten.


Sitten vaan kaikki kananuijat lisäkkeen päälle ja koko komeus uuniin 200 asteeseen n. reippaaksi tunniksi, ehkä jopa puoleksitoista - kunnes kanat ovat saaneet kauniisti väriä pintaansa ja kypsyneet täysin. Me jaksoimme odottaa reippaan tunnin, sitten oli niin nälkä että kävimme koipiin kiinni. Hyviä olivat, mutta pinnan voi antaa paahtua vielä hippasen ruskeammaksikin, jos tahtoo... :)

Korista sitruunalla ja lehtipersiljalla - herkuttele!

Talvisalaattia, kauheaa vuohenjuustoa ja pari sanaa epäonnistumisista

Työkaverini kysyi, kirjoitanko koskaan ruuista jotka menevät pieleen. Totesin, että kirjoitan. Lisäsin kyllä siihen, että kirjoittamisinto riippuu aivan täysin siitä, miten paljon masennun epäonnistumisesta. Välillä mahalaskuista ei oikein tahdo nähdä edes sitä koomista puolta - ainakaan heti. Sitten kun aikaa vähän kuluu, pettymyksen osaa laittaa syrjään ja ehkä sanoakin jotain asiasta. Onneksi näitä huteja ei kuitenkaan tule niin kovin paljon. (Sanoo hän ja koputtaa puista päätään)

Viime viikonloppuna minulla oli ihan erityisen huonoa ruokaonnea. Se varmaan lopullisesti toimi innoituksena tähän kirjoitukseen. Ja kun tässä nyt on muutenkin tullut summattua vuoden tapahtumia, niin laitetaan tähän nyt pari masentavaa epäonnistumistakin vuoden varrelta. Sinänsä nämä tähän raportoimani nyt eivät ole minusta niin selkeitä kuin surullisenkuuluisa greippijälkkärini, joka oli aivan kaameaa ja höyryttämäni tossunpohjaleipä jota tuli jotain ihan muuta kuin toivoin. Erityisen ylpeä en myöskään ole ideastani sokeroida mustikat jo muutenkin hirvittävän makean italialaisen tortun päälle tai mustikkakastikkeen pohjaan polttamisesta muuten toimivien kuorukoiden kanssa. Mutta täältä tulee nyt pari lisää.


Kokeilu, josta en ole vaan saanut aikaisemmin kirjoitettua on ensimmäinen heinäsorsani. Olimme kahdestaan mökillä ja laitoin linnun paistinpannun kautta pataan ja hauduttelin rakkaudella punaviinissä. Kuvittelin, että tästä tulisi jotain yhtä ihanaa kuin fasaanista, jota taannoin tein.

Kuvittelin, että punaviini tekisi linnusta ihanan mehukasta ja mureaa. Lopputulos oli pettymys. Se ei sinänsä maistunut pahalle, mutta minusta siitä tuli jotenkin puisevaa ja kuivahkoa. Lisäksi vielä ankarissa saaristo-olosuhteissa (ja laiskuuttani) menin suurustamaan padan liemen jauholla - lopputulos näytti jotenkin epämääräisesti marjapuuron väriseltä oksennukselta.

En ole ihan varma myöskään siitä, pitäisikö sorsan kanssa samaan pataan ylipäätään laittaa fenkolia ja katajanmarjoja. Hrmh. Kaikkea on kokeiltava, eikö? Joo, kyllä, se näytti pahemmalle kuin maistui. Joka tapauksessa lopputulos oli niin masentava, että minun täytynee etsiä joku kunnon innoitus, ennenkuin tartun sorsaan uudelleen.


Klassinen Osso Bucco on jotain, mitä olen kahdesti yrittänyt, siinä mielestäni kunnolla onnistumatta. Tämä on minusta täysin käsittämätöntä, kun minäkin pataruuista niin pidän ja niitä paljon teen. Mutta ei, Osso Bucco ja minä emme ole vielä ihan väleissä. Jos joku tietää tähän oikeasti hyvän ja kokeillun ohjeen, niin vinkatkaa. Olen valmis kokeilemaan taas jossain vaiheessa.... Kun unohdan viimekertaisen, jotenkin sitkaaksi jääneen kokeiluni :)

Jotenkin onnistuin viime viikonloppuna ostamaan pilaantuneen sisäfileen, punaviinin ja ihan hirveän pahaa hunajavuohenjuustoa. Aika hyvä saldo yhden viikonlopun osalle, eikö vaan?


Viikon vinkki siis kuuluu: luottakaa haju- ja makuaistiinne. Luottakaa, vaikka pakkauksen päiväys sanoisi mitä. Haistakaa ja maistakaa. Ihminen on rakennettu niin, että pilallinen ruoka tuntuu meistä epämiellyttävälle. Siihen on syytä luottaa.

