Meillä on nyt juhlittu oikein urakalla, sillä mummu täytti 90v ja musta tuli täti sekä esikoiskirjailija melkein peräjälkeen. Mutta mikäs sen parempaa kun juhlia tällaisia liikuttavia ja iloisia juhlia.
Sisareni sai tammikuussa pienen tytön ja pikkuinen sai nimen hyvin perinteisin menoin kotona pidetyssä pienessä kastejuhlassa. Perinteiseksi suvussamme näyttää muodostuvan myös remontti, sillä muistan kun ennen sisareni ristiäisiä laitettiin isän kanssa tapettia seinään, I:n ristiäisiin tehtiin Mimmun kanssa remppasiivoa ja pakkohan se oli Mimmunkin hankkia uusi asunto ja remppa ennen ristiäisiä;) Näin se vaan näyttää menevän. Olisikohan sitä juhlan tuntua lainkaan jos ei oikein kunnolla Suorita (tm) ? :)
 |
| Äiti toi kotikotoa maljan, jossa vuosia sitten kastettiin sisareni, nyt hänen lapsensa. |
Ja sen verran oli hässäkkää ilmassa julkkareidenkin järjestämisen tiimoilta että en edes kuvitellut jotta ryhtyisin kakuntekoon. Halusin silti edes jotenkin olla avuksi, vaikka Mimmulla oli selvästi homma minua paremmin hanskassa. Olin bongannut netistä Tampereella upeita fantasiakakkuja tekevän Kakkutaikurin ja ehdotin Mimmulle jotta mitä jos tilataan kakku, oikein hieno kakku, mä voin ostaa sen ristiäislahjaa jos sä speksaat millaisen haluat. Sisareni oli heti juonessa mukana.
Ja olihan se absoluuttisen upean näköinen kakku, kertakaikkiaan! En tiedä olenko ikinä nähnyt missään bileissä yhtä hienoa kakkua. Enkä koskaan kuvittelisi saavani aikaan samanlaista. Ja vaikka olisin saanut jostain ylimaalliset kyvyt, mikä stressi tuollaisen kuljettamisessa olisi ollut Espoosta Tampereen ja Kangasalan rajamaille. Voin vaan kuvitella kun olisin nirhannut voiveitsellä ranteita auki kun kakku olisi ollut vino kuin pisan torni.
Kakun sisällä oli mango- ja mansikkamousset jotka olivat rakenteeltaan ihan unelmakevyitä ja täydellisiä. Mimmu sanoi, että moussejen lisäksi väliin olisi saanut myös halutessaan hedelmäpaloja ja kastikkeita. Retrospektiivissä eli jälkiviisaina pohdimme, että ehkä jotain kastiketta olisi kannattanutkin pyytää, sillä koska kakku haettiin juhliin samana päivänä kun se tarjottiin, pohja ei ollut ehtinyt kostua vielä yhtään. Mimmu sanoi, että seuraavana päivänä kosteus oli jo tasoittunut miellyttävästi. Kastike olisi voinut auttaa asiaa. Tällaiset näyttävät, amerikkalaistyyppiset kakut ovat nyt varsin muodikkaita ja niitä tuleekin ihailla kuin taideteosta. Silti myös äitini tekemä, paljon kotoisampi Kurikkalainen pitsikakkukin teki kauppansa, eikä syyttä. Se on superherkullista. Ja kun toskakuorrutus on vielä yön aikana pehmentynt hieman, herkku on kuin poutapilveä söisi. Tiedoksi muuten että äitikin tapaa laittaa kastikkeeseen vähän sitruunaa, vaikka toiset sitä kerettiläisenä pitävätkin. Minustakin se sopii ja raikastaa muuten aika kermaista kakkua.
Kakuissa tuntuu, että se on aina vähän kompromissi maun ja näyttävyyden välillä; vaikka täytteet olisivat kuinka herkullisia tahansa, kreemi ja kasvisrasvapohjaiset meltsit joilla ulkonäkö tehdään eivät tietenkään voi maistua samalle kuin kermavaahto, voilla tehty toskakuorrutus tai aito suklaa. Mutta puheenaihettahan tällaisesta kakusta riittää pitkäksi aikaa. Tällainen 30 hengen fantasiakakku maksaa 100e, mikä on varsin kohtuullinen kun ottaa huomioon koristeiden vaatiman käsityön määrän. Kyllä multa itseltänikin menisi tuollaisen kakun tekemiseen monta tuntia.
Pinkit macaronsit jotka kuvassa näkyvät, ovat sisareni omaa käsialaa. Ehdotin kyllä, että voin kysyä jos Minttu suostuisi tekemään niitä, mutta nuori äiti oli saanut päähänsä että macaronseja on tehtävä omakätisesti. Mistähän lie perinyt tämmöisen jääräpäisyyden.... ;) Ja sisaresta polvi paranee selvästi, koska niistä tuli ihan täydellisiä. Sen verran toimin takapiruna, että aika vahvasti suosittelin käyttämään Mintun ohjetta, hän kun on ihan macaronskuningatar. Niin Mimmu tekikin, tosin täytteeksi tuli lemoncurdia ja valkosuklaaganachea. Ja kuoret tehtiin etukäteen ja pakastettiin. Hyvin toimi, eivätkä vettyneet yhtään.
Mimmun tuleva anoppi toi mukanaan myös upeita karjalanpiirakoita ja niin olivat tasaisen kauniita että luulin niiden olevan leipomosta. Ei edes käynyt mielessä että joku osaisi tehdä niin samanlaisia ja kunnollinen kuva jäi ottamatta. Herkullisiakin olivat juhlavan, vatkatun munavoin kanssa.
Hienot juhlat niistä tuli, liikutukselta ei voinut välttyä ja ihan on pikku O sisareni näköinen. Onnea vielä, murut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti