Aurinkokuivatuilla tomaateilla ja oliiveilla höystetty appelsiini-fenkolisalaatti

Nigel Slater kirjoittaa kirjassaan Tender, että hän pitää fenkoleista erityisesti ohueksi suikaloituna salaateissa. Silloin niiden anismainen raikkaus pääsee oikeuksiinsa ja kun fenkoli on siivutettu aivan ohueksi, fenkoli rapsahtaa hampaissa mukavasti olematta hyökkäävä.

Tällä kertaa en kuitenkaan päätynyt tekemään mitään Nigelin kirjasta, vaan tartuin Maxine Clarkin Masterclass in Italian Cooking - opukseen, koska halusin possufileen kanssa aurinkoista ja makeaa appelsiinia.

Oikeastaan en edes tajunnut, miten hyvää tästä salaatista tulisi kun aloitin puuhan. Kastike, joka salaattiin tulee tehdään nimittäin raikkaasta, tuoreesta basilikasta, melkein makeista aurinkokuivatuista tomaateista ja upean aromaattisista mustista oliiveista. Ne täydentävät fenkolin raikkauden ja appelsiinien mehukkuuden käsittämättömän hienolla tavalla. Minulla vielä sattui olemaan niitä pirkan parhaat - sarjan upeita aurinkokuivattuja kirsikkatomaatteja ja M:ltä lahjaksi saatuja Arnaudin oliiveita ja Riitalta italiasta tullutta ihan tuoretta ja vielä leikatulta ruoholta maistuvaa oliiviöljyä. Oliko siis ihme, että salaatti oli jokseenkin poikkeuksellisen ihanaa.

Salaatinkastike kannattaa tehdä ennenkuin fenkolit silppuaa, etteivät ne ehdi värjääntyä...

Pari pikkujuttua oli, jotka oikein tekemällä salaatista saa aivan täydellistä: en jaksanut irrotella appelsiinin lihoja veitsellä kalvoistaan, joten salaatin ulkonäkö ei ollut ehkä ihan niin kaunis kuin kirjan kuvassa. Fenkolien siivuttamiseen käytin Kenwoodin silppuriosaa, jolla sain niistä siivuista tosi ohuita ja kivoja. Tein suikaloinnin kuitenkin aavistuksen liian aikaisin - sillä ne ehtivät kuitenkin vähän tummua, ennenkuin sain appelsiinit ja kastikkeen sekoitettua suikaleisiin. Pienestä tummumisesta huolimatta salaatin makumaailma oli upea. Ja sitä upeamman siitä saat, mitä tuoreempia ja parempia raaka-aineita saat käsiisi.

Tein salaatista hieman isomman annoksen, kun ajattelin että jos possu meinaa loppua niin salaatti ainakin riittää sitten kaikille. Mutta alla oleva ohje on alkuperäinen kirjan ohje ja olisi kyllä riittänyt hyvin viidelle - ehkä jopa kuudellekin. Tosin, me otimme sitä monta kertaa lisää jokainen, että jos annos on reilu niin kyllä sitä toisaalta myös kuluu...

Joka tapauksessa hieno keväinen salaatti, jonka myötä voin vahvistaa Nigelin viestin; ohueksi suikaloitu fenkoli todellakin on hyvää salaatissa. :)

Tässä on jonkin verran suurempi annos salaattia - 2,5 fenkolia ja 3 appelsiinia jne...

Appelsiini-fenkolisalaatti (ohjeen mukaan 4:lle, mutta riittää lisäkkeenä ainakin kuudelle)

2 appelsiinia
2 fenkolia
125g (tai pieni puska) kähäräendiiviä tai frisée salaattia

Kastikkeeseen
1 appelsiinin kuori ja mehu
6 rkl oikein hyvää extra virgin - viinietikkaa
2 rkl hienoksi silputtua tuoretta basilikaa
2 rkl silputtua oliivia (esim. arnaudin oliivit ovat ihania)
2 aurinkokuivattua tomaattia öljyssä hienoksi silputtuna (laitoin reippaan 2-3 rkl pirkan parhaat - sarjan aurinkokuivattuja kirsikkatomaatteja silppuna)
Suolaa ja mustaa pippuria


Sekoita kaikki kastikeainekset erillisessä kulhossa ja jätä maustumaan kunnes saat kaiken muun tarjoulukuntoon.

Kuori appelsiineista kuori niin, että myös viipaleiden "selkämykset" lähtevät samalla irti. Erottele sitten "veneen muotoinen" hedelmäliha kalvoista veitsellä erilliseen kulhoon.

Poista fenkoleista kova kantaosa ja varret. Säästä vihreät tillimäiset lehdet. Halkaise fenkoli kahtia ja poista kolmiomainen juuriosa.

Siivuta sitten fenkolit ihan ohuelti mandoliinilla tai yleiskoneen silppurilla. Veitselläkin onnistuu, jos on oooikein terävä veitsi ja kokki on taitava :) Kun fenkoli on siivutettu sekoita silppu välittömästi salaatinkastikkeen ja appelsiinilohkojen kanssa keskenään, jolloin fenkoli ei värjäänny.

Anna fenkolien marinoitua n. 15 min.

Pese ja kuivaa salaatti. Tee salaatista peti lautaselle ja asettele fenkoli-appelsiinisalaatti kauniisti pedille tai sekoita aineet nopeasti kulhossa. Tarjoa heti.

Possufilettä taikinakuoressa ja karpaloilla maustetuja beluga - linssejä

"Tiesitkös, että tämä possun ulkofileen etupää, se joka on kasslerin vieressä on ihan yhtä mureaa ja pehmeää lihaa kuin possun sisäfile?", sanoi Espoon keskuksen K-marketin lihamestari minulle kun viikko sitten lauantaina seisoin lihatiskillä pähkimässä olisiko sisäfileistä mikään yhtään toista suurempi.

"Siitä ulkofileen etuupäästä saat edullisesti isommalle porukalle tehtyä uunissa paistin jos tarvitsee. Mutta muista sitten kysyä nimenomaan sitä etupäätä, koska se takaosa ulkofileestä on niin jämäkkää lihaa, että se on parasta melkein vaan nuijia pihveiksi." Minä kuuntelin suurella mielenkiinnolla kun konkari selitti minulle asiaa possusta, jota en ollut koskaan tullut ajatelleeksi. Hitsi, tämä pitää muistaa kun seuraavan kerran laitan ulkofilettä.

Siinä keskustellessamme nimittäin tajusin, miksi possua maidossa oli onnistunut meillä taannoin niin nappiin ja yleensä vähän kuivakka ulkofile oli silloin upean herkullista ja suussasulavaa; ehkä sainkin juuri sellaisen etupään ulkofileestä, jolla se toistaiseksi paras kokeilu tehtiin...

Mausteet pyöritellään possuun joka puolelle ennen sen kunnuttamista procuttolla tai serranolla...

