Chorizolla ryyditetty kermainen kurpitsakeitto

Kurpitsakeitto on tämän syksyn hittiruoka. Tai siltä ainakin tuntuu, kun nyt katselen tätä meikäläisenkin syksyn kokkaushistoriaa. Tämä versio kurpitsakeitosta tuli tehtyä mökillä, noiden katkalehikäisten kaveriksi. Keitto oli tosi hyvää, mutta Mimmu kyllä sanoi, että vielä parempaa tuli, kun yhdistin aikaisemmin viikolla pari chorizomakkaraa vanhaan tuttuun paahdettuun kurpitsakeittoon.



Tässä keitossa en paahtanut kurpitsaa uunissa, kun oli jo vähän kiire saada lounas pöytään. Sen sijaan paahdoin kurpitsaa kattilan pohjalla voissa kuten Välimäen kurpitsakeitossa tehdään. Vaikka paistoin kurpitsapaloja kattilassa, maku ei kuitenkaan tullut niin paahtunut kuin uunissa, joten tukevoitin keittoa vähän kermalla.




Kurpitsan kanssa konstit ovat monet, mutta tarkastelitpa isoa oranssia miltä suunnalta tahansa, siitä tulee loistavaa syyssoppaa. Näin halloweenin jälkeen kurpitsoja saattaa saada ihan superedullisesti kun kaupat myyvät halloween - kurpitsat pois. Joten jos et ole vielä kokeillut kurpitsaa, nyt on kyllä aika. :)



Kuumia keittoja pakkasmaanantaihin toivoo siskoskeittiön Espoojaoston kokkauskompanja N & I. :)

Chorizolla ryyditetty kermainen kurpitsakeitto (n. neljälle)

n. 50g voita
2 chorizo-makkaraa
10 tuoretta salvian lehteä
2 dl valkoviiniä
isohko lohko kurpitsaa, noin 500-700 g
1 valkosipulinkynsi
1 tl fenkolin siemeniä
1 keltainen chili (lemon drop)
3 dl vettä
2 dl kermaa
chilisuolaa
0,5 tl savupaprikajauhetta
mustaapippuria
2 tl ruskeaa sokeria
n. 1 maustemitallinen cayannepippuria

Lohko kurpitsan liha kuutioiksi. Laita voi paksupohjaiseen kattilaan ja anna sen sulaa. Laita sitten voihin salvian lehdet ja anna kiehua hetki. Ota salvian lehdet talteen kun voi alkaa hieman ruskistua ja laita kattilaan chorizo. Paista chorisoon kaunis pinta ja nostele sitten chorizopalat salvialehtien kanssa syrjään.

Kaada voi-chorizorasvan sekaan kurpitsalohkot ja paahda niitä hieman kattilassa. Lisää valkosipuli, mausteet ja sokeri ja paahda vielä hetki, jotta mausteista irtoaa makua. Lisää chili ja valkoviini sekä vesi. Anna kurpitsan kiehua kypsäksi. Ota sitten chilipalko pois, lisää kerma ja soseuta keitto. Voit kuumentaa keittoa vielä uudelleen kerman lisäämisen jälkeen, mutta älä kiehuta enää.

Tarkista maku ja lisää suolaa sekä pippuria. Annostele keitto kulhoihin ja ripota jokaisen annoksen päälle chorizopaloja sekä rapeita salvian lehtiä. Tarjoile katkalehikäisten kanssa.

Katkarapulehikäisiä inkivääri-kurpitsahillokkeella

"Joko se nyt alkaa, se joulutorttujen teko?" kysyi kävelytuen kanssa kulkeva rouva minulta vajaa kuukausi sitten S-marketissa, kun nappasin juuri täytetystä kylmäaltaasta ison paketin torttutaikinalevyjä. En ole vieläkään tottunut siihen, että uusissa lähikaupoissamme ihmiset oikeasti puhuvat ventovieraille ja hymyilin hieman hämmästyneenä rouvalle joka tarkasteli minua elämän naururypyille painamilla uteliailla silmillään. "Minä ajattelin, että näistä saisi, tuota, sellaisia suolaisia piirakoita aika näppärästi", totesin mummolle ja hymyilin. Vanhus näytti vakavoituvan miettiessään:"Niin, totta - saahan niistä sellaisiakin" ja pohdiskellen mitä niihin suolaisiin voisi laittaa sisään hän jatkoi:"Sellaisia pasteijoita, tosiaan".

Hillokkeen tekee hyvin jostain kurpitsan jämäpalasta.

