Lauantain menu maatiaiskirjan innoittamana

Meillä on koitettu nyt noudatella arkisin sellaista "terveellisempää" kokkailulinjaa ja viikonloppuna on sitten lupa sortua herkkuihin kaikilla mausteilla. Tällä kertaa tosin herkutkin olivat suhteellisen terveellisiä, sillä päädyin kokkaamaan lauantai-iltana alkupalaa maa-artisokasta, pääruokaa mateesta ja jälkkäriä - no, taitaa mennä itsepetoksen puolelle, jos väitän että suklaakakku ja herukkasorbetti olisi mitenkään "terveellistä"? No, ehkä henkisesti sitten kuitenkin?;)  Mutta terveellistä eli ei, olin toooosi tyytyväinen lauantain makuihin ja itse asiassa myös menun tasapainoisuuteen. Alkupala ja jälkiruoka olivat uusia tuttavuuksia, mutta pääruuassa nojasin vanhaan ja tuttuun reseptiin - mikä osoittautui varsin viisaaksi tempuksi.

Maatiaisia - lauantain menu

Maa-artisokkaa kolmella tavalla; terriini, chipsit ja marinoidut maa-artisokat

Madetta á la Bertha (tämä ohje ei ole kirjassa)

Suklaata ja mustaherukkaa eli kakkua, sorbettia ja hilloketta

Innoitusta illan menuun hain Christer Lindgrenin, Mikko Kauton ja Hannu Heikkisen uusimmasta parasta maatiaisruokaa - kirjasta jonka arviointikappale kilahti postissa kotiimme jo ennen joulua. Nyt varmaan joku toteaa et justjoo, taas tätä luomuvilliruokajuttua ja klikkaa itsensä eteenpäin. Muttei ehkä kannata, sillä sain aikaan upeita makuja. Tuon keittokirjan ohjeissa on ihan kirkkaasti jotain samaa henkeä kuin pääkaupunkimme parhaissa kotimaisissa ravintoloissa. Ja vaikka annoksiin tulee aika monta osaa, ei tämä ensimmäinen yhteenotto kirjan kanssa varmasti tule olemaan viimeinen. Jotenkin tuntuu, että saatan ottaa tuon kirjan keväällä mukaan mökille - vaikka siellä ei kyyttöjä kasvakaan, saatan kevään tullen katsella niitä nokkospuskia ihan uudenlainen pilke silmäkulmassani.

Minunkin täytyy tunnustaa, että kun tätä luomua, lähiruokaa ja maatiaislajikkeita tuntuu nyt olevan joka puolella, minulla on ollut itsellänikin vähän luomuähky. Vai pitäisikö puhua vaan kotoisasti informaatioähkystä? Vaikka arvostan hurjasti sydämellä kasvatettua ja laitettua ruokaa sekä hyviä ja kekseliäitä makuja, niin hyvä ruoka on hyvä ruoka, eikä mikään uskonkappale.

Emäntä sai illallisvierailta lahjaksi itse tehdyn leivän. Ja millainen kaunotar tämä herkku olikaan! 

Ehkä siksikin on mennyt näin kauan, ennenkuin sain lopulta otettua tuon kirjan käteeni. Jollain lailla on pitänyt vähän vetää henkeä ja melkein pelkäsin avata kirjaa; miten hurmoksellista tekstiä sieltä oikein tulisikaan vastaan?

Vaikka kirjan ilmiasu ja kuvamateriaali on (etenkin alussa) hieman paatoksellisenkin maalaisromanttista suomisettiä, kirjaa lukiessa minulle tuli kumminkin sellainen hyvä jalat maassa - tyyppinen fiilis. Kirja aloitetaan toteamalla, että useimmat raaka-aineet (kuten vaikka maatiaskarjan fileet) voi korvata tavanomaisella naudan yms fileellä, eikä makuero ole lopulta niin kovin suuri. Se kyllä laskee kynnystä jatkaa kirjan lukemista pidemmälle ja joitain raaka-aineita (lue: kyyttö) nyt vaan on aika hankalaa saada. Välillä esipuhe ehkä saattaa sortua aavistuksen nostalgisviritteiseen opitaan menneistä - hehkuun,  mutta lukiessani eteenpäin huomasin, että oikeastihan maatiaislajikkeissa puhutaan ideologisesti juuri sellaisesta asiasta, joka on minulle esimerkiksi luomua läheisempi asia.

