Bad Cooking Day.

Poltin eilen pohjaan chilin. Siis niinkun ihan kunnolliseksi, paksuksi kerrokseksi kattilan pohjaan, ei mitään pientä tarttumista, siis. Onnistuin pelastamaan suurimman osan kaatamalla vaan pinnalta talteen sen, mikä ei ollut palanut kiinni pohjaan. Se ei onneksi vielä maistunut palaneelle, mutta keittiössä oli palaneen ruuan tuoksu koko illan.

Toinen ihmetystä aiheuttanut asia tässä viimeaikoina on tämä ruuan ALV - keskustelu. On se kyllä väärin, JOS ruoka saa alv - alennuksen niin miksi ravintolat eivät? Tiedä sitten tosin, noinko se hinnanalennus tulisi oikeasti näkymään siinä ravintolaruuassa. Kauppojen lounassalaattien menekin kuvittelisin kuitenkin kasvavan.

Skeptismi iskee. Ja työpäiväkin kohta, mutta hei, näyttääpä siltä, että pääsen tänä vuonna kokeilemaan ainakin vihreiden tomaattien säilömistä! ;)

Vattuhillossa muuten maistuu edelleen hunaja.

Sisäfilettä Nigel Slaterin tavalla eli melkein carpaccio

Snack!

Eilen pelkäsin, että angiina uusii taas. Vieläkin on outo olo, mutta katsotaan nyt - jotenkin se on vähän kohentumaan päin kun otin paljon C-vitamiinia. Palasimme mökiltä kotiin Myöhään. Olimme syöneet lounaaksi Falafelejä ja kylmälaukussa lepäsi kaikenlaisia jämiä. Meillä oli myös V:n synttäri-illalliselta jäänyt sisäfileen pääty, tiedättehän sellainen hankala pala, joka kapenee ihan ohueksi päätä kohden.

Pihvi ei iskenyt yhtään kun olo oli heikko ja muutenkaan en saanut itsestäni mitään irti. Sitten oli vielä se epäinspiroiva pötkäle lihaa. Puuh. Sitten muistin että sain ystävältäni ja hänen mieheltään joskus lahjaksi Nigel Slaterin kirjan The Kitchen Diaries. Siellä valmistettiin sisäfile nopeasti kärventämällä siihen pinta ja sitten kypsentämällä sitä uunissa 220 asteessa 10 min. Iskin kirjan V:lle ja sanoin, että tommosta voitas kokeilla. Helppoa ja nopeaa.

Nigel antoi paistetun fileen vetäytyä ja jäähtyä ennenkuin tarjosi sen aivan ohueksi suikaloituna raikkaan soosin kanssa. Tarjolle ruualle hän teki myös perunoita ja leikkeli sitrunalohkoja. Ohjeessa on aika paljon suolaa, mutta Nigel selittää kirjassan, että kun liha jää tällätavoin raa-aksi siihen pitää laittaa suolaa.

Kaverikuva ja elämän suola

Lopputulos oli paljon parempi kun kuvittelin tai mitä ehkä kuvasta ymmärtää. V hoiti kokkausta tällä kertaa oikeastaan yksin, minä istuin vain kuolleena ja täysin kyvyttömänä edes protestoimaan mitään. Muutaman kuvan kävin kuitenkin nappaamassa ;) Niinpä teimme Nigelin sisäfilettä prikulleen niinkuin ohje käskee. Tai no...

