Häälounas @pos3 eli Nelle & V 12.5.2010

Me sanoimme entisen avomieheni V:n kanssa eilen toisillemme "tahdon" Helsingin maistraatissa. Paikalla oli Mimmu morisusneitonani, Mimmun avomies ja V:n best manina V:n veli. Ja tietysti A, jolle pyydettiin koulusta muutama tunti vapaata.

Me olemme miettineet tosi paljon kihalutumisemme jälkeen, viimeisen kolmen vuoden aikana, miten ihmeessä ne häät sitten oikein järjestetään? Taisin joskus mainitakin, että vaikka minusta on tavattoman mukavaa juhlistaa kotosalla kaikkia pienempiä juhlia, koen yleensä lievää pakokauhua, jos minun pitää olla juhlinnan keskipisteenä. Eikä V ole tippaakaan minua parempi tässä suhteessa, päinvastoin. Niinpä olemme kuluttaneet loputtoman monia iltoja pähkien miten ihmeessä saisimme aikaan suhteellisen pienellä vaivalla (ad-hoc)järjestettävät välittömät, epämuodolliset ja meidän näköisemme arviolta n. 200 hengen stressivapaat häät? ;)

Joka kerta päädyimme samaan lopputulokseen: emme mitenkään. Ja taas kului kuukausi ja vuosi, toinen ja kolmas. Viime kesänä mummoni alkoi jo merkitsevästi kertoa eräästä tuttavastaan joka oli saanut onnittelut kukkakaupassa, tyttären häiden johdosta.

Mummo tarinoi, että hänen tuttavansa oli kiistänyt häät jyrkästi ja todennut, että kai hän nyt TIETÄISI jos hänen tyttärensä menisi naimisiin. Jälkikäteen sitten oli käynyt ilmi, että kukkakauppias oli ollut paremmin perillä tilanteesta. Mummo totesi, että kun tahtoa kerran on, niin ei se naimisiin meneminen tarvitse olla muuta kuin käy nyt vaan sanomassa sen "tahdon". ;)

Ja siihen me sitten lopulta päädyimme itsekin: jos meidän pitää järjestää häät, me emme koskaan pääse naimisiin.

Ja kun Mimmu sitten helmi-maaliskuussa kertoi, että hän on menossa käymään tallinnassa helatorstain edellä, me näimme tilaisuutemme tulleen. Minä aloin puhella Mimmulle, että mitäs jos pidetään opiskelukevään lopettajaiset ja minä vien siskoni hienommin syömään. Otetaan oikein miehetkin mukaan ja mennään johonkin oikein, oikein kivaan paikkaan. Ja sitten mökille helatorstaiviikonlopuksi, josta oli ollut puhetta jo aiemmin. Eikä tätä Mimmulle niin paljoa tarvinnut myydä. Ainahan hyvä ruoka kelpaa, eikös vaan? ;)

Mutta se, minkä jätin mainitsematta oli, että ennen ruokaa teemme vielä pienen pyörähdyksen maistraatissa. ;)



Kevään mittaan ängin "tyttöjen päivän" -ohjelmaan vielä pienen kampaajavisiitin ennen ruokaa; hömpötellään vähän tyttöjuttuja; "...ja kun sunkin on niin monta kertaa pitänyt päästä käymään siellä Jonyllä." Jotenkin sekin meni vielä läpi. :) ...Ja sitten oli tietysti ne pesulasta tulleet vaatteet, joista "...toisen ajattelin laittaa huomenna päälleni valkoisen farkkutakin kanssa, luuletko että tämä on kiva?"


Ja vaikka mimmu näytti hämääntyneeltä, että pihaan kurvasi taksi, ei Mimmu parka tiennyt vielä siinäkään vaiheessa, mitä päivään kuuluu. Kun olin sitten saanut hieman unenpöpperöisen siskoni turvallisesti taksiin istumaan, aloitin asian todellisen luonteen valottamisen:" ...Mä olin ihan varma, että haistaisit jotain palaneenkäryä, mutta kun nyt ollaan tässä vaiheessa, niin mun pitää kertoa sulle yksi juttu... Me ollaan menossa sinne kampaajalle ja syömään, joo - mutta tässä olisi yksi pikkuinen asia, mikä pitäisi hoitaa vielä siinä välissä..."

Ja sitten me taidettiin itkeä jonkin verran kumpainenkin ja järkyttää yksi taksikuski. Vaikka olin miettinyt jo vähän etukäteen, miten pyydän sisartani morsiusneidokseni, olin tehnyt yhden mokan: jättänyt kaikki nenäliinat kotiin. :)

Mimmun reaktio oli spontaani: "Ei näin voi tehdä..." Mutta vähitellen, kampaajalla puhistessaan ihana morsiusneitoni alkoi lopulta saada taas henkeä ja päästä yli järkytyksestään; "ehkä tämä tosiaan pitikin mennä näin. Tämä on kyllä ihan teidän näköistänne..." Ja kohti maistraattia kävellessämme sisareni oli jo yhtä hymyä ja innokkaasti räpsimässä kuvia äidille ja mummolle ja... :)

Kerrottakoon nyt, että V:n paikalle hoitaman bestmanin kohtalo ei ollut juurikaan tästä poikkeava. A:n opettajaakin oli lupaa kysyessä kielletty mainitsemasta asiaa A:lle tai ylipäätään kenellekään.

Ja hyvin kävi, päästiin naimisiin.

