Paahdetulla valkosipulilla ja kurpitsalla taitettu chilitahna

Meidän chili riehaantui viime kesänä. Onnistuin jotenkin talvettamaan sisällä lemon dropin ja keväällä se lähti hurjaan kasvuun. Olin ihan varma, että se kuolee kesällä kun oli niin hellettä, kaikkea masuilua ja muuttokin - mutta ei :)

Niin siinä vaan kävi, että chili selvisi muutosta vain parin oksan menetyksellä ja tuotti valtavan määrän chilejä joiden kanssa olin jo suorastaan vähän ihmeissäni. Ensin tietysti tein vanhaa tuttua chilisuolaa. Mutta rukattuani hieman suhteita (enemmän chiliä, vähemmän suolaa) siitä tuli niin tujua että käynnistäessäni blenderin suolan ja chilien kanssa ilmaan levinnyt kapsaisiini sai yskimään kun meni edes lähelle keittiötä ;) Totesin, että tästä erästä taisi tulla sen verran riittoisaa, että jotain muutakin tarttee keksiä.



Mimmu oli tuonut minulle joskus lahjaksi valkosipuli-chilitahnaa, jota olen käyttänyt ahkerasti koko syksyn erilaisissa ruuissa. Siinä purkin huvetessa olen sitten tietysti miettinyt, että chilitahnoja kannattaisi tehdä varmaan itsekin - siten niihin voi sekoittaa makuja juuri sen mukaan, mikä tuntuu ajankohtaiselta.

En tiedä mitä hellekesä niille chileille oikein teki, mutta niissä tuntuu olevan tosissaan potkua. Niinpä tästäkin tahnasta tuli tosi vahvaa, mutta aromaattista. Tein tahnaani satokauden päätteeksi, kurpitsa-aikaan, mistä kertoo tuo raaka-ainelistakin. Halusin tahnaan hieman aromatatista ja paahteista pohjamakua jotta tahnaa käyttäessä ruoka saisi vähän täyteläisyyttä poltteen ohella. Tahnan tulisuutta ja täyteläisyyden määrää voi tietysti säätää chilin ja paahdetun kurpitsan määrää tunettamalla. Ja kurpitsan tilalla voi tietysti käyttää jotain muutakin; hedelmäisemmässä versiossa vaikka persikkaa.



Paahdetulla valkosipulilla ja kurpitsalla taitettu chilitahna (pari purkkia)

n. 3 dl lemondrop- silppua
230g paahdettua kurpitsaa
1,5 dl oliiviöljyä
1 tl paahdttua valkosipulia
2 laakerinlehtä
1 sitruunan kuori ja mehu
1 mandariinin kuori ja mehu

Laita kaikki aineet kattilaan. Keitä kattilassa kunnes turha neste haihtuu ja jälöjelle jää öljyinen tahna. Varo kuitenkin, etteivät aineet pääse enää ruskistumaan, koska kun vesi on haihtunut, kuuma öljy helposti alkaa polttaa tahnaa.

Säilö desinfioituihin purkkeihin ja käytä pienissä erissä ruokien valmistukseen.

Ruokaisaa savukalasalaattia makealla kastikkeella

Olen aika varma, että blogissa ei ole vielä yhtään savukalareseptiä. Savukalaa ei jostain syystä ole vaan tullut laitettua, vaikka se on minusta ihan oivaa salaattiainesta. Heräsin tajuamaan tämän jossain vaiheessa ennen joulua, kun olimme lähimarketissamme kalastelemassa helppoa illallista V:n ja I:n kanssa. Sinä päivänä tarjonta oli muuten vähän ohutta, mutta tiskissä oli runsaasti erilaisia savukaloja. Ja kun sitten kiinityin kalojen kohdalle ääneen pohdiskellen salaattivaihtoehtoa, kävi ilmi että koska meillä on laitettu savukalaa niin vähän, V oli tulkinnut minun vieroksuvan tai jopa karttelevan kyseistä raaka-ainetta.

Meillä salaatin teko yleensä alkaa kaivamalla jämät jääkaapista...

Itse asiassa savukala on repertuaarissani kyllä tavallaan vähän rajoittunut; siinä on niin kovin vahva maku, että ajattelen sen aina yhteen tiettyjen, samojen juttujen kanssa. Esimerkiksi vaikka savusilakasta tehty salaatti johon tulee makupariksi purjoa ja omenaa on yksi tämmöinen vakiojuttu. Tuo yhdistelmä on muuten opittu äidiltä; savukalan kanssa tarvitaan jotain raikasta ja jotain makeaa, jotta savu ja kalaisuus ei peitä kaikkea muuta alleen. Ja savusilakan maku muuten täydentyy ja pyöristyy tosi hauskasti makeanraikkaalla omenalla.

Mutta jospa sitten tämän päivän epistolaan, joka alkaa seuraavasti: bulgur on kyllä pop. Vaikka sitä vähemmän näkee salaateissa, se on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen juttu. Bulgur on rikottua vehnää, eikä sellaisena mene mihinkään alakarppiruokavalioon, mutta se on tavattoman hyvän makuinen vaihtoehto cous-cousille ja se on melkein yhtäläisen nopeaa tehdäkin. Bulgurista tulee salaattiin siis paitsi ruokaisuutta myös pehmeä ja raikas pohja mauille.

Kastikkeen kaadoin kalan päälle, sekoitin ja lisäsin sitten kuohkeutetun ja vielä vähän lämpimän bulgurin.

Ja koska savulaka meillä siis yhdistyy makeaan ja raikkaaseen, niin tälläkin kertaa. Käytin makeaksi salaatinkastikkeen joukkoon syksyllä tekemääni kurpitsahilloketta jota löytyy vielä purkin pohjalta. Jos sellaista ei satu olemaan, myös aprikoosihillo sopii hämmentävän hyvin loimutetun ja savukalan kanssa. Granaattiomenan kausi oli jouluna Espanjassa ihan aluillaan ja kotoisissakin kaupoissa niitä näkyy nyt (ja on näkynyt pitkin syksyä) myös runsain mitoin. Granaattiomenasta salaattiin tulee yhtä aikaa vähän sopivaa hapokkuutta ja mehukkuutta, jota ainakin minä kaipaan kun salaatissa on rasvaista ja vahvan makuista savulohta.

Moscatel - etikasta sanottakoon nyt vielä sen verran, että se on ollut ihan älyttömän hyvä löytö salaatinkastikkeisiin. Se sopii granaattiomenan makuun jollain tavalla todella hyvin ja niinpä meillä on syksyn ja talven aikana lotattu pullollinen moscatel - etikkaa lukemattomien granaattiomenoiden kanssa erilaisiin salaatteihin. Mutta tässäpä tätä kummallisen pimeän talven kaamosta piristämään minusta varsin onnistunut, helppo ja ruokainen savukalasalaatti.

Granaattiomena käy savukalan kanssa hyvin. Ja tietysti timjami - parasta on jos löydät sitruunatimjamia jostain...

Bulgur-savukalasalaattia makealla kastikkeella (n. 3:lle)

2 dl bulguria
1 kasvisliemikuutio
n. 4-5 dl vettä
n. 500g savulohta
1/2 granaattiomenaa
15-17 cm pala purjoa halkaistuna, huuhdeltuna ja ohuesti silputtuna
4 oksaa timjamia
1 pkt baby-pinaattia huuhdottuna
mielellään napakkaa salaattia ruokailijoiden määrän mukaan, esim. romaine tai jotain kaupan salaattisekoitusta huuhdottuna
1/2-1 paprika suuhun sopivina palasina
suolaa
pippuria

kastikkeeseen
3 tl inkivääri-kurpitsahilloketta tai esim aprikoosihilloa
1 mandariinin mehu
1/2 dl öljyä
2 rkl moscatel-viinietikkaa
1/2 sipulia ohuesti suikaloituna (tai 1 pieni sipuli)

Keitä bulgur paketin ohjeen mukaan (eli kiehuta joitain minuutteja, jotta vesi imeytyy bulguriin ja muru pehmenee), mutta käytä keitinliemenä kasvislientä.

Valmista salaatinkastike sekoittamalla kaikki aineet keskenään. Minä tapaan mitata aineet johonkin kannelliseen säilykepurkkiin tai muuhun kippoon ja ravistaa kaiken sekaisin. Sipulin voi laittaa salaattiin myös erikseen, mutta kun tein salaattia syyssipulit olivat niin äkäisen vahvoja, että halusin pehmentää niiden makua hieman ja laitoin sipulisuikaleet salaatinkastikkeen sekaan maustumaan siksi aikaa kun kokosin salaatin.

Sitten lohesta nypitään ruodot pois, liha murustetaan sopiviksi paloiksi, hetken seisahtanut bulgur kuohkeutetaan haarukalla, salaatinlehdet revitään suupaloiksi ja koko komeus kootaan tarjoiluastiaan. Salaatin voi laittaa alle pediksi ja muut aineet ja salaatinkastikkeen sekoittaa keskenään päälle keoksi. Meillä tämä meni niin että huuhdottu salaatti oli omassa kulhossaan ja täyte omassaan. Siitä voi sitten jokainen annostella sopivan määrän omalle lautaselleen. Parasta tämmöisessä käytännöllisessä tarjoilussa on, että yli jäänyt salaatti ei lötkisty kun se on omassa kipossaan.

