 |
| Kukkahattutäti pohtii maailman menoa norsunluu... eikun näköalatornissa. |
Helmikuussa silmiini sattui somevirrassa keskustelu, jossa ruodittiin blogien negatiivista kommentointia. Kaikki ovat varmasti kuulleet joidenkin bloggaajien/julkisuuden henkilöiden netissä niskaansa saamasta somevihasta. Tässä silmiini sattuneessa ketjussa erityistä oli kuitenkin se, että useampikin bloggaaja oli sitä mieltä, että toisenmieliset kommentoijat voivat pitää suunsa kiinni ja katsoa muualle. Näin siis siitäkin huolimatta, vaikka kommentoijan tarkoitus olisi aidosti hyvä.
Mikäänhän ei ole vaikeampaa kuin palautteen antaminen. Etenkin jos palaute on työelämän termein "korjaavaa". Moni kirjoittaa blogissaan aiheista, jotka ovat niin herkkiä että niiden kommentointi rakkaalle läheiselle kasvokkainkin olisi haastavaa, puhumattakaan sitten että kommentti pitäisi saada ulos someen sopivalla tyylikkyydellä ja sen pitäisi välittää sekä aitoa huolta että tukea mahdolliselle muutokselle. Ymmärrän kyllä, tavallaan.
Siitä huolimatta mulla nousi jotenkin niskavillat pystyyn moisesta linjauksesta; onko tultu siihen, ettei asioista enää oikeasti pystytä ja haluta keskustella. Oli pakko kysyä ja kävinkin yhden talven mielenkiintoisimmista ajatustenvaihdosta tämän toisen bloggaajan kanssa maililla.
Kyse ei minusta ole nimittäin ihan niin vähäpätöisestä asiasta kuin äkkiseltään voisi ajatella. Toki - kuten totesin - someraivo, toisen mollaaminen ja julkinen ilkeily on minusta väärin. Se ei ole keskustelua vaan julkista lynkkausta. Sen sijaan oikeaa, moniäänistä keskustelua kaipaan aina.
Kommentin, jonka jättää toisen blogiin pitäisi minustakin olla jutun asiaan liittyvä, asiallinen, keskusteleva ja osoitettu aidosti kirjoittajalle eikä esimerkiksi oman agendan julistamista toisen blogissa (vastauksesta oikeasti välittämättä). Siellä blogien takana me jotka näitä kirjoitamme olemme myös ihmisiä, herkkänahkaisiakin.
Mutta totaalikielto erimielisyydelle?
Keskustelu somessa on yleiselläkin tasolla jakautunut pienempiin ryhmiin, foorumeihin ja samanmielisten porukoihin, joissa omille mielipiteille haetaan ennen muuta tukea ja vahvistusta. Jostain jutusta luin että jopa politiikassa on samoin; poliitikot keskustelevat lähinnä samanmielisten, omien kannattajiensa kanssa.
Mutta niin kivaa kuin yhteisymmärrys onkin, samanhenkisyydessäkin piilee ansa. Yhteisestä vääristymästä tulee samanmielisten yhteisössä uusi normaali; tästä on puhuttu politiikassa viimeaikoina paljon ja pahimpiin pelkoihin kaikuja haetaan historiasta.
Juuri nyt eletään aikaa jossa maailma on täynnä mahdollisuuksia mutta myös vaatimuksia. Paras menestyjähän on mukana kaikessa, lukee kaikki oppaat, on tiedostava, osallistuva, itsenäinen ja hoitaa kaiken mallikkaasti kotiin. Aivan kuin yhden ihmisen vuorokaudessa olisikin yhtäkkiä vähintään 48 tuntia 24 sijaan. Toisaalta loputtomat vaatimukset luovat ehdottomuutta. On pakko pitää kiinni jostain että jaksaa ja selviytyy. Vaatimukset elämän joka saralla ovat kuitenkin monelle liikaa ja mitä tekee ihminen joka ei jaksa? Hän piiloutuu ja vetäytyy. Moni on vanhanmallisten kyläyhteisöjen ja turvaverkkojen puuttuessa tosi yksinäinen.
Keskustelu blogeissa on hiljentynyt valtavasti, varmasti siksi ettei kukaan halua tulla teilatuksi julkisella foorumilla joka on löydettävissä myöhemmin. Voi varmaan jopa kysyä, pitäisikö blogialustoja kehittää keskustelevampaan suuntaan, jossa jokainen kommentti ei jäisi talteen vieraskirjamaisesti. Monelle bloggaajalle kommenttien palaute on kuitenkin se homman suola ja ovathan ne kaupallisella puolellakin tärkeitä myös SEO:n takia. Bloggaajan ja yhteisön yhteispelillä on väliä, kun mainoseuroja jaetaan. Varmasti näistä syistä monessa bloggaajaporukassa onkin kadonneiden kommenttien elvyttämiseksi perustettu ns. "kommenttistriimejä" joiden ideana on, että tiettyyn juttuthreadiin postataan juttu, johon halutaan kommentteja. Puuhaa seuranneena uskon, että se lähti liikkeelle ihan aidosti kadonneiden keskustelujen kaipuusta. Mutta nykyään blogeissa on tietysti kyse myös rahasta. Monelle blogista on tullut ammatti, mikä on minusta hienoa. On mahtavaa, että postauksiin voidaan käyttää aikaa ja kun blogille on aikaa parhaimmillaan luodaan laadukasta sisältöä monta kertaa viikossa ja tunnetaan ammattiylpeyttä siitä että jutut ovat korkealaatuisia. Mutta striimissä on pari juttua, joita kukaan ei varmaan ajatellut etukäteen.
Jokainen joka striimiin postaa, sitoutuu samalla kommentoimaan muita postattuja juttuja. Ja jos juttu ei nyt herätä mitään positiivisia viboja (esimerkiksi liharuoka voi olla vaikea hehkutettava vegaanille) on säännöissä sovittu että voi kommentoida jotain muutakin juttua joka sopii paremmin kommentoijan omaan profiiliin. Streami on bloggaajille win-win: kommenttia vastaan saa kommentin toiselta. Lisäksi pysyy hyvin kärryillä siitä, mitä muut aktiivit ovat kirjoitelleet kun tulee lukeneeksi paljon juttuja. Hyvä kerryttää hyvää ja positiivinen henki blogissa sataa kaikkien laariin. Mutta miten tällainen näyttäytyy lukijoille?
Ensinnäkin striimi ohjaa vahvasti sitä, mihin blogeihin toiset bloggaajat kommentoivat. Lisäksi kommentista on tullut konkreettinen vaihdon väline. Mikään ei estä kommentoimasta striimin ulkopulisia blogeja, mutta kommentointi striimiin on osallistujille velvoittava. Ryhmäpainetta sääntöjen tarkkaan noudattamiseenkin on olemassa. Lisäksi, koska kommentit ovat lähtökohtaisesti valittavissa aina positiivisiksi, striimi omalta osaltaan tukee ajatusta, että kommentit blogeissa ovat aina positiivisia.
Mielipidevaikuttajien vastuustakin on puhuttu jonkin verran; ovatko bloggaajat esikuvia joita muut seuraavat somessa? Jos ovat, miten viiden tai kymmenen suositun bloggaajan yhtäkkinen innostus kommenteissa johonkin uuteen vaikuttaa lukijoihin? Jos jotain jäi mieleen taannoiselta ruokajournalismikurssilta se oli, että jutuissa pitäisi punnita faktoja tasapuolisesti ja jutuissa pitää olla myös tervettä kriittisyyttä.
Mutta jos unohdetaan kaupallisuus ja sen vaatimat uhraukset, olen miettinyt miksi tällaista totaalikieltoa tarvitaan? Emmekö enää kestä kritiikkiä lainkaan? Eikö meidän pitäisi voida aikuisina keskustella, vaihtaa mielipiteitä, hyväksyä epätäydellisyyttä ja ehkä joissain tilanteissa jopa voida muokata omaa kantaa. Ehkäpä sekä kommentoijien että kirjoittajien pitäisi olla kaikin puolin armollisempia itselle, kaverille ja toisille. Sallivaan ilmapiiriin mahtuu myös ihan aito, oikea ja rehellinen keskustelu joka kuitenkin ottaa huomioon toisen. Kommenteissakin arvokkaimpia ovat ne, jotka ovat tulleet pyytämättä ja yllättäen, ilman mitään velvoitetta. Mutta minä uskon, että armollista hyväksyntää aidosti erilaisille valinnoille ei synny jos ei voi kuulla ja käsitellä eri mielipiteitä.
Aina voi pahoittaa mielensä, lietsoa sitä samanmielisten keskuudessa ja sanoa että ei tartte kattoa tännepäin. Mutta eikö se juuri aiheuta yksinäisyyttä?
21 kommenttia:
Oon todella samaa mieltä siitä, että kyllä asioista pitää voida keskustella ja eriäviä mielipiteitä täytyy pystyä esittämään. Mieheni sanookin aina, että oli asia mikä tahansa, mä olen ihan periaatteesta aina eri mieltä kuin hän...
Kommenttistriimi ei mun mielestä nyt paljoa eroa siitä käytännöstä, joka tosi monella bloggaajlla on, eli jos joku käy kommentoimassa sinun blogiisi, käyt vastavuoroisesti siellä toisen blogissa, ja musta se on pelkästään kivaa (vaikka itse olen tässäkin laiska välillä.) Eikä tässä ole mitään sopimuksia.
Kommentointia itse blogeissa kaipaan kovasti ja mun mielestä tämä striimi on ollut aivan kiva aktivointi siihen. Tulee käytyä myös blogeissa jossa muuten ei kävisi. Ja musta tuntuu, että kommentointiin on muidenkin helpompi yhtyä kun näyttää edes jotenkin aktiiviselta. En usko, että kaupallisia mittareita 5 kommenttia liikuttaa mihinkään suuntaan.
Eniten tykkäisin kuitenkin,että kaikki saisivat tehdä tavallaan ja persoonallisuudelleen sopivaan tyyliin. Ja kommentoinnin, oli sitten vaikka eri mieltä, niin senkin voi hoitaa kohteliaasti ja tyylikkäästi.