Minun voitaikinapakettiin tarttumiseni oli kerrankin puhtaasti käytännöllinen. Olimme iltapäivällä lähdössä laittamaan mökkiä talvikuntoon ja ajattelin, että jääkaappiin tai pakkaseen jääneistä jämistä saa helposti suolaista purtavaa kun ne käärii voitaikinaan. Se talvikuntoon laittokeikan suurin virhe yleensä on, että ruuanlaitossa yrittää olla liian kunnianhimoinen ja kiireisen puurtamisen keskellä unohtaa syödä kun aika loppuu kesken. Lopputuloksen varmaan jokainen tietää kokemuksesta tai ainakin pystyy arvaamaan.

Chili laitetaan kieumaan soppaan kokonaisena, jotta se voidaan ottaa pois valmiista hillosta.

Ja kyllä, voitaikinalevyille löytyi hyvä käyttöpaikka lauantaina, kun pykersimme ulkotöitä. Kun kello alkoi hiipiä iltapäivän puolelle minä ja I hilppaisimme sisään ja kaivoimme pakastimesta esiin kesältä jääneet jättikatkaravut ja aloimme rakentaa niiden ympärille täytettä. Koska olin raahanut palan talvikurpitsaa mukanani sain päähäni keittää kurpitsasta ja inkivääristä pienen hillokkeen rapujen kaveriksi.

Jokaiseen pasteijaan tai lehikäiseen laitetaan yksi katkaravun pyrstö ja nokare hilloa.

Ja kun penkistä löytyi vielä sitruunatimjamia pyöräytimme I:n kanssa mehevät "katkarapulehikäiset" keiton kaveriksi. Jos jääkaapissa olisi ollut fetaa, olisin laittanut täytteeseen sitä. Fetan suolaisuus ja raikkaus olisi käynyt hyvin mereltä maistuvien katkarapujen ja makean hillokkeen kanssa. Mutta kun teimme jämäkokkausta ilman mitään etukäteissuunnitelmaa, löysin fetan sijaan jääkaapista vain mustapekkajuustoa. Ihan hyvin mustapippurinen juusto sopi täytteeseen, kun määrän kanssa ei liiotellut.

Pasteijat saattavat aueta kypsyessään, jos kulmien kiinnitystä ei tee erityisen huolellisesti muttei se haittaa mitään :)

Osa pasteijoista aukesi lehikäismäisesti paiston aikana, kun en ollut kiinnittänyt niitä tarpeeksi hyvin. Jälkikäteen tulin miettineeksi, että jos näitä ei tarjoaisi sopan kanssa päälle olisi voinut tehdä tuorejuustosta ja kermavaahdosta vähän mousseakin. Mutta reippaan ulkoilun jälkeen kukaan ei sellaista osannut kaivata vaan lehikäiset katosivat pelliltä nälkäisiin suihin viimeistä katkan pyrstöä myöten.

Katkarapulehikäisiä inkivääri-kurpitsahillokkeella

Kurpitsa-inkivääri-hilloke (riittänee isoon paketilliseen voitaikinalevyjä)
5 dl kurpitsaraastetta
1 dl hillosokeria
0,5 ruskeaa sokeria
1 tl fenkolin siemeniä
1 lemon drop chili
1,5 tl inkivääritahnaa tai raastettua inkivääriä

lisäksi
raakoja jättikatkaravun pyrstöjä (1kpl / lehikäinen)
torttutaikinalevyjä (1 levystä tulee 2 lehikäistä)
mustapekkajuustoa tai fetaa
sitruunatimjamia

Sulata katkaravut ja torttutaikinalevyt. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.

Laita hillokkeeseen tarvittavat aineet kattilaan ja kiehuta muutama minuutti, kunnes nestettä vähän haihtuu.

Katkaise torttutaikinalevyt kahtia ja aseta jokaiselle neliölle katkarapua, hilloketta, juustoa ja yrttiä. Nipistä jokaisesta levystä kaksi kulmaa yhteen niin, että täyte peittyy keskeltä.

Paista kuumassa uunissa n. 8-10 min tai kunnes voitaikina on kypsää ja kauniin väristä. Tarjoa kuuman keiton kanssa.

Yksinkertaisuuden ylistys eli paahdettuja punajuuria ja vuohenjuustoa

Välillä hyvät, yksinkertaiset asiat todella nostavat elämisen laatua. Kysyin eilen iltapäivällä juuri kotiin palanneelta mieheltäni haluaisiko hän illalliseksi mieluummin karitsan jauhelihasta tehtyä munakoisovuokaa vai paahdettuja punajuuria ja vuohenjuustoa? Mietin hiljaa mielessäni, että onko liian "tyttömäistä" ehdottaa illalliseksi pelkkiä punajuuria ja vuohenjuustoa, vaikka se ajatuksena olikin minusta herkullinen. Jo kysyessäni ajattelin, että pitäisikö siitä karitsan jauhelihasta sitten pykertää vaikka karpaloilla tuunattuja kotletteja punajuurten pariksi, jotta annos olisi tarpeeksi ruokaisa? Mutta juurikaan miettimättä V sanoi, että punajuuret ja vuohenjuusto kuulostavat tosi hyvältä, tehdään niitä.