Lopuksi annos maustetaan sormisuolalla ja mustalla pippurilla sekä tarvittaessa vielä lorauksella oikein hyvää oliiviöljyä.

Lehikäinen vuohenjuustosta ja selleri-omenahillosta

Ihan ensiksi Oikein Hyvää Uutta Vuotta 2012 itse kullekin säädylle, isännille, emännille, lukijoille ja kanssabloggaajille. Meillä on ollut vauhdikas vuodenvaihde korvatulehduksella, flunssalla ja pitkähköllä Costa del Solilla ja appeni kestityksessä suoritetulla valohoidolla ryyditettynä. Asiaa olisi niin paljon, etten oikein tiedä mistä päästä aloittaisin.

Ehkä täytyy yrittää palastella koko juttujen vyöry pienen pieniin palasiin. Muuten en saa kirjoitetua yhtään mitään. Täytyy keskittyä pieniin arjen oivalluksiin ja löytöihin. Sellaisiin, joita ehtisi kirjoittaa nopeasti ja ohimennen. Nyt vaan tuntuu, että on vaikea saada otetta oikein mistään. Koska jos aloittaa vaikka siitä chilihillosta, päätyy muistelemaan sitä selleri-omenahillokkeen tekoa josta kyllä onkin jo juttu aikaisemmin, mutta kun käytin siihen ne viimeiset sellerinvarret mökiltä. Mutta mökin sulkemisestakaan en ole sanonut mitään - en, vaikka tein ihan mainiota perunafocacciaa jämämuusista. Tai sitten voisin kertoa parista hyvästä kahvista, muutamasta syksyn aikana ahkerasti käytetystä loistotuotteesta - enkä ole tehnyt edes mitään viime vuoden yhteenvetoakaan vielä! Vaarana on, että kun korkin avaa koko pullon sisältö vuotaa kuplien lattialle kuin liian lämpimäksi jäänyt shampanja.

Moscatel - etikka on yksi syksyn suosikkituotteitani

Eli jäähdytellään ihan rauhassa, sanon itselleni ja mietin pari päivää mikä olisi sopiva nurkka josta aloittaa taas pitkästä aikaa. Ja niinpä istuin koneelle selaamaan ruokakuvia. Ja löysin juuri sopivan vinkin näin joulun jälkeiseen eloon. Jos jollain on vielä voitaikinalevyjä pakkasessa, ne kannattaa käyttää pois. Jossain joulukiireen ja syysväsymyksen välimaastossa teimme V:n kanssa itsellemme pienen iltapalan voitaikinasta, vuohenjuustosta ja omenasellerihillosta. Kun kääröön rouhaisee vielä vähän mustaa pippuria ja riipii timjamin lehtiä on uuniin menossa jo ihan loistava herkku.

Tämän monimutkaisempaa sen ei oikeasti tarvitse olla. Lisäksi vielä kuppi hyvää teetä, lasi kylmää valkoviiniä tai vaikka kuppi kuumaa lihalientä; kaamosväsymys korjaantuu ihan oikeaan suuntaan.



Vuohenjuusto-omenapiiraset (kahdelle)

2 voitaikinalevyä
4 siivua vuohenjuustoa (tai paksuhko palanen isosta kiekosta jaettuna neljään)
4 tl omena-sellerihilloa
timjamia
mustaa pippuria

Leikkaa voitaikinalevyt kahtia. Laita siivu vuohenjuustoa levylle ja peitä hillolla. Ripsauta päälle mustaa pippuria, timjamia ja sulje leivonnaisen vastakkaiset kulmat täytteen yli. Paista kuumassa, 250 asteisessa uunissa n. 8-10 min tai kunnes ovat kuohkeita ja kauniin värisiä. Nauti lämpimänä.

Porkkanakakun karuttomasta kauneudesta

Kun V oli jo kovaa vauhtia palaamassa lentokoneella kotiin isäinpäivän lounaalle, tajusin että ehtisin sittenkin tekemään isäinpäiväkakun Mr. I Beebsonin nukahdettua päikkäreille. Olin vähän haaveillut porkkananakun pyöräyttämisestä aiemmin viikolla, mutta luopunut jo koko ajatuksesta I:n alettua kehittää itselleen keskiviikon tienoolla kivuliaasti hampaita. Nyt oli kuitenkin yllättäen hiljaista ja rauhallista. Nopea googletus johti minut Rva Patalinnun porkkanakakkuohjeen äärelle, sillä jos minun pitäisi nopeasti nimetä V:n suosikkileivonnainen, niin hyvä, mehevä porkkanakakku olisi kyllä ehdottomassa kolmen kärjessä. Ja kun luin kakkuohjeen saamia ylistäviä kommentteja olin vakuuttunut, että tästä ohjeesta päästään eteenpäin.

Ja sitten taas säädettiin, kun kaapista ei opportunismin yllättäessä sitten löytynytkään kaikkea tarvittavaa; ei ananasmurskaa, mantelirouhetta eikä kookoshiutaleita. Ja koska ohjeessa puhuttiin että kakku voisi olla tummemman makuista lähdin ennakkoluulottomasti korvaamaan anansmurskaa puolella desillä viskiä, mantelirouhetta pähkinöillä ja kaadoinpa kakkutaikinaan vielä loput karpalopussistakin. Ja vaikka kakku olisi varmasti tykännyt siitä todennäköisesti ristiäisten suklaakakkuun imeytyneestä varapurkista ananasmurskaa, viski ja hieman ananasta korvaamaan lisätty porkkanaraaste paikkasi puutteen ihan riittävällä tarkkuudella :)

Meheväksi paistuneen kakun päälle laitetaan syntinen ja ihanan raikas kerros tuorejuustoa...

Ja tietysti kakun päälle pitää olla tuorejuustoa. Sitä ei voi meillä korvata millään muulla. Hyvää, paksua philadelphiaa tukevana kerroksena. Juuri niinkuin ohjeessa käskettiin. Mutta milläs sen sitten koristelisi, kun ei nyt ole marsipaania eikä oranssia karamelliväriäkään? Hm, ehkä pinnalle voisi laittaa vaikka kristallisoituja ruusun terälehtiä... Tai paahdettuja pekaaneita... Tai sitten sen kakun voi vaan laittaa jääkaappiin ja mennä syöttämään vauvaa. Joten, koristellaan myöhemmin.

Eikä kakkuun saa koskea ennenkuin seuraavana päivänä muutenkaan. Paitsi kun ei malta.



"Ei se varmaan haittaa, vaikka me otetaan siitä jo palanen, eihän? Voin sitten tehdä siihen jonkun pienen koristeen blogin kuvaa varten. Tästä nimittäin pitää mainita blogissa, se ohje on tosiaan hyvä. Niin, eikä mikään kerro blogissa niin hyvin että kakku on erinomaista, kuin että siihen saa jonkun hienon kuvan kakusta."

"Mm-m, hyvää on" sanoo V ja ottaa uuden palan kakkua.

Ja kun I herää puoli viideltä seuraavana aamuna kipuilemaan (näin äidiltä kysyttäessä hieman ennenaikaiselta tuntuvaa hammasprojektiaan) huomaan että kakun kanssa jääkaappiin on jäänyt valmiiksi veitsikin. Tuo on varmaan nyt mehevöitynyt hauskasti yön aikana. Ei varmaan haittaa, että otan palan kahvin kanssa...


No, ehkä siihen blogikuvaan voi ottaa sitten jonkun yhden palan - eikä tarvitse mainita mitään siitä, että me emme oikeasti ehtineet koristella kakkua ennen tarjoilua... Sitähän voisi vaikka ideoida mitä muuta jännää porkkanakakun päälle voi laittaa. Aika ihana olisi semmoinen vähän epämääräinen kasa niitä paahdettuja, tahmaisia pekaaneita, kuivattuja karpaloita, ehkä pari kuivattua porkkanasuikaletta ja manteleita. Niin, pitääkin muistaa, kun teen seuraavan kerran laitan keskelle semmoisen runsaudensarvi - tyyppisen kasan kaikkea ihanaa. Se kuvaa kakkua hyvin, niin runsaalta tämä maistuu.



No, tämä ei nyt mennyt niinkun Strömsössä, mietin kun kakku pienei jääkaapissa kuin pyy maailmanlopun edessä. Ehkä tuosta vielä saisi kivan palakuvan... Pinnallehan voisi vaikka karamellisoida porkkanan siihen tyyliin kuin Merituuli on tehnyt punajuurta. Siivuttaisi siitä sitten sellaisen läpikuultavan ja kirkaan oranssin viuhkan palan reunalle... Nin, se voisi olla aika tosi hyvääkin, kun laittaisi karamellisointisiirappiin mukaan vielä vähän inkivääriä tai semmoista hillottua inkivääriä...

Ja sitten huokaisen vähän, vaikken oikeasti ole pahoillani lähes tuhotun kakun karusta ulkomuodosta, nappaan kakkupalan jääkaapista ja upotan siihen hampaani. Ehkä olennaisinta kuitenkin oli, että vaikka ehkä hieman esikuvaansa pähkinäisempää se oli todella, todella hyvää. Näin joulun aikaan tämä ohje kannattaa muistaa myös siksi, että kakusta tulisi todennäköisesti ihan erinomaista kun sihen käyttää kaikki joulupähkinöiden ja rusinoiden jämät.

Kiitokset vaan patalinnun keittiöön, tätä tehdään toistekin - ja silloin toivottavasti meiltä löytyy myös se purkillinen ananasmurskaa.

Rva Patalinnun porkkanakakun muunnos a la Nelle (alkuperäinen ohje täällä)

8dl porkkanaraastetta (+ n. 1,5-2 dl extraa kun ei ollut sitä ananasmurskaa)
n. 1,5 dl pekaanipähkinöitä - alkuperäisessä ohjeessa oli 1,5dl mantelirouhetta (80g)
vajaa 1 dl kuivattuja karpaloita
0,5 dl viskiä (Highland park) (alkuperäisessä ohjeessa oli 1 prk ananasmurskaa, jonka jätin siis pois)
4,5dl vehnäjauhoja
n. 2 dl fariinisokeria
n. 1,5 dl tavallista sokeria
4 (luomu) kananmunaa
2dl öljyä - laitoin maapähkinäöljyä kun ei ollut rypsiöljyä
3tl kanelia
1tl kardemummaa
1tl inkivääriä
2tl leivinjauhetta
1tl soodaa

Pinnalle

400g maustamatonta Philadelphiaa
2dl tomusokeria
hieman sitruunamehua

Vaahdota munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon öljy. Sekoita jauhot, leivinjauhe, sooda, mausteet, sekä käyttämäsi kuivat hedelmät ja pähkinät ensin keskenään ja sitten varovasti lastalla nostellen taikinaan.

Lisää lopuksi porkkanaraaste ja viski (sekä valutettu ananas jos sitä käytät). Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Paista 175C asteisessa uunissa 55-65min. Tarkista kypsyys tikulla, niin että siihen ei enää tartu taikinaa.

Kun kakku on jäähtynyt, sekoita kuorrutteen aineet keskenään ja levitä kuorrute kakun pintaan. Koristele haluamallasi tavalla - tai sitten ei ;)

Anna kakun rauhassa mehevöityä - ainakin useita tunteja tai seuraavaan päivään jääkaapissa. Maut tulevat paremmin esin ja kosteus jakautuu tasaisemmin kakussa niin että siitä tulee ihan silkkistä.

Ensimmäinen iltavapaa - eli Cono Surin viinitasting & Yume

Yhteistyössä Winestate ja Yume

"Jos Tuomas Meriluoto on ainoa, joka keskeyttää 4 ruokalajin illalliseni ja hänkin vain antaakseen viinimestarin kertoa miten viini on sovitettu seuraavaan ruokalajiin, homma on aika hyvissä kantimissa", sanoin Mimmulle torstaina, kun matkustimme kotiin Cono Surin viinintekijä- illalliselta. Tämä taisi olla itse asiassa ensimmäinen iltamenoni I:n syntymän jälkeen ja meillä oli ihan tavattoman hyvä ilta. :)

Olimme saaneet kutsun Viinikassin järjestämälle viinintekijäillaliselle. Ennen ruokailemaan siirtymistä Cono Surin toimitusjohtaja Adolfo Hurtado veti yleisölle pienen luennon ja viinitastingin. Esityksessään viinintekijä itse kävi läpi Chilen maantieteellisiä erityispiirteitä viinintuotannossa, luomuviinien tuotannon menetelmiä Cono Sur - viinitiloilla ja maistatti meillä neljä erilaista viiniä. Sen jälkeen koko joukkio siirtyi illalliselle Yumeen, jossa Cono Sur viinit oli sovitettu moderniin aasialaiseen ruokaan. Vaikka meidät oli kutsuttu tilaisuuteen, sinne pystyi lunastamaan pääsylipun kuka vain asiasta kiinnostunut. Kun katselin jälkikäteen illan 75 euron hintaa, täytyy todeta ettei se todellakaan tuntunut paljolta edes siitä illallisesta viineineen, saati että mukaan pakettiin kuului vielä parin tunnin tasting ja luento. Ihan erinomaisesti onnistunut paketti.

Luomuviinien tuotannossa ei voida käyttää myrkkyjä, joten käytössä ovat mm. hanhet, unikot ja hämähäkit!