Aurinkoista bulevardia kävellessämme soitin mummolle ja kerroin, että kävelen tässä käsikynkkää tuoreen aviomieheni kanssa häälounaalle. Mummo oli riemuissaan ja totesi vain:"No menihän se perille!". :) Oli mukavaa tehdä mummo niin onnelliseksi.


Vaikka Pos3:n ruoka oli moitteetonta, olin kieltämättä niin monenlaisten tunteiden vallassa, että ruoka ei päässyt samalla tapaa päärooliin tänään, kuin Dominiquella illastaessamme. Mutta olin onnellinen, että oltiin tässä vaiheessa; morsiusneito ja bestman oli saatu paikalle ja me olimme vihdoin saaneet sanotuksi "Tahdon".

Kameraankaan en koskenut, kuin kukkakimpun ikuistaakseni. Mimmu halusi kuvata "hääkarkit" :) Mutta sen verran ruuastakin täytyy sanoa, että V:n valitsema Pietarsaaren kuha parsalla ja mousselinekastikkeella oli kyllä ihan jumalaista. Mediumina tilattu pihvini ei kuitenaan ollut enää sisältä roseeta - mutta mehukasta ja hyvää silti.

Postersin kuuluisat jälkiruuat olivat ihania. Minä söin suklaajälkiruuan joka sai Mimmunkin huokaamaan onnesta. Mutta myös se A:n ja bestmanin juustolautanen näytti niin ihanalle, että olisin voinut kyllä syödä sellaisenkin - vaikka suklaakakun päälle ;)

"Ei niin kauaa neitinä, jottei kyllää rouvana", kotikonnuilla tavataan sanoa. Mutta ehkä se oikeasti oli jo aika, pohdiskelin, kun kävelimme aurinkoisen Espan puiston läpi autoa kohti. Ihmiset hymyilivät meille. Taisivat arvata, mitä tuli tehtyä. :) Minä mietin, että voisimme ihan kohta lähteä mökille.

Koska ruoka-alan lakko oli verottanut Sellon valikoimia melko tavalla päiväni morsiamena sisälsi myös nopean kierroksen Stokkan herkussa ;) Kuinkas muutenkaan? :) Vähän jäi harmittamaan, että lounaan jälkeen kamerat jäivät miehille. Olisin saanut hauskan kuvan morsiuskimpusta ostoskorissa sisäfileen ja Rezen maalaissämpylöiden kanssa;) Mutta nyt teidän täytyy vaan kuvitella tämäkin näky.

Sitten muutama kuva kotona mummoa varten ja hurja pakkausoperaatio. Vaatteiden vaihto ja kohti saaristoa!



Mökillä sitten avasimme joululahjaksi V:n sukulaiselta P:ltä saamamme vaaleanpunaisen shampanjan ja kilistimme päivän saavutuksille. Iltapalaksi saimme rezen maalaissämpylöitä, girllattua munakoisoa ja paprikaa, paistettua halloumia ja minttuista valkosipulijogurttia. Sitten tuli uni ja vei mukanaan.

Vaikka totesimmekin morsiusneidolle ja bestmanille vihkimisen jälkeen "Kiitos ...ja anteeksi", hääpäivästä muodostui ihan meidän näköisemme. Ja nyt, lukuisten ihanien onnitteluiden jälkeen lopulta tuntuu, että monet olivat jotain tälläistä osanneet odottaakkin.

Parasta kuitenkin on, että pääsimme vihdoin viimein naimisiin. Minä sain aviomiehekseni sen ihanan miehen, jota olen rakastanut jo vuosia ja jota tahdon rakastaa tästä eteenkin päin.



p.s. Ja että pitikin sattua osastolta; vihkisormuksessani on täysin sattumalta juuri 42 pikkiriikkistä timanttia. ...Että so long and thanks for all the fish vaan ;)

Rautaisannos, eli jauhemaksapihvejä chutneyllä ja pinaattia

Tajusin tuossa jonkin aikaa sitten, että en ole tainnut koskaan tehdä itse jauhemaksapihvejä. Mallia tässä ainakin itselleni vähän oudommassa puuhassa näytti Kaikki äitini reseptit - blogin Nanna.


Muistan kyllä että minunkin äitini olisi näitä joskus kauan sitten tehnyt, mutta jotenkin en ole tullut itse ryhtyneeksi tähän puuhaan aikaisemmin. Syynä voi tietysti olla, että jauhettu maksa ei ole mitenkään superherkullisen näköistä raakana ja ensivaikutelma jauhetusta maksasta on jotenkin sotkuinen.


Nannan ohjeella sain oikein hyvän pohjan maksapihveilleni. Kun olen tälläinen jämäkokkaaja niin käytin taikinaan kaikki jääkaapin jämät. Raikkautta tuomaan viime viikonlopun kampasimpukoista jääneen "persiljapeston" lopun ja koska minä tykkään että maksa ja makeus sopivat yhteen, lusikoin mukaan vielä vihreistä tomaateista tekemääni chutneytä ja vähän mangochutneytä jatkoksi. Minusta tähän voit käyttää juuri sitä chutneytä, mitä jääkaapissasi sattuu olemaan. Tärkeintä on, että se on makeaa.

Se mitä minun äitini ei varmaan olisi myöskään näihin tullut laittaneeksi, oli mieto keltainen chili, jonka silppusin mukaan taikinaan tuomaan vähän aromaattisuutta maksaan. Nanna oli raastanut sekaan perunaa, mutta minulla kun ei ollut ensimmäistäkään potaattia mukanani, raastoin taikinaan palsternakan ja lisäksi liotin puolisen desiä fibrexiä kermassa. Fibrex on sokerijuurikkaasta tehtyä kuitua, jota voi käyttää korppujauhojen tavoin. Ihan loistava tuote monenlaiseen taikinan jatkamiseen.