Kuumien punajuurien päälle revitään isoja paloja vuohenjuustoa ja valuetetaan runsaasti hunajaa ja öljyä...

Sitä on arjen keskellä niitä hetkiä, kun näkee ihan kristallinkirkkaasti, miksi siitä omasta puolisostaan niin kovin tykkää. Kun V sanoi, että punajuuret ja vuohenjuusto olisivat hyvä, minua vähän hymyilytti; ihan mahtavaa että ajatukset menivät taas niin yksiin. Ja oikeasti, punajuuret ovat vielä niin helppoja tehdäkin. Vuohenjuustosta ja paahdetuista punajuurista tuli kieltämättä ihan älyttömän tyylikäs, herkullinen ja simppeli illallinen todella vähällä vaivalla. Eikä annos missään määrin tarvinnut kotletteja lisäksi. Vielä kun V kaivoi kellarista Matua Valleyn Pinot Noirin palanpainikkeeksi niin edessämme oli ihan loistava kynttilän valolla ryyditetty syksyinen isäinpäiväillallinen todellakin minimivaivalla.

Vuuan pohjalle laitetaan kerros merisuolaa, johon pestyt punajuuret asetetaan paahtumaan.

Nyt on kotimaisten punajuurien sesonki ja ne ovat ihan ihan parhautta vaan sellaisenaan uunissa suolapedillä paahdettuna. Suola imee punajuurista tihkuvaa nestettä ja tiivistää punajuurten makua. Kun sisältä rubiininpunaisten juuresten päälle pirskottaa vähän hyvää oliiviöljyä, hunajaa, suolaa, tuoretta, tuoksuvaa timjamia ja sitruunan mehua - herkku on valmis.

Uudessa mustassa on muuten parhaillaan menossa juureshaaste - minulta se varmaan jää tällä kertaa väliin, kun pyrin I:n kanssa nyt välttämään kaikkea missä on aikataulu. Mutta käykää ihmeessä kurkkimassa mitä herkkuja muut ovat saaneet aikaan. Ajatus on tosi hyvä koska sesonkeja todella kannattaa hyödyntää ja juureksethan ovat vielä edullista, kotimaista lähiruokaa. Ja kaiken lisäksi niistä saa vaikka mitä herkkuja. Siinäpä niitä hyviä syitä sitten jo olikin juurespussiin tarttumiselle.

Ihanaa ja simppeliä syysmaanantaita kaikille!

Annoksen kruunaavat tuore timjami ja paahdetut pähkinät.

Paahdettuja punajuuria ja vuohenjuustoa (n. 3:lle)

7-8 pestyä punajuurta
vajaa 0,5 kg merisuolaa
1 pötkö vuohenjuustoa (tai kiekko isommasta vuohenjuustosta jokaiselle ruokailijalle)
pieni kourallinen cachew - pähkinöitä per nenu
tuoretta timjamia
hyvää kylmäpuristettua oliiviöljyä
juoksevaa hunajaa
hieman sitruunan mehua
suolaa
mustaa pippuria

(salaatinlehtiä)

Asettele pestyt punajuuret suolapedin päälle. Laita punajuuret uuniin n. 180-200 asteeseen vajaaksi pariksi tunniksi tai kunnes haarukalla testatessa punajuuri on pehmennyt.

Paahda pähkinät kevyesti kuumalla pannulla.

Kuori punajuuret, lohko ne veneiksi ja kasaa keko lautaselle. Revi vuohenjuustoa annoksiin ja valuta koko komeuden päälle hunajaa, oliiviöljyä ja pirskota hieman sitruunanmehua hapoksi. Sitten rouhi päälle mustaa pippuria, ripsauta sormisuolaa ja levitä vielä annoksen päälle kunnolla tuoretta timjamia ja pähkinöitä. Nauti heti.

