maanantai 5. tammikuuta 2009

Focaccia



Tämä on suosikkireseptini Focaccialle. Se on alunperin jonkinlainen kombo kahdesta eri reseptistä, mutta eniten siihen on vaikutanut kirjan Masterclass in italian cooking resepti. Tässä reseptissä olennaista on aika - sitä pitää olla. Tämä on varsinainen slow food homma, mutta yleensä lopputulos on ollut sen arvoista.

Kohotusajat ovat viitteellisiä siinä mielessä, että jos kohtuspaikka on lämmin, kohoamiseen menee vähemmän aikaa. Itse kohotin nämä tiskikoneen yläpuolisella tasolla - koska tiskikone oli käynyt vähän väliä koko päivän paikka oli mukavan lämmin. Niinpä selvisin taikinan kohottelussa jo tunnissa eikä valmiitakaan leipiä tarvinnut kohotella kuin vajaan puolisen tuntia. Mutta tässä resepti. Tämä on herkkua.

Focaccia (2 leipää)

750g valkoisia erikoishienoja jauhoja tai 00 - jauhoja.
1 pss kuivahiivaa (tai 25g tuoretta)
450 ml (eli 4,5 dl) kädenlämpöistä vettä
½ tl suolaa
1,5-2 dl oliiviöljyä
valkosipulia
rosmariinia
sormisuolaa
(timjamia)

Laita jauhot suureen kulhoon ja sekoita joukkoon suola ja hiiva. Kaada taikinaan 1-1,5 dl oliiviöljyä ja murusta jauhot ja öljyt sormillasi niin, että seos muistuttaa leivänmurusia.

Kaada seokseen vettä jauhokasan keskelle, pyörittäen samalla sormilla jauhoista taikinaa. Jouduin itse hieman lisäämään vettä, että sain kaiken jauhon mukaan taikinaan - mutta saattoi johtua siitä, etten mitannut vettä tarkasti. Yleensä veden määrä on riittänyt hyvin.


Sitten tulee tärkein vaihe koko prosessissa. Taikinan vaivaus. Ota taikina leivinpöydälle ja ala vaivata sitä molemmin käsin. Käytä koko ylävartalon painoa ja kämmenten reunoja taikinan vaivaukseen. Katso kellosta aika ja vaivaa taikinaa 10 min tai kunnes taikinasta tulee aivan pehmeää, silkkistä ja melkein hassun savimaista. Otin kuvan valmiiksi vaivatusta taikinasta. Pinta tosiaan muistuttaa melkein savea, siihen jää sormen jälki kun painaa ja kun veitsellä leikkaa taikinaan viilltoja, niistä tulee ihan suoria ja leikkauspinta on kuin savessa - joskin taikina on täysin pehmeää. Tuo taikina on niin ihanan tuntuista kun sen kunnolla vaivaa, että jotenkin se palkitsee koko kuntoilu-urakan :) Jos päätät tehdä isomman annoksen taikinaa voi olla, että joudut vaivaamaan taikinaa pidempään päästäksesi tähän savimaiseen lopputulokseen.

Öljyä kulho ja laita vaivattu taikina kulhoon. Peitä taikina tuorekelmulla ja nosta kohoamaan lämpimään. Tuorekelmu (tai kostea keittiöpyyhe) estää taikinan pintaa kuivumasta. Anna taikinan kohota rauhassa kaksinkertaiseksi - ohjeessa sanottiin 1½h ja monesti se on sen aikaa saanutkin kohota. Tällä kertaa tosiaan taikina oli jo hyvin kohonnutta reippaan tunnin jälkeen, joten kannattaa vähän vilkuilla kulhon suuntaan.

Kun taikina on kohonnut, leivo siitä kaksi leipää. Olen leiponut leivät kahteen pienehköön uunivuokaan. n 25 cm halkaisijaltaan oleva kakkuvuoka on esimerkiksi juuri hyvän kokoinen, muttei se niin tarkkaa ole. Öljyä vuoka ja ripota öljyyn vähän suolaa. Nosta leipä vuokaan ja painele tasaiseksi. Peitä kelmulla (tai kostealla keittiöpyyhkeellä) ja nosta taas kohoamaan n. 30 min. Kelmu on minusta parempaa tähän, käytin joskus keittiöpyyhettä mutta taikina tahtoo noustessaan tarttua siihen. Kelmuun ei tartu.

Kun leipä on kohonnut se maustetaan. Tee lopusta öljystä, valkosipulista ja yrteistä mausteseos. paina sormella leipään kuoppia ja jaa teelusikalla yrtti-valkosipuliöljy kuoppiin. Ripsauta joka kuopan päälle myös sormisuolaa. Suola tekee tähän leipään tosi paljon makua ja sitä pitää olla, vaikka maltilla etenkin jos käyttää yhtä vähän suolaa kuin me.


Leipä paistetaan 200 asteessa n. 20 min-30 min, vähän riipuen siitäkin millainen vuoka on. Mulla oli sellainen kuparinvärinen kakkuvuoka toisena ja se on aina tosi nopea, otin sen pois ensin (n. 25 min kohdalla) ja vasta sitten sen toisen leivän (n. 30 min kohdalla), jonka tein ihan normaaliin posliiniseen uuniastiaan. Tarkoitus on, että leipä saa vähän pintaansa kaunista väriä, muttei pala ja kuiva. Tuo 30 min on oikeasti aika maksimi sille kypsennykselle, muuten leipä kuivaa liikaa.

Leipä kannattaa tarjoilla lämpimänä, mutta jos joudut tekemään sen etukäteen, voit lämmittää leivän uunissa vielä ennen tarjoilua. Toimii myös pakastimesta lämmitettynä tosi hyvin. Jos pakastat sen, kirja neuvoo ottamaan leivän pakaksesta sulamaan 30 min ennen ja anna sen sulaa huoneen lämmössä kelmuun käärittynä. Sitten kuumenna uunissa 5 min ja tarjoile. Tarjolle olen laittanut pieniin lautasiin öljyä ja suolaa sekä balsamicoa niille, jotka sitä tykkäävät käyttää. Dippaa leipää suolaan ja öljyyn ja nauti hyvän punaviinin ja vaikka salaatin kanssa. Ihania leipähetkiä!

16 kommenttia:

katriina kirjoitti...

Näyttää hyvin herkulliselta leivältä! Ja aikaa menee kaiken hyvän tekemiseen, tuo käy jo harrastuksesta. Tuollaisista erikoishienoista 00-jauhoista en ole tosin kuullutkaan.

Nelle kirjoitti...

no minä käytin ihan niitä erikoishienoja vehnäjauhoja tai ihan leivontakarkeillakin on tullut tehtyä. Mutta esim. täällä oli keskustelua italialaisesta 00 - jauhosta... sitä käytetään pastan tekoon ja pizzapohjiin. http://www.finlandforum.org/viewtopic.php?f=12&t=29628

Yaelian kirjoitti...

Hyvän näköinen focaccia! Täällä on erikoiskaupassa myynnissä tuota italialaista 00-jauhoa,mutta se on kamalan kallista muihin jauhoihin verrattuna.

aleksi kirjoitti...

toi italian 00 jauho on kokolailla samaa kun meidän kaupan erikoisvehnä.. se on "vahvempaa" eli sitä ei tarvitse niin paljoa, italialaisen ohjeen mukaan suomalaisella jauholla voi sis tulla vähän löysä, toisaalta ne tekee muutenkin löysempää.

Tsajut kirjoitti...

Ihanan kuuloinen resepti. Itse kokeilin tehdä Focacciaa nopeammalla reseptillä, mutta jotenkin kuvasi viittaavat siihen, että reseptilläsi saisi parempia. Koska se nopea reseptikin oli hyvä, niin täytyy kokeilla tätäkin, josko tästä tulisi loistavaa :D

S

Nelle kirjoitti...

Olen kyllä itse tykännyt tästä reseptistä kovasti. Erikoishienolla jauhoilla olen aina tehnyt ja on tullut hyvää. rakenne on tosi pehmeä ja oikean oloinen. Kun tämän reseptin löysin, en focacciaa ole muuten tehnyt :) Jos tiedät yhtä hyvän ja nopean reseptin olen kiinnostunut :)

Make kirjoitti...

Moi..Olit käynyt kylässä mun luona. Herkullista focaccia olet näköjään leiponut.
Sihtijauholla tarkoitan ruissihtijauhoa=
Valmistetaan osittain kuorituista jyvistä. Hieman tavallista ruisjauhoa vaaleampaa.Miedon makuisen ruisleivän raaka-aine. Sekaleipien, erikoisleipien ja sämpylöiden valmistukseen.(sunnuntai merkkisiä)

Haude sillä otetaan makua ja pehmennetäään ruisrouhe esim. pehmeäksi ja voi laittaa kiehuvan veden ja kysy vain jos jotain et ymmärtänyt ei ole hölmöjä kysymyksiä ;)

-S- kirjoitti...

Moikka! Mä oon tehnyt focacciaa myös tuossa muutamapäivä sitten. Kovasti tykkäsin ohjeesta. Tuli ihanan muhkea. Ohje löytyy blogistani kohdasta reseptit (tai 19.01) jos haluat kokeilla. Käytin tuota tipo 00 jauhoja, vaikkakin vehnäjauhoja kirjoitin reseptiin. En ole edes ymmärtänyt, että tuo tipo 00 on sitä erikoishienoajauhoa, eh :S Taidan kokeilla tuota sinunkin ohjettasi joku kerta kun aikaa riittää :D

Nelle kirjoitti...

jep, tämä resepti kyllä toimii. Leivästä tulee ihanan kosteaa ja pehmeää sisältä. Kuoresta tulee suolainen ja rapea.

Tykkään lisätä valkosipulia ja yrttejä lisäksi... Joskus olen laittanut timjamiakin rosmariinin lisäksi. Eikä mikään estä maustamasta muutenkin, mä nyt vaan tykkään yksinkertaisista asioista :)

-S- kirjoitti...

Hienosti olet kyllä vaivannut tuon taikinan. Kuvakin jo kertoo, että paljon on vaivattu :D Noh, jos tässä pääsee oliiviöljy oikeuksiinsa niin sitten on kyllä kokeiltava. Meillä on aina vastapuristettua (tai noh, nyt se on jo kuukauden vanhaa) Omista puista (=miehen vanhempien), joita on yli 100. Tulee aika monta kymmentä...satoja litroja :D Mitä ilmeisemmin itse laitan yrteistä vain basilikaa...saas nähdä. Tulen vinkkaamaan, kun olen tämän ohjeen mukaan tehnyt... :D

Nelle kirjoitti...

Kade olen kyllä hippasen tuoreesta oliiviöljystä. :) mutta kyllä, tässä minusta pääsee kyllä oikeuksiinsa. Toinen hyvä oli se vaivaamaton maalaisleipä jota tein myöhemmin

-S- kirjoitti...

Heissan. Noniin, nyt on focaccia kokeiltu ja tuli aivan ihanan rapea myös tästäkin :D Linkkasin teidän ohjeen myös sivuilleni. Pitääpäs kokeilla tuota maalaisleipääkin vielä joku kerta. Itseasiassa olin ihan kahden vaiheilla kumpaa tekisin, kun näin sen kuvan ja kommentin "imee öljyä kuin sieni". Päädyin kuitenkin focacciaan koska olen ihan älytön fani, eh....no juu...ensi kerralla maalaisleipä :D

Nelle kirjoitti...

haha, kuulostaa että meillä on samanlaisia mieltymyksiä ;) Kokeile ihmeessä maalaisleipää. Se on ihanan helppo ja valehtelematta yksi parhaista leipäresepteistä kotikeittiöön. (johon itse olen törmännyt, siis)

-S- kirjoitti...

Hih, voipi olla juu. Hei mieheni maistoi juuri myös tuota tekemääni focacciaa (ohjeellasi) ja totesi tämän mieleisemmäksi.(piti käydä se heti blogiinkin editoimassa, heh) Makuasioista ei voi kiistellä....Eh...katsotaas mitä mieltä ollaan sitten tuosta maalaisleivästä...nyt on ainakin suuret odotukset, kun noin positiiviseen sävyyn siitä puhut :D

aleksi kirjoitti...

mäpäs muuten testaan tätä kun tuolla molekyyliblogissa oli sitä juttua(eli olit mainostanut tätä :) )

Nelle kirjoitti...

Aleksi: kyllä sitä kestää kokeilla, on tosiaan yksi omista suosikeista. Käytä paljon yrttiä ja valkosipulia! ;)