Soosia emme tosin tehneet, filekin oli vielä leikattaessa hieman lämmintä eikä perunoitakaan ollut. Aivan loistava lopputulos silti. Uudestaan!, huusi Laa-Laa. Liha on ehkä hieman kypsemmän näköistä meillä, kuin kirjan kuvassa, mutta todella mureaa ja hyvää. A ei ollut paikalla, mutta tuumailimme, että edes A ei saisi tästä jauhettua suussaan purkkapalloa - niinkuin joskus käy kun lapsi laittaa suuhunsa liian suuren palan lihaa;)

Koska fileestä oli tähän käytettävissä vain häntä, pienensimme suolan ja muiden määriä arviolta ehkä puoleen - kolmannekseen. Tässä kuitenkin ohje koko fileelle - pienentäkää ja kasvattakaa määriä siitä jokainen sitten fileen painon mukaan. Loistotapa käyttää jopa se loppu fileen pää kun sellainen on jäänyt tarjousfileestä jämäksi.

Me siis söimme tästä pienen iltapalan - pilkoimme kaveriksi kourallisen kirsikkatomaattia, valutimme päälle parasta oliiviöljyämme ja puristimme sitruunasta mehua. Tomaattien päälle ripsotin hieman lahjaksi saamaani Pirkan savusuolaa. Lasi punaviiniä ja go.

Pirkan Parhaat -savusuola oli muuten yllättävän mietoa verrattuna esimerkiksi Santa Marian savusuolaan (oli se muutenkin ihan erilaista). Tästä ehkä vielä toinen kokeilu ennen lopullista tuomiota, tuoksu lupaava, maku peittyi vähän tomaatin alle. Pisteet purkin koosta ja avattavasta kannesta!

Sisäfilettä Nigelin tapaan (kirjassa arvioidaan jotta riittää neljälle pottujen kanssa)

1 runsas ruokalusikallinen mustia pippureita
1 rkl maldon - suolaa (käytimme suolankukkia kun ei ollut maldonia)
1 paunan sisäfilee (eli n. 450g, alkuperäisessä ohjeessa suositellaan paksumpaa päätä tietysti)
hyvää oliiviöljyä
sitruunalohkoja tarjoiluun

Kastike (jota emme tehneet, mutta joskus vielä teen)

1 rkl (runsas) kokojyväsinappia
½ sitruunan mehu
n. 20 lehteä minttua - eli pieni kourallinen
2 keltuaista
4-5 rkl oliiviöljyä

Kuumentakaa pannu vieläkin kuumemmaksi niin saatte väriä

Laita uuni lämpiämään 220 asteeseen hyvissä ajoin. Murskaa morttelissa mustapippurit karkeaksi rouheeksi ja sekoita suola pippureihin. Hiero kuivattuun fileeseen hieman oliiviöljyä ja pyöritä sitten suola ja pippurit fileen pintaan painaen filettä leikkuulautaa vasten niin, että suurin osa suolasta ja pippurista tarttuu fileen pintaan.

Lämmitä reipas 2 rkl oliiviöljyä pannussa. Kun öljy on tosi kuumaa ja kihisee pannulla, ruskista file nopeasti joka puolelta. Paahda sen jälkeen uunissa vain 10 min.

Tuo kohta herätti pientä epäilyä ja V mittasi fileen lämmön sisältä- se nousi vain 53 asteeseen, mutta ajattelimme että no, nyt kokeillaan tätä ja jätimme lihan vetäytymään.

Annoimme lihan vetäytyä joitain minuutteja ihan rauhassa - Nigel antaa fileen jäähtyä ihan kokonaan. Sillä aikaa Nigel neuvoo tekemään kastikkeen. Me emme sitä siis tehneet, mutta tässä ohje, jos joku haluaa:

Laita sinappi, sitruunamehu ja minttu keltuaisten kanssa blenderiin. suristele muutamia sekuntteja. Sitten kaada öljyä hitaasti ja lopeta kaataminen kun kastikkeen rakenne on kuin raskasta kermaa. Sitten siivuta file aivan ohuelti, aseta tarjolle vaikka lankun päälle ja lusikoi kastiketta viipaleiden päälle. Tarjolle pöytään myös sitruunalohkoja.

Me siis tarjosimme tämän itsellemme ihan vaan sitruunalohkojen ja hyvän oliiviöljyn kanssa. Hyvää ja raikasta. Nigelin kirjaa pitäisi kokkailla selvästi useamminkin.

Banaanitorttu

Kävin tuossa muutama päivä sitten Stockan herkussa ja törmäsin siellä sokeroituun maitotiivisteeseen. Muistin, että jostakin olin tästä lukenut ja noukin purkin mukaan. Kotiin päästyäni soittelin sitten siskolle, joka kertoi tästä banaanitortusta ja vinkkasi että Bella Vanillan-blogissa on hyvä dulce de leche-ohje. Tästä kaikesta syntyi makoisa jälkiruoka/kahvin kaveri.


Tarvitset

1 Torttupohja (sellainen pirkan valmis torttupohja toimi aika kivasti, jos ei ehdi leipoa itse)
Tilkka maitoa pohjan kostuttamiseen, myös joku likööri sopisi hyvin
Vaniljasokeria

Täyte

2-3 banaania
1 prk sokeroitua maitotiivistettä
1 prk/2 dl vispikermaa tai kermaa
1-2 tl vaniljasokeria
tummaa kaakaojauhetta koristeluun

Aloita valmistamalla Bella Vanillan ohjeen mukaisesti dulce de leche. Kostuta torttupohja. Viipaloi banaanit ja asettele ne pohjalle. Levitä 'siirappinen kinuski' banaanien päälle. Vatkaa kerma, levitä se edellisen kerroksen päälle ja lopuksi koristele tummalla kaakaojauheella. Uskoisin, että tumma suklaarouhe ei olisi hullumpaa myöskään. Pinnalle voi myös laittaa vaikkapa mintun tai sitruunamelissan lehtiä.

Banaanin, kerman ja dulce de lechen yhdistelmä toimi todella hyvin ja piirakka katosi ennen seuraavaa päivää! Sellaista mietittiin tuossa vielä jälkeenpäin, että pohjan kostukkeeksi olisi sopinut brandy, kahvi tai joku vastaava, joka toisi pientä terää.

Falafeleja tai muita kikhernepötkylöitä

Sain V:n isältä vinkkejä falafelien tekoon. Monesti ohjeissa näkee, että falafelejä pidetään koossa vehnäjauhoilla ja kananmunilla ja ne tehdään keitetyistä kikherneistä. Salaisuus parhaiden falafelien tekoon piilee siinä, että kikherneitä ei keitetä lainkaan, vaan liotetut kikherneet murskataan tahnaksi ja herneistä tehty taikina paistetaan sitten pannulla kunnon kerroksessa öljyä. Seos ei tarvitse mitään kananmunaa tai jauhoa. Kypsyessään kikhernetaikina muodostaa falafeleihin rapsakan kuoren ja koko komeus pysyy tosi hyvin koossa pannulla.


Näistä on kehittymässä varsinainen himoruoka; teen taas tänään, kikherneet ovat likoamassa pöydällä. Perinteisiin falafeleihin käytetään mausteena vain persijlaa ja valkosipulia, mutta olen nyt varioinut näitä muutamaan kertaan hieman eri mausteilla. Olen käyttänyt kevätsipulia, chiliä ja valkosipulia ja toisenlaisiin minttua, persiljaa ja sitruunaa. Aina on tullut hyvää. Meillä kasvaa täällä piparminttua, jolle on ollut hieman vaikeaa keksiä aina käyttökohteita - sitä kun vain on niin paljon. Falafeleihin myös tämä hammastahnamaisen ärhäkkä minttu on mennyt ihan hyvin.