Väsyneen äidin kurpitsakeitto

Taakse jäänyt viikko on mennyt kuin unessa. V oli työmatkalla ja I parka joutui hammaskeijun uhriksi. Vielä ei hammasta näy, mutta ikenet ovat selvästi olleet kipeät ja kutisevaiset. Niinpä sitten äitiä on tarvittu ihan koko ajan ja joka käänteessä alkaen aamuneljästä:)

Ja kun muuta perhettä ei ole paikalla on aika helppoa laistaa siitä itsensä ruokkimisesta - tai sanotaan että syötyä on tullut mutta on eri asia lasketaanko suklaa, kahvi, jogurtti ja mysli oikeaksi ruuaksi vai ei. Lämmintä ruokaa on ollut joinain päivinä ihan turhaa kuvitella laittavansa ja illalla onkin jo aivan liian väsynyt.

Mutta jotain sentään tuli tehtyäkin. Kurpitsan paahdoin valmiiksi jo edellisenä päivänä, mielessäni jokin ihan muu ja kokeellisempi projekti. Mutta en sitten jaksanutkaan illalla enää tehdä siitä mitään. Seuraavana päivänä toesin, että keittoa monimutkaisemman ruuan valmistaminen vanan lämmenneitä puruleluja jälkeensä jättäneen hammaskeijun sotatantereella taitaa olla minulle aivan liian suuri haaste.

Ja tästä tuli sitten tosi simppeli lohtusoppa, jonka juju piilee paitsi tietysti siinä paahdetussa kurpitsassa myös Poppamiehen vampyree chilitahnassa ja parissa kourallisessa punaisia linssejä. Sain kyseisen tahnan joskus Mimmulta, joka on kertonut vahvoja todistuksia siitä, miten tökötillä voi pelastaa melkein minkä tahansa eineksen ja epätoivoisenkin viritelmän ;) Joten, mikä mauste paremmin sopisikaan tähän aikaan ja paikkaan. Vampyree suojaksi huomiovamppyyrin ja hammaskeijun yhteenottoon. :)

Tahna on tehty savustetusta chilistä ja valkosipulista. Kahdella teelusikallisella ruokaan ei tule mitään hurjaa poltetta, mutta se antaa kuitenkin keitolle hieman särmää ja syvyyttä. Tahnaa voi toki jokainen laittaa oman makunsa mukaan. Sama pätee oikeastaan smetanaan ja ruohosipulijuustoon, joita keittoon livahti. Laitoin niitä suurin piirtein tuon verran kuin ohjeessa. Käytännössä siis tyhjensin jääkaapista purkinjämät soppaan. Todennäköisesti ohje toimii ihan hienosti laittamalla sekaan ihan mitä vaan tuorejuustoa tai vaikka pelkkää smetanaakin. Ja kun tarkemmin ajattelee asiaa, maitotuote ei sekään ole mitenkään pakollista; senkin voi korvata tai jättää vaikka kokonaan pois. Linssit tukevoittavat ja pyöristävät makua kurpitsan ympärillä jo muutenkin.

Sopasta tuli kuumaa, paksua ja hyvää. Paahdettu ja pähkinäiseksi muuttunut kurpitsa maistuu keitosta hauskan puhtaana ja timjami tuo soppaan hippusen jo kadotettua kesäisyyttä. Pekoni ja linssit taas tekevät keiton rungon ja öljytilkan kanssa siitä tulee juuri sopivan tukevaa syysruokaa joka toimii seuraavana päivänäkin mikrotettuna! ;)

Väsyneen äidin kurpitsakeitto (n. 4 annosta)

1 pkt pekonia
1 n. 1 kg painoinen talvikurpitsa
1 l kana/lihalientä
4 valkosipulin kynttä
2 tl vampyree - chilitahnaa
n. 100g smetanaa
n. 100g ruohosipulituorejuustoa
n. 1 dl punaisia linssejä
n. 1 tl hunajaa
tuoretta timjamia
pippuria
kuminapippuria
suolaa

Pinalle tuoretta timjamia ja hyvää oliiviöljyä

Paahda kurpitsa uunissa etukäteen pistelemällä siihen ensin reikiä haarukalla, sipaisemalla pintaan vähän öljyä ja laittamalla sen vuuassa uuniin n. 45 min tai kunnes kurpitsa on pehmennyt ja vähän ruskistunut päältä. Anna kurpitsan jäähtyä ja poista sitten siemenet sekä kuori. Voit paahtaa samalla tavalla myös lohkon suuremmasta kurpitsasta.

Lorauta kattilaan hieman öljyä. Silppua pekoni saksilla öljyyn ja paista pekonia sekoitellen kunnes palat irtoavat toisistaan ja kypsyvät. Lisää valkosipulisilppu ja sekoittele hetken, antamatta valkosipulin ruskistua.

Lisää kattilaan kuutioitu paahdetun kurpitsan liha. Lisää mausteet ja liemi sekä huuhdotut linssit. Anna kiehua hiljalleen n. puolisen tuntia tai kunnes linssit ovat kypsiä.