Mutta tämä oli hyvää pohdintaa sulta, Nelle, arvostan ajatuksiasi ja kommentoin ehkä vähän asian vierestä.
Nanna: kiitos näistä ajatuksista, on kiva että tulit sanomaan mitä ajattelet. Se oli vähän toiveenakin:) Ennenkaikkea kirjoitin tämän jutun siksi, että musta on vaarallista jos ihmiset eivät enää juttele muutakuin samanmielisten kanssa. Joukolla vaikeneminenkin on joukkovoiman näyttämistä. En haluaisi että keskustelukulttuuri menee siihen suuntaan. En tosiaan nyt tarkoita että toiselle pitäisi olla ilkeä ja kaivelemall kaivella toisten jutuista puutteita ja ongelmia, mutta pitää voida käysä kohteliaita ja huomioon ottavia keskusteluja ilman että sitä koetaan huonoksi käytökseksi.
Kommenttistrimeistä: Kuten edellä sanon, kommenttistriimi lähti liikkeelle täysin "tarpeeseen". Kaikkia meitä motivoi palaute ja kuka ymmärtäisi toista bloggaajaa paremmin kuin toinen bloggaja. Uskon aidosti myös että ajatus oli kannustaa toinen toistaan kun kommentit muuten ovat niin vähäisiä. Etenkin alkuun meno oli tosi innostunutta ja sitä oli mukava seurata. Porukka kertoi miten se tuottaa aitoa iloa. Kaikkien mielessä oli ensiijaisesti kadonneiden keskusteujen elvyttäminen. Vaihtokauppa syntyi, koska kaikilla tuntuu olevan liian kiire ja pieni sosiaalinen paine koettiin hyväksi motivaattoriksi.
Mutta se, miten tämä järjestely poikkeaa spontaanista kommentoinnista tai vaikka kuukauden ruokahaasteesta joka joskus luotiin on, että se ei ole täysin avoin ulkopuolisille. Kommenttistriimi on sinänsä musta ihan hyvä idea. Mutta kytkös pitäisi olla lukijan ymmärrettävissä ja tarvittaessa jopa julkisella sivulla nähtävissä. Kaikissa näissä diileissä mitkä liittyvät julkiseen, ehkä jopa journalistiseen kirjoittamiseen, läpinäkyvyys on musta jonkinlainen perustavoite.
Joka tapauksessa halusin omalta osaltani kakaista ulos, mitä mielenpäällä on ollut. Siitäkin huolimatta että kaikki eivät ole samaa mieltä ja tämä aiheuttaa varmasti tunteita. Mä mietin tuossa illalla tän kirjoitettuani vielä sitäkin että me bloggaajat voitaisiin jopa olla se ryhmä joka oikeasti osaa keskustella aiheen ympärillä kohteliaasti myös eroavaisuuksista. Mikä valtava palvelus semmoisen viljely olisi Suomalaisen somen keskustelukulttuurille.
Tämä aihe on kyllä minunkin sydäntäni lähellä. Olen itse ennen omaa blogia ollut innokas kommentoija teidän muitten blogeissa ja silloin 7-8 vuotta sitten kommentointi oli tosiaan paljon, paljon vilkkaampaa ja vielä muutama vuosikin sitten. Itselläni kesti aika pitkään siirtyä muihinkin kanaviin, ensin Instagramiin ja sitten viimein, viimeisenä dinosauruksena, Facebookiin viime syksynä. Niistä on ollut sekä iloa, että vähän harmia, sillä tuntuu, että kommentointi blogissa on edelleen vähentynyt. Onhan se ymmärrettävää, että on hieman hupsua tykätä siellä ja jakaa täällä ja vielä kolmanneksi kommentoida blogissakin. Mutta silti.
On joitakin blogeja, joissa toistuvasti käydään hienoja keskusteluja. Savusuolaa on sellainen blogi, jossa postaukset kirvoittavat usein mainioita spin offeja suuntaan jos toiseen. Siellä myös keskustelu pysyy ystävällisenä, vaikka Facebookin puolella välillä kuohahtelisikin.
Yksi juttu, mikä jaksaa hämmästyttää on se, etteivät vieläkään jotkut, nekin jotka kommentoinnin perään haikalevat, vastaa itse saamiinsa kommentteihin. Eivät pitkiin, eivät lyhyisiin, eivät ystävällisiin tai töykeisiin. (niitä onneksi ruokablogeissa on todella vähän). Minä en palaa enää blogiin (tai ainakaan siihen postaukseen), jossa lukijan panos sivuutetaan systemaattisesti.
Minä en kyllä kauheasti "uskalla" kommentoida mitään kovin kriittisesti. Osaltaan se johtuu siitä, ettei minun "tarvitse", luen blogeja joista pidän, joitten tyyli miellyttää, joitten kirjoittajankin saatan jo tunteakin. Niinpä minulla ei ole kovin usein mitään sellaista sanottavaa, mitä ei voisi hymyssä suin sanoa. Jos huomaan virheen reseptissä, vaikka joku ainesosa on listassa, muttei mainita miten ja missä kohtaa se käytetään, mainitsen siitä, sillä toivon niin tehtävän minullekin. Silloin tällöin käy mokia ja on kiva, että ne voi korjata mahdollisimman nopeasti. Mitä vain postausta voi lukea ihminen, joka on vasta kokkaustaitojensa alkumetreillä, eikä hän voi tietää pelkästään lukemalla, että ohjeessa on joku kömmähdys.