Mahdollisia ansoja kikhernepihveissä ei minusta ole, ainoa mihin ensimmäisellä kerralla sorruin oli, että tein pihveistä liian paksuja. Niitä olisi pitänyt kypsentää kauemmin, pelkkä kauniin värin saaminen molemmin puolin ei ihan riittänyt. Niinpä kun muotoilet pötkylöitä, palleroita tai pihvilöitä huomioi taikinan määrä & paksuus paistoajassa. Pihvistä voi aina maistaa palasen jos ei ole varma onko se jo kypsää. Raaka pihvi on täynnä kovia rakeita ja maistuu vähän kitkerälle. Sisältä pehmeä ja mehukas pihvi taas on kypsä :) Sellaiset sormenpaksuiset pötkylät ja n. 3 cm halkaisijaltaan olevat pienet pihvit ovat olleet minusta helpoimpia kypsentää & muotoilla.


Kikhernemöykyt (kolmelle-neljälle pääruokana)

5 dl kikherneitä (liotettuna)
1,5 dl öljyä
1/2 palkoa chiliä
1/2 tl suolaa
mustapippuria rouheena
n. 2/3 dl piparminttusilppua
0.5 sitrunan mehu
(sitruunann kuorta)

Laita kuivia kikherneitä likoamaan edellisenä iltana. Määrä ei ole niin tarkka, kikherneet paisuvat n. kaksinkertaisiksi liotesaan ja tähän voi käyttää vähän enemmänkin herneitä jos nitä nyt tuli liotettua.

Lisää herneet monitoimikoneeseen tai astiaan missä saat ne murskattua sauvasekoittimella. Mökillä olen käyttänyt mittakannua ja sauvasekotinta. Lisää öljy, sitruuna ja aja sekoittimella herneitä mössöksi. Jos tuntuu, että kikherneitä oli enemmän ja taikina on liian kuivaa, lisää öljyä. Lisää sitten muut mausteet ja suristele vielä seos tasaiseksi.

Kuumenna pannulla öljyä ja muotoile tahnasta haluamasi kokoisia pötkylöitä pannulle. Varo, kuuma öljy saattaa roiskua kun laitat pihvin pannulle. Arvioisin, että sellainen lihapullan kokoinen möykky kypsyy vielä helposti pannulla parissa kolmessa minuutissa per puoli, mutta jos teet isompia pihvejä, niitä kannattaa paistella öljyssä pidempään, lähemmäs 5 min per puoli. Jos pihvi tummuu liian nopeasti, käännä pihviä pannussa välillä.

Valmiit falafelit voi pitää lämpimänä uunissa jos teet isomman erän ja tarjoile lämpimät kikhernepötkylät mintulla, suolalla ja pippurilla maustetun jogurtin tai vaikka tsatzikin kanssa.


Lisäksi tein kerran persikoista, chilipalosta ja öljystä sauvasekoittimella pyreen, jota söimme falafelien kanssa. Oli sen verran hyvää, että muistin ottaa kuvan vasta kun viimeinen falafeli pyöri enää tarjoiluastiassa. Oli namia.

Tomaatti-persiljasalaatti

En oikein osaa sanoa kumpi on blogin kannalta hankalampaa, loman viimeinen viikko vai ensimmäinen työviikko. Kiirettä on joka tapauksessa pitänyt vaikka kivaakin on ollut. Ajattelin että postaan ihan lyhyen, mutta moneen kertaan käyttökelpoiseksi osoittautuneen ruuan, kun nyt on saatavilla hyvin tomaatteja. Pastanjauhajatkin olivat tämän havainneet ja tehneet hyvännäköistä säilykettä.


Lomalla ollessa tuli myös maalailtua, siivoiltua ja järjesteltyjä vanhoja tavaroita, mitä on kasaantunut mökin nurkkiin. Kaiken puuhastelun keskellä tehtiin aika paljon nopeita salaatteja lounaaksi. Vinkin tähän salaattiin sain jokus kauan sitten kotikylässäni, kun ihmettelin mihin muuhun kuin lihakeittoon kotomaista, tavallista persiljaa voi käyttää. Tähän se sopii, mutta ihan yhtä hyvin voi mielestäni käyttää myös sileälehtistä, jos sitä nyt sattuisi olemaan yllin kyllin. Useimmilla kuitenkin se persiljapuska kasvimaassa nököttää - joten tässä vinkkiä sen käyttöön.


Tomaatti-persiljasalaatti (3-4:lle)

5 kypsää, tuoksuvaa tomaattia
n.1 dl persiljasilppua
3-4 rkl hyvää, kylmäpuristettua oliiviöljyä
mustapippuria myllystä
suolaa (esim. suolankukkia tai sormisuolaa ripautettuna kevyesti päälle)

Poista tomaateista kannat. Tähän salaattiin silputaan tomaatti ihan pieneksi kuutioksim joten kannat jäävät ikäviksi sattumiksi sekaan, ellei niitä poista.

Sitten pilko tomaatit pieniksi kuutioiksi ja kaada ne sekoitusastiaan. Lisää persiljasilppu, öljy, suola, mustapippuri ja sekoita.



Voit tarjota salaattia vaikka halloumin kanssa jonka paistat kuumalla pannulla öljyssä ja voissa. Helppoa ja täyttävää. Kesäinen lounas vaikka rose -viinin kanssa tarjoiltavaksi.

Iittala tools - valurautapata ja kolmen paprikan kanaa

Tästä tulee tämmöinen kummastelu ja äimistelypostaus. Ostimme nimittäin mökille Iittalan Tools - sarjan valurautapadan. Ostimme padan Iittalan tehtaanmyymälästä sen kummemmin ihmettelemättä mitä padan hoito-ohjeisiin kuuluu. Myymälässä olleessa lapussa luki, että kaikki valurauta-astiamme ovat valmiiksi rasvapoltettuja. Tämän rohkaisemana tuumasimme että katsotaan sitten kun käytön aika tulee. Ja tulihan se sieltä.

Viime viikolla satoi ihan kaatamalla ja päätimme tehdä jo aikaisemmin hyväksi havaittua kolmen paprikan kanaa. Tällä kertaa kyllä ihan marinoimattomista kanan rintafileistä suikaloiden ja koska meillä nyt on savustettua paprikajauhetta, korvasin osan paprikajauheesta savustetulla paprikalla. Koska kanaakin oli ankarissa saaristo-olosuhteissa vähemmän, lisäsin pataan vielä 1 dl punaisia, huuhdottuja linssejä. Taas tuli ihan sikahyvää.

Lisäksi oli tietysti mukavaa, kun uuni lämmitti ja kuivatti mökkiä pitkän hauduttelun aikana. Eli antaa sataa vaan, me pelasimme mukavasti sisällä lautapelejä ja odottelimme ruuan valmistumista kuin itsekseen.

Mutta takaisin pataan. Ennenkuin oltin tässä vaiheessa piti löytää ne käyttöönotto-ohjeet. Itse paketissa ei ollut mitään lappua, kun se oli kakkoslaatua ja pakattiin johonkin ramdon - laatikkoon. V haki netistä ko. tuotteen hoito-ohjeita, mutta kaikissa ohjeissa sanottiin, että tools - valurautapata on emaloitu. Meillä on kotona sarpaneva, jossa on selvästi valkoinen emalointi sisäpuolella. Tässä sellaista ei ollut. Pinta oli musta ja hieman karhea. Kello oli jo sen verran, että kukaan ei taatusti enää ole paikalla asiakaspalvelussa. Kilautin jopa kaverille ja yhdessä mietimme onko hänkään kuullut emaloinnista joka ei tunnu sileälle?

Kun olimme pähkineet aikamme, neuvokas V huomasi, että Iittalan myymälä, josta padan ostimme on vielä auki n. 20min. Soitimme sinne ja myyjä kertoi meille että: toden totta; pata on emaloitu jollain uudella, oudolla menetelmällä joka estää ruokaa imeytymästä niin syvälle pataan, suojaa ruostumiselta mutta jättää pinnan karheaksi kuin valuraudassa.