Lisää sitten smetana, tuorejuusto ja tarkista suola sekä pippuri. Lisää yrttejä ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa, pippuria ja hunajaa.

Koristele valmis keittoannos tuoreella timjamilla ja lorauksella hyvää oliiviöljyä. Tarjoa halutessasi lisäksi tuoretta leipää.

Pientä ja sekalaista poimittuna

Yhteistyössä Pyrex

Kaiken tämän hässäkän ja uuvuttavan remonttikaaoksen keskellä on ollut yhtä ja toista kivaakin, mistä olisi voinut kirjoitella jos olisi ehtinyt. Tietysti mukaan on mahtunut myös niitä tylsiä, uuvuttavia päiviä, joista ei liene paljon muuta kerrottavaa kuin lähipizzerian puhelinnumero. Ja välillä sieltä kaaoksen ja epäjärjestyksen keskeltä vaan piti päästä poiskin, pakoon purkamattomia muuttolaatikoita, vääränlaisia keittiökaappeja ja jälleen yhtä takaiskua remontin etenemisessä, mukavampien juttujen keskelle. Yksi tälläinen pakopaikka tarjoutui meille tämän vuoden Habitaren muodossa. Teimme sinne nopean pyrähdyksen ja ihan kattavaa kierrosta emme ehtineet tekemään kun olimme paikalla vauvan kanssa, mutta jotain jäi mieleen kuitenkin.

Retrovalaisin syntyy vaikka tehojuomapurkeista!

Oikeastaan suurimman vaikutuksen koko näyttelyssä minuun teki se kierrätysmateriaaleista tehtyjen valaisimien osasto. Ideat olivat ihan loistavia ja niissä käytettiin oivaltavasti kaikkea sitä Bonkkia jota nykyarjessa kerääntyy. Minusta etenkin tuo tehojuoma tms. purkeista tehty valaisin oli tajuttoman hieno :)

Lasiovia Keittiömaailman standillä...

Keittiöissä oli aika paljon samaa kuin viime vuonna. Ei mitään mullistavaa uutta. Se, mikä pisti silmääni sen oman keittiöarvonnan jälkeen oli, että Italiakeittiöistä bongaamamme keveät ja ohuet lasiovet näkyivät nyt myös kotimaisissa mallikeittiössä. Esimerkiksi a la Carte -keittiöiltä oli Keittiömaailman standilla esillä valkoista lasia. Kuulemma sitä on ollut ovissa jo jonkin aikaa, mutten tiedä miksi en ole pannut sitä merkille. Nojaa, ehkä se on nuo alumiinikehykset kun eivät vieläkään innosta... Niistä tulee edelleen mieleen Ikea. Ja mitä kaapeissa ensin, sitä koneissa perässä - Gorenjen osastolla huomasin myös ohuilla lasiovilla ja kädensijoilla keijukaistyyliin tehdyn jääkaappi-pakastimen.



Ilven osaston kohdalla jäimme ihastelemaan liesiä, etenkin kun viereisellä kojulla tehtiin porukalle ilmaisia kahveja :) Tietysti tuo Ilve on ehkä hieman liiankin romanttinen meille, mutta kaunishan tuo punainen on yhtä kaikki. Kuin karkki.

Ihana suuri ja punainen!

Koska saimme kutsumme Habitareen Pyrexiltä, menimme tietysti ihmettelemään myös Pyrexin esittelyä. Useimmat tavarat olivat tietysti tuttuja jo siitä Trensetter - tilaisuudesta jossa kävin keväällä. Ja niin, noh, Pyrex - meillä niitä kippoja on kaapeissa ollut ns. aina:)

Annoskokoiset kipot Pyrexin uutuusvärissä olivat esillä sankoin joukoin...

Tietysti kaikkea oli esillä enemmän ja näin jälkikäteen kuvia katsellessa jäin miettimään, että Mielenkiintoisimmat kipot varmaan pääsivät minulta hukkumaan runsaudenpulaan. Olisi nimittäin pitänyt hipeltää sitä Tagine - pataa joka oli päätynyt varmaan Mimmun ottamiin kuviin.

Pikkukippojen taakse piiloutunut Pyrexin tagine -pata

En huomannut tuota ennenkuin nyt jälkikäteen kuvia selatessa. Sellainen tagine minun on pitänyt hankkia ja olisi kiinnostanut onkohan tuo Pyrexin versio hyvän oloinen? Ja kun nyt tuli ääneen sanottua niin sanokaapa tietääkö joku mikä olisi hyvä Tagine - pata hankintalistalle, saa suositella?



Saimme lisäksi Pyrexiltä kasan erilaisia kippoja testiinkin - osaa olen jo kokeillut ja osaa en. Eniten tässä normiarjessa on tullut käytettyjä sellaisia kirkkaita kulhoja ja uuniastioita joita minulla oli itsellänikin ennestään. Niistä minä tykkään edelleen. Juhlia tehdessä ihastusta herätti suhteellisen iso ja laakea irtopohjavuoka jonka Mimmu sai. Siinä oli kätevä valumisenestoreuna.

Näitä rasioita käyn varmaan ostamassa lisää itselleni - kansi pysyy ja pitää. Värejä voisi kyllä olla muitakin...

Mutta hyödyllisimmän kipon tittelin vie kyllä ihan 100% ehdottomasti säilytysrasia, jossa on oikeasti tiivis kansi. Kansi pitää nesteen sisällään vaikka kippoa roikottaisi kulmasta pystyasennossa. Eikä se nouse tilastaan pois jääkaapissa. Siitä täytyy kyllä antaa Iso Kiitos Pyrexille, se toimii ihan oikeasti. Rehellisyyden nimissä (ja ettei menisi ihan Pyrex- hehkuksi) todettakoon myös, että sieltä trendsetters - tilaisuudesta mukaan saamani Pyrexin (topaz) lettupannun hyvyys jäi minulle vähän hämäräksi... Tai siis se paistoi todella tasaisesti mutta hitsi se kesti kauan että niihin lettuihin sai mitään väriä! :) Yksikään lettu ei kyllä revennyt, mutta ei kyllä oikein sopinut minun temperamentilleni...

Ja jos palataan hyviin tuotteisiin, niin kun kaikki ovat puhuneet perheleipureiden Karppinen - leivistä koko syksyn melkein henkeä vetämättä niin minun täytyy kyllä kehua niitä ihan tavallisiakin Perheleipureiden leipiä ;) Ei sillä, ei se Karppinen missään nimessä mitään huonoa ollut ja varmaan karppaamiseen juuri hyvä leikkeleiden kuljetusalusta. Mutta jos hyvistä leivistä puhutaan, niin ei se kyllä mihinkään kaikkien aikojen kymmenen kärkeen pääse - muttei kai se ole tarkoituskaan. Mutta: perheleipureilla on monta todella hyvää leipää joista nyt kestosuosikeiksi meille ovat jääneet ne aiemminkin jo kehumani saaristolaisnapit ja raskausaikana sorruin totaalisesti niihin vadelmabebe - leivoksiin. Joo, kyllä, todellakin. Eli jos tykkää ylipäätään bebeleivoksista (tai on raskaana) niin kannattaa kokeilla. :)

Ja sitten vielä viimeisenä muttei suinkaan vähäisenä pitää mainita se suklaapuolen syksyn yllättäjä. Maraboulla on nimittäin ihan yllättävän hyvää Premium almond - suklaata (linkki suklaayhdistyksen arvioon). Palat levystä ovat kuin konvehteja ja niiden sisällä on tummaa moussea ja yksi paahdettu (suola?) manteli. Oi jes. Paras Marabou mitä minun käteeni on sattunut. Tämä levy pesee kyllä monta konvehtirasiaakin ihan 10-0.

Mutta siinä kaikki tältä illalta. Nelle kiittää, kumartaa ja kellahtaa muuannen KELA-laatikon viereen. :)

Lammasta, kahvia ja kantarelleja

Vaikka helliviä käsipareja olisi välillä tarjolla useampiakin, I ei toisinaan kelpuuta turvakseen kuin yhdet ainoat. Ja kun sellainen päivä tulee, ei siinä sitten muu auta; V kokkaa ja minä huutelen sohvalta ideoita mitä sinne ruokaan voisi laittaa. Ja kyllä, välillä haluaisin kovasti rynnätä avuksi hääräämään keittiöön, mutta etenkin kun pienen ruokailu on kesken se ei vaan käy.

Omaa blogia on tullut ahkerasti koeponnistettua siinä mielessä, että miten se ohje oikein sujuu kun sitä kokkaa joku muu kuin minä. Noh, ihan hyvin on pärjätty vaikka viime viikonlopun osso bucco mielessäni haluankin muistuttaa vanahasta hyvästä säännöstä. Jos sinulla ei ole selkeää käsitystä tekemäsi ruokalajin valmistuksesta tai jos aiot säveltää ohjetta lennossa: lue ohje kertaalleen läpi ennenkuin aloitat. ;)