Toinen puoli, miksen halua kommentoida kovinkaan kipakasti, on se että olen hyggeytymässä hyvää vauhtia. Olen alkanut olla sitä mieltä, että mikä minä olen tässä kenellekään länkyttämään, ei minun mielipiteeni ole niin tärkeä, että minun pitäisi ketään näpäyttää (enkä siis tarkoita, että sinä olisit tekemässä sellaista, tai oikein kukaan mukaan tuttu blogaani). Jos en jostain jutusta sitten niin tykkääkään, tai olen vahvasti eri mieltä, niin entä sitten? Minua ei huvita joutua mukaan mihinkään kärhämiin. Se on tietysti henkisesti laiskaa, mutta olkoon. :)
Yksi juttu mistä tykkään on se, että linkataan toisten juttuihin. Se tuo ristikkäistä liikennettä. Melkein aiheesta kuin aiheesta löytyy jonkun toisenkin näkemys asiaan ja vaikka käyttäisin ohjetta x, etsin usein joitakin muitakin samaan aiheeseen liittyviä postauksia ja linkkaan niihin ja mainitsen, että samaa aihetta on käsitelty myös siellä ja siellä. Samaa tekevät monet muutkin.
Sari: Kiitos kommentista. Monta hyvää pointtia ja tahtoo olla vähän sama; hygge iskee. Syy miksi tää juttu tulee ulos huhtikuussa eikä helmikuussa on just sama mitä itse sanoit; monta kertaa kun aloitin jätin jutun kesken koska miksi ketään kiinnostaisi mun länkytys ;) Mutta tavallaan surettaa että keskustelukulttuuri on katoamassa ja kaikki poteroituu, ihan turhaan. Lisäksi mä huomasin, että jos en sano sitä mikä on mielessä, en varmaan enää pysty kirjoittamaan mitään järkevää. Se on se pieni idealisti sisälläni, joka ei ole vielä täysin tukehtunut neljänkympin kriisiinsä. ;)
Mä olen ristiviittausten kannalla myös ja koitan aina linkata ristiin. (Tähän juttuun en laittanut viitettä alkuperäiseen blogitekstiin, mutta lähetin sähköpostilla linkin keskustelukumppanilleni. Hän saa ilmoittautua itse jos niin tahtoo, eikä tosiaan ole pakko.) Ja mitä tulee siihen kommenttistriimikäytäntöön niin luulen, että se voisi toimia ihan sellaisenaan jossain julkisessa fb ryhmässä; vaikka hyvän mielen ruokaryhmässä joka on ruokabloggaajien perustama ja jonka tarkoituksena on jakaa ihan kaikenlaista sisältöä ilman turhaa rajoittuneisuutta ja hyvässä hengessä. Mä en ole kirjakiireiden ja muiden takia ehtinyt striimiin osallistua alkuvaikeessa ja nykymuodossaan se vaikuttaa mulle aivan liikaa työltä. Sen sijaan tykkään katsella mitä muut ovat striimiin postanneet ja itsenäisesti saatan käydä lukemassa juttuja. Joskus jopa kommentoin, vaikka yleensä lähinnä tutummille ettei tuntemattomille tulisi olo että niiden on pakko kommentoida takaisin vaikken olekaan striimissä. Mutta tiedätkö mitä, uskon että julkisena striimi voisi olla entistä parempi.
Ja mitä tulee takaisinkommentointiin niin kyllä, samaa mieltä. Ja heti tunnen piston sydämessäni, mulla joskus saattaa kestääliian kauan. Nyt kun kirjaprojekti on takana, toivottavasti sekin jatkuu taas vanhalla innolla. :) Mulla kun on niitä tunteja edelleen 24 ja haluan vähän hyggeilläkin;)
Ja mitä tulee Sari sun mielipiteisiin, niin ainakin omasta puolestani voin sanoa että tervetuloa vaan keskustelemaan. Mua ainakin kiinnostaa sun ajatukset. Myös rakentava palaute ja aivan ehdottomasti jos on reseptilipsahduksia. Ja hyvää pääsiäistä, meillä tehtiin kans eilen lammasta eggissä! :)
p.s. oli kiva tavata vihdoin julkkareissa näiden ties kuinka monen vuoden jälkeen. :)
Jatkan vielä vähän, kiitos sinulle vastakommentoinnistasi minun pitkään purskahdukseeni. Tuo kommenttistriimi on muuten minulle ihan liian vaikea. :D Tuoreehkona Facebook-käyttäjänä en ole pysynyt matkassa kuinka siinä pitäisi toimia, luulen että se on muuttunutkin muutamaan kertaan sinä aikana, kun olen sitä vilkuillut. MInä en ole koskaan ajatellut, että jos kommentoin jossain minulle uudessa blogissa, että olisi painetta kommentoida takaisin, muistan vaan vielä (ehkä hämärästi) miten iloiseksi alussa tuli, kun joku löysi blogiin ja jätti kommentin. Omalta osaltani varmaan vaikutti blogin alun mukavaan käyntiinlähtöön sekin, että olin jo vuoden verran tutustunut ihmisiin kommentoimalla heidän blogeissaan. Kun sitten laitoin oman pystyyn, tultiin sitä ystävällisesti katsomaan, siis muutkin kuin äiti ja sisko. :D
Ja kiitos samoin, oli tosiaan kiva tavata viimein, toivottavasti paremmalla ajalla tulevaisuudessa. Julkkarissa sinulla oli "hieman kiire" :D ymmärrettävästi!
Sari: joo; mä jossain vaiheessa julkkareissa otin pullon kuplavettä ja onnistuin juomaan siitä noin puolet. :) Vähän oli haipakkaa. Ehdottomasti nähdään paremmalla ajalla - kenties tulette vaikka kesällä vierailulle niin mennään piknikille tuonne näköalatornisaarelle? :)
Joo, tuo kommenttistriimi on mulle vaikea kans. Mutta näen siinä myös paljon hyvää. Tästä eikun eteenpäin.
Amen!
Tällaisessa kirjoittelussa on ensinnäkin ongelmana se, ettei kirjoittaja tiedä, kuka se lukija on. Kun henkilökohtaisia mielipiteitä lähdetään tarjoilemaan, olisi sivistynyttä säätää niiden ilmiasua hieman loivemmaksi kuin mitä nyt näyttää olevan tapana.
Ennen näppiksen kimppuun käymistä voisi laittaa itselleen rastin ruutuun määrittämään, mikä kirjoituksen toivottu tulos on; haluanko kertoa, kuinka oikeassa itse olen. Vaiko sitä, kuinka väärässä joku toinen on. Tai onko peräti tarkoituksena viestittää jotain ihan uutta aiheeseen liittyvää tietoa. Ja sitten vielä ennen ENTERin painamista puntaroida sitä, onko tästä sittenkään mitään hyötyä.
Nanna:)
Kari: hyvä neuvo. Pätee myös teineihin ;) Etenkin jos on väsynyt ja pitäisi saada teini tekemään jotain. :)
Hyvä kirjoitus. Mä olen luonteeltani vastaan vänkääjä, eri mieltä kaikesta jo pelkästään periaatteen vuoksi. Mä en kuitenkaan kommentoi blogeihin kriittisesti monestakaan syystä. Ihan ensimmäiseksi siksi, että hyvä keskustelu vaatii kummaltakin osapuolelta aika paljon. Etenkin netissä korostuu helposti se, kuinka väärin moni asia voidaan tulkita ja hyvääkin tarkoittava kritiikki saatetaan tulkita loukkaavana. Ja mä en halua missään tapauksessa loukata ketään tieten tahtoin, se ei musta ole bloggaamisessa tavoitteena ja just toi mistä Kari kirjoitti, mitä haluaisin sillä kritiikillä saavuttaa? Toisekseen luen sellaisia blogeja, että kritisoitavaa harvemmin tulee eteen. Seuraan pääasiassa ruokablogeja, enkä oikeastaan ole törmännyt moneenkaan sellaiseen asiaan, mistä mulla olisi tullut kritiikkiä mieleen.
Ajattelen myös, että kun annetaan kritiikkiä, pitää sille olla oikea foorumi. Joku parsaohje ei ehkä ole oikea paikka sellaiselle. Mun mielestä pienemmät suljetut ryhmät on parempia paikkoja ottaa esille vaikeita aiheita. Silloin ehkä tunnetaan muut kirjoittelijat paremmin tai ainakin voidaan kuvitella niin. Koen muutenkin, että vaikka olen blogini suhteen harrastelija, pyrin tekemään sitä ammattimaisesti. Ja mun näkemykseni mukaan mun ruokablogiei esimerkiksi ole oikea paikka keskustella bloggaamisenammattietiikasta, vaan se on sitten se mun blogikolleegio.
Mä olen kommenttiketjujen kannattaja. Mun mielestä ne on yhteistyötä, jotka lisää yhteisöllisyyttä, auttaa meitä laiskoja kommentoijia ottamaan sen kommentoinnin asiakseen ja lisäävät googlenäkyvyyttä siinä sivussa. Vaikka kaupallisuus nousee esille monesti tässä keskustelussa, niin en mä ainakaan ole kovin suuriin rahoihin päässyt käsiksi tässä kymmenvuotisella bloggaajan urallani. Kommenttiketjuista huolimatta ;) Mä uskon, että se todellinen työ tehdään kyllä muualla. Itse olen liittynyt kommenttiketjuun ennen kaikkea siksi, että musta ne on kivoja. On kiva saada kommentteja blogiin. Vaikka ne tulevatkin kommenttiketjun kautta toisilta bloggaajilta. Mä kuitenkin koen muut bloggaajat mun kolleegoiksi ja noiden ketjujen kautta porukka on tullut entistä tutummaksi.
Mutta tärkeää on, että asioista puhutaan, kuunnellaan erilaisia näkökulmia ja ennen kaikkeaollaan valmiita uudelleen punnitemaan niitä omia mielipiteitä. Itse olen ainakin oppinut tämän keskustelun tiimoilta uusia asioita, josta olen kiitollinen.