Maksapihveissä on minusta hyvä, että taikinassa on muutakin kuin pelkkää maksaa, muuten pihveistä tulee kuivia. Peruna, porkkana tai minun tapauksessani palsternakkaraaste toi mehukkuutta pihveihin. Chutney toi pehmeää makeutta ja chili, salvia ja lehtiperisljapesto raikastivat lopputulosta tasoittaen myös pekonin rasvaa. Olin oikein tyytyväinen näihin. Se ruokalusikallinen siirappia ei olisi ehkä ollut tarpeen (etenkin jos haluaa vähentää hiilareita), kun chutneytä laittaa noinkin paljon ja makeaa tuli vielä tarjoillessa päällekin... Mutta en valita. Niin tai näin, ihan loistoannos.

Minä tarjosin jauhemaksapihvini huuhdotun pinaatin kanssa, vuohenjuustolla ja tomaattichutneyllä siivitettynä. Niinpä tästä tuli maksan ja pinaatin yhteispelinä varsinainen rautaisannos. Vähän jännitin, tykkääkö V jauhemaksapihveistäni. Näin kyllä herran otsaluun asennosta, että häntä vähän epäilytti koko konsepti alunperin, vaikkei tuo protestoinutkaan projektiani ääneen. Mutta kyllä, hyväksyntä tuli kun haaruka meni suuhun ja lautaselle eksyi toinenkin maksapihvi:)

Niinpä suosittelen kokeilemaan; joko Nanna raportoimalla Matleena Lahden (ruokala) alkuperäisellä reseptillä tai kuten minä, oman jääkaapin sisältöä hyväksi käyttäen. Näistä tuli hyviä, rohkeasti maksaa ostamaan. Ainakin meille maksan syöminen oli oikein mukavaa vaihtelua.





Jauhemaksapihvit Nannan ohjeesta soveltaen (12 kpl)

n. 400g jauhettua maksaa
1 sipuli
1 palsternakka
125g pekonia
0,5 dl fibrexiä
1 dl kermaa
1 muna
1 keltainen chili
4 rkl persiljapestoa
4 rkl salviasilppua
2 rkl vihreistä tomaateista tehtyä chutneyä
1 rkl mangochutneytä
1 rkl siirappia
1,5 tl suolaa
mustaa pippuria
voita
öljyä

Raasta palsternakka ja laita Fibrex n. 1 dl kermaa turpoamaan. Kuullosta sipulit ja pekonikuutiot pannulla, nokareessa voita. Lisää sitten pekoni-sipuliseos, palsternakkaraaste, fibrex ja kananmuna taikinaan. Lisää hienonnettu chili, käyttämäsi chutney, mahdollinen siirappi, persiljapesto (tai persiljasilppua) ja salviasilppu. Mausta suolalla ja pippurilla.

Anna taikinan vetäytyä jonkin aikaa, ainakin niin, että fibrex (tai korppujauho) pääsee kunnolla turpoamaan. Paista sitten runsaassa voissa (ja lorauksessa öljyä) maksapihvit molemmin puolin kypsäksi. Nostele siis taikina vaan kuumalle pannulle ja anna hyytyä, sitten käännä. Voit laittaa ne uuniin vuuassa pysymään lämpimänä.

Tarjoa pihvit salaatin tai vaikka karamellisoidun sipulin kanssa, korista vuohenjuustolla ja tarjoa lisäksi vielä jotain vähän makeaa; puolukkahilloa tai chutneytä. Oman maun mukaan.

Kalkkunan rintafilettä ja hedelmäistä kastiketta

Kun äitienpäivä on nyt tulossa, niin ajattelin, että tämän pääsiäiseksi tekemäni kalkkunan rintafileen voisi julkaista tähän väliin. Se on ihan jäänyt jalkoihin, kun minulla tämä julkaisutahti ei aina niin järjestelmällistä ole.

Kalkkunasta tuli hyvää ja keitin kalkkunan liemestä vielä kasaan erittäin aromaattisen kastikkeen, jonka sakeutin voi-rasvaseoksella, joka onnistuu aina. Siinä idea (niinkuin olen sen ymmärtänyt) lienee, että kun rasvaa ja jauhoja sekoitetaan keskenään tahnaksi n. yhtäsuuret määrät, rasva erottelee kaikki jauhohippuset toisistaan ja päällustää ne. Kun seosta sitten laittaa kastikkeeseen rasvan sulaessa kaikki jauhohippuset leviävät kastikkeeseen tasaisesti, eivätkä ne pääse tarttumaan toisiinsa ja muodostamaan klimppejä.

Minä laitoin fileen marinoitumaan edellisenä päivänä öljy-etikkapojkaiseen seokseen, johon pilkoin myös inkivääriä siivuina sekaan. Pippuria laitoin myös avokätisesti - halusin kalkkunast oikein aromaattista. Tuossa on aika paljon aineita ja jotain voi tietysti jättää pois, jos sellaista ei ole saatavilla. Vadelmaviinietikan voi jättää poiskin, jos tahtoo ja linnunsilmächilin korvata jollain muulla chilillä. Yrteissä voi varioida sen mukaan mitä sinulla on. Pääsiäisen aikaan ainoa yrtti, joka vähän tuntui kestävän jääkaappia oli rosmariini, joten etenin sen kanssa. Mutta voit käyttää ihan hyvin vaikka timjamia tai vaikka persiljaa. Pieni määrä soijaa on ihan olennainen, siitä tulee minusta vähän syvyyttä vaaleaan lintuun.




Koko show valmistuu siis kolmessa vaiheessa: Marinoi & mureuta, ruskista & hauduta ja lopuksi leikkaa j& suurusta.

Marinoinnin idea on tosiaan mureuttaa lihaa ja maustaa sitä. Sitten vaan annetaan padassa kaunis pinta otukselle ja freesataan kasviksia kaveriksi. Liemeksi viiniä ja viinapullon loppu, omenahillon kanssa corona pyöristi mukavasti valkoviinin kovuutta ja lopputuloksena syntynyt kastike oli vahvaa ja ihanaa.




Kastike tosiaan saadaan pataan jäävästä kypsytysliemestä. Liemestä siivilöidään pois kaikki mausteet ja se laitetaan kastikekattilaan. Sitä keitetään vähän kasaan, niin että maku on kivasti tummaa ja paksua. Sitten suurustetta sekaan ja loppusilaus kermalla. Kerma pehmentää makua ja pyöristää sitä kulmista mukavasti. Mutta mikä nyt ei kermalla tulisi hyvää, sanois meidän äitee tähän... ;)

Kalkkunan kanssa kannattaa tarjota jotain hedelmäistä ja raikasta - minä tarjosin sen kanssa hedelmäistä cous-cousia.





Hedelmäinen ja aromaattinen kalkkuna (riittää hyvin ainakin neljälle, ehkä kuudelle)

1 marinoimaton file (800g- 1 kg)?

marinadiin:
1 sitruuna
1,5 dl öljyä
0,5 dl vaaleaa etikkaa (esim. valkoviinietikkaa)
3 rkl vadelmaviinietikkaa
2 rkl soijaa
2 rkl pippurisekoitusta
3 oksaa rosmariinia
2 suurta kynttä valkosipulia
n. 3 cm pala inkivääriä
10 linnunsilmächiliä
1 tl savusuolaa

pataan:

1 sellerin varsi

1 sipuli

2 laakerinlehteä

2 rosmariinin oksaa

2,5 dl valkoviiniä

1 dl omena-päärynäsosetta

3-4 rkl corona - brandyä

2 rkl balsamico - etikkaa

marinointiliemi

Kastikkeeseen:

lopuksi 1 dl kermaa

suurusta (rasvaa+ jauhoa)

Laita marinadiainekset kalkkunan kanssa muovipussiin. Inkiväärin ja sitrunan viipaloin vaan mukaan, en edes kuorinut inkivääriä, kun se oli ihan puhdas. Nämä mausteaineet kumminkin hukataan sitten lopuksi. Puristele ilmat pois pussista ja jätä jääkaappiin yön yli tekeytymään.

Seuraavana päivänä kalkkuna otetaan lämpimään hyvissä ajoin. Sitten ruskistuksen kestävään pataan laitetaan kunnon nokare rasvaa ja öljyä, sinne pilkotaan sipulia ja sekkeriä, joita kuullotetaan hetki. Sitten kalkkuna laitetaan pataan ja siihen paistetaan väri joka puolelle. Tämän jälkeen lisää marinointiliemi (laitoin ilman sattumia, pippureita kalastin vähän mukaan), valkoviini ja muut aineet pataan ja tökkää kalkkunaan paistimittari ja peitä uunipata kannella.

Kypsennä kalkkuna n. 175 asteisessa uunissa kypsäksi asti, mutta ei yhtään yli. Sitten nosta kalkkuna padasta leikkuulaudalle vetäytymään.

Siivilöi pataan jäänyt paistoliemi kastikekattilaan. Keitä kasaan hyvällä tulella ehkä n. 15 min. Kun kastiketta on jäljellä n. nelisen desiä lisää siihen suurus. Lisää suurusta teelusikallinen kerrallaan ja sekoita. Kun kastike alkaa olla sopivan paksua lisää kerma, tarkista suola ja pippuri. Sitten kaada lämpimään kastikekulhoon ja koristele. Vie ruoka tarjolle.

Tämän kanssa sopii joku vahvempi, oikeastaan saa olla tamminenkin chardonnay. Myös joku oikein herukkainen tai raparperinenkin Savignon blanc - vaikka se mud house jota kehuin twitterissä, menisi tämän kanssa.

Tuo kalkkunan kastike on sen verran vahvaa, että oikein herkkä viini hukkuu tämän kanssa.

M-M-Munkkeja... Ja kevätpörräystä mökillä

Kevään ensimmäinen mökilläkäynti on aina tietyllä tavalla rankka ja palkitseva samaan aikaan. On ihanaa päästä taas talven jälkeen irtautumaan arjesta, mutta yleensä paikanpäällä odottaa valtava kasa vakiojuttuja jotka pitää purkaa ja laittaa kuntoon, ennenkuin mistään oikeasti pääsee sitten nautiskelemaan. :)

Meillä tälle listalle kuuluvat vesien kytkeminen ja vesijärjestelmän ilmaukset, kompostien tyhjennys ja alustaminen, kompostoivan vessan kevättyhjennys, kaikkien metsämyyriltä suojaan muovilaatikoihin pakattujen vaatteiden, liinavaatteiden ja pyyhkeiden purku takaisin kaappeihin ja tietysti koko paikan ja tomutus, siivous ja puunaus elinkelpoiseen kuntoon. Ja sitten tietysti se haravointi, joka jäi kiireessä syksyllä tekemättä, yrttipenkkien alustus ja sekalaista kitkentää sekä muuta pientä nyppimistä ja kunnostusta.




Ai niin ja sitten pitäisi vielä kokata jotain - kuulemma ;) Olin ajatellut, että tekisin vappuna jotain vähän erilaisia munkkeja, kun ihania reseptejä on pyörinyt netissä pilvin pimein. Koska löysin yhden päiväyksiltään kovasti jo umpeutuneen korinttipussin kotikaapistani, ajattelin että voisin laittaa korintteja ja karpaloita samaan purkkiin, kaataa päälle pienen lasin grappaa ja ainakin soveltaa Merituulin@silläsipuli reseptiä italialaisista munkeista. Näin tapahtui.



Minä vaan nakkasin korintit ja karpalot kotona jo tyhjään purnukkaan, vähän grappaa perään ja purkki kiinni. Sitten jossain vaiheessa vappua kun internetkin oli jo saatu toimimaan mökillä, kaivoin esiin Merituulin reseptiä. Kävi ilmi, että taikinan olisi pitänyt antaa nousta viisi tuntia. Se olisi pitänyt tehdä jo aamusta, eikä vasta nyt... Jotenkin en olllut lainkaan muistanut tätä puolta. Minä haluaisin munkkeja ihan viimeistäänkin jo parin-kolmen tunnin päästä, päiväkahville.

Niinpä pyöräytin sitten ihan perinteisen, hieman pehmeähkön pullataikinan ja sekoitin siihen kaneliaja kardemummaa, yhden sitruunan raastetun kuoren ja grapassa vuorokauden verran liotetut kuivatut hedelmät (ne olivat muuten aika hyviä sellaisenaankin, maistoin!).

Sitten jätin taikinan kohoamaan kunnolla kaksinkertaiseksi ja ajattelin paistaa munkit heti, kun takina on kaksinkertainen. Innostuin kuitenkin nyppimään yhtä juhannusruusupuskaa kohoamisen aikana siinä määrin, että taikina ehti nousta ainakin parisen tuntia.



Tuo kyseinen puska oli nimittäin päässyt metsämyyrien tuhojen kohteeksi: ne olivat syöneet juuren monesta suuresta oksasta! Oksat näyttivät ihan terveeltä, mutta kun niitä nosti niin niillä ei ollutkaan enää juurta... No, onneksi eivät olleet koko puskaa syöneet, jotain kaunista jää kesällekin. Tulppaanin mukulat olivat nimittäin myös kadonneet...




Mutta taikina siis pääsi nousemaan kunnolla ja rauhassa, ennenkuin vihdoin pistin munkit paistumaan. Munkit muotoillaan palloiksi, kohotetaan ja sitten paistetaan - reiällä tai ilman. Reikä vaan painetaan pyöreän munkin läpi juuri ennen öljyyn laittamista. Jos teet pyöreitä munkkeja, älä tee liian isoja - muuten ne eivät oikein tahdo kypsyä sisältä.




Minä olen aina rasktanut itsetehtyjä munkkeja. Lapsena mummolassa kyäillessäni mummo paistoikin munkkeja aika usein. Oi juhlaa! Mummu opetti, että taikinan pitää olla vähän pehmeämpää kuin pullissa, öljyn kuumaa muttei liian (muuten munkin pinta palaa ja sisus jää raa-aksi) ja sokeroimiseen tarvitaan paperipussi, mihin ei kannata laittaa ihan hirveästi sokeria kerralla.

Jostain luin, että öljy on sopivan kuumaa, kun vaalea leivänpala ruskistuu öljyssä n. 30 sekunnissa. Se on aika hyvä vinkki, itse asiassa. Ja sitten munkit paistetaan molemmin puolin kannella varustetussa astiassa. Kansi tarvitaan, jos öljy jostain syystä nappaisi tulta itseensä. Kannen avulla tulen saa tukahdutettua.




Ja sitten nostin kypsät munkit reikäkauhalla talouspaperille, laitoin uudet munkit öljyyn ja sitten valmiit munkit paperipussiin sokerin kanssa. Sitten heilutellaan niin, että sokeri joka puolelta päällystää munkit. NAM.

Syy siihen miksi sokeria ei kannata laittaa kovin paljon kerrallaan pussiin on, että koska munkin pitää sokeroinnissa olla vielä kuuma- Sokerin tarttuessa öljyyn, prosessi menee myös toiseen suuntaan: jäljelle jäävään sokeriin tarttuu munkeista öljyä joka paakkuunnuttaa sokerin. Eli käytännössä olen huomannut, että pussiin kannattaa laittaa muutama (n. 4? rkl) sokeria ja yhdellä sokerilla saa sokeroitua n. kaksi pussillista (2x3) munkkia. Sitten sokeri alkaa jo paakkuuntua eikä sen jälkeen sokeroiduista munkeista tule yhtä kauniita kuin ensimmäisistä munkeista. Joten loppu sokeri pois ja uutta sokeria pussiin. Jos teet ns. valtavaa määrää munkkeja, kannattaa säästää parikin paperipussia, koska pussikin kyllästyy öljystä jossain vaiheessa. Saattaapa tuo revetäkin...