Tällä kertaa päädyimme lihamestarin kanssa kuitenkin siihen, että otin sen sisäfileen. Päädyimme ratkaisuun, koska olin ajatellut tehdä sen beef wellingtonin tyyliin taikinakuoressa ja pelkäsimme, että lihamestarin arvioima ulkofilepalan 1h 15 min kypsymisaika uunissa saattaa olla liikaa sille taikinalle. Illalliselle oli kuitenkin tulossa paljon muutakin lisäkettä, joten arvelin possufileen riittävän neljälle aikuiselle ja yhdelle A:lle :)

Ja siinä mukavia lihamestarin kanssa jutustellessani toivoin hiljaa mielessäni, ettei palvelu koskaan häviäisi kaupoista. Sillä mistäpä tämänkin tiedon olisin saanut, ellen siltä kokeneelta ja asiansa osaavalta lihamestarilta?

Taikinakuori kyllä kauliintui, mutta oli aika kovaa. Ehkä taikinaan voisi lisätä vähän enemmän rasvaa ensi kerralla...

Ohje oli siitä Ursula Ferrignon kirjasta Trattoria, josta mainitsinkin jo aiemmin. Taikina tehdään voista, vehnäjauhoista ja tilkasta vettä, mutta kuten monesti käännöskirjoissa tässäkin taikinassa suomalaisia jauhoja ei ole mielestäni huomioitu tarpeeksi. Monesti käännöskirjojen resepteissä olevaa vesimäärää pitää vähän kasvattaa, sillä suomalaiset jauhot vaativat aavistuksen enemmän nestettä. Vaikka lisäsin vettä taikinaan ainakin tuplat, taikina jäi vähän kuivaksi ja sitä oli jossain määrin vaikeaa kaulita. Ensi kerralla siis lisään vähän enemmän myös voita, jotta taikinasta tulisi aavistuksen helpommin käsiteltävää.

Taikina mureni leikatessa. Kokeilimme puuhaan sekä lihaveistä että leipäveistä....

Kuiva taikina tietysti hajosi tuhannen päreiksi kun leikkasimme lihaa, muttei se varsinaisesti haitannut; liha oli mureaa ja hyvää ja leikkuulaudalle jääneet taikinapalaset laitettiin sitten erikseen vielä kippoon. Siitä saattoi sitten ottaa lisää rapsakaksi paistunutta ja possun mehuista maustunutta taikinakuorta jos halusi.

Kirjassa ohje mainitaan mainioksi vierasvaraksi, koska sen voi tehdä etukäteenkin ja lämmittää vain sitten vieraiden tullessa. Kannattaa kuitenkin kokeilla taikinaa joskus ennen H-hetkeä, jos sen vaikka saisi leikkaantumaan kauniimmin lisätyllä voimäärällä. V tietysti possua leikatessaan totesi, että laiska tekisi fileen voitaikinakuoreen:) Noh, ehkä se ei olisi ihan sama asia kumminkaan.

Sinänsä ei haittaa, vaikka taikina vähän murtuu; se kuitenkin suojaa lihaa ja tekee siitä tosi mehevää.

Linssilisäke syntyi sitten siinä sivussa. A oli toivonut linssejä illalliselle jossain muodossa ja minä sitten toteutin. Halusin tarjota possun kanssa pähkinäisiä beluga - linssejä ja niihin mauksi paahdoin pekaanipähkinöitä ja lisäsin pari kourallista kuivattuja karpaloita. Aavistuksen linssit pääsivät kypsymään liikaa. Se harmitti itseäni himpun verran, sillä linssit lähtevät muusaantumaan, jos ne kiehuvat liikaa ja halusin tuoda niihin kuitenkin lisämakua paistamalla ne pähkinöiden ja muiden herkkujen kanssa. No, ihan ok siitä lopulta tuli, sillä beluga - linssit kestävät hyvin keittämistä (myös sitä yli keittämistä) :) Tärkeintä oli, että ruoka maistui kaikille ja meillä oli tosi kiva ilta, vaikkei linssilisäkkeen koostumus ihan täydellinen tällä kertaa ollutkaan.

Ai niin. Taannoisessa Espan keittiön kokkailuillassa opin, että siemenien ja pähkinöiden ruskistamisessa ei kannata käyttää öljyä. Myönnän, että olen tehnyt niin saadakseni kauniimman ja tasaisemman värin vaikkapa manteleihin. Mutta niin ei pitäis itehdä, koska öljyn käyttö kuuleman mukaan muuttaa paahdettujen siementen makua. Joten paahtaminen aina kuivalla pannulla ja ilman öljyä. Jos paahdettavana on jotain hankalamman muotoista kuten vaikka manteleita, ne kannattaa paahtaa oikein kuumassa uunissa. Mutta silmä tarkkana sitten uunituksen kanssa ja viileä kippo valmiiksi siementen tyhjennystä varten, koska ne pähkinät ja muut kaverit palavat kuumalla pellillä tosi helposti!

Hajonnut taikina tarjoiltiin kupista niiltä osin, kun se jäi kokonaan leikkuulaudalle... :)

Porsaanfilettä taikinakuoressa (n. 5-6:lle lisukkeiden kanssa)

Merisuolaa ja vastarouhittua mustaa pippuria
2-3 tl silputtua tuoretta rosmariinia
10 viipaletta parmankinkkua (tai serranoa)
1 kananmuna vatkattuna voiteluun

taikinakuoreen
200g hienoa vehnäjauhoa
ripaus suolaa
100g suolatonta voita kuutioina (suomalaisilla jauhoilla voisi määrää lisätä ehkä n.30g?)
2 rkl jääkylmää vettä taikinan sitomiseen (tätä tarvittiin enemmän)

Kuumenna uuni 200 asteeseen.

Valmista taikinakuori yhdistämällä vehnäjauho ja suola. Hiero voi jauhoihin kunnes taikina on ihan murumaista. Lisää vettä sen verran, että syntyy kostea pallo. Kääri taikina muovikelmuun ja laita lepäämään jääkaappiin n. 20 min.

Ripottele leikkuulaudalle suolaa, rouhittua pippuria ja rosmariinia. Pyöritä filettä mausteissa niin, että ne tarttuvat joka puolelle filettä.

Kääri sittenb lihan päälle procuttoviipaleet siten, että ne ovat vähän limittäin toistensa päällä. Laita liha uunipellille odottamaan.

Kauli sitten taikina sisäfileen pituiseksi levyksi ja nosta se kaulimen avulla fileen päälle. Kiedo taikina lihan ympärille siten, että sauma jää lihan alle. Ei haittaa vaikka taikinakuoreen jäisi rako alareunaan, pyri parhaaseen peittävyyteen:)

Sivele sitten kuori vatkatulla kananmunalla jotta saat pintaan kauniin kiillon. Nosta file uunin ja paista 40 min, kunnes taikina on kauniin kullankeltainen ja file kypsää.

Anna lihan vetäytyä ainakin 15 min ennenkuin leikkaat sen tarjolle viipaleiksi. Kirja vinkkaa, että tällä tavoin tehty file tulee tarjota ilman kastiketta, eikä se sitä kyllä kaivannutkaan - etenkin kun sen kanssa oli myös raikasta salaattia.