Vaikka pidän uuden maailman viineistä, olen mieltänyt Chilen ensisijaisesti pehmeiden, mutta vahvojen punaviinien maana. Senpä vuoksi olikin mielenkiintoista kuunnella Adolfon esitystä siitä, miten Chilen rannikko on itse asiassa oiva paikka kasvattaa valkoviinejä, kun taas täysin ilmastoltaan erilainen sisämaa soveltuu punaviinien kasvatukseen. Enkä ollut koskaan tullut miettineeksi sitäkään, että Chilen keskiosat ovat maantieteellisesti samalla leveyasteella kuin Uuden Seelannin pohjoissaari - josta taas miellän tulevan aivan erinomaisia valkoviinejä!




"Chile ajatellaan usein ilmastoltaan trooppiseksi maaksi", Adolfo sanoi, "mutta oikeasti ilmasto on lähinnä välimerellinen." Päivän ja yön suurehko lämpötilaero sallii sokerien muodostuksen viiniin yöllä viileässä, mutta kylmien merivirtojen vuoksi rannikko ei päivälläkään ole niin kuuma, että viini ehtisi kuluttaa kaiken yöllä rypäleisiin varastoituneen sokerin. Kylmän meren ansiosta viineissä on viileämmän ilmanalan erityispiirteitä, joista ainakin minä tykkään kovasti.

Chilen keskiosat ovat Uuden Seelannin kanssa samoilla leveysasteilla. Kapeaan maahan mahtuu monta erilaista ilmastollista kokonaisuutta.

"Toinen Chilelle leimallinen piirre on eristyneisyys", Adolfo jatkoi ja näytti meille Eteläamerikan karttaa. Jos lännessä Chileä rajaa kylmä meri, idässä rajana on korkea vuoristo. Nämä kaksi jättävät Chilen itse asiassa hyvinkin eristäyttyneeksi viinintuotantoalueeksi. Eristäytyneisyys taas takaa, että mannermaista viinintuotantoa piinaavat taudit ja tuholeläimet eivät ole päässeet leviämään Chileen, joka helpottaa osaltaan laajamittaisempaa viinien luomutuotantoa.


"Spider multiplier, isn't that the coolest title there is?", Adolfo totesi kerrottuaan "siitä yhdestä tyypistä yliopistolla" joka vastaa pienten, valkoisten lihansyöjähämähäkkien lisääntymisestä. Nämä pienet hämähäkit ovat vain yksi luonnonmukainen keino torjua tuhoeläimenä viinitarhoilla esiintyvää pientä punaista kasvinsyöjähämähäkkiä. Esitys painottui noin puoliksi luomumenetelmien esittelyyn ja ekologisempiin valintoihin, joita viinitilalla on tehty hiilijalanjäljen minimoimikseksi. Luomuviinien tuotannon lisäksi Cono Sur on hiilineutraali viinitila, joka pyrkii kompensoimaan prosessinsa tuottaman hiilidioksidin.

Yumessa ei selvästi olla vielä luovuttu tonnikalasta. Olihan se hyvää, vaikken itse olisi sitä ehkä ostanutkaan.

Ruoka Yumessa oli erinomaista. Illallisessa oli perinteistä japanilaista tyyliä yhdistettynä modernimmpaan aasialaiseen keittiöön. Alkuruuaksi saimme sashimin, "väliruuaksi" tuli pieni sushilajitelma ja pääruuaksi oli haudutettua, prässättyä ja paistettua ankkaa. Oikeastaan pääruoka toi mieleeni sen Woodbox - viinitilalla Uudessa Seelannissa syödyn illallisen - elementeissä oli samaa täyteläisyyttä ja toisaalta raikkautta. Erityisesti pääruuasta tuli sellainen olo, että tänne pitää tulla uudelleen joskus ja tuoda V mukana.

Vaikka alunperin vähän mietin, miten viinit menevät japanilaisen ruuan kanssa yhteen valinnat olivat onnistuneet todella hyvin. Ehkä suurin wow - efekti itselleni tuli sushin kanssa tarjoillusta viognieristä. Se Cono sur Viognier meni ihan täydellisesti sushin kanssa. Kun joskus olen valkkaria sushin kanssa syönyt, se tahtoo olla jotenkin sivussa; sushissa kun on etikkaa ja suolaa, niin viineistä korostuu niin kovin helposti väärä ominaisuus. Lisäksi viognier ei ole ollut suosikkirypäleitäni. Mutta tämä sopi niin hyvin, että varmasti laitan tämän korvan taakse! Kehuin yhdistelmää myös pöydässämme vierailleelle Tuomas Meriluodolle, joka totesi että Uuden Seelannin ja Chilen viogniereissa on sellaisia, jotka - yllätys yllätys - sopivat sushiin hyvin.

Erinomaista ankkaa. Annos oli moderni, raikas ja täyteläinen - ihan napakymppi.