Minnalla oli hyvä kommentti, ja olen oikeastaan kaikesta samaa mieltä!
Haluaisin kuitenkin tuoda esille vielä yhden näkökulman: kirjoitan ruokablogia nimenomaan siksi, että se on mulle sellainen hyvänmielen paikka. Voi jakaa muiden samanhenkisten ihmisten kanssa reseptejä ja ruokaideoita ja hyviä kokemuksia. En kirjoita muista aiheista, koska en jaksa koko aikaa vastailla kritiikkiin ja käydä vääntöä jonkun kanssa, sitä kun saa normaalielämässäkin tehdä ihan tarpeeksi niin halutessaan.
Kiitos hienosta kirjoituksesta, ja erityisen kiva huomata että tämä kirvoitti pitkän "vanhanajan" keskusteluketjun. Juuri tätähän sitä blogeissa kaipaa. Minusta on hienoa ettei ruokablogeissa ole sellaista henkilökohtaisuuksiin menevää negatiivista kommentointia kuin ymmärtääkseni esim. muotiblogeissa saattaa olla. Mutta olen samaa mieltä siinä että tietynlaista särmää olisi kiva olla. Tarkoitan sellaista asioista keskustelua, en voi uskoa että kaikki ovat aina aidosti samaa mieltä kaikesta.
Kaipaan niitä vanhoja hyviä keskusteluja, joissa oikeasti keskustellaan. Ulkopuolisen silmiin tämä nykyinen kommentointiketjutapa tuntuu ontolta ja tyhjältä sisällöltään, tulee ehkä 10 viestiä jossa sanotaan kiva kuva/resepti/pitää kokeilla ja saman verran kiitoksia. Enkä nyt tarkoita että näin ei saisi tehdä, päin vastoin se on kiva kun kehutaan, mutta tosiaan ulkopuolisen silmiin se vaikuttaa sellaiselta sisäpiirin jutulta ja ehkä vähän ärsyttääkin, vähintään tekee ulkopulisen olon.
Minä en bloggaa ammatikseni enkä muutenkaan minkäänlainen taloudellinen hyöty mielessä, ja siksi vasta tämän ja yhden eilisen(?) FB-keskustelun pohjalta olen ymmärtänyt että kommenteilla ja linkeillä on vaikutusta tienesteihin. Jos minä linkkaan blogissani johonkin, se johtuu ihan siitä ilosta että olen löytänyt jostain jotain mainitsemisen arvoista, tai muuten haluan jakaa iloa/ideoita eteenpäin. Ja myös muistiksi itselleni. Mutta siis että joku ajattelee jonkun kommentoivan/linkkaavan rahan takia, tai kääntäen jättää sen tekemättä ettei toinen ainakaan hyödy siitä. Ihan käsittämätön ajatus minulle, ja surullinenkin.
Liika samanmielisyys on tylsää. Myönnän joskus yrittäväni laittaa jonkun "täkyn" kirjoitukseen, jotain raflaavaa odottaen että joku tarttuisi siihen, ja olisi mieluiten eri mieltä (mutta eihän näihinkään kukaan tartu). Sillä minä kaipaan keskusteluja, erilaisia mielipiteitä ja ajatuksia. Tulen suvusta jossa on vahvastikin erilaisia mielipiteitä, ja keskustelut elävät ja polveilevat, ja se on pelkästään kivaa. Mutta silti kaikki on tuttua, aivan kuten ystävät ja työkaverit. Minusta netin/somen hienous on siinä että oikeasti "tapaa" ihan erilaisia ihmisiä kuin itse ja oma ympäristö on. Mutta jos kukaan ei tuo sitä esiin, se ominaisuus häviää, eikä some tuo mitään lisäarvoa oikeaan elämään.
Hei Minna, Elina ja sauvajyvänen, ihan mahtavaa, kiitos kommenteista :) Olen ihan liikuttavan samaa mieltä monesta asiasta joita mainitsette tuossa. Sen kuitenkin haluaisin kirkastaa, että tämän jutun pääpointti mulle oli, että oli kommentointitapa mikä tahansa (striimi, vapaa kommentointi, suljettu fb ryhmä, henkilökohtainen emaili tms) niin lähtökohta pitäisi minusta olla, että jokainen kokee että voi ja saa sanoa mielipiteensä riippumatta mikä se on. Siitä ei tuomita.
Se, millaiseksi kommentti muodostuu, riippuu tietysti kirjoittajan käytöstavoista, empaattisuudesta ja "sydämen sivistyksestä". Se on erittäin olennaista ja jokainen voi oppia paremmaksi siinä. Mutta tosiaan, lähtökohta pitäisi olla, että erilaiset mielipiteet ovat arvokkaita. Siihen sovittu positiivisuus tai eriävien mielipiteiden kieltäminen on minusta ristiriidassa ja köyhdyttää koko kommentoinnin merkitystä.
Lyhyesti vielä jokaiselle pari kommenttia erikseenkin.
Minna: Ehdottomasti kanava kommentin sisällön mukaan ja harkinta on aina paikallaan. Mutta kommentti pitää halutessaan voida antaa? Ja mitä tulee rahan tekemiseen, se on minusta tässä sivuseikka sen rinnalla, että toiminta ei ole läpinäkyvää. Kuten aiemmassa kommentissa mainitsin, striimi julkiseksi niin ongelma poistuu ja voi jopa parantaa lopputulosta!