Eli kaikista ennakko-odotuksista huolimatta pata tosiaan on emaloitu. Se on hyvä tietää, koska emaloidun padan hoito-ohjeissa kielletään kaikki hankaavat pesuaineet ja -sienet sekä liika kuumennus. Ellen tietäisi, oikeasti kuvittelisin että tuo on rasvapoltettu valurautapata. Mutta nyt kun asiaa ajattelee - onhan tuo pinta ehkä jotenkin tasaisempi. Kuvassa padan sisäpinta näyttää tosin vielä kiiltävämmältä kuin luonnossa, koska olin pessyt padan ja se oli hieman kostea kun otin kuvaa. Kannesta saa oikeamman käsityksen.

No, hyvä väline joka tapauksessa. Tuumasin vaan, että kuinkahan moni on patansa pilannut kun ei ole tajunnut, että pinta on emaloitu?

Kaksi siskoa meni sieneen, mutta... Eli villivadelmahilloa.

Eipäs löytynytkään vielä tatteja, paitsi yksi. Sen sijaan pomimme ehkä n. neljä litraa ihania villivadelmia. Tässä kävi taas niinkuin tavallisesti; sanoin Mimmulle, että mennään vaan katsomaan josko niitä sieniä sattuisi olemaan. No, otimme mukaan sitten pari pientä kippoa, jos vaikka muutama marjakin löytyisi. Lähtiessä nappasin vielä taskuuni muovikassin, että jos niitä sieniä sitten on, niin saamme ne talteen. Muovikassia lopulta tarvittiin, mutta ihan muuhun kuin alunperin ajattelin.

Sieniä ei tosiaan löytynyt kuin yksi ainoa, mutta matkan varrelle sattui ensin yksi vadelmapuska, sitten toinen ja kolmas... Sitten alkoi sataa vettä. Ja vadelmia oli aina vaan ja vaan ja vaan... Koira katseli hulluja naisia sateessa, poimimassa vadelmia ja todennäköisesti manaili hiljaa mielessään, että joutui kanssamme lenkille.



Kotiin päästyämme perkasimme vadelmat vattumadoista ja keitimme villivadelmahilloa. Sitä oli viime talvenakin niin mukavaa syödä friteeratun brien kanssa. Menkää ihmeessä metsään, jokainen kynnelle kykenevä vadelmapuska on tehnyt paljon ja vielä enemmän vattuja. :) Nyt on niiden aika.

Villivadelmahilloa (n. 5 kunnollisen kokoista purkkia)

n. 4 litraa villivattuja
n. 1 dl vettä tai omenamehua
1/2 kg hillosokeria (vaikka ohjeessa sanotaan, että laita koko kilo, me ei laiteta, puoletkin riittää hilloontumiseen.)
(mukaan voi lorauttaa hieman brandyäkin jos sattuu olemaan. Ilmankin ihan jumalaista.)




Laita vesi tai mehu kattilaan ja kaada marjat päälle. Kuumenna, kunnes marjojen keskeltä nousee vähän höyryä. Kaada sitten sokeri marjojen päälle, hämmennä ja keitä hiljaisella tulella kunnes sokeri sulaa, eli n. 10 min.


Purkita valmis hillo ja nauti myöhemmin talvella muistellen sitä sieniretkeä, kun niitä sieniä ei sitten saatukaan.




Kuulemma juuri keitetty, kuuma villivattuhillo on erinomaista vanilijajäätelön päällä. Eikä kuulemma pahaa myöskään, kun koko komeuden kruunaa itse tehdyllä mustikkapiirakalla - minä mitään asiasta tiedä tietenkään, mutä näin kertoivat ;) Itse hillossa oli tällä kertaa suorastaan hieman hunajainen aromi. Toivottavasti se säilyy myös purkissa marraskuun pimeisiin iltoihin.