Maatiaisrodulla nimittäin tarkoitetaan lajiketta, joka on peräisin ajalta ennen järjestelmällistä eläinten jalostusta. Laji on saanut ajan kanssa sopeutua kaikessa rauhassa sitä ympäröivään elinpiiriin ja tarjolla olevaan ravintoon. Paitsi että maatiaislajikkeet ovat tärkeitä "eläviä DNA - pankkeja", ne todennäköisesti ovat jalostettuja sisarlajikkeitaan terveempiä. Kun olen monta kertaa huokaillut sellaisen  "melkein luomun" mutta ennenkaikkea järkevissä oloissa kasvatetun ja terveenä hyvän elämän eläneen "mummun onnellisen lehmän" perään, niin niitähän nämä alkuperäislajit oikeastaan ovat. Ja kirjan syvin tarkoitus on: "...näyttää miten luonnollisella tavalla perinteinen suomalainen ruoka matkustaa menneisyydestä nykyhetkeen ja edelleen tulevaisuuteen." Ja se tuntui varsin osuvalta luonnehdinnalta, kun kirjaa selaili enemmänkin.

Terriini oli vähemmän terriinimäisessä olomuodossa, mutta upean makuista! 

Ja vaikka minut oli nyt vakuutettu kokkaamaan tätä modernia suomalaista, kyllä siinä lauantaina kirjaa kokatessa tuli mieleen, että mistä ihmeestä minä nyt tuota kyytönrahkaa olisin tähän hätään repäissyt jos olisin sitä halunnut ostaa? No, varmaan Helsingin keskustasta, mutta lähikaupan hyllyllä sitä vähemmän on näkynyt. No, onneksi kyyttö on vain yksi maatiainen muiden joukossa - nauriita, kotimaisia kaloja ja pienjuustoloiden juustoja nykyään jo näkeekin kaupoissa. Nekin ovat maatiaisia joista kirjassa on taiottu upeita sovelmia.

Mieleen jääneitä reseptejä kirjassa oli monta. Ensi kesänä on kyllä pakko kokeilla esimerkiksi graavattua särkeä muikunmädillä ja ahvensalaattia nokkoskermalla.  Eikä kantarellit karitsan täytteenä tai korvasienikeitto sherrykermalla kuulosta myöskään hullummalta kesäruualta.

Vähän noissa ohjeisa on sellaista fiinimmän illallisen henkeä - vaikka ohjeet eivät kaikki hankalia olekaan, monissa on käsityön leima ja osia voi olla montakin. Mutta tietysti niissä voi oikoa ja lopputulos vaikuttaa silti ihan erinomaiselta. Esimerkiksi meillä alkuruuasta unohtui maa-artisokkavaahto ihan tykkänään kun sifoniin ei ollut hiilidioksidipatruunoita ja jälkkäriosastolla lautasen kolmas komponentti, mustaherukkamousse jäi tekemättä. Mutta ihan aidosti en usko kenenkään niitä jääneen kaipaamaan ;) Ja kaikki olimme yhtä mieltä siitä, että maut olivat upeita.

Se, mikä minua jäi vähän kiusaamaan oli, että alkupalaksi tekemäni maa-artisokkaterriini ei pysynyt koossa. Ei, vaikka tein sen pilkulleen kuten kirja neuvoo. Mittasin aineet tarkasti ja kypsensin terriiniä 80 asteisessa uunissa vesihauteessa, johon keitin vedenkeittimellä tasan 80 asteisen veden. Lisäksi käytin digitaalista lämpömittaria joka hälyytti kun terriinin sisälämpö oli määrätyt 60 astetta. En oikein tiedä mitä tein väärin, mutta oletan että joko keltuaiset eivät riitä pitämään massaa koossa tai hyytymisaika oli kuitenkin liian lyhyt. Kaikki muu onistui kuitenkin ihan nappiin ja esim. suklaakakku oli täy-del-lis-tä herkkua. Mutta itse ohjeista lisää myöhemmin ja todennäköisesti vielä useampaan otteeseen, sillä niin hyvän makuista ruokaa tuli lauantaina tehdyksi.