Jos viini haisee perunakellarille, se on korkkivikainen. Ei sitä tarvitse arastella, senkun laittaa korkin takaisin kiinni ja vie alkoon. Ottavat mielellään vastaan palautukset.

Sama pätee myös sisäfileen osalta: jos se haisee vastenmieliselle; vaikka se näyttäisi hyvältä ja vain haju on tunnistamattoman vastenmielinen älkää syökö sitä, hyvä kauppa antaa pahaksi menneestä ruuasta rahat takaisin ihan mielellään.

Olin vaihteeksi kaupassa Isossa Omenassa lauantaina. Siellä oli tarjouksessa vakuumipakattuja naudan sisäfileitä 17 eur/kg. Olin vähän väsynytkin lauantaina aiemmin päivällä pidettyjen talkoiden jälkimainingissa. Tuumasin, että pihvistä saamme helppoa ruokaa. Valitsin mielestäni kauniin värisen, tasaisen fileen ja tyytyväisenä tarvoin saaliini kanssa kotiin.

Kun kuorimme fileen vakuumista, se oli ihan kauniin värinen, mutta haisi jotenkin oudolle. Se ei ollut niin selvästi pilaantuneen hajuinen, että jäimme miettimään onko fileessä jokin mureutusaine joka antaa tuollaisen, A:n sanoin "kananmunaisen" tuoksun. Päiväystäkin oli vielä viikkokausia jäljellä.

Ulospäin ihan söpö. Huomaa myös hajonneet ricottapallerot etualalla.

Kilautin jopa äidille ja pähkimme filettä yhdessä puhelimessa. Menimme jopa siihen asti, että paistoimme fileestä pihvit ja totesimme, että ne myös maistuvat kummalliselle. Seuraavana päivänä soitin omenaan ja kysyin mitä teen fileelle, koska me emme sitä pysty syömään.

Fileen sai palauttaa ja kaivoin roskiksesta myös alkuperäisen pussin mukaan. Jätin fileen siis jääkaappiin minigripin zip - pussukkaan odottamaan palautusta. Kun tiistaina vein sen takaisin, file oli jo ihan vihreä paikoitellen. Katsellessani sitä vihreää filettä, tuli olo, että on pakko kirjoittaa tänne pieni uskon vahvistus omaan aistinvaraiseen arviointiin liittyen.

Vaikka meilläkin paljon lihaa syödään ja liha ei minusta tuoksunut oikealle, silti epäilin omia aistejani. Etenkin jos se maaginen ja liiankin paljon tuijotettu viimeinen käyttöpäivä on kaukana tulevaisuudessa.

Kun katselin palautustilanteessa sitä vihreää filettä tuumasin, että epäily on ihan turhaa. Ei kunnossa oleva liha muutu vihreäksi parissa vuorokaudessa. Kyllä nenä kertoo onko ruoka enää syömäkelpoista. Ja sattuuhan noita pilallisiakin mukaan välillä - erään voi päätyä pakkausvirheitä ja muutakin. Eikä se monesti edes ole liikkeen syy vaan jossain kohdin jotain on mennyt pieleen. Ostamastani fileestä ei esimerkiksi mitenkään päällepäin nähnyt, että se oli pilalla. Liha oli oikein kauniin väristä ja jämäkän oloista. Pakkaus oli ehjä. Vain tuoksu oli outo ja epämiellyttävä.

Liike korvasi tuotteen ja myyjä pahoitteli vilpittömän kauhistuneena fileen nähtyään. Mutta kieltämättä en ostanut palautusrahoilla enää uutta tarjoussisäfilettä ;)


Mutta jospa pääsisimme vihdoin talvisalaattiin ja siihen vuohenjuustoon. Minulla on pakkasessa pussillinen karviaisia, on ollut jo pitkään. Olen koko syksyn miettinyt, että haluaisin tehdä karviaisista vuohenjuustolle hillokkeen, jolla toisin jotain uutta makua ikiaikaiseen kestosuosikkiini vuohenjuustosalaattiin. Lauantaina, Isossa Omenassa surffatessani päädyin sisäfileen löydettyäni herkkujuustotiskille. Etsin vuohenjuustoa, mutta löysin vain kevytversion ja hunajavuohenjuustoa. Hunaja vuohenjuuston kanssa kuulostaa ihan hyvälle, klassiselle idealle? Niinpä niin, joten ostin sitten hunajavuohenjuustoa.

Lampaiden vaatteissa..

Vuohenjuusto oli ihan kamalaa. Tai ainakin se oli ihan erilaista kuin kuvittelin. Hunajaa oli aivan liikaa meidän kenenkään makuun. Itse juusto oli kuin tuorejuustoa - hieman rakeisen oloista hunajaista mössöä. Ehkä se oli jotenkin piimäjuustoisen pyöreää vuohenmaidosta tehtyä levitettä, jossa oli jotenkin vaahtoinen tai rakeinen konsistenssi? Brrh.

V taisteli urheasti koko salaatin juustoineen alas, minulta jäi lopulta ehkä reilu kolmannes juustoa ja A söi kaiken lämpimän salaatin, mutta juusto jäi. Näin siis tähän ruokaan reagoi lapsi, joka rakastaa juustoa, kaikkia juustoja ja aina kun niitä tarjotaan.

Itse salaatti oli hyvää ja karviashillokkeesta tuli tosi namia - korianterin kanssa yhdistettynä karviaisen maku oli hauska yhdistelmä. Voi olla, että hunajaa olisi voinut laittaa vähän vähemmän vielä hillokkeeseen, mutta en kyllä osaa arvioida kunnolla, kun se vuohenjuusto oli niin kertakaikkisen jyräävää. Salaatin kanssa olin varannut myös Jackson Estate - sauvignon blancia - koska tiedän, että sen maussa on herukkaisuutta, joka sopisi karviaisen ja vuohenjuuston kaveriksi. Viini olikin moitteetonta, taas.

Ihan varmaa on, että teen salaatista uuden yritteen - mutta ihan oikealla, kunnollisella vuohenjuustolla.



Karviashilloke (riittää n. 4 salaattiin)

160g karviaisia
1 rkl hunajaa
1 rkl viikunabalsamicoa
1-2 rkl appelsiinimehua
mustapippuria
2 rkl oliiviöljyä (hyvää, extravirginiä)
korianteria

Ennen salaatin valmistusta tee karviashilloke. Kaikesasa yksinkertaisuudessaan laita karviaiset, hunaja, etikka ja appelsiinimehu pieneen kattilaan ja keitä seosta, kunnes karviaiset ovat menneet rikki ja seos on muuttunut vähän hillomaisemmaksi. Lisää sitten hyvää oliiviöljyä pyöristämään makua ja mausta sopivaksi mustapippurilla.



Korianteria käytetään annoksen koristeluun, mutta voi sitä hienontaa vähän hillokkeen sekaankin, jos haluaa.


Lämmin talvisalaatti (3:lle)

1 sellerivarsi
2 punasipulia
1 kesäkurpitsa
1 pkt sokeriherneitä (n. 200-250g)
oliviiöljyä (voi lorauttaa vähän pannullekin manteliöljyn kanssa)
1 valkosipulinkynsi
2rkl manteliöljyä
1.5rkl viikunabalsamicoa
chilisuolaa
mustapippuria

+ ihan oikeaa, paksulla kuorella varustettua vuohenjuustoa 1 annoskiekko per nenu.
(halutessa ruisleipäsiivu jokaisen juustokiekon alle, realia tms tasaista ruisleipää)

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen tai grillivastukselle. Grillivastus on varmaan tässä paras.

Pese ja halkaise kesäkurpitsa. Kaavi kesäkurpitsasta pois siemenet ja pilko keskurpitsa siivuiksi. Siivuta myös sipuli ja sellerin varsi.

Laita vuohenjuustokiekot valmiiksi tefloniselle piparipellille ja laita ne uuniin n. 3-5 min ennen kuin salaatti on valmis. Jos haluat, voit laittaa vuohenjuustokiekon alle saman kokoiseksi leikatun palasen täysjyväruisleipää (realia tms).

Tarvittava aika riippuu vuohenjuuston paksuudesta, ajatus on, että uunissa vuohenjuusto vähän sulaa ja saa pintaansa väriä. Sopiva hetki lienee, kun olet kuullottanut salaattiin tulevia sipuleita pienen hetken.

Kuumenna manteliöljyä pannussa ja lisää siihen sipuli ja selleri ja kullota niitä hetki. Lisää sitten valkosipuli, herneet ja kesäkurpitsa. Paista kesäkurpitsoja sen verran että lämpenevät ja hieman pehmenevät, mutta säilyttävät napakan purutuntuman. Kaada päälle viikunaista balsamico-viinietikkaa ja anna sen vähän kiehahtaa pois. Mausta chilisuolalla ja pippurilla.

Kokoa annos lautaselle: Alle lämmintä kasvissalaattia ja halutessa joitain salaatinlehtiä revittynä, päälle nostetaan lastalla vuohenjuustokiekko ja annostellaan karviashilloketta. Pirskota päälle mustaa pippuria, hyvää oliiviöljyä ja koristele korianterilla.