torstai 26. syyskuuta 2019

Tattidashia ja nyyttejä

aasialainen nyyttikeitto sieniliemellä

Rakastan käydä sienessä. Metsä saa mielen lepäämään ja kaikki kiire, hössötys ja arjen murheet jäävät hetkessä taakse. Sato joka metsästä jää mukaan, on sinänsä toissijainen, mutta usein erittäin herkullinen. :) Ilmeisesti tämä vuosi on kahden kuuman ja kuivan kesän jälkeen huonoin sienivuosi pitkään aikaan, sillä pohjavedet ovat matalalla. Ei metsästä silti ole tarvinnut tyhjin käsin palata jos huolii koppaansa muutakin, kuin herkkutatteja, kantarelleja ja suppiksia. Punikkitatteja on näkynyt hyvin ja nyt keksin niille ihan täydellisen käyttökohteen: aasialainen sieniliemi eli tattidashi.

Idea tuli alunperin Sillä sipulien blogista, josta V muisti joskus lukeneensa tattiliemestä. Ja sitten eräältä sieniretkeltä palatessa päätin, että haluan kokeilla illalliseksi aasialaisia nyyttejä sieniliemessä, sillä koppaan oli jäänyt lähinnä punikkitatteja.

Mun mieheni eivät oikeastaan hulluna tykkää perinteisistä sienikeitoista. Syykin siihen on selvä: ne kun suurustetaan jauhoilla ja mukaan lisätään kermaa, sienten mausta häviää raikkautta ja ruuan rakenne on epämääräisen maitokastikemainen. Se ei ole meillä eduksi.

Sen sijaan sienet vahvoissa, kirkasliemisissä keitoissa maistuvat tälle pesueelle ihan harvinaisen hyvin. Aasialaiset liemet ja nyytit, hotpotit ja misopohjaiset keitot sienillä katoavat tuosta vaan. Mutta se hyvän keittopohjan tekeminen on aina pienen innovaatiohaasteen paikka. Etenkin, kun kuutiosta saatavissa liemissä ei vaan ole "sitä jotain".  Mutta tässä liemessä oli ja jopa suht vähällä vaivalla. Liemestä tuli ihan todella hyvää ja jos vaan saat paksoita käsiisi, käytä sitä vihanneksena. Se antaa oman raikkaan lisänsä makuun.

Latasin makupohjaan tähtianista ja inkivääriä ja tasapainotin lopuksi keiton soijalla, mustariisiviinietikalla ja seesamiöljyllä. Meillä tätä lientä tullaan tekemään toistekin ihan varmasti. Eikä keittoon ole pakko tehdä nyyttejä - liemeen voi laittaa nuudeleita, tofua ja vaikka BBQ-lihojen jämät. Keittopohjassa on mukavasti makua melkein mihin vaan soppaan.

Dumplingit ovat samanlaisia kuin tässä aiemmin tekemässäni ohjeessa (siellä myös taitteluohje). Täytteen osalta vähän yksinkertaistin tällä kertaa ja määrät löytyvät alta. Nyyttejä tarvitaan aikuiselle joku viisi-kuusi kappaletta nälästä riipuen. Jos (ja kun) nyyttejä jää yli, loput kannattaa latoa raakana ympyränmuotoiseen piirasvuokaan, peittää vaikka muovipussilla ja pakastaa, sillä siitä ne voi sitten myöhemmin nakata pannuun tai lisätä keittoon suoraan jäisenä, jolloin ne kypsyvät samalla kun lämpenevät.

Tattidashi eli aasialainen sieniliemi ja nyyttejä (neljälle-viidelle)

Liemeen:
n. 3 rkl öljyä
1 sipuli
2 porkkanaa
3 valkosipulin kynttä
2 tähtianista
3 isohkoa punikkitattia
2 litraa vettä
2 rkl mustariisiviinietikkaa
4-5 rkl soijaa (lisää ensin vähemmän ja lopuksi lisää jos tarvitsee)
(hyppysellinen katsuboshi - tonnikalaa, voi jättää poiskin)
1/2 tl seesamiöljyä

Keittoon
1 pkt varsiparsakaalia
1 paksoi (tai kiinankaalia)
Nyyttejä (tai nuudeleita + haluttua proteiinia)

Nyyttitaikina
n. 5 dl vehnäjauhoa
2,2 dl kiehuvaavettä
ripaus suolaa

Nyyttien täyte
300g kanajauhelihaa
1 muna
1 pieni punainen kesäsipuli silppuna (tai 1/2 punaisipulia)
2 valkosipulin kynttä hienonnetttuna tai raastettuna
1 isohko tai 2 pientä porkkanaa raasteena/hienona silppuna
noin peukalon kokoinen pala inkivääriä raastettuna
kalakastiketta (ehkä 1-1,5 rkl)
2 kevätsipulia, hienonnettuna
0,5 dl seesaminsiemeniä paahdettuna
n. 2 dl sieniä silppuna (esim. kantarelli, kehnäsieni, suppilovahvero)


Laita suuren kattilan pohjalle sen verran öljyä että pohja juuri kuortuu öljyllä. Lisää sitten pilkottu sipuli, porkkanat, valkosipulin kynnet ja tähtianis. Anna sipulien ja porkkanoiden paahtua ja ruskistua hieman. Lisää sitten pilkotut tatit ja vesi. Anna kiehua ja kuori pinnalta vaahtoa pois. Mausta liemi lopuilla aineksilla. Liemen maku muuttuu intensiivisemmäksi ja makeammaksi keitettäessä - oma liemeni taisi ehtiä kiehua hiljalleen puolisentoista tuntia. Siivilöi liemi keittokattilaan ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa soijaa suolaksi.

Kun liemi kiehuu, valmista nyyttitaikina ja taittele nyytit kuten täällä olen kertoillut.

Kun liemi on valmis ja siivilöity keittokattilaan, lisää kypsentämättömät nyytit ja suupalan kokoisiksi pilkotut vihannekset kiehuvaan liemeen ja odota että liemi alkaa taas kuplia, noin 8 min. Kun liemi kiehuu kunnolla, ruoka on valmista ja kana kypsynyt.

Jäisillä nyyteillä saattaa mennä hieman pidempi aika.

Ei kommentteja: