Kaksi siskoa meni sieneen, mutta... Eli villivadelmahilloa.

Eipäs löytynytkään vielä tatteja, paitsi yksi. Sen sijaan pomimme ehkä n. neljä litraa ihania villivadelmia. Tässä kävi taas niinkuin tavallisesti; sanoin Mimmulle, että mennään vaan katsomaan josko niitä sieniä sattuisi olemaan. No, otimme mukaan sitten pari pientä kippoa, jos vaikka muutama marjakin löytyisi. Lähtiessä nappasin vielä taskuuni muovikassin, että jos niitä sieniä sitten on, niin saamme ne talteen. Muovikassia lopulta tarvittiin, mutta ihan muuhun kuin alunperin ajattelin.

Sieniä ei tosiaan löytynyt kuin yksi ainoa, mutta matkan varrelle sattui ensin yksi vadelmapuska, sitten toinen ja kolmas... Sitten alkoi sataa vettä. Ja vadelmia oli aina vaan ja vaan ja vaan... Koira katseli hulluja naisia sateessa, poimimassa vadelmia ja todennäköisesti manaili hiljaa mielessään, että joutui kanssamme lenkille.



Kotiin päästyämme perkasimme vadelmat vattumadoista ja keitimme villivadelmahilloa. Sitä oli viime talvenakin niin mukavaa syödä friteeratun brien kanssa. Menkää ihmeessä metsään, jokainen kynnelle kykenevä vadelmapuska on tehnyt paljon ja vielä enemmän vattuja. :) Nyt on niiden aika.

Villivadelmahilloa (n. 5 kunnollisen kokoista purkkia)

n. 4 litraa villivattuja
n. 1 dl vettä tai omenamehua
1/2 kg hillosokeria (vaikka ohjeessa sanotaan, että laita koko kilo, me ei laiteta, puoletkin riittää hilloontumiseen.)
(mukaan voi lorauttaa hieman brandyäkin jos sattuu olemaan. Ilmankin ihan jumalaista.)




Laita vesi tai mehu kattilaan ja kaada marjat päälle. Kuumenna, kunnes marjojen keskeltä nousee vähän höyryä. Kaada sitten sokeri marjojen päälle, hämmennä ja keitä hiljaisella tulella kunnes sokeri sulaa, eli n. 10 min.


Purkita valmis hillo ja nauti myöhemmin talvella muistellen sitä sieniretkeä, kun niitä sieniä ei sitten saatukaan.




Kuulemma juuri keitetty, kuuma villivattuhillo on erinomaista vanilijajäätelön päällä. Eikä kuulemma pahaa myöskään, kun koko komeuden kruunaa itse tehdyllä mustikkapiirakalla - minä mitään asiasta tiedä tietenkään, mutä näin kertoivat ;) Itse hillossa oli tällä kertaa suorastaan hieman hunajainen aromi. Toivottavasti se säilyy myös purkissa marraskuun pimeisiin iltoihin.