lauantai 14. helmikuuta 2009

Banaanista vihreää curryä ja linssejä



Kun niistä vihreistä linsseistä oli puhetta niin täältä pesee vanha, mutta edelleen toimiva resepti riisin kanssa nautittavaksi. Ruuan voi tehdä myös vegenä ilman katkarapuja - lisää vaikka sieniä lisäksi. Laitoin itse sienet ruokaan jo aluksi koska laiskotti tavattomasti, mutta voit myös paistaa sienet erikseen voissa ja sekoittaa ne vasta lopuksi ruokaan, jolloin kastike pysyy söpömmän värisenä eivätkä sienet vety samalla tavalla vaan pysyvät rakenteeltaan parempana. Tähän käy myös hyvä ystävämme herkkusieni ihan loistavasti.



Banaania voi lattaa enemmänkin jos tykkää - idea on, että se sulaa kastikkeeseen lähes kokonaan ja tuo siihen makeutta. Hyvä vihreä currytahna on tämän reseptin onnistumisen edellytys. Sen voi tehdä itsekin jos on taitava keittiöjumalatar tai ostaa kaupasta niinkun minä. Annoksen päälle valmiiseen ruokaan voi ja kannattaa ripotella tuoretta korianteria. Olisi ollut ihan ykköstä, mutta kun se oli loppu. Fini. The end.




Banaanista lisnssipataa hieman malesialaishenkiseen tyyliin (3-4:lle)

2,5 dl vihreitä linssejä
0.5 l vettä
1 kasvisliemikuutio
1 tl inkivääritahnaa
2 banaania
2 prk (n. 4 dl kookoskermaa tai kookosmaitoa)
3-4 dl katkarapuja (voi jättää poiskin)
portobello - sientä (laitoin yhden mutta veget voi pistää enempi jos jättää katkat pois)
1,5 dl cashew -pähkinöitä
reipas 4 tl vihreää thai cyrrytahnaa (tai maun mukaan)
2-3 cm pala inkivääriä
1 iso sipuli
(valkosipulia, unohdin mut oli tarkotus laittaa!)
1 rkl makeaa chilikastiketta tai limechutneytä mitä nyt sattui olemaan (!)
4-5 kaffirlimetin lehtä
2 tl chiliöljyä
1 sellerin varsi
n. 2-3 rkl sitruunan mehua
ripaus cayannea

Sulata katkaravut etukäteen jos käytät niitä. Ohje toimii myös ilman katkarapuja, mutta paahdetut cashew - pähkinät ovat erittäin oleellisia maun kannalta. Keitä riisi kun valmistat kastiketta. Huuhtele linssit siivilässä ennen käyttöä.

Laita vesi, kasvisliemikuutio, inkivääritahna ja linssit kattilaan ja keitä niitä hiljaisella tulella kun valmistat kasarissa kastikkeen pohjan (n. 10-15 min). Silppua inkivääri, sipuli, sellerinvarsi ja sienet pannulle ja kuullota niitä hieman öljyssä ja vihreässä currytahnassa. Lisää banaani ja ruskista banaania hieman pannulla. Mausta chiliöljyllä ja kaada sekaan kookoskerma. Valuta linsseistä loppu liemi talteen ja kaada linssit kookos-banaani-sipuliseokseen. Hauduta kypsäksi hiljaisella tulella kannen alla välillä sekoitellen. Voit tarvittaessa lisätä linssien keitinlientä, jos kastike menee liian sakeaksi. Linssit vaativat yhteensä n. 30 min kypsyäkseen.



Kun linssit ovat kypsiä ja pehmeitä (eivätkä maistu enää kitkerälle) paahda cashew pähkinät pannulla pienessä öljytilkassa ja kaada sekaan kastikkeeseen. Maista ja lisää tarvittaessa sweet chilikastike. Sekoita myös katkaravut mukaan ja mausta kaffirlimetin lehdillä (murskaa ne ruokaan) sekä halutessasi sitruunalla tai limellä.

Älä kiehuta ruokaa enää katkarapujen lisäämisen jälkeen, mutta anna sen lämmitä kokonaan. Kypsät, pakastetut katkaravut tulevat vain sitkeiksi jos "kypsennät" niitä kastikkeessa. Riittää että ruoka kuumentuu. Tarjoa heti riisin kanssa. Laitoin omaan annokseeni myös suikaleen avokadoa - lähinnä siksi, että mietin ensin sen laittamista kastikkeeseen. Luovuin ajatuksesta kuitenkin, mutta yllätyin, että se sopi ruokaan lopulta hyvin. Oli kiireinen arki-ilta ja ruoka tuli syötyä lähinnä tietokoneen äärellä töitä tehden. Nopea ja helppo ruoka ja kivaa syödä jotain hieman erilaisen makuista vaihteeksi.

4 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Nam,kuulostaa ihanan herkulliselta....

Nelle kirjoitti...

tämä nyt on tämmöinen suomalaistettu versio, mutta maistui hyvälle silti :) ja Hyvää ystävänpäivää sinne Israeliin ja muillekin ahkerille vierailijoille.

Mimmu kirjoitti...

Nams, katkikset on hyviä.

Hyvää ystävänpäivää myös minun puolestani! :)

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää blogiystävänpäivää! <3