Kävimme mökillä pitkästä aikaa ja siellä meitä tervehtikin mukava yllätys; leuto syksy oli houkutellut esiin kantarellien toisen sadon! Niitä oli paljon ja joka paikassa; sellaisissakin paikoissa, joista en niitä ole ennen löytänyt. Me ryntäsimme Mimmun kanssa kantarellien perässä - I rintarepussa :) Ja koska kantarelleja oli, niistä piti keksiä jotain hauskaa. Tein Mimmun kanssa aamusella jo aikaisemmin tekeminäni kuohkeita kantarellikakkusia, koska ne olivat niin hyviä. Tällä kertaa käytin yrttinä pelkkää sitruunatimjamia ja paistin sienisilpun kevyesti voissa ennen taikinaan lisäämistä. Letut tulivat ihan erinomaisia - ehkä jopa vielä parempia kuin viimeksi, kun kantarellien maku levisi paahtuvan voin kanssa joka paikkaan taikinassa.



Ja sitten myöhemmin iltapäivällä Mimmu ja V silppusivat kasan - ehkä litran verran suurempia kantarelleja lammaspataa varten. Aamulta jäänyt kahvin jämä pääsi nesteeksi ja mukaan laitettiin myös vähän vaahterasiirappia makeuttamaan, yrttipenkin satoa makua raikastamaan ja tietysti myös pippuria ja suolaa. Kantarelli, lammas ja kahvi kävivät erinomaisesti yhteen. Padasta tuli täyteläistä ja suussasulavaa.

Ja paitsi, että pataruuat ovat ihania mökillä kun illan kylmä auringon laskettua hiipii nurkkiin, ne ovat myös tosi käteviä. Kaikki vaan pataan ja pata uuniin. Siellä se ruoka sitten valmistuu kuin itsestään. Sellainen itsestään valmistuminen on vauvan kanssa touhutessa ihan voitto.

Lampaan potkia voi paahtaa padassa ensin ja sipulejakin karamellisoida - mutta jos ei jaksa niin ei ole pakko. Meillä kaikki aineet tällä kertaa vaan koottiin pataan ja pata työnnettiin uuniin hautumaan pariksi-kolmeksi tunniksi. Liha paahtuu padassa kun nestettä tulee vain puoleen väliin asti.

V muuten bongasi Alkosta Paso Roblesista peräisin olevan erinomaisen punkun. Villa San Juliette Petit Syrah käy loistavasti vaikkapa tälläisen lihapadan kaveriksi. Tai juustolautasen kanssa... :)

Padan lisäkkeenä tarjottiin simppelisti salaattia.

Kantarelleilla ja kahvilla maustettua lammaspataa

3 lampaan potkaa
n. 1 l kantarelleja
4-5 sipulia halkaistuna
3-4 valkosipulin kynttä
n. 3-4 dl kahvia (katso paistoastian mukaan - nestettä pitää olla n. puoleen väliin lihoja)
loraus balsamico - etikkaa
pippurisekoitusta (n 1 rkl kokonaisia pippureita; rose-, valko-, viher- ja mustapippuria. )
n. 1 rkl sinapinsiemeniä
2 sellerin vartta (pieniä)
1 lemondrop - chili
nippu timjamia ja rosmariinia
loraus öljyä
nokare voita

Pinnalle lopuksi silputtua lehtipersiljaa.

Paista kantarelleja hieman kasaan nokareessa voita. Kokoa sitten kaikki aineet suureen, uununkestävään pataan ja tarkista, että nestettä on n. puoleen väliin lihoja.

Laita pata uuniin n. 2-3h kunnes liha on kypsää ja putoaa luulta. Tarkista suola ja pippuri, silppua päälle lehtipersiljaa ja tarjoile hyvän viinin ja salaatin tai vaikka ranskalaisittain vaalean leivän kanssa.

Karjalanpiirakkakonossöörit

Taas on yksi aamupala karjalanpiirakkoineen takana ja ajattelin uhkarohkeasti kirjoittaa pari riviä aiheesta, mistä minun ei varmaan pohojalaasena pitäisi sanoa yhtään mitään - nimittäin karjalanpiirakoista. Vaikka karjalanpiirakka ei pohjalainen perinneruoka olekaan meillä rakastetaan kunnon karjalanpiirakkaa. Ni-in, ja ollaan aika kranttuja vielä niiden piirakoidemme suhteen.

Olen jotenkin ihan täysin kyllästynyt niihin Fazerin kuivakoihin karjalanpiirakoihin joita myydään melkein jokaisessa supermarketissa. Ne ovat kyllä paljon parempia kuin keskimääräiset einespiirakat, mutta silti. Niistä puuttuu jotain olennaista. Silti niitä tulee ostettua usein, kun V tykkää piirakoista ja ei oikein muuta tahdo olla tarjolla - ainakaan siellä missä ostoksilla tule käytyä.

Minun suosikkipiirakassani pitää olla puuroa. Ei mitään kuivaa, hauraaksi asti ylikeittynyttä riisiä joka muistuttaa lähinnä jotain kostunutta riisikakkua siellä pahvinmakuisen kuoren sisällä. Minä haluan riisipuuroa - sellaista kermaista ja ihanaa, mitä mummo tekee jouluna. Sellaista, josta vielä maistuu voi-vesiseos johon karjalanpiirakka on paistamisen jälkeen kastettu. Ja entäs se kuori sitten? Minun karjalanpiirakassani pitää olla vähän sitkas kuori. Ei sellainen pahvikuori, joka on tehty teollisesti ja ruista on lisätty väriksi. Vaan sellainen joko ohut tai paksumpi, mutta vähän sitkas ja rapea.

Joskus muinoin kehuinkin Saukkolan maalaispuodin karjalanpiirakoita. Ne ovat selkeästi käsin tehtyjä ja sellaiset pirakat ovat aina ihania, kun niitä löytää. Mutta kun ei tahdo löytää - ei ainakaan marketeista jonne se matka käytännön syistä niin valitettavankin usein suuntautuu.

Paras supermarkettipiirakka, jonka olen löytänyt myydään ison omenan citymerketissa. Ilmeisesti kyseessä on joku "talon oma" karjalanpiirakka, koska pussissa ei lue kuin "riisipiirakka". Mutta siinä on onnistuttu ihan kiittävästi; piirakan kuori on ohuehko, mutta silti riittävän sitkas. Piirakka on niin mehukas, että se on hyvää sellaisenaankin, mutta siitä saa vielä parempaa kun sen lämmittää uunissa tai leivänpaahtimessa. Ja mikä ihan parasta - piirakan sisällä on ihan oikeaa riisipuuroa. Mutta näitä ei tosiaan ole näkynyt kuin siellä ompun citymarketissa.

Tuossa taannoin bongasin Vaasan uutuuspiirakkapussin "Isoäidin riisipiirakat" ja ostin niitä pussillisen. Ne ovat ihan okei (ja minusta jopa parempia kuin fazerin imatranpiirakat), mutta niidenkään puuro ei ole sillä tavoin puuroa kuin toivoisin ja kuori on jotenkin "möhöttynyt" samaan tapaan kuin näissä muissakin paremmissa teollisuuspiirakoissa. En tiedä mitä se vaatisi, että joku saisi markkinoille ja supermarketteihin myyntiin sellaisia ihan oikeita karjalanpiirakoita - vaikka sitten kappaleittain ostettavaksi.

Hopian piirakoissa kuori on paksu, juureva ja sitkas. Täyte on ihan oikeaa puuroa juuri sopivasti kypsyneenä.

Mutta ei siitä varmaan mihinkään pääse. Paras karjalanpiirakka on käsin tehty ja leipomosta ostettu. Ihan parhaat piirakat joita olen maistanut saa perinteikkäästä kahvila hopiasta, jonne V meidät mimmun kanssa usutti tuossa männäviikolla odottelemaan kyytiä kun he olivat I:n kanssa vielä jumissa stokkan parkissa. V ei maininnut mitään karjalanpiirakoista kun houkutteli meidät kahville tuonne karjalaisuuden alkulähteelle. Siinä kahvikupin äärellä vähän hermoillessani, mitenkä miesteni ensimmäinen yhteinen kauppareissu ilman äitiä tai tätiä on mennyt bongasin upeat, paksun ja rapean ruiskuoren omaavat juurevat piirakat hyllystä. Vaikka käsin tehtyinä niiden hinta on suhteellisen kova, 1,10e /kpl, ne olivat kyllä jokaisen sentin arvoisia. Kuori oli todella hyvää ja rapsakkaa vielä seuraavanakin päivänä. Puuro oli sellaista, minkä kermaisesta koostumuksesta riisinjyvät ihan selvästi erottuivat. Olin tietysti ihan myyty.

Myöhemmin armas mieheni tunnusti, että V oli ansoittanut minut ihan täysin. Myöhemmin hän nimittäin kertoi, että hänen äitinsä suvussa, jossa on itäsuomalaisia juuria näitä Hopian piirakoita on tavattu aina ostaa juhliin. Ja siihen tämä pieni pamfletti onkin hyvä päättää; ihan täydellisiin karjalanpiirakoihin. Sellaisiin persoonallisiin, joista yksikään ei ole täysin samannäköinen toisen kanssa. Niihin, joita ei supermarkeiteista etsimälläkään löydä, mutta jotka vievät kielen mennessään.