Pähkinäinen ja karpaloinen beluga-linssilisäke (6:lle)

2,5 dl beluga - linssejä
n. 8 dl vettä keittämiseen

1 sellerin varsi
1-2 valkosipulin kynttä
n. 1,5 dl pekaanipähkinöitä (ei niin tarkkaa, saa olla reilusti)
"pari kourallista" kuivattuja karpaloita (olisiko n. 1 dl?)
loraus vadelmaviinietikkaa (tai muuta mietoa, vaaleaa etikkaa tai vaikka valkkaria)
suolaa
pippuria
lehtipersiljaa
pari kevätsipulin vartta
öljyä

Huuhtele linssit ja keitä sitten kiehuvassa vedessä kypsäksi, muttei muusiksi asti! Tähän menee ehkä n. 15-20 min. Maista linssejä 15 min kohdalla ja jos ne eivät ole enää kovia, ne ovat valmiina seuraavaan vaiheeseen.

Valuta linsseistä pois ylimääräinen vesi ja laita ne sivuun odottamaan hetkeksi.

Paahda pähkinöitä hieman kuumalla pannulla. Laita ne sitten sivuun linssien kanssa ja laita pannuun loraus öljyä. Freesaa öljyssä silputtu sellerinvarsi ja murskattu valkosipuli.

Lisää linssit, pähkinät ja karpalot ja lorauta sekaan vähän etikkaa, joka nostaa makuja paremmin esiin. Paista sekoitellen hetken, jotta etikka haihtuu ja maut tasaantuvat.

Mausta linssit sitten suolalla, pippurilla ja tarkista maku. juuri ennen tarjoilua sekoita mukaan silputtua lehtipersiljaa, kevätsipulia ja hyvää extra virgin - oliiviöljyä joka viimeistelee lisäkkeen.

Tarjoa possun kanssa.

Italialainen bistromenu ystäville ja punasipuli-pecorinobruchetta

Aila Pakarinen sanoo uusimmassa Glorian ruoka & viinissä (2/2011), että "ruuan valmistaminen on helpoin ja halvin tapa nostaa elämisen laatua." Lukiessani tätä nyökkäilin hyväksyvästi. Mutta kuten tuossa aiemmin olikin puhetta, ainakin meillä tuohon lauseeseen pitäisi lisätä se tehdyn ruuan nauttiminen hyvässä seurassa. Sillä seurahan se lopulta on, kruunaa ruuan ja aateloi hetken.

Me olemme suorastaan rasittavan spontaaneja illalliskutsun esittäjiä. Spontaanius on tietysti meille pelastus, että ylipäätään saamme joskus jotain aikaan. Mutta se saattaa myös olla ystävillemme vähän harmistuskin, kun on jo aikoja sitten sovittua muuta menoa kun se puhelin soi. Jos nyt selittää pitää, niin syytähän on, että monta kertaa arjen kiireen keskellä se tila ajattelulle ja idea ihmisten näkemisestä muodostuu vasta perjantaina töiden jälkeen tai lauantaiaamuna, kun herää hyvin levänneenä. "Mitäs jos kutsuttaisiin joku käymään tänään? Eikös olis aika kivaa istua vähän iltaa ystävien kanssa?" ja sitten alkaa toiveikas soittelurumba: "No Nelle tässä moi, mitäs teette tänään illalla?" :)

Possusta tuli mehevää, vaikka taikinakuori otti nokkiinsa leikatessa...

Osittain tämän "äkkinäisyyden" vuoksi tykkään hurjasti italialaisesta bistrokeittiöstä. Ruoka on hyvää, simppeliä ja sellaista jollain tavoin rehellistä ruokaa. Lisäksi se syntyy tarvittaessa käden käänteessä. Kun aamulla saa idean kestitä illalla vieraita, niin ehtii vielä kauppaankin ennen ruuanlaittoa. Ja viime viikonlopun menu kävi kyllä hyvin esimerkkinä siitä, miten ex-tempore - menullakin saadaan hyvien ystävien kanssa aikaan oikein mukava illallishetki:)

Fenkolisalaatti oli ihanaa. Sitä teen varmasti uudelleenkin, mutta skarppaan vielä parissa pikku kikassa... :)

Reseptit napsin tällä kertaa kahdesta kirjasta: Ursula Ferrignonin Trattoria - kirjan avulla syntyi alkuruoka, pääruuan liha ja jälkkärikakku. Maxine Clarkin Masterclass in italian cooking - kirjasta otin vuorostaan lisäkesalaatin ohjeen. Loput sävelsin sitten siinä ohessa. Ja tälläinen menusta lopulta tuli:

Keväinen ex-tempore bistromenu

Punasipulimarmeladilla ja nuorella pecorinolla päällystetty bruschetta
(ohje postauksen lopussa)
Bucci Verdicchio Classico Superiore

Taikinakuoressa tehtyä rosmariinipossua, pähkinäistä belugalinssilisäkettä ja fenkoli-appelsiinisalaattia
Hewitson Baby Bush Mourvèdre

Luumuinen suklaatorttu
Kahvi

Tämä kakku tarvitsisi kanssaan ehdottomasti pallon jäätelöä!

Noista resepteistä eniten jännitin suklaatorttua ja sitä taikinakuoressa tehtyä possua, sillä molemmissa ohjeissa oli jotain minulle uutta, jännää ja erilaista. Kakkua ei nimittäin paistettu lainkaan ja beef wellingtonin tyyliin tehtävää lihaa en ole koskaan yrittänyt itse valmistaa. Näistä molemmista tarinoin lisää myöhemmin, mutta aloitetaan tänään alkupalasta.

Sitä illan tuttua ja turvallista osaa edusti bruschetta, joka tällä kertaa on viritetty vähän eri tavalla kuin yleensä. Ideana tässä on, että käytetty pecorino on nuorta ja hillokkeen makeus nostaa esiin pecorinon herkkiä makuja.

Punasipulihilloketta voi tehdä kerralla isommankin erän.

Tein hillokkeen kaksinkertaisena annoksena, kun kerran hommaan ryhdyin, mutta alla oleva yksinkertainen 4 hengen annos riittää hienosti viiden hengen alkupalaleipiin. Juuston vuolin leiville juustohöylällä, mutta jälkiviisaana voisi todeta, että ehkä kannattaa leikata pecorinoa muutaman millin paksuisina kolmioina leivän päälle, jolloin runsaammankin juustomäärän saa pysymään leivällä siistimmin :) Ja onhan se ehkä vähän esteettisempikin, kun asiaa oikein ajattelee. Joka tapauksessa voin lämpimästi suositella, hyviä tuli.

Salaatinlehdet tuovat bruchettaan ihanaa raikkautta. Olisi myös upeaa syystarjottavaa oman maan sipuleista...