Mutta meitä oli vaan kolme. Niinpä päätin, että semmoinen 13 sokeroitua munkkia varmaan rittää meille moneen kertaan;) Loput munkit paistoin ja pakastin ilman sokeria. Sillä tavalla niistä saa hyvän vierasvaran vakkapa jollekin yllätysvierailulle. Kun tarve ilmenee, kuumennat vaan munkit uunissa ja sokeroit sen jälkeen. Lopputulos on riittävän lähellä vastapaistettuja munkkeja jotta saat satunnaiset merenkävijät huokaisemaan tyytyväisinä.



Ja simaakin oli munkkien kanssa. ihan ok, mutta varmaan laitoin vähän liikaa hiivaa, koska simasta ei tullut niin kirkasta kuin yleensä. Painettakin oli paikoitellen kertynyt pulloon "tarpeeksi". Mutta vaikkei ehkä loistokasta, niin ihan hyvää simaa tuostakin tuli. Etenkin rusinoilla varustettuna.

Olin nimittäin laittanut muutamaan pulloon kokeellisesti rusinoiden tilalle karpaloita ja se ei oikein toiminut. Karpalo on sen verran hapan, että se varasti siman makoisuutta. Itse asiassa sillä oli yllättävänkin paljon merkitystä siman makuun. Karpaloilla varustettu sima maistui selvästi "kuivemmalta" kuin rusinasima. Joskus siis näinkin päin näiden kokeiluiden kanssa; vanha rusinapaketti oli tällä kertaa parempi kuin pussillinen karpaloita.




No, entäs ne munkit? No hyviä tietysti kuin mitkä! :) Tosin näille olisi varmaan sopinut hyvin, että en olisi tehnyt näistä perinteisiä rinkuloita, vaan paistanut ne pyöreinä tai paakkuina kuten alunperin olisi pitänyt. Kun paistopintaa on vähemmän taikinan maut olisivat päässeet vielä paremmin oikeuksiinsa kaiken sokeroinnin keskeltä. Kun bongasin tuossa eilen, jotta aleksi@vivaciabatta oli truutannut munkkeihin sisään hilloa, minulle pälkähti päähäni että näihin sopisi varmaan ihan älyttömän hyvin jos olisi truutannut sisään vaikka vähän appelsiini-/lemoncurdia... Hmm. täynyy joskus varmaan koeponnistaa...

Mutta tällä kertaa perinteisemmin ja hyviä olivat. Sitruuna nousee esiin mukavasti ja grapassa liotetut hedelmät ovat ihania. Enkä edes kehtaa myöntää montako söin. Se on salaisuus. Kevät, sima ja munkit nyt vaan kuuluvat yhteen:)

Simpukoita ja persiljaista kurkkusalsaa

Vapun päivän illallisella alkupalaksi saimme kampasimpukoita grillistä. Tein kampasimpukoiden kaveriksi sauvasekoittimella persiljaisen yrttiöljyn ja sekoitin siihen pieniä kurkkukuutioita. Paahdoin pannulla myös vähän lempeämpiä, syntisen öljyisiä valkosipulileipiä tuomaan rapsakkaa kontrastia pehemälle kampasimpukalle.

Kampasimpukoiden suhteen V oli sitä mieltä, että ne olisivat ehkä voineet olla vielä aavistuksen pidempään grillissä. Ne olivat lämpimiä kauttaaltaan, mutta juuri siinä rajalla olivatko ne hieman vielä raakoja, vai juuri sopivia. Käytimme grillaukseen apuna teflonkoria, joka on joskus tullut ostettua. Se on siitä näppärä, että grillattava ruoka ei tartu siihen kuten grilliritilöihin ja siten se sopii tälläisten herkempien ruokien grillaukseen tosi hyvin.

Minä muuten yleensä tykkään grillata kalaa ja simpukoita kaasugrillissä. Kaasu on minusta parempi ylipäätään kaikkeen, missä on herkkä yrttinen marinadi ja herkempi maku. Etenkin yrttiöljypohjaiset marinadit tulevat parempia kaasulla.

Monesti näkee, että hiiligrillin ja kaasugrillin sokkotesteissä ei ole saatu eroja ruuan herkullisuudessa, mutta minä kyllä vannon lihan ja munakoison kanssa hiiligrillin nimeen. Jotenkin niihin tulee minusta parempi, vähän savuisempi maku hiilillä. Mutta tämä on siis minun mielipiteeni, eikä kenenkään muun tarvitse olla tästä samaa mieltä. Uskonsodat aiheesta voidaan säästää vaikka heti muna-kanaongelman ratkaisun jälkeisiin tunteihin tuopin äärellä. ;)

Pääruuaksi oli tulossa lihaa, joten vaikka kampasimpukoille kaasu olisikin ollut parempi, käynnistimme hiilet.

Kaasugrillissä tuli on tietysti ennakoitavampi kuin hiilillä, jotka palavat omaan tahtiinsa. Hiilillä on grillattava juuri silloin, kun hiillusta on valmis. Lisäksi hiiliä pitää olla tarpeeksi, jotta lämpöä riittää koko shown valmistukseen. Isommissa projekteissa kannattaa suosiolla ostaa brikettejä, jotka hehkuvat kuumina paljon perinteisiä hiiliä pidempään.