Elina: <3 ihanasti sanottu, niinhän minäkin teen. :) Eikä asiattomaan vänkäykseen kukaan halua lähteä. Completely agreed.
sauvajyvänen: kiitos, tämä on hautunut kauan. Erityisesti olen kanssasi sama mieltä siitä, että kun sovitaan vain positiivisesta kommentoinnista, se köyhdyttää kommentteja entisestään. Ja, minusta, saa ne jopa tuntumaan merkityksettömämmiltä. aidosti nimitäin ilahduin näistäkin joka ikisestä selvästi mietitystä ja harkitusta ajatuksesta.
Kiitos niistä, todella.
Huomauttaisin vielä selvyyden vuoksi, että tuossa kommenttiketjussa ei ole sovittu positiivisista kommenteista! Olen sitä kautta saanut kyllä kritiikkiäkin! :)
Elina: Joo, olet täysin oikeassa että ohjeissa ei käsketä olemaan positiivinen. Muistan vaan kun hommaa polkaistiin käyntiin, että idea oli nimenomaan hyvän kierrättäminen. Siksi myös tämä "kommentoi toista juttua jos linkattu juttu ei osu sun pirtaan" kehitettiin. Ja kiva jos keskustelu on moniäänistä.
Arvostan ihan sikana innovatiivisuutta. Asioiden eteenpäin meneminen vaatii sitä että joku aloittaa jotain, tekee jotain eikä nillitä. Kokeilee ja katsoo toimiiko. Mutta myös tilannearvioon ja korjausliikkeisiin pitää olla kanttia. Nyt kun asiasta on suristu, olen huomannut että ainakin osalle bloggaajista asian salassa pyörittäminen on ongelma. Vaikka viisi kommenttia on sinällään pieni määrä, mutta kun niiden viiden kommentin antajalla on iso yleisö, aika moni lukija saattaa miettiä että hitsi, (vaikka) Nelle tai Elinakin innostui tuosta ja silloin ketjulla on ohjausvaikutusta ainakin mielenkiinnon tasalla. Ja olkoon, mutta edelleen se minusta sopii paremmin sinne hyvän mielen ruokaryhmään kuin salaiseen ryhmään.
Ja siis korostan että tää mun juttu ei ollut nyt pelkästään ruokablogeista. Vastaavia juttuja on muissakin yhteisöissä ja politiikassa. Ja etenkin politiikassa soisin, että keskustelua syntyisi eri ryhmien välillä, koska päätetään yhteisistä asioista eikä jokainen ryhmä voi päättää yksin asioita omille kannattajilleen. Tämmösenä sivuhuomiona ettei totuus unohdu. :)
Minä tartun puolestani tuohon linkkittämiseen, vaikka se menee vähän ohi alkuperäisen aiheen. Tai oikeastaan kysymys on kai lähteen merkitsemisestä. Mua nimittäin on pitkään kummastuttanut se, että aika harva ruokabloggari merkitsee kirjoitukseensa reseptin alkuperää.
Itse olen ottanut tavaksi merkitä reseptin alkuperän tai idean, josta olen lähtenyt muokkaamaan omaa reseptiä. (vaikka se välillä on vähän haastavaa) Harva ajatus kai on ihan täysin uusi ja alkuperäinen. Kun lukee ja seuraa paljon, aina välillä tulee vastaan postauksia ja ruokaohjeita, jonka tunnistan jonkun käsialaksi, muistan kirjan tai lehden, joka on aikaisemmin julkaissut ohjeen, mutta bloggari ei mainitse alkuperästä mitään.
Kommenteista sen verran, että mieltä lämmittävät erityisesti tarkentavat kysymykset tai havainnot, joita lukija tekee luettuaan postauksen. Parhaassa tapauksessa kommentteja, havaintoja ja kysymyksia tulee vasta sen jälkeen kun joku on testannut.
Viikonloppukokki: joo, ma kans vähän harmittaa moinen. Tosin, aina ei ihan rehellisestikään enää muista mistäalkuperäinen idea tuli (mutta silloin yleensä mainitsen senkin ja mua saa oikaista jos selvästi on omasta blogista tai tietää lähteen, linkitän sen mielelläni juttuun myös jälkikäteen!). Eikä sen tartte välttämättä ees pidentää juttua, jos sen laittaa vaikka loppuun linkiksi.