Punasipulihilloke pecorinobruschetalle (n. 4:lle)

3 rkl hedelmäistä oliiviöljyä sekä tilkka esillepanoa varten
3 silputtua punasipulia
2 laakerinlehtä
1 tuoreen rosmariininoksan lehdet
2 rkl punaviinietikkaa
50g fariinisokeria

Lisäksi tarvitaan
4 siivua maalaisleipää
4 kourallista erilaisia salaatinlehtiä
merisuolaa ja vastajauhettua mustapippuria
125g nuorta pecorinojuustoa

Kuumenna 2 rkl oliiviöljyä kasarissa. Lisää siivutettu sipuli, laakerinlehdet ja rosmariini. ruskista sipuleita miedolla tai kohtalaisella lämmöllä välillä hämmentäen.

Lisää viinietikka ja sekoita hyvin. Lisää sokeri ja keitä miedolla lämmöllä puoli tuntia. (minä peitin kasarin alkuun kannella ja poistin kannen lopuksi, n. 10 min ennen kuin hillo on valmista jotta ylimääräinen vesi voi haihtua)

Lopulta seoksen tulisi olla syvänpunaista, sakeaa ja kiiltävää.




Kuumenna valurautainen parilapannu leipien ruskistusta varten. Vaikka ohjeessa ei niin käsketäkään, sipaisin leipiin hieman hyvää oliiviöljyä molemmin puolin. Paista leipäviipaleita 1-2 min molemmin puolin kunnes ne ovat saaneet vähän väeiä ja tunmmuneet aavistuksen reunoilta.

Pane sitten pestyt ja kuivatut salaatinlehdet kulhoon, lisää 1 rkl hyvää oliiviöljyä sekä ripsauta päälle suolaa ja mustaa pippuria. Sekoita.

Levitä jokaiselle paahdetulle leipäsiivulle hilloa, asettele salaatinlehtiä ja murustele tai muuten asettele pecorinoa. Pirskottele vielä leivän päälle hyvää öljyä ja rouhaise mustaa pippuria. Tarjoa aromaattisen valkoviinin kanssa.

Maaliskuun herkkuhetkiä

Nyt kun maaliskuu lähenee loppuaan niin selailin tässä kuvia siitä kansiosta joka on nimetty "Maaliskuu 2011". Niitä kuvia katsellessa tuli mieleen, että meillä on itse asiassa ollut oikea herkkujen maaliskuu.

Hyvää näkkileipää ja juustoa! Myös kuvassa näkyvä ranskalainen kermajuusto on hyvää, en vaan muista enää nimeä...

Jostain syystä vaan niistä kertoilu on aina jäänyt ja sitten on tullut muuta kirjoitettavaa. Esimerkiksi nyt mainittakoon, että löysin Espoon Isosta Ompusta niitä ihania ruotsalaisia Vilma -näkkileipiä, mitä viime kesänä maistelimme Kolatun vuohenjuuston kanssa... Ja noita Västerbottenin vahvan ja upean luonteikkaan makuisia kermajuustoja on höylätty muunkin kuin näkkärin päälle jo useampi pala!



Ihan parhaita kauppalöytöjä molemmat, samoin kuin Stokkalta mukaani jäänyt Rude Healthin Granola. Marjoilla ja ilman, molemmat ovat ihan erinomaisia herkkupaloja.

Tuotenäyte itämeren suojelun teemajäätelöstä. Suklaajäätelöä suklaanapeilla, suklaakastikkeella ja suklaakakkupaloilla.

Ja jos sitten mennään siihen tuotenäytepuoleen niin maaliskuun paras tuotenäyte oli Ben & Jerrysin super-supermakea ja suklainen "itämerijäätelö", jota mun oli tarkoitus vaan vähän maistella ja tarjota sitä jonkin erikoisemman vohvelin kanssa tai jotain - mutta jonka päädyin syömään yhdeltä istumalta. Hups. Sorry vaan Ben&Jerry, ei siis tällä kertaa tullutkaan tarjoiluehdotusta ja reseptiä kun se meni jo!

Yhteen makkaraikkuun saa paistumaan noin kuusi vaahtokarkkia kerrallaan!

Mutta kun puhutaan kuukauden hienoista hetkistä, niin niihin kuuluu ihmisiä. Vaikka kivoihin herkkuhetkiin kuuluva hyvä, ajatuksella tehty ruoka on aina ihanaa, niin minusta vielä ihanampaa on kokoontua tapaamaan uusia ja vanhoja ystäviä, tuttavia ja sukulaisia sen ruuan äärelle. Ja onneksi tätäkin kaikkea on mahtunut tähän maaliskuuhun! Me olemme paistaneet laavulla makkaraa yhdessä lasten kanssa ja polttaneet sormemme nuotion ruskistamien vaahtokarkkien kanssa, syöneet juhlavasti ihan oikean prinsessan hovissa ja rakas mieheni otti ja yllätti minut Citydealista löytämillään Groteskin lahjakorteilla. eipä yhtään pöllömpi saldo lumiselle ja varsin kylmälle maaliskuulle, vai mitäs sanotte?

Mutta jos vaikka aloitetaan siitä kutsusta Hra ja Rva Prinsessan hoviin ;)

Prinsessaruokaa parhaimmillaan.

Veera-prinsessan italialainen menu teki kyllä olon jo varsin herkän keväiseksi ja hyvä seura sai unohtamaan sen pienen räntäsateen joka tuona lauantaina oli päättänyt jälleen kerran antaa jatkoaikaa lumipeitteelle.



Veeran herkkään melonisalaattiin ja salviaisiin possukääryleisiin löydätte ohjeen täältä, samoin kuin siihen ihan jumalattoman ihanaan semifreddoon, jota saimme jälkiruuaksi kristallilautasilta!

Ahneus; ihanaa semifreddoa JA cantuccinia :D

Lienee turhaa enää erikseen sanoa, että vaikka kaikki oli hyvää, se makea ihanuus oli kyllä ihan suosikkiani! :) Se oli niin käsittämättömän hyvää, että kahden suuren palan jälkeen olisin vieläkin voinut syödä sitä lisää, mutta järki onneksi sanoi stop :) Vaikka Veera kertoili, että Semifreddo on italiassa jouluisa tarjottava, minusta nuo täyteläiset ja hedelmäiset maut sopivat ihan loistavasti myös meikäläisten pääsiäiseen. Pitäisiköhän tänä vuonna skipata ne tuunatut hedelmäiset rahka-kermajälkkärit ja tehdä Veeran ohjeella semifreddoa...

Niin ja se Groteski! V oli sairaana kotona ja kulutti aikaansa surffaten netissä. Jotenkin ja jollain tavalla hän sitten oli eksynyt citydeal -sivulle ja todennut, että Groteskin illallismenu kahdelle kokin pöydässä 49,- on halpa. Klik, klik ja meillä oli pari sellaista korttia, mistä kuulin ilmoitusluontoisesti töistä kotiin palattuani :)

Tryffeliöljy kruunasi upean alkukeiton

Ja niinpä me suunnistimme Groteskiin eräänä maaliskuisena perjantaina; me koko perheen voimin ja meidän mukanamme ystäväni M miehineen. Ihan ensimmäinen positiivinen asia koko keikassa kävi jo kuitenkin ennen ravintolaan kävelyä; koska emme olleet ihan varmoja olisiko A meidän kanssamme tuona perjentaina illallisella, pöytävaraus oli alunperin vain neljälle. Kun asia varmistui, soitimme Groteskiin ja saimme pöytään vielä paikan myös A:lle ilman mitään ongelmaa. Ja niinpä sitten suunnistimme koko konkkaronkka yhdessä illastamaan vaihteeksi toisten eväisiin.

Vaikka ruuanlaitto on rakas harrastus, välilä on Ihanaa kun joku muu on nähnyt kaiken vaivan ja palvelu toimii. Ja kiitoksena täytyy kyllä Groteskille sanoa, että saimme hyvää ja porukan pienimmänkin huomioon ottavaa palvelua. Kun me muut valkkasimme alkudrinkin omien mieltymystemme mukaan, tarjoilija haastatteli nuoren miehen mielihalut ja A sai eteensä upeannäköisen alkoholittoman drinkin samalla kun muukin seurue sai juomansa. M taisi huokaista oikein ääneen että: "nyt iski melkein drinkkikateus!" ja kieltämättä ainakin minulle tuli siinä kohdin mieleen, että olisikohan kannattanut pyytää jokin baarin erikoinen itselleenkin! :)

Ennen jälkiruokaa tarjoiltiin pienet juustot...

Koska illan teemana oli siis kokin menu, ruuat olivat kaikille samat. A:lle tehtiin myös hieman pienemmät annokset joka numerosta. Todella hyvää palvelua minusta sekin, että nuormies pääsi maistamaan kaikkea mitä me muutkin.

Alkupalaksi saimme aivan loistavaa keittoa, jonka keskellä koreili pieni haukimureke. Häpeäkseni tunnustan, että en enää muista oliko keitto palsternakasta vai maa-artisokasta, mutta se oli joka tapauksessa ihan älyttömän hyvää. Pinnalle oli ripoteltu selvästi vähän vaaleaa tryffeliöljyä ja haukimurekkeessa oli myös paljon makua.

Oma suosikkini - vaikka lautasella tapahtui paljon lisukkeet olivat upeita joka ikinen!

Ja jos nyt pitää annossuosikki valita, niin ehkä se hienosta ja herkästä alusta huolimatta kuitenkin oli pääruoka. Meille tarjoiltiin hitaasti kypsytettyä lammasta, beluga - linssejä, munakoisokaviaaria, omenahilloketta ja herkkutattivaahtoa. Ihan älyttömän hyvää joka ikinen pala.

Väliin saimme juustoja; appenzelleriä ja homejuustoa maapähkinällä maustetun hillokkeen kera. Ne pähkinät hillossa vähän jakoivat mielipiteitä, mutta juustot olivat hyviä.

Eksoottinen hedelmäsalaatti on löytöretki.

Ja juustojen jälkeen tarjoiltiin eksoottista hedelmäsalaattia ja talon omaa kirsikkajäätelöä. Ihan hyvä pikkumakea, jonka mauista löytyi tähtianista, eksoottista hedelmää ja pieniä yllätyksiäkin kuten marenkia ja hassuja pieniä litsimehussa turvotettuja siemeniäkin. Ihan löytörikas jälkkäri. Mutta jos nyt rehellisiä ollaan, niin kieltämättä se ei ihan yltänyt samalle loistokkuuden tasolle kuin alku- ja pääruoka:) Silti kokonaisuus oli ehdottomasti ihan loistokas diili.

Ja taas pientä otettiin hienosti huomioon kun aikuisten kahvit tulivat. A sai kaakaonsa kanssa pienenä lisäyllätyksenä ihan uunituoreen pikkiriikkisen herkkumuffinssin jonka sisällä oli todistajalausunnon mukaan "hyvänmakuista kastiketta" ja pinnalla ilmeisesti pomadaa. :) Se taisi upota miehenalkuun n. kahdella valtaisalla haukkauksella... ;) Ja suurin ylläri odotti vielä laskun maksajaa. Nimittäin A:n viiden herkun menu, kaiken tämän vaivannäön jälkeen, oli veloitettu melkein mäkkärihinnalla. Olisikohan raaka-aineitakaan saanut sillä hinnalla... Kiitollisina jätimme kunnollisen tipin.

Bileissä sparklyn pikkupullot olisivat kieltämättä näyttäviä isossa jääkasassa. Viereen vielä kipollinen pillejä.

Ja sitten oli tietysti se Sinebrykoffin kokkausilta, josta mainitsinkin jo aikaisemmin. Siellä pääsimme paitsi kokeilemaan olutta ruuanlaitossa, myös maistamaan läpi kesän uutuusjuomat. Golden capilla oli itse asiassa oikeinkin hauska uutuussiideri Ruby, joka oli merkattu makeaksi, mutta se olikin yllättävän raikas. Karpalo ja passion ovat vieläkin parempi yhdistelmä kuin äkkiseltään arvaisi. Vaikka siiderissä ei oikeasti karpalomehua olekaan, siinä ei ollut myöskään aspartaamia, mikä minusta on vaan ihan hyvä juttu.

Illan päätähtenä meille esiteltiin Sinebrykoffin Sparkly - kuohujuomaa joka mansikkaisena ja perusversiona liittyy kesäksi muiden tölkkikuohujen kanssa (ainakin laitilalla on "Skumppa" ja muistaakseni Olvillakin jokin oma merkkinsä) kesän juomalistalle. Kuohuvat ovat kuulemma nyt kuluttajien suosiossa, joten niitä halutaan myös ruokakauppavahvuisina tölkeissä.

Kuivien kuohuvien ystävänä täytyy todeta, ettei Sparkly meillä kyllä kuohuviiniä ensi kesänä korvaa. Ei, vaikka piccolopullon design on varsin hauska 50- lukuhenkistä retrofonttia myöten :) Mutta erilaisten juhlien sekä illanistujaisten booleihin ja juomasekoituksiin Sparkly menee varmasti täydestä. Tähän tarkoitukseen meidänkin saamamme mansikkainen tuotenäyte käytettiin viime viikonloppuna... Mutta se onkin sitten jo uuden tarinan paikka, eikä maaliskuu ole vielä edes kokonaan loppu!:)

Makea mantelinen mustikkapiirakka eli paradise slice

Oli taas meidän vuoro isännöidä taloyhtiön hallituksen tapaamista ja ennen kokouksen tieltä pakenemistani päätin pyöräyttää vaan makean piirakan tarjolle kahvin kanssa. No, valita ei ilmeisesti osunut miesten mielestä ihan nappiin tai miehet olivat tiukalla dietillä, sillä V:n lisäksi vain yksi rohkea oli uskaltautunut ottamaan palan piirakkaa:) Ja kieltämättä, tämän tortun vahvin puoli ei ole ulkonäkö vuuassa! Mutta siinä vaiheessa kun minä lähdin kotoa, piiras oli vielä kuumaa eikä sitä voinut leikata annospaloiksi, jollaisina tämä leipomus olisi kyllä ollut helpommin lähestyttävä ja enemmän edukseen.

Tästä tuli kieltämättä tosi makeaa. Jos et tykkää sellaisesta tosi kosteantahmeasta ja tiiviistä toscapiirakasta tai aleksanterin leivoksista, en suosittele tätäkään. Sillä tämä on makumaailmaltaan jonkinlainen täysin syntinen toskapiirakan ja aleksanterinleivoksen risteymä. Mutta: jos olet sokerihiiri vääntelehtimässä pahanlaatuisissa vieroitusoireissa niin go for it! :) Kun me palasimme kotiin A:n kanssa uimahalliin suuntautuneelta evakkoretkeltämme palanen makeaa piirakkaa maitolasin kanssa kelpasi hyvin iltaherkuksi.

Ohje on peräisin Annie Bellin kirjasta Gorgeous Cakes. Kirjassa oli neuvottu tekemään piirakka suorakaiteen muotoiseen 23x30 cm piirasvuokaan ja leikkaamaan se jäähtyneenä n. 2 cm namipaloiksi. Tämä olisi oikeasti varmaan se paras tapa tarjota tätä piirasta, sillä se on niin makeaa, että pieni annosmainen leivospala on varmasti kivoin syödä. Mutta se suorakaiteen mallinen piirasvuoka on vielä to-do - listallani joten nappasin uskollisen (pyöreän) teemakulhon käyttöön. Toinen tekemäni modaus oli, että alkuperäisessä reseptissä taikinakerrosten väliin olisi mustikkahillon sijaan kuulunut laittaa vadelmahilloa. Sitä ei kuitenkaan ollut, joten mustikkahillolla mentiin.

Piirakka kannattaisi tehdä suorakaiteen muotoiseen vuokaan ja leikata tarjolle pieniksi annospaloiksi.

Vaikka suomen talven pikkupakkasilla ohjeen vaatimat jäähdyttelyt sujuvatkin speksiä nopeammin, piiras vaatii valmistuttuaan vähän itsehillintää. Tämä leipomus on nimittäin ehdottomasti parhaimmillaan hyvin jäähtyneenä ja ehkä jopa tarjoiltuna viileänä, jolloin pohjan sitruuna nousee esiin paremmin ja hilloinen tahmaisuus on paremmin tasapainossa.

Pintataikina meinasi erottua ja lisäsin siihen pelastustoimenpiteenä vähän jauhoa.

Valmistus ei ollut hankalaa, vaikka pintataikinan kanssa vähän ottelinkin, kun en meinannut saada voita ja sokeria vaahtoontumaan ensin millään. Ja sitten vielä mantelijauho lopahti vähän kesken. Laitoin tilalle mantelilastuja lopun määrän, mikä kyllä mahdollisesti vaikutti pinnan rakenteeseen jonkin verran. Olisi ollut parempi laittaa niitä speksin mukaisia mantelijauhoja, sillä seos alkoi vähän erottua käännellessä ja korjasin tilannetta lisäämällä taikinaan n. 2 rkl vehnäjauhoa joka kyllä auttoi asiaa ja sain piirakan lopulta uuniin.

Pojille tarjottu piiras oli ollut vielä vähän haaleaa n. 40 min ulkona jäähdyttelyn jälkeenkin. V tuumasi myöhemmin, että piiras oli kieltämättä tekeytynyt kunnolla jäähtyessään paremmaksi. Mutta V:n makuun se oli edelleen vähän turhan makeaa.

Hillon määrällä ja laadulla voi myös säätää piirakan makeutta.

Eli: tee piiras valmiiksi hyvissä ajoin ennen H-hetkeä, jotta se ehtii jäähtyä kunnolla ja varaudu iloiseen sokerihumalaan :) Parhaimmillaan piiras oli minusta ihan kylmänä, jääkylmän maitolasillisen kanssa.

Mantelinen mustikkapiirakka (alunperin: paradise slice)

Pohjataikina:
175g voita
75g hienoa sokeria (ruskeaa)
150g vehnäjauhoa
100g jauhettua mantelia
1 sitruunan tai appelsiinin kuori raastettuna

Täytteeksi
120g mustikka tai vadelmahilloa

taikina piiraan pinnalle
110g voita
150g hienoa sokeria (ruskeaa)
4 munaa
150g kookoslastuja (isompia kuin hiutaleet)
75g mantelijauhoa
1 tl leivinjauhetta
110g sultanoita (keltaisia rusinoita)

koristeluun
tomusokeria

Laita kaikki pohjataikinan aineet kulhoon ja anna sekoittua kokonaan taikinapalloksi.



Painele taikina voideltuun keraamiseen vuokaan tai tefloniseen, mielellään suorakaiteen muotoiseen 23x30 cm piirasvuokaan. Voit käyttää apuna elmukelmun palaa, jotta saat taikinan paineltua tasaiseksi pohjalle. Jäähdytä elmulla peitettyä pohjaa jääkaapissa n. 1 tunnin verran.

Laita uuni 140 asteeseen kiertiolmalle. Poista elmukelmu, painele haarukalla pohjaan muutamia reikiä ja paista n. 30 min tai kunnes pohja juuri ja juuri alkaa saada väriä. Alkuperäinen ohje neuvoo tässä kohdin taas jäähdyttämään pohjan ennen hillon levittämistä, mutta koska minula oli kiire, skippasin jäähdyttelyn ja levitin hilloa varovasti lusikalla pohjan päälle. En mitannut, katsoin vaan että sitä tuli "sopivan ohut kerros" sinne ja tänne. :) Todennäköisesti ohuemman kerroksen tekeminen on helpompaa kun pohjan malttaa jäähdyttää ensin.

Nosta uunin lämpöä 170 asteeseen pitäen se edelleen kiertoilmalla. Kun piirakka jäähtyy ja uuni lämpenee lisää, voit tehdä pintataikinan.

Laita sokeri ja voi vatkauskulhoon ja vatkaa ne vaahdoksi. Sitten lisää munat yksi kerrallaan. Ota sitten lasta käteen ja sekoita varovasti lastalla käännellen mukaan loput aineet; rusinat, mantelijauho, leivinjauhe ja kookoslastut. Jos tuntuu, että seos alkaa erottua siihen voi laittaa pelastukseksi sekaan 1-2 rkl vehnäjauhoa.

Levitä sitten se hillo jäähtyneen piiraspohjan päälle ja peitä hillo pintataikinalla. Laita piiras uuniin paistumaan vielä 25-30 min, kunnes pintataikina on kypsää ja kauniin väristä.

Irrota sitten varovasti piiraan reunat vuuasta ja jätä piirakka jäähtymään oikein perusteellisesti.

Ennen tarjoilua tomuta pinta vielä tomusokerilla ja leikkaa piiras mielellään suorakaiteen muotoisiin, n. 2 cm leveisiin "patukoihin". Tarjoa teen, kahvin tai maitolasillisen kanssa.

Sardellilla maustettua lammaspataa ja yrttiglaseerattuja munakoisoja

Tunkiessani sardellifileitä lampaaseen tekemiini reikiin mietin, että tämän jos minkä täytyy olla alunperin italialaisten äitien keksimä juttu. Minäkään en keksinyt sitä itse, vaan ostamani lampaan patalihat mielessäni selailin Flavour thesaurusta kohdasta lammas. Ja siellä vinkattiin, että kun lammaspaistiin tökkii reikiä ja reikiin sardellifileitä ne sulavat hitaan paahtamisen aikana ja nostavat esiin lampaan omaa aromaattisuutta ihan uudella tavalla.

Tein joka palaan noin kolme-neljä reikää joihin tungin makuaineita.

Minulla ei nyt lampaanpaistia ollut, mutta niitä patalihan palasia oli kilon verran ja niinpä minä tein työtä käskettyä. Otin jotain kuutisen sardellifilettä (olivat öljyssä) ja tein lihaan taskuja. Taskuihin sitten työnsin sardellifileiden lisäksi valkosipulia ja timjamia. Sen jälkeen vielä suolasin palaset chilisuolalla.

Valkoviini olisi ehkä ollut kaikista parasta nesteeksi, mutta sen puuttuessa käytin ihan tavallista Sakua.

Ja pataan tattien kanssa humps vaan. Jos minulla olisi ollut valkoviiniä, olisin käyttänyt nesteenä sitä, mutta valkkarin puutteessa laitoin olutta. Ja oikein hyvää tuli niinkin. Lampaan lihasta tosiaan tuli aromaattisempaa, eikä sardellia ollut juurikaan jäänyt sattumiksi lihaan. Tätä kikkaa tulee varmasti kokeiltua toistamiseenkin - ei minulle ollut koskaan tullut mieleenkään, että sardellia voisi käyttää kokolihankin maustamiseen.

Lisäkkeeksi annokseen tein hunajalla ja yrteillä glaseerattuja munakoisoveneitä Glorian ruoka ja - viini lehden innoittamana. Ideahan on melkein sama kuin kesällä tekemissäni sitruunaisissa hunajamunakoisoissa, mutta makuyhdistelmä on yksinkertaisempi ja klassisempi. Aromaattinen sardellilla maustettu, suussasulavaksi hautunut lammas unelmapehmeiden ja hieman makeiden munakoisoveneiden kanssa... Ja lautaselle vielä lusikallinen ranskankermaa. Ei pöllömpää, sanon minä.

Että jos nyt viikonlopun menu on vielä auki, niin tästä voi ottaa vimmeiset vinkin kaupapreissulle mukaan. :) Hyvää viikonloppua kaikille toivoo Nelle.

Annos koostui paahdetusta lampaasta, yrttisestä munakoisosta ja pallosesta ranskankermaa...

Sardellilla maustettua aromaattista lammasta (lihan määrästä riippuen 4-6:lle)

1-1,5 kg lammasta (joko paisti tai luullista, runsaslihaista patalihaa)
6-8 sardellifilettä
n. 1/2 valkosipulia (kynnet)
timjamia (ja rosmariinia, jos on)
Vajaa 1 isompi prk olutta eli 0,3-0,4l tai vastaava määrä valkoviiniä
kunnon kourallinen kuivattuja tatteja
chilisuolaa tai suolaa (ja halutessa hieman chiliä)
mustaa pippuria
1-2 sipulia
oliiviöljyä paistamiseen

Laita uuni kuumenemaan n. 180 asteeseen.

Tee lampaan lihaan aukkoja ja työnnä niihin sardellifileitä, valkosipulin kynsiä ja yrttiä. Jos käytät suolattuja sardellifileitä ne on hyvä liottaa ennen käyttöä, noita öljyyn säilöttyjä en ole yleensä liottanut.

Kaada sitten kasariin tai paistonkestävään uunivuokaan öljyä ja ruskista lampaaseen pinta. Lisää lohkottu sipuli ja anna vähän ruskistua leikkauspinnoistaan. Halutessa voit siirtää lampaat syrjään sipulien paistamisen ajaksi.

Lisää sitten pataan muut aineet ja kaada olutta tai valkoviiniä n. puoleen väliin lihoja. Jos pata on kovin iso, voit jatkaa nestemäärää vaikka kasvisliemellä.

Peitä sitten uunivuoka kannella ja nosta koko komeus uuniin hautumaan kypsäksi. Tähän kuluu n. 2,5-3h. Tarkista n. tuntia ennen kuin ruoka on valmis, ettei pata pääse ihan kuivaksi ja liha palamaan haudutuksen aikana. Nestettä ei tarvitse kuitenkaan olla lopulta paljon jäljellä. Minulla tuo olutmäärä riitti ihan hyvin.

Kun pata alkaa olla melkein valmis, voit tehdä munakoisot.



Yrttiglaseerattu munakoiso (n. 2-3:lle ohje GR&V 1/2011 mukaellen)

1 isohko munakoiso
2-3 rkl oliiviöljyä paistamiseen
n. 3 rkl juoksevaa hunajaa
yrttisilppua tai kuivattuja yrttejä (käytin timjamisilppua sen verran kuin yrtistä vielä riitti. Alkuperäisessä ohjeessa käytetään kuivattua rosmariinia, timjamia, basilikaa ja minttia n. 3 rkl)
mustaa pippuria

Aseta uunin lämpö n. 150 asteeseen.

Leikkaa munakoiso veneiksi ja lorauta uuninkestävään pannuun öljyä. Ruskista munakoisoja joka reunalta n. 3 min kunnes ne saavat kauniin värin.

Mausta munakoisout yrttisilpulla, mustalla pippurilla ja valuta niiden päälle hunajaa.

Paista numakoisoja uunissa n. 10-15 min kunnes ne ovat pehmeitä. Tarjoa vaikka lampaan kanssa.

Picanha eli lehmän parasta peppupalaa

Kun sellon lihatiskissä komeilee oudon näköinen ja kummallisen niminen pala lihaa niin siihenhän meidän perhe sitten käy kiinni kuin haukka. Ei meistä kumpikaan ollut koskaan kuullutkaan Picanhasta, mutta nopea konsultaatio lihatiskiltä paljasti, että kyseessä on hyvinkin arvostettu lihanpala eteläisessä Amerikassa, etenkin Brasiliassa.

Picanhaan pistellään reikiä, jotta valkosipuli pääsee joka koloon maustamaan lihaa.

Liha on nautaa ja kyseessä on "rump steak" eli suomeksi pala naudan kankkua. Ohjeita etsimme netistä ja päädyimme yhdistämään paria melko simppelin kuuloista ohjetta, jotka soveltuivat kotiuuniin. Pääosin kuitenkin noudattelimme tätä ohjetta. Ohjeessa ideana on imeyttää lihaan runsaasti valkosipulin makua ja sitten paistaa liha siten, että se jää sisältä hyvinkin punaiseksi, noin mediumiksi (medium-raw). Ja näin hommaa kokeilleena tunnustettakoon, että se toimii hienosti.

