tiistai 24. helmikuuta 2009

Pikkusiikoja pannussa ja aniksella maustettua salaatinkastiketta



En ollut koskaan aikaisemmin ostanut ns. pikkusiikoja tai pannusiikoja, niinkun niitä kaupassa sanotaan. Olen pelännyt että ovat kovin hankalan piikkisiä. Mutta nyt löytyi kala minun makuuni, ruodot lähtevät kypsästä kalasta kuin silakasta. Kun kala on paistettu voit irrottaa fileet ja koko ruoto lähtee pois. Jäljelle jää aromaattinen ja hyvä kala ilman ruotoja! Tämän helpommaksi ei kalaresepti juuri muutu.



Lisäkkeeksi kaivelin vanhasta ja paljonkulutetusta 7 luokan köksänkirjasta reseptin, joka silloin painui teinin mieleen parhaana salaatinkastikkeena jota olin koskaan maistanut. Yllättävän hin muistikuva oli oikeassa ja aniksella sekä fariinisokerilla maustettu salaatinkastike oli hauskan raikas. Sen verran modernisoin tuota aika tarkkaan 20v vanhaa reseptiä, että silppusin sinne lisäksi tuoretta korianteria. Se teki terää :)



Lisäksi tein kalojen ja salaatin kaveriksi porkkanoista ja lopusta bataatista meille samaa lisäkettä kuin tein rosepippurikanalle. Taisin ripsauttaa tosin näihin myös hieman sitruunaa - sitä kun nyt oli avattuna. Koska porkkanat vaativat pidempään kypsyttelyä kuin bataatti, laitoin ensin porkkanat öljyyn ja sitten vasta muut mausteet ja bataatit kun olin hetken porkkanoita kuullottanut. Tämä lisäke kannattaa laittaa ensin tulille, se voi sitten odotella hetken kaloja.




Pikkusiikoja pannulla
n. 3-4 pikkusiikaa per nenu
hieman cayannepippuria
suolaa
voita

Pese ja kuivaa siiat. Ripota kalojen päälle aavistus cayannepippuria. Laita voita ja tiljja öljyä tulikuumaan pannuun. Kun voi alkaa hieman ruskistua laita pannuun n. 4 kalaa kerrallaan ja paista niihin molemmin puolin kauniin ruskea ja rapea pinta. Pannun pitää olla kuuma, mutta kala ei tarvitse hurjan pitkään kypsyäkseen. Minuutti- tai vajaasti pari per puoli riittää hyvin.



Ennen tarjoilua pirskota kalojen päälle hieman suolaa, sitruunan mehua ja korianterin lehtiä.


Kun kalat ovat paistuneet sekoita salaatti ja kastike tarjolle. Salaattiin laitoin vaan paljon kaikkia lehtiä ja kastiketta - ei kummempaa tällä kertaa. Se hollantilainen salaatti pääsi tämän kastikkeen kanssa samaan kippoon. Salaatista joku kyselikin että miltä se maistui? Me maistelimme sitä ihan erikseen pestynä ja se oli vähän vuonankaalin makuista, mutta jämäkämpää. Minä esitin, että se on rakenteeltaan samanlaista kun ne syyskesän ihanat avomaan salaatit, joita myydään suurissa marketeissa kilotavarana ainakin täälläpäin. En kyllä keksi siitä mitään valittamista, ei ollut kumpikaan salaatti (tumma eikä vaalea) edes yhtään kitkerää. Pesin ne kyllä tosi huolella - varmuuden vuoksi.


Fariinisokerinen aniksella ja korianterilla maustettu salaatinkastike
½ sitruunan mehu
1 rkl omenamehua
1,5 rkl oliiviöljyä
1-1,5 rkl fariinisokeria tai muscavadosokeria
½ tl meiramia
1,5 tl anista morttelissa jauhettuna
n. 2 rkl korianterin lehtiä silppuna


Sekoita kastikeainekset pienessä kulhossa keskenään. Jos et tykkää aniksenpaloista, voit tietysti tehdä soosia enemmän maustumaan jääkaappiin ja siivilöidä aniksenpalat pois kun kastike on makunsa saanut. Laita korianterisilppu mukaan juuri ennen tarjoilua.

Tässäpä nyt helppoa vinkkiä kalan syöntiin - sitähän pitäisi syödä ainakin pari kertaa viikossa!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oooooo! Voiko ihanampaa enää olla? Pannulla paistetut pikkukalaset ovat ihan parasta herkkuruokaa.

Anonyymi kirjoitti...

Onkos tuo MAC joku TK-sarjalainen?

Nelle kirjoitti...

nyt täytyy tunnustaa että en tiedä ihan tarkkaan mikä on tk-sarja. Tuo veitsi joka on kuvassa on tokyokanista ostettu urasantoku. Ihan pätevä puukko, täytyy myöntää ;)