Kaasu on myös tavattoman kiva ja helppo simpukoille koska se öljyisempikään marinadi ei aiheuta yleensä suurempaa leimahtelua. Lämpöä voi myös kontrolloida paremmin (myös vähentää!), jonka johdosta ei ole niin kiire siirrellä simpukoita turvaan. Kypsyminen on ennakoitavampi prosessi, eikä sellainen paniikkikaaos kuin hiilillä aina välillä pääsee syntymään :) Niinpä etenkin, jos on paljon väkeä paikalla lämmitämme usein molemmat grillit: herkemmät kasvikset, kalat ja hedelmät menevät kaasulle ja lihaprojektit (ja munakoiso!) hiilille.

Mutta kaikesta tästä esipuheesta huolimatta tänään kampasimpukat olivat menossa hiiligrilliin. Me olimme vaan liian laiskoja lämmittämään myös kaasumööpeliäkin.




Hiiligrillin huomioiden tein sen virheen, että hätäpäissäni marinoin kampasimpukat pelkällä öljyn ja sitruunankuoren seoksella. Tuohon olisi ehdottomasti kannattanut laittaa sitruunaa myös, jotta se ei olisi ottanut niin hurjasti tulta grillissä. V sanoi, että öljy leimahti aika tavalla paistaessa.

Valmiissa simpukoissakin sen huomasi: niissä oli paikoitellen vähän liekkien jättämää nokea, mikä ei tietenkään ole mikään kulinaristinen elämys. Joten olkaa viisaampia kuin minä ja lisätkää simpukan marinadiin sitruunan mehua tai ylipäänsä jotain muutakin kuin öljyä.



Tefloninen alusta pelasti paljon paniikilta: kampasimpukoista yksikään ei pudonnut tuleen ja V oli saanut hyvin käänneltyä kaikkia. Pienet kampasimpukat voivat irrallisina olla grillissä aikamoinen säätö.

Toisaalta kotona kun taannoin grillasin simpukoita vartaassa, sekin onnistui ihan hienosti. Varras auttoi simpukoiden käsittelyssä; kun ne olivat suurempana yksikkönä, ne oli kaikki helppoa kääntää kerralla, eikä mikään päässyt palamaan.

Tuohon kurkkuiseen salsaan voisit hyvin käyttää persiljan lisäksi myös vaikka niitä fenkolin lehtiä tai korianteria. Ankarissa saaristo-olosuhteissa minulla ei nyt ollut kuitenkaan kuin lehtipersiljaa, joten siihen oli tyytyminen. Mutta kuten V sanoi; paitsi että se on kivan näköistä se on tosi raikasta ja hyvää. Minäkin tykkäsin; vaalea, öljyssä valkosipulin kanssa herkästi paahtunut leipä, raikas kurkkusalsa ja kampasimpukka olivat hyvä yhdessä. Ja sitten vielä lasiin vähän kuohuvaa niin vappuillallinen saatiin hyvään alkuun.

Eipä siis lainkaan huonompi saaristokeittiön alkupala-avaus :)

Simpukoita, valkosipulileipää ja kurkkusalsaa (3:lle)

6 kampasimpukan lihaa
1/2 sitruunan mehu (leimahdusta estämään)
n. 1/2 dl öljyä
1/2 sitruunan kuori

lisäksi:
n. 1,5 chiapoa (eli maalaisleipäsämpylää) siivuina tai 1 ison maalaisleivän siivu/nenu
2 valkosipulin kynttä kuorittuna, rikki lyötynä mutta kokonaisena
kourallinen lehtipersiljaa
n. 10-12 cm pala (miel. kotimaista) tuorekurkkua
n. 1 dl extravirgine oliiviöljyä
n. 1/2 tl vaaleaa siirappia
+ lisää paistonkestävää oliiviöljyä leipien paistamiseen
1/2 suuren sitruunan mehua tai yhden pienemmän sitruunan mehu kokonaan
minttu-chilisuolaa/savusuolaa/chilisuolaa...
mustaa pippuria


Sekoita öljy, sitrunan mehu ja sitruunan kuori ja laita kampasimpukat marinadiin. Etsi grillaajalle grillisuti, jolla marinadia voi sitten paistaessa vielä sipoa simpukoille. Anna olla marinadissa kun preparoit muut jutut.

Laita huuhdottu lehtipersilja pieneen kippoon, kaada päälle sitruunan mehu ja öljy. Surista seos sauvasekoittimella tasaiseksi ja lisää siihen suolaa ja pippuria. Makeuta hieman siirapilla tai vaikka hunajalla. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa, pippuria tai sokeria.

Halkaise kurkku ja kaavi teelusikalla kurkusta siemenet pois. Sitten pilko kurkku pieniksi kuutioiksi ja sekoita persilja-öljyseokseen. Tarkista taas maku. Leikkaa leipä viipaleiksi valmiiksi ja passita grillaaja ulos kampasimpukat matkassaan.

Laita kuumalle pannulle paistonkestävää oliiviöljyä (vaikka euroshopper oliiviöljyä) ja rikki lyödyt valkosipulin kynnet. Sekoita kynsiä vähän öljyssä ja lisää sitten leivät. Öljyä pitää olla niin, että leivät kostuvat. Paahda leipiä molemmin puolin niin, että ne saavat vähän väriä pintaansa, mutteivät vielä kuivu. Jos valkosipuli alkaa muuttua kovin tummanruskeaksi, heitä ne pois paiston aikana.

Tällä aikaa kampasimpukat paistuvat. Ne eivät vaadi kuin ehkä minuutin suoralla tulella, jotta saavat väriä ja sitten minuutin tai pari epäsuoraa lämpöä, jotta rakenne vähän muodostuu simpukan kypsyessä. Mutta tämä on kyllä niin herkkää puuhaa, että tarkampien ohjeiden antaminen ei ainakaan minulta onnistu. Voit aina lohduttautua sillä, että kampasimpukka voidaan syödä ihan raakanakin. Tarkoitus on saada vaan simpukka lämpenemään grillissä.

Sitten kokoa annos. Ei ole huono idea etukäteen laittaa lautaset lämpimään uuniin hetkeksi. Etenkin jos olet mökillä ja on vielä aika viileää.

Laita alle leivänpalat, nostele simpukat siihen päälle niin taiteellisesti kuin haluat ja sitten korista kurkku-persiljasalsalla.

Nauti välittömästi hyvän valko- tai kuohuviinin kanssa.

... Kun jättää miehen kokkausvastuuseen viikoksi...

Niin tietäähän sen, miten siinä käy. :)

Toim. huom. kuva on sen verran lavastettu, että laitoin iPadin keittokirjapidikkeeseen, missä V ei tietenkään halua sitä pitää. Takorauta kun naarmuttaa iPadin siloista hipiää. Ehkäpä Apple kohta tuo markkinoille kitchen stand for iPad - tuotteen... ;)



Munakoisovuoka oli kuitenkin melkein valmiina kun saavuin kotiin, että toimii se.

...ja VAIKKA jotain pientä skeptisyyttä olen ehkä iPadia kohtaan tuntenutkin, täytyy tunnustaa, että melko kätevähän tuolla on se resepti seurailla... Ei synny edes niitä joka paikassa pyöriviä printtejä.

Että sellainen tuokiokuva tällä kertaa gadgeteerin ja foodien yhteiselosta.

Pienen maalaispuodin karjalanpiirakat ja muistelua kanaloista

Me siis pakkasimme kimpsut ja kampsut, istutimme perheen autoon ja lähdimme vapuksi mökille. Tuntui aivan ihanalta jättää kaikki arjen kaaos ja keskeneräiset projektit taakse ja lähteä matkaan tietäen, että mökin kevätkuntoon laittaminen on ainakin ihan erilainen projekti.

Matkalla mökille meillä tuli asiaa Saukkolan suuntaan ja samalla päätimme piipahtaa matkan varrella olevaan Saukkolan pieneen maalaispuotiin. Se oli pieni, idyllinen kauppa. Juuri sellainen, missä kauppias ylpeänä esittelee myyntiin ottamiaan tuotteita tutuille asiakkaille. Huonoa ei voi myydä, koska sillä olisi välittömiä vaikutuksia sihen, miten asiakkaat tulevat uudelleen ostoksille. Kahvion puolella kuului iloista juttelua - kylä selvästi virittyi vappuun.

Me nuuskimme ja kolusimme koko kaupan läpi ihan huolella. Mukaamme jäi ainakin itse tehtyjä karjalanpiirakkoja, metsäsieni-possumakkaraa, luomukaurahiutaleita, unikonsiemeniä, ruisleipää ja paikallisia luomukananmunia. Kaurahiutaleita ei ole vielä kokeiltu, mutta jännitän kovin, josko ne olisivat sellaisia isoja, litistettyjä, millaisia isä joskus toi jostain suuren säkillisen.

Kananmunat, joita valisin mukaani kennollisen saivat minut muistelemaan sitä kun olin lapsi. Silloin useimmilla kylän maalaistaloilla oli muutamia kanoja. Niille oli rakennettu "pieni" kanala, ulkoiluaitauksineen. Pieni on lainausmerkeissä siksi, että dokumenttiohjelmissa vilkkuneita nykykanaloita katsoessa tämä navetan päätyyn tehty kanala tuntuu lähinnä palatsilta asukasmäärään suhteutettuna.

Meidät lapset passitettiin joskus keräämään muniakin kanalasta. Munat piti poimia ihan varovasti ja kanoja häiritsemättä. Välillä vaan seisoimme koppa kädessä ja odotimme, että sopiva hetki tulee. Minä katselin ja kuuntelin kun maatalon tyttö selitti minulle mitä kaikkia rotuja kanoja heillä on. Ja siellä ne nokkivat siemeniä sulassa sovussa - välillä tietysti joku hätisti toista ja alakynteen joutunut kanarouva kipitti pakoon hieman sukkelammin, höyheniään pörhistellen. Ja tyytymättömänä kotkottaen...

Munat saattoivat olla hyvinkin eri kokoisia. Oli isoja ja pieniä, valkoisia ja ruskeita. Ja muistan, miten joskus kauan kauan sitten meilläkin oli kaupassa puisia munalaatikkoja, josta myytiin oman kylän kananmunia. Isä kävi niitä hakemassa "peku"- pakulla eri taloista ja myyntiin valittiin vain virheettömimmät ja tasakokoisimmat. Lapsena osasin aina bongata munalaatikosta ne kananmunat, joissa on kaksi keltuaista. Ne olivat valtavan kokoisia ja jotenkin se oli joka kerta yhtä jännää, kun kuoren alta paljastui pannuun tai kulhoon kaksi keltuaista. Äiti saattoi laittaa niitä muutamia syrjään ihan vaan minua varten.

V luki autossa ääneen Kultamunan mainosta kun minä ajelin Turuntietä eteenpäin: "Vastuullinen kuluttaja ostaa kotimaisia kultamunan munia". Me nyt sitten ostimme jonkun Saukkolalaisen luomutuottajan munia. Enkä ollut yhtään pahoillani.

Karjalanpiirakat olivat muuten ihan jumalaisia. Kiitos vaan.