Blogin hiljaiselosta joku on voinut arvata että meillä on varmaan jotain meneillään. Joka niin arvelee, on ihan oikeassa. Meillä on sairasteltu urakalla ja sen jälkeen testattu maitoallergiaa. Keräsin tähän nyt semmoista tajunnanvirtaa näistä meidän allergiakokemuksista lähinnä rohkaistakseni pienten äitejä selvittämään mikä on vialla, jos pieni vaan kitisee eikä mitään selkeää syytä tunnu olevan. Välillä ainakin itselläni on ollut usko koetuksella kun parasetamolia neuvotaan syöttämään viikko toisensa jälkeen. Luvassa siis oikeasti otsikonmukaista pöpinää ja beebiksille allergisille suosittelen tämän tekstin hyppäämistä yli :)
Pikkuinen I "pääsi" Jorvin Lasten päiväsairaalaan maidon kaksoissokkokokeeseen, jolla selvitellään olisiko maito se, jolle nuorimies on allerginen. Laitoin sanan 'pääsi' lainausmerkkeihin, koska tottakai on hyvä, että tukitaan mikä se aiheuttaja on, mutta ei tuollainen koe mitään herkkua ole. Ideana on siis, että I saa satunnaistettuna kaksi erilaista maitoa viikon välein kokeilujaksoina ja kukaan meistä I:n kanssa tekemisissä olevista ei tiedä kumpi näyte sisältää lehmänmaitoa ja kumpi ei. Ajatuksena on, että lapselle annetaan yhtä maitoa aina 4 vrk ja sitten kokemusten perusteella katsotaan oliko jotain selkeitä oireita vai ei.
Äidin kädestä; testimaidon juottaminen voi tuntua pahalta. |
Noh - jos lapsella oikeasti on allergiaa, ei ole mitään herkkua syöttää lapselle 4 vuorokautta jotain, mistä pieni ilmiselvästi sairastuu. Testi kuitenkin pyritään viemään läpi suunnitellusti vaikka oireita tuleekin. Ja I:llä nyt näyttäisi olevan maitoallergiaa - vaikka toista näytettä ei ole vielä edes saatu. Kyllä siinä on meikäläisen sydän ollut ihan kipparalla kun on sitä maitoa pitänyt juottaa ja katsoa vierestä miten pienen olo muuttuu vaikeaksi samaa tahtia kuin maito pullossa kuluu. Meillä on siis lähinnä itketty, valvottu, kärsitty vatsanväänteistä ja vatsavaivoista, puklailtu, oksenneltu ja rasvattu eri puolille pienen ihmisen kehoa lehahtelevia ihottumia. Reaktiot vaan pahenivat päivä päivältä vaikka ensimmäisen päivän (ja toistamiseen viikonlopun) jälkeen soitin lääkärille ja maitomäärässä mentiin 6:sta desistä 3:een eli minimiannokseen. Julmalta se tuntui, mutta ei kai tuollaista oikein muutenkaan voi selvittää. Ja mikäli ymmärsin kupletin juonen oikein, se seuraava näyte pitäisi olla sitten maidoton ja siten myös oireeton.
Kai minä nyt kirjoittelin tuon yllä olevan siksi, että pienen ihmisen ruoka voi olla paitsi iloinen löytöretki, myös haasteellinen juttu allergioiden takia. Joka tätä blogia on pidempään seuraillut varmaan muistaa, miten I:n kohdalla epäiltiin pitkään kitinöiden syyksi hampaiden tuloa. Joka paikasta neuvottiin antamaan parasetamolia niin pitkittyneesti että lopulta en vaan voinut vakuutteluista huolimatta hyväksyä että kaikki on "ihan normaalia hampaidentuloa". Enkä tiedä miksi se sitten oli lopulta itsellekin niin hankalaa tajuta että (ainakin) maito sen aiheuttaa. Oikeastaan vasta siinä vaiheessa kun aloin antaa vastikemaitoa oireet menivät niin pahoiksi, että vein I:n vihdoin lääkäriin. Jälkikäteen ajateltunahan homma tietysti meni niin, että kun I on aina syönyt huonosti ja ollut epämääräisen kitiseväinen niin siihen tottui. Ja vaikka oireet pahenivat, siihenkin tottui. Kunnes lopulta olin vaan ihan harmaa ja kuolemanväsynyt joka ikinen ilta kun V tuli töistä. Olin kantanut, leikittänyt ja laulattanut I:tä suurimman osan päivää; lapsi oli tietysti vatsakipuineen tyytyväisempi kun sai olla äidin sylissä.