Picanhaa voi siivuttaa ohuehkoina siivuina mutta myös paksummiksi pihveiksi, jotka voi vielä paistaa leikkuupinnoistaan pannussa, jos haluaa.

Liha on mureaa, maukasta ja tosiaankin hyvää. Oli suorastaan hämmentävää, miten valmis liha tuoksui aromaattiselle ja pähkinäiselle, melkein paistetulle ankalle. Maku taas oli jotain paahtopaistin ja marmoripihvin välistä.

Vaikka kypsennys onnistui hyvin valurautapannulla ja uunilla, teimme pyhän lupauksen että jos tälläinen lihakimpale on saatavilla vielä kun tuo lumi grillin ympäriltä sulaa niin me kokeilemme kyllä grillata Picanhaa. Siihen pala on varmaan enemmän kuin omiaan. Kaikkia jännittäviä miekassa kypsennysvinkkejäkin nähtiin - että kesällä tavataan uudelleen, Picanha!

Sipaus öljyä ja ripaus Espeletten chilijauhetta ja uuniin. Nam.

Ja koska löysin sitä ihanaa timjamia sekä tarjouspaprikoita paahdoin hyvän lihan lisäkkeeksi vain simppelisti vihanneksia. Paahtamisen jälkeen pyöräytin ne öljyssä ja oikein hyvässä punaisessa balsamicossa. Ja taas tuli todistettua se tosiasia, että kun aineet ovat hyvät, yksinkertainen ruoka on aivan parasta. A sai minut hämmentymään toteamalla että "Nellen ruoka on kyllä vertaansa vailla". Jätin sanomatta, että tällä kertaa kiittäminen on kyllä lähinnä hyviä raaka-aineita ja nautin pienestä, spontaanista kohteliasuudesta. Ja mikäs siinä oli nautiskellessa, kun kynttilä lepatti hiljaa - jostain olohuoneen kaiuttimista soljui rauhallista musiikkia ja illallinen oli rakennettu puhtaiden, hyvien perusmakujen ympärille. Alkuun söimme vähän Espoon keskuksen lähikaupasta löydettyä Rezen chapataleipää dipaten sitä öljyyn, suolaan ja etikkaan. Pääruuaksi oli sitten sitä picanhaa ja niitä makeita paprikoita. Ei sen oikeasti tarvitse olla yhtään vaikeampaa...

Jos muuten etsitte ruualle täydellisesti sopivaa punaviintä, niin kannattaa Alkosta kaapata kauppakassiin pullo Tiempo Briegoa. Se täydentää melkein viikunaisilla ja täyteläisen vahvoilla aromeillaan ihanasti Picanhaa sekä makeaksi paahtuneita ja raikkaan timjamisia paprikoita.

Ja sitten kun sitä lihaa jää seuraavaan päivään niin ruoka muuntuu taas melkein uudeksi kun lopusta, jääkaappiin säilötystä lihasta leikkaa reilun sentin-puolentoista paksuisia pihvejä, paistaa niihin nopeasti pinnat kuumalla pannulla tai parilalla molemmin puolin ja tarjoaa vaikka höyrytetyn parsakaalin sekä linssilisäkkeen kanssa. Linssien sekaan voi laittaa ne loput paahdetut paprikat... Ja paljon timjamia. :) Niin meillä kävi ja yhdestä picanhasta riitti hyvin pienelle perheelle kahden illan ruuat. Yhtiömme suosittelee kokeilemaan; osastolta tosi helppoa ja ah niin hyvää.

Miten onnelliseksi ihminen voi yhdestä timjamipuskasta tulla?

Picanhaa uunissa (n. 6:lle, alkuperäinen ohje suomennettu täältä)

n. 1,5 kg picanhapala
1 rkl kosher suolaa tai meillä laitettiin karkeaa vaaleanpunaista ruususolaa
4 kynttä valkosipulia
n. 3 rkl oliiviöljyä

Lisäkkeeksi
paahdettuja paprikalohkoja
paahdettuja munakoisosiivuja
Espeletten chilijauhetta
parasta extra virgine - oliiviöljyä
loraus punaista balsamicoa
tuoretta timjamia

Hiero suola, oliiviöljy ja hieman murskattu valkosipuli morttelissa tahnamaisemmaksi. Idea on saada valkosipulin aromaattiset öljyt ja suola jakautumaan tasaisesti öljyyn.

Picanhassa oli toisella puolella rasvaa, toisella ei.

Poista picanhasta mahdolliset lihan pinnalla olevat kalvot. Pistele sitten picanhaan paistihaarukalla reikiä molemmin puolin ja hiero valkosipulimössö joka puolelle lihaa. Jätä pöydälle maustumaan ja lämpiämään reippaaksi tunniksi.

Laita uuni lämpenemään n. 180 asteeseen. Kun uuni on kuma, laita oliiviöljyllä sivelty valurautapannu uuniin kuumenemaan vartiksi.

Pyyhi sitten picanhasta valkosipuli pois talouspaperilla, jotta se ei pala paistinpannuun. Idea on, että maku on jo imeytynyt lihaan.

Nosta paustinpannu tulelle ja anna picanhalle väri. Paista picanhaa ensin rasvapuolelta n. 2 min, jolloin pannuun irtoaa ihraa ja rasva saa kauniin värin. Käännä picanha toisin päin ja paista taas 2 min.

Ohjeissa ei kerrottu miten päin picanha jätetään pannuun kun se laitetaan uuniin. Päättelimme että jätämme rasvan ylös, jolloin sulava rasva pääsee kostuttamaan lihaa valuessaan alaspäin.

Peitä siis picanha foliolla ja laita se uuniin n. 25-30 min tai kunnes picanhan sisälämpö on siellä 55 asteen tienoolla.

Sen jälkeen picanha nostetaan uunista ja annetaan sen vetäytyä ja kypsyä vielä lisää peitettynä rauhassa pannussaan 10 min.

Vasta sitten picanha otetaan leikkuulaudalle ja siitä leikataan poikisyyhyn annossiivuja ruokailijoille.

Paprikat ja munakoisoviipaleet voidaan laittaa uuniin yhtä aikaa picanhan kanssa, ylätasolle. Ne voidellaan vain oliiviöljyllä ja jätetään kypsymään uuniin. Voit toki tehdä ne jo etukäteenkin kun picanha imeytyy.

Paprikoiden kuori lähtee helposti irti jos laitat kuumat, uunista tulleet paprikat hetkeksi kannella tai kelmulla peitettyyn astiaan, jolloin vesihöyry irrottaa kuoren. Minä en jaksanut tänään, joten sekoitin vaan paahdetut vihannekset keskenään, lorautin sekaan öljyä ja vähän hyvää balsamicoa, riivin muutamia timjamin oksia ja ripsautin suolaa. Älyttömän hyvää ja yksinkertaista.