Kuvittelisin että osa jättää linkit pois koska tarinan eheys kärsii. Tämä oli muuten kirjan kanssa vähän haaste; olisin halunnut aina kamalasti selittää juttuja mistä ja mistä jokin idea on ja mitä hyvää ja huonoa siinä on - jossain vaiheessa kustannustoimittaja sanoi että saa sullakin olla oma mielipide. Sitten aloin vaan tuottaa niitä; näin me yleensä tehdään ja sillä hyvä. Eikä kukaan ole koskaan valmis, toivon herra paratkoon että kehittymistä tapahtuu vielä joka päivä tästä eteenpäinkin ;)
Jotkut klassikko-ohjeet muuten, kuten vaikkapa tarte tatin ovat samassa muodossaan tosi monessa paikkaa. se menee minusta jo melkein yleistiedon puolelle. Mutta etenkin jos jollin on jokin omaperäinen idea tai niksi ja sitä käytän blogissa, pyrin aina mainitsemaan lähteen. :)
Mutta summauksena; jossain kohdassa kun asiaa on tehnyt tarpeeksi kauan, se osaaminen muuttuu omaksikin omaisuudeksi. Syntyy se oma tapa jonka osaa ulkoa ja tietää näppituntumalta. Ja, juridisestihan reseptillä ei ole tekijänoikeutta. Mutta kohteliasta on tottakai antaa kunnia sinne minne kunnia kuuluu hear hear sille :)
Hyvä ja kiinnostava keskustelu! Kiitos siitä Nelle.
Itsekin kommentoin vuosia sitten tosi aktiivisesti monia ruokablogeja, joita seurasin ja olen havainnut keskustelukulttuurin köyhtymisen/pirstaloitumisen eri kanaviin. Se on harmi.
Olen pari kertaa osallistunut striimiin, mutta hassultahan se näyttää, että muissa postauksissa ei oikeastaan koskaan kukaan kommentoi mitään ja sitten parissa on parikymmentä kommenttia. Liikenteellä ei sinänsä ole mulle mitään väliä, koska en ole yhtään missään kaupallisessa mukana ja bloggaaminen harrastuksenakin on jäänyt tosi vähille viimeisen parin vuoden aikana. Ihan samalla tavalla mä kokkaan, mutta tuntuu että bloggaus on nykyään vain ammattitaitoisten leikkikenttä eikä tämmöisellä visuaalistunarilla ole oikein jalansijaa.
Ymmärrän täysin, että bloggaamista ammattimaisesti tekevät tekevät hommaa kaupallisuuden(kin) ehdoin, mutta toisaalta se on minusta harmillisesti myös köyhdyttänyt jonkin verran ruokablogiskeneä ja ei tule välttämättä enää luettua niin aktiivisesti, koska samat teemat tulevat vastaan niin monessa paikassa. Tämän vuoksi jää varmasti lukematta monta sellaista postausta, jotka oikeasti sitten kiinnostaisivatkin.
Virpi: Ihana että kommentoit! :) Mutta olihan se silloin blogien alkuaikanakin niin, että lehtiä ja kirjoja pidettiin ainoina oikeana. Mä uskon että tavallisemmallekin kuvamaailmalle on lukijansa ihan samaan tapaan kuten viimeistellyille kuville. Ehkä ne vaan ovat vähän eri tarkoituksiin. Niinkun itse sanot, monipuolisuuttakin tarvitaan. Riippuu varmaan mitä tavoittelee ja mitä harrastukseltaan haluaa:) Mulle oli ihana kun joku sanoi toissaviikolla että tykää seurata meidän instaa kun se on maanläheisempää eikä liian viimeisteltyä. Se yllätti, mutta otin kiitollisena vastaan. Ehkä niitäkin siis joku tykkää katella :)
Viikonlopukokki tarttui tärkeään aiheeseen. Bloggasinkin siitä pari vuotta sitten, mutta yllättäen aihe ei juuri herättänyt keskustelua. :) Lähdeviitteiden käyttö on varmaan juurtunut selkärankaan akateemisesta maailmasta niin syvälle, että vuosienkin jälkeen tuntuu edelleen hullulta nähdä käytännön loistavan lähes kokonaan poissaolollaan ruokamaailmassa, niin blogeissa kuin lehdissäkin.
Mainitsen pelkästä krediittien antamisen ja hyvien linkkivinkkien jakamisen ilosta aina inspiraation, idean tai reseptin lähteen - usein montakin, vaikka oma tuotos olisikin alkuperäiseen (eli usein jonkun muun jostain löytämään, tuunaamaan ja kierrätämään) nähden muuttunut matkalla tunnistamattomaksi. Toki Nelle toi hyvin esille, että mitä enemmän kokemusta kertyy, sitä enemmän omaa käsialaa ja sisäistettyä tietoa tulee mukaan ja krediitit kuuluvat, hämmästyttävää kyllä, ihan itselle :) Mutta monesti Viikonloppukokin tapaan bongan jonkin reseptin lähes sanasta sanaan tapahtuvan kierrätyksen ilman lähdeviitteitä, ja vaikka se onkin tekijänoikeusteknisesti ok, moraalisesti se tuntuu itsestä väärältä.
Vuodatusosion jälkeen voikin sitten siirtyä kehuosastolle - inspiroivan rehellisiä, maanläheisiä, kotoisia blogeja on ehdottomasti mukavin lukea, ja juuri sitä kaikkea Siskot kokkaa on. Joten kiitos! Wouldn't have it any other way :)
Olen ollut ihan autuaan tietämätön fb:n kommenttiketjuryhmistä yms. organisoidusta aktiviteetistä. Onko kyseessä joku tuttavapiirin tai blogiyhteisön sopimus, vai voiko tuollaiseen kuvioon lähteä periaatteessa mukaan kuka vain?
Lähetä kommentti