Pääruoka-annoksen kanssa tarjottiin myös valkoviiniä. Vaikka ankan olisi voinut yhdistää hyvin myös tastingissa maisteltuun 20 barrels pinot noiriin, aromaattinen Cono Sur Vision Riesling oli erinomainen, raikas ja uusi pari paahtuneelle ja kertakaikkisen upeasti laitetulle ankalle.

Poksuva omenasorbetti tuo mieleen lapsuuden karkit

Jälkiruuassa koimme pienen paluun jonnekin lapsuuden karkkihyllyyn ;) Ilmeisesti ne lapsuudesta tutut poksuvat rakeet ovat tekemässä jonkin sortin paluuta jälkiruuissa, sillä tämä oli no toinen kerta pienen ajan sisään kun syön jälkkäriä, joka poksuu takaraivossa. Taitaapa olla tuliaisia molekyylikeittiöstä - tai ainakin mietimme myöhemmin kotona, että tälläiset pikkuyllätykset lienevät juurikin niitä mitä Ferran Adrià ja kumppanit ovat harrastaneet ravintoloissaan. Mutta kyllä, omenasorbetti, tuoreet mansikat ja "keksimuru" sopivat oikein hyvin kuivan kuohun kanssa.

Kyllä, ilta oli tavattoman tervetullut vaihtelu tämän vauva-arjen keskelle. Mutta ihan noin muutenkin arvioituna oli tosi mukavaa mennä kuuntelemaan tarinaa viinimaasta, jossa en koskaan ole käynyt. Lisäksi Yume oli erittäin positiivinen kokemus. Sinne täytyy ehdottomasti mennä joku päivä uudelleen V:n kanssa fiilistelemään ja muistelemaan vuosi sitten tehtyä NZ - reissua. :)

Punaviinin ja kanelin maustamaa syksyistä lihapataa

Olen kovasti tykännyt katsella Camilla Plumin porisevia patoja. Sarjassa on kivan rento meno ja Camilla pudottelee kuin ohimennen mielenkiintoisia vinkkejä ja kokemuksia kokkausen ohessa. Ainoa huono puoli sarjassa on, että katsottuaan pari jaksoa, on pakko itsekin pistää pata porisemaan.

Muttei se haittaa, jos kylään on tulossa isohko joukko iloisia lounasvieraita, kuten tuossa muutama viikko sitten kävi. Isomman porukan ruokkiminen on kieltämättä haaste paikoitellen hieman vaateliaan pikkumiehen valvovan silmän alla. Mutta pataruuat todellakin ovat siitä kivoja, että ne voi tehdä vaikka jo selvästi etukäteen - kunnon lihapata paranee vaan lämmitettäessä.

Naudan etuselkä on mehevää ja hyvää lihaa; se vain vaatii pitkän ajan ja vähän rakkautta.

Tämä ruoka on saanut vaikutteita Camillalta, vaikkei mikään suora sovellus olekaan. Leikkasin naudan etuselän Camillan opit mielessäni suuriksi kuutioiksi; sillä tavalla mehevästä etuselästä tulee runsasta ja hyvää pataa - vielä herkullisemman oloista kuin jos liha olisi pilkottu ihan pieneksi. Kun palat ovat suuria, ne ovat kuin minipihvejä herkullisessa kastikkeessa. Ja sitten on tietysti se rakkaudella ruskistaminen; kääntelin suuria lihapaloja padassa käyttäen paistamiseen oikeaa sianihraa.

Valmis pata koristellaan timjamilla - tuore yrtti tuo ruokaan raikkautta.

Ruuasta tuli oikeaa herkkua, jossa suuret lihapalat ovat imeneet itseensä syvää tomaatin ja punaviinin liitosta syntynyttä samettista makua. Mausteet antavat syksyiselle padalle lämpöä ja kesän viimeiset, mökiltä mukaan kerätyt yrtit raikastavat ruuan. Lisäkkeeksi tein kaikkien rakastamaa vanhanaikaista perunamuusia, johon tuli paljon voita. :)




Punaviinin ja kanelin maustama lihapata (isolle porukalle)

2 kg naudan etuselkää
4-5 sipulia halkaistuna
5 valkosipulinkynttä
5 laakerinlehteä
140g tomaattipyrettä
1 kanelitanko
2 tl jeeraa
1 sitruunan kuori
1,5 tl Vampyreetä (valkosipuli-chilitahnaa)
4 rkl ihraa
1 reilu tl suolaa
1/2 rkl mustia pippureita
n. 4dl punaviiniä
1/2 dl hyvää punaista balsamicoa
nippu timjamia
2 pientä sellerin vartta

Leikkaa huoneenlämpöön temperoitunut etuselkä (tai lapa) suuriksi kuutioiksi. Ruskista kuutiot padassa muutamassa erässä käyttäen joko öljy-voiseosta tai ihraa.

Kun lihat ovat kauniin ruskeita lorauta pataan hieman öljyä (tai lisää ihraa) ja laita jeera hetkeksi pataan paahtumaan. Lisää sitten pilkottu selleri, lohkotut sipulit ja valkosipulin kynnet. Pitkään haudutettavissa padoissa valkosipuliakaan ei tarvitse hienontaa ihan pieneksi, se antaa makunsa liemeen, eikä ole polttavaa vaikka suuremman palan saisi sattumana.

Lisää lihat pataan ja lisää myös muut aineet. Säästä osa timjamia kuitenkin valmiin ruuan koristeluun.

Hauduta pataa n. 160 asteisessa uunissa 2-3h (aika riippuu lihan laadusta, eläimen iästä ja palojen koosta...) kunnes liha on ihan lohkeavaa.

Lorauta halutessasi vielä valmiin ruuan päälle hieman hyvää tuoretta oliiviöljyä ja ripottele timjamia. Tarjoile perunamuusin kanssa.

Chorizolla ryyditetty kermainen kurpitsakeitto

Kurpitsakeitto on tämän syksyn hittiruoka. Tai siltä ainakin tuntuu, kun nyt katselen tätä meikäläisenkin syksyn kokkaushistoriaa. Tämä versio kurpitsakeitosta tuli tehtyä mökillä, noiden katkalehikäisten kaveriksi. Keitto oli tosi hyvää, mutta Mimmu kyllä sanoi, että vielä parempaa tuli, kun yhdistin aikaisemmin viikolla pari chorizomakkaraa vanhaan tuttuun paahdettuun kurpitsakeittoon.



Tässä keitossa en paahtanut kurpitsaa uunissa, kun oli jo vähän kiire saada lounas pöytään. Sen sijaan paahdoin kurpitsaa kattilan pohjalla voissa kuten Välimäen kurpitsakeitossa tehdään. Vaikka paistoin kurpitsapaloja kattilassa, maku ei kuitenkaan tullut niin paahtunut kuin uunissa, joten tukevoitin keittoa vähän kermalla.




Kurpitsan kanssa konstit ovat monet, mutta tarkastelitpa isoa oranssia miltä suunnalta tahansa, siitä tulee loistavaa syyssoppaa. Näin halloweenin jälkeen kurpitsoja saattaa saada ihan superedullisesti kun kaupat myyvät halloween - kurpitsat pois. Joten jos et ole vielä kokeillut kurpitsaa, nyt on kyllä aika. :)



Kuumia keittoja pakkasmaanantaihin toivoo siskoskeittiön Espoojaoston kokkauskompanja N & I. :)

Chorizolla ryyditetty kermainen kurpitsakeitto (n. neljälle)

n. 50g voita
2 chorizo-makkaraa
10 tuoretta salvian lehteä
2 dl valkoviiniä
isohko lohko kurpitsaa, noin 500-700 g
1 valkosipulinkynsi
1 tl fenkolin siemeniä
1 keltainen chili (lemon drop)
3 dl vettä
2 dl kermaa
chilisuolaa
0,5 tl savupaprikajauhetta
mustaapippuria
2 tl ruskeaa sokeria
n. 1 maustemitallinen cayannepippuria

Lohko kurpitsan liha kuutioiksi. Laita voi paksupohjaiseen kattilaan ja anna sen sulaa. Laita sitten voihin salvian lehdet ja anna kiehua hetki. Ota salvian lehdet talteen kun voi alkaa hieman ruskistua ja laita kattilaan chorizo. Paista chorisoon kaunis pinta ja nostele sitten chorizopalat salvialehtien kanssa syrjään.

Kaada voi-chorizorasvan sekaan kurpitsalohkot ja paahda niitä hieman kattilassa. Lisää valkosipuli, mausteet ja sokeri ja paahda vielä hetki, jotta mausteista irtoaa makua. Lisää chili ja valkoviini sekä vesi. Anna kurpitsan kiehua kypsäksi. Ota sitten chilipalko pois, lisää kerma ja soseuta keitto. Voit kuumentaa keittoa vielä uudelleen kerman lisäämisen jälkeen, mutta älä kiehuta enää.

Tarkista maku ja lisää suolaa sekä pippuria. Annostele keitto kulhoihin ja ripota jokaisen annoksen päälle chorizopaloja sekä rapeita salvian lehtiä. Tarjoile katkalehikäisten kanssa.