Lisäksi se on niin epämääräistä se pienen lapsen kipu. Oikeastaan sen eron tajusi vasta siinä vaiheessa, kun I pantiin tälle "allergiadieetille" kokeilumielessä. Parissa päivässä I alkoi taas ottaa kontaktia toisella tapaa ja hymyillä. Välillä hän jopa leikkii itsekseen jonkin aikaa. Vähitellen myös päiväuniin tuli järkeä; I alkoi nukkua vähän pidempään ja puolen tunnin mini-unista päästiin puoleentoista-kahteen tuntiin kerralla. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi varmaan pitänyt jo imetysaikana kokeilla mitä olisi vaikuttanut kun maito ja muna otetaan pois äidin ruokavaliosta. Ongelman jäljille olisi päästy nopeammin ja halvemmaksikin se olisi tullut, kun ei olisi tarvinnut ostaa tuota erikoismaitoa. Vaikkei sitä nyt tietysti niin laskekaan kun kyse on pienen hyvinvoinnista, niin voihan sitä vaikka käyttää itsensä motivoimiseen sille munattomalle ja maidottomalle dietille (joka on hankalaa, tiedän) ihan silläkin että että kela korvaa noita erikoismaitoja vasta diagnoosin vahvistamisen jälkeiseltä ajalta. Ja sen diagnoosin saamiseen menee aikaa - meillä nutrilonia on nyt juotu jo kohta puoli vuotta omaan piikkiin.
Tietysti myös lasten temperamenteissa on eroja, enkä sano että aina vauvan itkun takana on jokin diagnosoitava ja selkeä vika. Mutta jos vanhemmista tuntuu, että lapsella ei ole hyvä olla kannattaahan sitä vähän kysellä ja kyseenalaistaa ja tarvittaessa sitten viedä se lapsi lääkäriin pa pyytää selvittämään. Kun oireet eivät ole hirveän selkeitä tai jos ei itse osaa kiinnittää huomiota tarpeeksi tarkalla silmällä juuri oikeisiin asioihin, eivät ne ammattilaiset neuvolassa ja (joskus) muuallakaan osaa auttaa.Sitten vaaditaan sitä uskoa itseensä ja siihen, että kaikki ei ole hyvin. Mutta: juuri sitä ainakin itseltäni puuttui.
Vielä siellä lastensairaalassakin testin aloittanut lääkäri sanoi, että nämä mainitsemanne (ennen ruokavalion aloittamista havaitut) oireet eivät kyllä sovi maitoallergiaan, että todennäköisesti se ei sitä ole, mutta testataan nyt kunnolla. Vaikka tiesin millainen ero maidottomalla, munattomalla ja viljattomalla ruokavaliolla I:n oloon oli ollut, tunsin pienen piston sydämessäni siitä että olenko nyt kuitenkin hysteerikkoäiti joka vain tuhlaa lääkärin aikaa. No, se kyllä karisi viimeistään ensimmäisen testipäivän iltana kun I oksensi kaikki iltapuurot ja -maidot sänkyynsä ja itki lopulta itsensä uneen minun syliini kun kantelin häntä olohuoneessa.
"Nelle rakas, sinä olet I:n äiti. On sinun tehtäväsi hankkia I:lle apua ja selvittää. Ei se ole hysteeristä, se on sinun työsi."
- Ystäväni Taina
Jälkikäteen sitä on helppoa tietysti nähdä, että olihan niitä oikeitakin oireita ollut myös. Minä en vaan ollut osannut aina poimia sitä oikeaa asiaa minkä kertoa neuvolassa, terveysneuvonnan puhelimessa tai neuvolan lääkärille. Ja kun ei oikein ollut itselläänkään varmuutta että mikä on oiretta ja mikä ei kun vauva kasvaa niin hurjaa vauhtia ja kaikki muuttuu koko ajan. Lisäksi oireiden tunnistamista helpottaa, jos edes välillä on ollut hetken "normaalia". Jos kitinä on normaalia, kitinää ei osaa pitää oireena. Ja kun sitä on itse niin semmoista lääkäriin vasta pää kainalossa -tyyppiä niin kun joku sanoo ettei mitään ole vialla niin sitä vaan sinnittelee ja sinnittelee.
Kyllä noiden vauvan allergioiden keskellä on ihan kullanarvoista jos on edes yksi kokenut ja läheinen ystävä joka kuuntelee ja rohkaisee. Tarvittaessa myös vähän potkii takapuolellekin ;) Miten minä nyt sen sanoisin; kun sitä väsyneenä ja kaikkensa yrittäneenä on epävarma ja jos apua etsiessä vielä seinä on pystyssä niin aika pieneksi itsensä tuntee. Se on semmoinen kierre; kun vauva on kipeä, äiti väsyy, muuttuu sekavaksi eikä oikein jaksa edes etsiä tietoa mikä voisi olla vialla. Sitten kun joku kysyy, mikä on vialla niin kaikki tulee ulos jonkinlaisena hirveänä sekamelskana ja lopputulema on, että äiti on vaan väsynyt, eikä mitään selkeää vikaa ole.
"Kaikista onnellisintahan on, jos I:llä ei mitään allergiaa ole" sanoin lopulta kylmän rauhallisesti lastensairaalan lääkärille kun testi aloitettiin. Ja ehkä juuri siksi kirjoitan tämän jutun; kun tottakai sitä tuntuu typerältä kun kaikki sanovat, ettei lapsessa varmaan ole mitään vikaa vaikka itsestä tuntuu että pienen on kurja olla. Niin helposti sitä arastelee lääkärille lähtemistä. Mutta eipä sitä tarvitse kuin miettiä tuota I:n tilannetta, niin helppoa on jälkikäteen todeta että mieluummin tutkitaan kuin annetaan pienen turhaan kärsiä. Ainakin meillä se on äidin työ olla pienen apu.